kontrahti Senaatti-kiinteistöjen sidosryhmälehti 2/2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "kontrahti Senaatti-kiinteistöjen sidosryhmälehti 2/2011"

Transkriptio

1 kontrahti Senaatti-kiinteistöjen sidosryhmälehti 2/2011 Päivi Nerg, VM: Ministeriöt samalle kampukselle s. 10 Uusi väline tilaresurssien johtamiseen s. 16 > Oulussa alennettiin käyttäjäsähkön kulutusta s. 6 > Haminan RUK:n tilat peruskorjattiin s. 18 > Pitääkö eri-ikäisiä johtaa eri tavalla? s. 28

2 Bale vaihtu Balettisalin peili vaihtuu ensi-illassa yleisöksi Teksti Tuija Holttinen Kuva Jari Härkönen tanssin harrastamisen 5-vuotiaana. Silloin unelmanani oli laulavan ja tanssi-»aloitin van ratsupoliisin ura. Vapaa-ajalla olisin sitten ollut kaupan kassalla. Kokeilin ratsastusta, mutta en pysynyt hevosen selässä. Kaupan alaltakin on kokemusta, mutta ehdottomasti olen nyt tanssijana omalla alallani. Työpaikkani on Oopperatalo, jonka tiloista päänäyttämö on rakkain. Mutta ennen näyttämölle pääsyä on läpikäyty lukemattomia harjoitustunteja sekä välillä myös verta, hikeä ja kyyneleitä viidennessä kerroksessa sijaitsevassa balettisalissa. Siellä tapahtuva harjoittelu jalostuu lopputulokseen, joka näkyy loppuun asti hiottuine nilkanojennuksineen, upeine pukuineen ja lavastuksineen kerrosta alempana olevalla päänäyttämöllä. Tanssijan työ on kurinalaista; tätä täytyy oikeasti rakastaa! Jatkuva intensiivinen, määrätietoinen ja paljon vaativa harjoittelu on olennaista sekä työn että itsensä kehittämisen kannalta. Tanssiminen ei kuitenkaan ole pelkkää mekaanista taitoa, vaan myös vahvaa tulkintaa. Pyrin aina olemaan esityksessä paitsi ulkoisesti, myös pääni sisällä se viaton neitonen, aistillinen viettelijätär tai huikentelevainen kurtisaani, jonka tarinaa yleisö pääsee seuraamaan.» Tiina Myllymäki, solistitanssija info Kansallisooppera 100 vuotta Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen Kansallisoopperan edeltäjän, Kotimaisen oopperan perustamisesta. Uuden vuosisadan alkua juhlitaan koko vuoden 2011 ajan. Ensimmäinen baletti esitettiin vuonna Oopperassa on vakituista henkilökuntaa noin 540: orkesteri muusikoita, kuorolaulajia, solisteja, balettitanssijoita sekä erilaisissa muissa taiteellisissa ja teknisissä tehtävissä sekä hallinnossa toimivia henkilöitä. Etenkin baletissa henkilöstö on hyvin kansainvälistä; tanssijoissa on toistakymmentä eri kansallisuutta. Kansallisoopperan yhteydessä toimii myös balettioppilaitos. Vuonna 2010 Oopperassa oli kaikkiaan 432 esitystä. 2 kontrahti 2/2011

3 lempipaikka Balettisalissa seinän kokoisella peilillä on iso merkitys: se korvaa harjoituksissa esitystä seuraavan yleisön. Solistitanssija Tiina Myllymäki tanssi Julian roolin kevään ohjelmistossa olleessa Romeo ja Julia -baletissa. kontrahti 2/2011 3

4 sisältö »Tilojen edelleenvuokraus on kovassa kasvussa», kertoo johtaja Jorma Heinonen Senaattikiinteistöistä. Oulun Käyttäjäsähköprojektista saatiin lupaavat tulokset. Haminan RUK:n väki pääsi uusiin tiloihin, kun historiallisen suojelukohteen peruskorjaus keväällä valmistui. 4 kontrahti 2/2011

5 Getty Image /Chemistry pääkirjoitus Vakiopalstat Lempipaikka 2 Avaimet toimiviin ratkaisuihin 16 Kolumni 31 Kurkistus ulos 24 Talous 26 Työhyvinvointi 28 Historia 30 Uutiset 32 Resumé 34 kontrahti Kontrahti on Senaatti-kiinteistöjen sidosryhmälehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy syyskuussa Tilaukset ja osoitteenmuutokset: katri.tulander@senaatti.fi Päätoimittaja: Outi Tarkka Puhelin Toimituskunta: Marjatta Erwe, Tuomo Hahl, Kaj Hedvall, Päivi Montola, Petri Porkka, Satu Simpanen-Ahlgren, Karl Gädda, Jari Auer Toimitus: Legendium Oy, puhelin Toimituspäällikkö: Marjo Tiirikka Ulkoasu: Markku Jokinen Repro: Faktor Oy Paino: Libris Oy Paperi: Galerie Art Silk 115/150 g/m 2 Kannessa: Päivi Nerg, kuva: Jari Härkönen Senaatti-kiinteistöt, Lintulahden katu 5 A, PL 237, Helsinki Valtakunnallinen vaihde fax Sähköpostiosoitteemme: etunimi.sukunimi@senaatti.fi Senaatti-kiinteistöt on liikelaitos, joka valtion sisäisenä toimitilaasiantuntijana tuottaa ja tarjoaa tiloja ja niihin liittyviä palveluja ensisijaisesti valtionhallinnolle. Toiminta perustuu yhteiskuntavastuulliseen liiketoimintaan, hyvään palveluun, pitkäaikaisiin asiakkuuksiin ja kumppanuuteen. Toimitilojen vuokraus, investoinnit sekä kiinteistöjen ja palvelujen kehittäminen muodostavat liiketoiminnan perustan. Matka juurille Toukokuisessa yritysvastuuta käsittelevässä tilaisuudessa Esko Aho toi esiin sen inhimillisen tekijän, että on paljon helpompaa saada huomiota ja resursseja toimintaan, joka pyrkii korjaamaan jo tapahtuneita vahinkoja kuin toimenpiteisiin, jotka tähtäävät ongelmien ennakolta ehkäisemiseen. Tämä oli yleistä pohdiskelua, mutta heijastanee varmaan myös Symbian-asiantuntijoiden tulevaisuuden varmistamiseen liittyviä hankkeita. Ilmiö on tunnistettavissa valtion toimitila-asiantuntijan työkentässäkin. Senaatti-kiinteistöt pyrkii toiminnassaan nimenomaan ehkäisemään ongelmia ennakolta. Turhien tilojen tekemisen välttäminen on esimerkki aivan ylivoimaisesta keinosta estää taloudellisia ongelmia ennakolta. Kuitenkin tästä saa harvemmin kiitosta kuin esimerkiksi tilanteesta, jossa Senaatti-kiinteistöt saa myytyä tarpeettomaksi jääneen kohteen. Yhteiskuntavastuullisena toimijana liiketoimintamallimme keskeisiksi tavoitteiksi on nostettu valtion tilakustannusten ja ympäristökuormituksen hallinta. Siksi toiminnan onkin tähdättävä ensisijaisesti näistä syntyvien mahdollisten haasteiden ennaltaehkäisyyn. Kun Senaatti-kiinteistöjen historia alkoi Turussa 1811 Intendentinkonttorina, organisaatio koostui intendentistä sekä avustavasta konduktööristä. Tehtävänä oli kaikkien valtion rakennusten hoitaminen. Nykytermein ilmaistuna kyseessä oli ulkoistettu asiantuntijaorganisaatio. Siitä toiminta kasvoi niin, että 1990-luvulle tultaessa Rakennushallitus oli useamman tuhannen työntekijän suorittava yhteisö. Tänä päivänä Senaatti-kiinteistöt on taas pitkälti ulkoistettu pienehkö organisaatio, jonka roolina on entisestä korostetummin toimia koko valtionhallinnon toimitila-asioiden asiantuntijana. Valtioneuvoston periaate päätöksessä Senaattikiinteistöistä puhutaan valtiokonsernin palveluintegraattorina, mikä kuvastaa oivasti nykyistä perustehtävää. Uuden liikelaitoslain ja valtion kiinteistöstrategian mukaan palvelemme valtioasiakkaita ja toimimme heidän tukenaan toimitiloihin liittyvissä muutoksissa. Olemme siis tavallaan palanneet juurillemme kahdensadan vuoden matkalla. Kaj Hedvall, johtaja Strategia, kehittäminen ja tiedonhallinta -yksikkö kontrahti 2/2011 5

6 ympäristö Käyttäjäsähköprojekti motivoi muutokseen Miten saada työntekijät toimimaan toisin kuin ennen ja säästämään energiaa? Oulussa kokeiltu Käyttäjäsähköprojekti motivoi muutokseen ja opastaa uudenlaiseen arkeen. Teksti Vesa Ville Mattila Kuvat Shutterstock ja Senaatti-kiinteistöt Sähkönkulutus toimistotyössä kasvaa koko ajan. Laitteiden lukumäärä lisääntyy ja ne ovat jatkuvasti valmiustilassa. Samalla ilmastoinnin tehokkuusvaatimukset kasvavat ja jäähdytys tarve lisääntyy. Koska jo nyt pitkälle trimmatusta rakennusautomaatiosta ei enää hevin löydy energiansäästöpotentiaalia, täytyy kääntää katse rakennusten käyttäjiin.»haluamme, että ihmiset kiinnittävät huomion käyttäytymiseensä ja motivoituvat energiansäästöön. Vain henkilökohtaisten rutiinien muuttaminen voi pysyvästi vähentää sähkönkulutusta», sanoo Senaatti-kiinteistöjen Käyttäjä- 6 kontrahti 2/2011

7 Senaatti-kiinteistöjen käynnistämä sähkönsäästöprojekti oli niin onnistunut, että projekti päätettiin laajentaa valtakunnalliseksi. sähköprojektia vetänyt kehityspäällikkö Esa Halmetoja. Kaksi erilaista kohdetta Käyttäjäsähköprojektin pilottikohteiksi valittiin Oulussa Vero- ja työvoimatalo sekä Ympäristötalo. Vero- ja työvoimatalo koostuu puoliksi uudisosasta, puoliksi peruskorjatusta 1950-luvun rakennuksesta. Ympäristötalo puolestaan on peruskorjattu vanha kivikasarmi.»vero- ja työvoimatalossa oli suuri sähkönkulutus, mutta myös hieman hiottavaa kiinteistöautomaatiossa. Tämän jälkeen pystyimme kokonaan keskittymään työntekijöiden toimiin», Halmetoja kertoo. Ympäristötalo oli sen sijaan jo lähtökohdiltaan mainiossa kunnossa. Henkilökohtainen havahduttaminen info Käyttäjäsähköprojektin tuloksia vuodelta 2010: Verohallinnon sähkönkulutus -18,7 % Työvoimahallinnon sähkönkulutus -7,8 % Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten Ympäristötalon sähkönkulutus -2,0 %»Muutoksesta täytyy tulla pysyvä», sanoo kehityspäällikkö Esa Halmetoja. Motivointi lähtee havahduttamisesta ilmastonmuutokseen ja sen seurauksiin. Kaikille työntekijöille tarkoitetuissa koulutustilaisuuksissa Halmetoja maalaili aluksi ilmastonmuutoksen maailmanlaajuisia uhkakuvia ja hiilidioksidipäästöjen pienentämisen tavoitteita. Siitä seurasi suora linkki rakennuksiin, joiden kontolla on kolmasosa päästöistä. Kiinteistön sähkönkulutuksesta jopa puolet muodostuu käyttäjäsähköstä, johon jokainen voi vaikuttaa. Jos esimerkiksi kaikki työntekijät käyttävät vain toista työhuoneen valaisinta, puolittuu kiinteistön sähkönkulutus valaistuksen osalta.»pitää tajuta, ettei entiseen enää voi palata, vaan muutoksesta täytyy tulla pysyvä. Ja se täytyy kertoa ihmisille henkilökohtaisesti», Halmetoja korostaa. Lähelle ja jokaiseen työpäivään Kun motivaatio saatiin syntymään, sitä alettiin vaalia nykyaikaisin välinein. Energiansäästö tuotiin lähelle ja jokaiseen työpäivään. Sekä Vero- ja työvoimatalon että Ympäristötalon ala-aulassa komeileva Jäämies-näyttö kertoo muun muassa talon sähkönkulutuksen. Nettiin perustetussa palvelussa kerrotaan työpaikan energiankulutukseen ja päästöihin vaikuttavista seikoista: Kuinka paljon esimerkiksi työaseman tai valojen sammuttaminen vähentää hiilidioksidipäästöjä? Äskettäin pilottikohteissa tehdyt kyselyt kartoittivat, mikä työntekijöiden toimintatavoissa on muuttunut. Ensiarvioiden mukaan mitään dramaattista mullistusta ei löydy.»kun säästää energiaa huomaamattaan, se tulee selkäytimestä», Halmetoja arvioi. Käyttäjäsähköprojektia ollaan nyt käynnistämässä myös monissa muissa Senaatti-kiinteistöjen kohteissa. Virtuaalinen kiinteistö visualisoi Virtuaalinen kiinteistö perustuu tietoverkkoon, joka jalostaa ja esittää kiinteistöstä kerättyä tietoa. Se tukee kiinteistön käyttäjiä ja kiinteistönhoidon palveluntuottajia toimimaan ekologisesti kestävällä tavalla. Käyttäjäsähköprojektia vielä askeleen eteenpäin vievä Virtuaalinen kiinteistö kokoaa kiinteistön suunnittelun, rakentamisen ja käytön aikana tuotetun ja hankitun tiedon. Tavoitteena on helpottaa niin olosuhteiden ja energiankäytön hallitsemista kuin kiinteistön ylläpitoa.»virtuaalinen kiinteistö kertoo reaaliaikaisesti sisäolosuhteista niin aulanäytössä kuin henkilökohtaisilla työasemilla. Oleellista on esittää asiat selkeästi ja näyttävästi», toteaa kehityspäällikkö Esa Halmetoja.»Visuaalisia keinoja ja malleja löytyy paljon pelimaailmasta, hologrammejakin testataan. Vuorovaikutteisilla nettisivuilla voimme hyödyntää muita työkaluja, kuten blogeja ja viraaleja», Halmetoja mainitsee. Virtuaalinen kiinteistö on ehdolla Sisäympäristön energiatehokas hallinta -nimiseen projektiin, mikä edellyttää TEKESin rahoituspäätöstä. kontrahti 2/2011 7

8 ympäristö Eteenpäin energiatehokkuuden tiellä Monet energiatehokkaat ratkaisut tuntuvat periaatteessa mahdollisilta. Entä käytännössä? Energiatehokkuuden etenemissuunnitelma on selvittänyt, kuinka investointihankkeet vaikuttavat Senaatti-kiinteistöjen kokonaisenergian käyttöön ja hiilidioksidipäästöihin. Teksti Vesa Ville Mattila Kuvitus Markku Jokinen Julkisena organisaationa Senaattikiinteistöt on sitoutunut valtion energiansäästötavoitteisiin ja toimimaan esimerkkinä. Samat tavoitteet velvoittavat myös Senaatti-kiinteistöjen asiakkaita.»meidän pitää parantaa energiatehokkuutta sekä vähentää energian loppukulutusta ja hiilidioksidipäästöjä. Vaatimukset koskevat niin uudis- ja korjausrakentamista kuin kiinteistöjen ylläpitoa ja käyttöä», sanoo johtava asiantuntija Juha Muttilainen, Senaatti-kiinteistöjen investointien energiatehokkuuden etenemissuunnitelman laatija. Huomio jo hankesuunnitteluun Energiansäästö tarkoittaa energian loppukäytön vähentämistä. Energiatehokkuutta syntyy, kun sama asia esimerkiksi rakennuksen lämmitys pystytään toteuttamaan aiempaa pienemmällä määrällä energiaa. Energiansäästöön johtava energiatehokkuuden parantaminen pitää teknisesti, taloudellisesti ja aikataulullisesti ottaa huomioon jo hankesuunnitteluvaiheessa. Korjaushankkeet 25 km 18 m Uudishankkeet 3,3 km 8 kontrahti 2/2011

9 »Uudisrakentamisessa hankkeen ohjaaminen energiatehokkaaksi alusta alkaen vaikuttaa yhtä paljon lopputuotteen energiankulutukseen kuin siihen sovellettavat tekniset ratkaisut», Muttilainen toteaa. Jo nyt uusiin toimitilarakennuksiin tehdään muun muassa energiatehokkuudeltaan selvästi parempia ilmanvaihtoratkaisuja kuin mitä nykyiset rakentamismääräykset vaativat.»myös jatkossa meidän pitää pysyä säädösten minimivaatimusten edellä. Lisäksi tämä tulee tehdä järkevästi ja taloudellisesti», Muttilainen sanoo.»tavoitetason siirtäminen lähes nollaenergiarakennukseen edellyttää Poistuma 3,3 km Ei energiatietoja 21 km koko suunnitteluryhmän tiivistä yhteistyötä. Vain siten talotekniikka, rakenne ja arkkitehtuuri saadaan integroitua hyvin toimivaksi kokonaisuudeksi.» Kokonaisuus ratkaisee korjausrakentamisessa Senaatti-kiinteistöt , energiavaikutteinen rakentaminen Jos Senaatti-kiinteistöjen omistamat ja hallinnoimat rakennukset laitettaisiin 18 metriä leveäksi jonoksi, niitä olisi yhteensä 150 kilometriä. Rakennukset ulottuisivat siis Helsingistä melkein Turkuun asti. Vuoden 2020 jälkeen korjattavat tilat 97,4 km Korjausrakentamiseen kannattaa hyvin harvoin ryhtyä vain energiansäästön takia. On myös muistettava, että rakennussuojelulliset ja arkkitehtoniset seikat saattavat rajoittaa korjausrakentamisen toteutuksia.»kokonaisuus vaikuttaa ratkaisevasti energiasäästöä edistävien korjausten taloudellisuuteen. Kuinka korjaushanke ajoittuu rakennuksen elinkaaressa, millaisia toimenpiteitä aikataulu ja kohde mahdollistavat? Miten merkittäviä korjattavat kohteet ovat?» Keskeisimpiä energiatehokkuustoimia korjausrakentamisessa ovat ilmanvaihdon talteenoton kohentaminen, ikkunoiden vaihtaminen sekä valaistuksen ja ilmanvaihdon sähkötehokkuuden parantaminen. Julkisivujen korjauksissa olisi paljon potentiaalia. Käytännössä kuitenkin toimet rajoittuvat tapauksiin, joissa julkisivu pitää joka tapauksessa purkaa. Vähemmän ja tiiviimmin Valtion toimitilastrategia tähtää tilankäytön tehostamiseen prosenttia nykyisestä. Valtion tuottavuusohjelma puolestaan pyrkii tehostamaan työn tuottavuutta ja vähentämään henkilöstöä. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, valtio tarvitsee jatkossa merkittävästi vähemmän tiloja kuin nykyisin.»taloudellisesta näkökulmasta katsottuna tilatehokkuuden parantaminen näyttää erinomaiselta ja yksinkertaiselta keinolta saada pienennettyä energiankulutusta.»»silti kaikki hankkeet tai tilat eivät ole tehostamismielessä potentiaalisia. Lisäksi asiakkaan aikataulu saattaa muodostua niin kiireiseksi, ettei tilatehokkuutta ennätetä kunnolla toteuttaa», Muttilainen muistuttaa. Tilatehokkuuden parantaminen rakennushankkeiden yhteydessä kohdistuu vain noin neljännekseen Senaatti-kiinteistöjen rakennettavasta tai korjattavasta kannasta. Tilatehokkuustoimia voidaan toki tehdä myös muissa kuin investointihankkeissa. Tilatehokkuuden parantaminen on erinomainen ja yksinkertainen keino pienentää energiankulutusta. kontrahti 2/2011 9

10 VM:n hallinto- ja kehitysjohtaja Päivi Nergin mukaan kampushankkeen tavoitteena on muun muassa ministeriöiden välisen yhteistyön parantaminen, tilojen käyttöasteen nostaminen ja palveluhankintojen keskittäminen. 10 kontrahti 2/2011

11 Samalla kampuksella Valtiovarainministeriön käytössä olevasta Mariankatu 9:n virastotalosta peruskorjataan monitilatoimisto, joka mahdollistaa erilaiset työskentelytavat nykyistä tehokkaammin. Remontti on osa valtioneuvoston kampushanketta, jolla ministeriöt pyrkivät toimitilojen yhtenäiseen toimintatapaan. Teksti Maarit Seeling Kuvat Jari Härkönen Valtiovarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtaja Päivi Nergin työhuoneen täyttävät punaisten muuttolaatikoiden katonrajaan asti nousevat pinot. Kirjahyllyt on tyhjennetty, työpöydän kulmalla on vain muutama eksynyt paperiarkki. kontrahti 2/

12 Vaikka Päivi Nerg tunnustaa itsekin välillä ihmettelevänsä, miten uuteen monitilaratkaisuun sopeutuu, muutos tuntuu järkevältä.»koska henkilöstön paikallaolo on keskimäärin vain noin 50 prosenttia, tuntuu hullulta viilentää tai lämmittää tyhjiä tiloja kaiken varalta.»»ratkaisu pakottaa opettelemaan uudet työskentelytavat.» Valtioneuvostokampuksen lähtökohtana on, että ministeriöiden toiminnot sijoittuisivat nykyistä yhtenäisempiin toimitiloihin Valtioneuvoston linnan läheisyyteen Helsingin Senaatintorin tuntumaan. Mariankadun remontti on ensimmäinen askel kohti tavoitetta.»arkistoväki kävi jo katsomassa, mitkä asiakirjat säästetään ja mitkä voidaan hävittää. Tässä on joutunut vähän kantapään kautta ihan oikeasti opiskelemaan, miten toimia paperittomassa toimistossa», Nerg naurahtaa. Näky on sama Mariankatu 9:n viidennen kerroksen muissakin työhuoneissa ja käytävillä. Eletään huhtikuun viimeisiä päiviä. Valtiovarainministeriön henkilöstöosasto, rahoitusmarkkinaosasto ja kehittämis- ja hallintotoiminto ovat siirtymässä seuraavana päivänä väistötiloihin Katajanokalle Keskon pääkonttoriin.»koko Mariankadun henkilöstö siirtyy Katajanokalla yhteen ainoaan kerrokseen. Työskentelemme hyvin tiiviisti avotilassa. Muutos on melkoinen entiseen, jossa kaikilla on ollut omat työhuoneet», Nerg kertoo. Evakkotaival kestää puolitoista vuotta. Valtiovarainministeriön väki palaa Marian kadulle syksyllä Koppikonttorista monitilatoimistoksi Täysin entiseen ei kuitenkaan ole enää paluuta, sillä takaisintulijoita odottaa Marian kadulla aivan toisenlainen toimistoympäristö. Koppikonttoriratkaisu on tuolloin purettu avaraksi monitilatoimistoksi. Kenelläkään, edes hallinto- ja kehitysjohtajalla, ei enää ole omaa työhuonetta kaikilla on oma työpiste kylläkin. Henkilökohtaisiin työpisteisiin päädyttiin monien henkilöstön kanssa käytyjen perusteellisten keskustelujen kompromissina. Aika ei ollut vielä kypsä astetta pidemmälle vietyihin ratkaisuihin. Työpisteratkaisu varmisti myös sen, että saman osaston työntekijät sijoittuvat edelleen lähelle toisiaan.»osa henkilöstöstä odottaa muutosta innolla, osa suhtautuu epäillen. Itsekin välillä ihmettelen, miten opin työskentelemään monitilatoimistossa. Ratkaisu pakottaa opettelemaan kokonaan uudet työskentelytavat. Todennäköisesti Katajanokan väistötilan aikana koemme myös avotilan huonot puolet. Tarkoitus onkin hyödyntää sieltä saamaamme kokemusta täällä tehtävässä remontissa», Nerg pohtii. Ministeriön tavoitteena on saada remontoimalla tiloistaan nykyistä tehokkaammin neliöt käyttöön. Työpisteiden lisäksi kerroksiin rakennetaan runsaasti vetäytymis- ja ryhmätyötiloja erilaisiin työnteon vaiheisiin. Uusiin työskentelytapoihin Valtiovarainministeriö on arvioinut Mariankadun tilojen ja huoneiden nykyistä käyttöastetta. Osa väestä on Nergin mukaan paikalla työhuoneessaan vain noin 20 prosenttia työajastaan, muu aika kuluu esimerkiksi kokouksissa ja matkoilla. Keskimäärin henkilöstö on toimistossa vain noin 50 prosenttia työajasta, vaikka toki on myös henkilöitä, jotka työskentelevät pääsääntöisesti ministeriön tiloissa.»tuntuu hullulta, miksi tyhjiä työhuoneita pitäisi vaikkapa viilentää tai lämmittää kaiken varalta. Itsekin käyn työhuoneessani välillä lähinnä vain kääntymässä. Varsinainen työ tehdään usein tämän rakennuksen ulkopuolella. Monitilatoimisto 12 kontrahti 2/2011

13 kontrahti 2/

14 Yhteistyötä yli ministeriörajojen Valtiovarainministeriö aloitti omia toimitilojaan ja työskentelytapojaan uudistavan VM Kampus -hankkeensa jo pari vuotta sitten. lutaan muun muassa tehostaa ministeriöiden välistä yhteistyötä ja tilojen käyttöastetta, keskittää palveluhankintoja sekä löytää tällä tavoin luonnollisesti myös kustannussäästöjä. Nykyisin kukin ministeriö päättää tilankäytöstään ja palveluiden hankinnasta varsin itsenäisesti. Valtioneuvostokampuksen peruslinjauksiin kuuluu myös, että ministeriöt pyrkivät sijoittumaan pääsääntöisesti valtion omistamiin eli Senaattikiinteistöjen hallinnoimiin kiinteistöihin. Toimintojen keskittäminen Valtioneuvoston linnan tuntumaan on Nergin mukaan täysin mahdollista ministeriöiden nykyisiä toimitiloja korjaamalla ja sijoittamalla niihin lisää työpisteitä. Nerg toteaa, että Senaattikiinteistöillä on hankkeessa vahva rooli ennen kaikkea työympäristön kehittämisen ammattilaisena. Työtilojen kehittäminen ei välttämättä kuulu ministeriöiden omaan ydinosaamiseen.»tehokkuuden kannalta olisi tärkeää, että toimitilat ja työskentelytavat olisivat samanlaiset kaikissa ministeriöissä. Silloin ministerin vaihtuminen tai ministeriöiden yhdistäminen ei muodostuisi samalla tavalla kynnyskysymykseksi», hän muistuttaa. Yksi iso tavoite valtioneuvoston kampushankkeessa on palveluhankintojen keskittämahdollistaa erilaiset työskentelytavat nykyistä paremmin. Uusien ratkaisujen ansiosta pystymme ottamaan paremmin huomioon myös kestävän kehityksen haasteet», Nerg toteaa. Hän muistuttaa, että tieto- ja viestintätekniikan käyttö muuttavat työn tekemisen kulttuuria nyt huimalla vauhdilla. Henkilöstön liikkuvuus ja etätyö lisääntyvät entisestään. Työympäristön kehittämisellä valtiovarainministeriö haluaa vastata myös uuden polven osaajien odotuksiin.»palatessamme Mariankadulle kaikilla on kannettavat tietokoneet ja matkapuhelimet. Kiinteitä puhelimia taloon ei enää edes tule. Etätyö- ja viestintäratkaisut toimivat niin, että töitä voi tehdä paikasta riippumatta. Tietohallintoratkaisuilla onkin kampushankkeessamme merkittävä rooli», Nerg summaa. Hän uskoo ministeriön siirtyvän viimeistään tuolloin ainakin lähes paperittomaan toimistoon työpisteratkaisussa ei ole mahdollisuutta paperipinojen säilyttämiseen kuten ennen. Kannettavat tietokoneet saavat vastedes korvata tulosteet.»itse asiassa meillä on täällä viidennessä kerroksessa jo jonkin verran kokemusta monitoimitilassa työskentelystä, sillä kerroksen yksi kulma uudistettiin sellaiseksi jokunen vuosi sitten. Ehkä sen takia tämän kerroksen väki on myös paremmin sinut asian kanssa kuin sellaiset, jotka ovat tottuneet työskentelemään aina omassa työhuoneessa», Päivi Nerg kertoo. Senaatti-kiinteistöjen apu on tarpeen työympäristön kehittämisessä. Valtiovarainministeriön kampushankkeen tavoitteena on, että vuonna 2012 ministeriö sijaitsee vain kahdessa toimipisteessä Mariankadulla ja Valtioneuvoston linnassa nykyisen viiden sijaan. Suunnitteilla on myös, että Valtioneuvoston linnan VM:n käytössä olevat tilat remontoitaisiin myöhemmin.»tavoitteena on toteuttaa Valtioneuvoston linnassa keväällä 2012 pilottitila, jonne osa linnan väestä siirtyisi. Pilottitilasta saatujen kokemusten pohjalta tehtäisiin linnassa kaikkia VM:n tiloja koskeva remonttisuunnitelma», valtiovarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtaja Päivi Nerg kertoo. Hän toimii myös ministeriöiden valtioneuvostokampushanketta koordinoivan toimitilayhteistyöryhmän puheenjohtajana. Valtioneuvoston linna on Helsingin empirekeskustaan kuuluvana suojelukohteena toki paljon hankalampi remontoitava kuin 1960-luvulla valmistunut Mariankatu. Suunnitelmat tehdäänkin tiiviissä yhteistyössä Museoviraston kanssa. Synergiaetuja keskittämisestä Valtiovarainministeriö toimii edelläkävijäministeriönä koko valtioneuvostoa koskevassa kampushankkeessa, jolla ha- 14 kontrahti 2/2011

15 minen. Myös tässä on Senaattikiinteistöllä tehtävänsä palvelutarjoajien kilpailuttajana. Turvallisuuspalveluiden osalta yhteistyö ministeriöiden välillä onkin jo käynnistynyt. Nerg arvelee, että esimerkiksi kokous- tai siivouspalveluista voisi myös löytyä synergiaetuja.»luonnollisesti toivomme, että muutkin ministeriöt lähtisivät kampushankkeeseen mukaan. Pahin vaihtoehto olisi se, että jotkut ministeriöt ottaisivat käyttöön uudet, edistykselliset työtavat ja toimitilat, mutta osa pitäytyisi vanhassa ja remontoitaessa suosisi edelleen vanhoja koppikonttoriratkaisuja. Puhumme kuitenkin isosta asiasta kuten yhtenäisen toiminta- Johtoajatuksena VN-kampuksen muodostamisessa on, että ministeriöt ryhmittyisivät nykyistä tiiviimmäksi kokonaisuudeksi Valtioneuvoston linnan läheisyyteen ja kampuksella olisi toimitila-asioissa yhtenäinen tapa toimia. Kankainen näkee Senaatti-kiinteistöjen roolin toimia tiloihin ja niihin kiinteästi liittyvien palvelujen asiantuntijana valkulttuurin luomisesta», Nerg huomauttaa. Tiedonkulku paranee Valtioneuvostokampuksella ministeriöt pyrkivät saavuttamaan suorien kustannussäästöjen ohella myös toiminnallisia etuja.»työympäristöä uudistamalla tehostetaan esimerkiksi tiedonkulkua organisaatiossa. Kun tieto kulkee, niin työskentelykin on tehokkaampaa», Senaatti-kiinteistöjen asiakaspäällikkö Mika Kankainen korostaa. Ministeriöiden toimitilat käsittävät nykyisellään m 2 toimitilaa Helsingin keskustassa. Tiloista 75 prosenttia on Senaatti-kiinteistöjen omistamissa kiinteistöissä. Lehtikuva Oy / Valtioneuvoston kanslia Lehtikuva Oy / Valtioneuvoston kanslia Ministeriörakennuksille on olemassa vuoteen 2016 ulottuva peruskorjaussuunnitelma. Sen toteutuminen edellyttää vuositasolla miljoonan euron investointeja. Kiinteistöt ovat suurimmaksi osaksi arvorakennuksiksi luokiteltuja suojelukohteita. Yhtenäinen tapa toimia tioneuvostokampuksen muodostamisessa.»toimitilojen ja tilankäyttöön liittyvien palveluiden johtamisen tavoitteena on tuottaa taloudellisesti, ekologisesti ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaiset tilaratkaisut», Kankainen tiivistää. Haastavaa valtioneuvostokampushankkeessa on se, että ministeriöt ovat tottuneet tekemään päätöksensä itsenäisesti, kukin tahollaan.»ihmisten siirtyminen uuteen toimintakulttuuriin ei ole helppoa. Muutosjohtamisen on oltava oivaltavaa, jotta tilojen kehittämisessä päästään eteenpäin. Samoin ministeriöiden johdon on sitouduttava asiaan», Mika Kankainen arvioi. kontrahti 2/

16 avaimet toimiviin ratkaisuihin Toimitilojen tehokkaaseen johtamiseen ja kehittämiseen tarvitaan jäsenneltyä tietoa tilojen määrästä, niiden aiheuttamista kustannuksista ja energiankulutuksesta. Niitä tarjoaa tilahallinnan tietopalvelu. Teksti Minna Saano Kuva Senaatti-kiinteistöt Tietopalvelusta työkalu tilaresurssien Palvelulla voi laskea hiilijalanjäljen. Valtion tilahallintahankkeen tavoitteena on antaa ministeriöille, virastoille ja laitoksille välineitä suunnitella ja tehostaa toimitilojen käyttöä ja parantaa muun muassa vuokrasopimusten hallintaa. Tarkoituksenmukaisella tilojen käytöllä voi pienentää tilakustannuksia, säästää energiaa ja ympäristöä. Valtiovarainministeriön toimeksiantaman hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kerättiin yhtenäiseen järjestelmään karkeat perustiedot valtion käytössä olevista tiloista ja vuokrasitoumuksista. Senaatti-kiinteistöt toimi keruun koordinoijana. Nyt on edetty hankkeen toiseen vaiheeseen, jossa tilahallinnan tietopalvelu tuodaan työkaluksi valtionhallinnon käyttöön. Käyttöönottoa edeltää sopimusten solmimisvaihe, jossa Senaatti-kiinteistöt tekee puitesopimuksen kunkin ministeriön kanssa. Ministeriöt sekä hallinnonalojen virastot ja laitokset tekevät Senaattikiinteistöjen kanssa liittymissopimuksen, jolla ne liittyvät puitesopimuksen ehtoihin. Lokakuussa voimaan tullut valtioneuvoston asetus tietoturvallisuudesta valtionhallinnossa on otettu sopimuksissa huomioon.»tietopalvelu tulee toimimaan tietoturvallisuuden perustasolla. Perustasolle asetettujen vaatimusten täyttyminen varmennetaan auditoinnein. Mahdollisesti tarpeelliset korjaavat toimet pyritään tekemään tämän vuoden loppuun mennessä, kuitenkin viimeistään asetuksen siirtymäaikana eli mennessä», kertoo Senaatti-kiinteistöjen kiinteistölakimies Iina Vuorialho. Työn ja henkilöstön muutokset muuttavat tilantarpeen»tietotyön tekeminen on muuttunut. Enää ei olla niin sidoksissa omaan työhuoneeseen tai -pisteeseen kuin ennen. Lähivuosina myös eläköityminen tulee vähentämään tilantarvetta», Senaatti-kiinteistöjen tuotepäällikkö Joni-Marko Laine sanoo. Tietopalvelu tunnuslukuineen antaa faktapohjan päätöksentekoon, jolla tilankäyttö voidaan optimoida sopimaan organisaation nykytilanteeseen ja varsinkin tulevaan tilanteeseen unohtamatta viihtyisyyttä ja tuottavuustekijöitä.»uudenlaiset ratkaisut tehostavat tilankäyttöä, mutta muutosprosessi vaatii johdon sitoutumista sekä toimitilakulttuurin muutosta», Laine muistuttaa. Valtion hallinnossa on myös joitakin organisaatioita, joissa tilan määrään sinänsä ei voida vaikuttaa. Niissäkin voidaan kuitenkin miettiä, olisiko käyttöasteissa ja -tarkoituksissa kehitettävää. Tilakustannuksiahan aiheutuu vuokrien lisäksi energiankulutuksesta, siivouksesta, aula- ja turvallisuuspalveluista sekä muista pienemmistä kulueristä. Hiilijalanjälki pienenee Valtioneuvoston periaatepäätöksessä energiatehokkuustoimenpiteistä on asetettu merkittäviä energiansäästöön ja energiatehokkuuden parantamiseen tähtääviä tavoitteita. Tilankäytön tehostamisella on suora vaikutus energiankulutuksen vähenemiseen. Tietopalvelu sisältää hiilijalanjäljen laskentamallin, jonka avulla organisaatiot saavat uuden ulottuvuuden toimitilajohtamiselleen. Kun palvelu on organisaation käytössä ja tiedot pidetään ajan tasalla, saa organisaatio 16 kontrahti 2/2011

17 info johtamiseen jatkuvasti seurantatietoa siitä, miten tilojen käyttöä on pystytty tehostamaan ja miten päästövähennykset ovat toteutuneet. Vuokrasopimusten loppuessa voidaan tunnuslukujen valossa suunnitella etukäteen, kannattaako sopimuksia jatkaa vai olisiko jokin muu ratkaisu organisaation kannalta tehokkaampi. Näihin ratkaisuihin ja toimitilajohtamiseen tarjoaa Senaattikiinteistöt asiantuntija-apua. Yhteinen hanke, josta kaikki hyötyvät»valtionhallinnossa hallinnoitavaa pinta-alaa on arviolta 7 miljoonaa neliömetriä, joten potentiaalisia säästökohteita varmasti löytyy», Laine uskoo. Tietopalvelussa on konsernikanava, joka näkyy kaikille palveluun liittyneille valtionhallinnon yksiköille. Siihen on koottu hallinnonala- ja virastotason yhteenvetotiedot sekä karkeat tunnusluvut. Kun koko valtionhallinnon tiedot ovat yhdessä järjestelmässä ja laskentakaavat tunnusluvuille samat, voi tietoja vertailemalla tehdä päätelmiä, missä omissa tilaresursseissa on kehittämisen kohteita. Senaatti-kiinteistöillä on valmius käynnistää tietopalvelun käyttöönottoprojekti, kun ministeriö on tehnyt puitesopimuksen ja virasto liittymissopimuksen Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Ensimmäiset ministeriöt ovat puitesopimuksen jo allekirjoittaneet.»toivomme sopimuksia mahdollisimman pian, jotta ministeriöt ja virastot pääsevät käyttämään palvelua ja saavat sen hyödyt realisoitua. Tilaresurssin faktapohjainen johtaminen on kunkin organisaation etu, valtion etu ja lopulta veronmaksajien etu», Laine toteaa. Tietopalvelun ydinkohdat Virastot ja laitokset voivat hyödyntää palvelua toimitilojensa johtamisessa, kehittämisessä sekä tilojen määrän ja kustannusten hallinnassa. Yhtenäisten mittareiden avulla tunnuslukuja on helppo seurata, tehdä vertailuja ja erilaisia analyyseja. Tilat on mahdollista suunnitella entistä paremmin tukemaan ydintoimintaa. Toimitilojen tarkoituksenmukaisella käytöllä voidaan: Pienentää tilakustannuksia. Säästää energiaa ja ympäristöä. Lisätietoja tietopalvelusta: Tuotepäällikkö Joni-Marko Laine, p , , joni-marko.laine@senaatti.fi kontrahti 2/

18 Yli sata vuotta vanhan Haminan Reserviupseerikoulun päärakennuksen peruskorjaus toteutettiin arvorakennuksen historiaa vaalien. Jykevien kivipilareiden katveessa on käytetty uusinta rakennustekniikkaa. Entisen ratsastusmaneesin alle on sijoitettu ilmanvaihtokonehuone. Teksti Ville Vanhala Kuvat Jari Härkönen, Ville Vanhala, Puolustusvoimat ja Mika Ramu ASENTO! PERUSKORJAUS! Kun nousee jykeviä kiviportaita Haminan Reserviupseerikoulun Sankariaulaan, tietää tulleensa arvorakennukseen. Vastikään peruskorjatun Reserviupseerikoulun päärakennuksen avara aula on säilytetty hyvin pitkälti alkuperäisessä asussaan. Massiiviset pilarit päättyvät katonrajassa hohtavanvalkoisiin puukoristeisiin. Seinällä on omalla kunniapaikallaan Sankaritaulu. Historia on väkevästi läsnä. RUK:n päärakennus, joka tunnettiin aiemmin Haminan kadettikouluna, valmistui kesällä Kolmikerroksisen rakennuksen ovat suunnitelleet Jac. Ahrenberg ja Sebastian Gripenberg. Puolustusvoimat Mika Ramu 18 kontrahti 2/2011

19 Jari Härkönen LEPO! Historia on vahvasti läsnä.»historiallisen suojelukohteen peruskorjaus on tasapainoilemista vanhojen rakenteiden säilyttämisen ja uusien rakennusratkaisujen ja tekniikan välillä. Historiaa tulee kunnioittaa ja samalla tehdä siihen tämän päivän käyttöä vastaavia ratkaisuja», toteaa Senaatti-kiinteistöjen Itä-Suomen alueen kiinteistöpäällikkö Juha Jormanainen. Kattilaisista Ilomantsiin Reserviupseerikoulun päärakennukseen sijoittuu kaksi RUK:n perusyksikköä. Kaikkiaan rakennuksesta löytyy tilaa noin 300 varusmiehelle ja osalle RUK:n henkilökuntaa. Historia ja nykyaika ovat limittäin myös rakennuksen sisäisessä nimistössä. Upseerioppilaiden tuvat on ristitty tämän päivän harjoitusmaastojen ja toisen maailmansodan aikaisten taistelupaikkojen mukaan. Askel vie kiiltävää käytävää pitkin aina Haminan Kattilaisista Ilomantsiin. Tekniikka- ja tilaratkaisuissa korostuu sisäilman puhtauden varmistaminen. Siinä missä maastovarusteita leviteltiin ennen tuvissa, niille on nyt rakennettu oma kuivaushuone ja säilytystila rakennuksen pohjakerrokseen.»tilasuunnittelussa tehtiin melko erikoisia, mutta toimivia ratkaisuja. Esimerkiksi ilmanvaihtokonehuone jouduttiin rakentamaan maan sisälle, maneesin katsomon alle», kertoo Reserviupseerikoulun johtamisjärjestelmäpäällikkö, kapteeni Jarmo Metsänen. Bruttoalaltaan yli neliömetrin kokoisessa RUK:n päärakennuksessa sijaitsee majoituksen lisäksi koulutus-, toimisto- ja kokoontumistiloja.»rakennuksen toiminnallisuus huomioitiin jo peruskorjauksen suunnitteluvaiheessa. Liikkuminen rakennuksen sisätiloissa kuten myös sisältä ulos ja päinvastoin käy suurelta joukolta luontevasti. Myös tekniikka palvelee omalta osaltaan rakennuksen käyttöä.» kontrahti 2/

20 Kiinteistöpäällikkö Juha Jormanainen ja kapteeni Jarmo Metsänen kertovat, että uusissa tiloissa on hyödynnetty energiankulutusta vähentäviä rakenneratkaisuja. Jari Härkönen Jari Härkönen Ville Vanhala info Jari Härkönen Käyttäjä: Reserviupseerikoulu Hankkeen pää- ja arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen Oy Rakennesuunnittelu: A-Insinöörit Oy LVIA- ja sähkösuunnittelu: Insinööritoimisto J. Markkanen Oy Pääurakoitsija: Lujatalo Oy Talotekniikkaurakoitsijat: Haveputki Oy, Kouvolan Putkityö Oy, ITP-Sähkö Oy, ADConSys Oy, YIT-talotekniikka Rakennuttaja: Senaatti-kiinteistöt 20 kontrahti 2/2011

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa Tuula Selonen Mitä ikäjohtamisella tarkoitetaan? 1/3 Ikäjohtaminen on eri-ikäisten ihmisten johtamista eli hyvää henkilöstöjohtamista. Työurien parantamiseen ja pidentämiseen

Lisätiedot

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki Senaatti-kiinteistöjen verkostokumppanina Workspace on mukana tuottamassa Senaattikiinteistöjen asiakkaille työympäristökehittämisen asiantuntijapalveluita. Yhteistyö on alkanut vuonna 2003 ja tänä aikana

Lisätiedot

Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen

Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen Palvelua organisaatiosi toiminnan ja tuottavuuden parantamiseksi Asiantuntijapalveluissa toimimme johdon strategisena kumppanina. Palvelumme liittyvät tavallisesti

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus

Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Green Officeaamukahvitilaisuus 22.10.2014 Tuomme tilalle ratkaisut Esityksen sisältö Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Senaatin vihreä työkalupakki

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöjen rooli energiatehokkuussuunnitelmissa

Senaatti-kiinteistöjen rooli energiatehokkuussuunnitelmissa Senaatti-kiinteistöjen rooli energiatehokkuussuunnitelmissa Julkisen sektorin energiatehokkuus miten tehdä energiatehokkuussuunnitelma 22.4.2013 Tuomme tilalle ratkaisut Senaatti-kiinteistöjen rooli valtionhallinnossa

Lisätiedot

Tulevaisuuden työympäristöt

Tulevaisuuden työympäristöt Tulevaisuuden työympäristöt Green Office-aamukahvit/ Ilmatieteen laitos ja Senaatti-kiinteistöt Tuomme tilalle ratkaisut Esityksen sisältö Muutoksesta Tilatehokkuudesta Toimitilakustannuksista Etä-/joustotyöstä

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

MUUTTUVAT TYÖYMPÄRISTÖT JA ENERGIATEHOKKUUS

MUUTTUVAT TYÖYMPÄRISTÖT JA ENERGIATEHOKKUUS MUUTTUVAT TYÖYMPÄRISTÖT JA ENERGIATEHOKKUUS Energiatehokkuuspäivä Rakennuttajapäällikkö Tapio Jalo 29.5.2018 Kokonaisvaltaista sitoutumista mittaava People Power -indeksi 74,4 (hyvä) 1 NÄKÖKULMIA 1 2 3

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaarikeskustelu ja Pomotsekki työhyvinvoinnin tukena Työkaarikeskustelu Työhyvinvointi rakennetaan yhdessä Eri-ikäisten työkykyä ja työssä onnistumista

Lisätiedot

HTH 2017 RAPORTOINNIN TULOKSET

HTH 2017 RAPORTOINNIN TULOKSET HTH 2017 RAPORTOINNIN 1.1.-30.6.2017 - TULOKSET TULOKSET Valtion henkilömäärät 2017 ennustea 2016issa Muutos*is Henkilö lkm. 72 300 72 800-0,7 % HTV 69 900 71 700-2,6 % Toimisto-HTV 50 000 50 800-1,6 %

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöjen taloushallinnon tarjoamat palvelut ja niiden vaikutus toiminnan tehostamiseen

Senaatti-kiinteistöjen taloushallinnon tarjoamat palvelut ja niiden vaikutus toiminnan tehostamiseen Senaatti-kiinteistöjen taloushallinnon tarjoamat palvelut ja niiden vaikutus toiminnan tehostamiseen Basware käyttäjäpäivät 20.9.2012 Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Esityksen sisältö - Senaatti-kiinteistöt

Lisätiedot

Miten onnistuu lähes nollaenergiarakennus? Juha Lemström Senaatti-kiinteistöt

Miten onnistuu lähes nollaenergiarakennus? Juha Lemström Senaatti-kiinteistöt Miten onnistuu lähes nollaenergiarakennus? Juha Lemström Senaatti-kiinteistöt johtaja Senaatti-kiinteistöt 2010 (ennakkotietoa t tilinpäätöksestä) tä) VM:n alainen liikelaitos (laki 1.1.2011) n. 11 700

Lisätiedot

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Senaatti-kiinteistöt Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Teemme tilaa onnistumiselle Senaatti-kiinteistöt on yksi merkittävimmistä kiinteistöalan toimijoista ja valtionhallinnon

Lisätiedot

Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU

Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU Tämä lomake on kehityskeskustelua varten laadittu mallilomake, jota voidaan käyttää keskustelun sisällön jäsentämiseen ja joka auttaa keskittymään olennaisiin kysymyksiin.

Lisätiedot

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen 73 20.06.2017 91 30.08.2017 104 08.09.2017 Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella 88/10.00/2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Johanna Kosonen-Karvo 9.3.2012 Technopolis Vantaa 01-2012 DM# 917670 Kuka minä olen? Johanna Kosonen-Karvo Tuotantotalouden DI, TKK, 1997 Asiantuntija

Lisätiedot

Tuomme tilalle ratkaisut

Tuomme tilalle ratkaisut Tuomme tilalle ratkaisut Askeleen edellä odotuksia Senaatti-kiinteistöt on valtion liikelaitos, joka tarjoaa toimitiloja ja niihin liittyviä palveluja ensisijaisesti valtionhallinnolle. Toimitilojen vuokraus,

Lisätiedot

Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen. Salla Palmi-Felin

Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen. Salla Palmi-Felin Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen Salla Palmi-Felin 27.4.2017 Kirjastotalo rakennettu 1990: tila ei vastannut nykyisiä tarpeita mm. sähköjen suhteen. Lisäksi tavaraa ja kalusteita kertynyt

Lisätiedot

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT 2 Case-tapaus: Päiväkoti Saana Lpk Saana, rakennusvuosi 1963,

Lisätiedot

Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle?

Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Timo Räikkönen, kehitys- ja markkinointijohtaja, YIT Jari Niemelä, toimitusjohtaja, Workspace Oy #HENRYFoorumi / #HF_2014 #yitkehitys HR erilaisten muutosten keskellä

Lisätiedot

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Työhyvinvointikyselyn tulosten käsittely ja hyvinvointisuunnitelman laatiminen työyksikön hyvinvointipajassa Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Lapin sairaanhoitopiirin työhyvinvointisyke

Lisätiedot

Torstai Mikkeli

Torstai Mikkeli Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti

Lisätiedot

TILAVISION TAVOITTEET

TILAVISION TAVOITTEET TILAVISION TAVOITTEET TOIMINTOJEN KESKITTÄMINEN JA JULKISTEN RAKENNUSTEN MONIKÄYTTÖISYYDEN LISÄÄMINEN TYÖYMPÄRISTÖN LAADUN TYÖN TUOTTAVUUDEN KÄYTTÖ- KUSTANNUSTEN ALENTAMINEN YMPÄRISTÖTEHOKKUUDEN ASUINRAKENTAMISEN

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE

ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE TOIMENPITEET MIETINNÖN TRVM 5/2014 VP JOHDOSTA / K 10/2016 VP TIISTAI 19.04.2016 KLO 12:30 HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA JARMO VAITTINEN SENAATTI-KIINTEISTÖT

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

HTH 2016 RAPORTOINNIN TULOKSET

HTH 2016 RAPORTOINNIN TULOKSET HTH 2016 RAPORTOINNIN 1.1.-30.6.2016 - TULOKSET TULOKSET Valtion henkilömäärät 2016 ennustea 2015issa Muutosissa Henkilö lkm. 73 000 73 300-0,2 % HTV 70 800 72 500-2,3 % Toimisto-HTV 50 700 51 400-1,3

Lisätiedot

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen

Lisätiedot

Julkisivun energiakorjaus. JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne

Julkisivun energiakorjaus. JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne Julkisivun energiakorjaus JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne Esityksen sisältö Korjausrakentamisen osuus energiansäästötalkoissa Rakennusten lämpöenergian kulutus Julkisivun energiakorjaukset Korjausten

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

VALTION TILANKÄYTÖN JA TILAKUSTANNUSTEN RAPORTOINTI 2015 TAMMI-KESÄKUU

VALTION TILANKÄYTÖN JA TILAKUSTANNUSTEN RAPORTOINTI 2015 TAMMI-KESÄKUU VALTION TILANKÄYTÖN JA TILAKUSTANNUSTEN RAPORTOINTI 2015 TAMMI-KESÄKUU VALTION TILANKÄYTÖN TUNNUSLUVUT 2015: TOTEUMA TAMMI-KESÄKUU (6KK) JA VUOSIENNUSTE (12 KK) Vuosiennuste: 855 951 818 /v Vuosiennuste:

Lisätiedot

OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA

OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA Hyvät harjoittelunohjaajat, Åbo Akademin psykologian ja logopedian laitos (IPL) työskentelee projektin parissa, jonka tavoitteena

Lisätiedot

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla http://smallbiztrends.com/2011/09/workshifting-changingway-we-work.html Kiinko Tulevaisuuden kaupunki - työ - asuminen - liikkuvuus 6.2.2014

Lisätiedot

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy 14.4.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Tavoitteena pienentää olemassa olevien rakennusten energiankulutusta Energiatehokkuusvaatimuksilla on vaikutusta

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class moduuleihimme sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin uusiin,

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class moduuleihimme sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin uusiin,

Lisätiedot

Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena

Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena Hyvinvointia työstä Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena Marjo Wallin, erikoistutkija 14.10.2016 Työterveyslaitos Marjo Wallin www.ttl.fi 2 Työhyvinvointi rakennetaan yhdessä Eri-ikäisten työkykyä

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Jyrki Laurikainen, kiinteistöjohtaja, Wärtsilä OyJ Wärtsilän pääkonttori, kuva: Mahlum 2007. Case: Wärtsilä

Jyrki Laurikainen, kiinteistöjohtaja, Wärtsilä OyJ Wärtsilän pääkonttori, kuva: Mahlum 2007. Case: Wärtsilä Wärtsilä Oyj on tehnyt Workspacen kanssa yhteistyötä vuodesta 2011, jolloin aloitettiin globaalin työympäristökonseptin kehittäminen. Vuoden 2013 loppuun mennessä Workspace oli auttanut Wärtsilää ohjaamaan

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

Sankaritekoja energiatehokkuustoiminnassa. Satu Kankaala Aalto-yliopistokiinteistöt Oy

Sankaritekoja energiatehokkuustoiminnassa. Satu Kankaala Aalto-yliopistokiinteistöt Oy Sankaritekoja energiatehokkuustoiminnassa Satu Kankaala Aalto-yliopistokiinteistöt Oy Aalto-yliopistokiinteistöt Oy Aalto-korkeakoulusäätiön ja Suomen valtion yhdessä omistama osakeyhtiö, perustettu vuonna

Lisätiedot

Megahub. Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto 07/2011. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä

Megahub. Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto 07/2011. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä Megahub Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä 07/2011 Investointi Rakentaminen Onnistuneen hankkeen osatekijät ovat Tontti Käyttäjä Oikea tila, oikea

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Kiinteistö Oy 2 Pohjoisesplanadi 35 Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen

Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen ESITYKSEN AGENDA Osa I: Kenestä oikein puhutaan Osa II: Työpaikkaa etsimässä, mielikuva rakentuu

Lisätiedot

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri Julkaistu 9.2.2017 Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri 1/2017 NextMakers-barometri käsittelee kasvuyrityksille kiinnostavia, ajankohtaisia aiheita. Ensimmäisen

Lisätiedot

PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE

PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE Tarjoamme asiakkaillemme talotekniikan palvelut uudiskohteiden urakoinnista kiinteistön ylläpitoon ja huoltoon sekä korjausrakentamiseen. Yhteistyössä asiakkaan

Lisätiedot

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila Energiatehokas koti asukas avainasemassa Ajankohtaisseminaari Päivi Laitila Motiva - asiantuntija energian ja materiaalien tehokkaassa käytössä Motiva yhtiönä 100 % valtion omistama valtionhallinnon sidosyksikkö

Lisätiedot

Eri-ikäisten johtamisessa onnistuminen

Eri-ikäisten johtamisessa onnistuminen Eri-ikäisten johtamisessa onnistuminen Henry ry 12.3.2013 Paula Syväniemi Proponsio Ikäjohtaminen Työntekijän iän ja ikäsidonnaisten tekijöiden huomioon ottamista päivittäisjohtamisessa, työn suunnittelussa

Lisätiedot

HTH 2016 RAPORTOINNIN TULOKSET

HTH 2016 RAPORTOINNIN TULOKSET HTH 2016 RAPORTOINNIN 1.1.-31.12.2016 - TULOKSET TULOKSET Valtion henkilömäärät 2016a 2015issa Muutos*is Henkilö lkm. 72 800 73 300-0,7 % HTV 71 700 72 500-1,1 % Toimisto-HTV 50 800 51 400-1,0 % *muutos

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajia tarvitaan v. 2030 mennessä työikäisiä on 300 000 henkeä vähemmän kuin

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Terveys- ja talouspäivät Helsinki, Olavi Hiekka

Terveys- ja talouspäivät Helsinki, Olavi Hiekka Terveys- ja talouspäivät Helsinki, 23.8.2018 Olavi Hiekka TILAKESKUS PÄHKINÄNKUORESSA Yhtiö on perustettu 1/2017 Senaatti-kiinteistöjen tytäryhtiöksi ja se siirtyy maakuntien omistukseen viim. vuonna 20121.

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA TOIMITILOISTA: - SISÄILMAONGELMIA JA KORJAUSVELKAA

AJANKOHTAISTA TOIMITILOISTA: - SISÄILMAONGELMIA JA KORJAUSVELKAA AJANKOHTAISTA TOIMITILOISTA: - SISÄILMAONGELMIA JA KORJAUSVELKAA ESKO KORHONEN 21.3.2013 Erityisasiantuntija/Toimitilat esko.korhonen@kuntaliitto.fi SISÄILMAONGELMIEN NYKYTILANNE 2 Vesa Pekkola, STM TIETOA

Lisätiedot

Energiatehokkaan korjausrakentamisen hankintojen kompastuskivet. Lahden Tilakeskus Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola

Energiatehokkaan korjausrakentamisen hankintojen kompastuskivet. Lahden Tilakeskus Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola Energiatehokkaan korjausrakentamisen hankintojen kompastuskivet Lahden Tilakeskus Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola Henkilöstön määrä 35 Tilakanta (oma ja vuokrattu yht.) 453 000 m 2 TA 2014 Liikevaihto

Lisätiedot

Energiatehokkuus kiinteistöjen omistajan näkökulmasta

Energiatehokkuus kiinteistöjen omistajan näkökulmasta Energiatehokkuus kiinteistöjen omistajan näkökulmasta 1 Sari Hildén, kiinteistöpäällikkö Tilakeskus Helsingin kaupungin rakennuskannan ikäjakauma Arvokiinteistöjä, palvelukiinteistöjä ja torppia, joissa

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

Yhteenveto energiakatselmoinnista

Yhteenveto energiakatselmoinnista Vaasa Rakennuksesta vastaava organisaatio: Vaasan Talotoimi Koulun nimi: Huutoniemen koulu Päärakennus 1954, peruskorjattu 1998 Liikuntasalirakennus 1957, peruskorjattu 2000 Päärakennus sekä liikuntasalirakennus.

Lisätiedot

Kuluttajien energianeuvonta Kainuussa - Enemmän energiasta. Kainuun kuntakierros 12.9. - 17.10.2013 Kainuun Energiatoimisto

Kuluttajien energianeuvonta Kainuussa - Enemmän energiasta. Kainuun kuntakierros 12.9. - 17.10.2013 Kainuun Energiatoimisto Kuluttajien energianeuvonta Kainuussa - Enemmän energiasta Kainuun kuntakierros 12.9. - 17.10.2013 Kainuun Energiatoimisto TAUSTAA Kuluttajien maksuton energianeuvonta, on Motivan organisoima valtakunnallinen

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöjen rooli energiatehokkuussuunnitelmissa

Senaatti-kiinteistöjen rooli energiatehokkuussuunnitelmissa Senaatti-kiinteistöjen rooli energiatehokkuussuunnitelmissa Julkisen sektorin energiatehokkuussuunnitelmat 15.3.2012 Tuomme tilalle ratkaisut Senaatti-kiinteistöjen rooli valtionhallinnossa Valtionhallinnon

Lisätiedot

PAASI BUSINESS HOUSE KAUNIAINEN BENSOWINKUJA

PAASI BUSINESS HOUSE KAUNIAINEN BENSOWINKUJA PAASI BUSINESS HOUSE KAUNIAINEN BENSOWINKUJA Rautatieasema KESKUSTA PAASI BUSINESS HOUSE Kauniaistentie KEHÄ 2 Bensowinkuja Kaupungintalo SIJAINTI TURUNVÄYLÄ Out-of-the-box Out-of-the-box on Lujatalon

Lisätiedot

ANTTI LÖNNQVIST JA MIIKKA PALVALIN NEW WAYS OF WORKING JA TIETOTYÖN TUOTTAVUUS

ANTTI LÖNNQVIST JA MIIKKA PALVALIN NEW WAYS OF WORKING JA TIETOTYÖN TUOTTAVUUS ANTTI LÖNNQVIST JA MIIKKA PALVALIN NEW WAYS OF WORKING JA TIETOTYÖN TUOTTAVUUS TIETOTYÖN TUOTTAVUUS 1. Teetkö oikeita asioita? mitkä tehtävät luovat arvoa asiakkaalle? 2. Teetkö asiat oikein? tehokkaasti,

Lisätiedot

Tärkeimmät mittarit strategisen työympäristöjohtamisen kannalta?

Tärkeimmät mittarit strategisen työympäristöjohtamisen kannalta? Tärkeimmät mittarit strategisen työympäristöjohtamisen kannalta? Työhyvinvointi ja- tyytyväisyys Johtaminen, avoimuus ja läpinäkyvyys, matala hierarkia, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.007 S&A päivät ät Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely S & A päivät 6.-7.9.007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 5 Tutkimus toteutettiin internet-kyselynä,

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan rakentamisen aikaa. Esplanadista

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen korjausrakentamisen yhteydessä

Energiatehokkuuden parantaminen korjausrakentamisen yhteydessä Energiatehokkuuden parantaminen korjausrakentamisen yhteydessä Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Paasitorni, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Keinot energiansäästämiseen rakennuksissa ovat ajalle ominaisia

Lisätiedot

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1.

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1. Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa Ammattilaisten työnhakututkimus ESITYS MPS ENTERPRISES JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ 30.1.2019 Työ ja elämä muuttuvat Odotukset työlle: Arvot

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA. Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009

KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA. Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009 Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009 KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA Pandia Oy Sinikalliontie 6, 02630 Espoo, Finland +358 9 549 194 69 www.pandia.fi contact@pandia.fi PANDIAN SEMINAARIPUHEENVUORO

Lisätiedot

Toimivat esteettömät työtilat: case THL

Toimivat esteettömät työtilat: case THL Toimivat esteettömät työtilat: case THL ESKEN verkostoseminaari 18.3.2015 Mikko Nissinen, THL Kai Rajakaltio, Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy 19.3.2015 THL 1 THL:n tehtävänä on tutkia, seurata ja

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

AA (ERITTÄIN VAATIVA) C (VÄHÄINEN) B (TAVANOMAINEN) A (VAATIVA) AA A B C 1

AA (ERITTÄIN VAATIVA) C (VÄHÄINEN) B (TAVANOMAINEN) A (VAATIVA) AA A B C 1 Korjausrakentamisen energiaselvityslomake, toimenpide- tai rakennuslupaa varten koskevat asiakirjat, perustuu asetukseen YM 4/13 (TIEDOT TÄYTETÄÄN TYHÄÄN KENTTÄÄN) RAKENNUTTAJA RAKENNUSPAIKAN OSOITE KIINTEISTÖTUNNUS

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa.

naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa. Pieni neuvottelutaitojen työkirja naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa. Neuvottelutaidot ovat (työ)elämän ydintaitoja Neuvottelutaidot muodostuvat erilaisten taitojen, tietojen, toimintatapojen ja

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKAAN KORJAUSRAKENTAMISEN KOMPASTUSKIVET. Antti Lakka 10.2.2015

ENERGIATEHOKKAAN KORJAUSRAKENTAMISEN KOMPASTUSKIVET. Antti Lakka 10.2.2015 ENERGIATEHOKKAAN KORJAUSRAKENTAMISEN KOMPASTUSKIVET Antti Lakka 10.2.2015 KOUKKUNIEMEN VANHAINKOTI KOUKKUNIEMEN JUKOLA 2012 2013 KOUKKUNIEMEN IMPIVAARA 2012 2013 KOUKKUNIEMEN JUKOLA JA IMPIVAARA Asukaspaikkoja

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen viestintäryhmä Katri Laukkanen Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin

Maakunta- ja sote-uudistuksen viestintäryhmä Katri Laukkanen Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin Maakunta- ja sote-uudistuksen viestintäryhmä Katri Laukkanen 1.11.2018 Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin SUOMEN SUURIN TOIMITILAYHTIÖ Tarjoamme maakunnille vuodesta 2021

Lisätiedot

Hyvän työpaikan kriteerit

Hyvän työpaikan kriteerit Hyvän työpaikan kriteerit Vetovoimaa ja työhyvinvointia terveydenhuoltoon! Hyvän työpaikan kriteerit 2 Hyvä lukija, esitteessä olevat Hyvän työpaikan kriteerit terveydenhuollon organisaatioille on laadittu

Lisätiedot

Technopolis Business Breakfast 21.11.2013 VIIHDY TÖISSÄ. Työympäristön suunnittelun haasteet

Technopolis Business Breakfast 21.11.2013 VIIHDY TÖISSÄ. Työympäristön suunnittelun haasteet Technopolis Business Breakfast 21.11.2013 VIIHDY TÖISSÄ Työympäristön suunnittelun haasteet miten erityyppisiä työtilaratkaisuja suunnitellaan ja mitkä työskentelytiloihin liittyvät asiat edistävät työhyvinvointia

Lisätiedot

Valtion vuokrajärjestelmä Vuokrakäsikirja

Valtion vuokrajärjestelmä Vuokrakäsikirja Valtion vuokrajärjestelmä Vuokrakäsikirja 24.5.2016 Sisällysluettelo Johdanto 1. Vuokran määräytyminen valtion vuokrajärjestelmässä... 4 2. Kokonaisvuokran pääomaosuuden ja pääomavuokran määräytyminen...

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Tietomallipohjainen liiketoiminta RYM-SHOK 2.10.2009 Tietomallipohjaisten prosessien haasteet ja mahdollisuudet omistajille

Tietomallipohjainen liiketoiminta RYM-SHOK 2.10.2009 Tietomallipohjaisten prosessien haasteet ja mahdollisuudet omistajille Jukka Riikonen Tietomallipohjainen liiketoiminta RYM-SHOK 2.10.2009 Tietomallipohjaisten prosessien haasteet ja mahdollisuudet omistajille Viiteympäristö Rakennusinvestoinnit joista yli 1 M :n hankkeisiin

Lisätiedot

Energiankäytön tehostaminen olemassa olevissa rakennuksissa. Tomi Mäkipelto kauppatieteiden tohtori, DI toimitusjohtaja

Energiankäytön tehostaminen olemassa olevissa rakennuksissa. Tomi Mäkipelto kauppatieteiden tohtori, DI toimitusjohtaja Energiankäytön tehostaminen olemassa olevissa rakennuksissa Tomi Mäkipelto kauppatieteiden tohtori, DI toimitusjohtaja Rakennetun ympäristön merkitys Suomessa Energiatehokkuuspotentiaali on pääosin hyödyntämättä

Lisätiedot

Omaisuudenhallinta Senaattikiinteistöissä. Tuomme tilalle ratkaisut. KEHTO-FOORUMI Kuopiossa 3.-4.10.2013. Jari Sarjo 3.10.2013

Omaisuudenhallinta Senaattikiinteistöissä. Tuomme tilalle ratkaisut. KEHTO-FOORUMI Kuopiossa 3.-4.10.2013. Jari Sarjo 3.10.2013 Omaisuudenhallinta Senaattikiinteistöissä KEHTO-FOORUMI Kuopiossa 3.-4.10.2013 Jari Sarjo 3.10.2013 Tuomme tilalle ratkaisut Senaatti-kiinteistöjen historia Intendentin konttori 3.9.1811 1865 Yleisten

Lisätiedot

27.5.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

27.5.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy 27.5.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Korjausrakentamisen energiamääräykset mitä niistä pitäisi tietää Suomen asuntokanta on kaikkiaan noin 2,78 miljoona

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

VALTION TUKEMA ENERGIAKATSELMUS. pk-teollisuuden energiakulut hallintaan

VALTION TUKEMA ENERGIAKATSELMUS. pk-teollisuuden energiakulut hallintaan VALTION TUKEMA ENERGIAKATSELMUS pk-teollisuuden energiakulut hallintaan ENERGIAKATSELMUS tuottaa mittauksiin ja laskelmiin perustuvaa tietoa kohteen energiankulutuksen jakautumisesta löytää energian ja

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen valtakunnallinen monipaikkaisen työn toimitila- ja työympäristökonsepti Toimitilakonseptikoulutus esimiehille

Maanmittauslaitoksen valtakunnallinen monipaikkaisen työn toimitila- ja työympäristökonsepti Toimitilakonseptikoulutus esimiehille Maanmittauslaitoksen valtakunnallinen monipaikkaisen työn toimitila- ja työympäristökonsepti Toimitilakonseptikoulutus esimiehille 18.2.2014 Seppo Sulku 1 Toimitilakonsepti Tilat Tekniikka Työskentely

Lisätiedot