OLLAAN IHMISIKSI KYMMENEN AJATUSTA OIKEASTA JA VÄÄRÄSTÄ Toimintavirikkeitä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OLLAAN IHMISIKSI KYMMENEN AJATUSTA OIKEASTA JA VÄÄRÄSTÄ Toimintavirikkeitä"

Transkriptio

1 OLLAAN IHMISIKSI KYMMENEN AJATUSTA OIKEASTA JA VÄÄRÄSTÄ Toimintavirikkeitä 1. IHMINEN ON IHMISEN PEILI. USKALLA KATSOA SIIHEN. Tämän teesin myötä kysytään, näenkö toisessa ihmisessä hänet itsensä ja näenkö hänet arvokkaana ja kunnioitettavana. Entä suhtaudunko itseeni arvostavasti? Kohtelenko toista niin kuin toivon itseäni kohdeltavan tai paremminkin, kohtelenko toista niin kuin hän toivoo itseään kohdeltavan. Teesin harjoitukset voi soveltaa eri-ikäisille sopiviksi. Tehtäviä voivat tehdä myös aikuiset ja lapset yhdessä. Peilinä toisillemme Aseta peili lattialle väärinpäin. Asetu istumaan sen eteen. Käännä peili ympäri ja kurkista siihen. Kurkista ensin nopeasti siten, ettet ajattele katsovasi omia kasvojasi. Sano kurkistuksen jälkeen ääneen ensimmäinen mieleesi tuleva ajatus näkemästäsi. Käännä peili väärinpäin. Käännä peili jälleen oikeinpäin. Kurkista uudelleen ja katso nyt kasvojasi vähän pidempään. Etsi piirteitä, jotka muistuttavat sinussa omia vanhempiasi, isovanhempiasi, sisaruksiasi. Mieti katsoessasi, keneltä olet näitä piirteitä perinyt. Käännä peili jälleen lattialle väärinpäin. Käännä peili oikeinpäin. Kurkista siihen vielä kerran. Katso peilissä itseäsi silmiin ja kerro itsellesi, mitä hyvää haluaisit toivottaa ihmiselle, jonka peilistä näet. Ota kaveri mukaan. Kurkistakaa ensin nopeasti yhtä aikaa peilistä ja sanokaa ensimmäinen ajatus nyt toisistanne toisillenne. Toisen kerran kertokaa toinen toistenne kasvoista: mitä näette. Katsokaa yhdessä peiliin vielä kerran ja antakaa toisillenne rohkaisua, hyvän toivotuksia. Mitä hyvää heijastamme toisiimme? Salainen ystävä Jokainen valitsee mielessään ihmisen, joka on hänen salainen ystävänsä. Sovitaan jokin aika (esimerkiksi viikko), jolloin kyseiselle henkilölle osoitetaan eri tavoin ystävyyttä. Viikon kuluttua voi pohtia, mitä tapahtui. Huomasiko ystävä viikon aikana jotain? Haasteelliseksi tehtävä tulee, jos valitsee henkilön, jolle ei ole helppoa olla ystävä. Kollaaseja Tehdään kollaasi toiveista: minkälaisia asioita toivot elämääsi? Pohdi, keitä tarvitset avuksi, jotta toiveesi toteutuisi. Mitä näistä asioista voisit antaa jollekin toiselle esim. koululuokassa? Vaihtoehtoisesti tehdään kollaasi niistä asioista ja ihmisistä, joita olemme tarvinneet, jotta olemme päässeet kouluun, kerhoon tai muuhun kokoontumiseen, jossa nyt ollaan. Ketkä ovat vaikuttaneet aamupalaan (kahvinpoimija, leipuri, kauppias, kuljettaja, kodin rakentajat, vanhemmat)? Keitä tarvitsit, että pääsi paikalle (katujen rakentaja, bussinkuljettaja, autotehdas )? Keitä on tarvittu, että voimme olla koolla (rakentajat, keittäjät, srk:n työntekijä/opettaja )? Huomaamme, että tarvitsemme päivittäin satoja ihmisiä, että voimme tehdä sitä, mitä haluamme. Weninger & Tharlet: Yhteistyö on voimaa, Lasten Keskus. Gemmel-Sacré: Olisinpa niin kuin sinä. Lasten Keskus. Mildebergius: Hemppa ja eläinten unioni. Lasten Keskus. Juvonen: Laulava susi. Lasten Keskus. Wilko-Wilkon: Oli kerran kissaperhe. Lasten Keskus. Vainio: Minun ystäväni. Lasten Keskus. Gemmel-Sacré: Pelko pois, jänöliini. Lasten Keskus.

2 2. ANNA HYVÄN KIERTÄÄ Pienet teot, arkiset valinnat ovat tärkeitä. Lahjaksi saatu käyttöön Ota itsellesi paperi ja kynä. Mieti rauhassa ja kirjaa paperille, mitä kaikkia hyviä lahjoja olet elämääsi saanut. Katsele sitten listaa ja mieti, miten olet vienyt lahjojasi eteenpäin. Mitä valintoja voisit tehdä, että saamasi elämänlahjat (taitosi, luonteesi, ominaisuutesi) voisi viedä jonkun toisen elämää eteenpäin, synnyttää jotain hyvää hänen elämässään? Tee sopimus itsesi kanssa siitä itsessäsi olevasta hyvästä, jota haluat viedä eteenpäin. Voit miettiä myös läheisistäsi jonkun, jolle annat jotain hyvää jo heti tämän työskentelyn jälkeen. Tunnetko lahjan? Istukaa ryhmänä piiriin. Joku teistä ojentaa lahjan vieressä istuvalle. Lahjan antaja ei saa puhua vaan ainoastaan miimisesti kuvata, mikä hänen ojentamansa lahja on. Vastaanottaja saa ottaa lahjan vastaan, kun ymmärtää, mitä hän on saamassa. Seuraavaksi lahjan saanut ojentaa jonkin uuden lahjan toisella puolellaan istuvalle. Haasta hyvään Pohditaan yhdessä, mihin hyvään voisimme ryhmänä sitoutua: emme heitä roskia kadulle, tervehdimme toisiamme. Tutustutaan Hyvä kiertoon -haastekampanjaan (www.hyvakiertoon.fi) ja osallistutaan siihen. Valintoja Miettikää omia valintojanne ostoksilla. Käytänkö muovikassia? Valitsenko tuotteita, jotka on pakattu moneen kääreeseen? Pidänkö mukanani läpinäkyviä harsopusseja, joihin voin pakata vihannekset ja hedelmät? Hyvän kierrättäminen saattaa olla edullista myös itselle: mm. edellisissä valinnoissa voin vähentää myös oman kotini jätteiden määrää. Weninger & Tharlet: Pallo kuuluu kaikille, Lasten Keskus Poskela & Nygård-Niemistö: Joka kolkan kulkija, Lasten Keskus Visconti-Landmann: Clara ja Fransiscus. Lasten Keskus. Pfister: Sateenkaarikala. Lasten Keskus. Pfister: Teppo ja taikakivet. Lasten Keskus. Kuratomi-kakimoto: Otso-herra postinkantajana. Lasten Keskus. Bernadette: Varenka. Lasten Keskus. Weitze-Battut: Iloista pääsiäistä, Pasi! Lasten Keskus. Weitze-Battut: Hauskaa joulua, Pasi! Lasten Keskus. Koch: Tapu etsii tupaa. Lasten Keskus. Schffler-Timm: Hups, ollaan ihmisiksi. Lasten Keskus. 3. YRITÄ YMMÄRTÄÄ, MITÄ RAKKAUS ON Rakkaus on vetovoimaa, mutta se on myös lähimmäisyyttä, järjen käyttöä, tekoja, jotka tietää oikeiksi. Rakkaus on tietoista pyrkimystä toimia siten, että etsii toisen ja yhteistä hyvää, vaikka ei tuntisi aina halua toimia niin.

3 Rakkausruno Hae itsellesi rauhallinen paikka. Pohdi mielessäsi, mitä rakkaus on. Kirjoita ylös sanoja, jotka tulevat sanasta rakkaus ensimmäisenä mieleen. Tee näiden sanojen avulla rakkausruno. Uutisia rakkaudesta Ota pari itsellesi. Ottakaa esiin sanoma- tai aikakauslehtiä. Lukekaa yhdessä lehtien tekstejä ja etsikää uutisia ja asioita, jotka kertovat rakkaudesta, huolenpidosta, välittämisestä. Pienet voivat etsiä kuvia. Montako juttua löytyi? Mistä ne kertovat? Mitä ystävyys on? Vastatkaa joko ryhmässä keskustellen tai kirjoitustehtävänä seuraaviin kysymyksiin: Millainen on tosiystävä? Millaisessa tilanteessa olet viimeksi kokenut, että sinulle vieras ihminen on osoittanut sinua kohtaan ystävyyttä? Mitä se on sinulle merkinnyt? Millaisia ihmisiä on mielestäsi vaikea auttaa tai kenelle on vaikea olla ystävä? Miksi ystävyyttä tai apua on joskus vaikea ottaa vastaan? Mitä samoja sisältöjä ja merkityksiä on sanoilla ystävä ja lähimmäinen? Mitä eroa ja mitä yhtäläisyyttä on kiltteydellä ja rakkaudella? Knister & Tharlet: Lupaus on lupaus. Lasten Keskus Weitze & Battut: Kuinka pikku elefantti parani suuresta surustaan. Lasten Keskus Franzon & Airola: Muuttolintulapsi. Lasten Keskus Baríc-Psaraki: Joen laulu. Lasten Keskus. Warsta: Nuppu, Waldemar ja peitto. Lasten Keskus. 4. ÄLÄ KIUSAA TOISTA Jokaisella ihmisellä on oikeus olla koskematon sekä henkisesti että fyysisesti. Kiusaaminen saattaa kestää vain hetken, mutta se vahingoittaa aina ja voi pysyä mielessä koko elämän ajan. Toisen tahallinen tai tahaton vahingoittaminen on väärin. Saanko lähestyä? Ota itsellesi kaveri. Asettukaa seisomaan vastakkain noin parin metrin päähän toisistanne. Katselkaa toisianne ensin matkan takaa. Sitten toinen teistä alkaa lähestyä pariaan rauhallisin askelin välillä pysähtyen. Lähestyvä kysyy katsellaan, saako hän tulla vielä lähemmäksi. Pari nyökkää hyväksynnän merkiksi tai kieltää lähestymisen nostamalla kätensä seis-merkiksi. Vastaanottava päästää parinsa tulemaan niin lähelle itseä kuin hyvältä tuntuu. Vaihtakaa sitten osia. Seuraavaksi voitte kokeilla samaa harjoitusta siten, että pari lähestyy juoksuaskelin, rynnäten, hiipien, hyppien. Keskustelkaa lopuksi, miltä erilaiset lähestymistavat tuntuivat. Harjoitus soveltuu kouluikäisistä ylöspäin. Olet hyvä Isossa ryhmässä voitte harjoitella toinen toisenne arvostamista ja erilaisuuden kunnioittamista seuraavalla tavalla. Yksi ryhmän jäsen asettuu selin toisiin muutaman metrin etäisyydelle ja sulkee silmänsä. Toiset ryhmästä sanovat vuorotellen hänestä hyviä asioita, taitoja ja persoonallisia ominaisuuksia. Tarkoitus on sanoa positiivisia viestejä kuuntelijalle ja kertoa hänelle, miten hyvä hän on omana itsenään. Toistakaa tämä jokaisen ryhmäläisen kanssa.

4 Näenkö sinut? Valitaan pari. Asettukaa vastakkain toisianne noin metrin päähän. Katselkaa toisianne, tehkää huomioita, miltä toinen näyttää, mitä hänellä on päällään jne. Hetken päästä kääntykää selät vastakkain ja muuttakaa itsessänne jotain (esim. kello kädestä toiseen, huivi pois, tukka toisin, nappi auki jne.). Kääntykää uudestaan parianne kohti ja kertokaa, mikä on toisin. Houkutuksia Ollaan pareittain. Sovitaan kumpi on houkuttelija. Houkuttelijan tehtävä on saada sanoillaan houkutelluksi toinen toimimaan tahtomallaan tavalla. Toisen tehtävänä on pysyä lujana ja kieltäytyä pyynnöstä, vaikka kuinka tekisi mieli. Vaihdetaan osia. Saman harjoituksen voi tehdä ryhmässä siten, että yksi asettuu keskelle ja kaikki muut ovat houkuttelijoita ja keksivät vuorotellen hyviä houkutuksia. Ryhmäharjoitusta voidaan vaikeuttaa vanhempien lasten kanssa siten, että houkuteltavana oleva sulkee silmänsä (tai silmät sidotaan) ja hänen tehtävänään on päästä sovittuun paikkaan huoneessa. Toiset asettuvat kauemmaksi ja houkuttelevat häntä kulkemaan aina johonkin tiettyyn suuntaan. Tällöin kulkijan on tarkkaan mietittävä, ketä uskoo. Erilaisten yhteistyöllä tulokseen Toimitaan 2 3 hengen ryhmissä. Jokainen ryhmänjäsen saa kynän ja oman kuvion: viivan, pisteen, neliön, kolmion, ympyrän tms. Tavoitteena on saada aikaan yhteinen piirros niin, että kuvaa täydennetään vuorotellen, ja jokainen käyttää VAIN omaa kuviotaan. (Omaa kuviotaan voi piirtää kerralla useita!) Kuvion kokoa, tummuutta yms. saa vaihdella. Piirtämisen aikana ei puhuta. Työ aloitetaan ja lopetetaan, kun ohjaaja antaa merkin. Ennen aloitusta sovitaan aloittaja ja piirtämisjärjestys, ei sitä, millaista kuvaa piirretään. Harjoituksen jälkeen keskustellaan kokemuksista. Mikä oli vaikeaa, mikä helppoa? Mitä itse kukakin tavoitteli? Alkoiko syntyä yhteistä linjaa? Mistä oivallukset nousivat? Olisitteko kaivanneet mukaan vielä jotain muuta kuviota? Olisitteko selvinneet vain omalla kuviollanne? Vaihtoehtoisesti kuvioilla voidaan käydä vuoropuhelua. Keskustelu voi koskea esimerkiksi vahvasti tunnepitoista asiaa. Millainen sävy keskusteluun syntyi? Miten se ilmeni? Ymmärsikö toinen viestisi? Sopii erityisesti aikuisille tai nuorille. Juntunen & Savolainen: Suomen lasten lakikirja. Lasten Keskus. 5. ÄLÄ TEE TOISELLE VÄÄRYYTTÄ Vaikka maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuutta, se ei oikeuta meitä epäoikeudenmukaisuuteen. On tärkeää pyrkiä muuttamaan maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Se voi lähteä pienistä teoista. Emme saa käyttää hyviä syitä tai selityksiä tehdäksemme toiselle vääryyttä. Kollaasi Varataan iso kasa aikakauslehtiä, liimaa ja saksia sekä iso yhteinen aaltopahvi tms. alusta. Ryhmä työstää materiaalia hyväksi käyttäen kollaasityönä kuvan maailmasta, jossa kaikki on heidän mielestään mahdollisimman hyvin. Kun työ on valmis, asettaudutaan sen ympärille ja astutaan mielessä unelmamaailmaan sisään. Katsellaan ja keskustellaan perusteista, miltä se näyttää ja mietitään, mikä unelmamaailmassa on toisin kuin nykytodellisuudessa. Mitä voitaisiin yhdessä tehdä, että jokin unelmamaailman asia toteutuisi? Mikä on oikein? Vastataan listan kysymyksiin, mikä on mielestäsi vääryyttä. (Täydennä lista haluamillasi asioilla kohderyhmän mukaan.)

5 Vääryyttä on mielestäni Jaan karkkipussin sisällön kolmeen osaan, itselle ja kahdelle kaverille. Kaksi karkkia jää yli, syön ne nopeasti, ettei kukaan huomaa. kyllä ei Lupaan kotona, että siivoan huoneeni huomenna, vaikka tiedän, että huomenna on jalkapalloharjoitukset enkä ehdi tehdä sitä. Perhe kuitenkin ilahtuu lupauksestani. Weninger-Tharlet: Pasi karkaa, Lasten Keskus. Weigelt-Gukova: En se ollut minä. Lasten Keskus. Weigelt-Gukova: Kuka vei hamsterin aarteen? Lasten Keskus. Robberecht-Goossens: Saara ja pikku kummitukset. Lasten Keskus. 6. ÄLÄ KOSTA Kostaja vahingoittaa eniten itseään. Kostava ihminen on yleensä katkera, pahantuulinen ja muistelee kärsimäänsä pahaa. Näin hän menettää omaa elämäniloaan. Kostaja kuvittelee usein olevansa vahva, mutta vahvin on se, joka pystyy katkaisemaan koston kierteen. Haluatko kostaa pohdinta ja keskustelu Mieti tilanne, jossa joku on tehnyt sinulle väärin. Mitä tapahtui? Miten olisit halunnut tilanteen menevän? Mitä toivot toisen tekevän sinulle, kun itse olet tehnyt väärin? Mikä auttaa katkaisemaan koston kierteen? Tunneviestejä A) Asetu parisi kanssa huoneen vastakkaisten seinien viereen niin, toinen teistä on selkä toiseen päin. Toinen kävelee hitaasti selännäyttäjän luo ja pyrkii kosketuksellaan välittämään jonkin tunnepitoisen viestin (lohdutan sinua, tykkään sinusta, olen suuttunut sinulle, ärsytät minua, kadehdin sinua, saat anteeksi jne.). B) Asetu parisi kanssa seisomaan vastakkain muutaman metrin päähän toisistanne. Päättäkää, kumpi pareista johtaa. Johtaja yrittää pelkällä katseella saada toisen tulemaan itseään kohti tai perääntymään. Tarkoitus on välittää joko hyväksyntä tai torjunta. Orkesteri ja kapellimestari Laita jotain rytmikästä instrumenttimusiikkia soimaan. Ota itsellesi pari. Sopikaa, kumpi on ensin orkesteri ja kumpi kapellimestari. Orkesterina oleva sulkee silmänsä. Kapellimestari alkaa soittaa orkesteriaan siten, että koskettaa jotain parinsa kehon osaa. Tämä osa hänestä alkaa soida ts. liikkua musiikin rytmin mukaan. Uudesta kosketuksesta kehon edellinen osa pysähtyy ja uusi kosketettu osa alkaa soida. Vaihtakaa rooleja. Tunteita A) Ryhmä liikkuu tilassa musiikin soidessa. Kun musiikki keskeytyy, harjoituksen vetäjä sanoo ryhmälle jonkin tunteen (pelko, jännitys, kauhu, ilo, epätoivo, onni, rakkaus jne.). Kuultuaan tunteen osallistujat jähmettyvät heti musiikin uudestaan soidessa tunnetta kuvaavaksi patsaaksi. Katsotaan vetäjän johdolla, millaisia patsaita syntyi. B) Suuttumisen tunnetta voidaan harjoitella ryhmässä. Jakaudutaan 4-5 hengen ryhmiin. Jokaisessa ryhmässä joku on vuorollaan kuvanveistäjä. Kuvanveistäjä muovailee ryhmästään omaa suuttumuksen tunnettaan kuvaavan patsaan. Kun patsas on valmis, sen eri osat voivat kertoa omat näkemyksensä patsaan osana. Samalla tavalla jokainen saa työstää omaa suuttumisen tunnettaan. Samaa työskentelytapaa voidaan soveltaa muihinkin tunteisiin.

6 C) Toimitaan pareittain, päätetään kumpi aloittaa. Aloittaja valitsee itselleen tunnetilan, jota hän välittää toiselle sanallisesti, äänenpainoilla, eleillä ja ilmeillä viestiä tukien. Hän ei kuitenkaan käytä sanoja vaan numeroita. Millaista on vastaanottaa vastaan esimerkiksi vihaan ilman (loukkaavia) sanoja? Miltä tunteen purkajasta tuntui? Oikeutettu kosto? Nostetaan esiin jokin tapauskertomus kostosta ja keskustellaan siitä. Onko olemassa tilanne, jossa kosto on oikeutettua tai edes ymmärrettävää? Bloom-Pawlak: Kuka on metsän nopein? Lasten Keskus. Weninger-Tharlet: Pasi ja Eetu riidoissa. Lasten Keskus. 7. REHELLISYYS KANNATTAA Jos on rehellinen itselleen, on helpompi olla rehellinen myös toisille. Epärehellisyys ei kannata, vaikka joskus houkuttaisi niin ajatella. Miten käy mielenrauhan, jos on epärehellinen? Miten toimii yhteiskunta, jossa epärehellisyys sallitaan? Tunnistanko tunteet? A) Asettukaa ryhmänä seinän viereen. Kuvitelkaa, että vastakkaisella puolella oleva seinä edustaa jotakin tunnetta (esim. viha, riemu, alakuloisuus, rakastuminen, ikävä, katkeruus, ilo, jne.) Kulkekaa kohti tätä tunneseinää ja ilmaiskaa tunnettanne yhdessä, ensin heikommin ja kasvattaen sitä niin paljon kuin mahdollista lähestyessänne seinää. Harjoituksessa saa käyttää apuna ääntä ja liikettä. Tarkoitus on tunnistaa itsessä, mistä tunteesta sai kiinni ja mitä tunnetta oli helppo ilmaista ja kasvattaa. Keskustelkaa asiasta harjoituksen loputtua. B) Asettukaa piiriin seisomaan. Harjoituksen aloittaja miettii ensin itselleen jonkin tunteen ja ottaa tästä tunteesta kiinni. Kun hän on valmis, hän lähtee kulkemaan kohti jotain toista ja ilmaisee tunteensa vahvasti kehon kielellä ja äänellä. Vastaanottaja ottaa samasta tunteesta kiinni, ilmaisee sen ja miettii seuraavaksi oman tunteensa ja lähtee liikkeelle jotain toista kohti. Voinko luottaa? Kysymyksiä luottamuksesta joita voi pohtia itse tai kaveriporukassa. Mitä luottamus tarkoittaa? Millainen on luotettava ystävä? Mitä luottamukseen tarvitaan? Kehen voit luottaa? Mitä tapahtuu, kun luottamus rikkoontuu? Milloin on houkutus rikkoa luottamus? Mikä on parasta luottamuksessa? Petetty? Muistele hetki itseksesi, milloin olet ollut tilanteessa, jossa olet kokenut tulleesi petetyksi. Mitä tapahtui? Miltä petetyksi tuleminen tuntui? Entä oletko itse joskus pettänyt kaveria? Missä tilanteessa? Miten näin pääsi tapahtumaan? Tehdään muistelemisen jälkeen tilannetarinat kokemuksista siten, että se, joka haluaa kertoa tarinansa, valitsee ryhmästä henkilöt rooleihin. Tarina kuunnellaan ja roolihenkilöt esittävät sen kertojalle (tarinateatterina). Ohjaaja voi tehdä kertojalle muutaman lisäkysymyksen esityksen jälkeen. Valehtelijoiden klubi

7 Klubi toimii seuraavanlaisesti. Asetutaan vuorotellen piirin keskelle. Keskellä oleva kertoo itsestään tai itselleen tapahtuneesta asiasta kolme lausetta. Niistä yksi on totta, kaksi valhetta. Kuuntelijat arvaavat, mikä kerrotuista asioista piti paikkansa. Leikki jatkuu siten, että oikein arvannut siirtyy kertojaksi. Oikein vai väärin? Tarkoitus on saada osallistujat pohtimaan oikean ja väärän toiminnan eroa valitsemalla väitteistä toinen omaksi kannanotoksi. Oikein/väärin-näkemyksen voi osoittaa vaikkapa vihreällä/punaisella lipulla, jollaiset on jaettu jokaiselle. Jokaisen valinnan jälkeen on hyvä yhdessä keskustella valintaperusteista. Väitteitä voidaan keksiä myös yhdessä lisää. 1) Olen käynyt kioskilla ja ostanut 5 eurolla karkkeja. Minulla on karkkipäivä kerran viikossa. Tapaan kaverini. En aio jakaa saamistani karkeista yhtään kavereilleni. Oikein vai väärin? 2) Olen tänään lainannut kaveriltani koulussa uuden pelin ja luvannut palauttaa sen samana iltana. Pidän kuitenkin peliä itselläni pidempään. Oikein vai väärin? 3) Olen lähdössä kavereiden kanssa ulos ja kerron äidille, että olen lukenut jo huomisiin kokeisiin, vaikka todellisuudessa en ole edes aloittanut! Oikein vai väärin? 4) Olen sattumalta nähnyt, kuinka kaverini varastaa kaupan hyllyltä karkkeja ja tunkee ne nopeasti taskuunsa. Kerron kassalla kaverini nimen ja sen, mitä näin. Oikein vai väärin? 5) Olen useamman kerran katsonut kavereitteni luona ikäisiltäni kiellettyjä elokuvia tai pelannut pelejä, koska kaverin vanhemmat eivät ole kieltäneet sitä. Oikein vai väärin? 6) Kaveri, jonka kanssa en haluaisi olla, pyytää minua ulos. Menen, vaikka ei tekisi mieli. Oikein vai väärin? Keskustellaan lopuksi aiheesta, miksi rehellisyys kannattaa. Keskustelua aikuisten kesken: Miten sovitaan yhteisistä pelisäännöistä? Mikä on sallittua lapsille missäkin iässä, mikä ei? Bloom-Pawlak: Kuka on metsän nopein? Lasten Keskus. Weninger-Tharlet: Pasi karkaa. Lasten Keskus. Weigelt-Gukova: En se ollut minä. Lasten Keskus. Weigelt-Gukova: Kuka vei hamsterin aarteen? Lasten Keskus. Robberecht-Goossens: Saara ja pikku kummitukset. Lasten Keskus. 8. JOKU TARVITSEE SINUA Pienikin teko on tärkeä. Hymy voi pelastaa jonkun päivän ja antaa elämään toivon. Joka päivä teen ratkaisuja, tartunko tilanteeseen, kun joku tarvitsee apua. Välittikö kukaan? Jakautukaa pieniin ryhmiin. Jokaiselle ryhmälle jaetaan sanomalehtiä. Ryhmä valitsee yhden ajankohtaisen lehtijutun (sellainen, joka on koskettanut yhtä tai useampaa ihmistä). Juttu luetaan ryhmässä läpi muutaman kerran. Tämän jälkeen ryhmä tutkii, keitä ja millaisia ihmisiä jutusta löytyy. Seuraavaksi ryhmä nimeää roolit ja tekee jokaiselle jutussa mukana olevalle oman kuvitteellisen historian. Kun ryhmässä on jaettu roolit, tehdään pieni improvisaatiokohtaus, joka kertoo, mitä on ehkä tapahtunut juuri ennen uutisoitua tapahtumaa tai mitä tapahtuu tämän jälkeen. Huolehtikaa esityksessänne, että esille pääsevät roolihenkilöiden tunteet ja jokaiselle ominainen tapa toimia. Esitysten jälkeen on hyvä keskustella, miten olisi voitu toimia toisin. Miten voin auttaa? Miettikää ja etsikää vastauksia pienissä ryhmissä seuraaviin kysymyksiin. Mietitään kysymyksiä kunkin ikäryhmän mukaan sopivalla tavalla. Miten voisin auttaa 1) liikuntakyvytöntä vanhusta?

8 2) pyörätuoliin sidottua kaveria? 3) leikkauksesta toipuvaa vanhempaa? 4) syöpään sairastunutta naapuria? 5) kuumeista pikkuveljeä tai siskoa? Onko lähelläni joku, jonka ohi kuljen? Luottamusharjoitus Voit harjoitella parisi kanssa luottamusta seuraavalla tavalla. Sovi parisi kanssa, kumpi on A ja kumpi B. Molemmat asettavat oikean kätensä etusormet yhteen. A sulkee silmänsä. B lähtee kuljettamaan pariaan pitäen koko ajan huolen siitä, että hänen sormensa eivät irtoa A:n sormesta. Kuljettaminen tapahtuu rauhallisesti siten, että toisella on koko ajan turvallinen ja luottavainen olo. Vaihtakaa sitten osia. Vaihtoehtoisesti voidaan kulkea peräkkäin niin, että perässä seisoja pitää käsiään edessä olevan olkapäillä. Edessä seisova sulkee silmänsä ja kulkee takana olevan johdattelun avulla. Minä ja muut Piirrä paperin keskelle oma kuvasi. Mieti sitten yhtä päivääsi. Keitä ihmisiä päivääsi on liittynyt? Piirrä heitä ympärillesi. Millainen merkitys ja vaikutus heillä on ollut päivääsi? Voit osoittaa yhteyden merkitystä etäisyydellä omasta kuvastasi, suhteen sävyä esim. väreillä tai symboleilla. Mieti, keiden päivään olet itse vaikuttanut ja millaista henkeä olet luonut. Tarvitsen sinua Aikuiset kertovat lapsille: minä tarvitsen sinua, koska Lapset kertovat aikuisille, minä tarvitsen sinua, koska Kuratomi-Kakimoto: Otso-herra postinkantajana. Lasten Keskus. Horn-Kadmon: Miksi isä on tärkeä? Lasten Keskus. 9. KAIKKI EI OLE SAMANTEKEVÄÄ Jos halutaan saada maailmaa paremmaksi, sillä on väliä, mitä minä teen: heitänkö roskan maahan, käytänkö muovikasseja, olenko rehellinen, kävelenkö päin punaisia, tervehdinkö Itsestäänselvyys? Jokaiselle osallistujalle jaetaan noin kymmenen lappusta. Jokainen saa hetken ajan miettiä ja kirjata kuhunkin lappuun yhden sellaisen asian, jota pitää elämässään itsestään selvyytenä (esim. puhdas vesi, oma sänky, ruoka, mahdollisuus käydä koulua, TV, oma kännykkä jne.) Kun laput on kirjoitettu, käydään ne keskustellen läpi ja katsotaan, mitkä asiat toistuvat lapuissa. Keskustelua voidaan jatkaa pohtimalla, miltä tuntuisi tilanne, jossa jostakin näistä tai näistä kaikista pitäisi luopua. Mikä on luovuttamatonta? Harjoitus by de Mello Valitse esine, jota käytät usein (kynä, kuppi tms.) ja jota voit pitää helposti käsissäsi. Sulje silmäsi. Tutki esinettä sormillasi tai käsilläsi. Tee se hellästi ja kunnioittavasti: tutki sen karkeutta tai sileyttä, kovuutta tai pehmeyttä, lämpöä tai kylmyyttä. Kosketa sillä muita ruumiisi osia ja pohdi, tuntuuko se erilaiselta. Kosketa poskiasi, otsaasi, kädenselkääsi Tutustu esineeseen nyt silmilläsi. Katso tarkkaan sen jokaista yksityiskohtaa, värejä, muotoja, eri osia. Haistele sitä, maistele, jos mahdollista. Aseta se korvasi juureen ja kuuntele sitä. Aseta esine nyt hellästi eteesi tai syliisi ja puhu sille. Aloita kyselemällä siitä itsestään, sen elämästä, alkuperästä, käytöstä, yhteyksistä, tulevaisuudesta. Kuuntele, kun se avaa sinulle salaisuutensa olemassaolostaan ja kohtalostaan. Kuuntele, kun se kertoo sinulle, mitä olemassaolo sille merkitsee.

9 Esineellä on jotain salattua viisautta paljastettavana sinulle omasta itsestäsi. Kysy siltä. Mitä voit antaa tälle esineelle? Katsele esinettä uudelleen. Onko asenteesi ja suhteesi siihen muuttunut. Onko tapahtunut jotain muutosta asenteessasi muita ympärilläsi olevia esineitä kohtaan? Scheffler & Timm: Hups, ollaan ihmisiksi. Lasten Keskus. Frattini & Ledu: Kaikin tavoin mestari. Lasten Keskus. Pfister: Teppo ja taikakivet. Lasten Keskus. 10. ARVOSTA JA KUNNIOITA ITSEÄSI En ryhdy mihinkään hyvään, ellen usko hyvään itsessäni. Lapsuudesta saadut voimavarat auttavat hyväksymään itseä sellaisena kuin on. Aikuisena voi kuitenkin ottaa vastuuta ja opetella itsensä hyväksymistä. Miten oppisimme ajattelemaan: olen riittävän hyvä elämään, olen riittävän kaunis, olen riittävän hyvä olemaan ihminen. Olen arvokas juuri sellaisena kuin olen. Minä-kollaasi Valmista itsestäsi minä-kollaasi (tämä voidaan tehdä myös pareittain tai ryhmätyönä). Ota avuksi vanhoja aikakauslehtiä, liimaa ja sakset. Leikkaa itsestäsi kuvia, sanoja, jotka vastaavat seuraaviin kysymyksiin: Millainen olen luonteeltani? Miltä näytän? Millaisia asioita minusta on mukava tehdä? Missä olen hyvä? Missä voin kehittyä? Keitä ihmisiä kuuluu elämääni? Jos olisin Jokainen ryhmän jäsen pohtii, jos olisin puu/kukka/auto, mikä puu/kukka/auto olisin. Sanotaan sama toisista: Jos olisit puu, olisit Franzon & Airola: Muuttolintulapsi. Lasten Keskus. Kirkkopelto: Nimetön. Lasten Keskus. Gemmel-Sacré: Olisinpa niin kuin sinä. Lasten Keskus.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

Mies ja seksuaalisuus

Mies ja seksuaalisuus Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Millainen maailmani pitäisi olla?

Millainen maailmani pitäisi olla? Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Harjoitus: Moitekäsi ja toivekäsi

Harjoitus: Moitekäsi ja toivekäsi Harjoitus: Moitekäsi ja toivekäsi Ajatelkaa jotakin ihmistä, jolla on jokin paha tapa tai ärsyttävä piirre. Harjoittelette hetken päästä palautteen antamista kahdella tavalla, saatte silloin antaa parillenne

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSEN NÄKEMYS ITSESTÄÄN Me ihmiset olemme erilaisia ja meissä on erilaisia luonteenpiirteitä. Kerro itsestäsi, miten

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

TUNTEIDEN TUNNISTAMINEN

TUNTEIDEN TUNNISTAMINEN TUNTEIDEN TUNNISTAMINEN Tunteiden päävärit ilo suru pelko suuttumus Ilon tunnesanat: levollinen hilpeä rento riemastunut turvallinen luottavainen hellä kiitollinen ilahtunut tyyni lohdutettu innostunut

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Omat rajat ja turvaohjeet

Omat rajat ja turvaohjeet Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti 2012-2016 Teksti ja kansainvälisten seksuaalioikeuksien (World Association for Sexual Health, WAS 2014)

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista?

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista? Liite Pienten Kielireppuun. Eväspussi Oman äidinkielen vahva hallinta tukee kaikkea oppimista. Tämän vuoksi keskustelemme kielten kehityksestä aina varhaiskasvatuskeskustelun yhteydessä. Kopio Kielirepusta

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Ihminen käyttäytyy eri paikoissa eri tavalla. Olet varmasti huomannut, että julkisissa paikoissa käyttäydytään eri tavalla kuin yksityisissä paikoissa.

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus: 1. Valitse lukemastasi kuvakirjasta/kirjasta yksi kuva. Näytä kuva luokkatovereillesi esim. dokumenttikameran avulla. Kerro kuka/keitä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Kerro myös miksi valitsit juuri

Lisätiedot

TESTIOHJEET APM- TESTIÄ VARTEN

TESTIOHJEET APM- TESTIÄ VARTEN TESTIOHJEET APM- TESTIÄ VARTEN HAVAINTOMOTORISET TAIDOT 1. Itsensä tunnistaminen: - Mikä on sinun nimesi? Tulos on KYLLÄ jos lapsi tietää nimensä ja EI jos hän ei tiedä sitä. - Tässä on peili. Kuka sieltä

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula Iloa yhteistyöstä Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus Kati Kuula 8.10.2016 Koirilla on oikeus hyvään elämään Meillä kaikilla on oikeus hyvään elämään Mitä kaikkea hyvää koiraharrastustoimintaan osallistumisesta

Lisätiedot

Yhdes sä irr hdes sä irr ellen JOUKKUETEHTÄVÄ II.

Yhdes sä irr hdes sä irr ellen JOUKKUETEHTÄVÄ II. Max 4 pistettä I. Lausukaa yhteen ääneen jokaisen pelaajan nimi aloittaen kortin lukijasta. Tehkää yhteensä kolme kierrosta kiihdyttäen vauhtia kierros kierrokselta 3 p. II. Tehkää kaksi lisäkierrosta

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa KOLIN ARVOISESTI Nyt ja tulevaisuudessa Kolin arvo-ohjeet 2014 1 HUOLEHDI PARHAASTA LAADUSTA Asetamme riman entistäkin korkeammalle! YRITTÄJÄ Ota omat arvosi näkyväksi osaksi toimintaasi. Kerro ne nettisivuillasi

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Valmennuksen sisältö Mitä stressi on? Mielen ja tunteiden johtaminen Itsensä johtaminen stressin hallinnan työkaluna

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Sovella kohderyhmän ja iän mukaan. Perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. teosluettelon kanssa. PERUSASIAT

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän

Lisätiedot

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali Etiikan teoriat Katse s. 133-149 etiikka = 1) moraalin ja moraalikäsitysten tutkimista 2) tavat perustella sitä, mikä on moraalisesti hyvää tai oikein ja pahaa tai väärin arkikielessä etiikka on lähes

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta Art. Nr. 22421 Move & Twist Iloinen toimintapeli, jossa pienet leppäkertut yrittävät kiivetä kukan vartta pitkin ylös päästäkseen kauniin kukan luo. Tehtävästä suoriutumiseen leppäkertut tarvitsevat kuitenkin

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

HYP on lyhenne sanoista Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin HYP on asenne ja yhdessäolotapa:

HYP on lyhenne sanoista Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin HYP on asenne ja yhdessäolotapa: Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin ihmisille, jotka ovat vaarassa jäädä yksin HYP jakson käynnistyskokous Tutustu myös opasvihkoon Sheridan Forster: Huomioivan yhdessäolon malli HYP Mikä HYP on HYP on lyhenne

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

Miten saat ihmiset pitämään itsestäsi vähemmässä kuin 90 sekunnissa.

Miten saat ihmiset pitämään itsestäsi vähemmässä kuin 90 sekunnissa. Miten saat ihmiset pitämään itsestäsi vähemmässä kuin 90 sekunnissa. ENSIVAIKUTELMA miten voit parantaa sitä Olen listannut toimivia tapoja hyvän ensivaikutelman antamiseksi. Poimi omasi ja ota käyttöön.

Lisätiedot

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille ET, monialaiset, opetusideoita Säännöt useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille Johdattelua sääntöihin - lautapeli: oppilaille annetaan pelilauta ja heidän tulee kehittää peliin omat säännöt koonta:

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Kooveen taitoluistelijoiden pelisäännöt kaudelle (Minä esikuvana ja minun esikuvani)

Kooveen taitoluistelijoiden pelisäännöt kaudelle (Minä esikuvana ja minun esikuvani) Kooveen taitoluistelijoiden pelisäännöt kaudelle 2016-2017 (Minä esikuvana ja minun esikuvani) T-ryhmä 1. En kiusaa 2. Olen kiltti toisille 3. Autan muita 4. Harjoittelen kunnolla 5. Kuuntelen aikuista

Lisätiedot

Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8

Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8 Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8 Aloita oppitunti tavalliseen tapaan lausumalla ensin itse rukous ja anna sitten muutaman lapsen lausua ulkoa oppimansa rukous. Muista, että kullekin lapselle

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 Lukujonot Tarvikkeet: siniset ja vihreät lukukortit Toteutus: yksin, pareittain,

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min)

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Salipallo/ikuisuuspolttopallo Polttopallosta johdettu leikki, jossa on enemmän toimintaa. Toimintamuoto Pelit ja leikit Kesto 10 min Liikuntataidot Juokseminen,

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Trappan-modellen Portaat-malli

Trappan-modellen Portaat-malli Trappan-modellen Portaat-malli Kuopio 17.8.2012 Åsa Carlsson & Janiina Mieronkoski Miten Portaat-malli syntyi? Barn som vittne till våld (suom. Lapsi väkivallan todistajana)- projekti 1990-luvulla Tavoitteena

Lisätiedot

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

Asennetta työhön valmennusohjelma

Asennetta työhön valmennusohjelma Asennetta työhön valmennusohjelma 14.3.2016 Työterveyslaitos Asennetta työhön! -menetelmä www.ttl.fi Yleistä kalvojen käyttäjälle Nämä kalvot on suunniteltu tukemaan Asennetta työhön valmennusmenetelmän

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa

Lisätiedot

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Pienen lapsen kiukku KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Sisältö: Lapsen psyykkisen kehityksen vaiheet Temperamentti Mikä lasta kiukuttaa? Konstit ja keinot kiukkutilanteissa Tavoitteet:

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

T A Q. Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Traumatic Antecedents Questionnaire. Copyright: Bessel A. van der Kolk. Suomennos: Kimmo Absetz

T A Q. Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Traumatic Antecedents Questionnaire. Copyright: Bessel A. van der Kolk. Suomennos: Kimmo Absetz T A Q Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Traumatic Antecedents Questionnaire Copyright: Bessel A. van der Kolk. Suomennos: Kimmo Absetz Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Nimi: Päivämäärä:

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa

Lisätiedot

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi)

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi) Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen esiopetuksessa Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja.

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja. KARAMBOLEN SÄÄNNÖT Kolmen vallin kara Yhden vallin kara Suora kara - Cadre YHTEISET SÄÄNNÖT KAIKILLE PELIMUODOILLE 1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Säännöt. Pelivalmistelut

Säännöt. Pelivalmistelut Haasteet Haasteet 1. Lusikka kuppiin 2. Posse Pong 3. Räkäpallo 4. Syömäpuikkohaaste 5. hamsteriposket 6. Lattian kautta kuppiin 7. Korttipalapeli 8. Lajitteluhaaste 9. Pingis ristinolla 10. Lusikkaflipperi

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa?

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa? 36- leikin ohjeet 36- leikki on versio ulkoleikistä, jonka on kehittänyt Saara Susiluoma Jyväskylän luontokoulusta. Nimi tulee 36 kysymyksestä, jotka on kirjoitettu erillisille paperilapuille. Kuhunkin

Lisätiedot

Palloultimate Soveltaminen:

Palloultimate Soveltaminen: Liikuntaseikkailu Liikuntavinkit2013 Palloultimate Peliä pelataan suurehkolla kentällä, ulkona alueeksi sopii esimerkiksi puolikas jalkapallokenttä. Kentän molemmissa päädyissä on koko kentän levyinen

Lisätiedot

My Silence - Hiljaisuuden ääni Kuopion taidemuseo

My Silence - Hiljaisuuden ääni Kuopion taidemuseo b My Silence - Näyttely keskittyy hiljaisuuteen, teoksiin, jotka ovat vähäeleisiä ja pelkistettyjä, mutta yksinkertaisuudessaan syvällisiä ja vaikuttavia. Näyttelyssä ei ole teoslappuja. Olennaista on

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA 1 LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero Osoite Osoite Työpaikka ja puhelinnumero

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 Lions Quest elämisentaitoja-ohjelman pääkouluttaja Ulla Sirviö-Hyttinen TAVOITE: Jokainen meistä tarvitsee tunteen siitä, että kuulumme

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa Sisältö Alkusanat... 11 I Sattuma vai tarkoitus? Elämä on mutta mitä?... 17 Kirjan rakenne ja lukuohje.... 23 Kaksi uudistamisen ja itsekasvatuksen tapaa... 28 Sydämen ajattelu... 31 II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen

Lisätiedot

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot