Kauden toimintasuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kauden 2015-2016 toimintasuunnitelma"

Transkriptio

1 International IInterInteronl Kauden toimintasuunnitelma 1

2 Järjestön kansainväliset ja kansalliset ylpeydenaiheet: Luotettavuus Vuonna 2007 valitsi 445 yritystä Lions-järjestön parhaimmaksi yhteistyökumppanikseen kaikkiaan 34 kansainvälisen järjestön joukosta. Lions-järjestö oli paras rahankäytön luotettavuudessa, avustusohjelmien toteuttamisessa, sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä, ohjelmien soveltuvuudessa ympäröivään yhteisöön sekä tukijoidensa tavoitteiden ymmärtämisessä. Elämisentaitoja nuorille Financial Times -lehti yhteistyössä Dalberg Global Development Advisers:in ja YK:n Global Compact -aloitteen kanssa Lions Quest -ohjelman avulla annetaan kasvattajille, kuten opettajille, varhaiskasvattajille ja nuorisotyöntekijöille välineet opettaa lapsille ja nuorille elämisentaitoja. Lions Quest on ollut Suomessa käytössä jo yli 20 vuotta. Sinä aikana on koulutettu runsaat kasvattajaa. 2

3 Teemat kaudella KANSAINVÄLINEN Dignity. Harmony. Humanity. Ihmis Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus. yys, Sopus KANSALLINEN Lions - monta tapaa tehdä hyvää C-PIIRIN Palveluverkosto 3

4 Painopisteet Jäsenhuolto Klubiviihtyvyys Jäsenvelvoitteet Palvelu- ja osallistumisaktiivisuus Viestiminen toiminnasta Jäsenten pysyminen Jäsenhankinta, uudet klubit MyLCI:n käyttöönotto 4

5 Lions-palveluverkosto Piiri(t) Lohkot Lionit Suomen Lions-Liitto Avun tarvitsijat Klubit Alueet Kansainvälinen päämaja Jokaisella on tehtävänsä ja paikkansa palveluverkostossa! 5

6 C-piirin lions-verkostossa Jokainen lion, nainen tai mies, on myyjä palvelut kohderyhmille aktiviteeteissa viestintä aktiviteeteista yleisölle, josta löytyvät uudet jäsenet joukkoomme Sisäinen viestintä yhtä tärkeää klubien ja lohkojen sekä liiton aktiviteetit tunnetummiksi omalle väelle koko verkoston voimalla, ei vain yksittäisten vastuuhenkilöiden työllä 6

7 Verkoston toiminnan jatkuvuuden turvaaminen Lion sitoutuneena yksilönä: jokainen piirin lion ottaa kaudella tavoitteekseen löytää omista verkostoistaan yhden uuden jäsenkandidaatin klubiinsa aktiivinen osallistuminen tarjolla oleviin tehtäviin Klubi toiminnan perusyhteisönä: pidetään/kehitetään toiminta sekä klubijäsenille että sidosryhmille kiinnostavana: klubiesitelmät, yrityskäynnit, vierailut toisissa klubeissa, viestintä omista aktiviteeteista, liiton palvelutarjottimen hyödyntäminen uusien jäsenien kummitoiminnasta huolehtiminen tulevan kauden toimihenkilöiden etsintä ja sitoutus ajoissa kevätkaudella 7

8 Verkoston toiminnan jatkuvuuden turvaaminen Piirihallitus verkoston palveluksessa: koulutukset monipuolisesti klubien jäsenkasvutavoitteiden tukeminen ja yhden uuden klubin perustaminen jokainen piirihallituksen jäsen ottaa tavoitteekseen löytää tehtäväänsä seuraajakandidaatin kevätkauden alkuun mennessä 8

9 Koulutuksella lisää osaamista verkostoon ja yksilöille Kauden aikana toteutamme koulutukset: presidenteille ja sihteereille klubivirkailijoille alueiden ja lohkojen puheenjohtajille hallitustyöskentelyyn viestintään muutosvalmennus (MOVE) sekä klubien että piirihallituksen jäsenille 9

10 Koulutuskalenteri Alueiden ja lohkojen pj koulutus Viestintäkoulutus Hallitustyöskentelyn koulutus Muutosvalmennukset: - MOVE MOVE piirihallitukselle MOVE MOVE Presidenttien koulutus ja Pres 2 ja virkailijoiden koulutus 20., 21. ja

11 Tapahtumakalenteri 2015 Uuden piirihallituksen kick-off Portaan kylätalo, Tammela Suomen Lions-Liiton vuosikokous , Vuokatti, Sotkamo Convention, maailmankokous , Honolulu, Hawaiji, USA Piirihallituksen kokous 5.8., Forssan kaupungintalo Piirifoorumi la Paanan koulu, Jokioinen Kuvernöörineuvosto Luosto, Sodankylä Aluefoorumit I alue: II alue: III alue: , Lahti IV alue: V alue: 3.11., Järvenpää VI alue: 6.11., Pusula Piirihallituksen kokous IV alueella Kuvernöörineuvosto Helsinki 11

12 Tapahtumakalenteri 2016 Aluefoorumit I alue: II alue: III alue: IV alue: 2.2. V alue: 3.2., Kellokoski VI alue: 5.2. Piirihallituksen kokous V alueella Kuvernöörineuvosto Maarianhamina Piirihallituksen kokous ja karonkka Forssa Piirin vuosikokous Tietotalo, Jokioinen Suomen Lions-Liiton vuosikokous Turku Kuvernöörineuvosto Turku Convention, maailmankokous , Fukuoka, Japani 12

13 Piirihallitus Piirikuvernööri (DG) Juha Pirkkamaa LC Jokioinen 1. varapiirikuvernööri (1. VDG) Sinikka Uola LC Hämeenlinna/Linnattaret 2. varapiirikuvernööri (2. VDG) Jami Virta LC Jokela Piirisihteeri (CS) Jami Virta LC Jokela Piirin rahastonhoitaja (CT) Pekka Niemelä LC Parola KUNNIA, PDG Pj. Kaisa Vainio LC Janakkala/Idat VIESTINTÄ, PR, Leijonaviesti, Pj. Anu Ylimäki LC Hausjärvi/Helmi Webmaster Jussi Tiensuu LC Jokioinen PUOLISO, IR Pj. Leena Laitinen LC Hollola/Kapatuosio KONGRESSI Pj. Vesa Raatikainen LC Jokioinen RAUHANJULISTE Pj. Eija Björkbacka LC Nurmijärvi/Kanerva KOULUTUS (GLT) Pj. Marko Uusitalo LC Hämeenlinna/Birger JÄSENOHJELMA (GMT) Pj. Kaisa Vainio LC Janakkala/Idat LCIF Pj. Esa Ojapalo LC Riihimäki/Kara AR-SÄÄTIÖ Pj. Jukka Uola LC Hämeenlinna/Renko NUORISOVAIHTO Pj. Kari Okkonen LC Jokela LIONS QUEST Pj. Lasse Särkimäki LC Riihimäki 13

14 Piirihallitus SKEBA Pj. Arja Sarusto LC Parola/Fredrikat LEO Pj. Esa Salonen LC Riihimäki/Kara TURVASSA TIELLÄ Pj. Ilpo Inkiläinen LC Kalvola/Iittala SUOMI JOHTOON Pj. Hilkka Ruusuvirta LC Nurmijärvi/Kanerva PALVELU JA VARAINHANKINTA, NENÄPÄIVÄ, TEE HYVÄ TEKO Pj. Ritva Kajaala LC Riihimäki/Kristalli KUMMILAPSET + SRI LANKA Pj. Matti Paavola LC Lahti INVALIDIEN PALVELU Pj. Jan Huopainen LC Tervakoski YMPÄRISTÖ Pj. Matti Autti LC Klaukkala VETERAANIEN PALVELU Pj. Matti Kulmala LC Tuusula KORTTI JA ARVAT Pj. Esko Nyyssönen LC Kalvola/Iittala JOULUPATA Pj Vesa Rauttu LC Järvenpää/Jean Sibelius PUNAINEN SULKA Pj. Markku Ilmarinen LC Hämeenlinna/Tawasti LIONS 100 VUOTTA Pj. Jukka Uola LC Hämeenlinna/Renko LEO CE-piiripresidentti Teemu Laitinen Leo Club Espoo/Downtown 14

15 Piirihallitus I ALUE - alueen pj. (RC) Kari Jumppanen, LC Parola 1. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Tuula Savola, LC Parola/Fredrikat - klubit: Hämeenlinna, Hämeenlinna/Renko, Hämeenlinna/Tawasti, Kalvola/Iittala, Parola, Parola/Fredrikat 2. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Kari Anttonen, LC Hämeenlinna/Wanaja - klubit: Hauho, Hämeenlinna/Aulanko, Hämeenlinna/Liinut, Hämeenlinna/Linnattaret, Hämeenlinna/Wanaja, Lammi, Tuulos 3. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Asko Hyyrönmäki, LC Tervakoski - klubit: Hämeenlinna/Birger, Janakkala, Janakkala/Idat, Tervakoski, Turenki 15

16 Piirihallitus II ALUE - alueen pj. (RC) Pekka Virtanen, LC Forssa/Wahren 1. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Kari Virtanen, LC Hausjärvi - klubit: Hausjärvi, Hausjärvi/Helmi, Hausjärvi/Lukot, Loppi, Loppi/Maijastiinat, Loppi/Marski 2. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Minna Räisänen-Ojapalo, LC Riihimäki/Mixed - klubit: Riihimäki, Riihimäki/Kara, Riihimäki/Kristalli, Riihimäki/Mixed, Riihimäki/Uramo 3. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Keijo Wääri, LC Forssa/Kuha - klubit: Forssa, Forssa/Flores, Forssa/Kuha, Forssa/Wahren, Jokioinen, Tammela 16

17 Piirihallitus III ALUE - alueen pj. (RC) Juhani Lahtinen, LC Lahti 1. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Marja Savioja, LC Lahti/Vellamot - klubit: Lahti, Lahti/City, Lahti/Mukkula, Lahti/Salpausselkä, Lahti/Vellamot, Lahti/Vesijärvi 2. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Heikki Turunen, LC Lahti/Masto - klubit: Lahti/Ahtiala, Lahti/Ankkurit, Lahti/Kariniemi, Lahti/Laune, Lahti/Masto, Lahti/Tiirismaa 17

18 Piirihallitus IV ALUE - alueen pj. (RC) Hannu Ojala, LC Kärkölä 1. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Raimo Rintala, LC Asikkala - klubit: Asikkala, Asikkala/Kanava, Asikkala/Päijänne, Kuhmoinen, Padasjoki 2. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Erkki Varonen, LC Nastola - klubit: Nastola, Nastola/Helmet, Orimattila, Orimattila/Leonat, Orimattila/Viljamaa 3. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Leena Laitinen, LC Hollola/Kapatuosio - klubit: Hollola, Hollola/Kapatuosio, Hollola/Pirunpesä, Kärkölä, Salpakangas 18

19 Piirihallitus V ALUE - alueen pj. (RC) Erkki Helminen, LC Tuusula 1. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Jari Huttunen, LC Kellokoski - klubit: Kellokoski, Kellokoski/Annat, Kerava, Kerava/Allium, Kerava/Kivi 2. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Terhi Pesonen, LC Tuusula/Hyrylä - klubit: Jokela, Tuusula, Tuusula/Hyrylä, Tuusulanjärvi 3. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Timo Kauppi, LC Järvenpää/Jean Sibelius - klubit: Järvenpää, Järvenpää/Ainot, Järvenpää/Jannet, Järvenpää/Jean Sibelius, Järvenpää/Vennyt ja Jussit 19

20 Piirihallitus VI ALUE - alueen pj. (RC) Heikki Karhunen, LC Pusula 1. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Seppo Nieminen, LC Hyvinkää/Sveitsi - klubit: Hyvinkää, Hyvinkää/Höffinga, Hyvinkää/Paavola, Hyvinkää/Puolimatka, Hyvinkää/Sveitsi, Hyvinkää/Viertola 2. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Seija Martelius, LC Nurmijärvi/Kanerva - klubit: Klaukkala, Klaukkala/Leat, Nurmijärvi, Nurmijärvi/Kanerva, Rajamäki 3. LOHKO - lohkon pj. (ZC) Hanna Vires, LC Vihti/Nummela - klubit: Karkkila, Pusula, Vihti, Vihti/Hiidenvesi, Vihti/Nummela 20

21 Piirin budjetti , Budjetti Budjetti Tilinpäätös Tuotot Kokoustuotot Leijonaviesti -lehti - tukimaksut mainokset muut tuotot Liiton piiriraha Tuotot yhteensä Kulut Kokouskulut Leijonaviesti -lehti Tiedotus, viestintä Onnittelut, tervehdykset Palkitsemiset, merkit Pankki, hallinto Muut kulut Kulut yhteensä Tuotto/kulujäämä Tilinpäätössiirrot - siirto sidottuun rahastoon Tilikauden yli/alijäämä

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Teemat Kansainvälinen teema New Mountains to Climb - Valloitamme uusia vuoria Kansallinen teema Tue nuorta itsenäisyyteen Lions 107 C teema

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C

Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Teemat Kansainvälinen teema New Mountains to Climb - Valloitamme uusia vuoria Kansallinen teema Tue nuorta itsenäisyyteen Lions 107 C teema

Lisätiedot

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo C-PIIRIN VUOSIKOKOUS 16.4.2016 klo 11.15 14.55 Tietotalo, Humppilantie 9 A, Jokioinen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Juha Pirkkamaa avasi kokouksen klo 11.15 ja toivotti kokoukseen osallistuvat

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 2016

Toimintasuunnitelma 2015 2016 IInterInternationl Toimintasuunnitelma 2015 2016 DGe Jorma Tuhkanen 2 Lions Clubs Teemat kaudella 2015-2016 KANSAINVÄLINEN Dignity. Harmony. Humanity. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus KANSALLINEN Lions

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Liminka 23.08.2015 klo 10:00 Kokouspaikka Liminka, Luontokeskus PÖYTÄKIRJA Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala CS

Lisätiedot

Lions-piiri 107-B Toimintasuunnitelma 2015-2016

Lions-piiri 107-B Toimintasuunnitelma 2015-2016 Lions-piiri 107-B Toimintasuunnitelma 2015-2016 Kansainvälinen teema Dignity, Humanity, Harmony / Ihmisyys, Sopusointu, Arvokkuus / Mänsklighet, Harmoni, Värdighet (tarkasta) Kotimainen teema Lions monta

Lisätiedot

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 Lions Clubs International MD 107 Finland HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 100 milj. palvelutekoa, Suomi 1,8 milj. RAPORTOINTI! 5 milj Suomen nuorisolle 100 v. syntymävuonna 1.3.2015 Ari LBI Lindell,

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Utajärvi 29.11.2015 Kokouspaikka Utajärvi, Merilän Kartano Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus Harri Hirvelä DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala

Lisätiedot

LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5)

LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5) LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5) Piirikuvernööri I Varapiirikuvernööri DG Jouko Hirvonen (Kaija Sirviö) Kyntövaarankuja 8 Matkap. 050 555 5969 1 VDG Kyösti Suomalainen (Asta) LC Kitee/Ilmarinen

Lisätiedot

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 Suomen Lions liiton arvot ovat pohjana myös K-piirin toiminnassa PALVELUHALU TALKOOHENKI PAIKALLISUUS LUOTETTAVUUS IHMISLÄHEISYYS KANSAINVÄLISYYS Teemat

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Ari Lindell ja puoliso Jaana Lions Club Loimaa/Tähkä, Mäntymäentie 5, 32210 LOIMAA GSM Ari 050-544 2979 GSM Jaana 050-387 1127

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä. 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 107-F -PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 Vuoden teemat: Kansainvälisen presidentin teema: Ihmisyys - Sopusointu - Arvokkuus Kotimainen teema: Monta tapaa tehdä hyvää - Många

Lisätiedot

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K Piirikuvernööri DG Hannu Nyman (Ritva Korolainen) LC Iisalmi/Koljonvirta Pöllösenlahdenkatu 24 A 3 Puh. 0500 523655 1. Varapiirikuvernööri 1. VDG Reijo Lyttinen (Pirjo Järvi) Kallionkierto 2 A 2 70910

Lisätiedot

Lions piiri 107-A. Toimintasuunnitelma 2015-2016

Lions piiri 107-A. Toimintasuunnitelma 2015-2016 Lions piiri 107-A Toimintasuunnitelma 2015-2016 Teemat kaudella 2015-2016 KANSAINVÄLINEN Dignity. Harmony. Humanity. Mänsklighet. Harmoni. Värdighet KANSALLINEN Monta tapaa tehdä hyvää Många sätt att göra

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013. Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka

C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013. Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013 Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka Kesän aikana käynnistyneet hankkeet Jäsenrekisteri avautui 1.7.2013 kaikille niille liki 20 000

Lisätiedot

Lions-piiri 107-B Lpj - Apj valmennus 27.4.2015. DGE Kari Eväsoja

Lions-piiri 107-B Lpj - Apj valmennus 27.4.2015. DGE Kari Eväsoja Lions-piiri 107-B Lpj - Apj valmennus 27.4.2015 Yhteispalaveri alueittain (Apj kutsuu Lpj:t) ja keskustelua kaudesta Heti kauden alussa! Tutustuminen Kauden teemat Alueen toimintatavat Kauden aktiviteetit

Lisätiedot

4 Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksessa on läsnä piirihallituksen jäseniä, toimikuntien puheenjohtajia, PDG:t, leijonia, puolisoita, yhteensä 49.

4 Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksessa on läsnä piirihallituksen jäseniä, toimikuntien puheenjohtajia, PDG:t, leijonia, puolisoita, yhteensä 49. Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Piirihallitus - Distriktstyrelsen

Piirihallitus - Distriktstyrelsen Piirihallitus - Distriktstyrelsen 107-N FINLAND 2002/2003 Piirihallituksen kokoukset Ilmoitus yhteystietojesi muutoksista. Tämä sivusto päivitetään noin kerran kuukaudessa. Päivitetty viimeksi 19..3.-03

Lisätiedot

LIONS PIIRIN 107 C TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 / JI.

LIONS PIIRIN 107 C TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 / JI. LIONS PIIRIN 107 C TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 / JI. Kansainvälisen Lions-järjestön 95. vuosikokous pidettiin 22-26.6.2012 Busanissa Etelä- Koreassa. Kokouksessa valittiin kv. presidentiksi Wayne A. Madden

Lisätiedot

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5 93600 Kuusamo GSM Raija+35840 7390 413 Timo +358400 2890140 E-mail: raija.vare@lions.fi, www.lions.fi/l

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 LIONS- PIIRI 107- K

TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 LIONS- PIIRI 107- K TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 LIONS- PIIRI 107- K KILIMANJARO 2009 Matkaan lähti 13 urhoollista, huipulle kapusi kuusi. Meistä huolehti lähes 30 opasta, kokkia ja kantajaa. Tarinan opetus: Kukaan ei kykene

Lisätiedot

I-piirin toimintasuunnitelma 2016-2017 Hailuodosta Kuhmoon VISIOMME Rakennamme osaltamme tasa-arvoista yhteiskuntaa, (tietäen omat henkiset ja taloudelliset rajamme.) Tuottaen tekijöilleen hyvän mielen.

Lisätiedot

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin KLUBITASO Klubi Tehtävä Klubin jäsenjohtaja Klubin 1. varapresidentti Klubin rahastonhoitaja Presidentti Sihteeri ALUE- JA LOHKOTASO Lohko Lohko-taso Lohkon puheenjohtaja Alue Alue-taso Alueen puheenjohtaja

Lisätiedot

Piiri District 107-C, Finland

Piiri District 107-C, Finland Piirikuvernöörin tiedote 11/2015-2016 29.1.2016 Arvoisat klubien presidentit, Leijonat, Leot, PDG:t ja puolisot, Tässä tiedotteessa tietoa mm. jäsenasioista, tulevan kauden virkailijoiden koulutuksista

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

Kauden 2015-2016 tapahtumista. Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen

Kauden 2015-2016 tapahtumista. Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen Kauden 2015-2016 tapahtumista Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen Koulutus- ja jäsenkysely Klubikysely 26/52= 50% vastasi Syy: Halu vaikuttaa ja antaa palautetta Nyt virkailijakoulutukseen

Lisätiedot

Johtamisvalmennus 7.8.2010

Johtamisvalmennus 7.8.2010 Johtamisvalmennus 7.8.2010 Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Kauden 2010 2011 teema: Eteenpäin yhdessä toimien Framåt tillsammans 1 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010 2015 Arvot Isänmaa

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 31.08.2013 klo 10.00 Paikka: Ravintola Riihikelo Riihivuori, Riihivuorentie 313 Muurame KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

Lions Clubs International 107-B Finland KOKOUSPÖYTÄKIRJA

Lions Clubs International 107-B Finland KOKOUSPÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS III 28.1.2016 KLO 18.00 Westerby Gård, Västerbyntie 95, Inkoo 1. Kokouksen avaus leijonahenki DG Kari Eväsoja a. Piirikuvernööri toivotti piirihallituksen tervetulleiksi

Lisätiedot

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme?

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lions-kampanjat kaudella 2016-1. Punainen Sulka 2017 Lions-liiton rekisteröity tuotemerkki Lionit ovat vuodesta 1972 keränneet Punainen Sulka kampanjoissa noin

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45.

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45. Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 2 / 2012-2013 Lauantai 1. joulukuuta 2012 klo 9.30 14.00 Hotelli Iso-Valkeinen, Kuopio PÖYTÄKIRJA 2. VDG Pekka Seppä toivotti kokousvieraat tervetulleeksi kauden

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

PIIRIHALLITUS LIONS 107-K 2014-2015 16.08.2014. Julkiset piirihallituksen sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@lions.fi

PIIRIHALLITUS LIONS 107-K 2014-2015 16.08.2014. Julkiset piirihallituksen sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@lions.fi Julkiset piirihallituksen sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@lions.fi Piirihallituksen kokoukset (alustavat), aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin 1. kokous to 18.9.2014 alue 1 2. kokous la 13.12.2014

Lisätiedot

Lions-aiheisen DVD filmin (n.10 min) esityksen jälkeen puolisot, 10 henkilöä siirtyivät omaan ohjelmaan.

Lions-aiheisen DVD filmin (n.10 min) esityksen jälkeen puolisot, 10 henkilöä siirtyivät omaan ohjelmaan. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland. Piirikuvernööri, DG 2012-2013 Seppo Rajamäki ja puoliso Maria Distriktsguvernör DG 2012 2013 Seppo Rajamäki ja puoliso Maria Lions

Lisätiedot

PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT

PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT AVAINALUEET: GLT on piirihallituksen jäsen GLT laatii vuosittain johtajakoulutussuunnitelman yhdessä GLT -tiimin kanssa GLT laatii

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

Tervetuloa verkostoituneen Lions-tiimin toimintaan

Tervetuloa verkostoituneen Lions-tiimin toimintaan Tervetuloa verkostoituneen Lions-tiimin toimintaan Miksi haluan olla Lions 107-G piirihallituksen jäsen 26.11.2012 Jari Rytkönen 1. VDG 2012-2013 107-G Klubi: LC Uurainen E-mail jari@rytkonen.cc GSM 045

Lisätiedot

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi PÖYTÄKIRJA Osallistujat: Vieraat: Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, PDG Seppo

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

D107-I PIIRIKOKOUS

D107-I PIIRIKOKOUS D107-I PIIRIKOKOUS 25.4.2015 PÖYTÄKIRJA Aika: 25.4.2015 klo 12:45-15:47 Paikka: Kokkokankaan seurakuntakeskus, Kissaojantie 12 Kempele Läsnä: Liite 1, klubien valtakirjat, 36 kpl. Edellisen piirikokouksen

Lisätiedot

107 G piirin toimintasuunnitelma

107 G piirin toimintasuunnitelma 107 G piirin toimintasuunnitelma 2016-2017 Se henki, jonka saimme sydämeen, se vahvana on siellä edelleen. Me yhteistyöllä voimme rakentaa, nyt maailmasta vielä parempaa. Toimintaperiaatteet Järjestön

Lisätiedot

Nuorisotyökysely 2015 I-piiri. Kooste 2VDG Seppo Saarela

Nuorisotyökysely 2015 I-piiri. Kooste 2VDG Seppo Saarela Nuorisotyökysely 2015 I-piiri Kooste 2VDG Seppo Saarela Kyselyn tarkoitus Kesätehtävä lohkon puheenjohtajille (LPJ) - Klubin hyvinvointikysely ja nuorisotyökysely Perehdyttää LPJ:t lohkonsa klubeihin Yhteistyön

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5, 93600 Kuusamo GSM Raija +35840 7390 413, Timo +358400 289 140 E-mail: raija.vare@lions.fi

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 DG Heikki Saarinen ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

Piiri G. Puolisokoulutus. Piirikokous 26.4.2014 Muurame. Taru Rytkönen

Piiri G. Puolisokoulutus. Piirikokous 26.4.2014 Muurame. Taru Rytkönen Puolisokoulutus Piirikokous 26.4.2014 Muurame Taru Rytkönen Lions-periaatteet Pidä päivätyötäsi kutsumuksena ja hoida työsi niin, että herätät luottamusta Pyri tekemään työsi menestyksellisesti. Olet oikeutettu

Lisätiedot

Lions Clubs International

Lions Clubs International Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2014-2015 Erkki Ammesmäki ja puoliso Anita Distriktsguvernör, DG 2014-2015 Erkki Ammesmäki och maka Anita Lions

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland LOHKON PUHEENJOHTAJA ALUEEN PUHEENJOHTAJA

Lions Clubs International MD 107 Finland LOHKON PUHEENJOHTAJA ALUEEN PUHEENJOHTAJA LOHKON PUHEENJOHTAJA ALUEEN PUHEENJOHTAJA 1 KOULUTUKSEN TAVOITE: Tiedät tehtäväsi tärkeyden Tiedät siihen kuuluvan byrokratian Sitoudut hoitamaan tehtävän Tiedät mistä olet vastuussa 2 Piirikuvernöörisi

Lisätiedot

Piiri 1390 piiriorganisaatio 2010-2011

Piiri 1390 piiriorganisaatio 2010-2011 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1390 FINLAND 01.12.20097TH Piiri 1390 piiriorganisaatio 2010-2011 1/5 Kuvernööri (DG) Timo Hänninen / Sysmä Kiinteistönvälitys Vääksyntie 217, 19700 Sysmä GSM 0400 468 772

Lisätiedot

Klubivirkailijoiden koulutus. - presidentti klubissa

Klubivirkailijoiden koulutus. - presidentti klubissa Klubivirkailijoiden koulutus - presidentti klubissa Kansainvälinen Kauden 2016-2017 teemat New Mountais to Climb Valloitamme uusia vuoria Kansallinen Tue nuorta itsenäisyyteen Piirin Yhdessä hyvää - lionshengessä

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Lions-liiton vuosikokous 2013 Heinolassa teki päätöksen palveluaktiviteetista sotiemme veteraanien hyväksi

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7 06.11.2014 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Valkean Joulu (edellinen tiedote) suli harvinaiseksi lumettomaksi Jouluksi. Tämä älköön

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 STRATEGIA 2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 Maan mahti voimakkain on yhteistyö VISIO 2015 Me olemme tunnettuja palveluistamme

Lisätiedot

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen I-piirin KOULUTUS D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen Koulutuksen toteutuminen Syksyllä osallistuneita n 300 henkilöä Elokuu LPJ 23.8 Oulu Syyskuu Lohko-/ aluekokous 24.9, aiheena mm brandiasiat uusien koulutus

Lisätiedot

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 Hyväksytty N-piirin vuosikokouksessa 24.4.2010 N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 DGe Tuomo Holopainen Teema: Eteenpäin - yhdessä toimien Framåt - tillsammans 1 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri SUOMEN LIONS-LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 4/2012-2013 MK 22.11..2012 1 (7) Julkaistaan www.lions.fi HALLITUS AIKA Perjantai 16.11.2012 klo 11.00 12.41 PAIKKA Hotelli Cumulus, Hämeenlinna LÄSNÄ Seppo Söderholm

Lisätiedot

I-piirin toimintasuunnitelma Hailuodosta Kuhmoon DGe Aarto Mäkinen

I-piirin toimintasuunnitelma Hailuodosta Kuhmoon DGe Aarto Mäkinen I-piirin toimintasuunnitelma 2016-2017 Hailuodosta Kuhmoon VISIOMME Rakennamme osaltamme tasa-arvoista yhteiskuntaa, (tietäen omat henkiset ja taloudelliset rajamme.) Tuottaen tekijöilleen hyvän mielen.

Lisätiedot

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K Piirikuvernööri Reijo Lyttinen 0563055/2489484 (Pirjo Järvi) 044-564 2 LC Kuopio/Päiväranta Suntionkatu 8 7420 Iisalmi 0400 23 722 reijo.lyttinen@kolumbus.fi I varapiirikuvernööri Tuula Väätäinen 09200034/096205

Lisätiedot

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen Derby Forum 2012-2013 DG Jukka Kärkkäinen Idea 2009-2010 Hahmottelu Kevät 2012 Työryhmän kokoaminen Syksy 2012 Kyselykaavakkeen suunnittelu Syksy 2012 Nettikysely 27.11. - 7.12.2012 Tulosten yhteenveto

Lisätiedot

Piiri 1390 piiriorganisaatio 2011-2012

Piiri 1390 piiriorganisaatio 2011-2012 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1390 FINLAND 19.03.2011/KI Piiri 1390 piiriorganisaatio 2011-2012 1/5 Kuvernööri (DG) Nimi/klubi Kari Itkonen, Jyväskylä-Interlux Taloustutkimus Tikantie 10, 40520 Jyväskylä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. LUOVIEN ALOJEN YRITYSTOIMINNAN KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Pekka Majuri piirikoordinaattori LC Helsinki/Itä pekkaolavi.majuri@kolumbus.fi 040 755 8554 Mitä veteraanit odottavat nyt? Miksi kaikki ajaa aina ohi,

Lisätiedot

POKKINEN. Lokakuu 2010. Kuva: Eero Kettunen. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958

POKKINEN. Lokakuu 2010. Kuva: Eero Kettunen. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 POKKINEN Lokakuu 2010 Kuva: Eero Kettunen LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 Kansainvälinen teema: Kotimainen teema: Piirimme teema: a Beacon of Hope - Toivon merkkituli Vastuu on minun Pienillä teoilla

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Ari Lindell ja puoliso Jaana Lions Club Loimaa/Tähkä, Mäntymäentie 5, 32210 LOIMAA GSM Ari 050-544 2979 GSM Jaana 050-387 1127

Lisätiedot

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1.

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto ja puoliso Silja Distriktsguvernör, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto och maka Silja Lions

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Lions Clubs International

Lions Clubs International Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2016-2017 Jarmo Hietala ja puoliso Paula Distriktsguvernör, DG 2016-2017 Jarmo Hietala och maka Paula Lions Club

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Vuosikokous 2013 Heinolassa päätti yksimielisesti toteuttaa kauden 2014-2015 aikana palveluaktiviteetin sotiemme veteraaneille (Tammenlehväsukupolvi)

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 6 02.12.2013 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Olemme vihdoin saaneet pientä esimakua valkoisista hangista ja pikkuraikkaista pakkasista.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2010 2011 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

Aihe: I-PIIRIN koulutus- ja jäsentoimikunnan 1. kokouksen muistio

Aihe: I-PIIRIN koulutus- ja jäsentoimikunnan 1. kokouksen muistio Vahvempina yhdessä - Palvelulla hyvinvointi Sitoutuneesti palvellen & Hetkeen tarttuen Aihe: I-PIIRIN koulutus- ja jäsentoimikunnan 1. kokouksen muistio Aika: Tiistaina 8.9. 2015 klo 14:30-16:30 Paikka:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 LIONS CLUB MYLLYKOSKI RY 1 ( 5 ) TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2010 2011 oli klubin 44. toimintavuosi. LC Myllykoski on perustettu 22.11.1967. Kansainvälisenä presidenttinä (IP)

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Klubin tiedot ja virkailijat MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.0 24.7.2015 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla,

Lisätiedot

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8. Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.2009 1 (3) Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunnan TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

Lisätiedot

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107-M Finland. Suomi-Finland 1917-2017. Jäsenjohtajakoulutus. 20.4.2015 Jäsenjohtajakoulutus / IPDG Matti Reijonen 1

Lions Clubs International MD 107-M Finland. Suomi-Finland 1917-2017. Jäsenjohtajakoulutus. 20.4.2015 Jäsenjohtajakoulutus / IPDG Matti Reijonen 1 Jäsenjohtajakoulutus 20.4.2015 Jäsenjohtajakoulutus / IPDG Matti Reijonen 1 Jäsenhuollon ohjaus Suuntaa antamassa liiton / piirin 1. strategia 2. toimintasuunnitelma 3. tavoitteet Oman klubin 1. strategia

Lisätiedot

Lohkon puheenjohtajan valmennus tiedätkö mikä on vastuusi?

Lohkon puheenjohtajan valmennus tiedätkö mikä on vastuusi? Lohkon puheenjohtajan valmennus 2016-2017 - tiedätkö mikä on vastuusi? Taito määrää sen, mitä kykenee tekemään. Motivaatio ratkaisee, mitä tekee. Asenteesta riippuu, kuinka hyvin sen pystyy tekemään 2016-2017

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri 2013-2014 District Governor Antti Hynnä (Anneli Mäkelä) Puh. 040 849 0048 antti.hynna@lions.fi 107-E

Lisätiedot

Tuottavuuden tunnusluvut Eteva. Markku Niemelä, toimitusjohtaja, Eteva Ossi Aura, työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, Terveystalo

Tuottavuuden tunnusluvut Eteva. Markku Niemelä, toimitusjohtaja, Eteva Ossi Aura, työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, Terveystalo Tuottavuuden tunnusluvut Eteva Markku Niemelä, toimitusjohtaja, Eteva Ossi Aura, työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, Terveystalo Eteva kuntayhtymä 47 omistajakuntaa 26 kunnan alueella 150 toimipaikkaa

Lisätiedot

Pöytäkirja. Lions 107 G-Piirin vuosikokous

Pöytäkirja. Lions 107 G-Piirin vuosikokous Lions 107 G-Piirin vuosikokous 13.4.2013 Viitasaarella, Viitasaari Areena, Koulutie 5, 44500 Viitasaari 1. Pidettiin hiljainen hetki ajasta ikuisuuteen siirtyneiden 107 G piirin Lionien muistoksi, ja sytytettiin

Lisätiedot

LC KAUHAJOKI / KATRILLI. kauhajoki.katrilli@lions.fi 107-F nro 918 Perustamispäivä 4.11.1998 Charter Night 13.2.1999

LC KAUHAJOKI / KATRILLI. kauhajoki.katrilli@lions.fi 107-F nro 918 Perustamispäivä 4.11.1998 Charter Night 13.2.1999 Versio 16.4.2015, hyväksytty kokouksessa KLUBIKÄSIKIRJA LC KAUHAJOKI / KATRILLI kauhajoki.katrilli@lions.fi 107-F nro 918 Perustamispäivä 4.11.1998 Charter Night 13.2.1999 2TO1900 Kauhajoen Krouvi Topeeka

Lisätiedot

107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle

107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle The International Association of Lions Clubs Suomi 107 G-piiri, 1.VDG Pirkko Kokkonen 107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle 2010-2011 Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN

Lisätiedot

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Presidentti Teppo Luoto p. 050-45 84570 teppo.luoto@kolumbus.fi Lions tunnuslause - Organisations valspråk Järjestömme tunnuslause We serve - Me palvelemme - Vi tjänar

Lisätiedot

KLUBISIHTEERI lyhyt versio

KLUBISIHTEERI lyhyt versio KLUBISIHTEERI lyhyt versio Materiaali on Power Point-muodossa osoiteessa: WWW.lions.fi Jäsenkeskus Tietoluola Koulutusmateriaalit PowerPoint -esitykset 1 Sihteerin tehtävät Valmistelut ennen toimintakautta

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. KLUBISIHTEERIN koulutus. Laihialla16.4.2011. Piirisihteeri Tapio Seppä-Lassila D 107-F / TSL

Lions Clubs International MD 107 Finland. KLUBISIHTEERIN koulutus. Laihialla16.4.2011. Piirisihteeri Tapio Seppä-Lassila D 107-F / TSL KLUBISIHTEERIN koulutus Laihialla16.4.2011 Piirisihteeri Tapio Seppä-Lassila 1 KOULUTUKSEN TAVOITE: Tiedät tehtäväsi tärkeyden Tiedät siihen kuuluvan byrokratian Tiedät tärkeimmät ilmoitukset Osaat täyttää

Lisätiedot