Maailmanluokan palvelua

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maailmanluokan palvelua"

Transkriptio

1 Coorin uutiskirje Nro 3 Marraskuu 2010 Pääkirjoitus Ulf Wretskog Maailmanluokan palvelua Aloitin Coorin Suomen toimitusjohtajana tämän vuoden elokuussa ja olen erittäin suurella innolla ja mielenkiinnolla tutustunut paikalliseen organisaatioon, asiakkaisiimme ja alan suomalaisiin markkinoihin ja toimijoihin. Olen työskennellyt Coorissa jo lähes kymmenen vuoden ajan ja uskon voivani hyödyntää monipuolista kokemustani nykyisessä tehtävässäni. Tavoitteenamme on edelleen kehittää ja kasvattaa toimintaamme Suomessa. Meillä coorilaisilla on vankka kokemus palveluntoimittajina. Suurimpana vahvuutenamme on palvelutarjonnan jatkuva uudistaminen, parantaminen ja kehittäminen. Novan tässä numerossa kerron lisää siitä, kuinka vahvat tilaajaorganisaatiot saavat myös meidät palveluntoimittajat kehittymään yhä paremmiksi, tehokkaammiksi ja älykkäämmiksi. Selvä strategia ja avoin kommunikointi ovat avainasemassa kaikessa yhteistyössä. Ulf Wretskog, Coor Service Managementin toimitusjohtaja Lisäksi olen uskomattoman ylpeä ja iloinen siitä, että Coor on saanut vastuulleen Tukholman Solnaan rakennettavan uuden yliopistosairaalan kaikki käyttäjä- ja kiinteistöpalvelut ja niiden kehittämisen. Tämä on ilman muuta uraauurtavin ja jännittävin toimeksianto, jonka Coor ja koko ala on nähnyt vuosikausiin. Uusi toimeksianto on ainutlaatuinen siksi, että saamme olla jo projektointivaiheessa mukana vaikuttamassa rakennustöihin ja tukipalveluiden suunnitteluun. Tämän ja pitkän sopimuskauden ansiosta Coor voi suunnitella ja räätälöidä palveluntoimituksensa siten, että kiinteistön tuleva huolto ja kunnossapito on optimaalista koko sen elinkaaren ajan. Toivon ja uskon, että tiedon ja kokemusten jakaminen antaa sinulle virikkeitä ja ideoita. Jos haluat lisätietoja tai jos haluat jatkaa keskustelua, ota rohkeasti yhteyttä autamme mielellämme toimintasi parantamisessa. Hyviä lukuhetkiä! Ulf Wretskog Kiinnostuitko Coorista tai haluatko lisätietoja toiminnastamme? Ota rohkeasti yhteyttä! Puh , s-posti Nova Uutiskirje - Nro 3 Sivu 1

2 Teemasarja: Kansainväliset FM-strategiat Ajattele globaalisti toimi paikallisesti Jotta kansainvälisen FM-strategian jalkauttaminen onnistuisi, strategiset kysymykset on erotettava taktisista ja operatiivisista. Lisäksi on jätettävä paikallista joustonvaraa, joka liittyy kansallisiin lakeihin, sääntöihin, kulttuurieroihin ja markkinakäytäntöihin. Novan viime numerossa todettiin, että yhä useammat suuret pohjoismaiset yritykset ja organisaatiot harkitsevat kansainvälisiä FM/IFM-ratkaisuja. Coorin liiketoiminnan kehitysjohtaja Jens Ebbe Rasmussen ja maailmanlaajuisen konsulttiyrityksen A. T. Kearneyn* osakas Joakim Karlsson ovat työskennelleet strategisten liiketoiminnan kehitys- ja ulkoistamisasioiden parissa monia vuosia. Molemmat ovat perehtyneet siihen, mitä kokonaisvaltaisen FM-strategian käyttöönotosta seuraa kansainvälisessä organisaatiossa. Kansainvälisten ratkaisujen pontimina ovat usein tehostamiset ja kustannussäästöt, mutta myös toiminnan läpinäkyvyyden ja standardisoinnin lisääminen. Monet kansainväliset yritykset haluavat yhtenäistää työtapojaan yli maa- tai aluerajojen, A. T. Kearneyn Joakim Karlsson sanoo. Joakim Karlsson, A.T. Kearney Coorin Jens Ebbe Rasmussen on samaa mieltä mutta huomauttaa, että myös riskien minimoiminen ja hallinta ovat tärkeitä kannustimia. Jens Ebbe Rasmussen, Coor Service Management Palveluntoimittajien hyvä hallinta on tärkeää varsinkin globaaleille yrityksille, joilla on vahvoja tuotemerkkejä. Ihmisoikeuksiin, työoloihin ja valmistusmenetelmiin liittyvät yhteiset periaatteet ja standardit yleistyvät jatkuvasti. Tämä vaikuttaa myös FM-asioihin, ja keskiössä ovat esimerkiksi pimeään työvoimaan liittyvät kysymykset. Globaali FM-strategia helpottaa näiden asioiden ohjausta ja seurantaa toiminnan kaikissa osissa, mikä taas parantaa riskinhallintaa, Coorin Jens Ebbe Rasmussen sanoo. Selkeän FM-strategian tärkeys Karlsson ja Rasmussen ovat täysin yksimielisiä siitä, että avainasemassa on selkeä FM-strategia, joka myötäilee yrityksen strategiaa, edellytyksiä ja kulttuuria. Lähtökohtana on aina oltava kunkin organisaation ainutlaatuiset edellytykset jonkun toisen käyttämä konsepti ei siis ole kopioitavissa. FM-strategian on periaatteessa vastattava kolmentyyppisiin kysymyksiin: organisatorisiin (esimerkiksi vastuu ja raportointiperiaatteet), sopimuksellisiin (esimerkiksi palvelukuvaukset ja vähimmäistasot) sekä kaupallisiin (esimerkiksi hinnoittelumallit). Suurena haasteena on se, miten globaalista FM-strategiasta saadaan periaatteellinen ja yleispätevä. Ei pidä unohtaa, että FM-palveluiden toimitus ja käyttö on aina paikallista, joten niitä on aina mukautettava paikallisiin olosuhteisiin. Erityisesti tulee ottaa huomioon kansalliset erot, jotka liittyvät lainsäädäntöön, kulttuuriin, poliittiseen kontekstiin, verojärjestelmiin ja niin edelleen. Ajattele globaalisti toimi paikallisesti, summaa A. T. Kearneyn Joakim Karlsson. Ajatellaanpa vaikka, miten monimutkaisia asioita liittyy henkilöstöravintoloiden pyörittämiseen tai eläkesopimusratkaisuihin henkilöstön haltuunoton yhteydessä. Edellytykset ovat täysin erilaiset Nova Uutiskirje - Nro 3 Sivu 2

3 kaikissa Pohjoismaissa, ja optimaalinen ratkaisu on siten erilainen eri maissa. Näissä tapauksissa on aina punnittava standardisoinnin ja paikallisen joustavuuden välillä, Coorin Jens Ebbe Rasmussen selittää. Palveluntoimittajan valinta usein paikallinen kysymys Nykyisin on joitakin monikansallisia yrityksiä, jotka ovat tehneet sopimuksen globaalin palveluntoimittajan kanssa, mutta tämä on harvinaista. Suurin osa toimijoista päättää palveluiden suorittajasta paikallisesti. Kansainvälisiä kysymyksiä pohdittaessa on tärkeää erottaa strategiset kysymykset operatiivisista ja taktisista. Palveluntoimittajan ei välttämättä tarvitse olla globaali, vaikka pyrkimykset olisivatkin globaalit. Kaikkein tärkeitä on luoda kehykset ja malli sille, miten toimintaa ohjataan palveluntoimittajan valinta taas tavataan hajauttaa alueellisesti tai kansallisesti, A. T. Kearneyn Joakim Karlsson toteaa. Asteittainen tai samanaikainen jalkauttaminen Kun strategia on laadittu ja sitä ryhdytään jalkauttamaan kansainvälisesti, vaihtoehtoja on kaksi: asteittainen tai samanaikainen jalkauttaminen. Jälkimmäinen on big bang, joka iskee koko organisaatioon kerralla. Itse neuvoisin aloittamaan pienimuotoisesti. Työ on niin mutkikasta, että onnistumisen mahdollisuudet ovat ilman muuta suurimmat silloin, kun strategiaa testataan aluksi tuotantolaitoksessa, toimistossa tai tietyssä maassa. Tämän jälkeen strategia voidaan jalkauttaa asteittain muualle, Coorin Jens Ebbe Rasmussen sanoo. hyödyt tulisi voida osoittaa varsin pian. Jos jalkauttamiseen tuhraantuu kauan aikaa, prosessista tulee kannattamaton ja sitä on entistä vaikeampi perustella, A. T. Kearneyn Joakim Karlsson summaa. Lue lisää: Lue artikkeli Kansainväliset FM-strategiat kuuminta juuri nyt Novasta nro 2/2010 Seuraavassa numerossa kerromme, millaisia valmisteluja monikansallisen yrityksen kansallinen FMjohtaja voi tehdä, jotta kansainvälisen FM-strategian jalkauttaminen sujuisi joustavasti. Jos haluat keskustella kansainvälisiin FM-ratkaisuihin liittyvistä asioista, ota yhteyttä Coor Service Managementin liiketoiminnan kehitysjohtajaan Jens Ebbe Rasmusseniin, , * Tietoruutu: A. T. Kearney on maailman johtavia strategia- ja johtamiskonsultointiyrityksiä. Yritys avustaa johtavia organisaatioita strategioiden laatimisessa, liiketoiminnan kehittämisessä ja operatiivisen tehokkuuden lisäämisessä. A. T. Kearney perustettiin vuonna 1926, ja sitä on jo kauan pidetty strategisten hankintojen ja strategisten alihankkijasuhteiden tehokkaan hallinnan edelläkävijänä. Yrityksen asiakkaina on monia johtavia pohjoismaisia yrityksiä. A. T. Kearneyn Joakim Karlsson on samaa mieltä mutta muistuttaa kuitenkin, että aikataulu on tärkeä asteittaisessa jalkauttamisessa. Nopea big bang on oikeastaan optimaalinen, mutta käytännössä sitä on vaikea toteuttaa. Tahtia on silti syytä pitää yllä. Kansainvälisen strategian eduthan saavutetaan vasta sitten, kun strategia on otettu käyttöön monissa kohteissa, ja muutoksen Nova Uutiskirje - Nro 3 Sivu 3

4 Parempi palveluntoimitus Sandvikenissa sijaitseva AB Sandvikin pääkonttori, jota Coor hallinnoi. Kiinteistökanta järjestykseen Järjestys on tehokkaan teknisen kiinteistönhallinnan edellytys. Coor on kehittänyt tähän tarkoitukseen erityisen työmenetelmän, jota käytettiin muun muassa Coorin aloitettua uuden yhteistyön AB Sandvikin kanssa vuonna Jotta kiinteistö säilyttäisi arvonsa, kiinteistönhallintaa on optimoitava järjestelmällisesti. Coor hallinnoi ja hoitaa yli neliön kiinteistökantaa, ja voidaksemme tukea asiakkaita mahdollisimman hyvin olemme luoneet järjestelmällisen teknisen kiinteistönhallinnan menetelmän. Pohjimmiltaan kyse on järjestyksen ylläpitämisestä, ja järjestelmällinen menetelmämme sopii tähän tarkoitukseen erinomaisesti, sanoo tekniseen kiinteistönhallintaan erikoistunut Coorin palvelutoiminnan kehittäjä Anders Eriksson. Anders Eriksson, Coor Service Management Ennakoivan ja laadukkaan kiinteistönhallinnan tärkeänä edellytyksenä on ajantasainen ja kattava kokonaiskuva kaikista kulloiseenkin toimeksiantoon sisältyvistä rakennuksista ja laitteista. Tämän vuoksi jokainen uusi yhteistyö alkaa sopimukseen sisältyvien kohteiden inventoinnilla ja kuntoarvioinnilla. Kun käytössä on ajantasainen ja jäsennelty kuva nykytilanteesta, voimme yhdessä asiakkaan kanssa analysoida kiinteistökantaa, tehdä tarvittavat priorisoinnit ja laatia kunnossapitosuunnitelmia lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Suunnittelemme toisaalta akuutteja toimenpiteitä ja toisaalta korjaustarpeita sekä toimenpiteitä, joiden aikajänne on useita vuosia. Kunnossapitosuunnitelma voidaan tehdä 5 20 vuodeksi, ja sitä päivitetään yleensä vuosittain. Näin asiakkaamme saavat hyvän yleiskuvan tulevista kustannuksista ja investointitarpeista, Eriksson kertoo. Nykytilanteen analysointi on tärkeä lähtökohta myös ennakoivalle kunnossapidolle, jonka tiedot syötetään Coorin IT-pohjaiseen toiminnanohjausjärjestelmään. Kun järjestelmään saadaan syötettyä kaikki kohteet ja kunnossapitotoimet, työtilausten luominen automatisoituu. Näin varmistetaan palveluntoimituksen laatu, ja kämmentietokoneiden kaltaisten mobiiliratkaisujen käyttö helpottuu. Myös korjaavat kunnossapitotoimet kirjataan järjestelmään säännöllisesti, mikä takaa kaikkien kohteiden hyvän kustannusseurannan. Meidän tehtävänämme on auttaa asiakkaita saamaan hyvä yleiskuva kaikista toimenpidetarpeista sekä priorisoida ja suunnitella kiinteistöjen kunnossapitoa oikein. Käytössämme on tarvittavat järjestelmät ja menetelmät, ja kun niihin yhdistetään asiakkaan tietämys omasta kiinteistökannastaan, tuloksena on kiinteistöjen optimaalinen kunnossapito, Anders Eriksson toteaa lopuksi. Sandvik hyvä esimerkki Coor on toimittanut AB Sandvikille vuodesta 2008 lähtien noin 30:a käyttäjä-, kiinteistö- ja tuotantopalvelua. Toimeksiantoon sisältyvistä palveluista voidaan mainita teollisuussaneeraus, jätehuolto, kiinteistön käyttöpalvelut, ulkoalueet, siivous, aulapalvelu, kokouspalvelut, kahviautomaatit, vaihde ja ateriapalvelut. AB Sandvikin pääkonttori sijaitsee hyvin kauniilla alueella Ruotsin Sandvikenissa, noin 20 kilometriä Gävlestä länteen. Alueen parinsadan rakennuksen kokonaisneliömäärä on noin , ja niiden ikä ja kunto vaihtelevat. Jotkin kiinteistöt ovat hyvin vanhoja ja vieläpä asemakaavalla suojeltuja, mikä asettaa kiinteistönhallinnalle erityisvaatimuksia. Nova Uutiskirje - Nro 3 Sivu 4

5 Yhteistyön alettua Coor inventoi ja kuntoarvioi ensi töikseen kaikki kiinteistöt. Tämä suuri, neljä kuukautta vienyt työ toteutettiin osittain yhteistyössä ulkopuolisen konsultin kanssa. Sopimuksen mukaan Coor vastaa valvonnasta, hoidosta ja korjaavasta kunnossapidosta, kun taas Sandvik vastaa ennakoivasta kunnossapidosta. Jotta vältyttäisiin korjaavan ja ennakoivan kunnossapidon rajanvetoon liittyviltä keskusteluilta, pyysimme avuksi puolueettoman osapuolen, joka toteutti varsinaiset kuntoarviot, sanoo Coorin sopimuspäällikkö Guy Drottler. Guy Drottler, Coor Service Management Kun keskustelemme vuosittain toteutettavista toimenpiteistä, suhteutamme pitkän aikavälin kunnossapitotarpeen toiminnan tarpeisiin ja muihin sen hetken edellytyksiin. Koska Sandvikin FM-organisaatiossa on pääasiassa tilaajaosaamista ja palvelunomistajia, ulkoistamme kunnossapitotyön eri urakoitsijoille, Silverhult kertoo. Hänen mukaansa kuntokorteista ja järjestelmällisistä pitkän aikavälin kunnossapitosuunnitelmista on suuri hyöty: Meillä on nykyisin erittäin hyvä käsitys kiinteistökannan kunnossapitotarpeista ja konkreettinen suunnitelma, josta ilmenevät tarvittavat toimenpiteet ja kustannusarviot. Tästä on suuri apu Sandvikin kiinteistökannan hallinnoinnissa. Haluatko kuulla lisää kiinteistönhallintaan liittyvästä konseptistamme? Ota yhteyttä sopimuspäällikkö Pertti Kaukorantaan, Työ tehtiin läheisessä yhteistyössä Sandvikin FMorganisaation kanssa. Kuntoarviot antoivat meille hyvän yleiskuvan Sandvikin kiinteistökannan kunnossapitotarpeista. Osa kiinteistökannan kunnossapitotoimenpiteistä on jäänyt jälkijunaan, ja tämän tiedostaen olemme laatineet pitkän aikavälin kunnossapitosuunnitelman viideksi vuodeksi, sanoo Sandvik Materials Technologyn FM-yksikön päällikkö Arnold Silverhult. Viisivuotissuunnitelmia Arnold Silverhult, FM-chef på Sandvik Materials Technology tarkastetaan vuosittain, ja samalla vahvistetaan konkreettiset yksivuotissuunnitelmat. Nova Uutiskirje - Nro 3 Sivu 5

6 Asiakkaan näkökulma Coorin Suomen toimitusjohtajan, Ulf Wretskogin, mielestä tilaajat ovat kehittyneet huomattavasti viime vuosina. Mitä vahvempi tilaaja, sitä parempi palvelu FM-markkinat kehittyvät koko Pohjolassa, ja tämä vaikuttaa niin palveluntoimittajiin kuin tilaajiinkin. Tilaajien osaaminen on ylipäätään kehittynyt, eli he osaavat ohjata palvelutoimintaansa entistä paremmin. Tehokkaan palvelun perusedellytykset ovat selkeä FM-strategia ja vahva tilaajaorganisaatio. Ulf Wretskog on omien sanojensa mukaan yksi Coorin vanhoista ketuista. Hän on ollut tämän vuoden elokuusta lähtien Suomen Coorin toimitusjohtaja, mutta sitä ennen hän työskenteli lähes kymmenen vuotta Ruotsin Coorin operatiivisena johtajana. Ulf on Suomessa vähintään neljänä päivänä viikossa, mutta perhe on jäänyt Ruotsiin. Nova tapasi Ulfin Coorin pääkonttorissa Tukholmassa. Keskustelun aiheena olivat hyvin toimivat tilaajaorganisaatiot. Olen nähnyt paljon Coorissa ollessani, Ulf Wretskog sanoo. Yleisesti olen sitä mieltä, että tilaajat ovat kehittyneet huomattavasti viime vuosina. Kymmenen vuotta sitten kehityksen kärjessä olivat lähinnä palveluntoimittajat, mutta nyt tilaajat ovat selvästi tulleet rinnalle. Nykyisin lähes kaikki suuret toimijat ottavat FM-asiat hyvin vakavasti ja pyrkivät aktiivisesti mukauttamaan, kehittämään ja tehostamaan FM-organisaatiotaan, Ulf Wretskog sanoo. Mitkä ovat hyvän tilaajaorganisaation tunnusmerkit? Hetken mietittyään Ulf vastaa, että peruskriteerejä on oikeastaan kaksi: selkeä strategia ja vahva tilaaja. Selkeällä strategialla hän tarkoittaa organisaation johdon antamaa selkeää toimeksiantoa. FM-toiminnalla pitää olla punainen lanka, joka kytkeytyy muihin liiketoimintahaasteisiin. Tavoitteita voivat olla esimerkiksi kustannusten alentaminen, laatutasojen nostaminen tai yhtenäistäminen (standardisointi), tuotantovauhdin lisääminen, pitkän aikavälin kestävän kehityksen edistäminen tai vaikkapa tavaramerkin vahvistaminen. Kun FM-toimeksianto on selkeä, FM-toimintaa on luonnollisesti myös helpompi ohjata ja johtaa oikein. Tämä pätee riippumatta siitä, hoidetaanko palvelutoiminta itse vai käytetäänkö apuna erikoistuneita palveluntoimittajia, Ulf sanoo. Vahvalla tilaajalla Ulf tarkoittaa selkeää FMorganisaatiota, jolla on tarkasti määritelty vastuu ja tehtävänanto. Organisaation ja tehtävänannon pitää olla selkeitä paitsi omassa toiminnassa myös suhteessa mahdollisiin palveluntoimittajiin. Hyvässä FM-organisaatiossa vastuu on keskitetty esimerkiksi FM-johtajalle, kiinteistöjohtajalle, talousjohtajalle, hallintojohtajalle tai hankintajohtajalle, ja organisaatiorakenne on selkeä. Tämän toteuttaminen voi olla vaikeaa varsinkin hyvin hajautuneissa organisaatioissa, mutta tämä on ilman muuta paras ja tehokkain tapa järjestää FM-asiat. Mitä vahvempi tilaaja, sitä parempi palvelu, Ulf sanoo. Mikä on toimivin organisaatiorakenne? Periaatteessa organisaatiorakenne voidaan jakaa maantieteellisesti tai toiminnoittain. Koska Ulf on kokonaispalveluratkaisujen* vannoutunut kannattaja, hän on vakuuttunut maantieteellisesti jaetun FM-organisaation paremmuudesta. Kaikki kokemukset viittaavat siihen, että FMpalveluiden hallinta sujuu paremmin ja tehokkaammin, kun se on keskitettyä ja kun työssä hyödynnetään paikallisia synergioita. Juuri tämän tiedostaminen ohjaa yhä useampia suuryrityksiä Nova Uutiskirje - Nro 3 Sivu 6

7 kokonaispalveluratkaisujen suuntaan. Haluan kuitenkin korostaa, että toimintoihin ja selkeään vastuunjakoon perustuva FM-organisaatiokin on parempi kuin organisaatio, jossa on epäselvä tai hajautettu vastuunjako. Jälkimmäisen kokonaisuuden hallinta on vaikeaa myös tuottajaorganisaatiolle. Tällöin menetetään huomattavia mittakaava- ja synergiaetuja, ja ennakoiva kehitystyö vaikeutuu. Selkeän organisaatiorakenteen suurimpia etuja on se, että strategiset kysymykset on helpompi erottaa taktisista ja operatiivisista. Strateginen vastuu tulee olla selkeästi määritellyllä tilaajalla, ja lisäksi tarvitaan tuottajaorganisaatio, joka vastaa strategian mukaisista palveluista. Kaikkein terävimmät tilaajaorganisaatiot ovat hyvin tarkkoja tästä, Ulf sanoo. Millainen on ihannetilaaja? Ulfin mielestä ihannetilaaja on tavallaan myös painajaismainen: Ihannetilaaja täyttää kaikki hyvän tilaajaorganisaation kriteerit. FM-strategia ja -organisaatio ovat kristallinkirkkaita, ja strateginen vastuu on täysin erillään tuottajaorganisaatiosta. Ihannetilaajat vaativat luonnollisesti enemmän myös toimittajilta, joten meidän on panostettava entisestään palveluntoiminnan jatkuvaan kehittämiseen, tehostamiseen ja parantamiseen. Tämä on tosi rankkaa, mutta myös erittäin innostavaa. Näiden asiakkaiden palveleminen asettaa osaamisemme ja oma-aloitteisuutemme kaikkein kovimmalle koetukselle. Coorin on aina osoitettava, että luomme asiakkaillemme lisäarvoa, mutta näissä asiakkuuksissa vaatimus on kaikkein ilmeisin, Ulf sanoo. Haluatko lisätietoja? Ota yhteyttä Suomen Coorin toimitusjohtajaan Ulf Wretskogiin sähköpostitse com) tai puhelimitse ( ). * Kokonaispalveluratkaisuilla (integrated facilities management, IFM) tarkoitetaan useiden tukipalveluiden koordinointia ja kehittämistä. Elinkaariajattelua kiinteistöalalla Mats Abrahamsson, NKS:n tekninen johtaja, hoivatoiminnasta vastaava johtaja Anna-Karin Oscarsson, liiketoimintayksikönjohtaja Magnus Wikström. Uudenlaista hoitoa uudenlaista rakentamista Potilas keskiöön siinä Tukholman Solnaan rakennettavan uuden Karoliinisen sairaalan (Nya Karolinska Solna, NKS) tunnuslause. Sairaalasta halutaan tehdä maailman johtava yliopistosairaala. Yhteensä neliömetrille kootaan erityistason sairaanhoito, erikoissairaanhoito sekä tutkimus ja koulutus. Sairaalan rahoitus, rakentaminen ja hallinnointi toteutetaan elinkaarihankkeena. Tukholman Solnaan nousee maailman suurin elinkaarimallilla toteutettava sairaala. Rakennustyöt aloitettiin pari viikkoa sitten, ja syksyllä 2017 on kaiken määrä olla valmista. Aikataulu on tiukka ja tuotantotahti kova. Logistiikalta vaaditaan paljon, jotta nykyinen toiminta tai ympärillä oleva infrastruktuuri eivät kärsisi häiriöistä. Nya Karolinska Solnan rakentamisessa ja toiminnassa on vieläpä määrä minimoida ympäristövaikutukset. Tavoitteena on ilmastoneutraali yliopistosairaala, jossa edistetään kestävää kehitystä pitkällä aikavälillä. Tämä kaikki luo haasteita projektiyhtiö Swedish Hospital Partnersille, rakentaja Skanska Healthcarelle sekä palveluyhtiö Coorille, jotka ovat saaneet tehtäväkseen uuden sairaalan suunnittelun ja rakentamisen sekä sen hallinnoinnin ja huollon vuoteen 2040 saakka. Nova Uutiskirje - Nro 3 Sivu 7

8 NKS:n tekninen johtaja Mats Abrahamsson näkee sairaalan rakentamisen ja huollon ulkoistamisessa selkeitä etuja: Tämä kannustaa rakentamaan aikaa kestävän ja lujatekoisen sairaalan. Koska rahoituksesta ja toteutuksesta vastaava projektiyhtiö ottaa koko riskin tästä sairaalasta 30 vuodeksi, sen on ajateltava älykkäästi ja kestävästi jo projektointivaiheessa. Siitä heillä onkin vankka osaaminen. Tukholman läänin sairaanhoitopiiri toteutti NKS:stä referenssiprojektin, jossa osa logistiikkaongelmista jäi ratkaisematta. Yksityiset toimijat ratkaisivat asian puolestamme. Coor laati monitahoisen ratkaisun, joka perustuu heidän kokemukseensa ja erikoisasiantuntemukseensa, Abrahamsson kertoo. NKS:ää rakennettaessa rakennetaan myös infrastruktuuri, joka helpottaa hoidon, tutkimuksen ja koulutuksen vuorovaikutusta. Uutta tietämystä ja lääketieteen kehitystä voidaan näin hyödyntää entistä nopeammin kaikkein sairaimpien potilaiden hyväksi. Kaikki tämä vaatii uusia ja tavallisuudesta poikkeavia ratkaisuja tulevan yliopistosairaalan organisaatiolta, logistiikalta ja rakennetulta ympäristöltä. NKS:ssä on suuret vaatimukset tilojen joustavuudelle ja mukautumiskyvylle. Sairaalaa ja sen tiloja tulee voida mukauttaa yksinkertaisesti ja kustannustehokkaasti käyttötarkoituksesta toiseen, Mats Abrahamsson sanoo. Tämä takaa potilaille ja heidän omaisilleen turvallisen ja inhimillisen ympäristön. Osastopotilaat saavat oman huoneen, jossa on suihku ja vessa sekä lepotila omaisille. Oma huone vahvistaa paitsi potilaan koskemattomuutta myös turvallisuutta, kun altistuminen tartunnanlevittäjille vähenee. Sairaala jaetaan julkisiin ja ammatillisiin vyöhykkeisiin, jotta vuodepotilaita ei tarvitsisi kuljettaa hisseissä ja käytävissä, joissa liikkuu paljon ihmisiä. Projektointivaihe on erittäin tärkeä kaikille osapuolille. Sairaanhoitopiirille on olennaista, että kaikki toiminnalliset vaatimuksemme täyttyvät. Työhön on osallistunut meidän puoleltamme alusta lähtien satoja osaajia ennen kaikkea hoito-, rakennus- ja huoltoalalta. Lisäksi palkkasimme konsultteja Englannista, jossa vastaavat elinkaarimalliin perustuvat hankkeet ovat yleinen rahoitus- ja rakentamismuoto, ja he tukivat meitä pitkässä kilpailuttamisprosessissa, Mats Abrahamsson sanoo. Koska kyseessä on elinkaarihanke, sairaanhoitopiiri ostaa toimivan sairaalarakennuksen kaikkine tukipalveluineen. Kaiken on kuitenkin toimittava sovitusti. Olemme asettaneet tiukat toiminnalliset vaatimukset ja hyväksymiskriteerit, mutta tiivistettynä voidaan sanoa, että emme maksa mistään, mitä ei voida käyttää. Näin pyrimme varmistamaan sen, että saamme lujatekoisen sairaalan ja että palvelutaso säilyy haluttuna sopimuskauden loppuun saakka. Tietoa Nya Karolinska Solna -sairaalasta Sairaala antaa erityistason sairaanhoitoa ja erikoissairaanhoitoa pyrkien tehokkaisiin potilasvirtoihin, suureen potilasturvallisuuteen (esimerkkinä osastopotilaiden yksityishuoneet) sekä hoidon, tutkimuksen ja koulutuksen välisen vuorovaikutuksen lisäämiseen. Sairaalaan tulee 9 10 kerrostasoa, helikopterikenttä ja 2 3 kellaritasoa, joissa on henkilökunnan pysäköintitilat ja saapuvan tavaran vastaanotto. Hoitopaikkoja on yhteensä 600, joista 130 on tehohoito- ja tehovalvontapaikkoja ja 75 jälkihoitopaikkoja. Lisäksi sairaalassa on 100 päiväsairaalapaikkaa ja 100-paikkainen potilashotelli. Vastaanottohuoneita on 180. Vuorokaudessa on potilaskäyntiä, joista prosenttia on akuutteja potilaita. Työntekijöitä on 6 000, ja lisäksi sairaalassa työskentelee tuhatkunta tutkijaa ja opiskelijaa. Rakennuskustannus on 14,5 miljardia Ruotsin kruunua (noin 1,6 miljardia euroa). Summaan eivät sisälly sairaalalaitteet. NKS toteutetaan julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuushankkeena (JYK), jossa projektiyhtiö Swedish Hospital Partners (puoliksi Skanskan ja puoliksi Innisfreen omistama) vastaa projektoinnista, rakentamisesta, rahoittamisesta sekä rakennuksen huollosta ja kunnossapidosta 30 vuoden ajan. Rakennustyöt alkoivat syksyllä Nova Uutiskirje - Nro 3 Sivu 8

9 Kaaviokuva NKS:stä, josta tulee maailman johtava yliopistosairaala. Maailman suurin elinkaarimallilla toteutettava sairaala logistinen haaste Coorille Toukokuussa varmistui, että Coor saa vastuulleen Tukholman Solnaan rakennettavan uuden yliopistosairaalan käyttäjä- ja kiinteistöpalveluiden koordinoinnin ja kehittämisen vuoteen 2040 saakka. Vaikka toimeksianto on kestoltaan ennätyksellinen, se on täysin mahdollinen, koska Coor on osallistunut sairaalan suunnitteluun ja projektointiin. Valmiissa sairaalassa hoidetaan vuorokaudessa lähes potilasta, hallinnoidaan 600:aa hoitopaikkaa ja pidetään kunnossa 180 vastaanottohuonetta. Tilojen tulee olla toimivat myös sairaalan työntekijälle sekä noin tuhannelle tutkijalle ja opiskelijalle. Sairaalassa annetaan hoitoa päivä- ja yövuorossa, ja sen on toimittava keskeytyksettä vuorokauden ympäri. Tähän on lisättävä vielä kaikki, mikä sairaalaan tuodaan ja mikä sieltä viedään, kuten ruoka, pyykki, käyttötavarat ja jätteet. Palveluilta vaaditaan siis paljon, jotta sairaala toimisi. Ymmärsimme jo varhain, että logistiikka on Nya Karolinska Solna -sairaalan (NKS) sydän. Ellei se toimi, sairaalarakennuksen nykyaikaisuus on yhdentekevää, sanoo Coorin NKS-asiakkuudesta vastaava Magnus Wikström. Coor hyötyy merkittävästi siitä, että se on mukana koko suunnittelu- ja projektointivaiheessa. Näin Coor voi yhdessä Skanskan kanssa tarkastella sairaalan elinkaarikustannuksia, jotta ne saataisiin kautta linjan mahdollisimman pieniksi. Päätökset voivat koskea esimerkiksi materiaalivalintoja, logististen virtojen suunnittelua tai älykkäitä järjestelmäratkaisuja. Työn käyttövoimana on pyrkimys mahdollisimman älykkääseen ajatteluun heti alusta lähtien niin rakentajan kuin hallinnoijankin näkökulmasta. Tukholman läänin sairaanhoitopiiri maksaa vain käytettävissä olevista tiloista, ja kun hallittavana on neliötä, asiat on ajateltava alusta lähtien oikein. Magnus Wikström, Coor Service Management Coorissa keskitytään logistiikkaan, ja meillä on valtava kokemus sekä hallinnointi- että tukipalveluista. Juuri tämän näkökulman me tuomme peliin mukaan. Manuaalisia käsittelyvaiheita tulee olla logistiikassa mahdollisimman vähän, jotta tarvittava työpanos saataisiin minimiin. Emme esimerkiksi siirtele tavaroita kuljetusvaunuista varastohyllyille ja takaisin, vaan kuljetusvaunut toimivat varastona, Magnus Wikström sanoo. Pitkän aikajänteen vuoksi Coor voi myös tehdä investointeja, jotka eivät olisi perusteltuja lyhyemmissä ja siten myös liian epävarmoissa sopimuksissa. Wikström on vakuuttunut siitä, että hallinnointi- ja tukipalvelut tehostuvat ajan myötä, kun rakennusurakoitsija ja FM-toimittaja tekevät yhteistyötä jo sairaalan suunnitteluvaiheessa. Koska kyseessä on julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö, palveluntoimituksemme halpenee ja paranee ajan myötä. Tämä on hyväksi sekä NKS:lle että veronmaksajille. Coorin hallinnointitoimeksianto voidaan jakaa neljään osaan: Kiinteistöpalvelut esimerkiksi rakennusten sekä sähkö- ja LVI-järjestelmien kunnossapito. Tukipalvelut esimerkiksi aulapalvelu, siivous, helikopterikentän hoito sekä turvallisuus- ja kokouspalvelut. Nova Uutiskirje - Nro 3 Sivu 9

10 Logistiikkapalvelut kaikki ulkoinen ja sisäinen logistiikka eli esimerkiksi tekstiilien käsittely, posti- ja pakettipalvelut, jätehuolto (jossa jätekuilut kuljettavat jätteen lajitteluasemalle), potilasruoka, vaarallinen jäte ja steriilit tuotteet. Rakennuksen sisälle rakennetaan saapuvan tavaran vastaanotto, johon mahtuu 24-metrisiä rekkoja. Kaikki kuljetukset tapahtuvat tunneleissa sairaalan alla, ja suurin osa hoidetaan niin sanotuilla vihivaunuilla eli automaattitrukeilla. Kaupalliset palvelut vastuu tilojen vuokraamisesta kaupallisille kumppaneille (esimerkiksi ravintolat, apteekit, kioskit ja muut aulan julkisten tilojen palvelut). Selvitäkseen velvoitteistaan Coor perustaa kolme keskusta, joihin kootaan työtä tehostavat toiminnot. Ensimmäinen ja suurin keskus on tekniikkarakennus, johon kootaan kaikkien kiinteistöteknisten järjestelmien hallinta sekä saapuvan tavaran vastaanotto ja jäteasema. Kakkoskeskus on logistiikan sydän, ja siellä käsitellään posti ja rahti. Se on myös sairaalan fyysisestä logistiikasta paljolti vastaavien vihivaunujen hermokeskus. Päivässä esimerkiksi noudetaan, pestään ja toimitetaan siivousmoppia yhteensä huoneeseen. Kolmoskeskus on henkilökunnan ja vierailijoiden vastaanotto- ja palvelukeskus, jossa istuu myös Coorin FM-johto. Johtomme on istuttava siellä, missä sattuu ja tapahtuu, jotta se voisi hallita tilanteita ja johtaa. Ongelmia voidaan ratkoa vain, jos kuulemme ja näemme kaiken. Tiloissa istuu myös projektiyhtiön henkilökuntaa, koska kumppaneina meidän on tehtävä läheistä yhteistyötä. Magnus Wikströmin mielestä elinkaarihanke on projektimuotona mielenkiintoinen varsinkin siksi, että se antaa Coorille hyvät edellytykset suunnitella ja muovata NKS:n palveluntoimitus optimaaliseksi myös pitkällä aikavälillä. Meillä on monia pitkäaikaisia sopimuksia, joten tässä ei sikäli ole mitään uutta. Yleensä tulemme kuitenkin valmiiseen rakennukseen tai otamme haltuun olemassa olevan toiminnan ja sen henkilökunnan. On poikkeuksellista päästä mukaan projektointiin, rakentamiseen ja uusien palvelujen luomiseen, joten Coorin ja NKS:n kehityksen seuraamisesta tulee erittäin jännittävää. Nova on Coor Service Managementin sähköinen uutiskirje, joka sisältää toimialaa ja Cooria koskevia uutisia. Uutiskirje ilmestyy suomeksi, ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi ja englanniksi. Olet joko itse ilmoittanut sähköpostiosoitteesi, tai se on saatu yritykseltäsi tai BlueBookin mediatietokannasta. Sähköpostiosoitettasi käytetään vain Coorin omiin yhteydenottoihin. Sinulla on henkilötietolain perusteella oikeus saada kerran kalenterivuodessa korvauksetta tietoja siitä, millaisia henkilötietoja Coorilla on sinusta ja miten niitä käsitellään. Tietoja on pyydettävä Coorille osoitetulla kirjallisella ja allekirjoitetulla hakemuksella. Sinulla on myös oikeus pyytää oikaisua henkilötietojesi käsittelyyn. Yhteyshenkilö: Kirsi Bergman Tekstit: Åsvor Brynnel, Victoria Wahlberg (Intellecta) Graafinen suunnittelu ja tuotanto: Paloma Valokuvat ja kuvitukset: Peter Knutson, Lennart Durehed, Björn Pehrsson (Paloma) Coor Service Management, PL 108, Helsinki, Paciuksenkatu 21, Helsinki, Puh , faksi ,

Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa. Johan Mild

Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa. Johan Mild Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa Johan Mild 25.01.2012 Asialista Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa Case NKS (Nya Karolinska Solna) Katsaus taakse ja eteen visio on kaiken kehityksen

Lisätiedot

Lisäarvoa älykkäillä palveluratkaisuilla

Lisäarvoa älykkäillä palveluratkaisuilla Lisäarvoa älykkäillä palveluratkaisuilla Kyllä, palvelu voi olla älykästä! TUOTTAVUUTTA PARANTAVIA Coor on Pohjoismaiden johtava palveluntoimittaja, jonka ratkaisut säästävät asiakkaiden aikaa ja resursseja.

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia

MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia 2013 2017 Lähtökohta Maahanmuuttoviraston viestintästrategia 2013 2017 pohjautuu valtionhallinnon viestinnälle lainsäädännössä ja ohjeissa annettuihin velvoitteisiin

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Oppia Karolinskasta, uusi uljas sairaala Heikki Teriö, Ph.D., Tutkimusjohtaja, Lääkintätekniikka, Karolinska Universitetssjukhuset, Tukholma

Oppia Karolinskasta, uusi uljas sairaala Heikki Teriö, Ph.D., Tutkimusjohtaja, Lääkintätekniikka, Karolinska Universitetssjukhuset, Tukholma 1 (1) Oppia Karolinskasta, uusi uljas sairaala Heikki Teriö, Ph.D., Tutkimusjohtaja, Lääkintätekniikka, Karolinska Universitetssjukhuset, Tukholma Uusi Karolinska Solna, Nya Karolinska Solna (NKS), ei

Lisätiedot

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

UUSI SAIRAALA. Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat. Matti Häyrynen 14.12.2012

UUSI SAIRAALA. Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat. Matti Häyrynen 14.12.2012 UUSI SAIRAALA Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat Matti Häyrynen 14.12.2012 Tehtäväksianto työryhmälle Ryhmä tarkastelee elinkaarimallin eri vaihtoehtoja ja niiden rahoituksen vaihtoehtoja

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Sanna Nupponen-Nymalm Sodexo Oy 16.3.2011. www.sodexo.fi

Sanna Nupponen-Nymalm Sodexo Oy 16.3.2011. www.sodexo.fi Sanna Nupponen-Nymalm Sodexo Oy 16.3.2011 www.sodexo.fi Sodexo - jokaisesta päivästä parempi Olemme luotettava kumppani, joka tuottaa kokonaisvaltaisia palveluita. Osaamisemme tukee asiakkaidemme menestystä

Lisätiedot

Vastausten ja tulosten luotettavuus. 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen

Vastausten ja tulosten luotettavuus. 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen Vastausten ja tulosten luotettavuus Vastaukset 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen Kansainväliset IT:n hallinnan hyvät käytännöt. Luotettavuusnäkökohdat Kokemukset ja soveltamisesimerkit

Lisätiedot

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rullaava

Lisätiedot

Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet. Harri Kemppi One1

Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet. Harri Kemppi One1 Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet Harri Kemppi One1 Sisältö Energia-alan murros yrityksen perustana One1 Oy Case Lappeenranta Energiaratkaisut yhteistyössä kunta-asiakkaan

Lisätiedot

Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen

Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla edessä suuria haasteita.

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Vastaa alueen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta. Väestö 132.000 Budjetti 410 M Työntekijöitä 4200 Helsinki tai Pietari

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

Sinä teet kauppoja. Me turvaamme ne.

Sinä teet kauppoja. Me turvaamme ne. Sinä teet kauppoja. Me turvaamme ne. Nopeaa ja sujuvaa takauspalvelua ilman vastavakuusvaatimuksia Yhä useammat eri alojen yritykset ovat huomanneet, miten paljon etua sujuvasta vakuutusratkaisusta on

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Marcel Kokkeel

Toimitusjohtajan katsaus. Marcel Kokkeel Toimitusjohtajan katsaus Marcel Kokkeel Hyvät naiset ja herrat, osakkeenomistajat ja hallituksen jäsenet, Tervetuloa Cityconin yhtiökokoukseen! Cityconin tärkeimmät tavoitteet vuonna 2012 olivat kannattavuuden

Lisätiedot

CapMan ostaa teollisuuskunnossapidon Fortumilta. Jukka Järvelä, partneri, CapMan Buyout

CapMan ostaa teollisuuskunnossapidon Fortumilta. Jukka Järvelä, partneri, CapMan Buyout CapMan ostaa teollisuuskunnossapidon Fortumilta Jukka Järvelä, partneri, CapMan Buyout 21 September 2006 1 CapMan johtava pääomasijoittaja Pohjoismaissa Pohjoismainen läsnäolo ja markkina-asema perustettu

Lisätiedot

Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan

Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan Projektipäällikön kokemuksia 4.10.2011 IdM-projektitkin pitää suunnitella Kaiken perustana on riittävä ymmärrys projektin sisällöstä, laajuudesta ja vaaditusta osaamisesta

Lisätiedot

Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa

Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa Sisäilmastoseminaari 11.3.2015 toimitusjohtaja Tarja Andersson Elinkaarihanke (1) Hankintatapa, joissa tilaajan valitseman palveluntuottajan

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia

Lisätiedot

Arandur / Kaivomestarin hanke

Arandur / Kaivomestarin hanke 7.10.2010 Richard Malm Arandur / Kaivomestarin hanke Kaivomestari - ensimmäinen julkisen ja yksityisen sektorin kiinteistöalan kumppanuushanke Suomessa. Elinkaaritoimitus: mitä sopimus sisältää? Substanssipalvelut

Lisätiedot

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki Senaatti-kiinteistöjen verkostokumppanina Workspace on mukana tuottamassa Senaattikiinteistöjen asiakkaille työympäristökehittämisen asiantuntijapalveluita. Yhteistyö on alkanut vuonna 2003 ja tänä aikana

Lisätiedot

Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi

Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi Strategia Energiatehokkuus Huoltokirja Seuranta Elinkaari Suunnitelmat Korjaushanke Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi Timbal Palvelut Oy Timbal palvelu rakennusten

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki yhtiökokoukselle on esitettävä hallituksen

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010 Ammatillisen kuntoutusprosessin tehostaminen sähköisen asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Matti Tuusa koulutuspäällikkö, YTL, Innokuntoutus

Lisätiedot

ENNAKKOARVIOINTI (IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI) KOSKIEN ESPOON SAIRAALAN AULA- JA TURVALLI- SUUSPALVELUITA

ENNAKKOARVIOINTI (IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI) KOSKIEN ESPOON SAIRAALAN AULA- JA TURVALLI- SUUSPALVELUITA ENNAKKOARVIOINTI (IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI) KOSKIEN ESPOON SAIRAALAN AULA- JA TURVALLI- SUUSPALVELUITA Palveluiden järjestäminen Nykyisen mallin mukainen toiminta (0 vaihtoehto). Muutosesitys

Lisätiedot

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Tekes innovaatiorahoittajana Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen Yritysten kehitysprojektit Tutkimusorganisaatioiden

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala KYS Tilasuunnittelun lähtökohdat

Tulevaisuuden sairaala KYS Tilasuunnittelun lähtökohdat Tulevaisuuden sairaala KYS MASTERPLAN Tilasuunnittelun lähtökohdat PSSHP: n hallituksen ja valtuuston Masterplan seminaari 18.8.2014 Juhani Kouri Suunnittelulla LISÄARVOA LISÄARVOA Taloudellisen riskin

Lisätiedot

TIEKE katsaus. johtava asiantuntija Pertti Lindberg, Energiateollisuus ry

TIEKE katsaus. johtava asiantuntija Pertti Lindberg, Energiateollisuus ry TIEKE katsaus johtava asiantuntija Pertti Lindberg, Energiateollisuus ry 20130911 TIEKE hanke Sähkönjakeluyhtiöiden ja palveluntuottajayhtiöiden tietojärjestelmien yhteensopivuus Energiateollisuus ry hankkeen

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi 1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat

Innovatiiviset julkiset hankinnat Innovatiiviset julkiset hankinnat Kasvusopimusseminaari 6.11.2014 Kuntatalo Oulun kaupunki TP 2013 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 175 M Palvelujen ostot 454 M erikoissairaanhoidon ostot 192 M muut palvelut

Lisätiedot

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut Fiksulla kunnalla on Oikeat kumppanit & parhaat palvelut Fiksusti toimiva pärjää aina. Myös tiukkoina aikoina. Fiksu katsoo eteenpäin Kuntien on tuotettava enemmän ja laadukkaampia palveluita entistä vähemmällä

Lisätiedot

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA Markkinatehdas on ryhmä nuoria markkinoijia, joiden tavoitteena on parantaa Keski-Suomen yritysten markkinoinnin suunnitelmallisuutta ja auttaa käytännön toteutuksessa.

Lisätiedot

Nonprofit-organisaation markkinointi. Dosentti Pirjo Vuokko

Nonprofit-organisaation markkinointi. Dosentti Pirjo Vuokko Nonprofit-organisaation markkinointi Dosentti Pirjo Vuokko Markkinoinnin lähtökohdat Markkinoinnin lähtökohdat Peruskysymys: Mitä me haluamme olla ja kenelle? Miten tämä saavutetaan? Tärkeää: Kohderyhmälähtöisyys

Lisätiedot

UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN

UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN 10.10.2012 Asiakkuusjohtaja Peter Ström, Suomen Talokeskus Oy Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto Liikevaihto 13 milj. Henkilöstö

Lisätiedot

Kiinteistönhallinta Talotekniikan ammattilaisen toimiala, joka sisältää kiinteistötoimintoja, suunnittelua tai rakentamista.

Kiinteistönhallinta Talotekniikan ammattilaisen toimiala, joka sisältää kiinteistötoimintoja, suunnittelua tai rakentamista. Osa 1: Sanasto Bezirksregierung Köln EU-Geschäftsstelle Wirtschaft und Berufsbildung Zeughausstraße 2-10 50667 Köln Kiinteistönhallinta Talotekniikan ammattilaisen toimiala, joka sisältää kiinteistötoimintoja,

Lisätiedot

EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ. Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013

EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ. Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 STM asetti Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmän vuosille

Lisätiedot

Uusien energia-ja ympäristöratkaisujen julkiset hankinnat. Onnistu innovatiivisissa julkisissa investoinneissa 9.6.2014 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy

Uusien energia-ja ympäristöratkaisujen julkiset hankinnat. Onnistu innovatiivisissa julkisissa investoinneissa 9.6.2014 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Uusien energia-ja ympäristöratkaisujen julkiset hankinnat Onnistu innovatiivisissa julkisissa investoinneissa 9.6.2014 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Kestävien julkisten hankintojen neuvontapalvelu Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt

Lisätiedot

Älykäs kiinteistö seminaari 27.5.2015. Juha Antti Juutinen VR Group / Kiinteistöt

Älykäs kiinteistö seminaari 27.5.2015. Juha Antti Juutinen VR Group / Kiinteistöt Älykäs kiinteistö seminaari 27.5.2015 Juha Antti Juutinen VR Group / Kiinteistöt Yhteisellä Matkalla jo yli 150 vuotta Ensimmäinen säännöllinen junayhteys Helsinki Hämeenlinna maaliskuussa 1862 Valtionrautatiet

Lisätiedot

Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin

Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin Alusta alkaen oikein Viisaat päätökset, hyvät tulokset Alusta alkaen järkevästi ja huolellisesti harkittu työstökoneinvestointi

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd

Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd Tommi Elomaa MITÄ ON LEAN? 1. ARVO TEHDÄÄN VAIN SITÄ, MIKÄ TUOTTAA ARVOA ASIAKKAALLE. EI TEHDÄ MITÄÄN MUUTA. Leanin keskeinen ajatus on päinvastainen Tarkoitus ei ole

Lisätiedot

Esittäjän esittely. Tämä ei ole opetusmateriaali, vaan Jussin näkemys lyhyellä kokemuksella ilman kyseisten urakkamuotojen koulutusta

Esittäjän esittely. Tämä ei ole opetusmateriaali, vaan Jussin näkemys lyhyellä kokemuksella ilman kyseisten urakkamuotojen koulutusta Esittäjän esittely Tämä ei ole opetusmateriaali, vaan Jussin näkemys lyhyellä kokemuksella ilman kyseisten urakkamuotojen koulutusta Kantapään kautta onnistumiseen, kolmas kerta toden sanoo PJP ja PJU

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Obamaa lainatakseni. Nro 2 Syyskuuta 2008

Obamaa lainatakseni. Nro 2 Syyskuuta 2008 Nro 2 Syyskuuta 2008 Obamaa lainatakseni Jos FM-alaa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se on muutos. Olen toiminut palvelualalla 1990-luvun alusta lähtien, jolloin FM oli käsitteenä tuntematon. Palvelumarkkinoita

Lisätiedot

Pilotin yleisesittely

Pilotin yleisesittely TUKEFIN-PILOTTI MAAKAASUPUTKI LEMPÄÄLÄ-KANGASALA Pilotin yleisesittely Projekti on Tukefin - ohjelmaan kuuluva pilottihanke, jossa testataan julkisen sektorin teettämän kohteen kilpailutuksen valintakriteereitä

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa. KTI Kiinteistötieto Oy 26.05.2008

Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa. KTI Kiinteistötieto Oy 26.05.2008 Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa KTI Kiinteistötieto Oy 26.05.2008 Agenda KTI:n osaprojekti: kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu ja tilastointi Kulujen ryhmittely

Lisätiedot

FCG GRANT ADVISORS. Osaajia EU rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen

FCG GRANT ADVISORS. Osaajia EU rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen FCG GRANT ADVISORS Osaajia EU rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen Osaamista tarvitaan nyt jos koskaan EU ohjelmakaudella 2014 2020 suomalaisilla on kansallisella tasolla käytössä aiempaa vähemmän

Lisätiedot

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja 1 Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja Cupori on vuonna 2008 perustettu uusi yritys, kun yhtiö osti Outokummulta sen kupariputkiliiketoiminnan MBO-kaupalla. Oma myyntiyhtiö

Lisätiedot

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab SKI-kyvykkyysanalyysi Kyvykäs Oy Ab Sisällysluettelo STRATEGISEN KYVYKKYYDEN INDEKSI... STRATEGISET TAVOITTEET JA PÄÄAKSELIEN STRATEGISET PAINOARVOT... 5 PÄÄAKSELIT... 6 1. HENKILÖSTÖKYVYKKYYS... 7 1.1

Lisätiedot

TALOYHTIÖLLE STRATEGIA. Tero Heikkilä 30.1.2014

TALOYHTIÖLLE STRATEGIA. Tero Heikkilä 30.1.2014 TALOYHTIÖLLE STRATEGIA Tero Heikkilä 30.1.2014 Isännöintiliiton tavoitteena on isännöinnin tunnettuuden ja arvostuksen parantaminen. TALOYHTIÖLLE STRATEGIA MIKSI? FAKTA: ASUKKAILLA HUOMATTAVAN KRIITTINEN

Lisätiedot

Pasilan studiot. Median & luovien alojen keskus. Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy

Pasilan studiot. Median & luovien alojen keskus. Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy Pasilan studiot Median & luovien alojen keskus Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy Suomalainen elokuvateollisuus hyötyy tästä ihan varmasti. Tässä kannattaa olla mukana

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

STUL:n teemaseminaari 17.5.2016 Toimitusjohtaja Jari Syrjälä, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry. STUL 17.5.2016 I Jari Syrjälä I 1

STUL:n teemaseminaari 17.5.2016 Toimitusjohtaja Jari Syrjälä, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry. STUL 17.5.2016 I Jari Syrjälä I 1 STUL:n teemaseminaari 17.5.2016 Toimitusjohtaja Jari Syrjälä, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry STUL 17.5.2016 I Jari Syrjälä I 1 Yhteisen tekemisen palikat 1/4 Työmailla Ammattitaitoisen työvoiman ja

Lisätiedot

Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D

Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Sonera perustaa Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Perustamme Suomen suurimman kaikille yrityksille palveluja tarjoavan datakeskuksen

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA ESITE 2015 Yritys Toimitalo on Suomessa toimiva toimitilakiinteistöjen markkinointiin, ylläpitoon, johtamiseen sekä kehittämiseen erikoistunut palveluyritys. Toimitalon

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Säästöä yrityksellesi

Säästöä yrityksellesi Säästöä yrityksellesi Versa Finland Missiomme on yksinkertainen: Autamme asiakkaitamme säästämään ulkoisissa kustannuksissa vaivattomasti, ammattitaitoisesti ja luottamuksella. Yrityspäättäjät tietävät,

Lisätiedot

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia Kirsi Rontu Infra-alasta tuottavampi yhteistyöllä 2 Kirsi Rontu 1 Julkiset hankkijat yhteistyöhön

Lisätiedot

LIITE 2: Jyväskylän Kankaan alueen palveluiden hallinta- ja toimintamallit

LIITE 2: Jyväskylän Kankaan alueen palveluiden hallinta- ja toimintamallit 1/7 LIITE 2: Jyväskylän Kankaan alueen palveluiden hallinta- ja toimintamallit 2/7 Sisällysluettelo Palveluiden hallinta- ja toimintamallit Aluepalveluyhtiö Jatkuva elinkaaren hallinta ja kehittäminen

Lisätiedot

HP OpenView ratkaisut toiminnan jatkuvuuden turvaajina

HP OpenView ratkaisut toiminnan jatkuvuuden turvaajina HP OpenView ratkaisut toiminnan jatkuvuuden turvaajina - Käytännön esimerkkejä ITIL ja ITSM mukaisista IT palveluhallinnan toteutuksista ja mahdollisuuksista Ville Koskinen Sales Specialist, HP Software

Lisätiedot

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011 Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön Erja Snellman 1.3.2011 Julkisten hankintojen lähtökohta Kansallisen kynnysarvon ylittävät julkiset hankinnat on kilpailutettava hankintalain

Lisätiedot

EU ja julkiset hankinnat

EU ja julkiset hankinnat EU ja julkiset hankinnat Laatua hankintoihin Julkiset hankinnat - taustaa EU2020-strategia edellyttää entistä voimakkaampaa panostusta osaamis- ja innovaatiotalouteen, vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen

Lisätiedot

www.kaeser.com SIGMA AIR UTILITY Paineilman toimitussopimus

www.kaeser.com SIGMA AIR UTILITY Paineilman toimitussopimus SIGMA AIR UTILITY Paineilman toimitussopimus SIGMA AIR UTILITY Osta vain paineilmaa Kuvitelkaa tilanne, jossa uusi paineilmajärjestelmä ei edellytä minkäänlaisia investointeja: hankinta ei vaadi sen paremmin

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Workshopin tarkoitus Työpajan tarkoituksena on käsitellä osaamista

Lisätiedot

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto

Lisätiedot

Kuntahankinnat kuntien kumppanina hankinnoissa

Kuntahankinnat kuntien kumppanina hankinnoissa Kuntahankinnat kuntien kumppanina hankinnoissa Maakunnan julkisten hankintojen seminaari 10.4.2015 Jyväskylässä KL-Kuntahankinnat Oy Raili Hilakari, toimitusjohtaja Ostojen arvo 2014 Sopimukset Perustettu

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen

Lisätiedot

Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013

Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013 Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013 Cleantechin strateginen ohjelma CSO:n strategisia avainteemoja ovat: 1. Strateginen

Lisätiedot

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011 Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella JohtamisWirtaa 10.5.2011 Työpaja 2, haasteet ja ratkaisut Riikka Laine-Tolonen (Nordea) Tapani Pöllänen (Sales Energy) Valmentava esimies Strategia ja visio

Lisätiedot

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Hanna-Riina Vuontisjärvi Projektipäällikkö/ Palvelumuotoilija Lapin yliopisto, Taiteiden Tiedekunta hanna-riina.vuontisjarvi@ulapland.fi Mitä palvelumuotoilija

Lisätiedot

Joensuun odotuksia innovatiivisten kasvuyritysten tukemiselle

Joensuun odotuksia innovatiivisten kasvuyritysten tukemiselle Joensuun odotuksia innovatiivisten kasvuyritysten tukemiselle Kari Karjalainen Kuopio 27.10.2011 Joensuun seudun vahvoja alueita Joensuun kaupunkiseudun vahvuuksia ovat: Globaalin tason vahvuus Metsäteknologia

Lisätiedot

Palvelukonsepti suurasiakkaille

Palvelukonsepti suurasiakkaille Palvelukonsepti suurasiakkaille Merplast Oy on vuonna 2005 perustettu työpaikkojen työturvallisuuteen ja siihen liittyvään konsultointiin keskittyvä yhtiö. Asiakkaitamme ovat pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus HINKU yritystilaisuus Uudessakaupungissa 11.11.2014 Mikä yritys hyötyy cleantechhankinnoista? Yritykset, jotka osaavat

Lisätiedot

Janne Aaltonen: Terve sairaala 9. marraskuu 2008

Janne Aaltonen: Terve sairaala 9. marraskuu 2008 Terve sairaala Janne Aaltonen Logica 2008. All rights reserved Yritys ja esittäjä Logica (aiemmin WM-data)! Eurooppalainen IT-palveluyritys, joka palvelee 36 maassa! Suomessa meitä on lähes 2 800, maailmalla

Lisätiedot

Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon

Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon Talokeskus Yhtiöt Oy Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2-hankkeen työpaja 11.6.2014 Stefan Fransman Kehityspäällikkö Suomen Talokeskus

Lisätiedot

MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE?

MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE? MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE? Dosentti Elina Jaakkola Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto Serve Research Brunch 18.9.2013

Lisätiedot

FARAX johtamisstrategian räätälöinti

FARAX johtamisstrategian räätälöinti FARAX johtamisstrategian räätälöinti Sisältö Taustaa Johtamisstrategian luominen ja instrumentin luominen Hyödyt ja referenssit Esimerkkejä matriiseista Prosessi Taustaa Esityksessä käydään läpi FaraxGroupin

Lisätiedot

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management 2008 IBM Corporation IBM Cognos: suorituskyvyn johtamisen asiantuntija IBM osti

Lisätiedot

Pyörät pyörimään. Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa

Pyörät pyörimään. Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa Pyörät pyörimään Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa Toimittajan puheenvuoro: Raskone yhtiöt, Jyrki Kaskinen Tilaajan puheenvuoro: Lahden kaupunki, Mika Mäkinen Henkilöstön

Lisätiedot

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft on toiminnanohjausjärjestelmä, joka on tehty liiketoiminnan hallintaan ja kehittämiseen. Lemonsoftin ominaisuudet ovat muokattavissa vastaamaan eri toimialojen

Lisätiedot

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu Avoin hallinto Open Government Partnership Suomen toimintaohjelman valmistelu Mikä on Open Government Partnership? Open Government Partnership (avoimen hallinnon kumppanuushanke) eli OGP käynnistettiin

Lisätiedot

Ohjauskeinot ja työkalut: Rakennusten elinkaarimittarit ja Total Concept käytännössä

Ohjauskeinot ja työkalut: Rakennusten elinkaarimittarit ja Total Concept käytännössä Ohjauskeinot ja työkalut: Rakennusten elinkaarimittarit ja Total Concept käytännössä Panu Pasanen, Bionova Oy 10. helmikuuta 2015 Elinkaari- ja ympäristötehokkuuden asiantuntija Bionova Oy mittaa ja kehittää

Lisätiedot

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO Tehoa toimintaan Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO HR-tehtävistä 2/3 on perusrutiineja Ulkoistamalla henkilöstöhallinnon rutiinit voitte merkittävästi parantaa yrityksenne

Lisätiedot

HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY

HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY Seppo Mustonen HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY Pohjois-Suomen Hallituspartnerit ry Jäsenet 91 kpl PKyritykset Hallituspartnerien tarkoituksena on edistää ammattimaista ja eettisesti korkeatasoista Suomessa

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 ohjelmakokonaisuuden rahoitus

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 ohjelmakokonaisuuden rahoitus POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 ohjelmakokonaisuuden rahoitus talousjohtaja Jarkko Raatikainen Strategian mukainen toteutus- ja rahoitusmalli Tulevaisuuden sairaala

Lisätiedot

Verkostoista Voimaa. NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen

Verkostoista Voimaa. NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen Verkostoista Voimaa NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen 2 Toimintamalli Yliopistot, AMK, yritykset Kehitys-ja elinkeino- yhtiöt KyAMK TKI MAANTIET RAJA RAUTATIE MERI

Lisätiedot

Taloushallinnon kehitystrendit ja ulkoistamistarpeet

Taloushallinnon kehitystrendit ja ulkoistamistarpeet Taloushallinnon kehitystrendit ja ulkoistamistarpeet Kvantitatiivinen tutkimus - Tiivistelmäraportti Kari Elkelä, Itella Oyj Pekka Törrönen, AddValue Oy Research series - Tutkimussarja 37/009.10.009 1

Lisätiedot

Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit

Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit Elinkaarimallit ja -palvelut tulosseminaari Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit Hanna Kaleva KTI Kiinteistötieto Oy 26.9.2006 ELINKAARIMALLIT kehityshanke: KTI:n osaprojekti:

Lisätiedot

Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa

Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa Tausta SOL konserni on Suomen suurimpia palvelualan työllistäjiä. SOLIssa työskentelee tällä hetkellä lähes 10 000 työntekijää, joista n 7500 Suomessa.

Lisätiedot

Ilmasto yrityksen strategiassa. Kati Berninger, Ph.D. Tutkimusjohtaja Tyrsky-Konsultointi Oy

Ilmasto yrityksen strategiassa. Kati Berninger, Ph.D. Tutkimusjohtaja Tyrsky-Konsultointi Oy Ilmasto yrityksen strategiassa Kati Berninger, Ph.D. Tutkimusjohtaja Tyrsky-Konsultointi Oy Miksi yritys ottaisi ilmastonmuutoksen strategiaansa? Menestyneimmät yritykset valmistautuvat tulevaisuuteen

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot