Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 6/8. Kokouskutsut on lähetetty

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 6/8. Kokouskutsut on lähetetty 23.11.2011."

Transkriptio

1 1 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 9/2011 Aika Maanantaina 28. päivänä marraskuuta 2011 klo Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Ismo Antila, varapj (Anneli Rissanen) Juha H. Kukkohovi (Marja Heikkinen) Sauli Laakkonen (Jouko Heino) Raili Männikkö (Väinö Väänänen) Sauli Parviainen (Katri Alasaarela) Liisa Ruottinen (Juha Piirala) Anne Tikkanen (Minna Kemppainen) Pöytäkirjanpitäjä Riitta Kukkohovi-Colpaert Kutsuttuina Aimo Mikkonen Martti Kiviharju - saapui klo :n 127 aikana talouspäällikkö kirkkovaltuuston pj. kirkkovaltuuston varapj. 121 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKURUKOUS Aluksi veisattiin virrestä 2 säkeistöt 1, 2 ja 5. Kirkkoherra Jouni Heikkinen piti alkuhartauden. 122 TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvoston ohjesäännön 2 luvun 5 :n mukaisesti kokouskutsu toimitetaan jäsenille viimeistään viisi päivää ennen kokousta. Kutsuun on liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista. Kirkkoneuvosto on päätösvaltainen, mikäli yli puolet jäsenistä on saapuvilla. Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 6/8. Kokouskutsut on lähetetty hyväksyttiin.

2 2 123 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Työjärjestys kokouskutsun mukainen. hyväksyttiin. 124 VALITAAN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT Kirkkoneuvoston ohjesäännön 2 luvun 9 :n mukaan pöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksen valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa tai, jos kokous niin päättää, kirkkoneuvosto kokouksessaan. Pöytäkirjan tarkastamisessa on käytetty ensimmäistä menettelytapaa. Esitetään valittavaksi kaksi pöytäkirjantarkastajaa, Juha H. Kukkohovi ja Raili Männikkö. hyväksyttiin. 125 PÄÄTETÄÄN PÖYTÄKIRJAN JULKIPANOSTA Kirkkoneuvosto päättänee, että pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä muutoksenhakuohjeineen kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikana ma-pe klo 9-13 ja lisäksi ke klo Ilmoitus pöytäkirjan nähtävillä olosta laitetaan kirkkoherranviraston ilmoitustaululle väliseksi ajaksi. Todetaan, että ilmoitus pöytäkirjan nähtävillä olosta on KL:n 25 luvun 3 :n mukaan pantava vähintään neljäntoista (14) päivän ajan eli oikaisuvaatimukselle varatun ajan seurakunnan ilmoitustaululle. Pöytäkirja tai päätös on pidettävä yleisesti nähtävänä vähintään oikaisuvaatimuksen tai valituksen tekemiselle varatun ajan. hyväksyttiin.

3 3 126 ESITYS TALOUSARVION SITOVUUSTASOSTA VUODELLE 2012 Kirkkovaltuusto päättää talousarvion tuloarvioiden ja määrärahojen sitovuustasosta. Seurakunnan taloussäännössä voidaan määritellä, millä tasolla talousarvio sitoo käyttäjiään kirkkovaltuustoon, kirkkoneuvostoon taikka alempiin hallintoelimiin nähden (taloussääntömalli 4 ). Toinen vaihtoehto on se, että kirkkovaltuusto päättää sitovuustasoista vuosittain talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Mikäli kirkkovaltuusto ei ole päättänyt sitovuustasosta, talousarvion jokainen luku on sitova. Talousarvioon tulee merkitä selvästi mitkä tuloarviot, määrärahat ja tavoitteet ovat sitovia kirkkovaltuustoon nähden. Jos talousarvion sitovuustaso käyttötaloudessa on kirkkovaltuustoon nähden pääluokkataso, kirkkovaltuusto päättää ainoastaan pääluokkien 1-5 loppusummista. Jos sitovuustaso on esim. kirkkovaltuustoon nähden tehtäväalueittain, kirkkovaltuusto päättää tuloarvioista ja määrärahoista tehtäväalueittain kokonaissummina. Käyttötalousosassa tai sen perusteluissa päätetään, onko talousarvio kirkkovaltuustoon nähden sitova ulkoisten tulojen ja menojen osalta vai haluaako seurakunta määritellä myös sisäisiä eriä sitoviksi. Hallinnon vyörytyserät sekä sisäiset korkomenot ja -tulot eivät ole sitovia eriä. Sisäiset vuokramenot ja -tulot määritellään useimmiten ei-sitoviksi eriksi. (Kirkkohallituksen yleiskirje nro 30/2005) tp Seurakunnan taloutta on hoidettava hyväksytyn talousarvion mukaan. Talousarvio sitoo hallintoelimiä, toimintayksiköitä ja työaloja sekä henkilöstöä ja se on samalla näiden valvonnan väline. Sitovuus ilmenee siinä, ettei varoja saa käyttää muihin kuin talousarviossa osoitettuihin tarkoituksiin eikä enempää kuin niihin on osoitettu (KJ 15:2,1). Johtokuntien ja viranhaltijoiden esityksestä laaditun toiminta- ja taloussuunnitelman vuodelle 2012 sitovuustasoksi käyttötaloudessa esitetään kirkkovaltuustoon nähden pääluokkataso, esim. 1 Yleishallinto, Toimintakate (ulkoinen) ja kirkkoneuvostoon nähden tehtäväaluetaso esim. 220 Musiikki, Toimintakate (ulkoinen). Hallinnon vyörytyserät sekä sisäiset korkomenot ja -tulot eivätkä sisäiset vuokramenot ja -tulot ole sitovia eriä. Investointiosassa kaikista määrärahojen siirroista sekä käyttötarkoituksen muutoksista päättää kirkkovaltuusto. Asia viedään edelleen kirkkovaltuuston päätettäväksi. hyväksyttiin.

4 4 127 ESITYS MUHOKSEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIOSTA VUODELLE 2012 JA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMASTA VUOSILLE khra+tp Käydään läpi talousarvio vuodelle 2012 sekä toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille Seurakuntamme toimintojen yhteisinä painopistealueina ovat Pyhä, perhetyö ja vapaaehtoinen toiminta. Kullakin työalalla on lisäksi erikseen nousevia painotuksia. Eri tehtäväalueiden tavoitteet talousarviovuodelle 2012 sekä vuosille näkyvät talousarvion tekstiosassa. Kirkkoneuvosto täydentää kohdan: 3. Kirkkoneuvoston asettamat talousarvion tavoitteet vuodelle 2012 ja taloussuunnitelmavuosille (sivu 13). Käyttötalousosa v Ulkoinen Toimintatuotot (+11 %) Toimintakulut (- 1 %) Tuloslaskelmaosa v Vuosikate Tilikauden yli-/(alijäämä) 213 Investointiosa v menot 0 tulot Rahoituslaskelma v Rahavarojen muutos Tuloslaskelma osoittaa vuodelle 2012 ylijäämää 213 euroa. Talousarvioesitykset viedään edelleen kirkkovaltuustolle päätettäväksi. Hyväksyttiin yksimielisesti Muhoksen seurakunnan talousarvioesitys vuodelle 2012 sekä toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille Talousarvioesitykset viedään edelleen kirkkovaltuustolle päätettäväksi.

5 5 128 ESITYS MUHOKSEN SEURAKUNNAN HAUTAINHOITORAHASTON TALOUS- ARVIOSTA VUODELLE 2012 JA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMASTA VUOSILLE tp Käydään läpi hautainhoitorahaston talousarvioesitys vuodelle 2012 sekä toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille v Tuloslaskelma: Toimintatuotot Toimintakulut Korkotuotot Tilikauden ylijäämä/alijäämä 0 Talousarvioesitykset viedään edelleen kirkkovaltuustolle päätettäväksi. hyväksyttiin yksimielisesti. 129 VARHAISEN TUEN OHJEET Tasavallan presidentti vahvisti lain sairausvakuutuslain 13 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 67/2010 vp). Lakimuutos vaikuttaa ehkäisevän työterveyshuollon korvauksen määrään korvausluokassa I. Jatkossa 60 prosentin korvauksen ehtona on työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyössä sopimat tavoitteet ja käytännöt työkyvyn hallinnan, seurannan ja varhaisen tuen toteuttamiseksi. Muutoksella pyritään tehostamaan työkykyä edistävää ja työkyvyttömyyttä ehkäisevää työterveyshuoltoa. Laki tuli voimaan ( Varhaisella tuella tarkoitetaan kaikkien työelämässä mukana olevien työkyvyn edistämistä työuran kaikissa vaiheissa ennakoivan ja varhaisen työkyvyn tuen avulla. Varhaisuudella tarkoitetaan välittömästi työntekijän työuran alusta alkavaa ja koko työuran ajan jatkuvaa työpaikan, työntekijän ja työterveyshuollon yhteistyössä tekemää ennakoivaa työkyvyn edistämistä ja työkyvyttömyyden ehkäisemiseen tähtäävää toimintaa. Seurakunnan yhteistyötoimikunta, johon kuuluvat työsuojelupäällikkö Riitta Kukkohovi-Colpaert, työsuojeluvaltuutettu Jalo Katiska, I työsuojeluvaravaltuutettu Jari Kukkohovi ja II työsuojeluvaravaltuutettu Leena Leskelä ovat laatineet yhteistyössä työterveyshuollon kanssa Muhoksen seurakunnan Varhaisen tuen ohjeet.

6 6 Ohjeisiin on pyydetty myös kommentteja työntekijöiltä, joiden palautteet on otettu huomioon ohjeita laadittaessa. tp+khra Yhteistyötoimikunnan laatima Muhoksen seurakunnan Varhaisen tuen ohjeet hyväksytään ja otetaan käyttöön seurakunnassamme alkaen. hyväksyttiin yksimielisesti. 130 SIIVOOJA-APUEMÄNTÄ RIITTA KUKKOHOVIN ANOMUS OPPISOPIMUSKOULU- TUKSESTA Siivooja-apuemäntä Riitta Kukkohovi on aloittanut ilta-/monimuoto-opiskeluna laitoshuoltajan ammattitutkinnon suorittamisen Oulun Palvelualan Opistolla marraskuussa Hän työskentelee toistaiseksi voimassa olevassa kokoaikaisessa työsuhteessa Muhoksen seurakunnassa. Riitta Kukkohovi anoo, että hän voisi suorittaa opiskelun oppisopimuskoulutuksena. Suunniteltu oppisopimusaika olisi Oppisopimus Oppisopimuskoulutus on koulutusmuoto, jossa suurin osa oppimisesta on työpaikalla tapahtuvaa käytännön oppimista, keskimäärin 80 % koko oppiajasta. Tietopuolinen koulutus oppilaitoksessa täydentää ja syventää työssäoppimista. Opiskelun perusta on henkilökohtaistamissuunnitelma, jossa otetaan huomioon opiskelijan lähtötilanne ja aikaisempi osaaminen. Koulutuksen tavoitteena voi olla perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnon suorittaminen tai muun lisäkoulutuksen hankkiminen. Oppisopimuskoulutus alkaa oppisopimuksen solmimisella. Oppisopimusta solmittaessa käydään läpi mm. opiskelijan aikaisempi osaaminen, nykyinen työtehtävä ja oppisopimuksen perusasiat. Oppisopimuksen allekirjoittavat työnantaja, opiskelija ja koulutuksen järjestäjän, Pohjois- Pohjanmaan Oppisopimuskeskuksen (POPO) edustaja. Oppisopimus on määräaikainen työsopimus, joka solmitaan koko oppisopimusajalle. Oppisopimuksen minimiaika on 4 kk. Työsopimuslaki määrittää sekä työnantajan että opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet. Oppisopimusopiskelijalla on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin työsuhteessa olevilla työntekijöillä (työaikalaki, vuosilomalaki, työturvallisuuslaki jne). Opiskelija tekee työtä työnantajalle tämän johdon, valvonnan ja ohjauksen alaisena työehtosopimuksen mukaisella palkalla. Oppisopimuskoulutuksessa viikkotyöaika on vähintään 25 h/viikko. Täysimääräisen palkkatuen saaminen edellyttää, että tuella palkattavalla on kokoaikainen työ (vähintään 85 % normaalista työajasta). Oppisopimusajan palkka määräytyy alan työehtosopimuksen mukaisesti. Työnantaja maksaa palkan ja siihen liittyvät sivukulut. Sairausajan palkanmaksussa noudatetaan työlainsäädäntöä.

7 7 Tietopuolisen opetuksen ajalta työnantajalla ei ole useimpien työehtosopimusten mukaan palkanmaksuvelvoitetta, työnantaja voi kuitenkin halutessaan maksaa palkan. Opiskelija on velvollinen osallistumaan järjestettävään tietopuoliseen koulutukseen, opiskelemaan ja arvioimaan omaa osaamistaan. Työnantaja sitoutuu siihen, että opiskelijalla on mahdollisuus osallistua tietopuoliseen koulutukseen. Jos työnantaja ei maksa palkkaa tietopuolisen koulutuksen ajalta, opiskelija saa ansionmenetyksen korvauksena päivärahaa 15 /opetuspäivä. Opiskelija sitoutuu työn tekemiseen oppisopimuksen, työssäoppimisen suunnitelman sekä työsopimuksen mukaan osallistumaan opiskelusuunnitelmansa mukaiseen tietopuoliseen koulutukseen oman oppimisen ja osaamisen arvioimiseen tutkintotilaisuuksiin (näytöt) osallistumiseen opiskelusuunnitelman mukaan Työnantaja sitoutuu ohjaamaan ja perehdyttämään opiskelijaa työtehtävissä tarjoamaan mahdollisimman hyvin oppimistavoitteita tukevia työtehtäviä järjestämään opiskelijalle mahdollisuuden osallistua tietopuoliseen koulutukseen arvioimaan säännöllisesti yhdessä opiskelijan kanssa oppimisen edistymistä väli- ja päättöarvioinneissa sekä toimittamaan tiedot arvioinneista oppisopimuskeskukseen määräaikaiseen työsopimukseen ja maksamaan opiskelijalle vähintään alan työehtosopimuksen mukaisen palkan Koulutuskorvaus Työnantaja saa oppisopimusajalta tapauskohtaisesti sovittavan koulutuskorvauksen. Koulutuskorvauksen suuruus riippuu mm. koulutusalasta, koulutuksen tavoitteista sekä opiskelijan aikaisemmasta osaamisesta. Koulutuskorvausta maksetaan työssäoppimisen ohjaamisesta ja arvioinnista. Palkkatuki Työnantajalle voidaan myöntää työttömän työnhakijan palkkaamiseen palkkatukea. tp Siivooja-apuemäntä Riitta Kukkohovin kanssa tehdään oppisopimus ajalle Oppisopimuksen tarkoituksena on, että työntekijä kouluttautuu ja suorittaa laitoshuoltajan tutkinnon Oulun Palveluajan Opistolla kyseisenä aikana. Oppisopimuksen osapuolet ovat opiskelija, siivooja-apuemäntä Riitta Kukkohovi, Muhoksen seurakunta, Oulun Palvelualan Opisto ja Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskus. Koulutus tapahtuu osittain työpaikalla työssäoppimisen kautta, osittain opistolla tai muualla työpaikan ulkopuolella tapahtuvan tietopuolisen koulutuksen kautta. Seurakunta ei maksa palkkaa tietopuolisen koulutuksen ajalta. hyväksyttiin yksimielisesti.

8 8 131 KIRKKOVALTUUSTON PÄÄTÖSTEN LAILLISUUSVALVONTA KL:n 10 luvun 6 :n mukaisesti kirkkoneuvoston, jonka tulee panna valtuuston päätökset täytäntöön, tulee ennen sitä tutkia niiden laillisuus. Tämän se tekee läpikäydessään valtuuston pöytäkirjan. Käydään läpi kirkkovaltuuston kokouksessaan 2/2011 ja 3/2011 tehdyt päätökset, ja miten kirkkoneuvosto on ne toimeenpannut. tp Kirkkoneuvosto toteaa, että kirkkovaltuuston päätökset kokouksessa 2/2011 ja 3/2011 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä ole kirkkolain tai kirkkovaltuuston työjärjestyksen vastaisia tai menneet kirkkovaltuuston päätösvaltaa ulommaksi ja panee/on pannut päätökset täytäntöön. hyväksyttiin yksimielisesti. 132 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJAT 1) Diakonian viranhaltijat 2) Kirkkoherra 3) Talouspäällikkö khra+tp Päätöksiä ei ollut tehty edellisen kokouksen jälkeen. Asia otettiin tiedoksi. 133 JOHTOKUNTIEN TERVEISET Johtokuntiin valitut kirkkoneuvoston edustajat tuovat terveiset johtokunnista; - jumalanpalvelus- ja musiikkityön johtokunnan terveiset Jouni Heikkinen - kasvatustyön johtokunnan terveiset, Anne Tikkanen poissa - diakoniatyön johtokunnan terveiset Ismo Antila - lähetystyön johtokunnan terveiset Liisa Ruottinen. Terveiset tuotiin kirkkoneuvostolle tiedoksi.

9 9 134 MUUT ASIAT a) Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin kirje A 24/11 päivätty koskien Pelson vankilan papillisia palveluita. - Annettiin kirkkoneuvostolle tiedoksi. b) Metsäkeskuksen lausunto Muhoksen seurakunnan metsäsuunnitelmasta KN METSÄSUUNNITELMA VUOSILLE Seurakunta pyytää Kirkkojärjestyksen 15 luvun 8a :n mukaisesti lausunnon Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskukselta siitä, onko seurakunnan hankkima metsäsuunnitelma metsälain mukainen. Pohjois-Pohjanmaan Metsäkeskus on lähettänyt lausunnon Muhoksen seurakunnan metsäsuunnitelmasta. Lausunto Dnro 346/58/2011 päivätty Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen viranomaistehtävien yksikkö katsoo, että metsätalouden kestävyyttä ajatellen metsäsuunnitelma täyttää kirkkojärjestyksen vaatimukset. Luettiin lausunto kokonaisuudessaan. Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen lausunto Muhoksen seurakunnan metsäsuunnitelmasta otettiin tiedoksi. c) Takuuajan tarkastukset Kirkon, tapulin ja piha-alueen rakennusten kattojen maalausurakan takuuajan tarkastus pidettiin Työ hyväksyttiin ja takuuajan vakuus palautettu. Hautausmaan käytävien, sähköistyksen ja vesipisteiden saneerauksen takuuajan tarkastus pidettiin Työ hyväksyttiin ja takuuajan vakuus palautettu. Seurakuntatalon nuorisotilan korjaus, esipiha/kellarimuuri takuuajan tarkastus pidettiin Työ otetaan vastaan, kun urakkaan kuuluvat sähkötyökorjaukset terassilta nuorisotilaan on tehty. Tulee olla tehtynä mennessä. - Huom: korjaukset tehty määräaikaan mennessä.

10 10 d) Poikkeamishakemus/naapurien kuuleminen Kauppi Rauni ja Kauppi Risto hakevat poikkeamislupaa rakennuspaikalle Muhos, Laitasaari, Viinikka Rek. n:o 8:11, osoitteessa Viinikankuja 30, Muhos. Muhoksen seurakunta omistaa naapuritontin Rek N:o 33:17. Poikkeamislupaan tarvitaan selvitys naapurin kuulemisesta. Muhoksen seurakunnalla ei ole huomautettavaa Kauppi Raunin ja Kauppi Riston poikkeamishakemukseen. e) Viimeinen ehtoollinen kanavatyön lahjoitus seurakunnalle Viimeinen ehtoollinen kanavatyö on edesmenneen Lilja Keinäsen aloittama ja hänen työtoverinsa Päivärinteen päiväkodista loppuunsaattama käsityö. Lilja Keinänen oli halunnut lahjoittaa työn seurakunnalle. Perikunta on toimittanut kanavatyön seurakunnalle. Muhoksen seurakunta ottaa vastaan Lilja Keinäsen perikunnan lahjoittaman Viimeinen ehtoollinen kanavatyön. f) Ismo Antilan tiedustelu kirkkoneuvoston pöytäkirjojen lisäämisestä kotisivuille Ismo Antila toivoi, että kirkkoneuvoston pöytäkirjat lisätään seurakunnan kotisivuille. - Talouspäällikkö siirtää kirkkoneuvoston pöytäkirjat pdf tiedostona seurakunnan kotisivuille. Erityistä huomiota tulee kiinnittää salassa pidettäviin asioihin. 135 ILMOITUSASIAT Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen yhteydessä lasketaan seppeleet sankarivainajien muistopatsaille. - Toiseksi seppeleenlaskijaksi, papin lisäksi lupautui Juha H. Kukkohovi, koska hän toimii tuolloin myös kirkon isäntänä. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijöitten 60 vuotisjuhla la seurakuntatalolla.

11 VALITUSOSOITUS JA KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja antoi muutoksenhakuohjeet, jotka osoitetaan Oulun hallinto-oikeudelle. Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus pöytäkirjan liitteenä. Lopuksi veisattiin virsi 7. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Vakuudeksi Jouni Heikkinen Jouni Heikkinen puheenjohtaja Riitta Kukkohovi-Colpaert Riitta Kukkohovi-Colpaert pöytäkirjanpitäjä Edellä olevan pöytäkirjan olemme tarkastaneet ja hyväksyneet. Muhoksella Juha H. Kukkohovi Juha H. Kukkohovi pöytäkirjantarkastaja Raili Männikkö Raili Männikkö pöytäkirjantarkastaja

12 12 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Muhoksen seurakunta, Kirkkoneuvosto Kokouspäivämäärä Pöytäkirjan pykälä LIITE MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät: 126, 127, 128 Oikaisuvaatimusoikeudesta aiheutuva valituskielto Koska päätöksestä voidaan tehdä kirkkolain 24 luvun 3 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pöytäkirjan pykälät: Alistusasiaa koskeva muutoksenhakukielto Kirkkolain 24 luvun 3 :n 2 mom. mukaan oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka alistetaan tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Pöytäkirjan pykälät: Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Kirkkolain 24 luvun 14 :n 2 mom:n, 2. hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom:n, 3. kirkon virkaehtosopimuslain 19 :n, tai 4. muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: Hankintoja koskevat muutoksenhakukiellot Hankintaa koskevista seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8a :n 2 mom. nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät: OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään ja yhteystiedot: Muhoksen seurakunta, kirkkoneuvosto Käyntiosoite: Muhostie 7 B Postiosoite: Muhostie 7 B, MUHOS Telekopio: (08) Sähköposti: muhoksen.seurakunta@evl.fi Pöytäkirjan pykälät: 122, 123, 124, 125, 129, 130, 131, 134, 136 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon päätöksestä. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Oikaisuvaatimuksen voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti (telekopioilla tai sähköpostilla). Oikaisuvaatimuksen on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. 1 Kansallisen kynnysarvon suuruus on (tavarat ja palvelut), (terveydenhoito ja sosiaalipalvelut) ja (rakennus ja käyttöoikeusurakat)

13 13 Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi: oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot oikaisuvaatimuksen kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan HANKINTAOIKAISU Hankintaoikaisun tekeminen Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (Hankintalaki ). Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Käyntiosoite: Muhostie 7 B Postiosoite: Muhostie 7 B, MUHOS Telekopio: (08) Sähköposti: muhoksen.seurakunta@evl.fi Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisun on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi: oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Oulun hallinto-oikeus Käyntiosoite: Isokatu 4, 3. krs OULU Postiosoite: PL 189, OULU Telekopio: Sähköposti: oulu.hao@oikeus.fi Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: Valitusaika 30 päivää 30 päivää Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Valitusaika 30 päivää Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Ojakatu 1 Postiosoite: PL 85, OULU Telekopio: (08) Sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: 30 päivää PL 185 (Satamakatu 11), Helsinki Telekopio: Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi 30 päivää

14 14 Opetus- ja kulttuuriministeriö, pöytäkirjan pykälät: PL 29 (Meritullinkatu 10), Valtioneuvosto Telekopio: (kirjaamo) Sähköposti: Valitus markkinaoikeuteen Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitusaika päivää Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: 14 Postiosoite: PL 118, HELSINKI Käyntiosoite: Erottajankatu 1 3, Helsinki Telekopio: Sähköpostiosoite: markkinaoikeus@oikeus.fi Muutoksenhakuajan laskeminen Valituskirjelmä Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella voidaan saattaa hankintalaissa (548/2007) tarkoitettu hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Asia voidaan saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Valitusasiakirjojen toimittaminen Oikeudenkäyntimaksu Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 90 euroa ja markkinaoikeudessa 226 euroa, jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN

LUOTTAMUKSELLINEN LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot

Lisätiedot

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. 392/2016 23 Helsingin seurakuntien vuositilasto 2015 Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös Merkittiin tiedoksi. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) _ KOKOUSTIEDOT Aika 17.12.2015 klo 19-20.22 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Kinnula Matti jäsen pj. x Soutukorva Johanna jäsen vpj. x 37- Hemminki

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 KOKOUSAIKA: 20.11.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha

Lisätiedot

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra 99-103 / sivut 70-76 70 KOKOUSAIKA: Perjantai 21.10.2016 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Koivikon leirikeskus, päärakennus Läsnä: Hakala Taina Alanen Margit Haveri Juhani Mansoniemi Juha Tuohitaival Irma Mattila

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Aika 28.9.2016 klo 17:00-17:05 Paikka Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Martikainen, Heidi puheenjohtaja, poissa Arvonen,

Lisätiedot

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat Joululaulut -vihkosta Nyt sytytämme kynttilän. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat Joululaulut -vihkosta Nyt sytytämme kynttilän. Kirkkoherra piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/2014 Aika Tiistaina 25. pnä marraskuuta 2014 klo 18.00-19.50 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Antila Ismo Heikkinen Marja Härkönen Heli Valtuutettujen

Lisätiedot

Aika Tiistai 19. päivänä elokuuta 2014 klo 19.00-20.50 Paikka Koortilan toimintakeskus Läsnä Jouni Heikkinen puheenjohtaja, kirkkoherra

Aika Tiistai 19. päivänä elokuuta 2014 klo 19.00-20.50 Paikka Koortilan toimintakeskus Läsnä Jouni Heikkinen puheenjohtaja, kirkkoherra Sivu 1 / 8 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 5/2014 Aika Tiistai 19. päivänä elokuuta 2014 klo 19.00-20.50 Paikka Koortilan toimintakeskus Läsnä Jouni Heikkinen puheenjohtaja, kirkkoherra

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8 /8. Kokouskutsut on lähetetty 9.5.2012.

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8 /8. Kokouskutsut on lähetetty 9.5.2012. 1 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2012 Aika Tiistaina 15. päivänä toukokuuta 2012 klo 18.- 19.10 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Ismo

Lisätiedot

Muhoksen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään, jos Jumala suo, maanantaina 3. päivänä joulukuuta 2012 klo alkaen seurakuntatalolla.

Muhoksen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään, jos Jumala suo, maanantaina 3. päivänä joulukuuta 2012 klo alkaen seurakuntatalolla. KOKOUSKUTSU Muhoksen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään, jos Jumala suo, maanantaina 3. päivänä joulukuuta 2012 klo 18.00 alkaen seurakuntatalolla. Joulupuuro alkaen klo 17.30. Käsiteltävät asiat:

Lisätiedot

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden 149/2015 127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden puitesopimukseen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että Malmin seurakunta sitoutuu KL- Kuntahankinnat kilpailuttamaan

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011 MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) _ KOKOUSTIEDOT Aika 22.12.2011 klo 17-19.38 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Pöyhtäri Aulikki jäsen, pj. x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Lehtimäki

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 KOKOUSAIKA: 13.7.2017 kello 15.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Salo Miikka Talonen

Lisätiedot

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9.

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9. ESITYSLISTA 6/2015 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 24.9.2015 klo 17 Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012

Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012 OUTOKUMMUN SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012 Kokousaika Tiistai kello 17.30 Kokouspaikka Outokummun seurakunnan seurakuntasali Käsiteltävät asiat Liite 44 Kokouksen avaaminen 45 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto

PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto 1 PÖYTÄKIRJA Ylistaron kappelineuvosto NRO 4/2015 AIKA: 4.6.2015 kello 18:00 (kahvi ennen kokousta) PAIKKA: Ylistaron kappeliseurakunnan virastotalon kokoushuone LÄSNÄ: Jari Heiska - paikalla Ville Karhu

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta

Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta 336/2016 40 Hoivamuusikko projektin jatkoanomus Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Selostus Liitteet

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16.

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16. IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 140 KOKOUSAIKA: torstai 31.5.2017 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Koivikko Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha Salo Miikka

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Aika Paikka 12.2.2015 klo 17:15-18:00 Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 29.11.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Alanen Margit Leppänen Reijo Heiska Virve Salo Miikka Salo Eija Talonen Tuula

Lisätiedot

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat Joululaulut -vihkosta Nyt sytytämme kynttilän. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat Joululaulut -vihkosta Nyt sytytämme kynttilän. Kirkkoherra piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 4/2012 Aika Maanantai 3. pnä joulukuuta 2012 klo 18.00 20.08 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Antila Ismo Heikkinen Marja Härkönen Heli Juka Paula

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Aika 8.3.2018 klo 19.25 19.45 Paikka Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Osallistujat Jäsenet Rantavaara, Ari puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntatalo, Kummunkatu 19 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Hirvonen Sini, varajäsen (Heikkinen-Rummukainen

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Aika Paikka 7.2.2017 klo 17:04 18.13 Kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen, Tero Karintaus, Katja Kuitunen,

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Aika Maanantaina 13.2.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Pirjo-Riitta Kinnunen Arto Korkatti Reijo Mikkonen

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016

Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016 1 PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Ke 20.1.2016 klo 18.00-18.53 Paikka Läsnä POISSA Lisäksi läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Anne Angervo, vt. kirkkoherra Piipponen Jorma Röning Mirja

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Aika 3.11.2016 klo 17.30-17.58 Paikka Messukylän seurakuntakoti, Messukylänkatu 36 Osallistujat Jäsenet Vuorio, Juha puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina

Lisätiedot

X Jouko Lepistö, puheenjohtaja, kirkkoherra. - Laila Aikio, jäsen X Aarre Vilponen. - Ulla Kemppainen, jäsen - Aslak Pekkala

X Jouko Lepistö, puheenjohtaja, kirkkoherra. - Laila Aikio, jäsen X Aarre Vilponen. - Ulla Kemppainen, jäsen - Aslak Pekkala INARIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 5/2014 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Tiistai 9.12.2014. klo 17.30 17.37 Paikka: Ivalon kirkon alakerrassa Kirkkokuja 1, 99800 Ivalo Läsnä: Varsinainen jäsen Varajäsen X Jouko

Lisätiedot

PYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja

PYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 PYKÄLÄT 1-11 KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo 13.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakoti LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja Lauri Kontti jäsen Anneli Moisio jäsen Ulla Sorvali jäsen

Lisätiedot

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) Aika: Tiistai 10.3.2015 klo 18.00-19.15 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Päivi Harsia Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Ville Mielonen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 PÖYTÄKIRJA Sivu 1 Pvm 29.03.2016 OSALLISTUJAT JÄSENET Martti Puontila kirkkoherra, pj. Juha Berg jäsen POISSA Marja-Liisa Husa Toivo Höynälä Sari Juntura

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 8/2016 Aika Maanantaina 14. päivänä marraskuuta 2016 klo 18.00 20.30 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Liisa

Lisätiedot

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47

KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 _ KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti KUTSUTUT / PAIKALLA OLLEET Jäsenet: henkilökohtaiset varajäsenet: x Arja Huuskonen, khra, puheenjohtaja -Jarkko Rekonen, varapuheenjohtaja.

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 KOKOUSAIKA: 26.4.2018 kello 19:00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty 23.1.2015.

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty 23.1.2015. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Aika Maanantaina 2. päivänä helmikuuta 2015 klo 18.- 20.10 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Liisa

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Aika 8.2.2016 klo 17:15-17:45 Paikka Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne

Lisätiedot

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 4.12.2013. Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 4.12.2013. Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19 TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19 Paikka seurakuntalo Osallistujat Päätöksentekijät Heikkilä Martti pj Vainio Maija vpj Hallanheimo Minna, poissa,

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11. Kasvun johtokunta Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, Kangasala)

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11. Kasvun johtokunta Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, Kangasala) Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11 Kasvun johtokunta 31.05.2016 Aika 31.05.2016 klo 18:00-19:32 Paikka Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, 36200 Kangasala) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 35 Kokouksen

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kuhmalahden kappelineuvosto 02.02.2016 Aika 02.02.2016 klo 18:00 Paikka Pentosali, Lehtitie 1, Kuhmalahti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 KOKOUSAIKA: keskiviikko 16.12.2016 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Hakala Taina Mansoniemi Juha Mattila Esko kirkkoherra,

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5. TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Aika 6.2.2018 klo 17:00-18.39 Paikka Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.krs Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen,

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto /2017. Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja

Seurakuntaneuvosto /2017. Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja 1 PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika Maanantai 13.2.2017 klo 17.00 Paikka Enon seurakuntatalo Yläpappilantie 1 81200 Eno Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Haaranen Paula Heiskanen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Veisattiin virsi 575. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Veisattiin virsi 575. Kirkkoherra piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 Aika Tiistaina 26. pnä elokuuta 2014 klo 18.00-20.18 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Antila Ismo Alasaarela Katri Heikkinen Marja Härkönen

Lisätiedot

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/2013 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7)

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/2013 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7) Aika: Keskiviikko 27.3.2013 kello 16.30-17.45 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Hannu Marttila puheenjohtaja Kaisa Rönkä varapuheenjohtaja Seppo Eerola

Lisätiedot

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous Seurakuntaneuvosto 20.3.2015 sivu 1 (9) VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS Aika 20.3.2015 klo 16.00 Paikka Sähköpostikokous Osallistujat: Ahlroth Riitta Huvila Raimo Koivula

Lisätiedot

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti 1 PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika Tiistai 10.1.2017 klo 18.00-18.55. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Lavikainen Tuula Lehikoinen Tarja Makkonen

Lisätiedot

jäsen, kirkkoneuvoston vpj

jäsen, kirkkoneuvoston vpj IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 87 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 30.09.2015 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Karjalainen Anni Majalahti Auli Mattila Esko Salo Miikka

Lisätiedot

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti 1 PÖYTÄKIRJA 3/2017 Aika Tiistai 14.3.2017 klo 16.30-17.40. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lavikainen Tuula Lehikoinen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

24 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

24 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00. Kirkkoherra piti alkuhartauden. 1(5) Aika Keskiviikko 22.4.2015 klo 18.00 Paikka Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1 Läsnä Muut osallistujat Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Matti Heikkinen Terttu Herukka Leena Jokinen Arto

Lisätiedot

TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Järjestelytoimikunta Kokous 29.1.2014. Juhani Räsänen Päivi Salminen

TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Järjestelytoimikunta Kokous 29.1.2014. Juhani Räsänen Päivi Salminen TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Aika keskiviikko 29.1.2014 klo 17:30-18:15 Paikka Härmälän kirkko, Talvitie 26 Osallistujat Jäsenet Jussi Mäkinen puheenjohtaja Jarno Parviola Sirpa

Lisätiedot

Kokouspäivä Kirkkoneuvosto 6/

Kokouspäivä Kirkkoneuvosto 6/ Kirkkoneuvosto 6/2016 17.5.2016 89 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti, tiistai 17.5.2016 klo 17.30-17.50. Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Valkeapää Pekka, pj Hacklin Seija Pulkkinen Rauno Saario

Lisätiedot

Pöytäkirja. Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, Jaala. Muut osallistujat Janhunen Ritva seurakuntaneuvoston edustaja

Pöytäkirja. Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, Jaala. Muut osallistujat Janhunen Ritva seurakuntaneuvoston edustaja Pöytäkirja 4/2019 Jaalan kappelineuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, 47100 Jaala Jäsenet Vainio Juha puheenjohtaja Hietanen Seija jäsen Lemminkäinen Tuomas

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Aika Paikka 3.2.2016 klo 17:00 18:21 Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Alajoki, Heidi puheenjohtaja Arvonen, Tero poissa

Lisätiedot

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat joululaulut -vihkosta Sylvian Joululaulu. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat joululaulut -vihkosta Sylvian Joululaulu. Kirkkoherra piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 4/2016 Aika keskiviikkona 7. pnä joulukuuta 2016 klo 18.00 20.18 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Alasaarela Katri Kinnunen Mika Antila Ismo Haapasalo

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun

Lisätiedot

365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen

365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen 467/2013 365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen Päätösehdotus Kiinteistöjohtaja Kai Heinonen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) jatkaa Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimitussopimusta

Lisätiedot

Samuli Mikkonen lakimies, OTM, :t Aluksi veisattiin virrestä 326 säkeistöt 1-3 ja 9. Kirkkoherra Jouni Heikkinen piti alkuhartauden.

Samuli Mikkonen lakimies, OTM, :t Aluksi veisattiin virrestä 326 säkeistöt 1-3 ja 9. Kirkkoherra Jouni Heikkinen piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 6/2016 Aika Maanantai 29. päivänä elokuuta 2016 klo 18.00 19.15 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Liisa Ruottinen,

Lisätiedot

Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja

Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja INARIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO /26 Sivu ESITYSLISTA Aika: 2..26. klo 7. Paikka: kokoushuone, Sairaalantie 5, 8 IVALO Kutsuttu: Varsinainen jäsen Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja Kari Tammela,

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto

Seurakuntaneuvosto 1 PÖYTÄKIRJA 7/2018 Aika Ti 2.10.2018 klo 18.00---20.00 Paikka Läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning

Lisätiedot

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat joululaulut vihkosta Joulupuu on rakennettu. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Laulettiin Kauneimmat joululaulut vihkosta Joulupuu on rakennettu. Kirkkoherra piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 4/2011 Aika Maanantai 12. pnä joulukuuta 2011 klo 18.00-20.40 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Antila Ismo Heikkinen Marja Härkönen Heli Toljamo Pauliina

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla

Kokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla Aika Keskiviikkona 14.11.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Arto Korkatti Aaro Mikkonen Reijo Mikkonen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KOKOUSAIKA 28.5.2013 klo 18-18.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Haapsaari Tuula

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012

VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012 VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika: ma 11.6.2012 klo 18 (yhteinen kahvihetki klo 17.30 alkaen) Paikka: Vuosaaren kirkon Taivaanranta-sali, Satamasaarentie 7 Läsnä: Mäkelä Jussi,

Lisätiedot

Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä. Kolehtisuunnitelma on laadittu touko-elokuulle. (ks. liite 1)

Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä. Kolehtisuunnitelma on laadittu touko-elokuulle. (ks. liite 1) HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044 7356 780 pirjo.inkinen@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2015 AIKA Maanantai 20.4.2015 klo 17.30 18.10 PAIKKA

Lisätiedot

Valituskirjassa on ilmoitettava

Valituskirjassa on ilmoitettava Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1. Kokousaika: Ke klo Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3

Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1. Kokousaika: Ke klo Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3 LOPEN SEURAKUNTA ASIALISTA/KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1 Kokousaika: Ke 12.10.2016 klo 18.00 Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3 Asialuettelo 131 Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa.

Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa. 6 Muut asiat Ei muita asioita. 84/2017 7 Seuraavat kokoukset Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo Päätös Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa. Johtokunta päätti, että seuraava kokous

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/11. Kasvun johtokunta Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, Kangasala

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/11. Kasvun johtokunta Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, Kangasala Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/11 Kasvun johtokunta 14.01.2016 Aika 14.01.2016 klo 18:00-19:38 Paikka Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

HARTOLAN SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto 9/7.11.2013

HARTOLAN SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto 9/7.11.2013 Hartolan seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään seurakuntatalolla torstaina 7. päivänä marraskuuta n. klo 17.00 kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen. 105 Kokouksen avaus 106 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen

71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen 355/2014 71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto päättää 1) merkitä tiedoksi vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen

Lisätiedot

LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) 6.4.2016

LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) 6.4.2016 LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) AIKA Keskiviikko klo 16.30 17.25 KOKOUSPAIKKA LÄSNÄ POISSA Lieksan seurakuntatalo Lea El Bardi, pj Matti Hokkanen Tiina Ihalainen Maija Ikonen Marja Kettunen

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) SEURAKUNTANEUVOSTO

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) SEURAKUNTANEUVOSTO LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) Aika: Tiistai 24.5.2016 klo 18.00-18.35 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Jari Lippo Pekka Mättö Silja Neiglick

Lisätiedot

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi.

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi. 602/2015 81 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 14.6.2018 58 tekemään päätökseen (Kiinteän omaisuuden vuokraus: Malminkartanossa sijaitseva tontti 91-33-249-001)

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto Aika Keskiviikkona 27.6.2018 klo 17.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Leena Jokinen Johanna Juntunen Arto Korkatti

Lisätiedot

Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät:

Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät: Muutoksenhakuohje, koulutuslautakunta Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua

Lisätiedot

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto kokouspvm RÄÄKKYLÄN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9/2015 Kirkkoneuvosto

Kirkkoneuvosto kokouspvm RÄÄKKYLÄN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9/2015 Kirkkoneuvosto RÄÄKKYLÄN SEURAKUNTA 9/2015 KOKOUSAIKA Maanantaina 23.11.2015 klo 16.00-19.27 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti JÄSENET Kontiainen Markus pj. Kulmala Kari varapj Ilonen Hannu jäsen Hirvonen Ville jäsen Venäläinen

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 7/8. Kokouskutsut on lähetetty 3.4.2014.

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 7/8. Kokouskutsut on lähetetty 3.4.2014. Sivu 1 / 13 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 3/2014 Aika Torstaina 10. päivänä huhtikuuta 2014 klo 18.30-20.15 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra

Lisätiedot

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA Esityslista 3 /2018 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä to

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA Esityslista 3 /2018 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä to KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA Esityslista 3 /2018 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä to 30.8.2018 Paikka ja kellonaika: Kylmäkosken seurakuntatalossa torstaina 30.8.2018 klo 17, kahvit kello 16.30 alkaen. Tervetuloa!

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: 8.1.2019 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha jäsen

Lisätiedot

Alkuhartaus Jukka Pakarinen ja Stefan Forsén pitivät alkuhartauden.

Alkuhartaus Jukka Pakarinen ja Stefan Forsén pitivät alkuhartauden. Helsingin seurakuntayhtymä Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 14.04.2016 klo 18:05-19:25 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Pakarinen, puheenjohtaja Salli Ahtiainen Tiina Hieta

Lisätiedot

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä Yhteinen kirkkoneuvosto /2017

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä Yhteinen kirkkoneuvosto /2017 1 PÖYTÄKIRJA 6/2017 Aika Tiistai 6.6.2017 klo 17.15-19.15 Paikka Ortodoksinen kulttuurikeskus, Alasali Kauppakatu 44 80100 Joensuu Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Ketonen Matti varapuheenjohtaja, poistui

Lisätiedot

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallituksen muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot