KÄYTÄNTÖÄ JA KOHTAAMISTA

Transkriptio

1 KÄYTÄNTÖÄ JA KOHTAAMISTA Turun Tyttöjen Talon kävijöiden kokemuksia toimintaan osallistumisen vaikutuksista Sosiaalityön pro gradu tutkielma Johanna Hedman Kevät 2011 Sosiaalitieteiden laitos Turun yliopisto

2 TURUN YLIOPISTO Sosiaalitieteiden laitos/yhteiskuntatieteellinen tiedekunta HEDMAN, JOHANNA: Käytäntöä ja kohtaamista - Turun tyttöjen talon kävijöiden kokemuksia toimintaan osallistumisen vaikutuksista Pro gradu -tutkielma 101s., 6 liites. Sosiaalityö Kevät 2011 Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella Turun Tyttöjen Talon kävijöiden kokemuksia toimintaan osallistumisen vaikutuksista ja selvittää heidän mahdollisia kehittämisideoitaan. Tavoitteena on tutkia tyttöjen kokemusten kautta sitä, miten toimintaan osallistuminen on vaikuttanut heidän elämänhallintaansa. Tutkimuskysymykset valikoituivat osittain aiempien tutkimustulosten perusteella, ja osittain Tyttöjen Talon henkilökunnan kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii elämänhallinnan käsite: ulkoinen ja sisäinen elämänhallinta nivoutuvat yhteen ja osittain linkittyvät myös Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksien kanssa. Hyvän elämänhallinnan pohjaksi määritellään tutkimuksessa elintaso, yhteisyys ja itsen toteuttaminen, ja lisäksi huomioidaan tyttöjen kohtaamat erityiset haasteet nuoruudessa ja elämänhallintaa muodostaessa. Sisäisenä viitekehyksenä tutkimuksessani toimii ajatus sukupuolisensitiivisestä nuorisotyöstä, jolla tarkoitan lähtökohtaa huomioida tyttöjen ja poikien erilaisia käyttäytymistapoja ja mahdollisuuksia, joiden perusteella heidän kasvuaan tuetaan. Tutkimus on toteutettu kahdeksan Turun Tyttöjen Talon kävijän teemahaastattelulla, jotka tehtiin alkukeväällä Haastateltavat olivat osallistuneet toimintaan yli puolen vuoden ajan ja olivat iältään vuotiaita. Lisäksi epävirallisena aineistona toimivat keskustelut talon työntekijöiden kanssa ja esitteisiin sekä palautekyselyihin tutustuminen. Tehtyjen haastattelujen laadullisen sisällönanalyysin perusteella voidaan todeta, että toimintaan osallistuneet tytöt kokevat sen vaikuttaneen heidän elämänhallintaansa. Tyttöjen Talon koettiin antavan tukea käytännön asioiden ja arjen hallintaan, viranomaisten kanssa asiointiin ja opiskelussa selviytymiseen. Lisäksi toimintaan osallistumisen koettiin lisäävän mahdollisuuksia päästä vuorovaikutukseen toisten tyttöjen kanssa eri ryhmissä ja ylipäätään tarjota tilan tavata vertaisia ja ystävystyäkin. Toiminnassa koettiin myös itsetunnon ja rohkeuden lisääntyneen. Tuen muodot vaihtelivat yksilö-, ryhmä- sekä avoimen toiminnan välillä, ja yhdessä niiden avulla koettiin oman kyvykkyyden lisääntyneen. Kehittämisideoina tytöt toivoivat toimintaan enemmän resursseja ja lisää erilaisia ryhmiä sekä ehdottivat myös samanlaisen toiminnan suuntaamista pojille. Kaiken kaikkiaan sukupuolisensitiivinen nuorisotyö osoittautui tärkeäksi ja merkitykselliseksi, ja tärkeää olisikin hyödyntää sitä entistä enemmän esimerkiksi kunnallisen lastensuojelun kentällä. ASIASANAT: elämänhallinta, sukupuolisensitiivisyys, tyttötyö

3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO ULKOISET RESURSSIT JA SISÄISET TAIDOT ELÄMÄÄN VAIKUTTAMASSA ELÄMÄNHALLINNAN KÄSITE NUORET ELÄMÄÄ HALLITSEMASSA TYTTÖJEN VAIKEA KAKSOISROOLI NUORIA TUKEMASSA HAJAUTUNUT JA MONINAINEN NUORISOTYÖ SUKUPUOLISENSITIIVINEN NUORISOTYÖ TYTTÖTYÖN PERIAATTEET VALTAISTAMINEN TASA-ARVOISUUS VERTAISTUKI JA RYHMÄDYNAMIIKKA SUKUPUOLISENSITIIVINEN NUORISOTYÖ TUTKIMUKSESSA TUTKIMUSASETELMA TUTKIMUSAIHE JA PERUSTELUT SEN VALINNALLE TUTKIMUSOTE TUTKIMUSAINEISTO AINEISTON ANALYYSI EETTINEN POHDINTA TYTTÖJEN ELÄMÄ TYTTÖJEN TALON VAIKUTUS ELÄMÄNHALLINTAAN APUA KÄYTÄNNÖN ASIOIHIN Työelämään suuntaamisen ja opiskelun tuki Viranomaisverkostojen hallinta... 61

4 8.1.3 Ryhmätukea itsenäistymiseen TOISTEN TYTTÖJEN KOHTAAMISTA Pois neljän seinän sisältä Kuuntelua ja vertaistukea Ystävystymistä VAHVEMMAKSI MINÄKSI Itseluottamusta ja armollisuutta Lisää rohkeutta ENTISTÄ PAREMPAA TOIMINTAA TILA JA TOIMINTA JOKAISELLE JOTAKN TYTTÖJEN TALO JA POIKIEN TALO ERIKSEEN POHDINTAA LÄHTEET LIITTEET

5 KUVIOLUETTELO Kuvio 1 Nuorten turvallisuuden tarpeet ja elämänhallinta Kuvio 2 Sensitiivisen nuorisotyön ihmiskuva... 26

6 1 1 JOHDANTO Mistä on pienet pojat tehty? Etanoista, sammakoista, koiran häntätupsukoista. Niistä on pienet pojat tehty. Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Niistä on pienet tytöt tehty. Kaikki olemme varmasti kuulleet tätä Kirsi Kunnaksen suomentamaa lastenlorua monen monta kertaa. Aivan pikkulapsi-iästä alkaen tytöille ja pojille sallitaan erilaisia asioita, ja sukupuolella ja sitä koskevilla käsityksillä sekä annetuilla merkityksillä on jo suuri vaikutus ihmisten väliseen vuorovaikutukseen; lapset voidaan asettaa tyttö- ja poikamuotteihin lelujen, harrastusten ja käyttäytymisenkin perusteella, joten näin lähtökohtaisesti sukupuolesta voi tulla este ihmisten kyvyille ja mahdollisuudentunteille toteuttaa itseään. (Punnonen 2002, 521.) Sukupuolta voidaan määritellä monin eri tavoin, ja näiden eri määrittelyiden ymmärtäminen auttaa toteuttamaan esimerkiksi sukupuoliherkkää pedagogiikkaa (ks. Reisby 1998, 24). Perinteisesti sukupuoli on totuttu määrittelemään biologisesti: ihminen syntyy tietynlaisena olentona, joka pääsääntöisesti edustaa fyysisesti nais- tai miessukupuolta. Reisby (1998, 23) kuvaa kuitenkin sitä, ettei välttämättä pelkkä naiseksi syntyminen tee tyttöä, vaan sukupuoli määrittyy ennen kaikkea ympäristön kautta. Hän hahmottelee biologisen näkemyksen rinnalle ajatuksen sukupuolesta sosiaalisena ja kulttuurisena konstruktiona, jolloin sukupuoli itsessään ei ole eroava piirre johon kasvetaan, vaan ympäristössä ja kulttuurissa tulee olla joku, joka kasvattaa tiettyyn rooliin. Sosiaalisia ja kulttuurisia konstruktioita voidaan tarkastella eri näkökulmista. Sukupuoli voidaan esimerkiksi nähdä sosiologisesti, jolloin yhteiskunnan eri sukupuolille asettamat edellytykset ja ehdot määrittelevät sitä, millainen on mies tai nainen (Reisby 1998, 23). Sosiologisesti määriteltynä sukupuolten välinen tasa-arvo ei näytä kovin toteutuneelta, vaan yhteiskunta antaa lähtökohtaisesti naisille vähemmän etenemismahdollisuuksia. Esimerkiksi naisen kouluttautumismahdollisuudet ovat osassa maailmaa paljon huonommat, naisen asema heikompi ja matalapalkkaisia töitä tekevät yleensä naiset samalla kun miehet valloittavat valta-asemissa olevat ammatit, yritysjohtajuudet ja korkeat virka-asemat. Myös Nitovuori (2001, 29) mainitsee yhteiskunnallisen sukupuolen käsitteen, joka on noussut esiin naistutkimuksen keskusteluissa. Tä-

7 2 mänkään näkemyksen mukaan sukupuoli ei ole valmis piirre ihmisessä, vaan yhteiskunta kasvattaa hänet siihen. Sukupuolta voidaan tarkastella myös kulttuurisena ilmiönä, jolloin huomioidaan eri kulttuurien määrittelemiä odotuksia, ennakkoluuloja ja käsityksiä naisia ja miehiä kohtaan. Asenteet ilmenevät monin eri tavoin, symboleina, merkkeinä ja käyttäytymismuodoissa (Näre 2002, 541). Sukupuolella on myös psyykkinen ja subjektiivinen ulottuvuus. Se käsittää henkilön tietoisuuden omasta sukupuolestaan ja siitä, mitä se hänelle merkitsee. Käsityksen mukaan sukupuoli-identiteetti ja tietoisuus itsestään on kehitysprojekti, joka muokkautuu ympäristön vaatimusten, kulttuurinmuutosten ja biologisen kehityksen myötä: ihminen hahmottaa itseään sen perusteella, miten hän kokee muiden käsittävän hänet. Varsinkin nuoret peilaavat itseään yleensä sukupuolistereotypioiden valossa. (Leisto & Tuomikoski-Koukkula 2005, 29.) Sukupuolittuneet odotukset, arvostukset ja yhteiskunnan valtarakenteet vaikuttavat esimerkiksi siihen, että naiset ja tytöt ovat näkymättömämmässä asemassa kuin miehet ja pojat. Esimerkiksi nuorisotyö on usein nähty poikavaltaisena ja poikien tarpeista lähtevänä (esim. Nitovuori 2001, 22; Honkasalo & Souto 2002, 123; Anttonen 2006). Tyttöjen muuttuneet tarpeet tulisi huomioida, samoin kuin tyttöjen ja poikien erilaisuus: käyttäytyminen sukupuolten välillä on erilaista siksi, että myös tarpeet ovat erilaisia (Olafsdottir 1998, 52). Sukupuolisensitiivistä työotetta nuorisotyössä onkin lähdetty kehittämään enenevässä määrin, ja esimerkiksi Helsinkiin on perustettu vuonna 2000 ensimmäinen Tyttöjen Talo. Tavoitteena näillä Tampereelle, Ouluun ja Turkuun levinneillä taloilla on tehdä sukupuolisensitiivistä ja sosiaalista nuorisotyötä, jolloin pyritään huomioimaan sukupuolten erilaisuus ja sen vaikutukset aikuiseksi kasvamiseen. Talot ovat avoinna kaikille vuotiaille tytöille ja nuorille naisille, ja niiden lähtökohta on setlementtityössä: työ perustuu yksilön arvokkaaseen kohtaamiseen, omien voimavarojen tukemiseen, yhteisöllisyyteen sekä erilaisuuden kunnioittamiseen. Tyttöjen Taloilla pyritään antamaan vahvaa aikuisen tukea sekä tarjoamaan yhteisö, jonne kuulua ja jossa viihdytään. (Tyttötyö 2010; Eischer & Tuppurainen 2009; Nitovuori 2001.)

8 3 Turun Tyttöjen Talo perustettiin vuonna 2007 aluksi yhden työntekijän voimin, ja tällä hetkellä talossa työskentelee neljä työntekijää, useita tuntityöntekijöitä sekä vapaaehtoistyöntekijöitä. Talolla tehdään aktiivista yhteistyötä Turun kaupungin sekä järjestötoimijoiden kanssa; rahoittajana toimii Raha-automaattiyhdistys Turun seudun Tyttöjen Talo hankkeen ( ) ja Turun Tyttöjen Talon monikulttuurisen tyttötyöhankkeen ( ) kautta. Tämän lisäksi Varsinais-Suomen taidetoimikunta rahoittaa Taidetta tyttöjen tueksi hanketta, ja Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimi tukee Pop In seksuaalineuvontavastaanottoa vuosittain haettavalla avustuksella. Toimintaa järjestetään neljänä päivänä viikossa, ja sen osana ovat esimerkiksi avoimet illat, nuorille äideille järjestetty toiminta, monikulttuurinen tyttötyö ja seksuaalineuvontavastaanotto. Lisäksi tarjolla on erilaisia vuorovaikutteisia ryhmiä, joissa on tietty toiminta-aika ja tavoitteellisuus ryhmän toiminnassa sekä mahdollisuus yksilötyöhön työntekijän kanssa. Turun Tyttöjen Talon kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti, ja tällä hetkellä kävijämäärä on noin viikossa. (Tyttötyö 2010.) Kiinnostukseeni tehdä tutkimusta aiheesta liittyy sukupuolisensitiivisyyden tarpeesta tekemäni kandidaatintutkielman lisäksi oma toimintaani Turun Tyttöjen Talolla: aloitin vapaaehtoisena syksyllä 2008, ja tutustuin sitä kautta tyttötyöhön. Kun siellä haettiin kesällä 2010 pro gradu tutkielman tekijää, tarkoituksena kartoittaa toimintaan osallistumisen vaikutuksia, otin mielelläni tehtävän vastaan. Näen tärkeäksi tutustua yhä uusiin ja erilaisiin menetelmiin, joita on mahdollista hyödyntää sosiaalityön kentällä. Ennaltaehkäisevän työn merkitys on viime aikoina noussut yhä suuremmalle huomiolle, ja Tyttöjen Talon perusajatus onkin nimenomaan toimia siitä näkökulmasta, ei niinkään korjaavasti. Tyttöjä pyritään tukemaan niin läksyjen teossa kuin opiskelu- tai työpaikan hakemisessakin, ja sitä kautta lisätään myös omaa elämänhallintaa. Nuoret kohtaavat yhä suurempia haasteita ja odotuksia yhteiskunnassa, ja ilman kunnollisia elämänhallinnan taitoja voi olla lähes mahdotonta toimia. Tutkimuksessani selvitänkin Turun Tyttöjen Talon kävijöiden kokemuksia siitä, miten eri toimintoihin osallistuminen on vaikuttanut heidän elämänhallintaansa. Tarkoituksena on saada selville kävijöiden omia kokemuksia ja tarkastella toimintaan osallistumisen vaikutuksia sitä kautta, juuri nuorten antamasta näkökulmasta.

9 4 Nuoruusajan iän ja keston määrittely ei ole aina yksiselitteistä, ja yleisimmin nuoruus määritellään siirtymäksi lapsuudesta aikuisuuteen (Aalberg & Siimes 2007, 15; Nurmi 1995, 256) Nuorista Suomessa -raportin (2010, 7) mukaan arkielämässä nuoruus voidaan nähdä olevan nimenomaan ikävaihe lapsuuden ja aikuisuuden välissä, mutta toisaalta se huomioi myös nuoruuden yksilöllisyyden sama henkilö voi olla eri yhteydessä lapsi, nuori tai aikuinen: linja-autossa matkustaessaan aikuinen, lainsäädännöllisesti lapsi, omasta mielestään nuori. Lainsäädännössä ja erilaisissa tutkimuksissa ja tilastoissa olevat määrittelyt eroavat toisistaan. Nuoruuden alku määritellään esipuberteetin alkamisen perusteella, ja pitkänä ajanjaksona se kestääkin toisen vuosikymmenen alusta kolmannelle. Alku on helpompi määritellä kuin nuoruuden loppu, mutta pääasiassa nuoruus käsittää ikävuodet (Nurmi 1995, 256.) Nuorisolaki ( /72) määrittelee nuoren olevan alle 29-vuotias, kun puolestaan Aalbergin ja Siimeksen (2007, 15) mukaan nuoruus käsittää vain ikävuodet Suomessa oli vuoden 2009 lopussa Nuorista Suomessa -raportin nuoruuden määrittelyn, eli vuotiaiden, ikäisiä nuoria 18,7 prosenttia väestöstä (Nuorista Suomessa 2010, 8). Itse määrittelen nuoruuden tutkimuskontekstiini liittyen Tyttöjen Talon kanssa samalla tavalla: nuori on vuotias (Tyttötyö 2010). Tutkimus on tehty laadullisena teemahaastatteluna, ja haastateltavia on ollut kahdeksan kappaletta, iältään vuotiaita. Tutkimukseni koostuu kymmenestä luvusta: aluksi keskityn kuvailemaan elämänhallinnan käsitettä ja sen erityispiirteitä nuorten kohdalla, ja lisäksi tuon esiin tyttöjen kohtaamat ristiriitaiset paineet ja odotukset. Tämän jälkeen kerron yleisesti nuorisotyöstä Suomesta ja siirryn sukupuolisensitiivisen nuorisotyön määrittelyyn. Seuraavaksi esittelen luvussa neljä tyttötyön periaatteita ja sen mahdollisia hyötyjä sekä luvussa viisi aiheesta aiemmin tehtyjä tutkimuksia. Luvussa kuusi kuvaan tutkimusasetelman, ja sen jälkeen kolmessa seuraavassa luvussa esittelen haastattelujeni tuloksia. Viimeisessä luvussa pohdin Tyttöjen Talon kävijöiden kokemuksia toimintaan osallistumisesta ja kehittämisideoista, sekä tuon esiin jatkotutkimusideoita ja laajennusmahdollisuuksia nuoriso- ja sosiaalityön kentälle.

10 5 2 ULKOISET RESURSSIT JA SISÄISET TAIDOT ELÄMÄÄN VAIKUTTAMASSA 2.1 ELÄMÄNHALLINNAN KÄSITE Elämänhallinta-käsitettä on käytetty sekä psykologiassa että yhteiskuntatieteissä. Tutumpi se on psykologian käsitteistössä, kuten esimerkiksi symbolisen interaktionismin teoria, humanistinen sekä kasvupsykologia osoittavat. Yhteiskuntatieteissä on keskitytty pääasiallisesti elintason ja elämänlaadun tutkimiseen, mutta esimerkiksi Chicagon sosiologisen koulukunnan yksi korostussuuntaus oli siirtolaisten kautta yhteisöllisyyden ja yhteisyyden tunteen luomista ja onnellisuuden seurausta sopeutumisesta, ja tätä kautta sivuttiin paljon myös elämänhallintaa. (Smith 1988, ; Riihinen 1996, 18.) Suomalaiseen tieteeseen elämänhallinnan käsite on kuulunut yhä suuremmassa määrin 1980-luvulta lähtien, ja 1990-luvulla sen suosio on alkanut kasvaa eri tieteenaloilla voimakkaasti. Se on esiintynyt sosiaali- ja käyttäytymistieteissä erilaisissa merkityksissä, useimmiten rinnasteisesti kognitiivisen hallintakäsityksen, kontrolliodotuksen, koherenssin tunteen, elämäntyytyväisyyden ja selviytymisstrategian käsitteiden kanssa. Järvikoski (1996, 36) hahmotteleekin elämänhallinnan laajaksi elämänkulkuun liittyväksi kattokäsitykseksi, jonka merkitys on suurempi kuin psykologisten hallintakonstruktioiden. Elämänhallinnan käsite sopii myös emansipatorisen politiikan osaksi: sen tavoitteena on riiston, eriarvoisuuden ja alistamisen vähentäminen, ja valtakäsitys on hyvin hierarkkinen. Raunio (2004, 241) kuvailee emansipaation merkitystä kollektiivisen ja yhteiskunnallisen elämän järjestämistä siten, että yksilöllä on vapaudet toimia riippumattomasti sosiaalisessa ympäristössään. Elämänhallinnan yleinen kuvaileva viitekehys onkin ihmisten sisäisten, tunteisiin, emootioihin ja affekteihin sekä kognitioihin, arvioihin, käsityksiin ja perspektiiveihin liittyvien ja lisäksi käyttäytymistä ohjaavien tekijöiden laaja kirjo. Käyttäytymistä ohjaavina tekijöinä voidaan nähdä vietit, tarpeet ja motivaatio, ja ne vaikuttavat hyvinvointiin, onnellisuuteen sekä elämänhallintaan, ja nämä kaikki linkittyvät osittain toisiinsa. (Raitasalo 1995, 56.) Allardt (1976, 21) määritteleekin hyvinvoinnin tarvekäsityksen avulla: hyvinvointi on tila, jossa ihmisellä on mahdollisuus saada keskeisimmät tarpeensa tyydytetyksi. Tarpeina voidaan nähdä olevan having-loving-

11 6 being -jaottelun mukaisesti elintason tarpeet, jotka sisältävät muun muassa tulot, asumisen, työllisyyden, koulutuksen ja terveyden, yhteisyyssuhteiden tarpeet, kuten kuulumisen paikallis- ja perheyhteisöön sekä ystävyyssuhteet, ja itsensä toteuttamisen tarpeet: tietyn statuksen saavuttamisen, korvaamattomuuden tunteen, poliittiset resurssit sekä mielenkiintoisen vapaa-ajan toiminnan. (mt. 1976, 50.) Ihmisestä itsestään riippumattomat muutokset ovat tavallisimmin monikerroksisia ja aiheuttavat samanaikaisesti kumulatiivisia muutoksia useilla elämänaloilla. Mitä enemmän muutokset heikentävät aineellista perusturvallisuutta ja perustarpeiden tyydyttämisen mahdollisuuksia sekä vaurioittavat ihmisen itsetuntoa, sitä vaikeampi muutoksiin on sopeutua. Riihinen (1996, 18 22) nostaa esille onnellisuuden ja autonomian merkityksen elämänhallinnalle: voidakseen toimia hallitsijana omassa elämässään, tulee ihmisen olla autonominen, eli hänellä tulee olla mahdollisuudet toimintaan. Voidakseen olla autonominen, tarvitaan sekä kapasiteettia toimia sekä ulkoisia edellytyksiä ja oikeutta itsehallintaan. Elämänhallinta edellyttää myös ennen kaikkea onnea, sillä onnettomat ulkoiset olot voivat tehdä tyhjiksi mahdollisuudet itsehallintaan. Tärkeitä tekijöitä autonomiassa ovat myös moraalinen rehellisyys, uskollisuus itseä kohtaan, itsekontrolli sekä itsekuri. (mt. 1996, 22.) Elämänhallintaa voidaan tarkastella kolmella tasolla. Se voidaan mieltää koherenssin tunteeksi, yleistyneiksi käsityksiksi elämän hallittavuudesta sen ulkoisessa ja sisäisessä merkityksessä tai sisäisiksi ja ulkoisiksi hallintaodotuksiksi, jotka ovat käsityksiä itselle sattuvien tapahtumien aiheuttajista. Elämänhallintana voidaan myös nähdä pystyvyys suorittaa ja saavuttaa tiettyjä yleistyneitä tavoitteita elämässä. (Uutela 1996, 49.) Raitasalon (1995, 33) määritelmän elämänhallinnalla tarkoitetaan stressitilanteiden ja niistä tulkittujen kokemusten arviointia sekä käsittelyä niitä lieventävästi. Aluksi todetaan haastava tilanne ja arvioidaan sitä, ja tämän jälkeen mukaudutaan käyttäytymismalliin, jolla mahdollista haittaa voidaan pienentää. Elämänhallinnasta voidaan nostaa esiin kohoavia, selviytyviä, säilyviä, vajoavia ja syrjäytyviä piirteitä. Ne voidaan määritellä sen perusteella, miten ihmiset selviytyvät heihin suuntautuvista kehityspaineista ja toisaalta omien ulkoisten resurssien supistamispaineista. (mt. 1995, 30.) Hallintakeinot voivat olla ongelmasuuntautuvia tai tunnesuuntautuvia. Mukautumista edistävät hallintakeinot ovat muun muassa ongelmien ratkaiseminen tai avun ja tuen hakeminen ulkopuolisilta.

12 7 Mikäli elämänhallinnassa on puutteita, voivat selviytymiskeinot olla myös sopeutumista ehkäiseviä, jolloin toivotaan passiivisesti asiantilan muuttumista, kohdistetaan syyttelyä omaan itseensä ja vältellään sosiaalisia kontakteja. Lisäksi on esitetty, että elämänhallinnan perustyyleihin tulisi lisätä ihmissuhdehallinta, eli se, miten ahdingossa oleva ihminen käyttäytyy pysyvässä suhteessa olevien läheisten ihmisten kanssa. (mt. 1995, 41, 59.) Elämänhallinta jaetaan ulkoiseen ja sisäiseen. Ulkoinen elämänhallinta on havaittavissa ulkopuolistenkin silmin, vaikkeivät päämäärät olekaan aina muille selviä. Se liittyy ympäristön mahdollisuuksiin tukea ihmisten omaa kykyä käsitellä kohdattavia paineita ja ristiriitoja: esimerkiksi sosiaaliturva ja muiden apu voidaan nähdä ulkoista elämänhallintaa lisäävinä tekijöinä. (Raitasalo 1995, 12.) Ulkoiseen elämänhallintaan vaikuttavat eniten sukupolvi, sukupuoli, koulutus ja ammatti (Riihinen 1996, 29), ja sen tavoittelun voidaan nähdä olevan yksi elämän päätavoitteista (Roos 1987, 65). Sisäistä elämänhallintaa ovat puolestaan ihmisen omat valmiudet ja taipumukset kohdata vaikeuksia ja ratkoa niitä. Tämä tapahtuu ensisijaisesti sisäisenä puheena, jossa esillä ovat tunneelämään liittyvät tekijät. (Raitasalo 1995, 12;61.) Roosin (1987, 66) mukaan kyse on pitkälti mielikuvista, joita itsestä luodaan. Mielikuvien tulee olla mahdollisimman eheitä, ja tärkeintä on niiden antama vaikutus. Jaottelu ulkoiseen ja sisäiseen elämänhallintaan ei ole Riihisen (1996, 29) mukaan kuitenkaan täysin ongelmatonta. Elämän päämääriksi voidaan hänen mukaansa nähdä aineelliset, henkiset, eettiset, uskonnolliset ja muut vastaavat tekijät. Ulkoista elämänhallintaa ovat aineellisten tavoitteiden toteuttaminen, mutta kuuluvatko muut tavoitteet sisäisen elämänhallinnan piiriin? Elämänkululle on myös ominaista tietynlainen dynamiikka, vuorovaikutus ulkoisen ja sisäisen maailman välillä, joten näiden kahden määritteleminen voi olla haasteellista. Ulkoinen elämänhallinta on tietyllä tavoin riippuvainen sisäisestä. Kun ihmisellä on vahva sisäinen autonomia, voimakas itsetunto sekä positiivinen minäkuva, elämänhallinnan säilyttäminen tyydyttävänä on mahdollista ankeammissakin ulkoisissa oloissa, mutta tilanteen ollessa päinvastoin voi henkilö sortua vähäiseltäkin vaikuttavaan vastoinkäymiseen. Toisaalta myös äärimmäisissä ulkoisissa oloissa sisäisistä arvoista ja itseen liittyvistä mielikuvista sekä moraalista ollaan valmiita tinkimään. Lähtökohtana tulisi siis olla molempien elämänhallintamuotojen keskinäi-

13 8 nen vuorovaikutus ja tasapainon löytäminen. (Riihinen 1996, 30.) Lisäksi ongelmana voidaan nähdä myös sisäiseen elämänhallintaan liitetty sopeutuminen. Onko se alistumista vai hallintaa? Ihmisellä voi elämässään samanaikaisesti ilmetä sekä sisäisiä paineita että ulkoisia vaatimuksia. Nämä tekijät tulee ottaa huomioon kun pyritään arvioimaan ihmisen kykyä hallita ulkoisesti ja sisäisesti erilaisia ristiriitatilanteita hyvinvointia edistävällä tai vaihtoehtoisesti heikentävällä tavalla. (Raitasalo 1995, 62.) Ihmisellä eri-ikäisinä on erilaisia kriisejä, paineita ja vaatimuksia sekä niiden ratkaisu- ja hallintakeinoja. Lapsuudessa tärkeimpiä henkilöitä ovat kasvattajat ja huoltajat, ja yhteiskuntaan kytkeytyminen perustuu riippuvuuteen vanhemmista. Nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa tärkeitä ovat parisuhteet, ja yhteiskuntaan liitytään koulun, opiskelun, työn ja harrastusten kautta. (Raitasalo 1995, 68.) Nuoruudessa kasvaa sekä kontaktien määrä että myös omien valintojen ja hallintakyvyn merkitykset. Järvikosken (1996, 44) mukaan eri elämänvaiheissa toteutetaan eri tehtäviä, jotka vaativat erilaisia hallintamalleja. Ikävaiheesta toiseen siirryttäessä tapahtuu uusien tavoitteiden muodostaminen ja niihin sitoutuminen, ja näiden tavoitteiden perusteella muodostuu pohja seuraavalle tasannevaiheelle. Siirtymävaiheissa arvioidaan kulunutta elämää ja tehdään päätöksiä siitä, mitä aiemmasta halutaan säilyttää ja mitä jättää taakse. Samalla pohditaan tulevaisuuden toiveita ja mahdollisuuksia. Siirtymävaiheet ovat elämässä eräänlaisia kriisi- ja ristiriitatilanteita, ja nuoruudessa myös niiden merkitys korostuu. Elämänhallinta on yksi tärkeimmistä tavoiteltavista asioista, ja esimerkiksi asunnon hankkiminen tai arkielämän onnellisuus ovat keskeisiä asioita sen saavuttamiseksi (Roos 1987, 67 72). Elämänhallinnassa oleellista on ympäristön hallittavuuden kokeminen ja luottamus siihen, että omatoimisesti tai jonkun avustuksella kyetään vaikuttamaan asioiden tai tapahtumien kulkuun. Lisäksi koulutuksen merkitys elämänhallinnan tuottajana on ilmeinen (Roos 1987, 61). Jotta ympäristön hallittavuudesta syntyisi sisäistetty käsitys, tulisi ihmisellä olla mahdollisuus kehityksensä varrella harjoitella ja mukautua tilanteisiin ja sitä kautta saada oma elämäntilanne aktiiviseksi ja tavoitehakuiseksi sekä itsenäisen toiminnan piiriin. (Raitasalo 1995, 29.) Uutelan (1996, 50) mukaan elämänhallinnan tunne on henkilön ja hänen sosiaalisen maailmansa vuorovaikutuksen seurausta. Hyvä elämänhallinnan tunne

14 9 merkitsee, että yksilö ja ympäristö ovat sopusoinnussa keskenään. Tällöin ympäristö toimii sekä mahdollisuuksien vaatijana ja käyttäjänä, mutta myös niitä tarjoavana. Elämänhallinnan nouseminen yhä merkityksellisempään asemaan tutkimuksessa ja yleisessä keskustelussa liittyy Roosin (1987, 242) mukaan siihen, että elämän ulkoisen hallinnan lisääntyminen on jättänyt sisäisen elämänhallinnan vähemmälle, ja se näkyy elämäntarinoiden syvänä laadullisena muutoksena. Myös Raunio (2004, 240) tuo esiin, että yksilöllinen elämänhallinta on tullut tärkeäksi osaksi sosiaalipolitiikkaa. Elämänhallintamallissa sosiaalipoliittinen mielenkiinto pyritäänkin suuntaamaan ihmisen sisälle, joka säätelee ihmisen automatisoitunutta ja tavoitehakuista käyttäytymistä. Sosiaalipolitiikassa elämänhallintanäkökulma tuo huomion kohteeksi ihmisten, perheiden ja eri väestöryhmien vaikeudet ja paineet, niiden käsittelykeinot sekä ulkopuolisen epävirallisen tai virallisen tuen ja avun tarpeen. Sosiaalipolitiikan keinoin pyritään edistämään sekä sisäistä että ulkoista elämänhallintaa. Tuetaan ja selvitetään selviytymismahdollisuuksia erilaisissa elämäntilanteissa ja kohdatuissa haasteissa, jotta ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän uhkaa henkilön selviytymiselle. (Raitasalo 1995, ) Elämänhallinnan hyvinvointitutkimus painottuu yksilöön liittyviin tekijöihin ja pyrkii ottamaan huomioon ympäristöön liittyviä tukevia ja ehkäiseviä tekijöitä ajallisessa muutoksessa. 2.2 NUORET ELÄMÄÄ HALLITSEMASSA Itse keskityn tutkimuksessani elämänhallintaan nuoruusiässä, jolloin nimenomaan opiskeluun ja erilaisten elämänpolkujen valintaan liittyvät kysymykset nousevatkin merkitykselliseksi; itsenäistyminen on ajankohtaista, mutta silti nuori kaipaa turvaa ja tukea. En tutki niinkään sisäistä tai ulkoista elämänhallintaa erikseen, sillä niiden erottelu ei ole täysin ongelmatonta (ks. Riihinen 1996, 29). Oheinen Allardtia (1976, 50) ja Raitasaloa (1995, 13) mukaileva kuvio muodostaa nuoren elämänhallinnan ja hyvinvoinnin kokonaisuuden, jonka kautta itse lähestyn nuorten elämänhallintaa tutkimuksessani. Ulkoinen ja sisäinen elämänhallinta ja niihin vaikuttavat osatekijät limittyvät, ja elintason, yhteisyyden ja itsen toteuttamisen osa-alueet muodostavat pohjan, jolla hyvää elämänhallintaa rakennetaan.

15 10 Kuvio 1 Nuorten turvallisuuden tarpeet ja elämänhallinta (Allardt 1976, 50; Raitasalo 1995, 13) Kuviossa 1 näkyykin nuorten turvallisuuden tarpeet sekä elintason, yhteisyyden että itsen toteuttamisen suhteen. Elintason turvallisuustarpeet voi rinnastaa melko pitkälti ulkoiseen elämänhallintaan ja itsen toteuttamisen sisäiseen, mutta toisaalta nämä kaikki linkittyvät keskenään. Näiden turvallisuuden tarpeiden tyydyttäminen tuottaa hyvää elämänhallintaa, jolloin nuori selviytyy kohtaamistaan haasteista emotionaalisella, kognitiivisella ja käyttäytymisen tasolla sekä taloudellisesti. Tällöin hyvä elämänhallinta lisää myös hyvinvointia. Hyvinvointi voidaankin määritellä tarpeiden tyydyttämiseksi (Raitasalo 1995, 16; Allardt 1976, 50). Allardtin (1976, 21) mukaan tarpeet ja toiveet eroavat toisistaan, ja esimerkiksi nuorten kohdalla onkin huomioitava ero näiden kahden välillä: koulunkäynti, perhesuhteet tai turvalliset rajat eivät aina välttämättä nuoren itsensä mielestä tuo hänen elämäänsä lisää hyvinvointia, ja itse elämänhallintaakaan nuoret eivät välttämättä pidä kovin merkityksellisenä. Nurmi (1995, 263) nostaakin esille sen, että ohjauksen omassa elämässään tulee olla sopusoinnussa iän kanssa, ja se sallii käytössä olevat elämänhallinnan resurssit.

16 11 Ulkoisten mahdollisuuksien rajallisuus vähentää myös nuorten elämän yksilöllistä hallintaa (Nurmi 1995, 267). Esimerkiksi kouluvalinnoissa sisäänpääsyt ja jatkoopiskelupaikkojen kirjo kaventuvat aina uusien valintojen myötä. Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa elämäänsä, ja nuoruusiässä lapsenomaiset toiveet ja ristiriidat tulevat uudelleen ajankohtaisiksi: tämän vuoksi nuoruutta pidetään myös ainutlaatuisena mahdollisuutena parantaa tulevaa elämänlaatua ja omalla tavallaan aloittaa alusta (Aalberg & Siimes 2007, 15). Mitä vanhemmaksi nuori kasvaa, sitä enemmän hän on itsellinen toimija ja joutuu ottamaan vastuuta elämästään, opiskelustaan, terveydestään ja toimeentulostaan. Nuorten elämässä on useita elämäntilanteen muutoksia, jotka vaikuttavat elämään, kuten opiskelu, mahdollisesti muutto vanhempien luota, uusi asumismuoto, uudet kaverit, harrastukset ja mahdollisesti vielä taloudellisetkin huolet (Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma ). Nuorten aktiivisuus tai syrjäytyminen yhteiskunnassa ei ole vielä vakiintunut, vaan he liikkuvat yhteiskunnallisen jäsenyyden keskiössä tai laitamilla, ja kokemuksilla ja ympäristön reagoinnilla on suuri vaikutus oman paikan löytymiseen. (Horelli & Haikkola & Sotkasiira 2007, 217.) Nurmi (1995, 270) kuvaa kuitenkin myös erilaisia noidankehiä, jotka alkavat jo lapsuudessa. Sosiaalisissa suhteissa ja koulumaailmassa alkaa muodostua ystäväpiirien ja sosiaalisen kompetenssin myötä tietynlainen maine, ja helposti lapsi tai nuori alkaa käyttäytyä myös tämän maineen odottamalla tavalla. Vanhempien sosio-ekonomisella asemalla on nähty olevan hieman yhteyttä lasten ja nuorten itsehallintaan (Pulkkinen 1997, 39). Nuoren voi olla siis vaikeaa irtautua aiemmista rooleistaan ja häneen kohdistuneista odotuksista niin hyvässä kuin pahassa, vaikka nuoruus ja murrosikä tarjoavatkin siihen puitteita. Nuoruudessa käsitykset todellisuudesta tulevat monipuolisemmiksi ja elämänpiiri laajenee, ja murrosikä voidaankin nähdä sosiaalisena syntymänä (Turunen 1996, 103). Nuori alkaa irtautua lapsuudenperheestään ja ottaa vastuuta omasta elämästään (Nurmi 1995, 256). Aalberg ja Siimes (2007, 67) mainitsevat nuoruuden päämääränä olevan itse hankitun autonomian. Nuori siirtyy lapsen täydestä riippuvaisuudesta kohti niin suurta itsenäisyyttä kuin ihmisen on mahdollista saavuttaa. Jälkinuoruudessa, vuotiaana, nuori tekee sellaisia valintoja, jotka vaikuttavat tulevaan aikuisuuteen. Hän sijoittaa itsensä lapsuudenperhettään suurempaan ympäristöön ja ennen kaikkea yhteiskunnan jäseneksi. (mt. 2007, 71.) Opetusministeriön tekemän Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman mukaan nuoruuden tärkeimmäksi yhteiskunnalliseksi tehtäväksi voidaan

17 12 nimetä itsensä kehittäminen ja tulevaisuudessa tarvittavien hankkiminen. (Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma ). Nuoruus voidaan nähdä joko kriisivaiheena tai jatkuvana muutoksena (ks. Aalberg & Siimes 2007, 126 vrt. Nurmi 1995; 258). Ristiriitoja syntyy nuorelle sekä omassa sisäisessä maailmassa että vanhempien ja ulkomaailman kanssa. Vaikeuksien ja heränneiden ajatusten käsittelyyn nuori tarvitsee apua ja tukea, ja turvalliset rajat ovat ehdottoman tärkeitä (Turunen 1996, 111: Aalberg & Siimes 2007, 125). Nuoren tulee kokea, että vaikeuksista ja kuohahtelevista tunteista huolimatta hänen vanhempansa, koulu ja yhteiskunta arvostavat häntä ja ovat kiinnostuneita. Nuoren tulee saavuttaa voittoja ja kestettävä myös tappioita, mutta säilyttää usko turvallisiin aikuisiin silloinkin. Parhaimmillaan toistuvat vanhempiin, opettajiin ja ystäviin kohdistuvat kokeilut vahvistavat nuoren sisäistä turvallisuuden tunnetta. Nuorella tulee olla aikuisia, joita voi sekä rakastaa että vihata. (Aalberg & Siimes 2007, 127.) Keskeisenä nuoruusikään liittyvät sisäisten ja ulkoisten vaikutusten jännite, jota nuoren tulee oppia käyttämään hyväkseen kasvunsa edellytykseksi (Aalberg & Siimes 2007, 67.) Ulkoisia tekijöitä ovat esimerkiksi koulu ja armeija, ja ne määrittelevät elämänkulkua tiettynä aikakautena hyvin vahvasti ja perustuvat tiettyihin normeihin. Yksilön muutosten lisäksi kehitykseen vaikuttaa ympäristö, josta omaksutaan paljon vaikutteita, ja ikätoverit ovatkin nuorelle tärkeitä. Todellisuuden arvioinnin pohjana ovat ihanteet, joita nuori on omaksunut ympäristöstään. (Turunen 1996, 116; Aalberg & Siimes 2007, 71; Nurmi 1995, ) Nuoruusiän kehitys voidaankin määritellä kahden laajemman tekijän pohjalta, kehitysympäristön ja sen asettamiin kehitystehtäviin sekä oman elämän ohjaamiseen. Ensiksi mainittu liittyy ympäristön tarjoamiin toimintamahdollisuuksiin, kulttuurissa vallitseviin standardeihin ja normien mukaisiin aikatauluihin. (Nurmi 1995, 264.) Kehitystehtävät ovatkin usein hyvin normatiivisia (Kuusinen 1995, 317). Monet nuoret toteuttavat näiden tekijöiden asettamia kehitystehtäviä, kuten opiskelupaikan valintaa ja opintojen aloitusta, työelämään siirtymistä ja omilleen muuttamista. Toisaalta kullakin nuorella on myös toiveita oman elämän ohjautuvuuden suhteen: tietyssä elämäntilanteessa nuorilla on intressejä, mieltymyksiä ja motiiveja, jotka muodostuvat aiemman elämänhistorian perusteella. Näitä kahta vertaamalla nuori työstää henkilökohtaisia motiivejaan. Omat motiivinsa selvitettyään nuori alkaa pohtia ta-

18 13 voitteeseen pääsemistä ja alkaa toimia sen perustella. Saadun palautteen perusteella reflektoidaan toiminnan onnistumista ja sen vastaavuutta haaveiden ja toiveiden kanssa. Toimimalla näin nuori vaikuttaa minäkuvansa ja itsetuntonsa kehittymiseen ja sitä kautta luo pohjaa hyvinvoinnilleen. (Nurmi 1995, ) Yhden tavoitteen toteutuminen ja tuleminen mahdolliseksi antaa nuorelle toivoa ja uskoa myös muiden tavoitteiden saavuttamiseen (Kätsyri 2004, 31). Nuoruusvaiheen tavoitteet tulevat Kuusisen (1995, 314) ja Aalbergin ja Siimeksen (2007, 68) mukaan käytännössä kaikkien nuorten ratkaistaviksi. Yleisimmin nämä tehtävät ovat irrottautuminen lapsuuden vanhemmista sekä heidän tarjoamastaan tyydytyksestä, ja sitä kautta saavuttaa emotionaalinen riippumattomuus ja kohdata vanhemmat aikuisella tasolla. Myös puberteetissa tulee ajankohtaiseksi muuttuvan ruumiinkuvan, seksuaalisuuden sekä oman seksuaalisen identiteetin löytyminen ja jäsentyminen. Tämä kaikki toimii osaltaan myös parisuhteeseen valmistautumisena. Nuori harjoittelee ihmissuhdetaitojaan myös ikätovereiden kanssa, ja yhtenä kehitystehtävänä onkin vertaisten apuun turvautuminen kasvussa ja kehityksessä. Nuorelle tulee lisäksi ajankohtaiseksi oman uskomusjärjestelmän selvittäminen ja kehittäminen, joka voi jossakin tapauksessa osoittautua hyvinkin kivuliaaksi prosessiksi. (Aalberg & Siimes 2007, 68.) Kaikki edellä mainitut kuohunnat nuoruudessa aiheuttavat nuorille paljon paineita, jotka kohdistuvat muun muassa omaan ulkonäköön, sukupuolirooleihin, itsensä hyväksytyksi kokemiseen, varhaiseen aikuistumiseen sekä menestysodotuksiin. Paineet voivat johtaa myös pahoinvointiin, mikäli niihin ei pystytä reagoimaan riittävän hyvin. (Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma ) Nuoruuden kokemuksilla on vaikutus koko elämään, eikä kehitysvaiheeseen palaaminen onnistu enää myöhemmällä iällä. Mikäli ongelmat lähtevät kasautumaan, on tilanteeseen osattava puuttua ajoissa ja tarjota riittävää tukea. Monet sosiaaliset riskitekijät kasautuvat samoihin nuoriin ja vahvistavat toinen toisiaan. Varhain aloitettu tupakointi, humalaan johtava alkoholinkäyttö ja huumeiden käyttö liittyvät ja linkittyvät myös lyhyeen yöuneen, väsymykseen, huonoon koulumenestykseen ja vähäiseen liikuntaan. Tilastot puhuvat karua kieltä nuorten voinnista Suomessa: arviolta 7 prosenttia pojista ja 2 prosenttia tytöistä syrjäytyy vuosittain. (Aalberg & Siimes 2007, ). Syrjäytymiseen johtaviin tekijöihin on mahdollista vaikuttaa koulun, vanhempien ja yhteiskunnan kautta. Aalberg ja Siimes (2007, 141)

19 14 ehdottavatkin neuvolapalveluita esimurrosikäisten vanhemmille ja sitä kautta vanhempien tietoisuuden lisäämistä. Yhteiskunnan tulisi panostaa taloudellisesti nuoriin ja näiden perheisiin, sekä peruskoulussa tulisi ottaa huomioon nuorten kehityksen vaiheet sekä tyttöjen ja poikien erilaiset tarpeet parin kriittisen kasvuvuoden aikana. Nuorten vointi on toisaalta parantunut ja toisaalta huonontunut viimeisen kymmenen vuoden aikana: toteutettujen kouluterveyskyselyiden perusteella merkittävimmät muutokset peruskoulun yläluokkalaisten ja lukiolaisten elinoloissa ovat olleet 2000-luvun aikana vanhempien tupakoinnin vähentyminen sekä nuorten käyttövarojen lisääntyminen. (Luopa & Lommi & Kinnunen & Jokela 2010.) Vuosikymmenen lopussa vanhempien työttömyyden vähentymisen myönteinen kehitys on kuitenkin pysähtynyt, ja työttömyys on jälleen lisääntynyt. Lisäksi ammattikoululaisilla monet terveystottumukset, kuten päivittäinen tupakointi ja humalahakuinen juominen ovat epäterveellisemmät kuin lukiolaisilla, ja vaikka peruskoulun oppilaiden terveystottumukset ovat kehittyneet 2000-luvulla myönteisesti, kokee ammattiin opiskelevista tytöistä 25 prosenttia ja pojista 18 prosenttia terveydentilaansa keskinkertaisena tai huonona. Keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta oli ammattiin opiskelevista tytöistä 15 prosentilla ja pojista 8 prosentilla. Noin joka viides nuori kärsii jonkinasteisesta mielenterveyden häiriöstä, ja tyypillistä häiriöille on moniongelmaisuus ja usean häiriön samanaikaisuus (Nuorista Suomessa 2010, 27). Humalahakuinen juominen on vähentynyt melkein koko 2000-luvun ajan lukiolaistyttöjä lukuun ottamatta, ja lisäksi sukupuolten välinen ero on kadonnut yläluokkalaisten kohdalla kokonaan ja lukiolaisten kohdalla puolittunut. (Luopa ym ) Nuorista Suomessa -raportin (2010, 5) mukaan valtaosa nuorista on tyytyväisiä elämäänsä ja esimerkiksi nuorten miesten itsemurhat ovat vähentyneet. Opiskelijoita on OECD-maiden joukosta eniten ja koulutusten loppuun suorittaminen sekä yhteiskunnallinen aktiivisuus ja tietoisuus ovat kasvussa. Toisaalta esimerkiksi harrastusmahdollisuuksiin vaikuttaa yhä enemmän vanhempien kyvyt kannustaa lasta, perheen talous, tarjonta ja riittävyys (Bardy & Salmi & Heino 2001, 81). Lisäksi elämänhallinnan puutteista ovat esimerkkinä asunnottomuuden kasvaminen, maksuhäiriöiden kaksinkertaistuminen sekä yhä useamman nuoren jääminen ilman peruskoulun päättötodistusta tai jatkokoulutusta. Neljäsosa työvoimaan kuuluvista nuorista on työttömänä. (Nuorista Suomessa 2010, 5.)

20 15 Sisäministeriö onkin nostanut syrjäytymisen Suomen keskeisimmäksi sisäiseksi uhaksi ja ottanut erityishuomion ennen kaikkea lasten ja nuorten syrjäytymisen ja sukupolvittaisen siirtymisen. Yhden syrjäytyneen nuoren kustannukset yhteiskunnalle on laskettu 1,2 miljoonaksi euroksi hänen elinaikanaan. (Nuorista Suomessa 2010, 28.) Yhtenä syynä nuorten pahoinvoinnille voidaan nähdä yksinäisyys: vaikka täysin ilman ystävää olevien määrä on pienentynyt, siltikin 2000-luvun loppupuolella peruskoulun yläluokkalaisista 14 prosenttia pojista ja 6 prosenttia tytöistä ilmoittaa, ettei hänellä ole yhtään läheistä ystävää (Nuorista Suomessa 2010, 29; Luopa ym ) Myös lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet, kodin ulkopuolisten sijoitusten määrä noussut, ja ainoaksi auttavaksi tahoksi määritellään helposti avohuollon sosiaalityö (Bardy ym. 2001, 90; THL 2011). Sosiaalityöntekijöillä on kuitenkin rajalliset vaikutusmahdollisuudet ja resurssit, eivätkä nuoret välttämättä pääse vaikuttamaan omassa asiassaan, vaan aikuiset puhuvat lasten ja nuorten puolesta (mt. 2001, 91; ks. Ylönen 2009). 2.3 TYTTÖJEN VAIKEA KAKSOISROOLI Tyttöjen ja poikien hyvinvoinnissa on havaittavissa joitakin merkittäviä eroja, eniten terveydessä ja terveystottumuksissa; ne olivat pojilla monesti epäterveellisemmät kuin tytöillä. Toisaalta lähes kaikki terveysindikaattorit olivat tytöillä kielteisemmät: he kokivat terveydentilansa poikia heikommaksi, ja psykosomaattista oireilua ja masennusta oli huomattavasti poikia enemmän Kouluterveyskyselyn mukaan. (Luopa ym ) Onko tyttöjen ja poikien välillä todella paljon eroja terveydessä, vai onko tyttöjen tavassa kokea asioita eroa poikiin? Tyttöjen kehitystä kuvataan termillä relationalisoituminen, joka tarkoittaa tyttöjen tapaa oppia määrittämään ja jäsentämään itseään muiden ihmisten ja näiden mielipiteiden kautta (Nitovuori 2001, 30). Pojille on sallitumpaa ajatella itseään ensin, ja heidän nähdään määrittävän itsensä omien tekojensa kautta. Tytöt puolestaan määrittyvät suhteista muihin, heidän kyvystään olla ymmärtäväisiä ja huomioida muita. Esimerkiksi avoin kilpailu toisten kanssa on pojille paljon suotavampaa (Nitovuori 2001, 51), kun tyttöjen ei koeta olevan soveliasta tavoitella voittoa tai menestystä jonkun toisen kustannuksella. Tyttöjen ja poikien kaksintaistelu näkyy esimerkiksi koulumaailmassa. Tytöt menestyvät monissa oppiaineissa poikia paremmin, ja sen on nähty joissain tilanteissa olevan

21 16 huono asia: tyttöjen menestys on pojilta pois. Aaltosen ja Honkatukian (2002, 9) mukaan tämä tuo mieleen ajatuksen, että poikien menestymättömyys on tyttöjen syy, ja heitä tulee muistuttaa tai rangaista tästä. Perinteinen tyttömäisyys ja naisellisuus ovat kuitenkin muuttumassa. Tytöt käyttäytyvät yhä aggressiivisemmin, ja on nähtävissä, että he ovat omaksuneet perinteisiä pojille kuuluvia rooleja. Tyttöjen päihteidenkäyttöä on kauhisteltu, ja se on nähty olevan merkki siitä, että perinteiset naiselliset arvot, kuten hoiva ja huolenpito, ovat katoamassa (Aaltonen & Honkatukia 2002, 8). Tyttöjen tapana näyttää omaa selviämistä on alkaa käyttäytyä poikamaisella tavalla, kuten esimerkiksi käyttämällä päihteitä. Nitovuoren (2001, 54) mukaan juomismallit otetaankin miehisestä maailmasta: tytöt juovat usein ja suuria määriä kerrallaan. Naiset ja tytöt kohtaavat paljon vallankäyttöä myös seksuaalisesti, ja sitä tytöt joutuvat punnitsemaan paljon suhteessa poikakulttuuriin. Nykyään seksuaalinen käyttäytyminen on jo vapautuneempaa, mutta siltikin jo nuoret, jopa ala-asteikäiset tytöt kuulevat huorittelua. Seksuaalisuudella ja siihen puuttumisella tyttöjä voidaan loukata ja arvottaa eri tavalla, ja käyttää näin ollen tyttöjen kehoa vallankäytön välineenä. Vartalo on tytöille usein symboli koko minuudesta, ja siihen kohdistuvilla kehuilla tai haukuilla on suuri vaikutus itsetunnon kehittymiseen, ja tytöt voivat myös yrittää parantaa huonoa minäkuvaansa aikaisilla seksikokemuksilla. (Nitovuori 2001, 45.) Tytöiltä ja pojilta odotetaan Nurmen (1995, 261) mukaan myös hieman eri asioita nuoruudessa. Varsinkin tytöille parisuhteen, perheen perustamisen ja lasten hankinnan ajoittamiseen sekä näiden työelämään yhdistämiseen asetetaan tiukempia vaatimuksia, kun pojille ja miehille puolestaan jo biologia sallii pidemmän ajan keskittyä nuoruuteen ja työelämässä kokemuksen kartuttamiseen.

22 17 3 NUORIA TUKEMASSA 3.1 HAJAUTUNUT JA MONINAINEN NUORISOTYÖ Lapsen kehittyminen nuoruutta ja aikuisuutta kohti edellyttää perheeltä saadun tuen lisäksi yhteiskunnan tukea. Valtioneuvosto hyväksyy neljän vuoden välein Nuorisopolitiikan kehittämisohjelman, ja vuosien kehittämisohjelman mukaan yhteiskunnalla on sosiaalistamis-, kasvatus- ja opetusvastuu, eli järjestelmien on tuotettava jokaiselle lapselle valmiudet saavuttaa itsenäisen ja täysivaltaisen kansalaisen asema ja omaksua erilaisia toimintavalmiuksia. Siurala (2007, 348) puolestaan tuo esiin Pohjoismaisen nuorisopolitiikan ydinalueiksi työllisyyden, koulutuksen, asumisen, terveyden ja vapaa-ajan tukemisen. Kysymys nuorisotyön funktioista on aina läsnä, mutta arvostus on vähäistä. Tyypillistä on projektimaisuus ja jaksottaisuus: välillä jotkin asiat nostetaan politiikassa suurieleisesti esiin ja sitten ne unohdetaan taas. Nuorisolain määritelmä nuoruudesta ja nuorisotyöstä on hallinnollis-normatiivinen, eikä se sisällä kaikkia tavoitteita tai pyrkimyksiä tai kata kaikkia käytäntöjä. Nuorisolaki nimenä on mahtipontinen, vaikka se viittaa Niemisen (2007, 22) mukaan lähinnä julkishallinnon nuorisotyöhön ja siihen liittyvään politiikkaan. Toisaalta nuorisolaki voidaan nähdä myös yhdeksi nuorisotyön tukijaloiksi ja osoitukseksi siitä, että yhteiskunta kohdistaa nuorisotyöhön sekä sen tekijöihin luottamusta. Kiilakoski ja Nieminen (2007, 188) muistuttavat myös, että yhteiskunnan, talouden ja tekniikan muutokset aiheuttavat myös omat haasteensa nuorisotyön tekemiseen. Perinteisesti järjestöjen merkitys on ollut suuri nuorten tukemisessa, ja 1990-luvun laman aikaan julkisen nuorisotyön painopiste oli pääasiallisesti huono-osaisten nuorten auttamisessa, ja auttamismalli on osittain voimassa edelleen. (Bardy ym. 2001, 79.) Nuorisotyön kenttä on kuitenkin moninainen. Järjestöt, kirkot ja kunnat sekä näiden eri toiminnat muodostavat kokonaisuuden, jonka rajat eivät ole täysin selkeät: nykyään nuorisotyön kenttä on kasvanut ennestään ja muuttunut entistä moniammatillisemmaksi sekä siirtynyt osaksi esimerkiksi verkossa tehtävään nettinuorisotyöhön. (Kiilakoski & Nieminen 2007, 186.) Paju (2007, 322) ottaa esille sen, että joissain kunnissa vastuu nuorisotyöstä voi olla ainoastaan sitä, että avustetaan erilaisia järjestöjä, tai avustami-

23 18 nenkin on ulkoistettu esimerkiksi Raha-automaattiyhdistykselle. Toisaalta jotkin kunnat toteuttavat vain omaa nuorisotyötään ja järjestöjen osuus on huomattavan pieni tai olematon. Institutionaalisesti nuorisotyön paikka on yleisimmin ollut vapaa-ajassa, irrallaan koulun, kodin tai työn elämänalueista. Nuorisotyön tehtävänä on kytkeytyä sellaiseen paikkaan, jossa nuoret ovat jo kehityksellisesti aloittaneet irtautumisen lapsuuden malleista, kodista ja vanhemmista. Yhteisöt tarjoavatkin nuorille paljon uutta ja antavat uusia merkityksiä. (Hoikkala & Sell 2007, 11.) Nuorisolain ( /72) seitsemännen pykälän mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin, mutta palveluita on mahdollista tuottaa myös eri kuntien yhteistyönä tai toteutuksesta voivat vastata myös erinäiset nuorisoyhdistykset. Kunnan nuorisotyöhön ja -politiikkaan kuuluvat kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilojen ja harrastusmahdollisuuksien löytäminen, neuvontapalveluiden järjestäminen ja erilaisten nuorisoyhdistysten sekä muiden ryhmien tukeminen. Ongelmana nuorisotyössä voidaan nähdä sen jännitteisyyden. Sen linkittyessä osittain sosiaalityön ja osittain toisaalta koulun pedagogiikkaan syntyy ristiriitoja eri näkemysten välille. Kohteissa, ennaltaehkäisevyysnäkökulmassa, matalan kynnyksen säilyttämisessä ja iän määrittelyssäkin on näkemyseroja eri ammattilaisten välillä. (Hoikkala & Sell 2007, 12.) Työntekijät, vapaaehtoiset, tutkijat, poliitikot ja virkamiehet ja muut toimijat määrittelevät nuoria ja nuorisotyötä omista lähtökohdistaan käsin, mikä tekee työn hahmottamisesta vaikeaa (Kiilakoski & Nieminen 2007, 186). Jokainen organisaatio voi määritellä omat tehtävänsä itse nuorisolaista poiketen, joten tehtävien sisältö on erilaista (Nieminen 2007, 22). Lainsäädännössä nuorisotyö jaetaan nuorten omaan ajankäyttöön kohdistuvaan aktiivisen kansalaisuuden tukemiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen sekä nuorisopolitiikkaan, jonka tähtäimessä on nuorten kasvu- ja elonolojen parantaminen. Sosiaalisella vahvistamisella tarkoitetaan nuorille suunnattuja toimenpiteitä, joilla parannetaan elämäntaitoja ja ehkäistään syrjäytymistä. (Horelli ym. 2007, 217; Nuorisolaki /72.) Nuorisotyön voidaan nähdä olevan toimintaa sekä nuorten syrjäytyneisyyden että aktiivisen kansalaisuuden välisessä tilassa. (Nuorista Suomessa 2010, 45.) Laki nostaa esille myös nuorisopolitiikan määrittelyksi nuorten kasvu- ja elinolojen parantamisen sekä monialaisen yhteistyön, jossa paikallistasolla toteutetaan eri aloilla viranomaisten yhteistyötä. (Nuorisolaki /72.) Nuorisotyölle myönnetään valtiolta tukea, joka tulee pääasiassa Veikkauksen tuotosta, ja sen käytöstä päät-

24 19 tää opetus- ja kulttuuriministeriö. Tuki on tarkoitettu nuorisotyötä tekeville kansalaisjärjestöille, kunnissa tehtävälle nuorisotyölle, valtakunnallisten nuorisokeskusten toiminnan tukemiseen, nuorisotutkimuksen edistämiseen sekä nuorten kansainvälisen toiminnan tukemiseen, verkossa tehtävään nuorisotyöhön sekä nuorten neuvontapalveluihin. Lisäksi sen avulla pannaan täytäntöön lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma sekä keskitytään syrjäytymisen ehkäisyyn. (Nuorista Suomessa 2010, 47.) Nuorisotyön ja - politiikan tavoitteiden toteutumisessa lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus, tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys. Lisäksi kannustetaan terveellisiin elämäntapoihin sekä ympäristön ja elämän kunnioittamiseen; nuorisotyössä tärkeää onkin kohdata nuorten aktiivisuus ja toiminnallisuus, mutta samalla tiedostaa myös nuorten elämään liittyvä sosiaalisten ongelmien moninaisuus. (Filander 2007, 93.) Nieminen (2007, 23) määrittelee nuorisotyölle neljä yleistä tehtävää. Ensimmäisenä tehtävänä on sosialisaatio, jolloin nuori pyritään liittämään kulttuuriin, yhteiskuntaan ja lähiyhteisöön. Tämä ei tarkoita kuitenkaan ainoastaan vanhan säilyttämistä, vaan myös uuden kehittämistä ja ennen kaikkea nuorten osallistamista. Toisena tehtävänä voidaan pitää personalisaatiota. Nuoren ainutlaatuisuus tulee tunnistaa, ja häntä pitää auttaa löytämään oma itsensä. Lisäksi tehtäväksi voidaan nähdä kompensaatio, jolloin tasoitetaan ja korjataan nuorten elämää ja autetaan yhteiskuntaan liittymisessä: korjataan tasaarvoon, yhdenvertaisuuteen sekä henkilökohtaiseen elämänhallintaan liittyviä ongelmia, ja osittain tämä tehtävä linkittyykin sosiaalityön kanssa. Neljäs tehtävä on nuorten resusointi, jossa nuorille annetaan yhteiskunnalta voimavaroja, ja allokoidaan, eli autetaan nuoria suuntaamaan voimavarojaan ja tätä kautta tuetaan nuoria vaikuttamaan järjestöjen kautta itseensä liittyviin asioihin. Piilofunktiona nuorisotyössä voidaan nähdä myös nuorten kontrollointi, jolloin vapaa-ajalle sijoittuvalla nuorisotyöllä voidaan vaikuttaa vapaa-ajanviettotapoihin. (mt. 2007, ) Uudessa nuorisolaissa määritellään myös etsivän nuorisotyön tehtävä: tuen tarpeessa oleva nuori tulee tavoittaa sieltä, missä hän liikkuu, ja auttaa hänet tarvittavien tuen ja palveluiden piiriin. Etsivää nuorisotyötä tehdään perustuen nuoren itsensä antamiin tietoihin ja hänen omaan arvioonsa tuen tarpeesta. (Nuorisolaki /72.) Etsivän nuorisotyön tehtävänä on auttaa niitä nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työelämän ulkopuolella, ja jotka tarvitsevat tukea julkisten palveluiden saavuttamiseksi. Etsivää nuori-

25 20 sotyötä tehdään 192 kunnassa, ja kuntien määrä on kasvanut vuoden aikana kuudellakymmenellä. (Nuorista Suomessa 2010, 49.) Etsivä nuorisotyö tavoittaa enemmän poikia, joka vahvistaa Paumon (2009, 29) mukaan ajatusta siitä, että kadut ovat poikavaltaista aluetta, ja tytöt viettävät aikaansa muissa tiloissa. Pojat myös saattavat hakea helpommin apua omalla alueellaan kuin muissa tiloissa. Myös nuorten eri ikäryhmien välillä on suuria eroja avun pyytämisessä. Helposti varhaisessa murrosiässä olevat nuoret tulevat avun piiriin vanhempien tai koulun aloitteesta, ei niinkään itsenäisesti. Nuori voi myös hakea apua epäsuorasti: hän hakeutuu paikkaan, jossa tietää avuntarpeen tulevan huomatuksi. (Aalberg & Siimes 2007, 295.) Kunnalliset nuorisotyöntekijät tekevät yleisimmin perusnuorisotyötä, ja nuoret ovat tekemisissä heidän kanssaan vapaa-ajallaan. Etsivän nuorisotyön lisäksi myös perinteisessä nuorisotyössä kontaktit ovat usein epämuodollisia ja tukeminen syntyy nuoren omien toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. (Nuorista Suomessa 2010, 45.) Nuorisotyön tulee huomioida moninaisuutta entistä laajemmin, ja yhdenvertaisuus onkin nuorisotyön uusi haastava teema. Monikulttuurisesta nuorisotyöstä on olemassa tutkimustietoa niin työtä tekevien kuin nuortenkin näkökulmasta. Yhdenvertaisuuden toteuttaminen ja sen tutkimus on kuitenkin keskittynyt maahanmuuttajanuorten kanssa tehtävään työhön, eikä tarkkaa selvitystä ole siitä, miten yhdenvertaisuus toteutuu esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tai vammaisten nuorten kohdalla. (Nuorista Suomessa 2010, 46.) Monikulttuurista nuorisotyötä on toteutettu jo pitkään Suomen omien vähemmistöjen, kuten saamelaisten ja romanien keskuudessa, mutta varsinaisesti aihe on noussut keskusteluun vasta maahanmuuton lisääntyessä. Monikulttuurisen nuorisotyön tehtävänä onkin sekä tukea vasta Suomeen muuttaneita nuoria että myös tukea vanhempia vähemmistökulttuureja, ja lisäksi tukea suomalaisnuorten tapoja ja kykyjä monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Tavoitteena on ennen kaikkea luoda yhtenäisyyttä. (Honkasalo & Souto 2007, 115.) Ongelmana monikulttuurisessa nuorisotyössä on liian myöhäinen herääminen ongelmiin sekä projektimaisuus: se ei ole vakiintunut osaksi nuorisotyötä, joten toteuttamisen resurssit jäävät helposti pieniksi. Lisäksi työn ja sen toteutusmuotojen määrittely jää helposti suomalaisten pohtimaksi, eivätkä vähemmistöryhmien edustajat pääse kertomaan näkemyksiään. (Honkasalo & Souto 2007, 116.)

26 21 Nuoruuden monisyisyys korostuu monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Honkasalo & Souto (2007, 119) pohtivatkin, miten pitkälle työtä tehdään suomalaisten määritelmien mukaan. Esimerkiksi ikään liittyvät siirtymävaiheet ymmärretään eri kulttuureissa eri tavalla, jolloin kompromisseja on tehtävä. Nuoruutta ei välttämättä monissa kulttuureissa varsinaisesti tunneta lainkaan, ja murrosikä voidaankin nähdä länsimaiseksi rakennelmaksi. Suomessa on totuttu biologisen iän määrittelevän sen, mitä nuoren on sallittua tehdä. Maahanmuuttajataustaisten nuorten kohdalla eivät ikään liittyvät määritelmät kuitenkaan ole selvärajaisia. Toisaalta vasta Suomeen saapuneet nuoret sijoittuvat useimmiten ikäänsä alemmalle luokalle, mutta toisaalta traumaattiset kokemukset voivat tehdä heistä vanhemman oloisia. (Honkasalo & Souto 2007, 120. Myös sosiaalisen nuorisotyön tavoitteena ovat nuorten vahvistaminen ja asiakkaista lähtevä toiminta, ja sitä toteutetaan sekä monikulttuurisena että tavallisena nuorisotyönä. Lähtökohtina voidaan pitää nuorten ympäristössä tehtävää toimintaa sekä intensiivisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, ja sosiaalisessa nuorisotyössä yleistä ovatkin ryhmätoiminnat sekä yhdestä kolmeen vuotta kestävät projektit. Tehtävä työ on yleensä moniammatillista ja poikkihallinnollista. Nuoria pyritään integroimaan sekä lähiyhteisöön että yhteiskuntaan, ja yhteiskuntaan vaikutetaan palvelujen kehittämisen kautta. Tarkoituksena on tarttua nuorten ajankohtaisiin ongelmiin, kuten vanhemmuuden puutteeseen, koulunkäyntivaikeuksiin, häiriökäyttäytymiseen, työttömyyteen, päihteiden käyttöön sekä väkivallan ilmenemiseen. Sosiaalista nuorisotyötä toteutetaan sekä yksilö-, ryhmä- että verkostotasolla. Menetelmät ovat yleensä toiminnallisia ja erilaisia toimintaterapeuttisia tapoja hyödyntäviä: tanssi, kädentaidot, seikkailukasvatus ja ilmaiseva taideterapia ovat tuttuja työmuotoja. (Punnonen 2007, ) Nuorisotyön eri muotoja on kehittynyt viime aikoina paljon, osittain vastaamaan myös nuorisotyön kohtaamia uusia haasteita ja valmistautumaan tulevaisuudessa syntyviin vaateisiin. Viitanen (2007, 278) esittää nuorisotyön tulevaisuudelle muutamia vaihtoehtoja. Hän arvioi muun muassa, että julkisen vallan paine nuorisojärjestöjen palveluntuotantoa kohtaan kasvaa entisestään, ja rahoitusrakenteet keskittyvät tukemaan vain julkisia palveluita täydentäviä toimintamuotoja, jolloin järjestötoiminta ammatillistuu. Toisaalta myös yksityinen, markkinaperustainen sektori tunkeutuu entistä enemmän alueelle, joka on perinteisesti ollut kansalaistoiminnalle varattua, ja tällöin nuorisotoiminta

27 22 kaupallistuu. Myös kansalaisjärjestöjen paine julkista valtaa kohtaan voi kasvaa, ja esimerkiksi vaatimukset vastuullisesta kuluttamisesta lisääntyvät. Lisäksi mahdollisuutena on nuorten yksilöllistyminen ja erilaistuminen niin pitkälle, että nuorisotyö pirstaloituu täysin. Myös kriittinen pedagogiikka suhtautuu nykyiseen nuorisotyöhön varauksellisesti. Sen näkemys kasvatuksesta on muodostunut kaksijakoiseksi: onko tehtävänä sosiaalistaa nuori jo olemassa olevaan yhteiskuntaan, vai pyrkiä luomaan käytäntöjä, joiden avulla yhteiskuntaa uudistetaan? Kasvatus ei ole viatonta, ja nuorisotyön mikrokäytännöissä rakennetaan malleja, joista nuoret poimivat osittain myös rooliodotuksia. Oikeasta miehisyydestä tai naiseudesta, sallitusta sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta sekä soveliaasta etnisyydestä annetaan oletuksia, ja kasvatus johtaa nuoria toimimaan niiden mukaisesti yhteiskunnassa ja kulttuurissa. (Kiilakoski 2007, 60.) Honkasalo ja Souto (2007, 131) nostavatkin esiin, että nuorisotyössä tulisi antaa tilaa erilaisille arvoille ja elämäntavoille, ja pyrkiä välttämään normalisointia. Nuorisotyössä toimiessa pelkästään tekemiseen keskittyminen saattaa vaikuttaa siihen, ettei nähdä toiminnan yhteydessä muodostuvia normeja. Ne voivat tuntua itsestäänselvyyksiltä, mutta niiden kyseenalaistaminen on tärkeää. (Kiilakoski 2007, 71.) 3.2 SUKUPUOLISENSITIIVINEN NUORISOTYÖ Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmassa mainitaan, että sukupuoli ja yhteiskunnassa olevat sukupuoliroolit vaikuttavat voimakkaasti lasten ja nuorten elämään. Vuosien ohjelmassa korostetaan tyttöjen ja poikien erilaisten tarpeiden huomioimista niin lastensuojelussa kuin harrastustoiminnassa ja osallistumista kehittäessä. Ohjelmassa kiinnitetään huomiota myös siihen, että jotkin koulutusalat ovat eriytyneet sukupuolen mukaan ja ilmiön lieventämiseksi tarvitaan toimenpiteitä, jotka vaikuttavat asenteisiin. Paumo (2009, 5) ottaa esille, että sukupuolivaikutusten arvioinnin tekee kuitenkin haasteelliseksi sukupuolen mukaan kootun tiedon hajanaisuus sekä niukka saatavuus. Karman (2009, 25) tuo esiin Huidan ynnä muiden muotoilemat neljä erilaista sukupuolen lähestymistapaa. Sukupuolen merkityksen kieltävän, yksilökeskeisen näkemyksen

28 23 mukaan sukupuolieroja ei ole: tasa-arvokysymysten ytimenä ei ole sukupuoli, vaan esimerkiksi raha, koulutus ja valta, eikä sukupuoli vaikuta näihin tekijöihin. Sukupuolistereotyyppinen näkökulma puolestaan pyrkii ylläpitämään vanhoja sukupuolirooleja, kuten naisten ja miesten tehtäviä. Sukupuolineutraali näkemys korostaa tasa-arvoa, mutta miesten ja naisten erilaisuutta ei huomioida. Erot eri ihmisten välillä ovat ihmisten välisiä, ja sukupuoli ei vaikuta niihin. Sukupuolisensitiivisessä näkemyksessä puolestaan nähdään naisten ja miesten erilaisuus, ja tämän ymmärryksen kautta pyritään lisäämään tasa-arvoa. Sukupuolisensitiivisessä nuorisotyössä lähtökohtana on ennen kaikkea se, ettei sukupuoli ole pelkästään biologiaa, vaan siihen sisältyy paljon muutakin. Kuten nykyisessä sukupuolisensitiivisessä kohtaamisessakin, feministisen sosiaalityön noustessa keskusteluun luvulla nostettiin esiin naisten yhteiskunnallisesti alisteinen asema ja työkäytäntöjen muodostaminen näkemyksen pohjalta tavoitteena oli naisten valtaistaminen ja kyky määritellä itsensä muutoin kuin miesten kautta (Keskinen 2004, 19 22). Sukupuolisensitiivisyydellä, sukupuoliherkkyydellä tai sukupuolispesifiydellä tarkoitetaankin sukupuolten erityistarpeiden huomioimista, ja yleensä se mielletään tyttöjen ja poikien kanssa erikseen tehtäväksi työksi. Se on lähtenyt liikkeelle tyttöjen erityistarpeiden huomioimisesta erityisesti nuorisotyössä (ks. Paumo 2009, 21) mutta nykyään on alettu toteuttaa myös poikatyötä esimerkiksi Setlementtinuorten liiton Meikäpoika-projektin myötä (Pitkänen 2003, 7). Jo aiemminkin on toteutettu työtä erikseen tyttöjen ja poikien kanssa esimerkiksi partiossa tai kirkon nuorisotyössä, mutta vaikka sukupuolen merkitys on huomioitu, ei sukupuolisensitiivistä työotetta ole varsinaisesti käytetty (Hoikkala & Sell 2007, 11). Sukupuolisensitiivisen nuorisotyön tarkoituksena on huomioida tyttöjen ja poikien erilaisuus ja sellaiset erilaiset mahdollisuudet ja tavat, jotka vaikuttavat aikuiseksi kasvamiseen (Anttonen 2006). Tavoitteena on Honkasalon ja Souton (2002, 123) mukaan huomioida tyttöjen ja poikien erilaiset tarpeet nuorisotyön näkökulmasta, ja lähestyä nuoria nämä tarpeet tiedostaen. Sukupuolitietoinen lähestymistapa ei tarkoita sukupuolten perinteisten käyttäytymismallien vahvistamista, vaan niiden tuomista esille: ajatuksena on, että tunnistetaan sukupuolen vaikutus nuoren elämään ja hänen tekemiinsä ratkaisuihin. Tarkoituksena ei ole, että esimerkiksi sukupuolisensitiivinen tyttöryhmä olisi

29 24 tyttöjen juoru- tai ompelukerho, jossa perityttömäisiä piirteitä vahvistettaisiin (Sunblom 2006, 3). Toisaalta ajatuksena ei kuitenkaan ole myöskään tyttöjen pakottamista poikamaisempiin muotteihin tai poikien laittamista kutomaan, vaan tärkeintä olisi, että jokainen nuori saisi olla oma itsensä juuri sellaisena, kuin kokee olevansa. Yhteiskunnan asettamat odotukset tulee tiedostaa sukupuolisensitiivistä työtä tehtäessä, ja näiden tunnistamisen jälkeen niitä voidaan alkaa muokata siten, että sukupuoli ei enää määrittelisi ihmistä niin tarkasti, ja useampia vaihtoehtoja sallittaisiin. Tyttöjä ja poikia kannustetaan olemaan oma itsensä, ja pyritään purkamaan sukupuolen mukaan tiukasti kahtiajakautunutta maailmaa. (Punnonen 2007, ) Usein mielletään, että tasa-arvoisella kasvatuksella tyttöjä ja poikia tulisi kohdella täysin samalla tavoin sukupuolesta tai niiden eroista huolimatta. Gordon ja Lahelma (1992, 318) näkevät tasa-arvona ennemminkin sen, että esimerkiksi tytöille annetaan valmiuksia toimia eriarvoisuutta vastaan yhteiskunnassa, ja täten edistää tasa-arvoa. Näreen (2002, 543) mukaan sukupuolisensitiivisessä otteessa on lähtökohtana erilaisuuden tunnistaminen ilman, että eroja asetettaisiin arvojärjestykseen. Esimerkiksi sukupuolisensitiivinen tyttötyö ei ole sama asia kuin tasa-arvo työ, mutta sen voidaan nähdä olevan tasa-arvon kehittämisen väline (Nitovuori 2001, 19). Anttosen (2006) mukaan sukupuolisensitiivisyyttä voidaan pitää edellytyksenä nimenomaan todelliselle sukupuolten väliselle tasa-arvolle. Paumo (2009) teki selvitystä sukupuolten tasa-arvosta nuoriso-työssä. Yhtenä osaalueena oli sukupuolisensitiivisen nuorisotyö: valtaosa tutkimuksessa mukana olleista järjestöistä ei eriyttänyt toimintaansa sukupuolen mukaan. Kuitenkin jo järjestetty toiminta jakautui melko tasaisesti tyttöjen (14 %) ja poikien (13 %) kesken, ja ryhminä saattoivat olla esimerkiksi naiseksi ja mieheksi kasvua tukevat ryhmät. Lisäksi tyttövaltaisissa järjestöissä järjestetään pojille omia työpajoja ja toisinpäin. (mt. 2009, 15). Nuorisotilojen käyttö on poikavoittoista suurimmissa kunnissa. On kuitenkin tärkeää huomioida, että Paumon tekemä kysely lähetettiin perinteisille nuorisotyön organisaatioille, joissa käsitys tasa-arvosta on helposti nimenomaan sukupuolineutraali tai yksilökeskeinen: tasa-arvo toteutuu silloin, kun kaikkia kohdellaan samalla tavalla. Suurin osa vastaajista (73 %) oli ilmoittanut kuitenkin, ettei eriytettyä työtä tehdä. Syynä 80 prosenttia vastaajista piti sitä, ettei toiminnan kannalta ollut järkevää järjestää tytöille ja pojille

30 25 erilaista toimintaa tai se ei sopinut toiminnan luonteelle. Kuitenkin 11 prosenttia vastaajista oli suunnitellut sukupuolisensitiivisen toiminnan mahdollista aloittamista. (mt. 2009, 16) Vuonna 2008 myönnettyjen valtionavustusten saajista 3,2 prosenttia oli kohdennettuja erikseen tytöille tai pojille, ja näistäkin hankkeista viisi oli tyttötyön projekteja. (Paumo 2009, 21.) Poikatyön hanke oli kohdistettu maahanmuuttajapoikien syrjäytymistä ehkäiseväksi, mutta toisaalta itse hankkeessa puhuttiin pelkästään nuorista, ei erikseen pojista. Paumon mukaan tämä kertookin osaltaan sukupuolisensitiivisen työn asemasta ja käsitteestä Suomessa; yleisimmin se määritellään pitkälti tyttötyöksi. Tehty poikatyö on usein toiminnallisempaa (Honkasalo & Souto 2007, 126). Heikkinen (2007, 62) esittää, että toiminnallisilla menetelmillä poikien hyvinvoinnista on saatavissa uutta tietoa, ja menetelmän avulla on mahdollista selvittää auttavia muutostekijöitä ja neutralisoida estäviä. Valtakunnallisesti poikatyötä tekee tällä hetkellä ainakin Folkhälsan sekä Väestöliitto, joka tarjoaa Poikien puhelimella mahdollisuuden pojille keskustella mieltä askarruttavista asioista. Paikallista poikatyötä on sitäkin enemmän: esimerkiksi Helsingissä toimii Non Fighting Generation -järjestön murrosikäisille pojille suunnattu toimintakeskus sekä Vantaalla toimiva maahanmuuttajapoikien syrjäytyneitä osallistava jääkiekkojoukkue, ja Tampereella toimiva poikatyö maahanmuuttajapoikien parissa. Oulussa on toteutettu niin sanottua Reitille -toimintamallia, jossa erityistä tukea tarvitsevien poikien kanssa työskennellään muun muassa leireillä, vanhempia tukemalla, järjestämällä valituille poikaryhmille oppilashuollon kanssa yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja lisääviä roolipelikerhoja. Tavoitteena on ollut vahvistaa sosiaalisia taitoja, toisten huomioimista sekä lisätä itsehillintää ja keskittymiskykyä. (Punnonen 2007, 530; Tyttötyö 2010; Kölvi 2011.) Punnosen (2007, 532) mukaan poikaryhmissä pojat uskaltavat poiketa perinteisestä miehen roolista sekä nostaa esille omia epävarmuuden tunteitaan. Setlementtinuorten liiton Sinuksi -projektin ja sen alaprojektien tavoitteena on ollut saada aikaan sekä tyttöjen että poikien kohdalla sosiaalisen nuorisotyön ja sukupuolisensitiivisen työotteen muodostama eheä kokonaisuus nuorisotoimen kanssa (Punnonen 2007, 531). Poikien kohdalla Meikäpoika-projektin lähtökohtana oli luoda uusia malleja poikatyöhön, ja eri puolelle Suomea perustettiinkin poikien pienryhmiä, isäpoikatoimintaa, seksuaalikasvatusta sekä järjestettiin nuorisotyön toimijoille koulutusta

31 26 poikatyöstä. (Punnonen 2007, 529; Setlementtinuoret 2011.) Tyttöjen kohdalla alaprojektina toimi Upea Minä, joka käynnisti muun muassa Helsinkiin pysyvän Tyttöjen Talo -toiminnan ja monia muitakin tyttöryhmiä ympäri Suomea. Tyttöjen Taloja on tällä hetkellä Tampereella, Turussa sekä Oulussa, ja tarkoituksena on avata vuoden 2011 aikana uusi Tyttöjen Talo Kuopioon. Monilla muillakin paikkakunnilla on toteutettu tyttötoimintaa joko osana nuorisotyötä tai erillisinä projekteina. (Tyttötyö 2010; Setlementtinuoret 2011.) Kuvio 2 Sensitiivisen nuorisotyön ihmiskuva (Näre 2007, 545) Näre (2007, 545) muodostaa kuviossa 2 näkyvän sensitiivisen nuorisotyö ihmiskuvan, jossa hän hahmottelee itsen muodostuvan persoonasta, sukupuolesta, kasvuolosuhteista sekä kulttuurista. Kaikki nämä sisältävät erilaisia vaatimuksia ja ovat osittain ristiriidassakin keskenään. Keskeisimpänä ajatuksena on sensitiivisen nuorisotyön kyky nivoa yhteen eri tasoja esimerkiksi siellä, missä sukupuolen ja kulttuurin asettamat toiveet, odotukset ja vaatimukset kohtaavat. Se yhdistää henkilökohtaisen ja poliittisen: Näreen mukaan henkilökohtainen on poliittista, ja niin kauan kuin esimerkiksi sukupuolella on väliä yhteiskunnassa, sillä on merkitystä.

32 27 Sukupuolisensitiivisessä tyttötyössä keskitytään tunnistamaan tyttöjen ja naisten ristiriitaiset rooliodotukset ja kritisoimaan niitä. Odotuksia ei oteta annettuna vastaan, vaan keskitytään tukemaan omaehtoista kasvua (Pitkänen 2003, 2). Tyttötyössä huomioidaan kasvatustehtävä sekä myös sukupuolen yhteiskunnallinen merkitys. On tarkoitus antaa tytöille heidän tarpeensa ja kehityksensä ominaispiirteet huomioivaa toimintaa (Nitovuori 2001, 9) ja mahdollisuus myös keskustella sukupuoliroolien aiheuttamista ajatuksista (Pitkänen 2003, 5). Tyttötyössä sukupuolten eriyttämisen hyödyntäminen ja erilaisuuden huomaaminen ovat peruslähtökohtia (Nitovuori 2001, 12). Omassa työssäni tarkoitankin sukupuolisensitiivisyydellä sitä, että lähtökohtana ovat tyttöjen ja poikien erilaiset käyttäytymistavat ja mahdollisuudet, joiden perusteella heidän kasvuaan tuetaan. Koen sukupuolisensitiivisyyden tuovan nimenomaan uusia mahdollisuuksia tasa-arvon toteuttamiseen sukupuolten erojen tiedostamisen kautta. Esimerkiksi tyttöjen kohdalla ympäristöltä tulevat vaatimukset ovat erilaisia kuin poikien kohtaamat, ja heidät myös kasvatetaan usein eri tavoin. Tärkeintä on tunnistaa sukupuolten erilaisuus, jotta tyttöjen ja poikien tarpeisiin osataan vastata oikein. Tasa-arvoa ei ole kaikkien kohteleminen samalla tavalla, vaan jokaisen hyväksyminen erityispiirteet huomioiden.

33 28 4 TYTTÖTYÖN PERIAATTEET 4.1 VALTAISTAMINEN Empowermentin käsite on tullut suomalaiseen sosiaalityön tutkimukseen ja ammatilliseen keskusteluun vasta 2000-luvun alussa, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Isossa- Britanniassa sen nähdään syntyneen 80- ja 90-luvuilla. Sillä voidaan viitata esimerkiksi tutkimustapaan ja metodologiaan, mutta sosiaalityössä sitä käytetään yleensä tietyn toimintamuodon kuvaamisena (Kuronen 2004, 277; Payne 1997, 267). Vakiintunutta suomennosta ei ole, mutta yleisimmin käytetään valtaistamista, voimaannuttamista tai toimintavoiman lisääntymistä. Itse käytän pääasiassa termiä valtaistaminen: se kuvaa mielestäni parhaiten varsinkin nuoriso- sekä tyttötyössä tehtävää työtä, jonka tavoitteena on lisätä nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä, eli valtaa omaan itseensä. Kurosta (1997, 282) mukaillen näen sanan valta olevan niin olennainen osa empowerment-käsitettä, joten se tulisi mainita myös suomennoksessa. Valtaistamista on tutkittu monista eri lähtökohdista käsin (ks. Kuronen 2004, 278), esimerkiksi naistutkimuksessa, kehitysmaatutkimuksessa sekä koulutuksen- ja terveyskasvatustutkimuksen piireissä sekä käyttämässäni sosiaali- ja nuorisotyön viitekehyksessä. Varsinkin 1980-luvulla valtaistaminen painottui paljon naistutkimukseen ja sitä kautta feministiseen sosiaalityöhön. Sen tuli olla naisia varten, heidän kokemuksiaan ja ääntään esiintuovaa, ja sen avulla voitiin välttää yhteiskunnallista alistusta. Valtaistamistyötä on perinteisesti tehtykin nimenomaan heikommassa asemassa olevien kanssa: esimerkiksi juuri naisten tai etnisten ja kulttuuristen vähemmistöjen edustajien keskuudessa. (Kuronen 2004, 277.) Valtaistaminen voidaan nähdä myös feministisen sosiaalityön eettisenä sitoumuksena (Wise 1995, 109). Asiakassuhteesta tulee muodostaa tasavertainen, jolloin naiset voivat keskenään jakaa patriarkaalisen alistumisen kokemuksia. Tällöin toteutuu yksi valtaistamisen keskeisimmistä ehdoista: työntekijän ja kohteen yhteinen, muutokseen pyrkivä kumppanuus. Yksinkertaisimmillaan valtaistaminen voidaan määritellä prosessiksi, jossa näillä ihmisillä on mahdollisuus parantaa oman elämänsä hallintaa ja kontrollia, sekä lisätä jo itsellä olevaa toimintakapasiteettia. Näitä jo olemassa olevia voimavaroja voidaan käyttää poistamalla sosiaalisia tai henkilökohtaisia

34 29 esteitä (Payne 1997, 266). Lopputuloksena asiakkaalla on suuremmat resurssit käyttää jo valtaa ja voimavaroja, jotka hänessä itsessään ovat, ja sitä kautta saavuttaa suurempaa tasavertaisuutta ja mahdollisuuksia muiden yhteiskunnan jäsenten kanssa. Valtaistaminen ei ole Kurosen (2004, 279) mukaan pelkästään tapa ajatella, vaan prosessi, jonka tuloksena on kohteen oman elämänhallinnan ja kontrollin parantuminen sekä itsenäisen toiminnan lisääntyminen. Työotetta tulisi käyttää niiden henkilöiden kanssa, joiden mahdollisuudet toimia ja vaikuttaa eri elämänalueilla ovat heikommat kuin toisten; tällaisia ovat esimerkiksi nuoret tytöt. (Kvinnoforum 2008.) Wise (1995, 109) kuvaakin valtaistamisen tärkeimmäksi tehtäväksi heikompien rohkaisemisen. Sukupuolisensitiivisessä nuorisotyössä valtaistaminen käsitetään nimenomaan nuorten kanssa toimimisen työmuotona, jossa nuorille annetaan esimerkiksi enemmän vastuuta omassa elämässään (Kvinnoforum 2008). Nuorille pyritään antamaan uskoa omiin kykyihin toimia itsenäisesti, ryhmissä ja yhteiskuntatasolla. Tyttötyössä tytöille annetaan esimerkiksi naistietoista kasvatusta, jolla pyritään lisäämään itsetuntemusta ja uskoa omiin kykyihin patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Tavoitteena on kasvattaa nuorten itsetuntemusta ja luottamista omiin kykyihin. Valtaistamisen on nähtykin toteutuvan eniten ja parhaiten julkisen järjestelmän ulkopuolella (Wise 1995), ja sen on voitu joissain tapauksissa nähdä olevan lähellä oma-apuryhmiä (Payne 1997, 269). Esimerkiksi Tyttöjen talon ajatuksena on Eischerin ja Tuppuraisen (2009, 13) mukaan tarjota turvallinen paikka tytöille, jossa heitä pyritään löytämään omia voimavarojaan sekä arvostamaan itseään ja naiseuttaan. Tyttöjen taloista pyritään tekemään siis niin sanottuja matalan kynnyksen paikkoja, jonne tyttöjen olisi helppo tulla. On paljon lastensuojelun, terveydenhuollon tai koulutoimen tukien piiriin kuulumattomia tyttöjä, joilla olisi halu ja tarve päästä turvalliseen tilaan aikuisen huomion kohteeksi, mutta yhteiskunnan tukitoimenpiteiden kriteerit sulkevat heidät pois. Toimintaan osallistuessa tytöt huomioidaan omana itsenään, ei asiakkaana, potilaana tai diagnosoituna avuntarvitsijana. (Vastaranta 2008, 15; Eischer & Tuppurainen 2009, 13.) 4.2 TASA-ARVOISUUS Tasa-arvotavoitteiden vuoksi sukupuolisensitiivisellä tyttötyöllä tavoitellaan sitä, että tytöillä ja naisilla on samankaltainen asema kuin miessukupuolella (Gordon & Lahelma

35 , 320). Tyttöryhmissä sukupuolten väliset roolipelit heikkenevät, sillä tyttöjen ja poikien välille syntyy helposti valtataisteluita (Nitovuori 2001, 12). Poikien ollessa mukana tytöt voivat kilpailla keskenään poikien huomiosta, mutta toisaalta tyttöryhmä kilpailee poikia vastaan tilan ja paikan saamisesta. Sekaryhmissä tytöt ovat vähemmän itsevarmoja ja ehdottavat toimintaa vähemmän. (Hopearuoho-Saajala & Keskinen 1998, 65.) Lisäksi tytöt ottavat sekaryhmissä helposti heille valmiiksi annettuja rooleja kikattelijoista hiljaisiin miellyttäjiin, ja yksilöllisen identiteetin löytäminen vaikeutuu. Itsen ja toisten hyväksyminen helpottuu, kun roolipelit karsitaan pois. Kun tytöille annetaan omassa tilassaan mahdollisuus olla juuri sellaisia kun oikeasti ovat, on malli helpompi siirtää myös sekaryhmään. Tällöin myös ryhmien ja yhteiskunnan asettamat paineet ovat helpompi kestää: naisen mitan nähdään olevan usein ulkonäössä, jolloin sen tarkkailusta tulee usein yhä nuoremmille tytöille pakkomielle. Naisen pitää olla kaunis, mutta liikaa kaunistautumista tai sen yritystä pidetään epäsopivana ja huonona asiana. (Nitovuori 2001, 42.) Sukupuolisensitiivisessä ryhmässä ainakin sukupuolten väliset ulkonäkövaatimukset vähenevät, ja myös poikien on helpompi omassa ryhmässään käsitellä niitä maskuliinisia paineita, jotka he kokevat raskaiksi. Tytöt näkevät itsekin olevansa poikia heikommassa asemassa, ja he kokevat poikien pääsevän helpommalla. Kyseessä ei kuitenkaan ole poikien syyllistäminen, vaan perityttömäiseen tapaan tytöt näkevät syynä heikkouteensa oman tapansa käsitellä maailmaa ja asioita. He kokevat ongelmaksi liiallisen murehtimisen ja asioiden pohdinnan. (Vastaranta 2008, 44.) Sukupuolisensitiivisen työotteen tavoitteena onkin poistaa näitä ennakko-oletuksia omaa ja muiden sukupuolta kohtaan: hyväksymällä itsensä ja omat piirteensä alkaa hyväksyä muita, ja tämän jälkeen tasa-arvoajatus on helpompi saavuttaa myös laajemmalla tasolla. (Nitovuori 2001, 11.) Suomen muuttuessa yhä monikulttuurisemmaksi, tulee huomioida myös maahanmuuttajanuorten tarpeet nuorisotyötä tehtäessä. Tärkeää on ottaa huomioon sukupuolen vaikutus ja sen mukanaan tuomat rajoitukset nuoren elämään. Vaikka meillä länsimaissa sukupuolten tasa-arvoisuus sekä tyttöjen ja poikien samankaltaiset mahdollisuudet ovat todellisia ainakin ajatusten tasolla, saatetaan helposti unohtaa, etteivät esimerkiksi islamilaisista maista kotoisin olevat tytöt saa kulttuuristaan aina tukea vaikkapa kouluttautumiseen (ks. esim. Helander 2002, ). Monikulttuurisessa nuoriso- ja ennen

36 31 kaikkea tyttötyössä pyritäänkin tunnistamaan maahanmuuttajatyttöjen mahdollinen eläminen sellaisessa oman perheen ja suomalaisen yhteiskunnan ristipaineessa, jossa samanaikaisesti vanhassa kulttuurissa kyseenalaistetaan tyttöjen itsemääräämisoikeus, mutta kuitenkin heille tarjotaan uudesta kulttuurista yhtäläiset oikeudet kuin suomalaisille tytöille. (Honkasalo & Souto 2007, 126.) Suomessa monikulttuurinen tyttötyö on vasta ottamassa ensimmäisiä askeleitaan, mutta Ruotsissa maahanmuuttajatytöille on jo pitkään järjestetty erilaisia ryhmiä (ks. Kvinnoforum 2008). Erityistä huomiota on kiinnitetty maahanmuuttajatyttöjen identiteetteihin sekä omaehtoisen itsenäistymisen mahdollisuuksiin. (Honkasalo & Souto 2007, 124.) Maahanmuuttajatytöt kokevat Honkasalon ja Souton (2007) mukaan moniperusteista syrjintää: nuori ikä, naissukupuoli sekä lisäksi heidän etninen taustansa ovat kaikki mahdollisia kiusaamisen ja syrjimisen syitä. Maahanmuuttajatyttöjen voi olla vaikea löytää omaa rooliaan, kun naisen malli muuttuu siirryttäessä kulttuurista toiseen. Suomalaisessa kulttuurissa ja esimerkiksi kouluissa korostetaan itsemääräämisoikeutta, mutta kotona omassa kulttuurissa tyttöjen rooli voidaan nähdä täysin vastakkaisena. Tytöt joutuvat usein koulussa, vertaisryhmissä sekä seurustelusuhteissa valitsemaan suomalaisen vapauden ja oman perheensä tuen väliltä. Maahanmuuttajatytöt joutuvat myös usein valintojensa seurauksina kokemaan kunniaväkivaltaa. (Nitovuori 2001, 57.) Tyttöryhmissä maahanmuuttajatyttöjen onkin mahdollista käsitellä mieltään askarruttavia asioita ja keskustella tasapainoilun mahdollisista vaikeuksista. Laurentin (2004, 71) mukaan ihanteellisinta olisi, että tyttöjen tiloissa olisi monikulttuurinen työntekijä: hän todennäköisesti ymmärtäisi tyttöjen ajatuksia ja kulttuuria syvältä sekä toimisi modernina esikuvana. Kuitenkaan tämä ei aina ole mahdollista, joten valtaväestöä edustavan työntekijän tulee vain kohdata haaste tasapainoilla länsimaisen tasa-arvon ja kulttuurisensitiivisyyden välillä: tytöille ei saa liikaa korostaa omia näkemyksiään naisten vapaudesta tai oikeuksista, vaan heidän lähtökulttuuriaan ja sen tapoja tulisi kyetä kunnioittamaan. (Honkasalo & Souto 2007, 124.) Tärkeää olisi, ettei oikeaa ja väärää määriteltäisi liiaksi länsimaisuuden kautta, mutta tytöille annettaisiin mahdollisuus käsitellä itselleen ristiriitaisia asioita.

37 32 Se, että läsnä ei ole miehiä eikä poikia, on tärkeää keskusteltaessa maahanmuuttajatyttöjen kanssa. Näin ollen voidaan käsitellä niin sanottuja polttavia aiheita, kuten kunniaväkivaltaa, avioliittoon pakottamista sekä ympärileikkauksia. Monet aiheista saattavat olla tytöille arkipäiväisiä ja täysin heidän kulttuurinsa normien mukaisia. Tyttöryhmän rooli nouseekin tärkeäksi, kun pohditaan tekojen oikeutusta ja tyttöjen omia ajatuksia niistä. Tärkeää olisi antaa mahdollisuus seksuaalisuuteenkin liittyvien aiheiden käsittelyyn. Monesti vieraiden kulttuurien kohtaaminen johtaa ylisensitiivisyyteen, jolloin vaietaan aroiksi ja kulttuuriin kuuluviksi koetuista asioista. Monikulttuurista tyttötyötä tehdään kuitenkin harvoin vain maahanmuuttajien parissa, vaan mukana on myös valtaväestön edustajia, ja tällöin olisikin tärkeää ylläpitää tasa-arvo länsimaisten ja esimerkiksi arabityttöjen välillä. Molemmille tulisi antaa mahdollisuus keskustella heitä koskevista asioista ilman kulttuurin asettamia rajoituksia (Honkasalo & Souto 2007, 126). Tärkeintä monikulttuurisessa tyttötyössä onkin auttaa maahanmuuttajatyttöjä selvittämään itselleen, millaisen suhteen he haluavat ottaa keskenään jännitteisiin kulttuureihin. Missä asemassa he haluavat elää suhteessa vanhempiensa edustamaan ja suhteessa kasvamaansa uuteen kulttuuriin? Haluavatko he yrittää tasapainoilla vai mahdollisesti hylätä toisen? Lisäksi Näre (2002, 544) tuo esiin monikulttuurisen tyttötyön rasismia vähentävän vaikutuksen sekä kulttuurien välisen vuoropuhelun mahdollistamisen. Tytöt voivat keskustella keskenään ja oppia asenteita sekä arvoja toisiltaan, ja näin myös tavoite maahanmuuttajatyttöjen paremmasta sopeutumisesta toteutuu. 4.3 VERTAISTUKI JA RYHMÄDYNAMIIKKA Olennaista on opettaa tytöille myös välineitä ratkaista keskinäisiä konfliktejaan ja korostaa toisten tukemista. Ryhmässä demokratiaa oppii myös eri tavalla, ja myös tyttöjen välinen yhteistyö lisääntyy. Tytöt oppivat sopimaan asioista keskenään ja toimimaan ryhmässä, jolloin tavoitteena on sen siirtyminen myös naisten maailmaan. Tyttöryhmän yhtenä tavoitteena onkin johdattaa tyttöjä keskinäiseen solidaariseen kanssakäymiseen. (Oinas & Collander 2007, 284.) Tyttöjen ja poikien väliset ystävyyssuhteet ovat erilaisia, ja esimerkiksi nuoren läheisin ystävä on useimmiten samaa sukupuolta (Camarena & Sarigiani & Petersen 1990, 26). Nuorten kanssa työskentelevien on hyvä tiedostaa erot, joita sukupuolten välillä on. Vaikka tytöillä ja pojilla molemmilla on läheisiä ystävyyssuhteita, ovat läheisyyden ilmaisemismuodot erilaisia (Camarena ym. 1990, 21

38 33 22), jolloin esimerkiksi tyttöryhmässä vallitsevat täysin erilaiset käyttäytymiskoodit kuin vastaavassa poikien ryhmässä. Kun siirrytään pelkkään tyttöryhmään, muuttuvat siis myös käyttäytymismallit. Tyttöjen ryhmässä olisi tärkeää luoda miellyttävä ympäristö, jolloin yksi tärkeimmistä tavoitteista vertaisten kanssa keskustelu toteutuisi. Lisäksi positiivinen ryhmä vahvistaa itsetuntoa (Nitovuori 2001, 13). Tyttöryhmän turvallisuus, hyväksyntä ja luottamus lisäävät tyttöjen rohkeutta ja vapautta kertoa omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Tytöt alkavat eriytyä perheistään ja kehittää omaa identiteettiään yhä selvemmin murrosiässä, jolloin myös kaivataan tukea ja rohkaisua muilta kuin vanhemmilta. Lämpö ja läheisyys vertaisryhmässä ovatkin tärkeitä, ja muiden hyväksyntä lisää positiivisen minäkuvan muodostumista. (Oinas & Collander 2007, 205). Tärkeää tytöille ja naisille onkin saada kokemus siitä, että toiset ymmärtävät heidän kertomuksensa ja pystyvät eläytymään siihen (Eichebaum & Orbach 1989, 108). Sekaryhmien keskusteluissa pojat ovat yleensä dominoivassa asemassa, jolloin tyttöjen uskallus ja mahdollisuudet kertoa omista ajatuksista vähenee. Myös Hopearuoho-Saajala ja Keskinen (1998, 65) tuovat esiin tyttöryhmän keskustelun samankaltaisuuden: suunnilleen samanikäiset tytöt ymmärtävät helposti toistensa kokemuksia, sillä erilaisista luonteenpiirteistä ja tyyleistä huolimatta monet heidän kohtaamansa asiat muistuttavat toisiaan ja eläytyminen on helppoa. Myös ihmissuhdeasioissa vertaisten tuki on tytöille poikia merkityksellisempää (Partanen 1997, 12). Ulkonäkö- ja roolipaineet on helppo jakaa toisten samaa kokeneiden kanssa, ja toisten rohkaisevat kommentit auttavat muodostamaan rehellisemmän minäkäsityksen ja selkiyttävät omaa paikkaa muiden joukossa. Tyttöjen kesken on myös hyvä keskustella naistenlehtien ja muun median antamista naisen malleista. (Nitovuori 2001, 43). Naisilta ja jo nuorilta tytöiltäkin vaaditaan huoliteltua ja kaunista ulkonäköä, mutta myös liikaa laittautumista arvostellaan (Tolonen 2001, 167). Myös äänenkäytön tulisi olla hillittyä, sillä huutavaa ja kovaäänistä tyttöä pidetään poikkeuksellisena tai aggressiivisena. Tyttöjen puheissa ihannetytön tulisi olla laiha, hyvässä kunnossa, pieni, sievä ja luonnollinen. Pojat määrittelevät ihannetytön samalla tavoin, mutta lisäävät listaan myös tytön sopivan persoonallisuuden sekä ilmeet. (Tolonen 2001, 183). Naiseus nähdäänkin helposti projektina, jonka tavoitteena on saavuttaa kaikki ihaillut piirteet ja

39 34 karsia huonot pois. Tyttöjen on jatkuvasti pyrittävä muotoilemaan ja hillitsemään itseään oikeanlaiseksi. Sen lisäksi, että media ja vertaiset asettavat vaateita oikeanlaisen naistyylin luomiseen, muodostetaan sitä myös suhteessa miehisyyteen. Miehiin kohdistuvat vaatimukset nähdään helposti naisiin kohdistuvien vastakohtana. Myös aikuisuus ja oman äidin sukupolvi vaikuttavat oman naiseuden muodostumiseen, sillä ensimmäisenä roolimallina toimii usein juuri oma vanhempi, jonka naistyyli puolestaan on muodostunut eri sukupolven aikana. Tyttöryhmässä tärkeäksi muodostuukin perheen ulkopuolisen naisen mallin antaminen (Nitovuori 2001, 13). Esimerkiksi Tyttöjen Taloilla työskentelee useita vapaaehtoisia, jotka toimivat niin kutsuttuina isosiskoina. He antavat positiivisen kuvan tyttöydestä ja ovat valmiita kuuntelemaan nuorempien ajatuksia tuoden samalla naistietoista näkökulmaa keskusteluun. (Vastaranta 2008, 17.) Erityisesti vanhemmat tytöt hyötyvät vapaaehtoisten läsnäolosta, koska tarkoitus on tuoda turvaa ja mahdollisuuksia vakavaankin keskusteluun henkilöltä, jota ei mielletä varsinaiseksi työntekijäksi tai kuuntelijaksi, vaan ennen kaikkea vertaisen kaltaiseksi (Nitovuori 2001, 103). Vastarannan (2008, 44) mukaan nimenomaan keskustelun ja sitä kautta tunteiden purkamisen merkitys on tytöille hyvin suuri. Tavoitteena tyttöryhmien toiminnassa on kiinnittää huomiota naisten yhteiskunnassa kohtaamiin haasteisiin ja niistä selviytymiseen. Feminististä näkökulmaa ei ole tarkoitus pakottaa tytöille, mutta naistietoinen asenne on kuitenkin kiinteä osa tyttöryhmän toimintaa. Lisäksi naisiin kohdistuvasta epätasa-arvosta ja syrjinnästä on helpompi käsitellä tyttöjen erityisryhmissä kuin sekaryhmässä (Honkasalo & Souto 2007, 123). Tytöt kokevat keskinäisten keskustelujensa olevan yksityisempää, jolloin keskusteluista saadaan sekaryhmiä avoimempia. Avoimuus voi kuitenkin olla myös vaarallista ryhmässä (Oinas & Collander 2007, 282). Vertaisryhmän negatiivinen dynamiikka vaikuttaa haitallisemmin kuin satunnaisten nuorisotalokävijöiden mielipiteet, sillä ryhmässä on saatettu jakaa toisten kanssa arkojakin asioita. Myös ryhmän sisäiset ristiriidat voivat olla hankaloittamassa toimintaa, sillä esimerkiksi koululuokan ihmissuhdeongelmista ei pääse eroon tyttöryhmään siirryttäessä. Tytöt myös kiusaavat ja voivat myös levittää ilkeitä juoruja toisistaan esimerkiksi seksuaalisesta kokeneisuudesta (Tolonen 2001, 251). Vapaaehtoisten tyttöryhmien keskusteluissa tulisikin aina säilyttää tietynlainen varovaisuus, sillä vertaistuki ei kui-

40 35 tenkaan aina edellytä vaitioloa. Myös pelot saattavat ottaa vallan tyttöjen keskusteluissa: he voivat lietsoa toisiaan pelkäämään tai vihaamaan jotakin toiselle ryhmäläiselle sattunutta asiaa. Vertaisryhmien sosiaalistava vaikutus on merkittävä osa sukupuolisensitiivistä tyttötyötä. Mikäli ryhmään saadaan syrjäytymisuhan alla olevia, he mahdollisesti huomaavatkin selviytyvänsä ja sopeutuvansa myös muiden joukkoon, ja esimerkiksi koulutusvalintoihin saa uutta näkökulmaa toisten kanssa keskustellessa. Toki monelle tytölle kokemus voi olla uusi ja ihmeellinen: he ovat tarkoituksellisesti vain samaa sukupuolta olevien kanssa samassa tilassa jakamassa omia kokemuksiaan. (Eichebaum & Orbach 1989, 107.) Tyttöryhmän toiminnan ja vertaistuen mahdollistumisen kannalta tärkeää olisi säilyttää vapaaehtoisuus toiminnassa. On annettava joidenkin olla hiljempaa, ja toisille taas useammin mahdollisuus puheenvuoroon. Tyttöjen tulee kyetä kunnioittamaan toistensa tahtoa ja luonteenpiirteitä ja ottamaan toisten ajatukset tosissaan, jotta tyttöryhmän vertaistuki toimisi parhaiten.

41 36 5 SUKUPUOLISENSITIIVINEN NUORISOTYÖ TUTKIMUKSESSA Sukupuolisensitiivisyyttä on sivuttu monissa aiheissa, mutta varsinaisia tutkimuksia siitä on melko vähän. Kasvatustieteilijät ovat tutkineet sukupuolten erityisyyden merkityksiä koulu- ja kasvatustarkoituksessa (esim. Metso 1992, ; Poussu-Olli 1998, 100; Sunnari 1998, 107), ja todenneet tärkeäksi tyttöjen ja poikien erilaisuuden huomioimisen erityisesti ongelmiin puuttumisessa. Myös Sari Näre (esim. 1992, 69; 2002, 251) on sosiologian alaan kuuluvissa tutkimuksissaan ja artikkeleissaan paneutunut sukupuolinäkökulmaan nostamalla esiin tyttöjen kohtaamia haasteita esimerkiksi median maailmassa ja heidän minäkäsityksiään. Tyttöjä ja sukupuolieroja on tutkittu sen sijaan enemmän, ja varsinkin viime aikoina tyttöys ja monet siihen liittyvät ongelmat, kuten masennus ja tyttöjen kasvavat itsemurhaluvut on nostettu laadullisissa tutkimuksissa esiin. Suomalaisessa sosiaalityön tutkimuksessa sukupuolikysymykset nousivat kunnolla ensimmäistä kertaa esiin 1980-luvun jälkeen, jolloin havahduttiin muun muassa Pösön (1986) ja Granfeltin (1999) tutkimusten avulla huomioimaan naisia unohdettuina vähemmistöinä. Naisvangeista ja kodittomista naisista kertovissa tutkimuksissa nousi esille naisten asema perinteisesti miehisiksi katsotuilla ongelma-alueilla. (Kuronen ym. 2004, 10.) Sosiaalityön kentällä sukupuolten erot ovat selkeästi näkyvillä; 90 prosenttia alan työntekijöistä on naisia, ja se on nähty miesten kannalta ongelmana. (Kuronen ym. 2004, 5.) Sosiaalityössä on melkeinpä kokonaan jätetty huomioimatta naisten ja miesten erot. Monet perinteiset ongelmat, kuten asunnottomuus, rikollisuus ja päihdeongelmat ovat miehillä naisia yleisempiä, ja naiset puolestaan tulevat määritellyiksi jonkin muun asian kautta: he ovat äitejä, vaimoja ja hoitajia, eivät asiakkaita itsessään. (Kuronen 2004, 6-7.) Tämä tulisi huomioida sosiaalityötä tehtäessä, jolloin erilliset, järjestöjen ja yhdistysten toteuttamat sukupuolierityistä työotetta kokeilevat projektit tulisi saada nivottua perinteiseen sosiaalityöhön (Kuronen 2004, 289). Toisaalta jo esimerkiksi väkivaltatyötä on alettu jo kohdistaa erikseen miehille ja naisille (ks. Nyqvist 2004, 123), mutta myös lastensuojelutyössä voitaisiin hyödyntää entistä enemmän ongelmien ennaltaehkäisyä sukupuolisensitiivisyyden ymmärryksen kautta.

