Hyvästä käytännöstä. Lyhyt harhaanjohdatus käytäntöjen ja niksien maailmaan

Transkriptio

1 Hyvästä käytännöstä Lyhyt harhaanjohdatus käytäntöjen ja niksien maailmaan Tässä tekstissä tarkastellaan hyvän käytännön olemusta ja kriteerejä. Lähtökohtana on, että hyvää käytäntöä voidaan analysoida teoretisoimatta siitä ulos käytännöllisyyttä. Taustalla on ajatus hyvistä käytännöistä lasten ja nuorten parissa tapahtuvan toiminnan piirissä. Tosiasiassa ajattelumalli juontaa juurensa kaupalliselle puolelle. Esimerkkejä hyvistä käytännöistä voi olla hyödyllistä hakea toisinaan myös lasten ja nuorten palvelutuotannon ulkopuolelta. Tarina etenee niin, että ensiksi lähdetään haarukoimaan hyvän käytännön suuruusluokkaa, mitä sillä on mielekästä ja järkevää ymmärtää. Tarkastelu perustuu niksien, hyvien käytäntöjen ja sosiaalisten innovaatioiden erottelulle. Kokoluokan lisäksi pohditaan hiljaisen ja artikuloidun tiedon suhdetta ja hyvän käytännön asemaa esimerkiksi traditiossa. Tämän jälkeen puretaan ja kootaan kriteereitä, joiden mukaan hyvää käytäntöä on järkevää arvioida. Viimeksi pohditaan mahdollisuuksia siirtää hyviä käytäntöjä. Avainsana tarkastelussa on hyvin pitkälti juuri järkevä. Tässä yhteydessä ei pyritä antamaan hyvän käytännön määritelmää, joka eläisi vain kielessä. Sen sijaan lähtökohtana on ymmärtää hyvä käytäntö niin, että se saa järkevät kriteerit, jotka elävät käytännössä. Hanke- ja projektitoiminta sekä niihin liittyvä arviointi näyttää tulleen tilanteeseen, jossa hyvien käytäntöjen ja niiden levittämiseen nojaava ajattelu, jos ei nyt aivan ole kriisissä, ainakin kyselee omien perusteidensa perään. Tavoitteena on tuoda problemaattisuutta sinne, missä asiat liian nopeasti ohitetaan annettuna. Toisaalta tavoite on, ehkä vaikeasta ilmaisusta huolimatta, tuoda myös yksinkertaisuutta sinne, missä asiat ovat monimutkaisen näköisiä. Hyvät käytännöt ovat ja elävät ilman teoretisointia, ja varmasti ne elävät paremmin niin. Tavoitteena ei tässä yhteydessä ole luoda teoriaa hyvästä käytännöstä. Lähtökohta on varsin käytännöllinen: kaikki mikä esitetään hyvänä käytäntönä, ei ole hyvää käytäntöä. Jos jokin näyttää toimivan, se ei tee siitä hyvää käytäntöä. Vielä vähemmän hyvän käytännön kriteeriksi käy neliväripainatus, tiedotusstrategia ja logo. Käytännöllisyyden nimiin kannattaa joskus vannoa, mutta käytännöllisyys varsin harvoin aidosti muuttaa monimutkaisia asioita yksinkertaisiksi. On selvää, että hyviä käytäntöjä esitellään, levitetään ja pyritään maastouttamaan toimintoihin. Mutta pitääkö oikeasti hyvää käytäntöä erikseen levittää, vai leviävätkö todelliset innovatiiviset käytännöt levittämättäkin? Jättäkäämme toistaiseksi automaattisesti olettamatta, että hyvissä käytännöissä aina enemmän olisi parempaa. Hyvät käytännöt kiinnostavat tässä julkisina hyödykkeinä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei ole tarvetta ottaa kantaa mahdollisten immateriaalisten tekijänoikeuksien, lisensointien tai muihin vastaaviin kysymyksiin. Sen sijaan pohditaan myös sitä, voiko hyvä käytäntö olla jonkin tekemättä jättämistä. Hyvä käytäntö on immateriaalista siten, että jos sitä käyttää yhden sijasta kaksi, se ei puolitu vaan kaksinkertaistuu. Hyvä käytäntö on siis kuin tieto; jos annat sen minulle, se on meillä molemmilla. On mietittävä myös kysymystä tarpeeksi hyvästä käytännöstä. Joskus edes hyvä ei riitä, jos sen käyttöön ottamisesta koituu suurempi haitta kuin uuden käytännön tuoma hyöty on. Tämä kysymys on ennenkin puhuttanut muun muassa arviointitutkijoita. On puhuttu hyvien

2 käytäntöjen sijaan esimerkiksi lupaavista käytännöistä (Kuoppala ja Virtanen 2000). Tavoitteena on haastaa hyvien käytäntöjen levittämisen osapuolet miettimään, mikä ja millä ehdoin voidaan lukea hyväksi käytännöksi, ja saako käytännön siirrettyä paikasta toiseen. Käytäntöjä voi esioletuksen mukaan olla: hyviä, mutta ei siirrettäviä siirrettäviä, mutta ei hyviä hyviä ja siirrettäviä ei hyviä eikä onneksi siirrettäviä Joskus tilanne muuttuu haastavaksi vasta sitten, kun alamme pohtia, mikä käytännössä on se vaikuttava (hyvän hyväksi tekevä) aines, ja mikä olisi jätettävissä pois tai korvattavissa halvalla kopiolla. Joku käytäntö voi olla hyvä, mutta ei tarpeeksi hyvä. Vaikka terminologia on uudehkoa tällä kielialueella, kysymykset ovat tuttuja vuosikymmenten ajalta. Mitä esimerkiksi erilaisissa elämyspedagogiikan muodoissa on sellaista, jota ei ole vanhoissa nuorisotyön leirikäytännöissä? Onko hyvien käytäntöjen esiinmarssi ulkoista pakkoa uudistua? Jos käytännöt uusitaan nyt, miten tehdään viiden vuoden päästä? Jos silloinkin on pakko uudistua, ovatko tämän päivän "hyvät käytännöt" jo valmiiksi kertakäyttötuotteita? Kysymys hyödyistä ja kustannuksista on talouden perusasioita ja on ollut sitä kautta vuosisatojen. Suhde talouteen ajattelumallina on kaksijakoinen. Yhtäältä jonkinlainen kustannusten ja hyötyjen laskeminen on välttämätöntä. Toisaalta tässä tarkasteltavalla alalla laskutoimitusten tekeminen olisi niin monimutkaista, että se itsessään ei olisi kustannustehokasta. Karkeasti ottaen mitä lähempänä sosiaalityötä liikutaan, sitä vähemmän asiakkaiden kulutusvalinnat ovat kriteeri hyvälle käytännölle. Ehkä merkittävin rajaus tässä tarkastelussa on se, että hyvän sisältö filosofiselta kannalta rajataan ulkopuolelle. Tässä ei problematisoida käytäntöjen hyvyyttä kysymällä kenen hyvä, miksi hyvä tai minkä kulttuurin normien kannalta hyvä. Nämä kysymykset ovat tärkeitä, mutta niiden paikka ei ole näillä sivuilla. Käytännöllisyys on pitkälti sitä, että otetaan annettuna tietty jaettu kulttuurinen koodi, joka erottaa hyvän ja tavoiteltavan huonosta ja vältettävästä. Jos tämä kulttuurinen koodi on valkoisen rokotetun keski-ikäisen protestanttimiehen, sitten hyvät käytännötkin ovat hänen käytäntöjään siis varsin rajallisesti hyviä. Tarkoitus on aluksi purkaa ja koota uudelleen hyvän käytännön ideaa, ja sen jälkeen sormin tunnustella tämän kokoamistyön onnistumista esimerkkien avulla. Hyvä käytäntö, sosiaalinen innovaatio ja niksi Minkä kokoinen on hyvä käytäntö? Onko hyvä käytäntö antaa kehitysmaiden velat anteeksi, entä korvata tuulettajanhihna sukkahousuilla tilapäisesti? Jos hyvän käytännön on toimittava käytännössä, mikä on hyvä mutta vielä epämääräinen kriteeri, minkä kokoisessa käytännössä se omimmillaan toimii? Vastatakseen tähän on lähdettävä haarukoimaan sopivan kokoista toimintaympäristöä sille, mitä on järkevää pitää hyvänä käytäntönä. Ottakaamme tarkasteluun joitain termejä, jotka näyttäisivät olevan perheyhtäläisiä hyvän käytännön kanssa, mutta hieman eri asioita siitä huolimatta.

3 Heiskala ja Hämäläinen (2004, 46 47) asettavat yhteiskunnan rakenteet seuraavaan hierarkkiseen järjestykseen niiden pysyvyyden mukaan sosiaalisia innovaatioita käsittelevässä kirjassaan: 1) Luonnonympäristön rakenne (metsät, vesistöt, vuoret) 2) Väestön biologinen rakenne (ikä, sukupuolijakauma, terveys, elinikä) 3) Kulttuurinen rakenne (yhteiset mentaaliset mallit, arvot, normit) 4) Regulatiivinen rakenne (lait, asetukset, viranomaissääntely, sektorien itsesäätely) 5) Poliittinen rakenne (julkisen sektorin tehtävät, varainkäyttö, hallinto) 6) Organisatorinen rakenne (organisaatioiden rakenteet, toimintamallit, suhteet) 7) Teknologinen rakenne (käytössä olevat teknologiat ja teknologinen infrastruktuuri) 8) Fyysinen rakenne (rakennettu infrastruktuuri, rakennukset, sillat, koneet) Heiskala ja Hämäläinen sijoittavat sosiaaliset innovaatiot kohtiin 3, 4, 5 ja 6 ja päätyvät toteamaan, että sosiaaliset innovaatiot ovat regulatiivisiin, poliittisiin ja organisatorisiin rakenteisiin liittyviä uudistuksia, jotka parantavat yhteiskunnan suorituskykyä. Käytännön syistä hyvien käytäntöjen tapahtumapaikaksi on järkevää olettaa ensisijaisesti tasot 6 8. Tässä tapauksessa rinnastetaan teknologiat erilaisiin menetelmällisiin innovaatioihin, joita hyvien käytäntöjen nimissä kehittyy ja kehitetään. Hyvillä käytännöillä tulisi olla positiivisia vaikutuksia vaikkapa ilmastonmuutokseen, kansanterveyteen ja lainsäädäntöön. Niiden tapahtuma-areena on varsinaisia sosiaalisia innovaatioita nopeammin muuttuvissa rakenteissa. Toisaalta tasot nivoutuvat yhteen, koska hyviin käytäntöihin tähtäävät hankkeet ovat itse yksi ehdotus sosiaaliseksi innovaatioksi tai sitä tukevaksi reformiksi. Hyvien käytäntöjen ominta aluetta ovat kohdat 6 (esimerkiksi poikkihallinnollinen yhteistyö, seutukunnallinen yhteistyö) ja 7 (oppilaskunnat, lisäluokat). Koska tavoitteena ei ole tarkka määritelmä, voidaan rajaus pysyvämpiin rakenteisiin jättää auki. Jos jokin tarkasteltu käytäntö suoraan vaikuttaa yhteiskunnan normeihin ja vielä hyvään suuntaan, se on tervetullut asia. Omaksuttu arvoasetelma tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että järkevä tulkinta yhteiskunnan suorituskyvyn parantumisesta tavoiteltavana asiana oletetaan jaetuksi. Jos (esimerkiksi talouden) suorituskykyä voidaan parantaa vain heikentämällä fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia, sitä ei kannata parantaa, vaikka se olisi mahdollista. Tämä rajaus liittyy myös lähes 40:n paikallisesti toimivan hankkeen käytäntöihin. Hyvä käytäntö ei ole alempiarvoinen kuin sosiaalinen innovaatio, se vain tässä tapauksessa toimii astetta nopeammin muuttuvassa ja paikallisemmassa ympäristössä. Ajatelkaamme kokeeksi hyvien käytäntöjen olevan organisaatioihin ja työmenetelmiin liittyviä uudistuksia, jotka parantavat suorituskykyä. Konteksti huomioiden on syytä jättää ovi avoimeksi sosiaalisten innovaatioiden suuntaan. Ensinnäkin siksi, että ne ovat tavoittelemisen arvoisia. Toiseksi siksi, että valtakunnallisen nuorten osallisuushankkeen toimenpideohjelma viittaa ehkä kuitenkin enemmän sosiaalisten innovaatioiden kuin hyvien käytäntöjen suuntaan. Kolmanneksi siksi, että juuri nyt suuret sosiaaliset innovointihankkeet ovat ajankohtaisia (hoitotakuu, yhteiskuntatakuu, kunta- ja palvelurakenneuudistus). Tarvitaan rohkeutta tarvittaessa esittää vaikkapa neljä innovatiivista asiaa viisivuotisen hankkeen tuotoksena olettaen, että ne ovat tarpeeksi hyviä. Hyvä käytäntö vaatii aina työtä ja vaivaa, jotta se siirtyisi paikasta toiseen. Se ei ole verrattavissa esimerkiksi kattolamppuun, joka rikkoutumisen jälkeen vaihdetaan uuteen. Hyvälle käytännölle ei ole olemassa valmiita kierteitä, joihin se vain ruuvattaisiin kiinni. Hyvä käytäntö ei ole varaosa, joka korvaa jotain käytöstä poistuvaa eikä sitten muuta. Hyvän käytännön toiminnan ennustettavuus ei ole samaa luokkaa kuin lampun, pariston tai hammasharjan.

4 Rajausta voidaan jatkaa niin, että hyvä käytäntö ei ole niksi. Niksit ovat hienoja ja usein innovatiivisiakin, käytännöllisiä ja hyviä. Niksi on tämän rajauksen mukaan jotain niin selvää, yksinkertaista ja simppeliä, että se on siirrettävissä lyhyellä kuvauksella kokonaisuudessaan paikasta toiseen: esimerkkinä sarjakuvasika Wagner, joka ripusti vaatteet narulle jo ennen kuin laittoi ne pesukoneeseen. Tällä tavalla toimien hän saattoi vain vetää narun koneesta ja laittaa kaikki pyykit kerralla kuivumaan. Miksi sitten niksit eivät ole laskettavissa hyviin käytäntöihin? Koska niksien siirtyminen on vain julkisuudesta kiinni, eikä niiden istuttaminen kaipaa suurempaa pohdiskelua. Pyykkipoika puntissa ja sukkahousut ties missä ovat niksien ominta aluetta. Niksin käytännöllisyys on niin konkreettista, arkista ja usein kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa, että niksin toimivuus voidaan testata välittömästi. Hyvä käytäntö on tyypillisesti paikalliseen tekemiseen liittyvä tapa organisoida toimintaa tai menetelmä, jota toiminnassa käytetään. Hyvä käytäntö on tyypillisesti pienempi kuin sosiaalinen innovaatio, mutta suurempi kuin niksi. Hyvä käytäntö ja prosessi Hyvien käytäntöjen nimissä tehdään niin paljon ja monenlaista, että itse termin perkaamisessa joudutaan käymään läpi useita vaiheita. Tämä on kuitenkin tarpeen, ja voi olla hyödyksi siinäkin tapauksessa, että lopputulos on väärä. Mietitään vielä menettelytavan ja hyvän käytännön suhdetta. Äskeisen rajauksen mukaan hyvä käytäntö parantaa suorituskykyä. Sen hyvyys arvioidaan lopputuloksen, ei sinne johtaneen prosessin perusteella. Tämä rajaus voi herättää vastalauseita, onhan nykyisin kovin tavallista puhua prosesseista projektien ja kovien mustavalkoisten asetelmien sijaan. Esimerkiksi työpajojen arvioinnissa standardoitua työllistyneiden ja kouluun menneiden osuutta on pidetty huonona mittarina. Erottelun tarkoitus on kiinnittää huomio menettelytavan ja lopputilan väliseen eroon. Demokratia saattaa olla tutuin esimerkki menettelytavasta. Tässä tapauksessa useimmiten ajatus kulkee niin, että jos demokraattinen menettelytapa onnistuu, kansa puhuu ja pulinat pois. Tuloksena voi olla surkeaa suorituskykyä, onnettomia lakeja ja kyvyttömiä hallituskoalitioita. Tulos voi olla surkea vaikkapa talouden mittarein, mutta kun menettelytapa nostetaan arvoksi sinällään, tällä ei ole merkitystä. Tämä paljastaa, jos ei muuta niin ainakin suorituskyvyn tulkinnanvaraisuuden tavoitteena. Menettelytavalla voidaan ymmärtää sellaisia hyviä käytäntöjä, tai sellaisen maineessa olevia, jotka liittyvät menettelytapaan takaamatta lopputilasta välttämättä mitään. Tulevaisuusverstas, oppilaskunnan vaalit, seutukunnallinen nuorisoasiain neuvottelukunta ja niin edelleen ovat tämän tyyppisiä ideoita sosiaalisista teknologioista, jotka eivät sinällään voi luvata lopputuloksesta kovin paljon. Tämänkaltaisia menettelytapoja ei voi selvärajaisesti erotella siitä, mitä tässä tarkoitetaan hyvillä käytännöillä. Mikään käytäntö ei elä ennen kuin sitä todella käyttävät elävät ihmiset. Sosiaaliteknologia ei ole sen tyhjempi tai kylmempi. Voidaan kuitenkin ajatella niin, että jokin asetelma, kuten kuuden kunnan nuorisotoimen yhteiset tavoitteet tai kiusaajan ja kiusatun mukanaolo asian ratkaisussa, ovat hyviä käytäntöjä, joiden toteuttamiseen on tarjolla erilaisia tekniikoita tai teknologioita. Erityistapaus voi siis olla strategia hyvänä käytäntönä. Sen ei tarvitse puuttua työmenetelmiin ehkä suoraan, vaan varmistaa ennemminkin, että kaikki toimivat samaan suuntaan järkevästi resursseja käyttäen.

5 Monessa asiassa, nimenomaan palveluissa, tutkimuksessa ja kasvatuksessa, kymmenenkään puoliksi tehtyä ei vastaa yhtä valmiiksi tehtyä. Strateginen hyvä käytäntö tarkoittaisi, että asiat tehdään sopivasti loppuun resursseja järkevästi käyttäen. Tähän viittaavaa sanastoa ovat strategioiden ja ohjelmien lisäksi esimerkiksi katkeamattomat palveluketjut. Strategisesti hyvä käytäntö voi olla, että yksi toimiala tai ammattiryhmä tai muu vastaava ei voi kuoria kermaa päältä, osoittaa hyviä tuloksia vain siksi, että ulkoisti ongelmat muille. Näissäkään kysymyksissä ei ole mitään, mikä viittaisi viimeisen vuosikymmenen erityiseen laatuun, vaikka puhe hyvistä käytännöistä on Suomessa nimenomaan tämän ajan ilmiö. Menettelytapaan perustuva ajattelutapa on tuttua oikeudenmukaisuusteorioista. Oikeudenmukaisen menettelyn (esimerkiksi arpomisen) voidaan ajatella tuottavan vain oikeudenmukaisia lopputuloksia. Vaalien tehtävä ei ole tuottaa hyviä vaalituloksia, vaan ennemminkin vahvistaa äänioikeutettujen tunnetta omista vaikutusmahdollisuuksistaan. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus voi olla hyvä käytäntö vaalien lyhyen tähtäimen tuloksesta riippumatta. Hyvä käytäntö, tuotteistaminen ja mallinnus Hyvien käytäntöjen termiperheessä viihtyvät sellaiset sanat kuin tuotteistaminen tai mallinnus. Nämä termit ovat alisteisia, ei rinnakkaisia tai päällekkäisiä hyvän käytännön kanssa. Tuotteistaminen ja mallinnus ovat tästä näkökulmasta yrityksiä irrottaa hyvästä käytännöstä sen toimiva ja siirrettävissä oleva osa. Tuotteistamisen tai mallinnuksen motiivi voi olla esimerkiksi kaupallinen, jos se tähtää esimerkiksi lisenssimyyntiin se voi perustua ikään kuin urakkasopimukseen, jos mallinnus on luvattu tehdä osana jotain hanketta se voi olla luonteeltaan myös esimerkiksi akateeminen, jos se syntyy osana tutkimusta Mallinnus tai tuotteistus ovat näin ollen tiivistelmiä hyvästä käytännöstä. Ne ovat myös tapoja pyrkiä eliminoimaan onnistuneen toiminnan kuvauksesta sattumanvaraiset asiat. Nämä toimet ovat hyvän käytännön siirtämisen välineitä, sen paketoimisen, sanallistamisen ja kuvallistamisen yrityksiä. Tämän perusteella on hyvä tehdä yksi rajaus lisää: hyvän käytännön siirtämisessä hiljainen tieto ei siirry, vain sanallistettavissa ja kuvailtavissa oleva tieto. Sitran (2005) julkaisemassa Suomi innovaatiotoiminnan kärkimaaksi -kirjasessa todetaan, että Tietämyksen ja innovaatioiden siirtäminen edellyttää (suomalaisilta) pitkäaikaista ja tiivistä työskentelyä ulkomaisissa osaamiskeskuksissa muutaman viikon vierailut eivät riitä välittämään osaamiseen sisältyvää hiljaista tietoa. Tämä johdattelee miettimään ainakin sitä, milloin on kysymys käytäntöjen, milloin niiden soveltamiseen liittyvän osaamisen siirtämisestä. Niin sanottu hiljainen tieto voi olla siirrettävissä, mutta kuten edellä sanotusta voidaan päätellä, se vaatii pitkää ja intensiivistä keskittymistä sen omaksumiseen. Innovaatioiden siirtäminen on eri asia kuin innovatiivisuuden siirtäminen. Hyvä käytäntö, se mitä sillä intuitiivisesti ymmärrämme, sisältää äänekästä tietoa niin suuren osan, että sen artikuloiminen olennaisilta osin on mahdollista. Käytännön ensimmäisen polven käyttäjien olisi siis pystyttävä artikuloimaan asian olennaiset piirteet niin hyvin, että olennainen asia käytännöstä on siirrettävissä. On mahdollista ja jopa todennäköistä, että merkittävä osa niin sanotuista hyvistä käytännöistä on sellaisia, joissa hiljaisen tiedon tai niin sanotun tulisieluisuuden, paikallisen perinteen tai kulttuurin, karisman tai muun vastaavan

6 osuus on suuri. Tässä tapauksessa käytäntö voi siis lukeutua sarjaan hyvä, mutta ei siirrettävissä. Samasta syystä ei ole niin, että jokaisessa paikassa, jossa asiat toimivat hyvin, olisi siirrettävissä jokin hyvä käytäntö. Yksinkertaisimmillaan kahdella ämpärillä tehty jäälyhty on hieno niksi tai käytäntö, mutta käytännön siirtäminen edellyttää pakkasta. Tällaisia pakkasia voivat olla paikalliset perinteet, henkilösuhteet tai vaikka liikenneyhteydet. Mielenkiintoisinta ja käytännössä hyödyllisintä on suunnata huomio niihin käytäntöihin, jotka ovat mallintamisen tai tuotteistamisen kautta siirrettävissä. Samalla voidaan pohtia, kuinka paljon on kiinni mallintamisen ja tuotteistamisen taidosta. Joskushan käytännön ammattilainen voi olla myös sokea oman taitonsa edessä, mutta ulkopuolinen voi sen havaita. Klassiset esimerkit polkupyörällä ajosta ja uimisesta ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten nopeasti hyvien käytäntöjen sanallistaminen voi törmätä rajoihinsa. Joskus taas käytännön elämä vain nappaa jotain mukaansa. Esimerkiksi tekstiviestiä ei koskaan kuviteltu laajamittaiseksi viestinnän välineeksi, vaan käytännön elämä sieppasi tämän käytännön elävään arkeen. Mallintaminen ja tuotteistaminen ovat näin ollen hyvän käytännön kuvia. Niiden tavoite on pakata hyvästä käytännöstä olennaisin, sillä oletuksella, että se on sovellettavissa suoraan tai välillisesti myös toisessa paikassa tai ajassa. Korostettakoon myös ajallista ulottuvuutta. Joskus hyvä käytäntö voi olla arvoituksellinen sen luojallekin. Esimerkiksi loistavasti onnistuneen vanhempainillan tai leirin jälkeen on luontevaa pyrkiä säilyttämään onnistuneet osat ja parantaa niitä, joissa parantamisen varaa on. Tällaisessa tapauksessa ihminen tai organisaatio tavallaan tuotteistaa itselleen omaa hyvää käytäntöään. Samalla hänen tai heidän on pohdittava, mikä osuus vaikkapa fyysisillä puitteilla, vuodenajalla, kellonajalla, järjestelyillä, ruokalistalla, sattumalla, suunnittelulla tai sen pettämisellä oli edellisen kerran menestystarinaan. Mikä osa kokonaisuudesta on välttämätöntä menestyksen jatkumiselle, mitä osia voidaan varioida? Esimerkkinä tällaisesta itsensä arvioinnista voi olla myös vaikkapa urheilijoiden loputon taipumus taikauskoon. Hyvin menneiden otteluiden tai turnausten rituaaleja pyritään toistamaan ja jatkuvasti etsimään hyviä käytäntöjä ja maagisia yhteyksiä luistinten jalkaan laittamisen keskinäisen järjestyksen ja menestyksen välillä. Se, että näitä salaillaan mieluummin kuin tuodaan esille, kertoo myös järkevyyden esioletuksesta, joka meillä on. Harva esittäisi valkoisia sukkia onnistuneen tentin salaisuudeksi muille kuin itselleen. Seuraavassa on tiivistettynä esitys terminologiasta, jota käytetään tässä artikkelissa. Kuvio 1. Hyvä käytäntö ja lähisuku. sosiaalinen innovaatio reformi hyvä käytäntö tuotteistaminen mallintaminen niksi niksinarikka

7 Ajatellaan kokeeksi vaikkapa kuvitteellista Koskisseudun seutukuntaa, jossa on 8 kuntaa. Ajatuskokeella yritämme avata edellä tehtyä jakoa sosiaalisiin innovaatioihin, hyviin käytäntöihin ja nikseihin. Nuorisotoimi on pieni toimiala, jolle yksi pieni kunta on useimmiten liian pieni alue ja väestöpohja. Koskisseutu päättää organisoida nuorisotoimen kokonaan seutukunnallisesti ja lakkauttaa kaikki kunnalliset nuorisotoimet. Palvelut jaetaan lähipalveluihin, jotka ovat saatavissa kaikissa kunnissa ja keskitettyihin, jotka hoidetaan vain yhdestä kunnasta koko seutukuntaan. Näin resursseja, henkilöstön osaamista ja rahaa voidaan käyttää enemmän varsinaiseen perustehtävään. Tämä on sosiaalinen innovaatiosta seuraava reformi, oli se sitten parempaan tai huonompaan suuntaan. Arvoasetelmien välttämiseksi meidän ei tarvitse olettaa tämän lisäävän suorituskykyä aina ja kaikkialla siis ottaa kantaa kunnallisia nuorisotoimia vastaan. Kuntien talous on tiukalla, ja asian läpivienti vaatii taitoa, koska yksikään kunta ei tahdo käytännön järjestelyissä jäädä vain maksumiehen asemaan. Seutukunta saa vihiä, että toisessa maakunnassa vastaavassa tilanteessa asiat organisoitiin jakamalla kustannuksia yksissä toiminnoissa suoraan väestöpohjan mukaan, toisissa käyttäjämaksuihin perustuen ja kolmansissa erillisillä sopimuksilla. Malli saadaan käyttöön, ja siitä tehdään Koskisseudun oloihin sopiva versio. Tämä on hyvä käytäntö. Uusi seutukuntapohjainen nuorisotyö kertoo toiminnastaan omalla nettisivullaan. Sivun osoite ja seutukunnallisen nuorisotoimen tunnus painatetaan 3000 lautasliinaan, jotka käytetään seudun kouluissa. Tämä olisi kai niksi. Tehty jaottelu lähtee liikkeelle paikallisesta tekemisestä, mikä on seurausta taustalla vaikuttavan valtakunnallisen osallisuushankkeen toimintamallista. Voitaisiin hyvin argumentoida, että oppivelvollisuusiän nostaminen tai yritysveron laskeminen olisivat hyviä käytäntöjä. Ne sijoittuvat tässä sosiaalisten innovaatioiden ja reformien ryhmään. Impulssit sosiaalisiin innovaatioihin tosin voivat tulla, ja useimmiten varmasti tulevatkin pienemmistä ympyröistä. Innovaatioiden ja käytäntöjen suhdetta sen enempää kuin käytäntöjen ja niksien suhdetta ei pidä ottaa vastakkainasetteluna. Kaikki kolme ovat osia samasta kokonaisuudesta, mutta juuri sen verran erillisiä, että niitä voidaan tähän tapaan eritellä. Hyvä käytäntö tyypillisimmillään siis liittyy siihen, miten jo päätettyyn päämäärään päästään. Kustannusten ja hyötyjen analysointi ei siis ulotu kysymykseen kuten pitääkö hädänalaisia lapsia auttaa, se tulee kuvaan mukaan vasta kun pohditaan, miten parhaiten voidaan auttaa. Hyvä käytäntö liittyy tapoihin organisoida toiminta tai toiminnan menetelmiin. Hyvä käytäntö on innovatiivinen, avaa uusia näkökulmia vanhoihin tapoihin. Hyvä käytäntö on julkishyödyke, se ei kulu käytössä tai jakaessa. Sen siirtämisestä tekijänoikeuksien piiriin olisi mahdollisesti haittaa. Hyvään käytäntöön liittyy siirrettävyys, paketoiminen ja purkaminen ja niihin kuuluvat riskit. Hyvän käytännön kriteereistä Edellä esitellyssä sosiaalisen innovaation määritelmässä todettiin, että sen on lisättävä yhteiskunnan suorituskykyä. Hyvän käytännön suhteen muotoilkaamme sama perusajatus vain niin, että hyvästä käytännöstä on oltava enemmän hyötyä kuin haittaa. Tämä on varmasti yksinkertainen kriteeri, mutta sen soveltamisesta voi yksinkertaisuus olla kaukana. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on velvoittava. Suorituskyvyn parantaminen viittaa yleiseen etuun, ei yhden kunnan, kunnan osan, puolueen tai ammattiryhmän kannalta katsottuun intressiin. Hyvä käytäntö on julkishyödyke juuri sillä tavalla, että se on kaikkien käytettävissä, ja tavoitteena on, että se myös on hyödyksi kaikille. Hyvä käytäntö on työmenetelmien ja sen organisoinnin avoimen lähdekoodin systeemi. Yksinkertainen kriteeri pyrkii olemaan naiiviudessaan vastaansanomaton. Yksinkertaisuudessaan se jättää paljon myös ulkopuolelle, ja se on myös tarkoitus. Se ei kysy, paljonko tässä on var-

8 haista puuttumista, osallisuutta tai aktivointia. Hyöty on hyvän käytännön alkuaine ja edellä mainitut iskusanat ovat synteettisiä johdannaisia. Hyödyt ja haitat tulisi voida arvioida hetkessä ja toisaalta ajassa niin pitkälle kuin käytäntö on käytössä. Ei ole vaikeaa arvioida, onko ehjästä lampusta enemmän iloa kuin rikkinäisestä, olettaen että lampulta odotetaan valoa. Tyypillisimmässä tapauksessa hyvällä käytännöllä ei korvata rikkinäisiä esineitä, vaan toimintatapoja, joiden kaikki hyödyt eivät ole ehkä toiminnan toteuttajienkaan tiedossa. Tässä yhteydessä emme kysy, onko käytäntö miesten tai naisten hyvän mukainen, vaan onko käytäntö yleensä tarpeeksi hyvä. Asiaa on lähestyttävä varsin kaavamaisesti, koska lähtökohtana on, että käytännön hyvyys lopullisesti ratkeaa kussakin paikallisessa tilassa tapaus kerrallaan. Kaikkien mahdollisten variaatioiden läpikäyminen ei ole järkevää eikä mahdollista. Kaavamaisessa käsittelyssä käytäntö rinnastuu jossain määrin mihin tahansa kuluttamiseen, jossa arvioidaan, onko uusi asia ollut hintansa ja vaivansa arvoinen. Kun hyvä käytäntö muodostuu jossain, sen toteuttajat ovat samalla sen ensimmäisen sukupolven käyttäjiä. Tällaisessa tapauksessa käytäntö on suoraan yhteydessä toimintaympäristöönsä. Hyötyjen miettiminen tulee aiheelliseksi ja ajankohtaiseksi silloin, kun sen käyttöä aletaan siirtää toiselle käyttäjäpolvelle. Käytännön syistä tarkastelu onkin hyvin pitkälle hyvän käytännön hyvyyden arviointia sen toiselle käyttäjäpolvelle. Kuvio 2. Hyvän käytännön käyttäjäpolvet. Hyvän käytännön ensimmäinen käyttäjäpolvi tuotteistaminen / mallintaminen Hyötyjen ja haittojen arviointi Hyvän käytännön toinen käyttäjäpolvi Usein toimintamallien piilofunktiot selviävät vasta pitkän pohdinnan jälkeen, jos silloinkaan. Hyvien käytäntöjen vilkas tarjonta tekee uudesta kulttuurisesti yliarvostettua vanhaan verrattuna. Yhtä hyvin tosin uudistusten jarruttajat voivat tarpeettomasti suosia vanhaa ja perinteistä. Hankkeiden luvattuna aikana puhetta ja julkaisua aiheesta on riittämiin, kuten huomaamme. Hyvien käytäntöjen korostaminen ja korostuminen viittaa lineaariseen kehitykseen, jossa maailma on kuin käytäntöjensä summa ja kehittyy koko ajan. Olisi virkistävää tarkastella asiaa vaihteeksi niin, että kehitys olisi syklistä. Samat asiat keksitään uudelleen säännöllisin väliajoin. Tällekin näkemykselle löytyy viljalti perusteita. Toinen mielikuva syklisestä rakenteesta voisi olla hölmöläisten peitonleikkaus, jokainen uusi hyvä käytäntö leikkaa jotain yhdestä päästä ja liittää toiseen. Koko touhu estää huomaamasta, että peittoa nyt vain on sen verran kuin on. Hyvä käytäntö on hyvä siksi, että se on hyvä ei siksi, että kaikki mitä kehittämisen nimissä tehdään, olisi kehitystä. Hyvä käytäntö voi sattumalta olla osa hyvä käytäntö -hössötystä.

9 Miten järkevää sanan varsinaisessa merkityksessä uudenvuoden rakettien paukuttelu on (tai juhannuskokko tai vappupallot). Tiukka kustannus hyöty-analyysi tuskin antaisi kovin mairittelevaa kuvaa, jos tarkastellaan vain ja ainoastaan muutaman sekunnin jaksoa sytytyslangan sytytyksestä raketin paukahtamiseen. Jotta voisi ymmärtää koko toiminnan mielen, on pystyttävä yhdistämään esimerkiksi lasten odotuksen täyttymyksestä tuleva riemu, perheiden ja sukujen mukavasta vapaa-ajanvietosta koituvat ilot talven keskellä ja niin edelleen. Tehottomilta näyttävillä asioilla voi olla niin sanottuja piilofunktioita työelämässäkin. Toisaalta aivan loistavankin käytännön kohtaloksi voi koitua, että samaan aikaan lanseerataan useaa muuta tusinasarjan käytäntöä ja kokonaisuus puuroutuu sellaiseksi, ettei siitä kukaan enää erota syitä ja seurauksia, alkuja ja loppuja. Hyvän käytännön hyvyys voi piiloutua pelkästä uudistusinnosta tapahtuvaan uusien käytäntöjen ylisyöttöön, jolloin on vaikea erotella yhden uuden asian seurauksia toisesta. Hyvä käytäntö on tarpeeksi hyvä silloin, kun siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Ongelmallista on vain, ettemme saa selville varsinkaan etukäteen, onko käytännöstä enemmän hyötyä kuin haittaa. Pienetkin kunnat ovat käytännöllisesti katsoen lähes aina mukana useissa hankkeissa, joista hyvää käytäntöä pukkaa varmasti kotitarpeiksi. Kaavamaisesti ajateltuna hyvän käytännön on oltava parempi kuin vanha, jos jostain vanhasta käytännöstä on syytä luopua. Jos hyvä käytäntö on kokonaan uusi, asia voidaan kääntää niin, että se on hintansa arvoinen, eikä samoilla resursseilla saataisi mitään parempaakaan. Jos kysymyksessä on jonkin aivan uuden toiminnan järjestäminen, vaikkapa tekstiviestin käyttö nuorisotiedotuksessa, voidaan valita ikään kuin kilpailuttamalla paras vaihtoehto. Mutta törmäämme jo tässä laskennan vaikeuksiin. On ajateltava niin sanottuja vaihtoehtokustannuksia: sama ihminen voisi tehdä samalla ajalla jotain muuta. Esimerkissä on jo arvioitu, että tekstiviestitiedottaminen olisi hyödyllistä. Hyvällä käytännöllä ei tarkoiteta täydellistä. Joskus parempi tarkoittaa vain vähemmän huonoa, jolloin hyötyjen sijasta pitäisi voida laskea haittoja. Pitäisi olettaa kaavamaisesti sekä vanhan että uuden käytännön haitat ja hyödyt ensin yhteismitallisiksi ja sitten todeta uuden käytännön olevan vanhaa parempi. Yhteismitallisuus on kuitenkin vain hatara olettamus, eikä asioita kukaan osaa eikä ehdi laskea. Monimutkaisuuden takaamiseksi pitää huomata sekin, että paremman ei tarvitse periaatteessa olla paljon parempi, jos paremmuus kertaantuu kymmenien vuosien aikana. Tätä pitäisi miettiä vaikkapa kuntaliitosten yhteydessä. Tässä tapauksessa olisi kyettävä ajattelemaan jälleen ikään kuin tarjouskilpailu, jossa vanha toimintamalli on mukana ja uudet ovat haastajina. Ongelma ei ole tarjouskilpailu sinällään, vaan nykyiseen käytäntöön investoitujen koneiden, laitteiden ja kokemuksen sekä oppimisen ja rutiinien laskeminen. Esimerkiksi kuntaliitoksessa tai yritysfuusiossa logojen, lomakkeiden ja vaakunoiden uusiminen on kustannuserä, joka pitää laskea mukaan. Kun pidämme kiinni siitä, että hyvä käytäntö ei ole niksi, sen käyttöönotto ei tapahdu asettamalla käytäntö valmiisiin kierteisiin. Siksi sen lopullista mahdollisuutta parantaa suorituskykyä on hyvin vaikeaa ennustaa. Tarpeeksi hyvän käytännön pitäisi olla niin hyvä, että siitä saatava hyöty kattaa myös sen käyttöönotosta aiheutuvat kustannukset. Tämä voi olla henkilöstön koulutusta, tietojärjestelmien uusimista, tiedotusta tai muuta nimenomaan uuden käytännön käyttöönottoon liittyvää. Käyttöönotosta tulevat kulut tietenkin pitää jakaa sen käytön ajalle. Hyvä esimerkki tästä voivat olla oppilaitosten opetussuunnitelman uudistukset. Voidaan kysyä, kuinka paljon parempi uuden opetussuunnitelman on oltava verrattuna vanhaan, jotta sen paremmuus kattaa uuden suunnitelman laatimisen, käyttöönoton ja mahdollisesti kahden rinnakkaisen järjestelmän aiheuttaman riesan. Joskus tämäkin tilanne kuitenkin tulee (olettaen, että opetussuunnitelma pitää uusia kerralla).

10 Mitä lähempänä liikumme niksien maailmaa, sitä helpompaa on arvioida saatava hyöty ja sitä helpompaa on myös palata entiseen, jos niksi osoittautuu huonoksi. Hyvien käytäntöjen kohdalla arviointi väistämättä mutkistuu, kun riskit mutta samalla myös palkinnot kasvavat. Hyvien käytäntöjen mittaluokassa ei välttämättä enää ole järkevää käydä heräteostoksilla. Siirryttäessä nikseistä kohti hyviä käytäntöjä ja edelleen sosiaalisia innovaatioita neuvoteltavan joukon ja asioiden määrä kasvaa nopeasti. Palkinnot kasvavat samalla, mutta onnistumisen todennäköisyys vastaavasti huononee näin voidaan ainakin kaavamaisesti olettaa. Pikkuniksi voi olla niin henkilökohtainen, että sen käytöstä päättää ja vastaa yksi ihminen tilanne kerrallaan, eikä käytöstä tarvitse neuvotella kenenkään kanssa. Mitä suurempiin asioihin siirrytään, sitä lukuisammaksi käy asianosaisten joukko ja sitä monimutkaisemmaksi käy erilaisten kytkentöjen määrä. Koko ajan monimutkaisemmaksi käy myös hyvän käytännön todellisten vaikutusten arviointi ja vaikeammaksi muuttuu kaikkien asianosaisten sitouttaminen käytäntöön. Kuvio 3. Hyvän käytännön ympäristöt Onnistumisen todennäköisyys innovaatio hyvä käytäntö niksi Sidosryhmien ja kytkentöjen määrä yksittäinen henkilö nuorisotalo, koulu kunta kaupunginosa Kriteeri haittoja suuremmasta hyödystä on vaikea täyttää jo hyvän käytännön tasoisella toiminnalla. On aivan selvää, että kaikki hyvänä käytäntönä esitetyt asiat tai mallit tai innovaatiot eivät selviäisi hyödyllisyyden ja suorituskyvyn parantamisen testistä. Tämän vaikeuden vastapainona on kaksi varsin positiivista asiaa. Ensinnäkin hyvän käytännön menestyksellisestä omaksumisesta osaksi toimintaa on paljon ja näkyvää hyötyä. Toiseksi onnistumisen mahdollisuuksia parantaa se, että hyvä käytäntö tässä 10

11 tarkoitetussa muodossaan on tavallaan vapaasti muokattavaa materiaa. Sitä voi purkaa, koota, lainata, varastaa, soveltaa ja somistaa täysin vapaasti. Kysymys on vain siitä, kuinka aktiivinen toinen käyttäjäpolvi on muokkaamaan käytäntöä omiin olosuhteisiinsa. Lisäksi hyvän käytännön leviämiselle pitäisi olla motivaatiotekijät kunnossa. Joskus paras hyöty voidaan saavuttaa ilman, että hyvät käytännöt siirtyvät minnekään. Jos vanha osoittautuu arvioinnissa hyväksi ja sen arvostus kasvaa, samalla kasvaa motivaatio korjata ja parannella vanhaa toimintatapaa. Hyvän käytännön maastouttaminen, levittäminen ja leviäminen Vielä on jäljellä pohdinta siitä, miten hyvä käytäntö siirtyy ensimmäisen polven käyttäjiltä toisen polven käyttäjille. Nämä käyttäjäsukupolvet ovat vain nimiä. Emme huolehtineet immateriaalisista oikeuksista käytäntöihin, emmekä huolehdi myöskään alkuperäisen keksijän tittelistä. Tähän mennessä on jo sivuttu olennaisimpia asioita käytäntöjen levittämiseen liittyen. Vaikka käytännön vastaanottavalla puolella olisi halu oppia ja ottaa käytäntö osaksi toimintaansa, ainakin kolmenlaisia epäonnistumisen mahdollisuuksia väijyy käytännön siirrossa, kun vaikkapa EU:n innovaatiotoiminnan käytäntöjä pyritään levittämään: 1) puutteellinen informaatio, jolla tarkoitetaan sitä, että käytännön positiivisten puolten painotukset ylikorostuvat. Tässä tapauksessa mahdolliset haitat ja kustannukset jäävät huomioimatta joko sillä toimialueella, joka ottaa käytännön toimintaansa tai muulla alueella. 2) erilaiset institutionaaliset ympäristöt, jotka voivat aiheuttaa sen, että toimintamallit eivät voi siirtyä. Toimintamallit edellyttävät mahdollisesti tiettyjä instituutioita tai toiminnan areenoita. 3) Jos siirrettävä käytäntö tai toiminto on riippuvainen lähtöalueelle tyypillisistä normeista tai arvoista, sen siirto toisenlaiseen kulttuuriin voi olla vaikeaa tai mahdotonta. Siirto ei siis välttämättä ole helppo tai edes mahdollinen siinäkään tapauksessa, että instituutiot ovat toistensa kaltaisia, jos käytännöt perustuvat joihinkin paikallisiin erityisyyksiin mahdollisesti pitkän ajan kuluessa vakiintuneisiin kulttuurisiin tottumuksiin. Vaikka edellä kuvattu lista liittyy Euroopan unionin innovaatiotoiminnan käytäntöjen levittämiseen, löydämme epäilemättä samantyyppisiä institutionaalisia ja kulttuurisia eroja kunnista, ammattikunnista ja ikäryhmistä. Kunnassa saattaa olla esimerkiksi kaksi ryhmää, joita pidetään merkittävinä, mutta joilla ei ole äänioikeutta. Toinen on mökkiläiset ja toinen alle 18-vuotiaat nuoret. Mökkiläisvaltuuston toiminnasta voidaan varmasti siirtää paljon nuorisovaltuuston toimintaan, mutta toisaalta ryhmillä on merkittäviä eroja. Tällaisissa tapauksissa kulttuuriset ja institutionaaliset erot aktualisoituvat yhden maan rajojen sisälläkin. Hyvän käytännön pakkaamiseen ja sen vastaanottamiseen liittyvät analyysit ja arvioinnit ovat juuri siirrettävyyden analyysia. Käytäntö esitellään, ja toinen käyttäjäpolvi pohtii sen sopivuutta itselleen. Hyvän käytännön matkassa hyväksi käytännöksi toisessa paikassa tai ajassa on monta mutkaa. Edellisen listan lisäksi voidaan nostaa varsin perinteinen kysymys syistä ja seurauksista. Esimerkiksi jos on tarkoitus esittää hyvä käytäntö yhteistyösuhteiden parantamiseksi, voidaan erehtyä esittämään käytäntöä, joka jo edellyttää hyviä yhteistyösuhteita. Käytännön tavoite voi siis, ainakin periaatteessa, tulla esitetyksi seurauksena, vaikka se oikeammin tulkittuna 11

12 olisi syy. Voidaan esimerkiksi osoittaa kyselyiden perusteella, että osallisuushankkeeseen hakeutuneissa kunnissa nuorten vaikuttajaryhmien tilanne oli valmiiksi parempi kuin kunnissa keskimäärin. Osallisuushanke näissä puitteissa tuskin on syy, ehkä enemmänkin vahvistin, jollekin havaitulle positiiviselle kehitykselle. Hyvän yhteistyön käytäntö voi periaatteessa olla jo toimivan yhteistyön rituaali. Mahdollisuus hyvien käytäntöjen hyvyyden hämärtymiseen korostuu myös silloin, kun hankkeiden on tehtävä varmaa ja nopeaa tulosta. Syrjäytymiskierteen katkaisee nopeimmin ja varmimmin sellaiselta, jonka kierre on jo katkennut. Osallisuuden lisääminen on helpointa jo osallisten joukossa. Voidaan olettaa kokemuksesta riippumatta, että jos hyvän käytännön tarjoajat ja vastaanottajat suhtautuvat siihen kuin sähkölamppuun (otetaan kierteistä ja ruuvataan kaikki ympärillä oleva vakioiseksi olettaen), käyttöönotto ei luultavasti onnistu. Jos se onnistuu, kyseessä oli niksi tämän kirjoituksen tarkoittamassa mielessä, tai sitten jonkin sattuman oikusta olosuhteet olivat identtiset. On myös muita selityksiä: joskus pelkkä muutos lisää suorituskykyä. Esimerkiksi jos kunnassa aletaan toteuttaa jotain uudistusta, se voidaan tulkita työntekijöiden parissa vaikkapa YT-menettelyä ennakoivaksi toiminnan tehostamiskuuriksi. Tässä tapauksessa parantunut suorituskyky johtuisi ehkä ensisijaisesti muutoksen ja siihen liittyvien tulkintojen tuomasta hetkellisestä tehopiikistä, vaikka itse uusi systeemi olisi vanhaa merkittävästi huonompikin. Passiivinen hyvä käytäntö Hyvän käytännön ideaa voidaan sovittaa myös tavanomaisesta poiketen passiiviseen tekemättä jättämisen hyvään käytäntöön. Viimeisen kymmenen vuoden aikana hyvät käytännöt ovat syntyneet pitkälti eri projekteissa. Projektit puolestaan harvemmin saavat rahoitusta siihen, että ovat nimenomaan tekemättä jotain. Tästä huolimatta hyvä käytäntö voi olla, ja usein onkin, kokonaan tai osittain jonkin tekemättä jättämistä. Kun asiaa tarkastellaan julkisen vallan ja palveluntuotannon näkökulmasta, on itse asiassa varsin luontevaa nähdä hyvä käytäntö myös passiivisena tai jostain vetäytymisenä. Tälle voi olla taloudellisia perusteita resurssit ovat paremmassa käytössä jossain muualla tai osallisuuteen liittyviä perusteita. Esimerkiksi kunta X jonain vuonna ilmoittaa jonkin asuinalueen asukkaille, että se ei järjestä puistoon koristekasveja. Sen sijaan se voi ilmoittaa toimittavansa taimia ja työkaluja samaiseen puistoon, kunhan asukkaat valitsevat ensin halutut kasvit. Sitä mukaa kun aktiivista kansalaisuutta ja yhteisöllisyyttä nostetaan tavoiteltavien asioiden joukkoon, julkisen vallan vetäytymisellä voi olla merkittäväkin rooli kaikkein parhaimpien käytäntöjen joukossa. Tekemättä jättäminen hyvänä käytäntönä on sikäli arvokas, että jos asiasta ei koidu kustannuksia muualla, se vapauttaa resursseja johonkin olennaisempaan. Muuttoliike, elintason nousu, tietoliikenneyhteydet ja monet muut muuttuneet asiat antavat perusteita olettaa, että myös passiivisia hyviä käytäntöjä voi olla, jos ne saattavat ihmisiä yhteen tekemään asioita itse. Muodikas kumppanuusajattelu viittaa myös tähän suuntaan. Kaikkea ei kannata tehdä ainakaan valmiiksi asti. Tarpeen määrittelyssä sekä suunnittelussa voidaan ottaa mukaan tulevat palvelujen käyttäjät. Nurmikoiden leikkaamisesta pidättäytyminen voi johtaa perhoskantojen elpymiseen. Nuorisotalon kevätkalenterin tekemättä jättäminen voi johtaa nuorten aktiivisuuden paranemiseen toiminnan suunnittelussa. Passiiviset käytännöt vapauttavat resursseja yhdestä paikasta toiseen ja mahdollisesti suorituskyky molemmissa paranee. Kuntien vapaa- 12

13 aikatoimissa on nähty paljonkin erilaisia tekemättä jättämisen käytäntöjä. Jotkin esimerkit kertovat jopa heitteille jättämisen käytännöistä. Niihin ei tietenkään ajatus passiivisesta hyvästä käytännöstä viittaa. Yhteenveto Tämän osuuden tarkoitus on hieman problematisoida hyviin käytäntöihin liittyviä oletuksia, julkisuuksia ja mahdollisia kuvitelmia siitä, että ne ovat oikoteitä onneen. Problematisoinnin tarkoitus ei ole suinkaan lisätä tuskaa, vaan vähentää sitä. Tämä voisi ihanteellisissa olosuhteissa tarkoittaa turhan ja mahdottoman maastouttamisen välttämistä ennakkoarvioinnin perusteella. Niksien vaihtoa tai käyttöä ei tästä huolimatta rajoita mikään. Hyvä käytäntö on harvoin vain yhden ihmisen asia. Sen luonne vaatii muiden ihmisten myötämielisyyttä ja tekoja. Se vaatii myös huolellista, mahdollisesti analyyttista ajattelua, jotta voidaan arvioida lukuisat mahdolliset kompastuskivet. Hyvät käytännöt ovat tässä esitetyn näkökulman mukaan organisaatioihin ja työmenetelmiin liittyviä uudistuksia, jotka parantavat suorituskykyä. Yksinkertaisesta määritelmästä seuraa monimutkaisia ongelmia. Suorituskyvyn paranemisen osoittamiseen liittyviä ongelmia ovat ainakin a) mittaamisen ja asioiden yhteismitallisuuden vaikeus b) vaikka mittaaminen olisi mahdollista, se on niin työlästä, että mittaamisen vaiva itsessään heikentää suorituskykyä. Mittaamisesta koituu myös kustannuksia. Tämä ongelma pitäisi kyetä hahmottamaan kontekstissa, jossa käytännön käyttöikä vaikuttaa saatavan hyödyn vaatimuksiin. Lisäksi on vaikeaa, mutta välttämätöntä kirjanpitokielellä tehdä loput poistot kaikesta mahdollisesta vanhaan käytäntöön liittyvästä investoinnista ja huomioida uuden käytännön kustannukset. Miten tehdään poistot itsenäisen kunnan positiiviseen kotiseutuidentiteettiin liittyvistä menetyksistä? Kaavamainen esitys suorituskyvyn paraneminen= [uuden käytännön hyödyllisyys - (vanhan käytännön hyödyllisyys+ poistot + uuden käytännön käyttöönottokustannukset) ] aika Suorituskyvyn lisäksi käytäntöjen siirrettävyyteen liittyy oma ongelma-avaruutensa. Onko käytäntö pakattu a) niin, että se sisältää äänekästä tietoa? b) huomioiden syyt ja seuraukset niin, että käytäntö ei oleta omaa tavoitettaan (esimerkiksi yhteistyö)? c) huomioiden kaikki institutionaaliset ja kulttuuriset tekijät? Liikkeelle lähdettiin myös oletuksesta, että käytännöt ovat julkishyödykkeitä. Niitä ei ole suojattu immateriaalisilla tekijänoikeuksilla, mistä johtuen niitä voidaan vapaasti jakaa, levittää, soveltaa ja muunnella. Muuntelusta ja soveltamisesta ei vastaavasti myöskään seuraa muuntelijalle immateriaalisia tekijänoikeuksia. Hyvät käytännöt ilmiönä ovat avoimen lähdekoodin järjestelmä. Tämä on niiden vahvuus. Hyvien käytäntöjen kanssa ei törmätä 13

14 argumenttiin: huonohan se on, mutta lisenssi oli niin kallis, että pakko tätä on käyttää. Kuten edellä esitettiin, hyvistä käytännöistä tulee kustannuksia, niiden käyttöönotosta ja vanhasta poisoppimisesta. Jos käytäntö sujahtaa uuteen kontekstiin kuin lamppu kierteisiin, se oli ehkä niksi. On kuitenkin paikallaan huomata, että on olemassa instituutioita, joiden olosuhteet ovat kohtalaisen vakiot. Esimerkiksi peruskoulun alakoulu voi olla riittävän yhdenmukainen laitos eri puolilla, jotta sen piirissä hyvä käytäntö voi levitä kuin niksi. Mutta kun alamme puhua vaikkapa kunnasta, tämä vakioisuus lakkaa. Toki kunnissa on valtuustoja, budjetteja ja niin edelleen ja esimerkiksi nuoria. Toisaalta on hyvä, etteivät hyvät käytännöt leviä liiaksi. Jos ne aivan estoitta leviäisivät kaikilla alueilla ja elämänaloilla, kaikki paikat alkaisivat muistuttaa toisiaan. Näin on tapahtunut esimerkiksi kauppojen ja ravintoloiden ketjuuntumisen myötä. Hyvistä käytännöistä ehkä paras on, ettei mustanmakkaran tarvitse näyttää saksalaiselta makkaralta, eikä unkarilaisen Sörö ön Sörözön tarvitse näyttää ketjuravintolalta. Kaikki mikä näyttää hyvältä käytännöltä tai esitellään hyväksi käytännöksi, ei välttämättä osoittaudu sellaiseksi. Lähteet Hämäläinen, Timo & Heiskala, Risto (2004) Sosiaaliset innovaatiot ja yhteiskunnan uudistumiskyky. Sitra-sarja 271. Helsinki: Sitra. Kuoppala, Mikko ja Virtanen, Petri (2000) Kadonneiden aarteiden metsästys. Suomalaisten nuorten työpajojen lupaavat käytännöt. Helsinki: Opetusministeriö. Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston julkaisusarja 8/2000. Sitra (2005) Suomi innovaatiotoiminnan kärkimaaksi: Kilpailukykyinen innovaatioympäristö -kehittämisohjelman loppuraportti. Innovaatio-ohjelma. Helsinki: Sitra. 14