KIRKONPORTTI avoinna sinullekin Lempäälän seurakuntalehti 1/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIRKONPORTTI avoinna sinullekin Lempäälän seurakuntalehti 1/2015"

Transkriptio

1 KIRKONPORTTI avoinna sinullekin Lempäälän seurakuntalehti 1/2015 Piip! Meillä on kerhossa kivaa! Sivut 4-5 Uudet päättäjät aloittivat. Sääksjärven seurakuntatalon kaava etenee. Pääsiäistä juhlitaan Etiopiassa. Sivu 3 Sivu 6 Sivu 7

2 2 Nro Kirkonportti Juhlatalo Ukumbi on käytössä Vaikka läpi harmaan kiven Hyvä lukijamme! Kilvan Pääsiäisen kanssa lähestyvät myös valtakunnan vaalit. Media alkaa olla täynnä vaaleihin liittyviä aiheita. Vaalien lähestymiseen liittyy aina myös vaalilupausten antaminen. Lupaukset sinkoilevat usein aika helposti, ja monet niistä jäävät valitettavasti lunastamatta. Luvataan kulkea vaikka läpi harmaan kiven, jos vain äänet satelevat oikeaan laariin. Tämä lehti kertoo meille muun muassa eräästä ihmisryhmästä, joka ei vielä vaaliuurnilla tungeksi, mutta joiden varassa muuten meidän maamme tulevaisuus on. Nimittäin lapset. Lapset ovat tärkeimmässä roolissa, kun saamme tehdä matkan päiväkerhon kiehtovaan maailmaan. Päiväkerhossa lapset saavat oppia elämisen kaikenlaisia taitoja, mutta siellä puhutaan etenkin elämän tärkeimmästä asiasta, Pääsiäisen Herrasta. Lapsille kaikki on vielä mahdollista. Rajana on vain oma mielikuvitus ja se helposti kuljettaa harmaan kiven läpi. Tähän lapsi tarvitsee vain turvallisen ympäristön ja rakastavia aikuisia ympärilleen. Luulen, että lapset ja lapsiperheet tulevat olemaan taas kerran vaaleissakin puheenaiheena. Toivon todella, että nämä Taivaan taimet saisivat olla aidosti kaiken keskiössä eivätkä valtakiistojen välinappuloina. Ja että samalla muistaisimme, että oli lopulta vain yksi, joka piti lupauksensa ja meni läpi harmaan kiven. Nimittäin Ylösnoussut Herramme. lloista Pääsäisjuhlaa kaikille! Mikko Oikarinen kirkkoherra Lempäälän NMKY rakentaa naisille ja tytöille tarkoitettua turvakotia Tansanian Morogoron kaupunkiin. Seurakunta on vahvasti mukana. Paikka on nimetty Kimbilioksi, joka alueen kielellä merkitsee turvaan juoksemista. Rakennushankkeen ensimmäinen vaihe on valmis. Uluguru-vuorten juurelle on kohonnut juhla- ja koulutustalo Ukumbi. Se on asukkaiden ahkerassa käytössä muun muassa perhejuhlissa ja kokoustilana. Rahoitamme projektin jatkoa ja myöhemmin turvakodin toimintaa vuokraamalla tiloja, kertoo hankkeen puuhanainen, pastori Irja Aro-Heinilä. Aro-Heinilä, Lempäälän seurakunnan pastori Matti Vehviläinen ja Lempäälän NMKY:n edustaja Mikko Vesamäki osallistuivat marraskuussa talon avajaisiin. Lähetyspappina työskennellyt Vehviläinen vaikutti ratkaisevasti hankkeen käynnistymiseen neljä vuotta sitten. Talon vihkiäisissä hän sai kunnian katkaista punaiset nauhat suljettujen ovien edestä. Hän myös sai astua Morogoron hiippakunnan piispan Jacob Moreton kanssa ensimmäisenä taloon. Seurakunta tukee Kumbilio-hanketta muun muassa lahjoittamalla siihen Kahvila Olkkarin tuoton. Varsinaisten turvakotitilojen rakentaminen alkaa heti kun meillä on koossa tarvittavat varat, kertoo Irja Aro-Heinilä. Naisten ja tyttöjen turvattomuus ja heihin kohdistuva väkivalta ovat Seurakunnassa yli jäsentä Morogoron hiippakunnan ylin johto oli mukana arvokkaassa vihkiäisjuhlassa marraskuussa. Vasemmalla Matti Vehviläinen, oikealla piispa Jacob Moreto. Seurakunnan viime vuoden toiminta on siististi tilastoissa. Seurakunnassa oli viime vuoden lopussa jäsentä. Edellisvuoteen verrattuna lisäystä oli 22 henkilön verran. Lempääläläisistä 77,4 prosenttia kuuluu kirkkoon. Vuonna 2014 kastettiin 198 lasta kirkon jäseneksi, 55 pariskuntaa vihittiin avioliittoon ja 120 lempääläläistä siunattiin haudan lepoon. Hautausten ja vihkimisten määrät olivat edellisvuoden tasoa, mutta kastettujen lasten määrä on laskusuunnassa. Vielä vuosina 2012 ja 2013 Lempäälässä kastettiin 230 lasta, ja sitä ennen vuosittain yli 250 pienokaista. - Käytännössä kaikki seurakuntalaiset kastavat lapsensa. Muutos johtuu Juhlien lisäksi Ukumbissa on pidetty kokouksia ja koulutuksia. ikäluokan luonnollisesta vaihtelusta, osin myös vanhempien eroamisesta kirkosta, kertoo kirkkoherra Mikko Oikarinen. Sunnuntaijumalanpalveluksia oli Pyhän Birgitan kirkossa ja Kuljun seurakuntatalo Majakassa yhteensä 110 kertaa. Majakkamessussa oli keskimäärin 89 vierasta, kirkossa 147. Näiden lisäksi ehtoollisjumalanpalveluksia eli messuja Tansaniassa vakavia ongelmia, hän muistuttaa. järjestettiin viime vuonna myös Sääksjärvellä Toimelan talossa. Diakoniatyö tavoitti hyvin seurakuntalaisia. Taloudellista avustusta sai yhteensä 331 henkilöä. Työntekijät vierailivat kodeissa 248 kertaa. Parempi tulevaisuus (Patu) -toiminta oli vilkasta. Tilaisuuksia oli viime vuonna 60 kertaa ja ne tavoittivat 750 henkilöä. KEVÄTTALKOOT Lempäälän kirkkohautausmaalla to klo Hyötyliikuntaa, raitista ulkoilmaa ja hyvää seuraa. Työvälineet talon puolesta. Lounas talkooväelle klo 12. Saila Munukka aloitti papin työt Teologian maisteri, tamperelainen Saila Munukka, 52, on työskennellyt maaliskuun alusta lähtien Lempäälässä vs. seurakuntapastorina. Tehtävä on määräaikainen ja kestää elokuun loppuun asti. Leena Sorsa palaa virkavapaaltaan syyskuun alussa. Optikkona nelikymppiseksi saakka työskennelleen Munukan elämä sai uuden suunnan, kun hän aloitti teologian opinnot Helsingissä. Siihen liittyi kokonaisvaltainen elämänmuutos. Rohkaistuin kasvuun ja uskon aikuistumiseen, hän kuvaa. Papiksi hänet vihittiin Tampereella lokakuussa Sen jälkeen hän on työskennellyt mm. Akaan, Urjalan ja Sahalahden seurakunnissa sekä sairaalapappina Tampereella. Pappina Munukka kokee olevansa ennen muuta ihmisten rinnallakulkija. Pappi myös mahdollistaa keskustelua ja pohdintaa Jumalasta. Se ei ole kaikille mikään helppo aihe.

3 Kirkonportti Nro Mitä on mielessä, uudet päättäjät? 12 naista, 15 miestä, keski-ikä 51 mikä se on? Vihje: He vartioivat seurakunnan noin neljän miljoonan suuruista rahakirstua ja muuta omaisuutta, hyväksyvät tilinpäätöksen, määräävät jäsenten veron määrän ja päättävät rakentamisista sekä viroista. Sanalla sanoen ovat yhteisönsä ylimpiä päättäjiä. Vastaus: Lempäälän uusi kirkkovaltuusto, jonka seurakuntaiset valitsivat marraskuussa päättämään asioistaan nelivuotiskaudeksi Kipparina on vaalien äänikuningas, kokoomuksen Usko Gullstén. Noin neljä kertaa vuodessa kokoontuvan 27-jäsenisen valtuuston työrukkasena on ketterä 12-jäseninen kirkkoneuvosto. Kerran kuussa neuvoston kuusi miestä ja kuusi naista lyövät viisaat päänsä yhteen kirkkoherra Mikko Oikarisen johdolla. Heidän vastuullaan on valtuuston asioiden valmistelu ja päätösten täytäntöönpano. Neuvoston apuna on taloudellinen jaosto. Kysyimme valtuustokauden alussa eri ryhmittymien päättäjien mietteitä. Tätä kysyimme: 1. Mitkä tulevat olemaan uuden valtuustokauden tärkeimmät kysymykset? 2. Mihin asioihin haluaisit itse päättäjänä vaikuttaa? 3. Vaikuttavatko kirkkovaltuuston ja -neuvoston päätökset tavallisen lempääläläisen elämään? Hanna Karojärvi, vanhustyön johtaja. Kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsen, taloudellisen jaoston jäsen. Keskustalainen seurakuntaväki 1. Tilakysymykset eli nuorisotilat, Sääksjärvi ja leirikirkko. Ideoita ja vaihtoehtoja on pyöritelty niin kauan, että jotain pitää käytännössä tapahtua. 2. Päätöksenteon läpinäkyvyyteen. Pidän tärkeänä, että työntekijät voisivat olla tyytyväisiä työnsä raameihin, jotta työ tuottaisi paremmin sitä hyvää, jota sen on tarkoitus tuottaa. Haluan myös olla rakentamassa kaikille avointa, suvaitsevaa seurakuntaa. 3. Tällä kaudella esimerkiksi keskustan kehittämisessä kirkko on keskellä kylää myös päätöksenteossa. Topi Koiranen, lastentarhanopettaja. Kirkkoneuvoston jäsen. Sosiaalidemokraatit ja Vasemmistoliitto 1. Uutena jäsenenä en vielä osaa sanoa mitkä tulevat olemaan tärkeimmät kysymykset. 2. Musiikki ja lapset ovat itselleni lähimpiä aloja, mutta pitää katsoa kokonaisvaltaisesti mitä päätettäväksi tulee. 3. Kirkko on merkittävä osa yhteiskuntaa. Neuvoston tekemät päätökset näkyvät tavallisen lempääläisen elämässä joko suoraan tai välillisesti. Raimo Sirén, kunnallisneuvos. Kirkkovaltuuston ja - neuvoston jäsen, taloudellisen jaoston jäsen. Kokoomus kuuntelee 1. Kolme isoa kaavoitushanketta: Sääksjärven seurakuntatalon hanke, Ehtookodon alueen hanke ja keskustan kehittämishanke. Iso haaste on kirkkoon kuulumisen edistäminen ja mahdollisesti esiin tuleva seurakuntien rakennemuutos. 2. Kaikki edellä mainitut ovat asioita, joihin haluan vaikuttaa. Pyrin vaikuttamaan niihin jo valmisteluvaiheessa. 3. Kyllä. Jos esimerkiksi kaavoitushankkeet onnistuvat hyvin, niin sekä seurakunnan että kunnan palvelut lempääläisille paranevat. Pauliina Österberg, sosionomi/amk. Kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsen. Kristilliset perusarvot kunniaan 1. Kirkon tulevaisuus ja jäsenmäärä. Tärkeitä ovat myös vireillä olevat kaavamuutokset sekä keskustan kehittäminen. 2. Perheille suunnattujen palveluiden tärkeyttä. On tehtävä kaikki mahdollinen kasvatuksen tukemiseksi ja perheiden hyvinvoinnin parantamiseksi. Myös yhteisöllisyyden edistäminen on tärkeää. 3. Palveluilla on suuri merkitys kuntalaisille. Myös seurakunnan tilojen saneeraukset, purkamiset tai rakentamiset vaikuttavat. Timo Viitanen, laatupäällikkö. Kirkkovaltuuston jäsen, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja, taloudellisen jaoston puheenjohtaja. Seurakuntaväki 1. Kirkon hallinnon uudistus. Olemmeko neljän vuoden päästä osa seurakuntayhtymää? Tärkeä on Lempäälän keskustan kehityshanke ja mahdollisuus yhteistyössä saada uudet tilaratkaisut. Kolmas haaste on kehittää seurakuntaa niin, että kaikki tuntevat toiminnan ja haluavat olla osa sitä. 2. Haluan olla kehittämässä seurakuntaa kokonaisvaltaisesti. Isot hankkeet ja niiden eteenpäin viemiseen osallistuminen kiinnostavat. Olen valmistelussa vahvasti mukana. 3. Toivon, että lempääläläiset voisivat kokea seurakunnan omaksi yhteisökseen. Neuvoston on tuettava työntekijöitä ja taattava hyvät toimintaedellytykset. Kohti ylösnousemuksen juhlaa Pääsiäinen on Ylösnousemuksen Juhla, johon tie vei paaston, kärsimyksen ja luopumisen kautta. Paaston aika alkaa olla lopuillaan ja Juhlan aika käsillä. Oletko onnistunut luopumaan siitä minkä valitsit paaston ja kilvoittelun kohteeksi? Onko se ollut vaikeaa? Voitko kokemuksesi kautta samastua Jeesuksen Ristin Tien kulkemiseen? Herra Jumalamme, anna meille armo kaivata sinua koko sydämestämme, niin että tämä kaipaus saa meidät etsimään sinua ja löytämään sinut; ja että löytäminen saa meidät rakastamaan sinua; ja että rakastaminen saa meidät vihaamaan syntejä, joista sinä olet lunastanut meidät vapaaksi. Yllä oleva on Pyhä Anselm Canterburylaisen (n ) rukous. Se on kuin Ristin Tie, jossa oma kokemuksemme Jumalan rakkaudesta vie meitä kohti syvempää Jumalan tuntemista ja sen kautta aina syvempään katumukseen siitä että olemme syntisiä. Samalla kun rukous johdattaa meitä kohti katumusta, se vie meitä aina syvempään ymmärrykseen siitä mitä on tulla vapahdetuksi. Rukous johdattaa löytämään Jumala omasta sydämestä, mutta myös etsimään sitä lähimmäisistämme ja kaikesta mitä Jumala on luonut. Kokemus löytämisestä saa rakkauden kasvamaan niin itseen kuin myös kaikkeen luotuun. Viimein Rakkaus kadottaa alleen kaiken vihan ja jäljelle jää ylösnousemuksen juhla. Tässä juhlassa pääosassa on ylösnoussut Jeesus Kristus, ja sinä olet hänen vierellään Jumalan pyyteettömän rakkauden kohteena ja lunastettuna kaikesta pahasta. Tämän rakkauden voi saavuttaa vain rukoilemalla armoa. Se herättää kaipauksen nähdä itsensä lunastuksen arvoisena, ihmisenä, joka itsessään ei ole mitään, mutta Jumalan rakkauden kohteena kaikki. Ihmisenä, jonka arvo on siinä, että ymmärtää syvimmän ihmisyytensä ja sen kautta arvonsa Jumalan silmien edessä sellaisena kun on. Saila Munukka vs. seurakuntapastori

4 4 Nro Kirkonportti Leirille vaikka perheen kera! Kipinä-suurleiri kokoaa vuotiaita tyttöjä ja poikia kaikkialta Suomesta ja hieman muualtakin maailmasta järvenrantamaisemiin Pieksämäen Partaharjun telttakylään heinäkuun lopulla Vanhempiensa seurassa myös nuoremmat pääsevät maistamaan leirielämää - matkaan voi lähteä vaikka koko perheen voimin. Varhaisnuorten palvelujärjestö PTK on järjestänyt suurleirejä jo yli 40 vuoden ajan. Mahdollisuus ainoalaatuiseen kokemukseen on kuitenkin tarjolla vain joka neljäs vuosi. Mitä on luvassa? Leirinuotioita, seikkailuja, askartelua, uusia ystäviä, jännitystä, riemukasta menoa, uimista, kilpailuja, telttaelämää ja paljon muuta. Toiminnan rinnalla hiljentyminen ja hartaat hetket ohjaavat löytämään oman sisäisen kipinän. Leirin hinta on 60 euroa / henkilö. Voit ilmoittautua osoitteessa Lisätietoja: Heli Orre, p , Päiväkerhossa parasta Adessa, Eevert, Evena, Helvi, Ida-Marie, Ilmari, Jooa, Lina, Roope, Toivo ja Vea-Lina. Nämä kuusi tyttöä ja viisi poikaa ovat yhdessä Nallen tassut, Hakkarin päiväkerhon iltapäiväryhmä. Iältään tassuilijat ovat muiden kerholaisten tapaan 4 6-vuotiaita. Lapset kokoontuvat yhteen kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja torstaisin. Kerho kestää kerrallaan aina kolme tuntia. Syksyllä mietittiin yhdessä kerholle sopivaa nimeä, ja Nallen tassut putkahti esiin. Lasten ehdoilla täällä mennään, nauraa Pirjo Heikkilä, toinen ryhmän ohjaajista. Nallen töpö olisi ollut yhtä hyvä, huikkaa Adessa. Tai Nallen peppu! väläyttää joku pojista. Tietenkin kaikkia naurattaa. LEIK Seurakunta tavoittaa lapset, nuoret ja perheet Seurakunnan lapsi- ja perhetyö tavoittaa hyvin isoja ja pieniä seurakuntalaisia. Viime vuonna päivä- ja naperokerhojen kirjoilla oli 420 leikki-ikäistä. Vanhempien ja lasten yhteisissä avoimissa perhekerhoissa piipahti viikoittain noin 320 kävijää. Vuonna 2014 seurakunnan lastenohjaajat vierailivat päiväkodeissa pyöreästi 90 kertaa. He pitivät muun muassa kirkkovuoteen liittyviä tuokioita, jotka tavoittivat noin 800 lasta. Erilaisiin perhetapahtumiin osallistui noin 900 henkilöä. Nuorisotila Hopella oli tungosta. Jokaisessa nuortenillassa oli keskimäärin sata teini-ikäistä. Työntekijät kävivät heidän kanssaan kahdenkeskistä keskustelua. Lisäksi erityisnuorisotyönohjaaja kirjasi sata tapaamista nuorten kanssa. Lempäälässä kävi viime vuonna rippikoulun 214 nuorta. Muualla rippikoulun suoritti 59 lempääläläistä. Isoskoulutukseen osallistui 150 nuorta. Lasten lohkaisut Lempoisten 3-vuotiaiden naperokerholaisten sananselityksiä. Pappi: Talossa se kastaa kaikkien vauvojen päät. Kanttori: Se on kaupanmyyjä. Suntio: Laittaa uuden valon, kun menee sähköt poikki. Diakoni: Se on piano. Lastenohjaaja: Niinku ratti. Nuoriso-ohjaaja: Se tarkoittaa, että iso ajaa. Enemmän kavereita kuin kotona Lapset kertovat, että he tulevat aina hyvällä mielellä kerhoon. Täällä on mukavaa. Parasta on leikkiminen, selvittää Roope. Eevertin mielestä parasta ovat kaverit. Kerhossa on enemmän kavereita kuin kotona, huomaa Adessa. Kivoimmiksi leikeiksi tassujen isoimmat, pian kuusivuotiaat tytöt Adessa, Elena ja Helvi, listaavat barbit, ponit ja koirat. Samanikäiset pojat Eevert ja Jooa ovat linnojen ja temppeleiden rakentelun kannalla. Viisivuotiaat Ilmari ja Vea-Lina kertovat leikkivänsä mieluiten dinosauruksilla. Neljävuotiaat kaverukset Ida-Maria, Lina ja Toivo taas viihtyvät leikkiteltassa pehmoeläinten kanssa. Lasten mielestä Hakkarin kerhossa on niin mukavaa, että kerhopäiviä voisi olla useamminkin kuin kaksi kertaa viikossa. Yhteisen tuumailun jälkeen jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että päivä saisi olla lyhyempi kuin kolme tuntia. Joskus alkaa nukuttaa ja joskus tulee kuuma, kertoo Jooa väsymisen merkeistä. Onhan tänään kerhopäivä? Nallen tassujen mielestä kerhossa käydään siksi, että lapset oppisivat uutta ja tutustuisivat kavereihin. Seurakunnan esitteissä kerrotaan, että päiväkerhojen tarkoituksena on tukea vanhempia kasvatustyössä sekä tarjota lapsille virikkeitä ja mukavaa arkitoimintaa. Kolmen lapsen ja kahden kerholaisen äidin, Mira Parikan, mielestä seurakunta on onnistunut tehtävässään peräti täydellisesti. Ohjaajiensa mukaan Nallen tassut -ryhmän lapset ovat iloisia, välittöm reita, mutta sopu säilyy ja meno pysyy rauhallisena. Täydellisesti ainakin meidän perheen kohdalla. Muksut ovat olleet kerhoistaan hurjan innoissaan. Lapset kysyvät joka aamu onko tänään kerhopäivä. Meidän piti jopa lykätä talvilomareissua, jotta lapset eivät olisi jääneet paitsi yhdestäkään kerhokerrasta, Parikka nauraa. Vanhin lapsi, Eevert, 5, käy Nallen tassuissa ja keskimmäinen Selina, 4, on nuoremmille räätälöidyssä naperokerhossa. Perheen Aliisa-vauva piipahtaa silloin tällöin muiden kanssa perhekerhossa. Saamme todellakin kirkollisveroille vastinetta. Parikka kiittelee kerhojen varhaiskasvatuksen laatua. Opettajan koulutuksen saaneena ja hän tuntee kentän. Mietin isojen lasten kohdalla päiväkotia, mutta en ole katunut valintaani, sanoo Parikka. Wuoden tapaus! OLKKARIN WAPPU 1.5. klo Koko perheen iloinen tapahtuma Kahvila Olkkarissa, seurakuntatalossa ja Kirkkotorilla. Musiikkia, monipuolista ohjelmaa ja wappuherkkuja! Täällä wiihtyy koko perhe! SUOMALAINEN MESSU 1.5. klo 15 Pyhän Birgitan kirkossa. Tuokiokuvia Lempoisten päiväkerhon tavallisesta päivästä. Vilman kuvassa (vas.) askarrellaan yhdessä, Meea piirsi eväshetken ja Ossin

