Leukapussi. Harrastuksena pet-näyttelyt Marsun näyttleyyn valmisteleminen Veisinkö rottani näyttelyyn? Valokuvakilpailun voittajat!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Leukapussi. Harrastuksena pet-näyttelyt Marsun näyttleyyn valmisteleminen Veisinkö rottani näyttelyyn? Valokuvakilpailun voittajat!"

Transkriptio

1 Suvi Niemisalo Maustetie Oulunsalo Ellei vastaanottajaa tavoiteta, pyydetään palauttamaan osoitteeseen: Leukapussi Valokuvakilpailun voittajat! Oulun seudun jyrsijäharrastajat ry :n jäsenlehti 2/2008 Harrastuksena pet-näyttelyt Marsun näyttleyyn valmisteleminen Veisinkö rottani näyttelyyn? 2 Elämän ehtoopuolella Gerbiilien ja kanien vanhuus

2 Valokuvauskilpailun voittajat Leukapussissa 1/08 julistettiin valokuvauskilpailu alkaneeksi. Kisaan osallistui parikymmentä kuvaa, joista suuri osa oli kanikuvia. Kanit veivätkin tällä kertaa kisassa kolmoisvoiton. Kiitoksia paljon osallistuneille ja onnea voittajalle! 3. sija Marikki Padatsun kuva kuva Vili-kanista sai kilpailussa kolmannen sijan kesäisen ilmeensä ansiosta. Voittajakuva Valokuvauskilpailun ensimmäiselle sijalle ylsi kuva Enni-nimisestä tyttökanista, jonka rotu on leijonanharjas. Kuva on sommittelultaan onnistunut ja hauska. Värimaailma on harmoninen: sininen taustaväri sopii hyvin yhteen kuvauksen valkoisen kohteen kanssa. Kuvan on ottanut kanin omistaja Annukka Vuoti. Kuva on nähtävillä lehden keskiaukemalla julisteena. 2. sija Ida-Reetta Pirneksen kuva Vellu-kanistaan ylsi kilpailun toiselle sijalle ennen kaikkea hauskan ideansa ansioista. Vellu poseeraa kuvassa pehmolelujen seassa. Nopeasti vilkaistuna ei ehkä huomaakaan, mikä kuvassa on oikeaa pupua, mikä lelua sija (yllä): Vili-kani, kuvannut Marikki Padatsu. Uroskani Vili on sekarotuinen valkoinen ps. Sen kasvattaja on Laura Lohilahti. 2. sija (vas.): Vellu-kani, kuvannut Ida-Reetta Pirnes. Kuvan ottaja Ida-Reetta Pirnes kertoo Vellusta seuraavaa: Vellu on 11kk vanha poika-kani. sillä on madagaskarin värinen tuuhea turkki ja ruskeat silmät. Se tykkää esiintyä paljon, ja on muutenkin aika villi pupu. 49

3 Leukapussi 2/2008 Puheenjohtajan palsta...2 Päätoimittajan jorinat...2 Vanhenevan kanin erityispiirteitä...3 Yksi hiiri, kaksi hiirtä, kolme jne. Paulan Hiirulan tarina...6 Hamsteri karkuteillä!...8 Marsun valmisteleminen pet-näyttelyyn...10 Elämän ehtoopuolelle kun gerbiili tulee vanhaksi...16 Veisinkö kesyrottani näyttelyyn?...19 Hamsterin valinta...22 Jätä minut kotiin! Joitakin eläimiä ei kannata tuoda näyttelyyn...24 Halloo? Onko sielä kettään kotona?...26 Gerbiilien voittoputki BIS-kilpailuissa...28 OSJH:n sähköpostilista OSJH ilmoittaa: tulevia tapahtumia...31 Näyttelytulokset Oulu Näyttelytulokset Muhos Hyödyllisiä yhteystietoja...43 Pöytäkirja: OSJH:n I vuosikokous Kirjoita, piirrä tai kuvaa Leukapussiin!...48 Valokuvauskilpailun voittajat...49 Leukapussi-lehti Päätoimittaja Essi Tiittanen leukapussi@osjh.net Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa: helmi-, touko-, syys- ja marraskuussa. Seuraavan lehden materiaalin tulee olla lehdessä viimeistään Lähetä materiaali osoitteeseen leukapussi@osjh.net. Saat vastausviestin parin päivän sisään. Ellei vastausta kuulu, lähetä materiaali uudelleen! Katso lisää ohjeita materiaalin toimittamisesta tämän lehden viimeiseltä sivulta. Mainoshinnat yrityksille: Mustavalkoiset (sisäsivuilla): koko sivu (146 mm x 220 mm) puoli sivua (146 mm x 110 mm) neljäsosa sivua (bannerin muotoinen 146 mm x 55 mm) neljäsosa sivua (yhden palstan levyinen 70 mm x 110 mm) 25 euroa 20 euroa 15 euroa 15 euroa Värilliset (sisäkansiin): koko sivu 35 euroa Kansikuvat: Etukansi: Sheltie-rotuinen marsupoika Polly s Ximon, omistaja ja kuvaaja: Essi Tiittanen. Takakansi: Syyrialainen hamsteri Viivi Hillevi, omistaja ja kuvaaja Sarita Kemi. Viereinen sivu eli etusisäkansi: Rotta Vagabond s Wishing And Waiting, omistaja ja kuvaaja: Tiia Riihimäki. Vkh talvikkonaaras Kookos, omistaja ja kuvaaja Mari Kontio. 1

4 Puheenjohtajan palsta Terve kaikille! Ihanaa, kesä tulee! Kesä tuo meille jo perinteeksi muodostunee kesäleirin mukanaan. Innolla odotan, mitä tämän vuoden leirillä puuhataan. Toivottavasti sää suosii tänäkin vuonna, kun aina aiemmin on aurinko paistanut koko viikonlopun (tai ainakin minun muistoissa se paistaa) Kesän ja lämpimien ilmojen tultua on hyvä muistuttaa kaikkia eläinten kanssa reissaajia, että kuljetusbokseissa ja kantolaatikoissa tulee nopeasti kuuma eläimillä, varsinkin autossa ja auringonpaisteessa. Varokaa siis lämpöhalvausta! Muistakaa huolehtia riittävästi juottamisesta ja ilmanvaihdosta matkustaessa. aurinkoisin terveisin Anna Päätoimittajan jorinat Kesä alkaa jo kolkutella ovella, ja marsuni ovat jo päässeet nauttimaan ensimmäisistä luonnon tarjoamista herkuista. Lämpimämpiä säitä odotellessa on ollut mukava näperrellä tämän kevään Leukapussia. Tällä kertaa lehdessä nousee esille selkeästi kaksi teemaa. Toinen niistä on pet-näyttelyt, joista tavanomaisten näyttelytulosten julkaisun lisäksi on luettavana kokonaista kolme eri artikkelia. Toivottavasti ne osaltaan innostavat jyrsijäharrastajia lähtemään mukaan näyttelyihin. Toisena teemana on lemmikkien vanhuus, joita käsitellään tällä kertaa kanien ja gerbiilien osalta. Valokuvauskilpailuunkin on löytynyt voittaja. Kiitoksia vaan kaikille osallistujille. Lisäksi täytyy nostaa hattua kaikille niille, jotka ovat lähettäneet lehteen juttuja ja kuvia. Lähettäkää toki vastaisuudessakin, ohjeet löytyvät lehden viimeiseltä sivulta. Myös palautetta Leukapussiin liittyen sekä risuja että ruusuja otetaan mielellään vastaan vaikkapa allekirjoittaneen sähköpostiin. Essi Freija Tiittanen marsut.kronolia.com 2

5 Vanhenevan kanin erityispiirteitä Vanhenevan kanin olemukseen ilmaantuu monia samoja piirteitä kuin vanhenevan ihmisenkin olemukseen. Liikkeet hidastuvat, loikat madaltuvat ja torkkujen määrä kasvaa. Vastustuskyky saattaa heiketä ja ruokahaluunkin voi tulla muutoksia. Vanhuuden oireita voi alkaa ilmetä keskimäärin noin 5 6 vuoden iässä. Rotu tietysti vaikuttaa kokonaisikään ja sitä kautta myös vanhuuden alkamiseen. Pitkälle hyvin erikoisen muotoiseksi tai kokoiseksi jalostetut rodut ovat yleensä lyhytikäisimpiä. Nykyään ei ole vallan tavatonta, että terveesti elelevä kani elää jopa vuotta, vaikka keskimääräinen elinikä onkin selvästi lyhyempi. Eläinlääkärit ovat eri puolilla maailmaa raportoineet hoitaneensa ihan hyväkuntoisia yli 14-vuotiaita kaneja. Toisinaan legendat kertovat hyvin harvinaisista, jopa 18-vuotiasta poikkeusyksilöistä. Kukapa meistä ei toivoisi saavansa viettää lukuisia vuosia rakkaan lemmikin kanssa. Vanhuus voi joka tapauksessa olla varsin pitkäkin vaihe kanin elämässä ja siihen tulee paneutua ihan kunnolla. Vanhuus on varmuudella laadukkaampi, kun kanin elinympäristö sopeutetaan tilanteeseen. Muutokset liikuntakyvyssä Ikääntyneen kanin elämää voi helpottaa samantyyppisin keinoin kuten liikuntarajoitteisten ihmistenkin elämää pyritään helpottamaan. Poistetaan elinympäristöstä esteitä, joiden ylittäminen ei enää oikein onnistu. Ongelmat liittyvät usein takaraajojen kuntoon tai selkään. Mikäli kanin lepopaikka sijaitsee lattiatasoa korkeammalla, lisäporras tai kaksi saattavat helpottaa kanin liikku- Kuva : Ha n n a Pe k k a l a Tällä pupulla voi olla elämää edessään vielä toistakymmentä vuotta. Kääpiöluppa Topi on iältään 1 v 4 kk. Omistaja Hanna Pekkala. 3

6 mista. Jotkut asentavat luiskia, joita myöten kani pääsee mukavasti kapuamaan suosikkipaikkoihinsa. Myös uusia suosikkipaikkoja kannattaa laittaa tarjolle. Esimerkiksi pari vanhaa tyynyä hyvällä tähystyspaikalla lattialla voi ilahduttaa kanivanhusta. Erityisesti kahden tyynyn välipoimuun on mukava sulloutua loikoilemaan. Suurikokoisille pitkäselkäisille kaneille kuulee suositeltavan jopa ankarien hyppyjen välttämistä: tärähdys laskeuduttaessa sängyltä lattialle ei ole välttämättä lainkaan hyväksi. Jos ikääntyvä kani alkaa yllättäen pissiä lattialle, on erittäin todennäköisenä syynä vaikeus hypätä WC-laatikolle. WC-laatikko kannattaa vaihtaa vaivihkaa matalampireunaiseen astiaan. Vaihdos kannattaa kuitenkin tehdä niin, että uuteen laatikkoon laitetaan tarjolle vanhojen hajujen siemen. Otetaan siis hieman käytettyjä kuivikkeita ja papanoita uuteen laatikkoon. Virtsatieoireista Kaikki oudot virtsaamistaipumukset eivät ole vaarattomia vanhenemisen merkkejä. Jos kani alkaa viettää huomattavia aikoja WC-paikassaan tai pysähdellä kesken juoksun hätäisesti virtsaamaan, saattaa tämä olla merkki myös virtsateiden tulehduksesta tai virtsakivistä. Myös munuaiskivet voivat ilmetä sisäsiistin käyttäytymisen murtumisena. Epäilyttävissä tapauksissa täytyy aina tarkistuttaa asia lääkärillä. Kanit salaavat sairautensa hyvin, joten ihmisen huomatessa käytösmuutoksia on tilanne usein jo erittäin vakava. Ennaltaehkäisyksi näihin vaivoihin suositellaankin runsasta vettä, vähäkalsiumista ruokavaliota sekä hyvää WC-laatikkohygieniaa. Jo sairastunut kani kuitenkin tarvitsee aina eläinlääkärin apua. Joskus virtsan kertyminen iholle ja tästä aiheutuva ihottuma voivat johtua osittain myös Kuva : Es s i Tiittanen 4

7 liikkuvuuden heikentymisestä. Virtsaamisasento ei ole ehkä entisenlainen ja muitakin ongelmia tilanteeseen voi liittyä. Mahdolliset oireiden taustalla piilevät ongelmat on pyrittävä selvittämään ja hoitamaan, mutta lisää vetoapua saadaan myös oireiden hoitamisesta. Jos kanilla on suhteellisen pitkä karva, pyritään takapään turkki lyhyenä. Tarvittaessa takapää pestään sopivan lämpimällä vedellä ja kuivataan hyvin. WC-laatikon hygienia on ensisijaisen tärkeää: käytetään laadukasta kuiviketta, kuivike vaihdetaan usein ja sitä käytetään runsaasti, jotta virtsa imeytyisi aina nopeasti alustaan. Laihtumista vai hammasvaivoja? Joillakin kaneilla hammaspiikkejä kehittyy myöhäisillä vuosilla erityisen paljon. Tämä saattaa osittain liittyä muuttuneisiin pureskelutapoihin ja oksainnostuksen vähenemiseen. Jos ruokahalu oudosti vähenee, kani välttelee kovia purtavia, syöminen hidastuu tai kanin paino alkaa pikkuhiljaa laskea, saattaa vika löytyä hammaskalustosta. Takahampaisiin voi muodostua teräviä kulmia, jotka saattavat alkaa hiertämään suun sisäosia kivuliaasti. Taitava eläinlääkäri poistaa mokomat hammaspiikit (eräs yleisimpiä kanien vaivoja), ja pian ruokahalukin palaa ennalleen. Vanhenevan kanin hammaskalustossa voi ilmetä myös muuta kulumista. Vanhoilta kaneilta voi löytyä myös hampaita, joiden juuret ovat päätyneet todella huonoon kuntoon. Liikahteleva (ehkä juurestaan jopa tulehtunut) hammas voi myös vaikeuttaa syömistä ja vaatii eläinlääkärin toimenpiteitä. Tällainen hammas voidaan lääkärissä tunnistaa ja poistaa kokonaan. Ruokinta ja kulutus sopusointuun Painon menettäminen ei ole ainoa mahdollinen suunta ikääntymisen ohessa. Jotkut kanit myös pulskistuvat ikääntyessään. Tämä liittyy paljolti vähentyneeseen liikuntaan. Iäkkäät kanit köllöttelevät mieluummin katselemassa ympäristöään kuin juoksuttavat toisiaan ympäri huonetta - kuten niillä oli ehkä tapana toimia nuorempana. Ravinto täytyy pyrkiä pitämään monipuolisena, mutta erityisen energiapitoisten ruokien osuutta tulee vähentää. Runsaskuituinen, vähähiilihydraattinen ruokavalio on suositeltava. Kanille tulee myös tarjota runsaasti houkuttelevia mahdollisuuksia sopivaan tai kevyeen liikuntaan. Hyvä hoito - parempi vanhuus Kun kani saa monipuolista ravintoa ja runsaasti liikuntaa koko ikänsä, on se paremmin varustettu myös ikääntymisen ongelmia vastaan. On tärkeää muistaa, että kanit tarvitsevat runsaasti aktiviteetteja ja sosiaalisia kontakteja pysyäkseen pirteänä ja terveenä. Villikanien valveillaoloaika kuluu suurimmaksi osaksi ruoan hankintaan. Tämä käsittää paikasta toiseen siirtymisen lisäksi yrttiruoan valikoimista, oksien ja lehvien kurkottelua ja juurien kaivamista ja repimistä. Vastaavia puuhaelementtejä sisätilasovelluksina tulee tarjota myös lemmikkikaneille. Kun kroppa tekee sitä, mihin luonnon kehityskulku on sen tarkoittanut ja sopeuttanut - on hyvä terveyskin todennäköisemmin saavutettavissa. Ikääntyneen kanin terveysongelmiin on haettava apua nopeasti ja kani on tarkkailtava huolella. Hyvin hoidettu iäkäs kani elää kuitenkin laadukasta vanhuutta. Se nauttii huomiosta ja tarkkailee ympäristöään paljon enemmän kuin ihminen vierellä huomaakaan. Mukavuuden halu yleensä kasvaa ja ylimääräiset rapsutukset suotakoon vanhuksen iloksi. Joskus vanhuksen nautiskelun halu ilmenee kasvavana mieltymyksenä herkullisiin ja voimakkaankin makuisiin yrtteihin ja kasviksiin - niitä siis nautittakoon! Kanin vanhuus on antoisaa aikaa myös ihmiselle - pitkä vuosien saatossa lujittunut ystävyys kanin kanssa huipentuu tähän levolliseen ikään. Yhteistä aikaa käytetään pitkiin korvantaustan rapsutteluihin - ja ihan pelkkä mukava laumassa loikoilukin toistensa näköpiirissä kuuluu rentouttaviin asioihin kanimaailmassa. Päivi Lötjönen 5

8 Yksi hiiri, kaksi hiirtä, kolme jne. Paulan Hiirulan tarina Hiiren ottamiseen liittyy varmasti monet seikat. Niitä voivat olla niiden älykkyys, kiltteys, siisteys, helppous jne. Monille hiiri-innostus ja hiirulan synty voi lähteä ensin yhdestä tai kahdesta hiirestä, jolloin huomaa niiden todellisen ihanuuden ja haluaa ehkä pari lisääkin tai hiirimäärä voi myös kasvaa omasta poikueesta kotiin jätetyistä yksilöistä. Mistä kaikki alkoi? Ensimmäiset hiireni sain kesällä -06, kun naapurissa oli käymässä eräs tyttö, jolla oli hiiriä. Tällä henkilöllä oli urokset ja naaraat kaikki samassa asumuksessa, ja yksi poikuekin syntyi tytön vierailun aikana. Onneksi saimme ottaa aikuiset urokset itsellemme asumaan hyvään kotiin, ja niin meille tulivat rescue-hiirinä Tobias, Franky ja Jake. Tobias oli blue tan ja kaksi muuta dove taneja. Kaikki he olivat aivan ihania poikia, Tobias ja Franky jopa asuivat jonkin aikaa kaksistaan suhteellisen hyvässä sovussa. Mutta kuten arvattavissa oli, jouduttiin nämäkin kaksi erottamaan toisistaan. Kun pojista alkoi tulla jo vanhoja ja osasta aikakin jätti, hankittiin meille tyttöjä. Ensin oli tarkoitus ottaa vain 4 5 naaraan lauma, ja asumuksiakin piti olla vain yksi, mutta jostain syystä tuli hiiriä sitten vähän enemmänkin ja asumuksia myös Meidän hiirulaan kesällä -07 tullut ensimmäinen hiirinaaras Irina. Kuva : Pa u l a Ga r n e t t Kuva : Pa u l a Ga r n e t t Meidän ensimmäiset hiiripojut kesällä -06 Tobias, Jake ja Franky. 6

9 Kuva : Pa u l a Ga r n e t t Meidän hiirula keväällä Silloin tulleista hiiristä voisin mainita ainakin himmytytöt Ibi Loven ja Iantha Ibobin, sekä suklaatytöt Pähkinän ja Piparin. Äiti yritti tuolloin minulta salaa hommata paria hiirtä, mutta yllätin hänet itse teosta! Nyt hankinta on vähän tasaantunut, vaikka silloin tällöin näyttelyistä ja muualtakin sattuu aina jotain matkaan tarttumaan. Entäpä nyt? Meille syntyi marraskuussa vauvoja kuusi kappaletta, muuten suklaisia, mutta tuli yksi ylläri lilac. Tämä lilac-tyttö sai oman poikueen maaliskuussa. Kotona tällä hetkellä olevista hiiristä, joita on siis 24, viisi on omia kasvatteja. Hiirulassa on naisvalta, eli naaraita on 17 ja uroksia seitsemän. Asumuksia löytyy 12 (+ kahden hamsterin asumukset) Näyttelyissä ollaan käyty muutaman kerran, omien kasvattienkin kanssa jo ja PETluokista on tullut hyviä tuloksiakin (luokkavoitto, paras baby ja BIS 6) ja näytseissä käyntiä jatketaan vastedeskin. Pienimuotoista lemmikkikasvatusta tosiaan harrastamme, näyttelytasoisia tuskin lähimain syntyy. Hiiret ovat kuitenkin meille pääasiassa rakkaita lemmikkejä. Ei sillä, etteikö näyttelyhiirten kasvatus yhtään kiinnostaisi, siihen ei vain ole resursseja tällä hetkellä Monet sukulaiset ja tutut ovat ihmetelleet, miten hiiriä voi olla niin monta ja miten jaksan hoitaa niitä olenhan vasta 13-vuotias mutta meillä on koko perhe mukana tässä touhussa. Äiti auttaa boksien siivouksessa sun muussa, ja pikkuvelikin vahtii hiiriä asumusten siivouksen ajan. Lopuksi voidaan sanoa, että hiiret ovat valloittaneet tämän perheen ja tulleet jäädäkseen. Paula Garnett Koonnut: Juliaana Savikoski. Hiiriaiheisia juttuja, kuvia ja tarinoita voi lähettää lehteen osoitteeseen: juliaanasavikoski@gmail.com 7

10 Hamsteri karkuteillä! Hamsteri on mestarikarkaaja! Tätä ei ole syytä unohtaa missään tilanteessa. Melkein kuukausittain kysytään miten saisin karanneen hamsterin kiinni. Olisi tietenkin helpompaa jo ennakolta varmistaa, että eläimen karkaamisen mahdollisuudet minimoitaisiin. Hamsun asumus ja muu ympäristö kannattaa tutkia ja varmistaa karkaamisen varalta jo etukäteen - varmuuden vuoksi. Eläimen karkaaminen aiheuttaa hädän ja paniikin omistajalle, vakavan vaaratilanteen eläimelle itselleen - eikä kasvattajakaan tietenkään halua, että hänen kasvattinsa joutuu surman suuhun. Omistajan vastuulla on, että hänen lemmikkinsä pysyy turvallisesti tallessa. Karkaaminen on estettävissä... eli miten Harry the Houldini pysyisi sille varatulla alueella... * Kunnollinen häkki tai terraario, jonka luukut ovat tukevasti kiinni on turvallisin asumismuoto hamsterille. * Löysät luukut kannattaa aina varmistaa rautalangalla. Hamsteri saa kyllä luukun auki, etenkin jos se on rimpula. * Jos hamsteri asuu vanhassa akvaariossa, siinä on aina oltava verkkokansi. (Juoksupyörän kaatuessa hamsteri nousee sen päälle ja kiipeää vapauteen. Hamsteri voi kiivetä akvaariosta myös juomapulloa pitkin tai mökin päältä hypäten.) * Älä pidä hamsteria suurissa muovilaatikoissa edes väliaikaisesti, ne ovat liian matalia ja niistä on helppo karata. Hengenvaaralliset karkumatkat... eri asunnoissa eri vaaranpaikat... * Jos huoneistossanne elää vapaana myös kissa tai koira, saati useampia, voi jo hamsterin hankkiminen olla kyseenalainen juttu. Eläimen karatessa sen henkiin jääminen on hyvin epävarmaa. En hankkisi pienten (alle 10 v) lasten perheeseen hamsteria, jos talossa on kissa tai metsästysverinen koira. * Hamsterihäkin pitäminen korkeassa hyllyssä tms. lisää ainakin hamsterin loukkaantumisen vaaraa, samalla kun eläimen tarkkailun ja valvonnan mahdollisuus huononee. Paras paikka häkille olisi alle metrin korkeudessa. * Harva talo on rakennettu niin tiiviiksi, että missään ei olisi pientä koloa seinän sisään tai sokkeliin. Jos hamsteri pääsee liikkumaan huoneesta toiseen, se saattaa löytää tiensä hyvin saavuttamattomiin paikkoihin. * Olisi hienoa, jos hamsterin huone tutkittaisiin tarkkaan lattianrajaa myöten ennenkuin eläintä juoksutetaan vapaana lattialla. Hamsteri mahduttautuu noin neliötuuman lävestä. Sokkelin kolot ja muut pienet reiät kannattaa siis tukkia, hamsterin harmiksi. Miten saada hamsteri kiinni? Kullanarvoisia vinkkejä Hyvä tietää... Hamsteri liikkuu öisin ja hämärällä, kun on hiiren hiljaista. Se näkee hyvin pimeässä ja on silloin aktiivisimmillaan. Sulje kaikki mahdolliset ovet kun etsit hamsteria huoneistosta! Tämä vähentää huomattavasti etsimisen määrää, jos hamsterin liikkeistä on havaintoja. Eläin piiloutuu mielellään suojaisaan ja hämärään paikkaan: lipastojen taakse, kaappeihin, hellan taakse, vaatehuoneeseen, sokkeliin yms. 8

11 Eläin pärjää ilman ruokaa muutaman päivän, mutta joskus jopa viikkoja kadoksissa olleet hamsterit löytyvät, huonossa kunnossa tosin. Pidä silmä jalkapohjassa kun kuljet asunnossa, missä hamsteri on irrallaan. Harvoin hamsteri lähtee kovin kauas, ellei sillä ole päiviä aikaa vaellella ovettomissa huoneissa ruokaa etsien. Ruoka onkin helpoin tapa houkutella hamsteria esiin. Pyydystyskikkoja: 1.) Ämpäri+omena Tee kirjoista portaat ämpärin viereen, joita pitkin pahaa aavistamaton hamsteri putoaa ämpäriin havitellessaan kauas tuoksuvaa herkkua. Omenan lisäksi ämpäriin voi laittaa myös kourallisen siemeniä ja purua, että eläin ei loukkaa itseään. Kuva : Es s i Tiittanen 2.) Siementen ripottelu Vie jokaisen huoneen lattialle esim. omenasiivu, 5 pähkinää ja 5 auringonkukan siementä pienelle lautaselle asetettuna. Pidä ovet visusti kiinni, että pystyt paikallistamaan missä eläin liikkuu. Ruokamäärän ollessa vakio huomaat parhaiten muutokset. 3.) Omenankara-onki, taskulamppu yössä Kun eläimen sijainti on paikallistettu, tee omenankarasta onki eli laitat pitkän narun omenankaran ympärille ja asetat sen hamsterin ulottuville, esim. sokkelin eteen. Kun hamsteri tulee esiin, vedät narusta kunnes hamsteri on käden ulottuvilla... *sieppaus*. Tämä onnistuu vain iltahämärissä kun eläin tulee esiin Niina Toivonen satumetsan@kolumbus.fi 9

12 Marsun valmisteleminen pet-näyttelyyn Tammikuun OSJH:n pet-showssa huomasin marsujen assarina ollessani ja tuomarin kanssa juteltuani, että hyvin monet pet-luokkaan osallistuneista marsuista oli valmisteltu huolimattomasti näyttelyyn. Se tietysti vaikutti marsujen saamiin pisteisiin. Taitaa siis olla hyvä kerrata, millä tavalla marsu valmistellaan näyttelyyn. Tässä artikkelissa käyn läpi varsin perusteellisesti näyttelyyn valmistelemisen osa-alueita. Antamani ohjeet eivät välttämättä ole ainoa oikea tai paras tapa toimia. Olen nimittäin laatinut artikkelin lähinnä omien kokemusteni pohjalta, eli millä tavalla itselläni on ollut tapana marsuni valmistella näyttelyyn ja saada ne myös menestymään siellä. Vaikka olen laatinut nämä ohjeet nimenomaan näyttelyvalmisteluun, ovat nämä samalla ohjeet myös normaaleihin marsun perushoitotoimenpiteisiin. Niistä pitäisi huolehtia, kävi marsu näyttelyssä tai ei. Yleiskunto Yleiskuntoa painotetaan näyttelyarvostelukaavakkeen pisteytyksessä kaikkein eniten. Jo pelkästään tämän kohdan käsittelyllä voisin täyttää koko artikkelini, mutta tyydyn tällä kertaa pariin perusasiaan. Yleiskunnossa painotetaan mm. sitä, että marsu on kiinteä, lihaksikas ja massaltaan sopusuhtainen ei liian laiha tai lihava. Hyvän yleiskunnon savuttamiseksi on marsun hoidossa panostettava kahteen erittäin tärkeään asiaan: oikeanlaiseen, huolellisesti suunniteltuun ruokintaan sekä runsaaseen liikuntaan. Ruokinnassa on tärkeää, että marsu saa hyvälaatuista heinää, c-vitamiinia ja nimenomaan marsulle suunniteltua, laadukasta pellettirehua, ei mitään marketissa myytävää jyrsijän siemensekoitusta. Ja tietysti tuoreruokaa päivittäin monipuolisesti muuta kuin sitä suosittua kurkkua tai salaattia, jotka ovat ravintoarvoiltaan kovin köyhiä. En ryhdy tämän tarkemmin ruokinnasta puhumaan, koska isona aihealueena se vaatisi kokonaisen oman artikkelinsa. Liikuntaa marsu saa, kun sillä on iso häkki ja/ tai mahdollisuus juosta häkin ulkopuolella isossa tilassa. Meillä hyvänä jumppakeinona on ollut marsuaitauksemme yläkerta, johon johtaa ramppi. Sitä pitkin ylös ja alas juostessaan marsut joutuvat ponnistelemaan ja kehittämään lihaksiaan. Lihaskunnon kehittämisessä auttavat häkkiin laitetut korkeuserot, esimerkiksi tiiliskivet ja pesämökkien katot. Monilla marsunomistajilla on ongelmana se, että marsut eivät suostu juoksemaan häkin ulkopuolella, vaan kököttävät paikoillaan. Yleensä kyse on pelosta. Marsut yleensä ajan myötä juoksemaan häkin ulkopuolella. Marsu rohkaistuu, jos se saa itse kulkea häkistä sisään ja ulos (eli häkki lattialle), häkin ulkopuolella on tarjolla turvallisia piiloja (esim. pahvilaatikoista tehtyjä), ja jos marsulla on turvanaan ja seuranaan toinen marsu. Turkki Turkin painoarvo on suuri näyttelyarvostelukaavakkeen pisteytyksessä. Siihen todellakin kannattaa panostaa. Turkki ei tarkoita tässä kohdassa pelkkää karvaa, vaan myös marsun ihoa. Turkin ja ihon kuntoon vaikuttavat monet asiat. Tietysti oikealla ruokinnalla on merkitystä tässäkin asiassa. Häkin pitäminen puhtaana on myös tärkeää, jotta iho pysyisi terveenä ja karva siistinä. C-vitamiinin puutos vaikuttaa ihon kuntoon, joten senkin takia on tärkeää, että marsu saa jokapäiväisen c-vitamiiniannoksensa. Jos marsun turkkiin alkaa ilmestyä paljaita kohtia ja marsu rapsuttelee itseään jatkuvasti, ovat syynä todennäköisesti ulkoloiset tai sieni-infektio. Sellainen marsu ei saa näyttelyyn osallistua lainkaan, vaan se pitää viedä eläinlääkäriin ja hoitaa kuntoon. Erittäin hyvä konsti saada marsun iho ja turkki näyttelykuntoon on antaa marsulle helokkiöljykuuri, joka aloitetaan pari viikkoa ennen 10

13 Kuva : Es s i Tiittanen Pitkäkarvaisen marsun turkki pitää kammata takuttomaksi ennen tuomarin pöydälle viemistä. Kuvassa sheltieuros Polly s Ximon. näyttelyä. Helokkiöljyä saa mm. apteekista lemmikkieläinhyllystä. Tippa päivässä tuoreruuan päällä tarjoiltuna per marsu on sopiva annostus. Helokkiöljy parantaa turkin kuntoa ja kiiltoa. Se myös vähentää karvanlähtöä ja hilseilyä. Meidän marsumme saavat helokkiöljykuurin aina ennen näyttelyä, mutta usein muinakin aikoina toki turkki kannattaa pitää kunnossa muutekin kuin näyttelyiden takia. Turkki kannattaa pestä parin päivän sisällä ennen näyttelyä. Itselläni on ollut tapana pestä lyhytkarvaiset marsut edellisenä iltana ja pitkäkarvaiset marsut kolmisen päivää ennen näyttelyä. Puhdas turkki on pehmeä (paitsi tietysti karkeakarvaisilla roduilla) ja palautuu hyvin. Palautuvuus tarkoittaa sitä, että sileäkarvaisen marsun turkki ei jää pystyyn, kun sitä silittää vastakarvaan, vaan laskeutuu heti alas. Itse olen käyttänyt sekä eläinshampoita että ihan tavallista ihmiselle tarkoitettua shampoota ja hoitoainetta marsujeni pesussa. Voimakkaasti hajustettuja tuotteita ei kannata käyttää. Lyhytkarvaiset marsut eivät välttämätttä hoitoainetta kaipaa tosin se voi auttaa sähköisyyden poistamiseen ja turkin pehmeyteen. Pitkäkarvaisilla hoitoaineen merkitys on suurempi. Turkkiin jätettävää hoitoainetta ei saa käyttää, sellainen on näyttelysäännöissä kiellettyä. Eli kaikki aineet huuhdellaan pois. Marsun pesemisessä kannattaa muistaa kolme tärkeää turvallisuustekijää. Ensinnäkin pitää huolehtia siitä, että marsu ei pääse putoamaan korkealta (esim. lavuaarista). Toiseksi on tärkeää, että marsun päätä ei kastella, eli nenään ja korviin ei saa mennä vettä. Kolmanneksi on huolehdittava siitä, että marsu ei pääse vilustumaan. Pesuveden tulee olla lämmintä, hieman kättä lämpimämpää. Pesun jälkeen turkki kuivataan heti ja mahdollisimman nopeasti ensin pyyhkeellä, sitten hiustenkuivaajalla täysin kuivaksi. Hiustenkuivaajan kanssa pitää varoa, ettei se polta marsun ihoa. Marsun turkin tulee olla näyttelyssä paitsi puhdas, myös täysin takuton. Tämä asia korostuu pitkäkarvaisen turkin kohdalla se pitää kammata tai harjata huolellisesti ennen näyttelyä ja mielellään juuri ennen tuomarin pöydälle viemistäkin. Yleensä pet-pitkisten turkit leikataan polkkatukkapituuteen, etteivät karvat laahaa maata. Silloin sen hoito on helpompaa. Pitemmän turkin kunnossa ja siistinä pysyminen vaatii paljon vaivannäköä, mm. jokapäiväistä turkin nyytittämistä ja kampaamista. 11

14 Korvat Korvat ovat yksi näyttelykaavakkeen pikkukohdista, viiden pisteen arvoinen pieni osa-alue. Korvien tulee olla puhtaat ja ihon hyvässä kunnossa. Korvat voi puhdistaa esimerkiksi koirille tarkoitetulla korvanpuhdistusnestellä, jota laitetaan pumpulituppoon ja pyöritellään marsun korvassa. Pumpulipuikkoja ei kannata käyttää, koska ne saattavat vahingoittaa marsun korvaa. Korvia kannattaa puhdistaa säännöllisesti sen mukaan, miten helposti ne likaantuvat. Korvien likaantuminen on yksilöllistä. Näyttelyviikolla putsaan marsun korvat yleensä parina-kolmena päivänä viimeinen puhdistus edellisiltana näyttelystä. Korvien sisukset saattavat kuivua hilseillä. Tavallisen kosteusvoiteen käyttäminen auttaa siihen ongelmaan. Jotkut puhdistavat ja hoitavat marsujen korvia ruokaöljyllä. Itse en sellaista harrasta, enkä osaa siitä sanoa mielipidettäni. Öljyäjän kannattaa huolehtia, etteivät marsun korvien ympärykset ja posket ole öljyiset näyttelyyn vietäessä. Mahdolliset öljyyntyneet turkin osat pitää pestä ennen näyttelyä. Näyttelypaikalla voi vielä viime tipassa pyyhkäistä korvien sisukset sekä mahdollisesta sinne jääneestä liasta että hilseestä. Silmät Marsun silmistä on yleensä helppo saada täydet pisteet, koska ne eivät vaadi juurikaan hoitoa. Silmän ympärykset kannattaa kuitenkin tarkistaa ja pyyhkiä mahdollinen rähmä pois. Se kannattaa tarkistaa paitsi näyttelyyn valmistauduttaessa, myös juuri ennen tuomarin pöydälle viemistä. Lemmikeille tarkoitetut silmähuuhtelutipat auttavat rähmän poistossa, mutta ilman niitäkin pärjää. Joskus heinät saattavat tökkiä marsun silmiin ja luomien alle pieniä vaurioita. Kannattaa siis ennen näyttelyä (ja toki muulloinkin) tarkistaa marsun silmien ja luomien kunto myös alaluomen alta. Silmiin liittyvistä perinnöllisistä sairauksista, joita ovat kaihi ja fatty eye, ei yleensä oteta pisteitä pois, koska ne eivät liity marsun hoitoon. Fatty eyeä voi tosin edistää se, jos marsu on liian lihava. Kynnet ja tassunpohjat Kynnet ja tassunpohjat ovat erittäin tärkeä osaalue hoitaa kuntoon. Tuomari kiinnittää näihin paljon huomiota, ja näistä on myös varsin helppo menettää pisteitä. Tassunpohjien kuntoon vaikuttaa yhtenä tekijänä marsun häkin puhtaus. Kynnet tulee leikata lyhyeksi. Itse käytän siihen tarkoitukseen jyrsijän kynsisaksia. Kynnessä olevaa verisuonta, joka paistaa vaaleista kynsistä punaisena läpi, tulee varoa. Suoneen leikattu kynsi vähentää pisteitä. Toisaalta niin vähentää liian pitkä kynsikin leikkaaminen kannattaa siis tehdä niin, että suonen yli jää vain noin millin verran kynttä. Myös epätasaisesti leikatut kynnet (osa pitkiä, osa lyhyitä) tarkoittaa pisteiden menettämistä. Vaaleat kynnet ovat helppoja leikata, koska suoni näkyy läpi. Ruskeista kynsistä suoni näkyy läpi heikosti. Taskulampulla läpivalaiseminen auttaa näkemään suonen. Mustiin kynsiin ei välttämättä sekään auta, mutta yleensä riittää, kun katselee kynnen rakennetta: kun suoni on lähellä, kynsi muuttuu murenevaksi ja leikkaaminen tulee silloin lopettaa. Kannattaa yleensäkin leikata vain tosi pieni pala kerrallaan, jos on epävarma. Tassunpohjien tulee olla pehmeät. Siihen auttaa rasvaaminen esim. Tummeli-merkkisellä rasvalla mieluiten jopa useana päivänä ennen näyttelyä viimeiseksi näyttelyaamuna. Marsuille tulee helposti känsiä varsinkin etutassuihin. Ne tuntuvat ja näkyvät tassuissa kovina ulokkeina. Ne voi leikata lyhyeksi kynsisaksilla. Itse en juurikaan uskalla känsiä saksilla sohia, koska pelkään leikkaavani tervettäkin ihoa. Sen sijaan rapsuttelen ja nipistelen känsät lyhyeksi kynsilläni. Sitä touhua helpottaa paljon känsien pehmentäminen rasvalla tai vedellä. Rasvarauhanen Rasvarauhanen on todellinen näyttelyyn valmistelun kulmakivi, joka aiheuttaa monelle marsunomistajalle päänvaivaa. Jotkut näyttelyissä kävijät eivät edes tiedä koko rauhasen olemassaolosta. Siihen olisi kuitenkin syytä perehtyä, koska siitä on erittäin helppo menettää pisteitä. Ja tietysti myös siksi, että rasvarauhasen puhtaana pito on tärkeää terveydellisistä syistä. 12

15 Kuva : Es s i Tiittanen Marsun rasvarauhanen on alaselässä siinä, mihin selkäranka päättyy. Rasvarauhanen sijaitsee marsun alaselässä/takapuolessa siinä kohden, mistä alkaisi häntä, jos marsulla sellainen olisi. Rasvarauhanen on soikean muotoinen, ja siinä kohden karvoitus on lyhyempää ja harvempaa kuin muualla. Jos rasvarauhasen löytäminen tuottaa ongelmia, kannattaa lähteä seuraamaan sormella marsun selkärankaa rasvarauhanen on aivan selkärangan loppupäässä. Rasvarauhasen rasvoittuminen on yksilöllistä uroksilla yleensä pahempaa kuin naarailla. Rasvarauhasta kannattaa puhdistaa aina tarvittaessa, kun se alkaa likaantua. Näyttelyssä rasvarauhanen täytyy olla putipuhdas, eikä siinä saa olla rasvaa kuin korkeintaan aavistuksen verran. Rasvan saa puhdistettua pois käsitiskiaineella ja hammasharjalla. Rauhaseen tarttuvat likakokkareet sen sijaan saattavat vaatia hieman perusteellisempia toimepiteitä, koska ne ovat yleensä erittäin tiukasti kiinni karvoisa. Itselläni on tapana liottaa niitä vesiliukoisen meikin poistoaineella ja sen jälkeen nyplätä liat irti sormilla (kynsillä). Jos rauhasen putsaus on jäänyt vähälle ja likaa päässyt kertymään runsaasti, voi puhdistuoperaatio viedä paljon aikaa. Eikä se silti välttämättä tuota täydellistä tulosta kannattaa turkin kuivaamisen jälkeen tarkistaa, vieläkö likaa tai rasvaa jäi, ja puhdistaa tarvittaessa toisen kerran. Itse tutkin rasvarauhasen erittäin tarkasti läheltä katsoen ja hyvässä valaistuksessa löytääkseni jokaisen rasvatai likamurusen. Tuomareilla on tapana sellaiset ainaa löytää, jos omistajalta on ne jäänyt huomaamatta. Hampaat Oikealla ruokinnalla on vaikutusta hampaiden kuntoon. Jos hampaat ovat epätasaisesti katkeilleet, niistä vähennetään pisteitä. Hampaista saataviin pisteisiin voi vaikuttaa pitämällä huolen siitä, että hampaat ovat puhtaat. Hampaiden taustalle jäänyttä voi puhdistaa esim. pumpulitupolla ja hampaiden välistä lian saa pois hammasharjan harjaksilla tökkimällä. Hampaat kannattaa tarkistaa vähän ennen tuomarin pöydälle viemistä ja poistaa hampaiden väliin tarttunut lika. Sen voi saada pois ihan vaan kynnelläkin. Marsun suun saa avattua, kun ottaa marsun yläleuan peukalon ja etusormen väliin ja levittää huulia hieman. Tätä kannattaa harjoitella, jotta 13

16 marsu tottuisi hampaiden katsomiseen ja osaisi suhtautua tuomarin pöydällä siihen rauhallisesti. Käsiteltävyys Pistemäärällä mitattuna toiseksi merkittävin osaalue näyttelyarvostelukaavakkeessa on käsiteltävyys. Sen arvostelemisessa näyttää olevan aika paljon eroja eri tuomareiden välillä. Jotkut ottavat käsiteltävyydestä aina vähintään yhden pisteen pois, vaikka marsu olisi kuinka ihana käsitellä. Jotkut tuomarit saattavat rokottaa pisteen siitä, että marsu kököttää liikkumatta paikallaan ( saisi olla eloisampi ) toisen tuomarin mielestä sellainen käytös on vain hyvä asia, koska silloinhan marsua on helpompi käsitellä. Joka tapauksessa yleisesti ottaen hyvien käsiteltävyyspisteiden arvoinen marsu käyttäytyy hyvin, ei pure eikä näyki ja antaa kiltisti tuomarin katsoa kaikki paikat. Vastustelevasta metelöinnistä saattaa lähteä pisteitä, riippuu tuomarista. Jos marsu selvästi jännittää, se saattaa menettää pisteen. Näyttelylauta on hyvä hankinta! Näyttelylauta on vaatimuksena marsujen ulkomuotoluokassa, mutta pet-luokassa sitä ei tarvitse olla. OSJH:n näyttelyissä näyttelylaudan käyttö on selvästi harvinaisuus esim. tammikuun 2008 näyttelyssä olin ainoa, jolla sellainen oli. Vaikka lauta ei ole pakollinen, suosittelen erittäin lämpimästi hankkimaan sellaisen useastakin syystä. Ensinnäkin monet tuomarit arvostavat sitä, että marsu esitetään laudan päällä. Laudattomuudesta ei toki vähennetä pisteitä, mutta tuomarin on helpompi työskennellä, kun marsu on näyttelylaudalla. Olen kuullut useammankin tuomarin sanovan, että olisipa ihanaa kun kaikki marsut esitettäisiin aina näyttelylaudalla. Marsu saattaa käyttäytyä rauhallisemmin, kun se on oman tutun näyttelylautansa päällä sen sijaan, että se olisi samalla alustalla, missä muita marsuja pidetään. Muiden marsujen hajut voivat hermostuttaa marsua ja saada sen käyttäytymään levottomasti. Kuva : Es s i Tiittanen Tämä näyttelylauta on nikkaroitu puupalikoista ja lastulevystä. Kangas, joka on kosteutta läpäisemätöntä muovitettua froteeta, on liimattu ja kiinnitetty pohjaan nastoilla kiinni. Laudan koko on 30 x 30 cm, korkeus 4 cm. Käsiteltävyyttä ei voi viime tipan hoitotoimenpiteenä hioa kuntoon, vaan sitä tulee harjoitella jatkuvasti. Marsua kannattaa käsitellä varmoin ottein joka päivä ja harjoitella myös vähän hankalampien paikkojen katsomista (esim. hampaat). Marsua käsitellessä kannattaa opettaa marsu siihen, että marsu ei saa käyttäytyä miten haluaa. Eli vastustelevalle eläimelle ei pidä antaa periksi. Näykkivää ja kiukuttelevaa eläintä ei pidä laskea pois sylistä, koska silloin se oppii siihen, että huonolla käytöksellä pääsee pois käsittelystä. 14

17 Näyttelylauta on myös mitä mainioin väline kotioloissa, kun marsulle tehdään tavallisia hoitotoimenpiteitä. Itse teen kynsien leikkuut ym. yleensä aina näyttelylaudan päällä. Näyttelylauta on helppo tehdä itse. Tarvitaan vaan esim. neliön muotoinen puulevy, jonka päällä marsu mahtuu hyvin olemaan ilman että jalat ovat heti lipsahtelemassa reunan yli. Puulevyn pohjaan naulataan kiinni puiset parin-kolmen sentin korkuiset jalat. Kaksi pitkää nurkasta nurkkaan menevää jalkaa on tukevampi ratkaisu kuin neljä yksittäistä jalkaa nurkissa. Myös pyöreä lauta käy esim. Ikeasta saa pyöreitä jalallisia puutarjottimia, jotka käyvät hyvin tähän tarkoitukseen. Lauta päällystetään kankaalla, jotta marsun jalat eivät luistaisi siinä. Kankaan voi liimata tai nitoa kiinni tai ommella vaihdettava irtopäällinen. Näyttelyyn valmistelemisen tarvikkeet Meidän näyttelyissä käyvien marsujen hoitovälinelaatikko pitää sisällään seuraavaa: kynsisakset useammanlaisia kampoja (pitkäkarvaisille) nyytitysvälineet (turkissaan oleville pitkäkarvaisille) korvanpuhdistusneste silmänhuuhteluneste pumpulia vessapaperia pyyhkeitä shampoo hoitoaine käsitiskiaine (rasvarauhaselle) meikinpoistoaine (rasvarauhaselle) taskulamppu hammasharja tassurasva näyttelylauta Näyttelyyn valmistelu pähkinänkuoressa Yleiskunto oikea ruokinta paljon liikuntaa oikea ja huolellinen hoito ylipäänsä Turkki c-vitamiini ja oikea ruokinta helokkiöljykuuri pesu ennen näyttelyä takut pois (pitkäkarvaisilta) Korvat puhdistus mahdollisesti rasvaaminen Silmät tarkistaminen rähmä ja muu lika pois Kynnet ja tassunpohjat lyhyeksi (muttei suoneen) leikatut kynnet tassunpohjien rasvaaminen känsät mahdollisimman pieniksi tyngiksi Rasvarauhanen täysin puhtaaksi peseminen käsitiskiaineella likakokkareet irti yksitellen sormilla Hampaat tasainen pituus ei likaa Käsiteltävyys käsittele marsua paljon ja päättäväisesti totuta marsua esim. hampaiden ja korvien tutkimiseen Essi Tiittanen 15

18 Elämän ehtoopuolelle kun gerbiili tulee vanhaksi Aika on kulunut hurjaa vauhtia ja vastikään havahduin siihen, että meilläkin moni gerbiili alkaa jo lähestyä kahden vuoden ikää, onpa yksi taas ylittänyt kolmen vuoden rajapyykinkin. Vastahan jokainen niistä oli aivan pieniä, mitättömän kokoisia karvapalleroita. Ja nyt ne jo lähestyvät elämän ehtoota! Arvokas vanhuus ja vanheneminen on asia, jonka jokaisen lemmikinomistajan tulisi kyetä tarjoamaan. Vipellys hidastuu pikku hiljaa Kuten ei ihmiselläkään, gerbiilin vanhuus ei tule puun takaa. Joka päivä lemmikkiään käsittelevän on kuitenkin ehkä hankala huomata ensimmäisiä merkkejä vanhenemisesta. Harmaa karva siellä, toinen tuolla? Ennen niin kirkas katse voi muuttua hieman utuisen etäiseksi, eikä lauman vanhin osapuoli ehkä jaksa enää touhuta niin pitkään, kuin asuintoverinsa. Uni maistuu entistä enemmän ja pyöreyteen taipunut ruumis voi muuttua odottamattomallakin tavalla melko kapeaksi. Vanhuus ei silti tarkoita sitä, että gerbiili muuttuisi jollain tapaa yksinkertaisemmaksi tai vaatimattomammaksi virikkeiden ja aktiviteettien suhteen. Päinvastoin, pysyäkseen kunnossa gerbiili tarvitsee virikettä myös päälleen, ja esimerkiksi säännöllisesti vapaana juoksuttaminen pitää lihaskuntoa yllä. Sairaudet voivat iskeä Useat gerbiilit vanhenevat tasaisesti, vailla sen kummempia vastuksia, mutta valitettavan usein vanheneminen ei suju aivan kivuttomasti. Erilaiset kasvaimet ja hammasongelmat lienevät yleisimpiä Kuva : He i d i Äi j ä l ä Hobitinkolon Wulf. 16

19 Kuva : He i d i Äi j ä l ä vanhalla gerbiilillä esiin putkahtelevia vaivoja. Erityisesti hajurauhaskasvaimet tuppaavat ilmenemään juuri vanhemmalla iällä. Jos gerbiili on hyväkuntoinen, voi leikkaus antaa sille huomattavasti lisää elinaikaa. Asiasta on kuitenkin hyvä keskustella asiantuntevan eläinlääkärin kanssa ja pohtia asiaa eläinkohtaisesti. Kasvaimia on hankalaa ehkäistä, sillä myös perimällä on vaikutusta kasvainten muodostumiseen. Jonkinlaista viitettä siitä, että myös teolliset siemenseokset edesauttavat kasvainten syntyä, on kuitenkin olemassa. Hammasongelmat ovat toinen yleinen vaiva, eivätkä pelkästään vanhoilla gerbiileillä. Vaikka hampaiden tarkistamisen tulisi olla päivittäinen tai ainakin viikottainen rutiinitoimenpide, on vanhan gerbiilin kohdalla syytä olla normaalia tarkempi. Purentavaivat johtavat nopeasti yleiskunnon romahtamiseen, joka on vanhalla eläimellä paljon vaarallisempaa kuin nuoremman kohdalla. Mikäli hampaat ovat kasvaneet liian pitkiksi tai vinoon, voi lyhentämisen suorittaa aivan tavallisilla kynsisaksilla mutta mikäli itse ei uskalla, on tässäkin tapauksessa fiksumpaa kääntyä eläinlääkärin tai kokeneemman harrastajan puoleen. Joskus hampaat saattavat pudota syystä tai toisesta kokonaan pois (syynä voi olla esimerkiksi katkeaminen tai perinnöllinen vika), jolloin gerbiilille on oltava tarjolla jatkuvasti pehmeää ravintoa, kuten erilaisia soseita, hampaiden takaisinkasvua odotellessa. Vaikka hampaat olisivatkin kunnossa, voi hammasvaivoja ehkäistä tarjoamalla paljon kovaa jyrsittävää; oksat, erivahvuiset pahvit ja heinä muodostavat hyvän perustan. Huolehdi riittävästä ravinnosta! Eveleen Eavan. Iän kertyessä ravintoaineetkaan eivät imeydy enää aivan niin tehokkaasti kuin nuoruusvuosina. Monipuolisuus on avainsana vanhankin gerbiilin ravinnon kohdalla. Pohjan ravinnolle muodostaa laadukas siemenseos. Mikäli vanhus on turhankin sutjakkaassa kunnossa, ei rasvan suhteen kannata olla liian tarkka, vaan pähkinät ja auringonkukansiemenet voi jättää huoletta ruoan joukkoon. Siemenseoksen ohella on tärkeää tarjota monipuolisesti muutakin, kuten hedelmiä, vihanneksia, lihaa ja erilaisia puuroja, joista saa muotoiltua vaikka minkälaisia variaatioita. Erinomainen energiapommi on vaikkapa neljän viljan puuro, johon on sekoitettu muutama tippa hunajaa, öljyä, hedelmä- tai kasvispitoista vauvansosetta ja tonnikalaa. Vanhempaa gerbiiliä voi myös punnita säännöllisesti, mikäli omistaa keittiövaa an. Punnitseminen viikon-parin välein on kätevä ja helppo tapa mitata gerbiilin vointia; radikaali muutos painossa suuntaan tai toiseen voi antaa merkin eläinlääkärin puoleen kääntymisestä, ennen kuin mitään eläimen ulkoisessa olemuksessa on ennättänyt tapahtua. Tien päässä Kukaan tuskin voi ennustaa gerbiilinsä elinikää. Vaikka suku olisi täynnä pitkäikäisiä gerbiileitä, saattaa elämäntarina päättyä jo hyvinkin varhain ja toisin päin. Vanhan gerbiilin kanssa touhutessaan on kuitenkin hyvä pikku hiljaa valmistautua siihen, että jonain päivänä kotiin tullessaan saattaa päiväunille vetäytynyt kaveri ollakin vaipunut ikiuneen. Aina ei poistuminen tapahtu kivuttomasti, vaan lemmikkiään tarkkaileva omistaja saattaa huomata sen kokevan kipuja; liikkuminen on kohtuuttoman hankalaa, ruoka ei enää maistu tai eläin laih- 17

20 tuu tuntemattomasta syystä. Vanhankaan eläimen kohdalla ei pidä eläinlääkäriin vastaanotolle lähtemistä viivytellä tai luottaa liikaa kotikonsteihin; kukapa ihminenkään haluaisi kipuilla turhaan. Joskus eläinlääkärimatka voi olla se viimeinen ja siihenkin on hyvä valmistautua etukäteen. Myös luopuminen on osa eläinharrastusta. Tärkeää on, että on kyennyt tarjoamaan lemmikilleen hyvän elämän ja myös arvoisensa lopun. Kipujen päättyminen lopullisesti on kuitenkin gerbiilille armeliaampaa, kuin niiden turha pitkittäminen! Vaikka yksi elämä päättyy, muualla se jatkuu vielä. Mikäli edesmenneen vanhuksen terraarioon jää asustelemaan yksinäinen gerbiili, on syytä pohtia, tulisiko sille hankkia uusi kaveri yksinoloa helpottamaan. Mikäli yksin jäänyt on vanha sekin ja uusia gerbiileitä on mahdollista hankkia, on kannattavampaa ostaa kaksi, jottei uusi otus jäisi yksin vanhemman osapuolen poistuessa aikanaan paremmille kaivelumaille. Pitkää ikää ja terveyttä itse kullekin gerbiilille muistakaa hemmotella niin vanhoja kuin nuoriakin! Heidi Äijälä Kuva : Es s i Tiittanen 18

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle 1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Heta ja Oiva hammashoidossa

Heta ja Oiva hammashoidossa Heta ja Oiva hammashoidossa Innokkaana lähdössä Ihana aamu: emäntä varustaa autoon meidän pesän. Harvoin päästään mukaan, mutta aina silloin on tiedossa jotain tosi innostavaa. Ei haitannut, vaikka ei

Lisätiedot

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina.

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina. TrendyNailWraps kynsikalvot on valmis- tettu Yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle, joka on niin kestävä että sen pintaa voidaan karhentaa. TrendyNailWraps kynsikalvojen päälle voidaan laittaa

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle.

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus mies Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus ei ole vain oma asiasi. Puhtaus on tärkeää, kun olet tekemisissä muiden

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Kielipuntari Porttitehtävät Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Piirrokset: Anniina Hankkio, Anna-Riitta Jussila Taitto:

Lisätiedot

Minulleko lemmikkilintu?

Minulleko lemmikkilintu? Minulleko lemmikkilintu? Hyvin hoidettuna lintu sopii vastuuntuntoisen ihmisen lemmikiksi. Sen tulee kuitenkin saada elää linnun elämää kotona, eikä kyseessä ole ensisijaisesti sylilemmikki. Ennen oman

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla!

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! VAIPANVAIHTO Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! HUOM! Tätä ohjetta ei toisteta joka välissä, tässä on asiasta yleishuomautus. 0. Milloin vaihdetaan? Kun

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

Kissaa on suuhun katsominen. Kissojen hampaidenhoito-opas

Kissaa on suuhun katsominen. Kissojen hampaidenhoito-opas Kissaa on suuhun katsominen Kissojen hampaidenhoito-opas Kissa ei osaa hoitaa hampaitaan Aikuisella kissalla on 30 hammasta. Hampaan näkyvää osaa kutsutaan kruunuksi ja ikenen alla olevaa osaa juureksi,

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

PYSTYTYSOHJEET Turvaohjeet

PYSTYTYSOHJEET Turvaohjeet POMPPULINNA Tässä ovat ohjeet pomppulinnan pystytykseen ja pakkaamiseen sekä säännöt pomppulinnan käyttöön. Lue ohjeet huolella läpi ennen kuin alat pystyttämään pomppulinnaa. Muista noudattaa sääntöjä,

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

POTILAAN HYGIENIAOPAS

POTILAAN HYGIENIAOPAS POTILAAN HYGIENIAOPAS Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala Sisältö SISÄLLYSLUETTELO Hygienia sairaalassa. 2 Käsihygienia.. 3 Käsien pesu 4 Käsien desinfektio... 5 Yskimishygienia.. 6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille

Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille Baletin kovakärkisten tossujen kärjet joutuvat auttamattoman koville käytössä. Satiini, josta tossun pinta on yleensä tehty, on herkästi purkautuvaa ja rispaantuvaa,

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot

Hurja remontti Sarjan idea Onnellisten valittujen talo remontoidaan oikeitten ammattilaisten avulla. Oman osansa suunnittelusta saavat sisätilojen lisäksi julkisivu ja pihakin. kommentit Pettymys :( Kirjoittanut:

Lisätiedot

Seuraa huolellisesti annettuja ohjeita. Tee taitokset tarkkaan,

Seuraa huolellisesti annettuja ohjeita. Tee taitokset tarkkaan, Origami on perinteinen japanilainen paperitaittelumuoto, joka kuuluu olennaisena osana japanilaiseen kulttuuriin. Länsimaissa origami on kuitenkin suhteellisen uusi asia. Se tuli yleiseen tietoisuuteen

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA 16.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Tahrojen poisto Photoshop Elements 6:n avulla Valokuviin tulee vuosien kuluessa usein pieniä tahroja

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto- FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

Päivittäinen jalkineiden hoito

Päivittäinen jalkineiden hoito JALKINEIDEN HOITO 1. Perehdy jalkineiden hoidon ohjeisiin. 2. Tunnista jalkineiden materiaali ja puhdista jalkineet ohjeen mukaan. 3. Suojaspray suihkutetaan kengille ulkona. Suihkutusetäisyys kengistä

Lisätiedot

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä Tee itse 5 helppoa jouluvinkkiä Askartele lautasliinarenkaita Onko sinulla vanhoja kuluneita farkkuja, joita et enää käytä? Voit askarrella niistä lautasliinarenkaita ja kattaa pöydän koreasti joulun alla.

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

Korvat: Muoto Keskikokoiset, leveät tyvestä, pyöristyneet kärjet. Sijainti Sijoittuneet päälaelle kauas toisistaan hiukan eteenpäin kaareutuneet.

Korvat: Muoto Keskikokoiset, leveät tyvestä, pyöristyneet kärjet. Sijainti Sijoittuneet päälaelle kauas toisistaan hiukan eteenpäin kaareutuneet. RAG RAGDOLL ROTUMÄÄRITELMÄ Yleistä: Ulkomuoto Ragdolleissa on kolme erilaista kuviota: colourpoint, mitted ja bicolour ja 20 värimuunnosta kussakin, yhteensä 60. Ragdoll on kiinteä, suuri kissa, jolla

Lisätiedot

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA Hyvinkään sairaanhoitoalueen Psykiatria 1 FYYSINEN AKTIIVISUUS 1.1 Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana? Jos rasitus vaihtelee

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

Pyreneittenpaimenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty )

Pyreneittenpaimenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty ) Pyreneittenpaimenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty 10.2.2017) Pyreneittenpaimenkoira, lyhyt- ja pitkäkarvainen Yhteensä 48 lyhytkarvaisia 19 pitkäkarvaisia 29 uroksia 17 narttuja

Lisätiedot

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä!

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä! Petsie kasvattaja 1 2 Sisällysluettelo Esittely...3 1. Kuinka pääset alkuun...4 1.1. Rekisteröinti...4 2. Lemmikit...4 2.1. Lemmikkien lisäys...4 2.2. Lemmikin tietojen muokkaus...4 3. Kasvattajasivu...5

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT

Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT Hifitalo 2010 Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT Kasausohje YHTEYSTIEDOT Myymälä: info@hifitalo tel.044 055 3595 Asentamo: asentamo@hifitalo.fi tel.040 588 4680 Onnittelut, olette ostaneet itsellenne laatutuotteen

Lisätiedot

JUSTFOG 1453 KÄYTTÖOHJE

JUSTFOG 1453 KÄYTTÖOHJE JUSTFOG 1453 KÄYTTÖOHJE 1/8 KÄYTÖN ALOITUS Täyttö Kierrä tankin yläosa irti vastapäivään pitämällä toisella kädellä kiinni tankista ja tarttumalla toisella kädellä päädyn uritettuun osaan. Varo, ettei

Lisätiedot

Havannankoirien käyttäytymiskysely

Havannankoirien käyttäytymiskysely Havannankoirien käyttäytymiskysely Havannankoirien luonnetta on arvioitu Suomessa hyvin vähän luonnetestien ja MHluonnekuvausten avulla. Luonne on kuitenkin äärettömän tärkeä ominaisuus, joka vaikuttaa

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten KÄYTTÄJÄN OPAS Yksityiskohtainen käyttöoppaasi BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten Jos sinulla on kysymyksiä BYDUREON-valmisteen käytöstä Katso Tavallisia kysymyksiä ja

Lisätiedot

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Turun Kaupungin Terveystoimi Tartuthan käpälään! --hei, näin me lähdetään! --pihapoluille leikkimään! --pupun loikkia hyppimään! Nurkkajussia Yksi leikkijöistä on nurkkajussi,

Lisätiedot

LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE

LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE Kissalle määrätty lääkekuuri on erittäin tarkeää antaa ohjeiden mukaan loppuun saakka. Kuitenkin kissan lääkitseminen voi joskus osoittautua haasteelliseksi. Lääkkeen antajan

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Vinkit & jekut! Vinkkejä fiksun kissan omistajalle

Vinkit & jekut! Vinkkejä fiksun kissan omistajalle Vinkit & jekut! Vinkkejä fiksun kissan omistajalle Hei kaveri! Fiksut kissat tarvitsevat hyvää ruokaa, rakkautta ja hauskaa tekemistä, kuten salaisten herkkukätköjen etsimistä ja kaiken liikkuvan jahtaamista.

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

Vehnäterrierin turkinhoito ja trimmaus

Vehnäterrierin turkinhoito ja trimmaus Vehnäterrierin turkinhoito ja trimmaus Vehnäterrierin turkki vaatii paljon aikaa ja huolenpitoa, jotta se olisi rotumääritelmän mukainen, pehmeän ja silkkisen tuntuinen, ei karkea. Turkkien laatu vaihtelee

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA

Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ LEIKATA LEIKKAUTTAA PESTÄ PESETTÄÄ TEHDÄ KAMPAUS KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA LETIT PONINHÄNTÄ

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

a. Mustan ja lyhytkarvaisen yksilön? b. Valkean ja pitkäkarvaisen yksilön? Perustele risteytyskaavion avulla.

a. Mustan ja lyhytkarvaisen yksilön? b. Valkean ja pitkäkarvaisen yksilön? Perustele risteytyskaavion avulla. 1. Banaanikärpänen dihybridiristeytys. Banaanikärpäsillä silmät voivat olla valkoiset (resessiivinen ominaisuus, alleeli v) tai punaiset (alleeli V). Toisessa kromosomissa oleva geeni määrittää siipien

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja.

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Rintojen terveys on tärkeää Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä. Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5000 ja kuolee lähes 900 naista. Aktiivinen

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusmaailma

Kuluttajien luottamusmaailma Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi.

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. idslofi04.12/06.2 Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. Galderma Nordic AB. Box 15028, S-167 15 Bromma. Sweden Tel +46 8 564 355 40, Fax +46 8 564 355 49. www.galdermanordic.com

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Täysrehut pieneläimille

Täysrehut pieneläimille is the place for your Headline Page 1 Täysrehut pieneläimille JR FARM FARMI TÄYSREHU www.tujoma.fi is the place for your Headline Page 2 Sisältää ainulaatuisen Farm food koostumuksen jossa on mm. inuliiniä

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat.

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat. Materiaalin nimi Kasvien kasvupyrähdyksiä Kohderyhmä 3 8 vuotiaat Materiaalin laatu Projekti Materiaalin sisältö Kasvien kasvu ja kasvamisen edellytykset Kuvaus Tutkitaan kasvien kasvua ja miten eri olosuhteet

Lisätiedot

ENNENAIKAISENA SYNTYNEEN VAUVAN KOTIHOITO-OHJEET

ENNENAIKAISENA SYNTYNEEN VAUVAN KOTIHOITO-OHJEET ENNENAIKAISENA SYNTYNEEN VAUVAN KOTIHOITO-OHJEET Vastasyntyneiden teho- ja valvonta Ravinnon laatu äidin maito äidinmaidonkorvike muu aterioiden lukumäärä: kerta-annos: ml Viisikiloiseksi saakka lasketaan

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org KILPAILUVIIKONLOPPU - ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN - EDELLINEN PÄIVÄ - KILPAILUPÄIVÄN AAMU - MATKA - KILPAILUPAIKALLA ENNEN PELEJÄ - PELIEN KESTÄESSÄ - PELIEN JÄLKEEN - KOTIMATKA ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT

JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT 28 Oletko ikinä pysähtynyt tutkimaan tarkemmin pihanurmikon kasveja? Mikä eläin tuijottaa sinua takaisin kahdeksalla silmällä? Osaatko pukeutua sään mukaisesti?

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot