Olen todella iloinen saadessani kertoa teille kylätalo Monipalvelukeskus hankkeesta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Olen todella iloinen saadessani kertoa teille kylätalo Monipalvelukeskus hankkeesta."

Transkriptio

1 Kylätalo Monipalvelukeskus -hanke Olen todella iloinen saadessani kertoa teille kylätalo Monipalvelukeskus hankkeesta. Aluksi kerron muutamalla lauseella Ilomantsista Ilomantsi on 5339 asukkaan kunta Pohjois-Karjalassa ja se on Suomen ja EU:n itäisin manneralueen kunta. Venäjän kanssa yhteistä rajaa on noin 100 km ja tunnusomaista Ilomantsille on karjalainen kulttuuri ja ortodoksisuus. Luonto on erämaatyyppistä ja suurpetojakin siellä liikuskelee ihan kiitettävästi. Keskustaajamassa asuu 53 % väestöstä, loput haja-asutusalueella ja kylissä. Lasten ja nuorten määrä on alhainen, kun taas yli 65-vuotiaiden osuus kasvaa. Tällä hetkellä eläkkeensaajien osuus on suuri ja ennusteen mukaan väestömäärä vähenee edelleen. Väestöennuste vuodelle 2030 on 4800 asukasta. Työpaikkoja kunnassa on 1860 ja ne jakautuvat siten, että palveluammateissa on 67 %, jalostuksessa 17 % ja alkutuotannossa 15 %. Kylätoiminta Ilomantsissa on 19 kyläyhdistystä. Perinteisesti Ilomantsissa kylätoiminta on ollut aktiivista jo 70-luvulta saakka. Kunta tukee kylätoimintaa vuosittaisilla toiminta- ja investointiavustuksilla ja kunta palkittiinkin vuoden 2011 kylämyönteisimpänä kuntana. Vuosittain järjestetään kyläkierros, jossa kyläiltoja järjestetään yleensä useamman kylän ryppäissä. Kyläilloissa voidaan keskittyä johonkin tiettyyn teemaan tai koota vapaasti kylien kehittämistarpeita. kyläkierros korvaa osittain kyläsuunnitelmien päivittämisen. Kunnan avainvirkamiehet osallistuvat aktiivisesti kyläiltoihin ja vievät aloitteet eteenpäin kunnan elimissä. Lisäksi kunta tukee kyliä ja paikallisia palveluita seuraavilla toimenpiteillä: hankkeiden likvilainat hankevalmistelussa avustaminen asukkaiden kyytipalvelut yhteistyö tapahtumien järjestämisessä. Olen osallistunut työni puolesta näille kyläkierroksille. Niissä on vuosien aikana enenevässä määrin noussut esille kylätoiminnan heikkeneminen ja toimijoiden väsyminen. Myös kylien palveluiden vähäisyys, kyläkoulujen lakkautukset ja nuorten poismuutto kyliltä, väen vanheneminen ja yhteisöllisyyden heikkeneminen ovat vaikuttaneet kylien toimintaympäristöön. Kyläläiset ovat esittäneet esim. yhteistä kyläkoordinaattoria avustamaan kyläasioiden hoitamisessa ja eteenpäin viemisessä.

2 Hankesuunnittelua Vuonna 2011 osallistuin kylätoiminnan kehittäjäkoulutukseen ja siihen liittyvä näyttötyöni oli Kylätalo Monipalvelukeskus suunnitelma. Suunnitelman ideana oli, että eri alojen toimijat, kyläyhdistykset, yrittäjät, viranomaiset ja järjestöt toimisivat kylätalolla tarjoten palveluitaan kyläläisten käyttöön. Tuolloin suunnitelma herätti muutamissa opiskelukavereissa epäilyksiä, tokkopa kylissä ollaan edes kiinnostuneita sen tyyppisestä toiminnasta. Epäilyksistä huolimatta jatkoin hankkeen suunnittelua yhteistyössä niin Maaseudun Sivistysliiton kuin Vaara-Karjalan Leaderin kanssa, joista sain opastusta mm. hankkeen budjetin rakentamiseen ja hankehakemuksen tekemiseen. Vuoden 2012 keväällä lähetin kyselyn kaikille niille tahoille, joiden ajattelin olevan halukkaita osallistumaan hanketoimintaan. Samalla kartoitin myös kylätalojen toimivuudet monipalvelukeskuksiksi. Saamani positiivisten vastausten perusteella päätin hakea hankerahoitusta Vaara-Karjalan Leaderilta. Myös Ilomantsin kunta halusi lähteä hankkeeseen mukaan ja niinpä vuoden 2013 alusta hanke sai alkunsa. Kylätalo Monipalvelukeskus hanke Hanke oli kaksivuotinen toimien vuosina ja työskentelin siinä osa-aikaisena hankevastaavana. Hankkeen kokonaiskustannusarvio oli Se koostui Vaara-Karjalan Leaderin tuesta 47500, Ilomantsin kunta 7500 ja kylät (talkootyön osuus ja yksityisrahoitusosuus ). Kylätalo Monipalvelukeskus hankkeen tavoitteena oli luoda uusi malli ja toimintaedellytykset kylätalolle, jotka tuottavat monipuolisesti erilaisia palveluita kylän asukkaille. Tavoitteisiin kuului myös ehkäistä syrjäytymistä, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja siten mahdollistaa asuminen omalla kylällä kauemmin. Myös uusien työpaikkojen ja yritysten luominen kuului tavoitteisiin. Hanke oli suunniteltu siten, että sen tuottamat toiminnot kohdistuivat kaikkein syrjäisimmille kylille, joista palvelut olivat lähestulkoon hävinneet. Kohdekyliksi valikoituivat siten Kivilahti ja Hattuvaara. Molemmissa oli toimivat, talvilämpimät kylätalot ja matkaa kuntakeskuksesta kertyy keskimäärin 50 km. Hattuvaarassa oli vielä toimiva kyläkauppa ja koulu, Kivilahdessa ei kumpaakaan. Myös naapurikylillä oli halutessaan mahdollisuus olla hankkeessa mukana osallistuen kylätoimintojen järjestämiseen ja osallistumalla kyläpäiville.

3 Hanketoimintaa Kävin viikoittain näillä kahdella kylätalolla. Kuten jo opiskeluaikana, samoin myös kylillä epäiltiin aluksi hankkeen onnistumista. Kyläläiset epäilivät, jaksavatko he touhuta mukana joka viikko ja löytyykö heidän kyliltään tarpeeksi innokkaita kylätoimijoita. Kylissä vähän jopa ihmeteltiin, että joku viranomainen tulee viikoittain kehittämään muka kylätoimintaa. Ja niin minä sitten ajelin kahden vuoden ajan parina päivänä viikossa näille kylille, lukuun ottamatta kesäaikaa. Kylille matkustamiseen sai varata aikaa, tiet olivat keväisin ja syksyisin heikossa kunnossa, varsinkin Kivilahden suunnalla. Tuon kahden vuoden aikana minulle kyllä valkeni kylien syrjäisyyden ja palvelujen tarpeen merkitys kylien elämään. Hankkeen alussa pohdimme muutaman kyläaktiivin kanssa, miten saada kyläläiset innostumaan hankkeesta. Niinpä postitimme kyläläisille asukaskyselyn, jolla selvitimme, minkälaisia palveluita ja harrastusmahdollisuuksia kylillä kaivataan. Saatujen vastausten pohjalta aloimme järjestää monipuolisesti erilaisia toimintoja: hieronta, parturi-kampaaja, jalkahoito, ruokailu, keskustelupiiri, atk-kurssi, englannin kielen kurssi, näytelmäpiiri, käsityökerho, terveydenhoitajan käynnit, erilaisia teemapäiviä, virkistyspäiviä, retkiä, vierailuja jne. Esim. ruokailujen ja kahvittelujen osalta tukeuduimme Hattuvaarassa koulun ruokalan palveluihin ja Kivilahdessa palveluntuottajana toimi kyläyhdistys. Kahden vuoden aikana asiakaskäyntejä kertyi 2800/kylätalo ja 30 eri palveluntuottajan tarjotessa palveluitaan kylätalolla. Talojen tilat olivat yrittäjien ja palveluntuottajien käytössä sopimuksen mukaisesti. Parhaillaan kylätalolla saattoi olla viisikin eri toimijaa. Päivän aikana kyläläiset saivat keskustella ja vaihtaa kuulumisiaan keskenään, ruokailla ja kahvitella edullisesti ja osallistua haluamiinsa toimintoihin. Päivään sisältyi yleensä pieni jumppatuokio ja siinä samalla saimme nauraa hyville vitseille ja sutkauksille. Hankekokemuksia Hankekylien asukasmäärä vaihtelee asukaan välillä ja suurin osa heistä on eläkeläisiä. Kyläpäiville osallistuneiden keski-ikä oli n. 65 vuotta, toki joukossa oli myös lapsia ja työikäisiäkin. Keskimäärin kylätalolle kokoontui 27 kyläläistä/päivä. Osallistujamäärä vaihteli 6-40 henkilön välillä, riippuen päivän tarjonnasta. Kaikkein innostuneimmin kyläläiset osallistuivat yhteisille kevät- ja syysretkille, seurakunnan virkistyspäiville ja bingopäivään. Myös atk-kurssit olivat suosiossa, kaikkiaan 31 kyläläistä opiskeli kahden vuoden aikana tietotekniikan alkeis- ja jatkokurssilla. Terveydenhoitajan käynnit, jalkahoito ja parturikampaajan palvelut todettiin tarpeellisiksi, samoin ruokailu- ja kahvittelumahdollisuus.

4 Hankkeen kuluessa kyläläiset innostuivat erilaisista viriketoiminnoista, mutta ennen kaikkea toisten tapaaminen ja juttuseura koettiin kaikkein antoisimmaksi. Joku kertoi odottaneensa yhteistä tapaamista viikon kohokohtana. Myös kotoa lähteminen toisten seuraan antoi uutta mielekkyyttä ja sisältöä arjen keskellä. Parhaimmillaan kylätaloille kokoontui kyläläisiä useammaltakin eri kylältä ja näin osallistujat saivat tilaisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Hankkeen loppupuoliskolla suunnittelimme seuraavan vuoden vuosikalenteria, johon merkitsimme jo vuoden 2015 tiedossa olevat terveydenhoitajien käynnit, kurssipäivät jne. Myös palveluntuottajien luettelo löytyy vuosikalenterin vierestä kylätalon seinältä. Toiminta kylätaloilla on jatkunut lähestulkoon samanmuotoisena ja laajuisena kuin mitä hankeaikanakin. Hankkeen onnistumisia ja jatkokehittämistä Vuosi on jo kulunut hankkeen päättymisestä ja olen saanut hiukan etäisyyttä asiaan. Voin todeta olevani erityisen iloinen kyläläisten osoittamasta innostuksesta ja mielenkiinnosta lähteä hankkeeseen mukaan. Hankkeelle oli tilaus kyläläiset kaipasivat uutta potkua ja virikkeitä kylätoiminnan kehittämiseen. Myös kunnan myötämielinen suhtautuminen, Vaara-Karjalan Leaderin hanketuki ja muiden yhteistyökumppaneiden kiinnostus ja mukaantulo hankkeeseen edesauttoivat hankkeen toteuttamista. Hankekauden loppupuolella osallistuin useisiin seminaareihin esitellen hanketta, sen toimintamallia ja tavoitteita. Hanke herätti kiinnostusta lähikunnissa ja edelleenkin esim. ensi viikolla on Savonlinnan kaupungin hanketoimijoita tulossa vierailemaan Ilomantsiin. Päivän mittaiseen tapaamiseen sisältyy tutustumista kylätalotoimintaan, valokuituverkon rakennushankkeeseen, kyläturvallisuuteen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden uudelleen järjestelyihin. Hankesuunnitelmaan sisältyi myös kyläkirjojen kirjoittaminen ja viime vuoden lopulla sainkin kirjat viimein valmiiksi. Ne on koottu molempien kylätalojen hankepäivien raporttien ja kuvien pohjalta, kummallekin kylälle omansa. Itselleni henkilökohtaisesti hankkeen vetäminen oli upea kokemus. Juuri tällaisesta kehittämisyhteistyöstä olen aina ollut kiinnostunut. Pohjois-Karjalan maaseudulla ja kylätoiminnalla on valtakunnallisesti erittäin hyvä maine. Pohjois-Karjalasta on noussut monta arvostettua valtakunnallista vuoden kylää ja pari vuotta sitten Ilomantsi valittiin vuoden kylämyönteisimmäksi kunnaksi. Viimeisimpänä tunnustuksena mainittakoon Kylätalo Monipalvelukeskus hankkeen valinta Parhaat

5 käytännöt kilpailussa Yhteistyö-kilpailusarjan voittajaksi. Valtakunnallisen kilpailun järjestäjänä toimi Maaseutuverkosto. Vuoden 2015 aikana pohdimme eri kokoonpanoissa jatkohanketta kyseiselle Kylätalohankkeelle. Tarvetta vastaavanlaiselle kehittämistyölle tuntuu olevan myös eri kunnissa niin Itä-Suomessa kuin laajemminkin. Vain rahoitusvaihtoehtojen puuttuminen on esteenä. Kylien kehittäminen ei kuulu maakunnallisten rahoitusten ja toimintalinjojen piiriin. Tulevaisuutta silmällä pitäen erityisen tärkeää on muutosvalmius yhteiskunnan tilanteen muuttuessa. Em. palvelumallin käyttöönotto vaatisi hallinnon ja johtamismallien uudistamista, edellytysten luomista toimintamallin yleistymiselle sekä sopimusten tekemiselle. Toivon, että myös syrjäisimpien maaseutualueiden kehittäminen huomioitaisiin tässä muuttuvassa toimintaympäristössä. Myös niillä seuduilla halutaan elää - ei kaupungistuminen voi olla ainoa vaihtoehto. Haluankin nyt kysyä, minkälaisen maaseudun haluamme tulevaisuudessa? Voisiko se olla esim. green care tai Karelian slow life, jossa arvostetaan paikallista elämän tapaa ja yhteisöllisyyttä, tietotekniikkaa hyödyntäen. Lisäksi tarvitaan myös positiivista asennetta maaseudun kehittämiseksi. Kiitoksia mielenkiinnostanne ja hauskaa päivä jatkoa!

MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka Ilomantsi Eija Liimatta

MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka Ilomantsi Eija Liimatta MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka 22.4.2017 Ilomantsi Eija Liimatta Ilomantsi Väkiluku 2016 = 5 236 Ikäryhmittäin 0 to 14 10.1% 15 to 64 56.1% 65

Lisätiedot

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Pohjois-Karjalan Sairaskotiyhdistys

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kotipalvelujen kasvava markkina uudet ratkaisut 15.6.17 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa kyläkoordinaattori Tuula Palojärvi Pohjois-Savon Kylät ry Pohjoissavolaisten

Lisätiedot

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke 12.2.2013 Kokkola ja Kruunupyy Kehittämisen painopistealueet: 1. Vuorovaikutuksen lisääminen sosiaali-

Lisätiedot

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 Tämä on Visuveden kylän asukkaille - vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille - tarkoitettu kysely kyläyhteisömme kehittämisen pohjaksi. Kyselyn järjestää Visuveden Kyläyhdistys

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kaupunginhallituksen iltakoulu 20.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi

Lisätiedot

KULHON SEUDUN KYLÄSUUNNITELMA

KULHON SEUDUN KYLÄSUUNNITELMA KULHON SEUDUN KYLÄSUUNNITELMA 2005 Kulhon seudun kehittämisyhdistys ry Joensuun Seudun Leader ry Maaseudun Sivistysliitto Pohjois-Karjalan Kylät ry SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 2 Työskentelytapa 2 Kylän henki

Lisätiedot

Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala

Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala - millainen on hyvä kyläsuunnitelma? - onko tarpeen määritellä hyvän suunnittelun laatukriteereitä? - mitkä ovat keskeiset elementit kyläsuunnittelusta? Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala Millainen

Lisätiedot

Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät

Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät Kyläturvallisuus osana turvallisuussuunnittelua ja varautumista Kehittyvät Kylät -palveluita tuottamassa, hankkeen kokemuksia kyläturvallisuuden lisäämiseksi Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät

Lisätiedot

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ Korttian Monitoimitalolla 14.4.2018 ASKOLA PÄIVÄN OHJELMA 10.00 Päivän avaus 10.15 Paikallinen kehittäminen (SILMU ja SYTY) kylätoiminta + Korttian kyläyhdistys esittäytyy 11.00

Lisätiedot

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA Suomen Kylätoiminta ry Syty on käynnistänyt Vuoden Kylä 2010 -valintakierroksen. Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan

Lisätiedot

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Kyläsuunnittelu Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf 1 Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Perustettu vuonna 2000 Itäisen Uudenmaan alueen kylien edunvalvoja sekä kyläyhdistysten etujärjestö

Lisätiedot

KYLÄTALO Monipalvelukeskus Viikkotiedote 3-4/2014

KYLÄTALO Monipalvelukeskus Viikkotiedote 3-4/2014 KYLÄTALO Monipalvelukeskus Viikkotiedote 3-4/2014 Hattuvaara, Hatun koulu: Tiistai 14.1. klo 9- Atk-alkeiden jatko C klo 9-10.30 Puhas Oy kylien jätteiden käsittely klo 11-12 Tekstin- ja kuvankäsittelykurssi

Lisätiedot

Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa

Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Hankkeen toteutusaika 10.3.2016-30.5.2018 Toteuttaja: Pohjois-Savon Kylät ry Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Projektipäällikkö (50% työajalla) Merja Kaija

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta

Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta Infotilaisuus Keski-Karjalan kylätoimijoille Kitee 24.4.2014 Tuomo Eronen Rautjärvi 30.7.2010 Pohjois-Karjalan KYLÄOHJELMA 2014 Pohjois-Karjalan KYLÄOHELMA

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI

KEURUUN KAUPUNKI KEURUUN KAUPUNKI 2012-2014 SEITSEMÄN KYLÄALUEEN YHTEINEN PROJEKTI Tavoitteena: Kylätoiminnan aktivointi Elinympäristön viihtyisyyden ja turvallisuuden edistäminen Kylien yhteinen kehittämisohjelma INNOSTUMINEN

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4B: KYLÄYHDISTYS JA YRITTÄJYYS MIELIPIDEVÄITTÄMÄT Ruralia-instituutti

Lisätiedot

Kyliltä fiksusti liikkeelle. Outokummussa

Kyliltä fiksusti liikkeelle. Outokummussa Kyliltä fiksusti liikkeelle Outokummussa Tavoitteet Tavoitteet Kestävää liikkumista edistetään usein taajamissa, vaikka liikkuminen on yhtä tärkeää myös taajamien ulkopuolella. Maaseudulla liikennetarve

Lisätiedot

Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia

Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia Riia Metsälä Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia 19.8.2011 Aluetiede Filosofinen tiedekunta Johdanto Kuntarakenteessa tapahtuneiden ja tapahtuvien muutosten seurauksena

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4: KIINNOSTUS OSALLISTUA PALVELUTUOTANTOON Ruralia-instituutti

Lisätiedot

Vastaajan taustatietoa

Vastaajan taustatietoa 27 Vastaajan taustatietoa yhteistyökumppani 1 lappilaiset Kylät ry:n jäsen 4 kaupungin asukasyhdistyksen jäsen 0 kyläyhdistyksen jäsen 23 kyläläinen 17 0 5 10 15 20 25 Vastaajan kunta 25 3 2 1 0 Mitä tulee

Lisätiedot

Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012

Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012 Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012 Kyllä kylä kuuluu, kun Miten välitetään kylän tahto päättäjille /perjantain lörning kafeen tulokset: TEEMA NÄKYVYYS : Alueen tapahtumat oltava mukana

Lisätiedot

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon

Lisätiedot

TORNION KYLIEN YHTEISTYÖN JA PALVELUJEN KEHITTÄMISHANKE. Hankenumero: 2934 Hankkeen hallinnoija: Tornion kaupunki

TORNION KYLIEN YHTEISTYÖN JA PALVELUJEN KEHITTÄMISHANKE. Hankenumero: 2934 Hankkeen hallinnoija: Tornion kaupunki TORNION KYLIEN YHTEISTYÖN JA PALVELUJEN KEHITTÄMISHANKE 04.06.2008-31.12.2010 Hankenumero: 2934 Hankkeen hallinnoija: Tornion kaupunki VUOSIRAPORTTI 2009 31.12.2009 Tarja Kinnunen Tornion kaupunki 1. Hankkeen

Lisätiedot

KYLÄKAUPASTA YKSITYISTEN JA JULKISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖLIITTYMÄ

KYLÄKAUPASTA YKSITYISTEN JA JULKISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖLIITTYMÄ KYLÄKAUPASTA YKSITYISTEN JA JULKISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖLIITTYMÄ Sosiaalisten vaikutusten arviointiosuus Kick off 6.3.2013, Helsinki TY, koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea, Sami Tantarimäki TOTEUTUSAIKATAULU

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

innostusta ja hyvinvointia vapaaehtoistyöstä - työpajan yhteenveto

innostusta ja hyvinvointia vapaaehtoistyöstä - työpajan yhteenveto innostusta ja hyvinvointia vapaaehtoistyöstä - työpajan yhteenveto Elävät kylät - kulttuuristavoimaa vapaaehtoistyöstä 2017-2019 Lapin kylätoimintapäivät 28.-29.4.2018 Äkäslompolo LYHYESTI: 1. Vapaaehtoisia

Lisätiedot

Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille

Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille YTYÄ kylätoimintaan yhdistykset palveluiden tuottajina 3.11.2016 Yhteiskunnallinen yrittäjyys maaseudulla -hanke 4.11.2016 1 Taustaa - Kyselyn tavoitteena oli

Lisätiedot

Kumppanuudella kohti hyvinvointia

Kumppanuudella kohti hyvinvointia Kumppanuudella kohti hyvinvointia Tavoitteena on luoda järjestö- ja kansalaistoiminnan alueellinen toimintamalli terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. o Kumppanuushanke: Pohjois-Karjalan kansanterveys

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo. Hankesuunnitelman yhteenveto.

Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo. Hankesuunnitelman yhteenveto. Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo. Hankesuunnitelman yhteenveto. 1. Kuvaus Kylätoiminnan tehtäväkenttä laajenee, koska taloudellinen tilanne vaatii pitkälle menevää yhteistyötä kaupungin ja paikallisten

Lisätiedot

Kaupungin johdon ja asukas, kotiseutu ja kyläyhdistysten tapaaminen

Kaupungin johdon ja asukas, kotiseutu ja kyläyhdistysten tapaaminen Kaupungin johdon ja asukas, kotiseutu ja kyläyhdistysten tapaaminen Aika: 28.1.2016 klo 17.00 18.28 Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Paikka: Kaupungintalo, Kataja Läsnäolijat ( erillinen luettelo) 1. Yhres

Lisätiedot

Yhdistyslaturin kysely 2019

Yhdistyslaturin kysely 2019 Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme

Lisätiedot

Juhani Nenonen 1

Juhani Nenonen 1 23.5.2017 Juhani Nenonen 1 Suomi on suuren maaseudun maa - Puolet suomalaisista asuu maaseudulla - Yli puolet lapsiperheistä haluaisi asua maaseudulla - Kaupunkilaisista 400 000 haluaisi muuttaa maaseudulle

Lisätiedot

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille Markkuun koulu Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille MAHDOLLISUUKSIEN MARKKUU V. 2025 VISIO SIITÄ MITÄ VOISI OLLA TYRNÄVÄN KALTAISESSA KUNNASSA, MARKKUUN KALTAISELLA KYLÄLLÄ, JOS LÖYTYY

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön ajankohtaista

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön ajankohtaista Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön ajankohtaista Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 27.3.2018 Sivu 1 5.7.2018 Kansainvälinen yhteistyö Leader-ryhmien rahoittamana Leaderissä kansainvälinen

Lisätiedot

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE Tällä kyselyllä kartoitetaan Teidän mielipiteitänne omasta kylästänne. Mitkä asiat kylällä ovat hyvin ja mitkä asiat kaipaisivat muutosta? VASTAAJAN TAUSTATIEDOT: Ikä: 18-44

Lisätiedot

Hankkeen tausta ja tarve

Hankkeen tausta ja tarve Yhteiset strategiat Kaupungin strategiassa 2013-2016 todetaan että kaupungin vahvuus perustuu turvalliseen ja viihtyisään elinympäristöön, elinvoimaisiin kyliin, laadukkaisiin ja kustannustehokkaisiin

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

Kantrin kyläaktivaattori

Kantrin kyläaktivaattori Kantrin kyläaktivaattori Hankesuunnitelma Tiivistelmä Kantrin kyläaktivaattori- hanke täydentää kylien kehittämistyötä Tampereen seutukunnassa, maakunnallisen kyläasiamiehen lisäksi. Hankkeen toimialuetta

Lisätiedot

Taustatiedot. Sukupuoli. Pidän perhevalmennuskertoja keskimäärin (kpl/kuukausi) Nainen. Mies alle vuosi

Taustatiedot. Sukupuoli. Pidän perhevalmennuskertoja keskimäärin (kpl/kuukausi) Nainen. Mies alle vuosi Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies * Ikä 20-29 30-39 40-49 50-59 60+ * Valmistumisvuosi terveydenhoitajaksi (kirjoita vuosi ruutuun) * Työvuosien määrä äitiys- ja/tai lastenneuvolassa alle vuosi 1-5 6-10

Lisätiedot

PIENET INVESTOINNIT JA VÄHÄN ISOMMATKIN

PIENET INVESTOINNIT JA VÄHÄN ISOMMATKIN Venepaikat Leirikeskuksen saunan rakennus Tonttipörssin luominen Oksasilppuri joka kylälle Uimahalli Juukaan Skeittirampit kylille (kunta) Katuvalot Vihtasuon risteys-koulu, Kannas PIENET INVESTOINNIT

Lisätiedot

KYLÄTOIMINNAN VÄLITAVOITTEET

KYLÄTOIMINNAN VÄLITAVOITTEET Kylätoiminnan neuvottelupäivät 19. - 20.5.2011 KYLÄTOIMINNAN VÄLITAVOITTEET 2011-2013 KYLÄTOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Kylätoiminnan päätavoitteena on maaseudun asukkaiden elinolosuhteiden parantaminen vahvistamalla

Lisätiedot

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti. Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Kylähyvinvointi seminaari 21.10.2014 YHTEISÖhautomo-hanke Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmät Hyvät käytännöt vinkkejä YHTEISÖhautomo-hanke - yhteinen toimintapa koko

Lisätiedot

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen

Lisätiedot

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki suomeksi KYLÄN turvallisuussuunnittelun ABC Kylien turvallinen ja toimiva arki Törmäätkö kylälläsi ongelmiin, jotka mielestäsi kaipaisivat ratkaisuja? Ongelmat voivat olla erilaisia arjen epäkohtia vaikkapa

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä. Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry

Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä. Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry Pari pointtia Sykettä-hankkeesta Viestitään maaseutuohjelmasta, lisätään viestintäosaamista

Lisätiedot

Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista

Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Kyläsuunnitteluhankkeen taustaa Kyläsuunnittelua on käytetty paikallisen kehittämisen välineenä

Lisätiedot

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi Osuuskunta KeroKuitu 2. Hankkeen nimi/hanketunnus Kerässieppi-Liepimän kyläverkko/22657 3. Yhteenveto hankkeesta Kerässieppi-Liepimän

Lisätiedot

Laadukasta yhdistystoimintaa, kokemuksia vuoden ajalta. Piia Iivonen, kyläkehittäjä , Kalanti

Laadukasta yhdistystoimintaa, kokemuksia vuoden ajalta. Piia Iivonen, kyläkehittäjä , Kalanti Laadukasta yhdistystoimintaa, kokemuksia vuoden ajalta Piia Iivonen, kyläkehittäjä 18.11.2014, Kalanti Varsinais-Suomen Kylät ry:n Leader-rahoitteinen kehittämishanke Tarkoituksena yhdistystoiminnan kehittäminen

Lisätiedot

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta Kysely Vaalan vapaa-ajanasukkaille Hyvä Vaalan vapaa-ajanasukas! Tervetuloa vastaamaan Vaalan kunnan vapaa-ajanasukkaille suunnattuun kyselyyn. Vaala haluaa saada vapaa-ajanasukkaansa viihtymään paikkakunnalla

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Paiholan kyläsuunnitelma 2015. Paiholan kyläyhdistys, Maaseudun sivistysliitto, Pohjois-Karjalan Kylät ry

Paiholan kyläsuunnitelma 2015. Paiholan kyläyhdistys, Maaseudun sivistysliitto, Pohjois-Karjalan Kylät ry Paiholan kyläsuunnitelma 2015, Maaseudun sivistysliitto, Pohjois-Karjalan Kylät ry 1 Johdanto Kyläsuunnitelma kokoaa näkyväksi kylän tiedot ja taustat sekä kyläkehittämissuunnitelmat tuleville vuosille.

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Suomusjärvi 9.5.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys,

Lisätiedot

Suomussalmen kunta. Perustettu vuonna 1867. Pinta-ala km 2 5 879. josta vesialuetta km 2 602 Väestö 31.12.13 8 661 Veroprosentti 20,5 %

Suomussalmen kunta. Perustettu vuonna 1867. Pinta-ala km 2 5 879. josta vesialuetta km 2 602 Väestö 31.12.13 8 661 Veroprosentti 20,5 % Suomussalmen kunta Perustettu vuonna 1867 Pinta-ala km 2 5 879 josta vesialuetta km 2 602 Väestö 31.12.13 8 661 Veroprosentti 20,5 % Historiaa Yli 9500 vuotta vanhoja kivikautisia asuinsijoja Kalliomaalaukset

Lisätiedot

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi

Lisätiedot

Tarkistuslistaa voidaan hyödyntää oppilaitoksen kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen kehittämisen tukena

Tarkistuslistaa voidaan hyödyntää oppilaitoksen kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen kehittämisen tukena EU:n rakennerahastokauden 2007 2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin -ohjelman Opetushallituksen rahoittamassa koordinaatiohankkeessa tehtyyn tutkimukseen perustuvat Tarkistuslistat Hankkeen

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Maaseutuverkostotoiminnan painopisteet vuonna 2013 Yhteistyön ja verkostoitumisen

Lisätiedot

Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi

Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi 14.4.2018 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa hanke Yleishyödyllinen kehittämishanke 1.1.2016 30.5.2018, Maaseudun palvelut ja kehittäminen Hallinnoija

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Kylien turvallinen ja toimiva arki Trygga och aktiva byar SILMU-kylät / SILMU-byar

Kylien turvallinen ja toimiva arki Trygga och aktiva byar SILMU-kylät / SILMU-byar Kylien turvallinen ja toimiva arki Trygga och aktiva byar 2016-2017 Kylien turvallinen ja toimiva arki Trygga och aktiva byar Tänä päivänä yhteiskunta muuttuu nopeasti ja varsinkin maaseutualueiden palveluita

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

NURMESJÄRVI, erityisesti Kangaslahti Rannat kuntoon -hanke 2016

NURMESJÄRVI, erityisesti Kangaslahti Rannat kuntoon -hanke 2016 Kyläkirje 2017 NURMESJÄRVI, erityisesti Kangaslahti Rannat kuntoon -hanke 2016 Sinikka Jokela, maisemasuunnittelun asiantuntija ProAgria Pohjois-Savo, Maa- ja kotitalousnaiset Pohjois-Savo; Nurmesjärvi

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään Vesa Arvonen

Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään Vesa Arvonen Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään 13.11.2017 Vesa Arvonen Vesiosuuskunnat Suomessa Vesiosuuskuntia perustettu Suomessa 110 vuoden ajan Nyt Suomen n 4800 osuuskunnasta n 1300 on vesihuoltoosuuskuntaa

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä.

NUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä. NUORISOPALVELUT Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE 5.4.2019 mennessä. Kyselyssä voit kertoa kokemuksistasi ja toiveistasi koskien Kittilän

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisstrategia 2014-2020 Sivu 1 9.6.2014 Toiminta-alue 43 930 asukasta 5 554 km 2 Sivu 2 9.6.2014 MMM, Mavi Kunnat kuntaraha 20% ELY-keskus yhteistyö Leader-ryhmä -tj.

Lisätiedot

- Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat

- Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat - Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat Someron kylien neuvottelukunta 4.3.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke

Lisätiedot

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen

Lisätiedot

48 16.06.2015 56 11.08.2015 90 11.11.2015 19 25.02.2016 Ideat kehiin - Inarin kylien esiselvityshankkeeseen osallistuminen/jatkoajan hakeminen/hankkeen tulokset 75/00.01.05.02/2016 NORD 48 Kehittämiskoordinaattori

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTASTRATEGIA

TYRNÄVÄN KUNTASTRATEGIA TAUSTAA Markkuun seudun kyläyhdistys ja aiemmin kylätoimikunta on toiminut aktiivisesti pian 20 vuotta Kylän alueella asuu tällä hetkellä arviolta yli 300 henkeä Aktiivista ja elinvoimaista ydinmaaseutua

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen 7.9.2018 Toiveet kokoontumisten määrästä, puitteista, ajankohdista Seitsemän palautetta 2+2 -tapaamismäärän puolesta Verkostoitumisaamukahvit Toivoisin pienverkostolle

Lisätiedot

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Liite 11 N2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssin toiselle jaksolle.

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Kotitehtävä 2 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Perhehoidossa tarvitaan yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Kukaan ei

Lisätiedot

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:

Lisätiedot

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,

Lisätiedot

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Vuorela, Toivala ja Jännevirta Yhteenvetoja vastauksista Siilinjärvi 2012 Kysely suoritettiin alueella Vuorela, Toivala, Jännevirta - Ranta- Toivala Kehvo Kysely

Lisätiedot

SILMU - Maahanmuuttajien kotoutumisprojekti 1.10.2009 31.12.2013

SILMU - Maahanmuuttajien kotoutumisprojekti 1.10.2009 31.12.2013 SILMU - Maahanmuuttajien kotoutumisprojekti 1.10.2009 31.12.2013 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Vasta kuntaan tulleiden maahanmuuttajien ohjauksen ja kotouttamisen järjestäminen ja kehittäminen.

Lisätiedot

Pirityiset ry Sivu

Pirityiset ry Sivu Pirityiset ry Sivu 1 21.11.2016 Rahoitusta ja toimintaa vuodesta 1997 Hyvin olisi vaikka jokainen metsäperäläinen tarvinnut tontun taikka pirityisen, joka muutamilla isoisilla rikkailla tiedettiin olevan...

Lisätiedot

TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2014 2016 TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2014 2016 Tässä kylien kehittämissuunnitelmassa määritellään Tornion maaseutumaisten alueiden ja kylien kehittämisen

Lisätiedot

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja SenioriOsaaja.fi Teknologian ja sähköisten palvelujen käytön valmennusmalli ikäihmisille Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Sosiaali- ja

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään

Lisätiedot

Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi

Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Green Care vihreä hoiva maaseudulla, VIVA Joutseno 1.11.2011 Anne Korhonen, TTS Esityksen sisältö Kyselyt Maaseutuyrittäjät Hoivayrittäjät Kunnat Kolmas sektori Haastattelut

Lisätiedot

KYLÄILTA KELLO 18.30

KYLÄILTA KELLO 18.30 KYLÄILTA 10.10.2016 KELLO 18.30 Kahvia ja kastettavaa Oppilaiden turvallisuustyöt esillä ja niistä parhaat palkitaan illan aikana Tervetuliaissanat Taivalkunnan kylät ry:n pj. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan

Lisätiedot