5 Kirkonportti Nro iä ja kovia leikkimään. Pienehkössä porukassa kaikki löytävät kaveon Lasten ja nuorten etu huomioon päätöksissä KIMINEN JA KAVERIT Kannustamme luovuuteen Nallen tassujen tavallinen kerhopäivä rakentuu muutamien elementtien varaan. Näitä ovat vapaa leikki, kuulumisten ja ajankohtaisten asioiden ympärille kokoontuva alkupiiri, hengellinen kynttilähetki, erilaiset käden työt, välipala, sadut, musiikki sekä ulkoilu tai muu liikunta. Muokkaamme päivän kulkua lasten vireen mukaan. Joskus liikumme enemmän ja joskus taas keskitymme vaikka käden töihin, selvittää toinen tassujen ohjaaja, Leila Haapaniemi. Käden työt ovat tärkeä osa uuden oppimista. Kannustamme lapsia luovuuteen. Aiheita voi käsitellä haluamallaan tavalla, Pirjo Heikkilä sanoo. Lapsista Ilmari muistaa tehneensä kerhossa sukkaaasin eli keppihevosen viime vuoden palmusunnuntain perhekirkkoon. Evenan mieleen on jäänyt revontuli-työ. Ensin niitä tutkittiin tietokoneelta ja kirjoista, sitten maalattiin sormiväreillä. Kerhopäivään kuuluva pieni välipala hoituu omin e- väin. Vanhemmille vinkiksi, että Nallen tassuille maistuvat voileipäkeksi, vanukas, leipä, kanelikorppu, viinirypäleet ja pähkinät. Jeesus on kiltti lapsille Kristillinen kasvatus on seurakunnan lapsityön punainen lanka. Pidämme arjessa esillä, että jokainen hyväksytään juuri sellaisena kuin hän on. Korostamme rakastavaa ja hyväksyvää Jumalaa, Leila Haapaniemi sanoo. Nallen tassujen jokaiseen kerhopäivään kuuluu kynttilähetki, jossa lapset rauhoittuvat Raamatun kertomusten äärelle. Se on kivaa, kun saa soittaa triangelia! lapset sanovat yhdestä suusta. Soittaja, vuoron perään vaihtuva apulainen, on aina päivän tähti. Raamatun kertomuksia lapset jaksavat kuunnella keskittyneesti, sillä tarinat kerrotaan nukkien avulla. Jeesus onkin tuttu kaveri. Lapset kertovat, että Jeesus osaa kaikenlaista, on Jumalan poika ja parantaa ihmisiä. Luonteeltaan hän on kiltti sekä lapsille että aikuisille. Jeesus tykkää tosi paljon lapsista, tähdentää Vea-Lina. Myös Jumala on lasten mielestä kiltti hahmo. Jumala on valo, sanoo Ilmari. Marita Miettinen KIPIN KAPIN PÄIVÄKERHOON! Haku elokuussa 2015 alkaviin päiväja naperokerhoihin on Ilmoittaudu osoitteessa Mukaan voivat tulla 2015 loppuun mennessä vähintään kolme vuotta täyttävät lapset. Seurakunnan lapsityö tarjoaa monipuolista varhaiskasvatusta seuraavasti: 3-vuotiaille yksi tai kaksi kertaa viikossa kokoontuva naperoryhmä (aamupäivisin) ja 4 5-vuotiaille kaksi tai kolme kertaa viikossa kokoontuva ryhmä (aamu- tai iltapäivisin). Kerhot kokoontuvat seuraavissa paikoissa: Hakkarin yrittäjätalo (Kaakisentie 1), Kuljun Majakka (Tampereentie 262), Lempoisten seurakuntatalo (Kirkkopolku 1), Nurmen rukoushuone (Nurkkilantie), Sääksjärven kerhopiste (Asuntotie 9). Kerhoissa on pieni kausimaksu (20 40 ). Lisätietoja: Lea Blomqvist, p Mira Parikka ja lapset Eevert, Selina ja Aliisa-vauva käyvät ahkerasti seurakunnan lapsi- ja perhekerhoissa. Seurakunnissa aiotaan ottaa entistä paremmin huomioon lasten ja nuorten etu. Tämän vuoden alussa kirkossa tuli voimaan säädös, jonka mukaan kaikkien päätösten valmistelussa on arvioitava niiden vaikutukset alle 18-vuotiaisiin. Käytäntö on monille tuttua taloudellisten ja ympäristövaikutusten suhteen. Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on kirjattu seurakuntien toimintaa ohjaavaan kirkkojärjestykseen. Asiasta päätti viime keväänä kokoontunut kirkolliskokous. Tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvointi kirkossa ja yhteiskunnassa. LAVAn perusta on YK:n lapsen oikeuksien julistuksessa, kristillisessä arvopohjassa ja Jeesuksen esimerkissä. Lempäälässä lapsivaikutusten arviointi koskee kirkkovaltuustoa ja -neuvostoa, mutta myös viranhaltijoita, jos asian päättäminen on siirretty heille. Arviointivastuu on sillä, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä. Käytännössä jokaisen päätettävän asian valmistelussa on tarkistettava, onko sillä lapsivaikutuksia. Jos ei ole, valmistelu etenee normaalilla tavalla. Muussa tapauksessa tehdään tarkempi arviointi, kertoo lapsi- ja perhetyön työalajohtaja Lea Blomqvist. Arviointiin käytetään havaintoja, tilastoja, tutkimuksia, asiantuntijoita ja vaikkapa alaikäisille tehtäviä kyselyjä. Luonnollisesti heitä koskettavat toimitilat tai nuorisoohjaajan tai lastenohjaajan toimen perustamiset, mutta myös seurakunnan strategian teossa on arvioitava sen lapsivaikutukset, huomauttaa Blomqvist. Välillisesti lapsia koskevat myös päätökset, jotka ulottuvat perheiden hyvinvointiin ja palveluihin. Toivon, että LAVA avaa silmämme. Lapsiystävällisempi seurakunta ei varmasti tee pahaa aikuisellekaan. kuvassa ulkoillaan. Lempäälän nuori seurakunta kevät 2015

6 6 Nro Kirkonportti Tärkeää on viedä isot hankkeemme päätökseen Talousjohtaja Aulikki Puntola toivoo, että kristillisyys näkyisi seurakunnan jokapäiväisessä työssä. Kirkon tehtävänä on huolehtia varsinkin vähäosaisista. Seurakunnan hallinnon arjessa kirkkoherran työparina on talousjohtaja. Lempäälässä virkaa on hoitanut 12 vuotta Aulikki Puntola. Mikä sai sinut aikanaan hakeutumaan tehtävään? Olin aiemmin kunnan puolella koulutoimen talouspäällikkönä lähes 20 vuotta. Etsiessäni uusia haasteita tämä osui kohdalleni. Tehtävässä naksahti yhteen kolme tärkeää tekijää: talous, hengellisyys ja kotipaikkani Lempäälä. Mitä tekisit jos et olisi talousjohtaja? Saattaisin olla kotitalousopettaja. Nuorena se oli vahva vaihtoehto. Mitä työhösi kuuluu? Johdan ja vastaan seurakunnan talous- ja henkilöstöhallinnosta. Tehtävääni kuuluvat myös kiinteistötoimi, hautaustoimi, tietohallinto, sijoitusasiat ja seurakunnan omaisuuden hoito. Mitä ajankohtaista on meneillään juuri nyt? Yhteistyössä kunnan kanssa on käynnissä kolme isoa hanketta, jotka koskevat keskustan kehittämistä sekä Ehtookodon alueen ja Sääksjärven seurakuntatalon tontin kaavoittamista. Ajankohtaisia ovat myös Tervajärven leirikeskuksen sisätilojen saneeraus ja leirikappelin rakennuttaminen. Sääksjärven seurakuntataloa tehdään jo ensi vuonna? Sääksjärven seurakuntatalohanke etenee. Jos kaikki menee hyvin, seurakuntatalon ja tontille tulevan asuinkerrostalon rakentaminen voisi alkaa ensi vuoden puolella, laskee seurakunnan talousjohtaja Aulikki Puntola. Tavoitteena on, että seurakuntatilat saataisiin tehtyä kerrostalon tuotolla. Tonttia koskeva asemakaavaluonnos oli julkisesti nähtävillä maaliskuun 20. päivään saakka. Kaavoitusta hoitaa Lempäälän kunta. Luonnoksessa paikkansa olivat löytäneet bussimatkustajien käyttöön tarkoitettu liityntäpysäköintialue sekä liito-oravien elinpiiri, jotka kuuluvat kokonaisuuteen. Lempäälän kunnan kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus kertoo, että luonnos etenee kaavoituksessa normaaliin tapaan. Seuraavaksi siitä antavat lausuntonsa eri viranomaiset. Huomioon otetaan myös yleisön kommentit. Niiden perusteella teemme varsinaisen asemakaavaehdotuksen. Jos kaikki menee hyvin, se olisi julkisesti nähtävillä ensi syksynä, Rasimus arvioi. Ehdotus käy läpi saman Seurakuntatalon tontille kaavailtuja rakennuksia on hahmotellut arkkitehti Jouni Kulmala Lasse Kosunen Oy:stä. Luonnoksessa seurakuntatalo sijaitsisi Ruskontien puolella. Isompi rakennus on asuintalo. Nykyisen metsän paikalle sijoitettu liityntäpysäköintialue ja bussipysäkki palvelisivat myös seurakunnan tilaisuuksia. Asemakaavaluonnoksessa tavoitteeksi on kirjattu kirkonmäen henki. lausunto- ja kommenttikierroksen kuin asemakaavaluonnos. Jos huomautuksia ei tule, ehdotus voisi olla kunnanvaltuuston käsiteltävänä vuodenvaihteen tienoilla. Kaava saisi lain voiman ensi vuoden puolella, hän summaa. Sääksjärven seurakuntakeskus suljettiin keväällä Tuolloin korjausremontin yhteydessä paljastui niin laaja ja kallis korjaustarve, että kirkkovaltuusto päätti rakennuttaa uuden talon. Asemakaavaluonnoksessa tontille on hahmoteltu 7000 neliötä rakennusoikeutta. Seurakuntatalon kooksi on ajateltu vähintään 500 neliötä. Taloon on tulossa muun muassa seurakuntasali sekä tilat päiväkerholle ja työntekijöiden päivystykselle. Seurakunta aikoo vielä tarkentaa taloa koskevia suunnitelmia. Toivomme kuulevamme Sääksjärven asukkaiden ajatuksia. Yhteinen tilaisuus on ajankohtainen viimeistään ensi syksynä, Puntola sanoo. Marita Miettinen Paparazzi yllätti! Mitkä ovat mielestäsi alkaneen valtuustokauden tärkeimmät kysymykset? Seurakunnan talous on tasapainossa ja tasapainossa sen pitäisi olla myös neljän vuoden kuluttua kauden päättyessä. Tärkeää on myös viedä isot hankkeemme päätökseen. Seurakunnan on myös valmistauduttava kirkon tulevaan rakennemuutokseen. Millaisena näet kirkon tulevaisuuden? Kirkkoon kuuluu neljä miljoonaa jäsentä. Se on valtava voimavara. Erimielisyyksiä ei pitäisi korostaa liikaa vaan olisi opittava kunnioittamaan eri tavoin ajattelevia ihmisiä ja muistaa mikä meille on yhteistä ja tärkeää. Silloin kirkolla on hyvä tulevaisuus. Miten rentoudut? Perhe on minulle hyvin tärkeä. Liikun aktiivisesti, rentoudun hyvien kirjojen, klassisen musiikin ja ystävien kanssa bridge-korttipelin äärellä. Marita Miettinen Rippikouluvuosi käynnistyi lumi pöllyten koulujen talvilomaviikolla Tervajärven (kuvassa) ja Sodankylän leireillä. 45 nuorta konfirmoitiin maaliskuun alussa Pyhän Birgitan kirkossa. Tänä vuonna rippikouluiässä on vuonna 2000 syntynyt ikäluokka. Kesällä riparin aikoo käydä 230 seurakunnan jäsentä. Osa heistä käy riparin jonkin kristillisen järjestön kautta. Seurakunnan kalenterissa on seitsemän leiriä ja yksi päivärippikoulu. Valtaosa leireistä on Terviksellä, mutta yksi ryhmä lähtee seikkailulle Savoon ja toinen Koillismaalle.

7 Kirkonportti Nro Pääsiäinen on perhejuhla Etiopiassa Musiikki johdattaa juhlaan Etiopiassa pääsiäinen eli fasika on jouluakin merkittävämpi kirkollinen juhlapyhä. Se näkyy ja kuuluu kaikkialla, kertovat Addis Abebassa asuvat seurakunnan nimikkolähetit Ammi ja Miikka Kallio. Lohjalta lähtöisin oleva opettajapariskunta on ollut Suomen Lähetysseuran leivissä Etiopiassa lukutaitotyössä vuodesta Opetusmateriaalien tuottaminen ja alakoulujen opettajien kouluttaminen on tullut tutuksi mm. bertan, shinashan, komon, gwaman ja gumuzin vähemmistökielillä Beningshangulin alueella maan länsiosassa. Etiopiassa vietetään tänä vuonna pääsiäistä viikkoa myöhemmin kuin meillä. Syy löytyy juliaanisesta kalenterista, joka on käytössä enää vain joissakin harvoissa maissa. Noin viikkoa ennen pääsiäistä sukulaiset kokoontuvat yhteen eri paikkakunnilta. Jos koko perhe ei ole läsnä, silloin ei ole juhlaakaan, etiopialaiset sanovat, Miikka toteaa. Kun suku on saatu koolle, ryhdytään ruuan valmistukseen. Tämä on ollut perinteisesti naisten tehtävä, miehet taas seurustelevat, Ammi täydentää. Aamuyön ateria Pääsiäinen on Etiopiassa erityisesti ortodoksikirkon juhla, jota edeltää 56 päivän paasto. Pitkä odotus päättyy lauantai-illan jumalanpalvelukseen. Kirkot ovat silloin täynnä väkeä. Kovaääniset pitävät huolen siitä, ettei juhla jää huomaamatta niiltäkään, jotka eivät sitä vietä. Vapahtajan ylösnousemuksen riemujuhlaa vietetään aamuyöhön asti laulaen ja tanssien. Kotona tulijoita odottaa juhla-ateria, josta nautitaan pitkälle seuraavaan päivään. Risti tuo rauhan Lähettiperheen pääsiäisen viettoon ei kuulu paastoa, mutta etiopialaiseen tapaan yhteinen ateria on merkittävä osa juhlaa. Lammas laitetaan marinadiin hyvissä ajoin, juhlapyhiä edeltävällä viikolla. Lauantai-iltana lähdetään kansainvälisen luterilaisen kirkon yöjumalanpalvelukseen. Yhdessäolo jatkuu pääsiäisaterialla aamun tunteina. Pääsiäisenä huomaan usein kysyväni itseltäni, mitä Jeesuksen risti minulle merkitsee. Hän otti kantaakseen syntimme, jotta meistä tulisi Jumalan lapsia. Jeesus antoi esimerkin, joka rohkaisee meitä kantamaan myös toistemme taakkoja, Miikka pohtii. Raili Paul Filharmoniset kamarimuusikot esittävät Vivaldin Vuodenajat pääsiäisen jälkeen. Viulisti István Szalay on yksi teoksen neljästä solistista. Pääsiäisen eri tunnelmat syvimmästä surusta korkeimpaan iloon voi kokea musiikin kautta Pyhän Birgitan kirkossa. Palmusunnuntaina 29. maaliskuuta matkaan johdattaa Tytti Jäppisen musiikkinäytelmä Tien sinne te tiedätte. Eri kuorojen jäsenistä koottua esittäjäkuntaa johtaa Pekka Mäenpää. Pääsiäisen tapahtumat kertaava musiikkidraama on saanut Lempäälässä suuren suosion, ja se esitetään jo kuudetta kertaa. Keskiviikkona, 1. huhtikuuta, pysähdytään Hiljaisen viikon musiikki- ja runoiltaan. Sen toteuttavat mezzosopraano Hanna Rahkiola-Partanen ja lausuja Martti Mononen. Pääsiäispyhien jälkeen sunnuntaina 12. huhtikuuta kuplii kirkossa Pääsiäisen valoa -konsertti. Tampereen Filharmoniset kamarimuusikot tuovat A. Vivaldin Vuodenajat-teoksen Lempäälään. Tiedossa on nautittava tuokio. Vivaldin lisäksi luvassa on muutakin barokin ja klassisen ajan valoisaa musiikkia, kuten Mozartia, luonnehtii alttoviulisti Kimmo Kivivuori. Korkeatasoinen, noin kymmenhenkinen orkesteri on koottu Tampere Filharmonian muusikoiden soittajista. Ideakappeliin puhkeaa pääsiäinen Etiopiassa työskentelevien Ammi ja Miikka Kallion pääsiäiseen kuuluu maan tavan mukaan yömessu ja sen jälkeinen juhla-ateria. Mukaan lähtevät perheen koululaiset Volter (vas.), Raakel ja Kaarlo. Ideaparkin Ideakappelissa on pääsiäisen ajan esillä kuvaelma, jonka pääosassa on tyhjä hauta. Tarkoitus on konkretisoida pääsiäisen sanoma ja tuoda se näkyviin arjen keskelle. Pääsiäisaamuun kuuluu hämmästys ylösnousemuksen ihmeen äärellä, sanoo seurakuntapastori Päivi Aikasalo. Seurakunta toteuttaa pääsiäisteoksen yhdessä Ideaparkin yritysten kanssa. Eräs liike lahjoittaa kalliohautaan tarvittavat pahvilaatikot, toinen lainaa mallinukke-lapsille vaatteita ja kolmas kukkia. Yritykset mukana Aikasalo yllättyi iloisesti kiertäessään liikkeitä. Kaikki yritykset suhtautuivat hankkeeseen myönteisesti, hän kertoo. Vanhassa kaupungissa sijaitseva kappeli on avoinna kaikille kiinnostuneille kauppakeskuksen aukioloaikoina. Esillä on myös seurakunnan päiväkerholaisten tekemiä pääsiäisaiheisia piirustuksia. PALMUSUNNUNTAIN PERHEMESSU Pyhän Birgitan kirkossa su klo 10. Messu on suunniteltu erityisesti lapsiperheille. Mukana lapsikuoro. Kirkon jälkeen kirkkokahvit ja -mehut. Lapsille luvassa pieni yllätys. Ota mukaan oma pajunkissa alkukulkueeseen! Tervetuloa koko perhe! KUMMIEN JA KUMMILASTEN LEIRIPÄIVÄ lauantaina klo Tervajärven leirikeskuksessa. Mukavia kädentöitä, seikkailua luonnossa ja reipasta leirielämää! Ilm mennessä Lea Blomqvistille, p Kummilapsen toivotaan olevan vähintään 4-vuotias. PIKKUKOULULAISTEN KESÄPÄIVÄLEIRIT luokkalaisten päiväleirit kokoontuvat arkipäivisin klo Ohjelmassa ulkoilua, retkeilyä, seikkailua ja muita mukavia kesäpuuhia. Leirit pidetään seuraavissa paikoissa: Hakkarin yrittäjätalo (Kaakisentie 1), Kuljun vanha srk-talo (Seurakuntatalontie 12), Lempoisten srk-talo (Kirkkopolku 1), Sääksjärven päiväkerhotila (Asuntotie 9). Leirit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Etusijalla ovat lapset, joilla ei ole vanhempaa päivisin kotona.leirin hinta on 50, joka sisältää päivittäisen lämpimän lounaan ja välipalan, kaikki askartelutarvikkeet ja muut kulut. Ilmoittautuminen srk:n nettisivujen kautta www. lempaalanseurakunta.fi. Kaikille ilmoittautuneille lähetetään kirje, josta selviävät kaikki tarvittavat leiritiedot. Lisätietoja: Lea Blomqvist, p /2015 Päätoimittaja: Mikko Oikarinen Toimittaja: Marita Miettinen, puh Kuvat: Sari Lehtelä, Marita Miettinen, Merja Ojala, Markus Perko ja Mikko Vesamäki. Taitto: Soile Virtanen / Lempäälän-Vesilahden Sanomat Seuraava Kirkonportti ilmestyy KIRKKOHERRANVIRASTO JA TALOUSTOIMISTO avoinna ma pe klo 9 12, ma, ke ja to klo 13 15, lisäksi ti klo Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 9 12 sekä ti klo Ke klo 9-12 puhelinpäivystys viraston numerossa. Kirkkoherranvirasto, p

8 8 Nro Kirkonportti Kevään toimintaa ja tapahtumia Vapaaehtoistöihin? Lempäälä on mukana verkkopalvelussa, ks. Haravointitalkoot Kirkkohautausmaalla to klo Talon puolesta työvälineet ja lounas. Olkkarin Wappu pe 1.5. klo Koko perheen iloinen tapahtuma Kahvila Olkkarissa ja Kirkkotorilla naisten turvakoti Kimbilion hyväksi. Monipuolista ohjelmaa ja wappuherkkuja! Klo 15 Suomalainen messu Pyhän Birgitan kirkossa. Messut Messu Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa sunnuntaisin klo 10. Messu Kuljun Majakassa sunnuntaisin klo 16. Kevään viim. messu Messu Sääksjärvellä Toimelan talossa (Asuntotie 10) seuraavina sunnuntaina klo 13: ja Avoin messu Kivalakodissa (Hauralantie 48) klo 18.30: ja Lapset ja perhe Ilmoittautuminen lasten päiväkerhoihin ja pienten koululaisten päiväleireille on käynnissä. Ks. lisää erillisilmoituksista, s. 4 ja 7. Perhemessut: Su klo 10 Palmusunnuntain perhemessu Pyhän Birgitan kirkossa, ks. ilmoitus s. 7. Iltoja yhden vanhemman perheille Kuljun Majakassa ke klo 17: 15.4., ja Iltapala. Järj. srk ja kunnan perhetyö. Kummien ja kummilasten leiripäivä la klo Tervajärven leirikeskuksessa. Ks. erillisilmoitus, s. 7. Perhekerhot kokoontuvat klo 10 12: Ma Sääksjärven kerhotalossa (Asuntotie 9). Ti Kuljun Majakassa (Tampereentie 262). To Hakkarin yrittäjätalon nuorisotilassa (Kaakisentie 1). Pe Lempoisten srk-talossa, Nurmen rukoushuoneella ja Säijän monitoimitalossa. Avoin vauvakerho Kuljun Majakassa ti klo kaikille 0 1,5-vuotiaille vanhempineen. Päivä- ja perhekerhojen kausi päättyy viikolla 21. Pyhäkoulu su klo 16 messun yhteydessä Kuljun Majakassa. Kouluikäisille Raamattuklubi. Kausi päättyy Varhaisnuoret Ei kerhoja hiljaisella viikolla (vk 14). Kerhokausi päättyy huhtikuun lopussa. Avoin isä poika-parkki ma klo Tervajärven leirikeskuksessa, os. Ketkantie 247. Kipinä - Tyttöjen ja poikien suurleiri Partaharjulla Tied. Heli Orre: Nuoret Liity Facebook-ryhmäämme ja pysyt ajan hermolla! ks. hopelempaala Majakka-yhteisö Helato klo Majakka mukana Spirit sytytä mut uudestaan -tapahtumassa Tampereen Aleksanterin kirkossa. Ks. hengenuudistus.fi. Supergroup-illat nuorille aikuisille la klo 19 Kuljun Majakassa. Iltapala, ei lastenhoitoa Elokuvailta, 9.5. Teemu Lämsä: rukouksesta. Leiri Tervajärven leirikeskuksessa Ilm mennessä Matti Vehviläinen, p Muuta toimintaa: Mestareiden liiga. Kokoontuminen Hopella (Kaakisentie 1) kun Yle lähettää Mestareiden liiga -pelin. Ovet aukeavat klo 21. Tied. Teemu Lämsä, p Sähly nuorten kanssa tiistaisin klo Sääksjärven koulun liikuntahallissa. Taivaallinen tanssi ke klo Kuljun vanhassa srk-talossa (Seurakuntatalontie 12): 25.3, 8.4, 22.4, 6.5 ja Tied: Marja Perttu, p Parisuhde Rakkautta ja piikkilankaa parisuhteen vuosihuolto la klo Kuljun Majakassa. Kahvitarjoilu. Mukana seksuaalineuvoja Eveliina Kutila-Kinnunen. Lastenhoito. Ilm. (myös lastenhoito) kirkkoherranvirastoon. Aikuiset Pe klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Kuljun vanhassa srk-talossa (Seurakuntatalontie 12), Jukka Partala. Ti klo Aikuistyön vapaaehtoisten virkistyspäivä Vanhassa pappilassa. Arkiaamuisin klo 8 9 vapaamuotoinen rukoushetki Pyhän Birgitan kirkossa. Aamuhetki Sanan äärellä Sääksjärven nuorisotalossa (Tampereentie 426) joka toinen pe klo 10: Irene Kettunen, Marjukka Starkman, 8.5. Ensio Partanen ja Lahja Salminen. Näkökulmia Raamattuun -luento ja keskustelusarja Lempoisten srk-talossa su klo 18: Tuhlaajapoika ja sen veli. Seurakuntapastori Emmi Korpi, Lempäälän seurakunta Usko ja epäusko. TT, tietokirjailija ja pastori Kari Kuula, Kuopio Miehet A-Men-illat Tervajärven leirikeskuksessa ke klo 18: 15.4, Saunan päälle iltapala, alustus ja keskustelua. A-Men-puurot kahvila Olkkarissa klo 7: 1.4. ja 6.5. Löytöretket: pe Pälkäneen Heinäkallioon miespäiville, lähtö Kirkkotorilta klo Kirkkopäivät Kouvolassa. Kysy lisää: Ensio Partanen, p Miesten hikipiiri Kuljun Majakan saunalla ke klo 18. Eläkeikäisten piirissä sauna ja hartaus. Naiset Naistenillat Kuljun Majakassa maanantaisin klo 18: kaupunkityöntekijä Tiina Mäkinen /Kansan Raamattuseura: Kuninkaan tyttären sydän sairaalapastori Eija Kasari: Elämää Jumalan johdatuksessa. Lähetys Lempoisten lähetyspiiri parittomien viikkojen ti klo 14 srk-talossa 7.4., 21.4., 5.5. ja Lastusten lähetyspiiri kuukauden 3. ke klo 18, paikka tark. kirkollisissa ilmoituksissa: ja Sääksjärven lähetyspiiri kerran kk:ssa to klo 14 kodeissa, paikka tark. kirkollisissa ilmoituksissa: 9.4, vieraana Ilkka Päiväsaari, 7.5. mahdollisesti kevätretki. Nuorten aikuisten ompeluseurat kerran kuukaudessa kodeissa tai Olkkarissa. Tied. Marika Salo, p Lähetyskirppis Toivontori Kirkkopolun ja Atrantien kulmassa. Avoinna ma, pe klo 11 14, ke klo 11 18, la klo Tuotto Kimbilioturvakodille Tansaniaan. (Tampereentie 4) avoinna: ma pe klo ja la klo Rukouksen majatalo Olkkarissa parillisten viikkojen ti klo : 31.3, 14.4, 28.4, ja Kirkkoherran aamukahvit Olkkarissa ti klo mukana Mikko Oikarinen: 31.3, 21.4, 28.4, 5.5, ja Lauluhetket Olkkarissa: ke 8.4. klo 14 Pääsiäisajan lauluja, klo 14 Kevätlauluja. Uutta! Olohuone maahanmuuttajille ja heidän ystävilleen Olkkarissa joka toinen ti klo 16 18: 7.4, 21.4, 5.5 ja Diakonia To 2.4. klo 12 eläkeläisten ehtoolliskirkko Pyhän Birgitan kirkossa. Kirkkokahvit srk-talossa. Diakoniatyöntekijän päivystys tiistaisin ja torstaisin klo Lempoisten seurakuntatalon diakoniatoimistossa. Säännölliset piirit: Säijän diakoniapiiri monitoimitalossa ti klo 14: ja Eläkeikäisten päiväpiirit Lempoisten päiväpiiri parillisella viikolla torstaisin klo Lempoisten srktalolla. Kuljun Kulkuset Kuljun Majakassa parittoman viikon torstaina klo Sääksjärven Säkenet pääosin nuorisotalolla parillisen viikon keskiviikkona klo Piireissä lounas (4,50), hartaus ja leppoisaa ohjelmaa. Tied. Tom Haavisto p Kevätjuhlat: Ti Sääksjärven Säkenien kevätjuhla. Ti klo Kuljun Kulkuset ja Lempoisten päiväpiiri Lempoisten srktalossa. Edessä parempi tulevaisuus? Parempi tulevaisuus eli Patutoiminta auttaa rakentamaan uudenlaista elämää ja arkea. Tarjolla monipuolista tekemistä yhdessä toisten kanssa. Tarkempia tietoja Johanna Kylmälahdelta, p Musiikki Su klo 19 pääsiäisen tapahtumiin musiikin ja teatterin keinoin johdattava Passiodraama Pyhän Birgitan kirkossa, joht. Pekka Mäenpää. Vapaa pääsy. Ke 1.4. klo Hiljaisen viikon musiikki- ja runoilta Pyhän Birgitan kirkossa. Hanna Rahkiola- Partanen, laulu, Martti Mononen, lausunta ja Kaisa Naukkarinen, säestys. Vapaa pääsy. Kahvitarjoilu srktalolla. Su klo 18 Pääsiäisen valoa -konsertti Pyhän Birgitan kirkossa. Tampereen filharmoniset kamarimuusikot, ohjelmassa Vivaldin Vuodenajat. Vapaa pääsy, ohjelma 10. Ke klo 19 Sulle kiitos soikoon! Katajaisetkuoron konsertti Pyhän Birgitan kirkossa, joht. Jussi Tamminen. Vapaa pääsy, ohjelma 5. Su klo 18 Pyhän Birgitan Laulajien Kevätkonsertti Pyhän Birgitan kirkossa. Vapaa pääsy, ohjelma 10. Pe 1.5. klo 15 Suomalainen messu Pyhän Birgitan kirkossa, mukana Pietari & Kalat -kuoro. Vapaa pääsy. Ke 3.6. klo 19 Kitarakonsertti Pyhän Birgitan kirkossa. Two Guitars. Marco Socías (ESP) & Carlo Domeniconi (ITA). Tampere Guitar Festival - ohjelmistoa. Su 7.6. klo 16 Pietari & Kalat -kuoron 10-vuotiskonsertti Pyhän Birgitan kirkossa. Vapaa pääsy, kolehti Kimbiliolle. Yhteisvastuu keräys on käynnissä. Yv-tuotteita saatavana Kahvila Olkkarissa. PALMUSUNNUNTAI Klo 10 perhemessu Pyhän Birgitan kirkossa. Klo 16 messu Kuljun Majakassa. Klo 19 Passiodraama Tien sinne te tiedätte Pyhän Birgitan kirkossa, joht. Pekka Mäenpää. Vapaa pääsy. PÄÄSIÄINEN KUTSUU JUHLAAN! HILJAINEN VIIKKO Ke 1.4. klo Pe 3.4. klo 10 Hiljaisen viikon musiikki- ja runoilta. pitkäperjantain To 2.4. klo 12 sanajumalanpalvelus. eläkeläisten ehtoolliskirkko. La 4.4. klo 23 To 2.4. klo 19 pääsiäisyön messu. kiirastorstain ehtoolliskirkko. Kaikki hiljaisen viikon tilaisuudet Pyhän Birgitan kirkossa. PÄÄSIÄISPÄIVÄ SU 5.4. Klo 10 messu Pyhän Birgitan kirkossa. Klo 16 Majakkamessu Kuljun Majakassa. 2. PÄÄSIÄISPÄIVÄ MA 6.4. Klo 10 messu Pyhän Birgitan kirkossa.

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 02/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Tiistai , klo

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 02/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Tiistai , klo Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 24.03.2015, klo 18.00 18.16 Kokouspaikka LEMPOISTEN SEURAKUNTATALO Käsiteltävät asiat 12 KOKOUKSEN AVAUS 13 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 14 PÖYTÄKIRJAN TARKISTAJIEN

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TERVEISET STRATEGIAPÄIVÄSTÄ JUMALANPALVELUSUUDISTUKSEN KOKOMEUKSIA PAJAN JÄSENILTÄ

TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TERVEISET STRATEGIAPÄIVÄSTÄ JUMALANPALVELUSUUDISTUKSEN KOKOMEUKSIA PAJAN JÄSENILTÄ Kokousaika Keskiviikkona 14.9.2011 kello 15.00 Kokouspaikka Puistolinna, Himminpolku 13 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TERVEISET STRATEGIAPÄIVÄSTÄ 10.9.2011 KOULUTUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 2/2015 Kirkkoneuvosto. Kokousaika Tiistai 31.3.2015 kello 17.30 - ( kahvit kello 17.15)

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 2/2015 Kirkkoneuvosto. Kokousaika Tiistai 31.3.2015 kello 17.30 - ( kahvit kello 17.15) Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistai 31.3.2015 kello 17.30 - ( kahvit kello 17.15) Kokouspaikka Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asia 14 KOKOUKSEN AVAUS 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16

Lisätiedot

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017 JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017 Papin palsta Tämä vuosi on monisataisvuosien juhlaa. Kotimaamme täyttää pyöreät 100 vuotta ja mikäli Koillis-Savoa lukaisi viime joulukuussa, niin uutisen mukaan

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa

LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa 3.10.2015 Pirjo Ojala Siilinjärven seurakunnan lapsiasiavaltuutettu Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri YK:N LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

7 KIRKKONEUVOSTON TYÖRYHMIEN JÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI 2015-2016

7 KIRKKONEUVOSTON TYÖRYHMIEN JÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI 2015-2016 Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistai 3.2.2015 kello 17.30-19.00 Kokouspaikka Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asia 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJANTARKISTAJIEN

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2017 SEURAKUNNAN NETTISIVUT LÖYDÄT OSOITTEESTA: http://www.jokioistenseurakunta.fi JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2017 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen

Lisätiedot

8 29.01.2015 50 16.06.2016. Äänekosken kaupungin ja seurakunnan yhteinen kerhotoimintakokeilu vv. 2015-2017

8 29.01.2015 50 16.06.2016. Äänekosken kaupungin ja seurakunnan yhteinen kerhotoimintakokeilu vv. 2015-2017 Kasvun ja oppimisen lautakunta Kasvun ja oppimisen lautakunta 8 29.01.2015 50 16.06.2016 Äänekosken kaupungin ja seurakunnan yhteinen kerhotoimintakokeilu vv. 2015-2017 KASVOPPI 29.01.2015 8 Äänekosken

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

44 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 46 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN. 47 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA v.

44 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 46 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN. 47 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA v. Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 10.12.2013, klo 18.00-20.25 Kokouspaikka Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asiat 43 KOKOUKSEN AVAUS 44 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 45 PÖYTÄKIRJAN TARKISTAJIEN

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2017 SEURAKUNNAN NETTISIVUT LÖYDÄT OSOITTEESTA: http://www.jokioistenseurakunta.fi JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2017 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 Kirkkovaltuusto Tervakosken seurakuntakeskus - HUOM. PAIKKA!

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 Kirkkovaltuusto Tervakosken seurakuntakeskus - HUOM. PAIKKA! Aika 31.1.2017 kello 18.30 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus - HUOM. PAIKKA! Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Jauhiainen Juha

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 30.3.2011 29 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 7/2016 Kirkkoneuvosto

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 7/2016 Kirkkoneuvosto Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistai 26.4.2016, klo 18.46-19.45 Kokouspaikka Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asia 66 KOKOUKSEN AVAUS 67 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 68 PÖYTÄKIRJANTARKISTAJIEN

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KOKOUSAIKA 24.9.2014 klo 18-18.45 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Opas kastejärjestelyihin

Opas kastejärjestelyihin Perheeseenne on syntynyt pieni vauva. Kotiseurakuntanne toivottaa teille onnea ja Jumalan siunausta lapsen syntymän johdosta. Tämän vihkosen kautta tahdomme auttaa Teitä kastejuhlan valmistelussa. Jyväskylän

Lisätiedot

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Lapsi- ja perhetyö SYKSY 2016 Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Toimintamuodot Perhekerho Avoin päiväkerho Vauva- ja perhemuskarit Perheleiri

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 7/2016 Seurakuntaneuvosto 22.9.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 22.9.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, kerhohuone 1 Kustaantie

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11 Aika 31.1.2017 kello 18.30 18.50 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Irmeli Pihkala Isto Elo Joonas Poutiainen Upe

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

KIRKONPORTTI avoinna sinullekin Lempäälän seurakuntalehti 2/2016

KIRKONPORTTI avoinna sinullekin Lempäälän seurakuntalehti 2/2016 KIRKONPORTTI avoinna sinullekin Lempäälän seurakuntalehti 2/2016 Kerhopäivä alkaa Kuljussa Sivut 4-5 Turvamuuri kohosi Kimbilioon Työntekijät vaihtuvat seurakunnassa Pääsiäinen alkaa Passiodraamasta Sivu

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 5/2016 Kirkkoneuvosto 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 50 PÖYTÄKIRJANTARKISTAJIEN VALINTA

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 5/2016 Kirkkoneuvosto 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 50 PÖYTÄKIRJANTARKISTAJIEN VALINTA Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistai 12.04.2016, klo 17.45-19.00 Kokouspaikka Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asia 48 KOKOUKSEN AVAUS 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 50 PÖYTÄKIRJANTARKISTAJIEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Alueneuvosto. Aittoniemi Pirjo Savolainen Otto 46 käsittelyn alussa

PÖYTÄKIRJA. Alueneuvosto. Aittoniemi Pirjo Savolainen Otto 46 käsittelyn alussa NRO: 5/2015 PÖYTÄKIRJA Alueneuvosto AIKA: 11.6.2015 klo 16.00 PAIKKA: PAIKALLA: Kirkonkranni, kokoustila 1 (1. krs.) Hautala Milla Hihnala Juhani Panula Liisa Mäkinen Satu Ristimäki Asko Sihto Paula KIRKKONEUVOSTON

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 5/2016 Seurakuntaneuvosto 4.5.2016 sivu 1 (7) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika keskiviikko 4.5.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, kerhohuone 1 Kustaantie

Lisätiedot

Kokouksen päättäminen iltarukoukseen

Kokouksen päättäminen iltarukoukseen Kokousaika Keskiviikko 1.9.2010 kello 17.30 Kokouspaikka Kuljun Majakka 1 2 3 4 5 6 7 8 Alkuhartaus (Timo) ja kokouksen avaus (pj) Kuluvan vuoden toiminta työaloillamme - Alkuvuoden toiminnan arviointi

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 10 ) KIRKKONEUVOSTO 1/2010 17.2.2010

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 10 ) KIRKKONEUVOSTO 1/2010 17.2.2010 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 10 ) Aika Keskiviikko 17.2.2010 klo 18.30 20.10 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo puheenjohtaja Matti Kurvinen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 14.1.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 14.1.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 14.1.2014 klo 17.00 18.45 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1 Päätöksentekijät Partanen Ensio, vs. kirkkoherra Ahlfors Sirpa Vaittinen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 1/2016 Kirkkoneuvosto

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 1/2016 Kirkkoneuvosto Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistai 12.1.2016, klo 17.30-19.15 Kokouspaikka Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asia 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJANTARKISTAJIEN

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Tiia Tavio, Lapsiasiahenkilö, Naantalin seurakunta

Tiia Tavio, Lapsiasiahenkilö, Naantalin seurakunta 14.11.2015 Tiia Tavio, Lapsiasiahenkilö, Naantalin seurakunta Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 Kirkkoneuvosto Aika 1.12.2016 klo 17.30 18:45 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja 163-166, 168-181 Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja, pj 167 Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen, 163-172

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 03/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Tiistai , klo Kokouspaikka LEMPOISTEN SEURAKUNTATALO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 03/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Tiistai , klo Kokouspaikka LEMPOISTEN SEURAKUNTATALO Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 26.5.2015, klo 18.00 20.06 Kokouspaikka LEMPOISTEN SEURAKUNTATALO Käsiteltävät asiat 19 KOKOUKSEN AVAUS 20 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 21 PÖYTÄKIRJAN TARKISTAJIEN

Lisätiedot

LASTEN JA PERHEIDEN SYKSY 2016

LASTEN JA PERHEIDEN SYKSY 2016 LASTEN JA PERHEIDEN SYKSY 2016 PERHEKERHOT Perhekerho kutsuu koolle lapsia ja kaikkia lasten kanssa kotona olevia. Perhekerhossa leikitään, lauletaan, askarrellaan ja jutellaan, ja seurataan tietenkin

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2

Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2 Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2 Aika 07.01.2015 klo 19:00 Paikka Suoraman seurakuntakeskus Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvallan toteaminen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle! Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle Ahvenanmaalle! Nyt kutsuu sua Kyrkogårdsö! Olet saanut paikan Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kesärippikoulusta, joka pidetään Ahvenanmaalla, Havsgårdenin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1.

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1. Sivu 1 Seurakuntaneuvoston kokous pidetään 12.1.2014 Lapinlahden seurakuntatalossa. Ennen kokousta klo 18-19 on uuden seurakuntaneuvoston perehdytystilaisuus, jossa kirkkoherran johdolla käsitellään seurakuntaneuvoston

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot