Asunto Oy Tampereen Professori HERVANTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asunto Oy Tampereen Professori HERVANTA"

Transkriptio

1 Asunto Oy Tampereen Professori HERVANTA

2 2 Uusi uljas kortteli tulee Hervantaan! Moderni ja ihmisläheinen asuinalue, joka muuttaa koko Hervannan kaupunkikuvan ja sen sisääntulomaiseman houkuttelevan tyylikkääksi! Hervanta on herättänyt Tampereella aina keskustelua. Eikä ihme, koska siellä on harvinaisen moniulotteinen asuinrakennusten kirjo aina korkeista tiheään rakennetuista tornitaloryhmistä idyllisiin omakotitaloalueisiin. Ehkäpä juuri monipuolisen rakennuskantansa ansiosta se sai taannoin Helsingin Sanomien lähiövertailussa*) mainesanan: Lähiöiden ykkönen. TULEVAISUUDEN HERVANTA Tampereen teknillistä yliopistoa, Teknologiakeskus Hermiaa ja muuta Hervantaa on yhdistetty entistä enemmän toisiinsa liikenteellisten ja arkkitehtonisten ratkaisujen avulla. Lisäksi teknologisen murroksen aiheuttamasta palvelualojen kasvusta ja Ruskon teollisuusalueen kehityksestä on toivottu Hervannan kehitykselle uutta suuntaa. Hervannan rakennettu pinta-ala on 13,8 neliökilometriä ja rakenteilla olevien asuintalojen ansiosta se kasvaa edelleen. *) HS

3 3 UUSI HERVANTA Hervannan seuraava rakennuskohde on Tietoraitin ja Hervannan valtaväylän välinen alue, joka on suunniteltu asukkaalle. Lisäksi Lempäälän ja Tampereen rajalle rakennettava ekokaupunginosa Vuores tulee vaikuttamaan alueen kehitykseen monin hyvin tavoin. Hervannan ilmeen päivityksen lisäksi sen kulkuyhteydet parantuvat entisestään. Suunnitteilla oleva raitiotie pikaratikoineen tulee kulkemaan Hervannan kautta yhdistäen Tampereen reuna-alueet keskustaan, myös Tampere-Pirkkalan lentoasemalle johdettava kehätie hyödyttää suuresti sekä uusia että vanhoja hervantalaisia. ASUMISEN TAIDETTA TIETEENKORTTELISSA Hervannan Tieteenkortteli on upeasti jäsennelty kokonaisuus, jossa on loogisesti ja ihmisläheisesti liitetty luonto ja asuminen yhteen. Siitä tulee viihtyisä ja turvallinen kotikortteli, jonka arkkitehtuuri yhdistyy vehreän väljiin näkymiin ja rauhalliseen lähiympäristöön. Tieteenkortteli sijaitsee seitsemän kilometriä Tampereen keskustasta etelään. Korttelin selkärangan muodostavat Tieteenkadun, Tietoraitin ja Tutkijankadun katuverkko. Katujen risteyksessä on pieni ja idyllinen Kamreerin toriaukio erilaisia tapahtumia varten. SAAVUTETTAVUUS PARASTA A-LUOKKAA Tieteenkorttelissa on valmiin kaupunginosan tavoin ensiluokkaiset julkisen, kevyen ja yksityisliikenteen verkostot. Kevyen liikenteen pääyhteys Tampereen keskustan suuntaan on Tieteenkadulla, muut pääraitit yhdistävät korttelin Lukonmäkeen ja Hervannan muihin osiin. RUHTINAALLINEN PALVELUVALIKOIMA Hervannan keskustan monipuoliset palvelut ovat aivan vieressä. Lähiympäristössä ovat päiväkodit, ala- ja yläasteet, päivittäistavara- ja erikoiskaupat, posti, apteekki, terveyskeskus, työvoimatoimisto, ammatillinen oppilaitos, poliisikoulu, teknillinen yliopisto... Kaikki hyvään elämään tarvittavat palvelut ja jopa työpaikat löytyvät kätevästi omalta kotiseudulta. ULKOILMAELÄMÄÄ JA HARRASTUKSIA Tieteenkorttelin ympäristössä risteilee kattava ulkoilureittien verkosto. Alueen pohjoispuolella sijaitsevat laskettelurinteet. Hervannassa on lisäksi useita lähivirkistysalueita, joilla on muun muassa pelikenttiä. Harrastusmahdollisuuksia on runsaasti, onhan Hervannassa jopa ikiomat jää- ja uimahallit. MAKSIMAALISTA VIIHTYISYYTTÄ Uuden Tieteenkorttelin asumisen laatuun on kiinnitetty erityistä huomiota. Tuloksena on avara, toimiva, helposti saavutettava ja suojaisa nykyaikainen kotikortteli. Harkittu inhimillinen asuinalue, jossa autopysäköintikin on pääasiassa sijoitettu maan alla oleviin parkkihalleihin. Korttelin keskellä on yhteinen oleskelualue, Latsaruksen puisto. Laajassa ulkoilukeitaassa on penkein varustettuja puistokäytäviä istuskeluun ja hoidettuja istutuksia silmien iloksi. Lasten iloksi puistoon kaupunki on alustavasti suunnitellut rakennettavaksi suuren leikkipuiston ja mäenlaskupaikan, tekemistä riittää niin kesäisin kuin talvisinkin.

4 4 Professori saapuu Hervantaan Tieteenkorttelin ensimmäinen talo sijoittuu aivan korttelin sydämeen, vastapäätä Kamreerin aukiota. Tampereen Professori on korkealaatuinen kuusikerroksinen hissitalo, jonka oma piha rajoittuu yhdeltä kulmaltaan Latsaruksen puistoon. Idyllinen yksityinen piha rajataan aidoin yleisistä katualueista. Talon julkisivujen hienostunut värimaailma kulkee välimeren sinestä auringonlaskun oranssiin laskeutuen talon alaosan hiottuun graniittiin.

5 5 Professori tarjoaa monipuolisen kotivalikoiman sinkuille ja erikokoisille perheille. Avarien huoneistojen keittiö yhdistyy saumattomasti olohuoneeseen muodostaen kodin toimivan sydämen yhteisiin hetkiin. Lasitettu parveke jatkaa yhteistilaa suojaisana ulkoilmahuoneena lämpiminä vuodenaikoina. Hyvin varusteltujen kotien keittiöissä on keraaminen liesitaso ja erillinen kalusteuuni, astianpesukone sekä kodin koosta riippuen jääkaappi-pakastinyhdistelmä tai erillinen jääkaappi ja pakastin. Pienimpiä koteja lukuun ottamatta kaikissa huoneistoissa on oma sauna rauhaisaan rentoutumiseen arjen kiireistä. Kotien materiaalit ovat tasokkaita, esimerkiksi asuinhuoneissa on tammilautaparketit ja pesutiloissa sähköinen lattialämmitys. Huoletonta luksusta asumiseen tuo erikseen ostettava autohallipaikka, josta on suora kulkuyhteys kotiovelle. Professorin tekninen varustelu on nykyajan vaatimuksien mukainen: kodeissa on huoneistokohtainen veden mittaus ja lämmön talteenotolla varustettu keskitetty koneellinen ilmanvaihtojärjestelmä. Kaapelitelevisio- ja ovipuhelinjärjestelmä sekä laajakaistayhteys ovat Professorin laatukodeissa vakiona. Lisäturvallisuutta tuo sähköverkkoon liitettävä palovaroitinjärjestelmä.

6 6 Hanketiedot ASUNTOYHTIÖ Asunto Oy Tampereen Professori Tutkijankatu Tampere Rakennustyyppi on 6-kerroksinen yksiportainen asuintalo. ASEMAKAAVA Asemakaava on vahvistettu. Lisätietoja kaavasta on mahdollista saada Tampereen kaupungin asiakaspalvelusta, palvelupiste Frenckell p TONTTI Yhtiö rakennetaan vuokratontille. Kaupunki: Tampere Kaupunginosa: Hervanta Tontin pinta-ala: m 2 Asuntojen lukumäärä: 33 kpl Huoneistoala: 2 041, 2 HUONEISTOTYYPIT 1 h+kt 33,0 m 2 1 kpl 2 h+kk 40, 2 5 kpl 2 h+k+s 51, 2 6 kpl 2 h+k+s 58,0 m 2 5 kpl 3 h+k+s 64, 2 5 kpl 3 h+kk+s 67,0 m 2 1 kpl 3 h+k+s 78,0 m 2 5 kpl 4 h+k+s 85, 2 5 kpl Liikehuoneisto 45,0 m 2 1 kpl AUTOPAIKAT Asemakaavan edellyttämät autopaikat sijaitsevat kellarikerroksen autohallissa ja pihakannella. Kolme avopaikkaa pihakannella jäävät yhtiön hallintaan. Autohallissa on 22 autopaikkaa ja neljä autotallia. Autohallipaikat ja autotallit ovat erikseen myytäviä osakkeita. TEKNISET JA YHTEISET TILAT Taloyhtiön hallinnassa on ulkoiluvälinevarasto, varasto, talovarasto ja kuivaushuone. Jokaisella asuinhuoneistolla on käytössään irtaimistovarastokomero. Yhtiössä on myös 3 kpl myytäviä varasto-osakkeita. ARKKITEHTISUUNNITTELU Aihio Arkkitehdit Oy Asemapiirros

7 7 Aluekartta Karttakeskus, Lupa L6788

8 8 Korttelikartta

9 Palvelukartta 9

10 10 Julkisivut Itä Etelä

11 11 Länsi Pohjoinen

12 12 Kellarikerros ja autohalli Mittakaava 1:200

13 13 1. kerros 45, 2 Mittakaava 1:200

14 14 2. kerros Mittakaava 1:200

15 15 3. kerros Mittakaava 1:200

16 kerros Mittakaava 1:200

17 1 h+kt 33,0 m 2 A1 1. kerros 17 JK/PK APK L Mittakaava 1:100

18 18 2 h+kk 40, 2 A4 2. kerros A10 3. kerros A16 4. kerros A22 5. kerros A28 6. kerros JK/PK L APK Mittakaava 1:100

19 2 h+k+s 51, 2 A2 1. kerros 19 L JK/PK APK Mittakaava 1:100

20 20 2 h+k+s 51, 2 A7 2. kerros A13 3. kerros A19 4. kerros A25 5. kerros A31 6. kerros L JK/PK APK Mittakaava 1:100

21 2 h+k+s 58,0 m 2 21 A9 2. kerros L APK JK/PK Mittakaava 1:100

22 22 2 h+k+s 58,0 m 2 A15 3. kerros A21 4. kerros A27 5. kerros A33 6. kerros L APK JK/PK Mittakaava 1:100

23 3 h+k+s 64, 2 A5 2. kerros A11 3. kerros A17 4. kerros A23 5. kerros A29 6. kerros 23 L APK JK/PK Mittakaava 1:100

24 24 3 h+kk+s 67,0 m 2 A3 1. kerros JK/PK L APK Mittakaava 1:100

25 3 h+k+s 78,0 m 2 A8 2. kerros 25 PK JK APK L Mittakaava 1:100

26 26 3 h+k+s 78,0 m 2 A14 3. kerros PK JK APK L Mittakaava 1:100

27 3 h+k+s 78,0 m 2 A20 4. kerros A26 5. kerros A32 6. kerros 27 PK JK APK L Mittakaava 1:100

28 28 4 h+k+s 85, 2 A6 2. kerros A12 3. kerros A18 4. kerros A24 5. kerros A30 6. kerros JK APK PK L Mittakaava 1:100

29 Rakennustapaselostus YLEISTIEDOT Rakennuspaikka on osoitteessa Tutkijankatu 2, Tampere. Vuokratontti, tontin pinta-ala on 1491 m 2. Rakennustyyppi on 6-kerroksinen yksiportainen asuintalo. Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa on pihan puolella asuntoja ja kadunpuolella yksi liiketila. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat lisäksi ulkoiluvälinevarasto, kuivaushuone ja varastotiloja. Kellarikerroksessa on väestönsuoja, varastotiloja, tekniset tilat, neljä autotallia sekä autohalli. Kerroksissa 2-6 on asuntoja. KAAVA Asemakaava on vahvistettu. Lisätietoja kaavasta on mahdollista saada Tampereen kaupungin asiakaspalvelusta, palvelupiste Frenckell p RAKENNUSAIKAINEN ISÄNNÖITSIJÄ Anne Mäkinen c/o YIT Rakennus Oy, Kihlmaninraitti 1 F, Tampere, p VARASTOT JA YHTEISET TILAT Jokaisella asuinhuoneistolla on käytössään irtaimistovarastokomero. Yhtiön hallinnassa on lisäksi ulkoiluvälinevarasto, varasto, talovarasto ja kuivaushuone. Yhtiössä on myös erikseen myytäviä varasto-osakkeita. AUTOPAIKOITUS Asemakaavan edellyttämät 29 autopaikkaa sijaitsevat kellarikerroksen autohallissa ja pihakannella. Kolme avopaikkaa pihakannella jäävät yhtiön hallintaan. Autohallissa on 22 autopaikkaa ja neljä autotallia. Autohallipaikat ja autotallit ovat erikseen myytäviä osakkeita. PIHA-ALUEET Pysäköintialue, jalankulku-, leikki- ja oleskelualue toteutetaan asfaltti- tai betonikivipintaisina asemapiirroksen mukaisesti. Pihassa on istutuksina nurmikkoa ja pensaita pihasuunnitelman mukaan. Oleskelualue varustetaan penkein. Jätteenkeräys järjestetään syväkeräysjärjestelmällä. VÄESTÖNSUOJA Väestönsuojatilat sijaitsevat yhtiön kellaritiloissa. RUNKORAKENTEET Alapohjat ovat maanvaraisia teräsbetonilaattoja lämmöneristeenä solupolystyreenilevy. Välipohjat ovat paikalla valettuja teräsbetonilaattoja. Yläpohjat muodostuvat kantavasta teräsbetonilaatasta, puurakenteista, mineraalivillaeristeestä ja huopakatteesta. Ulkoseinät ovat osin sandwich-rakenteisia betonielementtejä, joissa ulkopintana on pääosin valkobetoni. Puiston puoleinen julkisivu on rapattu ja sisäkuoret teräsbetonielementtejä. Parvekkeiden taustaseinät ovat betonielementtejä ja käsitelty julkisivupinnoitteella. Huoneistojen väliset seinät ovat betonielementtejä. PINTARAKENTEET LATTIAT SEINÄT KATOT OH lautaparketti maalaus ruiskutasoitus K/KK/KT lautaparketti maalaus ruiskutasoitus/ maalaus (järjestelmäalakatto) ET lautaparketti maalaus maalaus (järjestelmäalakatto) MH lautaparketti maalaus ruiskutasoitus PH laatoitus laatoitus paneeli (valkolakattu) S laatoitus paneeli paneeli WC laatoitus laatoitus maalaus (järjestelmäalakatto) VH lautaparketti maalaus maalaus (järjestelmäalakatto) Lautaparketti on tammea ja jalkalistat kuultovärjättyä mäntyä. Parketin sävyvalinta on mahdollista tehdä muutostyöohjeen mukaisesti materiaalivalintojen yhteydessä. Keittiöissä laatoitetaan ylä- ja alakaappien väli. Maalatut katot toteutetaan järjestelmäalakattoina. Kipsilevyrakenteiset kotelot tasoitetaan ja maalataan. Paneelina käytetään kuusipaneelia. Pesuhuoneiden kattopaneeli on valkolakattu. Lauteiden vaakapinnat ovat lämpökäsiteltyä kuusta ja runkorakenteet kuusta. KALUSTEET JA KONEET Keittiön, eteisen ja makuuhuoneiden kalusteissa on maalatut MDF-ovet. Keittiön työtasot ovat laminaattipintaisia ja pesuallas on tasoon upotettu ruostumaton teräsallas. Keittiöissä on keraaminen liesitaso ja erillisuuni, astianpesukone sekä jääkaappi-pakastin tai jääkaappi ja pakastinkaappi, asunnosta riippuen. Pesuhuoneissa ja erillis-wc:ssä on valolipalla varustettu peilikaappi ja allaskaappi. Allas kaappien ovet ovat maalattuja MDF-ovia. TALOTEKNIIKKA Yhtiö liittyy kaukolämpöverkkoon. Lämmitysjärjestelmänä on vesikiertoinen patteriverkosto. Pesuhuoneissa, saunoissa ja wc-tiloissa on sähköinen lattialämmitys, jonka sähkönkulutus sisältyy taloussuunnitelman mukaisiin lämmityskuluihin. Yhtiössä on huoneistokohtainen veden mittaus. Rakennuksessa on keskitetty lämmön talteenotolla varustettu koneellinen tulo-poisto -ilmanvaihtojärjestelmä. Ilmanvaihtokonehuone sijaitsee vesikatolla. Yhtiössä on kaapeli-tv- ja ovipuhelinjärjestelmä sekä yleiskaapelointi ja laajakaistayhteys. Kiinteistö varustetaan sähköverkkoon liitettävällä palovaroitinjärjestelmällä. Asuntojen sähkö-, antennija yleiskaapelointipistokkeet sijoitetaan erikoispiirustusten mukaan. Tämä rakennustapaselostus perustuu laatimisajankohdan (helmikuu 2012) suunnitelmiin. Oikeus muutoksiin pidätetään laatutasoa alentamatta. TÄYDENTÄVÄT RAKENTEET Kevyet väliseinät ovat pääosin metallirunkoisia kipsilevyseiniä, löylyhuoneiden seinät ovat puurunkoisia. Asuntojen ikkunat ovat kolminkertaisia sisään aukeavia tehdasmaalattuja puualumiini-ikkunoita. Huoneisto-ovet ovat jalopuupintaisia EI-15-luokan palo-ovia, sisäovina valkoiseksi maalatut laakaovet. Väliovet ovat valkoiseksi maalattuja laakaovia. Löylyhuoneiden ovet ovat lasiovia ja karmit puuta. Parveke- ja terassiovet ovat ulos aukeavia tehdasmaalattuja puualumiiniovia. Parvekkeilla on metallirakenteinen pinnakaide ja lasitus. Parvekkeen lattialla on terassimatto. Terasseilla on betonilaatoitus.

30

31 YIT Asuntomyynti Tampereen YIT Asuntomyynnin asiakaspaikoitus on Keskus Parkin Pysäköintihallissa, osoite Törngreninaukio 1. Hallista on suora porras-/hissiyhteys toimistomme eteen. Kihlmaninraitin poistumisporras on merkitty karttaan vihreällä. Ulosajolipukkeen saatte lähtiessänne toimistoltamme. Tervetuloa! P KESKUSPARKKI YIT ASUNTOMYYNTI Parkkihallin poistumisporras

32 YIT Asuntomyynti Kihlmaninraitti 1 E Tampere puh *

Asunto Oy Tampereen Vuorenpeikko VUORES

Asunto Oy Tampereen Vuorenpeikko VUORES VUORE 2 auan, kauan sitten......aamuauringon ensisäteet kimmelsivät Yoldianmeressä hellien lämmöllään siitä kohoavaa saarta. Tuo saari oli noin 9 000 vuotta sitten nykyisen Vuoresvuoren huippu. Ajan myötä

Lisätiedot

Koskelantie 17 Oulu, Toppila

Koskelantie 17 Oulu, Toppila Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu

Lisätiedot

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO Supernovankatu 12, Harjuniitty, Nokia As. Oy Nokian Mäntypuistoon rakennetaan uusia, nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon rajoittuvalle omalle tontille. Lämmitysmuotona

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2 RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin

Lisätiedot

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto HUONEISTO Huoneistot: B4 ja B8 2 H +tupakeittiö + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2h + tupakeittiö+ sauna Osoite: Otonpolku 1, Riihimäki Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi,

Lisätiedot

Asunto Oy Tampereen Hervannan Dosentti HERVANTA

Asunto Oy Tampereen Hervannan Dosentti HERVANTA Asunto Oy Tampereen Hervannan Dosentti HERVANTA 2 ASUNTO OY TAMEREEN HERVANNAN DOSENTTI 3 ASUNTO OY TAMEREEN HERVANNAN DOSENTTI Tiedon ja tyylin juhlaa Tieteenkorttelin uusin tulokas sijoittuu saman kadun

Lisätiedot

VAASAN KUTOJANKARTANO

VAASAN KUTOJANKARTANO RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano

Lisätiedot

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15 30.06.2010 ASEMAPIIRUSTUS 3h + k + s 76,5 m² As. 2, 3, 6, 7, 9, 11, 12 4h + k + s 85,0 m² As. 8, 10 4h + k + s 85,5 m² As. 1, 4, 5, 13 MITTAKAAVA 1:600 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puiden ja pensaiden

Lisätiedot

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,

Lisätiedot

AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi

AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA 1371m 2 alustava asemapiirros LAUTTAKYLÄNKATU SÄRMÄNKATU 1 5 10 15 20 25 30m 1H+TK 43,0m 2 alustava pjapiirros 10,8 m 2 kph 0,6 m 2 ppk tk 10,0 m

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli 31.3.2011 As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSKOHDE As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli, Lagerlöfinkatu 1, 33870 Tampere. TONTTI Kaupunginosa 7653 / tontti 2 / Vuores /

Lisätiedot

GNEISSIKAARI 7 SÖDERKULLA SIPOO

GNEISSIKAARI 7 SÖDERKULLA SIPOO SÖDERKUA SIOO SÖDERKUA SIOO SÖDERKUA SIOO RAKENNUSTAASEOSTUS RAKENNUSTYYI RAKENNUSAIKKA KAAVA AAJA VÄIJAT YÄJA UKOSEINÄT HUONEISTOVÄISEINÄT KEVY VÄISEINÄT IKKUNAT HUONEISTO-OV VÄIOV ARVEKE- JA TERASSIOV

Lisätiedot

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE MANSIKKA-AHONTIE 3, 05810 HYVINKÄÄ Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja viihtyisällä

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu Hopeapellontie 2, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: A2, A5 ja B9 Tilat: 3H + keittiö + sauna Pinta-ala: 73,5 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna Osoite: Hopeapellontie

Lisätiedot

Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto

Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto «Rakennetaan Kanta-Saarenkylään hyvälle paikalle yhtiön omistamalle tontille osoitteeseen Kulppilantie 23 ja 30, 96900 Rovaniemi. Ala-asteelle on vain pari sataa metriä

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI KANERVAVINKKELI 3, 00730 HELSINKI Arvioitu valmistuminen 9/2015 Asunto Oy Helsingin Kanervavinkkeli

Lisätiedot

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Soljan Höyry Ompelijankuja 2, Pirkkala. Rakennustapaselostus Ennakkomarkkinointiin

Asunto Oy Pirkkalan Soljan Höyry Ompelijankuja 2, Pirkkala. Rakennustapaselostus Ennakkomarkkinointiin Asunto Oy Pirkkalan Soljan Höyry Ompelijankuja 2, 33960 Pirkkala Rakennustapaselostus 6.6.2019 Ennakkomarkkinointiin RAKENNUSHANKE Nimi As Oy Pirkkalan Soljan Höyry Osoite Ompelijankuja 2, Pirkkala Rakennuspaikka

Lisätiedot

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Osmussaarenkaari 10 KORTTELI 873, TONTTI 1 Osmussaarenkaari 10 02480 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 8245 m2 RAKENNUSOIKEUS

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta. Hopeapellontie 5, Hämeenlinna

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta. Hopeapellontie 5, Hämeenlinna As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta Hopeapellontie 5, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: B5 ja B3 Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: 50 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna 2h+tupakeittiö+ sauna

Lisätiedot

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi Länsitie 40, 11 120 Riihimäki HUONEISTO Huoneistot: A ja B Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: A 52 m 2, B 56,5 m 2 Sijainti: Otsola, Riihimäki 2h+avokeittiö+ sauna Osoite:

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu

Lisätiedot

Lehtokatu 1 Lahti, Laune

Lehtokatu 1 Lahti, Laune Lehtokatu 1 Lahti, Laune LEHTOKATU jäte 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 le-ap 17 46 45 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47 olesk. Talo B tom. 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 leikki 28 AJOKATU 29 30 31

Lisätiedot

ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti

ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti Taiteilijan näkemys ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti Kauniit ja laadukkaat kerrostalokodit odottavat uusia

Lisätiedot

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO KESKIPELLONKATU 10, 04230 KERAVA Arvioitu valmistuminen lokakuu 2016 Laadukas ja hyvin suunniteltu asumisoikeuskohde

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 10.12.2013 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kouvolan Senioritähti Suuntaa antava 3D-mallinnus Kerros 1 As Oy Kouvolan Senioritähti Senioritähdessä on viisi erilaista huoneistotyyppiä, joissa kaikissa toteutuu asumisen

Lisätiedot

Rakennukset perustetaan rakennepiirustusten mukaisesti pääosin maanvaraisesti ja osittain teräsbetonipaaluille.

Rakennukset perustetaan rakennepiirustusten mukaisesti pääosin maanvaraisesti ja osittain teräsbetonipaaluille. Risto Lehtomäki 04.08.2010 Sivu 1 (5) Kunnan.osa: Matinkylä Kortteli/tontti: 23-304-1 Osoite: Matinniitty 1, 02230 Espoo Yleistä yhtiöstä Rakenteet Yhtiöllä on oma tontti, jonka pinta-ala on 6478 m 2.

Lisätiedot

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat. 1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,

Lisätiedot

Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI

Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI tulee sijaitsemaan kattavan palveluverkoston alueella. 500m etäisyydellä ovat mm. koulu ja päiväkoti. Laajemmista

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Perustajaurakoitsija Pääsuunnittelija Yleistä Asunto Oy Pirkkalan Kielo Läpikäytävänkuja 2 33950 Pirkkala Loukonlahti

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, kht, s, 92,0 m² Kov Energialuokka A Mh ,00 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, kht, s, 92,0 m² Kov Energialuokka A Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 556499 3h, k, kht, s, 92,0 m² Kov. 2014 Energialuokka A Mh. 144 337,00 Vh. 335 700,00 Onkiniemenkatu 12 A 10. Asunto Oy Sastamalan Exlibris sijaitsee Sastamalan

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle ja rauhalliselle Palokan asuinaluelle,

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha

ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha Uusia rivitaloasuntoja Lahden Kariston kaupunginosaan. Asunto Oy Lahden Posteljoonin Piha rakennetaan halutulle pientaloalueelle, lähelle Kariston kauppakeskusta,

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön

Lisätiedot

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy Pereentie 1C Pere, Pirkkala TA-Asumisoikeus Oy TA-ASUMISOIKEUS OY / TA-Asumisoikeus Oy Tuomiokirkonkatu 34 A 2.krs, 33100 Tampere Puh. (03) 271 2200, fax (03) 271 2211 www.ta-asumisoikeus.fi, tampere@ta.fi

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 12.06.2015 ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusulan Bostonin rivitalot Bostoninkaari 3, 04320 Tuusula Bostonin rivitalot sijaitsevat

Lisätiedot

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu Valoisat kodit Uudessa Alppilassa Alppilan Kaisla, Oulu Muuttovalmiita koteja Alppilan Kaislassa Kodikkaan Kaislan valoisat läpitalonhuoneistot sijaitsevat osoitteessa Muottikatu 10, 90530 Oulu. Ota meihin

Lisätiedot

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Tulliveräjä

Asunto Oy Oulun Tulliveräjä www.etelatulli.fi Asunto Oy Oulun Tulliveräjä, 90400 OULU Etelätullin alueen rakentaminen jatkuu Oulun ydinkeskustan etelälaidalle nousee uusi korkeatasoinen Etelätullin asuinalue. Sen ensimmäinen vaihe,

Lisätiedot

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA

AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA Työnjohtajankatu 3, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 11/2013 Suomen Vuokrakodit www.suomenvuokrakodit.fi Oy, 2013. - puh. 010 321 1160 - info suomenvuokrakodit.fi - www.suomenvuokrakodit.fi

Lisätiedot

Kaunis koti viihtyisällä alueella

Kaunis koti viihtyisällä alueella Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA

AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA www.aw-rakennus.fi AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA NÄKYMÄ HIIDENMAANKADULTA ARKKITEHTITOIMISTO TAPIO GRÖNLUND OY AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA Kohteessa on 13 kpl asuntoja asuntokoko 4 5 h + kt + s + var

Lisätiedot

Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy

Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Muhuntie 1 KORTTELI 856, TONTTI 1 Muhuntie 1 02400 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 9812 m2 RAKENNUSOIKEUS 3000 m2 HUONEISTOLUETTELO

Lisätiedot

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1 Asunto Oy Sipoon Kvartsi Kvartsitie 1 Uutta modernia asumista Söderkullassa! Asunto Oy Sipoon Kvartsi rakennetaan Söderkullan alueelle lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön tulee kolme taloa,

Lisätiedot

Rovaniemen Koskipuisto 3. kaupunginosa, Kairatie 48

Rovaniemen Koskipuisto 3. kaupunginosa, Kairatie 48 Asunto Oy 3. kaupunginosa, ENNAKKOMARKKINOINTI Illustraatio: Arkkitehtisuunnittelu Hiilivirta Oy i Viihtyisiä asuntoja keskustan tuntumaan Viihtyisä ja rauhallinen ympäristö sekä keskustan läheisyys. Juuri

Lisätiedot

viihtyisä koti keskustan läheisyydessä

viihtyisä koti keskustan läheisyydessä As Oy Kuusankosken Aronsalpa ennakkomarkkinointiesite mustanojankuja 1, 45700 Kuusankoski viihtyisä koti keskustan läheisyydessä vaihtoehtoja erilaisiin elämäntilanteisiin 2 Kaikki asuntopohjat, tiedot

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostettuun Palokan Tertunlaaksoon, rahalliselle asuinaluelle

Lisätiedot

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3 B7 ja B8 90240 OULU Juuri valmistuneessa taloyhtiössä on vapaana kaksi paritalokotia. As Oy Oulun Knuutilanrinne on rakennettu Syväkiventielle Knuutilankankaalle.

Lisätiedot

12.10.2011. RAKENTEET Kantavat rakenteet Kellarin alapohja sekä väestönsuojan alapohja ovat maanvaraisia betonilaattoja.

12.10.2011. RAKENTEET Kantavat rakenteet Kellarin alapohja sekä väestönsuojan alapohja ovat maanvaraisia betonilaattoja. 12.10.2011 RAKENNUSTAPASELOSTUS ASUNTO OY HYVINKÄÄN ASEMANKULMA YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Hyvinkään Asemankulma Osoite: Ahjonkatu 1 A, 05800 Hyvinkää Kaupunginosa, kortteli ja tontti: Parantola 2

Lisätiedot

Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI

Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Veden äärellä elämä virtaa vilkkaammin Muuta asumaan rantamaisemiin, joissa sielu lepää ja keho virkistyy! Ulkoilmaelämästä ja luonnon läsnäolosta nauttiva löytää

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin.

Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin. 1 (7) Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa 2300 / 4800 osaa Espoon kaupungin 21. kaupunginosan korttelissa 21033 tontista nro 3 (kiinteistötunnus 49-21-33-3) ja hallitsee hallinnanjakosopimuksen perusteella

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

Asunto Oy Vaasan Punostie 5

Asunto Oy Vaasan Punostie 5 Asunto Oy Vaasan Punostie 5 PUROLA, Punostie 5 Vaasa BOBÄCK, Snoddvägen 5 Vasa TAITEILIJAN NÄKEMYS KUVA VIITTEELLINEN Arvioitu valmistuminen: kevät 2015. Uppskattad färdigställning: våren 2015. Myllykatu

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde

Lisätiedot

AS OY LEHTOKERTTU. Läpikäytävänkatu 12, Risso, Tampere

AS OY LEHTOKERTTU. Läpikäytävänkatu 12, Risso, Tampere UUDIDE A OY LEHTOKERTTU Läpikäytävänkatu 12, Risso, Tampere Taiteilijan luonnos As Oy Lehtokerttuun rakennetaan nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon rajoittuvalle tontille. Asunnot varustetaan

Lisätiedot

Tilanne 3.10.2012. Asunto krs. Huoneisto tyyppi Ominaisuudet Osakkeiden lukumäärä Myyntihinta * A1 I Liiketila 0 318 180 000 380,25

Tilanne 3.10.2012. Asunto krs. Huoneisto tyyppi Ominaisuudet Osakkeiden lukumäärä Myyntihinta * A1 I Liiketila 0 318 180 000 380,25 Asunto Oy Tampereen Vuoreksen Veikko Ennakkomarkkinointihinnasto 12.9.2012 Asuntamaankuja 2/ Vuoreksen puistokatu 78, 33870 Tampere Voimassa toistaiseksi Asunto krs. Huoneisto tyyppi Ominaisuudet Osakkeiden

Lisätiedot

MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17

MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 Arvoasuntoja Lahden ydinkeskustaan palveluiden keskelle. Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 rakennetaan omalle tontille, torin ja linja-autoaseman välittömään läheisyyteen.

Lisätiedot

AS OY VUOREKSEN AURINKORINNE

AS OY VUOREKSEN AURINKORINNE UUDISKOHDE AS OY VUOREKSEN AURINKORINNE Takamaanrinne 7, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen Tervalepänpuistoon rajoittuvalle tontille rakennetaan korkeatasoisia rivitaloasuntoja. Asunnoilla

Lisätiedot

Savela, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy

Savela, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy Savela, Jyväskylä TA-Asumisoikeus Oy RAKENNUSTAPASELOSTUS TA-Asumisoikeus Oy/ Laajavuorentie 8 on omalle tontille rakennettava neljä kerroksinen asumisoikeuskerrostalo, johon tulee 33 asuinhuoneistoa.

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6

Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 ASUNTO OY KUOPION KUUNSILTA 6 Kuunsilta 6, 70820 Kuopio Hyvin suunniteltuja tiiliverhottuja rivitalokoteja rakentuu hyvälle paikalle Savolanniemeen aivan Pölläkänsalmen sillan

Lisätiedot

Rakennustapaseloste, asunnot

Rakennustapaseloste, asunnot RAKENNUSTAPASELOSTE TA-Asumisoikeus Oy / KIVELÄNTIE 4 26.4.2011 Rakennustapaseloste, asunnot Rakenteet Asuinrakennukset ovat puu- tai betonirunkoisia. Rakennukset perustetaan paalujen varaan. Yläpohjat

Lisätiedot

Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero h, k, s, 73,5 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00 Vh ,00

Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero h, k, s, 73,5 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero 627959 3h, k, s, 73,5 m² Kov. 2019 Energialuokka B 2018 Mh. 85 319,00 Vh. 213 297,00 Uus-Aittaluodontie 3. RAKENTEILLA. Valmiille, vehreälle asuinalueelle tulossa

Lisätiedot

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, 02210 Espoo Olarissa nautit Espoon parhaista puolista kattavat palvelut takaavat arjen sujuvuuden, läheltä löytyy luontoa ja kulkuyhteydet ovat hyvät.

Lisätiedot

Pukkila, Kirkonkylä Kohdenumero h, k, s, 53,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Pukkila, Kirkonkylä Kohdenumero h, k, s, 53,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Pukkila, Kirkonkylä Kohdenumero 674455 2h, k, s, 53,0 m² Kov. 2016 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 68 650,00 Vh. 134 900,00 Lillukkapolku 2. Ennakkomarkkinoinnissa Pukkilan kirkonkylällä hyvän rakentajan

Lisätiedot

ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo

ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo Taiteilijan näkemys ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 MARIA JOTUNINKATU 2, 06100 PORVOO Arvioitu valmistuminen 5/2017 Hornhattula

Lisätiedot

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Aito puu on luonnollinen ja ekologinen valinta. Hirsitalosta on helppo sisustaa lämmin ja ajattoman tyylikäs koti. Rakennamme kaksi modernia hirsitaloa Soittajankankaalle

Lisätiedot

ASUNTO OY HEIKUNANKUJA ESPOO RAKENNUSTAPA- JA ERIKOISTYÖSELOSTUS

ASUNTO OY HEIKUNANKUJA ESPOO RAKENNUSTAPA- JA ERIKOISTYÖSELOSTUS ASUNTO OY HEIKUNANKUJA ESPOO RAKENNUSTAPA- JA ERIKOISTYÖSELOSTUS 24.10.2016 Asunto Oy Heikunankuja Espoo Heikunankuja 2, 02680 Espoo Asunto Oy Heikunankuja Espoo sijaitsee Espoon Lintuvaaran korttelissa

Lisätiedot

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET A OY KUOION ARIA NIVEA JAIIRROK JAIIRROK 1H+ 33,5 m 2 KERROTAO HUONE 14,5 m 2 As.28 1H+ 33,5 m 2 6,5 m 2 3, 7, 14, 21, 28 3. 4. A () Y 5,0 m 2 6,5 m 2 2,5 m 2 5. porrash. 23,0 m 2 ÄH Ei30 JAIIRROK 1H+

Lisätiedot

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero 616558 3h,tk,s, 121,0 m² Kov. 1900 Energialuokka C 2018 Mh. 185 000,00 Vh. 449 990,00 Raatihuoneenkatu 3. Asunto Oy Hämeenlinnan Kultakino peruskorjataan kunnioittaen

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA Asemakaavaote 30.5.2012 Naistenmatka Tuohikorpi AS OY PIRKKALAN TUOHIKORPI Tuohivirsu 6 33960 Pirkkala HUONEISTOSELOSTUS Päivitetty 19.8.2013 OLOHUONE Katto koristeruiskutasoite Seinät

Lisätiedot

Asemakaava on vahvistettu 2.8.2012. Lisätietoja kaavasta antaa Someron kaupunki. Someron kaupunki, 1.kaupunginosa (Joensuu), kortteli1021, tontti 1.

Asemakaava on vahvistettu 2.8.2012. Lisätietoja kaavasta antaa Someron kaupunki. Someron kaupunki, 1.kaupunginosa (Joensuu), kortteli1021, tontti 1. HANKETIEDOT ASUNTOYHTIÖ Asunto Oy Someron Raadelmantie, Raadelmantie 2, 31400, Somero. Ensimmäinen vaihe 4 kerroksinen asuinkerrostalo Raadelmantien suuntaisesti. Toinen vaihe (4 kerroksinen asuinkerrostalo)

Lisätiedot

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU Lakeisentie 7 A ja B Koti on viihtyisällä uudella asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot ja pihat ovat rakennettu jo valmiiksi. Taloilla on oma tontti,

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 1 (14) Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 2 (14) Yleistä Sijainti 10589 / 14 Parrulaituri 10, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 1328m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä

Lisätiedot

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa.

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Asemapiirros Parihuvila loistavalla paikalla Iso-Syötteellä Parihuvila rakentuu laadukkaista

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot