Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus"

Transkriptio

1 Hyvä käyttäjä! Tämä pdf-tiedosto on ladattu Tieteen Kuvalehti Historia -lehden verkkosivuilta ( Tiedosto on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle. Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin Toimitus

2 Keskiaika Uutta tietoa rutosta: Viidestä ruttoon kuolleiden joukkohaudasta löydetyt luut osoittavat, että Musta surma oli todella bakteerin aiheuttama rutto. polfoto/topfoto & polfoto/photoaisa

3 Rutto riehui Euroopassa 1300-luvun puolivälissä autioittaen kaupunkeja ja jättäen jälkeensä joukkohautoja. Voimattomina oppineet keksivät mitä mielikuvituksellisimpia selityksiä tappavalle epidemialle. Nyt 650 vuotta myöhemmin tutkijat ovat vihdoin päässeet Mustan surman syiden alkulähteille. Eurooppa/1300-luku Eurooppa voi huonosti. Talvet olivat pitkiä ja ankaria, kesät sateisia. Peräkkäiset katovuodet johtivat laajaan nälänhätään. Vuonna 1347 Etelä- Euroopassa alkoi kuolla joukoittain ihmisiä selittämättömään tautiin. Eurooppa ruton neljä vaihetta: 1. Kivut ja yskä Taudin itämisaika on tavallisesti kahdesta kymmeneen päivää, ja se ilmenee ensin lihas- ja nivuskipuina. Taudinkuvaan kuuluu heikotus, kuiva yskä ja voimakas päänsärky. Ruokahalu katoaa, ja sairastunut heikentyy niin, että joutuu nopeasti vuoteenomaksi. Historia

4 Keskiaika Natasja Broström A luksen köysistö ja kansilankut natisivat, kun se kiinnittyi satamalaituriin Bristolissa. Kauppa-alus oli tullut Englannille kuuluvasta Gascognesta lastinaan tynnyreittäin viiniä Bordeaux n ympäristön viininviljelyksiltä. Matka Ranskasta oli sujunut suuremmitta ongelmitta, vaikka kesän 1348 sää olikin sietämättömän kostea ja sateinen. Kun laivan lasti oli purettu ja tarkastettu, alus lähti purjehtimaan kohti etelää Englannin kanaalin satamakaupunkiin Melcombeen. Matkalla yksi miehistä alkoi yskiä voimakkaasti, ja monet muut alkoivat valittaa kipua niskassa ja nivusissaan. Parin päivän päästä laiva saapui määränpäähänsä Melcombeen. Monet miehistön jäsenistä olivat tuolloin niin huonossa kunnossa, että pysyivät hädin tuskin pystyssä, saati että olisivat kyenneet tekemään töitä. Kuume ja kivut jäytivät miesten ruumiita. Melcomben asukkaat eivät aavistaneet mitään pahaa, kun Gascognesta tullut laiva lipui satamaan. Sehän oli vain tavallinen kauppalaiva lastinaan hyvää viiniä etelästä ja eksoottisia mausteita vielä kaukaisemmista maista. Laiturille laivaa vastaan tulleet ihmiset odottivat kuulevansa uutisia muun muassa kuningas Edvardin sodasta Ranskassa, mutta pian heidän uteliaisuutensa muuttui kauhuksi. Laiva ei tuonut mukanaan vain viiniä ja mausteita vaan myös tappavan tuliaisen, josta monet olivat kuulleet mutta josta ei uskallettu puhua ääneen. Muutamassa päivässä mantereelta kulkeutunut tauti levisi Melcombeen. Vitsaus ei valikoinut uhrejaan, vaan se eteni talosta toiseen säädystä ja varallisuudesta välittämättä. Musta surma eli rutto oli saapunut Englantiin. ruton neljä vaihetta: 2. Oksentelu ja jano Tartunnan saanut alkaa oksennella tauotta ja saa voimakkaan ripulin. Kuume tekee ihosta kosketusaran. Elimistö alkaa kuivua, ja sairastunut alkaa pyytää vettä, vaikka se ei pysy hänen sisällään. Kivut ja jano ajavat sairastuneen hulluuden partaalle. Lääkärit ja papit neuvottomia Kun rutto saapui Brittein saarille sateisena kesäpäivänä 1348, se oli raivonnut jo vuoden Keski-Euroopassa. Ensimmäisenä tautia oli esiintynyt Sisiliassa. Sen oireita olivat kova kuume, veriset yskökset tai kivuliaat paiseet. Monet italialaiskaupungit sulkivat paniikissa porttinsa eivätkä päästäneet matkalaisia sisään, ja maaliskuussa 1348 Venetsian doge määräsi eristämään sairastuneet ja kaupunkiin tulijat karanteeniasemille kaupungin ulkopuolelle. Kaikista varotoimista huolimatta tauti levisi pian muualle Eurooppaan. Sairastuneet kuolivat usein niin nopeasti, että terveet eivät ehtineet haudata heitä, ennen kuin itse sairastuivat. Niinpä ruumiita jäi lojumaan kaduille, joissa karanneet siat ja kulkukoirien laumat mässäilivät mätänevillä kalmoilla. Oppineet olivat ymmällään, sillä he eivät pystyneet selittämään, mistä hirvittävä vitsaus tuli tai miten se levisi. Niinpä he turvautuivat keksittyihin selityksiin siitä, miten rutto iski etenkin ihmisiin, joilla oli lämmin ja kostea temperamentti tai nuoriin tyttöihin, joilla oli taipumusta kevytmielisyyteen. Lääkäri Simon de Covino oli muiden keskiajan lääkäreiden tavoin neuvoton epidemian edessä. Hän saattoi vain todeta, miten papit ja lääkärit saivat tartunnan antaessaan henkistä tukea ja shutterstock Tataarit yrittivät vuosia vallata Kaffan, mutta onnistuivat vasta ruttoruumiiden avulla. Ruumiit levittivät ruttoa Mustaa surmaa ei juurikaan tunnettu Euroopassa, ennen kuin italialaisia kauppiaita pommitettiin ruttoon kuolleiden ruumiilla Mustallamerellä. Vuoteen 1347 useimmat eurooppalaiset elivät onnellisen tietämättöminä rutosta. Ovela sotajuoni Krimin niemimaalla Mustanmeren rannalla käynnisti ruttoepidemian Euroopassa. Italialaiskauppiaat olivat vuosia käyneet kauppaa Mustanmeren ympäristössä, mutta italialaisten ja paikallisten tataarien väliset suhteet huononivat vähitellen. Jälleen yhden verisen taistelun jälkeen tataarit olivat saaneet tarpeekseen muukalaisista luvun puolivälissä he kokosivat armeijan ja alkoivat piirittää kristittyä Kaffan satamakaupunkia Krimin niemimaalla. Tilanne säilyi muuttumattomana kolme vuotta, kunnes tataareihin iski mystinen sairaus, joka tappoi tuhansia päivittäin: Oli kuin nuolia olisi satanut taivaasta tataarien ylimielisyyttä nujertamaan. Kaikki lääketieteelliset neuvot ja hoidot olivat turhia. Tataareita kuoli sitä mukaa kuin taudin merkit näkyivät heidän ruumiissaan kainaloiden tai nivusten turpoamisena ja polttavana kuumeena, kirjoitti keskiaikainen kronikoitsija Gabriele de Mussi äkillisestä ruttoepidemiasta. Sen sijaan, että olisivat keskeyttäneet piirityksen, tataarit päättivät käyttää ruttoa aseenaan. He sinkosivat katapulteilla Kaffan kaupunginmuurien yli ruttoon kuolleiden ruumiita, ja pian ruttovitsaus oli levinnyt Kaffan asukkaiden keskuuteen. Muutamat kaupungin eloon jääneet kristityt kauppiaat pakenivat laivoilla Sisiliaan Messinan kaupunkiin. Mukanaan he toivat lokakuussa 1347 ruton, joka pian kulki esteettömästi raivoten läpi koko Euroopan. bridgeman

5 ohjausta. Usein ruttoon sairastuneen yksi kosketus tai henkäys kuihdutti auttajan jopa ennen kuin sen, jota hän oli tullut auttamaan. Joukkohaudan bakteerit tutkittiin Historioitsijat ja lääkärit ovat Mustan surman esiintymisestä lähtien pohtineet sitä, miten sairaus saattoi levitä niin nopeasti. Mitkään muut tartuntataudit, kuten turberkuloosi, eivät ole levinneet samaa tahtia ja tappaneet niin monia niin lyhyessä ajassa. Epätietoisuus on synnyttänyt paljon teorioita; yhden yleisen teorian mukaan Musta surma ei ollutkaan paiseruttoa vaan esimerkiksi pernaruttoa tai ebolan sukuisen viruksen aiheuttama. Vasta lokakuussa 2010 kansainvälinen tutkijaryhmä saattoi hälventää epäilyksen verhoa ja todeta varmasti, että Musta surma oli paiseruttoa. Lopullisen varmistuksen asiasta antoivat tautiin kuolleiden luurangot, joita on löydetty viidestä suuresta joukkohaudasta Englannista, Ranskasta, Saksasta, Italiasta ja Hollannista. Tutkijat ovat pitkään tutkineet hautoja ja niihin haudattujen ruumiiden dna:ta ja proteiineja. Tutkimusten mukaan jokaisesta joukkohaudasta löytyy merkkejä aggressiivisesti ruttoa levittävästä Yersinia pestis -bakteerista. Uusimmat tutkimukset panevat lopullisen pisteen spekulaatioille Mustan surman synnystä ja osoittavat, että Eurooppaa piinanneen ruttoepidemian aiheutti Yersinia pestis, tutkijat toteavat loppuraportissaan. Tauti levisi ehkä pohjoisesta Joukkohautojen tutkimuksissa on tullut vastaan myös yllätyksiä. Ranskassa, Italiassa, Saksassa ja Englannissa tutkittujan hautojen luurangoista löytyi samaa ruttobakteerin tyyppiä, mutta Hollannista Bergen op Zoomin kaupungin läheisen joukkohaudan luista löydetty tyyppi oli erilainen. Epidemian kulku on monimutkaisempi kuin aiemmin on uskottu. Löytömme viittaa siihen, että rutto saapui Eurooppaan vähintään kahta eri tietä ja kehittyi sitten eri suuntiin, kertoo Hollannissa luiden tutkimukseen osallistunut antropologi Barbara Bramanti Mainzin Johannes Gutenberg -yliopistosta. Tähän asti historioitsijat ovat yleisesti olettaneet, että Bergen op Zoomin asukkaat saivat tartunnan satavuotisen sodan ( ) aikana vaeltelevilta engruttolääkäri kutsuttiin hoitamaan sairaita ruton koettelemiin kaupunkehin. Lääkärit olivat usein nuoria ja kokemattomia. Nokassa oli yrttejä, joiden uskottiin suojaavan rutolta. getty images lantilais- ja ranskalaissotilailta. Uusien dna-tutkimusten perusteella tutkijat arvelevat nyt, että hollantilaisten tartunta tuli pohjoista reittiä Skandinaviasta tai niiden saksalaisten hansakaupunkien kautta, joiden kanssa Bergen op Zoom kävi keskiajalla laajaa kauppaa. Uusi tutkimus kumoaa siten perinteisen uskomuksen, että rutto levisi Eurooppaan nimenomaan ja vain Välimeren alueelta. Uusien tietojen perusteella tutkijat voivat nyt aloittaa ruton leviämisen kartoittamisen ja tutkimuksen. Kuuma sauva oli potilaiden paiseiden puhdistamista ja umpeen polttamista varten. rasia sisälsi tuoksuvia yrttejä, joiden uskottiin suojaavan tartunnalta. Ruton uskottiin leviävän huonon ilman kautta. Tuliko tartunta Kiinasta? Viidestä tutkitusta joukkohaudasta on löydetty myös kaksi tähän asti tuntealloverpress/sspl science & Society

6 Keskiaika Rutto saapui monia teitä Ruton kulku pohjolaan on epäselvää. Perimätiedon mukaan ruttoa kuljettanut laiva ajoi karille Jyllannissa noin vuonna 1348, minkä jälkeen tauti levisi. Toisen kertomuksen mukaan Bergeniin tuli vuonna 1349 laiva, jonka miehistö kantoi ruttoa. Tautiin kuolleiden määrää ei tarkkaan tiedetä, mutta ruton arvioidaan tappaneen noin kolmanneksen Tanskan, Norjan ja Ruotsin väestöstä. Pitkään uskottiin, että rutto tuli Eurooppaan Mustanmeren kautta ja levisi kohti pohjoista. Ruttobakteerin uuden muunnoksen löytyminen viittaa siihen, että tauti kulkeutui Eurooppaan myös pohjoisesta Saksan hansakaupungeista tai Skandinaviasta. Getty images Yersinia pestis aiheuttaa ruttoa, Se leviää pisaratartunnan, yskösten tai fyysisen kontakin välityksellä. Tautia voidaan hoitaa menestyksekkäästi antibiooteilla. Yksittäiset alueet Euroopassa välttyivät rutolta. Syytä ei tiedetä, mutta yhden teorian mukaan alueille saapui ruton lievä muoto, joka kehitti asukkaissa immuniteetin taudin aggressiivisempia muotoja vastaan. Hereford Bergen op Zoom Augsburg Parma M u s ta - Saint-Laurent-de-la-Cabrerisse meri Ruton leviäminen: alku 1349 loppu Vähän tartuntoja Rutto saapui Eurooppaan italialaisten kauppiaiden mukana Uuden tiedon mukaan ruttoa kulkeutui Eurooppaan myös pohjoisesta. Tutkijat ovat tutkineet viittä ruttoon kuolleiden joukohautaa.

7 ruton neljä vaihetta: 3. Verenvuoto ja paiseet Jos tauti on paiseruttoa, sairastuneen kehoon tulee märkäpesäkkeitä ja iholle ilmaantuu verenpurkaumia. Keuhkorutossa ilmaantuu hengitysvaikeuksia ja sairas voi alkaa oksentaa verensekaista limaista nestettä. Joillakuilla ilmenee myös verenvuotoa nenästä. matonta ruttobakteerin tyyppiä. Toinen niistä on kokonaan hävinnyt, mutta toinen muistuttaa suuresti erästä nykyäänkin Aasiassa tavattavaa bakteerityyppiä. Löytö vahvistaa arveluja siitä, että eurooppalaisista joukkohaudoista löydetty ruttobakteeri on peräisin Aasiasta, ja vielä tarkemmin Kiinasta. Tiedämme, että bakteerin tämä muoto kehittyi Kiinassa ja että sitä on ollut siellä kauan. Niinpä on loogista, että se on levinnyt Kiinasta Eurooppaan. Emme kuitenkaan vielä tiedä, miten se saapui Eurooppaan, kertoo viiden joukkohaudan luurankoja tutkinut mikrobiologi Mark Achtman Corkin yliopistosta. Uusi tutkimus tukee yllättävällä tavalla keskiajalla vallinnutta sinnikästä uskomusta, jonka mukaan rutto oli peräisin Kaukoidästä. Kun rutto iski Eurooppaan 1340-luvulla, kukoistivat tuomiopäivän kuvaukset siitä, miten luonnonkatastrofit olivat edistäneet ruton tuloa Aasiasta Eurooppaan. Esimerkiksi italialainen kronikoitsija Gabriele de Mussi kuvaili kauhuja pian epidemian puhjettua: Idän Cathayssa [Kiinassa], maailman suurimmassa maassa, näkyi hirvittäviä ja kauhistuttavia merkkejä. Käärmeitä ja rupikonnia satoi taivaalta ja tunkeutui ihmisten asumuksiin. Ne ahmivat suihinsa ihmiset myrkyttäen nämä ja kalu- Ruttoon kuoli niin paljon ihmisiä niin lyhyessä ajassa, että ruumiita vietiin hevos- ja härkävaunuilla haudattaviksi suuriin joukkohautoihin. getty images ten heitä hampaillaan. Flaamilainen Louis Heylligen kirjoitti vastaavista kauhuista Intiassa, jossa satoi sammakkoja, käärmeitä, liskoja, skorpioneja ja monia muita samankaltaisia myrkyllisiä eläimiä. Rotat lähtivät liikkeelle Nykytutkijat eivät usko teoriaan ruton leviämisestä myrkyllisten eläimien välityksellä. Suuri osa asiantuntijoista on kuitenkin yksimielisiä siitä, että Keski- Aasian suuret luonnonmullistukset saivat ruttotartuntaa kantavat jyrsijät muuttamaan autioilta seuduilta tiheään asutuille alueille. Historioitsijat tietävät esimerkiksi, että Kiinaa ja Mongoliaa koetteli kuivuus vuoden 1330 tienoilla, ja samoihin aikoihin Keltainenjoki tulvi yli äyräidensä ja hukutti miljoonia ihmisiä vesimassojensa alle. Muutama vuosi myöhemmin Kiinaa ravisteli maanalainen ukkonen, ja matkalaiset kertoivat valtavista maanjäristyksistä, jotka saivat kokonaisia vuoria katoamaan niin, että jäljelle jäi vain jättimäisiä kuiluja. Maanjäristyksiä seurasi muun muassa rajuja tulivuorenpurkauksia. Koko taivaan peittävä tulisade laskeutui hiutaleina kuin lumi ja poltti vuoria ja aroja ja muita alueita ja niiden asukkaita. Sitten nousi suuri savu, ja kaikki, jotka katsoivat siihen, kuolivat puolen päivän sisällä, kirjoitti eurooppalainen kronikoitsija vuonna 1350 ruttoepidemian ollessa pahimmillaan. Luonnonkatastrofit seurasivat tosiaan, ja muun muassa valtavat heinäsirkkalaumat lähtivät liikkeelle ja söivät suihinsa muutenkin nälkiintyneen maalaisväestön sadot. Jyrsijät, kuten aasialainen mustarotta, jättivät tuhoalueet ja vaelsivat länteen ravintoa etsimään. Niiden turkissa mukana kulki verta imevä kirppu, joka tulevina vuosina tulisi levittämään kuolemaa ja kauhua Eurooppaan. Kirppu kantoi veressään ruton siementä, Yersinia pestis -bakteeria. Taudin monet hoitokeinot Ruttoepidemian aikana uskottiin, että sairauden aiheutti elimistön neljän niin sanotun perusnesteen veren, liman, keltaisen sapen ja mustan sapen epätasapaino. Yleinen hoitokeino oli suoneniskentä, jossa potilaasta juoksutettiin huonoa verta niin, että keho pystyisi muodostamaan uutta elinvoimaista verta. Muita hoitokeinoja olivat ulostuslääkkeet, joiden oli määrä tyhjentää keho pahoista aineista, sekä vahvat juomat, jotka saivat potilaan hikoilemaan taudin ulos. Juoma saatettiin valmistaa esimerkiksi jauhetuista munankuorista, oluesta, siirapista ja kukkien lehdistä. Myös virtsaa käytettiin lääkintään. Jotkut lääkärit kietoivat potilaansa elohopeakääreisiin ja panivat nämä hikoilulaatikkoon niin, että vain pää jäi näkyviin. Kun tuolloisen lääketieteen keinot eivät riittäneet, turvauduttiin taikoihin. Jotkut nukkuivat elävän kanan kanssa, sillä taudin uskottiin siirtyvän siihen. Tartuntaa yritettiin ehkäistä suojautumalla huonolta, pahanhajuiselta ilmalta, jonka uskottiin levittävän tautia. Tällöin käytettiin voimakkaita hajuvesiä tai kannettiin kaulassa rasiaa tai pussia, joka sisälsi tuoksuvia yrttejä. Sairas saatettiin panna istumaan lähelle käymälää, jotta sen vielä karmeampi katku peittäisi alleen ruton hirvittävän löyhkän. bridgeman Suoneniskennän uskottiin saavan elimistö tuottamaan uutta, tervettä ja elinvoimaista verta. Historia

8 Keskiaika Tuhansia juutalaisia poltettiin roviolla Euroopassa, sillä heidän uskottiin aiheuttaneen ruton. Juutalaisia joutui roviolle Keskiajan eurooppalaisille ruton syyt olivat täysin tuntemattomat. Tietämättömyys loi pohjaa mitä mielikuvituksellisimmille uskomuksille ja huhuille. Yhden sitkeän uskomuksen mukaan juutalaiset olivat aiheuttaneet ruttoepidemian myrkyttämällä kristittyjen kaivoja. Huhut johtivat laajaan juutalaisten vainoon muun muassa Ranskassa, Saksassa ja Italiassa. Juutalaisia vangittiin ja kidutettiin, kunnes he murtuivat ja tunnustivat kaivojen myrkyttämisen. Rangaistus oli elävältä polttaminen roviolla. Ranskalainen apotti ja kronikoitsija Gilles Li Muisis todisti juutalaisten vainoja 1300-luvulla: Vuonna 1349 juutalaisia otettiin kiinni, kahlehdittiin ja pantiin vankilaan kaikkialla. Syynä oli voimakas epäilys siitä, että he yrittivät tuhota kristityt myrkyn avulla ja että he salassa olivat panneet myrkkyä kaivoihin, lähteisiin ja puroihin, joista kristityt joivat. Saksassa Mainzin ja Kölnin kaupunkien juutalaisvähemmistö tuhottiin elokuussa 1349, ja samana vuonna noin juutalaista surmattiin Strasbourgissa. Kahden vuoden sisään eri puolilla Eurooppaa hävitettiin 60 suurta ja 150 pienempää juutalaista seurakuntaa. Paikoin myös spitaalisia poltettiin elävältä epäiltynä salaliittolaisuudesta juutalaisten kanssa. scanpix/granger Aasiassa katastrofit seurasivat toisiaan kymmenen vuoden ajan, ja kun rutto lopulta hiipui Kiinassa, se oli vaatinut lähes 20 miljoonaa ihmishenkeä. Pian tauti levisi idästä länteen kauppalaivoilla ja Silkkitien kauppareittiä, jota pitkin se saapui Mustallemerelle ja Lähi-itään. Rutto eteni arvaamattomasti Musta surma vaati ensimmäisen uhrinsa Euroopassa vuonna Ruton ilmaantuminen osui sattumalta samaan aikaan kuin maanjäristykset ja hyökyaallot, jotka piinasivat erityisesti joitakin kreikkalaisia, kyproslaisia ja italialaisia kaupunkeja. Keskiajan jumalanpelossa elävät ihmiset tulkitsivat ruton ja luonnonmullistukset Jumalan rangaistukseksi ja varmaksi merkiksi tuomiopäivän lähestymisestä. Jälkijäristysten voimasta näennäisesti itsekseen soivat kirkonkellot vakuuttivat epäuskoisimmatkin Jumalan osuudesta asiaan. Jumalan rangaistus -teoriaa vahvisti se, että rutto ohitti täysin joitakin kaupunkeja tai alueita. Esimerkiksi Englannissa yksittäisiä kyliä säästyi rutolta, vaikka se oli saattanut autioittaa useita naapurikyliä. Keski-Eurooppa selvisi paljon vähemmällä kuin monet Italian kaupungit, jotka menettivät yli puolet asukkaistaan. Tuon ajan oppineiden mukaan ruton valikoivuus osoitti selvästi, että Jumala suojasi vanhurskaita ja rankaisi uskossaan heikkoja. Nykytutkijat eivät osaa selittää, miksi rutto levisi niin epätasaisesti, mutta juuri epidemian arvaamattomuus todennäköisesti teki viranomaisille vaikeaksi pysäyttää sen leviäminen. Musta surma kulki omia, oikukkaita reittejään. Kirkko kielsi yleiset kylpylät Jumalan lepyttämiseksi katolinen kirkko kehotti ihmisiä elämään yksinkertaisesti ja siveellisesti ja välttämään väkijuomia ja uhkapelejä. Kymmenettuhannet lähtivät pyhiinvaelluksille voittaakseen Jumalan armon puolelleen, ja monet liittyivät flagellantteihin, itsensäruoskijoihin, jotka kulkivat messuavina kulkueina läpi Italian, Ranskan ja Saksan. Vaikka hurskaat pyhiinvaeltajat ja flagellantit uskoivat toimivansa ruttoa vastaan, itse asiassa he levittivät tautia tehokkaasti. Tietämättään pyhiinvaeltajat kuljettivat tartuntaa kaupungista kaupunkiin, ja flagellantit, jotka ruoskivat itsensä verille saadakseen Jumalan armon, elivät lian ja saastan keskellä. Saksassa flagellantit tekivät 33,5 vuorokauden mittaisia kiertueita peseytymättä ja vaihtamatta vaatteita. Niinpä itsensäruoskijoiden veri, haavat ja syöpäläiset loivat oivan alustan Yersinia pestis -bakteerille. Hygienia vain heikkeni, kun kirkko sulki julkiset kylpylät koska arveli niiden houkuttelevan ihmisiä hillittömään juomiseen ja haurauteen. Yleensäkin peseytymiseen suhtauduttiin epäillen, sillä ajan oppineiden ja lääkäreiden mukaan kosteus edisti ruton leviämistä. Yersinia pestis vietti juhlaa, kun ulosteita ja ruumiita kasautui kaduille eikä hygieniasta ollut tietoakaan. Vaihteleva rutto hämäsi lääkäreitä Ruton räjähdysmäistä leviämistä ei voi kuitenkaan selittää vain puutteellisella hygienialla. Uusimpien tutkimusten mukan tauti oli niin petollinen, että se saattoi vuodenajan mukaan muuntua paiserutosta keuhkorutoksi ja toisinpäin luvulla kesät olivat vuoron perään joko äärimmäisen kuivia tai sateisia, kun taas talvet olivat ennätyskylmiä tai epätavallisen lämpimiä. Ilmaston vaihtelut saivat Mustan surman muuttamaan muotoaan koko ajan. Keskiajan oppineiden keinot selvittää ruton syyt ja estää sen leviäminen olivat heikot, kun se lämpimänä aikana ilmeni paiseruttona ja sitten taas kylmänä kautena keuhkoruttona, jonka oireet olivat erilaiset. Lääkärien piti tehdä päätelmänsä sen perusteella, mitä näkivät, mikä ei ollut Tappavan ruton riehuessa Kiinassa maan viranomaiset polttivat taloja, joissa oli asunut ruttoon sairastuneita. Scanpix/SPL 20 Historia

9 ruton neljä vaihetta: 4. Kuume ja kuolema Kova kuume pitää potilaan toimintakyvyttömänä. paiseet puhkeilevat, ja niistä valuu tulehtunutta, haisevaa ja veristä visvaa ja verta. Sairastunutta ympäröi mädän ja tulehduksen löyhkä. Kuume heikentää potilaan elimistöä, kunnes kuolema vapauttaa hänet tuskistaan muutamassa päivässä. helppoa: toiset tartunnan saaneet saattoivat käydä näennäisen terveinä vuoteeseen eivätkä nousseet enää koskaan, toiset saivat suuria paiseita ja kuolivat kärsittyään tuskia päiväkausia. Aikalaissilminnäkijä kuvaili ruttoon sairastuneita kuin paarioiksi, joiden kanssa kukaan ei halunnut olla tekemisissä. Jo pelkkä sairastuneen haju karkotti kanssaihmiset: Kaikki kehosta lähtevä huokui mitä kauheinta löyhkää: hiki, ulosteet, sylki, hengitys. Monet kirosivat kuumehoureissaan Jumalan tai heittäytyivät virtaan viilentääkseen polttavaa kuumetta, toiset joutuivat mielenhäiriön valtaan. Provencessa eräs mies kiipesi talonsa katolle ja heitteli kadulle tiiliä. Toinen tanssi katollaan hullua, irvokasta tanssia, kertoo aikalaiskuvaus. Pariisilaislääkäri Simon de Covino puolestaan totesi: Musta surma on saanut kaikki lääkärit tolaltaan, ja Hippokrateen opit ovat täysin hyödyttömiä. Lääkäreillä tai kirkonmiehillä ei ollut tarjota parannuskeinoa ruttoon, joka tappoi muutamassa vuodessa jopa kolmanneksen Euroopan väestöstä. Epidemia iski erityisesti köyhiin ja maaseudun väestöön, jotka elivät usein ahtaasti ja likaisissa oloissa, mutta ei yläluokkakaan siltä säästynyt, mikä ravisteli yhteiskuntajärjestystä. Työvoiman vähentyessä moni talonpoika pääsi rikastumaan otettuaan haltuunsa hylättyjä maita ja maanomistajat suostuivat maksamaan suuria summia saadakseen työläisiä peltotöihin ja sadonkorjuuseen. Kun Musta surma vuonna alkoi viimein hiipua, se oli ennättänyt tappaa noin 25 miljoonaa eurooppalaista. Useimmat uskoivat, että kuolema oli jo niittänyt tarpeeksi satoa. Mutta Yersinia pestis palasi takaisin kiusaamaan Eurooppaa vielä moneen kertaan. Yksi viimeisistä suurista epidemioista koettiin Ruotsissa 1700-luvun alussa, jolloin tauti tappoi kolmanneksen muun muassa Tukholman, Malmön ja Göteborgin asukkaista. Lue lisää John Hatcher: The Black Death, Phoenix, 2009 Kallioinen Mika: Rutto ja rukous tartuntaudit esiteollisen ajan Suomessa, Atena, 2009 Philip Ziegler: The Black Death, The History Press, Rutto elää edelleen Vuonna 1855 lähti liikkeelle maailmanlaajuinen ruttoepidemia, johon kuoli pelkästään Kiinassa ja Intiassa yli 12 miljoonaa ihmistä. Laaja ruttoepidemia koetteli maailmaa vielä 1800-luvulla. Epidemia lähti liikkeelle Kiinan Yunnanin maakunnasta ja levisi nopeasti, kun joukoittain tartunnan kantajia pakeni uskonnollisia levottomuuksia tiheästi asutuille alueille luvulle tultaessa epidemia oli levinnyt Kantoniin ja Hongkongiin, joista ruttobakteeri matkusti vilkkaan laivaliikenteen mukana muualle maailmaan. Euroopan terveysviranomaiset kokoontuivat vuonna 1897 pohtimaan, miten Mustan surman kaltaisen epidemian toistuminen voitaisiin välttää. Eurooppa säästyi suurilta väestötappioilta, mutta Aasiassa ruttoon kuoli miljoonia. Kuolleiden kokonaismäärä ei tiedetä, mutta pelkästään Kiinassa ja Intiassa uhreja oli 12 miljoonaa, kunnes epidemia hiipui 1950-luvulla. Ruttoa esiintyy yhä. Esimerkiksi vuonna 1994 tulvat johtivat Intiassa uuteen epidemiaan. Viranomaisten nopean toiminnan ansiosta kuitenkin vain 52 ihmistä kuoli. Viimeisen vuosikymmenen aikana ruttoon liittyviä kuolemantapauksia on rekisteröity muun muassa Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Libyassa, Kiinassa, Indonesiassa ja Perussa. Miljoonat kiinalaiset sairastuivat tappavaan ruttoon. Polfoto/roger-viollet

Rutto ja muut zoonoosit ihmiskunnan historiassa

Rutto ja muut zoonoosit ihmiskunnan historiassa Rutto ja muut zoonoosit ihmiskunnan historiassa Heikki S. Vuorinen LKT, lääketieteen historian dosentti Tampereen yliopisto ja Helsingin yliopisto heikki.vuorinen@helsinki.fi RUTON LEVINNEISYYS KÄSITYS

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN ERI AIKAKAUSINA

TERVEYDEN EDISTÄMINEN ERI AIKAKAUSINA TERVEYDEN EDISTÄMINEN ERI AIKAKAUSINA MITEN TERVEYTTÄ ON PARANTANUT Suonenisku eli venesektio Verenseisautus? Miten ennen vanhaan ehkäistiin sukupuolitauteja? venesektio, venisektio, venaesectio, venisectio,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus TUBERKULOOSI On Mycobacterium tuberculosis bakteerin aiheuttama infektio. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus Hoitona käytetään usean lääkkeen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

JÄTTIhampaan. ar voitus

JÄTTIhampaan. ar voitus JÄTTIhampaan ar voitus Fossiili on sellaisen olion tai kasvin jäänne, joka on elänyt maapallolla monia, monia vuosia sitten. Ihmiset ovat löytäneet fossiileja tuhansien vuosien aikana kivistä ja kallioista

Lisätiedot

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Tämä selkokielinen esite on tehty osana opinnäytetyötä Kansallinen rokotusohjelma tutuksi selkokielinen esite maahanmuuttajille. Opinnäytetyön toimeksiantaja on MARJAT-hanke.

Lisätiedot

Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta. Mika Mäkinen 26.5.2015

Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta. Mika Mäkinen 26.5.2015 Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta Mika Mäkinen 26.5.2015 Bank of America and Merill Lynch (2014): A severe pandemic could kill 360mn and hit global GDP by 5% Pandemian määritelmä Uusi taudin aiheuttaja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

KRISTINUSKO AASIASSA. Luku 21 Ydinsisältö

KRISTINUSKO AASIASSA. Luku 21 Ydinsisältö KRISTINUSKO AASIASSA Luku 21 Ydinsisältö Ota kantaa! Kristinusko on aasialainen uskonto Lähi-itä Kristinusko syntyi Aasiassa, Palestiinassa, vanhimmat kirkot löytyvät Lähi-idästä. v.201 Edessan kuningas

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 35/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

Kaunis kuningatar Ester

Kaunis kuningatar Ester Nettiraamattu lapsille Kaunis Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 30/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,

Lisätiedot

EBOLAviruksesta Hanna Tuokko Nordlab, Oulu mikrobiologia. Ebolasta/ HT/Bionanalyytikkopäivät140215 1

EBOLAviruksesta Hanna Tuokko Nordlab, Oulu mikrobiologia. Ebolasta/ HT/Bionanalyytikkopäivät140215 1 EBOLAviruksesta Hanna Tuokko Nordlab, Oulu mikrobiologia Ebolasta/ HT/Bionanalyytikkopäivät140215 1 Todettuja Filovirusepidemioita v. 1979-2014 Ebolasta/ HT/Bionanalyytikkopäivät140215 2 Ebolatartuntoja

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 14/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO

JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO Ylösnousemustutkimukseen liittyy laaja filosofinen keskustelu, koska kyseessä on kristinuskon oppijärjestelmän kannalta varsin keskeinen uskonkappale Jeesuksen

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lepakkorabiestutkimus

Lepakkorabiestutkimus Lepakkorabiestutkimus Lepakkoseminaari 19.3.2011 Esitelmän rakenne Tietoa rabieksesta ja lepakkorabieksesta Tutkimushanke Miten voit osallistua hankkeeseen Mitä lepakkoharrastajan ja -tutkijan on hyvä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2005/0063(CNS) 19.7.2005 LAUSUNTOLUONNOS ympäristön, kansanterveyden ja

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 11/60.

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 11/60. Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 11/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Kaunis kuningatar Ester

Kaunis kuningatar Ester Nettiraamattu lapsille Kaunis kuningatar Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi.

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. idslofi04.12/06.2 Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. Galderma Nordic AB. Box 15028, S-167 15 Bromma. Sweden Tel +46 8 564 355 40, Fax +46 8 564 355 49. www.galdermanordic.com

Lisätiedot

OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry

OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI www.ett.fi ETT ry VIRUSRIPULIT, HENGITYSTIETULEHDUKSET Ajoittain esiintyviä, erittäin helposti leviäviä V. 2012 tarttuvaa, voimakasoireista koronavirusripulia (?)

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen. Lataa

Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen. Lataa Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen Lataa Kirjailija: Pekka Reinikainen ISBN: 9789515851574 Sivumäärä: 96 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.12 Mb Milloin lintuinfluenssa on täällä? Maailman terveysjärjestö

Lisätiedot

Suomi, Sinä ja päihteet

Suomi, Sinä ja päihteet Suomi, Sinä ja päihteet Asiaa päihteistä maahanmuuttajille Tule mukaan Päihdetyö Tältä se näyttää: Tähän se johtaa: Kännissä olet ääliö. Suomi ja päihteet Ehkäistään Hoidetaan Laki ohjaa Silti: Nuoria

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Jumala pitää Joosefista huolen

Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Suomi Kertomus 8/60 www.m1914.org

Lisätiedot

VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA?

VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA? Jeesus parantaa sokean Jerikon tiellä, Nicolas Poussin, Mark.10.46 VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA? Reijo Telaranta Minä, Herra, olen sinun parantajasi 2.Moos.15:26 Aatamin luominen, Michelangelo, v. 1510, 1.Moos.2:1-25

Lisätiedot

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis Soluseinätön bakteeri Beetalaktaamiantibiootit (mm. penisilliini) eivät tehoa Herkkiä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen?

Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen? Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen? Asko Hannukkala, Erja Huusela-Veistola & Noora Pietikäinen MTT Kasvintuotannontutkimus Kuminasta kilpailukykyä -seminaarit 25.3.2014 Jokioinen, 27.3.2014 Ilmajoki

Lisätiedot

Sikainfluenssa: Tietoa influenssa A(H1N1) viruksesta

Sikainfluenssa: Tietoa influenssa A(H1N1) viruksesta TOIMINTAOHJE H1N1 -TAPAUKSESSA 1 (5) Sikainfluenssa: Tietoa influenssa A(H1N1) viruksesta Tartuttavuus Tällä hetkellä influenssan A(H1N1) (ns. sikainfluenssa) taudinkuva muistuttaa vakavuusasteeltaan tavallista

Lisätiedot

T A Q. Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Traumatic Antecedents Questionnaire. Copyright: Bessel A. van der Kolk. Suomennos: Kimmo Absetz

T A Q. Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Traumatic Antecedents Questionnaire. Copyright: Bessel A. van der Kolk. Suomennos: Kimmo Absetz T A Q Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Traumatic Antecedents Questionnaire Copyright: Bessel A. van der Kolk. Suomennos: Kimmo Absetz Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Nimi: Päivämäärä:

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Hyvästi, faarao!

Nettiraamattu. lapsille. Hyvästi, faarao! Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Fidan projektikylän etuudet

Fidan projektikylän etuudet Säännöt Pelin tavoitteena on, että ainakin yksi kylän lapsista saa käydä koulun loppuun. Peli aloitetaan seisten. Kyläläinen, joka kuolee tai joutuu poistumaan koulusta tai kylästä, istuu alas. Jos vähintään

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Paavalin ihmeelliset matkat

Nettiraamattu lapsille. Paavalin ihmeelliset matkat Nettiraamattu lapsille Paavalin ihmeelliset matkat Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyvästi, faarao!

Nettiraamattu lapsille. Hyvästi, faarao! Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot