Väylämarkkinat Suomessa. Syyskuu 2003 VTT RAKENNUS- JA YHDYSKUNTATEKNIIKKA TAMPERE

Transkriptio

1 Väylämarkkinat Suomessa Syyskuu 2003 VTT RAKENNUS- JA YHDYSKUNTATEKNIIKKA TAMPERE

2 1 1. Esipuhe Väylänpidon markkinat Väylät ovat osa infraa Väyliin sijoitetaan 0,9 prosenttia bruttokansantuotteesta Tuhannet kilometrit mukaan kilpailuun Väylänpidon ja suurten piha-alueiden vuotuinen volyymi on luokkaa 1,8 mrd tieliikenneverkosto raideliikenneverkko katuliikenneverkosto yksityistiet ja metsäautotiet lentokentät vesiväylät muut infrarakenteet energiahuoltoverkosto teollisuuden ja satamien pihojen investoinnit ja hoito julkinen sektori rahoitus palautuu takaisin Vuodenajat ja budjettivuodet voimistavat vaihteluita suhdannevaihtelut kausivaihtelut Painopiste eteläisessä Suomessa Yrityskatsaus Urakointiyritykset rakennetilastojen kuvaamina Tuottavuus, kannattavuus Yrityskatsaus väylämarkkinoilla toimii 5 suurta ja lukuisia pieniä rakentavia urakoitsijoita "kunnat" on suurin väylien hoitourakoitsija kuntien katujen hoitourakointi (talvikunnossapito) Suomessa toimii 5 suurta konsulttitoimistoa Verkostoituminen Väylämarkkinoiden ominaisuuksia Väylänpidon näkymät Suomessa rahoitus ja organisointi väylänpidon määrä Esimerkkejä infra-alan ongelmista...36

3 2 1. Esipuhe Tiehallinto ja Ratahallintokeskus ovat tilanneet "Suomen väylämarkkinat" raportin osana projektia, jossa tutkitaan yhteispohjoismaisten markkinoiden ja hankintamenettelyjen kehittämismahdollisuuksia. Raportissa keskitytään väylien suunnittelu-, rakennus-, hoito- ja ylläpitomarkkinoihin, koska ne muodostavat relevantit markkinat yhteispohjoismaisten markkinoiden muotoutumiselle ja väyläpidon hankintamenettelyjen kehittämistyölle. Tilaajaorganisaatioiden puolesta toimeksiantoa ovat ohjanneet Seppo Toivonen (Tiehallinto) ja Kari Ruohonen (Ratahallintokeskus). Raportin ovat laatineet VTT:n rakentamisen liiketoiminnat -tutkimusryhmän jäsenet Erkki Lehtinen, Pekka Tiehaara, Natalia Shapiro, Terttu Vainio ja Eero Nippala elo-syyskuussa Väylänpidon markkinat 2.1 Väylät ovat osa infraa Yhteiskunta, yhdyskunnat, yritykset ja yksityiset kansalaiset tarvitsevat päivittäisissä toiminnoissaan monenlaisia verkostoja ja rakenteita. Verkostoja ja rakenteita voidaan kutsua yhteisellä nimellä "infrarakenteet". Infrarakenteisiin kuuluvia verkostoja ovat tie- katuliikenne-, raideliikenne-, vesiliikenne-, vesihuolto-, energiahuolto- ja tietoliikenneverkostot ja muita rakenteita ovat mm. vapaa-ajan rakenteet, maanalaiset rakenteet ja talojen piharakenteet. Alla olevaan kuvaan on koottu ja esimerkein kuvattu länsimaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan oleellisena osana kuuluvat infrarakenteet. Tämän raportin teemaan kuuluvat infrarakenteet eli väylät kuvassa 1 on korostettu ja rajattu sinisellä. Väylänpitoon luetaan siis kuuluvaksi tie-, katu-, raideliikenne-, vesiliikenne-, lentoliikenneverkoston ja yksityisteiden ja metsäautoteiden suunnittelu, rakennuttaminen, projektinjohto, rakentaminen, materiaali- ja tuotevalmistus. Väylänpitoa on sekä uusien väylien rakentaminen että vanhojen, olemassa olevien väylien parantaminen, ylläpito ja hoito. Väylät ovat osa infraa - koko infrastruktuurin pääoma-arvo 52 mrd.euroa (vuosi 2000) - väylien pääoma-arvo 30 mrd.euroa (vuosi 2000) Tieverkosto tiet sillat alikulut, tunnelit kevyen liikenteen. väylät Yksityistiet Metsäautotiet Katuverkosto kadut sillat, alikulut liikennevalot pysäköintialueet Vesiväylät satamat kanavat Raideliikenneverkosto rautatiet metro raitiotiet Lentokentät Vesihuoltoverkosto vesijohdot viemärit puhdistamot Energiahuoltoverkosto kaukolämpö sähkö maakaasu öljy Tietoliikenneverkosto maa ja ilmakaapelit linkkitornit keskukset TV,radio, puhelin, intenet, Ympäristörakenteet kaatopaikat hautausmaat läjitysalueet meluvallit Vapaa-ajan rakenteet urheilukentät puistot, leikkikentät laskettelurinteet tennis, golf, pururadat Talojen piharakenteet nurmikot pysäköintialueet puut, pensaat Kuva 1..

4 3 Väylänpidon ulkopuolelle jäävät väylien omistamistoiminnot sekä väyliä käyttävät liiketoiminnat (henkilö- ja tavaraliikenne sekä energian, veden jne. myynti). Tässä raportissa on pyritty käsittelemään väyliä. Joissakin kohdin on kuitenkin jouduttu tyytymään koko infrarakentamis-toimialan tietoon, jolloin väylien lisäksi mukana on verkostojen rakentamista tms. kuvaavaa dataa. 2.2 Väyliin sijoitetaan 0,9 prosenttia bruttokansantuotteesta Suomen bruttokansantuote oli vuonna 2002 noin 140 mrd. euroa. Väylien rakennusinvestoinnit, ylläpito, kunnossapito ja hoito oli vuonna 2002 arviolta 1,6 mrd. euroa eli 1,1 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Pelkkien väyläinvestointien osuus oli noin 0,9 prosenttia (kuva 2). Kuva 2. 6 % Väylät kansallisvarallisuudesta 0,9 % Väyläinvestoinnit BKT:sta 5 % Klusterin työlliset työvoimasta Suomen väyläomaisuuden arvo oli vuonna 2002 arviolta 30 mrd. euroa. Tämä on 6 prosenttia kaikesta rakennetun infrastruktuurin ( 500 mrd. euroa.) arvosta (kuva 3). Yleisten teiden, katujen ja yksityisteiden osuus väylien arvosta on noin 85 prosenttia. Rautateiden, vesiteiden, metron, raitioteiden ja lentokenttien osuus on 15 prosenttia. Väyläklusterin osuus koko Suomen työvoimasta on arviolta 5 prosenttia. Kuva 3. Väyläomaisuuden arvo 30 mrd.euroa vuonna 2000 Muut väylät 5%: - satamat 2% - lentokentät 2% - metro ja raitiotiet 0,5% - vesitiet 0,5% Rautatiet 9 % Kadut ja kaavatiet 25 % Yleiset tiet 50 % Yksityiset tiet 11 % Lähde: Väylät 2030 (LVM)

5 4 Väylät ovat merkittävä osa kansantaloutta, mutta niihin suunnataan melko niukasti T&K rahoitusta (kuva 4). Liikenteen tutkimukseen sijoitetaan 0,2 % (37 milj. ) liikennebusineksen arvosta ja väylien rakentamisen tutkimiseen 0,5 % niiden vuotuisen tuotannon arvosta. Panostukset jäävät vähäisiksi siksi, etteivät alan yritykset panosta merkittävästi tutkimustoimintaan. Talonrakentamisen tutkimiseenkin käytetään lähes kaksinkertainen osuus verrattuna infrarakentamisen tutkimiseen. Sillä sektorilla merkittävät T&K panokset tulevat tuoteteollisuudesta, erityisesti talotekniikka-teollisuudesta. Suomen yritysten ja julkisen sektorin T&K panostus on kansainvälisesti verrattuna korkea ja yltää OECD-maiden vertailussa sijalle 2 Ruotsin jälkeen. Vuonna 2001 Suomen T&K:n osuus bruttokansantuotteesta oli yhteensä 3,4 %. Kansantalouden toimialoista eniten sijoittavat T&K toimintaan ns. korkean teknologian alat, kuten elektroniikka- ja lääketeollisuus. Korkeanteknologian alan yksi kriteeri on nimenomaan T&K panostus, jonka on ylitettävä 4% liikevaihdosta. Alat, joilla T&K panostus jää alle 1 %, luokitellaan matalan teknologian aloiksi. Kuva % T&K panostus eri toimialoilla (% liikevaihdosta) vuonna % 15 % 10 % 24,1 % 5 % 0 % 0,2 % 0,2 % 0,5 % Palvelualat Liikenne Väylien rakentaminen 0,9 % Talonrakentaminen 1 % 3,4 % 8,8 % Muu teollisuus T&K / BKT Elektroniikkateollisuus Lääketeollisuus Lähde: Tilastokeskus, T&K tilasto & VTT VTT on tutkinut innovaatiotoimintaa siten, että se on analysoinut haettujen patenttien syntymiseen johtaneita syitä ja olosuhteita. Joukosta löytyy myös väylien tuotantoprosessiin tavalla tai toisella liittyviä patentteja. Niille, kuin myös useiden muidenkin toimialojen patenteille on yhteistä voimakas kytkös asiakkaisiin: yritykset ovat innovoineet tuotteita asiakastarpeisiin sekä täyttämään markkinoille avautunutta aukkoa. Tutkimuksessa analysoitiin useiden muidenkin syiden (teknologia, tiede, säännökset, julkiset hankinnat, hintakilpailu, jne.) vaikutusta innovaatioiden syntymiseen. Kun samaa sukua olleet tekijät niputettiin yhteen, kohosi asiakkuutta (yksittäisenä syynä) merkitsevämmäksi tekijäksi "regulatory regime" eli erilaiset julkisesta sektorista johtuvat tekijät. Toiseksi tärkein tekijä oli teknologian kehitys. Infra-innovaatiot edustivat synnyltään tyypillistä matalan teknologian alaa, korkean teknologian aloilla innovaatioiden lähde on yleensä tiede ja tutkimus.

6 3. Tuhannet kilometrit mukaan kilpailuun 3.1 Väylänpidon ja suurten piha-alueiden vuotuinen volyymi on luokkaa 1,8 miljardia euroa 5 Väylänpidon ja suurten teollisuusrakennusten ulkoalueiden rakentamisen ja kunnossapidon arvo oli vuonna 2002 yhteensä noin 1,8 mrd.euroa (kuva 5). Tarkasteltava suunnittelu-, rakennus- ja kunnossa-pitomarkkina koostuu kolmesta suuresta sektorista: tieverkostosta, katuverkostosta ja raideverkostosta sekä kolmesta volyymiltaan pienestä sektorista eli lentokentistä, vesiväylistä ja teollisuuden piha-alueista. Ne ovat noin puolet koko infrarakentamisesta (kuva 6). Kuva 5. Väylien ja teollisuuden piha-alueiden rakentamiseen ja kunnossapitoon käytettiin vuonna 2002 yhteensä 1,8 mrd. Ilmaliikenne 2 % Raideverkosto 21 % Vesiliikenne 0,2 % Katuverkosto 33 % Tieverkosto 34 % Teollisuuden ulkoalueet 10 % Lähde: Tilastokeskus & VTT Kuva 6. Infratuotannon arvo 5 4 mrd. euroa 3 Kunnossapito ja hoito 2 1 Investoinnit Lähde: Tilastokeskus & VTT

7 6 - tieliikenneverkosto Lähde: VTT Investoinnit 49 % Kuva 7. Tienpito (ka 1994,1995,1997) Kunnossapito ja hoito 51 % Suomen yleisten teiden pituus oli vuonna 2000 n km. Tieverkkoa rakennettiin ja ylläpidettiin vuonna 2003 reilulla 600 milj. eurolla. Tieverkon kehittämis-, laajennusja uudisinvestoinnit ovat 2003 noin 205 milj. euroa. Tieverkon ylläpito- ja korvausinvestoinnit ovat 2003 lähes 200 milj. euroa ja hoito on 205 milj. euroa. Tieverkon kehittämis- laajennus- ja uusinvestoinnit ovat kärsineet rahoitusvajetta 1990-luvun lamasta lähtien. Muutamana viime vuotena tieinvestoinnit ovat kasvaneet hieman. Siltojen hoitoon, ylläpitoon ja peruskorjauksiin käytetään vuonna 2003 n. 22 milj. euroa. Kuva Tieinvestoinnit (vuoden 2001 kiintein hinnoin) milj * Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito Tieverkon omistaa valtio, joka vastaa verkoston kehittämisestä ja ylläpidosta Liikenne- ja viestintäministeriön ja Tiehallinnon kautta. Tiehallinnon on kilpailutettava koko tienpito vuodesta 2004 lähtien. Kilpailuttamisvelvoite koskee teiden rakentamista, suunnittelua, hoitoa ja ylläpitoa. Tiehallinto pyrkii suuntaamaan hankintojaan ST (suunnittelu ja toteutus) kokonaistoimitusten suuntaan. Teknisistä laatuvaatimuksista siirrytään enemmän toimivuusvaatimusten esittämiseen. - raideliikenneverkko Kuva 9. Lähde: VTT Investoinnit 46 % Radanpito (ka 1994,1995,1997) Kunnossapito ja hoito 54 % Raideliikenneverkoston osia ovat: valtion omistamat rautatiet yksityiset rautatiet raitiotiet ja Helsingin metro Valtion omistaman rataverkon pituus oli Suomessa vuonna 2000 yhteensä 5854 km, josta sähköistettyä rataa 2372 km eli noin 40 prosenttia. Valtion rautateitä hallinnoi Suomessa Ratahallintokeskus. Muuta rataverkkoa on omistuksessaan Helsingin kaupungilla (metro ja raitiotiet), satamalaitoksilla (satamaradat) sekä teollisuuslaitoksilla (pistoradat). Helsingissä on raitioteitä 104 km (Turun ja Tampereen raitiotiet lopetettiin 1970-luvulla) ja metroa on tällä hetkellä ratapituutena, linjaliikenteessä 51 km. Pisin yksityinen rautatie on Karhula-Sunila Oy:n noin 11 km pitkä rata.

8 7 Perusradanpidon rahoitus on ollut viime vuosina hieman yli 300 milj. euroa. Tästä radan käyttö- ja kunnossapito on ollut n. 130 milj. euroa, korvausinvestoinnit, milj. euroa sekä hallinto, liikenteen ohjaus, kiinteistönpito ja - investoinnit ja radan suunnittelu yhteensä noin 60 milj. euroa. Rataverkon kehittämisinvestoinnit ovat vaihdelleet milj. euron välillä. Ratainvestointien painopiste on sähköistyksen laajentamisessa, ratojen kantavuuden vahvistamisessa ja turvallisuuden parantamisessa. Kuva Ratainvestoinnit (vuoden 2001 kiintein hinnoin) milj * Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito Valtion rataverkon investoinneista toteuttaa tällä tarkasteluajanhetkellä VR Rata Oy noin 40 % ja muut urakoitsijat myös 40 %. Väliin jäävän 20 % hankkii Ratahallintokeskus materiaaliostoina. VR Rata Oy on vahva tekijä radan päällysrakennetöissä erikoiskalustonsa ansiosta. Pohjarakenne- ja siltaurakkakilpailuja ovat voittaneet yksityiset urakoitsijat. Ratainvestointien suunnittelu ja rakennuttamistoiminnoista VR Rata Oy:llä on noin 30 % osuus ja muilla suunnittelu- ja rakennuttamistoimistoilla % osuus. Radan kaikki ylläpitotyöt tilattiin vuoteen 1997 saakka VR rata Oy:ltä. Vuoden 1997 jälkeen erilliset radanpidon ylläpitotyöt on kilpailutettu ja VR Rata Oy:n osuus on kaventunut prosenttiin. Ylläpitotöissä yksityisillä urakoitsijoilla on 10 % osuus ja materiaalihankintojen osuus on luokkaa 25 %. Perusylläpitotöitä aletaan kilpailuttaa vuonna Nykyisin ne tilataan VR Rata Oy:ltä neuvottelu-urakoina. - katuliikenneverkosto Kuva 11. Lähde: VTT Investoinnit 54 % Kadunpito (ka 1994,1995,1997) Kuntien katuverkon pituus oli vuonna 2000 noin km. Kuntien katuverkkoa rakennettiin ja ylläpidettiin vuonna 2002 n. 600 milj. eurolla. Katuinvestoinnit ovat melko tasaisesti kasvaneet aina 1950-luvulta lähtien vuoteen 1990 saakka. Laman myötä katuinvestoinnit romahtivat lähes 100 milj. eurolla. Katuinvestoinnit ovat kasvaneet 1990-luvun lopulla erityisesti kasvukeskuksissa. Kunnossapito ja hoito 46 %

9 8 Kuva milj. Katuinvestoinnit (vuoden 2001 kiintein hinnoin) * Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito Katuverkosto on kuntien omistuksessa ja kehittämisvastuulla. Kadunrakennustöiden rakennuttajia ovat kuntien katuyksiköt/osastot. Rakennustöitä tekevät kuntien omat katuosastot (70 % omajohtoisena) ja yksityiset urakoitsijat. Kunnilla on joko oma katusuunnitteluosasto (80 %) tai suunnittelutehtävät ostetaan alan konsulteilta (20 %). Katujen ylläpidosta vastaavat kuntien katuosastot. Suuri määrä töitä, kuten vihertyöt, ajoratamaalaukset, asfaltointi, liikennemerkkien asennus- ja hoito tms. teetetään ulkopuolisilla urakoina. Useat kunnat teettävät ulkopuolisilla myös kesä- ja talvikunnossapidon alueurakoita. - yksityistiet ja metsäautotiet Yksityiset ja yritykset omistavat metsäautoteitä ja yksityisteitä noin km. Julkinen sektori maksaa tukena osan ko. teiden rakentamis- ja kunnossapitotöistä. Vuonna 2003 valtioapu on ollut noin 11 milj. euroa ja se on ollut lievässä kasvussa. Myös metsäautoteiden rakentamiseen on saanut tukea 8 milj. euroa vuonna Samaa tukea on käytetty myös metsäojitusten tekemiseen. - lentokentät Suomessa on lentokenttiä lähes 80 kpl. Liikennemääriltään tärkeimmät lentokentät ovat Helsinki - Vantaa, Pirkkala ja Oulunsalo. Ilmailulaitos omistaa ja kehittää lentokenttiä Suomessa. Ilmailulaitos vastaa myös lennonvarmistuksesta yhdessä Ilmavoimien lennonjohdon kanssa. Ilmailulaitos käyttää vuosittain rakentamiseen ja ylläpitoon vajaa 200 milj. euroa. (mukaan lukien talonrakennukset). Ilmailulaitoksen kehittämisohjelmassa investointien määrä oli 1990-luvun lopulla lähes 100 milj. euron tasolla. Tämä johtui pääasiassa Helsinki - Vantaan III kiitotien rakentamisesta. Investointitaso putoaa vuoden 2002 jälkeen. Ilmailulaitoksella ei ole omaa urakointiyksikköä vaan maarakennustyöt ja asfaltointityöt teetetään urakoitsijoilla.

10 9 Kuva 13. milj. 40 Investoinnit ilmaliikenteeseen (vuoden 2001 kiintein hinnoin) * Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito - vesiväylät Suomessa oli vuonna 2000 merkittyjä vesiväyliä noin km Tärkeimmät meriväylät ovat yli 8 m tai 12 m syviä Sisävesiväylät ovat 1,8-4,2 m syviä. Väylänpitomenot ovat vuosittain milj. euroa, josta väyläinvestointien osuus on ollut milj. euroa. Luotsaustoiminta aiheuttaa yli 30 milj. euron kulut ja jäänmurtotoiminta n. 40 milj. euron kulut. Satamien investoinnit ovat olleet milj.euroa vuositasolla. Matkustajaliikenne keskittyy Helsingin, Maarianhaminan, Turun ja Vaasan satamiin. Tavaraliikenteen tärkeimmät satamat ovat : Helsinki, Kotka, Naantali, Hamina, Raahe, Sköldvik, Rauma, Pori ja Turku. Merkittävimmät viimeaikojen investoinnit ovat olleet Porin ja Kotkan satamat sekä useiden satamiin johtavien väylien syventäminen ja Päijänteen ja Keiteleen yhdistäminen (Savon kanava). Rannikkoväylästö on pääosin rakennettu valmiiksi. Sisävesiliikenteessä huomattavatkin rakennushankkeet ovat mahdollisia. Uusin käynnistynyt satamahanke on Helsingin Vuosaaren sataman rakentaminen. Saimaan kanavan vuokrasopimus päättyy muut infrarakenteet - energiahuoltoverkosto Suomen energiantuotanto on muihin Pohjoismaihin verrattuna monipuolinen. Suomi tuottaa energiaa vesivoimalla, ydinvoimalla, öljyllä, maakaasulla, hiilellä, turpeella sekä polttopuulla. Uusia tuotantotapoja ovat aurinko- ja tuulisähkö. Niiden merkitys on kuitenkin vielä pieni. Lisäksi lämmityksessä käytetään lämpöpumpputekniikkaa tuottamaan lämpöä maasta, vedestä tai ilmasta. Valtakunnan tason energiahuoltoverkostoon kuuluvat sähkö- kaasu ja kaukolämpöverkko. Vesivoiman rakentamisessa on valmistunut viimeisen voimalan rakentaminen Pohjois- Suomen jokiin. Vesivoiman määrää ei enää voida kasvattaa Suomessa. Sähkön tarve kasvaa arvioiden mukaan 2 prosentin vuosivauhdilla. Uutta tuotantokapasiteettia tarvitaan kattamaan vanhojen voimaloiden käytöstä poistumiseen, tuontisähkön korvaamiseen sekä lisäkulutus. Vaihtoehtoina ovat kaikki edellä mainitut tuotantotavat sekä tuontisähkö. Suomeen aletaan rakentaa lähivuosina 5. ydinvoimalaa sekä 2010-luvulla ydinjätteen loppusijoitusvarastoa. Kaukolämpöverkostoa alettiin rakentaa 1950-luvun lopulla. Vuonna 2000 verkoston pituus on noin km (2 -putkijärjestelmä). Vilkkaimmillaan kaukolämpöverkoston rakentaminen oli ja

11 luvuilla. Aluerakentamisen vähennyttyä myös kaukolämpöverkon rakentaminen on vähentynyt. Vähitellen siirrytään verkoston saneeraamiseen. Kaukolämpötekniikkaa pyritään viemään Itä- Euroopan maihin. Suomessa on käytetty kaasua energianlähteenä jo pitkän aikaa. Kaupunkikaasun käyttö rajoittui vain Helsinkiin. Vasta 1970-luvulla alettiin rakentaa Neuvostoliitosta runkoverkkoa Suomeen. Tällä hetkellä sekä runkoverkon että jakeluverkon pituudet ovat molemmat noin 1000 km. Maakaasuverkko ulottuu Venäjän rajalta pääkaupunkiseudulle, Hämeenlinnan seudulle ja Tampereen seudulle. Suunnitteilla on runkoverkon laajentaminen länsirannikolle. Suunnitelmiin vaikuttavat Ruotsin itärannikon maakaasupäätökset. Vaihtoehtoisina tuottajina ovat Norja ja Venäjä. On mahdollista, että Keski- Eurooppaan suunniteltu maakaasuputkisto kulkisi Suomen kautta. Yhteensä energianhuoltoverkoston investoinnit Suomessa ovat tasolla 500 milj. euroa, josta voimaloiden osuus on ollut 200 milj. euroa ja verkoston 300 milj. euroa. Vielä 1990-luvun alussa energiainvestoinnit olivat tasolla 800 milj. euroa. Lämpö- ja sähköenergiantuotannon liiketoiminnan arvo Suomessa on tasolla 4 mrd. euroa vuosittain. - tietoliikenneverkko Suomessa oli vuonna 2001 noin 6,5 milj. puhelinliittymää, joista lankapuhelinliittymiä oli lähes 2,2 milj. kpl (54,1 kpl/as) ja langattomia liittymiä noin 4,2 milj. kpl (81 kpl/as). Lankapuhelin liittymät perustuvat Suomessa parikaapeliverkostoon. Uusi teknologia perustuu nopeisiin valokaapeli-verkkoihin ja linkkimastoihin. Valokaapeleita käyttävät niin vanhat lankaliittymät, langattomat viestimet kuin nopea dataliikennekin. Tietoliikenneinvestointien arvo 1990-luvun lopulla on noussut milj. euroon vuosittain luvulla Posti ja telelaitos (myöhemmin Tele) omisti ja kehitti osaa tietoliikenneverkosta. Osasta vastasivat paikalliset puhelinosuuskunnat. Tällöin Telellä ja puhelinosuuskunnilla olivat omat urakointiyksiköt. Edelleen paikalliset puhelinyhtiöt vastaavat alueidensa verkoista. Valtakunnallinen Tele yhtiöitettiin ja vietiin pörssiin (Sonera). Myöhemmin Telia on ostanut Soneran. Sittemmin liiketoiminta on laajentunut tietoliikennepalveluissa ja valtakunnan rajojen yli. Verkkojen rakentaminen yhtiöitettiin lankapuolen (Network Carrier) ja langattomien (Primatel, nykyisin osa YIT:tä). Yhtiöt ovat supistaneet ja purkaneet urakointiyksiköitä voimakkaasti ja pitävät omaa henkilöstöä lähinnä verkkojen ylläpidon tarpeita varten. Rakennustyöt teetetään töihin erikoistuneilla urakoitsijoilla. - vesihuoltoverkosto Vesijohtojen kokonaispituus Suomessa oli vuonna 2000 noin km ja viemäriverkoston pituus oli hieman yli km. Vesihuoltolaitokset omistavat kuntien vesilaitokset tai alueelliset vesiosuuskunnat luvulla vesilaitoksia on yhtiöitetty. Suurilla vesilaitoksilla on verkoston ylläpitohenkilöstöä. Varsinaiset maarakennustyöt on aina teetetty joko kunnan katuosastolla, koneyksiköllä tai yksityisillä urakoitsijoilla. Pienillä laitoksilla verkoston rakentamis- ja ylläpitopalvelut tilataan yksityisiltä urakoitsijoilta. Vesilaitosinvestoinnit ovat olleet 100 milj. euron suuruutta 1990-luvun puolivälin jälkeen. ja viemärilaitosinvestoinnit samoin 100 milj. euroa vuosittain. Vielä 1980-luvulla ja tultaessa 1990-luvulle viemärilaitosinvestoinnit olivat suuremmat eli 150 milj. euron suuruutta. Jäteveden puhdistamojen investoinnit ovat olleet 30 milj. euron luokkaa. Uudet vaatimukset viemärivesien puhdistuksessa aiheuttaa puhdistamojen uudistamisen. Uuden puhdistamon rakentamisen entiseen paikkaan sijasta käytetään osin jätevesien siirtoa kapasiteettia omaavalle puhdistamolle. - erikoisinfrarakenteet

12 11 Maanalaisia rakenteita voivat olla varastot, väestönsuojat, uimahallit, urheiluhallit, pysäköintitilat, jne. Useassa kaupungissa on suunnitteilla kaupunkikeskustoissa maanalaisia pysäköintihalleja. Infrarakenteita ovat myös kiinteistöjen piharakenteet, vapaa-ajan urheilurakenteet, puistot, leikkikentät, kaatopaikat, jne. Mm. nykyisten noin 100 golf kentän lisäksi on suunnitteilla noin 50 uutta golf kenttää. Rakenteiden omistajat ovat pääosin yksityisiä tai kuntia. Rakenteiden rakentamismäärät perustuvat ko. palvelun käyttömääriin ja käytöstä peritään maksut. Esimerkiksi taloyhtiö perii autopaikasta maksun ja uimahallissa käynti maksaa. - teollisuuden ja satamien pihojen investoinnit ja hoito Suomessa on suuria merisatamia alle 20 kpl. Uusi suuri satama rakennetaan Suomen keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Viimeaikaisia suuria satamahankkeita ovat olleet: - Porin Tahkoluodon hiilisatama 1980-luvulla sekä - Kotkan konttisatama 1990-luvun lopulla. Juuri käynnistynyt Helsingin Vuosaaren satama on seuraava suuri satamahanke. Lisäksi Venäjällä on käynnissä useita suuria satamahankkeita Suomenlahdella. Suuret satamainvestoinnit ovat harvinaisia projekteja Suomessa. Saimaan kanavan vuokrasopimus päättyy 2013 ja sitä ennen täytyy päättää kanavan tulevaisuudesta. Teollisuuden investointihankkeita on satamarakentamiseen verrattuna paljon. Yli 30 miljoonan euron teollisuushankkeita rakennettiin Suomessa 1990-luvulla vuositasolla milj. euron verran. Joinakin vuosina rakentaminen oli suurkohteiden osalta lähes pysähdyksissä ja joinakin vuosina valmistui hieman yli 200 milj. eurolla teollisuuslaitoksia. Koko teollisuusrakentamisen arvo on ollut viime vuosina Suomessa 1 mrd. euron suuruutta. Uusien suurten teollisuuslaitosten pihaurakoiden arvo on 5 % rakennuskustannusosuudella koko rakentamisen arvosta laskettuna on 10 milj. euron tasoa vuosittain. Suomessa on toteutettu seuraavia suuria infra- ja teollisuushankkeita vuosina : - Oulun Toppilan voimala - Harjavallan sulatto - Rauman sellutehdas - Lohjan Kirkniemen paperitehdas - Valkeakosken tarratehdas - Kokkolan satamalaajennus - Oulun paperitehdas - Porvoon eteenitehdas - Kotkan kombivoimala - Rauman paperitehdas - Turun satamalaajennus - Joutsenon soodakattila - Hangon satamalaajennus - Hämeenlinnan sinkityslinja - Kotkan Mussalon satama - Savon kanava - Kelukosken voimala Sodankylä - Joutsenon kuitulinja - Tornion terästehdas - Helsinki- Vantaa III kiitotie Kuvassa 14 on hahmotettu Suomen suurten teollisuuslaitosten ja satamainvestointien suuruusluokka karkeasti vuosittain 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Kukin suuri hanke on kuvassa piirretty yhden vuoden kohdalle vaikka rakennushankkeet kestävät todellisuudessa vuosia. Yksi pylväsosa kuvaa aina yhtä suurta hanketta ja sen valmistumisvuotta. Pihaurakoiden osuus on 5 %.

13 12 Kuva 14. Suuret teollisuus- ja satamahankkeet Suomessa, milj Suomen kiinteistönpidon kokonaisarvo on luokkaa 15 mrd. euroa, josta neljännes kuluu teollisuuden kiinteistönpitoon. Ulkoalueiden hoidon osuus on teollisuuden kiinteistönpidosta 17 % (600 milj. ). Tästä suurten teollisuuslaitosten osuus on 150 milj.. - julkinen sektori rahoitus palautuu takaisin Väylien rakentamisen ja pidon rahoittaa valtio hallinnonalojensa kautta (Tiehallinto, Ratahallintokeskus, Ilmailulaitos, Merenkulkulaitos,..) 61 prosenttisesti. Kuntien osuus nousee katujen ja muutamien satamien kanssa 32 prosenttiin. Yritykset ja yksityishenkilöt rahoittavat väylistä noin 8 % (yksityistiet, kaupalliset satamat, tms.). Väylien rakentaminen, uusiminen ja hoito kiertää kansantaloudessa tuloiksi eri talousyksiköille (Vainio et.al 2001). Ensimmäisessä vaiheessa tulo osoitetaan urakoitsijalle, joka maksaa palkkoja työntekijälle sekä hankkii työssään tarvittavat koneet ja niihin liittyvät tarveaineet sekä mahdollisesti erilaisia rakennustuotteita teollisuudesta ja kaupasta. Yritykset maksavat liiketoiminnastaan välillisiä veroja (arvonlisäverot) sekä yhteisöveroja ja työntekijöiden palkkoihin sidottuja sosiaalikuluja. Vain osa niiden saamista tuloista jää lopulta kokonaan yrityksen omaksi tuloksi. Työntekijät maksavat tuloistaan veroja ja oman osuutensa sosiaalikustannuksista. Kun kaikki nämä vaiheet ja tulonsiirrot huomioidaan (kuva 15), palautuu julkisen sektorin väyläsijoituksista huomattava osa takaisin sen omaan käyttöön. Julkisen sektorin tuloksi lasketaan myös yritysten voittoa vastaava osuus itse urakoiduista hankkeista. Toiseksi suurinta tulojen saajaa edustavat kotitaloudet. Rakennusalan yrityksille jää lopulta pienempi osa tuloksi kuin muita toimialoja edustaville yrityksille. Osuus jää jopa pienemmäksi kuin se osuus tuloista, joka joudutaan maksamaan ulkomaille tuontituotteiden käytöstä.

14 13 Kuva % VÄYLÄRAKENTAMISEN MENOT JA TULOT % TUOTOKSEN ARVOSTA 8 % 11 % Yritykset, yksityistaloudet Ulkomaat 80 % 60 % 40 % 32 % Kunnat Muu valtio Ratahallinto 13 % 16 % 8 % 25 % 14 % Yksityistaloudet Muut yritykset Rakennusalan yritykset 20 % Tiehallinto 32 % 42 % Valtio ja kunnat 0 % Lähde:VTT (Panos-tuotostutkimus) Menot Tulot 3.2 Vuodenajat ja budjettivuodet voimistavat vaihteluita - suhdannevaihtelut Rakentaminen on suhdanneherkkä toimiala, jonka osasektoreiden suhdannevaihtelut poikkeavat toisistaan. Infrarakentaminen käyttäytyy eritavalla kuin talonrakentaminen. Kummallakin sektorilla investointien suhdannevaihtelut ovat selvästi suuremmat kuin hoidon ja kunnossapidon. Rakentamisen suhdannevaihtelut ovat sidoksissa koko talouden suhdannevaihteluihin. Taantuman tai matalasuhdanteen aikana yritykset ovat varovaisia investoinneissaan. Julkisen sektorin rahoitusasema ja tulot kärsivät myös taantumasta ja infraan osoitettavat määrärahat ovat usein säästämisen kohteena. Poliittiset päätökset voivat myös ohjata määrärahojen kehitystä yleisestä suhdannekehityksestä poikkeavaan suuntaan esimerkiksi väylien osalta. Pitkällä tarkastelujänteellä BKT:n, talonrakentamisen (sis. talojen korjausrakentamisen) ja infran volyymin kehitykset poikkeavat selvästi toisistaan (kuva 16). Ensinnäkin sekä talonrakentamisen, että infrarakentamisen määrä on kasvanut BKT:ta hitaammin. Rakentamisen osuus kansantaloudesta on pienentynyt. Tämä on ollut yleinen kehitys useimmissa teollistuneissa maissa. Toiseksi vuosittaiset vaihtelut ovat rakentamisessa olleet selvästi kansantalouden vaihteluita suuremmat. Kolmanneksi vaihtelut ovat talonrakentamisessa olleet suuremmat kuin infrassa. Erityisen selvästi tämä näkyy 1990-luvun laman aikana. BKT laski tuolloin noin 10 prosenttia mutta infran kokonaistuotos väheni reilut 20 prosenttia ja talonrakentaminen jopa lähes 50 prosenttia. BKT:n ja rakentamisen vuosimuutoksia tarkasteltaessa havaitaan rakentamisen seuraavan talouden suuria muutoksia, mutta yhteys ei ole kovin vahva eikä säännöllinen (kuva 17).

15 14 Kuva Infra, talonrakentaminen ja BKT, volyymi Indeksi 1990=100 BKT Infra kokonaistuotos Talonrak. kokonaistuotos Lähteet: Tilastokeskus ja VTT VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka 2003 Kuva Infra, talonrakentaminen ja BKT, volyymi %-muutos edelliseen vuoteen BKT Infra kokonaistuotos Talonrak. kokonaistuotos Lähteet: Tilastokeskus ja VTT VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka luku voidaan jakaa kolmeen jaksoon: vuosikymmenen alun korkeasuhdanne, puolivälin matalasuhdanne ja lopun korkeasuhdanne. Infrainvestoinnit olivat korkealla vuosikymmenen alussa, kasvu väheni talouskasvun vähentyessä ja kääntyi selväksi, laskuksi vuosikymmenen puolivälissä. Talouskasvun piristyessä infrainvestoinnit kääntyivät kasvuun, mutta selvällä viiveellä luvun lopulla talouskasvu kiihtyi selvästi. Infravolyymissa suunta oli sama, mutta kasvu tapahtui myöhemmin luku oli tasaisen talouskasvun aikaa vuosikymmenen lopulle saakka. Infran tuotoksen kehitys heilahteli voimakkaasti ja päätyi melko voimakkaaseen kasvuun vuosikymmenen lopulla. Talouskasvun käännyttyä laskuksi myös infrarakentaminen väheni selvästi ja kääntyi kasvuun yleiseen talouskehitykseen verrattuna selvästi viiveellä, kuten 1970-luvun lopullakin luvun loppupuoliskolla talouskasvu oli edelleen kohtalaisen hyvä. Infran rakentamisvolyymi oli myös kasvussa, mutta kasvu oli talouskasvua pienempi. Uuden vuosituhannen infran rakentamisvolyymin kasvu hidastui talouskasvun hiipumisen myötä.

16 15 Infran rakentamisvolyymi siis seuraa talouden yleistä kehitystä, määrällinen kehitys heilahtelee voimakkaasti ja varsinkin talouden kääntyessä kasvuun infra seuraa sitä viiveellä. Väyläinvestointien (kuva 18) kehitys poikkeaa infravolyymin kehityksestä tarkastellulla aikajaksolla melko selvästi luvulla väylinvestoinnit, toisin kuin infrarakentaminen kokonaisuudessaan, kääntyivät kasvuun vasta vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Vuosikymmenen lopulla kasvu oli vahva. Laman alettua 1990-luvun taitteessa väyläinvestoinnit seurasivat talouden kehitystä viiveellä. Kasvun käynnistyttyä väyläinvestoinnit lisääntyivät jälleen viiveellä, 1990-luvun lopulla kehitys erkani selvästi talouden ja koko infran kehityssuunnasta. Kuva Väyläinvestoinnit ja infra, volyymi Indeksi 1990=100 Väyläinvestoinnit yhteensä Infra kokonaistuotos Lähde: Tilastokeskus ja VTT VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka 2003 Väyläinvestointien osasektoreilla (tiet, kadut, rata) heilahtelut ovat varsin voimakkaat (kuva 19). Ratainvestointien käyrä osoittaa, että yhteyttä talouskehitykseen ei tarkasteluaikajaksolla juuri ole. Tie- ja katuinvestoinneissa yhteys on havaittavissa, mutta yhteys ei ole kovin vahva ja heilahtelut ovat suuret. Tieinvestoinneissa voidaan viimeksi kuluneiden reilun kymmenen vuoden aikana puhua jopa vastasyklisyydestä, katuinvestoinnit ovat seuranneet taloutta selvemmin. Kuva Väyläinvestoinnit indeksi 1990= Tieinvestoinnit Ratainvestoinnit Katuinvestoinnit Lähteet: Tilastokeskus ja VTT VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka 2003

17 16 - kausivaihtelut Kausivaihtelua on vuodenaikojen mukaan jokseenkin säännöllisesti tapahtuvat muutokset toiminnan volyymissa. Kausivaihtelut johtuva vuodenaikojen välisistä sään muutoksista ja valaistustekijöistä, mutta myös tili- tai budjettivuoden ajoittuminen aiheuttaa kausivaihtelua esimerkiksi liikevaihdon kertymisessä (kuva 20). Säämuutokset ilmenevät lämpötilan vaihteluina, maan routimisena ja lumisateena. Kuva 20. Maa- ja vesirakennusyritysten liikevaihtoindeksi 2000=100 Pisteluku 160 Kuukausiarvo Vuosikeskiarvo Lähde: Tilastokeskus, Maa- ja vesirakentaminen ja suhdanteet Suomessa on pyritty vähentämään ilmastollisten tekijöiden vaikutusta kehittämällä talvirakentamisen teknologiaa. Teknologiat mahdollistavat useimpien töiden tekemisen myös talviolosuhteissa, mutta kausivaihtelut ovat kuitenkin säilyneet joissakin työlajeissa merkittävinä. Joitakin töitä on lähes mahdotonta tehdä talvella (ratojen päällysrakennetöitä, asfaltointia, istutuksia...), toisaalta jotkut työt voidaan talviaikana tehdä jopa kesää tehokkaammin. Toisaalta on selvää, että moni työ sujuu kesäolosuhteissa talvea tehokkaammin ja tulee näin ollen halvemmaksi. Tilastojen perusteella infra-alan kausivaihtelua voidaan havainnollistaa työvoiman käytön näkökulmasta (työlliset, työttömät, tehdyt työtunnit) sekä rahaliikenteen näkökulmasta (alan liikevaihtoindeksi ja palkkasummaindeksi). Tiedot koskevat alaa kokonaisuudessaan, esimerkiksi liikenneväyliä koskevaa vastaavaa tietoa ei juuri ole kootusti saatavissa. Tässä infra-alan kausivaihtelua verrataan talonrakentamisen vaihteluun. Työllisten määrän ja tehtyjen työtuntien vaihtelut ovat luonnollisesti jokseenkin samanlaiset. Molemmat ovat pienimmillään vuoden alkukuukausina tammi - huhtikuussa. Suurimmillaan ne ovat kesäkaudella touko - syyskuussa vähentyen taas vuoden loppukuukausina. Talvikuukausina (tammi - huhti) työllisten määrä ja tehtyjen työtuntien määrä on prosenttia kesäkuukausien työllisten ja työtuntien määrästä. Vaihtelu on selvästi suurempi kuin talonrakentamisessa, missä pienimpien ja suurimpien kuukausien suhde on noin 0,8. Työttömien määrän vaihtelu mvr- ja talotuotannossa jokseenkin samansuuruinen, kesäaikaan työttömiä on noin 70 prosenttia siitä mitä talviaikaan. Kysymyksiä herättää se, että työllisten ja työtuntien ja siten myös palkkojen määrä säännöllisesti ja merkittävästi vähenee joulukuusta tammikuuhun. Kuitenkaan työttömien määrä ei vastaavaan aikaan erityisen paljon lisäänny. Tuolloin siis työvoimaa siirtyy alalta jonnekin muualle, muille toimialoille tai työvoiman ulkopuolelle.

18 17 Monissa ammattiryhmissä vaihtelut ovat selvästi keskimääräistä suurempia. Esimerkiksi asfalttitöitä tehdään vain kesällä. Näitä töitä tekevät tyypillisesti eri henkilöt, joten vaihtelut aiheuttavat kausityöttömyyttä tai ainakin uudenlaisten töiden etsimistä eri kausina. Liikevaihto- ja palkkasummaindeksissäkin infra-alan vaihtelut ovat talonrakentamista suurempia. Liikevaihtoindeksi vaihtelee vuodenaikojen välillä selvästi enemmän kuin palkkasummaindeksi, joka tietenkin noudattelee työllisten ja työtuntien kehitystä. Todennäköisesti osasta henkilökuntaa halutaan pitää talviaikana kiinni, vaikka töitä olisi vähän vähemmänkin. Liikevaihtoindeksi vaihtelee infra-alalla enemmän kuin talonrakennusalalla. Molemmissa vuoden alkukuukausien indeksit ovat alhaalla, kasvavat kesää kohti ja pysyvät ylhäällä aina vuoden loppuun saakka. Ilmiö lienee osittain seurausta yritysten tilivuoden ja julkisyhteisöjen budjettivuoden ajoittumisesta tyypillisesti kalenterivuoden mukaan. Julkisyhteisöjen määrärahat ovat usein vuosittaisia ja ne myös pyritään käyttämään vuoden aikana. Vuoden lopulla tulee tyypillisesti "kiire määrärahojen käytölle" ja vastaavasti alkuvuonna "vastaavaa kiirettä ei ole". Tämä painottaa yritysten liikevaihtoa loppuvuotta kohti. Toisaalta liikevaihtoindeksi kuvastanee työvoimavaihteluita hieman paremmin alan yritysten toimintaa, työntekijätilastoissa on mukana enemmän julkisen sektorin toimijoita, joilla on jatkuvat työsuhteet. Infra-alan liikevaihtoindeksi on pienimmillään tammi - huhtikuussa, vain vajaa puolet kesä - lokakuun arvosta (tammi - helmikuu vain 40%). Talonrakentamisessa vastaava lukema on noin 70 prosenttia. Infra-alan palkkasummaindeksi on vastaavasti alkuvuodesta noin 60 prosenttia kesän arvoista. Voisi arvioida, että liikevaihto em. syistä ylikorostaa reaalista kausivaihtelua. Toisaalta työvoimaan liittyvät kuvaajat alipainottavat sitä johtuen, kuten mainittu, halusta "pitää työntekijöistä kiinni" hiljaisempana aikana ja siitä, että joukkoon kuuluu jatkuvan työsuhteen omaavaa julkisyhteisöjen henkilökuntaa. Kuvat MVR-ALAN TYÖTTÖMÄT Kausivaihtelu 12 TR-ALAN TYÖTTÖMÄT Kausivaihtelu % vuoden summasta % vuoden summasta keskiarvo Lähde:Tilastokeskus VTT RTE Tampere 8/ keskiarvo Lähde:Tilastokeskus VTT RTE Tampere 8/2003

19 18 12 MVR-ALAN TYÖLLISET Kausivaihtelu 12 TR-ALAN TYÖLLISET Kausivaihtelu % vuoden summasta % vuoden summasta keskiarvo Lähde:Tilastokeskus VTT RTE Tampere 8/ keskiarvo VTT RTE Lähde:Tilastokeskus Tampere 8/ MVR-ALAN AMMATTIRAKENTAJIEN TYÖTUNNIT YHTEENSÄ Kausivaihtelu 12 TR-ALAN AMMATTIRAKENTAJIEN TYÖTUNNIT YHTEENSÄ Kausivaihtelu % vuoden summasta % vuoden summasta keskiarvo 2001 RTE Tampere Lähde:Tilastokeskus VTT 8/ keskiarvo VTT RTE Lähde:Tilastokeskus Tampere 8/ MVR-ALAN LIIKEVAIHTOINDEKSI Kausivaihtelu 12 TR-ALAN LIIKEVAIHTOINDEKSI Kausivaihtelu % vuoden summasta % vuoden summasta keskiarvo Lähde:Tilastokeskus VTT RTE Tampere 8/ keskiarvo Lähde:Tilastokeskus VTT RTE Tampere 8/ MVR-ALAN PALKKASUMMAINDEKSI 2000=100 Kausivaihtelu 12 TR-ALAN PALKKASUMMAINDEKSI 2000=100 Kausivaihtelu % vuoden summasta % vuoden summasta keskiarvo Lähde:Tilastokeskus VTT RTE Tampere 8/ keskiarvo Lähde:Tilastokeskus VTT RTE Tampere 8/2003

20 Painopiste eteläisessä Suomessa Infrarakentamisen sijaintia voidaan tarkastella sekä rakentavien yritysten tuottaman arvonlisäyksen että työllisten avulla. Arvonlisäys on liikevaihtoa käyttökelpoisempi suure, koska se on rakennuspaikkaan sidottua toimintaa. Liikevaihtoon sisältyvät välituotteet (polttoaineet, rakennustuotteet, tms.) voidaan tuottaa myös muualla kuin rakennuspaikkakunnalla. Tilastokeskus toimittaa nämä toimialoittaiset tiedot osana kansantalouden tilinpitoa. Tätä raporttia laadittaessa on ollut käytettävissä tiedot vuosilta Talouden kokonaistuotanto ja esimerkiksi talonrakennustuotanto jakaantuvat vuodesta toiseen alueellisesti melko samanlaisesti. Infratuotanto sen sijaan ei tee niin, vaan isot hankkeet voivat muuttaa tietyn alueen (seutukunnan, maakunnan, läänin) osuutta koko maan tuotannosta merkittävästi. Tästä syystä oheisiin kuviin on piirretty infran arvonlisäyksille ja työllisille vaihteluväli, joka kuvaa aikajakson minimi- ja maksimiosuuksia lääneissä (kuva 31). Kun koko infrarakentamisen arvonlisäys jaetaan lääneille, saa Etelä-Suomi potista vähintään puolet. Pylvään suurimmat arvot ovat toteutuneet Etelä-Suomessa vuosina 1995 (Viikin jätevedenpuhdistamo) ja 2001 (Helsinki-Vantaan lentokenttä), jolloin pääkaupunkiseudulla valmistuivat kyseiset mittavat yksittäiset infrakohteet. Infrahankkeiden työllistävyys (kuva 32) Etelä-Suomessa on arvonlisäystä vaatimattomampaa. Läänin osuus työllistävyydessä vaihtelee prosentin välillä, kun arvonlisäysosuus nousee prosentin välille. Etelä-Suomen lääniin tehdään siis hankkeita, joissa välituotteiden osuus on työmaatyötä suurempi. Länsi-Suomen lääni edustaa läänivertailussa toista reunaa: sen osuus infrarakentamisesta jää aina pienemmäksi kuin läänin osuus on kokonaistaloudesta. Muissa lääneissä infrarakentamista on samassa suhteessa kuin esimerkiksi talonrakentamista ja muuta tuotantoa. Läänit ovat erilaisia kooltaan, mitattiin niitä millä tahansa kvantitatiivisella mittarilla. Suhdelukujen avulla tehtävä vertailu sen sijaan asettaa maakunnat samalla viivalle. Oheen on liitetty kuvaan 33 vertailusta, joissa infran tuottamaa arvonlisäystä sekä työllisyyttä on verrattu maakunnan kokonaistuotantoon ja kokonaistyöllisyyteen. Koko maassa infran arvonlisäys kokonaistuotannosta on 1,2 %. Eniten arvonlisäystä on suhteellisesti tarkasteltuna Lapin läänissä. Työllisyydestä infra-ala hoitaa koko maassa 1,5 %. Suhteellisesti eniten ala työllistää Lapin läänissä (kuva 33).