AIKAMATKA KAUPUNKIIN SUUNNISTUS PORIN KAUPUNGIN HISTORIAAN OPETTAJAN MATERIAALI

Transkriptio

1 AIKAMATKA KAUPUNKIIN SUUNNISTUS PORIN KAUPUNGIN HISTORIAAN OPETTAJAN MATERIAALI JOHDANTO 3 1. KOKEMÄENJOEN MERKITYS PORILLE 4 2. KAUPUNGIN SYNTYHISTORIA 6 3. PORI LUVUILLA 7 Varhainen asutus 7 Kaupungin ulkonäkö 8 Raatihuone 10 Suurtori 11 Kirkko, hospitaali ja koulu 11 Kaupankäynnistä 14 Asukkaat ja elinkeinot 15 Ruoka 17 Asuminen KAUPUNKI PALAA! , 1606, 1640 ja Isoviha Kuoppakaupunki TEOLLISTUVA PORI 31 Tulitikkutehdas 33 Puuvillatehdas 34 1

2 Konepaja 34 Liikennevälineet 35 Kauppatori ja kauppahalli 36 Poliisi 37 Asuminen 38 Kivipori 41 Porilaiset teollistumisen aikana LAPSET 44 Kova lapsuus 44 Lasten työnteko 46 Leikit KULTTUURIA KAUPUNGISSA: KIRKKO, MUSEO JA TEATTERI VAATETUS PORILAISTA VAPAA-AIKAA 53 Tanssi ja musiikki 53 Urheilu 54 Vapaa-ajan varjopuolia 55 LOPUKSI 56 2

3 JOHDANTO Tämän tekstin tarkoitus on toimia Satakunnan Museon lasten kaupunkisuunnistuksen historiatiedon tietopakettina kaupunkisuunnistuksen aikuisille ohjaajille. Porin historia on rikas ja monivaiheinen, joten kaupungin historiasta on pyritty poimimaan keskeisimpiä tapahtumia. Tiedot on merkitty lähdeviittein. Lähdekirjallisuudesta tietoja voi vielä halutessaan täydentää. Tämä kirjoitus voi toimia historiatiedon johdanto-osana lasten kaupunkisuunnistuksessa sekä myös ylimääräisenä opetusmateriaalina. Tekstissä saattaa olla käsitelty joitakin asioita, jotka voivat olla liian monimutkaisia tai sopimattomia pienimmille suunnistajille. Ohjaajien tulisi täten itse päättää mitä asioita kaupungin historiasta käsitellään ryhmien ikäjakaumasta riippuen. Kaupunkisuunnistuksessa pyritään tutustumaan Porin 450-vuotiseen historiaan kartan, tarinoiden, esimerkkien ja valokuvien avulla. Tarkoituksena on tutustua tavallisen porilaisen elämään viitenä eri vuosisatana, alkaen kaupungin perustamisesta aina 1900-luvun alkuvuosikymmenille. Suunnistusreitti on suunniteltu siten, että lapset (ja aikuisetkin) saavat kattavan kuvan kaupungin historiasta: kaupungin koosta, tärkeistä tapahtumista, rakennuksista, teollisuudesta, asumisesta ja myös ikävistä tapahtumista, kuten lukuisista paloista. Tässä tekstissä kaupungin paloja on käsitelty omana lukunaan lähinnä sen vuoksi, että Porissa palot ja niiden jälkeiset asemakaavat ovat muokanneet kaupungin kuvaa erittäin suuressa määrin. Sosiologi Max Weber määrittelee kaupungin suljetuksi asutuspaikaksi. Kaupunki on myös kaupankäynnin keskus tai markkinapaikka. Markkinoilla kaupungin asukkaat ja läheisen ympäristön maaseudun väestö myivät ja ostivat tuotteitaan. Markkinoiden olemassaolo perustui usein maaherrojen tai ruhtinaiden myöntämiin lupiin käydä kauppaa. Maaherroja tai ruhtinaita kiinnostivat myytävät tuotteet ja niistä perittävät tulli-, vero- ja muut markkinamaksut, joita saattoi periä. 1 Kauppa = esim. muinaisnorjan kaupa, goottilainen kaupōn, nykyruotsin köpa (ostaa, hankkia jne.) Kaupunki = esim. muinaisnorjan kaupangr eli kauppapaikka, muinaisruotsin köpunger. 1 Weber 1992,

4 Turku = tori. Esim. Karjalassa turg, muinaisruotsin torgh / törgh KOKEMÄENJOEN MERKITYS PORILLE Kokemäenjoki on ollut lähes kahden tuhannen vuoden ajan merkittävä kulkuväylä ja kauppareitti. Jokea kulkien on etsitty uusia riista- ja viljelysmaita. Virran mukana on laskettu turkislasteissa aavalle merelle ja edelleen ulkomaiden kauppapaikoille. Joki on toiminut liikenteen valtaväylänä, mutta myös kulttuurin kehityksen levittäjänä. 3 Yksi joen tarjoamista elinkeinoista oli kaupankäynti ja purjehdus. Tällä kansainvälisellä kanssakäymisellä ja kaupankäynnillä on ollut merkittävä vaikutus Porille ja jokivarren asukkaille. Pori on aina ollut myös merkittävä satamakaupunki. Kaupungin satama, raatihuoneen kohdalla rannassa, oli yksi portti kaupunkiin. 4 Maankohoamisen ja rannan mataloitumisen vuoksi satama siirrettiin Reposaareen vuonna Maankohoaminen johtuu maankuoren palautumisesta kohti alkuperäistä lepotilaansa, jossa se oli ennen kuin jääkautisen mannerjään suunnaton massa painoi sen alas. Maankohoamisen seuraukset näkyvät selvimmin vesistöissä ja meren rannikolla. Rantaviiva siirtyy jatkuvasti merelle päin ja selkeimmin niillä alueilla, joissa maasto on laakeampaa. 6 Kokemäenjoen suussa maa kohoaa keskimäärin n. 7 mm vuodessa. Joen suussa tätä prosessia kiihdyttää lisäksi joen mukanaan kuljettama liete, niin että keskimääräinen rannansiirtyminen pronssikauden alusta nykyaikaan on ollut 10 mm vuodessa. 7 Vientiartikkelit Porista ulkomaille olivat kuivattu ja suolattu kala, turkikset ja myöhemmin terva ja puutavara. 8 Tuontitavaraa olivat suola, tekstiilit, taloustavarat, viinit, olut sekä hedelmät. 9 Ulkomaankauppa käytiin Itämeren hansakaupunkien kanssa. Yhtä tärkeää oli niin kutsuttu Perä-Pohjan kauppa eli purjehtiminen Pohjanmaan satamapaikkoihin Mustasaareen, Pietarsaareen, Kemiin ja Tornioon. 10 Joessa olevia koskia käytettiin vesivoimanlähteenä. Kokemäenjoen koskiin rakennettiin luvun puolivälissä myllyjä. Myllyissä vesivoimalla pyörivillä kivillä voitiin jyvät jauhaa 2 Toivonen 1955, ; Itkonen, Joki, Peltola 1975, Virtanen 1999, Virtanen 1999, Ruuth 1899, Siiriäinen 1984, Salo 1970, Virtanen 1999, Jokipii 1958,

5 jauhoksi. 11 Myöhemmin koskipaikkoihin rakennettiin voimalaitoksia sähköntuotantoa varten. 12 Kalastus on ollut tärkeä joen ja meren elinkeino. Kokemäenjokeen nousi keväisin runsaasti lohta ja syyskesällä siikaa. 13 Merestä kalastettiin silakkaa ja silliä. 14 Kokemäenjoen suistoon nousi 1870 luvun alkuvuosina Reposaareen, Pihlavaan ja Poriin uudet sahat. Sahojen tarvitsemat tukkipuut oli helpointa kuljettaa uittamalla kokonaiset tukit jokea pitkin yläjuoksulta alaspäin. Sahalaitosten johtajat päättivät perustaa uittoyhtiön, joka sai nimekseen Kokemäen Uittoyhdistys. Yhdistys huolehti tukinuitosta joen yläjuoksulta Poriin asti. Tukinuitto suoritettiin heinä-elokuun aikana, ettei uitto häiritsisi kalastusta. 15 Uitto hävisi kaupunkikuvasta vuonna Silloin puun kuljetukset siirtyivät maantielle ja rautatielle. 16 Joen yli kuljettiin aluksi veneillä. Vuonna 1808 rakennettiin lautta, joka kulki jokirantojen väliä. Ponttonisilta avattiin liikenteelle toukokuussa vuonna Silta nimettiin Charlottaksi, koska se avattiin liikenteelle Charlottan päivänä. Talveksi Charlotta nostettiin maihin ja joki ylitettiin jäitä pitkin ja kelirikkoaikana veneillä. Vuonna 1926 valmistui kiinteä Porinsilta. Sillan ylityksestä perittiin siltamaksu vuoteen 1945 asti. Siltavahdin keräämällä maksulla koottiin rahaa sillan kunnossapitoa varten. Liikenne joen pohjoispuolelle lisääntyi tehtaiden rakentamisen ja kaupungin laajenemisen myötä Ruuth 1899, Virtanen 1999, Koivuniemi 2004, Virtanen 1999, Ruuth 1899, Virtanen 1999, Koivuniemi 2004, Ruuth 1899, Sarka, ,

6 2. KAUPUNGIN SYNTYHISTORIA Kesällä 1556 nuori Vaasa-ruhtinas saapui seurueineen Ulvilan seudulle. Hän oli saanut isältään, Kustaa-kuninkaalta, nimityksen Suomen herttuaksi ja oli nyt hallitsijamatkalla ruhtinaskunnassaan. Vasta 18-vuotias herttua vaikuttui seudun erikoisesta luonnosta ja mahtavasta joesta vehreine suistoineen. Kahden vuoden kuluttua hän saapui jälleen Ulvilaan ja kuninkaankartano pursui ylellistä loistoa herttuan hovin vieraillessa siellä. Vaikka Juhanaherttua pyrki Ulvilassa lähinnä lepäämään ja huvittelemaan, niin hän ei silti unohtanut politiikkaa luvulla, jolloin Porin kaupunki perustettiin, Suomi kuului Ruotsin kuningaskuntaan. Kaupungit olivat kruunun, eli valtion, ja myös kirkon vallankäytön välineitä. Hallinnollista valtaa johti kruunu, kirkko ja raati. Kaupungit olivat merkittäviä kauppapaikkoja. Kaupankäynnin keskuspaikka oli tori, joka sijaitsi yleensä kirkon tai raatihuoneen tuntumassa. Kuningas Kustaa Vaasan ja hänen poikiensa keskeinen kaupunkien perustamisen tavoite oli, että kruunu saisi kerättyä itselleen mahdollisimman suuret verotulot. Kaupunkien piti vähentää myös ulkoisten hyökkäyksien uhkaa. 20 Herttua etsi lähempää aavaa merta sopivaa paikkaa linnalle ja kaupungille. Ulvila ei sopinut linnan rakennuspaikaksi, koska maasto oli liian tasaista. 21 Lisäksi maankohoamisen seurauksena vesiliikenneyhteydet olivat huonontuneet, joten uusi kaupunki tuli perustaa lähemmäs joen suuta. 22 Sopivin paikka löytyi kymmenen kilometrin päästä Pärnäisten (Bärnäs) kylän vieressä sijainneelta hiekkaharjulta. Harjun alapuolella lainehti merenlahti ja Pärnäinen oli vielä saari jokihaarojen ja soistuvien rantojen sokkelossa päivänä maaliskuuta vuonna 1558 antoi Juhana-herttua kaupungin perustuskirjan Porin kaupunkia varten. Siinä sanottiin: Koska olemme hyväksi nähneet että vahva kauppakaupunki olisi meren puolelle rakennettava ja koska emme Ulvilassa löydä mitään linnoitettavaksi soveltuvaa paikkaa, niin olemme valinneet toisen paikan Porin luona. Sentähden olemme suoneet ja myöntäneet, kuten nytkin tässä avonaisessa kirjeessämme suomme ja myönnämme, kaikille niille, jotka haluavat sinne muuttaa ja siellä yllämainitun Porin luona rakentaa ja asua, vapaan kaupankäynnin Ruotsin säädetyn lain mukaan. Samoin suomme ja myönnämme jokaiselle, joka nyt heti sinne muuttaa Ulvilasta, tahi mistä hyvänsä he nyt tahi vastaisuudessa voivat tullakaan, samaisen heidän muuttonsa johdosta, kirjeen antopäivästä lukien 10 vuoden ajaksi, vapauden kaikesta rasituksesta ja kaikista niistä 19 Jokipii 1958, 263, Niukkanen 2004, Jokipii 1958, Niukkanen 2004, Seppälä 2002,

7 ulosteoista, joita heidän tulisi suorittaa, niin että he sillä aikaa saavat kaikin puolin olla vapaina, jollei Ruotsin valtakunta joudu sodan tahi muiden levottomuuksien ahdistamaksi. 24 Kaupungin perustamisen yhteydessä Juhana-herttua rakennutti Pärnäisten harjun itäpuolelle, nykyisen Keski-Porin kirkon kohdalle, kuninkaankartanon. 25 Itse kartano jäi kuitenkin varsinaisen kaupungin ulkopuolelle. 26 Suurin osa kartanon rakennuksista siirrettiin Poriin Ulvilasta. Juhana-herttuan suunnitelmissa oli rakentaa myös linna Pärnäisten harjun huipulle, mutta tämä hanke ei toteutunut. 27 Talonpojat olivat kuljettaneet linnaa varten suuria määriä kiviä eri puolilta Satakuntaa. Osa mäelle kannetuista kivistä käytettiin myöhemmin talojen perustuksiin. Loput jäivät ajelehtimaan sinne. Kuninkaankartanon vieressä olevaa mäkeä kutsuttiin silti Linnamäeksi. Linnasta muistuttaa vielä kaksi kadunnimeä: Isolinnankatu ja Vähälinnankatu. Kuninkaankartanot olivat kruunun omistamia suuria maatiloja. Ne olivat valtion hallinnon keskuspaikkoja ja niihin kerättiin veroja. Lisäksi ne toimivat mallikartanoina talonpojille. Kuninkaankartanot olivat yleensä voudin tai lampuodin hoitamia. Satakunnassa Kokemäen kartano tunnetaan jo 1350-luvun puolivälissä ja Satakunnan kruununvouti asui siellä 1550-luvulle saakka. Tämän jälkeen Kokemäen kartano menetti asemaansa koko maakunnan keskuksena. Hallinto siirtyi aluksi Ulvilaan ja vuonna 1559 Poriin. Porin kuninkaankartanoa ylläpitivät Ulvilan pitäjä, Närpiö, Eura ja Eurajoki. Kuninkaankartanoista käytettiin vaihtelevia nimityksiä: kuninkaankartano (konungsgård), karjakartano (ladugård, avelgård) ja mallikartano (mönstergård) PORI LUVUILLA Varhainen asutus Porin 1500-luvun asutuksen sijoittumisesta ei ole tarkkaa tietoa. Vuosien kaupunkialueen laajuus ja rakenne ovat vielä tuntemattomia. 29 Kaupunki sijoittui perustamisvaiheessa Raatihuoneenmäelle rajoittuen ilmeisesti joen reunasta nykyisten Itä- ja Länsipuiston väliselle alueelle. 30 Kaupungin korttelirakenteen vanhin kuvaus on Porin 24 Ruuth 1899, Ruuth 1899, Mökkönen 2002, Ruuth 1899, Seppälä 2002, Mökkönen 2002, Virtanen 1999, 60. 7

8 pormestari Hans Hanssonin (tai Hannunpoika) laatima kartta vuodelta 1663, jossa päähuomio on kaupungin ympäröimillä maa-alueilla. Hanssonin kartassa on silloisen kirkon itäpuolella kaksi neljän suorakaiteen muotoista kortteliriviä. Näiden pidempi sivu on pohjois-etelä - suuntainen. Eteläisen rivin yhdestä korttelista oli ilmeisesti lohkaistu tori. Kirkon ja kahden edellä mainitun korttelin eteläpuolella on sijainnut neliömäisten ja lähes samankokoisten korttelien alue, jossa on ollut neljä pohjois-etelä -suunnassa ja seitsemän itä-länsi -suunnassa. 31 Olof Mörtin vuoden 1696 kaupunginmittauskartan mukaan kaupungin alue rajoittui pohjoisessa rantaan, etelässä nykyisen Gallen-Kallelankatuun. Länsi - itä -akselilla tontit rajoittuivat nykyisen Katariinankadun ja Antinkadun välille. Pori on saattanut olla 1500-luvun lopulla suurempi laajuudeltaan. 32 Vanhin asutus on ilmeisesti sijainnut Pärnäisten harjulla eli nykyisellä Raatihuoneenmäellä. 33 Vuonna 1571 kaupunki koki ensimmäisen suuren tulipalonsa. Porissa oli tuolloin 88 taloa, joista 31 tuhoutui. Kaupunki oli vuonna 1574 jaettu neljään kaupunginosaan eli kvartteriin. Pohjoisessa joen rannalla olivat Kirkon neljännes sekä Linnan neljännes sen mäen ympärillä, jolle Juhana-herttua oli aikonut rakentaa linnansa. Etelässä Pärnäisten puolella sijaitsivat Malmin ja Torin neljännekset luvulta on säilynyt kivikellari, joka oli todennäköisesti rakennettu vuoden 1640 tulipalon jälkeen. Kellari löytyi arkeologisissa kaivauksissa ja se sijaitsee Porin Taidemuseon lisärakennuksen sisällä. 35 Muita rakennuksia ei ole säilynyt nykypäiviin, koska talot oli rakennettu puusta ja kaupunki paloi yhdeksän kertaa vuosien välisenä aikana. Tulipalot tuhosivat kaupunkia vaihtelevasti. Kaupungista saattoi palaa vain muutamia taloja tai sitten kaupunki tuhoutui lähes kokonaan. 36 Kaupungin ulkonäkö Suomen lukujen kaupunkien yleisleima oli kylämäinen. Kapeiden kujien varrella oli harmaita ja matalia taloja. Suomen ainoat kivitalot olivat tuolloin Turussa ja Viipurissa. Muissa kaupungeissa kaikki rakennukset olivat puisia, koska tiilet olivat vielä erittäin 31 Mökkönen 2002, Mökkönen 2002, Niukkanen 2000, Jokipii 1958, Niukkanen 2000, Mökkönen 2002,9. 8

9 kalliita. 37 Kaupunkien katuverkoista pyrittiin tekemään suorakulmaisia ja kortteleista säännöllisiä. Käytännössä katujen leveys kuitenkin vaihteli, aukiot ja torit olivat epämääräisiä kenttiä ja korttelit olivat säännöttömän muotoisia. Kadut olivat kiveämättömiä, lähinnä hiekkaa ja soraa. Sateella kadut muuttuivat pohjattomaksi velliksi. Niiden kunnossapito oli tontinhaltijoiden vastuulla, mutta sitä lyötiin laimin. 38 Lantaläjien korjaamisesta kaduilta annettiin toistuvasti käskyjä, kuten myös ulkohuoneiden ja navetoiden rakentamisesta pihan puolelle. Myös porsaiden ja emakkojen päästämisen kaupungille sekä kuoppien kaivamisen torille ja kaduille jouduttiin jatkuvasti kieltämään. 39 Rakennukset oli jokainen sijoittanut tontilleen kuten parhaaksi katsoi. 40 Porissa koko joenranta, laitureita lukuun ottamatta, oli ahdettu täyteen rantapuoteja ja nuottakotia luvun alkupuoli oli Suomen kaupungeissa isovihan jälkeinen jälleenrakennuskausi. Vuosisadan keskivaiheilla rakennustyyli alkoi muuttua. Varakkaimmat porvarit rakensivat kaksikerroksisia taloja torien ja pääkatujen läheisyyteen. Kauppiailla ja virkamiehillä talot rakennettiin nyt karoliinisen pohjakaavan mukaan: sali oli keskipisteenä ja edustus- ja keittiötilat selkeästi erotettuina toisistaan. Pihapiirit rakennettiin edelleen umpinaisiksi kokonaisuuksiksi ja sisäänkäynti taloon sijaitsi pihan puolella. Ulkorakennuksina säilyivät edelleen karjasuojat, tallit ja liiterit. Talot rupesivat saamaan väriä 1700-luvun puolivälistä lähtien, jolloin punamaali yleistyi. Varakkaimmat saattoivat käyttää myös keltaista öljymaalia luvun lopulla Pori on tarjonnut joelta päin katsottuna kummallisen näyn. Vieri viereen sullotut rantamakasiinit näyttivät kauempaa katsottuna suurelta matalaoviselta pystyaidalta. Siellä täällä oli veräjämäisiä aukkoja, joista kaupungin laiturit työntyivät jokeen. Makasiinirivin takana kohosi epämääräinen rykelmä tiiviisti rakennettuja taloja. Matalalla mäellä, nykyisen kirkon paikalla, sijaitsi joukko uudisrakennuksia. Karjarannan puolella kirkon ja koulutalon välissä oli avonaisia paikkoja ja kaalimaita. Kaupunki oli pääasiallisesti hyvin rakennettu. Kivitalotkaan eivät olleet enää tuntemattomia. 43 Kaupungin raatihuone sijaitsi harjulla lähes nykyisellä paikallaan. Raatihuoneen ulkopuolella oli tori, joka käsitti 37 Kiuasmaa 1985, Mäntylä 1985, Jokipii 1958, Niukkanen 2004, Jokipii 1958, Talve 1979, Jokipii 1958, ,

10 noin kolmanneksen nykyisestä puistosta. Kirkon paikka oli karttojen mukaan Satakunnan Museon ja oluttehtaan välissä katualueella. Porin suurimmat kadut olivat tuolloin Kuninkaankatu, Rantakatu (Eteläranta) ja Hämeenkatu. Rantakadulla oli etenkin kesäisin vilkas liikenne, jolloin purettiin ja lastattiin laitureita. Rantakadulla oli viininlaskijallakin oma myymälänsä. 44 Raatihuone Kaupungeissa oli monia julkisia rakennuksia. Tärkein oli tornillinen, yleensä puinen raatihuone, joka sijaitsi päätorin äärellä ja oli samalla kaupungin symboli. 45 Porin raatihuone sijaitsi hallitsevalla paikalla Pärnäisten harjun huipulla ja oli jo tuolloin kaksikerroksinen. Raatihuone oli punaiseksi maalattu puurakennus, jossa oli ilmeisesti myös keltaiset ikkunapielet. Tornissa oli kello kullattuine viisareineen ja numeroineen. Rakennuksen alakerrassa sijaitsi kaupungin kätkö ja kirstu (stadens gömma och kista) eli kaupunginvankila. 46 Raatihuoneen ulkopuolella oli 1600-luvulla kaakinpuu. Tämä oli paalu, johon raipparangaistukseen tuomittu kiinnitettiin. 47 Tuolloin rangaistukset tapahtuivat yleisillä paikoilla pelotukseksi muille. Lievempi rangaistus oli sakko tai jalkapuu. Jalkapuu muodostui kahdesta yhteen liitetystä tukista, joiden reunoihin oli tehty puoliympyrän muotoiset aukot. Sääntöjä rikkoneen jalat asetettiin näihin reikiin. Jalkapuu sijaitsi joko kirkon eteisessä tai oven ulkopuolella, jossa tuomittu sai hävetä koko seurakunnan edessä. Jalkapuuta saattoi saada mm. kiroilusta ja sadattelusta sekä myös silloin, jos ei viettänyt lepopäivää (sunnuntaita). 48 Ensimmäinen raatihuone sijaitsi samalla paikalla kuin nykyinenkin ja 1700-lukujen raatihuoneet sijaitsivat nykyisen Raatihuoneen puiston pohjoisosassa (n. karhupatsaan kohdalla). 49 Nykyinen raatihuone, kaikkiaan kuudes, on valmistunut vuonna Sen on suunnitellut arkkitehti C. L. Engel. Raatihuoneesta tuhoutui sen puinen torni vuoden 1852 palossa. Nykyinen torni rakennettiin 1890-luvulla. 50 Nykyinen raatihuone rakennettiin lähiympäristöstä louhitusta ja paikalla hakatuista sokkelikivistä, Porissa ja ympäristössä tehdyistä tiilistä, virolaisesta kattolistakivestä, Ruotsista tuodusta rautatavarasta, Öölannin kalkkikivestä ja satakuntalaisesta puusta. Ikkunalasit hankittiin Tuorsniemen lasitehtaalta. Tornikellon koneiston valmisti kelloseppä Johan Yli-Könni Ilmajoella. 44 Jokipii 1958, Niukkanen 2004, Jokipii 1958, Räty 1996, Räty 1996, Mökkönen 2002, Tuomi 1973,

11 Huonekalut tilattiin Pietarista ja Helsingistä, tekstiilejä Hampurista ja istuntosalin peili Tukholmasta. 51 Suurtori Nykyisen Raatihuoneen puiston kohdalla sijaitsi Suurtori. Vuonna 1638 annetun toripakon mukaisesti kaiken kaupankäynnin tuli tapahtua toreilla. Tori toimi lisäksi kaupungin hallinnollisena keskuksena, koska kaupungin tärkeimmän rakennuksen edellytettiin sijaitsevan torin piirissä. Umpikulmainen aukio edusti 1600-luvun torityyppiä. Kuitenkin Porin Suurtori jäi ainoaksi umpikulmaiseksi toriksi, joka toteutettiin vuosisadan aikana. 52 Porin suurtori oli tyypillinen agraarin kauppakaupungin toriaukio. Se oli kaupallinen keskus, jonka piirissä valtaporvarit asuivat luvulla kaupankäynti alkoi hiljalleen siirtyä kauppiaiden talojen yhteydessä olleisiin kauppapuoteihin. 53 Kirkko, hospitaali ja koulu Kirkko, hautausmaa ja pappila sijaitsivat tavallisesti kaupungin reunalla. 54 Porin puiset kirkot sijaitsivat samalla paikalla aina kaupungin perustamisesta vuoden 1852 paloon saakka. Punainen kirkko oli hautausmaan ympäröimä. Vanha hautausmaa oli ahkerasta käytöstä johtuen kohonnut neljä kyynärää katutason yläpuolelle. Kirkon ympärillä oli kirkkokenttä, jossa sijaitsi jo hieman rappeutuneet koulutalo ja köyhäintalo. 55 Porin hospitaalista on ensimmäiset maininnat vuodelta Hospitaali sijaitsi ja luvuilla Danviikissa eli Karjarannassa. Vuosien 1696 ja 1734 kartoissa hospitaali on sijainnut silloisen kirkon länsipuolella, nykyisen olutpanimon piha-alueella. 56 Hospitaalit olivat kirkon perustamia sairaiden ja köyhien hoitolaitoksia. Ne olivat käytännössä eräänlaisia eristyslaitoksia, joihin vaikeasti ja tartuttavasti sairaat, vaivaiset ja mielisairaat teljettiin. 57 Varsinaiset viralliset lääkintäpalvelut olivat vielä 1900-luvun alussakin keskittyneet kaupunkeihin ja niitä saattoivat käyttää vain yhteiskunnan hyväosaiset. Tavallinen rahvas turvautui kansanomaiseen lääkintään. Kansanlääkinnälle oli tyypillistä, että taudin alkuperä pyrittiin selvittämään. Diagnoosia ei nähty yhtä tärkeänä. Taudin syynä nähtiin usein yliluonnollinen maailma: vainajat ja haltijat. Myös pahaa tarkoittavat ihmiset saattoivat lähettää tauteja. Taudit ymmärrettiin eläviksi olennoiksi, joilla oli veljiä ja sisaria. Kansanomaisia parannustapoja olivat 51 Tuomi 1973, Lilius 1996, Lilius 1996, Niukkanen 2004, Jokipii 1958, Mökkönen 2002, Halila 1985,

12 mm. hieronta, kuppaus ja yrttihoidot. Lisäksi käytettiin erilaisia loitsuja ja taikoja. Alun perin oppilääketiedekin perustui yliluonnollisiin käsityksiin. 58 Ennen koululaitosta kirkko valvoi seurakuntalaisten lukutaitoa ja kristinopin tuntemusta kinkereiden ja ehtoolliseen liittyvien kuulustelujen avulla. Lasten opetus oli pääasiallisesti vanhempien vastuulla, mutta kirkko järjesti myös alkeisopetusta lukutaidon ja kristinopin tietojen parantamista varten. 59 Kotona lapselle opetettiin aakkoset ja luettiin katekismusta. Opetuksen ensimmäinen vaihe oli savutettu, kun lapsi oli oppinut jonkin rukouksen. 60 Porissa on ollut koulu kaupungin perustamisesta lähtien. Ensimmäinen maininta koulusta on vuodelta Vuoden 1696 kartassa koulu on merkitty lähelle rantaa, nykyisen oluttehtaan portin kohdalle. Rakennus oli aluksi yksinkertainen koulutupa (skolestufva). Sisustuksena oli ilmeisesti vain muutamia yksinkertaisia penkkejä. Oppilaista suurin osa oli köyhien talonpoikien lapsia. 61 Oppilailla oli tapana pyhäinmiestenpäivänä ja ilmeisesti muinakin juhlapäivinä kierrellä porvarien porttien takana laulamassa, josta he tienasivat hieman rahaa. 62 Koulussa oli aluksi yksi iso huone, johon kaikki luokat sijoitettu. Köyhimmät oppilaat oli velvoitettu moniin koulun palvelustoimiin kuten avaimen kantamiseen, lattian lakaisemiseen ja rangaistusvälineenä käytetyn patukan tekoon. Ennen lomille päästämistä oppilaita vaadittiin käyttäytymään loman aikana siivosti ja hurskaasti sekä kertaaman lukukausilla oppimansa asiat. 63 Koulussa oli ainoastaan yksi opettaja. Vuonna 1640 tämän alkeiskoulun korvasi korkeampi triviaalikoulu (alempi oppikoulu), jossa oli viisi opettajaa. Tärkeimmät oppiaineet olivat uskonto ja latina. Koulun teologinen sävy johtui käytännöllisistä päämääristä: maalaisvanhemmat halusivat pojistaan pappeja. Porin koulu oli tuolloin arvostettu ja oppilaita saapui Pohjanmaalta saakka. 64 Helsingin triviaalikoulussa (varmastikin myös Porissa) koulupäivä oli seuraavanlainen: oppilaiden piti kokoontua jo aamuviideltä. Koulun kello soi kuudelta ja päivä aloitettiin aamurukouksella. Sen jälkeen luettiin kello kahdeksaan, jolloin seurasi tunnin tauko. Yhdeksästä kymmeneen kaikilla luokilla oli uskontoa. Tämän jälkeen pidettiin kahden tunnin tauko kello kahteentoista asti, jolloin oli lauluharjoituksen vuoro. Kello oli 58 Laaksonen 1985, Suntiainen Nurmi 2006, Suntiainen Nurmi 2006, Jokipii 1958, Jokipii 1958, Ruuth 1899, Jokipii 1958,

13 kirjoitusharjoituksia ja käännettiin ruotsista latinaksi ja päinvastoin. Tämän jälkeen oli taas tunnin tauko. Viimeiset kaksi tuntia oli kielioppia ja lukemista. Koulupäivä päättyi kello 17. Taukojen aikana oppilailla oli mahdollisuus käydä kotona syömässä, ansaita rahaa tai tehdä läksyjä. 65 Oppilaiden oli osattava katekismus ja tiettyjä raamatunkappaleita. Suurin osa tuli osata ulkoa. Kielissä opetettiin puhetaitoa ja kielioppia. Mikäli koulussa oli useampi luokka, työskentelivät kaikki silti samassa salissa. Kaikki puuhasivat saman aineen parissa vaikkakin eri tasolla. Salissa kuului jatkuva mumina, koska tuohon aikaan luettiin vielä ääneen. Ensimmäisellä luokalla tärkeimpiä aineita olivat luku- ja kirjoitusharjoitukset, toisella luokalla käännökset ja kielioppi, kolmannella kirjeiden ja pienten kertomusten kirjoittaminen ja neljännellä pidettiin pieniä puheita ja luettiin hieman kreikkaa. Ainakin Helsingissä niille, jotka aikoivat kauppiaiksi tai käsityöläisiksi, oli ensimmäisen luokan jälkeen kirjuriluokka eli laskuluokka. 66 Esim luvulla syyslukukausi päättyi Tuomaan päivänä 21. joulukuuta, ja joululoma kesti Kynttilänpäivään, 2. helmikuuta. Kesäloma puolestaan alkoi juhannuksena 24. kesäkuuta ja päättyi Pärttylinpäivänä 24. elokuuta. 67 Koulun opetuskieli oli ruotsi ja ylemmillä luokilla latina. Oppilaista kuitenkin suurin osa tuli suomenkielisistä perheistä. Opiskelu vieraalla kielellä teetti paljon töitä oppilaille ja opettajille. 68 Sivistyneistön kieli oli ruotsi, kun taas tavallinen kansa puhui suomea. Tuomiokapituli kirjoitti rehtori Kraftmanille vuonna 1748: koska suomalaiset pojat, jotka eivät osanneet lukea sisältä tahi eivät ymmärtäneet yhtään ruotsin sanaa, turhaan kuluttaisivat aikaansa koulussa, ei heitä ensinkään pitäisi sinne laskea. 69 Aluksi ainoastaan pojat pääsivät kouluun. Vasta 1800-luvun alkupuolella perustettiin tyttökouluja, aluksi ruotsinkielinen ja myöhemmin suomenkielinen tyttökoulu. Pyhäkouluja eli sunnuntaikouluja perustettiin käsityöläisoppipoikien ja palvelusväen opettamista varten. Vuonna 1872 perustettiin ensimmäiset kansakoulut. Vuonna 1866 voimaan tullut kansakoululaki erotti koulut kirkon alaisuudesta Lönnqvist 1995, Lönnqvist 1995, Lönnqvist 1995, Ruuth 1899, Ruuth 1899, Suntiainen-Nurmi 2006,

14 Kaupankäynnistä Kaupungin perustamisen aikoihin Porissa asui porvareita, jotka olivat myös kauppiaita, laivan omistajia ja laivureita. 71 Varakkaimmat porvarit purjehtivat Porista kreijari tyyppisillä aluksillaan tavallisesti kaksi kertaa vuodessa hansakaupunkeihin, kuten Danzigiin, Lyypekkiin, Stralsundiin, Rostockiin ja Greifswaldiin sekä myös Riikaan ja Haapsaluun. Näissä kaupungeissa he myivät lastinsa, joka oli tavallisesti voita, vuotia, nahkatavaroita, tervaa ja lohta. Ulkomaalaiset tuotteet, jotka laivojen Poriin palattua purettiin tullisillalle, sisälsivät komeita Englannin ja Görlitzin kankaita, valmiiksi ommeltuja vaatekappaleita, pitsejä, hattuja, vöitä ja erilaisia kukkaroita. Lisäksi tuotiin monenlaisia taloustavaroita kuten Nürnbergin veitsiä, silmäneuloja sekä tietenkin suolaa, joka oli välttämätöntä ruuan säilömiseen. Tuontiherkkuja olivat Reinin, Ranskan ja Espanjan viinit, Braunschweigin mumma-olut, Sunnin olut ja pöytäolut, Saksan omenat sekä Saksan pähkinät. Tämä tavaroiden moninaisuus antoi omituisen, puoliksi keskiaikaisen, puoliksi uudenaikaisen leiman rannan kauppaelämälle. Tullimies kierteli kirjureidensa seuraamana tavaroiden keskellä ja merkitsi tarkasti luetteloihinsa kaikki parselit. Ulkomaiset kauppapalvelijat, etenkin saksalaiset Lyypekistä ja Danzigista, olivat varsin yleinen näky Porissa tuohon aikaan. 72 Vielä 1800-luvullakin kaupunkilaisten kulutustottumukset olivat säätysidonnaisia. Vain säätyläistö ja varakkaimmat porvarit pystyivät hyödyntämään kauppojen valikoimia ja ammattimestarien käsityötuotteita. 73 Kaupungin väkiluku lisääntyi kaupungin perustamisen alkuvuosina tasaisesti ja nopeasti. Vuonna 1564 asukkaita oli noin 400 ja vuonna 1600 kaupungin asukasluku oli n Pori oli Suomen kolmanneksi suurin kaupunki Turun ja Viipurin jälkeen. 74 Porin ensimmäiset vuosikymmenet olivat kaupankäynnin kukoistuskautta. Kaupunki sai tapulikaupunkioikeudet vuonna 1564, eli oikeudet käydä ulkomaankauppaa. 75 Vuonna 1614 kaupungin kaupankäyntioikeuksia alettiin rajoittaa, ja vuoden 1636 kauppaohjesääntö vei Porilta sekä muilta Turun ja Tukholman pohjoispuolisilta kaupungeilta tapulioikeudet. Pori ei saanut harjoittaa ulkomaankauppaa. Suomen ainoat tapulikaupungit olivat Turku, Helsinki ja Viipuri. Samoihin aikoihin myös Porin sisämaan kauppa-alue pieneni huomattavasti ja kaupunki alkoi rapistua. 76 Vuonna 1765 Pori sai tapulioikeutensa takaisin ja kaupunki alkoi jälleen vaurastua. 77 Perä-Pohjan kauppaa oli harjoitettu jo Teljän ajoista saakka. Kuitenkin vuosina 1605 ja 1606 annettujen Oulun ja Vaasan perustamiskirjojen myötä tämä kauppa loppui Porin osalta. Oulun 71 Ruuth 1899, Jokipii 1958, 277, Vainio-Korhonen 1998, Ruuth 1899, 78; Kiuasmaa 1985, Ruuth 1899, Jokipii 1958, , Jokipii 1958,

15 ja Vaasan etuoikeuskirjeet määräsivät, että Pohjois-Pohjanmaa oli Oulun ja Etelä-Pohjanmaa Vaasan kauppa-aluetta. 78 Myös hämäläiskauppa oli tuottanut Porin kaupungille huomattavan lisän, mutta vuosina 1638 ja 1639 Pietari Brahe antoi luvan kaksien markkinoiden pitämisestä Tammerkosken kylässä, joiden kauppaoikeudet annettiin Turun ja Uudenkaupungin porvareille. 79 Vuonna 1622 valtakunnassa säädettiin ns. pikkutulli, jota jouduttiin maksamaan kaikista torille tai markkinoille myytäviksi tuotavista tavaroista. Jotta pikkutulli pystyttiin keräämään, kaupunki oli ympäröitävä aidalla ja sisään pääsi vain kontrolloiduista porteista. 80 Porissa tulliaita rakennettiin vuosina ja aita oli tiettävästi ainoana Suomessa vallihaudan ympäröimä. 81 Hans Hanssonin kartassa tulliaidan rajaama kaupunkialue on ahtaampi kuin Olof Mörtin vuoden 1696 kartassa. Asukkaat ja elinkeinot 1500-luvun ihmisten kanssakäymisen mahdollisuudet olivat vähäisiä johtuen harvasta asutuksesta ja pitkistä välimatkoista. Elämä rakentui näistä syistä lähipiirin varaan. Kaikkea vierasta ja outoa kartettiin ja pidettiin uhkaavana. Tuttu asia, epämiellyttäväkin, oli parempi kuin uusi ja tuntematon. Taikausko oli vielä yleistä. Ihmisten kaikilla teoilla oli elämyksellinen leimansa. Tunnepurkaukset ja tarve pahan ja pelottavan torjumiseen keinolla millä hyvänsä olivat osa yhteisön vaistonvaraista suojelukoneistoa. Tällä haluttiin taata elämän turvallisuus ja vakaa jatkuminen. Tuon ajan ihmisten padot murtuivat helposti. Säätyyn katsomatta henkilö saattoi riehaantua ilossaan yli äyräittensä tai purkaa kiukkuaan elollisiin tai elottomiin luvun ihminen oli mukana kaikessa. Syrjästäkatsojia ei tunnettu. 82 Keskiajalta lähtien kaupunkien tärkeimmät ryhmät olivat kauppiaat, käsityöläiset ja työläiset. Kauppiaat ja käsityöläiset nauttivat porvarioikeuksista ja he tavallaan muodostivat asukkaiden ytimen luvun Porissa porvariväestö oli yhtenäinen, koska kaupungissa ei ollut kuin muutama ulkomaankauppaa harjoittava valtaporvari. Heitä saattoi olla samanaikaisesti 4-6. Porissa oli lisäksi joitakin säätyläisiä, lähinnä paikallisen papiston ja alemman virkamiehistön edustajia. Säätyläisiä oli kaupungissa korkeintaan henkilöä. Huomattavasti suuremman ryhmän muodostivat palkolliset ja kaupungin suojeluksessa toimivat työmiehet sekä myös paikalla ilman lupaa oleilevat irtolaiset. Kaupunkien sosiaalinen rakenne ei muuttunut luvun aikana. Kaupunkilaisten oloissa saattoi tapahtua muutoksia eri vuosikymmeninä, mutta 78 Jokipii 1958, Jokipii 1958, Vainionpää 1994, Jokipii 1958, 344,

16 näihin vaikuttivat lähinnä taloudelliset tekijät. 83 Naisten ja lasten asema määräytyi useimmiten miesten, isän tai aviopuolison mukaan. 84 Kaupungin ainoat teollisuuslaitokset olivat 1500-luvun lopulla kruunun tiilitarha ja laivaveistämö, eli Porin laivavarvi. Veistämöllä työskenteli erityinen päällysmies sekä noin 60 työntekijää. Käsityöläisammatit kehittyivät Porissa nopeasti luvulla Porissa oli seuraavia käsityöläisammatteja: hakastentekijä, kultaseppä, lasimestari, maalari, muurari, nahkuri, nyörinpunoja, pellavakankuri, pelttari, puuastiantekijä, puuseppä, rakennusmestari, räätäli, satulaseppä, seppä, sorvari, suutari, säämiskäntekijä, tiilenlyöjä ja tynnyrintekijä. Vuosina kaupungissa toimi 12 käsityöläistä ja vuosina jo 44 käsityöläistä. 86 Käsityöläisammatin salaisuudet opittiin työskentelemällä sovittu oppiaika jonkin mestarin verstaassa. Mestari sai ottaa vain sen verran poikia kuin kykeni opettamaan. Vuodesta 1734 oppipoikien tuli olla 14 vuotta täyttäneitä. Oppipoikavaiheen jälkeen seurasi kolmivuotinen kisälliaika (yleensä muussa kaupungissa), jonka jälkeen seurasi mestarinnäytetyö. Opiskeluaika oli keskimäärin n.12 vuotta. 87 Kaupungeissa oli esiteollisella ajalla myös ammattikuntapakosta vapaita käsityöaloja. Monet epävirallisen alan harrastajat saivat näistä aloista lisätienestejä. Laittomasti toimineiden fuskarien tuotantomahdollisuuksista ei ole tietoa, koska veroluettelot eivät kerro heistä mitään. Laittomia lisätienestejä hankkineiden määrä on varmastikin ollut melko huomattava, koska esimerkiksi vuosien valtiopäivillä eräässä puheenvuorossa sanottiin: käsityöläiseltä joutuu ostamaan kelvotonta tavaraa siinä kuin eron saaneelta sotamieheltäkin, mutta usein nämä tekevät parempaa työtä ja halvemmalla. 88 Käsityöläisten määrä vaihteli eri aikoina. Vuonna 1674 kaupungissa ei ollut sille välttämätöntä muuraria, lukuun ottamatta erästä tuhrijaa (kluddare), joka oli ilmeisesti kädentaidoiltaan niin heikko, että häntä kiellettiin työkalujen menettämisen ja laillisten sakkojen uhalla harjoittamasta ammattiaan. Käsityöläisiä kiellettiin muuttamasta maalle, koska porvaristo olisi menettänyt heidän palveluksensa ja kaupunki olisi köyhtynyt Kiuasmaa 1985, Heino 1985, Vilkuna 1996, Jokipii 1958, Heino 1985, Vainio-Korhonen 1998, , Vainio-Korhonen 1998, Jokipii 1958,

17 Kaupungin maistraatti asetti virkaan juomanpanijat ja -polttajat, teurastajat, lihanmyyjät ja leipurit. Juomanpanijoita käskettiin pitää huolta siitä, että kapakoista ei puutu olutta. Kapakoitsijoita (mm. vuonna kpl.) kiellettiin ottamasta panijoilta vastaan olutta ennen kuin se oli tutkittu. Vuonna 1651 kaupungin teurastajan virkaan asetettua Matti Soroita kehotettiin hieman ennen joulua tekemään parhaansa lihan hankkimiseksi pyhiksi. Samana vuonna asetettiin virkaan kaksi leipuria ja kaksi henkilöä, jotka valvoivat leivänostoa. Maistraatti nimitti veronalaisten alojen lisäksi myös majatalojen isännät. Heitä oli tavallisesti kaksi sekä myös 2-3 ajuria, jotka olivat hevosineen ja veneineen isäntien apuna. 90 Palvelusväen määrään vaikuttivat 1600-luvulla sodat, taloudelliset suhdanteet ja elinkeinoelämän rakenne. Porissa 1630-luvulla palvelijoiden määrä henkikirjoitetusta väestä oli 12,5 % ja vuosisadan lopulla 14,1 % luvulla kaupunkien asukkaista oli noin viidesosa palvelusväkeä, joista piikoja oli enemmän kuin renkejä. Piiat olivat työpanokseltaan erittäin merkittävä väestönosa. Monet tulivat kaupunkeihin maaseudulta töihin ja palasivat myöhemmin takaisin maalle. Myös monet kaupunkilaistytöt pestautuivat piioiksi. Joidenkin työsuhde kesti vain noin vuoden, mutta toiset saattoivat palvella koko elämänsä ajan. Kaupungeissa vain joka kolmannessa talossa oli piika. Varakkaimmissa saattoi palvella useampikin. Palveluskuntaan kuuluva ei saanut poistua talosta ilman isännän lupaa. 92 Porissa asui tietenkin myös merimiehiä. Kauppakollegio määräsi vuonna 1778 kaupunkien maistraatit huolehtimaan siitä, että laivurien ja merimiesten vaimot saivat harjoittaa haluamaansa ammattia. Purjehdus oli vielä tuolloin kausiluontoista (sulan veden kausi) ja merimiesten palkat maksettiin kerran kahdessa kuussa. Toinen puoli vuodesta oli elettävä vaimon tuloilla, joita tämä sai esimerkiksi kudonnasta. 93 Ruoka 1600-ja 1700 luvuilla n % Pohjoismaiden väestöstä eli maatalouden tuoton varassa lähellä toimeentulominimiä. Normaaleina ja hyvinä satovuosina väestö sai riittävästi ravintoa, mutta toisinaan lievänkin kadon sattuessa syntyi ongelmia. Ihmisiä ei menehtynyt välttämättä suoranaisesti nälkään, vaan aliravitsemuksen aiheuttamiin kulkutauteihin luvulla ankaria katovuosia oli miltei joka vuosikymmenellä. Katovuosina tärkeä sivuelinkeino oli mm. 90 Jokipii 1958, 367, Nygård 1989, Manninen 1986, Vainio-Korhonen 1998,

18 kalastus. Suomessa tilanne parani merkittävästi vasta 1820-luvulla, jolloin perunanviljely yleistyi ja 1600-lukujen ihmisten elinmahdollisuuksia rajoittivat myös taudit. Elinympäristön hygieenisyyteen kiinnitettiin vain vähän huomiota. Ilmeisesti suurinta tuhoa sai aikaan lavantauti. Katovuosina yleisiä kuolemaan johtaneita tauteja olivat myös lienteria (vaikea ripuli) ja punatauti. 95 Ruokatalous perustui varastointiin ja säilömiseen pitkälle 1800-luvun loppupuolelle saakka. Säilöntämenetelminä käytettiin kuivaamista, savustamista ja suolaamista. Esimerkiksi arvokkaiden suolakalojen, lohen ja siian, säilöntään käytettiin erittäin paljon suolaa. Lohitynnyri painoi 16 leiviskää (136kg) ja siitä oli suolan osuus 6 leiviskää. Siikatynnyriin tarvittiin 5 ja sekalaiseen suolakalaan 2,5 leiviskää suolaa. Porin kuninkaankartanoon ostettiin vuonna tynnyriä suolaa. Suurin osa suolasta kului kalan ja loput lihan ja voin suolaukseen. Lohta ja siikaa myös savustettiin, mutta tämä herkku kuului ainoastaan hovin tai voudin juhla-ateriaan. Vähärasvaisemmille kaloille (ahven, hauki ja särki) oli yleisin säilöntämenetelmä kuivaaminen. Suuremmat kalat halkaistiin ja pienemmät ripustettiin sellaisinaan naruihin tai pihteihin. Kuivaus tapahtui ulkoilmassa tuulessa. 96 Lihan säilömiseen käytettiin myös paljon suolaa. Sianlihaan laitettiin suolamäärä, joka oli 1/3 lihan painosta. Myös naudan- ja lampaanlihaan käytettiin miltei vastaava määrä suolaa. 97 Etikkaa käytettiin runsaasti mausteena esimerkiksi Porin kuninkaankartanossa, koska sillä yritettiin peittää jo ehkä hieman härskiintyneen ruuan maku. 98 Nykyihmisellä voisi olla hankaluuksia tottua vastaaviin suolamääriin, puhumattakaan jo hieman pilaantuneeseen ruokaan ja 1600-luvun mittoja ja painoja: 99 Kippunta = 20 leiviskää = 170kg Leiviskä = 20 naulaa = 8,5kg Naula = 32 luotia = 425g Jalka = 29,7cm Kyynärä = 2 jalkaa = 59,4cm Syli = 3 kyynärää = 178cm Peninkulma (Ruotsin) = 10,69km Peninkulma (Suomen) = n. 5km Tynnyri (viljaa) = 164,9 litraa Tynnyri (tervaa) = 125,6 litraa Vakka = 33 litraa Kannu = 2 tuoppia = 2,6 litraa Punta = n. 5,5 hl Kiihtelys (oravannahkoja) = 40kpl Toltti (lautoja) = 12kpl Tikkuri = 10kpl Asukkaiden ruokatottumukset riippuivat lähinnä asemasta ja varallisuudesta. Päivän perusravintona oli leipä ja olut. Liha, kala ja juurekset olivat särvintä. Esimerkiksi Porin kuninkaankartanossa voudin ja asemiesten pöydässä ruoka oli laadukkaampaa ja monipuolisempaa kuin palvelusväellä. Hoviväellä ruoka oli tietenkin aivan omaa luokkaansa. Palvelusväki sai tyytyä sisäelimiin ja makkaraan, kun taas voudinpöydässä syötiin kuivattua ja suolattua lihaa sekä voita. Olutlaatuja olivat herrainolut, voudinolut, asemiesten ja 94 Muroma 1991, 11-12, 14, Muroma 1991, Seppälä 2002, Talve 1979, Seppälä 2002, Esim. Suomen historia 2-3 (1985). 18

19 käsityöläisten olut sekä arkiolut eli kalja. Palvelusväen pöydässä leipä oli karkeaa arkileipää ja olut oli kaljaa, myös pyhinä. 100 Juhana-herttua ja Kaarina Hannuntytär seurueineen oleskelivat Porin kuninkaankartanossa keväällä 1559 viipyen hieman yli viisi viikkoa. Seurueessa oli varmastikin noin sata henkeä ja sille varattujen herkkujen määrä oli valtava. Viljaa kului leipää ja olutta varten yhteensä 38 puntaa. Voita kului n. 600kg ja munia 1215 kappaletta. Lampaita ja varsinkin karitsoja oli teurastettu runsaasti pitoja varten ja lihaa oli saatavana suolattuna ja tuoreena. Harvinaisempia linturuokiakin syötiin: kanoja, teeriä, pyitä ja kiirunoita. Olipa ruokalistaan kuulunut yksi riikinkukkokin! Kalaruokana oli herrojen herkkua eli suolattua lohta ja savusiikaa. Myös tavallisempaa kuivattua haukea syötiin ja tuoreena nautittiin mateita, haukia, siikaa ja ruutanaa. 101 Tavallinen rahvas oli tottunut yksinkertaisiin makuihin, kun taas herrasväki suosi makuja ja värejä. Kuitenkin tavallinen kansakin maustoi ruokiaan. Ylivoimaisesti yleisin mauste oli suola ja siitä saatettiin kriisiaikoina maksaa kiskurihintoja. Rahvaan keitoksissa makua antoivat luonnonvaraisina kasvavat tai sitten aikoinaan munkkien mukanaan tuomat yrtit, jotka sittemmin olivat villiintyneet. Näitä olivat mm. katajanmarja, mäkimeirami, lutukka, siankärsämö, kumina ja pietaryrtti. Herrasväki halveksi rahvaan yrttejä erottuakseen heistä. 102 Asuminen ja 1600-luvuilla rikkaimmatkin kodit olivat Porissa vaatimattomia. Ainoastaan muutamissa taloissa saattoi yksinkertaisten huonekalujen lisäksi olla kattoverhoja sinisestä ja punaisesta venäläiskankaasta. Nämä ripustettiin karkeille seinille eräänlaiseksi tapetiksi. Sänkyryijyt ja penkkityynyt osoittivat hyvää toimeentuloa. 103 Varakkaimpien asunnot sijaitsivat lähellä hallintokeskusta, eli raatihuonetta ja silloista toria. Taloilla oli Porissa omat erisnimet maalaistalojen tapaan. Näitä olivat esimerkiksi Bondila, Filppula, Flikkala, Haistila, Hakuri (ilm. kirvesmiehen talo), Housula, Karhula, Kattilus, Kellari, Kissala, Kleemola, Konstila, Kurnala, Köyliäinen, Lautila, Mangoinen, Masia, Ojala, Paavola, Paturi (ilm. sepän talo), Pikilä, Porola, Pumpula, Pyttylä, Rantala, Riisilä ja Santala. 104 Tältä ajalta ei ole tietoa mahdollisista kadunnimistä luvulla kadut nimettiin usein jonkun niiden varrella asuvan varakkaan henkilön mukaan. Porissa tällaisia katuja ovat tiettävästi olleet mm. Matti Pietarinpojan katu ja Gottlebenin katu. 105 Sukunimiä käytettiin vielä 1600-luvun Länsi-Suomessa harvoin. Esimerkiksi miestä saatettiin kutsua kahdella tai kolmella lisänimellä. Yleisesti käytettiin ristimänimeä ja isännimeä (esim. Henrik Mattson, Karin Larsdotter). 106 Porissa asui vuonna 1625 mm. kaupunginvänrikki Hannu Antinpoika. Kaupungin pormestareilla, raatimiehillä ja muilla suurmiehilläkään ei ollut sukunimeä. Vuoden 1637 henkikirjassa on mainittu 36 sukunimeä. Ruotsalaisia nimiä olivat mm. Bock, 100 Seppälä 2002, Seppälä 2002, Vilkuna 2006, Jokipii 1958, Jokipii 1958, Ruohonen Mikkonen 1985,

20 Bökare, From, Hypping, Lång, Möller, Prisse ja Skaffars; suomalaisia Hartikka, Hoppoinen, Humalainen, Karhu, Keisari, Pustari, Päiväinen, Rotkus, Sassi ja Torniolainen. Saksalaisia nimiä edustivat Horwandt ja Schultze. 107 Tavallisen porilaisen asunto oli harmaa yksinkertainen savupirtti. Ulko-oven edessä saattoi olla riu uista pystytetty tuulensuoja luvulla rakennuksissa saattoi olla myös salvottu päätyeteinen. 108 Talojen seinärakenteissa saatettiin käyttää työstämätöntä, pyöreää hirttä. 109 Yksinkertaisissa savupirteissä oli vain yksi huone luvulta lähtien yhden huoneen lisäksi saattoi olla myös kamari. Eteisellä ja eteiskamarilla varustettu tupa, jossa sisäänkäynti oli pitkällä sivulla, oli yleinen vähävaraisten asumus sekä maaseudulla että pikkukaupungeissa vielä 1900-luvun alussa luvun lopulla levisi myös symmetrinen paritupa. Tämä renessanssiajan uutuus ilmeisesti välittyi kuninkaankartanoiden, pappiloiden ja sotilasvirkatalojen kautta. Parituvassa oli läpikuljettava eteinen eli porstua.1600-luvulla säätyläiset jakoivat porstuan eteiseksi ja kamariksi. 110 Kuitenkin esimerkiksi Turussa tämä talomalli ei ollut yleisessä käytössä vielä 1600-luvun lopulla. 111 Savupirtillä tarkoitetaan asuntoa, jonka lämmityslaitteena toimi ovi- tai peränurkassa oleva kivinen kiuas. Varhaisimmat kiukaat olivat hormittomia ja sisäänpäin lämpiäviä. Pirtin täytti savu, joka poistui seinissä olevista aukoista. Savujohdolla varustettu takka eli piisi tuli ensimmäiseksi käyttöön linnoissa ja kartanoissa keskiajan lopulla. 112 Rikkaimmat kaupunkilaiset rakennuttivat savupiippuja 1600-luvulta lähtien. Savupirtti ja paritupa olivat talonväen asuinhuoneita. Talvella koko talon väki nukkui pirtissä tai tuvassa tulisijan lämmössä, mutta kesäisin esimerkiksi nuoriso saattoi nukkua mahdollisesti joissakin piharakennuksista (mikäli näitä oli). Talojen sisustus oli tavallisilla kaupunkilaisilla yksinkertainen. Pöytänä toimi pitkä irtolevy, joka asetettiin kahden juurakkojalan päälle. Sisustukseen kuuluivat myös kiinteät seinänvieruspenkit. Tuolit, lukuun ottamatta kolmijalkaisia jakkaroita, olivat erittäin harvinaisia vielä 1600-luvun lopulla. Penkit kuuluivat lähinnä miesten puolelle ja orsien varassa olevat makuulavitsat naisten puolelle. Säilytyshuonekaluna toimi arkku. Kaappeja oli ainoastaan kirkoissa ja säätyläistaloissa. 113 Ihmiset elivät erittäin pimeissä olosuhteissa. Voidaan kuvitella, että tuon ajan savupirtti oli melko synkkä ilmestys, mikäli sisälle astui suoraan auringonpaisteesta. Asukkaiden silmät olivat varmasti tottuneet hämäryyteen ja savuun, mutta olosuhteet vaikuttivat varmasti myös itse näköaistiin. Valoa pirtteihin toi ainoastaan mahdollinen avoliesi ja päreet. Mikäli joillain oli kynttilöitä, oli ne 107 Jokipii 1958, Talve 1979, Kykyri 2003, Talve 1979, Kykyri 2003, Lepistö 1994, Talve 1979,