42 luvulla nuoriso-, nais- ja sukupuolitutkimus saivat uusia resursseja, ja Suomeenkin muodostui erinäisiä tutkimusverkostoja näiden teemojen pohjalta (Aaltonen & Honkatukia 2002, 8). Ensimmäinen Suomessa ilmestynyt tyttöihin keskittynyt monitieteellinen tutkimus on julkaistu vuonna 1992, ja sen artikkeleissa keskityttiin pohtimaan tyttöyden eri haasteita silloisessa yhteiskunnassa eri näkökulmista (Lähteenmaa & Näre). Tyttöjen erityisyyttä on kuitenkin herätty jo tutkimaan muualla maailmassa paljon aiemmin. Esimerkiksi niin sanottu Birminghamin koulukunta alkoi jo 1970-luvulla huomata tyttöjen olevan marginaalisessa suhteessa poikavaltaisiin alakulttuureihin. Aluksi tutkimuksissa nojauduttiin tasa-arvofeministiseen näkökulmaan, jolloin tyttöjen toivottiin muistuttavan enemmän poikia. Vasta 1980-luvulla ennen kaikkea pohjoismaisessa tyttötutkimuksessa alettiin keskittyä tutkimaan tyttöjä vertaamatta heitä poikiin. (Lähteenmaa & Näre, 1992, 10.) Feministisestä sosiaalityöstä puolestaan on keskusteltu vilkkaasti erityisesti 1980-luvulla (Keskinen 2004, 19). Pidettiin tärkeänä, että naisten yhteiskunnallisesti alisteinen asema huomioitiin, ja sosiaalityön käytäntöjä haluttiin kehittää tämän näkemyksen pohjalta. Pyrittiin nostamaan esille naistietoisuutta ja naisten erityisten ongelmien kohtaamista. Ruotsissa sukupuolisensitiivisyyttä on tutkittu huomattavasti sekä tyttö- että poikatyössä Suomea enemmän, ja ajatus sukupuolieriytyneestä nuorisotyöstä onkin siirtynyt sieltä Suomeen. Esimerkiksi Kvinnoforum on tehnyt paljon työtä tyttöjen ja naisten tukemiseksi. Heidän kohderyhmänään ovat olleet muun muassa työttömät ja syrjäytymisuhan alla olevat tytöt, huumeiden käyttäjät sekä nuorena lapsen saaneet. (Kvinnoforum 2008.) Pohjoismaissa ylipäätään uskotaan tyttöjen ja myös naisten vahvaan toimijuuteen sekä aktiivisuuteen, ja se heijastuu myös tyttötutkimukseen, joka liitetään Pohjoismaissa vahvasti osaksi naistutkimusta. (Partanen 1997, 16.) Suomessa sukupuolisensitiivisen nuorisotyön tutkimus on keskittynyt pääosin tyttötyön tutkimiseen, mahdollisesti syystä, ettei varsinaista poikatyötä tehdä yhtä paljon. Kuitenkin Heikkinen on muun muassa väitöskirjassaan (2006) tutkinut kouluvaikeuksista kärsivien murrosikäisten poikien ryhmää ja elämää parantavia muutostekijöitä toiminnallisten menetelmien avulla. Tutkimuksen perusteella pojat kokivat saavansa koulunkäyntivaikeuksiin vähän yhteiskunnan tukea, ja sitä pidettiinkin keskeisenä muutostekijänä. Myös maskuliinisten ja feminististen piirteiden yhdistäminen havainnoitiin merkitse-

43 38 väksi ja toimivaksi työkäytännöksi. Väitöskirjan tulkinnan mukaan erityisesti murrosikäiset pojat tarvitsevat riskien varhaisessa vaiheessa miestyöntekijöiden tukea, ja myös ryhmätoimintaa voitiin pitää pojille sopivana interventiona. Heikkinen painottaa ennen kaikkea poikaryhmän aiheuttavan vähemmän kustannuksia ja ehkäisi mahdollisesti tulevia kuluja, vaikka lisäsikin sillä hetkellä kuluja lastensuojelussa sekä erityisopetuksessa. Lisäksi tärkeänä huomiona on ryhmäprosessin aikana tapahtunut poikien kommunikointi: he keskustelivat ja oppivat antamaan ongelmilleen nimiä. (mt. 2007, ) Tyttöryhmistä ja niiden dynamiikasta sekä dialogista on tehty etenkin pro gradu - tutkimuksia jo usean vuoden ajan. (ks. esim. Partanen 1997; Pekkarinen 2004; Oinas 2007.) Partanen (1997) keskittyi kasvatustieteen pro gradu tutkimuksessaan selvittämään tyttöjen tapoja muodostaa identiteettiään muuttuneessa maailmassa. Tutkimuksessa tarkasteltiin sosiaalisen sukupuolen muotoutumisen ongelmia ja ratkaisuja perheessä ja ystäväpiirissä, ja se tehtiin 14 tytön teemahaastatteluna. Tarkastelua syvennettiin tyttöyden, sukupuolisuuden ja ruumiillisuuden teemoilla. Tutkimuksen havaintojen perusteella tyttöjen identiteettejä on nykyään useampia, joita muokataan tarvittaessa (mt. 1997, 125). Perhe oli identiteetin rakennusalusta, mutta ystävyyssuhteissa roolien kokeileminen on vapaampaa. Tutkimuksen tulosten perusteella oli havaittavissa, että tytöt itse tiedostavat myös identiteettinsä rakentamiseen vaikuttavat ristiriitaisuudet perinteisten odotusten ja modernien vaatimusten myötä: naisen tulisi olla perheenäiti ja menestynyt uranainen samaan aikaan. Paumon mukaan (2009, 37) yksi tapa tehdä sukupuolisensitiivistä toimintaa näkyvämmäksi ja välittää käytäntöjä eteenpäin olisi tehdä kartoitus, jossa koottaisiin Suomessa tehtävä sukupuolisensitiivinen nuorisotyö yksin kansiin. (Paumo 2009, 37.) Nitovuori (2001) onkin koonnut Upea Minä -projektiin liittyen sukupuolisensitiivisestä tyttötyöstä kattavan paketin aiheeseen perehtyville, mutta varsinaista tutkimustietoa ei ole kovinkaan paljon. Esimerkiksi Laurent (2004) selvitti monikulttuurisen tyttötyön toimintaa ja sen kehittämistä Tyttöjen Talolla. Avainasemassa olivat työntekijät, ja jatkossa Laurent kokikin tärkeäksi ottaa tutkimuksen kohteeksi myös toimintaan osallistuvat tytöt. Ehdotuksina monikulttuurisen tyttötyön kehittämiseen suositeltiin maahanmuuttajataustaisen työntekijän palkkaamista, kulttuurienvälistä koulutusta sekä markkinointia. Perusta monikulttuuriselle tyttötyölle oli jo hyvin alussa, mutta kehittämisellekin oli paikkansa.

44 39 Tyttöjen Talon toiminta on tullut tutkimukseen vasta viime vuosina, ja monet tutkimuksista on tehty Setlementtinuorten tai Tyttöjen talo-organisaation toiveesta (Vastaranta 2009; Eicher & Tuppurainen 2009), sillä rahoitus on pääasiassa projektiluonteista, jolloin sen saamisen tueksi halutaan tutkimustietoa. Vastaranta (2008) selvitti pro gradussaan, mitä sukupuolisensitiivinen tyttötyö on, miksi sitä tarvitaan ja miten sitä perustellaan sekä miten työtä tehdään Helsingin Tyttöjen Talolla, joka oli toivonutkin tutkimustietoa toiminnastaan. Tyttöjen Talo osoittautui merkitykselliseksi naiseksi kasvamisessa ja aikuisen läsnäolollaan. Vastaranta näki tärkeänä myös sosiaalityön ja mahdollisesti pysyvän sosiaalityöntekijän linkittämisen Tyttöjen Talolle. (mt. 2008, 62.) Eicher ja Tuppurainen (2009) tekivät puolestaan Setlementtinuorten liiton kustantamana selvityksen kaikista Tyttöjen Taloista ja pyrkivät avaamaan toimintaa yhteisöllisen nuorisotyön muotona. Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluina, ja sen kautta kuvattiin sitä, miten naislähtöinen toimintatapa tukee tyttöjä, ja millaisia merkityksiä Tyttöjen Talolla on siellä käyville tytöille. Vaikuttavuuden tutkimus Tyttöjen Talon osalta on haastavaa, mutta kuitenkin tytöt olivat tuottaneet tietoa, jonka mukaan talo oli heille paras ja usein ainoakin tukipaikka (mt. 2009, 118). Tutkimuksessa haastateltiin myös Tyttöjen Talojen työntekijöitä, jotka toivat esiin rahoituksen projektimaisuuden ongelmana pitkäaikaiseen sitoutumiseen ja toiminnan suunnitteluun.

45 40 6 TUTKIMUSASETELMA 6.1 TUTKIMUSAIHE JA PERUSTELUT SEN VALINNALLE Viime vuosina sukupuolisensitiivisyys on noussut yhä enemmän tutkimuksen kohteeksi, ja sosiaalityössäkin on huomioitu sukupuolen vaikutukset muun muassa väkivalta- ja erotyöskentelyssä. Tyttöjen Taloa koskevissa tutkimuksissa on keskitytty havainnoimaan tilojen ilmapiiriä tai ylipäätään tyttöjen kokemuksia sukupuolisensitiivisyydestä. (Vastaranta 2009; Eicher & Tuppurainen 2009). Itse olen kuitenkin kiinnostunut ennen kaikkea siitä, miten sukupuolisensitiivisyys olisi hyödynnettävissä nuorten kanssa tehtävässä sosiaalityössä; koska nuoruudessa elämänhallinnalliset taidot määrittelevät osittain sitä, millaiseksi tuleva elämä on mahdollista muodostaa, on niiden tarkastelu ja työotteen mahdollisten vaikutusten selvittäminen mielekästä. Tässä tutkielmassa keskityn siis kävijöiden kokemuksiin Turun Tyttöjen Talon vaikutuksista heidän elämänhallintaansa. Kyseessä onkin tietyllä tavoin tapaustutkimus, sillä tutkimuksen kohteena on nimenomaisesti Turun Tyttöjen Talo, joka määrittyi tutkimuksen kontekstiksi heidän etsiessään opinnäytetyön toteuttajaa. Tutkimus olisi kuitenkin voitu toteuttaa missä tahansa ympäri Suomea sijaitsevassa Tyttöjen Talossa, sillä niiden toimintakenttä ja työmuodot ovat melko samanlaisia (ks. Tyttötyö 2010). Metsämuuronen (2006, 90 92) kuvaa tapaustutkimuksen lähtökohdaksi mahdollisimman syvän ymmärryksen saamista monipuolisesti: sen lisäksi, että käytänkin tutkimuksessani laadullisia haastatteluja aineistona, olen tutustunut Tyttöjen Taloon ja siitä tehtyihin materiaaleihin laajasti. Tutkimuksen aiheen rajausta mietin pitkään Talon työntekijöiden kanssa, kävin läpi kerättyjä palautekyselyitä sekä tapahtumakalenteria, oppaita ja internetsivuja. Niin sanotut arkiset asiat ja niissä tukeminen nousivat monesti esiin, ja työntekijöiden toivoessa nimenomaan vaikuttavuustutkimusta, elämänhallinnan tutkiminen nousi kaikkein mielekkäimmäksi. Se on sovellettavissa paljolti sosiaalityön kentälle, ja käsittää melko laajan osan nuoruudesta ja ikäkauden kehitystehtävistä. Tutkimusaiheen rajaus oli samanaikaisesti helppoa ja haasteellista; elämänhallintanäkökulma nousi melko varhaisessa vaiheessa jo keskeiseksi, mutta toisaalta olisi ollut mielenkiintoista selvittää esimerkiksi Tyttöjen Talolla käyvien maahanmuuttaja-

46 41 taustaisten nuorten naisten kokemuksia, miten toimintaan osallistuminen on vaikuttanut juuri heidän elämänhallintaansa tai vaikkapa hyvinvointiinsa, ja eroavatko vastaukset kantasuomalaisten tyttöjen kokemuksista. Kuitenkin tutkimus olisi paisunut tällöin kohtuuttoman suureksi, joten päädyin pitäytymään yleisesti Tyttöjen Talon kävijöissä. Lisäksi kävijöiden hyvinvointikokemusten selvittäminen olisi ollut mielenkiintoista, mutta toisaalta näen hyvinvoinnin sisältyvän tietyllä tavalla osaksi elämänhallintaa, jolloin tutkimuksen toteuttamisen kannalta välttämätön aiheen rajaaminen elämänhallintanäkökulmaan on perusteltua, ja se sopii parhaiten toiminnan ideologiaan: Tyttöjen Talojen vahvuutena on matalan kynnyksen toiminta, jossa on löydettävissä aikuisen tukea ja turvallinen yhteisö, johon liittyä sekä se, että tuki löytyy yhdestä paikasta ja verkostot julkisiin palveluihin ovat hyvät (Tyttötyö 2010). Tutkimuskysymyksiksi muotoutuivat lopulta seuraavat: 1. Miten Turun Tyttöjen Talolla käyminen on kävijöiden kokemusten perusteella vaikuttanut heidän elämänhallintaansa? 2. Millaisia ideoita haastateltavat antavat toiminnan kehittämiseen? Tavoitteeni on selvittää tyttöjen kokemusten kautta sitä, miten toimintaan osallistuminen on vaikuttanut heidän elämänhallintaansa. Mielestäni kokemuksellisuus nousee merkittävään rooliin, sillä elämänhallintaa arvioidessa omat kokemukset vaikuttavat paljon; tärkeimpiä ovat tyttöjen ajatukset toimintaan osallistumisesta ja ylipäätään omasta elämänhallinnastaan. Käsite kokemuksellisuudesta sopii hyvin nuorten kanssa tehtävään tutkimukseen, sillä nykyään korostetaan yhä enenevässä määrin sitä, kuinka nuoren ääni tulisi saada yhä paremmin kuuluvaksi. Tutkimusta varten olisi ollut mahdollista haastatella työntekijöitä heidän kokemuksistaan toimintaan osallistumisen vaikutuksista tyttöihin, mutta tällöin olisin mielestäni sortunut jälleen kysymään aiempaa toistaen aikuisilta siitä, minkä he kokevat tärkeäksi. Kokemukset ovat nimenomaan haastateltavien omia, subjektiivisia näkemyksiä, ja mielestäni ilman nuorten omien kokemuksien selvittämistä tuntuisi turhalta yrittää tehdä

47 42 nuorisotyötä kehittävää tutkimusta. Kokemukset syntyvät vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa oman maailman todellisuudessa: fenomenologisessa tutkimuslähtökodassa kokemus käsitetäänkin hyvin laajasti ihmisen kokemuksellisena suhteena omaan todellisuuteensa, eli siihen maailmaan, jossa hän elää (Laine 2001, 27). Lopullinen kokemus muodostuu sen mukaan, millaisen merkityksen subjekti sille antaa, ja tutkimuksessani tyttöjen kokemus Tyttöjen Talon vaikuttavuudesta heidän elämänhallintaansa tarkoittaakin niitä merkityksiä, joita he sille lopulta antavat. Tuomi ja Sarajärvi (2004, 35) tuovat esille fenomenologian kaksijakoisuutta. Perustasolla on tutkittavan koettu elämä, ja toisella tasolla puolestaan tehty tutkimus, joka kohdistuu perustasoon. Tutkimuksessani tiedostankin oman vaikutukseni myös syntyvään lopputulokseen. Tutkijana koen tyttöjen kertomat asiat oman näkemykseni ja maailmankatsomukseni heijastamina, ja siten myös omat kokemukseni vaikuttavat tutkimuksen tekemiseen. Tutkimuksen tavoitteena on pyrkiä käsitteellistämään tutkittavaa ilmiötä, eli kokemuksen merkitystä haastateltaville tytöille. Kehittämisnäkökulman valitsin toiseksi tutkimuskysymyksekseni sen perusteella, että uskon sitä kautta saatavan valtavasti hyötyä sekä Tyttöjen Talon toiminnan kohdalle että ylipäätään nuorten elämänhallintaa kohentavaan toimintaan. Vaikka kyseessä on Tyttöjen Talon kehittäminen, on vastaavanlainen toiminta sovellettavissa moneenkin nuorten kanssa tehtävään työhön. Huomioitavaa on, mitä tytöt pitävät Tyttöjen Talolla tärkeänä ja minkä vuoksi, ja miten he toivoisivat toimintaa kehitettävän entistä enemmän juuri heidän tarpeitaan vastaaviksi. 6.2 TUTKIMUSOTE Tutkimukseni on kvalitatiivinen, eli laadullinen tutkimus. Sillä tarkoitetaan monenlaisia eri tutkimuskäytäntöjä, joita voi olla vaikeaa määritellä selkeästi (Metsämuuronen 2005, 198). Pääasiassa laadullisen tutkimuksen tavoite on kuvailussa ja tulkinnoissa, joissa pyritään moninaiseen näkökulmaan: todellisen elämän kuvaaminen on merkityksellisessä roolissa, ja kohdetta tutkitaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, ymmärrykseen pyrkien. (Kvale 1997, 36; Hirsjärvi & Remes & Sajavaara 2007, 157.) Tuomi ja Sarajärvi (2004, 27) määrittävätkin laadullista tutkimusta ymmärtäväksi tutkimukseksi, ja omana lähtökohtanani on nimenomaan saada syvä ymmärrys siitä, millaisia kokemuksia

48 43 Tyttöjen Talon kävijöillä on toimintaan osallistumisen vaikutuksista. Ihmiset, eli tässä tutkimuksessa Tyttöjen Talon kävijät, ovat tiedonkeruun instrumentteja (Hirsjärvi ym. 2007, 160), ja siksi valitsinkin tutkimustavakseni haastattelun. Metsämuurosen (3005, 224) mukaan haastattelututkimus on kaikkein sopivin silloin, kun tutkitaan intiimejä tai emotionaalisia asioita ja halutaan niistä kuvaavia esimerkkejä. Tyttöjen Talolla käyvillä tytöillä on taustallaan monenlaisia kokemuksia, ja monet ovat asiakkuudessa myös erilaisiin virastoihin, sosiaali- ja terveyspalveluihin. Heillä on paljon kokemuksia ja ajatuksia, joiden selvittäminen haastattelututkimuksen avulla on kaikkein luontevinta. Haastattelu on erityinen keskustelun muoto (Kvale 1997, 25). Se sopii tutkimusmenetelmäksi hyvin joustavuutensa ansiosta: tiesin jo entuudestaan, että Tyttöjen Talon kävijöiden elämänhallinnan tasot ovat erilaisia, samoin myös ikä saattaa vaihdella melko paljonkin. Kyselylomakkeet tai kirjoitetut tarinat eivät olisi antaneet yhtä rikasta kuvausta ja pohdintaa toimintaan osallistumisen vaikutuksista kuin mitä haastattelu mahdollistaa. Sen avulla kykenin tarkentamaan, oikomaan mahdollisia väärinkäsityksiä sekä avaamaan joitakin käsitteitä haastateltavien ikätason ja heidän kertomansa mukaisesti (Tuomi & Sarajärvi 2004, 75). Tapaustutkimuksessa kootaan tutkittavasta tapauksesta, eli tässä tutkimuksessa Turun Tyttöjen Talosta, monipuolisesti ja monella tavalla tietoja, ja sitä kautta saavutetaan syvällinen ymmärrys ilmiöstä ja pyritään luomaan siitä mahdollisimman tarkka kuva suhteessa ympäristöönsä. (Hirsjärvi ym. 2007, 131; Metsämuuronen 2005, 206). Haastattelujen lisäksi tutustuin siis Tyttöjen Taloon muillakin keinoin: aiemmasta vapaaehtoistyöstäni oli hyötyä ilmiön hahmottamisessa, ja myös haastatteluja edeltävät ja niiden jälkeiset jutustelut ja ajanvietto yleisesti Tyttöjen Talolla auttoivat saamaan kuvaa kokonaisuudesta sekä luomaan mielikuvia siitä, millaisesta toiminnasta haastateltavat tytöt kertoivat. Tutustuin Tyttöjen Talojen ohjelmarunkoihin, oppaisiin ja tiedotteisiin, joten ne lisättynä aiempaan tietämykseeni toiminnasta ohjasivat myös haastattelun teemojen muodostumista. Tämä tapaus ja siitä tehty tutkimus ovat kuvaus ilmiöstä, ja sen avulla on mahdollista saada vinkkejä ja ajatuksia muualla toteutettavaan toimintaan, niin Tyttöjen Taloilla kuin muissakin paikoissa.

49 44 Tutkimusta tehtäessä myös muun muassa ontologiset ja epistemologiset kysymykset on otettava huomioon (Hirsjärvi ym. 2007, 126). Kysymykset todellisuudesta ja tutkittavan ilmiön luonteesta tulee olla tutkijan tiedossa, samoin kuin hänen oma suhteensa tutkittaviin. Esiin nousee se, millaiseksi ymmärrän nuoren ja hänen maailmansa: monet haastateltavista tytöistä ovat itseni kanssa melko saman ikäisiä, joten heidän maailmansa on lähellä omaani. Kuitenkin haastattelussa haastattelija on aina eri roolissa haastateltavan kanssa, ja olikin tärkeää huomioida tämä ero verrattuna esimerkiksi aiempiin keskusteluihini joidenkin tyttöjen kanssa vapaaehtoistyöntekijän roolissa. Pyrin haastatteluissa keskustelevuuteen ja mahdollisimman avoimeen puhetapaan, mutta kuitenkin pidin roolini haastattelijana selkeänä: annoin tyttöjen kertoa heidän näkemyksiään ja ajatuksiaan, enkä esittänyt omia ajatuksiani tai mielipiteitäni liiaksi. Vapaaehtoistyöntekijän roolini vuoksi uskoin jo ennen haastattelujen tekemistä, että minulla on haastateltavien kanssa positiivinen suhde, ja voimme keskustella asioista luontevasti. Myös samanikäisyytemme vaikutti siihen, että puhuimme samaa kieltä. Vaikka lähdenkin tutkimuksessani ajatuksesta, että Tyttöjen talolla on mahdollisesti valtaistava vaikutus ja toimintaan osallistuminen lisää tyttöjen elämänhallinnan taitoja, ei valmista hypoteesia ole: tyttöjen kokemukset ovat jokainen erilaisia, ja haastattelulla kykeninkin selvittämään myös kokemuksien syitä. 6.3 TUTKIMUSAINEISTO Tutkimusaineistoni oli moninainen, sillä haastattelujen lisäksi käytin myös epävirallisia aineistoja tiedonkeruun pohjana. Epäviralliseen aineistoon tutustuin jo tutkimuskysymyksen muotoutumisvaiheissa ennen haastattelujen toteuttamista, ja pääasiallisena aineistona toimiikin seitsemän tytön teemahaastattelu. Vaikka vapaaehtoistyöntekijänä osa Tyttöjen Talon kävijöistä oli itselleni tuttuja, päädyin siihen, etten valitse haastateltavia tuttuuden perusteella. Vaikka laadullisen haastattelututkimuksen etuna onkin Tuomen ja Sarajärven (2004, 76) mukaan se, että siihen voidaan valita ne henkilöt, joilla on kokemusta tutkittavasta aiheesta, halusin valita haastateltavat nimenomaan sen perusteella, miten pitkään he ovat Tyttöjen Talolla käyneet ja millaiseen toimintaan osallistuneet. Toteutin niin sanottua eliittiotantaa (Tuomi & Sarajärvi 2004, 88), jossa valitsin haastateltavat sen perusteella, kenellä saattaisi olla parhaiten tietoa tutkittavasta

50 45 aiheesta. Haastateltavat valittiin intensiteettiperiaatteella: heidän tulisi olla käyneet Tyttöjen talolla jo sen verran, että voivat huomata toimintaan osallistumisen mahdolliset vaikutukset. Luonnollinen valinta on vähintään puolen vuoden, mieluiten pidempikin, toimintaan osallistuminen: tällöin kokemusta on ainakin yhdestä syyskaudesta ja sitä kautta myös mahdollisista ryhmistä ja sekä muusta toiminnasta. Annoin Tyttöjen Talon työntekijöille ohjeet haastateltavien valintaa varten (ks. liite 2), ja lisäksi Tyttöjen Talon seinälle jätettiin ilmoitus tutkimuksen teosta sekä kerrottiin, miten siihen on mahdollista osallistua. Haastateltavat tytöt valittiin tutkimuksen tavoitteen perusteella listalta. Tyttöjen Talon työntekijät ottivat vastaan ilmoittautumisia, jossa kerrottiin tytön nimi, yhteystiedot, miten pitkään ja millaiseen toimintaan he ovat osallistuneet. Näistä tiedoista kerättiin itselleni lista, jossa kerrottiin tyttöjen ikä sekä tiedot toimintaan osallistumisesta. Yhteensä halukkuutensa haastateltaviksi oli ilmoittanut 14 tyttöä, ja heidän ikänsä oli vuotta. Toimintaan osallistuminen vaihteli puolen ja kolmen vuoden välillä. Päätin olla aluksi yhteydessä tyttöihin sitä mukaa järjestyksessä, miten pitkään he olivat Tyttöjen Talolla käyneet. Haastateltavien tavoittaminen ja aikatauluista sopiminen toimi tietynlaisena karsijana: muutamat tytöt eivät olleetkaan enää halukkaita haastateltaviksi opiskelu- ja harrastuskiireisiinsä vedoten, ja kaikkia en tavoittanut puhelimitse. Päätin myös rajata haastateltavien iät täysi-ikäisiksi, sillä suurin osa halukkuutensa ilmoittaneista oli tätä ikäluokkaa, ja se soveltui parhaiten tutkimusaiheeseeni vastaamaan. Lopulta haastateltaviksi valikoitui kahdeksan tyttöä, joista vanhin oli 28- ja nuorin 18-vuotias. Haastattelupyynnössä (ks. liite 1) ei määritelty erikseen, minkä ikäisiä haastateltavia toivon: Turun Tyttöjen Talon kävijöiden ikä on rajoitettu ikävuoteen, ja sen on tarkoitus palvella jokaista siellä käyvää tyttöä ja nuorta naista. En päätynyt rajaamaan haastattelupyyntöä tehdessä tutkittavien ikää sen enempää, vaan pidin haastatteluun osallistumisen mahdollisena kaikille kävijöille, vaikka kuitenkin lopulta tutkimukseni kannalta oli oleellista valita mahdollisimman saman ikäisiä tyttöjä. Käytän haastateltavista nimitystä tyttö, vaikka osaltaan heitä voisi kutsua myös nuoriksi naisiksi. Termi on myös heidän itsensä käytössä, ja myös Tyttöjen Talolla kävijät puhuvat toisistaan tyttöinä (ks. Eischer & Tuppurainen 2009, 56). Haastateltavista kaksi oli maahanmuuttajataustaisia. Haastatteluja suunniteltaessa pohdin pitkään, kohdistanko tutkimuksen vain kantasuomalaisille vai maahanmuuttajille,

51 46 vai molemmille yhdessä. Päädyin kuitenkin siihen, ettei kävijöitä ole tarve erotella: vaikka Turun Tyttöjen Talolla toimiikin erityisesti maahanmuuttajatytöille suunnattu ryhmä, ovat kaikki kuitenkin tervetulleita yhtäläisesti jokaiseen ryhmään sekä avoimeen toimintaan, joten miksi siis tutkimuksessa rajaisin jonkin kansalaisuuden pois? Toki vasta Suomeen vieraasta kulttuurista muuttaneella henkilöllä saattaa olla erilaisia pohdintoja elämänhallintansa tai ylipäätään elämänsä suhteen kuin koko ikänsä täällä asuneella, mutta toisaalta haastatteluissa annoin tilaa kaikkien tyttöjen omille kokemuksille, riippumatta kansalaisuudesta. En käsitellyt ketään tyttöä suomalaisena tai maahanmuuttajana tai niihin liittyvien ongelmien kautta, vaan kävimme läpi samoja naiseuteen, itsetuntoon, arkeen ja tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Jatkossa olisi toki mielenkiintoista tutkia eri ryhmien välisiä eroja tai erityistä vaikuttavuutta, mutta tämän tutkimuksen sisältöön tai aineiston analyysiin kansalaisuus ei mielestäni valikoitunut. Ainoana erona oli tulkin kanssa toteutettu haastattelu. Koin tärkeäksi, että haastateltava saa vastata tunnekielellään kysymyksiin, joten hankin paikalle naispuolisen tulkin. Koska tarkoituksenani oli tutkia kokemuksia ja merkityksiä, valitsin haastattelumuodoksi teemahaastattelun: siinä korostuu metodologisesti ihmisen tulkinnat asioista ja niille annetuista merkityksistä, ja on myös mahdollista pohtia merkitysten ja kokemusten syntyä (Tuomi & Sarajärvi 2004, 77). Toteutin haastattelut yksilöhaastatteluina. Myöhemmin olen pohtinut, että fokusryhmähaastattelu olisi voinut myös antaa hedelmällistä aineistoa, mutta toisaalta se olisi saattanut karsia haastateltavien halukkuutta kertoa henkilökohtaisista asioistaan ja mielipiteistään. Yksilöhaastattelun etuna voidaan pitää sen luottamuksellisuutta sekä mahdollisuutta keskustelevuuteen. Teemahaastattelussa käsiteltävät teemat ovat etukäteen haastattelijan tiedossa, mutta tarkkaa muotoa tai asioiden esittämisjärjestystä ei ole (Hirsjärvi ym. 2007, 203). Haastattelujeni rakenne koostuu jokaisen tytön kanssa samoista teemoista (ks. liite 3), jotka syntyivät teoriatietoon ja epäviralliseen aineistoon tutustuessa sekä työntekijöiden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Teemat käsittelivät eri elämänhallinnan osa-alueita, kokemuksia Tyttöjen Talosta sekä tulevaisuuden toiveita. Haastattelujen lopuksi pohdimme tytön kanssa ihmekysymystä : millainen hänen elämänsä olisi viiden vuoden kuluttua, jos hän saisi itse päättää. Tämän avulla heräsi yleensä pitkiäkin keskusteluja

52 47 tulevaisuudesta, haaveista ja siitä, miten Tyttöjen Talo voisi auttaa näiden saavuttamisessa. Turun Tyttöjen Talo toimii haastattelujen tekopaikkana, ja uskon sen olevan hyvä: paikka on tuttu tytöille sekä minulle, tilat ovat rauhalliset ja viihtyisät. Lisäksi tila linkittyy tutkimuksen ja haastattelujen kontekstiin, joten tunnelmaan virittäytyminen on helpompaa. Toisaalta ongelmana voi olla tunne siitä, että keskustelussa tulee säilyttää paikkaa kohtaan positiivinen näkemys ja kertoa vain hyviä asioita. Haastattelujen alussa kerron kuitenkin, etteivät talon työntekijät saa tietää haastattelun sisällöstä, ja myös kritiikkiä toiminnasta saa antaa huoletta. Korostin, etten ole vapaaehtoistyöntekijän roolissa. Selvensin myös nauhoittamiskäytäntöjä sekä haastattelun vapaaehtoisuutta. Haastattelut olivat hyvin keskustelevaisia, ja oma roolini oli lähinnä ohjailla eri teemoihin. Tyttöjen kerronta oli monipuolista ja pohdiskelevaa: osalla enemmän, jolloin haastattelut kestivät reilusti yli tunnin, ja lyhyin haastattelu oli yli puoli tuntia. Nauhuri oli haastatteluja tehdessä ehdoton, ja sen avulla pystyin keskittymään täysin keskusteluun ilman muistiinpanojen kirjoittamista. Toisaalta nauhuri saattaa myös olla keskustelua häiritsevä tekijä, mutta keskustelimme asiasta haastateltavien kanssa, ja he eivät kertomansa mukaan häiriintyneet sen käytöstä. Lisäksi nauhuri taltioi ainoastaan verbaalisen puolen, ja jättää osan ilmaisusta pois: hymyt, pohtivat ilmeet sekä eleet eivät taltioidu äänitettynä (Alasuutari 1994, 85). Oman tutkimustehtäväni kohdalla nonverbaalit viestit eivät kuitenkaan ole niin tärkeitä, että esimerkiksi videokuvaaminen olisi tullut tarpeelliseksi. 6.4 AINEISTON ANALYYSI Aineistoa kerätessä nousee aina esiin sen sopiva määrä. Laadullisessa tutkimuksessa ei ole tarkkoja sääntöjä siitä, minkä kokoinen on sopiva aineisto: Kvale (1997, 97) esittää ohjeeksi sen, että haastattelututkimusta tehtäessä on haastateltava niin monta henkilöä, kuin on tarvetta. Tärkeää on määrän sijasta laatu: tiedon tulee olla mahdollisimman laajaa ja kuvaavaa. Kerätessäni aineistoa huomasin kyllääntymisefektin, josta voi päätellä sen olevan jollakin tasolla jo tarpeeksi kattavaa. Tässä saturaatiopisteessä aineisto alkaa toistaa itseään, eikä tuota enää tutkimuksen kannalta uutta tietoa. (Tuomi & Sarajärvi 2004, 88.) Laadulliselle aineistolle ominaista ovat ilmaisullinen rikkaus, monitasoisuus

53 48 ja kompleksisuus: periaatteessa aineiston keräämistä voi jatkaa loputtomiin, mutta jossain kohdassa päätös lopettamisesta on tehtävä (Alasuutari 1994, 84). Laadullisessa tutkimuksessa aineiston kerääminen ja analysointi tapahtuvat osittain yhtä aikaa, ja tällöin myös saturaatiopisteen huomaaminen on helpompaa. (Metsämuuronen 2005, 233). Pääasiallisesti tutkimuksen rakenne kulkee Kvalen (1997, 85) mukaan tematisoinnin ja suunnittelun kautta itse haastatteluihin, niiden litterointiin, analysointiin ja tämän jälkeen tulosten todentamiseen ja raportointiin. Vaiheet limittyvät kuitenkin toisiinsa, ja itse pohdin jo tulevaa analyysia haastattelujen tekovaiheessa. Haastattelujen jälkeen pyrin litteroimaan ne joko samana tai viimeistään seuraavana päivänä. Käytin karkeaa litterointitapaa, jolloin en mitannut puheen taukoja tai pienimpiä lisäsanoja, vaan kirjoitin puhetta auki sanansanaisesti. Litterointiin ei varsinaisesti ole yksiselitteisiä ohjeita, eikä se ole pakollinen osa tutkimusta, mutta se helpottaa analysointia ja lisää tutkimuksen paikkaansa pitävyyden tarkastamista sekä sitä kautta luotettavuutta. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa litterointia käytetään tutkimukseen osallistujien puheen organisoinnin ymmärtämiseen. (Hirsjärvi ym. 2007, 217; Metsämuuronen 2005, ) Alasuutari (1994, 85) nostaa esille myös haastattelijan puheen aukikirjoittamisen tärkeyden: tällöin on mahdollista kiinnittää huomiota aiempaa tarkemmin annettuihin vihjeisiin sekä kysymyksenasetteluun, joka saattaa vaikuttaa myös vastaukseen ja sen antotapaan. Tutkimuksessani kahdeksasta haastattelusta kertyi analysoitavaa aineistoa 105 sivua, rivivälin ollessa 1,5 ja fontin 12. Litteroinnin aikana aineistoa tulee jo järjestettyä ja käsiteltyä, mutta varsinaiseen analyysiin ryhdyin vasta kaikkien haastattelujen jälkeen. Analyysiprosessia voidaan kuvata analyysin ja synteesin käsitteellä (Metsämuuronen 2005, 233). Aluksi saatu informaatio aineistossa hajotetaan osiin, ja sen jälkeen synteesissä se yhdistetään jälleen. Tällöin tehdyt johtopäätökset ovat irrotettavissa yksittäisistä henkilöistä, tapahtumista ja lausumista, ja tulokset on siirrettävissä ylemmälle tasolle. Käytän tutkimuksessani aineistolähtöistä sisällönanalyysia, jolloin valmista teoriaa aineistosta poimittavia asioita ohjaamaan ei ole, vaan teemat nousevat aineistoa tutkimalla. Teemoittamisessa on Moilasen ja Räihän (2001, 53) mukaan kyse aineiston pelkistämisestä etsimällä tekstin olennaisimmat asiat, ja teemojen avulla pyritään tavoittamaan aineiston ydin. Lähestyn aineistoa kokonaisuutena ja pyrin sitä kautta löytämään siitä oman logiikkansa ja ylei-

54 49 sempiä teemoja Tyttöjen Talon vaikuttavuudesta. Luin aineistoani useita kertoja läpi analyysin alussa, ja palasin siihen edelleen raporttia kirjoittaessani ja teemoja suunnitellessani. Kirjoitin itselleni muistiinpanoja keskeisistä esiin nousseista asioista sekä alleviivasin värikoodeilla tärkeitä asioita. Kirjoitin ylös erilaisia alavaihtoehtoja, joista muodostui suurempia teemoja ja niiden yläkäsitteitä. (Tuomi & Sarajärvi 2004, 111.) Aineiston kuvauksen, luokittelun ja yhdistämisen kautta on mahdollista saavuttaa selitys siitä, mitä on haluttu tutkia (Hirsjärvi ym. 2007, 218). Kokosin itselleni paperille eri väreillä alleviivaamiani, aineistosta nousseita teemoja, ja huomasin niiden olevan melko samoja, kuin edellä esitetyssä taulukossa (ks. s.10): elämänhallinta nousi aineistosta monessakin kohdassa esiin, ja sen osa-alueet tulivat selkeästi edustetuiksi: elintaso, yhteisyys ja itsen toteuttaminen olivat keskeisiä teemoja, joista tytöt puhuivat. Selkeitä syy-yhteyksiä tai suoria vastauksia ei ollut, vaan tytöt saattoivat sisällyttää pohdintaa omasta elämänhallinnastaan muuhun puheeseen. Tyttöjen Talon vaikutus nousi esiin sekä suorassa että piilopuheessa jokaiseen näihin teemoihin, ja aineistosta oli havaittavissa avoimen-, ryhmä- sekä yksilötoiminnan vaikuttavuus elintasoon, ihmissuhteisiin sekä esimerkiksi itsetuntoon. Kokosin muistiinpanoja tehdessäni itselleni miellekarttaa esiin nousseista teemoista. Miellekartan tehtävänä oli sekä ohjata analyysin tekemistä että myös lisätä omalta osaltaan luotettavuutta: sen avulla lopulliset teemat sekä niiden syntyyn vaikuttaneet alaluokat on havainnollistettavissa (ks. liite 5). Kehittämisideoita nousi vielä enemmän esiin sieltä täältä aineistoa, ja ne muodostivat melko selkeästi kolme teemaa: tytöt puhuivat paljon Tyttöjen Talon tilakysymyksistä, sukupuolisensitiivisyydestä sekä poikien läsnäolosta, ja myös ikäkysymykset nousivat paljolti esiin. Aineistosta nousi esiin paljon pohdittavaa, ja se oli hyvin rikasta. Haastateltavat tytöt käyttivät monipuolista kieltä, ja kertomukset Tyttöjen Talon merkittävyydestä olivat koskettavia. Käytän tutkimuksessani melko paljon sitaatteja: mielestäni ne kuvaavat hyvin tyttöjen kerrontatapaa sekä aineistoa ylipäätään. Sen lisäksi, että sitaatit tukevat analyysin tekemistä ja aineiston kuvaamista, ne lisäävät myös tutkimuksen luotettavuutta. (Moilanen & Räihä 2001, 63.)

55 EETTINEN POHDINTA Laadullisessa haastattelututkimuksessa on aina otettava huomioon myös eettiset näkökohdat. Käsiteltävät aiheet olivat sensitiivisiä sekä saattoivat olla myös tytöille kipeitä. Pyrin haastattelujen jälkeen tunnustelemaan haastateltavien tunnelmaa ja mielialaa, joka heille jäi. Haastateltavat olivat monet käsitelleet selkeästi vaikeita asioitaan jo aiemmin, sillä niiden kertominen sujui yllättävän luontevasti. Muistutin tyttöjä kuitenkin useita kertoja haastattelun kuluessa esiin, että heillä on mahdollisuus keskustella Tyttöjen Talon yksilötyöntekijänsä kanssa halutessaan, ja he tavoittavat minut jatkossakin, mikäli kysyttävää tutkimusta koskien tulee. Haastatteluissa nousi esiin paljon tutkimuksen kannalta osittain tarpeettomia, mutta tytöille tärkeitä asioita. Haastattelujen pitenemisestä huolimatta koin, ettei niitä ollut tarpeellista rajata liiaksi, vaan antaa tyttöjen kertoa heille tärkeistä asioistaan. Pidin mielessäni kuitenkin koko ajan, ettei kyseessä ole vapaaehtoistyöntekijän ja Tyttöjen Talon kävijän välinen tai muukaan terapeuttinen istunto, vaan tutkimushaastattelu. Lisäksi pohdittavaksi tuli se, millaisia seurauksia haastateltaville tutkimukseen osallistumisesta oli (Kvale 1997, 113). Hyötyvätkö he tutkimuksesta? Miten tutkimuksen julkaisu palvelee heitä? Koska tutkimukseni on osa Turun Tyttöjen Talo -projektin loppuseminaaria, näen sen palvelevan mahdollisesti kaikkia Tyttöjen Talojen kävijöitä tiedon välittyessä koko Suomen toimijoille. Koen myös tärkeäksi tuoda esiin nimenomaan nuorten ääntä heihin liittyvissä asioissa: aihe on myös niin tutkimaton, että toimintaan osallistuneiden kokemuksia selvittämällä on mahdollisuus lähteä kehittämään toimintaa edelleen ja sitä kautta mahdollisesti tuoda sukupuolisensitiivistä nuorisotyötä entistä enemmän tietoisuuteen ja julkiseen keskusteluun. Pelkäsin haastatteluja aloittaessani sosiaalisesti suotavia vastauksia. Monet haastateltavista tiesivät Tyttöjen Talon rahoituksen tulevan käsiteltäväksi syksyn aikana, ja ajattelin heidän antavan vain äärimmäisen positiivisia kuvauksia toiminnasta. Yllätyksekseni he olivat kuitenkin myös kriittisiä, ja kehittämisideoita toimintaan löytyi melko paljonkin. Näen tärkeänä, että tiedostan mahdolliset vaikutukset vastauksiin, vaikkei niitä erityisesti esiin olisi noussutkaan. (Hirsjärvi ym. 2007, 201.)

56 51 Tutkimusta suunniteltaessa hain tutkimuslupaa Turun Tyttöjen Talon taustaorganisaatiolta Auralan kerhokeskus ry:ltä. Lisäksi valmistauduin pyytämään alaikäisten haastateltavien huoltajilta luvan ennen haastattelun toteuttamista, mutta kaikki haastattelemani tytöt olivat täysi-ikäisiä, joten tutkimukseen riitti heidän oma allekirjoittamansa suostumus tutkimukseen osallistumisesta (ks. liite 4). Joitakin haastatteluja sovin useita viikkoja etukäteen, joten lähetin tytöille haastattelua edeltävänä päivänä muistutustekstiviestin haastattelun ajankohdasta. Muutoinkin kommunikoin joidenkin tyttöjen kanssa tekstiviestitse, mikäli he eivät vastanneet soittaessani tuntemattomasta numerosta. Vältin kuitenkin liiallista yhteydenpitoa tai muistuttelua, ettei haastatteluun osallistuminen ala tuntua pakolta. Tutkimuksen luottamuksellisuus ja anonymiteetin säilyttäminen ovat ehdottoman tärkeitä, ja varsinkin tapaustutkimuksessa osittain myös haasteellisia toteuttaa. Keskustelin aiheesta tyttöjen kanssa ennen haastattelutilannetta: kerroin, että valmiista tutkimuksesta ei missään nimessä ole selvitettävissä heidän sanomiaan asioita. Koska Turun Tyttöjen Talon kävijämäärä on kuitenkin rajallinen ja monet tuntevat toisensa, jouduin pohtimaan tapaa anonymisoida tutkimus riittävän hyvin. Esimerkiksi haastateltavien tarkempaa ikää en paljasta tunnistettavuuden välttämiseksi. Lisäksi Tyttöjen Talolle toimitan työstäni sellaisen version, josta ei pysty yhdistämään tyttöjen kertomuksia sitaattien perusteella. Tutkimukselle oman haasteensa asettaa myös aiempi roolini Turun Tyttöjen Talon vapaaehtoisena. Saadessani pyynnön tehdä tutkimusta aiheesta, sovimme jättäytyväni pois syksyksi ja kevääksi vapaaehtoistyöstä, jolloin saan myös hieman etäisyyttä toimintaan. Tyttöjen talon toiminta on minulle tuttua, joten tauko ei vaikuta paikan tuttuuteen itselleni, mutta tytöt eivät siinä tapauksessa ehkä rinnasta minua samalla tavalla vapaaehtoistyöntekijäksi kun olen ollut poissa. Tarkoituksenani on saada haastateltavat suhtautuvan minuun haastattelijana, jolle voi kertoa negatiivisiakin asioita ja antaa kehittämisideoita. Vapaaehtoisuuteni ja kandidaattitutkielmani perusteella voin myöntää oman näkemykseni olevan selkeästi tyttötyön kannalta positiivinen. Keskustelin aiheesta paljon Turun Tyttöjen Talon henkilökunnan kanssa: kerroin, että tutkijan roolissa jätän oman näkemykseni sivuun ja keskityn nimenomaan haastateltavien kokemuksiin. Objektiivisuus onkin tärkeää huomioida ja pohtia tutkimusta tehtäessä. Laadullisessa tut-

57 52 kimuksessa se ei kuitenkaan ole niin ehdotonta, eikä täydellistä objektiivisuutta ole välttämättä edes mahdollista saavuttaa; sen sijaan tärkeää on tiedostaa omat rajansa. (Kvale 1997, 65; Hirsjärvi ym. 2007, 157).

58 53 7 TYTTÖJEN ELÄMÄ Haastattelemieni tyttöjen elämä oli paikoitellen hyvinkin samanlaista keskenään. Arjen rytmitys muodostui pääasiallisesti koulunkäynnistä, mutta eräs haastateltavista oli myös sairaslomalla, toinen työharjoittelussa ja yksi kävi palkkatyössä. Suurimmalla osalla oli kokemuksia monista erilaisista koulutuksista, joista osa jäi kesken jo melko alkuvaiheessa ja jotkin vasta opintojen loppusuoralla. Mä olin yliopistolla, itse asias mä oon vieläki yliopistolla kirjoilla. Jopa läsnä olevana tänä vuonna, ku ei voi olla niin montaa vuotta poissaolevana. Sit mä kokeilin, ku se ei oikeen mä olin [aine] lukemassa siellä mut se ei oikeen tuntunu hyvältä, ni mä kokeilin [aine]-alaa, [ammatti]koulutusta. Siel sitten ku pakkasessa teki niit juttuja, ni sekään ei tuntunu oikeen Nyt on siis niinku aika mones koulu menossa. No, luokkakaverit puhu paskaa selän takana koko aika, ja sit tuli masennusta ja tämmöstä ja niin paljon poissaoloja, et aattelin, et ehkä on sit järkevämpää et mä lopetan, ettei se mee sit neljään vuoteen se koulu. Syinä koulutuksien keskeytymisille nähtiin oma vointi ja jaksamattomuus sekä jo alkanut opintojen viivästyminen. Yksi haastateltavista toi esiin myös toisten ilkeiden puheiden vaikuttaneen opintojen keskeytymiseen, ja lisäksi lopettamiseen olivat vaikuttaneet myös alojen tuntuminen epäsopivalta. Tytöt olivat kuitenkin löytäneet näiden koulutusten jälkeen muita aloja, joilla opiskelivat parhaillaan. Koulutuksen merkitys nähtiin tärkeänä ja koettiin, ettei ilman sitä ole saatavissa ollenkaan töitä. Monet kokivat nykyisen alan olevan sellainen, että sen todennäköisesti saa suoritettua loppuun, vaikkei kyseessä välttämättä oma unelma-ala olisikaan ollut. Nykyisten koulutuspaikkojen valintaan oli vaikuttanut peruskoulun arvosanojen kautta se, mihin koettiin mahdolliseksi päästä. Joo, ku en mä oikeen voinu siihen ku oisin halunnu olla [ammatti], mut mul oli vähän huono peruskoulun todistus, et mul on matikka vähän huono ollu ja on edelleen, ni en ois oikeen päässy mihinkää muualle, ja sit ku se oli niinku kaikkist mielenkiintosin ala, ni mä hain sinne sitten.

59 54 Suurin osa haastateltavista asui omassa asunnossaan joko kumppaninsa kanssa tai yksin. Vaikka tytöt olivat osa melko nuoriakin, monet olivat muuttaneet yksin asumaan jo useita vuosia sitten. Haastavana yksinasumisessa nähtiin ennen kaikkea rahojen puute sekä vaikeus saada ne riittämään koko kuukaudeksi. Muutamat mainitsivat saavansa taloudellista apua vanhemmiltaan, mutta kenellekään tytöistä se ei toiminut ensisijaisena tulonlähteenä tai varmana, kuukausittaisena apuna. Vanhemmilta saatavan taloudellisen tuen nähtiin riippuvan vanhempien omasta taloudellisesta tilanteesta ja mahdollisuudesta auttaa. Vanhemmat ja muut sukulaiset koettiin kuitenkin merkittäväksi avuksi monissa käytännön asioissa, kuten asunnon hankkimisessa. Monet kertoivat löytäneensä Tyttöjen Talolle koulun ohjaamana: jotkut tytöistä olivat kuulleet paikasta opettajaltaan, toiset nähneet ilmoitustaululla mainoksen toiminnasta ja jotkut käyneet koulun järjestämällä tutustumiskäynnillä. Osa tytöistä oli alun perin löytänyt paikalle ryhmätoiminnan kautta, ja esimerkiksi kirjoitusryhmän jälkeen jääneet viettämään aikaa avoimeen toimintaan. Ketään haastateltavista ei osannut mainita mahdollisia ennakko-oletuksiaan Tyttöjen Talosta, ja monilla se olikin ensimmäinen kosketus minkäänlaiseen nuorisotyöhön liittyvään toimintaan. Talolle hakeutumisessa monet mainitsivat suurimpana syynä jonkinlaisen tavan viettää vapaa aikaa ja mahdollisuuden tavata muita muuallakin kuin koulussa. Toisaalta osalla oli selkeästi ollut jo jonkinnäköinen tieto Tyttöjen Talon toiminnan pääperiaatteista, sillä myös tarve puhua asioista kahden kesken työntekijöiden kanssa nousi syyksi, jonka vuoksi talolle oli hakeuduttu. Henkilökohtaisten ja Pop In aikojen jälkeen muuhun toimintaan osallistuminen tuntui luonnolliselta jatkumolta, ja toimintaan osallistuminen muodostui melkeinpä viikoittaiseksi rutiiniksi. Oikeestaan tää alko silleen, et mä tiesin et tarviin jotain kuuntelijaa jostain, et oikeestaan se alko henkilökohtasesta ajasta, joka sattu olemaan keskiviikkona. Ni mä jäin sit sinne syömään pitsaa, ja kas kummaa, sit mä olin siel jo seuraaval viikolla. Et se oli sit varmaan se toinen, et siin meni ehkä pari viikkoo välissä, ku mul oli muuta keskiviikkosin. Mut sit se jäi pois, ni mä olin siel jo. Suurimmalla osalla tytöistä Tyttöjen Talolla käyminen muodosti ainoan säännöllisen vapaa-ajan ohjelman. Haastateltavat kertoivat vapaa-aikansa muodostuvan toimintaan osallistumisen lisäksi melko paljon lukemisesta ja kirjoittamisesta sekä tietokoneen

60 55 käyttämisestä. Jokainen haastateltavista pystyi nimeämään itselleen ystäviä tai muita tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa he viettävät aikaansa. Pääasiallisesti hyviä ystäviä oli yhdestä muutamaan, ja suurin osa haastateltavista koki määrän jotakuinkin riittäväksi. Ero ystävien ja kavereiden välillä oli selkeä, ystäviksi laskettiin henkilöt, joiden kanssa aikaa vietettiin fyysisesti, kun kaverit puolestaan voivat olla esimerkiksi internetissä tavattuja ja yhteydenpidon muodostuvan sitä kautta. Monet haastateltavista olivat kotoisin kauempaa, jolloin tärkeimmät ystävyys- ja sukulaisuussuhteet eivät olleet jokapäiväisiä ja tytöt kokivat joskus myös olonsa yksinäiseksi. Haastateltavista yhtä lukuun ottamatta kaikilla oli ollut tai oli parhaillaan masennusta ja hoitokontakteja mielenterveyspuolelle. Oireita tytöt kuvasivat monenlaisina: jotkut eivät omien sanojensa mukaan huomanneet niitä lainkaan, ja toiset määrittelivät ne hyvinkin tarkasti. Osa saattoi aluksi sanoa, ettei pysty määrittelemään oireitaan, mutta toisaalta sanoi kuitenkin tuntevansa olonsa tällöin väsyneeksi ja voimattomaksi. Masennus vaikutti monien kertoman mukaan myös heidän unirytmiinsä ja nukahtamiskykyynsä. Mä en ite itse asias huomaa niinku ollenkaa niit oireita, niinku en yhtää. Kyl mä sit aina välillä kavereilta kuulen et hei onks sul kaikki ihan hyvin, sä oot vähän taas vetäytyny ja tälleen. Ja aijaa joo juu on mul kyl kaikki ihan hyvin. On tietty välil just niit päivii ku ei jaksais puhuu tai jaksais kauheesti mitään, ja sit on vähän niinku vetäytyneempi. Sit sielt tulee heti et mikä sul on, mikä sul on, silleen niinku kauhee huoli tulee heti kavereille. Mä pidin kaikki asiat vaan sisälläni, ja sen huomas sit mun käytöksest et et mä olin kyl vähän erkaantusin kavereist ja luokkalaisist. Toisten huoli nousi esille usein haastateltavien kertoessa masennuksestaan. Oireisiin olivat ensimmäisenä kiinnittäneet huomiota muut läheiset ihmiset, ja esimerkiksi vanhemmat olivat patistaneet tyttöjä hakemaan apua. Kaikki diagnoosin saaneet haastateltavat olivatkin haastatteluja tehtäessä edelleen hoidon piirissä sekä mahdollisten keskusteluaikojen että lääkityksen tarkkailun vuoksi. Osalla hoito oli kestänyt jo useita vuosia ja siinä oli ollut katkoksiakin esimerkiksi muuttojen vuoksi, mutta tällöin tarve hakeutua uudelleen hoitoon syntyi tytöiltä itseltään. Saadun lääkityksen monet kokivat toimivaksi, mutta terapiapalveluiden saatavuus esiintyi ongelmallisena. Haastateltavat korostivat kuitenkin heti palveluiden saatavuutta kritisoituaan sitä, miten kovasti muutkin tarvitse-

61 56 vat palveluita, ja etteivät heidän tarpeensa ole muita tärkeämpiä. Myös Näre ja Lähteenmaa (1992, 330) ovat huomioineet tyttöjen tavat hallita elämäänsä ja tavoitella haluamiaan asioita sen kustannuksella, etteivät he halua asettaa omia päämääriään toisten edelle. Samalla kun pyritään saavuttamaan omia tavoitteita, pyritään myös edistämään ympäristöä ja sen hyvinvointia. Mul on ollu kunnollist psykoterapiaa, sitäki on nostettu nyt vuoden jälkeen vasta... Et mä oon kymmenen vuotta taistellu sen saamisesta ensin Nii.. tota, toisaalta mä ymmärrän sen, et kyllähän ne muutkin tarttee niitä aikoja. Tuskin olen ainoa Turussa, joka niitä kaipaa.

62 57 8 TYTTÖJEN TALON VAIKUTUS ELÄMÄNHALLINTAAN 8.1 APUA KÄYTÄNNÖN ASIOIHIN Nuoret ohjaavat elämäänsä tekemällä valintoja ja pyrkimällä toimimaan niiden mukaisesti. Mahdollisuudet tällaiseen toimintaan perustuvat niihin resursseihin, joita ympäristö heille tarjoaa; ulkoisina tekijöinä esimerkiksi yhteiskunta, kulttuuri ja aiemmin tehdyt valinnat määrittelevät omalta osaltaan sitä, millaiseksi elämänhallinta muodostuu. Toisaalta myös yksilöön itsensä liittyvät tekijät, kuten aiempi koulumenestys, kyvykkyys ja temperamentti ovat ohjaamassa valintojen tekemistä ja toimimista niiden mukaisesti. Tärkeää onkin auttaa ja tukea nuoria tehtyjen valintojen ja haaveiden saavuttamisessa yksilölliset tarpeet huomioiden. Tulisi saada riittävästi tukea ja rohkeutta muodostaa haaveita ja omat voimavarat tiedostaen pyrkiä saavuttamaan niitä. (Nurmi 1995, 263; Uutela 1996, 49.) Haastattelemillani tytöillä oli paljon ajatuksia omaa tulevaisuuttaan kohtaan. Aineistosta nousi esiin haastateltavien toive saada arjeltaan aivan tavallisia asioita: opintojen suorittamista, miellyttävää vapaa-aikaa sekä mahdollisuutta ja kykyä hoitaa omia asioitaan, ja näihin Tyttöjen Talo kykeni vastaamaan eri tavoin yksilötyössä, ryhmätoiminnassa sekä avoimina iltoina. Eräs haastateltavista puhui paljon hyvinvoinnin merkityksestä ja toiveestaan voida hyvin. Hän näki siihen sisältyvän monia elämänhallinnan kannalta tärkeitä asioita, joihin nimenomaan Tyttöjen Talolla pyritään vaikuttamaan ja rohkaisemaan. Mitä hyvinvoiminen sulle merkitsee? Jos aattelee, et niinku, voit hyvin, ni mitä se tarkottaa? Okeii.. Niin, siis Voida hyvin jaksaa tehdä asioita, siis järkevällä tavalla tietenki. Pystyy hoitamaan omat asiansa, ettei sit niinku tartte koko ajan muitten apua jossain kulkemisis tai jossain lähtemisis. Ja mieliala olis normaali, eli.. no, normaali ja normaali, eli ei mitään, mitään kovin poikkeavaa. Jaksais hoitaa kuntoa vähän. Se ois aloitekyvystä Siis Jaksais siivota. ( ) Sekin ois ihan kiva, jos niinku jaksais opiskella tai käydä töissä. Kyllä mä siihen keksin kaikennäköstä.

63 Työelämään suuntaamisen ja opiskelun tuki Ennen työelämään siirtymistä koulutus nousee merkittävään rooliin: tavoitteet koulutusta kohtaan ja sitä kautta tehdyt valinnat luovat Nurmen (1995, 264) mukaan pohjan nuoren tulevalle elämälle. Valintojen jälkeen itsestä luodaan kuva vaikkapa lukiolaisena, ammattikoululaisena tai koulupudokkaana, ja rooleja aletaan niiden omaksumisen jälkeen uusintaa. Haastateltavat kertoivat keskustelevansa mieltään askarruttavista koulutukseen liittyvistä asioista Tyttöjen Talolla sekä työntekijöiden että muiden kävijöiden kanssa. Monet kertoivat saavansa paljon apua mahdollisten koulutusalojen pohtimiseen, mutta myös käytännön tekoihin paikkojen hankkimiseksi. No siis, me täytettiin ne opiskelun ne hakupaperit. Ja sitten viel soitettiin ja kysyttiin yhtä juttuu ku jäi epäselväks. En muista, mikä siin oli, mut Siin ku oli avoimes haussa, et ihan vaan siksikin hain yliopistoon lukee [aine] et näkisin millaset ne pääsykokeet oli ( ). Ni sitte silti se listas ne silleen, et ne vaihto järjestystä. Et onks sil sit loppuenlopuks välii, miten päin ne laittaa Ni ei sil sit ollu. Mut mistä sen tietää, ku ei siel netissä lue. Aineiston perusteella tytöt olivat saaneet apua nimenomaan hakulomakkeiden täyttämisessä ja epäselvien asioiden selvittämisessä. Vaikka tytöillä saattaa olla melko selkeäkin toive tulevasta opiskelupaikasta, voi lomakkeiden täyttäminen osoittautua haasteelliseksi ja vaikuttaa osittain myös valintojen tekemiseen. Eräs tytöistä kertoi pohtineensa, missä järjestyksessä hakukohteet lomakkeisiin laitetaan ja vaikuttaako se mahdollisesti sisäänpääsyyn, ja hän oli etsinyt vastausta internetistä. Tyttöjen Talon työntekijän kanssa mahdollistui tilanne soittaa haettavaan kouluun ja selvittää asiaa. Asia selvisi, hakemus saatiin täytettyä, ja lopulta haastattelemani tyttö pääsi toivomaansa opiskelupaikkaan. Pelkästään omalla motivaatiolla, toiveilla tai tavoitteilla ei ole vaikutusta opintojen sujuvuuteen tai edes opiskelupaikkojen saamiseen. Sisäänpääsykiintiöt ja aiemmasta koulutuksesta saadut arvosanat vaikuttavat paljolti tulevaan. (Nurmi 1995, 267.) Turun Tyttöjen Talon toimintaan kuuluu niin sanottu läksyparkki, jossa avoimeen toimintaan osallistuvien tyttöjen on mahdollisuus saada työntekijöiltä tai vapaaehtoistyöntekijöiltä apua haastavien koulutehtävien kanssa. Haastattelemani tytöt nostivat läksyparkin tärkeäksi osaksi sitä tukea, jota he saavat Tyttöjen Talolta käytännön asioihin.

64 59 Mä toivon, kun pääsen kouluun Tulen varmaan tänne pyytämään apua, läksyjen apua. Mä toivon, että mä saan apua läksyjen kanssa. Sitä mä toivon. ( ) Esimerkiksi viime vuonna, kun olin iltalukiossa ja suorittamassa peruskoulua Mä oon saanut niin paljon apua, läksyissä ja jossakin projekteissa, mitä mä en itse asiassa yksinään osannut hoitaa ( ) Et aina oon saanut täältä apua, ilman tätä en olisi saanut Tavoite oli, että saan sen peruskoulun todistuksen. Ja mä sain hyvät arvosanat Jos on silleen et tarvii läksyis jotain apuu, ni niissäki on sit kans apuu tääl. Apu läksyjen tekemiseen nähtiin hyvin suurena opiskeluissa menestymisen osana: sekä toisilta kävijöiltä saadut neuvot että työntekijöiden avustus mainittiin, eikä auttajalta vaadittu täydellistä osaamista, vaan lähinnä läsnäoloa läksyjen tekemisen yhteydessä. Hyvät arvosanat ja kunnialla suoritetut kotitehtävät antoivat positiivisen tunteen onnistumisesta ja vaikuttavat toki myös jatko-opintoihin hakeutumiseen. Nurmi (1995, 270) tuo esiin noidankehän, joka muodostuu helposti koulutehtävien ollessa liian vaikeita. Kouluvaikeudet sekä erilaiset oppimishäiriöt ja niiden kautta saadut epäonnistumisen kokemukset vaikuttavat minäkuvan muotoutumiseen kielteisesti. Tällöin myös toimintatavat alkavat muuttua, ja niiden kautta pidemmällä aikavälillä koulumenestys voi heiketä, itsetunto laskea ja esiintyä masennusoireita. Kouluvaikeuksiin ja niin sanottuun kärryiltä tippumiseen olisi tärkeää päästä vaikuttamaan mahdollisimman nopeasti ja ennen kaikkea matalalla kynnyksellä. Haastateltavat korostivatkin vertaistuen merkitystä Tyttöjen Talolta saatavaan tukeen: apua on helppo pyytään, kun tietää muidenkin pohtineen samanlaisia asioita. Tai siis, mulla on oppimisvaikeuksia aika paljon, mikä tekee mun koulunkäynnistä viel vaikeemmaks, ni sit me ollaan ton yhden kans justiin katottu kaikkia oppimisvaikeusjuttuja. Ja sit tavallaan, ku sil on ihan sama, ni on ollu ihan hauskakin kattoo et taas me pöljät ei tajuta yhtään mitään. Et jotenki sitä kautta on ollu niinku helpompi hänen kanssaan jutella ja saada kaikkia vinkkejä, et miten niinku saavuttais sen päämääränsä. Annetulla tuella pystytään siis vaikuttamaan tyttöjen uskoa omiin mahdollisuuksiinsa ja sitä kautta tukemaan heitä opintoihin liittyvissä valinnoissa. Näillä valinnoilla ja niiden seurauksilla on Nurmen (1995, 268) mukaan huomattava merkitys myös hyvinvoinnille. Haastattelemilleni tytöille valmistuminen vaikutti olevan hyvin suuri toive, ja koulutuk-

65 60 sen loppuun saattaminen saattaa tuntua mahdollisemmalta, kun on tiedossa paikka, josta tukea on saatavilla. Vaikka monet haastattelemistani tytöistä olivat opiskelijoita, suurimmalla osalla oli kuitenkin kokemuksia työelämästä ja jotkut olivat parhaillaankin töissä. Nurmi (1995, 257) painottaa työelämään siirtymisen ja sitä kautta saatavan taloudellisen itsenäisyyden olevan yksi nuoruusiän saavutettavista tavoitteista. Tyttöjen Talolla pyritään tukemaan tyttöjä itse asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa, ja tyttöjen haaveista kysyessäni monet nostivat tärkeäksi nimenomaan tulevaisuudessa työpaikan. Tärkeänä pidettiin sitä, että töitä olisi ylipäätään ja taloudellinen tilanne olisi vakaa. Toisaalta tytöt toivoivat saavansa töitä opiskelemaltaan alalta, mutta osittain he tiedostivat jo sen, ettei tämän hetkinen koulutus vastaa ehkä täysin heidän toiveitaan. Osa tytöistä oli huolissaan työllisyystilanteestaan ja mahdollisuuksistaan saada mitenkään koulutusta vastaavaa työtä, mutta pääasiallisesti työllistymiseen suhtauduttiin positiivisesti ja toiveikkaasti. Kuusisen (1995, 315) mukaan olisikin tärkeää, että yhteiskunnallisesta tilanteesta huolimatta nuoren aikuisen tulisi erilaisten kokeiluvaiheiden jälkeen pystyä sijoittumaan jollekin jo pysyvämmälle työuralle. Toki työllisyystilanteet vaihtelevat, mutta nuorelle olisi tärkeää löytää omalta tuntuva ala. Ammattiin ollaan valmiita panostamaan, sillä se koetaan nuorten keskuudessa tärkeäksi ja sitä kautta saavutetaan onnistumisen kokemuksia ja mielihyväntunteita. Vaikeudet työelämään sopeutumisessa voivat johtaa syrjäytymiseen (Nurmi 1995, 270). Miten, nääksä jotenkin et tyttöjen talolla voidaan tukea jotenki haaveiden saavuttamisessa? Mun mielestä voi, koska ne on niin kannustavia ja mukavia. Haastattelemani tytöt uskoivat siihen, että Tyttöjen Talolla voidaan tukea heitä saavuttamaan omia haaveitaan. Kannustavuus nähtiin tärkeänä seikkana ja voimavarana, joka auttaa jaksamaan. Lisäksi tukea on saanut työpaikkojen etsintään: esimerkiksi kesätyöpaikkojen etsinnässä ja niihin hakemisessa on autettu, ja Tyttöjen Talolta on lähdetty myös yhdessä ryhmänä tutkimaan mahdollisia kesätyövaihtoehtoja.

66 Viranomaisverkostojen hallinta Tyttöjen talo toimii kiinteästi molemminpuolisessa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, ja esimerkiksi julkisista palveluista ohjataan tyttöjä mukaan toimintaan, ja Tyttöjen Talolta neuvotaan puolestaan julkisten palveluiden piiriin; tavoitteena on kannustaa hakemaan apua ja tukea virastoista sekä samalla osallistumaan talon toimintaan. Palveluiden nähdään täydentävän toisiaan ja mahdollistavan entistä monipuolisemman tuensaannin. (Eischer & Tuppurainen 2009, 21.) Raitasalo (1995, 68) on tuonut elämänhallinnan taitoja pohtiessaan esiin sen, kuinka ulkoisten resurssien puute kohtaa yhä useampia. Haastattelemistani tytöistä kaikilla oli kokemuksia eri virastoissa asioimisesta, ja melkein kaikille esimerkiksi toimeentulotuen hakeminen oli tuttua. Selkein mielipide oli, että sosiaalitoimistoista saa taloudellista tukea. Raunio (2004, 216) huomauttaa kuitenkin, ettei välttämättä pelkällä toimeentulotuella pystytä poistamaan äärimmäistä aineellistakaan huono-osaisuutta, mikäli kyvyt hallita taloutta ovat heikot. Siis totta kai se raha on tärkeetä ja näin, mut se et saa, niinku täält saa just niit vinkkejä, et miten pystyis sit paremmin niinku käyttää sen rahan järkevämmin ja näin.. Ei ne [sosiaalityöntekijät] välttämättä ihan kaikkee välttämättä ymmärrä. Mut oon mä kuitenkin sitä rahallist apuu sielt saanu. Et en oikeen mitään muuta. Tyttöjen kokemuksissa sosiaalityöntekijöiltä oli mahdollista saada taloudellista avustusta, mutta muuta apua ja neuvoja jäätiin vaille. He olisivat kaivanneet enemmän käytännön neuvoja esimerkiksi taloudellisten asioiden hallintaan. Lisäksi koettiin sosiaalityöntekijöiden jäävän etäisiksi; ymmärryksellä ei tarkoitettu välttämättä jokaisesta asiasta samaa mieltä olemista, vaan lähinnä painotettiin kuuntelun merkitystä. Haastateltavat kokivat rahallisen avun toimeentulotuen muodossa olleen ainoa tuki, jota sosiaalitoimesta saatiin. Vaikka asiakkuus sosiaalitoimistoon oli tuttua, monelle sosiaalityöntekijän rooli ei elämässä ollut kovinkaan merkittävä, ja häneen saatettiin suhtautua turhautuneestikin. No siis, hän tekee mul yleensä sellasen, melkeen puolen vuoden suunnitelman, ettei tarvii sit aina kerran kuukaudessa käydä.

67 62 Että sosiaalityöntekijä ja sosiaalityöntekijä, ei se koskaan mun puolella oo... Se on enemmän se viranomainen. Et tavallaan täälläkin kun kysytään, et auttaaks sossu, ni oon sillai et oliks toi vitsi ( ) Et se oikeesti kertoo vaan et mitä laki sanoo. Jotta koettua hyvinvointia ja elämän sisäistä hallintaa voidaan parantaa, ulkoisten järjestelmien ja niiden toiminnan tulisi olla riittävän selkeitä, johdonmukaisia ja ennakoitavia. Sosiaalityön yksi tärkeimmistä tehtävistä on elämänhallinnan lisääminen: tavoitteeksi voidaan nähdä ihmisten sopeutumis- ja mukautumiskyvyn tukeminen. Sosiaalipolitiikan avulla pyritään lisäämään ulkoista elämänhallintaa, jolla toivotaan olevan kokemuksellisia, hyvinvointiin sisäisesti vaikuttavia tekijöitä. (Raitasalo 1995, ) Haastattelemani tytöt eivät nähneet tätä omissa sosiaalityön kokemuksissaan onnistuneeksi, ja monet vertasivatkin sosiaalitoimesta saatua tukea Tyttöjen Talolta saatuun. Muuttolinnut ryhmään osallistuneet tytöt kokivat saaneensa ryhmästä paljon neuvoja omien asioidensa hoitamiseen, mutta erityisen merkitykselliseksi nousi yksilötyön kautta saatu tuki. Monet kertoivat käyvänsä Tyttöjen Talon työntekijän kanssa läpi hankalia rahaasioitaan ja esimerkiksi erääntyneitä laskuja. Yleensä mä tulen vaan tänne, jos esimerkiksi vuokran maksaminen sossun kautta myöhästyy tai muita virastojuttuja en itse osaa itse asiassa hoitaa, vaan tulen aina tänne ja tätä kautta sitten No puhuttii just, et mää saisin tukia, ku mulla ei oo mitään opintotukijuttuja, ja näin Ja mä en tienny ite, että voinko mä hakea. Ni sitten ne neuvo, että miten sitä voi hakea ja tällasta. Että mistä mä voin sitä hakea. Ku sellaset asiat on mulle ihan vieraita, tämmöset Kelan tukijutut ja ne Erääntyneiden laskujen kohdalla käytiin läpi laskujen sisältöä ja arvioitiin niiden kiireellisyyttä. Jälleen tytöt kokivat tärkeäksi sen, että työntekijän kanssa on mahdollista soittaa yhdessä tärkeitä puheluita ja saada tukea asioiden hoitamiseen. Myös virastoissa asioiminen tai erilaisten hakulomakkeiden täyttäminen oli monelle aiheuttanut hankaluuksia, ja Tyttöjen Talolta saatiin apua siihen, millaisia eri tukivaihtoehtoja voisi olla ja mistä ja miten ne ovat haettavissa. Muuttolinnut-ryhmässä käsiteltiin yleisimpiä tukimuotoja, kuten opinto- ja työmarkkinatukea, mutta hankalimmissa asioissa hakemuksia täytettiin kahden kesken työntekijän kanssa. Asioita ei kuitenkaan tehdä tyttöjen puoles-

68 63 ta, vaan heidän kanssaan yhdessä: tavoitteena on nimenomaan yhdessä käydä läpi asioita ja valtaistaa tyttöjä uskaltamaan myöhemmin hoitaa asioita myös itsenäisesti. No, pääasias niinku rahan käyttöö ja sit ku on laskuja ja tämmösii, ku mul jossain kohtaa tulee vähän sellanen, et on tajuton pino eri karhulaskuja ja niist sit myöhästyneit laskui ku ei oo ollu varaa maksaa ja näin, et pääasias niinku tommosii. ( ) No siis, me yleensä katotaan yhdessä et mitä laskuja mul on, ja sit katotaan mikä täytyy ensimmäisenä maksaa ja mahdollisimman nopeesti. Ja sit et jos täytyy soittaa, ni soitetaan yhdessä aina sinne firmaan ja yritetään niitä sit setvii. Työntekijöiden tukemana käydään läpi mahdottomalta tuntuvia laskupinoja ja lähteä selvittämään, millaisella aikataululla niitä on mahdollista maksaa. Tyttöjä pyritään tukemaan omien asioidensa hoitamisessa; joillekin soittaminen laskuttajalle voi tuntua ylitsepääsemättömän hankalalta, ja tällöin työntekijä soittaa kävijän kanssa yhdessä ja selvittää asian. Tavoitteena on luoda uskallusta ja uskoa siihen, että asiat järjestyvät kyllä Ryhmätukea itsenäistymiseen Raitasalo (1995, 29) korostaa itsenäistymisen roolia nuoren aikuistumisen kehitysvaiheena. Tyttöjen Talolla on huomioitu tarpeet itsenäistymiseen ja elämänhallintaan liittyvissä asioissa, ja asioiden käsittelyä varten on järjestetty niin sanottuja Muuttolinnutryhmiä. Haastattelemistani tytöistä monet olivat osallistuneet ryhmään jossain vaiheessa talolla käymisenä aikana. Ryhmä on suunnattu juuri omaan kotiin muuttaneille tai sitä suunnitteleville tytöille. [Käytiin läpi] Sellasia arjen pikku juttuja ja vinkkejä. Ja sit ylipäätään puhuttiin, että mitä se itsenäistyminen on, ku lähtee kotoa pois ja semmosta. Sit siinä ryhmässä oli yks tosi samas tilantees ku minä, seki oli kaukaa, ni siin tuli sellanen tunne, ettei oo ihan yksin justiinsa. Että sai jakaa sen tilanteen, tai silleen.

69 64 Ryhmässä korostui jälleen vertaistuen merkitys. Vaikka itsenäistymiseen liittyviä asioita käytiin läpi ryhmän vetäjän johdolla, saivat tytöt myös voimaa omien kokemustensa jakamisesta sekä toisten kuulemisesta. Muuttolinnut ryhmässä ja Tyttöjen Talolla ylipäätään tehdään paljon harjoituksia, joiden avulla käydään läpi käsiteltäviä asioita. Esimerkiksi raha-asioita on käsitelty kuvitteellisen budjetoinnin kautta: tytöt ovat saaneet suunnitella taloudenpitoaan kirjaten kuvitteelliset tulot ja menot paperille, ja tämän jälkeen niitä on käyty läpi ja mietitty positiivisia ja negatiivisia puolia. Myös erilaisia paikkoja taloudellisen tuen saamiseksi on käyty läpi ja pohdittu esimerkiksi työmarkkinatuen, opintotuen tai toimeentulotuen riittävyyttä. Tytöt kuvasivat rahankäyttönsä olleen varsinkin aiemmin jopa holtitonta, ja kuluttamistottumuksien pohtiminen on vähentänyt turhaa ostamista. Monet kertoivat saaneensa vinkkejä esimerkiksi halvempiin vaihtoehtoihin ja alennusten etsimisiin. Muutoinkin rahankäyttö on noussut kävijöiden puheissa esille, ja sekä ryhmässä että yksilötyössä tyttöjen on mahdollista saada tukea omien raha-asioidensa selvittämiseen ja hoitamiseen. Talouden suunnittelun lisäksi Muuttolinnut-ryhmässä on käyty läpi esimerkiksi tyttöjen vuorokausi- ja elämänrytmiä. Monilla yöuni saattoi jäädä melko vähäiseksi masennuksen ja univaikeuksien vuoksi, ja tällä puolestaan oli vaikutusta kouluun ja työhön. Yksi haastateltavista pohti opiskelemaan palaamista pitkän sairaslomansa jälkeen, ja häntä huolettikin eniten sen onnistuminen siitä syystä, ettei hän ollut tottunut arjen rytmittämiseen: hän kertoi nukkuneensa pitkään vain muutaman tunnin yöunia ja muutenkin viettänyt hyvin strukturoimatonta arkea. Ryhmässä tyttöjen kanssa pohdittiin oman arjen jäsentymistä täyttämällä kaavakkeet, johon merkittiin päivän kaikki tekemiset ja niiden kestot. Miten se lappu ku täytitte, miltä sen täyttäminen tuntu? Aika hassulta aluks, mut kyl siit sit huomas kaikkee sellasta, mitä ei niinku ite huomaa. Et ku ne näki paperilla, ni alko kattoo et hetkonen, meeks mä oikeesti tommoseen aikaan nukkumaan, apua. Et ei ihmekään et mä oon aina välil vähän väsyny koulussa. Tytöt kertoivat yllättyneensäkin omasta arjestaan lomakkeen täyttämisen jälkeen. Lisäksi he kertoivat saaneensa sen täyttämisestä ideoita parempaan uni- ja ruokailurytmiin.

70 65 Monille nämä kaksi tuntuivat olevan nimenomaan niitä tekijöitä, jotka olivat aiheuttaneet huolta itsenäisen selviytymisen suhteen. Tyttöjen Talolla on järjestetty myös kokkikerhoja, joissa on valmistettu edullista ruokaa erilaisin teemoin. Tytöt hakeutuivat sekä Muuttolinnut-ryhmään että kokkikerhoon hakemaan uusia ideoita sekä rohkaistumaan pelottavienkin asioiden tekemisessä. Ryhmästä saadun tuen lisäksi tarjolla oli oikeita käytännön neuvoja esimerkiksi edulliseen ateriaan ja sen valmistamiseen. Mä oon vähän huono ruuanlaitossa. Et se ehkä vähän sit huolettaa, se ruuan tekeminen. No se on tota, siihenki mä menin vähän silleen Mä oon aina vihannu ruuanlaittoa, mut mä oon aina tykänny syödä. Sit mä aattelin et ku kotona tulee vaan laitettuu vaan sellast perus makaroonii ja perunaa ja siihen sit joku kastike, et tylsää 8.2 TOISTEN TYTTÖJEN KOHTAAMISTA Nuoruusiässä kytkennät lähi-ihmisiin muuttuvat perheen kanssa tapahtuvista kanssakäymisistä koulussa, opiskelussa sekä harrastuksissa ja muissa elämänpiireissä kohdattujen ihmisten merkityksellistymiseen (Raitasalo 1995, 68). Nuori ystävystyy ja tutustuu muihin, ja toisten merkitys lähi-ihmisinä kasvaa. Nuorisotyön yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin Niemisen (2007, 25) esiin nostama kompensaatiofunktio, joka tarkoittaa nuoren yhteiskuntaan liittymisen auttamista. Haastattelemani tytöt kokivat ympäröivät ihmiset ja ennen kaikkea ystävänsä tärkeinä tekijöinä omalle jaksamiselleen ja sitä kautta myös elämänhallinnalleen. Nurmi (1995, 257) mainitseekin nuorille olevan hyvin tärkeää sosialisaation ympäröivään yhteiskuntaan läheisten ihmisten kautta. Haastattelemistani tytöistä monet asuivat yksin ja heidän sukulaisensa asuivat kauempana, joten Tyttöjen Talo nousi merkittäväksi paikaksi kohdata ihmisiä. Tytöt nostivat vuorovaikutuksen ja yhdistymisen toisten kanssa tärkeäksi osaksi elämänhallintaansa; Tyttöjen Talon koettiin toimivan matalan kynnyksen paikkana, jonne on helppo tulla ja jossa vastaanotto on lämmin. Lisäksi toisten tyttöjen kanssa keskustelemista ja jopa ystävystymistä nostettiin haastatteluissa paljon esille. Muodostuneista teemoista oli erotettavis-

71 66 sa selkeästi erilaisen tuen muodot: yksilö-, ryhmä- ja avoimessa toiminnassa koettiin saatavan jokaisesta paljon tukea, mutta eri tavoin. Että sit saa oikeesti olla. Et välillä kun tuolla on yksin, niin se päivän pelastaja onkin se, että ku Oikeesti yleensä tullaan avaamaan ovia, ja ku jokanen tulee, ni kysytään tyyliin et mitä kuuluu. Et ku tietää, et tääl voi oikeesti vastatakki silleen, mikä se totuus sitte on. ( ) Et periaattees se riittää mulle, ja se et mä vaan saan olla tääl pari tuntii ja juoda sitä kahvii Pois neljän seinän sisältä Vapaa-ajan toiminta on tärkeää sekä hyvinvoinnin että elämänhallinnan kannalta. Allardt (1976, 48) näkee vapaa-ajan puutteella olevan vahvan yhteyden sosiaalisen eristäytymisen kanssa, ja esimerkiksi harrastukset ja muu vastaava toiminta ehkäisevät syrjäytymistä. Miellyttävä vapaa-ajan tekeminen voidaan nähdä itsensä toteuttamisen edellytykseksi ja hyvinvointiarvoksi. Haastattelemistani tytöistä kaikki mainitsivat Tyttöjen Talon toimintaan osallistumisen olevan kaiken muun lisäksi mukavaa ajankulua: monet olivat hakeutuneet toimintaan mukaan saadakseen sisältöä vapaa-aikaansa ja vaihtelua esimerkiksi opiskelulle. Tyttöjen Talo nähtiin paikkana, joka ehkäisee neljän seinän sisälle jäämistä ja antaa mukavaa ajanvietettä. Haastateltavat näkivät Tyttöjen Talon toimivan arjen valopilkkuna ja paikkana, jonne menemistä odotettiin, ja josta lähdettiin hyvillä mielillä pois. Kauempaa muuttaneilla läheisverkostot saattoivat olla heikot, ja uusiin ihmisiin tutustuminen esimerkiksi koulussa tuntui aluksi hankalalta. Toimintaan osallistumisen merkitystä korostettiin nimenomaan siitä näkökulmasta, että ilman Tyttöjen Taloa vapaa-aikaa tulisi vietettyä vain yksin kotona. Sitten mä aattelin, ettei ku mulla oo silleen niinku vielä muuta elämää, ku se koulu. Et kyllähän sitä muutaki elämää on oltava, eihän siitä tulis mitään jos ois vaan koulussa ja loput päivät istuis kotona. Et on sit jotai muutaki tekemistä koulun jälkeen ku et ois vaan sillon kotona. Ni se on ehkä se suurin merkitys siinä. Et ei tarvii istuu neljän seinän sisällä. ( ) Jos mä en ois koskaan tullu tänne ni mä oisin varmaan vieläki neljän seinän sisällä. Et niinku, et on jotain tekemistäki. Ja sit et jos on just ollu rankka koulupäiväki, ni on et jee, saa mennä Tyttöjen Talolle. Et saa periaattees jotain piristystäki päivään. No tavallaan se, ku mul oli yks vuos tääl, ku mul ei ollu sitä vakituista opiskelupaikkaa, et mä just olin siel iltalukios, et varsinki niinku sinä vuonna, ja sit myös

72 67 seuraavana. ( ) Ni just, et jos koulu ei luista, ni sit on kuitenki et tää oli yks niist paikoista, et tääl tääl voi niinku olla. Ja tääl oikeesti pysty oleekin. ( ) Et se, et ei tarvii olla siel kotona yksin. Et se on varmaan se, suurin. Sosiaalinen syrjäytyminen ja kotiin jääminen voi ennestään lisää huonoa itsetuntoa ja ahdistuneisuutta, joten tekemisen ja mieleisen vapaa-ajan viettotavan löytäminen on tärkeää (Nurmi 1995, 270). Pääasiallisesti tytöt kertoivat käyvänsä Tyttöjen Talolla kerran viikossa, mutta joidenkin viikkoon mahtui säännöllisesti jopa kolmekin käyntiä, jolloin toimintaan osallistuminen on jo hyvin suuri osa viikon rutiineja. Nuorisotilojen ongelmana on Gretschelin (2011, 21) mukaan nähty vaikeus tulla ensimmäistä kertaa paikalle, sillä vanhat kävijät ja toimijat ovat juurtuneet paikkaan tiukasti, ja tämä saattaakin muodostua ongelmaksi niille, jotka olisivat uusina kiinnostuneita osallistumaan toimintaan: tällöin ensimmäinen vierailu saattaa jäädä ainoaksi, kun muiden lähestyminen ja toimintaan sisään pääseminen koetaan liian haasteelliseksi. Myös Nieminen (2007, 26) korostaa sitä, että nuorille tarkoitettujen tilojen tulisi olla helposti lähestyttäviä ja oikeasti kaikille avoimia. Tyttöjen Talolla tähän on pyritty muun muassa avaamalla ovi rauhallisesti jokaisen saapuessa ja samalla kysyä kuulumisia. Haastatellut tytöt mainitsivat Tyttöjen Talolle olevan helppo tulla, ja sekä työntekijöiden, vapaaehtoisten että toisten kävijöiden olevan mukavia ja vastaanoton olevan lämmin. Jokainen haastateltava korosti oven avaamisen ja kuulumisten kysymisen merkitystä. Lämmin vastaanotto myös toisten tyttöjen kohdalla tuntui erityisen miellyttävältä, ja se sai monet jäämään esimerkiksi ryhmätoiminnan tai yksilöajan jälkeen myös avoimeen toimintaan. Haastateltavat viihtyivät Tyttöjen Talolla myös monipuolisten ajanviettomahdollisuuksien vuoksi. Eri toimintamahdollisuuksia sekä seuraa esimerkiksi pelailuun ja muuhun puuhasteluun löytyy tyttöjen mukaan aina, ja toiset kävijät sekä työntekijät huolehtivat siitä, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Toimintaan osallistumisen aktiivisuus vaihtelee tyttöjen mukaan myös sen perusteella, millainen päivä heillä on ollut koulussa tai töissä, ja joillekin juuri se, ettei tarvitse välttämättä tehdä yhtään mitään, nousi tärkeään rooliin.

73 68 En oo vielä aloittanut, mä tykkään esimerkiksi sukkien tekemisestä ja ompelemisesta, mä kuulin et tääl on tullut ompelukone, niin mä haluisin aloittaa kutomaan ja sitten ompelemaan. Lähinnä olen askarrellut, ja jossain vaiheessa tehtiin nukkeja ja jossain vaiheessa sellaisia hahmoja. Tällaisia tekemisiä löytyy. No sellast, jotkut on vähän sellasii et omis olois, ja jotkut on sellasii et ne tulee niinku et tuu pelaa mun kaa, sellasii ilosii. Ja sit ku tääl on noi työntekijätki niinku mukavii. Ja neki tulee peleihin mukaan, ja sit ku pelaa ni ne juttelee. Joo, ja just se, et vaik mä oonki tääl, ni en mä aina välttämät ees tee mitään. Et haluun olla vaan ihmisten seurassa. Et se on se toinen, et se syrjäytyminen ja sinne neljän seinän sisälle jääminen ei oo ollu koskaan niinku Siis mä oon aina se, joka on ensmäisenä menossa jonnekin jos vaan pääsee. Toisten seuraan hakeutuminen nähtiin harrastetoimintaankin osallistuessa tärkeänä. Pelien lomassa tytöt kokivat tärkeäksi nimenomaan työntekijöiden tulemisen mukaan ja keskustelujen syntymisen. Ketään ei pakoteta tekemään mitään tai puhumaan, mutta jokaiselle annetaan siihen mahdollisuus. Matala kynnys osallistua oli tytöille hyvin tärkeää, ja myös maksuttomuus mahdollisti monen osallistumisen toimintaan. Eräs haastateltavista määritteli Tyttöjen Talon ylimääräiseksi turvapaikaksi, johon on helppo tulla ja jossa saa olla toisten seurassa. Yleisesti jo toimintaan osallistumisen nähtiin olevan hyvin tärkeää, ja sillä nähtiin olevan positiivisia vaikutuksia mielialaan ja sitä kautta myös hyvinvointiin. Et mä en tiedä, missä tilanteessa sitä olis, ellei tätä taloa ei ois ollu. Et ellei ois löytänyt mitään muuta paikkaa, ku ei oikeen oo semmosta. Joka paikkaanhan on niinku kuitenkin aina jono tai jotain, ja kaikki niinku maksaa. Ni ellei tätä ois löytäny, ni vois olla asiat paljon paljon huonomminkin Kuuntelua ja vertaistukea Haastatelluista tytöistä monet olivat hyödyntäneet sekä yksilötyötä että Pop In vastaanottoa, joissa on mahdollista keskustella kahden kesken työntekijän kanssa mieltä askarruttavista asioita. Pääasiallisesti tytöt kertoivat keskustelevansa mieltään painavista asioista työntekijöiden kanssa, ja monet kertoivat sen toimivan hyvin esimerkiksi heidän terapiapalveluidensa tukena ja terapioiden katkosaikoina. Eischer ja Tuppurainen (2009, 23) nostivatkin Tyttöjen Talon tärkeäksi ja kannattelevaksi tahoksi nuorten naisten mielenterveyspalveluissa. Keskustelemalla työntekijän kanssa voidaan kannatella nuorta

74 69 sen ajan, kun hän odottaa hoitoon pääsyä, ja lievissä tapauksissa jotkin ongelmat voidaan saada käsiteltyä kokonaan; pelkästään jo kuuntelevalle ja turvalliselle aikuiselle puhuminen saattaa joskus riittää. Tyttöjen Talolta ohjataan myös muiden palveluiden piiriin, jolloin matalan kynnyksen paikkana se tavoittaa niitäkin tyttöjä, jotka muuten saattaisivat jättää hakematta apua tai tukea. Aiemmin Tyttöjen Talolla tehdyissä tutkimuksissa (ks. Eischer & Tuppurainen 2009, 73) on nostettu esiin tosissaan ottamisen merkitys tytöille, ja aineistostani nousi esiin myös se, että tärkeää oli ennen kaikkea tunne siitä, että kerrottuja asioita kuunnellaan oikeasti. Tytöillä oli vahva kokemus siitä, että heitä todella kuunnellaan verrattuna aiempaan: monilla Tyttöjen Talo oli ensimmäinen paikka, jossa he saivat tuoda ajatuksiaan esille. Lisäksi käydyt keskustelut antoivat paljon ajattelemisen aihetta ja vaikuttivat omiin pohdintoihin. Mul on niinku ihan se, et tost ihan peruskoulust asti ollu sillai, et mä oon pitäny asioit sisälläni. ( ) Et mä oon ihan pienest asti silleen, et pidän asioit sisälläni enkä puhu niist kenellekään. En mä mun vanhemmil pysty puhumaan. Et kun sanoo, et nyt tarttis jotain tehdä, niin se kans noteerataan, eikä olla vaan, et noo onhan sulla tässä ihan hyvin mennyt. ( ) et ku mullaki on aika harvoin niit keskusteluja tuolla, et täälläkin voi jutella jos on tarvis. Nii, ja et joku on vaan siinä läsnä, ni se on niinku se. Et kuuntelee ja huomaa, että haluaa auttaa ja on läsnä siinä tilanteessa. Et se on niinku tärkee. Tytöt kokivat tulevansa otetuksi vakavasti sekä työntekijöiden, vapaaehtoisten että vertaisten keskuudessa. Luottamusta ja tunnetta kuulluksi tulemisesta lisäsi palautteen saaminen: puhumisen aloittaminen koettiin helpoksi, sillä mielialat huomattiin. Tarkkanäköisen palautteen saaminen ja se, että joku aloitti keskustelun, koettiin pääasiassa hyvänä asiana. Tytöt toivat selkeästi esiin tarvettaan tuntea olonsa tärkeäksi ja merkitykselliseksi, ja he kokivat Tyttöjen Talolta saavansa aina tällaisen vastaanoton. Kyllä se oli siitä, et olin tosi ilonen ku tulin, ja sit et on tosi mukavia nuo ihmiset. Et avoimia, ja sit sellasia et tuntuu et ne oikeesti välittää ja silleen. Ettei oo vaan sellasta feikkaamista. Et ne välittää ihan oikeesti jokasesta yksilönä täällä. Ettei oo silleen, et läjä ihmisiä vaan on täällä, vaan jokanen on yksilö, ja tuleekin tosi hyvä mieli. Yleensä [työntekijä] on avannut keskustelun ja olen sitten kertonut

75 70 Tytöt kokivat tulevansa huomioitua yksilöinä ja sellaisina, että jokaisesta välitetään aidosti. Nurmi (1995, 271) näkee nuorten elämänhallinnan parantamisessa esimerkiksi syrjäytymisuhan alla olevilla nuorilla tärkeäksi intervention, johon sisällytetään positiivisesti tulkittavia tilanteita. Esimerkiksi nimenomaan ryhmäkeskusteluilla on todettu olevan oloa parantava vaikutus, ja sitä kautta se heijastuu myös muille elämänaloille. Vaikkei Tyttöjen Talolla olekaan tarkoitus auttaa ainoastaan syrjäytyneitä tai syrjäytymisuhan alla olevia nuoria, ovat toimintaperiaatteet samanlaiset. Tytöt keskustelevat paljon mieltään askarruttavista asioista keskenään, joskus isommissakin ryhmissä. Pääasiassa haastateltavat kertoivat keskustelevansa yleisistä asioista ja kuulumisista keskenään, mutta keskustelut koskevat myös välillä hyvin herkkiäkin aihealueita. Ennen kaikkea vertaistuen merkitys korostui tyttöjen puheessa. Koettiin valtavan tärkeänä huomata, että muillakin saattoi olla samanlaisia tuntemuksia ja kokemuksia, ja toisten vinkkien kuuleminen auttoi uskomaan myös omaan selviytymiseen. Lisäksi oli mahdollista käsitellä vaikeitakin asioita vertaisten kautta: esimerkiksi masennuksen käsittelyssä oli helpottavaa tietää tuntemuksien olevan keskustelukumppaneille tuttua, ja asioista oli mahdollista puhua myös huumorin kautta. Nimenomaan vertaisten kanssa käydyissä keskusteluissa nousi tärkeään rooliin se, että toisille on tapahtunut samanlaisia asioita, ja että he ymmärtävät oikeasti. Tällöin vaikeistakin asioista on mahdollisuus puhua matalalla kynnyksellä eikä tarvitse pelätä vastapuolen reagointia vaikkapa diagnoosista kertomiseen. Mä oon sen aika useesti sanonu, et jos must näkee et en oo millään juttutuulella, nii mut voi sit pakottaa puhumaan, et jos mul on joku ja sen näkee selvästi. Et pakottaa sit vaan puhumaan. Ja tavallaan huomas sen, ettei oo siinä tilanteessa yksin tai silleen. Et on muitaki ihmisiä, jotka on kokenu saman. Silleen sai keskustella siitä, must se oli tosi tärkiää. Kyl, sit ku kuuli et mitä muut laitto, tai siis tuli hyvä olo et tollekin on käyny ihan samal tavalla ku mulle ja tämmöstä. No moni täälläki on esimerkiks silleen niinku, sairastaa masennusta. Itelläki on takana pitkä, pitkä vakava masennusjakso, ni se on helppo ku voi jonkun kans niinku purkaa niitä ja käydä läpi. Sit se ei oo kuitenkaan niin sellast vakavaa, et voi naureskellaki et hehhee, kaks hullua tässä

76 71 Aineistosta nousi esiin tyttöjen tarkkanäköisyys myös toistensa tuntemuksia kohtaan. Tytöt huomioivat toistensa mielialoja ja ottivat ne reippaasti puheeksi. Toisten puuttuminen koettiin hyvänä asiana, ja tytöt kertoivat kannustaneensa toisia patistamaan puhumaan, mikäli itse vaikutti poissaolevalta. Toisten kanssa keskusteleminen helpotti asioiden käsittelyä ja vaikuttaa myös omaan mielialaan: tytöt kokoontuivat Tyttöjen Talolla isoimpaan huoneeseen välillä tarkoituksenaankin keskustella jostakin jonkun mieltä painavasta asiasta. Tasapuolisuus oli yksi keskustelujen parhaista anneista: koettiin, että jokaisella oli tilaa ja oikeus esittää oma mielipiteensä ja se hyväksyttiin. No, ohjaajilla on yleensä tapana kysyä et haluaako jutella kahden kesken. Tai sitten saattaa olla, et kun täällä on kuitenki sillä tavalla tiivis porukka, et aika paljon aina samat naamat käy, ni moni on sit heti halailemassa ja näin. Sit sen vaan jossain kohtaa unohtaa, ja yhtäkkiä se ihminen alkaaki niinku nauramaan ja niinku et tulee sellanen, et niinku mitään ei ois tapahtunutkaan. Myös toisten auttaminen oli tytöille itselleen tärkeää. Perinteisen naiskuvan ja auttamisroolin mukaisesti haastateltavat kertoivat haluavansa kuunnella ja sitä kautta auttaa toisia. Surulliselta vaikuttavaa tyttöä lähestytään kysymällä, haluaako tämä puhua ja sen jälkeen kuunnella tarvittaessa. Myös fyysisen tuen, kuten halaamisen, merkitys korostui. Toisaalta tytöt painottivat myös toisten hyvän mielen vaikuttamista itseen: omatkin murheet saattoivat jäädä taustalle toisten ollessa oikein iloisia. Lisäksi aineistosta nousi esiin vertaisten merkitys sekä monikulttuuristen että kantasuomalaisten tyttöjen keskusteluissa: toisten kulttuureista opittiin paljon, ja myös suomen puhuminen auttoi maahanmuuttajatyttöjä esimerkiksi kielen oppimisessa. Muissa paikoissa kynnys käyttää kieltä oli paljon korkeammalla, ja Tyttöjen Talolla opeteltiin toisten kieliä puolin ja toisin. Eischerin ja Tuppuraisen tutkimuksessa (2009, 77) pidettiin tärkeänä, että Tyttöjen Talolla mahdollistuu nuorille naisille paikka tulla näkyväksi ja tilaisuus tuoda esiin omia mielipiteitään. Myös omassa aineistossani painottuivat näkyväksi tulemisen lisäksi uskallus kertoa asioita entistä enemmän ja luottaa toisiin. Toimintaan osallistumisen myötä oma rohkeus kasvoi, ja vertaisilta ja työntekijöiltä saadun positiivisen palautteen ja lämpimän lähestymisen perusteella omat mielipiteet ja niiden julkituominen oli entistä

77 72 helpompaa. Myös Raitasalo (1995, 42) on huomioinut rakentavien sosiaalisten vuorovaikutussuhteiden lisäävän positiivista itsearviointia, ja myös nimenomaan toisten kanssa tekemisissä oleminen Tyttöjen Talolla koettiin vaikuttavan positiivisesti omaan mielialaan ja jaksamiseen. Yleensä kun mulla on huolia ja paha mieli, kun mä tulen tänne niin mä unohdan kaikki mun ongelmat. Mun on helppo tulla tänne ja mun on helppo unohtaa mun ongelmat, yksi kaksi kolme, mä olen tyytyväinen. Sillon ku mä tuun tänne ni mä oon yleensä ilonen ja pirtee, vaik mul olis paha mieli. Ei tääl pysty olee surullinen, ku tääl on niin kivaa aina. Varmaan just se ihmisten tapaaminen. Ja se, et saa vaihtaa kuulumisia niinku ihan perus, et mitä teit eilen. Ni, jotenki se merkitsee hirveen paljon. Ja sit kuitenki, ku täällä ei ketään syrji tai mitään, ni täällä voi puhuu silleen niinku vapaasti. Elämänhallinnan kannalta keskeistä on, miten ihminen reagoi hänelle tapahtuviin asioihin (Raitasalo 1995, 29). Keskeisesti asioihin ovat vaikuttamassa muun muassa toisilta saatu tuki, hyväksyntä ja vastavuoroiset ihmissuhteet. Vertaisilta saadulla tuella voi olla siis suuri merkitys sille, että vaikeisiinkin asioihin pystytään reagoimaan itsen kannalta positiivisesti. Haastattelemani tytöt kertoivat saavansa valtavasti voimaa toisten kävijöiden läsnäolosta, ja tällöin itselle hankalia tai stressaavia asioita tuli myös käsitellyksi. Koska toimintaan osallistumisen aikana mielialan koettiin parantuvan, se antoi voimaa myös omien asioiden pohdiskeluun ja erilaisten päätösten tekoon Ystävystymistä Sitten ku sai uusia ystäviä täältä, ni se hirveesti piristi. Et ainaki mulle nyt sellanen ilon aihe, että oon saanu niin hyviä ystäviä, että joista välitän paljon. Hyväksi elämänhallinnaksi voidaan määritellä Uutelan (1996, 50) mukaan sellainen, jossa yksilö ja ympäristö ovat sopusoinnussa keskenään: tunne elämänhallinnasta syntyy yksilön ja hänen sosiaalisen maailmansa vuorovaikutuksesta. Myös Allardt (1976, 43) on nostanut esille yhteisöön kuulumisen tärkeäksi tekijäksi osana hyvinvointia, sillä yhteisyys auttaa toteuttamaan muita tarpeita. Tyttöjen Talolla ei suoranaisesti ole tavoitteena ystävystyttää kävijöitä keskenään, mutta aineistoni perusteella monille tytöille oli

78 73 toimintaan osallistumisen ohessa löytynyt hyviä ja tärkeitä ystäviä, joiden kanssa pidettiin yhteyttä myös muulloin vapaa-ajalla. Monilla tärkeimmät kaveri- ja ystävyyssuhteet olivat nimenomaan Tyttöjen Talolla syntyneitä. Partanen (1997, 61) havaitsi tyttöjen määrittelevän kaveri- ja ystävyyssuhteet selkeästi erilaisiksi, ja myös omassa aineistossani nousi esille näiden välinen ero: aluksi Tyttöjen Talolta kerrottiin saatavan tuttavia ja kavereita, ja näistä vain osa syventyi todelliseksi ystävyydeksi. Oikeaksi ystäväksi määriteltiin sellainen, jonka kanssa aikaa vietetään myös Tyttöjen Talon toimintaan osallistumisen ulkopuolella ja joiden kanssa voi olla täysin oma itsensä. Et voi puhuu vaikeistakin asioista ja silleen. Ja voi olla ihan oma ittensä, mulle on tärkeetä että voi olla ihan oma ittensä ja mä voin niiden kans olla vaan sit niinku minä. Ettei tarvii olla mitään muuta. Ne on just sellasia. Ja voi puhua asioista. No mä oon hirveen seurallinen ja sosiaalinen persoona, mikä on varmaan vaikee uskoo niinku masentuneesta ihmisestä, mut et niinku.. he haluaa olla paljon yksin. Mut mä kaipasin just seuraa ja sitä tukea, et tavallaan et sais kavereita, joille vois puhua. Tutustuminen toisiin kävijöihin hyvin nähtiin suurena osana Tyttöjen Talon hyvää vaikutusta. Tytöt pitivät hyvin positiivisena sitä, että esimerkiksi avoimen toiminnan illoissa on yleensä aina uusia tai vähemmän tuttuja kävijöitä, joihin on mahdollista tutustua paremmin. Samanikäisiin ja samalla samanhenkisiin mutta kuitenki erilaisiin tyttöihin tutustumisen nähtiin avaavan paljon uusia mahdollisuuksia. Varsinkin ryhmätoimintaan osallistuminen nousi aineistosta merkittäväksi tekijäksi ystävyyssuhteiden syntymiselle tuttavuuden tai kaveruuden jälkeen. Esimerkiksi tytöille järjestetyssä kirjoitusryhmässä syntyi mahdollisuus jakaa kokemuksiaan ja sitä kautta löytää läheisiä ihmisiä. Tarve tutustua toisiin ja ystävystyä oli tytöillä suuri, sillä vaikka jokaisella oli Tyttöjen Talon ulkopuolellakin kavereita, saattoivat ne tyttöjen tarkemman pohdiskelun jälkeen osoittautua pintapuolisiksi tai vain koulukavereiksi. Ystävystyminen onkin nuorena tärkeää, sillä perhesuhteista hieman eriytyessä kaivataan kuitenkin yhdistymistä joihinkin, ja osittain itsenäistymisen merkityksenä on liittyminen uusiin ihmissuhteisiin (ks. Aapola 1992, 83; Eischer & Tuppurainen 2009, 25). Näre ja Lähteenmaa (1992, 333) ovat tyttötutkimusta tehdessään havainnoineet ystävyyden merkitsevän tasapainoilua itsenäistymisen sekä turvallisuuden ja läheisyyden välillä: perhe tarjoaa yleensä intiimejä suhteita, kun puolestaan suurten nuorisoryhmien toiminnat ovat ulospäin suuntautuneita.

79 74 ( ) ku on saanu ystäviä ja sellast verkostoo, tukiverkostoo. Ei niinku jää asioitten kanssa yksin, silleen ku on joku aina jolle voi puhua, jos tulee jotain. 8.3 VAHVEMMAKSI MINÄKSI Elämänhallinta ja mielikuvat itsestä liittyvät vahvasti toisiinsa. Nurmi (1995, 272) näkee oman elämän ohjaamisen tunteen vahvistavan itsetuntoa ja sitä kautta myös koettua hyvinvointia, ja Raitasalo (1995, 42) puolestaan näkee minäkokemuksen säätelevän elämänhallintaa; kokemukset itsestä ja ympäristön odotuksista vaikuttavat käyttäytymiseen ja suoriutumiseen erilaisissa tilanteissa. Nuorisotyössä tärkeänä tavoitteena onkin persoonallisuusfunktio, joka tarkoittaa tavoitetta ohjata nuorta kehittymään omaksi itsekseen (Nieminen 2007, 24). Myös Tyttöjen Talolla pyritään vahvistamaan naistietoisen kasvatuksen avulla kävijöiden minäkuvaa, uskoa omiin selviytymismahdollisuuksiin ja auttaa löytämän oma ääni ja paikka itselle tärkeissä yhteisöissä sekä yhteiskunnissa (Tyttötyö 2010). Myös haastatteluaineistostani nousi esiin näitä samoja teemoja: tyttöjen mukaan toimintaan osallistuminen on antanut heille paremman kuvan omasta itsestään ja luvan hyväksyä itsensä sellaisena kuin he ovat. Itsetunnon parantumisen ja armollisuuden lisääntymisen nähtiin johtuvan sekä saadusta palautteesta että vaikeista asioista keskustelemisen kautta. Tytöt kokivat myös oppivansa Tyttöjen Talolla paljon itsetunnon kehittymiseen tarvittavia taitoja. Osallistuminen sekä myös ymmärrys oman jaksamisen rajallisuudesta sekä sen hyväksyminen lisääntyivät ja omia tunteita opittiin huomioimaan paremmin. Oman minäkuvan kehittymiseen vaikuttivat myös keskustelut toisten tyttöjen ja työntekijöiden kanssa ja sitä kautta opittiin myös itsestä ja hyväksymisestä. Joo, kyl täälläki kuulee kommenttei. Et työntekijän kans me ollaan siitäkin juteltu, et pitää hyväksyy itsensä sellasena ku mä oon, et ne jotka ei hyväksy mua sellasena ku mä oon, ni sil ei voi mitään Itseluottamusta ja armollisuutta Lähteenmaa ja Näre (1992, 13) korostavat identiteetin kehitykselle olevan tärkeää tuntea itsensä samalla ainutlaatuiseksi yksilöksi mutta samalla osaksi ympäröivää ryhmää.

80 75 Haastateltavani toivat esiin nimenomaan omaa erityisyyttään, mutta toisaalta tarvetta ja haluaan olla samanlaisia muiden tyttöjen kanssa. Tyttöjen Talon he kokivat lisäävän positiivista mielikuvaa itsestään ja vähentävän ulkopuolisuuden tunnetta. Monet haastateltavista kertoivat itsetuntonsa olevan huono, ja kysyttäessä heidän oli vaikea määritellä omia hyviä puoliaan. Kaikki kuitenkin tiedostivat, että esimerkiksi muut Tyttöjen Talon kävijät tai henkilökunnan edustajat kuvailisivat heitä aivan eri tavalla ja paljon positiivisemmin. Monien tuntui olevan vaikeaa määritellä, mistä erot johtuivat, mutta he kuitenkin ymmärsivät itse suhtautuvansa itseensä paljon kriittisemmin. Raitasalo (1995, 59) on nähnyt itsesyyttelyn ja sen seurauksena sosiaalisen vuorovaikutuksen karttelun sopeutumista ja elämänhallintaa heikentävinä tekijöinä. Tärkeää onkin estää negatiivisen kehän muodostuminen ja auttaa tyttöjä löytämään positiivisia puolia itsestään ja naiseudestaan. Sukupuoleen liittyen varsinkin ulkonäköpaineet tuntuivat tytöillä olevan kovia, ja aineiston perusteella tyttöjä huolettikin oman arjessa selviytymisen lisäksi se, miltä he näyttävät. Sit varmaan yks mistä kaikki puhuu kans on siitä, ku pitää näyttää tietynlaiselta ja pitäis olla laiha, ja mistään ei löydy vaatteita jos on vähänki isokokosempi. Se huolestuttaa monia Punnonen (2007, 527) on korostanut aikuisten merkitystä tyttöjen itsetunnon kehittymiselle: tytöt peilaavat itseään aikuisiin ja olisikin tärkeää, että esillä olisi mahdollisimman monia ja erilaisia naisen malleja. Yleensä tyttöihin kohdistuvilla ulkonäköpaineilla tarkoitetaan erityisesti murrosikäisten tyttöjen kohtaamia paineita, mutta vaikka aineistoni koostuu täysi-ikäisten tyttöjen haastatteluista, he kokivat ulkonäköpaineet yhtä koviksi kuin nuorempanakin. Eräs haastateltavista kertoi, kuinka iän myötä hän oli kokenut paineiden vähentyneen, mutta silti hän korosti lähinnä nyt hyväksyneensä itsensä ylipainoisena. Tyttö oli kuitenkin normaalipainoinen, ja niin hänen kuin muidenkin haastateltavien puheesta nousi esiin pelko siitä, ettei vieläkään täytä ulkoa päin asetettuja ulkonäkövaatimuksia. Tyttöjen Talolla ulkonäköpaineet nousevat usein sekä ryhmissä että tyttöjen keskinäisissä spontaaneissa keskusteluissa käsiteltäviksi. Tavoitteena on, että työntekijät ja vapaaehtoistyöntekijät auttaisivat kävijöitä huomioimaan esimerkiksi median muodostaman naiskuvan rajallisuuden ja antaisivat monenlaisia naiseuden malleja, ja lopputuloksena toimintaan osallistuvat tytöt löytäisivät omanlaisensa naiseuden ja sen muodon. Osittain myös tämän vuoksi vapaaehtoisten läsnäolo on äärimmäisen tärkeää.

81 76 (Tyttötyö 2010.) Myös Lähteenmaa ja Näre (1992, 15) näkevät tyttöryhmät tärkeinä paikkoina koetella ja työstää naisroolien rajoja ja ratkaista niistä syntyneitä ristiriitoja. Haastateltavat kertoivat asioista keskustelemisen helpottaneen hieman ja saaneet ymmärtämään sen, kuinka erilaisia naiseuden tyylejä on olemassa, eikä mikään ole toista parempi tai huonompi. Lisäksi aineistoni perusteella Tyttöjen Talon toimintaan osallistumisella on suotuisia vaikutuksia kävijöiden minäkuvaan, ja monien puheessa korostui armollisuuden kasvaminen. Armollisuudeksi nähtiin lupa antaa itselle olla sellainen kuin on: kaikkeen ei ole pakko pystyä eikä kaikkea tarvitse suorittaa täydellisesti, vaan jokaisella on puutteensa ja heikkoutensa, ja kaikki ovat silti yhtä arvokkaita. Jotenki oon oppinu kyl olee armeliaampi itteäni kohtaan. Joskus niinku joskus en ollu. Joskus kaikkea muuta. On sit millanen on, että siihen nyt vaikuttaa monet tekijät. Ja vaikka se oiski nyt hyvä ehkä laihtua, ni no, ei siitä kannata ottaa niin hirveetä stressiä. Ei se auta. Sit on ihan sellasta, et jos ei nyt ihan johonki pysty, ni ei lähde niinku mollaamaan itteään sen takia. Ehkä mä oon pikkuhiljaa alkanu käsittämään sen asian, et pitäis oppia olemaan armollinen itelleen Lisää rohkeutta Aineistostani nousi esille haastateltavien kokemus siitä, että Tyttöjen Talon toimintaan osallistuminen on saanut heidät uskaltamaan enemmän. Tytöt kokevat muuttuneensa avoimemmiksi ja sosiaalisemmiksi sekä uskaltavansa kohdata omat tunteensa ja heikkoutensakin entistä paremmin. Nuorisotyön sosialisaatiofunktion tarkoituksena onkin antaa nuorille uusia toimintamalleja ja -tapoja. Nuoria sosiaalistetaan omaksumaan, muuttamaan tai hylkäämään yhteiskunnan tarjoamia arvoja, rooleja ja käyttäytymistapoja; tarkoituksena on sekä säilyttää vanhaa ajattelua että uudistaa aiempia käsityksiä. (Nieminen 2007, 23.) Myös Tyttöjen Talolla pyritään sosiaalistamaan tyttöjä sen verran, minkä he itse kokevat tarpeelliseksi. Eischer & Tuppurainen (2009, 64 65) toivat tutkimuksessaan esiin Tyttöjen Talojen rohkaisevaa vaikutusta ja tilan turvallisuutta. Ujoimmat tytöt uskaltavat olla sosiaalisia ja heitä aktivoidaan osallistumaan toimintaan kuitenkaan ilman pakottamista. Muutos ei välttämättä ole silmiinpistävä, mutta tytöille itselleen se merkitsee paljon.

82 77 Mä oon saanu joltain semmosta kommenttia, et oon ollu enemmän osallistuva ja tämmönen, nyt viime syksynä, ku sillon aikasemmin. Mmmm.. Mä rupesin semmost miettii, et mä kyllä ehkä niinku, nykyään uskallan avoimemmin jutella asioistani. Ehkä mä oon enemmän sosiaalinen. Vaik mä oon aina ollu silleen aika sosiaalinen, ni ehkä oon sit nyt enempi. Kaikkia muutoksia haastateltavat eivät osanneet heti nimetä, vaan heidän piti pohtia niitä hetki. Monet saattoivat vasta aivan haastattelutilanteen lopussa lisätä, että kokevat tulleensa rohkeammiksi tai avoimemmiksi. Muutokset ovat tapahtuneet pikku hiljaa toimintaan osallistumisen aikana, ja aineistosta oli huomattavissa ryhmätoimintaan osallistuneiden tyttöjen selkeämmät huomiot omasta kehityksestään. Aapolan (1992, 100) mukaan ryhmässä tyttöjen sosiaaliset taidot, oma identiteetti ja ihmissuhdetaidot sekä niiden soveltaminen kehittyvät. Voikin olla, että suljettuihin tyttöryhmiin osallistuminen on muovannut tytöille eheämpää itsetuntoa, mutta toisaalta kyseessä saattaa olla myös ryhmässä käytyjen keskustelujen tulos: niihin osallistuneet tytöt kykenevät analyyttisempään pohdiskeluun omasta itsetunnostaan, ja avoimeen toimintaan osallistuneilla tytöillä saattaa olla samanlaisia kokemuksia, mutta sanat asiaa kuvailemaan ovat erilaisia. Kuitenkin esimerkiksi avoimeen toimintaan osallistumisenkin nähtiin vaikuttavan paljon sosiaalisiin taitoihin ja kykyyn tulla toimeen toisten tyttöjen kanssa. Ehkä sit siihen, et tulis toimeen erilaisten ihmisten kaa. Et mul on vähän ollu se, et tuun kyl toimeen kaikien kaa, mut mä en oikeen haluu tutustuu ihmisiin. Ni tääl on sit se, et saa tutustuu uusiin erilaisiin ihmisiin. Toisiin ihmisiin tutustumisen kautta koettiin mahdolliseksi parantaa omia sosiaalisia taitoja. Rohkeus ottaa kontaktia toisiin kasvoi, ja positiivisen vastaanoton jälkeen pidettiin yhä helpompana lähestyä toisia. Tytöt kokivat sopeutuneensa paremmin ympäristöönsä saamansa rohkeuden perusteella, ja elämään koettiin tulleen enemmän tasapainoa. Sosiaalisen kanssakäymisen rohkeutta oli sekä ryhmiin että avoimeen toimintaan osallistuneilla tytöillä, mutta pääasiallisesti avoimen toiminnan kautta koettiin saatavan vielä enemmän käytännön valmiuksia toisten lähestymiseen.

83 78 Aineistosta nousi esiin myös rohkeuden merkitys oman itsensä hyväksymisessä ja omasta jaksamisesta huolehtimisessa. Tytöt kertoivat helposti ottavansa harteilleen kaikkien läheisten, niin sukulaisten kuin ystävienkin huolet ja murheet ja yrittävänsä ensimmäisenä auttaa toisia ja vasta sen jälkeen keskittyä itseensä. Vaikka Tyttöjen Talolla kehotetaankin huolehtimaan myös toisista, tärkeänä pidetään myös omasta jaksamisesta huolehtimista. Tytöille annetaan tilaa sanoa, miltä heistä itsestään tuntuu ja minkä verran he itse jaksavat. Jo aiemmin esittelin altruistisen individualismin käsitettä (ks. Näre & Lähteenmaa 1992, 330), joka on muodostettu kuvaamaan tyttöjen tapaa hallita ja muodostaa omaa elämäänsä toisten perusteella. Pyritään olemaan vahingoittamatta ympäristöä omia toiveita tavoiteltaessa ja jopa edistämään toisten hyvinvointia ennen omaa. Tytöt ovat vastuurationaalisia, ja pohtivat ratkaisuissaan myös toisten kantoja. Aineiston perusteella myös Tyttöjen Talon kävijöillä on tarve omien ongelmiensa kustannuksella pyrkiä auttamaan ja tukemaan toisia. Monet kantoivat huolta omien vanhempiensa tai ystäviensä voinnista, ja omien tunteiden esiintuomista pyrittiin rajoittamaan muun muassa itkemisen välttelyllä. Varsinkin yksilötyöhön osallistuneet tytöt kertoivat käyneensä työntekijän kanssa keskusteluja siitä, että omasta voinnistakin on huolehdittava. Tyttöjen oli vaikeaa hyväksyä sitä, ettei heidän tarvitse pystyä kaikkeen tai heilläkin on oikeus olla heikkoja. Et se on ollu vaikeeta niinku etten mäkään pysty kaikkeen, mutta se on ollu välil tosi vaikeeta. ( ), että mullakin on oikeus olla heikko ja mullakin on oikeus surra. Joskus sen tiedostaminen on hirveen hankalaa, tai ei haluis hyväksyy sitä tai silleen. ( ) Ja onhan se [työntekijä] justiinsa puhunu sitä, että sääki oot ihminen, ja sulla on oikeus olla sinä. Ni vaikka mää niinku tiedän sen, mutta se et sen kuulee toiselta ihmiseltä et tulee vaan ja sanoo, et sä oot ihminen ja itke vaan, ettei sun tarvii kantaa maailman murheita itelläs, ni siitä tulee sellanen et joku sanoo sen. Joo siis et se taitaakin olla näin, etten mä vaan Tai siis et se taitaa olla mun kuvitelmaa, että pitääki olla jotain enemmän tai silleen. Tytöt eivät olleen täysin tiedostamattomia siitä, että he keskittyvät toisiin ennen itseään. Omien heikkouksien ja ylipäätään oman itsensä hyväksymisen esteenä pidettiin nimenomaan omia ajatuksia siitä, millainen tulisi olla. He pitivät hyvin tärkeänä sitä, että kuulivat joltain oikeudestaan olla juuri sellaisia kuin ovat; on paljon helpompi hyväksyä omat rajallisuutensa sen jälkeen, kun joku muukin on sanonut sen ääneen. Tytöt kertoivat kaipaavansa jonkun hyväksyntää sille, että he saavat olla heikkoja ja itkeä. Tyttöjen

84 79 Talon koettiin olevan sellainen paikka, jossa uskallettiin puhua myös omista tuntemuksista ja pahasta olosta, ja ennen kaikkea yksilötyö turvallisen ja tutun työntekijän kanssa näyttäytyi parhaana keinona tukea tyttöjä. Avoimessa toiminnassa ja ryhmäkeskusteluissa käydään läpi yleisiä itsensä hyväksymiseen liittyviä asioita, mutta yksityiskohtaisempiin keskusteluihin tytöt kokivat pääsevänsä parhaiten pienessä ryhmässä keskustellessaan tai kaksin työntekijän kanssa. Haastattelemani tytöt kertoivat myös Tyttöjen Talon toimintaan osallistuessaan rohkaistuneensa hyväksymään paremmin asioita ja luottavansa enemmän tulevaisuuteen. Usko siihen, että asiat kyllä järjestyvät tulevaisuudessa oli hyvin tärkeää pitkään masennuksesta kärsineille: aiemmin he kertoivat tunteneensa, ettei heillä ole mitään odotettavaa, mutta nyt monet kertoivat uskovansa enemmän siihen, että tulevaisuudella voi olla tarjottavanaan hyviäkin asioita. Toki varmasti masennuksen lievittymisellä ja hoitokontakteilla on merkitystä asiaan, mutta monille tytöille Tyttöjen Talo oli ensisijaisesti se paikka, jossa positiivisempi näkemys jatkosta syntyi tai jossa sen sai muotoiltua puheeksi. Syinä nähtiin keskustelevan ilmapiirin lisäksi se, että toiminnassa pyritään keskittymään tulevaisuuteen. Tyttöjen kanssa käydään läpi myös menneisyyden ikäviä asioita, tapahtumia ja pahaa oloa, mutta voimaannuttamisnäkökulmasta keskitytään myös etsimään tulevaisuudesta hyvä asioita ja löytämään omia vahvuuksia. Monesti keskustelua pyritään ohjaamaan tähän hetkeen ja siihen, millaisia asioita tulevaisuudella on tarjottavanaan. No siis, mä, tavallaan Onhan se raskasta, mut oon mä päässy eteenpäin. Mut tavallaan se eteenpäin pääseminen on ollu vähän hitaampaa. Et nyt tavallaan ku mä oon löytäny sen oikeen koulun, ni yliopiston puolella, pystyy sit ne opinnotki ajoittaa silleen et se onnistuu. Et ku terapioit ja hoitoja on niin paljon. Mä oon alkanu suunnitella taas elämää, niinku eteenpäin. Et silleen, tekee niinku taas sellasii pitkän tähtäimen suunnitelmia, vaikka tietää et kaikki ei ehkä toteudu. Mut sitä on kiva suunnitella eteenpäin ja miettii, et mitä ois kiva tehdä vaikka viiden vuoden päästä.. ( ) et kaikki aina järjestyy. Ni pikkuhiljaa mäkin alan uskoo sen. Omien toiveiden toteutuessa ja oman paikan löytyessä esimerkiksi koulutuksen kohdalla lisäävät myönteisiä tunteita. Nurmi (1995, 268) on nähnyt uskon omiin mahdollisuuk-

85 80 siin tavoitteiden saavuttamisessa olevan merkittävässä roolissa hyvinvoinnin toteutumisessa. Koettua elämänhallintaa voidaan siis kuvailla uskoksi omasta selviytymisestä, henkilökohtaisista elämänsuunnitelmista ja niiden toteutumisesta. Aineistoni perusteella Tyttöjen Talolla pystytään vastaamaan juuri näihin tarpeisiin elämänhallinnan tukemisessa: haastattelemani tytöt kertoivat saaneensa positiivisen palautteen ja käytännön avun jälkeen uskoa siihen, että he saavat asiansa järjestykseen. Toimintaan osallistumisen koettiin tuovan paljon itseluottamusta ja rohkeutta tarttua asioiden järjestämiseen. Pitkän masennus- ja sairaslomajakson jälkeen jo se, että suunnittelee opiskelemaan palaamista ja joku auttoi siinä, vaikutti positiivisesti mielialaan ja muihinkin elämänalueisiin. Usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin, suunnitelmien tekeminen ja rohkeus toteuttaa niitä liittyykin merkittävästi elämänhallinnan konkreettiseen perustaan: elinolojen ja elämäntavan jatkuvuuden tunteeseen ja esimerkiksi toimintakapasiteettiin (Järvikoski 1996, 45).

86 81 9 ENTISTÄ PAREMPAA TOIMINTAA 9.1 TILA JA TOIMINTA Turun Tyttöjen Talo toimii projektirahoituksella, jolloin sen toimintaa varjostaa tieto määräaikaisuudesta. Oma tutkimukseni linkittyy Turun Tyttöjen Talo projektin loppuseminaariin, ja osittain sitä kautta myös jatkorahoituksen hankkimiseen. En tiedä tarkalleen, minkä verran kävijöillä on tietoa rahoituksen jaksottaisuudesta, mutta osasin varautua siihen, että tilanne saattaa heijastua kävijöiden vastauksissa. Monet tytöistä saattoivat haastattelutilanteessa hyvinkin analyyttisesti pohdiskella Tyttöjen Talon toimintaa ja esittää toiveita tulevaan, mutta kuitenkin muutamat tytöistä mainitsivat huolensa toiminnan jatkuvuudesta tai rahoituksen riittämättömyydestä. Ainoastaan mikä mä toivoisin täällä on budjetti. Tai ainakin mitä mä kuulin on, että budjetti on niin vähän Pitäisi hakea jotain lisäbudjettia, jotta tulisi sitten enemmän ihmisiä ja autetaan enemmän, on olemassa niin iso väylä, johon voisi mennä Rahoituksen vähäisyys herätti huolta, mutta sen ei nähty niinkään vaikuttavan tyttöjen omaan toimintaan osallistumiseen, vaan lähinnä toivottiin yhä suurempia kävijämääriä ja enemmän tyttöjä tuen piiriin. Tyttöjen Talolla painotetaan nimenomaan kävijöiden osallisuutta toiminnan kehittämiselle, mutta kuten Gretschel (2011, 30 31) totesi tutkimuksessaan, voivat budjetit ja talousrajoitteet estää nuorten todellista osallisuutta. Aineistossani nousi esiin tyttöjen vahva usko Tyttöjen Talon hyvään toimintaan ja viihtyminen siellä. Tytöt kokivat, että he tarvitsisivat enemmänkin mahdollisuuksia osallistua toimintaan kuin nyt jo on. Tuen ja avun tarve oli suuri; vaikka tämänhetkisiä ryhmiä, avoimen toiminnan iltoja sekä yksilötyötä pidettiin hyvänä ja tärkeänä, toivottiin niitä ennen kaikkea lisää ja useampana päivänä viikossa. Mikäli toimintaa olisi esimerkiksi jokaisena päivänä, olisivat tytöt mielestään saaneet enemmän tukea ja keskusteluaikoja työntekijöiden kanssa.

87 82 Eli koko viikko olisi mahdollista käydä täällä, koska se on vain kolme päivää viikossa, ja mä en aina ehdi. Miten, jos täällä olisi joka viikon päivä toimintaa, niin millaista haluaisit, että se olisi? Että olisin saanut enemmän tukea Joidenkin haastateltavien mielestä oli epäreilua, että maahanmuuttajatytöille järjestetään kerran viikossa vain heille suunnattua toimintaa. Pääasiallisesti haastateltavat olivat kuitenkin sitä mieltä, että eriytetty toimintaa saattaa jossain tilanteessa olla hyväksikin, jotta riittävä tuensaanti pystytään takaamaan kaikille. Kuitenkin tytöt pitivät siitä, että eri kulttuureista lähtöisin olevilla oli kaikilla mahdollisuus viettää aikaa keskenään, opiskella toistensa kieltä ja kulttuurin tapoja. Monet kantasuomalaisista tytöistä olisivat halunneet osallistua myös tiistaisin järjestettävään maahanmuuttajatyttöjen ryhmään. Budjetti asettaa kuitenkin rajoituksia sille, minkä verran ja millä kapasiteetilla toimintaa voidaan järjestää. Tyttöjen oma toive selkeästi on, että he voisivat tulla edes avoimen toiminnan iltoihin useammin kuin kaksi kertaa viikossa. Nuorten ääni on tärkeää huomioida, kun puhutaan nuorisotalojen ja tilojen ulkoisista puitteista (Kylmäkoski 2007, ). Aineiston yksi keskeisin kehittämistoive koskikin tilankäyttöä ja sen rajoituksia. Turun Tyttöjen Talo on tilana esteetön ja melko avara, ja sen sisustus on toteutettu yhteistyössä tyttöjen kanssa: seinät on maalattu kesätoiminnan yhteydessä ja tyttöjen tekemiä käsitöitä ja taidetta on esillä. Nykyisellä paikallaan Tyttöjen Talo on ollut vuodesta 2009 alkaen, ja uuden tilan nähtiin olevan paljon aikaisempaa parempi. Kuitenkin haastateltavat toivat useasti esiin, että kaipaisivat nykyisten tilojen lisäksi niin sanottua rauhallisempaa huonetta. Toivottiin tilaa, joka olisi joko hieman irrallaan muista tiloista tai ainakin muulla tavoin rauhoitettu keskusteluun, ettei meteli yltyisi aina niin kovaksi. Ryhmien käyttöön tarkoitettu huone on melkein aina varattuna, joten haastateltavat kertoivat keksivänsä omia ratkaisujaan, mikäli he haluavat keskustella rauhassa ilman taustalta kuuluvia pelailujen tai laulamisen ääniä. Aineistoni koostui kuitenkin täysi-ikäisten tyttöjen ja siitä vanhempien haastatteluista, jolloin rauhallisen tilan kaipuu saattoi korostua sen vuoksi. Nuoremmat kävijät saattaisivat toivoa tiloilta jotain aivan muuta jopa enemmän mahdollisuutta liikunnalliseen toimintaan ja lisää erilaisia videopelejä.

88 83 Et välil tänne toivois yhtä huonetta lisää, et tääl olis myös se hiljainen huone - mahdollisuus. Et kun tää huone on melkeen aina ryhmäkäytössä. Ollaan vaan tuol sit. ( ) Siel on sitä metelii juu. Et jos haluu vaik kaverin kans keskustella, ni ei aina sitte Et joko on siel, mis on ne tietokoneet, ni siel on aina joku. Tai ku sitä tilaa ei oo, ni ollaan joskus jopa istuttu siin takkien kohdalla, ku ollaan haluttu päästä syrjään. No, joskus sais olla vähän rauhallisempaa, kun noi nuoremmat vähän riehuu. En väitä ettenkö minäki siihen joskus sortuis, mut Joskus ku on silleen niinku ettei oikeesti jaksais ja toiset kiljuu siinä ympärillä, ni ehkä sillon sitten.. Ei oikeen muuta tuu mieleen. Haastateltavat pohtivat myös paljon työntekijöiden roolia Tyttöjen Talolla. Haastattelemistani tytöistä juuri ketään ei ollut osallistunut aiemmin minkäänlaiseen nuorisotoimintaan, mutta monet kertoivat kuulleensa, millaista esimerkiksi kunnan nuorisotaloilla on. Tytöt kuvasivat työntekijöiden läsnäoloa suurilla nuorisotaloilla pikemminkin valvojaksi, joka tarkkailee tilannetta, eikä ohjaa tai varsinkaan kysy kuulumisia. Läsnäolo koettiin hyvin tärkeäksi ominaisuudeksi, ja monille keskusteleminen työntekijän kanssa toimii yhtenä vahvana syynä Tyttöjen Talon toimintaan osallistumiseen. Toisaalta jotkut kokivat osaltaan myös ahdistavana tilanteen, jossa omista kuulumisista, voinnista tai ajatuksista kysellään. Kylmäkoski (2007, 401) mainitsee nuorisotilan olleen perinteisesti sellainen paikka, jossa nuorelle mahdollistuu tilaisuus keskustella luottamuksellisesti aikuisen kanssa. Kuitenkin Gretschelin (2011, 27) tutkimuksessa todettiin niin kutsutun pakko-osallistumisen olevan nuorten itsensä mielestä huono asia. Ni syy, minkätakia tää mun kaverini ei enää käyny täällä. Hän koki, et häntä jotenki.. niinku.. siis liikaa udeltiin, et mitäs hän nyt tekee. Ku niinku, hän oli päivisin [mielenterveyskuntoutujien toiminnassa], kävi niinku paljon. Et eiks hän oo niinku koulussa tai töissä, ni hän koki tän jotenki niinku sit ahdistavana tai tämmösenä. Mut et mä en oo kokenu ite, et tääl ois mitenkää niinku, sitä Tyttöjen Talojen yksi tärkeimmistä tavoitteista on nuorten naisten valtaistaminen, mutta työntekijöiden on oltava hyvin tarkkana siitä, millä tavoin tätä toteutetaan. Nuoret eivät kaikki aktivoidu samalla tavalla, ja jotkut voivat kokea ystävällisenkin kyselyn ahdistavana ja patistavana. Mikäli ongelmat aiheuttavat jo itselle huolta, voidaan kyseleminen kokea omaa ahdistusta lisäävänä ja lisätä entistä enemmän tunnetta umpikujaan ajautumisesta. Sukupuolisensitiivistä tyttötyötä tekevien ohjaajien onkin tärkeää huomioida

89 84 se, miltä he tyttöjä pyrkivät valtaistamaan tai jopa pelastamaan: työntekijät saattavat helposti innostua naistietoisuudesta liikaa (Lähteenmaa 2002, ; Tyttötyö 2010). Sukupuolisensitiivistä työotetta noudattavien tulisikin tarkasti pohtia omia arvojaan ja näkökantojaan, sillä tarkoituksena ei ole antaa tytöille valmista ajatus- tai toimintamallia. Työntekijät voisivat myös rajata tyttöjen keskinäisiä keskusteluita tarvittaessa. Aineistosta esiin nousseen ystävyysteeman varjopuolena pidettiin joidenkin tyttöjen oletusta siitä, että toiset ovat aina valmiina kuuntelemaan. Vaikka tytöt haluavatkin auttaa ja tukea toisiaan, koettiin liiallinen asioiden pyörittely toisten kanssa raskaaksi. Työntekijät voisivat ohjata tyttöjä kääntymään joissakin tilanteissa mieluummin heidän kuin vertaisten puoleen, vaikka toisaalta se saattaisi viedä joiltain pois tunnetta siitä, että Tyttöjen Talolla on mahdollisuus kannattelevaan vertaistukeen. Jos negatiivisesti ajattelee, ni täst on tullu just se, mis pyörii suurimmaks osaks, vielä, niit on tullu koko ajan lisää Nii nä samat naamat. Ni sit tiedetään ja tunnetaan, ja sit ku suurimmal osal näistä, niinku vanhemmist, tuntuu olevan jotain ongelmii, ni tavallaan ne tulee.. Siis täällä se menee ihan hyvin, mut sit ku täältä lähtee, ni ne ei pysty Jos joku haluais kertookki, ni jotain juttuja Mä oon kyl, ei mulla niin paljoo.. Tai mulla on niin paljon omaaki ja näin, ettei se mua niin paljoo Mut et kyl se aina joskus. Välillä just et jos tulee tänneki, ja aattelee et jes mä saan vaan olla, ni arvaa vaan ( ) Et ei se silleen haittaa, jos ei oo vähään aikaan, mut kyllä se välillä tulee vastaan se raja, et ei kiitos enää. Et mäkin tulin tänne sen takia, et mullakin on murheita, mut mä haluisin ajatella sen ajan jotain muuta, et mä en haluu ajatella teidän Tytöt ovat perinteisesti hyvin kiinni ystävyyssuhteissaan, jolloin syntyy usko siitä, että toiset ovat aina läsnä ja valmiita kuuntelemaan. Oman rauhan tai tilan saaminen voidaan tulkita helposti kiukuksi tai määritellä huonoksi päiväksi, jolloin tulee tarve todistaa toiselle päinvastaista. (Aapola 1992, ) Haastattelemani tytöt kuvasivat tilannetta vaikeaksi, sillä periaatteessa heillä ei ole mitään keskusteluja vastaan, mutta toisaalta he kaipasivat myös omaa rauhaa. Eräs haastateltava toi esiin myös toiveen tilanteen rajaamisesta, ja siinä työntekijöiden olisi hyvä olla tukemassa tyttöjä.

90 JOKAISELLE JOTAKN Turun Tyttöjen Talon kävijöiden ikähaitari on ikävuoden välillä. Nuoremmat kävijät löytävät helposti paikalle koulun ohjaamana tai ystäviltään kuulemalla, mutta esimerkiksi sairaslomalla tai työttömänä olevia vanhempia tyttöjä voi olla hankala tavoittaa. Haastattelemistani tytöistä ne, jotka eivät olleet kuulleet paikasta opintojensa kautta, löysivät itse tietoa esimerkiksi internetistä. Aluksi monelle oli syntynyt se kuva, että paikka on tarkoitettu nuoremmille tytöille. Aineistostani ei käynyt lopulta täysin selväksi, mistä ajatus nuorten tyttöjen paikkana oli syntynyt, mutta sen kerrottiin muuttuneen melko pian sen jälkeen, kun toimintaan oli osallistuttu ensimmäistä kertaa. Edelleen vanhemmat kävijät huomasivat selkeästi eron nuorempien kanssa, ja muun muassa näiden riehumista pidettiin joskus toimintaan osallistumista häiritsevänä tekijänä. Aineistostani perusteella tytöt toivovat toimintaan enemmän keskustelevia ryhmiä, jolloin toiminnallisuus ja esimerkiksi käden taidot jäisivät vähemmälle huomiolle. Toive oli esitetty jo aiemmin työntekijöille, ja keväällä 2011 Turun Tyttöjen Talolla aloittikin yli 20-vuotiaille tarkoitettu Teehetki-ryhmä, jossa keskustellaan mieltä askarruttavista asioista ryhmässä ja työntekijän vetämänä. Nii, teehetki joo. Ni tota, mä luulen et se voi olla sellast mitä mä ehkä oon kaivannu. Oikeen syvällisiä keskusteluja. No nyt täs teehetkessä, mikä alko pari viikkoo sitten. Se on torstaisin. Et se on Siin on just se, et ei mulle oo mitään sinänsä hyötyy, et suurin osa on näist just nuoremmille näist ryhmistä. Ni ei Sitte tykkään hirveesti täst teehetkest, tääl on sit hiljasta, ku välil tääl on vähän metelii.. Mun mielest se on ihan hyvä silleen, et mä vähän sitä pyysinki. Ku silleen, kaikilla ihmisillähän on omat ongelmansa, oli ne sitten nuoria tai vanhoja, mutta meil ei kuitenkaa välttämättä, tai et mullakaan ei välttämät oo ihan samoja ongelmia ku viistoistvuotiaalla. Ni sit on kiva päästä puhumaan niinku vanhempien kans niist omist jutuista, kun ne ehkä ymmärtää vähän paremmin. Varsinki nyt ku on tullu toi vähän vanhemmille oma ryhmä, ni on vanhemmillekin niinku sellast tiiviimpää tekemistä. Ei sinäänsä mua muuten haittaa yhtään olla nuorempien seurassa. Ei se ikä oikeesti loppuenlopuks mitään, sen huomaa ettei sil oo mitään väliä, tuolla ku pelailet ihmisten kanssa. Mut tietyis asiois sillä on vähän väliä, et nuorempien seurassa ei ehkä ihan kaikkea viitti päästää suustaan.

91 86 Syvälliset keskustelut olivat tytöille vastaus niihin toiveisiin, että pääsisi keskustelemaan asioista omanikäisten kanssa. Tytöt kokivat, etteivät aivan nuorimmat kävijät kohtaa arjessaan samanlaisia haasteita tai ongelmia, jolloin on hyvä järjestää ohjelmaa eriikäisten kesken. Varsinaisena ongelmana ei kuitenkaan pidetty nuorempien läsnäoloa, vaan omaa haluttomuutta kertoa asioista: tytöt halusivat tietyllä tavalla suojata nuorempia kuulemasta omia kokemuksiaan. Toki aineistoni rajallisuus korostuu jälleen, sillä nuoremmat kävijät olisivat voineet toivoa aivan erilaista toimintaa Tyttöjen Talolle lisää, tai vastaavasti he olisivat saattaneet haluta samanlaista keskustelevampaa ryhmätoimintaa nuoremmille ikäryhmille. Tytöt toivat esiin myös huolen Tyttöjen Talon ikärajoista. Vaikka haastattelemillani tytöillä suurimmalla osalla oli vielä useita vuosia matkaa 28-ikävuoteen, he kokivat silti huolta siitä hetkestä, kun ovat liian vanhoja osallistumaan toimintaan. Työntekijät olivat sanoneet, ettei tyttöjä kielletä käymästä Tyttöjen Talolla yläikärajan saavuttamisen jälkeenkään, mutta silti monet kokivat pelottavana sen hetken, kun eivät voi enää Tyttöjen Talolla käydä. Ikärajaa voisi mahdollisesti laajentaa joko vanhemmille tytöille tai jopa järjestää yli 28-vuotiaille kokonaan omaa toimintaa. Ehkäpä mut mä mietin sitä, et mä alan kohta olla liian vanha tänne. Vaikka mulle on kyllä sanottu, ettei ovea lyödä saman tien tyyliin nenän edestä kiinni, et voi käydä vähän vanhempanakin. Jos niinku se on semmotti, niinku, tärkeetä tai jotain. 9.3 TYTTÖJEN TALO JA POIKIEN TALO ERIKSEEN Tarkoitukseni ei ollut tässä tutkimuksessa keskittyä niinkään sukupuolisensitiivisyyden merkitykseen tytöille, sillä sitä on tutkittu jo jonkin verran aiemminkin (ks. Eischer & Tuppurainen 2009; Karman 2009; Vastaranta 2008), mutta tytöt nostivat itse selkeästi tyttötyön merkityksen esiin keskustellessamme mahdollisista kehitysideoista. He kokivat tärkeänä sen, että osallistuminen Tyttöjen Talon toimintaan on kohdistettu ainoastaan nuorille naisille: varsinkin maahanmuuttajataustaisten tyttöjen kohdalla tämä korostui erityisesti, mutta myös muiden haastateltavien kohdalla

92 87 pohdittiin paljon poikien puuttumista toiminnasta. Honkasalon ja Souton (2007, 124) sekä Punnosen (2007, 532) mainitsemat sukupuolisensitiivisen tyttötyön edut nousivat myös omasta aineistostani esille: pelkästään tytöille suunnatun toiminnan koettiin antavan enemmän tilaa itsemäärittelylle ja perinteisen sukupuolikäsityksen ulkopuolella olemiselle. Tytöt pohtivat haastatteluissa paljon sitä, miten he käyttäytyisivät, jos toimintaan osallistuisi myös poikia. Osa sanoi, että käyttäytyisi samalla tavoin kun nykyään, mutta toisaalta he näkivät sen olevan mahdollinen uhka vapaalle jutustelulle varsinkin nuorempien tyttöjen kohdalla. Varmasti se ois erilaista. Et ei tulis puhuttua tietyistä asioista välttämättä, ja se ei ois jotenkaan Se ois jotenki Se ois ehkä enemmän sellanen, semmonen niinku kerhomeininki. Et tullaan vaan ja hengataan, ei puhuta ehkä niist syvimmist asioista, mitä jokasel on kuitenki mielessä, oli sitten minkä ikänen tahansa. Kyllä se ehkä eroais, mut mun mielestä se juttu on tässä niinku se, että tää on vaan tytöille tää paikka. Et tyttöjen juttuja. Et jos ois pojille, ni kyllä sen pitäis olla... Tai silleen, erilaista. Ku tää on tällanen tyttöjen juttu, et voi tyttöjen jutuista puhua, ni jos tääl ois poikia, ni kyllähän siinä varmaan pitäis muuttaa systeemiä niinku hirveesti, et pojillekin löytyis sitä omaa. Olis varmaan. Siis Eihän tytöt puhuis näit juttuja, jos ois poikii paikalla. Mut sit se, et meno ois varmaan villimpääkin Punnosen (2007, 522) mukaan tytöille ei sallita sekaryhmissä täysin samoja asioita kuin pojille, ja oman aineistoni perusteella totean samaa. Huutaminen, metelöinti ja oman mielipiteen osoittaminen on tytöille paljon poikia harvinaisempaa, ja tyttöryhmässä myös keskinäisiä välejä saadaan tai uskalletaan selvittää sekaryhmiä paremmin. Muutamat haastateltavista nostivat esille tilanteita, joissa tyttöjen väliset erimielisyydet olivat selkeästi jääneet mieleen, ja silloin työntekijöiden rooli tilanteen selvittämisessä korostui. Tilanteita ei aina saatu selvitetyksi, mutta se antoi silti tytöille rohkeutta ilmaista tunteitaan ja esimerkkejä tilanteiden selvittämiseen. Työntekijät voisivat mahdollisesti vielä nykyistä enemmänkin antaa tilaa tyttöjen tunteidenpurkauksille, ja tämän jälkeen mahdollistaa tilanteen heränneiden ajatusten käsittelyyn ja sen pohtimiseen, mitä asialle oltaisi voitu tehdä. Tärkeää olisi joka tapauksessa saada asia käsiteltyä, ettei tilanne jäisi mietityttämään tyttöjä ja aiheuttaisi myöhempiä spekulaatioita tai epävarmuutta tilanteen lopetuksesta.

93 88 Sitähän yritettiin selvittää, niinku ohjaajien avustuksella ( ) Muistaakseni he keskusteli siin niinku, no ensin siin niinku kaikkien kesken, mut sit niinku syrjemmällä ja sit niinku pienemmällä porukalla. Sit myöhemmin ku oli tää toinen ku oli loukkaantunu... Kyl sitä niinku yritettiin selvittää, mut se sit ei valitettavasti niinku No, joskus tommosia sattuu. Et välil tulee tietty et on eri mieltä, ja sit perustelee et toi on niinku tolleen ja toi tolleen. Ja toinen sit vastaa ja perustelee et eiku se on näin ja näin ja näin. Ja toisenki pitäis sit just perustella, ettei synny mitään kauheet sellasii Sukupuolisensitiivisen työskentelyn nähtiin vaikuttavan keinoihin selviytyä erilaisissa tilanteissa. Perinteistä ajatusta tyttöjen ja poikien eriyttämisestä tyttöjen meikkikokeiluihin ja poikien autoleikkeihin (ks. Punnonen 2007, 523) ei koettu. Haastattelemani tytöt mainitsivat monissa yhteyksissä, että he näkisivät tärkeänä sukupuolisensitiivisen työn myös poikien keskuudessa. Monien mielestä olisi hyvä perustaa niin sanottu poikien talo, jossa järjestettäisiin samankaltaista toimintaa kuin Tyttöjen Talolla. Mun mielest vois niinku, tän tyyppist sekaversiota ajatella, tai sit pojille oma talo periaattees. Mä en oo koskaan käyny millään nuorisosemmosel, mut mul on vaan sellanen käsitys, et siellä jos missä, ei oikeesti ois mulle mitään tekemist Kyl se ois varmaan hyvä et pojil tehtäis vaik joku poikien talo. Et ku tääl on niinku tyttöi, mut sit jos ois poikii ni pojat puhuis jostain ihme tappelupeleist ja sotapeleist ja tommosist. Pojat nähtiin haastateltavien puheessa stereotyyppisesti riehuvina ja metelöivinä, jotka häiritsevät vakavia keskusteluja. Näkisin tärkeänä sen, että Tyttöjen Talon toiminnassa käytäisiin läpi myös tällaisia ajatuksia, ja vaikka tarkoituksena on tuoda esiin erilaisia naiseuden malleja ja vapautua rooliodotuksista, pohdittaisiin myös mahdollisesti poikana olemista ja sen haasteita nykyisessä yhteiskunnassa. Tällöin olisi mahdollista saavuttaa sukupuolisensitiivisen nuorisotyön yksi keskeisimmistä tavoitteista: tasa-arvo tyttöjen ja poikien keskinäisen moninaisuuden välillä.

94 89 10 POHDINTAA Tutkimusta tehdessäni koin pääseväni melko lähelle tyttöjen elämää: vaikka tarkoituksenani olikin selvittää Tyttöjen Talon toimintaan osallistumisen vaikutuksia elämänhallinnan kannalta sekä kävijöiden kehittämisideoita, koin saavani myös paljon tietoa sellaisista asioista, joita en edes osannut ajatella aiemmin, saati kysyä tytöiltä. Haastattelemani tytöt antoivat itsestään paljon. He kertoivat avoimesti kokemuksistaan ja kehittämisideoistaan, mutta niiden lisäksi keskustelimme paljon heidän elämästään ja sen sisällöstä. Tytöt kertoivat avoimesti vaikeistakin kokemuksistaan ja esimerkiksi masennuksestaan. Vaikka vapaaehtoistyöntekijän näkökulmasta itsellänikin oli jo aiemmin sellainen mielikuva, että Tyttöjen Talolla voidaan tukea ja auttaa toimintaan osallistuvia, en olisi osannut tutkimusta aloittaessani kuvitellakaan, miten paljon tytöt kokivat toimintaan osallistumisesta hyötyneensä. Haastatteluja analysoidessa teemat muodostuivat jonkin verran samankaltaisiksi Allardtin (1976) having-loving-being -jaottelun kanssa. Tyttöjen Talon koettiin antavan tukea käytännön asioiden ja arjen hallintaan, viranomaisten kanssa asiointiin ja opiskeluissa selviytymiseen. Lisäksi toimintaan osallistumisen koettiin lisäävän mahdollisuuksia päästä vuorovaikutukseen toisten tyttöjen kanssa eri ryhmissä sekä ylipäätään tarjoamalla tilan tavata vertaisia ja jopa ystävystyäkin. Toiminnassa koettiin myös itsetunnon ja rohkeuden lisääntyneen. Vaikka Allardtin jaottelu ja monet käyttämäni tutkimukset liittyvätkin hyvinvointiin, koen sen olevan hyvin läheinen elämänhallinnan käsitteen kanssa; elämänhallinta on melko laaja käsite, johon myös hyvinvointi kuuluu oleellisena osana. Haastattelemani tytöt kokivat omassa arjessa ja muilla elämänalueilla selviytymisessä tärkeänä sen, että oma vointi ja jaksamiskyky ovat riittävän hyviä. Tekemieni haastattelujen perusteella voin sanoa, että toimintaan osallistuneet tytöt kokivat elämänhallintansa parantuneen ja olevansa kyvykkäämpiä omien asioidensa hoitamisessa. Turun Tyttöjen Talolta saatu tuki nähtiin jakautuvan yksilötyön, ryhmätoiminnan ja avointen iltojen välillä melko tasaisesti. Jokaisella toimintamuodolla on oma funktionsa: yksilötyö mahdollistaa hyvin henkilökohtaisista tai vaikeista asioista keskustelun kahden kesken turvalliseksi ja tutuksi koetiun henkilön kanssa, jonka puheille pääsee hel-

95 90 posti ja vaivattomasti ilman jonottamista tai korkeita käyntimaksuja. Ryhmissä mahdollistui puolestaan tiivis työskentely kiinteän ihmismäärän kanssa ja sitä kautta syntyi vahvoja siteitä kävijöiden välille. Tavoitteellisissa ryhmissä, kuten esimerkiksi itsenäistyville nuorille tarkoitetussa Muuttolinnut-ryhmässä, päästiin käsittelemään teemoittain sellaisia asioita, jotka askarruttivat jossakin määrin kaikkia ryhmään osallistuneita. Toiminnallisilla harjoituksilla heräteltiin uusia ajatuksia ja näkökulmia sekä saatiin levitettyä tyttöjen kesken hyviä käytännön neuvoja. Ryhmät toimivat myös harrasteena; esimerkiksi kirjoitusryhmään osallistuneet haastateltavat näkivät sen tarjoavan uskomattoman hyvän mahdollisuuden päästä toteuttamaan mieluista harrastusta samanhenkisten muiden tyttöjen kanssa. Avoimen toiminnan illat koettiin puolestaan toimivan olohuoneena : paikkana, jossa voi halutessaan keskustella, pelailla ja tavata toisia, mutta myös mahdollisuutena raskaan päivän jälkeen istahtaa alas ja tuntea muiden läsnäolo ympärillä. Pääasiallisesti Tyttöjen Talolta saadussa tuessa korostettiinkin juuri kontaktia toisiin naisiin ja tyttöihin olivatpa he sitten työntekijöitä, vapaaehtoistyöntekijöitä tai toisia kävijöitä. Perinteiset nuorille suunnatut palvelut ovat hyödyllisiä, mutta haastattelemani tytöt kokivat ne pääsääntöisesti riittämättöminä. Myös Raunio (2004, 230) on todennut, että esimerkiksi perinteisillä sosiaalipalveluilla ei pystytä enää vastaamaan tarvittavalla kapasiteetilla niihin tekijöihin, joiden nuoret kokevat vaikuttavan omaan hyvinvointiinsa tai elämänhallintaansa. Esimerkiksi nuorten, ja siis myös tyttöjen masennus ja sen erilaiset oireet ovat lisääntyneet, jolloin terveydenhuollossa tai sosiaalipalveluissa palveluiden ruuhkautuminen hidastaa avun saamista. Monien elämänhallinta voi olla myös niin heikkoa, ettei apua tai tukea kyetä ollenkaan hakemaan, mikäli se vaatii useita puhelinsoittoja tai lomakkeiden täyttämistä. Tällöin myös esimerkiksi tilanteeseen sopivien etuuksien hakeminen saattaa jäädä väliin ja taloudellinen tilanne muuttua kestämättömäksi. Tyttöjen Talon on jo aiemmin todettu tukevan erilaisista mielenterveysongelmista kärsiviä tyttöjä. Toimintaan osallistumisen kautta on mahdollista saada apua palveluiden hakemiseen tai kannattelua pitkien jonojen ajaksi, sekä lisäksi lievimmissä tapauksissa pelkkä saatu tuki on jo riittänyt oman voinnin kohenemiseksi. Aineistoni tässä tutkimuksessa oli toki rajallinen, ja esimerkiksi tyttöjen ikä saattoi olla vaikuttamassa nyt keskeisiksi nousseisiin teemoihin. Nuorempien kävijöiden kohdalla

96 91 elämänhallintaan liittyvät tekijät ovat erilaisia, ja he olisivat voineet nostaa toisenlaisia asioita merkittäviksi itselleen. Myös maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten tyttöjen eroavaisuuksista elämänhallinnan tai toiminnasta saadun tuen perusteella olisi mielenkiintoista vertailla, ja sen avulla toimintaa olisi mahdollista kehittää edelleen. Toki Tyttöjen Talon toimintaan osallistuu varmasti myös sellaisia tyttöjä kansalaisuudesta riippumatta, jotka kokevat sen olevan ainoastaan mukava tapa viettää aikaa ja tavata jo olemassa olevia kavereita, eivätkä he koe tarvitsevansa varsinaisesti tukea millään elämänalueella. Ylipäätään kvalitatiiviset vaikuttavuustutkimukset voivat olla haastavia sen suhteen, että jokaisen haastateltavan kokemukset ja ennen kaikkea myös tarpeet eroavat toisistaan. Kuitenkin nyt tekemieni haastattelujen perusteella voin sanoa, että näille haastateltaville Tyttöjen Talon toimintaan osallistuminen oli hyvin merkittävää. Se merkitsee mulle niin paljon, et mä sain apua ja muut asiat Se merkitsee mulle todella paljon. Jos tätä tyttöjen taloa ei olisi olemassa, mulla olisi varmasti paljon vaikeampaa, ja täällä on autettu niin paljon kaikessa, että olisi tosi vaikeaa, ellei tätä olisi. Tyttöjen Talo oli monille haastateltaville paikka, josta saatiin ensimmäisenä ja viimeisenä tarvittavaa tukea. Sen nähtiin pelastaneen monista tilanteista, ja useat haastateltavista pohtivat sitä, millaisessa tilanteessa olisivat ilman toimintaan osallistumista. Tytöt tuntuivat vilpittömän kiitolliselta kaikesta siitä avusta ja tuesta jota ovat saaneet. Moni tuntui havahtuvan vasta haastattelujen aikana pohtimaan toimintaan osallistumisen merkitystä ja kokemuksiaan siitä. Tyttöjen Taloa ei pidetty itsestäänselvyytenä, eikä sen monelle eri elämänalueelle ulottuvaa tukea pystytty aina edes selkeästi määrittelemään. Mielestäni haastattelemani tytöt onnistuivat määrittelyssä ja kokemuksiensa kertomisessa erinomaisesti, ja he herättivät minutkin näkemään sukupuolisensitiivisen tyttötyön useilta eri näkökannoilta ja sellaisissa asioissa, joissa en olisi uskonut edes sillä olevan merkitystä. Aihetta olisikin mielestäni tärkeää tutkia jatkossa lisää myös elämänhallinnan näkökulmasta. Se on hyvin keskeinen osa nuoren elämää, jonka vaikutukset ulottuvat pitkälti myös myöhempään elämään. Sukupuolisensitiivisessä nuorisotyössä on mahdollista käsitellä elämänhallintaa tavoin, johon tavallisessa nuorisotyössä ei ulotuta: kyetään

97 92 keskittymään erityisesti tyttöjen tai poikien elämässä kohtaamiin haasteisiin ja sukupuolen perusteella kohdattaviin ulkoisiin vaatimuksiin. Sukupuolisensitiivisessä nuorisotyössä pystytään huomioimaan nuori kokonaisuutena ja nivomaan yhteen eri tasoilta kohdattuja toiveita, odotuksia ja vaatimuksia. Tyttöjen ja poikien erilaiset käyttäytymistavat ja kasvun tukemisen mahdollisuudet huomioimalla voidaan vastata entistä paremmin niihin haasteisiin, joita nuoret arkipäivässään kohtaavat. Yksityisen sektorin nuorisotyö ei ole ainoa, jossa sukupuolisensitiivistä työotetta mielestäni tarvitaan, ja yhä enemmän sosiaalialalla onkin alettu tehdä töitä naisten ja miesten asiakasryhmät erottaen. Esimerkiksi väkivalta-, päihde- ja erotyössä on huomioitu sukupuolten väliset erot, mutta näissäkin tapauksissa toteutus on pääsääntöisesti yksityisten toimijoiden järjestämissä projekteissa. Kokisin tekemäni tutkimuksen perusteella tärkeäksi, että sukupuolisensitiivistä työotetta alettaisiin toteuttaa esimerkiksi kunnallisessa aikuissosiaalityössä ja lastensuojelussakin. Tyttöjen ja poikien tai naisten ja miesten eriyttäminen ei aina ole tarpeellista työmuodon toteuttamiselle; tärkeintä olisi työntekijöiden tiedon omaksuminen ja tasa-arvoiseen lopputulokseen pyrkiminen erot kuitenkin huomioiden. Pystyttäisiinkö toimeentulotukiasiakkaan kanssa erilaisissa ryhmissä tai kahdenkeskisessä työssä toimimaan entistä tehokkaammin, kun huomioitaisiin hänen sukupuolensa ja yksilölliset tarpeensa? Olisiko lastensuojelussa mahdollista järjestääkin erilaisia tyttö- tai poikaryhmiä, joissa voitaisiin käsitellä lasten tai nuorten maailmaan liittyviä asioita? Ehkäistäisiinkö sukupuolisensitiivisellä tyttötyöllä nuorten tyttöjen syömishäiriöitä tai nuorten miesten itsemurhia? Kaikesta olisi mielenkiintoista saada lisää tutkimustietoa sekä käytännöstä että teorioiden tasolla. Tämä tutkimus toimii vain yhtenä näkökulmana sukupuolisensitiivisyyteen. Ilmiöön on varmasti näkökulmia yhtä paljon kuin on pohtijoitakin, mutta pääasiassa olemme kaikki jo pienestä asti ehdollistuneet siihen totuuteen, että tytöt ja pojat on tehty eri asioista.

98 93 LÄHTEET Aalberg, Veikko & Siimes, Martti A. (2007) Lapsesta aikuiseksi Nuoren kypsyminen naiseksi tai mieheksi. Jyväskylä: Gummerus. Aaltonen, Sanna & Honkatukia, Päivi (2002) Tyttöyden monet tulkinnat. Teoksessa Aaltonen, Sanna & Honkatukia Päivi (toim.) Tulkintoja tytöistä. Tampere: Suomalaisen kirjallisuuden seura, Aapola, Sinikka (1992) Helsinkiläistyttöjen ystävyyssuhteet Ihanteina itsenäisyys, läheisyys ja monipuolisuus. Teoksessa Näre, Sari & Lähteenmaa, Jaana (toim.) Letit liehumaan tyttökulttuuri murroksessa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, Alasuutari, Pertti (1994) Laadullinen tutkimus. Jyväskylä: Gummerus. Allardt, Erik (1976) Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Porvoo: Werner Södeström Osakeyhtiö. Anttonen, Eija (2006) Sukupuolisensitiivisyys kansalaistoiminnassa ja nuorisotyössä. Kever 3/2006 [online] 60efa7777c22571e800604dc4?OpenDocument Luettu Bardy, Marjatta & Heino, Tarja & Salmi, Minna (2001) Mikä lapsiamme uhkaa? Suuntaviivoja 2000-luvun lapsipoliittiseen keskusteluun. Stakes raportteja 263. Helsinki: Stakes. Camarena, Phame & Sarigiani, Pamela & Petersen, Anne (1990) Gender-Specific Pathways to Intimacy in Early Adolescence. Journal of Youth and Adolescence. 19 (1), Gordon, Tuula & Lahelma, Elisa (1992) Tyttöjen toiseus opetuksessa ja koulutuksessa. Teoksessa Näre, Sari & Lähteenmaa Jaana (toim.) Letit liehumaan tyttökulttuuri murroksessa. Tampere: Suomalaisen kirjallisuuden seura, Granfelt, Riitta (1999) Kertomuksia naisten kodittomuudesta. Tampere: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Gretschel, Anu & Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus & Nuorisotutkimusverkosto (2011) Nuorisotalo mahdollistavana lähiyhteisönä:

99 94 nuorten näkökulma. Helsinki: Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, julkaisuja 3/2011. Eichenbaum, Luise & Orbach Susie (1989) Naiseksi kasvanut Feministispsykoanalyyttinen näkökulma. Helsinki: Naisten kulttuuriyhdistys. Eischer, Heli & Tuppurainen, Jonna (2009) Tyttöjen talo on kuin avoin koti. Helsinki: Setlementtinuorten liitto. Setlementtijulkaisuja 22. Filander, Karin (2007) Sosiaalipedagogiikan uusi ajankohtaisuus. Teoksessa Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, Heikkinen, Alpo (2007) Olenko mä osa sitä riskiryhmää? Murrosikäiset pojat kouluvaikeuksien metsäpolulla. Teoksessa Heikkinen, Alpo & Levamo, Pauliina & Parviainen, Maaret & Savolainen, Aili (toim.) Näe minut kuule minua. Kokemuksia ryhmistä. Helsinki: SOCCAn ja Heikki Waris Instituutin julkaisuja 11:2007, Helander, Reetta (2002) Somalitytöt kahden kulttuurin välissä. Teoksessa Aaltonen, Sanna & Honkatukia Päivi (toim.) Tulkintoja tytöistä. Tampere: Suomalaisen kirjallisuuden seura, Hirsjärvi, Sirkka & Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula (2007). Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (2007) Nuorisotyötä on tehtävä! Teoksessa Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, Honkasalo, Veronika & Souto, Anne-Mari (2002) Monikulttuurinen nuorisotyö. Teoksessa Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, Horelli, Liisa & Haikkola, Lotta & Sotkasiira, Tiina (2007) Osallistuminen nuorisotyön lähestymistapana. Teoksessa Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura,

100 95 Hopearuoho-Saajala, Kristiina & Keskinen, Soili (1998) Tyttöjen ja poikien ystävyyssuhteet sosiaalisen sukupuolen rakentajina. Teoksessa Keskinen, Soili & Lehtonen Kimmo (toim.) Tytöt ja pojat- samanlaisia ja erilaisia. Turku: Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta, Tutkimuksia A:187, Järvikoski, Aila (1996) Sisäinen elämänhallinta ja sosiaaliset paineet. Teoksessa Raitasalo, Raimo (toim.) Elämänhallintaa etsimässä. Helsinki: Kansaneläkelaitos, Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 13, Karman, Taina (2009) Sukupuolisensitiivistä työtä oppimaan Kokemuksia Tampereen Tyttöjen Talon sukupuolisensitiivisestä työstä. Helsinki: Humanistinen Ammattikorkeakoulu. Keskinen, Suvi (2004) Katkokset ja jatkumot feministisessä sosiaalityökeskustelussa. Teoksessa Kuronen, Granfelt, Nyqvist & Petrelius (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Jyväskylä: PS-kustannus, Kiilakoski, Tomi (2007) Kasvu moneen suuntaan Kriittinen pedagogiikka ja nuorisotyö. Teoksessa Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, Kiilakoski, Tomi & Nieminen, Juha (2007) Pedagogiikka Nuorisotyön pedagogiikat ja uudet haasteet. Teoksessa Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, Kuronen, Marjo & Granfelt, Riitta & Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (2004) Sukupuolistunut ja sukupuoleton sosiaalityö. Teoksessa Kuronen Marjo, Granfelt Riitta, Nyqvist Leo & Petrelius Päivi (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Jyväskylä: PSkustannus, Kuronen, Marjo (2004) Valtaistumista vai voimavaraistumista Feministisiä näkökulmia empowermenttiin sosiaalityön käsitteenä ja käytäntönä. Teoksessa Kuronen Marjo, Granfelt Riitta, Nyqvist Leo & Petrelius Päivi (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. JYväskylä: PS-kustannus, Kuusinen, Jorma (1995) Nuorten aikuisten kehitystehtävät, onnellisuus ja kehityksen hallinta. Teoksessa Lyytinen, Paula & Korkiakangas, Mikko & Lyytinen, Heikki

101 96 (toim.) Näkökulmia kehityspsykologiaan. Kehitys kontekstissaan. Porvoo: Werner Söderströmin osakeyhtiö, Kvale, Steinar (1997) Den kvalitativa forskningsintervjun. Lund: Studentlitteratur. Kvinnoforum (2008). [online] Luettu Kylmäkoski, Merja (2007) Eteinen, vessa, keittokomero ja huone niistä on nuorisotila tehty. Teoksessa Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, Kätsyri, Heli (2004) Kipinä-projekti: nuorten aikuisten arjen tukena. Helsingin kaupungin selvityksiä 2004:5. Helsinki: Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Kölvi-poikatoiminnan internetsivut (2011) [online] Luettu Laine, Timo (2001) Miten kokemusta voidaan tutkia? Fenomenologinen näkökulma. Teoksessa Aaltola, Juhani & Valli, Raine (2001) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: Gummerus, Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma Opetusministeriö. L Nuorisolaki (2006) Nuorisolaki /72. [online]. Luettu Laurent, Lina (2004) What More Can We Do? Multicultural Girl Work In Practise. Web publications 2004:38. Helsinki City Urban Facts Office. [online] / Luettu Leisto, Leila & Tuomikoski-Koukkula, Suvi (2005) Tyttöjä pohjoisen yössä. Tyttöjen kokemuksia päihteiden käytöstä sekä sosiaalityöntekijän ja poliisin interventioista. Rovaniemi: Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 49. Luopa, Pauliina & Lommi, Anni & Kinnunen, Topi & Jokela, Jukka (2010) Nuorten hyvinvointi Suomessa 2000-luvulla. Kouluterveyskysely THL Raportti 20/2010. Helsinki: Yliopistopaino. Lähteenmaa, Jaana & Näre, Sari (1992) Tyttötutkimuksen palmikkoja punomassa. Teoksessa Näre, Sari & Lähteenmaa Jaana (toim.) Letit liehumaan tyttökulttuuri murroksessa. Tampere: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 9-21.

102 97 Lähteenmaa, Jaana (2002) Tyttöjä pelastamassa Mistä ja miksi? Teoksessa Aaltonen, Sanna ja Honkatukia, Päivi (toim.) Tulkintoja tytöistä. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, Metso, Tuija (1992) Yhdessä vai erikseen? Tytöt ja piilo-opetussuunnitelma. Teoksessa Näre, Sari & Lähteenmaa Jaana (toim.) Letit liehumaan tyttökulttuuri murroksessa. Tampere: Suomalaisen kirjallisuuden seura, Metsämuuronen, Jari (2005) Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. Jyväskylä: Gummerus. Metsämuuronen, Jari (2006) Laadullisen tutkimuksen perusteet. Teoksessa Metsämuuronen, Jari (toim.) Laadullisen tutkimuksen käsikirja. Jyväskylä: Gummerus. Moilanen, Pentti & Räihä, Pekka (2001) Merkitysrakenteiden tulkinta. Teoksessa Aaltola, Juhani & Valli, Raine (2001) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: Gummerus, Nieminen, Juha (2007) Vastavoiman hahmo Nuorisotyön yleiset tehtävät, oppimisympäristöt ja eetos. Teoksessa Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, Nitovuori, Liisa-Maria (2001) Upea minä tyttöprojekti. Tyttötyökansio. Helsinki: Setlementtinuorten liitto ry. Nurmi, Jari-Erik (1995) Nuoruusiän kehitys: etsintää, valintoja ja noidankehiä. Teoksessa Lyytinen, Paula & Korkiakangas, Mikko & Lyytinen, Heikki (toim.) Näkökulmia kehityspsykologiaan. Kehitys kontekstissaan. Porvoo: Werner Söderströmin osakeyhtiö, Nuorista Suomessa 2010 (2010). Tutkimuskooste. Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry. Helsinki: Newprint. Nyqvist, Leo (2004) Sukupuoli parisuhdeväkivallan ammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Kuronen Marjo, Granfelt Riitta, Nyqvist Leo & Petrelius Päivi (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Jyväskylä: PS-kustannus,

103 98 Näre, Sari (1992) Sankareita, onko heitä? Tyttöjen sukupuoli- ja sankarikäsitykset. Teoksessa Näre, Sari & Lähteenmaa Jaana (toim.) Letit liehumaan tyttökulttuuri murroksessa. Tampere: Suomalaisen kirjallisuuden seura, Näre, Sari & Lähteenmaa, Jaana (1992) Moderni suomalainen tyttöys: altruistista individualismia. Teoksessa Näre, Sari ja Lähteenmaa, Jaana (toim.) Letit liehumaan tyttökulttuuri murroksessa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, Näre, Sari (2002) Intimisoituvan kulttuurin muistijälkiä tytöissä. Teoksessa Aaltonen, Sanna & Honkatukia Päivi (toim.) Tulkintoja tytöistä. Tampere: Suomalaisen kirjallisuuden seura, Näre, Sari (2002) Sukupuoli- ja kulttuurisensitiivinen nuorisotyö. Teoksessa Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, Oinas, Elina & Collander, Anna (2007) Tjejgrupper rosa rum, pippifeminism, hälsofrämjande? Teoksessa Oinas, Elina & Ahlberg-Rehn, Jutta (toim.) Kvinnor, kropp och hälsa. Lund: Studentlitteratur, Olafsdottir, Margret Pala (1998) Tyttö- ja poikapedagogisia käytäntöjä päiväkoti Hjallissa. Teoksessa Arnesen, Anne-Lise (toim.) Eroja ja yhtäläisyyksiä- Sukupuoli pedagogisessa ajattelussa ja käytännössä. Helsinki: Helsingin yliopiston Vantaan täydennyskoulutuslaitoksen julkaisuja, Paju, Petri (2007) Onko nuorisopolitiikkaakin tehtävä? Teoksessa Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, Partanen, Ritva Helena (1997) Positiivinen ja vahva tyttöys tytöt identiteettinsä rakentajina perheen ja ystävyyssuhteiden parissa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden laitos. Pro gradu tutkielma. Paumo, Milla (2009) Sukupuolten tasa-arvo valtion resurssiohjaamalla nuorisotoiminnalla. Nuorisotutkimusseura, Verkkojulkaisuja 29, Payne, Malcom (1997) Modern Social Work Theory. Lontoo: Macmillan press ltd. Pekkarinen, Elina (2004) Tyttöryhmän dialoginen prosessi. Pro gradu -tutkielma. Helsinki, Heikki Waris instituutti

104 99 Pitkänen, Kati (2003) Uusi tyttötyö tuli jäädäkseen Poikatyö tulee perässä. Sosiaaliturva. 91 (14), 4-7. Poussu-Olli, Hanna-Sofia (1998) Sukupuolierot oppimisvaikeuksien, vammaisuuden ja käyttäytymishäiriöiden näkökulmasta. Teoksessa Keskinen, Soili & Lehtonen, Kimmo (toim.) Tytöt ja pojat- samanlaisia ja erilaisia. Turku: Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta, Tutkimuksia A:187, Pulkkinen, Lea (1997) Sosiaalinen kehitys lapsuudessa ja nuoruudessa. Teoksessa Pulkkinen, Lea (toim.) Lapsesta aikuiseksi. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy. Punnonen, Vappu (2007) Sukupuolisensitiivinen, sosiaalinen nuorisotyö. Teoksessa Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, Pösö, Tarja (1986) Naisesta naisvanki? Tutkimus naisten rikollisuudesta. Tampere: Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan julkaisuja 83. Raitasalo, Raimo (1995) Elämänhallinta sosiaalipolitiikan tavoitteena. Helsinki: Kansaneläkelaitos, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 1. Raunio, Kyösti (2004) Olennainen sosiaalityössä. Helsinki: Gaudeamus. Reisby, Kirsten (1998) Sukupuoliherkkä pedagogiikka. Teoksessa Arnesen, Anne-Lise (toim.) Eroja ja yhtäläisyyskiä- Sukupuoli pedagogisessa ajattelussa jakäytännössä. Helsinki: Helsingin yliopiston Vantaan täydennyskoulutuslaitoksen julkaisuja, Riihinen, Olavi (1996) Elämänhallinta-käsitteen erittelyä ja ongelmia. Teoksessa Raitasalo, Raimo (toim.) Elämänhallintaa etsimässä. Helsinki: Kansaneläkelaitos, Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 13, Roos, J.P (1987) Suomalainen elämä Tutkimus tavallisten suomalaisten elämäkerroista. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Setlementtinuorten internetsivut (2011) [online] Luettu Siurala, Lasse (2007) Nuorisopoliittinen vaikuttaminen paikallistasolla - Helsinkiläisen nuorisopolitiikan mahdollisuuksia. Teoksessa Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura,

105 100 Smith, Dennis (1988) The chicago School: A Liberal Critique of Ccapitalism. London: Macmillian Education LTD. Sundblom, Maria (2006) Helmijuttu Kirkon tyttökirja. Helsinki: Nuorten keskus ja Nuorten naisten Kristillisten Yhdistysten Liitto ry. Sunnari, Vappu (1998) Opettajan työssä tarvitaan sukupuolitietoista reflektiivisyyttä. Teoksessa Arnesen, Anne-Lise (toim.) Eroja ja yhtäläisyyskiä- Sukupuoli pedagogisessa ajattelussa ja käytännössä. Helsinki: Helsingin yliopiston Vantaan täydennyskoulutuslaitoksen julkaisuja, THL - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos [online] Luettu Tolonen, Tarja (2001) Nuorten kulttuurit koulussa: ääni, tila ja sukupuoliset järjestykset. Helsinki: Gaudeamus. Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli (2004) Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Jyväskylä: Gummerus. Turunen, Kari E. (1996) Elämänkaari ja kriisit. Jyväskylä: Gummerus. Tyttötyön valtakunnalliset internetsivut (2010) [online] Luettu Uutela, Antti (1996) Ulkoinen ja sisäinen elämänhallinta ja sairauskäyttäytyminen. Teoksessa Raitasalo, Raimo (toim.) Elämänhallintaa etsimässä. Helsinki: Kansaneläkelaitos, Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 13, Vastaranta, Johanna (2008) Sukupuolisensitiivinen tyttötyö Tyttöjen Talolla. Helsinki: Helsingin yliopisto, sosiaalityön laitos. Pro gradu tutkielma. Viitanen, Reijo (2007) Nuorisojärjestöt ja niiden muutos 2000-luvun Suomessa. Teoksessa Hoikkala, Tommi & Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, Wise, Sue (1995) Feminist ethics in practise. Teoksessa Hugman, Richard & Smith, David (toim.) Ethical Issues in Social Work. Lontoo: Routledge,

106 101 Ylönen, Oona (2009) Kaksinkertaisesti näkymättömät? Lastensuojeluun liittyvät merkitykset nuorten kokemuksissa. Turku: Turun yliopisto.

107 102 LIITTEET Liite 1. Tutkimustiedote Tyttöjen Talolle HALUATKO KERTOA KOKEMUKSISTASI TYTTÖJEN TALOLLA? Teen sosiaalityön pro gradu tutkielmaa Turun Tyttöjen Talon kävijöiden kokemuksista siitä, miten toimintaan osallistuminen on vaikuttanut heidän elämäänsä. Tutkimusta varten haastattelen Tyttöjen Talolla käyviä tyttöjä heidän ajatuksistaan, odotuksistaan ja toiveistaan. Käymme läpi aikuistumiseen ja elämänhallintaan liittyviä asioita ja Tyttöjen Talon vaikutusta niihin. Tärkeää on keskustella nimenomaan haastateltavien omista kokemuksista ja kehittämisideoista, joita heillä on Tyttöjen Talon toimintaan. Mikäli olet käynyt Tyttöjen Talolla puoli vuotta tai pidempään, ilmoita halukkuudestasi talon työntekijöille. Haastattelut tehdään alkukeväällä 2011 Tyttöjen Talolla tai muussa sovitussa paikassa. Haastattelut ovat luottamuksellisia, eikä valmiista tutkimuksesta voi selvittää, keitä olen haastatellut. Haastatteluja ei myöskään käytetä kuin tähän tutkimukseen. Ilmoittaudu työntekijälle, lisätietoja voit kysellä heiltä tai allekirjoittaneelta! Johanna Hedman valt.kand., sosiaalityö Turun yliopisto

108 103 Liite 2. Ohjeet työntekijöille haastattelusta kertomiseen OHJEET TYÖNTEKIJÖILLE HAASTATELTAVIEN HANKKIMISTA VARTEN Yleistä tutkimuksesta: pro gradu tutkielma, jonka tarkoituksena on selvittää Tyttöjen Talon kävijöiden kokemuksia toimintaan osallistumisesta. Haastattelut ovat keskustelevia, ja niiden sisällöstä ei kerrota muille. Haastattelut muutetaan sellaiseen muotoon, etteivät tytöt ole tunnistettavissa. Haastattelut tehdään alkuvuonna 2011 Tyttöjen Talolla. Tytöille kerrotaan tutkimukseen otettavan 7-15 tyttöä. Halukkaiden tulee ilmoittaa työntekijälle nimensä, yhteystietonsa, miten pitkään ovat käyneet Tyttöjen Talolla, ja mihin toimintaan osallistuneet (tässä työntekijät voivat auttaa muistamisessa jne). Näistä yhteystiedoista kerätään lista, jonka perusteella valitaan haastateltavat.

109 104 Liite 3. Teemahaastattelurunko TAUSTATIEDOT - ikä - kauanko käynyt Tyttöjen Talolla - Millaiseen toimintaan olet osallistunut? AIEMPI ELÄMÄNTILANNE - Mistä syntyi idea tulla Tyttöjen Talolle? - Mitä tiesit Tyttöjen Talosta etukäteen? - Millaisia odotuksia Tyttöjen Talolla käymiseen oli? - Millaisia ajatuksia heräsi kun kävit? - Millainen elämäntilanne oli, kun aloitit käymisen? Kenen kanssa asuit? Opiskelitko tai olitko töissä? Miten vietit aikaasi? - Oliko hoitokontakteja jonnekin? Onko nyt? - Mihin asioihin kaipasit tukea? - Missä koet olleesi hyvä ARJENHALLINTA - Mitä harrastat ja teet vapaa-aikana? - Ketä perheeseesi kuuluu? - Opiskeletko tai oletko työssä? - Millainen kotisi on? - Mitä kotitöitä teet, ja sujuvatko ne helposti? - Keneltä pyydät apua, kun tarvitset? Millaista apua tarvitset? - Riittävätkö rahasi mielestäsi hyvin? - Miten asioit erilaisissa virastoissa? - Millainen päivärytmi sinulla on? - Tupakoitko? Käytätkö alkoholia? - Kuvaile läheisiä ihmissuhteitasi - Kuinka usein käyt Tyttöjen Talolla? Mitä se sinulle merkitsee? - Mitä teet Tyttöjen Talolla, jos olet osallistunut avoimeen toimintaan? Kenen kanssa keskustelet? MINÄKUVA - Millaisena näet itsesi, miten kuvittelet muiden näkevän sinut? - Miten luulet, että Tyttöjen Talon muut kävijät/työntekijät näkevät sinut? - Mitkä ovat parhaat puolesi? Entä heikkoutesi? - Onko sinulla läheisiä ystäviä? Mistä keskustelet heidän kanssaan?

110 105 - Kenelle kerrot ensimmäisenä huolistasi? - Oletko saanut Tyttöjen Talolta ystäviä? PETTYMYKSET JA ONNISTUMISET - Millaisia ilonaiheita elämässäsi on? - Miten toimit kun kohtaat pettymyksiä? - Miten Tyttöjen Talolla toimitaan, jos joku on todella iloinen tai surullinen? ARVIO - Oletko viihtynyt Tyttöjen Talolla? - Millaista toimintaa olisit kaivannut enemmän? - Onko elämässäsi tapahtunut muutoksia sen jälkeen, kun aloitit käymään Tyttöjen Talolla? - Oletko oppinut Tyttöjen Talolla jotain? Mitä? - Oletko tullut kuulluksi? - Saitko apua, jos tarvitsit? Mihin olet tarvinnut? - Millaisia työntekijät tai vapaaehtoiset ovat mielestäsi? HAAVEET - Millaisena näet tulevaisuutesi? - Jos saisit valita, millainen elämäntilanne sinulla olisi 5 vuoden kuluttua?

111 106 Liite 4. Suostumuslomake haastatteluun SUOSTUMUS TUTKIMUKSEEN Minulle on kerrottu suullisesti ja kirjallisesti Johanna Hedmanin sosiaalityön pro gradu tutkielman tarkoitus. Olen ymmärtänyt tutkimuksen tarkoituksen. Minulle on selitetty, että haastattelussa kerätty aineisto on luottamuksellista, eikä minua voida tunnistaa antamieni tietojen perusteella valmiista tutkimuksesta. Haastattelut nauhoitetaan, mutta nauhat sekä muu tutkimuksessa kerätty materiaali tulee vain Johanna Hedmanin käyttöön. Tiedän myös, että tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista, ja saan keskeyttää sen missä vaiheessa tahansa ilman seuraamuksia. Annan vapaaehtoisen suostumukseni haastatteluun sekä haastattelussa antamieni tietojen käyttämiseen tutkimustarkoituksessa. Näitä suostumuslomakkeita allekirjoitetaan kaksi samansisältöistä kappaletta, toinen suostumuksen antajalle ja toinen vastaanottajalle. Turussa Suostumuksen antajan allekirjoitus ja nimen selvennys Suostumuksen vastaanottajan allekirjoitus ja nimen selvennys

112 107 Liite 5. Haastatteluista esiin nousseet teemat ja tyypit