Sinssi 2/02. Wappu- Paritus. Geologiristeilymuistoja. Lukijalahja. Kevään tautivaroitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sinssi 2/02. Wappu- Paritus. Geologiristeilymuistoja. Lukijalahja. Kevään tautivaroitus"

Transkriptio

1 Wappu- Paritus 2/02 Geologiristeilymuistoja Lukijalahja Kevään tautivaroitus

2 Blondi mietti itsekseen: No voi voi, nytpä kävi hassusti. En muista pitikö minun mennä miestäni vastaan klo 8.30 vai klo Päissäänkirjoitus Heipä hei, hyvää iltaa! Päätoimittaja seikkailee taas. Nyt täytyy huutaa kaikelle kansalle: MINÄ SAIN! Kesätöitä, nimittäin. Kaikkihan alkoi näin... *Tilu-lilu-ling* Olipa kerran firma, johon olin kovasti mieltynyt, mutten millään ollut kehdannut ottaa yhteyttä, olinhan vain pieni ja avuton wannabe-opiskelija. Mitä nyt opintoviikkoja kertynyt kymmentäkään. Yhden kesän sitten kieriskelin itsesäälissä ja opiskelin. Vuosi siinä vierähti. Mutta sitten tuli uusi kevät ja Pestipäivät. Hiidenkolostani kaivauduin esiin ja lähdin tutkiskelemaan mahdollisuuksiani. Päätin olla viisas ja aggressiivisesti kaunistella tosiasioita - ja kas! Muutamaa kuukautta myöhemmin sain puhelun Tallinnaan. Minut haluttiin työhaistatteluun, ASAP. Työvoimatoimiston nainen halusi lisäksi antaa 2 x junalipun hinnan Eypoja matkaa varten. Perillä pari valittua sanaa hymy korvissa ja heti sain! Tarinan opetus oli siinä, että toisilla on kesällä töitä, toisilla ei. Kummassakin vaihtoehdossa on puolensa ja nyt minä lähden juomaan kaljaa, kun tuo wappu on jo mukavasti saapunut. -Heli PUNA/C -PAVIAANILAATIKKO Yhteenotot: sinssi@sik.oulu.fi paatoimittaja@sik.oulu.fi kusipaatoimittaja@sik.oulu.fi on SIK Ry:n epävarmasti mutta varmasti ilmestyvä wannabe-kiltalehti. ä painetaan a) yhdessä b) yöllä c) Yliopistopainossa d) kyllä WANNABE-TOIMITUS Päätoimittaja Heli Pihlajamaa Kusipäätoimittaja Henna Korhonen Alapäätoimittajat herrat Jukka Hautamäki, Matti Tikanmäki, Antti Toiviainen Mr. Does Nothing, (Wannabealapäägraafikko) Harri Filppa

3 Mitä eroa blondilla ja pizzalla? - Pizzan saa halutessaan ilman sieniä. Kuspääkirjootus Terppa vaan! Minulla ei ole teille juurikaan mitään sanottavaa... Saatiinpa taas lehti kuitenkin painettua, pääosin tosin Heltsun ansiosta, kipeenä ei jaksa niin kauheesti vehdata. Tuota, tuota,.. kaipa minäkin töitä sain, NIIN, kannattaa kuulua n päätoimitukseen! *heh* Joo, no oli minulla teille jotakin asiaakin, tahdon vain sanoa teille, hyvät (ja pahat) ihmiset, että PITÄKÄÄ WAP- PUNA HUOLTA TOISISTANNE, ei tartte sitten taas jälkeenpäin ihmetellä... Hassunhauskaa Wappua toivottaen -Henzuli Witun siisti Wappurisrikko Vihjailut: Kaikki sanat alkavat etuliitteellä Wappu. 1. Sanoo huis huis 2. Värikästä, ei sano mittään 3. Nousee päähän kun käyttää tarpeeksi pitkään 4. Joka ilta Foxiassa pysty: Moni haluaa, mutta vain harva saa D.S.

4 Mitä eroa on blondilla ja jaguaarilla? - Jaguaaria ei jätetä käytön jälkeen tienlaitaan. Wappu2002Wappu2002Wappu2002 Tupsulakin käyttö k u u l u u Teekkarille, jota arvonimeä, ja näin ollen myöskään tupsu- eli teekkarilakkia ei ensimmäisen vuosikurssin laumaeläin, ollen käyttäytymiseltään tämä henkilö, kuin sopuli ja edelleen ollen hän fuksiksi kutsuttu, saa käyttää. Läpikäytyään Wapun rituaalikokeet ja pystyttyään fuksina esittämään tiettyä henkistä ja muuta tasoa, on fuksi kelvollinen käyttämään tupsulakkia, ja muodostuu näin hänestä Teekkari märillä korvantaustoilla. Äidin merkitys vähenee eksponentiaalisesti ollen tämä käyrä tunnetusti erittäin jyrkästi vähenevä, ja keskimääräinen kotisoittojen aikaväli kasvaa neljään päivään. -Lakkiasetus Se on täällä, se on täällä, se on täällä NYT!!! Kaikkien kauan kaipaama ja hartaasti odottama vuoden paras juhla-aika on vihdoin tullut käsille. Wappuun on varauduttu hyvissä ajoin pitkin vuotta kehittämällä turnauskestävyyttä bileitä ja meriä kierrellen. Jokainen Wappu on elämys, joka täytyy kokea itse. Ensimmäinen Wappu on ainutlaatuinen tapahtuma, joka ei tule toistumaan. Oo siellä tai oo ite wannabeneliö. Fuksit kuolee Wappuna

5 Miksi blondi ei osaa sanoa numeroa 70? - No kun sillä on suu täynnä kuusysin jälkeen. Wappu2002Wappu2002Wappu2002 SUNNUNTAI Vesibussi kulkee 13:00-00:00 13:00 Kirkkovenesoudut (Tuiran uimalassa / Prosessi) 14:00 Kyykkäkisat (Tuiran uimalassa / OAMK) 21:00 Jälkisoudut (Foxiassa/ Prosessi) 21:00 Ööpisgaala (Hot Nightissä/ Arkkarit) Linja 69 liikennöi sunnuntaina ja maanantaina MAANANTAI Vesibussi kulkee 13:00-00:00 10:00 Tempaukset alkavat (Torirannassa) 13:30 Fuxikisa (Torirannassa/ OTiT) 14:00 Köydenveto (Torirannassa/ Kone) 15:00 Olutviesti (Torirannassa/ SIK) 21:00 Waantonaaton Bileet (Foxiassa/OTY) Esiintymässä Boney N ja lämppärinä Anal 2 TIISTAI :00 Tempaukset päättyvät 11:45 Tempauksien voittajien julistus (Rauhala) 11:50 Teekkariwapun julistus (Rauhala) 12:00 Wappukulkue (Åströmin puisto) 14:00 Fuxikaste (Åströmin puisto) 21:00 Waaton bileet (Foxia, OTY & Hum. kilta) Ankarat waaton bileet. Järjestäjänä OTY ja Humanistinenkilta. Foxia sportissa koko illlan Skyfix ja Souled On. Karaokepuolella DJ TT, DJULES ja DJ Jasupehmo. KESKIVIIKKO :33:33 Ashemadunnelin laulujuhladh 05:00 Fuxien lakitus (Rauhala) 05:00 Sillis (Raksan salissa) 09:00 Shampanjamatinea (Linnansaaressa) 11:00 Cassiopeia:n konsertti (Kaupungintalon portaat) 18:00 Fuxilakkien polttohautaus (Teekkaritalo) TORSTAI :00 Vieläkin kaamea kanuuna 18:01 Wappuun 2003 valmistautuminen alkaa

6 Mitä blondi teki kun kuuli, että hänellä on vikaa päässään? Meni kauppaan ja osti väriainetta. VAROITUS - HYPPYKUPPA TULEE JA TARTTUU! Tämä on sosiaali- ja terveysministeriön sähkökillalle välittämä varoitus uudesta sukupuolitaudista, hyperaktiivisesta hyppykupasta. Viesti tulee ottaa suurella vakavuudella, sillä ElRenon järjestämällä Geologiristeilyllä hyppykuppa kaatoi ainakin 2 (kaksi) hytillistä riemuristeilyyn osallistujista, joita oli yhteensä siis 35 (kolmekymmentäviisi) kappaletta. Tauti oli myös erittäin poikkitieteelline, siis erittäin ärhäkkä. Haalariesi väri ei estä (eikä likaisuusaste tai merkkien määrä) hyppykuppaa tarttumasta. (Ks. kohta: "Miten hyppykuppa leviää"). Seuraavaksi luetellaan hyppykupan ominaistuntomerkkejä. Jos huomaat itsessäsi tai läheisissäsi vastaavia oireita, ota välittömästi yhteyttä sosiaali- ja terveysministeriöön. (Ensiaputoimina suosittelemme päälläseisontaa sekä virolaisen hyppykupan ollessa kyseessä, vähintään 5 cl "Viru Valgea" tai "Kännu Kukk"-valmisteita). Saiko hyppykuppa heidätkin villiintymään? 1. Hyppykuppa saa aikaan voimakkaan alkoholin tarpeen. Tarve ohittaa kaikki muut ihmisen luontaiset tarpeet, kuten hengittämisen ja näläntunteen. 2. Hyppykuppa saa sinut tekemään asioita, joita et ole ennen tiennyt osaavasi, kuten humpan tanssimisen eläkeläisseurueessa ja artikuloimaan selvästi ruotsiksi. 3. Hyppykuppa saa levitessään myös viranomaiset ja ohjesäännöt käyttäytymään holtittomasti. Ohjesäännöt saavat uusia sisältöjä hyppykupan vaikutuksesta, esimerkiksi kun kellossa pikkuviisari osoittaa kakkosta ja isoviisari kahtatoista, ohjesääntö nro 4 kohdalla lukee, ettei omilla soittimilla saa soittaa mitään hyteissä, ja tämä sääntö koskee myös Dynastian ja Ihmemiehen tunnusmelodioita. Viranomaiset alkavat myös tarjoilla hyppykupan alaisena suklaamunia ja kumihansikkaita. (Ks. kohta 3.1) Suklaamunasta paljastuu raskaana oleva pingviini. Hyppykupan syytä kaikki. Kumihansikkaatkin räjähtävät hyppykupan vaikutuksesta. 4. Hyppykuppa saa sinut sanomaan useasti sellaisia asioita, kuten: "Elämä on laiffia" ja "Join tai en, sou not".

7 Mitä eroa on blondilla ja vessanpöntöllä? -Blondi ei lotise kun sitä vetää. 5. Hyppykuppa saa sinut pukeutumaan pelkkään haalariin/känniääliöviittaan.hyppykuppa vastustaa etenkin alusvaatteita ja sukkia, jotka aiheuttavat voimakkaat reaktiot ihokontaktissa. 6.Hyppykuppa vetää puoleensa känniääliöitä. Maissa liikkeellä ollessa hyppykuppa vetää puoleensa kaikenmaailman esteitä, kuten tolppia ja sillankaiteita. Miten hyppykuppa leviää? Seuraavaksi on lueteltutarttumistapoja. 1. Hyppykuppa tarttuu helposti ilman kautta. Tarttumisasteella oleva hyppykuppa voi hypätä jopa 2,6 metrin päähän. Virolaisen hyppykupan kantama on pidempi, se voi hypätä jopa satamasta laivaan. 2. Hyppykuppa voi tarttua useasti samaan henkilöön. Aikaisempi tartunta ei siis suojaa uuden hyppykupan saamiselta! 3. Viina vetää hyppykuppaa puoleensa. Valitettavasti et voi suojautua hyppykupalta millään lailla! Hyppykuppa muuntautuu koko ajan Hyppykuppa muuntautuu koko ajan, josta syystä suojautumismekanismit eivät pysy ajan tasalla. Tautia vastaan on kehitteillä erityinen kokovartalokondomi, sillä perinteisestä mallista ei ole tautia vastaan mitään hyötyä! Ainoaksi keinoksi jää siis vain hidastaa taudin leviämistä. Todistettavasti paras keino hidastaa taudin leviäminen on jäädä kotiin äidin helmoihin. Oletettavasti monikaan ei käytä tätä keinoa, joten vaihtoehdoksi jää keksiä muita vaihtoehtoja. Virallisten tutkimusten pohjalta esitämme seuraavaa: Nuuskaa huuleen, sillä sen "yökkö-kyökkö"- löyhkä karkottaa tehokkaasti kaikki mahdolliset hyppykupan levittäjät lähiympäristöstä. Teitä on varoitettu! Valmistautukaa lähestyvään suureen turmioon, sillä ElReno lähtee ensi syksynä maailman toiselle puolelle retkelle, josta mukaan voi tarttua entistäkin ärhäkkäämpi versio.

8 Miksi blondi istuu pimeässä kaiket illat? - Kun ei sytytä niin ei sytytä! Geologiristeilyllä sattui ja tapahtui... Kaikenlaista kivaa, hassua ja outoa koettiin huhtikuuta, kun neljä bussilastillista teekkari/-henkistä kaljanjanoista ihmistä lähti kohti Tallinnaa. Seuraavaksi kooste matkalaisten kokemuksista. Muistoja bussimatkasta Ensimmäinen tippui kyydistä jo Hirvaskankaan Essolla. M myöhästyi bussista 3 minuuttia, eikä kukaan huomannut sitä ennen kuin parin sadan metrin päässä Essolta. Paska mäihä, Kämä painaa lisää kaasua. Shellillä tien toisella puolella tosin oli vielä nelosbussi parkissa, joten ei hätiä mitiä. Matka jatkui toisella bussilla ;-) Jäi vähän mietityttään, että tuliko se otitin "Aune" (nimi muutettu) lopulta perille sinne Keravalle. Äijä oli aika hyvässä kunnossa koko reissun. Mieleen jäi tapaus Tax- Freessä - mies tulee 80 volttisen Strohipullon kanssa vastaan ja sanoo että jos kysytään niin löytyy. Seuraava havainto on kun kaksi Sikkiläistä kantaa reporankaa jätkää hissiin siinä klo 1:n maissa (arvaus - ajantaju oli jo henk. koht. mennyttä) Ilmeisesti joku kysyi ja näemmä myös löytyi. Maissa keskiviikkona ko. henkilö kuulemma oli edelleen kuljetuskunnossa - sai vielä mongerrettua jonkun Keravalaisen kaverinsa nimen ja joku sai soitettua viestin sinne. Aune jäi johonkin tiettyyn paikkaan ja jäätiin toivomaan että ei lähtis hortoilemaan minnekään ennen kuin apu saapuu... Laivan henkilökunnasta Välittömästi laivaan astuttuamme kuuluteltiin ElRenon matkanjohtajaa turvapäällikön juttusille. Kohtaaminen infossa meni jotakuinkin näin: -Täällä kuuluteltiin ElRenon matkanjohtajaa. -Joo. -Mitä asiaa täällä oli? -Mitä? -Niin että tässä mä nyt sitten olen, mitä asiaa täällä oli? -*epäileviä katseita* Jaa sinäkö olet se matkanjohtaja? -... Setä halusi tietää että miten herra Matkanjohtaja aikoo pitää ryhmänsä kurissa matkan ajan... Heleppo homma katsoa 210 täysiikäisen opiskelijan perään...

9 Mitä voit sanoa kädettömälle ja jalattomalle Blondille? - Ompa hyvät tissit. Melody baarissa ei oltu niin tarkkoja siitä mistä juomat on peräisin. Haalariväki törpötteli omia siidereitään, kaljojaan jne. juuri siellä missä halusi (paitsi extasydiskossa). Tämä oli erittäin yllättävää, koska aikaisemmin (pienemmälle porukalle) omista juomista on valitettu). Saatiin me varotuski aamulla klo viiden aikaan käytävillä laulamisesta... Nii ja todella ei-kiva hampaaton mätisäkki -mummo päätti arvostella ihmisiä hiusten värin perusteella... Sulla varmaan vituttaa koko ajan ko sulla on tuon väriset hiukset...on kyllä rumat... (Nooh,mulla sentään on vielä hampaat tallella...) Kerrossiivoojan mielestä kaikki joilla on haalarit, ovat saamaa porukkaa ja täten tuntevat toisensa ja toistensa tekemiset. Jos joku tiputtaa natsan lattialle niin on ihan sama kelle menee valittamaan koska viesti menee aina oikealle henkilölle. Illalla laivan yläbaarissa bändi soitti kappaleen Alice, jonka loppuun laulattivat paikalla (kello 2:00) olleita teekkareita jättämällä tilaa fraasille Alice? Who the fuck is Alice?! Pelimiehiä. Mummot katsoivat pitkään ja kieroon. Futisottelu kannella tultiin keskeyttämään. Pallomeren palloja ei ilmeisesti saa käyttää pelivälineinä?-). Haalariporukan bossia oli kuulemma etsiskelty yön pimeinä tunteina. Turvapäällikkö ei ilmeisesti kuitenkaan tajunnut katsoa taskustaan lappua johon oli itse kirjoittanut bossin nimen ja hyttinumeron... Matkaajien huonoon käytökseen olisi varmaan jälleen auttanut herra Matkanjohtajan Soo soo pojat.

10 Mistä parhaiten eroittaa märehtivän lehmän ja purkaa jauhavan blondin? - Lehmällä on älykkäämpi ilme Oululaiset edustivat Joku haalariporukasta voitti jonkun Oululaisten arvoisalle joukolle pyhitetyn kisan ja sai taxfree lahjakortin. DJ piti puhuttelun suht iäkkäälle karaoken arvosteluraadille kun biisivalinta vaikutti numeroihin enemmän kuin laulutaito. Yksi tuomari lähti lätkimään kun ei nuoret laulaneet pelkkää humppaa. Kisan voitto saatiin sitten Ouluun! Itselle ei tullut muita vastaan kuin mukavia setiä & tätejä. Puhelivat siitä kun vielä itsekin olivat nuoria opiskelijoita ja käskivät olla välittämättä muiden seniilien kitinöistä ja pitämään pirun hauskaa. Yleistä kännisen älinää malliin helvetin Oululaiset kyllä kuului aina siellä missä haalareita oli paljon yhessä paikassa, mutta ei sen pahempaa. Muuta mukavaa laivalla Eräs Biokemisti innostui ainakin muistelemaan aikojaan firman palveluksessa ja jossakin vaiheessa tetsasi paljailla kyynärpäillä ympäri vitoskantta. Ei kovin hyvä idea sillä päällysteellä. Seuraavana päivänä ko. henkilöllä ei paljon kädet taipuilleet. Hiustenleikkuu kynsisaksilla (pienissä sievissä) ja jälki oli erinomaista. Parturina tuleva kansankynttilä. Vp:ltä kannattaa kysyä, miltä tuntui kun yli kuuskymppinen, känninen, hampaaton mummo vonkas tanssimaan. Vieressä oli hauska nauraa, mutta VP:llä ei välttämättä ollu yhtä hauskaa. :) Aamulla maissa Tullivirkailijatar kysyi: - Kui sinä sellanen ole? - Ööö-ööö.. Opiskelija matkalla... Meitä on täällä noin kaks sataa. - Kaks sataa! Voi ku palju... Tallinnassa on kohteliaita ihmisiä. Heti about 50m päässä terminaalista kehuttiin panomieheksi. Pilupaikka, pilupaikka. Te nooret panomeehet, tuumas natiivi meille ja osoitteli autonsa suuntaan.

11 Uimarannalla oli upea blondi kissanpoika sylissään. Lehtivalokuvaaja meni hänen luokseen sanoen:- Minä haluaisin ottaa valokuvan teidän karvapallostanne. - Kyllä se sopii. Mutta mihin minä laitan tämän kissan siksi aikaa... Mustamäen torilla meille yritettiin myydä poikaa (...?) kaikkien pornovideoiden ja cd-levyjen lomassa. Tiedä, näytimmekö sitten olevan sen tarpeessa, vai selittäneeköhän sen vähän hoono soomi :) Hyttikaveri hukkas kenkänsä, aamulla ku se heräs ni kenkiä ei löytyny mistään, joten ei muutaku muovipussit jalkoihin ja Tallinnaan kenkäostoksille. Olihan se koominen näky.. heh. Herättihän se vähän hilpeyttä ohikulkijoissa. Liekkö sitte päissään hukannu tai joku rosvo vieny... Monelle kello seitsemän herätys oli paha paikka ja 5 tuntia maissa oli liikaa. Kaikki eivät ilmeisesti tienneet että laivasta tarvitsee poistua vasta klo 9:30 mennessä ja takaisin saa palata jo parin tunnin päästä =). Tallinnassa käytiin kiinalaisessa syömässä, ravintola oli kiinni, mutta ku huomasivat että käytiin ovella kattomassa niin tarjoilija ryntää perään kysymään että halutaanko sisälle. Ruoka oli hyvää ja palvelu myös. Oliver sin tarjoilija on meedio. Hän arvasi 9 hengen seurueen kaksi viimeistä tilausta. Tilannetta tosin edelsi se että 7 henkeä oli jo tilannut tsätöbriäänit. Lain kovassa kourassa Noo, yksi prosessin naikkonen (en minä!) sai tullessa Tallinnan laivaterminaalissa 4 eukan sakot tupakan tumpin jättämisestä maahan. Poliisi näytti ihan DDR:läiseltä naiskuulantyöntä-jältä, ja näky oli mahtava, kun tämä Tatjananiminen poliisitäti talutteli avutonta proselaista pitkin terminaalia... Tämä kyseinen sakko ja politsein kuvaus löytyy WappuPorlesta sivuilta 24 ja 25 (muistaakseni). Porle löytyy myös netistä -> Porle -> julkaisut > WappuPorle (Tämä ei maksettu mainos sallittakoon tällä kertaa, toim. huom.) No, tota mie todellakin sain 60 eestin kruunun (elikkä jottain 4e) sakot Tallinnassa siinä terminaalin eessä ku oltiin lähössä takas laivaan.. Ja sakot tuli (minun ymmärtääkseni) natsan heittämisestä maahan.

12 Miksi blondin auton ohjauspyörässä on huulipunaa? - Blondi on soittanut torvea. Oli kyllä oikeen pelottava Politseimuori, ja tarkempaa kuvausta siitä kaunottaresta löytyy uusimmasta Porlesta. Ja kaikkea muuta Hmm..ei taho muisti oikeen pelata (vissiin ihan hyvä niin), mut se Tatjaana-juttu jäi kyllä mieleen siel terminaalissa. Ei voi muistaa. Monella saattaa olla kiire kotia risteilyn jälkeen mutta tämä kuski oli kaiken huippu! Monesko tämä Geologiristeily oli Sinulle? - 0:llas, vitutti koko homma niin ettei jaksanu lähtee. Enkä lähe ens vuonnakaan. Interpoloi siitä vastaukset loppuihin. (Toim. huom. Tällä henkilöllä olisi ollut maksettu lippu) Lukijalahja sinulle, lukija Wappu on tullut jo käsille, mutta miten ihmeessä minä saisin, ja ketä kummaa voisi vongata? Wappu-Paritus tarjoaa ratkaisun tähän valtavaan teekkarin pikku päätä vaivaavaan ongelmaan - vonkausmerkki! Vonkausmerkin funktio on hyvin yksinkertainen: kun näet henkilön, joka kantaa samaa numeroa edustavaa -vonkausmerkkiä kuin sinä itse, saat heti aloittaa suvunjatkamistarpeesi. Lähennelkää toisianne! (Joillakin vonkauskohteilla saattaa olla henkilökohtaisia angsteja tätä menetelmää kohtaan, joten n toimitus ei vastaa mahdollisesta saamattomuudesta tahi syntyvistä fyysisistä vaurioista.)

13 Mitä yhteistä on paistinpannulla ja blondilla? - Kummassakin muna kovettuu

14 Minkä takia blondi säilyttää vaateripustinta auton takapenkillä? - Siltä varalta, että sattuisi unohtamaan avaimet autoon ja lukitsemaan ovet. Wapun drinkkivinkit jokaiseen makuun. TEEKKARIN AAMUPAUKKU Keitä ravitseva annos ehtaa kaurapuuroa. Läsäytä keskelle aito vanhanajan voisilmä. Lorauta päälle maidonomaisesti pullo pöytistä. TEEKKARIN AAMUPAUKKU: DIEETTIVERSIO Sama kuin edellinen, mutta korvaa voisilmä klöntillä Benecolia. Mikäli paino-ongelmasi ovat todella vaikeita, voit jättää muutkin turhat kalorit (kuten Benecolin ja puuron) pois. BEETHOVENIN ERIKOINEN Juo nopeaan tahtiin kolme lyhyttä ja yksi pitkä. Ja kohta humala jo topakkana kolkuttaa oveasi: ta-ta-ta-taa. SERGEI BUBKA Mittaa kolopakkoon 3 dl jogurttia patjaksi. Kaada päälle puolikas kossupullo ja tipauta joukkoon yks raaka spagetti seipääksi. Nykäse klyyvariin, ja kohta kohoat kohti huimia korkeuksia. SERGEI BUBKA HC Sama kuin edellinen, mutta korvaa jogurtti kotipolttosella. Aamulla saatkin elämyksen siitä, miltä tuntuu tippua 6 metrin korkeudesta ilman patjaa. Sääennuste Wapun päiville Koko maassa kohtalaista tai navakkaa viinan hajua. Päivällä mölinä on vaihtelevaa, ja jossakin päin maata saattaa tulla joitakin järkevänkuuloisia lauseita. Käsivarren seudulla ja napapiirin molemmilla puolilla humala voi nousta kolmeen promilleen. Loppuviikosta selviää tai melkein selviää. Älykkyysosamäärä on koko jakson ajan hieman nollan alapuolella.

15 Mitä eroa on blondilla ja tietokoneella? Tietokoneeseen tarvitsee syöttää tiedot vain kerran.

16 Mitä eroa on blondilla ja jäätelötötteröllä? - Jäätelötötterö ei nuole takaisin. Wapun Krapularuuat Kun wappu kolkuttelee jo takaraivoa niin on hyvä alkaa pohjustamaan tulee sessiota krapularuokavaliolla. Alapäätoimitus testasi I/O maultaan hyvinkin erilaisia tuotteita. Kovan testin tuloksen nyt ensi kertaa julkisuudessa. -alapäätoimitus Hyvää Päivää -vitamiinijuoma Nimen pitäisi olla Ei vitun hyvää huomenta -krapulajuoma. Haisee ja maistuu todella etovalle ja ulostullessaan ainoana positiivisena puolena oli sen sappinesteen peittävä maku. Ei voi suositella edes pelimiehille, - pahaa - kallista - järkyttävää Krapulabanaani? Krapulabanaani (lat. bananas krapulas) Tasapainoinen aamupala aloittelijalle. Helppo nauttia ja mukava oksentaa. Ei kovinkaan ravitseva, mutta hyvän oluen kanssa antaa mukavan kick-startin krapula-aamulle. + ei vaadi hampaita - paljon vitamiineja Yougurt (suom. jukurtti) Tasapainottaa mukavasti vatsan limakalvot pitkänkin putken jälkeen ja täten helpottaa uutta nousua. Voidaan nauttia ja antaa ylen lennossa. Tämä eines on löytö närästykseen. + varma + nopea Mammas kötbullar (suom. äiskän lihapullat) Lihaisaa ja helppo syödä. Voidaan heittää naamariin. Kuitenkin pitää muistaa pureksia ennen nielemistä, muuten tulee ns. kanuunaefekti pullien tullessa ulos. Hyvin miellyttävä krapulaaamun ravintoannos. + tekee vaikutuksen vappuheilaasi lihiskanuunalla - vaatii sinappia - kirvelevä jälkituntuma Olut (suom. kalja, kalija, yks) Vain tosimiehille. Sillä se lähtee, millä se on tullutkin. + hyvää

17 Mitä yhteistä on blondilla ja posteljoonilla? -Molemmat ovat jakamisen ammattilaisia Kaenkky (suom. känkky, karvakäsilätty) Todella ravitseva ja nopea tosimiehen krapula-aamiainen. Valtava nautinto syötäessä, mutta riippuen täytteistä ja R&D yrityksestä voi olla painajaismainen oksennettava. + hinta + joskus lisänä lantrinki - laatu Ripsipiirakka viikon hillolla What can you say.. pahin painajainen. maku: suolasilli, sekä mennessä, että tullessa. Ei voi suositella edes pahimpaan krapulaan + halpaa?? - karvat hampaiden välissä - viikon päästä alkava kutina? Näitä kissoja ei köyhä teekkari haluaisi vaihtaa edes krapulakaljaan.

18 Miksi blondilla on näppylöitä takapuolessa? - Siellä on käyttöohjeet sokeille. Tervehdys! SIK:n perinteiset Möykkäwaunut, jotka kilta sai entisiltä aktiiveilta joskus hamassa menneisyydessä ovat siis uudesti syntyneet Wapuksi Waunujen historia juontaa muutaman vuoden taakse, jolloin Team Naplitsoo teki ensimmäisen version waunuista, koska heidän mielestään ei ravitsemusliikkeissä saati sitten kaupungilla kuullut kunnollista musiikkia. Nämä waunut tehtiin vain omaan käyttöön, mutta valmistumisen painaessa päälle waunut testamentattiin killalle, jottei hieno idea häviäisi waunujen taivaseen. Wanhat waunut ovat palvelleet kiltaa useissa tapahtumissa monena vuonna ja ovat kiertäneet Suomea ristiin rastiin edustaen kiltaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tarinaa kertoo muunmuassa Riihimäen amiksien autopoppisysteemien kalpenevan Möykkäwaunun rinnalla. Wanhat Waunut ovat tulleet tiensä päähän tänä Wappuna. Kuluvan vuoden aikana niitä on yritetty tekohengittää useampaan otteeseen, mutta homma oli liian ylivoimainen. Uusien Waunujen projekti lähti käyntiin etsimällä uutta sopivaa aihiota. Tämä osoittautui aika hankalaksi. Soiteltuani useampaankin numeroon ja kyseltyäni waunuja aloin jo luovuttaa, tietäisivätkö he, mistä löytyisi käytettyjä vaunuja. Kerroin asian liikkeessä ja omistaja innostui asiasta niin paljon, että lupasi ottaa yhteyttä Emmaljungan maahantuojaan ja lupasi etsiä omista varastoista loput osat. Seuraavalla viikolla puhelimeni soi ja viesti kuului, että postissa on tullut vaunut Helsingistä. Minäpä kirmasin liikkeeseen katsomaan niitä ja siellä ne odottivat. Killan uudet Waunut. Niin viattoman näköisinä ja asiasta tietämättöminä. Waunut eivät todellakaan tienneet mihin olivat joutumassa, eikä kyllä tiennyt myyjäkään. Waunut lojuivat kiltahuoneella muutaman viikon, mutta alla kupli. Löimme MikkoXin kanssa päätä yhteen ja mietimme miten Waunut tulisi rakentaa. Tavoitteena oli tehdä Waunuista kestävämmät ja huoltovapaammat. Kävimme tilaamassa Hannun puutyöverstaasta mittatilaus pohjan ja Subikotelon levyt. Verstaalla naureskeltiin mitä olimme tekemässä, mutta niin nauroi moni muukin. Waunujen rakennus alkoi mittailemalla kuinka kaikki osat mahtuisivat kyytiin ja olisivat vielä kestävästi kiinni. Pohja on yhdeksän millin vanerista johon on läpipultattu 16 millin pvc muovit jotka on työstetty muotoon, jotta pitäisivät akut ja vahvistimen paikoillaan. Keskiääni elementit

19 Blondi istutti lampaita maahan. Hän luuli, että niin saadaan puuvillaa. MöykkäWaunut saivat hänetkin pistämään jalalla koreasti ovat kiinni kuuden millin vanerissa, joka taas on kiinni kulmaraudalla pohjalevyssä. Blaa blaa. Tuu itse katsomaan. Subi on tehty vain yhdellä elementillä, koska Ryystö laskeskeli jotain sinnepäin, että kuulemma toimisi paremmin yhdellä elementillä. Siispä kokeilimme sitä ja saa nähdä miten käy. Jos mökä ei riitä laitamme toisen elementin mukaan myös :) Noh, tätä kirjoittaessa kolme yötä on mennyt nukkumatta, mutta projekti valmistui ennen deadlinea, joka oli Wappu. Eikä tullut edes kiire. Ainahan joka projektissa joutuu hieman venymään, mutta tällä kertaa oli sentään mielenkiintiosta ja kivaa. Toivottavasti uudet Waunut palvelevat ainakin yhtä hyvin kuin edelliset. Wanhat Waunut ovat siirtyneet historiaan ja ehdottaisinkin hetken hiljaisuutta ja hörppyä niiden muistolle......toivottavasti uudet Waunut tuovat killalle vain positiivista julkisuutta ja myönteistä mielikuvaa Sähköinsinöörikillasta esiintyessään ympäriinsä. Kiitokset Oulun lastentarvikkeelle, Hannun puusepän verstaalle ja osaston työpajalle, Puuhastelijat epa, MikkoX ja Ryystö

20 Mitä blondi tekee kuolleelle sammakolle? - Tappaa sen. Antoisaa Wappua n lukijoille, toivottaa kolmossivun tyttö

21 Blondi oli lopulta päättänyt opetella uimaan. Uimakoulussa hän sanoi uimaopettajalle: - Luuletteko, että rupean vuotamaan ja uppoan, jos otatte sormen pois sieltä reiästä...

22 Miksi sanotaan viisasta blondia? - Pahan krapulan aiheuttamaksi harhaksi. Juhlijamittari Oletko täydellinen juhlija? Laita rasti ruutuun. Jokaisesta rastista saa yhden pisteen. ( ) Olin tolkuttomassa humalatilassa. ( ) Sain uusia ystäviä. ( ) Vanhat ystäväni eivät enää puhu kanssani. ( ) Sain isommalta jätkältä/tytöltä turpaan. ( ) Annoin pienemmälle jätkälle/ tytölle turpaan. ( ) Oksensin julkisella paikalla vähintään neljä kertaa. ( ) Uhoilin vähintään kolmelle pokelle. ( ) Oksensin poken päälle. (2p) ( ) Lähetin tv-uutisissa terveisiä isovanhemmilleni samalla kun näytin kameralle persettä. (3p) ( ) Sain sukupuolitaudin. ( ) Annoin toiselle henkilölle sukupuolitaudin. ( ) Kusin puistossa. ( ) Kusin ravintolassa tanssilattialla. (2p) ( ) En muista olleeni kusella ollenkaan. ( ) Lauloin Mats Sundin är homosexuell. ( ) Vietin yhden yön putkassa. ( ) Olen vieläkin putkassa. ( ) Lompakoni on tyhjä. ( ) Lompakkoni varastettiin. ( ) Minulla on ylimääräisiä lompakoita. ( ) Herjasin poliiseja. ( ) Olen hankkinut tatuoinnin. ( ) Minusta on videopätkä seuraavassa Poliisi-tv:ssä. (3p) ( ) Minulta puuttuu hampaita. ( ) Hävitin lakkini. ( ) Join viinaa lakistani. ( ) Kusin lakkiini. ( ) Kusin lakkiini ja join siitä. ( ) Kusin toisen henkilön lakkiin ja pakotin hänet juomaan siitä. ( ) Heitin kaverin kämpästä kaikki huonekalut ulos ikkunasta. Tänään muistin asuvani samassa paikassa. ( ) Lähdin laivalla päiväksi Tallinnaan. ( ) Vuokrasin lentokoneen ja lensin Tallinnaan.

23 Mitä eroa on blondilla ja vessalla? - Vessa ei seuraa sinua käytön jälkeen. ( ) Uin Tallinnaan. (2p) ( ) Heräsin vieraassa kämpässä. ( ) Heräsin alastomana vieraassa kämpässä. ( ) Heräsin alastomana ufossa. (2p) ( ) Heräsin Jörn Donnerin kainalosta. (4p) ( ) Heräsin märkäpuvussa ( ) Heräsin kaljuna ( ) Heräsin kuollut kalkkuna kalsareissa ( ) Heräsin meikattuna ( ) Heräsin jalka amputoituna ( ) Heräsin puussa metsässä kolme kilometriä Utsjoelta. (3p) (1-14p) Hyvä yritys! Seuraavalla kerralla hieman rajumpaa alkoholinkäyttöä sekä juhlamieltä...menee vaan viinat hukkaan mikäli jatkat samaan malliin. (15-29p) Loistavaa! Sinulla on erittäin vähän matkaa täydelliseksi juhlijaksi. Ripaus enemmän uhoamista ja muutama paukku lisää. (30-57) Täydellistä! Olet Ymmärtänyt miten pidetään hauskaa. Jatka samaan malliin. Nettivinkki Oletko jo kyllästynyt pelkkään sormeen? Etkö ole koskaan saanut Tosi Isoa? Oletko koskaan miettinyt, miltä mahtaisi norsun kyrsä tuntua? Villit pippelit löytyvät täältä: Valikoimasta löytyy mm. leijona, kirahvi, karhu, kenguru, delfiini ja monet muut suloiset ja vähemmän suloiset eläimet.

24 Pitäisköhän teiänki hankkia elämä. -A. Pekkalan iskutyylinäyte, Geologiristeily 2002 Kyllä. -Del Monte -mies

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse? 1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Pöllönkankaan verkkokohina

Pöllönkankaan verkkokohina Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Kenguru 2017 Ecolier: Ratkaisut (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2017 Ecolier: Ratkaisut (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 12 Oikeat vastaukset ovat alla. 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 7 VASTAUS C C E B C E A 4 pistettä TEHTÄVÄ 8 9 10 11 12 13 14 VASTAUS D B E A C A C 5 pistettä TEHTÄVÄ 15 16 17 18 19 20 21 VASTAUS

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Suomi, Sinä ja päihteet

Suomi, Sinä ja päihteet Suomi, Sinä ja päihteet Asiaa päihteistä maahanmuuttajille Tule mukaan Päihdetyö Tältä se näyttää: Tähän se johtaa: Kännissä olet ääliö. Suomi ja päihteet Ehkäistään Hoidetaan Laki ohjaa Silti: Nuoria

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti.

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti. Faijan BMW Tunnin roolipeli menetetystä nuoruudesta. Pelaajien hahmot (3-5 pelaajaa) olivat kavereita yläkoulussa ja vielä muutaman vuoden senkin jälkeen. Sitten jatko-opiskelut ja työelämä heittivät hahmot

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Sisällysluettelo Sivu Tulosten yhteenveto 1 Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 90 2 Kohteen tulos diagrammina 3 Kohde 2: linja 8 4 Kohteen tulos

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö Sisältö Opettajalle.................................... 3 Kalat metsässä................................. 5 Swaffhamin kulkukauppias........................ 14 Lontoon silta...................................

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS Alla on kuvattu keskustelutilanteita. Ennen tilannetta sinulla on aikaa tutustua siihen. Näet sulkeissa vihjeen, mitä sinun pitää sanoa suomeksi. Kuulet keskustelun toisen

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot