Tuottavuutta yhdessä sopien

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuottavuutta yhdessä sopien"

Transkriptio

1 Tuottavuutta yhdessä sopien EK-STTK tuottavuusseminaari Vesa Müller 11. helmikuuta

2 Finnair helmikuuta 2013

3 Finnair tänään Liikevaihto 2,3 miljardia euroa vuonna 2011; kasvu 12 % Kasvu jatkui 2012, rakennemuutos- ja säästöohjelman ansiosta taloudellinen tila alkoi parantua Lähes 7000 työntekijää; heistä puolet ns. lentävää henkilökuntaa Yli 8 miljoonaa matkustajaa vuosittain, kasvu lähinnä Aasiasta Moderni laivasto Osa Helsinki-Vantaan lentokentän ekosysteemiä: lentokenttäalueella toimii noin 1300 yritystä, joilla on yhteensä noin työntekijää alueella.

4 Finnair on silta idän ja lännen välillä 11 Aasian kohdetta, noin 50 Euroopan kohdetta 13 Aasian kohdetta kesällä 2013 Aikataulut suunniteltu jatkoyhteyksiä silmällä pitäen Ilman Aasia-strategiaa nykymuotoista Finnairia ei olisi

5 Lentoliikenteen muutos helmikuuta 2013

6 Taustaa Lentoliikenne oli vuosikymmeniä säänneltyä ja kilpailu oli rajoitettua => Kansallinen monopoli Hinnoittelu oli lentoyhtiöiden yhdessä sopimaa => Kartelli Valtiot pystyivät käyttämään devalvaatiota osana tulopolitiikka Ammattiliitot ovat perinteisesti olleet vahvoja => TES:t varsin kattavia, sovittu hyvinkin yksityiskohtaisesti sellaisistakin asioista, jotka muilla aloilla määritelty yritysten erilaisissa sisäisissä ohjesäännöissä Presentation / Firstname Lastname 11. helmikuuta

7 Taustaa USA:ssa lentoliikenteen rajoituksia ja sääntelyä alettiin purkaa 80-luvulla EU:n sisällä kilpailua alettiin vapauttaa 1992 lähtien (hinnat ja kabotaasi) Suomen liityttyä EMUun, ei devalvaatio ollut enää mahdollinen Markkinoille tuli kevyen kulu- ja organisaatiorakenteen omaavia halpalentoyhtiöitä Presentation / Firstname Lastname 11. helmikuuta

8 Taustaa Lentolippujen hinnat laskivat merkittävästi Perinteiset lentoyhtiöt vastasivat hinnoitteluun tehden merkittäviä tappioita => Perinteiset lentoyhtiöt ovat pakotettuja rakennemuutokseen Presentation / Firstname Lastname 11. helmikuuta

9 Nettotulos, % Perinteisillä yhtiöillä haasteita, pienempiä yhtiöitä konkurssiin 2012 Ryanair EasyJet Icelandair BA/Iberia Lufthansa SAS Norwegian AF/KLM Finnair Air Berlin 9

10 Perinteiset lentoyhtiöt taistelevat elintilasta LH 1,5 mrd säästöt 2015 mennessä Austrianilla 20-25% kustannusalenema siirtämällä toiminta sekä lentäjien ja CA:iden TES:t Tyroleanille Air France parantaa lentäjien käytön tehokkuutta 20% muutosohjelmalla 2015 mennessä SAS 4EXCELLENCE ohjelma tavoitteli 3-5% vuosittaista parannusta Tämän jälkeen konkurssiuhan pakottamana merkittäviä säästösopimuksia henkilöstön kanssa 10

11 Tuottavuutta yhdessä sopien helmikuuta 2013

12 Sopimusalat Finnairissa

13 TES-neuvottelukierros SLL TES-neuvottelukierroksen kick-off 3/2011 Autosopimus 6/2011 TES alku 6/2011 Koettiin tärkeäksi, että taustaksi käytetään yhteistä numerodataa => Luottamus Pitkän neuvottelun haasteena tavoitteen liukuminen Työskentely pääosin pienryhmissä, useita kymmeniä kokouksia aihealueittain Mm. eläkelaskennassa molemmilla omat aktuaarit Presentation / Firstname Lastname 11. helmikuuta

14 TES-neuvottelukierros SLL Sovittelun kautta, koska raamiratkaisu ei huomioinut paikallisia tarpeita Työehtosopimus pitkän neuvottelun jälkeen 12/2011 TES:ssä sovittiin edelleen jatkoneuvotteluista tuottavuuden parantamiseksi Toinen perättäinen tuottavuutta parantava TESkierros Presentation / Firstname Lastname 11. helmikuuta

15 TES-neuvottelukierros SLL Koulutus-/urakiertomuutoksia Vapaapäiväjärjestelmän muutoksia Palkkausjärjestelmän muutoksia, lähinnä lisien rajoituksia ja yksi vuosikorotus jätettiin väliin, sekä luovuttiin kannustinpalkkiosta Eläkejärjestelmään muutoksia Varallaolo ja muihin joustavuutta lisääviin käytäntöihin muutoksia Embraer-liikenteen ulkoistus ja lentäjien sopimus Presentation / Firstname Lastname 11. helmikuuta

16 Miksi onnistuttiin? Tunnistettiin toimialan tilanne Selkeä tavoite Uskottava benchmark oleellisimpiin kilpailijoihin Vertailu markkinapalkkaan Faktapohjaisuus Yhteistyö laskennassa, yhteiset olettamat Laskennan reaaliaikaisuus Pienryhmätyöskentely Asioista ääneen ja suoraan puhuminen Eläketyöryhmä Haettiin ensin yhdessä oppia eläkejärjestelmään ja sen kehittämisvaihtoehtoihin (jaettu ymmärrys) Osapuolten eläkekonsultit tekivät laskentaa yhdessä Yhteisten tavoitteiden hakeminen Esim. EMJ-liikkeenluovutus ja lentäjiä koskevat vuokrausjärjestelyt

17 helmikuuta 2013 Presentation / Firstname Lastname

Finnair sijoituskohteena

Finnair sijoituskohteena Finnair sijoituskohteena Rahapäivä 17.9.2013 Mari Reponen Finnair IR 1 17/09/2013 Finnair sijoituskohteena - Rahapäivä 2013 90-vuotias verkostolentoyhtiö 8,8 miljoonaa matkustajaa 95 097 lentoa 30 366

Lisätiedot

Lentoyhtiöt siistivät lipunmyyntisivustojaan

Lentoyhtiöt siistivät lipunmyyntisivustojaan IP/09/783 Bryssel 14. toukokuuta 2009 Lentoyhtiöt siistivät lipunmyyntisivustojaan Tänään julkistetut EU:n laajuisen selvityksen tulokset osoittavat, että lentoyhtiöiden lipunmyyntisivustot ovat nyt selvästi

Lisätiedot

1Q 2013 Tulos. Finnair 1Q 2013 Tulos, 26.4.2013

1Q 2013 Tulos. Finnair 1Q 2013 Tulos, 26.4.2013 1Q 2013 Tulos 1 Markkinaympäristö edelleen haastava IATA:n mukaan, Tulosparannuskehitys pysähtyi Euroopassa jo Q4 2012 aikana, tulokset edellisvuoden tasolla Öljyn hinta laski maaliskuussa, hintataso kuitenkin

Lisätiedot

Lentoliikenne Euroopassa ja Suomessa

Lentoliikenne Euroopassa ja Suomessa Lentoliikenne Euroopassa ja Suomessa Aviation Day 20.10.2015 Kuopio Kari Savolainen Tiesitkö, että Finavia omistaa, ylläpitää ja kehittää 24 lentoaseman verkostoa sekä tuottaa lennonvarmistuspalvelut koko

Lisätiedot

Käyttöohje e-travel Single View

Käyttöohje e-travel Single View e-travel Single View Carlson Wagonlit Travel Online Helpdesk Puhelin: +358 (0)205 615 531 Sähköposti: Copyright 2007-2013 CWT SISÄLLYSLUETTELO 1 Mikä on Single View... 3 2 e-travel kirjautuminen... 3 3

Lisätiedot

E U R O O P P A - V E R T A I L U. Destination. Time Flight Gate M A T K A I L U R O V A N I E M K L U S T E R I

E U R O O P P A - V E R T A I L U. Destination. Time Flight Gate M A T K A I L U R O V A N I E M K L U S T E R I LENTOLIIKENTEEN KEHITTÄMISHANKE Destination E U R O O P P A - V E R T A I L U Time Flight Gate 1 8 0 5 M A T K A I L U R O V A N I E M K L U S T E R I I Markkinatilanne Lennonvarmistus Lentoasemien ja

Lisätiedot

Finnair sijoituskohteena Pörssi-ilta 24.11.2014, Helsinki

Finnair sijoituskohteena Pörssi-ilta 24.11.2014, Helsinki Finnair sijoituskohteena Pörssi-ilta 24.11.2014, Helsinki Pekka Vauramo toimitusjohtaja 1 Finnair on verkostolentoyhtiö joka yhdistää Aasian ja Euroopan liikenteen jakauma 5% 3% Yli 9 miljoonaa matkustajaa

Lisätiedot

Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella

Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella Helsinki, Itämeri, Eurooppa, Aasia Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella Toimitusjohtaja Samuli Haapasalo Helsingin kaupungin kansainvälisen toiminnan kumppanuusseminaari 27.10.2010

Lisätiedot

suurtuotannon etujen takia yritys pystyy tuottamaan niin halvalla, että muut eivät pääse markkinoille

suurtuotannon etujen takia yritys pystyy tuottamaan niin halvalla, että muut eivät pääse markkinoille KILPAILUMUODOT Kansantaloustieteen lähtökohta on täydellinen kilpailu. teoreettinen käsitteenä tärkeä Yritykset ovat tuotantoyksiköitä yhdistelevät tuotannontekijöitä o työvoimaa o luonnon varoja o koneita

Lisätiedot

kehittämiseksi vuosien 2010 2012 aikana JOKO1202 Strategia 2 Pikka-Maaria Laine Harri Heikkilä 14353 hheikkil@ulapland.fi 26.11.

kehittämiseksi vuosien 2010 2012 aikana JOKO1202 Strategia 2 Pikka-Maaria Laine Harri Heikkilä 14353 hheikkil@ulapland.fi 26.11. Suunnitelma Finnairkonsernin liiketoiminnan kehittämiseksi vuosien 2010 2012 aikana JOKO1202 Strategia 2 Pikka-Maaria Laine Harri Heikkilä 14353 hheikkil@ulapland.fi 26.11.2009 Finnair Finnair on Suomen

Lisätiedot

Käyttöohje e-travel Single View

Käyttöohje e-travel Single View e-travel Single View Carlson Wagonlit Travel Online Helpdesk Puhelin: +358 (0)205 615 531 Sähköposti: Copyright 2007-2013 CWT SISÄLLYSLUETTELO 1 Mikä on Single View... 3 2 e-travel kirjautuminen... 3 3

Lisätiedot

Finnair konserni Osavuositulos

Finnair konserni Osavuositulos Finnair konserni Osavuositulos 1.1.-3.9.21 Q3 lyhyesti 1. New Yorkin terrori-isku 2. Liikevaihto laski 4,4% (18,1 milj. euroa) 3. Matkustajaliikenteen yksikkötuotot laskivat 4. Liiketappio 1, milj. euroa

Lisätiedot

Kaupallisen lentoliikenteen toimintaympäristön murros ja lentoliikenteen turvallisuus

Kaupallisen lentoliikenteen toimintaympäristön murros ja lentoliikenteen turvallisuus Kaupallisen lentoliikenteen toimintaympäristön murros ja lentoliikenteen turvallisuus Taustainfo medialle 26.10.2012 Trafin auditorio Erityisasiantuntija Mette Vuola Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Lisätiedot

Finnair konserni Tilinpäätös 1.1.-31.12.2001

Finnair konserni Tilinpäätös 1.1.-31.12.2001 Finnair konserni Tilinpäätös 1.1.-31.12.2001 Alan yleistilanne Keväällä kysyntä kääntyi laskuun Syyskuun tapahtumat Kauneuskilpailusta eloonjäämistaisteluksi Tuotannon leikkaukset 10-25 %, kalustoa pois

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTYÖTÄ MAASSA JA ILMASSA

YMPÄRISTÖTYÖTÄ MAASSA JA ILMASSA YMPÄRISTÖTYÖTÄ MAASSA JA ILMASSA Lehdistötilaisuus 14.4.2008 1 13/04/2008 Kati Ihamäki Helsinki on aina matkan varrella Euroopan ja Aasian välillä kulkee nyt noin 30 miljoonaa matkustajaa vuodessa. Markkinat

Lisätiedot

Korvaushakemusten hylkäämisten analyysi

Korvaushakemusten hylkäämisten analyysi EC261 Lentomatkustajien oikeudet Korvaushakemusten hylkäämisten analyysi AirHelp Marraskuu 2014 EU Lentomatkustajien oikeudet EC261 2004 lähtien on ollut voimassa asetus EC261/2004 jonka perusteella matkustajille

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Finnairin yhtiökokous 24.3.2011 Messukeskus, Helsinki

Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Finnairin yhtiökokous 24.3.2011 Messukeskus, Helsinki Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Finnairin yhtiökokous 24.3.2011 Messukeskus, Helsinki Presentation / Firstname Lastname 24. maaliskuuta 2011 1 Vuoden 2010 pääkohdat Toimiala kääntyi kasvuun Matkustaja-

Lisätiedot

Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2012 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO 2 PALKKOJEN KOROTTAMINEN Palkkojen

Lisätiedot

Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008

Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 1 31/10/2008 Presentation name / Author Lentoliikenteessä meneillään historiallinen murros Polttoaineen voimakas hinnan nousu pilasi tämän vuoden tulokset,

Lisätiedot

Kansainvälisen lentoliikenteen markkinaehtoinen päästöjen hyvitysjärjestelmä

Kansainvälisen lentoliikenteen markkinaehtoinen päästöjen hyvitysjärjestelmä Kansainvälisen lentoliikenteen markkinaehtoinen päästöjen hyvitysjärjestelmä Liikenne- ja viestintävaliokunta 09.06.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kv. lentoliikenteen markkinaehtoinen päästöjen

Lisätiedot

20 000 000 3 400 000 500 000 100 99.88 39 8

20 000 000 3 400 000 500 000 100 99.88 39 8 20 000 000 3 400 000 500 000 100 99.88 39 8 Lentoliikenteen tulevaisuus Write - mitä here on odotettavissa? your presentation name Tero Taskila Lentoliikenne on murroksessa Markkinat ovat erittäin herkkiä

Lisätiedot

Globaalit lentoliikennemarkkinat ja Suomen lentoliikenne

Globaalit lentoliikennemarkkinat ja Suomen lentoliikenne Globaalit lentoliikennemarkkinat ja Suomen lentoliikenne Skål International Helsinki Timo Järvelä Finavia Agenda 1. Finavia & Suomen lentoliikenne lyhyesti 2. Toimialan globaalit muutostekijät 1. Kasvun

Lisätiedot

Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö. Sijoitusristeily 23. 24.3.2007

Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö. Sijoitusristeily 23. 24.3.2007 Matkalla Aasiaan Taneli Hassinen viestintäpäällikkö Sijoitusristeily 23. 24.3.2007 Finnair on matkalla kasvuun Keskittyminen Eurooppa-Aasia -liikenteeseen Voimakkaasti kasvava kysyntä Moderni laivasto

Lisätiedot

Tuottavan osinkosijoittamisen asiantuntija

Tuottavan osinkosijoittamisen asiantuntija Tuottavan osinkosijoittamisen asiantuntija Osinkosijoittaminen epävarmassa Presentaation sisältö: markkinatilanteessa Dividend House lyhesti Osingon merkitys sijoittamisessa Laadukkaiden osingonmaksajien

Lisätiedot

Loppumattomat säästöt ja ketjutetut alihankinnat? Lentoliikenteen tila ja matkustajan oikeus turvalliseen lentomatkaan

Loppumattomat säästöt ja ketjutetut alihankinnat? Lentoliikenteen tila ja matkustajan oikeus turvalliseen lentomatkaan Loppumattomat säästöt ja ketjutetut alihankinnat? Lentoliikenteen tila ja matkustajan oikeus turvalliseen lentomatkaan Taustainfo medialle 26.10.2012 ylijohtaja Pekka Henttu Vastuullinen liikenne. Yhteinen

Lisätiedot

Glaston tammi-maaliskuu 2016

Glaston tammi-maaliskuu 2016 Glaston tammi-maaliskuu 2016 28.4.2016 Q1 lyhyesti Saadut tilaukset olivat 25,0 (22,5) M Tilauskanta 31.3.2016 oli 34,5 (52,8) M Liikevaihto oli 29,4 (26,3) M Vertailukelpoinen liikevoitto oli 0,7 (1,2)

Lisätiedot

Ajankohtaista tuottavuudesta ja palkitsemisesta. niilo.hakonen@ek.fi 11.2.2011

Ajankohtaista tuottavuudesta ja palkitsemisesta. niilo.hakonen@ek.fi 11.2.2011 Ajankohtaista tuottavuudesta ja palkitsemisesta niilo.hakonen@ek.fi 11.2.2011 Työolobarometrien tuloksia: Työelämän laatu kouluarvosanalla mitattuna 2004-2010 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 10 9 8,9

Lisätiedot

Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta

Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta 1.2.28 Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta Tutkimus Turun yliopiston työoikeuden tutkijaryhmä on professori Martti Kairisen johdolla selvittänyt vuosien 25

Lisätiedot

Finnair-konserni Osavuosikatsaus

Finnair-konserni Osavuosikatsaus Finnair-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 1 08/08/2008 Presentation name / Author Lentoliikenteessä meneillään historiallinen murros Polttoaineen hinta kuristaa toimialaa Lentolippujen keskihinnat

Lisätiedot

Infra-alan innovaatiojärjestelmän. kehittäminen

Infra-alan innovaatiojärjestelmän. kehittäminen Infra-alan innovaatiojärjestelmän kehittäminen Infra-alan innovaatiojärjestelmä Hankkeen organisointi ja aikataulu hankkeen avainhenkilöt DI Lauri Merikallio (Tieliikelaitos) KTM Mari-Anna Vallas (Tieliikelaitos)

Lisätiedot

Finnair-konserni Tilinpäätös

Finnair-konserni Tilinpäätös Finnair-konserni Tilinpäätös 1.1.-31.12.2008 1 05/02/2009 Presentation name / Author Lentoliikenne globaalissa kurimuksessa Polttoaineen hinnan ääripäät neljässä kuukaudessa Lentoliikenteen kysyntäpudotus

Lisätiedot

DB Schenker ja Kiitolinja Yritysesittely ja palvelut. Rauli Werdermann Tullikoulu 23.4.2013

DB Schenker ja Kiitolinja Yritysesittely ja palvelut. Rauli Werdermann Tullikoulu 23.4.2013 DB Schenker ja Kiitolinja Yritysesittely ja palvelut Rauli Werdermann Tullikoulu 23.4.2013 Tätä me olemme Deutsche Bahn DB Schenker DB Schenker Suomessa Suomen tunnuslukuja Kiitolinja Tätä me olemme Deutsche

Lisätiedot

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Oxford Economics yhteenveto Helsinki 2012 To represent, lead and serve the airline industry Lentoliikenne : Taloudellisen kasvun perusta On kustannustehokasta

Lisätiedot

MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS

MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS 25.6.2008 Sakari Aalto 2 MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 28.4.2011 Finnairin ensimmäinen vuosineljännes 2011. Ensimmäisen vuosineljänneksen pääkohdat

Osavuosikatsaus 28.4.2011 Finnairin ensimmäinen vuosineljännes 2011. Ensimmäisen vuosineljänneksen pääkohdat Osavuosikatsaus 28.4.2011 Finnairin ensimmäinen vuosineljännes 2011 Ensimmäisen vuosineljänneksen pääkohdat 1 Toimiala jatkaa kasvu-uralla Lentoliikenne jatkaa kasvuaan: IATA arvioi toimialan globaalin

Lisätiedot

AVIAPOLIS, LEHDISTÖKIERTUE 10.11.2008. Ajankohtaista Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen

AVIAPOLIS, LEHDISTÖKIERTUE 10.11.2008. Ajankohtaista Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen AVIAPOLIS, LEHDISTÖKIERTUE 10.11.2008 Ajankohtaista Helsinki-Vantaan lentoasemalla Lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen HELSINGIN HUBIN ASEMA Helsingissä on Euroopan / Aasian hub vain, jos Helsinki pystyy

Lisätiedot

Lentoasemaverkoston kehittäminen. Toimitusjohtaja Kari Savolainen Lapin liikennefoorumi 2013 11.6.2013

Lentoasemaverkoston kehittäminen. Toimitusjohtaja Kari Savolainen Lapin liikennefoorumi 2013 11.6.2013 Lentoasemaverkoston kehittäminen Toimitusjohtaja Kari Savolainen Lapin liikennefoorumi 2013 11.6.2013 Finavia lyhyesti Finavia on palveluyritys, joka mahdollistaa sujuvan ja turvallisen lentoliikenteen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön 1.12.2004 antamien neuvottelu- ja sopimusohjeiden mukaisesti sovittiin seuraavaa:

Valtiovarainministeriön 1.12.2004 antamien neuvottelu- ja sopimusohjeiden mukaisesti sovittiin seuraavaa: TES: 313013 PL: 01 Pöytäkirja Merenkulkulaitoksen, Suomen Erityisteknisten Liitto SETELI ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välisestä työehtosopimusneuvottelusta, joka pidettiin 17.2.2005 Merenkulkulaitoksessa.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 27.10.2011 Finnairin kolmas vuosineljännes 2011

Osavuosikatsaus 27.10.2011 Finnairin kolmas vuosineljännes 2011 Osavuosikatsaus 27.10.2011 Finnairin kolmas vuosineljännes 2011 Q3 Pääkohdat Voitollinen kolmas vuosineljännes lyhyesti: Aasian yritysmyynnin kasvu lähes 50 % Finnair kolmen suurimman joukossa Eurooppa-Aasia-liikenteessä

Lisätiedot

Finnair Kolmannen vuosineljänneksen tulos

Finnair Kolmannen vuosineljänneksen tulos Finnair Kolmannen vuosineljänneksen tulos 31.10.2014 Toimitusjohtaja Pekka Vauramo Talousjohtaja Erno Hildén 1 Markkinaympäristö yhä vaikea etenkin kotimaassa Suomen talouden heikko tilanne näkyi liikematkustuksen

Lisätiedot

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-

Lisätiedot

L E N T O L I I K E N T E E N M E R K I Y S. Destination. Time Flight Gate M A T K A I L U R O V A N I E M K L U S T E R I

L E N T O L I I K E N T E E N M E R K I Y S. Destination. Time Flight Gate M A T K A I L U R O V A N I E M K L U S T E R I Itä- ja Pohjois-Suomen LENTOLIIKENTEEN KEHITTÄMISHANKE Destination L E N T O L I I K E N T E E N M E R K I T Y S Time Flight Gate 1 8 0 5 M A T K A I L U R O V A N I E M K L U S T E R I I Aluetaloudelliset

Lisätiedot

Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 6.6.2014. Virkamatka. Tilitystulokset ja kustannusten kohdistus

Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 6.6.2014. Virkamatka. Tilitystulokset ja kustannusten kohdistus Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 6.6.2014 Sivu: 1 / 5 Matkakululaskelma Virkamatka Liikanen Erkki matka 15001 31.03.2014-03.04.2014 Matkan Pvm. Tapahtuma Maa Paikka Syy 31.03.2014

Lisätiedot

S A A V U T E T J A V A E U U S T A V I K L U S T E R I 1 8 0 5 M A T K A I L U. Liikenneasiantuntija Hanne Junnilainen Lapin liitto

S A A V U T E T J A V A E U U S T A V I K L U S T E R I 1 8 0 5 M A T K A I L U. Liikenneasiantuntija Hanne Junnilainen Lapin liitto S A A V U T E T J A V A E T A V U U S 1 8 0 5 M A T K A I L U R O V N I E M I K L U S T E R I Liikenneasiantuntija Hanne Junnilainen Lapin liitto UNWTO Airbus 60 000 000 60 000 000 50 000 000 50 000 000

Lisätiedot

2012 Tulos Mika Vehviläinen Toimitusjohtaja

2012 Tulos Mika Vehviläinen Toimitusjohtaja 2012 Tulos Mika Vehviläinen Toimitusjohtaja 1 Agenda Markkinaympäristö Q4 Liiketoiminta ja strategian toteutus Näkymät Talous 2 Markkinaympäristö IATA:n mukaan, Globaali lentomatkustus kasvaa edelleen,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 2. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009

Lisätiedot

ALVELUMUOTOILU MUOTITERMISTÄ KIINTOTÄHDEKSI?

ALVELUMUOTOILU MUOTITERMISTÄ KIINTOTÄHDEKSI? ALVELUMUOTOILU MUOTITERMISTÄ KIINTOTÄHDEKSI? Miksi teema on kiinnostava Mitä maailmassa tapahtuu - 1 Perinteisten lentoyhtiöiden rinnalle syntyi halpalentoyhtiöt, jotka haastoivat asiakaslähtöisyyden koko

Lisätiedot

11 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, Ch 17)

11 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, Ch 17) 11 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, Ch 17) Oligopoli on markkinamuoto, jossa markkinoilla on muutamia yrityksiä, jotka uskovat tekemiensä valintojen seurauksien eli voittojen riippuvan

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 2.3.214 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Palvelumme tukevat

Lisätiedot

Osapuolet toteavat, että uusi työehtosopimus korvaa 1.2.2017 lukien osapuolten kesken ajalle 1.3.2014-31.1.2017 allekirjoitetun työehtosopimuksen.

Osapuolet toteavat, että uusi työehtosopimus korvaa 1.2.2017 lukien osapuolten kesken ajalle 1.3.2014-31.1.2017 allekirjoitetun työehtosopimuksen. NEUVOTTELUTULOS VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISEKSI TYÖMARKKINAKESKUSJÄRJESTÖJEN KILPAILUKYKYSOPIMUKSEN MUKAISESTI 1.2.2017-31.1.2018 1. Keskusjärjestöjen kilpailukykysopimus ja

Lisätiedot

Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija

Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija Visio Seurantaryhmä: Lentoliikenne tukee Suomen talouden kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia sekä maamme kilpailukykyä.

Lisätiedot

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Agenda Avaus ja esittäytyminen Yrityskohtainen sopiminen (paikallinen sopiminen) Taustat ja tavoite Ohjeet Miten syksyn 2011 palkkaneuvottelut sujuivat?

Lisätiedot

Pk-instrumentti: Mitä komissio haluaa? Elina Holmberg EUTI, Tekes 3.6.2015

Pk-instrumentti: Mitä komissio haluaa? Elina Holmberg EUTI, Tekes 3.6.2015 Pk-instrumentti: Mitä komissio haluaa? Elina Holmberg EUTI, Tekes 3.6.2015 Komissio haluaa löytää kasvuhaluiset ja -kykyiset pk-yritykset ja auttaa niitä nopeampaan kansainväliseen kasvuun rahoituksen

Lisätiedot

KAJAANIN LENTOASEMAN KEHITTÄMISTILAISUUS. tiistaina 10.11.2015 klo 9:00 13. paikka osoite

KAJAANIN LENTOASEMAN KEHITTÄMISTILAISUUS. tiistaina 10.11.2015 klo 9:00 13. paikka osoite KAJAANIN LENTOASEMAN KEHITTÄMISTILAISUUS tiistaina 10.11.2015 klo 9:00 13 paikka osoite Tervetuloa Kajaanin lentoaseman kehittämistilaisuuteen! Tilaisuus on osa Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenteen kehittämishanketta,

Lisätiedot

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotto

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotto TES: 279201 Pöytäkirja 30.6.2005 Neuvotteluosapuolet ovat yksimielisiä seuraavasta: Allekirjoittamispöytäkirja, joka tehtiin puolustusministeriön ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n

Lisätiedot

FLYBE FINLAND Lapin liikennefoorumi 2013, Rovaniemi. 11.6.2013 / Mikko Sundström

FLYBE FINLAND Lapin liikennefoorumi 2013, Rovaniemi. 11.6.2013 / Mikko Sundström FLYBE FINLAND Lapin liikennefoorumi 2013, Rovaniemi 11.6.2013 / Mikko Sundström 1 Yhtiön tausta pääpiirteissään 60%:40% yhteisyritys Flybe ja Finnair, Finncommin osto 18.8.2011 Flyben brandi korvasi täysin

Lisätiedot

Windowsin kehitysvaiheet CT50A2602 Käyttöjärjestelmät

Windowsin kehitysvaiheet CT50A2602 Käyttöjärjestelmät Windowsin kehitysvaiheet CT50A2602 Käyttöjärjestelmät Oskar Paakkarinen 0398391 Outi Tikkala 103126 Petri Keronen 0398320 Tero Thil 0398443 Topi Ranta 0398401 Riikka Pitkälä 0383089 Windows= Microsoftin

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Johtaminen haastavassa ympäristössä Rahapäivä 16.09.2009. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj

Johtaminen haastavassa ympäristössä Rahapäivä 16.09.2009. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Johtaminen haastavassa ympäristössä Rahapäivä 16.09.2009 Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Sisältö Taloudellinen kehitys 1-6/2009 Markkinakehitys KONEen kehittämisohjelmat Johtaminen haastavassa

Lisätiedot

Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma

Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma 18.2.2014 18.2.2014 Page 1 Sisältö Strategiakaavio Päivitetyt tavoitteet, visio ja toimenpide-esitykset 18.2.2014 Page 2 Strategiakaavio Tavoitteet

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 Suomen suurin markkinaehtoinen vuokranantaja Historiansa suurin liikevaihto. Investoinnit kasvussa. Liikevaihto 1.1. 31.12.2014 miljoonaa euroa (346,6) Tulos 1.1. 31.12.2014

Lisätiedot

Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005

Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005 Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005 Vahvasti kannattava neljännes Kannattavuuskehitys jatkunut myönteisenä Kysyntä ja liikevaihto kasvoivat yli alan keskiarvon Tulos tuplaantui kalliista polttoaineesta

Lisätiedot

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia.

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia. Helsinki 213 2 Viron nopea talouskasvu 2-luvulla sekä Suomea alhaisempi palkkataso ja keveämpi yritysverotus houkuttelevat Suomessa toimivia yrityksiä laajentamaan liiketoimintaansa Virossa. Tässä tutkimuksessa

Lisätiedot

Tuloksellisuuserä 1.9.2010. Akavan Erityisalojen linjauksia

Tuloksellisuuserä 1.9.2010. Akavan Erityisalojen linjauksia Tuloksellisuuserä 1.9.2010 Akavan Erityisalojen linjauksia Linjauksia Järjestelyerän käytöstä sovitaan paikallisesti järjestöjen edustajien ja työnantajan kesken Työnantajan tarjottava tuloksellisuushankkeita

Lisätiedot

Yhtiökokous 22.3.2013

Yhtiökokous 22.3.2013 Yhtiökokous 22.3.2013 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 22.3.2013 Componenta 1 Vuosi 2012 lukuina 22.3.2013 2 Liikevaihto ja liikevoitto laskivat 800 700 600 681 48 576 545 60 50 40 500 452 30 30 Me 400

Lisätiedot

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU LIIKETALOUDEN KOULUTUSOHJELMA LENTOYHTIÖIDEN STRATEGIA- JA KANNATTAVUUSVERTAILU

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU LIIKETALOUDEN KOULUTUSOHJELMA LENTOYHTIÖIDEN STRATEGIA- JA KANNATTAVUUSVERTAILU METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU LIIKETALOUDEN KOULUTUSOHJELMA LENTOYHTIÖIDEN STRATEGIA- JA KANNATTAVUUSVERTAILU Antti Tonteri Liiketalouden koulutusohjelma Opinnäytetyö Toukokuu 2009 METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta; tuloksia sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjäfoorumin työskentelystä

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta; tuloksia sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjäfoorumin työskentelystä TEHOKKUUTTA PALVELUTUOTANTOON Huippuseminaari 26.11.2009 Hinnoittelu ja kustannuslaskenta; tuloksia sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjäfoorumin työskentelystä Vesa Ekroos KTM 4.12.2009 Vesa Ekroos 1

Lisätiedot

Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus

Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus 10.2.2016 Hakuprosessi Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin 4. Lataa hakemus osallistujaportaaliin

Lisätiedot

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY Helsingin seudun yritysraportti Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY Helsingin seutu on Suomen suurin tuotannon ja yritystoiminnan

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI KAINUUN YRITTÄJÄT KAINUUN LIITTO KAINUUN LENTOLIIKENNESELVITYS 2014

KAJAANIN KAUPUNKI KAINUUN YRITTÄJÄT KAINUUN LIITTO KAINUUN LENTOLIIKENNESELVITYS 2014 KAJAANIN KAUPUNKI KAINUUN YRITTÄJÄT KAINUUN LIITTO KAINUUN LENTOLIIKENNESELVITYS 2014 1 TAUSTAA... 3 TUTKIMUSMENETELMÄT... 4 ARVIOINNIN SISÄLTÖ... 5 TULOKSET... 12 YHTEENVETO... 22 AVOIMET PALAUTTEET...

Lisätiedot

FLYBE FINLAND Alueellisen lentoyhtiön näkökulma lentoliikennestrategiaan. LVM Lentoliikenneseminaari 30.10.2012 / Mikko Sundström

FLYBE FINLAND Alueellisen lentoyhtiön näkökulma lentoliikennestrategiaan. LVM Lentoliikenneseminaari 30.10.2012 / Mikko Sundström FLYBE FINLAND Alueellisen lentoyhtiön näkökulma lentoliikennestrategiaan LVM Lentoliikenneseminaari 30.10.2012 / Mikko Sundström 1 Agenda Yhtiön tausta ja avainluvut Alueellisen lentoliikenteen luonne

Lisätiedot

Finnair Osavuosikatsaus Heinä-syyskuu 2012

Finnair Osavuosikatsaus Heinä-syyskuu 2012 Finnair Osavuosikatsaus Heinä-syyskuu 2012 1 Sisältö Markkinaympäristö kolmannella vuosineljänneksellä Liiketoiminnan kehitys ja strategian toteutus Näkymät Q3 Luvut 2 Finnair osavuosikatsaus, 26.10.2012

Lisätiedot

Yritykset kunnan palvelutuotannossa

Yritykset kunnan palvelutuotannossa Yritykset kunnan palvelutuotannossa Päijät-Hämeen liitto, seminaarisarja 13.3.2013 Outi Hongisto Päijät-Hämeen Yrittäjät 1 Yritysrakenne Suomessa 0,2% Suuryritykset: 623 0,2% Suuryritykset (250- hlöä)

Lisätiedot

Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2004

Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2004 Finnair konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2004 Alan rakenteellinen kriisi jatkuu Lentoliikenteen kysyntä toipumassa viime vuosien ulkoisten shokkien jäljiltä Alan rakenteellinen kriisi jatkuu ylikapasiteetti

Lisätiedot

Asianajotoimisto Heikkilä & Co Helsinki Oy

Asianajotoimisto Heikkilä & Co Helsinki Oy Helsinki Oy SIIRTOHINNOITTELUA KOSKEVAT SÄÄDÖKSET, SUUNNITTELU JA DOKUMENTOINTI OTM Silja Takalo-Eskola Helsinki Oy Toisiinsa etuyhteydessä olevien yritysten välisten liiketoimien hinnoittelua Kyse konsernin

Lisätiedot

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010 Yrityskohtainen erä Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto Helsinki 24.3.2010 Ohjelma Ohjeita erän käytöstä Kokemuksia helmikuussa -09 paikallisesti neuvotellusta erän käytöstä Miten tästä eteenpäin

Lisätiedot

Eläkejärjestelmän luonne ja luottamus päätöksentekoon

Eläkejärjestelmän luonne ja luottamus päätöksentekoon Eläkejärjestelmän luonne ja luottamus päätöksentekoon Ville-Pekka Sorsa SoGE, University of Oxford Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto Esitelmä Työeläkepäivällä 2010 Helsingin

Lisätiedot

Hankintarenkaat ja hankintayhteistyö. Terveydenhuollon Atk-päivät 25.-26.5.2010 Tampere-talo

Hankintarenkaat ja hankintayhteistyö. Terveydenhuollon Atk-päivät 25.-26.5.2010 Tampere-talo Hankintarenkaat ja hankintayhteistyö Terveydenhuollon Atk-päivät 25.-26.5.2010 Tampere-talo Kuntien hankintamenot Kuntaorganisaatiot käyttävät tavaroiden, palveluiden ja käyttöomaisuuden hankintoihin tänä

Lisätiedot

Finnairin tulos Q2 2012. Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 10.8.2012

Finnairin tulos Q2 2012. Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 10.8.2012 Finnairin tulos Q2 2012 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 10.8.2012 1 Finnair Q2 tulos 10.8.2012 Sisältö Markkinaympäristö Q2 - pääkohdat Liiketoiminnan kehitys toisella vuosineljänneksellä Rakennemuutos

Lisätiedot

Lentoliikennestrategia. Mikael Nyberg, Yksikön päällikkö

Lentoliikennestrategia. Mikael Nyberg, Yksikön päällikkö Lentoliikennestrategia Mikael Nyberg, Yksikön päällikkö Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko 2012 Liikenteen visio 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä. Kehitetään palvelutason

Lisätiedot

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO Tehoa toimintaan Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO HR-tehtävistä 2/3 on perusrutiineja Ulkoistamalla henkilöstöhallinnon rutiinit voitte merkittävästi parantaa yrityksenne

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20

YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20 KUNTAJAKOSELVITYKSEN YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20 Seuraavat yleisötilaisuudet 14.11. klo 18.00 ja 18.12. klo 18.00 Seuraa ja anna palautetta www.jyvaskylanseutu.fi/kuntajako Materiaalia lisätään koko ajan

Lisätiedot

Aiesopimus - Future Learning Finland

Aiesopimus - Future Learning Finland Aiesopimus 1 (5) Aiesopimus - Future Learning Finland Future Learning Finland kansalliseen koulutusvientiklusteriin haetaan jäseniksi alan johtavia toimijoita, yrityksiä ja oppilaitoksia, joilla on tuotteita,

Lisätiedot

Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus. Helsinki 29.11.2012

Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus. Helsinki 29.11.2012 Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus Helsinki 29.11.2012 TOIMIALAN KUVAUS JA RAJAUS Muiden rakennuspuusepän tuotteiden valmistus TOL 1623, joka jakaantuu kahteen alatoimialaan: Puutalojen

Lisätiedot

Finnair 2. vuosineljänneksen tulos 14.8.2013

Finnair 2. vuosineljänneksen tulos 14.8.2013 1 Finnair 2. vuosineljänneksen tulos 14.8.2013 Finnairin kasvu jatkui toisella vuosineljänneksellä, tuottavuutta parannettava edelleen Tavoitteena kannattava kasvu huolimatta haasteista Liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarien kysely Venäjä-pakotteista Kohderyhmä: Suomen 19 kauppakamarin jäsenyritykset Kysely lähetetty:

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.

Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9. Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014 Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.2015 Kun euroa ajatellaan, on ajateltava suuria Tarkastusvaliokunta (TrVM

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti 1 Fortum Venäjällä Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti OAO Fortum (aiemmin TGC-10) Toimii Uralilla ja Länsi-Siperiassa Tjumenin ja Khanti- Manskin alueella öljyn ja kaasun tuotantoalueiden ytimessä sekä

Lisätiedot

Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla

Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla Hallitusseminaari 2011 Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry ISÄNNÖITSIJÄN VALINTA Milloin taloyhtiössä on oltava isännöitsijä?

Lisätiedot

Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä

Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä Finnairin strategia toiminut Aasian liikenteessä miljoonan matkustajan kasvu Aasian strategian myötä 2001 visio Pohjolan paras, eturivin eurooppalainen

Lisätiedot

Virallinen nimi: Kansallinen yritys- ja yhteisötunnus: 2

Virallinen nimi: Kansallinen yritys- ja yhteisötunnus: 2 Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosa Tietoja ja sähköiset lomakkeet: http://simap.ted.europa.eu Hankintailmoitus Direktiivi 2014/24/EU I kohta: Hankintaviranomainen I.1) Nimi ja osoitteet 1

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa Dilacomi-loppuseminaari 27.9.2013 Prof. Kai Kokko Sisältö Sääntelyn kokonaisvaltaisuus Sääntely ja lainsäädäntö Yritysten ympäristövastuu

Lisätiedot

Kuntien tuottavuuden mittaaminen. KEHTO-FOORUMI 3.10.2013 Kauko Aronen

Kuntien tuottavuuden mittaaminen. KEHTO-FOORUMI 3.10.2013 Kauko Aronen Kuntien tuottavuuden mittaaminen KEHTO-FOORUMI Kauko Aronen Miksi? V. 2009 hallitus kehysriihessä asetti 20 suurimalle kaupungille tehtävän laatia tuottavuusohjelma ja päätti sen seurannasta Tuottavuuden

Lisätiedot

Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy

Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy 1 2 Mikä on Tampereen Kotitori? Kaupunki tilaajana Palveluiden myöntämisen kriteerit ja

Lisätiedot

L E N T O L I I K E N T N Y K Y T I L A E E N R O V A N I E M 1 8 0 5 M A T K A I L U K L U S T E R I

L E N T O L I I K E N T N Y K Y T I L A E E N R O V A N I E M 1 8 0 5 M A T K A I L U K L U S T E R I L E N T O L I I K E N T N Y K Y T I L A E E N 1 8 0 5 M A T K A I L U K L U S T E R I R O V A N I E M I Pohjoismaisia vertailuja Lentoliikenteen kansantaloudelliset vaikutukset Lentoliikennestrategia ITÄ-

Lisätiedot

IXONOS OYJ. Varsinainen yhtiökokous 23.3.2010 Helsinki Toimitusjohtaja Kari Happonen. Ixonos Plc

IXONOS OYJ. Varsinainen yhtiökokous 23.3.2010 Helsinki Toimitusjohtaja Kari Happonen. Ixonos Plc IXONOS OYJ Varsinainen yhtiökokous 23.3.2010 Helsinki Toimitusjohtaja Kari Happonen LIIKETOIMINTAKATSAUS Public 23.3.2009 2 TILIKAUDEN 2009 PÄÄTAPAHTUMIA Markkinatilanne heikkeni finanssikriisiä seuranneen

Lisätiedot

Yritykset ja yrittäjyys

Yritykset ja yrittäjyys Yritykset ja yrittäjyys Suomen Yrittäjät 5.10.2006 1 250 000 Yritysten määrän kehitys 240 000 230 000 220 000 210 000 200 000 218140 215799 211474 203358 213230 219273219515 222817224847226593 232305 228422

Lisätiedot

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

Teknologiatellisuuden työkaarimalli Toimenpiteillä kohti pidempiä työuria Teknologiatellisuuden työkaarimalli Parempi työ seminaari 7.4.2014 Metallityöväen Liitto 1 Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2011-2013 Ikääntyneet työntekijät

Lisätiedot

1 Suhde aikaisempiin sopimuksiin

1 Suhde aikaisempiin sopimuksiin VES 318051 TES 318003 Ilmatieteen laitoksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Pardia ry:n ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n välillä tehtiin tarkentava virka-

Lisätiedot

U R H E I L I J A S O P I M U S

U R H E I L I J A S O P I M U S U R H E I L I J A S O P I M U S Sopimuksen tausta ja tavoitteet Suomen Ilmailuliitto ry (jäljempänä SIL ) ja (SIL:n jäsenmaksun maksanut jäsen, jäljempänä Urheilija, molemmat yhdessä jäljempänä Osapuolet

Lisätiedot