Leppälän koulun väkeä lukuvuonna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Leppälän koulun väkeä lukuvuonna 2003 2004."

Transkriptio

1

2 Leppälän koulun väkeä lukuvuonna

3 ! "! #$$%&#$$'! () * +, ') -. *. ///-0!! + 1/// 2 0 3!! 4, 5

4 Uudistuneesta K-marketista saat kaiken tarpeellisen. Myös sunnuntaisin

5 Leppälän koulun väkeä lukuvuonna Ilari Huhtala 6v. 2. Kirkonkylällä. 3. Jalkapallosta. 4. Ampiaisia. 5. Majan teko. 5. Leikkiminen. Eskarilaisten haastattelua keväällä Janne Kärkinen. 2. Jussintiellä. 3.Leikkimisestä. 4.Käärmeitä. 5.Ulkona oleminen. Kysymyset: 1. Mikä on nimesi ja ikäsi? 2. Missä asut? 3. Mistä pidät eniten? 4. Mitä inhoat? 5. Mikä on ollut hauskinta eskarissa? 1. Heidi Haapaniemi 6v. 2. Leppälässä Peltolantiellä. 3. Hevosella ratsastamisesta. 4. Uskontoa. 5. Läksynteko. 1. Sara Kreivi 6v. 2. Lahenperällä. 3. Piirtämisestä. 4. Haavaa. 5. Kisu pikkukuu kirjan teko. 1. Aki Koivukangas 6v. 2. Leppälässä. 3. Syömisestä. 4. Rottia. 5. Leikkiminen. 1. Iida Göös 6v. 2. Lahenperällä. 3. Ruuasta. 4. Kiusaamista. EKALUOKKALAISIA: MINÄ OLEN ELINA KOIVUKANGAS. OLEN ENSIMMÄISELLÄ LUOKALLA. OLEN 7 VUOTTA. MINÄ OLIN EILEN ILLALLA LUISTELEMASSA. SAIN 3 MAALIA JONILLE. MINÄ OLEN ELINA KORPI KOHTA 8 VUOTTA. PIDÄN HEVOSISTA. PIDÄN USKONNOSTA. INHOANMATIKKAA. (Jatkuu sivulla 7)

6

7 (Jatkoa sivulta 5) MINÄ OLEN JOKKE GÖÖS, OLEN 7 VUOTTA. OLEN M UUTTANUT TÄN- NE KIRKONKYLÄLTÄ. MINÄ PIDÄN JÄÄTELÖSTÄ. M IELUISIN KOULUAI- NEENI ON MATEMATIIKKA. MINÄ OLEN SAARA HOSIONAHO. OLEN EKALUOKALLA. OLEN 7 VUOTTA. M INÄ EN TYK- KÄÄ MAKSALAATIKOSTA. MEILLE OSTETAAN KOIRIA. MINÄ TYKKÄÄN TEHDÄ LUMESTA KOIRIA. MINÄ OLEN ANETTE ELISABET KREIVI OLEN ENSIMMÄSELLÄLUOKALLA. OLEN 7 VUOTTA. MINÄ PIDÄN UIMISESTA JA LUISTELEMISESTA JA JALKAPALLOSTA. M INÄ EN PIDÄ HERNEKEITOSTA EN- KÄ PORKKANALAATIKOSTA. MINÄ OLEN TONI. OLEN HUIPPU HYVÄ LUISTELUSSA. MINÄ SAIN EILEN MAALIN. MINÄ KÄVIN SUIHKUSSA PELIN JÄLKEEN. MINÄ OLEN UNIKEKO. OLEN EN- SIMMÄISELLÄ LUOKALLA. M INÄ EN PIDÄ MAKSALAATIKOS- TA. LEMPIELÄIMENI ON KOIRA. MINUSTA ON MUKAVAA UIDA. LUISTELEN JA HIIHDÄN MIELEL- LÄNI. VIIVI KATRIMARJA RUUTTULA TOKALUOKKALAISIA: Hei olen Nuuti 9v tykkään soutaa ja kiipeillä puissa. Äitini ja isäni nimet ovat Anne ja Jaakko. Lempiruokani on hernesoppa. Tykkään myös kalakeitosta. Lempi limsani on pepsi ja coca cola. Lempikarkkini on ässä mixsit. Tykkään pyöräillä. Tykkään luistella. Tykkään katsoa tvtä Nuuti Minä olen Henna 9 vuotta. Harrastan jalkapalloa, hiihtoa ja juoksua. Minun lempiruokani on hernekeittoa ja pinaattikeitto. Minun lemmikkinä on koira. Minun lempi kouluaineeni on liikunta. M inä inhoan matikkaa ja kuvaamataitoa. Minä olen Janne Haapaniemi. Minä harrastan jääkiekkoa ja kesällä jalkapalloa. Olen yhdeksän vuotta. Minun lempiruokani on pizza, maksalaatikko ja juoma on limsa. Minulla on oma koira ja sen nimi on Teho ja Teho on kiva. Minä olen Jeremia. olen 9.vuotias. Lempiurheilu on jalkapallo. Lempiruokani on hernekeitto. Meillä on kissa, koira, kani ja hevonen. (Jatkuu sivulla 9)

8

9 (Jatkoa sivulta 7) Meillä on 3 moottorikelkkaa. Meidän iskä myy kafepar koneita. Joni Kärkinen olen 8vuotta. Harrastan talvella jääkiekkoa ja kesällä jalkapalloa. Asun Sievissä. Olen utelias, lempinimiäni on Jonne, Jontse, Jonse, Jonsered ja Jokkeri ja olen syntynyt Minulla on kavereita. Olen 2;lla.luokalla. Paras kouluaineeni on liikunta ja olen hyvä yhteenlaskuissa. Paras ruokani on hernekeitto. Osaan uida ja sukeltaa ja pidän eläimistä. Olen kova hiihtämään ja kova moottorikelkkailemaan. Olen käynyt Ruotsissa. M inä olen Juho Ruuttula ja olen 9- vuotias. M inä harrastan jalkapalloa, hiihtämistä ja jääkiekkoa. Mä inhoon mun iso veljeä Anttia, se on ärsyttävä kun se omii meidän tietsikan. Mieluisin koulu- aine on liikunta. Mun lempiruokani on spagetti. Minä olen Niina. olen melkein yhdeksän vuotta ja olen kakkosluokkalainen. Minun lempiruoka on lohikeitto ja spagetti. Minun lempiaineeni koulussa on liikunta. Minä olen Sara Löytynoja, olen 9 v. harrastukseni on tietokoneella pelaaminen, hiihtäminen, luistelu, pyöräily ym. En pidä huumeista enkä sairauksista. M inulla on kissa lemmikkinä. Musa makuuni kuuluu The Rasmus Tiktak Maija Vilkkumaa Pikku g. Minun lempiruokani on hernekeitto. Minulla on sisko ja veli. Veljeni nimi on Tuomas ja siskoni Riikka. Minun siskollani on hamsteri. Nimeni on Tuomas Korpi olen yhdeksän vuotta. Harrastan pienoismalleja luen mielelläni tietokirjoja.mieluisin kouluaihe on kuvamataito. Lempi ruoka on pitsa. Minä olen Vili Ruuttula ja olen 9.v Harrastan painia, futista ja urheilukolua. Lempiruokani on spaketti ja kastike. Tykkään pelata tietokonetta ja katsoa telkkuu. Lempiaineeni koulussa on liikunta. KOLMASLUOKKALAISIA: Minä itse Ilkka. M inä olen 9vuotias ja olen kolmos luokalla. Olen tosi ujo ja hidas juoksemaan. Olen tosi lyhyt ja minua ärsyttää koulu. Minä osaan ajaa moottorikelkalla. 10 vuoden jälkeen ajan kesällä mopolla ja talvella moottorikelkalla Minun nimeni Katja Marjut Kreivi ja asun sievissä. Minä olen yhdeksän vuotta. M ä tykkään eläimistä. M inulla on koulussa mukavia kavereita jotka ovat Ete ja muut tytöt. Mulla on 3 siskoa ja 6 veljeä. Äitin nimi on Anna-Maija ja isän nimi on Hannu. Olen 9 w Ja minun nimeni on: Kristiina. Lempi värini on: lila, keltainen, sininen. Minun lempi eläin on: hevonen ja kani. Asun sievissä, kouluuni on matkaa 2 ki- (Jatkuu sivulla 10)

10 (Jatkoa sivulta 9) lometriä. Minulla on vaalea tukka ja siniset silmät. Minusta tulee isona ratsupoliisi. Olan Sanna 9v. Käyn Leppälän koulua ja käyn 3luokkaa. Meillä ei ole lemmikkiä, pidän eläimistä ja lempi aineeni on liikunta ja inhottavimmat aineeni ovat enkku ja matikka. Ensimmäinen päivä uudessa koulussa. Kun tulin kouluun mietin saanko uudessa koulussa yhtään kaveria. Kun olin koulussa minua alkoi jännittämään mitä koulussa tapahtuu. Kun tulin sisälle välkältä sain heti Katjan, Kristiinan ja Sannan kaveriksi. Oli mukava kun sain kavereita. Ensimmäinen koulupäivä oli tosi mukava. Janette NELOSIA: Minun nimeni on Miika.Olen 10v. Minun parhaat kaverit ovat:teppo ja Tommi. M inä tykkään ajaa mopolla,autolla,mikroautolla ja traktorilla.minä omistan :mopon,traktorin,auton ja mikroauton.harrastan:rullaluistelua ja laskettelua Minä olen Tommi olen 11 v ja minun haaveeni on saada oma pieni mökki metsään mutta ei liian pieni. minulla on oma koira sen nimi on M inttu se on aika nuori minulla on myös kevyt moottoripyörä. Minä itse Hannu Olen aika pitkä neljäsluokkalaiseksi pojaksi. Pituutta on noin 155cm. hiukseni ovat lyhyet. edestä vaaleat ja takaa tummat. Minä pidä urheilusta. Minä olen Miika. Olen 10v ja haluan saada karkkipussin. Meillä on 3 moottorikelkkaa ja 1 mönkiä. Meillä on myös 4 eläintä: hevonen kissa koira ja kani. VIIDESLUOKKALAISET: Hei! Minä olen Leppälän Maria. Käyn 5- luokkaa Leppälän koulussa. Lempi aineeni koulussa on, matikka, käsityö, musiikki, liikunta ja kuvaamataito, jota minä myös harrastan. M inut tunnistaa ruskeista hiuksista, sini/ruskeista silmistä ja punertavista silmälaseista. Pidän pinaattikeitosta ja perunoista pihvin kera. Toivoisin että kesä tulisi nopeasti, ettei tarvitsisi täristä pakkasessa Minä olen Miia. Olen 12 vuotias viitos luokkalainen. Harrastan:Lumilautailua,ratsastusta,piirtämisttä, luistelua, rulla-luistelua,lukemista,uintia ja netissä surffailua. Lempi ruokaani on torillat ja feta salaatti. Minun parhaita kavereitani ovat: Maria, Johanna, Marika, Kristian, Mimmi, Minttu ( koira ),Mirri ( kissa ),Ronja ( koira ), Toope ( kissa ), Topi ( kissa )...ja tietenki naapurin kissa Miiru.. Minun veljeni nimi on Tommi.Isäni nimi on mika ja Äitini nimi on Anne.Ja muuten unohdin kertoa et meillä on koira : ) Sen nimi on Minttu. Se on rodultaan Shetlannin paimen koira. Minä olen Johanna. Olen syntynyt vuonna 1992 ja käyn viidennettä luokkaa Leppälän koulun ala-asteella. Harrastan ratsastusta ja hevosen hoitoa. Minä en pidä ötököistä ja pakkasesta. Lempiruokani on pizza. Tulevaisuuden haave on ryhtyä eläinlääkäriksi. Minä pidän eläimistä.

11 M inulla on siniset silmät ja vaaleat hiukset. Hei! Olen Marika Haapaniemi asun Sievissä ja punaisessa talossa koulua vastapäätä. Täytän pian 12 vuotta. Minut tunnistaa aika lyhyistä hiuksista, ruskeista silmistä. Harrastuksiini kuuluu: pianonsoitto, hiihto ja paljon muita mukavia urheilulajeja. Lempiruokani on perunat kastike pihvin kera. Minä itse, Toni. Minulla on vaaleatukka, En ole muutako 133c pitkä, minulla on Siniset silmät, minä olen ruma Ja meille ostetaan ens kesänä pv. Olen Matias. Minä olen tavallinen. Isäni ajaa puurekkaa. Äitini on kova siivoamaan. Paras ystäväni on Hannu Janne ja Tuomas. Isosiskoni on ärsyttävä. Minä mopoilen ja ajan kovaa mopolla. Minut löytyy numerosta 08/ Haluaisin päästä sukkulaviestiin. Pidän mopoista en pidä karhuista. Moi! Olen Antti Ruuttula ja käyn 6. luokkaa. Harrastan painia, hiihtoa, pesistä ja muuta urheilua. Lempiruokani on lasagne ja juomani omenalimsa. Suosikki aineeni koulussa on englanti, liikunta ja kuvis ja en pidä äikästä. Suosikki tv-ohjelma on C.S.I. Minä olen Jouni Kreivi. Käyn Leppälän koulun kuudetta luokkaa. Eli olen 12vuotta. Minulla on siniset silmät ja melko vaaleat hiukset. Lempiruokani on pizza ja lempijuomani on Coca-Cola. M inä asun Lahdenperällä yhdessä sinisessä talossa. Harrastan skeittausta ja lumilautailua. Minä olen Joona Korkeakangas. Olen 12 vuotta eli kuudennella luokalla. Minulla on ruskea tukka ja silmät on, en nyt muista. Mukavimpia aineita on liikunta, uskonto ja kässä. Lempiruokia on lasagne, pinaattikeitto ja pizza. Minä harrastan lukemista, lumilauttailua ja uimista. Minä olen Riku Koivukangas. Olen 151 cm pitkä. Olen 12v. Minulla on vaaleat hiukset ja siniset silmät. Minun lempi sapuskani on pizza ja hampurilainen ja juomani limut. Minun luokallani on 5 oppilasta ne ovat Riku, Jouni, Jarkko, Joona ja Antti. Hei! Olen Tuomas S. Täytän huhtikuussa 12 wee. Harrastan: Lumilautailua ja hiihtoa talvella, kesällä vähän pyöräilyä. Lempi sapuskani on: Tortilla. En oikein tykkää käärmeistä kun niiitä putkahtaa esiin silloinkun niitä vähiten odottaa. Mä eli Jarkko Kreivi olen 12 vuotta. Harrastan skeittausta ja snoukkausta. En pidä koulusta vaikka pakotettaisi. M un mielestä koulua ei olisi pakko käydä. Mä pidän eniten pizzasta tai oikeastaan tytöstä. Lopetan koska välkkä alkaa. Tavataan seuraavalla tunnilla. KUUDESLUOKKALAISIA:

12 Eilen haimme pajuja punontaa varten. Teimme ryhmät ja lähdimme ojista hakemaan pajuja. Olimme siellä noin yksi ja puoli tuntia. Tänään teimme niitä. Se oli helppoa. Ensin panimme isoja pajuja styroksiin. Sen jälkeen alas tehtiin jotain ovelaa. Ne ylhäältä sidottiin jollain japanilaisella KUNG-FU solmulla. Se oli valmis. Pete otti niistä ja meistä fotoja. Jarkko On Ylä-luokka kerää pajuja pelloilta. Tarvittiin pitkiä pajuja, joissa ei ole haaroja. Kun oltiin kerätty tarpeeksi pajuja, ne kostuteltiin ja pantiin jätesäkkiin vuorokaudeksi Pajut otetaan sisälle, ja pannaan saaviin. Sitten niitä ruvettiin lajittelemaan pituuden mukaan. Ensin otetaan toisella kädellä pajujen päistä kiinni, sitten ruvetaan pyörittään että pajut lähtevät ja niin edespäin. Kun pajut oltiin lajitettu, niin sitten ruvetaan punomaan. Ensiksi otetaan tyroksin pala. Siihen tökätään kuusitoista pitkää pajua, niin että ne menevät läpi, sitten päät sijotaan yhteen. Sen jälkeen alas punotaan kolmella pajulla sen semmoinen köynnös. Sen päälle tehdään saksipunontaa kahdella pajulla. Kun se ollaan tehty, ruvetaan saksi pujonnalla tehdä semmosta punosta ylöspäin, kun se työ on tehty saaty valmiiksi, niin pajujen päihin tehdään japanilainen solmu. Sen jälkeen päät tasataan ja pajuköynnös on valmis. Tuomas Teimme pajunpunontaa se oli kivaa hommaa. Ensin pistimme pajuja semmoiseen hommeliin. Sitten punoimme pajua sen ympärille. Ja sen jälkeen teimme sellaista jotain koristusta. Ja sinne voi pistää vaikka kynttilän. Matias Haimme pajuja Haapaniemen peltojen reunalta tiistaina Pajujen piti olla yön yli ennen kuin niillä pystyi punomaan. Meidän piti hakea 15 pitkää ja kourallinen lyhyitä pajuja jotka laitoimme pussiin ja kannettiin koulun taakse. Kotona keräsimme lisää pajuja jotka veimme seuraavana päivänä koululle. Keskiviikkona tuli koululle korinpunonnan opettajat Eeva ja Tiina. Aluksi kasasimme kaikki saman kokoiset pajut samaan pinoon jonka jälkeen meille jaettiin tyröksin palat jossa oli 16 ympyrää joihin piti panna paju pystyyn. Teimme köynnöskuvuksi sanotun rakennelman. Sitä oli helppo ja mukava tehdä joten moni sai sen nopeaa valmiiksi. Joona

13 1. Mikä on teidän koko nimenne? Olen Samuel Johannes Salmi. Minua on kutsuttu koko ikäni leikillisesti nimellä Sami. Piispantarkastus Piispa seurueineen kävi Sievissä piispantarkastuskäynnillä 2. huhtikuuta. Matkallaan hän piipahti myös meidän koulullamme. Yläluokan oppilaat miettivät ryhmittäin, mitä he haluaisivat piispalta kysyä. Tässä koululaisten kysymykset ja piispan vastaukset. 2. Missä asutte? Minä asun Kiimingin kunnassa Jäälin kylässä. Kylän nimi on eteläsuomalaisille hankala. M uutettuani Jääliin sain postia, jossa luki Jäärä tai jotain muuta vastaavaa. Nimi ei oikein sovellu etelä-suomalaisen korviin, mutta minulle se sointuu oikein hyvin. 3. Kuinka vanha olette? Olen tällä hetkellä 53-vuotias. 4. Onko teillä vaimoa? Kyllä minulla on Hannele -niminen vaimo. Olemme olleet naimisissa vuodesta 72 lähtien. 5. Onko teillä lapsia? Lapsia minulla on kaksi. Mikko- niminen poika, joka on syntynyt vuonna 1975 ja hänelläkin on oma lapsi, olen siis isoisä. Toinen lapseni on Johanna. Ja sitten on tietysti miniä. 6. Mikä on lempi eläimenne? M inulla on lemmikkieläin, Doora niminen koira, joka aina tervehtii iloisesti kun tulen kotiin. Se täyttää joulukuussa 10 vuotta eli ei ole mikään nuori koira enää. Kyllä tykkään muistakin eläimistä paljon, eläimet ovat minusta hirveen kivoja. 7. Mitä harrastatte? Harrastan mielelläni ulkona olemista. Luonto on minulle tärkeä asia. Kalastus on myös tärkeää ja joskus nuorempana harrastin metsästystä, mutta metsästyslupa on nyt päässyt vanhenemaan. Toki lukuharrastusta on hyvä pitää vireillä. 8. Oletteko lumilautaillut koskaan? Sitä en ole kyllä kokeillut koskaan. Voisi käydä hullusti jos alkaisin näillä vuosilla harrastamaan lumilautailua. En ymmärrä miten ihmiset pysyvät yleensä kasassa kun lumilautailua harrastavat. (Jatkuu sivulla 15)

14

15 (Jatkoa sivulta 13) 9. Mikä on paras SM-liiga joukkue? Luulen, että on paras olla vastaamatta tähän kysymykseen, pidetään vain yleensä suomalaisten puolta. 10. Olitteko hyvä koulussa? Kyllä minä olin ilmeisesti omasta mielestäni ja vähän muittenkin mielestä aika hyvä koulussa. Ei minua kuitenkaan koskaan pingoksi haukuttu. Voisi sanoa että minulla meni koulussa keskimäärin aika kivasti. 11. Onko kummituksia olemassa? Se on aika vaikea kysymys. Tiedän, että monien ihmisten mielestä kummituksia on olemassa. Itse en usko kummituksiin. Aina on olemassa joku selitys joka kätkeytyy tällaisten ilmiöiden taakse. En kuitenkaan tarkoita, etteikö maailmassa olisi olemassa selittämättömiä asioita. Jos tarkoitetaan tällaisia pelottavia kummitusaaveita, niin niihin minä en usko. 12. Oletteko saanut ylinopeus sakot? Olen saanut. Se on tietysti kauhean kurjaa. Olin tulossa pitkän päivän jälkeen kotiin. Eksyin tienhaarassa, eli ajoin väärin. Tiellä ei ollut minkäännäköistä liikennettä. Käänsin auton ja painoin kaasua. Kuinkas ollakaan siellä olikin sitten joku joka ylinopeuden rekisteröi ja niin minä sain sakot. Se oli kurja homma. 13. Haaveilitteko jo pienenä piispaksi tulemisesta? Jos olisin jo pienenä haaveillut piispaksi tulemisesta, olisin ehkä ollut pikkuisen liian innostunut näistä asioista. Kuutosluokkalaisen ikäisenä varmaan aloin miettiä, että papin homma on aika kiva homma. M inulla oli paljon setiä pappeina. Heidän kanssaan oli kiva jutella. Muistan kerran kun kotona pappilassa laitoin salaa uudet papin vaatteet päälle, ja ajattelin että olishan tää aika makeeta. Piispaksi en toki koskaan lapsena itseäni ajatellut mutta pappeus oli minulle aika tärkeä asia jo pienestä pitäen. 14. Minkä ikäisenä pääsitte piispaksi? Minut valittiin piispaksi vuonna 2000, se oli marraskuun loppua. Olin silloin 49- vuotias. Otin vastaan viran 1. tammikuuta vuonna Kuinka monta vuotta olette ollut piispana? Nyt minä olen ollut piispana alun neljättä vuotta. 16. Mikä on parasta työssänne? Kyllä minusta piispan töissä kaikkein kivoimpia asioita on kun saa olla tekemisis- (Jatkuu sivulla 17)

16

17 le, koulupäivälle, niin mielelläni käyn kouluissa. Käyn kouluilla myös muissa tilaisuuksissa. (Jatkoa sivulta 15) sä hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Saa nähdä hyvin eri-ikäisiä ihmisiä. Saa olla ihmisten elämän keskellä ja nähdä mitä ihmisille kuuluu. Saa nähdä ihmisiä kasvoista kasvoihin eri puolilla laajaa, laajaa hiippakuntaa. Nyt kun olen Sievissä olen hiippakunnan eteläosassa. Pääsiäisenä menen pohjoiseen Enontekiön Hettaan ja olen siellä saamelaisten keskellä. Minusta on ihanaa olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, olla heidän juhlassaan, arjessaan ja joskus myöskin suruissa mukana. 17. Matkustatteko usein? Kyllä minä olen hyvin paljon liikenteessä. Itseni ja perheeni vuoksi en ole oikein edes uskaltanut laskea kuinka paljon olen poissa kotoa. 19. Millainen on piispan ammatti? Piispan ammatissa jokainen päivä on erilainen. Ihmiset ovat erilaisia eri puolilla Suomea ja kysymykset vaihtelevat. Tässä ammatissa on paljon erilaisia asioita; siihen liittyy yhteiskunnallisia ja kirkollisia kysymyksiä, hallintoa, ihmisten tapaamista, kuuntelemista, keskustelemista, virkaan asettamista, matkustelemista. Oikeastaan tähän työhön kuuluvat kaikki elämän kysymykset. Tämä on kiva ja hieno ammatti. 20. Mikä oli paras kysymys? Jaa-a. Kaikki kysymykset olivat oikein hienoja ja en laittaisi yhtään niistä toisten yläpuolelle. Te olette tehneet erittäin hienoja kysymyksiä kaikki. Kiitos teille niistä, olette tehneet upeaa ryhmätyötä. Teistä tulee hyviä toimittajia! 18. Vierailetteko kouluilla paljon? Kyllä käyn kouluilla hyvin mielelläni katsomassa oppilaita ja opettajia. Aina kun on piispantarkastus ja jos se sattuu perjantail-

18 Pohjanmaa: puh: puh:

19 Arkkitehtipäivä Tein 2 kanin taloa ja toiseen taloon 2 ovea ja toiseen yhden. 2 oviseen laitoin putken joka loppu yksi oviseen taloon oveen kiinni. Lopuksi maalasin mökit hammas harjalla. Kristiina Leppälä Ensin katottii kuvia ja puhuttiin niistä. Ja sitten ruvettiin miettimään mitä tehdään. Minä tein talon.ensin piti liimata paljon ja sitten maalata vesiväreillä ja sitten kun oli maalannut piti panna kattoon levyjä ilkka Rakentelimme kaikenlaisia taloja ja esineitä ynnä muuta. Minä rakensin pienen talon. Yritin saada siitä komean ja tulos on aika hyvä. Vaikka itse sanonkin talosta tuli oikeastaan aika hieno. Hannu HILDAN KUDIN. HILDA OLI 47 VUOTTA. HÄNELLÄ OLI MYÖS ISÄ, HÄNEN NIMENSÄ OLI JUSSI. OLI ILTASELLA TÖISSÄ. SILLÄ VÄLIN HILDA KUTOO HEIDÄN TALOON MATTOA. SIITÄ TULI HIENO! Anette JUSSI MATIAS KUUMEESSA MATIAS OLI KUUMEESSA. HÄN PARANTUI JA MENI ULOS JA HÄN TULI TAAS SAI- RAAKSI. HÄNET VIETIIN TAAS SÄNKYYN JA HÄN NUKAHTI HETI. ELINA KOIVUKANGAS Sienitontun syntymäpäivät Syntymäpäivillä oli kakku. Sienitonttu sai lahjaksi vesipyssyn ja ilmapalloja ja traktorin ja kahvinkeittimen ja kaksi sataa ilmapalloa ja kolme sataa karkkipussia sekä paljon limsaa ja WC paperia. Lisäksi hän sai kellon, suklaa levyn, lakritsia, vessanpytyn, auton, kanan, vessanpytyn raikastimen, kissan ja koiran ja uuden talon johon kaikki tavarat mahtuivat. Juho Metsäneläinten talvikisat Metsässä pidettiin kisat. Kisoihin osallistui oravia jäniksiä hirviä kettuja ja karhuja. Sitten oli jo ensimmäisen kilpailun vuoro; se oli oravien kävynsyöntikisa. Sen voitti Olli Orava Sitten oli luistelun vuoro; sen voitti Hirvi Sarvi. Kettu voitti kelkkailun. Karhu voitti mäenlaskun jänis voitti hiihdon. Ja kaikki oli iloisia Sara

20

21 Keittäjän palsta ! 8 9!! 4! ::! 4. 4

22

23 Kuutosten koulumuistoja Me olimme ensimmäisiä eskareita. Meillä oli Kristiina Rieskaniemi opettajana.1 ja 2 luokalla opettajana oli Petri Verkasalo. Ykkös luokan jälkeen muutimme Ry:lle jossa olimme 2 ja 3 luokan. Kolmosella meitä opetti Markkulan Marja. Pelasimme ottelun Jyrinkiä vastaan ja hävittiin. Neljännen luokan aloitimme uudessa koulussa ja meillä oli opettajana Arja Lahnalampi. Viidennellä luokalla meitä opetti Anna Liisa Leppälä. Pelasimme jääpallo ottelun Vanhaakirkkoa vastaan ja voitimme. Kuudennella oli opettajana Petri Verkasalo. Pelasimme Jyrinkiä vastaan jalkapalloa ja voitettiin. Joona Eskarista en muista mitään. Ensimäisellä luokalla minua jännitti mennä kouluun. Minulla oli opettajana Pirkko Sipilä, hän oli ehkä mukavin opettaja joka on opettanut minua. Mutta opettaja vaihtui Sanna Suihkolaan joka oli ankara opettaja. Silloin kun hän opetti jäin pari kertaa pätkään. Toisella luokalla opettaja vaihtui Marja Markulaan joka oli inhottavin ope joka minulla on ollut. Kakkoselta en muuta muista. Kolmannella luokalla opettajana oli Markku Vesisenaho joka oli ihan mukava ja hän oli hyvä pitämään liikuntaa. Neljännellä opettajani oli Markku Vesisenaho. Sen muistan että matikan tunnilla hutaisin viivottimella kellon alas,onneksi meillä oli sijainen silloin (ONNEKSI). Viidennellä luokalla opettajana oli ( yllätys,yllätys) Markku Vesisenaho. Kuudennelle vaihdoin koulua Leppälän kouluun. Opettajana on Petri Verkasalo hän on ihan kiva opettaja. Antti Ruuttula Esikoulusta en muista muuta kun että opettajana oli Kristiina Rieskaniemi. 1 luokalla opettaja oli Petri Verkasalo. Silloin joutuin joskus keittiöön kirjoittamaan mitä olin tehnyt. 2 luokalla oli sama opettaja kuin 1 luokalla. 2 luokan kevätlukukauden alussa me jouduimme homekoulun takia evakkoon Sievin Rauhan yhdistykselle. Kolmosluokan alussa jännitti kun päästiin yläluokkaan. 3 luokalla opena oli Marja Markkula. Siistiä oli kun välitunnilla juostiin Rauhan yhdistyksen käytävillä. 4 luokalla opena oli Arja Lahnalampi. 5 luokalla opettajana oli Anna- Liisa Leppälä. Silloin me pelattiin jalkapalloa Jyrinkiä vastaan ja voitettiin ne. Samana vuonna me voitettiin Vanhakirkko kaukalopallossa. 6 luokalla oli Petri Vrekasalo opena. Me käytiin voittamassa Jyrinki jalkapallossa taas ja voitettiin turnaus jossa oli mukana Vanhakirkko, Korhonen ja me. Joka vuosi on tullut tehtyä kiusaa opeille. AARRGG!!!!!! OPE TULEE!!!!!! Jatkan kun pääsen puhuttelusta. Jarkko JENGIMUISTOT: Esikoulusta en muista mitään muuta kuin sen että opettaja oli Kristiina Rieskaniemi.. Ensimmäisellä ja toisella luokalla opettaja oli Petri Verkasalo. Toisen luokan puolessa välissä jouduimme evakkoon RY: lle. Kolmannella luokalla opettaja oli Marja Markkula. Neljännellä luokalla oli opettajana Arja Lahnalampi. Opettaja josta en oikeen pitänyt. En pitänyt kenestäkään opettajasta erityisesti. Viidennellä luokalla opettaja oli Anna-Liisa Leppälä. Hän oli melko mukava opettaja. Kuudennella luokalla eli nyt on opettajana Petri Verkasalo. Nyt on aika mukavaa kun ollaan koulun vanhimpia. Jouni Esikoulu: Eskarista en muista juuri mitään mutta ope oli Kristiina Rieskaniemi. 1 luokka: opettaja oli Petri Verkasalo. Oltiin vanhassa koulussa joka purettiin pois kun siinä oli home. 2 luokka: Opettaja oli Petri Verkasalo. Sen lukuvuoden puolella me muutettiin RY:lle kouluun kun uutta rakennettiin. 3 luokka: koko kolmas luokka me oltiin äryyllä silloin opettaja oli Markkulan Marja. 4 luokka: Opettaja oli Arja Lahnakampi silloin oli hauskaa kun oli uusi koulu. 5 luokka: Silloin opettaja oli Anna-Liisa Leppälä silloinkin oli hauskaa. Riku

24

25 Koulunkäynti kannattaa! Koulussa oppii lukemaan ja laskemaan. Laskemista voi hyödyntää kaupassa ja voit laskea paljonko olet voittanut korttipelissä rahaa (Heh he). Lukemista voi hyödyntää että voit lukea onko tullut voittoa lotossa ja voit lukea kirjoja Antti Koulussa on rentoa kun saa ilmaiseksi ruokaa ja käydä internetissä. Koulussa oppii laskemaan että paljon on voittanut casinossa rahaa. Tulkaa kouluun! PLIIS Jarkko Koulussa oppii ja sieltä saa kavereita. Koulussa on kivaa opiskella ja olla kavereiden kanssa. Koulussa on joskus tylsää mutta enimmäkseen siellä on kivaa. Siellä oppii kaikki historiasta ja oppii myös tuntemaan maailmankartasta missä sijaitsee Suomi. Siellä opit lukemaan ja laskemaan. Koulun käynti kannattaa! Johanna Kannattaa käydä koulua koska se on mukavaa. Koulussa saa ystäviä ja siellä oppii kaikenlaista hyödyllistä. Koulussa saa mennä joka tunnin jälkeen ulos ja tehdä siellä mitä haluaa. Koulu loppuu melko aikaisin ja saa olla kotona loppupäivän. Joona Koulunkäynti kannattaa koska siellä oppii kaikenlaista. Esim. oppii laskemaan yhteenlaskuja ja siellä minä olen oppinut kirjoittamaan. Koulu on hyvä koska joskus saa käydä internetissä. Jouni Jos on pula tiedosta, ei hätää, kouluja riittää! Kuten pieni poika, joka eli kaduilla. Hän oli murheissaan, koska ikkunoista pilkotti iloisia ihmisiä, mutta poika ei iloinnut mistään. Kunnes vanha rouva löysi pojan. Tämä rouva esittäytyi yhden koulun rehtoriksi ja halusi pojan kouluunsa. Poika sai asua rehtorin luona. Poika sai kilttejä ystäviä ja opettajatkin osoittautuivat kivoiksi. Aikuisena hänestä tuli hyvin tietoinen opettaja. Koulu kannattaa! Saat hyvän koulutuksen ja aikuisena paremman työpaikan! Maria Leppälä -92 Koulua kannattaa käydä vaikka ei huvittaisikaan. Koulussa oppii lukemaan, laskemaan ja oppii tietämään kaikenlaista historiasta nykyaikaan. Koulussa saa uusia ystäviä. Jos et käy koulua voi olla työpaikankin haku hankalaa! Koulunkäynti kannattaa!!! Marika Haapanemi Koulun käynti kannattaa koska kun olemme aikuisia osaamme laskea ja kirjoitta jos emme niin ei edes sanomalehteä osaa lukea ja työssä tarvitse niitä taitoja niitä mitä on koulussa opittu. Sinä et osaa mitään ellet käy koulua!!!!!!!!!. Matias pinola (Jatkuu sivulla 26)

26 (Jatkoa sivulta 25) Koulua kannattaa käydä vaikka osaisikin laskea, lukea ja kirjoittaa.. Ja vaikka osaisitkin laskea todella hyvin niin et ehkä osaa esim. erinimisten murtolukujen yhteen laskua, mutta senkin opit koulussa.. Ainakin viidennellä luokalla.. Joten koulun käynti kannattaa!! Yx viitosluokkalainen-04 Miia Mehtälä Koulussa on mukavaa kun saa pelata tietokoneella. Koulussa on mukavaa kun saa olla eskariluokassa. Koulussa on rentoa kun on hyvät jälkiruuat. Koulussa on mukavaa kun värkätään jotain. Koulun väli tunneilla on mukavaa kun siellä tehdään kaiken laista hauskaa minkä itte kattoo hauskaksi. Riku Koulussa on usein mukavaa. Saa uusia ystäviä ja sinne tulee joskus uusia oppilaita. meillä on Leppälän koulussa kaksi kiikkua ja yksi rimpuiluteline Toni Koulussa oppii hyödyllisiä asioita esimerkiksi: Laskutaitoa, englantia, oppii lukemaan ja kirjoittamaan. Myös siellä oppii kädentaitoja esimerkiksi: Kuvaamataitoa ja käsitöitä. Hyötyjä opituista: Kun osaa laskea hyvin niin kaupassa ei kukaan pääse huijaamaan sinua. Kun oppii puhumaan sujuvasti englantia, oletan että olet ulkomailla, ja sinä et löydä takaisin hotelliin. voit kysyä joltakin ohikulkijalta missä se sijaitsee. Lukemalla osaa varoa vaaroja jos on varoituskylttejä. Kirjoitustaidolla voit vaikka jättää viestin äidille että olet mennyt kaverille. Kädentaidoista sen verran että kuvaamataidolla voi tehdä vaikka taideteoksia. Käsitöissä oppii vaikka korjaamaan oven. Tuomas

27 Poikien runocorner!!!!! Kuuma kesä Kuuma täällä on, kesä vallaton. Gangsta slaidaa skeitillä, hämähäkin seitillä. Jake & Riksa Kesällä Enne tuli kaikkea muuta, mutta nyt skeittaajan pääluuta. Tietokoneet kaappiin pistetään, skeittilaudat esiin nostetaan. Matka skeittiparkkiin suunnataan, jossa päivät pitkät skeitataan. Jake & Riksa Skeittaaja Skeitti lähtee rampista, sorsat nousee lampista. Skeittaajalta kypärä puuttua voi, kun korvalapuista rapit soi. Jake & Riksa Temput Kun skeitti alta lähti, päässä näkyy tähti. Nyt potkaistaan kickflip, ja heti perään heelflip. Skeittaaminen on kivaa, jos saa vappuna juoda simaa. Jake Slide Skeittasin maantietä pitkin vedin kickflipin sitten olliella vedin slaidiin ja vedin boardilla 20 metrii Riksa Upee Tänään keksin vitsin, kun nopeasti tein ditsin. Trampoliinissa tein hypyn, päällä dripin rypyn. Dekki mua jalkaan osu, kun mä tiellä näin upeen fosun. Jake Kun skeittit liikku, Linnut kiikkuu ja muut kirkuu Tonza Kesä runo Haulikkko soi, tipu tippua voi. Kivääri soi, karhu kompastua voi. Polli pölisee, harakat hölisee. Kalat nauraa, linnut laulaa. Kukko kukkuu, Tommi nukkuu. Järvessä uin, pellolla puin. Koulu jää, kesäloma häämöttää. Tekijät: A.R ja T.S Runoja myös tytöiltä: KUKKA Mä niityllä kasvaa sain, sillon luulin et ain. Kun tyttö mut poimi pois, nyt toivon, että hän mut takas jo tois. No, eikö hän vois? Johanna Kevät aurinko paistaa, lapsille jäätelö maittaa. Kukat vettä tarvii, possut mudassa lörvii. Linnut taivaalla laulaa, isäntä pihalla naulaa. Sanna

28

29 Vaakasuoraan 2 Jossa voi pomppia 5 Soittaa soitinta 6 Kalapyydys 8 Kulkupeli joka ei saastuta luontoa 11 Pallo joka ei uppoa 12 Iljettävä 8 jalkainen otus 14 Kesällä voi luistella näillä 15 Vesistöissä asuva lintu 16 Kehrää 18 Siivekäs ystävä 19 Hehkuva,kuuma pallo 20 Keppi,päässä on naru Pystysuoraan 1 Pihamaalla hyödyllinen 3 Keltainen kukka 4 Luikerteleva 7 Pörräävä pörriäinen 9 Täplikäs kerttu 10 Suriseva pörriäinen 13 Naurava lintu 17 Suolaista juotavaa

30 HEVOSET Hevosen ulkomuoto Hevosella voi olla joko pienet tai isot korvat, riippuu rodusta. Hevosen kaula on pitkä, että se ylettyisi seistessään maahan. Hevosilla on erilaisia merkkejä päässä, kuten piirto ja tähti. Hevosen korkeus vaihtelee rodun mukaan. Korkeus mitataan säkästä. Hevosen selkä on oltava hyvä kuntoinen satulaa ja ratsastajaa varten. Hevosen harja ja häntä ovat yleensä saman väriset. Hevosen värejä on monenlaisia. Esim. rautias ( ruskean eri sävyt jouhissa ja peitinkarvassa ) ja ruunikko ( mustat jouhet ja ruskea peitinkarva ). Kaviot ovat tärkeä ase hevoselle, niin kuin sarvet sonnille. Hevosen kaviot voivat olla erivärisiä, mustista vaaleanruskeisiin. Hevosen hoito Johannan, Marikan ja Marian HEVOSENHOITO-OHJEITA aloittelijalle Hevonen kengitetään 6-8 viikon välein, ravihevoset voidaan kengittää jopa kolme kertaa viikossa. Hevonen madotetaan pari kertaa vuodessa. Hevosen pitää saada olla ulkona vähintään yhdeksän tuntia vuorokaudessa. Kesäisin se voi laiduntaa ympäri vuorokauden. Hevoselle annetaan 2-5 kertaa päivässä ruokaa, riippuu miten paljon hevosen työ vie energiaa. Kaura on hevoselle eniten syötetty vilja, jota annetaan hevoselle kivennäisen, vehnäleseiden ja väkirehun kera. Heinää hevosen pitää saada kolme kertaa päivässä. Aamulla vähiten päivällä toiseksi eniten ja illalla eniten. Päivisiin tallitöihin kuuluu karsinan puhdistus, hevosen harjaus, hevosten ruokinnat, hevosen liikunnasta pitää huolehtia jne. Talvisin hevosen kenkiin laitetaan hokit, (jääpiikit) jotta hevonen ei liukastelisi. Askel-lajit Hevosilla on kolme askel-lajia paitsi Islanninhevosilla, joilla niitä on viisi, riippuu koulutuksesta. Perus askel-lajit ovat käynti, ravi ja laukka. Kaksi muuta ovat Passi ja Töltti. Käynti on nelitahtinen, ravi kaksitahtinen ja laukka kolmitahtinen. Passissa saman puolen jalat koskettavat maata saman aikaisesti. Töltti on nelitahtinen askel-laji, jota voidaan mennä eri tempoissa. Se on myös ratsastajalle hyvin miellyttävä askel-laji. Ratsastus Hevoset tarvitsevat joka päiväistä liikuntaa. Ratsastus on tasapainoa kehittävä

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton.

Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. AIKAMUODOT PLUSKVAMPERFEKTI JA AIKAMUOTOJEN KERTAUSTA Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. PLUSKVAMPERFEKTIN KÄYTTÖ PLUSKVAMPERFEKTI kertoo, mitä oli tapahtunut,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Meidän koulu -kysely Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan pituus... 2. Horoskooppi...6

Lisätiedot

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?)

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) Lintujen täytyy muuttaa talveksi etelään. MONIKON GENETIIVIN KÄYTTÖ 1. OMISTUS (KENEN, KEIDEN?) Nämä sukset ovat noiden koululaisten. Tuossa kaupassa myydään vain lasten

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

PIENI HEVOSTAITO-OPAS

PIENI HEVOSTAITO-OPAS PIENI HEVOSTAITO-OPAS HEVONEN Hevosia on erikokoisia, erinäköisiä ja erivärisiä. TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa. Tallialueeseen

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Sohvalle vai lenkille?

Sohvalle vai lenkille? Sohvalle vai lenkille? 7.5.15 Aleksi Perkiö 8lk Isojoen Koulukolmio Sisällysluettelo Aleksi Perkiö, Sohvalle vai lenkille? 7.5.15 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Mikä satuolento haluaisit olla?...4

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Merja Salmi, Sosiaalitaito 14.1.2016 Lapsen ääni lapset informantteina Meillä on varsin vähän systemaattisesti koottua tietoa lasten arkeen liittyvistä

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus SUOMEN RAHAPAJA RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus Lokakuu 2010 Toimitusjohtaja Tina Wessman & KTT Mirjami Lehikoinen/Qualitems Oy 10/2010 1 TAVOITE Kartoittaa ala-aste-ikäisten lasten

Lisätiedot

Tämä toimii. Kuhan koulu 3.lk Ranua. Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko.

Tämä toimii. Kuhan koulu 3.lk Ranua. Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko. Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk Ranua Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko. TÄMÄ TOIMII 19.2.2007 Meidän Tämä toimii - ryhmässä ovat Salla, Aleksi, Suvi ja Joni. Aluksi me

Lisätiedot

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio luokat 6-9. Eveliina Huhtala 8.lk

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio luokat 6-9. Eveliina Huhtala 8.lk Meidän koulu Isojoen koulukolmio luokat 6-9 Eveliina Huhtala 8.lk Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan pituus... 2. Horoskooppimerkki...6

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio 6-9lk. Saima Herrala 8lk

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio 6-9lk. Saima Herrala 8lk Meidän koulu Isojoen koulukolmio 6-9lk Saima Herrala 8lk 24..216 1 Sisällysluettelo Meidän koulu...1 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään.

Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään. , ja Ravintolassa mohammed Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään. Ok On hyvä idea, mitä sinä ajattelet? Minä tiedän yhden thai-ravintolan Kemissä, siellä on herkullista ruokaa. Haluatko,

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

JAKSO MITEN MATKA ALKAA?

JAKSO MITEN MATKA ALKAA? Otavan asiakaspalvelu Puh. 0800 17117 asiakaspalvelu@otava.fi Tilaukset Kirjavälitys Oy Puh. 010 345 1520 Faksi 010 345 1454 kvtilaus@kirjavalitys.fi 1. painos 2015 Kati Aavikko, Satu Arjanne, Sanna Halivaara

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua

OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua Runosmäen koulun oppilaiden ajatuksia syksyllä 2013 Mikä on koulun perustehtävä? - Paikka, jossa opettajat opettavat ja oppilaat oppivat - Tarjota oppimisympäristö,

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Suomen kielessä on 6 verbityyppiä:

Suomen kielessä on 6 verbityyppiä: Suomen kielessä on 6 verbityyppiä: 1 nukkua itkeä lukea nauraa seisoa 2 vokaalia syödä juoda imuroida uida 2 3 -da -dä purra mennä tulla nousta -ra -na -la -sta 4 haluta herätä karata 1 vokaali & -ta -tä

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

KOMPARATIIVIN TAIVUTUS

KOMPARATIIVIN TAIVUTUS KOMPARATIIVIN TAIVUTUS YKSIKKÖ MONIKKO perusmuoto -mpi -mmat Millainen? isompi isommat Millaiset? -mma- -mpa- -mmi- -mpi- Millaista? isompaa isompia Millaisia? Millaisen? (gen./ obj.) isomman isompien

Lisätiedot

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta a/a aamiainen aamiaisen aamiaista aamiaisia aamu aamun aamua aamuja aamupäivä aamupäivän aamupäivää aamupäiviä aatto aaton aattoa aattoja ahkera ahkeran ahkeraa ahkeria ai aihe aiheen aihetta aiheita aika

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015 Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Lounais-Suomen ammattiopisto, Novida Saavuimme Sierra Leonen pääkaupunkiin Freetowniin

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut?

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut? Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka Mikä on oranssi kana? Porkkana Mistä kalasta saa kasviskiusausta? Ruokalasta Mikä kaali voi syödä sinut? Shakaali Mitä pitsaa voi kasvattaa puutarhassa?

Lisätiedot

Isojoen Koulukolmion (6-9 lk) oppilaiden elämää syksyllä Tuuli Ojala, 8lk Isojoen Koulukolmio

Isojoen Koulukolmion (6-9 lk) oppilaiden elämää syksyllä Tuuli Ojala, 8lk Isojoen Koulukolmio Isojoen Koulukolmion (6-9 lk) oppilaiden elämää syksyllä 2013 11.3.2014 - Tuuli Ojala, 8lk Isojoen Koulukolmio 1. JOHDANTO 3 2. TULOKSET 4 2.1. LUOKKA 4 2.2. SUKUPUOLI 4 2.3. HOROSKOOPPI 5 2.4. LEMPIVÄRI

Lisätiedot

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn

Lisätiedot

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Laivamatka Lähdimme Kupittaan koululta seitsemältä ja odotimme terminaalissa tuskastuneesti laivaa. Laivalla kirmasimme heti tax freehen ja muihin kauppoihin.

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

Passiivin preesens VERBITYYPPI 1: Yksikön 1. persoonan vartalo + -taan, -tään

Passiivin preesens VERBITYYPPI 1: Yksikön 1. persoonan vartalo + -taan, -tään Passiivin preesens VERBITYYPPI 1: Yksikön 1. persoonan vartalo + -taan, -tään - Jos vartalon viimeinen vokaali on a tai ä, siitä tulee passiivissa e. - Kielteiseen passiiviin lisätään ei, ja otetaan -an/-än

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Meidän koulu.»isojoen koulukolmio«milja Forsman

Meidän koulu.»isojoen koulukolmio«milja Forsman Meidän koulu»isojoen koulukolmio«milja Forsman 31.5.2016 Sisällysluettelo Meidän koulu...1 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli?...4 2.2 Luokka?...4 2.3 Silmien väri?...5 2.4 Koulumatkan pituus?...5

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot