etelänkylän kylätiedote

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "etelänkylän kylätiedote"

Transkriptio

1 pääuutiset: Maankäytön suunnittelua masuhankkeessa Uusi kyläavustaja on aloittanut työt Tiedote 4/ KALAJOEN ETELÄNKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY etelänkylän kylätiedote HISTORIAA JA HAASTEITA Kuluvana vuonna toiminta Etelänkylän kyläyhdistyksessä on ollut monipuolista ja haastavaa; On hiihdetty vanhaan malliin Nuoraperällä, laulettu Myllyrannassa, heitetty tikkaa Särkillä, harjoiteltu tanssiaskelia Vuorenkallion koululla puhumattakaan jo perinteeksi muodostuneesta Rompetori tapahtumasta Isopahkalan keramiikkapajalla. Edellä mainittujen tapahtumien lisäksi toimintaan on oleellisesti liittynyt Etelänkylän Investointihanke, jonka tarkoituksena on ollut lisätä asukkaiden viihtyvyyttä kylässämme. Hankkeen aikana on talkoilla rakennettu lasten toivomuksesta skeittiramppi, joka on löytänyt viimein paikkansa pois puretun Kala-raudan kiinteistön paikalta. On rakennettu lammashakaa ja luontopolkua ARTEMA:n alapuolelle jokirantaan sekä torikojuja, jotka ovat olleet aktiivisessa käytössä eri tapahtumissa. Tämä hanke alkoi ja on päättynyt Hanke saavutti tavoitteensa. Asukaslähtöisessä maiseman ja maankäytön suunnitteluhankkeessa, masu - hankkeessa, on edetty varovaisin askelin. Ensimmäiset suunnitelmat on jokirantamaiseman osalta tehty, joskin vastaanotto on ollut hieman varovaista ja siten toteuttaminen on sen osalta jäissä. Syksyn aikana hankkeessa pureudutaan maankäytön suunnitteluun ja toivottavasti me kaikki kyläläiset yhdessä vaikutamme elin ja asuinympäristömme kehitykseen. Hankkeesta lisää sisäsivuilla. Nyt kaivataan tekijöitä. Kylätoiminnan kannalta on oleellisen tärkeää, että mahdollisimman moni osallistuu ja vaikuttaa yhteisen ympäristömme viihtyvyyden rakentamiseen. Mikäli toiminta jää liiaksi yksien ja samojen harteille niin voi helposti tulla turnausväsymystä ja hyvätkin suunnitelmat jäävät toteutumatta. Heitänkin tässä avoimen haasteen meille kaikille kyläläisille kuin yhteisöillekin. Tervetuloa kehittämään kyläämme yhdessä. Matti Myllylä, pj Talven tuntua jo Vihasniemessä MUISTATHAN masu Muistilista tilaisuudet Etelänkylän Koululla kl o NUOTIORUOKAKURSSI KYLÄAVUSTAJA KAIJA NIKKARI-

2 Sivu 2 ETELÄNKYLÄN KYLÄTIEDOTE masu- HANKKEESSA TAPAHTUU Kyläyhdistys vuokraa kahvinkeitintä, raivaussahaa, makkaragrilliä ja torikojuja Etelänkylä on mukana Pohjois-Pohjanmaan maaseutukylien yhteisessä asukaskeskeisessä maisemasuunnittelu ja hoito, masuhankkeessa. Ylivieskan seutukunnasta Alavieskan Taluskylä on toinen kylä ja muista seutukunnista on yhteensä vielä 4 kylää mukana. Hankkeen tavoitteena on laatia kohdekylille maisemanhoito/maisemaelinkeino/maankäytön suunnitelmia kyläläisten ja kunnan tarpeiden mukaan. Hanketta toteuttaa Oulun Maaseutukeskus, Oulun yliopisto ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu. masu hankkeen syksyn tilaisuudet Etelänkylän koululla torstai klo torstai klo torstai klo Syksyn aikana suunnittelemme kylän maankäyttöä, mikä pitää sisällään mm. mahdollisten rakennuspaikkojen etsimisen. Suunnittelua vetää ja maankäytön suunnitelman laatii yhdessä kyläläisten ja kunnan kanssa arkkitehti Emilia Ihatsu. Pyrimme saamaan tilaisuuksiin mukaan kunnan edustajan, joten nyt on hyvä tilaisuus keskustella kylämme maankäytöstä! Yhdessä tilaisuudessa Reetta Takala ja Sanna Pieksämäki esittelevät valmiin maisemasuunnitelman. Kahvitarjoilu Tervetuloa! NUOTIORUOKAKURSSI Etelänkylän Hyötypytingillä keskiviikko klo Nuotiollakin voi valmistaa useita ruokalajeja, tule opettelemaan! Kouluttajana elintarvikeneuvoja Marja Vehnämaa. Osallistumismaksu 12 euroa. Ilmoittautuminen mennessä / heti Pro Agria Oulun Maaseutukeskus, puh tai henna.koistinen@proagria.fi Hyvää ruokahalua Tervetuloa! KYLÄYHDISTYS VUOK- TORIKOJUT: 2 kpl, pituus 2m, leveys 1,8 m, harjakorkeus 2,4 m. Kojut on siirrettävissä auton isohkolla peräkärryllä tai traktorilla. Vuokra 1 vrk 25, lisävrk 10 ja viikko 50 Arvo Ojala hoitaa vuokrauksen puh KAHVINKEITIN: Kahden kahvinkeittimen Moccamasater, 4 lasikannua ja irrallinen lämpölevy Vuokra 5 /vrk, asiaa isannoi SannaLeena Pahikainen, puh , RAIVAUSSAHA: Stihl 450 suojavarusteineen, käy 2- tahtipolttoaineella Vuokra 25 / vrk, omat polttoaineet ja mahdolliset korjaustoimet, soita Juha Rahkolalle puh MAKKARAKAASUGRILLI: suurempiin tilaisuuksiin, voi paistaa makkaraa kerralla... Vuokra 20 /vrk, oma kaasupullo, soita Matti Myllylälle, puh ,

3 TIEDOTE 4/05 Sivu 3 KYLÄAVUSTAJANA KAIJA NIKKARIKOSKI Kyläavustajamme Jonna Hukan työsuhde nuorten, alle 25 v työllistämistuella kesti puoli vuotta ja päättyi lokakuun loppupuolella. Kiitos Jonna ja hyvää jatkoa elämälle! On ajattelijoita, jotka kyntävät, ja runoilijoita, jotka hoitavat sikoja Soren Kierkegaard Olemme saaneet työhön uuden työntekijän. Muistatte varmaan vuosilta Kaija Nikkarikosken. Hän oli yhdistyksen palveluksessa vuoden ajan. Nyt olemme palkanneet Kaijan kyläavustajaksi uudelleen ainakin vuoden loppuun asti. Siis kyläavustajan työhön ei ole tullut katkeamaa. Kaijan tavoittaa lankapuhelimesta, numerosta Varaa aikasi ettet jää ilman apua! Kyläavustajan työhön kuuluu siivoustyöt, lasten ja vanhusten hoito, normaalit kotitaloustyöt, asioinnit kylällä, pihatyöt... Kaija työn touhussa Kyläavusta veloitetaan 6 /h ja vähimmäistuntimäärä on 2 h. Varatun ajan peruuntumiset on ilmoitettava vähintään päivää ennen. Peruuttamatta jätetyistä varauksista veloitamme puolet varatusta ajasta. Laskutus tapahtuu käteisellä tai pankkisiirtona, jolloin laskuun lisätään pankin viitesiirtomaksu 0,12./LI KYLÄYHDISTYKSEN JÄSENMAKSUA KERÄTÄÄN Vuosikokouksessa päätettiin myös jäsenmaksusta, joka pidettiin ennallaan, eli 10 /talous. Keräämme tätä vapaaehtoista jäsenmaksua jo kolmatta vuotta. Ensimmäisellä kerralla maksun suorittaneita talouksia oli n. 140 kpl ja viime vuonna niitä oli n. 110 kpl. Kiitämme tuestanne yhdistyksen toimintaa kohtaa ja toivomme tukenne jatkuvan edelleen. Jäsenmaksurahat ovat käytetty aktiiviseen toimintaan, josta eritoten voi mainita eri hankkeiden omarahoitusosuudet ( Etelänkylän oma investointihanke, masu-hanke, Koti-maalla hanke, Niityiltä nummille hanke). Näiden hankkeiden omarahoitusosuuksiin jäsenmaksutulot eivät vielä riitä, mutta ovat olleet suureksi avuksi. Eri tapahtumien varainhankinnalla, jäsenmaksutuloilla, hankerahoituksella, talkootyöllä, Kalajoen kaupungin kylien kehittämisvaroilla ja kyläavustajan työllä olemme rahoittaneet kyläyhdistyksen toiminnan. /LI VOITOKAS KÖYDENVETOJOUKKUEEMME! Hei, saimme köydenvetopokaalin ihka omaksi! Kiitos voittoisan joukkueemme, joka kolmannella voitollaan lunasti pystin pysyvästi omalle kylälle. Joukkueessa vetivät oikealta vasemmalle: Ritva Nuorala, Sannaleena Pahikainen, Minna Isokääntä, Jari- Matti Pahikainen, Reijo Pitkänen ja Mika Nikupaavo. Plassin kyläpäivien voittajakylät käydenvedossa: v Plassi, v Etelänkylä, v Etelänkylä, v Plassi ja v Etelänkylä HYVÄ, HYVÄ!

4 Kalajoen Etelänkylän kyläyhdistys ry Kyläyhdistyksen hallitus vuonna 2005 Etelänkyläntie 378, Kylätyöpistiäinen pistää aaiih, sehän on kivaa! VIE LAHJAKSI! Etelänkylän kylätuotteita Logolliset T-paidat 15 euroa Logollinen kauppakassi 10 euroa myynnissä Iso-Pahkalan keramiikkapajalla, 8-tien varressa puh Matti Myllylä, pj , Arto Tokola, varapj Leena Isopahkala, siht Erkki Olkkkola, rahas.hoit Antero Hilliaho, Olavi Himanka, Pekka Liias, Mari Myllylä, Minna Nikkarikoski, SannaLeena Pahikainen, Juha Rahkola, Henna Rauha, Marja-Liisa Salmu, Pekka Stolp, Jorma Takkunen, Onnea uuteen tupaan! Teija, Juha, Essi-Maaret ja Eveliina Roukala Tervetuloa kylään Etelänkylän uudisrakentajat Katja ja Hannu Oja Pauliina ja Veli Ojala Reetta ja Timo Siirtola Pirjo ja Juha Tokola Johanna ja Hannu Kauppi + onnea tyttövauvalle HYÖTYPYTINKI VALMIS KÄYTETTÄVÄKSI Eteläpuolen metsästysseuran voimannäyte on hilkkua vaille valmis. Ensimmäiset hirvet menettivät nahkansa uudella paikalla. Talkootunteja kertyi yli Seura sai EU-rahaa rakentamiseen ja yhtenä perusteena oli se, että rakennusta käyttävät myös koulut, yhdistykset, seurat ym. harrastetiloja tarvitsevat. Hyötypytinki on käytettävissä alle 70 hengen kokouksiin, kahvi- ja koulutustilaisuuksiin. Metsästysseura perii käytöstä pienen korvauksen käyttökustannusten kattamiseksi. Rimpauta seuran sihteerille Ritva Nuoralalle, , jos yhdistyksesi tarvitsee kokoustiloja... Hirvipeijaiset järjestetään Hyötypytingissä , jolloin on myös avoimet ovet. Kyläläiset ja maanomistajat pääsevät tutustumaan uusiin, todella hienoihin tiloihin. Hyötypytinki sijaitsee Savontien Kurikkalan puolella Isohaantien varressa. Opaste on vielä tekeillä. Toivon uuden rakennuksen runsasta käyttöä. Pidetään ympäristö siistinä ja tavarat tallessa, niin meillä on iloa pitkäksi aikaa. Ritva Nuorala seuran sihteeri Etelänkylän kyläyhdistys ry onnittelee Eteläpuolen metsästysseuraa valtavasta työstä ja iloitsee myös siitä, että rakennus on suunniteltu niin monikäyttöiseksi. Yhdistyksemme hallituksen kokoukset tultaneen pitämään Hyötypytingissä ja varmasti muutakin./li

5

Kalajoen Hiekkasärkät Oy Kaupungin edustajat Osoite

Kalajoen Hiekkasärkät Oy Kaupungin edustajat Osoite KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2018 1 Osakeyhtiöissä ja osuuskunnissa kunnan äänivaltaa edustava henkilö on merkitty merkinnällä "äv", mikäli ko. yhteisöön on valittu useampia kunnan edustajia.

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUETTELO Päätösluettelo. Päätöspvmväli Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös.

PÄÄTÖSLUETTELO Päätösluettelo. Päätöspvmväli Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös. 1/5 Hakuehto Käyttäjä luettelo Arvo Saarela Eija pvmväli 20.11.2015-08.01.2016 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös Järjestys Viranhaltija/päätöstyyppi, pykälänumero Viranhaltijan päätöstyypit

Lisätiedot

KYLÄILTA KELLO 18.30

KYLÄILTA KELLO 18.30 KYLÄILTA 10.10.2016 KELLO 18.30 Kahvia ja kastettavaa Oppilaiden turvallisuustyöt esillä ja niistä parhaat palkitaan illan aikana Tervetuliaissanat Taivalkunnan kylät ry:n pj. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi sijaitsee Oulaisten kaupungin pohjoisosassa ja on kaupungin suurin kylä. Kylä on noin 800 oulaistelaisen kotikylä. Asutus on keskittynyt pääasiassa

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

1 SEUTUVALTUUSTO 2/2016 ESITYSLISTA

1 SEUTUVALTUUSTO 2/2016 ESITYSLISTA 1 YLIVIESKAN N SYYSKOKOUS 2016 2/2016 Kokousaika: Keskiviikko 21.12.2016, kahvi klo 9.30 alkaen auditorion edessä, varsinainen kokous klo 10.00 alkaen auditoriossa, ruokailu kokouksen jälkeen ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2015

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2015 1 KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2015 Osakeyhtiöt Kaupungin edustaja Osoite Vestia Oy Raili Myllylä Kalajoentie 420 PL 66 84101 YLIVIESKA Vestia Oy Kaupunginhallitus evästää kaupungin edustajaa,

Lisätiedot

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2016

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2016 1 KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2016 Osakeyhtiöissä ja osuuskunnissa kunnan äänivaltaa edustava henkilö on merkitty merkinnällä "äv", mikäli ko. yhteisöön on valittu useampia kunnan edustajia.

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 77 Kirkkoneuvosto Nro 7/2014. 9.6.2014 klo 18.30-19.45 Jokelan pappila, Plassintie 2, Kalajoki

KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 77 Kirkkoneuvosto Nro 7/2014. 9.6.2014 klo 18.30-19.45 Jokelan pappila, Plassintie 2, Kalajoki KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 77 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 9.6.2014 klo 18.30-19.45 Jokelan pappila, Plassintie 2, Kalajoki Junttila

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja

SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja Miehet kilpasarja Oppilaitos Etunimi Sukunimi Tasoitus 1.sarja 2.sarja 3.sarja 4.sarja 5.sarja Yht. Yhteensä 1 Lapin ammattiopisto Matti Kukkula 70 192 200 256 279 256 1183 1253 2 Kainuun ammattioppilaitos

Lisätiedot

1 Seutuvaltuuston syyskokouksen avaus ja valtuutettujen ja muiden paikallaolijoiden toteaminen, seutuvaltuuston puheenjohtaja Antti Toivola

1 Seutuvaltuuston syyskokouksen avaus ja valtuutettujen ja muiden paikallaolijoiden toteaminen, seutuvaltuuston puheenjohtaja Antti Toivola 1 YLIVIESKAN SEUTUKUNTAYHDISTYS, SEUTUVALTUUSTON SYYSKOKOUS 2018 Kokousaika: Torstai 13.12.2018, kahvi klo 09.15 alkaen, varsinainen kokous klo 09.30 alkaen valtuustosalissa, ruokailu kokouksen jälkeen

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN 1. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 65 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 60 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 55 4. Henttonen Olli Henttonen Anni 4 50 50 5. Rasi Olli Perälä Saana 5 49 49

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 1. 5.2.2016, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA Kuhmalahden ja Pälkäneen kehittämistä Hankkeen tausta ja teema Rahoittajina Työ- ja elinkeinoministeriö Hallinnoijina Pomoottori ry sekä Kaakkois- Pirkanmaan seutukunta

Lisätiedot

18. KARIJOEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU 2017

18. KARIJOEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU 2017 18. KARIJOEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU 2017 KESKIVIIKKO-ILTANA 10.05.2017 KLO. 19.00 JUOSTIIN PERINTEINEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU. VIESIIN OSALLISTUI 2 JOUKKUETTA. MYRKYN JOUKKUE VOITTI VUODEN 2017

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen

Lisätiedot

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

4 / 18 Huhtasuon seurakuntakeskuksen kuntotutkimuksen tulokset

4 / 18 Huhtasuon seurakuntakeskuksen kuntotutkimuksen tulokset JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2 / 2017 1 AIKA To 9.2.2017 klo 17.00. Kahvitarjoilu alkaen klo 16.30. PAIKKA Huhtasuon kirkko Nevakatu 6. Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 12 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA Suomen Kylätoiminta ry Syty on käynnistänyt Vuoden Kylä 2010 -valintakierroksen. Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan

Lisätiedot

KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY

KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY Juhonkota TIEDOTUSLEHTI 1/2009 JOHTOKUNTA 2009 Seppo Huikuri, pj. 050-5273541 Marja-Leena Rantanen, vpj. 050-5226544 Raija Autio, sihteeri 040-5720820 Eija Anttonen 040-5247301

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty ja voimassa 25.1.2019 alkaen. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä PÖYTÄKIRJA 8/2017 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 10.30 Paikka: Reisjärvi, valtuuston kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila, pj.

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2014

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2014 1 KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2014 Osakeyhtiöt Kaupungin edustaja Osoite Vestia Oy Jukka Puoskari Kalajoentie 5 PL 66 851000 KALAJOKI 84101 YLIVIESKA Vestia Oy Kaupunginhallitus evästää

Lisätiedot

Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 1/2017

Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 1/2017 Suinulan Sanomat Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 1/2017 Suomi 100 vuotta Elämme Suomen itsenäisyyden 100 -vuotisjuhlavuotta. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana on Yhdessä. Valtioneuvoston

Lisätiedot

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Toiminta. on vuodesta 1982 toiminut yhdistys, jonka tavoitteena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän elinkelpoisuutta ja toimia sen edunvalvojana.

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

LAITURIPILKKI v. 2007

LAITURIPILKKI v. 2007 LAITURIPILKKI v. 2007 1.12.2007 LAITURIPILKKI Lappeenrannan satama 1 Vuokko Sirkiä 1685 gr 2 Marketta Huustonen 1370 gr 3 Aili Jäppinen 1240 gr 4 Lahja Salmi 1090 gr 5 Varpu Korhonen 1065 gr 6 Mirja Huotilainen

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty 14.10.2018. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = JAA Harri Lindholm, jäsenmäärä toimielimet = EI. n) (%) 40 78,4% JAA 11 21,6% EI 0 0% TYHJÄÄ 0 0% POISSA

Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = JAA Harri Lindholm, jäsenmäärä toimielimet = EI. n) (%) 40 78,4% JAA 11 21,6% EI 0 0% TYHJÄÄ 0 0% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 1807/00.00.01/2016 10.10.2016 Äänestysluettelot 84 Luottamushenkilöorganisaation linjaus 1.6.2017 alkavalle valtuustokaudelle Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = Harri

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 1. 5.2.2016, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon ! Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon 12. 13.2.2019! Hyvää huomenta hyvät kollegat! Eija Lönnroos Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtaja Geriatrian professori Itä-Suomen yliopisto MUUTAMA KYSYMYS Oletko Suomen

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 24. 28.4.2017, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja -turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

- Kupla kuvastaa kantavaskiolaisen ja muualta Vaskiolle tulleen tapaamista

- Kupla kuvastaa kantavaskiolaisen ja muualta Vaskiolle tulleen tapaamista - Omanlainen maaseutukylä, jossa paljon lapsiperheitä - Salon kaupungin taloudellinen ahdinko sekä nykyaikaiset verkostoitumisen ja markkinoinnin vaatimukset ovat nähtävissä kaikessa kylän toiminnassa

Lisätiedot

KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN

KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN 1 KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN 18.12.2018 Tervetuloa kuulemaan Pohjois-Iin joulurauhan julistusta Pohjois-Iin koululle tiistaina 18.12. klo 17 alkaen. Klo 17.00 alkaen Pohjois-Iin kyläyhdistys ry tarjoaa

Lisätiedot

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille Markkuun koulu Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille MAHDOLLISUUKSIEN MARKKUU V. 2025 VISIO SIITÄ MITÄ VOISI OLLA TYRNÄVÄN KALTAISESSA KUNNASSA, MARKKUUN KALTAISELLA KYLÄLLÄ, JOS LÖYTYY

Lisätiedot

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä 1 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISTÄ... 3 ORGANISAATIO hallitus... 5 henkilöstö... 5 tilintarkastus... 5 kirjanpito... 6 TOIMINTA yhdistyksen kokoukset ja jäsenet... 6 muu toiminta... 6 tiedottaminen... 8 TULEVA

Lisätiedot

Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) Metsätaitokilpailujen tulokset

Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) Metsätaitokilpailujen tulokset Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) LOPPUTULOKSET MIEHET 2017 Sijoitus nimi Yhdistys Pisteet 1Lithovius Jukka Oulun seudun metsätilanomistajat 141 2 Airola Tapio Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry 140 3

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä)

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä) 1 Pekka Ahokas kaupunginhallituksen jäsen Johto ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, Hulmin Huollon hallitus Kiinteistö Oy Kurittula hallitus Muu

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuyritykset tutuksi-kiertue Kalajoen kaupungin hallinnoima Masva-hanke järjesti marraskuun aikana viiden

Lisätiedot

Äänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle = Ei. (n) (%) 25 49% JAA 24 47,1% EI 0 0% TYHJÄÄ

Äänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle = Ei. (n) (%) 25 49% JAA 24 47,1% EI 0 0% TYHJÄÄ Salon kaupunginvaltuusto Dnro 621/00.01.01.00/2016 22.5.2017 Äänestysluettelo 42, hallintosäännön hyväksyminen Äänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEUTUKUNTAYHDISTYS SIVU 1 SEUTUHALLITUS 9 ( ) PÖYTÄKIRJA. Kokouspaikka: Kalajoen kaupungintalo, valtuustosali, Kalajoentie 5

YLIVIESKAN SEUTUKUNTAYHDISTYS SIVU 1 SEUTUHALLITUS 9 ( ) PÖYTÄKIRJA. Kokouspaikka: Kalajoen kaupungintalo, valtuustosali, Kalajoentie 5 YLIVIESKAN SEUTUKUNTAYHDISTYS SIVU 1 Kokousaika Torstai 15.12.2016 klo 9.00 11.05 Kokouspaikka: Kalajoen kaupungintalo, valtuustosali, Kalajoentie 5 Läsnä: Poissa: Olli Ikonen, Alavieska, seutuhall. puh.joht./

Lisätiedot

, torstaina klo 17

, torstaina klo 17 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 29.06.2017 klo 17 Tyrnävän seurakuntatalossa. Kahvitarjoilu alkaa klo 16.45. Tervetuloa! Käsiteltävät

Lisätiedot

Kaupunginhallitus = JAA Pertti Vallittu, esteellisyydet Lounea= EI. (n) (%) 38 74,5% JAA 4 7,8% EI 5 9,8% TYHJÄÄ 4 7,8% POISSA 51 93% (N / %)

Kaupunginhallitus = JAA Pertti Vallittu, esteellisyydet Lounea= EI. (n) (%) 38 74,5% JAA 4 7,8% EI 5 9,8% TYHJÄÄ 4 7,8% POISSA 51 93% (N / %) Salon kaupunginvaltuusto Dnro 2210/00.01.00/2016 19.12.2016 Äänestysluettelot 111, Osaamiskeskittymän ja siihen liittyvää kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan yhtiön perustaminen Saloon Kaupunginhallitus

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

Monimuotoryhmien aloituspäivät ovat lyhemmät ja ovat vain 24. - 25.8.2015 välisenä aikana.

Monimuotoryhmien aloituspäivät ovat lyhemmät ja ovat vain 24. - 25.8.2015 välisenä aikana. Uusien opiskelijoiden aloitusjakso 2015 Aloitusjakso aloittaa opinnot ammattikorkeakoulussa ja sen tarkoitus on tutustuttaa opiskelija tutkinto-ohjelmaansa, koulun toimintatapoihin ja järjestelmiin sekä

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali. Suku kokoontui sääntömääräiseen vuosikokoukseen ja sukutapaamiseen lauantaina 22.9.2018 Hyvinvointikartano Kaisankoti Bodomintie 37 Espoo. Paikalle oli saapunut 40 aikuista ja yksi pienokainen. Arvo Launiainen,

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille (myöhemmin tilaaja) on

Lisätiedot

SIDONNAISUUSILMOITUKSET Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus

SIDONNAISUUSILMOITUKSET Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus Yhtymähallitus Ilmoittaja Luottamustehtävä Johto- ja Ahola Ari yhtymähallitus, henkilöstöjaosto, yksilöjaosto Sievin kunnanvaltuutettu, PPSHP:n hallitus Sieviseuran pj, Kalajokilaakson kotiseutuliiton

Lisätiedot

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 117/12.06/2016 7.3.2016 Äänestysluettelot 17, varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 Äänestys 17 Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = (n)

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj.

Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj. Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj. Historia Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1659 Ensimmäinen Angelniemen kunnallislautakunnan kokous helmikuun 13. päivänä 1870 Kunta itsenäistyi

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

VUOSITIEDOTE 2013. Levikki 480 kpl

VUOSITIEDOTE 2013. Levikki 480 kpl VUOSITIEDOTE 2013 Levikki 480 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3-4 Elämää Pekolassa 4-5 Jäsenmaksu 6 Kyläyhdistys vuokraa 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet 10 Kiitos tukijoillemme

Lisätiedot

48 16.06.2015 56 11.08.2015 90 11.11.2015 19 25.02.2016 Ideat kehiin - Inarin kylien esiselvityshankkeeseen osallistuminen/jatkoajan hakeminen/hankkeen tulokset 75/00.01.05.02/2016 NORD 48 Kehittämiskoordinaattori

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.51 2. Läsnäolijat ja päätösvaltaisuus (pj. tai vpj. +3 johtokunnan jäsentä) Heli Ollila Anne Linsuri Terhi Lindroos Kutsuttuna Jarmo Kumpulainen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 17.1.2019 kello 10-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

VUOSITIEDOTE 2011. Levikki 400 kpl

VUOSITIEDOTE 2011. Levikki 400 kpl VUOSITIEDOTE 2011 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3-4 Lentopalloilijat 5 Juhannusjuhlat 6 Jäsenmaksu 7 Kyläyhdistys vuokraa 7 Nettisivut 8 Tapahtumat 8-9 Hallituksen jäsenet 10 Kiitos

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl Oletteko kokeneet Kyläavustajatoiminnan tarpeelliseksi omalla alueellanne Kyllä 27 100 % Ei 0 0 % Kyläavustajatoiminnan onnistuminen

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

Vastaajan taustatietoa

Vastaajan taustatietoa 27 Vastaajan taustatietoa yhteistyökumppani 1 lappilaiset Kylät ry:n jäsen 4 kaupungin asukasyhdistyksen jäsen 0 kyläyhdistyksen jäsen 23 kyläläinen 17 0 5 10 15 20 25 Vastaajan kunta 25 3 2 1 0 Mitä tulee

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2019-2020 Teijon Alueen Kyläyhdistys ry Hyväksytty Kyläkokouksessa 14.2.2019 Isot linjat kuten ennenkin Sääntöjen puitteissa tehdään ja ollaan/jätetään tekemättä Viisi tiimiä hoitaa

Lisätiedot

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa.

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa. Lapin 25. kylätoimintapäivät 12. 13.10.2013 Levi, Hotelli Hullu Poro - Rakentamalla jo olemassa oleviin kyliin ja niiden yhteyteen helpotetaan palvelujen ja teknisten järjestelmien tehokasta ja edullista

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot