ELINIKÄINEN OPPIMINEN JA SEN HAASTEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ELINIKÄINEN OPPIMINEN JA SEN HAASTEET"

Transkriptio

1 ELINIKÄINEN OPPIMINEN JA SEN HAASTEET OSAAMISEN TUNNISTAMINEN, OHJAUS JA ARVIOINTI

2 TAIDATKO TUNNISTAMISEN? Minä tunnistajana: tiedot, taidot, toimintaympäristö, asenteet, verkostot ja energia? Millaisia menetelmiä / välineitä olette käyttäneet/ voisi käyttää osaamisen tunnistamisessa /itsearvioinnissa alallanne?

3 Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen taustaa Kannustavuus Elämänlaajuinen oppiminen Ammatillinen kasvu Eri osapuolten vuoropuhelu ja yhteistyö Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Innovatiivisuus Työelämän muutokset Kansainvälinen ulottuvuus/ monikulttuurisuus Kansalliset näkymät Ammatillisen kehittymisen tukeminen Työyhteisöjen toimintaprosessien kehittäminen Aluekehityksen tukeminen HAASTEENA Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen jäsentäminen, käsitteistö ja menetelmät

4 Lineaarisesta elämänkulusta limittäiseen elämänkulkuun Murentaa ajattelua, että koulutuksen paikka elämänkulussa on lapsuudessa ja nuoruudessa, työtä tehdään aikuisuudessa ja vanhuus on vapaa-aikaa Jälkiteollisessa yhteiskunnassa elämänkulkuun sekä nuoruudessa, aikuisuudessa että vanhuudessa kuuluu koulutus, työ ja vapaa-aika Lineaarinen elämänkulku vaiheistui kronologisen iän mukaan sekä organisoitui työn ympärille Lineaarisen elämänkulun mallin perustana on ollut normaali työsuhdemalli, yhden ammatin ja koulutuksen malli Lineaarisessa elämänkulussa yksilöiden elämänkulku eteni lähes samantahtisesti; vuoden koulutusuraa seurasi 40 vuoden työura ja sen jälkeen 15 vuoden eläkeura A

5 Lineaarisesta elämänkulusta limittäiseen elämänkulkuun Elämänkulun normatiivinen sitovuus alkoi purkautua 1990-luvulle tultaessa Tilalle kehittyivät yksilöllisemmät elämänurat Limittäisessä elämänkulun mallissa perustana ovat yksilölliset elämänkulut: monet koulutukset, jatkuva oppiminen, useat työt, osa-aikatyöt, pätkätyöt Koulutus ei enää ole kertatapahtuma, vaan jatkuva prosessi Yksilö joutuu ottamaan vastuuta oman oppimis- ja koulutuselämänkertansa rakentamisesta

6 VÄITTÄMÄ: ohjaajan ja ohjattavan todellisuudet kohtaavat vain häviävän pienen hetken jos sitäkään! KULTTUURI substanssiosaaminen käsitys tiedosta, todellisuudesta OHJAAJAN TODELLISUUS motivaatio orientoitumistavat käsitys ihmisestä oma ohjauksellinen lähestymistapa OHJATTAVAN TODELLISUUS KONTEKSTI käsitys oppimisesta henkilökohtainen kokemustieto YHTEISKUNTA VÄNSKÄ 2007, 2000

7 OSAAMISEN TUNNISTAMINEN, ARVIOINTI JA TUNNUSTAMINEN: mistä on kyse? Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisella tavoitellaan sitä, että yksilö voisi saada osaamisensa tunnistettua riippumatta siitä missä oppimisympäristössä tai missä elämänvaiheessa oppiminen on tapahtunut Opiskelijan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin Osaamisen selvittäminen (tunnistaminen) ja osaamisen tunnustaminen ovat keskeisiä välineitä/menetelmiä, joiden avulla tehdään mahdolliseksi eri ympäristöissä saavutettujen opintosaavutusten siirtäminen ja hyväksyminen Koulutusajattelussa: oppijalähtöisyys, osaamislähtöisyys ja oppimistulokset

8 Mitä kohti olen menossa? Miten sen voi saavuttaa? Millaisessa yhteisössä minun on mahdollista oppia? Erilaiset oppimisympäristöt: formaali, informaali ja arkioppiminen Nykyhetken kuvaus: Millainen motivaatio minulla on? Miten osaan kuvata osaamistani? Käsitys tulevaisuudesta: Millaiseksi osaajaksi haluan tulla? Mitä osaamista tarvitsen? Mitä osaamista minulla on jo nyt? Mitkä osat omasta tutkinnostani auttavat minua saavuttamaan tavoitteeni? Mitä ovat ne työtehtävät, joiden kautta saavutan tavoitteeni? Ammattiosaamisen näytöt ja näyttösuunnitelmat Tuki- ja ohjaustoimet? Annu Niskanen

9 MITEN OPISKELIJOIDEN ITSEARVIOINTIA JA REFLEKTIIVISTÄ AJATTELUA VOISI TUKEA?

10 HOPS JA OSAAMISEN TUNNISTAMINEN Tavoitteena henkilökohtaiset oppimispolut HOPS yhdistää opiskelijan aiemmin hankkiman osaamisen, opetussuunnitelman ja opiskelijan osaamistavoitteet toisiinsa; osaamisen ja oppimisen kytkentä Lähtökohtana opiskelijan itsearviointi HOPS perustuu opiskelijan yksilöllisiin valintoihin, opinnoissa etenemiseen ja oppimisen arviointiin. Siihen kirjataan opiskelijan osaamisen tunnistaminen, työssäoppimisen paikat ja ajat sekä ammattiosaamisen näytöt Osaamisen dokumentit perusteluina ja kuvaus siitä, mitä osaamista on suhteessa tavoitteisiin Oppilaitoksen tehtävänä ohjaus, tiedotus; saa tietoa opetussuunnitelmien ja menetelmien kehittämiseksi

11 TYÖ- ELÄMÄ- LÄHTÖI- SEN OSAA- MISEN MÄÄRIT- TÄMI- NEN & ENNA- KOINTI OSAAMISEN TUNNISTAMINEN kartoittava vaihe oman osaamisen tiedostaminen oppimistavoitteiden asettaminen OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA ITSEARVIOINTI kehittävä vaihe oman toiminnan reflektointia -> suoritusten parantaminen kannustaa -> oman osaamisen hallintaan itsenäistää -> omat kehittämistavoitteet OSAAMISEN TUNNISTAMINEN, ARVIOINTI JA TUNNUSTAMINEN kokoava ja kehittävä vaihe opiskelija todentaa dokumenttien avulla oman osaamisensa MENETELMÄLLINEN KEHITTÄMINEN: TYÖVÄLINEET: - Osaamiskartoitukset - HOPS, HEKS - POFO TYÖVÄLINEET: - Osaamiskartoitus - Oppimispäiväkirja - Keskustelupalstat - POFO TYÖVÄLINEET: - Osaamiskartoitus - Portfolio POFO: HOPS, HEKS POFO: Arviointi Ainekset POFO: Arviointipäätökset Näyteportfolio AOKK/UM/AN

12 OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA ITSEARVIOINNIN TYÖVÄLINEITÄ Yleisesti käytössä olevia työvälineitä esimerkiksi HOPS, portfolio, oppimispäiväkirja, ammattiosaamisen näytöt, työsuoritukset, haastattelut, kirjalliset ja suulliset tehtävät Haasteena on näiden työvälineiden saaminen tehokkaaseen käyttöön ja niiden uudistaminen osaamisen tunnistamiseen, ja arviointiin Kehittämistyössä tarvitaan kokemuksia erilaisten työvälineiden hyödyntämisestä

13 KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Ammattitaito, osaaminen, pätevyys Elinikäinen oppiminen, elämänlaajuinen oppiminen Formaali oppiminen (koulujärjestelmä) Nonformaali eli epävirallinen oppiminen (esim. vapaa sivistystyö) Informaali eli arkioppiminen (esim. työ) Osaamisen tunnistaminen: näkyväksi tekeminen, selvittäminen Osaamisen arviointi (vastaavuuden arviointi) Itsearviointi (tarkoitetaan sanan mukaisesti arviointia itsestään) Osaamisen tunnustaminen: virallisen aseman antaminen aiemmin opitulle (Hyväksiluku, korvaaminen ja sisällyttäminen ) korkea-aste

14 OSAAMISEN TUNNISTAMISEN, ARVIOINNIN JA TUNNUSTAMISEN PERIAATTEITA JA HAASTEITA Yhteinen ymmärrys: viitekehys, käsitteet, toiminta, prosessi Osaamisperustaisen opetussuunnitelmien kehittäminen työelämälähtöisyys Ohjauksen ja arvioinnin kehittäminen: erityisesti itsearvioinnin kehittyminen vaatii jatkuvaa ohjausta, tukea ja palautetta opettajilta ja työpaikkaohjaajilta Ammattiosaamisen näyttöjen arvioijien perehdytys ja koulutus on tärkeä

15 OSAAMISEN TUNNISTAMISEN, ARVIOINNIN JA TUNNUSTAMISEN PERIAATTEITA JA HAASTEITA jatkuu Menetelmien ja työvälineiden kehittäminen eri vaiheisiin alakohtaisuus huomioiden (esim. HOPS, ammattiosaamisen näytöt) OSTU-prosessin periaatteet ja menettelytavat Tutkimus : Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen hyvien käytänteiden kokoaminen ja levittäminen ammatillisessa peruskoulutuksessa.

16 TULEVAISUUTTA Osaamisen tunnistamisen kysymykset on nostettu Kesun luonnokseen koulutuspoliittisiksi tavoitteiksi: kaikilla koulutussektoreilla asetetaan tavoitteeksi koulutusaikojen lyhentäminen edelleen Opetusministeriö ja korkeakoulut valmistavat yhteistyössä alakohtaiset suositukset aiemmin opitun tunnustamiselle tavoitteeksi asetetaan, että vuoteen 2012 mennessä ns. päällekkäiskoulutus on vähentynyt

17 Lähteitä: Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen koulutusjärjestelmässä Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2004:27 a Atjonen, P Hyvä, paha arviointi. Tammi Soininen, L. (toim.) Ammattiosaamisen näytöt, Osaamisen kehittämisen lippulaiva? Niskanen, A. & Virtanen R. (toim.) Taidatko tunnistamisen? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 92 OPISKELIJAN ARVIOINNIN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ -

Miksi osaamisen tunnistamisen, arvioinnin ja tunnustamisen kysymykset ovat hyvin ajankohtaisia ammatillisen koulutuksen kentässä?

Miksi osaamisen tunnistamisen, arvioinnin ja tunnustamisen kysymykset ovat hyvin ajankohtaisia ammatillisen koulutuksen kentässä? Miksi osaamisen tunnistamisen, arvioinnin ja tunnustamisen kysymykset ovat hyvin ajankohtaisia ammatillisen koulutuksen kentässä? Millä tavalla nämä kysymykset liittyvät koulutuksen ja työelämän yhteistyön

Lisätiedot

Tunnistatko taiturin? Aake-, Taituri- ja Anturi-hankkeissa syntyneiden työvälineiden ja menetelmien esittely

Tunnistatko taiturin? Aake-, Taituri- ja Anturi-hankkeissa syntyneiden työvälineiden ja menetelmien esittely Tunnistatko taiturin? Aake-, Taituri- ja Anturi-hankkeissa syntyneiden työvälineiden ja menetelmien esittely Annu Niskanen, Anturi-hankkeen projektipäällikkö, ammatillinen opettajakorkeakoulu ja Jouni

Lisätiedot

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa ITK-konferenssi 18.4.2008 Jouni Huotari & Annu Niskanen 18.4.2008, JH/IT & AN/AOKK 1 AIKAISEMMIN OPITUN TUNNISTAMINEN, ARVIOINTI JA TUNNUSTAMINEN

Lisätiedot

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa OSAAMISEN TUNNISTAMINEN (muk. Jäntti 2007) OPPIMISTEOT JA OSAAMISTAVOITTEET: OPPIMISTULOKSINA ARVIOINTI opiskelija opettaja arvioija

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä. Pätevyyden osoittaminen. Marita Mäkinen

Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä. Pätevyyden osoittaminen. Marita Mäkinen Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä Pätevyyden osoittaminen Marita Mäkinen MIKÄ ON AHOT? AHOT = aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimista tapahtuu monissa ympäristöissä

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

KOHTI LAADUKASTA TUTKINTOA

KOHTI LAADUKASTA TUTKINTOA ESR AHOT-KATSAUS A M M A T T I K O R K E A K O U L U J E N K I E L T E N J A V I E S T I N N Ä N V A S T U U O P E T T A J I E N T A P A A M I N E N 7. 2. 2 0 1 1 A N N E L I A I R O L A KOHTI LAADUKASTA

Lisätiedot

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

TAPOJA ANTAA OSAAMISEN NÄYTTÖ KORKEA-ASTEELLA, MITEN TUNNISTAA JA TUNNUSTAA TYÖELÄMÄOSAAMINEN OSAKSI TUTKINTOKOULUTUSTA

TAPOJA ANTAA OSAAMISEN NÄYTTÖ KORKEA-ASTEELLA, MITEN TUNNISTAA JA TUNNUSTAA TYÖELÄMÄOSAAMINEN OSAKSI TUTKINTOKOULUTUSTA TAPOJA ANTAA OSAAMISEN NÄYTTÖ KORKEA-ASTEELLA, MITEN TUNNISTAA JA TUNNUSTAA TYÖELÄMÄOSAAMINEN OSAKSI TUTKINTOKOULUTUSTA KOPSU-HANKKEEN TYÖPAJA 27.3.2012 ANNELI AIROLA SISÄLTÖ Taustaa teemalle Esittäytymiset

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Mitä? Osaamisen tunnistamisella on tarkoitus tehdä opiskelusta mielekkäämpää. Niitä asioita, joita opiskelija jo osaa, ei tarvitse enää

Lisätiedot

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen

Lisätiedot

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Tunnustetaanko osaaminen? Helsinki 3.12.2007 Riitta Pyykkö, Turun yliopisto Säädöspohjan antama tausta opiskelijavalintaa koskevat

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 11.11.2009 Osaamisen tunnistaminen selvitetään ennen kyseisten opintojen alkamista, mitä ja millaista osaamista opiskelijalla

Lisätiedot

ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA

ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA Ammatillinen peruskoulutus 21.3.2013 Arvioinnin opas, sisältö Luvut A ja B samansisältöisiä: Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Pedagoginen johtaminen ja opetuksen kehittäminen Salpauksessa - kaikki yhdessä tehtäviensä mukaisesti Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Koulutusjohtajat Hankkeiden rahoitus Hannu

Lisätiedot

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja 30.1.2013 Arvioinnin opas Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi Osaamisen

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 5.5.2015

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 5.5.2015 Tutkinto: Tutkinnon osan nimi ja laajuus: AUDIOVISUALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO AUDIOVISUAALISEN TUONTANNON TOTEUTTAMINEN 45 osp pakollinen tutkinnon osa 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE Sisällys AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)... 3 Mitä on AHOT?... 3 Millaisesta osaamisesta AHOTointia voi hakea?... 4 Osaamisen osoittaminen,

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto

Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto ECVET Round Table 2016 Osaamisperusteisuus ja eurooppalaiset suositukset muutoksessa Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto Mitä tunnustettavaksi haettavat opinnot ja osaaminen voivat ammatillisessa

Lisätiedot

Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella

Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella Synergiaseminaari TPY 10.10.2017, Hämeenlinna Anni Karttunen, vastaava asiantuntija Opetushallitus Kansainvälistymispalvelut Visio osaamisperustaisuudesta Viestintää:

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 6.2.2013 M.Lahdenkauppi Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Opiskelijan ulkomaanjakso osana opintoja. Miten EVCET tukee prosessia?

Opiskelijan ulkomaanjakso osana opintoja. Miten EVCET tukee prosessia? Opiskelijan ulkomaanjakso osana opintoja Miten EVCET tukee prosessia? Kirsi Lounela, kansainvälisten asioiden päällikkö Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Kansallinen tahtotila siirtyä kaikessa tutkintoon johtavassa

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset Työssäoppimisen valmistelu ja suunnittelu Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset ver 21.11.2013 Taustamuuttujina opiskelijatiedoissa ovat mm. tutkinnon nimi, työssäoppimispaikan nimi, suoritetaanko

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen tunnustamisen taustaa Oppimisympäristöjen monipuolistuminen Koulutuksen taloudellisuuden, tehokkuuden

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 2011 Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus uusissa perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Poluttamo oma digipolku oppimiseen

Poluttamo oma digipolku oppimiseen Poluttamo oma digipolku oppimiseen Sujuvat siirtymät -aloitusseminaari 16.2.2016 Piia Liikka, Suomen eoppimiskeskus ry Poluttamo-konsortio Suomen eoppimiskeskus ry (koordinaattori) Suomen avointen tietojärjestelmien

Lisätiedot

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja 13.9.2013 Opetusneuvos Hanna Autere 29.8.2013 Mikä on

Lisätiedot

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja Savonlinna 28.10.2013 Mikä on ECVET? (1/2) Ammatillisessa

Lisätiedot

ARVIOINNIN OPAS. Ammatillinen peruskoulutus Näyttötutkinnot. Pirkko Laurila

ARVIOINNIN OPAS. Ammatillinen peruskoulutus Näyttötutkinnot. Pirkko Laurila ARVIOINNIN OPAS Ammatillinen peruskoulutus Arvioinnin opas, sisältö Luvut A ja B samansisältöisiä: Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Tunnista ja tunnusta osaaminen. Kohtaus 31.1.2015

Tunnista ja tunnusta osaaminen. Kohtaus 31.1.2015 Tunnista ja tunnusta osaaminen Kohtaus Väittämiä Muualla kuin koulussa tai työelämässä hankittu osaaminen on turhaa On samantekevää, mitä jokainen meistä partiossa oppii Kouluissa ja oppilaitoksessa arvostetaan

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE Ammattikorkeakoulun hallitus hyväksynyt 28.8.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Hyväksilukeminen... 3 2.1. Hyväksilukemismenettelyyn liitetään

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Erja Kotimäki 14.3.2014 Osaava työelämäpedagogi -koulutus Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa

ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10. Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.2011 Sisältö 1. WinNova 2. Opiskelijoiden perehdyttäminen arviointiin 3.

Lisätiedot

Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa

Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Ohjauksen palvelutuokiot Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! projektit

Lisätiedot

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA INSSI-seminaari 30.03.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulujen vastuu 1) Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisessa korkeakouluissa

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

työpaikkaohjaajan opas

työpaikkaohjaajan opas työpaikkaohjaajan opas LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) Sibelius-Akatemiassa

Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) Sibelius-Akatemiassa TOIMINTAOHJE Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) Sibelius-Akatemiassa Sisältö Ohjeen tarkoitus ja tausta... 2 Keskeiset käsitteet... 3 Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA Tutkinto: Talotekniikan PT Tutkinnon osan nimi ja laajuus: ILMANVAIHTOJÄRJESTELMIEN ASENTAMINEN 15 OSP, valinnainen. 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta Tämän perusteella opiskelija voi hakea

Lisätiedot

Ohjaus ja monikulttuurisuus

Ohjaus ja monikulttuurisuus Ohjaus ja monikulttuurisuus ELO-foorumi 25.9.2014 Ohjaus Ohjaus on ihmisen normaaleissa elämäntilanteissa kohtaamien vaikeuksien käsittelyä, jossa yksilöä ei patologisoida eikä tukeuduta autoritaariseen

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

Johdanto päivän teemaan Osaamisen tunnistamisen prosessi sekä katsaus erilaisiin näyttötapoihin ja työkaluihin

Johdanto päivän teemaan Osaamisen tunnistamisen prosessi sekä katsaus erilaisiin näyttötapoihin ja työkaluihin Johdanto päivän teemaan Osaamisen tunnistamisen prosessi sekä katsaus erilaisiin näyttötapoihin ja työkaluihin Projektipäällikkö Tero Keva Turun yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea Työpajan

Lisätiedot

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämäyhteistyö aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa 1 Esityksen sisältö AHOT-prosessi MAMKissa AHOTin

Lisätiedot

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa 12.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Oppimisen arviointi Oppimista arvioidaan antamalla opiskelijalle suullista tai

Lisätiedot

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN ja rehtorien neuvostojen työryhmän suositukset

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN ja rehtorien neuvostojen työryhmän suositukset AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN ja rehtorien neuvostojen työryhmän suositukset Kansallinen Bologna seurantaseminaari Koulutuskeskus Dipoli, Espoo 25.5.2009 Pääsihteeri Liisa Savunen,

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä Tervetuloa! Puheenjohtajina Annu Niskanen, Anturi-hankkeen projektipäällikkö, ammatillinen opettajakorkeakoulu ja Jouni Huotari, ohjelmistotekniikan

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Muutokset 1.8.2015 alkaen

Muutokset 1.8.2015 alkaen Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito muodostuu: ammattieettisestä osaamisesta eettisten ongelmien tunnistaminen, käsittely ja ratkaisu vastuullinen ja oikeudenmukainen

Lisätiedot

Kokemuksia eportfolion käyttöönotosta. KT Jukka Lerkkanen Tievie-seminaari JKL

Kokemuksia eportfolion käyttöönotosta. KT Jukka Lerkkanen Tievie-seminaari JKL Kokemuksia eportfolion käyttöönotosta KT Jukka Lerkkanen 10.1.2008 Tievie-seminaari JKL eportfolio Tietokoneohjelma Valitun materiaalin esittämistapa Kokonaissisältö, josta on valittu haluttu materiaali

Lisätiedot

SUULLISEN ARVIOINNIN ERITYISPIIRTEITÄ (AHOT)

SUULLISEN ARVIOINNIN ERITYISPIIRTEITÄ (AHOT) SUULLISEN ARVIOINNIN ERITYISPIIRTEITÄ (AHOT) A N N E L I A I R O L A P O H J O I S - K A R J A L A N A M K / A H O T - H A N K E K U O P I O 3 0. 8. 2 0 1 1 Tavoitteena on avata suullisen kielitaidon arvioinnin

Lisätiedot

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja Kokkola 22.11.2013 Yli-insinööri Kati Lounema Opetushallitus

Lisätiedot

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN Vertaisarvioinnissa olivat mukana seuraavat koulutusorganisaatiot: - Centria

Lisätiedot

Tulevaisuuteen tähtäävä poliisikoulutus

Tulevaisuuteen tähtäävä poliisikoulutus Päätös ID-17153509 1 (5) 20.07.2017 POL-2017-13405 Poliisiammattikorkeakoulun pedagogiset linjaukset 2017- Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi!

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! Uudistunut ammatillinen koulutus Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku ja jatkuva haku Yksilölliset opintopolut, HOKS

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen osaamisala, artesaani Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Asiakaslähtöinen valmistaminen 15 osp, pakollinen tutkinnon

Lisätiedot

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Laatu ratkaisee Tukimateriaalia Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työpajan Laatu ratkaisee tukimateriaalia Osaamisperusteiset tutkinnon perusteet ja koulutukset

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ (19.12.2017) Asetuksen (673/2017) 9 :n 1 momentin kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen

Lisätiedot

ALUESEMINAARI Tampere https://drive.google.com/file/d/0bxdgmsxgd KXZeDJNcmZMMGswLXc/view

ALUESEMINAARI Tampere https://drive.google.com/file/d/0bxdgmsxgd KXZeDJNcmZMMGswLXc/view ALUESEMINAARI Tampere 26.3.2015 https://drive.google.com/file/d/0bxdgmsxgd KXZeDJNcmZMMGswLXc/view Olipa kerran Tarina, tulevaisuus, unelmat Jouni Kangasniemi * kehittämispäällikkö * opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti

Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti LIIKETALOUDEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISPÄIVÄ 2.2.2016 Heljä Hätönen / Educa-Projektit Oy Osaaminen koostuu yksilön luontaisista kyvyistä, ominaisuuksista,

Lisätiedot

HANKITUN OSAAMISEN ARVIOINTI JA HYVÄKSILUKEMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

HANKITUN OSAAMISEN ARVIOINTI JA HYVÄKSILUKEMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA HANKITUN OSAAMISEN ARVIOINTI JA HYVÄKSILUKEMINEN LAPIN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Opetusjohtajan vahvistama 19.9.2017 1. Toimintamallin lähtökohdat ja tarkoitus Hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

Ensi vuonna monta uudistusta! Sen lisäksi, että järjestämislupia haettava ja laatua arvioitava

Ensi vuonna monta uudistusta! Sen lisäksi, että järjestämislupia haettava ja laatua arvioitava Ensi vuonna monta uudistusta! Sen lisäksi, että järjestämislupia haettava ja laatua arvioitava Lait ja asetukset ammatillisesta peruskoulutuksesta hyväksytty 3.10.2014 OPH:n määräykset julkistetaan 18.11.2014

Lisätiedot

Työpaikkaohjaus. Ydinosaajat. Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa

Työpaikkaohjaus. Ydinosaajat. Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa Työpaikkaohjaus Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa Sisältö 1. Pohjois-Suomen koulutusverkosto 2. Perehdyttämisen tavoitteet 3. Suomen koulutusjärjestelmä 4. Työpaikalla tapahtuva

Lisätiedot

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA 19 20.11.2009 Koulutuspäivien avauspuheenvuoro, Henkilökohtaistaminen säädöksissä Opetusneuvos Lea Lakio Lea Lakio 19.11.2009 www.oph.fi HENKILÖKOHTAISTAMINEN

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta www.laurea.fi 2 Strateginen ulottuvuus Eettisyys ja vastuullisuus

Lisätiedot

KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA

KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA Kansallisen seuranta-arvioinnin tavoitteet ja periaatteet Oppimistulosten seuranta-arvioinnit 2008 2009 Tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot