Tähti se kulukeepi. Lähetysjuhlat Oulussa Käännyttääkö etelä pohjoisen? Sivu 4. Vuosisata sitten väiteltiin naisläheteistä Sivu 8

Transkriptio

1 Rauhan Tervehdyksen lähetysliite Tähti se kulukeepi Lähetysjuhlat Oulussa Käännyttääkö etelä pohjoisen? Sivu 4 Vuosisata sitten väiteltiin naisläheteistä Sivu 8

2 Lähetysliite Paheksunnan aiheuttajista Oulun suuriksi tähdiksi Tiernapojat on joulunaikaan liittyvä laulunäytelmä, joka on saanut oululaisnuoret liikkeelle jo vuosisatojen ajan. Aikoinaan kierteleviä lauluryhmiä paheksuttiin, mutta nyt perinnettä vaalitaan vuonna 2005 perustetun säätiön voimin. Tiernakaupunkiteema näkyy Oulun talvisessa kuvassa monin tavoin. Joulukauden kohokohta on keskustassa sijaitsevan Rotuaarin lavalla järjestettävä tiernapoikakilpailu. Rotuaari on kaupunkilaisten kohtaamispaikka, jonkinlainen oululaisten tori. Nuoret mittelevät Rotuaarilla laulutaidoissaan ja tiernapoikapukujensa näyttävyydessä, kuten sukupolvet aiemminkin. Nykyään äänessä myös tytöt Nykypäivänä laatua edistää Tiernapoikasäätiön järjestämä vuosittainen kilpailu. Perinnesarjassa kisaavat poikien muodostamat ryhmät. Muissa sarjoissa ääneen pääsevät myös tytöt. Tiernatyttöjä löytyy nykyään enemmän kuin poikia, jotka äänenmurroksen takia eivät ole esiintymislavalle yhtä innokkaita. Toki innovaatioillekin annetaan teknologiakaupungissa tilaa. Tiernapoikakilpailun muunnelmasarjassa on nähty laulavia robottejakin. Riikka Vuorijärvi Palvontaa ja rahantienestiä Oulun tiernapoikaperinne juontuu Kolmen kuninkaan laulannasta, joka syntyi Euroopassa keskiajalla. Erityisesti Saksan Kölnissä palvottiin jouluevankeliumissa mainittuja Itämaan tietäjiä. Näytelmä muuntui latinasta kansankieliseksi ja saavutti suuren suosion. Pohjoismaissa 1600-luvulla näytelmän esittäminen vakiintui teinien yksinoikeudeksi. Koulupojat kiersivät yksityiskodeissa laulamassa pyytäen rahaa henkensä pitimiksi ja kynttilöitä talvi-iltojen valonlähteeksi. Kirkko suhtautui maallistuneen legendan esittämiseen nihkeästi. Ärtymystä aiheutti myös poikien käytös, joka oli valepukujen suojissa joskus vallatonta. Palkkioiden keruu oli Tiernapoikien mielessä keskeisellä sijalla, kuten on usein nykyäänkin. Oulun historiasta tiedetään, että kiertelevät joukkiot ottivat verisestikin yhteen. Ryhmien kohdatessa pyrittiin tuhoamaan kilpailijan varusteet ja etenkin himoittu tähti. Kaupunki oli jaettu alueisiin eri ryhmien kesken. Panokset olivat kovat, sillä kuukauden tienestit esiintyjää kohti vastasivat jopa työmiehen kuukauden palkkaa. Suomessa tunnetaan kaksi erilaista näytelmätyyppiä, Tähtipojat ja Tiernapojat. Ensimmäinen nimeltä tunnettu suomalainen tähtipoika on kansallisrunoilijamme J.L. Runeberg ( ), joka esiintyi tähtipoikaryhmässä syntymäkaupungissaan Pietarsaaressa. Sisällön- ja laadunvalvontaa Tiernapoikanäytelmästä löytyy poliittiset vivahteensa. Itsenäisyyden alussa poliisi suositteli, että Keisari Aleksanteri, Suomenmaan suuriruhtinas korvattaisiin tekstillä Pohjolan sotasankari Mannerheim. Oulun poliisin tiedetään puuttuneen myös laulannan tasoon. Sotien jälkeen esiintyvien roikkain määrä kasvoi laadun kustannuksella. Esiintymisluvan saadakseen Tiernapoikien piti käydä poliisilaitoksella koelaulussa. Vain harvoin tiernapojat joutuvat ansaitsemaan kynttilän pätkänsä kesällä, mutta nyt he ovat tehneet senkin. Pojat mainostavat ensi kesänä Oulussa pidettäviä Lähetysjuhlia. Kuvat: Juha Heimovirta Kulukee tähtien kanssa Viime vuoden heinäkuussa minut pysäytti kapkaupunkilaisen ravintolan edessä tököttävä, kirkkain ulkovaloin koristettu puu. Kappas, jouluvalot? Mietin, että ne olivat varmasti eteläisen pallonpuoliskon kylmää talvea valaisemassa, sillä joulua pikku tähtösten tuike ei vielä sentään voinut merkata. Valoja arvioidessani puun rungosta erkani tumma hahmo, ravintolan parkkipaikanvartija. Kerroin hänelle ihmetykseni, johon Michael, Kongosta perheineen sotaa paennut isä kommentoi valaisevasti. But lady, for a Christian it is always Christmas! Sama lause kuuluu suomeksi: Mutta rouva, kristitylle on aina joulu! Kesäkuussa 2008 valtakunnalliset lähetysjuhlat järjestetään Oulussa, Suomen virallisessa Tiernakaupungissa. Tähti on kulukenu ja se sanomaton kirkkaus ulos loistanut jo kahden vuosituhannen ajan. Tiernapoikien laulusta sen kuulemme: Ja se tähti oli Jumalalta ulos lähetetty. Tähden tuike oli muinoin hiljainen viesti siitä, että Vapahtaja on syntynyt. Jumala oli lähettänyt Poikansa maailmaan. Lähetys alkoi tuolloin, pimeältä Betlehemin kedolta: Jumalan, paimenten ja tietäjien yhteistyönä. Tuo työ jatkuu yhä tänä päivänä. Yhä löytyy niitä, jotka ovat halukkaita lähtemään ja kulkemaan lähelle tai maan ääriin, levittämään sanomaa Jumalan rakkaudesta, josta ompi ilo saatu koko maailmalle. Onneksi löytyy myös lähettäjiä! Suomen Lähetysseura tekee työtä lähes 30 maassa eri puolilla maailmaa. Tunnus Rakkaus Usko Toivo ihmiseltä ihmiselle tulkitsee Lähetysseuran kokonaisvaltaista käsitystä lähetystyöstä, johon kuuluvat julistus ja palvelu. Vuoden 2008 kesäkuussa tähti saa johdattaa meitä kaikkia Oulun Raksilaan Lähetyksen ajankohtaisten ja ajattomien kysymysten äärelle. Oulun Lähetysjuhlien pääsihteeri Satu Saarinen. Kuva: Jarkko Saarinen Ouluhalli, jäähalli ja juhlateltta täyttyvät kaikenikäisistä juhlavieraista. Lähetysjuhlat syntyvät monen tahon yhteistyönä. Kutsumme Talkoolaisia Lähetysjuhlille 2008! myös Sinua valmistelemaan juhlia yhdessä! Lähetysjuhlilla voit tunnustella kansainvälisyyttä, ihmetellä uskontojen ja kulttuurien vuoropuhelua, kuulla lähetyksen sanomaa ja kokea kristittyjen välistä yhteyttä. Tähti kulukee, Sanoma maailmaan syntyneestä Vapahtajasta leviää edelleen ja kutsuu ihmisiä yhteen, idässä ja lännessä, etelässä ja pohjoisessa. Tervetuloa Lähetysjuhlille Ouluun ! Satu Saarinen Oulun lähetysjuhlien pääsihteeri Tule tekemään kanssamme SLS:n Lähetysjuhlia Oulussa! Talkoolaisia tarvitaan eri pituisiin työvuoroihin myyntityön, keittiötehtävien, liikenteenohjauksen, järjestyksenvalvonnan, kolehdinkannon, tilojen järjestelyn ja muun sellaisen parissa. Ilmoittautuminen

3 Lähetysliite S ä h k ö i s t ä l ä h e t y s t y ö t ä s u o m a l a i s e l l a k ä y t t ö j ä r j e s t e l m ä l l ä Raamattua käännetään pingviinillä Raamattua on pitkään käännetty vaivalloisesti käsityönä. Uuden käännöksen valmistuminen on saattanut kestää vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tietokoneet ja kääntämiseen suunnitellut ohjelmistot ovat nopeuttaneet käännöstyötä huomattavasti. Jos käännöstyöryhmässä on paljon jäseniä ja jokaisella oma tietokoneensa, saattavat kustannukset nousta korkeiksi. Kaupalliset käyttöjärjestelmät ja ohjelmat lisensseineen maksavat paljon. Suomalaiselle raamatunkääntäjälle se ei aiheuta ylivoimaista estettä, mutta kehitysmaissa kalliit ohjelmistot vaikeuttavat kääntämistä. Helpotusta on tuomassa suomalaisen Linus Torvaldsin rakentama Linux-käyttöjärjestelmä. Myös muut niin kutsutut avoimen lähdekoodin ohjelmat saattavat mullistaa Raamatun kääntämistä etenkin vähemmistökielten kannalta. Kaikkien ulottuville Linux tunnetaan pingviinimaskottinsa lisäksi parhaiten siitä, että se on ilmainen, vapaasti levitettävä ja suurelta osin vapaaehtoistyönä ohjelmoitu. Se toimii vanhoissa kaatopaikalle joutavissa tietokoneissakin. Maailman yleisimmän kaupallisen käyttöjärjestelmän, Microsoft Windowsin päivitykset vaativat koko ajan tehokkaampia tietokoneita. Ja lisää rahaa. Pelkästään ilmainen käyttöjärjestelmä ja halvat tietokoneet eivät Raamattua käännä. Niihin tarvitaan myös kääntämistä helpottavia ohjelmia, joita tähän saakka on ollut saatavissa lähinnä kaupallisille käyttöjärjestelmille. Nyt ohjelmia on ryhdytty siirtämään Linuxille yhteensopiviksi, kertoo filosofian tohtori Kari Valkama. Hän on kääntänyt Raamattua vuodesta 1984 lähtien kaakkoisaasialaisille kielille, mutta pari vuotta sitten hän siirtyi ohjelmistotuotannon puolelle, koska oli tyytymätön sovellustarjontaan. Tällä hetkellä ohjelmat ovat vasta kehityksensä alkuvaiheessa, joten niiden käyttäjäjoukkokin on olematon. Valmiita ohjelmia ovat muun muassa BibleTime, Sword ja Bibledit, Valkama kertoo. Avoimen lähdekoodin ohjelmistoja käytetään lähinnä niissä käännöshankkeissa, joissa kansalliset kääntäjät ja kansalliset käännösjärjestöt ovat tärkeässä asemassa. Näin ollen kyse ei ole maantieteellisestä alueesta vaan tavasta tehdä työtä. Kolmannen maailman raamatunkäännösjärjestöillä ei ole rahaa ja siksi niille Linux on hyvä vaihtoehto. Kielimuuri murtuu Linux-käyttöjärjestelmässä on eräs ominaisuus, joka tekee siitä houkuttelevan työkalun harvinaisille kielille kääntämisessä. Sille kelpaa kaikki kirjaimet. Linuxia voidaan vapaasti muuttaa. Tämä on tärkeätä kielille, jotka käyttävät epätavallisia kirjoitusjärjestelmiä. Windowsilla ei yksinkertaisesti voida kirjoittaa kaikkia maailman kieliä. Microsoftin johtaja Bill Gates ei ole kiinnostunut vähemmistökielistä, Valkama toteaa. Uusi tekniikka mullistaa raamatunkääntämisen etenkin kehitysmaissa. Ilmainen Linux-käyttöjärjestelmä tuo käännöstyökalut kaikkien ulottuville. Kuva: Janne Kankaala Käytännössä raamatunkääntämisen siirtäminen Linux-käyttöjärjestelmälle merkitsee myös laittoman ohjelmien kopioinnin vähenemistä. Kehitysmaissa on käytetty piraattikopioita, koska laillisia ohjelmia siellä ei yksinkertaisesti voi ostaa. Kun esimerkiksi Indonesiassa menee ostamaan tietokonetta, myyjä kysyy, mitä ohjelmia laitetaan mukaan. Tietokoneen saa vaikka täyteen mitä tahansa ohjelmia. Janne Kankaala Käännöstyöhön sopivia ohjelmia kehittävät Wycliffe-raamatunkääntäjät, Yhdistyneet Raamattuseurat ja monet avoimissa ohjelmistohankkeissa mukana olevat yksityiset henkilöt. Kari Valkaman mukaan ohjelmien tekemiseen tarvitaan paljon eri alojen ammattilaisia. Kiinnostuneet voivat ottaa häneen yhteyttä sähköpostitse: karivalkama@mac.com. AIDS-orvot pelottavan yksin avusta huolimatta HIV/AIDS tuhoaa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa parhaassa työiässä olevia miehiä ja naisia. Monet sairastuneista ovat pienviljelijöitä, jotka sairauden edetessä eivät enää jaksa hoitaa viljelyksiään. Seurauksena on nälkä, joka hivuttaa sairauden rasittamia ihmisiä ja heidän perheenjäseniään. Kirkon Ulkomaanavussa työskentelevä Saara Ojanen tuntee erityisesti Ugandan olosuhteet, sillä avustusjärjestö työskentelee maassa. Lasten otettava vastuu toimeentulosta Tarina on kuitenkin lähes sama kaikkialla. Ensin sairastuu isä. Sairauden takia perheenjäsenten on pakko ottaa vastuu viljelyksistä. Jo pienet lapset ovat mukana auttamassa. Isän hoito vie perheen varallisuutta. Kun hän kuolee, hautajaisiin uppoaa paljon rahaa. Ainakin Ugandassa hautajaiset ovat isoja ja niissä on tavan mukaan tarjottava hyvää ruokaa. Seuraavaksi sairastuu äiti. Kun hän ei enää jaksa tehdä työtä, vastuu siirtyy lapsille. Jos he ovat vähän vanhempia, tilanne ei ole kaikkein surkein. Jos lapset ovat pieniä, seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Usein äiti rukoilee, että hän eläisi edes muutaman vuoden pitempään, jotta lapset varttuisivat vähän vanhemmiksi. Kun äiti lopulta kuolee, hautajaiset vievät taas lasten kipeästi tarvitsemaa varallisuutta. AIDS-orpojen kohtalo saattaa Afrikassa olla kammottava, kertoo Saara Ojanen. Jos isovanhempiakaan ei ole enää olemassa, lapset joutuvat naapureidensa armoille. Joskus naapurit kaventavat ryöstelyllä lasten mahdollisuutta edes välttävään toimeentuloon. Lisää elinaikaa vanhemmille YK ja kansainväliset järjestöt auttavat perheitä monissa Afrikan maissa jo ennen vanhempien kuolemaa. Lääkkeet, lepo ja hyvä ravinto voivat tuoda vanhemmille lisää elinaikaa ja lapsille tilaisuuden varttua. Lapsia autetaan heidän vanhempiensa kuoltua. Heitä neuvotaan muun muassa miten viljellä ja heille annetaan henkistä ja materiaalista apua. Kirkon ulkomaanapu esimerkiksi järjesti Ugandassa kolme leiriä lapsille tammikuussa. He saivat nukkua sängyissä, heillä oli patjat ja moskiittoverkko. He jopa luettelivat kaiken saamansa hyvän. Siitä näki, että elämän perusasiat olivat olleet kadoksissa. Lapset ihastelivat myös kraanavettä. He alkoivat pestä vaatteitaan. Ja toipua. Hymy on kehityksen merkki, muuan avustaja sanoi. Näillä lapsilla ei ole ollut syytä hymyyn. Nyt he ovat alkaneet hymyillä, auttaja jatkoi. Vaikka monet AIDS-orvot saavat tukea, useat joutuvat elämään ilman aikuisia. He ovat jääneet pelottavan yksin. Miljoonien elämä tuhoutuu Pekka Helin YK:n tilastojen mukaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa oli miljoonaa AIDS-orpoa. Vuonna 2006 kaksi kolmasosaa maailman HIVin tartuttamista ihmisistä asui Saharan eteläpuolisessa Afrikassa eli noin 24,6 miljoonaa ihmistä. Tartunnan samalla alueella sai vuonna 2006 noin 2,8 miljoonaa ihmistä. Tautiin kuoli alueella vuonna 2006 noin 2,1 miljoonaa ihmistä. Luku edustaa peräti 72 prosenttia maailman kaikista taudin aiheuttamista kuolemista.

4 Lähetysliite Etelän kirkko ravistaa uskoa myös meillä Afrikan, Etelä-Amerikan ja Aasian kirkot, niin sanottu etelän kirkko, ovat nousemassa kristikunnan uusiksi suunnannäyttäjiksi. Pohjoinen kirkko, uskosta kenties vieraantuva länsimaailma, saattaa rimpuilla vastaan, mutta menettää johtoasemansa vääjäämättä. Kristinuskon painopiste on siirtynyt Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelle etelään ja itään. Kristityistä jo 60 prosenttia asuu länsimaiden ulkopuolella. Kysymyksessä saattaa olla yksi historian merkittävimmistä käänteistä. Entäs sitten? tuhahtaa joku. Lännen vanhat kristityt jäärät päättävät kuitenkin yhä kaikesta. He opettavat mustaa ja keltaista miestä opissa ja uskossa, lähettävät kengättömille kenkiä ja vetävät virsihartauden päälle. Tuhahtelija ei voisi olla enemmän väärässä. Etelän kirkon väestöylivoima kasvaa niin suureksi, että monet uskoon liittyvät asiat ja opit on ajateltava uudestaan myös pohjoisen kirkossa. Uutta on tulossa ja saavikaupalla. Etelän anti voi osoittautua kristinuskoa virvoittavaksi. Joitakuita se saattaa myös vihlaista. Etelän uskovat karismaattisia Etelän kirkko tuo kristillisyyteen yhteisöllisyyttä. Pohjoisessa ihmiset ovat individualisteja, etelässä yksilö nähdään yhtenä ryhmän jäsenenä. Etelässä on vähän pakko kuulua porukoihin, kun sosiaaliturvaa ei ole. Jumalanpalvelukseen mennään riemulla. Ollaan elossa ja iloitaan! Huomenna ei kenties ole leipää eikä työtä. Etelän kristityt ovat usein karismaattisia, mikä ilmenee armolahjojen käytössä. He eläytyvät kokonaisvaltaisesti uskon todellisuuteen. Elämässä on paljon sellaista mitä järjen avulla ei pysty selittämään. Tämä on vastakohta monien pohjoisen uskovien viileälle pohdiskelulle. Kristinuskon tulevaisuus muotoutuu länsimaiden ulkopuolella niin sanotussa etelän kirkossa. Etelän kirkkoon lasketaan kuuluviksi Afrikka, Etelä-Amerikka ja Aasia. Kuvassa luterilaisen seurakunnan kyltti Zairessa. Kuva: Kuvakotimaa/Timo Korhonen Suomen kirkkoihin afrikkalaissoundeja Suomessakin on nähtävissä etelän vaikutteita, jos niin vain haluaa tulkita: Kirkoissa soivat afrikkalaisrytmit kuin varaslähtönä suureen mullistukseen. Jaakko Löytty viihdyttää kansaa aidolla afrikantavaralla. Virsikirjauudistuksessa ei unohdettu eksotiikkaa. Mutta etelän ja pohjoisen suhde ei ole pelkkää jakarandaa ja amania, vaan raamattua ja kiivastakin sananvaihtoa. Etelä haastaa pohjoisen uskonasioissa ja hyvässä tapauksessa myös uudistaa pohjoista kirkkoa. Kuoro laulamassa kirkon edessä Zimbabwessa. Etelän kirkossa jumalanpalvelukseen osallistutaan riemulla. Kuva: Kuvakotimaa/ Timo Korhonen Suurin osa kristityistä asuu länsimaiden ulkopuolella Arviot kristittyjen määrästä miljoonittain 2007 ja Afrikka Latinalainen Amerikka Aasia Eurooppa Pohjois-Amerikka Oseania Lähde: Status of Global Mission 2007 Evankeliumi pysyy samana, mutta kristinuskon ulkoinen kuva muuttuu. Teologiakin voi muuttua, samoin maailmanlähetys. Lähetystä on jo suunnattu eri lailla etelän kirkon pyynnöstä. Lähetystyöntekijöiden enemmistö tulee jo nyt etelän kirkoista. Lähetit eivät mene enää pohjoisesta etelään, vaan kaikkialta kaikkialle. Monet toivovat, että lähetystyöntekijöiden toimintaa ja vaihtoa koordinoidaan suunnitellusti eikä uskonveljien liikavarpaille kompuroida. Suomessakin on jo nähty lähettejä etelästä. Heitä tulee varmasti lisää. Tunnustuskuntien sisällä painopiste opillisissa asioissa on jo siirtynyt etelään. Oikeasta opista väännetään joskus kovasti kättä pohjoisen kirkon kanssa. Afrikkalaiset kirkot torppasivat jokin aika sitten Ruotsin kirkon homomyönteisen kannan Luterilaisen maailmanliiton kokouksessa. Irtautuminen pohjoisen kirkon johdosta tulee olemaan kaikille piinallista. Etelän teologit ovat yleensä konservatiivisempia kuin pohjoisen kollegansa. Köyhät kääntyvät kristityiksi Etelässä esiintyy paljon mielivaltaa ja korruptiota. Seurakunnat toimivat auttajina ja lohduttajina. Helluntailaistyyppinen lähetystyö on suuri voittaja etelän herätyksessä. Etelän kirkko on köyhien kirkko. Sadat miljoonat köyhät hakevat apua uskosta. Kristittyjen määrän kasvu etelän kirkossa johtuukin ennen kaikkea julistustyöstä. Väestönkasvun merkitys kristinuskon leviämisessä näyttelee vähäisempää roolia. Huikeimpien arvioiden mukaan kristinuskosta tulee jälleen köyhien kirkko aivan samalla tavalla kuin alkukirkko oli köyhien ja vähäisten, pienten ihmisten kirkko. Näin voi käydä, varsinkin jos pohjoisessa luovutaan kristillisyydessä kuten on pelätty. Pekka Helin

5 Lähetysliite Keniassa ei kätketä ristiä. Usko on luonnollinen osa elämää. Se näkyy kaduilla, kaupoissa ja vaikkapa poliittisissa tilaisuuksissa. Keniassa tarra bussin kyljessä saattaa kertoa, että Jeesus rakastaa sinua. Kuva: Lehtikuva/ Simon Maina Keniassa usko näkyy kaikkialla Keniassa rautakaupassa saattaa olla teksti Jeesus rakastaa sinua. Tarra bussin kyljessä voi kysyä, missä haluat viettää ikuisuutesi, tupakoijien vai eitupakoijien osastolla. Usko näkyy kirkkaasti Kenian jokapäiväisessä elämässä ja arjessa, kertoo Oulun kansainvälisen koulun luokanopettaja Eric Mwai, 31. On aivan tavallista, että kouluissa, häissä ja poliittisissa tilaisuuksissa rukoillaan. Hengelliset värssyt soivat Suomessa usein vain radio Deissä, mutta Keniassa, Mwain kotimaassa gospelia tunkee aivan tavallisilta radio- ja televisiokanavilta. Saarnaajat evankelioivat kaduilla. Keniasta on vaikea löytää ketään, jolla ei olisi uskonnollista vakaumusta, Mwai toteaa. Keniassa turvataan omaan porukkaan Keniassa uskovaiset ovat yhteisöllisiä. He hakevat ongelmiinsa apua kirkoista, jotka tarjosivat sosiaalipalveluja jo ennen valtiota. Kirkoilta odotetaan johtajuutta esimerkiksi HIV/AIDS -kysymyksessä ja demokratian kehittämisessä. Kristityt ovat enemmistö Keniassa Kirkot ansaitsivat kenialaisten luottamuksen jo kauan ennen kuin Kenian valtiota oli edes perustettu, Mwai huomauttaa. Länsimaiden ulkopuolisessa niin sanotussa etelän kirkossa on yleinen ilmiö, että ihmiset turvaavat toisiinsa ja kirkkoihin, koska valtiosta ei ole aina auttajaksi. Uskonlahkojen kamppailu ongelma Kenian kirkoissa on myös ongelmia. Erilaiset uskonlahkot kamppailevat toistensa kanssa hyvinkin epäterveellisellä tavalla. Evankelistat käännyttävät omiin porukoihinsa ihmisiä, jotka jo kuuluvat johonkin kirkkoon. Pastoreilla on kiire toistensa päihittämisessä, Mwai pahoittelee. Kenian kirkoilla on hyvin erilaisia perinteitä. Ne riippuvat siitä, mistä maasta lähetyssaarnaajat aikoinaan tulivat, Mwai selostaa. Hän itse on anglikaani. Vaikutteet ovat sekoittuneet paikalliseen kulttuuriin. Nykyään on vaikea sanoa, mikä kirkoissa on aidosti afrikkalaista ja mikä ei. Keniassa ei ole valtionkirkkoa. Kenialaisista 38 prosenttia on protestantteja. Roomalaiskatolisia on 28, protestantteja ja muslimeja 6 prosenttia. Loput harjoittavat maan perinteisiä uskontoja. Useimmat kristityt asuvat Kenian keski- ja länsiosissa. Muslimit asuvat pääasiassa maan itäisissä osissa ja rannikolla. Kenialaisen Eric Mwain mukaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon ei tarvitse kopioida mitään Keniasta eikä mistään muualtakaan. Mwai työskentelee Oulun kansainvälisessä koulussa luokanopettajana. Kuva: Pekka Helin Suomen kirkon ei tarvitse kopioida mitään Mwain mielestä Suomen luterilaisen kirkon ei tarvitse kopioida mitään hänen kotimaastaan Keniasta eikä mistään muualtakaan. Suomella ja Kenialla on hyvin erilainen historia ja perinne. Haasteetkin ovat erilaisia. Olisi hölmöä ja epäviisasta ryhtyä tekemään suoria vertailuja. Ainoa asia, jossa Suomen kirkko voisi ottaa jämäkämmän kannan, ovat sosiaalikysymiset kuten ihmiskauppa ja epäreilu kansainvälinen kaupankäynti, Mwai lisää Suomen kirkko voisi ottaa haltuunsa moraalisen johtajuuden näissä asioissa aivan samalla tavalla kuten Kenian kirkot ovat tehneet. Suomalaiset voisivat myös rohkaistua kenialaisten sisarten ja veljien lujasta asenteesta vaikeassa tilanteessaan. Pekka Helin Tähti se kulukeepi Rauhan Tervehdyksen lähetysliite Kustantaja Kotimaa-yhtiöt Oy Julkaisija Rauhan Tervehdys ry Päätoimittaja Janne Kankaala Toimittaja Pekka Helin Ulkoasu Aija Tihinen Osoite PL OULU Painosmäärä Painopaikka Kalevaprint Oy Oulu 2007

6 Lähetysliite Sohvaperunasta pyhiinvaeltajaksi Kristuksen seuraajat ovat kuin huimapäisiä löytöretkeilijöitä. He kuulevat Herransa kutsun ja uskaltavat lähteä elämän kestäviin seikkailuihinsa. Uskova on Kolumbus, hän menettää jokaisen maan. Ei ole muuta kotia kuin kaipaus, kiteytti oululaiskirjailija Aku-Kimmo Ripatti kristinuskoon kuuluvan matkaan lähtemisen asenteen lähetin ja löytöretkeilijän rohkeuden. Kristuksen seuraajat ovat kuin huimapäisiä löytöretkeilijöitä. He uskaltavat reagoida kuulemaansa kutsuun ja lähteä elämän kestäviin seikkailuihin niin sisäavaruuteensa, jota Jumala puhuttelee, kuin koko luomakuntaan, jossa Luojan jäljet näkyvät niiden jäljittäjille. Kristitty on perimmäiseltä luonteeltaan sekä pyhiinvaeltaja että lähetystyöntekijä: matkalla itse, ja jakamassa matkalla kaikkea Jumalalta saamaansa hyvää muille. Valittu kansa kulkee kohti Luvattua maata, joka siintää kerran sen jokaisen edustajan edessä. Pyhiinvaeltaja on vähintäänkin henkisessä liikkeessä, aina valmiina lähtöön(sä), vaikka viimeiseen. Me sohvaperunat sen sijaan yritämme tyydyttää taivaskaipuutamme korvikkeilla ja sielun pikaruualla. Sohvaperunan luvattu maa on yhtä lähellä kuin kaukosäädin tai kiusaus langeta klassiseen kuolemansyntiin: hengelliseen velttouteen. Kristitty Eurooppamme onkin väsähtänyt ja kasvuun kyllästynyt, taantuva. Nuoruuden dynaaminen into ja Hengen tuli hiipuvat säästöliekillä. Lähetystyön valtavirta kääntyy tällä vauhdilla kohta toisinpäin. Afrikan ja Aasian nuorten ja viriilien kirkkojen sanansaattajat palauttavat pian tänne sen viestin, joka ennen lähti Euroopasta maailman eri kolkille. Väärin sytytetty hengen palo Lähetystyö kohtaa nykyään vastuksia oman kirkkomme sisälläkin. Jopa osa työntekijöistä kysyy, Kristitty on sekä pyhiinvaeltaja että lähetystyöntekijä: matkalla itse jakamassa saamaansa hyvää. Kuva: Kuvakotimaa/Matti Karppinen onko meidän tehtävämme muka viedä omaa uskoamme muille. Eikö jokainen tule omalla uskollaan autuaaksi? Lähetystyöstä etsiskellään epäkohtia: länsimainen kulttuuriimperialismi kuulemma tuhoaa aitoja ja alkuperäisiä kulttuureita pikantteine tapoineen (luontaishoidot, ympärileikkaus, noituus, pakanalliset palvontamenot ). Jos täältä täytyy toisiin kulttuureihin lähteä niitä auttamaan, se täytyisi tehdä hienotunteisemmin ja taitavammin, sanovat kriitikot, näyttämättä tosin itse esimerkkiä. Löytöretkeilijät ja lähetystyöntekijät ovat maailman sivu saaneet kuulla pikkusieluisten sohvaperunoiden pilkallista naljailua: Mitähän tuostakin tulee Ja kun jossain sitten hengen palo syttyy, se on varmaan väärin sytytetty. Arto Melleri kertoo runossa Ilmalaiva Italia kenraali Nobilesta, tutkimusmatkailijasta, joka lensi vuonna 1928 ilmalaivallaan Suomenkin yli matkalla pohjoisnavalle: Se, joka matkalle lähtiessään tietää / minne päätyy, on siellä jo, / siiventynkiensä kantaman päässä; / jääkää hyvästi, epäilijät, suupielissä hymy / kuin kuolainten jäljet: / tätä tietä hän ei ole pääsevä perille, / perille, niin kuin se olisi / jokin paikka, / päivässä kukaan ei voi ehtiä kuin päivän matkan, / enemmän, enemmän totta on ottaa mittaa / Katovaisuudesta, Melleri kirjoittaa. Todista Jumala tieteellisesti Moni extreme-elämyksiä metsästävä ja kaukomaita myöten itseään etsivä 2000-lukulainen ei uskalla lähteä tutkimaan ja seuraamaan sitä Abrahamin ja Iisakin Jumalaa, johon uskoen sukupolvet ennen meitä elivät ja kuolivat. Todisteita Lähetystyö kuuluu kaikille kristityille, mutta vain harva on kutsuttu lähtemään vieraille maille. Kuva: Lehtikuva/ Miguel Vidal Uskova on Kolumbus, hän menettää jokaisen maan. Ei ole muuta kotia kuin kaipaus. Näin kiteytti Aku-Kimmo Ripatti matkaan lähtemisen asenteen. Kuva: Lehtikuva

7 Lähetysliite Kristus-tielle lähtemiseen mielekkyydestä tulisi olla jo ennen matkaan lähtöä! Kaavoihinsa kangistuneet ja Jumalan matkaan lähtemisestä kategorisesti kieltäytyvät vapaa-ajattelijat vaativat: Todista jumala tieteellisesti! Mutta uskon todisteet saadaan toisella tavalla. Vasta Tiellä pyhiinvaeltajat saavat todisteita taivasmatkansa tolkullisuudesta. Siksi: Jääkää hyvästi, te jotka aina tekeviä paremmin / tiedätte mitä pitäisi, miten / tiedätte, ette tee, laitatte hattunne hyllylle / jonka nimi on Historia, / kenraali Nobile lentää historian kraatterien yli Minäkö lähetystyöntekijä? Lähetyskäskyyn (Matt. 28) voi karkeasti ottaen vastata kahdella tavalla. Pitämällä oman pelipaikkansa kotikentällä eli elämällä todeksi uskoaan omassa lähipiirissä; lähettämällä viestikapuloita eteenpäin sanoin, rukouksin ja rakkauden teoin. Vain harvojen kristittyjen kutsumuksena on vieraille maille lähteminen. Voiko lähetystyön siis jättää vain siitä syttyneiden henkilöiden huoleksi? Lähetystyö kuuluu kaikille kristityille. Sille on sosiaalinen tilaus kaikkialla siellä, missä taiteillaan uskon ja epäuskon rajalla, toivon ja epätoivon välimaastossa, siellä missä on tarvetta lähimmäisenrakkaudelle ja joku, jolla on sitä jaettavaksi. Miten minä voin osallistua lähetystyöhön? Suomi on yhä kristinuskon hengen hapattama maa, mistä on seurannut monenlaisia siunauksia kansallemme. Kirkollisveronmaksaja tekee hyvin jatkaessaan sukupolvien ketjua. Lasten kristillisen kasvatuksen ja kastamisen merkitystä ei voi vähätellä. Usein kuulee valitusta, ettei verojen jälkeen jäävällä summalla saa mitään. Lähetystyö tarjoaa tähänkin ratkaisun. Summalla, jolla Suomessa rahoittaa reippaan ravintolaillan, saa autettua jossain toisessa maassa asuvaa lajitoveria hämmästyttävän paljon. Lapsiystävällistä on ottaa lähetysmailta kummilapsi. Jos aikaa ja rahaa vielä riittää, lisätehtäviä voi kysyä oman seurakuntansa lähetyspiiristä, luterilaisen kirkon seitsemästä lähetysjärjestöstä tai Kirkon Ulkomaanavusta. Sukulaisille, jotka ottavat vuosien hiljaisuuden jälkeen yhteyttä vasta kun alkavat toivoa kuolemaasi, voi antaa opetuksen testamenttaamalla omaisuutensa lähetystyölle. Lähetystyön lopputulosten suhteen kristitty voi levätä laakereillaan rauhassa kuin löytöretkiltään lopulta kotisatamaan palannut tutkimusmatkailija. Jumala on lähetystyön alkuunpanija ja innoittaja, uskon ja rakkauden synnyttäjä. Hän hoitaa kyllä lupaustensa mukaan missionsa tässä maailmassa loppuun asti. Janne Villa Lähtijän määränpäänä on Luvattu maa, joka kerran siintää edessä. Kuva: Lehtikuva/Andrew Terrill Elokuvien lähetyssaarnaaja ei ole mies tästä maailmasta Ei lähetystyöntekijä ihmistä kummempi ole. Kun lähetystyöntekijä ajaa taiwanilaisessa parkkihallissa lyhtypylvään kumoon, hänenkin ensimmäinen ajatuksensa on ajaa kiireesti pakoon. Mutta lähetystyöntekijä pitää Herran käskyt: hän soittaa aralla mielellä parkkihallin omistajalle korvatakseen kaiken ylitsevuotavaisesti ja kymmenkertaisesti. Useimmat meistä maksaisivat parkkihallitörmäilynsä. Samaa sakkiahan me olemme, emme ihmistä kummempia. Mutta elokuvan kulta-ajan mustakaapuinen lähetyssaarnaaja oli veikko, joka ei ollut tästä maailmasta. Hän ei tehnyt viekkautta, ei vääryyttä. Ei ajatellut pahaa, ei panetellut, ei antanut kaverista väärää todistusta vaan selitti kaiken parhain päin. Kuin nuori Gregory Peck Elokuvasaarnaaja oli hujoppi, joka muistutti oudosti nuorta Gregory Peckiä. Miestä, jonka laihoilta kasvoilta kuvastuivat viattomuus ja hauraus, mutta toki myös tuima päättäväisyys. Peckille oli annettu Taivasten valtakunnan avaimet. Valitettavasti hujoppi-peckin pärstästä paistoivat myös hyväuskoisuus ja rehellisesti sanottuna puhdas tyhmyys. Kun mustakaapu saarnasi, hänen suustaan leijui Miltonia ja Bunyania. Elokuvapapin sanat olivat suloisia lohdutuksen sanoja, vaikka rehellisesti sanottuna mies ei itsekään ymmärtänyt mitä sanoi. Ymmärrysrajoitteinen hengenmies hoiti sairaita keskellä villeintä Afrikkaa. Hän paransi saman tien Hipon, Krokon ja Dumbon. Fuuga soi kauniisti viidakossa Illalla mustakaapu soitti urkuja sademetsän väelle. Luontokappaleet tykkäsivät Bachista: Kristus Valo valkeuden soi suloisesti Luojan sademetsäholvissa. Eläimet ymmärsivät antaa aplodit ymmärtäjälleen. Mustakaapu paljasti poppamiehen temput: Ne eivät olleetkaan lähtöisin henkivalloista, vaan poppaukon omia aikaansaannoksia, jonkinlaisia bambu-naru-viritelmiä. Elokuvasaarnaaja korjasi talteen poppamiehen taikavempaimet. Hän lähetti ne valtamerihöyryllä lähetysmuseoon aina Helsinkiin asti. Siellä niiden pimeitä voimia ei tarvitse pelätä, sillä eihän niitä ole koskaan ollutkaan. Kallisarvoisen elämänsä aikana lähetyssaarnaaja saattoi kymmeniä Grafiikka: Anne Tervahauta alkuasukkaita taivastielle. Mutta tuli aika, jolloin mustakaapuinen ystävämme astui itse rajan taakse. Väki itki katkerasti patriarkan ruumiin äärellä. Vanhemmiten selluloidipapista oli tullut kylän kiistaton johtohahmo, viisas talonisäntä, joka antoi ystävilleen oivallisia talousvinkkejä. Hengenmies haudattiin Tanganjika-järven rannalle, mutta hänen kultainen sydämensä: Se vietiin juosten läpi Afrikan mantereen aina Kairoon asti. Sieltä se purjehti kuunarilla kotiin Amerikoihin, Annapoliksen multiin. Pekka Helin

8 Lähetysliite Naislähetin saarnaamista epäiltiin Raamatun vastaiseksi Sata vuotta sitten Suomessa käytiin kiivasta väittelyä naisten roolista hengellisessä työssä. Keskustelun taustalla oli Suomen Lähetysseuran (SLS) päätös ryhtyä kouluttamaan naislähettejä Ambomaalla ja Kiinassa tehtävään lähetystyöhön. SLS perusti Naislähetyskoulun vuonna 1906, samana vuonna kuin suomalaiset naiset saivat äänioikeuden. Naisläheteistä käydyssä keskustelussa oli paljon samaa kuin seitsemän vuosikymmentä myöhemmin esiin ryöpsähtäneessä ja yhä jatkuvassa naispappeuskeskustelussa. Lähetysteoreetikot pohtivat kilvan, oliko naisten toimiminen hengellisessä työssä sopivaa ja Raamatun mukaista. Epänaisellista ja epäraamatullista SLS:n johto katsoi, ettei seuran naispuolisista työntekijöistä ollut soveliasta käyttää nimitystä lähetyssaarnaaja, sillä naisen saarnaaminen oli epäraamatullista ja epänaisellista. Lähetyssaarnaaja-nimitystä käytettiin vain miespuolisista läheteistä, kun taas naispuolisista läheteistä puhuttiin naistyöntekijöinä tai naislähetteinä. Sukupuoli määritti voimakkaasti lähetystyöntekijän statusta ja työnkuvaa. Siinä missä mieslähetit toimivat työalueella papillisessa roolissa eli levittivät evankeliumia pääasiassa saarnaamalla, naislähettien toimenkuvaan kuuluivat kasvatustehtävät sekä sairaista ja köyhistä huolehtiminen luvun alkuvuosikymmeninä naislähetit alkoivat kuitenkin toimia yhä itsenäisemmissä työtehtävissä. Etääntyessään perinteisistä rooleistaan he asettivat uudenlaisia vaatimuksia myös lähetystyöntekijöiden koulutukselle. Naislähetyskoulu vastasi näihin vaatimuksiin järjestämällä luentosarjoja, jotka perehdyttivät lähetysoppilaita Kiinan kieleen, maantieteeseen, historiaan ja uskontoon, samoin kuin Ambomaan lakeihin ja elinkeinoihin sekä ambokieleen ja ambojen tapakulttuuriin. Mitään näistä oppikursseista ei järjestetty Mieslähetyskoulussa. Mieslähettien koulutus määrittyi ensisijaisesti seuran hengellisestä lähetysnäkemyksestä käsin: evankeliumin saarnaamisen katsottiin edellyttävän ennen muuta teologista pohjakoulutusta ja Raamatun hyvää tuntemusta. Miehet ja naiset lopulta samaan kouluun Opetussisältöjen kaksijakoisuus jatkui aina lähetyskoulujen sulkemiseen saakka. Naislähetyskoulu lopetti toimintansa vuonna 1928 ja Mieslähetyskoulu neljä vuotta myöhemmin. Samalla sekä miesettä naislähettien koulutus siirtyi vuonna 1929 perustetun Lähetys- Ensimmäiset naislähetit valmistuivat vuonna Istumassa Martta Auterinen (vas.) ja Selma Santalahti, seisomassa Suoma Terho (vas.), Ilmi Lamenranta ja Aini Packalen. Kuva: SLS:n Kuvapalvelu opiston tehtäväksi. Lakkauttaessaan mies- ja naislähettien erillisen koulutuksen SLS vastasi lähetyksen työalueiden ja suomalaisen yhteiskunnan murroksen synnyttämiin haasteisiin radikaalilla tavalla: esimerkiksi Norjan Lähetysseura yhdisti miesja naislähettien koulutuksen vasta vuonna Vaikka naisia ei edelleenkään kelpuutettu saarnaajiksi, oli Lähetysopiston perustaminen SLS:lle merkittävä askel kohti tasapuolisempaa suhtautumista järjestön mies- ja naispuolisiin työntekijöihin. Katariina Lankinen Naislähetyskoulun johtajatar Lydia Kivivaara (keskellä). Naislähetyskoulu avattiin syyskuussa 1906 Tähtitorninkatu 16:ssa Helsingissä. Kuva: SLS:n Kuvapalvelu Lähetyslapseus Saksassa antoi rokotuksen ennakkoluuloja vastaan Lähetystyön kautta kaikki ennakkoluulot eri uskontokuntia tai ulkomaalaisia vastaan ovat kadonneet. Voisi kait sanoa, että aika Saksassa ei poistanut ennakkoluuloja, vaan suorastaan ehkäisi ne, Juuso Mäkinen, 16, nauraa. Juuso on lähetyslapsi, joka on jo pienenä lähtenyt lähettivanhempiensa mukana vieraaseen maahan. Iloinen 16-vuotias hymyilee herkeämättä ja kertoo elämästään suoraan sydämestään. Juuso Mäkisestä huomaa sen, miten toisessa kulttuurissa eläminen voi vaikuttaa elämään myönteisesti. Vanhempien lähetystyö ei aiheuttanut Juusolle turvattomuuden tunnetta tai juurettomuutta. Saksassa vietetty aika oli henkisesti rikasta ja laadukasta aikaa. Varsinkin nyt kun olen takaisin Suomessa, osaan arvostaa, että olen nähnyt ja kokenut muutakin maailmaa. Vanhempien lähetystyö vei Mäkisten perheen Saksaan vuonna Isä Ilkka ja äiti Ulla toimivat kahdeksan vuotta Suomen Lähetysseuran lähetteinä Nürnbergissä. He olivat mukana Kohtaamispaikka Silta -projektissa. Projektissa autetaan paikallisia seurakuntia ymmärtämään ulkomaalaisia ja heidän uskontojaan. Kohtaamispaikassa tuetaan varsinkin muslimien ja kristittyjen rinnakkaiseloa ja vuoropuhelua. Juuso Mäkiselle vanhempien lähetystyö ei aiheuttanut juurettomuutta. Kuva: Maarit Itkonen Juuso Mäkisen mukaan saksalaisessa koulussa voi joutua kohtuuttomiin menestyspaineisiin. Kuva: Lehtikuva/Tim Brakemeier Juusoa ei kiusattu Juuso ei löydä juuri ikävää sanottavaa Saksan ajastaan. Ainoa kielteinen asia mikä hänelle tulee mieleen, on koululaitos. Baijerin osavaltiossa ala-aste kestää vain neljä vuotta. Sen jälkeen jatketaan kansalais- tai reaalikouluun tai luki- oon. Kouluissa on laatueroja ja varsinkin lukioon vaaditaan hyvä todistus. Juusolle koulu ei tuonut vaikeuksia. Varsinkin näin jälkikäteen ajatellen on kyllä aika rankkaa, että jo kymmenvuotiaana joutuu päättämään mitä tekee isona. Pyrkiikö lukioon vai tyytykö kansalaiskoulun todistukseen. Jos haluaa lukioon, joutuu jo pienenä suuriin menestyspaineisiin, hän sanoo. Suomeen muutosta on kulunut jo kolme vuotta. Juuson kielitaidosta on ollut paljon hyötyä myös nykyisessä opinahjossa. Nykyään pärjään saksalla, englannilla ja ruotsilla. Koska osaan saksaa, oli ruotsin kielikin helppo opetella. Saksan kielestä sain ilmaisen kympin päästötodistukseen jo seiskaluokalla, hän virnistää. Juuson elämään kuuluu isona osana oma bändi, Veracious Mind. Bändi soittaa rokkia ja sen musiikillisena esikuvana voisi pitää Pearl Jamia. Kitaran soitto alkoi kiinnostaa, kun tultiin takaisin Suomeen. Sain isältä 70-luvun Hondo-kitaran ja opettelin soittamaan. Isä sai sen joskus 25 vuotta sitten. Vaikka kitara on jo vaihtunut, on isän Hondo vielä tallella. Sillä on suuri tunnearvo, eikä sitä hävitetä, Juuso nauraa. Oman bändin lisäksi Juuso pääsee soittamaan kesällä kitaraa. Häntä odottaa isosen hommat rippikoululeirillä. Maarit Itkonen