TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Vuosikertomus vuodelta 2004

Transkriptio

1 1 Erityisveteraanileiriläiset jumppatuokiossa Sinapin leirikeskuksessa. Kuva Laila Loukonen Poispäin Aurajoesta! Kotikirkkoon tutustuneet päiväkotilapset testaavat, riittääkö lapsijoukon voima Tuomiokirkon siirtämiseen. Kuva Päivi Isonokari Vuosikertomustoimikunta: Pekka Soini, puheenjohtaja, Mia Fager, Jouko Hallia, Hannu Hurme, Aapo Kaisti, Eero Sepponen, Minna Vesanto, Armi Laaksonen, sihteeri Käännökset: Paula Montin, Eero Sepponen, Malena Torvalds Kuvat: Antti Aro, Outi Haijanen, Jouko Hallia, VSSHP/Esa Halsinaho, Hanna Hopea, Anders Huldén, Mia Huttu, Päivi Isonokari, Markku Jyväs, Henri Kirkanen, Kyllikki Krapinoja, Kari Laaksonen, Jukka Leikas, Laila Loukonen, Mirja Mäkinen, TS/Saara Pelkonen, Minna Santala, Mervi Syrjänen, Minna Vesanto Ulkoasu: Erkki Kiiski Sivunvalmistus: Kaarinan Tasopaino Oy TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Vuosikertomus vuodelta 2004 ÅBO OCH S:T KARINS KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Årsberättelse 2004 Yhteinen kirkkoneuvosto antaa kunnioittavasti kirkkojärjestyksen mukaisen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kertomuksen vuodelta 2004 yhteiselle kirkkovaltuustolle. Gemensamma kyrkorådet överlämnar högaktningsfullt i enlighet med kyrkoordningen Åbo och S:t Karins kyrkliga samfällighets årsberättelse för år 2004 till gemensamma kyrkofullmäktige. Turussa Åbo Rauno Heikola Tuukka Alhonen Jari Hlavatý Seppo Isotalo Kirsti Kari Lars-Runar Knuts Uolevi Lahti Arja von Schöneman Teija Seppänen Leena Winter

2 2

3 Sisällys 1. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä 31 vuotta 3 kuukautta... 4 Keskusrekisterissä käyttöön uusi varausohjelma Välähdyksiä seurakuntatyön arjesta ja juhlasta Ensimmäisen - ja viimeisenkö - kauden yhteisen kirkkovaltuuston jäsenenä... 9 Kotikirkko tutuksi viidellä aistilla Upptäck hemkyrkan med alla fem sinnen Julsångernas dragningskraft Joululaulut kiehtovat Asessori Kun näköala avartuu Hänen laitumensa lampaat - vähän siitä laitumesta Hautojen ikuiset hoidot loppuivat Väki vähenee - heikkeneekö talous Yhteiset työmuodot Merkkipaaluja Tulevaisuuden haasteiden äärellä Tunnuslukuja vuodelta Hallinto ja talous Yhteinen kirkkovaltuusto Yhteinen kirkkoneuvosto Rahoitustoimi ja rahastot Kiinteistölautakunta Hautaustoimi Kiinteistötoimi Tietohallinto Ympäristödiplomitoimikunta Henkilöstökertomus Seurakuntayhtymän toiminta-ajatus ja henkilöstöpolitiikka Henkilöstön rakenne Henkilöstön tila Investoinnit henkilöstöön Svensk resumé Gemensamma kyrkorådet Gemensamma kyrkofullmäktige Finansieringsverksamheten och fonderna Fastighetsnämnden Fastighetsväsendet Johtavat viranhaltijat ja hallintoelimet Johtavat viranhaltijat Yhteinen kirkkovaltuusto Yhteinen kirkkoneuvosto Kirkkoneuvoston alaiset johtokunnat ja toimikunnat Seurakuntaneuvostot Tilintarkastus Toimikunnat Liite... 61

4 1 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä 4 31 vuotta 3 kuukautta Aluksi oli suo, kuokka ja Jussi. Tällä tunnetulla lainauksella voin hyvin aloittaa tämän muistelon 31 vuotta ja 3 kuukautta kestäneestä palveluksesta Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Lainauksessa ovat esillä työ, työväline ja tekijä. Työ täällä on pysynyt ennallaan yli 700 vuotta, mutta työvälineet ovat muuttuneet. Ensimmäisen tutustumiseni Aninkaistenkatu 1:een olin tehnyt joskus lukujen vaihteessa Tuomiokirkkoseurakunnan poikatyössä. Kerhoni vetäjänä oli diplomi-insinööri Siikaniemi. Aloittaessani työt vanhan Katiskan tilalle oli rakennettu suuri nykyinen seurakuntatalo. Toimintaympäristö oli seuraava: Oli hankittu Xerox-kopiokone, jonka nopeus oli noin 7 kopiota minuutissa. Konetta esiteltiin vieraille ylpeydellä. Esityslistat kirjoitettiin kirjoituskoneella vahalle ja monistettiin käsin veivaamalla spriimonistuskoneella. Puhelimet olivat kiinteitä, eikä ulkolinjapuheluja juuri otettu. Sähköpostista tai faksista ei edes unelmoitu. Tämän seurauksena turhaa paperia ei tehty, päätökset olivat yleensä lyhyitä, mutta ehkä fundeeraamiseen jäi enemmän aikaa. Hallintoviraston 3. kerros oli silloin korjauksen ja laajennuksen edessä. Kolmatta kerrosta laajennettiin hallintoviraston ja siihen kuuluneiden tiedotuksen ja kiinteistötoimiston tarpeisiin. Aluksi tein töitä samassa huoneessa kuin hallintojohtaja Urpo Rastimo. Minun työskentelytilani oli hänen työhuoneensa neuvottelupöytä. Kun työskentely tapahtui tällä tavalla lähietäisyydellä ja kuulin Rastimon puhelinkeskustelut, pääsin nopeasti asioihin sisälle ja opin talon tavoille. Jälkeenpäin on mukava todeta, että olin saanut aloittaa työni legendaaristen Urpo Rastimon ja silloisen tuomiorovastin Lauri Huovisen opissa ja vaikutuspiirissä luku oli sekä seurakuntayhtymän kasvun että monien uudistusten aikaa. Silloin aloitettiin Varissuon tonttien myyminen, joka tulopohja mahdollisti kaikkien meidän vanhojen kirkkojemme restauroinnin, uusien rakentamisen ja loi muutenkin taloudellista pohjaa seurakuntayhtymälle. Samanaikaisesti uudistettiin seurakuntien hallintoa, lisättiin henkilökuntaa, otettiin käyttöön virka- ja työehtosopimusjärjestelmä ja niin edelleen luvulla kirkkoneuvosto aloitti mm. järjestelmällisen tutustumisen sekä kotimaisiin että ulkomaisiin seurakunnallisiin kohteisiin. Tämä antoi sekä virkamiehille että luottamusmiehille laajat näköalat seurakunnallisen elämän kehitykseen Euroopassa. Matkoista otettiin oppia. Usein todettiin, että asiat täällä pohjoisessa ovat monin verroin paremmat kuin muualla kirkollisen toiminnan kannalta. Turussa ja Kaarinassa pyrittiin olemaan kehityksen kärjessä oli sitten kysymys paikallisista tai valtakunnallisista asioista. Koulutukseen panostettiin ja johtavilla viranhaltijoilla oli mahdollisuus osallistua pitkäkestoisiin johtamiskoulutusohjelmiin. Allekirjoittaneella oli mahdollisuus osallistua myös Kirkon sopimusvaltuuskunnan toimintaan ja olla kahtena kautena kirkolliskokouksessa muun muassa silloin, kun nyt voimassa oleva raamatunkäännös hyväksyttiin ja kirkkolain suuri uudistus toteutettiin. Työskentely kirkolliskokouksessa antoi näkemystä asioille ja pohjaa henkilökohtaisten verkostojen luomiseen. Kun lisäksi olen saanut osallistua Järvenpään seurakuntaopiston hallintoon Kirkkohallituksen kutsumana ja Kustannus Oy Kotimaan hallitukseen Kirkkopalvelujen edustajana, olen voinut tuntea itseni etuoikeutetuksi mitä tulee tiedon lähteisiin. Kun tähän lisää vielä tutustumisen Kirkon Hallintovirkamiesten työhön ja Vuontispirtti Oy:n työhön hallitustasolla, voin todeta, että virikkeitä on ollut mahdollisuus saada joka suunnasta.

5 5 Kaiken kaikkiaan olen voinut tuntea, että työni seurakuntayhtymässä on ollut samalla yksi harrastuksistani, joten työ ei ole tuntunut raskaalta. Asioiden vaatiessa on päivää ollut helppo pidentää. Silti on painokkaasti todettava, että työ on kaiken kaikkiaan tullut koko ajan vaativammaksi. Työhön niin sen muodon kuin sisällönkin kannalta joudutaan nyt paneutumaan paljon syvällisemmin ja laajemmin kuin aikaisemmin. Myös erilaiset kehittämistoimenpiteet ja oikeusturvaan liittyvät asiat samoin kuin henkilökunnan oikeudet ovat kasvaneet koko ajan. Työ on entistä haastavampaa ja vaativampaa. Se tarvitsee entistä suurempaa panostamista ja ammattitaitoa. Tältä pohjalta totean, että työni jatkajien tulee olla entistä ammattitaitoisempia ja huolehtia sekä henkilökunnasta että oman työnsä kehittämisestä ja työssä jaksamisesta. Minulla on mökki ja kuokka. Aion ostaa siemenperunoita ja katsoa, kasvaisiko niistä uusi sato. Pekka Soini hallintojohtaja

6 Tuomiokirkkoseurakunta Mikaelinseurakunta Martinseurakunta Katariinanseurakunta Maarian seurakunta Åbo svenska församling Henrikinseurakunta Paattisten seurakunta Kaarinan seurakunta Yhteiset työmuodot Yhteensä Taulukko 1: Tilastotietoa yhteisestä seurakuntatyöstä 1 6 Päiväjumalanpalveluksia Osanottajia Muita jumalanpalveluksia Osanottajia Seurakunnan järjestämiä muita tilaisuuksia Osanottajia Yhteisiä ehtoollistilaisuuksia Ehtoollisvieraita Kastetut Kuolleet Solmitut avioliitot Avioerot Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä tehtävä kirkollinen työ keskittyy paikallisseurakuntiin. Niissä hoidetaan jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, nuorisotyö, diakoniatyö ja sielunhoitotyö. Seurakuntien toiminnan laajuus käy parhaiten ilmi oheisista tilastoista. Yhteisten työmuotojen kirkolliset toimitukset ovat kirjautuneet seurakuntien toimituksiin.

7 Tuomiokirkkoseurakunta Mikaelinseurakunta Martinseurakunta Katariinanseurakunta Maarian seurakunta / Henrikinseurakunta Kaarinan seurakunta Yhteiset työmuodot Yhteensä Taulukko 2: Tilastotietoa yhteisestä seurakuntatyöstä 2 Paattisten seurakunta /2 1 1 /2 1 /2 Åbo svenska församling /2 1 1 /2 Diakoniapiirejä Osanottajia Lähetyspiirejä Osanottajia Yhdistettyjä lähetysja diakoniapiirejä Osanottajia Raamattupiirejä Osanottajia Muita piirejä Osanottajia Vanhusten piirejä Osanottajia Kuoroja ja soitinyhtyeitä Jäseniä Esiintymisiä Papit Kirkkomuusikot Diakoniatyöntekijät Nuorisotyönohjaajat 7

8 8 Keskusrekisterissä käyttöön uusi varausohjelma Seurakuntien käyttöön sopivan varausohjelman jo 80-luvulla alkanut selvittely päättyi vihdoinkin. Yhteinen kirkkoneuvosto teki hankintapäätöksen sen jälkeen, kun tarjolla olleita ohjelmia oli vuoden aikana vertailtu seurakuntatoimistossa. Ohjelman toimitti Innofactor Oy. Kaikki käyttäjät aloittivat uuden ohjelman käyttämisen syksyllä. Syksyn mittaan ennätti kertyä jo runsaasti varauskirjamerkintöjä vuodelle Niiden syöttäminen atk-tietokantaan oli opettelun lisäksi merkittävä työ. Seurakuntasihteerit suoriutuivat tästä hyvin, vaikka välillä aika näytti loppuvan kesken, kun kaikki ohjelman asetukset eivät olleetkaan kohdallaan. Vuodenvaihteeseen mennessä urakka oli kuitenkin onnistuneesti takanapäin. Lokakuun 1. päivä oli merkittävä kirkkoherranvirastoissa: Maamme kaikki seurakunnat siirtyivät käyttämään kirkonkirjojen pidossa ja valtakunnallisen väestötietojärjestelmän päivittämisessä ja sen tietojen vastaanotossa atk-ohjelmia ja konekielistä yhteyttä. Muutosliikenne paperimuodossa jäi pois. Siirtymä sujui hyvin koko kirkossa. Arkistomme huonokuntoisimpien kirjojen konservointityö aloitettiin vuoden alusta talousarvioon myönnetyn määrärahan turvin. Tehtävästä huolehtii ammattitaitoisesti konservaattori Mait Luik, jonka työtila on lähellä keskusrekisteriä. Näin arkojen kirjojen kuljetus jää vähimpään mahdolliseen. Jouko Räty keskusrekisterin johtaja Taulukko 3: Väkiluvun muutokset vuosina Lis./Väh Tuomiokirkkoseurakunta Mikaelinseurakunta Martinseurakunta Katariinanseurakunta Maarian seurakunta Åbo svenska församling Henrikinseurakunta Paattisten seurakunta Kaarinan seurakunta Yhteensä Taulukko 4: Väkilukutietoa Turun kaupunki Turun seurakunnat Kaarinan kaupunki Kaarinan seurakunta Yhteensä Yhteensä Kirkkoon kuuluu Turussa 79,1 % Kirkkoon kuuluu Kaarinassa 81,9 % Yhteensä yhtymän alueella 79,4 % Valtakunnallinen keskiarvo 83,6 %

9 2 Välähdyksiä seurakuntatyön arjesta ja juhlasta 9 Ensimmäisen ja viimeisenkö kauden yhteisen kirkkovaltuuston jäsenenä Joskus puolisentoista vuosikymmentä sitten ajattelin tarjota tietojani ja taitojani käytettäväksi kristillisen seurakunnan palveluksessa. Tunnen kunnallisen päätöksenteon raadollisuuden hyvin, jo turkulaisen kotitaustani takia ja laajemmalti taas työni vuoksi. Uskoin, että seurakunnan päätöksenteossa idealismilla on vielä sijansa, että siellä kaikki yhdessä toimivat seurakuntalaisten parhaaksi eikä poikien hiekkalaatikkoleikkeihin ole tarvetta. Vielä vain kaksi vuotta sitten Leena Kulju totesi yhteisen kirkkovaltuuston jättäessään, että asiat on ratkaistu hyvässä hengessä eikä puoluepolitiikka ole tullut näkyviin päätöksenteossa. Nyt ei tunnu tältä; mitä on tapahtunut? Koko evankelisluterilaisella kirkollamme taitaa olla etsikkoaika. Kirkkoamme on sanottu valintamyymäläksi, joka tarjoaa kullekin mitä kukin haluaa. Muslimiksi kääntyneet entiset luterilaisen kirkon jäsenet ovat kertoneet uskonnon vaihdoksen johtuvan siitä, että he haluavat usko(nno)lta selkeät rajat ja käyttäytymisohjeet, joihin tukeutua tässä elämässä. Kristillisen uskomme perusta lienee, että kaikki olemme syntisiä ja elämme armon varassa. Syntiä ei kuitenkaan enää ole julistettu, rajoja ei ole asetettu, ja viimeksi armokin on kyseenalaistettu. Yhden piispan synnin julkistaminen johtaa eroon virasta. Ovatko muut synnittömiä, vai onko vain julkisynti synti? Toivottavasti tilanne johtaa kirkkomme jämäköitymiseen. Entä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä? Onko yhtymälle tärkeintä olla näkyvä, saada lehdissä palstatilaa hienoilla hankkeilla ja kuuluisilla nimillä. Yhtymällä on varoja, yhtymällä on valtaa; niiden käyttämisestä ovat kiinnostuneet nekin, joille valtuuston vahvistama strategia on käytännön tasolla vaikuttamaton ylevä julistus. Päättäviin elimiin on suhteellisen helppo päästä. Laissa mainitun vaalikelpoisuuden edellytyksen kristillisestä vakaumuksesta tunnettu täyttymistä eivät vaalilautakunnat ole tainneet kyseenalaistaa juuri kenenkään kohdalla. Miksi nyt on tultu tilanteeseen, jossa useat viranhaltijatkin pohtivat yhtymässä ja sen yhteisessä päätöksenteossa havaitsemiaan ongelmia ja valtuutetut ainakin sivuavat ongelmakenttää lähes joka kokouksessa. Vain yhteinen kirkkoneuvosto tuntuu olevan tyytyväinen tilanteeseen; siksikö, että ainakin Turun Sanomien mukaan yhtymän päätös on jo tehty, vaikka tosiasiassa neuvosto on vasta tehnyt ehdotuksen valtuustolle. Kunnan ja seurakunnan luottamushenkilöiden työn eroksi on sanottu, että me vastaamme myös Jumalalle päätöksistämme. On kuitenkin myös maallinen eroavuus: seurakuntalaiset eivät juuri äänestä populisteja kirkkovaltuustoon. Sen sijaan voimme joutua näkemään päätöstemme vaikutuksen seurakunnan jäsenmäärässä, vaikka seurakuntaan kuulumisen perinne onkin toistaiseksi voimakas. Yhtymän strategian mukaan seurakuntien tehtävänä on evankeliumin julistaminen, kirkon pyhien toimitusten hoitaminen ja lähimmäisen palveleminen. Uskon, että Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä osana Suomen evankelisluterilaista kirkkoa tietää tämän todellisen tarkoituksensa. Sen toteuttamistavoista emme välttämättä ole yksimielisiä. Päätöksenteon tulisi kuitenkin pohjautua paitsi virkamiesten tekemään hyvään ja perusteelliseen valmisteluun myös luottamushenkilötason valmisteluun kirkkoneuvostossa sekä todelliseen keskusteluun ja vaihtoehtojen miettimiseen vielä valtuustotasollakin. Joka tasolla tulemme toivottavasti toimimaan noudattaen yhtymän strategiassa mainittuja arvoja, ennen muuta avoimuutta, oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja toisten kunnioittamista. Kirsi Särkilä kirkkovaltuutettu

10 10 Kotikirkko tutuksi viidellä aistilla Kun parikymmentä eskari-ikäistä lasta pelmahtaa esiin kuin termiitit kontaten vauhdilla pitkin Tuomiokirkon pääkäytävää, ryhmä japanilaisia turisteja videokameroineen innostuu kumartelemaan ja taputtamaan käsiään riemastuneena. Mänäinmänäin, MÄ NÄIN!, hihkuu Jere ja ilmoittaa havainneensa konttausmatkallaan tuolinjalkoja, ihmisten jalkoja, lattian fossiileja, saarnatuolin, roskan lattialla, lasimaalauksen ja papin. Aika hyvä saldo. Kotikirkko tutuksi viidellä aistilla -pilottihankkeessa lapset ovat itse saaneet valita tavan tulla kirkkoon. He ovat äänestäneet hiipimisen, kävelemisen ja konttaamisen välillä. Ihan aina kirkkoon ei voi loikkia miten haluaa, mutta tällä kertaa voimme tehdä niitä asioita, mitä ihan oikeasti aina ei voi, opastaa Katri-pappi. Tarkoituksena on tehdä oma kotikirkko tutuksi lapsille kaikkien aistien ja oman havainnoimisen kautta. Lapsen perspektiivi on erilainen kuin meillä jo niin perin vakavoituneilla aikuisilla. Lapsi haluaa koskea, tutkia, haistaa, maistaa ja liikkua. Ja joskus lapsella on lupa ihan oikeasti olla kirkossa lapsi - ihan oikeasti siis innostua omasta kotikirkostaan. Kyllä Jumalan taloa voi tutkia ihan kunnolla. Miltäs Tuomiokirkko näyttää värillisen kalvon läpi? kyselee Katri lapsilta. Kanttorin naama on ainakin ihan violetti, huomaa Jenna kikattaen. Tällaiset ovat siis naakan näkymät kirk- koon sisälle värilasien läpi. Sommitellaanpa oma lasimaalaus näistä värikalvoista tähän pääkuorin lattialle, keksii Katri. Jokainen asettaa vuorollaan oman kalvon yhteiseen kuvioon vaalealle lattialle. Hetki on rauhallinen, ja yhtäkkiä pyhyys on käsin kosketeltavasti läsnä. Lasten kanssa ei koskaan arvaa, mikä hetki muodostuu pyhyyden kokemukseksi. Voikohan urkupillillä juoda mehua? on päivän jännittävä kysymys. Tutkittuamme yhdessä vanhoja käytöstä poistettuja pillejä, toteamme, että urkupilli ei oikein ole hyvä mehupilli. Musiikkipitoisen tuokion jälkeen paljastan salanimeni lapsille: Urkupilli. Tästedes aina, kun tavataan vaikka kaupassa, sanotaan salasana Urkupilli. Siitä tiedämme olevamme kavereita sieltä Tuomiokirkosta. Joona tosin epäilee, että äiti ei anna lupaa huudella vieraille tädeille kaupassa urkupillejä, mutta päiväkodin mukana menee varmasti terveiset ja lupa kotiin. Hauskoja kauppamatkoja nykyään minulla, kun joskus aina joku lapsi hihkaisee Urkupilli säilykehyllyjen välistä. Urkupilli-salanimen tietääkin jo pari sataa lasta. Tutkimusmatkailu vasta onkin jännää, ja siihen tarvitaan tietysti suurennuslasi. Sen läpi kotikirkon monet pienet yksityiskohdat näyttävät vielä hienommilta, vaikka kissan jäljet Pormestarinkuorin lattiatiilissä. Tornihan on yhtä korkealla kuin on dalmatialaisia, sen nyt muistaa joka lapsi tämän reissun jälkeen. (Tiedätkö sinä, miten monta dalmatialaisia on? Vastaus löytyy tekstin lopusta.) Vielä viivähdetään tovi katsellen höyhenen putoamista saarnatuolista ja lauletaan tunnuslaulua Enkelin siipi. Ensimmäinen säkeistö ehditään laulaa kokonaan loppuun, ennen kuin vihreä höyhen putoaa kevyesti lattialle. Vielä herkkä päätössiunaus pääkuorissa alttarin äärellä ja tapaaminen kirkossa on tältä erää harmillisen ohi. Mä voisin asua täällä aina, sillä mä rakastan tätä päivää, huokaa 6-vuotias Siiri ja kuiskaa vielä minulle mennessään: Urkupilli. Nostan peukalon pystyyn merkiksi, nyökkään: Jees, tiedän! Tavataan kotikirkossa jälleen. Tuomiokirkon torni on 101 metrin korkeudella merenpinnasta, ja saman verran on sadun koiria. Lapsen perspektiivi on kotikirkossakin erilainen kuin aikuisilla. Lapsi haluaa koskea, tutkia, haistaa, maistaa ja liikkua. Jumalan taloa voi tutkia ihan kunnolla. Anu Åberg Tuomiokirkon kanttori

11 Upptäck hemkyrkan med alla fem sinnen När ett tjugotal förskolebarn väller in som en hord termiter och raskt krypande tar sig upp för Domkyrkans huvudgång börjar en grupp japanska turister med videokameror förtjust buga sig och klappa i händerna. Jasågjasåg, JA SÅG, hojtar Jere och rapporterar att han på sin krypväg upp för gången har observerat stolsben, människoben, fossiler i golvet, en predikstol, skräp på golvet, en glasmålning och en präst. Det är inget dåligt saldo. I pilotprojektet Upptäck hemkyrkan med alla fem sinnen har barnen själva fått välja hur de vill komma till kyrkan. Avsikten med projektet är att de ska få bekanta sig med sin egen hemkyrka. De har fått rösta mellan att smyga, gå eller krypa. Alla gånger kan man inte skutta in i kyrkan precis som man behagar, men den här gången får vi göra såna saker som man inte alltid kan göra på riktigt, berättar prästen Katri. Det är meningen att barnen ska få iaktta och använda alla sina sinnen för att bli bekanta med hemkyrkan. Barnets perspektiv är ett annat än det vi allvarliga vuxna har. Barn vill röra, undersöka, lukta, smaka och röra på sig. Och ibland får barn faktiskt tillstånd att vara barn i kyrkan att verkligen på riktigt hänföras av sin egen hemkyrka. Visst kan man få göra en ordentlig undersökning av Guds hus. Hur ser Domkyrkan ut genom en färgad transparang?, frågar Katri barnen. Kantorn är åtminstone alldeles violett i ansiktet, upptäcker Jenna och fnittrar. Det är alltså så här det ser ut i kyrkan då kajan tittar in genom de färgade fönsterglasen. Om Barnen ska få iaktta och använda alla sina sinnen för att bli bekanta med hemkyrkan. Barn vill röra, undersöka, lukta, smaka och röra på sig, skriver Anu Åberg. Efter en musikstund avslöjar kantorn sitt täcknamn för barnen: Orgelpipa. vi skulle ta och komponera en egen glasmålning av de färgade transparangerna, föreslår Katri. I tur och ordning placerar var och en sin transparang i det gemensamma mönstret på det ljusa golvet. Det är en fridens stund, och plötsligt är känslan av helighet påtaglig. Med barn kan man aldrig i förväg ana när man får uppleva ett ögonblick av helighet. Kan man dricka saft ur orgelpipor? är den spännande frågan för dagen. När vi tillsammans har undersökt gamla pipor som tagits ur bruk konstaterar vi att en orgelpipa inte fungerar så bra som sugrör. Efter en musikstund avslöjar jag mitt täcknamn för barnen: Orgelpipa. Från och med nu uttalar vi alltid det hemliga ordet Orgelpipa när vi träffas, till exempel i butiken. På så sätt vet vi att vi är kompisar sen den där gången i Domkyrkan. Fast Joona misstänker att mamma inte kommer att låta honom ropa orgelpipa åt främmande tanter i butiken. Men från dagis går nog hälsningar hem med tillstånd att använda det hemliga ordet. Mina butiksbesök är skojiga nuförtiden, för alltemellanåt är det något barn som hojtar Orgelpipa bland konservhyllorna. Det är redan ett par hundra barn som känner till täcknamnet Orgelpipa. Att gå på upptäcktsfärd är väldigt spännande, och då behöver man givetvis ett förstoringsglas. Genom det ser de många små detaljerna i hemkyrkan ännu finare ut, till exempel kattspåren på golvteglet i Borgmästarkoret. Tornet är ju lika högt som antalet dalmatiner, det kommer alla barn ihåg efter det här besöket. (Vet du hur många dalmatinerna är? Svaret finns i slutet av texten.) Vi dröjer oss kvar en stund och ser ett dun sväva ner från predikstolen medan vi sjunger signaturmelodin om ängelns vinge. Vi hinner sjunga hela första versen innan det gröna dunet landar lätt på golvet. En avslutande innerlig välsignelse vid altaret i högkoret och så är träffen i kyrkan tyvärr slut för den här gången. Här skulle jag alltid kunna bo för jag älskar den här dagen, suckar 6-åriga Siiri och viskar ännu Orgelpipa till mig då hon går. Jag sätter upp tummen som ett tecken: Jepp, jag vet! Vi ses igen i Domkyrkan. Domkyrkans torn är 101 meter över havsytan, och just så många är också hundarna i sagan. Anu Åberg kantor i Domkyrkan Översättning: Malena Torvalds 11

12 12 Julsångernas dragningskraft Julottan, den tidiga gudstjänsten på juldagens morgon, var länge i vårt land den julgudstjänst, som samlade de flesta deltagare. I stadsförsamlingarna har dock julaftonens julbön blivit den populäraste julgudstjänsten. Under senare år har det också blivit vanligt att fira midnattsmässa på julnatten. Under de senaste åren har samlingarna med De vackraste julsångerna blivit allt populärare och i en del församlingar konkurrerar de med julbönen i fråga om de största deltagarskarorna. Man kan rentav fråga sig om julsångssamlingen kommer att bli framtidens folkliga julgudstjänst. I Åbo svenska församling samlade den julbön, som vi firade strax efter julfredens avkunnande, ettusen deltagare. Men som god tvåa kom samlingen med de vackraste julsångerna på fjärde söndagen i advent med nästan sexhundra deltagare. Och skaran av dem som vill sjunga julsånger har ökat år efter år. I Åbo och S:t Karins finska församlingar har trenden varit densamma. Domkyrkan var mera än fullsatt då den finska domkyrkoförsamlingen inbjöd till de vackraste julsångerna på fjärde söndagen i advent år Och det finns risk för att alla hågade inte ens kan komma in i Domkyrkan nästa år. Vid julsångssamlingarna har församlingen i regel sjungit ur häftet De vackraste julsångerna, som Finska Missionssällskapet årligen gett ut i både finsk och svensk version. Julsångsprojektet startades inom Finska Missionssällskapet år Initiativtagare var Missionssällskapets musiksekreterare Martti Kauppinen och kantor Matti Heroja från Hyvinge. Men Åbo var på sätt och vis med vid starten: Åbo svenska församlings dåvarande organist Gunvor Helander kom med som Borgå stifts representant i Missionssällskapets nygrundade musikkommitté. Vi sammanställde till julen 1973 ett svartvitt finskt häfte som innehöll både artiklar om missionsarbetet och julsånger, berättar dipl.org. Gunvor Helander, som numera är bosatt i Pargas. Det var nog artiklarna om missionen som dominerade i det finska häftet. På svenska utarbetade vi endast ett enkelt blad i A4-format med sådana julsånger som inte då fanns i psalmboken. Vi tyckte att ett sådant blad kunde betjäna församlingarna. Gunvor Helander var sedan under många år med om att sammanställa materialet till De vackraste julsångerna. Åren var hon anställd inom Finska Missionssällskapet och utarbetade de årliga julsångshäftena tillsammns med Missionssällskapets musikkommitté. Den svenska versionen var inte helt identisk med den finska och utarbetades av en svensk grupp med kantorer och andra från Borgå stift. Häftet fick sin nuvarande utformning år 1982 då det utkom för tionde gången. Glasmålningen med julmotivet från Missionskyrkan i Helsingfors har sedan dess prytt julsångshäftets pärm. Att julsångsgudstjänsterna blivit populära har många orsaker. Gunvor Helander tror att det beror framför allt på att alltsammans är tillräckligt enkelt; man behöver inte ens kunna sjunga för att vara med. Allt är bekant och tryggt. Och det uppstår en vikänsla. Många människor har svårt att hitta den känslan i en vanlig gudstjänst. Gunvor Helander tycker att projektet aktualiserar på ett fint sätt missionen samtidigt som de årliga sånghäftena betjänar församlingarna. Jag frågade henne vilka julsånger hon anser att måste finnas med i häftet varje år. Hon räknar upp fyra klassiska julsånger: Härlig är jorden, Stilla natt, Giv mig ej glans ej guld ej prakt samt O, du saliga. På frågan vilken julpsalm, som hon skattar främst i den nuvarande psalmboken svarar hon utan att tveka: Dagen är kommen! I den engelskspråkiga världen ordnas också inför julen speciella gudstjänster med julsånger, Christmas Carols. Kända julsånger varvas ofta med bibelläsningar. Dessa gudstjänster har blivit oerhört populära och firas överallt där det finns en engelsk församling. Även den internationella församlingen i Åbo brukar ordna en engelsk julsångsgudstjänst. Fastän våra samlingar kring de vackraste julsångerna inte har samma tågordning som den traditionella Christmas Carols Service vågar jag dock påstå att de utgör en finländsk motsvarighet till de engelska julsångsgudstjänsterna. Kanske detta symboliseras av att Gunvor Helander, som varit med om att starta Finska Missionssällskapets julsångsprojekt, pekar ut bland våra julpsalmer en engelsk julpsalm som sin favorit. Eero Sepponen kyrkoherde i Åbo svenska församling

13 13 Joululaulujen vetovoima Joulukirkko, jouluaamun varhainen jumalanpalvelus, oli pitkään maassamme se joulujumalanpalvelus, joka keräsi eniten seurakuntaa koolle. Kaupunkiseurakunnissa on jouluaaton jumalanpalveluksesta kuitenkin tullut kaikkein suosituin juhla-ajan kirkkotilaisuus. Viime vuosina on myös enenevässä määrin alettu viettää keskiyön messua jouluyönä. Viime vuosina Kauneimmat joululaulut ovat kasvattaneet suosiotaan ja joissakin seurakunnissa ne kilpailevat kävijämääristä aattohartauden kanssa. Hyvällä syyllä voidaankin kysyä, ovatko Kauneimmat joululaulut tulevaisuudessa kansan omia joulukirkkoja. Turun ruotsalaisessa seurakunnassa kokoontui heti joulurauhan julistamisen jälkeen tuhat henkeä perinteiseen jouluhartauteen. Hyvänä kakkosena oli neljännen adventtisunnuntain Kauneimmat joululaulut -tilaisuus, johon osallistui lähes 600 henkeä. Joululauluja laulamaan kokoontuvien määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Myös Turun ja Kaarinan suomenkielisissä seurakunnissa kehitys on ollut samanlainen. Tuomiokirkko oli ääriään myöten täynnä Tuomiokirkkoseurakunnan järjestämässä Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa neljäntenä adventtisunnuntaina On olemassa vaara, etteivät kaikki halukkaat mahdu Tuomiokirkkoon ensi vuonna. Joululaulutilaisuuksissa käytetään perinteisesti Suomen Lähetysseuran vuosittain sekä suomeksi että ruotsiksi julkaisemaa Kauneimmat joululaulut -vihkoa. Suomen Lähetysseura aloitti Kauneimmat joululaulut -perinteen vuonna Aloitteen tekijöinä olivat Lähetysseuran musiikkisihteeri Martti Kauppinen ja Hyvinkään kanttori Matti Heroja. Myös Turku oli tavallaan mukana heti alusta lähtien, sillä Turun ruotsalaisen seurakunnan tuolloinen urkuri Gunvor Helander edusti Porvoon hiippakuntaa Lähetysseuran vastaperustetussa musiikkitoimikunnassa. Jouluksi 1973 julkaisimme mustavalkoisen, suomenkielisen vihkosen, jossa oli sekä lähetystyöstä kertovia artikkeleita että joululauluja, kertoo diplomiurkuri Gunvor Helander, joka asuu nykyisin Paraisilla. Suomenkielisen vihkon pääasiallinen sisältö oli kuitenkin lähetyksestä kertova aineisto. Ruotsinkielellä tehtiin vain yksi A4-kokoinen sivu, jossa oli sellaisia joululauluja, joita ei tuolloin ollut virsikirjassa. Ajattelimme sellaisen vihkosen voivan palvella seurakuntia. Gunvor Helander oli sitten useiden vuosien ajan mukana laatimassa Kauneimmat joululaulut -vihkoa. Vuosina hän oli SLS:n palveluksessa ja teki yhdessä sen musiikkitoimikunnan kanssa vuosittain uuden lauluvihkon. Ruotsinkielinen laitos ei ollut aivan identtinen suomenkielisen kanssa. Sen kokosi kanttoreista ja muista Porvoon hiippakunnan edustajista muodostettu ruotsinkielinen ryhmä. Vihko sai nykyisen muotonsa vuonna 1982, jolloin se ilmestyi kymmenennen kerran. Lähetyskirkon jouluaiheinen lasimaalaus on siitä lähtien koristanut vihkon kantta. Joululaulukirkkojen suureen suosioon on monta syytä. Gunvor Helanderin mielestä syynä on ennen kaikkea se, että kaikki on riittävän yksinkertaista, eikä tilaisuuteen tullakseen tarvitse edes osata laulaa. Kaikki on tuttua ja turvallista, ja tilaisuuksissa syntyy helposti yhteisyyden tuntu ja me-henki. Monen mielestä sellaista tunnetta ei ole helppo saavuttaa normaalissa jumalanpalveluksessa. Gunvor Helanderin mielestä Kauneimpien joululaulujen kautta lähetystyön ajankohtaisuus korostuu, ja samalla vuosittaiset lauluvihkot palvelevat seurakuntia. Kysyin häneltä, mitkä joululaulut hänen mielestään kuuluvat ehdottomasti lauluvihkoon joka vuosi. Hän luetteli neljä klassista joululaulua: Maa on niin kaunis, Jouluyö, En etsi valtaa, loistoa sekä Oi sä riemukas. Kysymykseen mistä nykyisessä virsikirjassa olevasta joululaulusta hän pitää eniten, hän vastasi hetkeäkään empimättä: Juhlimaan tulkaa toivon täyttymistä! Englanninkielisessä maailmassa järjestetään myös ennen joulua erityisiä musiikkipainotteisia jumalanpalveluksia, Christmas Carols -tilaisuuksia. Tuttujen joululaulujen välissä luetaan usein raamatun tekstejä. Nämä tilaisuudet ovat tavattoman suosittuja, ja niitä vietetään kaikkialla, missä on englanninkielisiä seurakuntia. Myös Turun kansainvälinen seurakunta järjestää vuosittain englanninkielisen joululaulutilaisuuden. Vaikka meidän Kauneimmilla joululauluillamme ei ole samaa marssijärjestystä kuin perinteisillä Christmas Carols -tilaisuuksilla, väittäisin että ne ovat tämän englantilaisen joululaulupalveluksen suomalainen vastine. Kuvaavaa lieneekin, että Gunvor Helander, joka aikanaan oli aloittamassa SLS:n Kauneimmat joululaulut -perinnettä, mainitsee juuri englantilaisen jouluvirren omana lempivirtenään. Eero Sepponen Turun ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra

14 14 Asessori 10 Pappisasessori on ensinnäkin pappi, nainen tai mies. Hänen tulee olla kirkkoherra tai kappalainen eli seurakunnan vakinaisessa virassa. Lisäksi hänellä täytyy olla tuomiokapitulille suoritettuna ylempi pastoraalitutkinto, jota voi tasoltaan verrata jossakin määrin lisensiaattitutkintoon. Tuomiokapitulin kokoonpanoon kuuluu kaksi pappisasessoria, vanhempi ja nuorempi. Minä olen se nuorempi. Pappisasessorin valitsevat hiippakunnan papit kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Yksi pappi voi olla asessorina korkeintaan kaksi kautta. Tehtävä on luottamustoimi, sivuvirka, jota hoidetaan oman viran ohessa. Alku maaliskuussa 2004 Alkua ja koko ensimmäistä vuotta siitä eteenpäin voisi kuvata ainakin parilla sanonnalla: Työ tekijäänsä opettaa. Heitetään veteen ja katsotaan, osaako se uida. Ainoa tapa saada tietoa oli kysyä. Siispä kysyin - edelliseltä asessorilta, toiselta asessorilta, lakimiesasessorilta, notaarilta, pääsihteeriltä (nykyisin hiippakuntadekaani), piispalta ja arkkipiispalta, tuomiokapitulin henkilökunnalta. Sain ystävällistä ohjausta ja vastauksia. Edessä oli kuukauden kuluttua myös suuren kaupunkiseurakunnan piispantarkastus. Sattui olemaan omaan seurakuntayhtymään kuuluva Mikaelinseurakunta. Se ei ole este, sanottiin. Asessorin tehtävänä on piispan tai arkkipiispan kutsusta suorittaa osana piispantarkastusta hallinnon ja talouden tarkastus. Hallinnon ja talouden tarkastus? Sain edelliseltä ja toiselta asessorilta listan asiakirjoista, joita minun olisi pyydettävä luettavaksi. Toinen lista oli niistä asiakirjoista, jotka seurakunnalla tuli olla kunnossa ja joiden tuli löytyä kysyttäessä. Kirkkoherra Jouni Lehikoinen toimitti minulle suuria siistejä kirjoja, Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvoston pöytäkirjat kuluvalta ja kolmelta edeltävältä vuodelta. Sain myös johtokuntien pöytäkirjat, johto- ja ohjesäännöt, toimintaja taloussuunnitelmat ja tilinpäätökset sekä toimintakertomukset kolmelta edeltävältä vuodelta, niin ja sitten tietysti seurakunnan laatimat piispantarkastuskertomukset. Luin ne. Eikä se ollut tylsää. Se oli mielenkiintoista ja opettavaa. Tarkastuspäiväksi sain sovittua lyhyellä varoitusajalla keskiviikon Kerroin havainnoista, joita olin tehnyt. Keskustelimme Mikaelinseurakunnan asioista. Päivän aikana olivat läsnä eri vaiheissa kirkkoherra, kappalainen, seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja, seurakuntasihteeri, seurakuntayhtymän viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä sekä lääninrovasti. Kiersimme katsastamassa myös kaikki Mikaelinseurakunnan toimitilat. Lopuksi oli keskustelu, jossa tehtiin yhteenveto. Parannettavaahan löytyy aina, mutta kaikkiaan Mikaelinseurakunnan asiat näyttivät olevan tuoreen asessorin mielestä varsin hyvin. Lievää kateutta herättivät kaarinalaisesta näkökulmasta katsottuna seurakunnan toimitilat. Mikaelinkirkko on helmi, ja viereisessä Puistokodissa on hienot, uudistetut tilat. Työhuonekin lähes jokaisella Varsinaiset piispantarkastuspäivät Perjantai alkoi arkkipiispa Jukka Paarman kotoa, piispantalolta vähän kello 8 jälkeen aamulla. Pääsin arkkipiispan kyydillä ensimmäiseen kohteeseen. Suurin osa päivästä oli asessorin kannalta ihan mukavaa ja leppoisaa. Päätehtävä oli pysyä mukana matkassa, olla osa piispantarkastusseuruetta ja osallistua keskusteluun. Mikaelinseurakunnan alueella on monenlaista hyvin mielenkiintoista; Nuutinkoti, taideakatemia, satama, painotalo. Oli minulla sentään vähän töitäkin: alkuillasta kerroin hallinnon ja talouden tarkastuksen tuloksista. Illalla kävimme vielä yökahvila God s Gasissa. En malttanut olla pelaamatta nuorison kanssa pingistä. Ehkä olisi pitänyt malttaa, sillä voitin. Kotona olin noin kello Lauantai 3.4. oli ohjelmaltaan meri-, vesi- ja jäähenkinen. Aloitimme ja päätimme päivän Ruissalon kylpylän tiloissa. Merimieskirkko ja pakolaiskeskus olivat vierailukohteita. Tähänkin päivään kuului liikunnallinen osuus: Mikaelinseurakunnan

15 15 Pappisasessori Vahtolan tunnistaa Asessori 10:ksi Mikaelinseurakunnan komeasta pelipaidasta. Paita on muisto Mikaelin piispantarkastuksesta, jonka ohjelmaan kuului myös luistelua Elysée Arenalla. yleisöluistelu Elysée Arenalla. Minulla oli luistimet mukana; muistaakseni en kaatunut kertaakaan. Ruissalossa oli alkuillasta neuvottelu viran- ja toimenhaltijoiden kanssa. Uimaan ja saunomaan en jäänyt. Sunnuntaina 4.4. oli messu Mikaelinkirkossa. Sen ajan asessori sai olla seurakuntalainen. Messun jälkeen oli yleinen piispantarkastus, jossa kerroin vielä kerran lyhyesti hallinnon ja talouden tarkastuksesta. Huh, suurin urakka ohitse! Lounaalla Puistokodissa sain Mikaelinseurakunnan komean pelipaidan, leijonapaidan. Sen selässä lukee komeasti ASESSORI 10. Sain kukkasetkin. Sain ne kahteen kertaan, kun unohdin ne Puistokodin pöydälle. Jälkikirjoitus Notaari sai aikanaan valmiiksi piispantarkastuspöytäkirjan, johon minä liitin kirjallisen selvityksen hallinnon ja talouden tarkastuksesta Mikaelinseurakunnassa. Kertomus on lähetetty seurakunnalle. Joskus tulevaisuudessa saan seurakunnan selvityksen piispantarkastuksen aiheuttamista toimenpiteistä tutkittavakseni. Taisi päästä helpolla Mikaelinseurakunta ja seurakuntayhtymä tästä tarkastuksesta Pirjo Vahtola vuoden vanha pappisasessori

16 16 Matterhornin juurella yhteisen kirkkoneuvoston jäsenet Kirsti Kari (vas.), Teija Seppänen ja Arja von Schöneman sekä yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pentti Korhonen ja varapuheenjohtaja Reino Pispanen. Kun näköala avartuu Olen ollut yli 20 vuotta yhteisen kirkkoneuvoston päätösten tiedottajana, mutta siinä ohessa olen saanut seurata luottamushenkilöiden ja virkamiesten yhteistyötä niin kokoushuoneessa kuin sen ulkopuolellakin. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on ollut perinne, että tehdään yhdessä opintomatka kerran tai kaksi vaalikaudessa. Kohde on valittu huolella: mitä sellaista voidaan osallistujille tarjota, että he kokevat olevansa hyvällä opintomatkalla? Opintomatkalla luottamushenkilöt ja virkamiehet pääsevät kokoushuonetodellisuutta luonnollisempaan kosketukseen. Opitaan tuntemaan toisia myös ihmisinä. Ei olekaan enää päätöksentekijöitä, ei valmistelijoita, vaan entistä yhtenäisempi joukkue nimeltä yhteinen kirkkoneuvosto, joka matkan jälkeen työskentelee aikaisempaa tiiviimmin ja joustavammin. Näköala on avartunut. Kristillisen kirkon elämä ja toiminta ovat tulleet paremmin ymmärrettäviksi. Matkalla koetut elämykset ovat henkistä pääomaa koko loppuelämän ajalle. Tulen aina muistamaan Martin Lutherin syntymäkodissa, Eislebenissa Itä-Saksassa, keittiön seinälle ripustetun astian. Ehkä juuri siitä Martin-poika varasti muutaman pähkinän. Sen huomattuaan äitini antoi kepin tanssia selkänahallani niin, että minun piti nukkua viikon ajan ainoastaan vatsallani, Luther kertoo lapsuudestaan. Toinen vastaava kokemus oli kirkon riemuvuonna 2000, kun kirkkoneuvosto oli Vatikaanissa Opintomatkan jälkeen luottamushenkilöt ja virkamiehet eivät ole enää päätöksentekijöitä ja valmistelijoita, vaan joukkue nimeltä yhteinen kirkkoneuvosto. Myös kristillisen kirkon elämä ja toiminta ovat tulleet paremmin ymmärrettäviksi, kirjoittaa Jouko Hallia. kardinaali Edvard Cassidyn vieraana. Hän kertoi ilostaan ja tyytyväisyydestään kahdesta asiasta. Ensimmäinen oli, että suuri määrä uskonpuhdistuskirkkoja on antanut katolisen kirkon kanssa yhteisen julistuksen vanhurskauttamisesta. Toiseksi Vatikaanissa oli tehty havainto, että Suomen evankelisluterilainen kirkko on huolellisesti vaalinut piispa Henrikin ajalta asti saamaansa kirkollista perintöä. Molemmilla on merkitystä siksi, että ne ovat luja perusta uusissa ekumeenisissa pyrkimyksissä. Viime syksynä nykyinen kirkkoneuvosto kävi opintomatkalla Sveitsissä. Pääkohteena oli Genèven kaupunki. Tutustumiskohteiden valikoima oli mykistävä: Kirkkojen Maailmanneuvosto, Luterilainen maailmanliitto, Punainen Risti, Genèven kantonin reformoitu kirkkoprovinssi ja Genèven luterilainen seurakunta. Oppaalla oli suuri vastuu ohjelman toteuttamisesta. Pastori Pauli Immonen oli jakanut kohteet niin, että saimme olennaisen kuvan kaikista yhteisöistä. Pirtein kertoja oli Luterilaisen Maailmanliiton talous- ja hallintojohtaja Pauli Rantanen. Hänen huumorilla höystetystä esityksestään kävi ilmi, ketkä tekevät, mitä ja miksi he tekevät, paljonko tarvitaan rahaa ja mistä se saadaan. Riipaisevaa oli kuulla Genèven kantonin kirkkoprovinssin presidentin, pastori Joël Stroudinskyn karu kertomus toimintaalueensa talousongelmasta. Päärahoitus saadaan kolehdeista, kirkon jäsentä antaa säännöllisen tuen, Genèven protestanttisten pankkiirien liiton tuella saadaan katettua 35 prosenttia menoista, mutta tämä ei riitä. Stroudinsky virkkoi: Olen joutunut irtisanomaan taloudellisista syistä 11 pappia. Ajatelkaa, kaikki ovat hyviä ja mallikelpoisia työntekijöitä, eikä meillä ole varaa pitää heitä! Tuomiorovasti Rauno Heikola puki matkalaisten tunteet sanoiksi: Olemme täällä Genèvessä kohdanneet kirkon, jonka osa ei ole rientää voitosta voittoon, vaan se on joutunut opettelemaan alhaalla kulkemista. Minun tehtäväni on ollut kirjoittaa matkakertomus Kirkko ja me -lehteen. Kun Genèven opintomatka on tiedotuspäällikön virassani viimeinen, sain kirjoittaa asiasta myös seurakuntayhtymän vuosikertomukseen! Jouko Hallia tiedotuspäällikkö

17 Hänen laitumensa lampaat vähän siitä laitumesta 17 Heinänokan leirikeskuksen ulkoalueiden käyttömahdollisuudet paranivat oleellisesti, kun lokakuussa 2004 otettiin käyttöön uusi laavu ja siihen liittyvä luontopolku. Löytäjän metsäpoluksi nimetyn luontopolun suunnitteli ja pääosin myös toteutti kasvatusasiain keskuksen ja huoltokeskuksen yhteinen työryhmä. Toimivan ja hyvin erilaisten käyttäjäryhmien ympäristökasvatukseen soveltuvan luontopolun tarve oli ollut tiedossa jo kauan. Myös Heinänokan monipuolista luontoa hyödyntävä polkuverkko oli jo kauan ollut valmiina. Suunnitteluvaiheesta lähtien tavoitteena oli tehdä laadukas, jatkuvasti kehittyvä ja kaikille ikäryhmille soveltuva luontopolku. Sen tulee palvella osana seurakunnan antamaa ympäristökasvatusta. Sitä voidaan tarjota myös ulkopuolisten, esimerkiksi koulujen käyttöön. Muihin leirikeskuksiin tullaan tarpeen mukaan rakentamaan omat samantyyppiset luontopolut saatuja kokemuksia ja palautetta hyödyntäen. Metsäpolun lähtöpisteeksi rakennettiin tilava ja monikäyttöinen laavu. Laavulle ryhmä voi jättää varusteensa. Sitä voi käyttää huoltautumiseen ja siinä voi myös yöpyä tarvittaessa. Laavun urakoi yläneläinen hirsirakentaja Juhani Toikka. Laavulta alkava runsaan kilometrin mittainen metsäpolku on helppokulkuinen, joten se soveltuu hyvin myös pienten lasten, vammaisten ja jopa pyörätuolissa istuvien kuljettavaksi. Polun varrella on valkorunkoinen koivikko, lähde, pähkinälehto, kosteikko ja merenranta upeine maisemineen ympäri vuoden. Polun varteen on pystytetty 11 taulua. Taulujen katoksella varustetut kehikot on tehty vankasta kelopuusta. Puutavara on otettu Annalan metsästä. Maastoon sopivien ja todella näyttävien kehikoiden valmistus ja pystytys tehtiin huoltokeskuksen omana työnä. Taulut ovat suurikokoisia, joten teksti on luettavissa vähän kauempaakin. Taulut on kuvitettu Yrjö Ruutian piirtämillä tekstiin liittyvillä eläinaiheilla. Säänkestävien taulujen painatustyön ja laminoinnin teki Grawiko Oy. Ei tavanomainen luontopolku Löytäjän metsäpolku ei ole tavanomainen luontopolku. Se ei esittele kasveja, ei eläimiä eikä edes kasvupaikkoja, vaan vielä suurempia asioita, joilla on todellista merkitystä ihmisen etsiessä oman arvomaailmansa perusteita. Polulla haetaan vastausta siihen, mitä meitä ympäröivä luonto meille antaa, ja toisaalta, mikä on oma suhteeni niihin asioihin, joita ympärilläni kohtaan. Teemat ovat kaikille tuttuja, mutta ajaltamme vähän kadoksissa. Olemme kuin lampaita, jotka ovat hukanneet laitumensa. Se dynamiikka, millä luonto tuottaa täysin lahjaksi sekä aineellista että aineetonta hyvää, on kuitenkin ylivertainen mahdollisuus - laidun, joka meidän tulisi löytää ja hyödyntää. Lapset ja nuoret elävät ristiriitaisessa maailmassa. Kaikki muuttuu nopeasti, vaatimukset ovat kovia ja valintoja täytyy tehdä jatkuvasti. Jotkut selviävät, mutta kaikki eivät jaksa. Löytäjän metsäpolku esittelee realistisena mahdollisuutena nykyistä inhimillisemmän ja oikeudenmukaisemman maailman. Se voidaan kokea hoitavana. Aineellisen kulutuksen ja omistamisen ei tarvitsekaan olla ohjailemassa kaikkea toimintaa. Toinen ihminen, tuntematonkin, voi olla päivän pelastaja. Oman minä-kuvan kirkastuminen voi avata aivan uusia näköaloja. Hyviä asioita ei tarvitse etsiä maailman ääristä. Ympäristömme tila on vahvasti riippuvainen meidän omista valinnoistamme. Löytäjän metsäpolun tarkoitus on luoda kävijöille luonnon- ja elämänarvoihin perustuva oivaltava kokemus. Metsäpolku ei suinkaan ole kasvistoa ja metsätyyppejä esittelevä perinteinen luontopolku.

18 18 Löytäjän metsäpolku -teemareitistö kokosi yli seitsemänkymmentä kiinnostunutta Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteiseen ympäristökasvatuspäivään Heinänokan leirikeskukseen 20. lokakuuta. Tauluista näkökulmia Metsäpolun taulut ja niiden tekstit on laadittu niin, että jokainen ryhmä voi hyvin vapaasti valita oman tapansa käsitellä kutakin aihetta. Taulussa on vain otsikko ja lyhyt perusteksti, jonka voi lukea vaikka ohi kulkiessaan. Aiheet ovat kuitenkin niin laajoja, että ryhmästä riippuen aiheen äärellä voi viipyä kauankin. Kaikkiin tauluihin tullaan jatkossa hankkimaan eri ikäkausille sopivaa lisämateriaalia. Kutakin aihetta voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta: biologisesti, sosiaalisesti tai vaikkapa teologisesti. Voidaan pohtia, kuinka merkittävää lämmön ja turvallisuuden saaminen on eläimille ja kuinka luonnon monimuotoisuus takaa kaikille sopivat pesäpaikat. Mitä toisaalta ihmiselle merkitsee asunnottomuus, turvattomuus tai kotipaikan menettäminen. Taulujen aiheet liittyvät toisiinsa, mutta ne muodostavat myös pienempiä kokonaisuuksia. Perättäisissä tauluissa esitetään esimerkiksi reviirikäyttäytymistä, levon ja liikunnan tasapainoa tai toista ihmistä ainutlaatuisena uusiutuvana luonnonvarana. Loppua kohden aiheet tulevat koko ajan lähemmäksi omaa itseä. Onko tässä todellakin kaikki, mitä olen elämältäni odottanut, vai olenko ehkä kulkemassa jonkin merkittävän ohi? Viimeisessä taulussa pohditaan, miten kristitty mieltää ympäristönsä. Kuka saa kiitokseni siitä hyvästä, mitä saan päivittäin osakseni? Osaanko käyttää aikani viisaasti ja tunnistaa vastuuni luomakunnan osana? Löytäjän metsäpolun tarkoitus on olla työkaluna seurakunnan ympäristökasvatuksessa. Käyttäjän ei tarvitse osata tunnistaa kasveja tai eläinten jälkiä. Tärkeää on avoin mieli ja todellinen etsimisen halu. Suurten asioiden löytyminen on joskus niin pienestä kiinni. Kun mieli on täynnä kysymyksiä, vastaukset voi löytää metsäpolun hiljaisuudesta. Hannu Repo erityisammattimies

19 19 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän uudistettu verkkopalvelu julkistettiin Uudistuksessa vuonna 1996 perustetut Internet-sivut siirrettiin julkaisujärjestelmään. Näin tuli mahdolliseksi perustaa paikallisseurakunnille omat sivustonsa. Samalla verkkopalvelun ulkoasu, rakenne ja osin sisältökin uudistettiin. Päävastuu uudistuksesta kannettiin tiedotustoimistossa. Seurakuntayhtymän verkkopalvelun noin kuukausittaista kävijää kiinnostivat kävijäseurannan mukaan eniten tapahtumakalenteri, uutiset, yhteystiedot, rekisteripalvelut sekä Tuomiokirkko panoraamakuvineen. Vuoden lopussa palvelussa oli sivuja kaikkiaan jo noin kaksi tuhatta. Verkkopalvelu on pysyvästi muutosprosessissa: se kasvaa ja pienenee, tarkentuu ja väljentyy seurakuntien ja seurakuntalaisten mukana. Vahvistaakseen yhteisöön kuulumista Verkkoviestinnältä vaaditaan valmiutta kommunikoida verkkopalvelun käyttäjien kanssa ja reagoida paitsi kysymyksiin ja aloitteisiin myös yhteisössä orastaviin mielikuviin, ajatusmalleihin, jopa tunteisiin. Viestintä ei ole yhdensuuntaista - verkossakin olennaista on avoin suhde toiseen. Verkko on vuorovaikutusprosessi. Verkkouudistuksessa kukin paikallisseurakunta sai oman sivustonsa. Parhaimmillaan paikallisseurakunnan sivusto toimii sekä näyteikkunana seurakunnastaan että tukena sen toiminnalle. Paikallisseurakunnan sivuston on tarpeen olla sisällöltään ja toiminnoiltaan seurakuntansa näköinen vahvistaakseen yhteisöön kuulumisen tunnetta ja raivatakseen tietä kohtaamiselle seurakunnassa. Verkkouudistuksen myötä konkretisoituu se, että jokaisella seurakunnan ja seurakuntayhtymän työntekijällä on vastuu viestiä omasta työstään ja työalastaan. Ymmärrys tästä on idullaan. Koulutettuja päivittäjiä seurakuntayhtymän yksiköissä oli vuoden lopussa noin seitsemänkymmentä. Sitoutuminen verkkoviestintään vahvistuu hitaasti mutta varmasti. Käyttäjäkokemuksia Verkkouudistuksella pyrittiin ajankohtaiseen, helppokäyttöiseen, vuorovaikutteiseen ja visuaaliseen verkkopalveluun, joka kutsuu viivähtämään, tutkimaan ja osallistumaan. Johtotähtinä olivat selkeys ja helppokäyttöisyys. Loppuvuoden 2004 käyttäjätutkimuksessa seurakuntayhtymän verkkopalvelu sai kouluarvosanaksi 8+. Verkkopalvelusta haettiin tietoa tapahtumista tai uutisia, tietoa seurakunnan toiminnasta sekä yhteystietoja. Kristillistä sanomaa verkosta haettiin vain vähän. Sivut koettiin enimmäkseen helppoina käyttää. Yleisilmettä pidettiin miellyttävänä ja asiallisena joskin hieman Syyskauden 2004 aikana seurakuntayhtymän uudistetulle verkkopalvelulle kertyi seurannan mukaan noin kävijää kuukaudessa. tavanomaisena. Eri kohderyhmille suunnattua sisältöä kaivattiin enemmän. Kahdeksan kymmenestä kyselyyn vastanneesta piti todennäköisenä tai varmana sitä, että vierailevat seurakuntayhtymän verkkopalvelussa tulevaisuudessakin. Haasteita Seurakuntayhtymän verkkoviestintä kasvattaa jatkuvasti merkitystään seurakuntalaisten keskuudessa. Viestintämaailma on viime vuosikymmenen aikana muuttunut nopeammin kuin mihin meillä organisaationa on ollut valmiuksia reagoida. Verkkouudistus on ollut välttämättömyys. Verkkoviestintä on tullut jäädäkseen. Seurakunnan jäsenten palvelemiseksi verkkoviestintään on voitava keskittyä nykyistä täysipainoisemmin. Tämä merkitsee muun muassa työntekijäresurssien vahvistamista siellä, missä suurin vastuu verkkoviestinnän toteutumisesta ja kehittämisestä kannetaan. Sähköisen asioinnin kehittäminen, hallinnon läpinäkyvyyden tukeminen verkossa ja kohderyhmien palveleminen sekä vuorovaikutteisuuden parantaminen ja mobiiliviestinnän mahdollisuuksien hyödyntäminen siintävät aivan lähitulevaisuudessa. Verkkoviestinnän luonteeseen kuuluu muutos ja jatkuva päivittyminen. Se on jalostuva toimintatapa: prosessi, ei kerralla valmis paketti. Minna Vesanto verkkoviestinnän vastaava toimittaja

20 20 Hautojen ikuiset hoidot loppuivat Kuka tai ketkä mahtoivat keksiä hautojen ainaishoidon reilut sata vuotta sitten? Eihän siinä ole järjen hiventä. Idea sinänsä on ollut oiva: anna meille tuhat markkaa niin me annamme sinulle kolmenkympin kukat vuosittain ikuisesti. Tämä toimisi tietenkin täysin vakaassa taloudessa: kolmen prosentin tuotto pääomalle olisi helppo saada. Tällainen vakaus on kuitenkin tosielämälle täysin vierasta. Ilmeisesti 1880-luvun talousteoriat olivat niin kehittymättömiä, etteivät täysin tunteneet inflaatiota. Aikanaan katsottiin lainvastaiseksi se, että seurakunnat olisivat sijoittaneet hautainhoitorahaston varoja osakkeisiin. Pankkitalletuksia pidettiin silloin asiakasvarojen huolellisena säilyttämisenä ja ainoana oikeana eettisenä tapana. Näin ainaishoitojen varat hupenivat nopeasti. Turun kauppakorkeakouluun tehdyn selvityksen mukaan hoitoon varatut rahat menettivät arvonsa varsinkin sotavuosien, 1970-luvun voimakkaan inflaation ja palkkojen nousun vuoksi. Kun ainaishoitosopimusten korot eivät riittäneet haudanhoitoon, oli pakko kajota pääomiin. Taloudenpitoa kun ei seurakunnissakaan voi missään tapauksessa jättää niin sanotusti Herran haltuun. Kirkkolain mukaan ei talousarviovaroja saa käyttää yksityistä henkilöä hyödyttävään tarkoitukseen. KHO on katsonut, että rahalla lunastettu oikeus sukuhautaan on yksityiseen omistukseen rinnastettava asia, eikä hautoja saa hoitaa budjettivaroin. Budjettivaroja on kuitenkin hyvin todennäköisesti käytetty haudanhoitoon niin meillä kuin muuallakin, ainakin sellaisiin investointeihin kuin koneisiin ja työntekijöiden sosiaalitiloihin. Myös hautainhoitorahaston määräaikaisia hoitoja varten koottujen varojen tuottoja on mitä todennäköisimmin käytetty tappiollisten ainaishoitohautojen hoitoon. Se, onko ainaishoitosopimusten lakkauttaminen oikeudenmukaista, riippuu tarkastelukulmasta. KHO on useissa muita seurakuntia koskevissa ratkaisuissa tullut siihen tulokseen, että ainaishoidot on voitu pätevästi lakkauttaa. Ikuisista hoidoista on voitu luopua, kun rahastoon talletetut varat ovat loppuneet. Hoidon lopettaminen on katsottu lainmukaiseksi ja ehkä siis oikeudenmukaiseksikin. Meillä oli 3180 ikuista haudanhoitosopimusta. Ensimmäinen sopimus tehtiin 1880-luvulla ja viimeinen lokakuussa Mallina voidaan pitää tehtyä talletusta, joka on otsikoitu lahjoituskirjaksi. Tekstin mukaan allekirjoittanut tallettaa täten asianomaiseen hautainhoitorahastoon Turun hautausmaan puutarhan arvion mukaisesti markkaa, jonka koroilla vuosittain ylläpidetään arviossa mainittu perhehauta. Sopimus tai lahja oli selkeästi rajattu talletetun pääoman tuottoon. Se ei ollut riittävä hoidon ylläpitämiseen. Seurakuntien vastaantulo - hautojen hoitaminen vielä 25 vuotta vuoden 2029 loppuun - on selkeästi suurempi euromääräisesti kuin alkuperäisen talletuksen nykyarvo euroissa. Se että asiakkaamme ovat saaneet täyden vastineen rahoilleen käy ilmi siitä, että 50-vuotisia ja ikuisia hoitosopimuksia myytiin samaan aikaan suurin piirtein samalla hinnalla. Ehkä silloin ikuisuuskin käsitettiin noin 50-vuotiseksi. Julkisuus Vuoden 2004 alusta voimaan tullut hallintolaki edellyttää huomiota kiinnitettävän erityisesti tärkeistä hallintoasioista ja päätöksistä tiedottamiseen. Siksi julkaistiin useita kuulutuksia useissa paikallislehdissä. Asian johdosta järjestettiin myös yleinen tiedotus- ja kuulemistilaisuus, johon saapui salintäysi eli noin 150 kuulijaa. Samalla haudan haltijoilla oli mahdollisuus täydentää hautarekisterissä olevia tai yleensä kokonaan puuttuvia osoitetietojaan. Yleisönosastoissa oli aiheesta kohtalaisesti kirjoituksia.yli puolet minulle soittaneista oli säikähtänyt aiheetta eli kuulutus ei koskenut näitä soittajia ollenkaan. Ihmisillä oli mennyt sekaisin ikuinen hoito ja ikuinen hallinta-aika, määräaikainen hoito ja jopa vuosihoito. Huojennus oli suuri, kun kävi selville, ettei asia koskenutkaan soittanutta. Ne ihmiset, joilla oli voimassa oleva ainaishoitosopimus, tuntuivat ymmärtävän kohtalaisen hyvin ikuisuuden mahdottomuuden. Ikuisten hoitojen lakkauttaminen oli päättäjillemme odotetusti vaikeaa. Kirkkoneuvosto päättikin maaliskuussa palauttaa asian uuteen valmisteluun ja edellytti, että rahaston hoidosta ja aikaisemmasta Turun kauppakorkeakouluun tehdystä tutkimustyöstä hankitaan talousasiain asiantuntijan lausunto. Selvitykset Kirkkoneuvoston päätöksen mukaisesti käännyttiin ensimmäisenä tilintarkastajien ja taloustarkastajan puoleen lausunnon saamiseksi. Sekä KHT-tilintarkastajamme että taloustarkastajamme kieltäytyivät kunniasta ja katsoivat olevan parempi, että he eivät antaisi lausuntoa asiassa, koska joutuvat mahdollisesti käsittelemään samaa asiaa tilinpäätöksen yhteydessä ja voivat näin tulla jääveiksi. Tämän jälkeen etsittiin täysin ulkopuolista lausunnonantajaa ja asiantuntijaksi valittiin kauppatieteiden tohtori Veijo Riistama Helsingistä. Hän todisti käytännössä, että ainaishoitosopimus on mahdoton. Riistama sai vastattavakseen seuraavan kysymyksen: Riittävätkö yhtymän tekemiin ja voimassa oleviin ainaishoitosopimuksiin perustuvien kertasuoritusten tuotot vuonna 2004 vastaavien haudanhoitokulujen kattamiseen? Riistama kävi läpi kertyneen laajan aineiston. Tämän jälkeen hän tutki muun muassa sijoitusten tuottoa osakkeiden keskimääräisen vuotuisen tuoton ja riskittöminä pidettävien valtion obligaatioiden