Enni Rukajärvi Lumilautailu on SIISTIÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Enni Rukajärvi Lumilautailu on SIISTIÄ"

Transkriptio

1 Oma PLUS Apteekkien asiakaslehti 1/ vuosikerta Tiesitkö tämän FIBRO- MYALGIASTA? MATKA- APTEEKKI mukaan reissulle Ulos KIVUN KIERTEESTÄ Enni Rukajärvi Lumilautailu on SIISTIÄ

2 2 Oma PLUS 1/2014 PÄÄKIRJOITUS TÄSSÄ LEHDESSÄ Rakenteellisia MUUTOKSIA LÄÄKETAKSA UUDISTUI vuodenvaihteessa. Halvat lääkkeet kallistuvat hieman ja kalliimmat halpenevat enemmän. Uudella lääketaksalla pyritään turvaamaan lääkkeiden saatavuus koko maassa. Tavoitteena on taata apteekkien riittävät resurssit asiantuntijatyöhön ja lakisääteiseen lääkeneuvontaan vähentämällä lääkkeiden myyntikatteen riippuvuutta lääkkeiden tukkuhinnasta, kerrotaan sosiaali ja terveysministeriön tiedotteessa. Kelan laskelmissa muutoksen odotetaan tuottavan yhteiskunnalle säästöä vajaat 20 miljoonaa euroa vuodessa. Muutos on siis niin sanotusti kustannusneutraali. Hallituksen esitys sosiaali ja terveydenhuollon rakenteellisista muutoksista pitää sisällään odotetun erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon järjestämisen lisäksi myös esityksen reseptien voimassaoloajan pidentämisestä kahteen vuoteen. Uudistuksella pyritään vähentämään reseptien uusimiseen lääkäreiltä kuluvaa vastaanottoaikaa. Monissa tapauksissa tämä varmasti onkin ihan hyvä juttu, mutta lääkehoidon toteutumisen seurannalle se asettaa uudenlaisia paineita. Lääkehoito ei ole pelkkää tablettien nauttimista purkista, vaan siihen liittyy oleellisena osana hoidon seuranta. Uudistukset korostavat apteekkien farmaseuttisen henkilöstön roolia. Apteekissa asioidaan jatkossakin aina muutaman kuukauden välein. Mikäli lääkehoidossasi on mieltäsi askarruttavia asioita, olemme omassa apteekissasi valmiina Sinua palvelemaan ja auttamaan lääkehoitosi tavoitteiden saavuttamisessa. Tiesitkö tämän fibromyalgiasta?... 3 Gallup... 3 Lumilaudalla maailmalle... 4 Tuoteuutiset... 7 Apua ihonhoitoon... 8 Elmo haistaa matalan verensokerin Uutisia eläinmaailmasta Paikallissivut Mitä matka apteekkiin? AJANKOHTAISTA KOONNUT PIRKKO SOININEN KUVAT DREAMSTIME 1/2014 Kysy apteekkarilta Kirjoja terveydeksi Apteekki on tärkeä lenkki potilaan hoitoketjussa kysymystä: KKK hoito Ulos kivun kierteestä Apteekin hyllyltä: Lämpöhoito Apteekkien yhteystiedot Ristikko Terveyttä alkaneelle vuodelle! Tatu Johansson päätoimittaja, proviisori Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy tatu.johansson@omaplus.fi Strukturella FÖRÄNDRINGAR LÄKEMEDELSTAXAN FÖNYADES vid årsskiftet. De billigaste medicinerna blev litet dyrare och de dyrare medicinerna blev billigare. Med hjälp av den nya taxan strävar man till att säkerställa tillgången till medicin i hela landet. Syftet är att säkerställa tillräckliga resurser för att apoteken skall kunna fullfölja sina lagstadgade uppgifter då det gäller läkemedelsinformation bland annat Medicinernas försäljningsbidrag är inte längre kopplat till partipriset som tidigare, berättar social och hälsovårdsministeriet i sin information. Enligt FPA:s beräkningar väntar man sig att förändringen skall inbringa knappt 20 miljoner euro per år. Reformen är kostnadsneutral. Regeringens förslag till strukturella förändringar inom socialoch hälsovården innehåller förutom förändringar inom specialsjukvården och bashälsovården, också ett förslag om att förlänga receptens giltighetstid till två år. Med förändringen strävar man till att förkorta den tid som läkaren använder för att förnya recept. I många fall är det kanske ändamålsenligt, men samtidigt ställer detta nya krav på uppföljningen av läkemedelsvården. Läkemedelsvård består inte enbart av medicinintaget utan det gäller att samtidigt följa upp resultaten. Reformerna betonar vikten av apotekens farmaseutiska personal. Fortsättningsvis besöker man kanske apoteket med några månaders mellanrum. Om Du har frågor angående din medicinering, är vi på apoteket alltid redo att hjälpa Dej att uppnå bästa möjliga resultat. Med en önskan om hälsa under det nya året! Tatu Johansson Chefredaktör, provisor Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy tatu.johansson@omaplus.fi HEIKKO LIHASVOIMA ja LIHAVUUS lyhentävät elinikää DEPISNET auttaa nuoria mielenterveysongelmissa TURUN YLIOPISTON hoitotieteen laitoksen kehittämä DepisNet on nuorille suunnattu sähköinen mielenterveys ja kuntoutuspalvelu. Se pyrkii edistämään nuorten itsehoitoa ja tukemaan heidän hyvinvointiaan. DepisNet rakentuu tietosivustosta ja verkkotehtävistä. Ensin nuori tutustuu verkkosivujen sisältöön ja tekee tehtäviä itsenäisesti. Tämän jälkeen nuori palauttaa tehtävät verkkoon ja nuoren ohjaaja antaa niistä palautteen. Nuori voi keskustella ammattilaisen kanssa niistä asioista, jotka askarruttavat häntä. Palvelu on maksullinen. Uutta tietoa ETURAUHAS- SYÖVÄN syntymekanismeista FM TERESA ELON väitöstyön kokeellisissa malleissa saatujen tulosten perusteella FGF8b niminen kasvutekijä näyttäisi aiheuttavan eturauhassyöpää sekä heikentävän lisääntymiskykyä. Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätyyppi Suomessa ja muissa länsimaissa. Sairauden taustalla olevat molekyylitason muutokset tunnetaan kuitenkin huonosti. Teresa Elon väitöskirjatyössä kehitettiin FGF8b siirtogeeninen hiirimalli. Tutkimuksissa FGF8b aiheutti eturauhassyövän esiasteiden sekä eturauhassyövän kehittymistä siirtogeenihiirten eturauhaseen. LÄHDE TURUN YLIOPISTO HYVÄ LIHASVOIMA suojaa iästä ja painosta riippumatta ennenaikaiselta kuolemalta. Paras elinajan ennuste on normaalipainoisilla henkilöillä, joilla on hyvä käden puristusvoima. Huonoin ennuste on sen sijaan lihavilla henkilöillä, joilla on alhainen käden puristusvoima. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttama tutkimus osoittaa, että vaikka lihavuus ennakoikin ennenaikaista kuolemaa, niin hyvä lihasvoima voi kompensoida lihavuuden haittoja. Ylipainoisten on painonhallinnan lisäksi tärkeää kohentaa fyysistä kuntoaan. Lihasvoimaharjoittelulla on paljon myönteisiä vaikutuksia elimistöön, se parantaa muun muassa sokerinsietoa ja aineenvaihduntaa. Lisäksi hyvä lihasvoima parantaa liikkumiskykyä ja auttaa suoriutumaan paremmin arjen askareista, erikoistutkija Sari Stenholm selvittää. Lihasvoiman heikkeneminen on ensimmäisiä ikääntymiseen liittyviä muutoksia kehossa ja heikkeneminen alkaa 30 ikävuoden jälkeen. Perusta hyvälle kunnolle ja toimintakyvylle vanhuudessa luodaan jo keski iässä. Siksi fyysisestä kunnosta huolehtiminen ja elintaparemontti kannattaa aloittaa viimeistään keski iässä. LÄHDE THL HIV-TESTISSÄ kannattaa käydä SUOMESSA RAPORTOIDAAN vuosittain noin 170 uutta hiv tartuntaa. Yhteensä Suomessa on todettu yli tartuntaa vuodesta 1980 lähtien. Lisäksi Suomessa on arviolta jopa tuhat ihmistä, joiden tartunta on diagnosoimatta. Näiden tartuntojen ajoissa toteaminen voi pelastaa tartunnan saaneen hengen sekä rajoittaa epidemian Lähetä leviämistä. Hiv tartunta voidaan todeta ainoastaan hiv testillä. Ilmaiseen hiv testiin voi palautetta! VOIT LÄHETTÄÄ palautetta hakeutua terveyskeskukseen, sukupuolitautien poliklinikalle sekä mata OmaPlus lehdestä osoitteeseen toimisto@omaplus.fi. Samaan lan kynnyksen testauspisteiseen, kuten osoitteeseen voit laittaa myös Hiv tukikeskukseen ja SPR:n pluspisteeseen. Ajoissa aloitetulla lääkehoidolla voi juttuideoita ja toiveita. Kiitos! daan tehokkaasti estää aidsiin sairastuminen. LÄHDE THL

3 Oma PLUS 1/ TIESITKÖ TÄMÄN? TEKSTI MAIJA RAUHA KUVA DREAMSTIME ASIANTUNTIJA REUMATOLOGIAN EMERITUSPROFESSORI, LKT PEKKA HANNONEN, KESKI-SUOMEN KESKUSSAIRAALA Ei mikään LUULOTAUTI GALLUP TEKSTI JA KUVAT PIRKKO SOININEN Millainen KIPUKYNNYS sinulla on? Kysyimme, miten ihmiset kestävät kipua. Sattuvatko rokotukset vai eivät tunnu missään? Fibromyalgiaa sairastaa kahdesta viiteen prosenttia väestöstä. Oireyhtymälle ovat tyypillisiä jatkuvat kivut, jotka voivat kuitenkin vaihtaa paikkaa ja laatua. ILPO, VAHTO Tiedän, että minulla on korkea kipukynnys, sillä kärsin pitkään lonkkani kanssa, johon viisi vuotta sitten vaihdettiin tekonivel. Kävin jo keväällä lääkärissä, mutta lonkka leikattiin vasta puoli vuotta myöhemmin. Kipu tuntui kuin puukolla olisi pistetty, mutta silti kävin metsälläkin. Kun koko ajan väsyttää ja kipuja on eri puolilla kehoa, kyseessä saattaa olla fibromyalgia. Reumatologian emeritusprofessori Pekka Hannonen oikaisee mystistä, mutta melko yleistä oireyhtymää koskevat uskomukset. 1FIBROMYALGIA ON LUULOTAUTI. TARUA. Fibromyalgia on krooninen kipu-uupumusoireyhtymä, johon liittyy monenlaisia oireita. Kipu tuntuu lihaksissa, jänteissä ja nivelissä, joissa kuitenkaan ei ole kudosvaurioita tai tulehdusta. Kivun sijainti ja voimakkuus vaihtelevat, ja pahimmillaan koko keho on kipeä. Kivun kuvantamistutkimuksissa on pystytty osoittamaan, että kipu on todellista eikä kuviteltua. 2OIREET JOHTUVAT HERMOISTA. TOTTA. Fibromyalgiapotilaiden kivunsäätelyjärjestelmä on herkistynyt, siihen on kehittynyt muutoksia ja tahdosta riippumaton hermosto on aktivoitunut. Potilaat uupuvat nopeasti henkisessä paineessa ja tuntevat kipua tavallista herkemmin. On potilaita, joilla hyvin pienikin kosketus tuntuu kivuliaalta. Syytä hermoston herkistymiseen ei tiedetä. Noin puolet fibromyalgian riskistä selittyy perimällä. 3FIBROMYALGIA ON VAIHDEVUOSI-IKÄISTEN NAISTEN VAIVA. TARUA. On totta, että valtaosa oireyhtymästä kärsivistä on naisia, mutta myös miehet voivat sairastua, ja heidän oireensa ovat samanlaiset kuin naisten. Yleensä fibromyalgia todetaan vuoden iässä, mutta jo lapsena tai vasta yli 60-vuotiaana voi sairastua. Fibromyalgia ei parane, kun henkilö jää eläkkeelle, vaikka oireet saattavat lievittyä iän myötä. 4JOS NUKKUU HYVIN, EI SAIRASTA FIBROMYALGIAA. TOTTA. Lähes kaikilla oireyhtymää sairastavilla on univaikeuksia. He nukkuvat katkonaisesti, heräävät aamulla liian aikaisin tai torkkuvat koiranunta, joka ei virkistä. Tällöin hermoston herkistyminen on johtanut siihen, että syvän unen vaiheet korvautuvat kevyemmän unen alfa-jaksoilla. Päivällä heitä väsyttää. 5FIBROMYALGIASSA KIPU VAIHTAA PAIKKAA. TOTTA. Ei ole mahdollista sanoa tyypillistä fibromyalgiakivun paikkaa. Sekä kivun paikka että sen luonne saattavat muuttua selittämättömästi ajan mittaan. Kipu voi olla esimerkiksi jomotusta, puristusta, polttavaa tai kiristävää. 6TULEHDUSKIPULÄÄKE AUTTAA AINA. TARUA. Tulehduskipulääkkeet eivät tehoa fibromyalgiaan, mikä onkin yksi oireyhtymän tunnusmerkki. Fibromyalgian tunnistamista vaikeuttaa kuitenkin se, että monilla potilailla on samaan aikaan esimerkiksi nivelrikko tai nivelreuma, joiden aiheuttamaa kipua tulehduskipulääkkeet lievittävät. 7KIIRE JA STRESSI PAHENTAVAT OIREITA. TOTTA. Monilla fibromyalgia tulee esiin jonkin erityisen hankalan elämäntilanteen, raskaan työrupeaman tai kivuliaan kokemuksen jälkeen. Monenlaiset asiat voivat voimistaa oireita. Työstressin ja kiireen lisäksi esimerkiksi ihmissuhdeongelmat, melu tai sään muutokset voivat herkistää kivulle. 8JOS SAUNA EI AUTA, TAUTI ON KUOLEMAKSI. TARUA. Sauna ei tosiaan auta fibromyalgiapotilasta, vaikka kylmä, vetoinen ja kostea ympäristö voivat pahentaa oireita. Saunan lämpö voi tuntua ensin hyvältä, mutta saunan jälkeen oireet pahenevat. Tätä kutsutaan saunakrapulaksi. Fibromyalgian ennuste on kuitenkin hyvä ja oireet yleensä lievenevät vuosien kuluessa. Se ei aiheuta pysyviä vaurioita elimiin. 9TIETO ON TÄRKEIN HOITO. TOTTA. Kun potilas tuntee sairautensa ja tietää, että sitä voidaan hoitaa ja lievittää, hän tulee paremmin toimeen kipujensa kanssa ja saa elämänsä paremmin hallintaan. Lihasvoimaa ja kestävyyskuntoa kehittävä liikunta on tärkeää, mutta koska liian raju liikunta voi pahentaa fibromyalgian oireita, liikuntaohjelma kannattaa laatia fysioterapeutin kanssa. Rentoutumistekniikoiden harjoittelu on hyödyllistä. Lääkkeitä joudutaan monasti kokeilemaan useita ennen, kuin sopiva, oireita lievittävä lääkitys löytyy. EVELIINA, TURKU Minulla on hyvin matala kipukynnys, kaikki pienetkin piikit ja kolotukset tuntuvat. Jos minulle vaikka tulee mahatauti, niin sekin on ihan kamalaa. JULIA, TURKU Valitettavasti minulla taitaa olla aika matala kipukynnys. Tiedän sen hammaslääkäristä ja rokotuksista. JOHANNES, TURKU Ei ole sattunut pahoja onnettomuuksia, missä olisi ollut isoja kipu tiloja. En taida edes tietää, mitä paha kipu on. Lääkärissä pärjään hammasta purren, en panikoidu. ELLI, TURKU Kestän kipua aika hyvin. Kerran pyysin yhtä tyttöä nipistämään minua niin lujaa kuin pystyy. Kyllä se vähän sattui, mutta en sanonut mitään. En pelkää lääkäreitä, mutta rokotuksia kyllä vähän.

4 4 Oma PLUS 1/2014 SYNTYESSÄÄN IHMISLAPSELLA ON LUUTA, JOISTA OSA KASVAA YHTEEN LÄHDE WIKIPEDIA AIKUISELLA IHMISELLÄ ON TAVALLISESTI 206LUUTA. LÄHDE WIKIPEDIA LUMILAUDALLA maailmalle

5 Oma PLUS 1/ VUODESSA LUUKUDOSTA HAJOAA NOIN JOTEN KOKO LUUSTO UUSIUTUU NOIN JOKA 10. VUOSI %, LÄHDE LUUSTOLIITTO IHMISEN LIHAKSISTO KOOSTUU YLI 600 LIHAKSESTA. NIIDEN OSUUS PAINOSTA ON %. LÄHDE WIKIPEDIA TEKSTI JOHANNA PELTO-TIMPERI KUVAT PATRICK FORSBLOM JA RAMI HANAFI TANSSISTA LAUTAILUUN Rukajärvi aloitti laskemisen pienenä, sillä Rukan rinteet olivat lähellä, vain muutaman kilometrin päässä kodista. Laskettelusukset vaihtuivat lumilautaan kymmenvuotiaana. Tanssiharrastuksen aloitin joskus 11-vuotiaana ja se oli ykkösharrastukseni. Harrastin tanssia kuusi vuotta, mutta laskettelin myös samalla vuotiaana aloin panostaa taas enemmän lasketteluun. Laskemisessa oli jo silloin hienoa se, että joka kerta oppi jot Enni Rukajärvi on yksi maailman parhaista lumilautailijoista. Nuori taituri haluaa viimeistellä suoritukset täydellisiksi. Kuusamolainen lumilautailija Enni Rukajärvi (23) on lentänyt pienestä kylästä maailman rinteisiin tyylikkäillä tempuillaan. Uusilla trikeillä on tarkoitus menestyä Sotshin olympialaisissa, mikä on yksi Rukajärven kauden päätavoitteista. Nuori lumilautailija on tuttu suomalaisille. Myös niille, jotka eivät seuraa lajia. Kaikki tuntevat iloisen kuusamolaisen, joka lajille tyypillisesti kommentoi kisamenestystään hymyillen ja reippaankokoinen pipo lähes silmillä. Rukajärvi kertoo, että on tyytyväinen alkaneeseen kauteen. Tavoitteena oli, että laskemaan pääsee mahdollisimman paljon ja tämä on toteutunut hyvin. Maailman naislautailijoiden kärkikolmikkoon kuuluva Rukajärvi haluaa kehittyä koko ajan ja tulla mahdollisimman monipuoliseksi laskijaksi. Nuorella laskijalla riittää kunnianhimoa ja tahtoa viimeistellä suoritukset täydellisiksi. Rinteessä ei aika tule koskaan pitkäksi. Sotshin olympialaiset ovat tietenkin kauden päätavoite ja Rukajärvi valittiinkin kisajoukkueeseen ensimmäisten joukossa. Syksyn näytöt vakuuttivat sellaisenaan. Rukajärvi on myös yksi suurimmista mitalitoivoistamme. Nyt ohjelmassa on mahdollisimman paljon laskemista. Lisäksi on jonkin verran saliharjoittelua, lihaskuntohommia ja palauttavaa tekemistä. Ennen Sotshia pitää laskea paljon, kertoo Rukajärvi. Lautailijoille onkin luonteenomaista, että rinteessä vietetään mahdollisimman paljon aikaa. Laji ei ole yksinäistä puurtamista, vaan rinteessä ollaan porukalla ja rennolla mielellä. Kun kyse on maailman terävimmän kärjen laskijoista, ei tarkoitus kuitenkaan ole vain hengailla, vaan töitä tehdään tosissaan, hyppyjä hioen ja yksityiskohtia miettien. SIISTI LAJI Rukajärven laji on slopestyle, jossa lasketaan rinteessä olevia hyppyreitä ja kaiteita eli reilejä. Slopestyle on suosittu tyyli Suomen rinteissä. Lumilautailu on hieno laji, se näyttää tosi siistiltä ja on hauskaa oppia uusia temppuja. Aina voi tehdä jotain uutta ja omalla tyylillä. Laskiessa pääsee nauttimaan raikkaasta ilmasta kavereiden kanssa, naurahtaa Rukajärvi. Ammattilaskijalla on harjoitus- ja kilpailumatkoja läpi vuoden. Matkapäiviä tulee vuodessa pari sataa. Loput ajasta olen kuitenkin kotona Kuusamossa ja kotirinteessä. Kotikeskuksessa laskeminen on oikeastaan niin sanottua omaa aikaa eikä pelkkää treeniä. LUMILAUTAILU ON HIENO LAJI, SE NÄYTTÄÄ TOSI SIISTILTÄ JA ON HAUSKAA OPPIA UUSIA TEMPPUJA.

6 6 Oma PLUS 1/2014 ONNEKSI EN OLE KOSKAAN LOUKKAANTUNUT TOSI PAHASTI. tain uutta. Tanssissa koordinaatiokyky kehittyi ja esimerkiksi pirueteista on ollut apua hyppyjen opettelussa. Rukajärvi valmistui ylioppilaaksi Sotkamon urheilulukiosta vuonna Sen jälkeen hän on keskittynyt vain lautailuun. Olen miettinyt opiskelemista, mutta tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole. NAUTINTO VAIN LASKEA Slopestyle näyttää välillä huimaavan vaaralliselta, lähes mahdottomalta. Rukajärvi myöntää, että välillä pelottaa, jos esimerkiksi laskee isoa hyppyriä, josta ei ole aiemmin hypännyt. Sillä hetkellä, kun hyppään tai teen temppuja, niin en ajattele oikein mitään. Nautin vain tilanteesta. Jos hyppy ei kuitenkaan onnistu, niin mietin, miten selviydyn parhaiten kaatumisesta. Ja tietysti ennen hyppyä pitää miettiä, miten sen tekee. Laji vaatii keskittymistä. Varsinkin kisoissa pitää ennen suoritusta ja muutoinkin keskittyä tosi paljon. Rukajärvi kuvailee suomalaisia lautailijoita tunnollisiksi laskijoiksi, jotka haluavat tehdä jutut kunnolla. Hänen mielestään taso on meillä hyvä. Esimerkiksi reililaskijat ovat tosi kovia, mutta paippilaskijoiden puolella on hiljaisempaa. Se on aika harmi. Olisi siistiä, jos junnut haluaisivat olla monipuolisempia laskijoita, eivätkä mennä sieltä missä aita on matalin, Rukajärvi miettii. Lumilautailun asema on viime vuosina vahvistunut ja lajin harrastajia on tullut lisää. Laji on kehittynyt tosi paljon viime vuosina, kun on tullut kaiken maailman tupla- ja triplakorkit, kuittaa Rukajärvi. Tuplakorkilla tarkoitetaan suksilla tai laudalla tehtävää tuplavolttia kierteellä. Rukajärvi toteaa lautailijanaisten jäävän välillä miesten varjoon osaamisessa. Olemme kuitenkin tasavertaisia monissa jutuissa, kuten palkintorahoissa. Pääsemme myös laskemaan samoihin kisoihin, mikä on tosi hyvä juttu. Naisten taso on noussut viime vuosina, joten senkin kautta naisten asema paranee. Rukajärvi toteaa kuitenkin, että lumilautailu on alppilajeihin verrattuna huonommassa asemassa esimerkiksi rahoituksen suhteen. Jos joku alppilajien laskija on 20. sijalla kisassa, niin siitä tehdään isompi juttu kuin jos lautailija voittaa maailmanmestaruuden. PITÄÄ TIETÄÄ RAJANSA Huippu-urheilijoihin liittyy helposti ajatus loukkaantumisista, harjoittelun keskeytymisestä ja välillä jopa koko kauden väliin jäämisestä. Myös Sotshin kisoja ovat varjostaneet niin lautailijoiden kuin alppilajiedustajienkin vammat. Lumilautailijoilla kauden pitäisi olla mahdollisimman ehyt, koska temppujen harjoittelu vaatii aikaa. Voisin olla fyysisesti nyt paremmassakin kunnossa kuin olen. Viime kaudella oli muutama loukkaantuminen, enkä pystynyt kesällä kohottamaan perus- ja lihaskuntoa niin paljon kuin olisi ollut tarvetta. Nyt pitää tehdä enemmän töitä eli ohjelmassa on laskemisen lisäksi muutakin harjoittelua. Onneksi en ole koskaan loukkaantunut tosi pahasti. Lähinnä minulla on ollut pienempiä vaivoja, kuten ranteen, häntäluun ja kylkiluiden murtumia. Vahinkoja voi estää sillä, että on fyysisesti hyvässä kunnossa. Silloin paikat eivät hajoa niin helposti. Pitää myös tietää omat rajansa, eikä saa laskea liian väsyneenä. Rukajärvi naurahtaa olevansa vähän huono parantuja. En malta millään parannella rauhassa. Hän toteaa olleensa liian usein sairaana juuri kisojen aikana. Jos joku keksii salaisen aseen kuumetta vastaan, niin sen haluaisin kuulla. Minä olen painanut kipeänä menemään peruskipulääkkeillä. Nyt olen alkanut jouda inkivääriteetä ja yritän uskoa, että se auttaa, hymyilee Rukajärvi. Enni Rukajärven mielestä suomalaiset lumilautailijat ovat tunnollisia laskijoita, jotka haluavat tehdä jutut kunnolla. Lajin taso on meillä kehittynyt paljon viime vuosina. PIKATESTI MITEN ASUT Oma kämppä Kuusamossa. MIELIPUUHASI Lumilautailu. PAHEESI Herkuttelu ja varsinkin suklaa. OLETKO AAMU- VAI ILTAIHMINEN Iltaihminen. OLETKO TALVI- VAI KESÄIHMINEN? Molempia, mutta tykkään siitä, että talvi on pitkä ja kesä lyhyt. PARAS PAIKKA MAAILMASSA Koti. PARAS PAIKKA KOTONA? Ruka. OLETKO INNOKAS PENKKIURHEILIJA? Enpä juuri, tykkään itse urheilla enemmän kuin katsoa sivusta, oli laji mikä tahansa. MIKÄ VAUHDISSA VIEHÄTTÄÄ? Itse vauhti tietenkin ja vapauden tunne. MITÄ HALUAISIT VIELÄ SAAVUTTAA URALLASI? Haluaisin olla monipuolisempi laskija ja varsinkin oppia puuterilaskun salat ja tehdä jossain kisassa oikeasti hyvän laskun. Sekä päästä kuvaamaan oikean lumilautaleffapartin. Enni Rukajärvi on voittanut SM-tittelin lisäksi MM-kultaa ja menestynyt myös monissa muissa kansainvälisissä kisoissa. Myös Sotshissa hän aikoo tehdä parhaansa ja voittaa ainakin itsensä.

7 Oma PLUS 1/ TUOTEUUTISET KOONNUT HANNA HEIKKILÄ JA PIRKKO SOININEN KUVAT VALMISTAJAT/MARKKINOIJAT Jotta hampaat VOISIVAT HYVIN LISTERINE FLUORIDE PLUSSASSA on kolmitehoinen koostumus reikiintymistä vastaan. Hammastahna vahvistaa hammaskiillettä, vähentää tehokkaasti bakteereita ja plakkia sekä hidastaa bakteerien kasvua ja pienentää hapontuottoa. Yli 12 vuotiaille. Listerine Sensitivity Therapy taas tehoaa vihlontaa vastaan. Tuote suojaa syvältä ja ehkäisee vihlovaa kipua. Yli 18 vuotiaille. Markkinoija: Johnson & Johnson Consumer Nordic Taisteluun RASKAUSARPIA VASTAAN BEPANCARE SUOJAA JA VAHVISTAA äidin venyvää ihoa heti raskauden alusta alkaen. Bepancare emulsiovoide ehkäisee ja vähentää raskausarpia kolmella tavalla: Centella Asiatica uute stimuloi kollageenin tuotantoa ja vahvistaa venynyttä ihoa. Dekspantenoli ja glyseroli ravitsevat ja kosteuttavat ihoa sekä edistävät ihon toipumista. Oliiviöljy ja ihon omat lipidit vahvistavat ihon suojakerrosta. Bepancaren emulsiovoiteen koostumus on kevyt ja helppo levittää. Se imeytyy nopeasti eikä jätä ihoa tahmeaksi. Bepancare ei sisällä säilöntäaineita, parabeeneja tai väriaineita. Hypoallergeeninen ja dermatologisesti testattu Bepancare sopii koko keholle. 175/13 O GEFILUSTA kuurina Markkinoija: Bayer Oy Pakkauskoko: 150 ml ilmatiivis pumppupullo TARKISTA KALSIUMIN SAANTISI kalsiumlaskuri.fi GEFILUS APTEEKKARIN KUURI maitohappobakteerivalmiste sopii käytettäväksi niin päivittäin kuin tilapäisesti elämän erityistilanteissa. Yksi kapseli sisältää 5 miljardia Lactobacillus rhamnosus GG maitohappobakteeria, joka on maailman tutkituin maitohappobakteerikanta. Kätevän kokoinen 10 kapselin pakkaus kulkee näppärästi mukana ja on helppo pakkauskoko tilapäiskäyttöön. Yksi kapseli päivässä. Tuote on laktoositon, gluteeniton ja maitoproteeniton. Gefilus Apteekkarin Kuuri kapselit valmistetaan Suomessa. Markkinoija: Oriola Pakkauskoko: 10 kapselia D-vitamiinin ja kalsiumin puutteen ehkäisyyn ja hoitoon sekä osteoporoosin hoidon tueksi iäkkäille henkilöille. Ei lapsille tai nuorille. Vain apteekista. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. *) Verrattuna Calcichew D 3 Forte -valmisteeseen 0102_Leiras_CalciChew_OmaPlus_125x176_RGB.indd TUKEA toipumiseen NUTRIFIN ON SUOMESSA kehitetty ja valmistettu täydennysravintovalmistesarja. Sarjassa on NUTRIFIN Proteiinipuuro, NUTRIFIN Proteiinikeitto, NUTRIFIN Proteiinipirtelö ja NUTRIFIN Proteiinipatukka. Jokaisesta tuotteesta löytyy kaksi tai kolme hyvää makua. NUTRIFIN tuotteet on tarkoitettu sairauteen liittyvän vajaaravitsemuksen ruokavaliohoitoon henkilöille, joilla on huono ruokahalu (esimerkiksi ikäihmiset, syöpäpotilaat, anorektikot) tai henkilöille, joilla on lisääntynyt energian ja proteiinin tarve tai jotka ovat toipilaita. Markkinoija: Leader & Verman Nutrition Oy VITAMIINEJA uudessa muodossa UUSI MINISUN JAFFA on raikkaan sitruksen makuinen D vitamiini, joka sisältää aurinkoista D3 vitamiinia. Minisun on Suomessa tutkittu ja kehitetty D vitamiini. D vitamiini on tärkeä luuston rakentaja ja vastustuskyvyn lisääjä. Kuluttaja voi valita kahdesta vahvuudesta: 10 tai 20 mikrogrammaa. Minisun Multivitamin Junior Tähtimarja taas on on suomalaisille lapsille suunniteltu monivitamiini ja hivenainevalmiste. Se sisältää erityisesti vastustuskyvylle tärkeitä D ja C vitamiinia sekä sinkkiä. Minisun Multivitamin Junior Tähtimarja on tähden muotoinen purutabletti, joka maistuu lempeän marjaiselta. Markkinoija: Verman Pakkauskoot: 100 ja 200 tablettia Uutta hehkua IHOLLE NEOVADIOL MAGISTRAL ELIXIR on ensimmäinen jälleenrakentava kasvoöljy. Tuote on tarkoitettu naisille vaihdevuosien jälkeen. Tuotteessa on tarkoin valittuja öljyjä, jotka sisältävät runsaasti omega rasvahappoja ja gamma oryzanolia. Kasvoöljy pehmentää, kosteuttaa ja rauhoittaa. Markkinoija: L'Oréal Pakkaus: 30 ml RUOKAVALIOHOITO Alzheimerin taudin varhaiseen vaiheeseen SOUVENAID-JUOMA on kliininen ravintovalmiste varhaisen Alzheimerin taudin ruokavaliohoitoon. Se on kehitetty vastaamaan varhaista Alzheimerin tautia sairastavien erityistarpeita. Souvenaid sisältää ainutlaatuisen, patentoidun ravintoaineyhdistelmän. Tutkimusten mukaan Souvenaidin päivittäinen käyttö vaikuttaa myönteisesti varhaista Alzheimerin tautia sairastavilla. Souvenaid on kliininen ravintovalmiste, jota käytetään terveydenhuollon henkilöstön ohjauksessa. Markkinoija: Nutricia Pakkaus: 4 x 125 ml

8 8 Oma PLUS 1/2014 Apua IHON- HOITOON TEKSTI MARI KUUSINEN KUVA DREAMSTIME Apteekeista saa paitsi laadukasta kosmetiikkaa myös asiantuntevaa palvelua. Kuluttajatutkimusten mukaan suomalaiset ovat hyvin tietoisia ihonsa kunnosta ja erilaisista iho-ongelmista. Ihonhoidolle saattavatkin asettaa haasteita paitsi nykyinen kiireinen ja usein stressaava elämänmenomme, myös neljä vuodenaikaamme. L'Oréal Finlandin apteekkikosmetiikan osastonjohtaja Minna Martikainen vastaa apteekeissa myytävistä ja erittäin suosituista Vichy- ja La Roche-Posay -sarjoista. Suomalaiset käyttävät suhteessa enemmän rahaa kasvojen ihon hoitoon kuin esimerkiksi tuoksuihin, jos vertaamme lukuja muihin eurooppalaisiin, hän kertoo. Tutkimuksissa näkyy Martikaisen mukaan, että mitä lähemmäs kasvoja ja silmänympäryksiä ihonhoidossa mennään, sitä enemmän arvostetaan etenkin puhtaita raaka-aineita, luotettavuutta ja asiantuntevuutta. Kuluttajatutkimusten mukaan yhä useampi suomalainen näkee apteekin luotettavana ihonhoitotuotteiden ostopaikkana. APUA ALLERGIAIHOLLE Apteekkikosmetiikkaa kehitettäessä on huomioitu erityisesti allergisen ja herkän ihon hoito. Apteekkisarjoista on poistettu sellaiset raaka-aineet, jotka aiheuttavat yleisimmin allergiaa, ja tuotteet sisältävät yleensä jotain ihoa rauhoittavaa ainesosaa, kertoo Martikainen. Kosmetiikkaneuvoja Merike Laine Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksestä muistuttaa, että tuotteen sopivuus riippuu ai- na asiakkaan allergiasta ja siitä, sisältääkö tuote asiakkaalle allergiaa aiheuttavaa ainetta. Yleensä apteekkeihin valitaan myyntiin kosmetiikkatuotteita herkkäihoiset ja allergiset huomioiden. Apteekeista löytyy paljon esimerkiksi hajusteetonta kosmetiikkaa ja tuotteita, joissa ei ole muita yleisimmin allergiaa aiheuttavia aineosia. Monilta apteekeissa myytäviltä kosmetiikkasarjoilta löytyy myös Allergia- ja Astmaliiton myöntämän Allergiatunnuksen kriteerit täyttäviä tuotteita. Allergiatunnus on puolueettomasti tutkituille ja turvallisiksi todetuille tuotteille myönnetty luotettavuuden osoitus. Yleisenä kriteerinä tunnuksen saamiselle on, että tuotteet eivät sisällä hajusteita, eivätkä tuotteiden aineosat pitoisuuksineen yleisesti ärsytä tai herkistä, Laine kertoo. TUTKIMUSTYÖHÖN AIKAA Martikainen kertoo, että esimerkiksi L Oréal-konsernissa on kosmetiikan tutkimuksessa ja tuotekehityksessä noin työntekijää. Vuonna 2012 tuotekehitykseen ja tutkimukseen käytettiin 721 miljoonaa euroa. Vuonna 2012 rekisteröitiin yli 600 patenttia, voimassaolevia patentteja on yli Ihonhoidon tutkimus- ja kehitystyö ottaa aikaa. Esimerkiksi Vichy-sarjan yhtä anti age -molekyyliä kehitettiin seitsemän vuotta. Sarjan on alkujaan kehittänyt lääkäri vuonna 1931, Martikainen selvittää. Myös La Roche-Posay -sarja on kehitetty yhteistyössä ihotautilääkäreiden kanssa. Sarjan tuotteet tuovat apua iho-ongelmista, kuten aknesta tai ruusufinnistä kärsiville. Sarjasta löytyy myös tuotteita jokapäiväiseen ihonhoitoon. Vichyn tuotteet testataan herkällä iholla ja La Roche- Posayn tuotteet herkän ihon lisäksi myös atooppisella iholla ihotautilääkärin valvonnassa, Martikainen mainitsee. APUA VALINTAAN Allergia- ja Astmayhdistyksen kosmetiikkaneuvoja Laine pitää tärkeänä, että apteekeissa on usein kosmetologi tai farmaseutti antamassa neuvontaa oikeanlaisen tuotteen valinnassa. Apteekkilaiset eivät suosittele tuotteita, joista eivät itse tiedä. Apteekkilaiset osallistuvat myös aktiivisesti erilaisiin koulutuksiin ja ylläpitävät asiantuntijuuttaan mielellään, komppaa Martikainen. Vichy ja La Roche-Posay kouluttavat vuosittain tuhansia apteekkilaisia kasvokkain antamaan palvelu- ja ihonhoitodiagnosointineuvontaa. Apteekkilaiset tuntevat raaka-aineet ja apteekissa on aina paikalla joku, jolta voi kysyä neuvoa. Myös apteekkien tarjonta on nykyään todella hyvä. Erilaiset kampanjat ja uutuudet houkuttelevat yhä useammat käyttämään apteekkien kosmetiikkaa, Martikainen iloitsee. KULUTTAJATUTKIMUSTEN MUKAAN YHÄ USEAMPI SUOMALAINEN NÄKEE APTEEKIN LUOTETTAVANA IHONHOITOTUOTTEIDEN OSTOPAIKKANA.

9 Oma PLUS 1/ Hyvä ravitsemustila auttaa jaksamaan Nutridrink-tuotteet sopivat kaikille, jotka eivät jaksa tai voi syödä riittävästi. Ne auttavat kohentamaan yleiskuntoa ja ylläpitämään omatoimista arkea. Valmisteiden avulla ravinnonsaanti ja ruokahalu paranevat. KOKEILE! Nutridrink Protein 200 ml Sisältää kaikkia päivittäin tarvittavia vitamiineja ja kivennäisaineita. Energiamäärä 300 kcal, sisältää 20 g proteiinia. Useita makuvaihtoehtoja. Varmista riittävä proteiinin saanti Päivittäinen proteiinintarve voi jopa kaksinkertaistua sairastamisen myötä. Etenkin korkea kuume, tulehdukset, leikkaukset sekä luun murtumat ja palovammat lisäävät proteiinin tarvetta. PERUSVOIDE- TARJOUS! DECUBAL CLINIC CREAM 250 g OSTAJALLE 100 g TUUBI KAUPAN PÄÄLLE! Kysy lisätietoa oikean ravitsemuksen merkityksestä apteekistasi. Nutridrink on kliininen ravintovalmiste, jota käytetään terveydenhuollon henkilöstön ohjauksessa. Tällä kupongilla Nutridrink Protein -näyte (200 ml) veloituksetta Oma PLUS -apteekeista. Rajoitettu erä, 1 plo/asiakas. TARJOUS VOIMASSA HELMIKUUN AJAN! KAUPAN PÄÄLLE! (EDUN ARVO n. 5,50 ) Enemmän täyteläisyyttä säteilevimmät kasvot + Eucerin Volume Filler -tuotteet -15 % RAJOITETTU ERÄ! VOLUME-FILLER -tuotteiden innovatiivinen koostumus palauttaa ihon täyteläisyyden ja uudelleenmuotoilee kasvojenpiirteitä. Kehitetty esteettisen dermatologian innoittamana. Lue lisää: Tarjous on voimassa Oma PLUS -apteekeissa helmikuun ajan. OmaPlus_Decubal CC_kampanja_125x363.indd 1 15/01/14 12:36

10 10 Oma PLUS 1/2014 Elmo haistaa MATALAN VERENSOKERIN Elmo merkitsee Annan tökkimällä häntä kuonolla käteen. Perhe valitsi käden merkkauspaikaksi, koska Anna liikkuu muun perheen mukana ja koiran on helppo liikkeessäkin koskettaa kättä. ELMO ON ENNAKOINUT MONTA KERTAA ANNAN MATALAN VERENSOKERIN. TEKSTI JA KUVAT JOHANNA PELTO-TIMPERI Hypokoira tai diabeteskoira tuo diabeetikon elämään jokapäiväistä turvallisuutta. Kun Elmo-koira haistaa matalan verensokerin 10-vuotiaan Anna Tulosen iholta, se tökkää kuonolla tyttöä käteen, jotta tämä tietää ottaa glukoosipastillin tai pillimehun. Elmo, Anna ja perheen äiti Eva Malmberg-Tulonen vastaanottavat vieraan iloisesti karjaalaisen omakotitalon ovella. Elmon pitää saada haistella vierasta nuoren koiran innokkuudella. Vauhdikas labradorinnoutaja on tässä perheessä kuitenkin paljon muutakin kuin vain mukava kaveri ja palluteltava lemmikki. Elmolla on tehtävä. Lapset olivat jo pitkään pyytäneet, että eikö meille voitaisi hankkia koira. Ajatus lemmikistä ei ensin innostanut, koska liikumme paljon, käymme suunnistamassa ja hiihtämässä. Mutta sitten kuulin, että metsästyslinjaisen labradorinnoutajan voi kouluttaa hypokoiraksi ja että koulutusta on suun- nitteilla myös Suomessa. Näin Elmo tuli meille, kertoo Malmberg-Tulonen. KIVA KOIRAKANSALAINEN Ensin Elmo vietti perheessä tavallisia koiranpäiviä, kunnes vuosi sitten syksyllä alkoi ensimmäinen hypokoirakoulutus Kemiön Brusabyssä Axxellin koulutuskeskuksessa. Elmo pääsi mukaan koulutukseen Malmberg- Tulosen kanssa monien hakijoiden joukosta. Elmo oli silloin puolitoistavuotias ja sopivassa iässä koulutukseen. Tosin meidän piti aloittaa tottelevaisuuskoulutus ihan alusta, koska hypokoiran tulee olla KKK eli kiva koirakansalainen. Se tuotti meille Elmon kanssa enemmän työtä kuin matalan Eva Malmberg-Tulonen koulutti itse Elmon hypokoiraksi Axxell Brusabyssä. Nyt Elmo vahtii Anna Tulosen iholta tuoksua, joka kertoo liian alhaisesta verensokerista. verensokerin ilmaisemisen opettelu. Elmolla on niin hyvä nenä, naurahtaa Malmberg-Tulonen. Koulutusmetodina Brusabyssä on positiivinen vahvistaminen eli kouluttajalla on nakutin ja koiraa palkitaan onnistuneista suorituksista. Hypohaju saadaan koulutuksen tunnistuslappuihin siten, että diabeetikko pyyhkii lappuihin käsiään tai kasvojaan, kun sokeriarvot ovat alhaalla. Lappujen avulla haju saadaan koiralle tutuksi ja se oppii erottamaan sen muiden hajujen joukosta. Malmberg-Tulonen kävi Elmon kanssa lähiopetuksessa vajaan vuoden ajan kerran kuukaudessa. Joka päivä piti kuitenkin harjoitella, ja Elmo teki töitä Annan ja äidin kanssa säännöllisesti niin kotona kuin harrastuksissa. Kurssilla oli ihmisiä ympäri Suomen ja sieltä sai hyviä ystäviä. Oli mukavaa keskustella ihmisten kanssa, jotka tietävät, mitä matala verensokeri tarkoittaa. Elmon koulutuksen lisäksi se oli hyödyllinen kokemus myös minulle, pohtii Malmberg-Tulonen. MERKKAUS KÄTEEN Hypokoiran tehtävänä on haistaa diabeetikon matala verensokeri ja ilmaista asia sovitulla tavalla. Koira helpottaa omahoidossa verensokerinvaihtelujen seuraamista. Koulutettu koira osaa ilmaista vaihtelut jo ennen kuin diabeetikko itse sitä huomaa. Myös Elmo on ennakoinut monta kertaa Annan matalan verensokerin. Jopa niin, että tyttö on ollut muun perheen kanssa suunnistamassa ja täydessä touhussa, kun Elmo on tullut merkkaamaan häntä käteen. Jos merkkaus tapahtuu kotona ja sisällä, hakee Elmo kaapista pillimehun ja tuo sen Annalle. Tämäkin on opeteltu. Elmo on koulutettu tunnistamaan Annan verensokerin lasku 3,8 3,9:n kohdalla. Valitsimme tämän tason, koska silloin Anna pystyy vielä hyvin itse ottamaan mehua tai pastillin. Jos arvo olisi alempi, voisi reagointi olla vaikeampaa. Koska Annan arvoja pitää seurata koko ajan, kulkee tyttö koiran lähellä säännöllisin väliajoin. Koko ajan ei siis tarvitse olla kosketuksissa, mutta mahdollisimman paljon kuitenkin. Elmon kanssa oleminen tuntuu hyvältä ja turvalliselta. Elämä on helpottunut, kun tietää, että Elmo merkkaa alhaisen verensokerin. Se on mukana kaikkialla muualla paitsi pyöräilemässä ja koulussa, Anna kertoo. ELMOON LUOTETAAN Perheessä iloitaan siitä, että Elmon avulla Annan heilahtelevat verensokeriarvot on saatu paremmin hallintaan. Perhe iloitsee myös siitä, että äiti voi nukkua yönsä paremmin. Ennen Elmoa äiti kävi kahden tunnin välein yöllä mittaamassa Annan verensokerin. Diabeetikko ei välttämättä itse herää, vaikka arvot laskisivat rajustikin. Elmo on jo antanut yölläkin merkkauksia Annalle. Luotamme siihen, että Elmo merkkaa Annan, ja että tyttö herää ja osaa pyytää apua. Elmo on nukkunut Annan kanssa kesästä alkaen, kun koulutus saatiin päätökseen. Hypokoirilla ei ole virallista avustajakoiran tai virkakoiran statusta, joten Elmo ei saa tulla Annan kanssa esimerkiksi kouluun, vaikka se olisi omahoidon kannalta tärkeää. Hypokoiran hankintaan tai koulutukseen ei saa myöskään tukea. KURSSIT KIINNOSTAVAT Kouluttaja Elisa Forsman kertoo, että niin ensimmäiselle syksyllä 2012 alkaneelle hypokoirakurssille kuin tämän syksyisellekin kurssille oli tulossa enemmän halukkaita, kuin voitiin ottaa. Vaikka hypokoirista on Suomessa puhuttu vain muutaman vuoden ajan, on niiden merkitys jo tiedostettu diabeetikkojen perheissä. Hypokoira ry perustettiin loppuvuodesta Ensimmäisellä koiranomistajille tarkoitetulla viikonloppukurssilla oli 14 koiraa, joista seitsemän oppi ilmaisemaan hypohajun Elmo oli yksi niistä. On paljon edullisempaa kouluttaa koira itse kuin hankkia se valmiina. Me koulutamme koiria Kemiössä Axxell Brusabyn koirankoulutuskeskuksessa, mutta koulutusta järjestään myös muualla. Teemme yhteistyötä Diabetesliiton kanssa. YHDESSÄ KOIRAN KANSSA Forsman kertoo, että hypokoiraksi voi kouluttaa minkä rotuisen koiran tahansa, kunhan koira on yhteistyöhaluinen, motivoitunut ja viihtyy ihmisten kanssa. Koiran on hyvä olla vähintään vuoden ikäinen, jotta se jaksaa keskittyä hajuerottelun harjoituksiin. Harjaantumiseen ei ole oikotietä, vaan niin koiran omistajan kuin koirankin tulee tehdä töitä tosissaan. Tehtävästä suoriutumisen tulee olla koiralle spontaania. Hypokoira eroaa perinteisistä avustajakoirista siinä, ettei se saa olla liian tottelevainen. Hypokoira ei voi odottaa käskyä tehdä jotain, vaan sen pitää toimia oma-aloitteisesti Forsman ja Malmberg-Tulonen toivovat molemmat, että yhteiskunnassa tajuttaisiin hypokoirien merkitys arjen apulaisina. Kun alhaisen verensokerin tietää mitata ajoissa, säästää se myös hoitokustannuksissa. Hypokoirat ovat vielä niin uusi asia, ettei näyttöä ole riittävästi esimerkiksi siihen, että RAY lähtisi hankkeisiin mukaan. Hypokoira-toimintaa voisi pyörittää esimerkiksi rahaston avulla. Koirille on tarvetta, mutta kaikki eivät pysty tai ehdi kouluttaa omaa koiraa, joten koulutusta pitäisi olla enemmän ja koirien hankinta helpompaa. Varainkeruu pitäisi saada käyntiin, toteaa Forsman.

11 Oma PLUS 1/ UUTISIA ELÄINMAAILMASTA KOONNUT JOHANNA PELTO-TIMPERI KUVAT DREAMSTIME Metsästyskoiralta voi saada EKINOKOKKILOISEN METSÄSTYSKOIRAT VOIVAT välittää hirviekinokokkiloisen ihmiseen. Tartunnat voidaan estää metsästyspaikkojen teurastusjätteiden huolellisella käsittelyllä. Ihminen voi saada tartunnan madon munista, joita on esimerkiksi loista kantavan koiran turkissa. Metsästyskoirat tulisi lääkitä hirvikauden alussa ja lopussa. Matolääkkeeksi sopii heisimatoihin tehoava valmiste. Ihmiselle hirven keuhkot eivät ole tartuntariski, sillä toukkarakkulat tarttuvat vain koiraeläimiin. Loisen ydinesiintymisalue on Kainuu. Lisäksi loista tavataan Itä Lapissa, lähinnä Sallassa sekä Kuusamossa ja Pohjois Karjalassa. Erityisesti näillä alueilla on huolehdittava hirvien teurasjätteistä asianmukaisesti. Myös muualla Suomessa on syytä välttää hirvien keuhkojen syöttämistä koirille. Väitös SUOMENPYSTY- KORVIEN epilepsiasta LAIHTUMISTAKUU Varmista onnistunut alku painonpudotukseen 4 Days Kick n Start -salkulla DVM RANNO VIITMAA väitteli loppuvuodesta suomenpystykorvien epilepsiasta. Tutkijan mukaan 5,3 prosentilla suomenpystykorvista esiintyy epilepsiaa ja urokset ovat alttiimpia sairastumaan siihen. Kohtaukset alkavat keskimäärin kolmen vuoden iässä, kohtauksia on keskimäärin kolmesti vuodessa, ja niiden tyypillinen kesto on 12 minuuttia. Tutkimus perustuu suomenpystykorvan tietoihin. Tulosten perusteella suomenpystykorvien epilepsia luokitellaan idiopaattiseksi epilepsiaksi, koska aivojen magneettikuvauksessa ei havaita muutoksia ja epilepsia on rodulla perinnöllinen. Pystykorvajärjestön suomenpystykorvajaoston mukaan epilepsiatapausten määrä on viime vuosina ollut laskusuunnassa. Kissojen geenitutkimukselle LOGO KISSOJEN GEENITUTKIMUKSELLE on saatu oma logo. Suunnittelukilpailun voitti Jaana Repo. Kissojen geenitutkimusta tehdään Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen ja lääketieteellisen tiedekunnan sekä Folkhälsanin tutkimuskeskuksen alaisuudessa. Kissangeenit.fi sivustolla on terveyskysely edelleen meneillään. Tutkimuksen kiinnostavia projekteja ovat muun muassa koratien astma, venäjänsinisten epilepsia ja ragdollien refluksi nefropatia. Projektien edistyminen on riippuvainen tutkimusryhmälle toimitettavista näytemääristä. Geenien paikantamiseksi tarvitaan useita sairaita ja terveitä samasta rodusta. UUTUUS! Herkulliset uudet maut: kantarelli ja katkarapu 12 PÄIVÄN LAIHTUMIS- TAKUU 600 MILJOONAA kissaa KISSOJA ARVELLAAN olevan lemmikkinä eri puolilla maailmaa noin 600 miljoonaa. Kissa onkin maailman suosituin lemmikkieläin. Kesykissojen historia on noin vuotta vanha. Virallisia kissarotuja on noin 40. Koirilla rotuja on paljon enemmän eli kaikkiaan yli 350. Kissarodut ovat myös nuorempia, sillä suurin osa niistä on syntynyt viime 50 vuoden aikana. Roduista noin 16 on perusrotuja, ja muut ovat näiden muunnoksia tai yhdistelmiä. Perusrotuja ovat muun muassa persialainen, maine coon, kartusiaani, norjalainen metsäkissa, turkkilainen angora, venäjänsininen, siperialainen, korat, turkkilainen van, egyptiläinen mau, abessinialainen, pyhä birma ja siamilainen. Kissarodut jaetaan DNA:nsa perusteella eurooppalaiseen, välimerelliseen, itäafrikkalaiseen ja aasialaiseen ryhmään. Ryhmän rodut ovat kehittyneet samalla maantieteellisellä alueella. Geneettiset ryhmät eivät ole samoja kuin kissajärjestöjen käyttämät kategoriat I IV. Lemmikki on LIHANSYÖJÄ KOIRAT JA KISSAT ovat metsästävien lihansyöjien jälkeläisiä. Niiden hampaisto on tarkoitettu ruuan paloitteluun, ei hienontamiseen. Koska koiran ja kissan ruuansulatuskanava on pieni, on niiden saatava korkeanergistä ja helposti sulavaa ruokaa. Ruuassa on oltava paljon energiaa, mutta ruoka annoksen koko ei saa olla tilavuudeltaan suuri. Koirien ja kissojen energiantarve vaihtelee esimerkiksi eläimen elämänvaiheen mukaan. Kasvavan eläimen tarve on erilainen kuin yli 12 vuotiaan iäkkään eläimen. Nuoren, kasvavan lemmikin suojaravinteiden ja kivennäis ja hivenaineiden tarve on erilainen kuin aikuisen. Koiralle ja kissalle kannattaa valita ruuaksi laadukas täysravinto. Kotiruuan syöttäminen kasvavalle eläimelle voi johtaa puutostiloihin. UUSIA LAJEJA Korkeasaareen KORKEASAAREN ELÄINTARHA on saanut kaksi uutta nisäkäslajia, vikunjat ja marat. Etelä Amerikasta kotoisin olevat vikunjat ja marat totuttelevat yhteiseen tarhaansa. Vikunja on laaman pienikokoisin sukulainen ja tottunut Andien rinteillä karuun ja kylmään ilmastoon. Jo inkat arvostivat vikunjan hienoa villaa. Eurooppalaiset metsästivät lajin sukupuuton partaalle, mutta laji pelastui, kun eläimellä käytävä kauppa kiellettiin kokonaan. Nykyisin villaa kerätään kestävästi ja se on yksi kallisarvoisimmista eläinkuiduista. Marat elävät Argentiinan pampalla. Ne muistuttavat pitkäjalkaisia jättiläismarsuja ja liikkuvat antilooppimaisesti tasajalkaa hyppien. Marat elävät pariskunnittain, ja pysyttelevät yhdessä koko elinajan. Easy Diet -salkku sisältää: 12 kpl Easy Diet erityisruokavaliovalmisteita (mukana kaksi uutta makua: kantarelli ja katkarapu) Ohjevihko dieetin toteuttamiseen lisävinkkejä, tehokeinoja, ruokavalio-opastusta Tunnukset Easy Diet -nettitukeen Arvontakoodin 500 matkalahjakortin arvontaan. 12 PÄIVÄN LAIHTUMISTAKUU Laihduta ACKD Easy Diet -tuotteilla 12 päivän ajan. Jollet laihdu, saat rahat takaisin. Katso lisätietoa sivulta Kampanja-aika Myynnissä luontaistuotekaupoissa ja apteekeissa. Suomessa kehitetty ja valmistettu

12 14 Oma PLUS 1/2014 Mitä MATKA- APTEEKKIIN? TEKSTI MARI KUUSINEN KUVAT DREAMSTIME Huolehdi ajoissa, että matka apteekin sisältö vastaa kohteen vaatimuksia. Matka-apteekin koostaminen on osa matkan ennakkotoimia. Ja matkan valmistelut alkavat jo siitä, että ottaa tarvittavat rokotteet. Lisäksi pitää uusia reseptit ja käydä apteekin kautta, jotta mukana on riittävästi säännöllisesti käytettäviä lääkkeitä ja muita matka-apteekin ilman reseptiä saatavia lääkkeitä ja tuotteita. Vaikka esimerkiksi rakkolaastareita saa varmaan kohdemaastakin, on niitäkin hyvä sujauttaa matkaan mukaan, niin ovat tarvittaessa olemassa. Ja tavalliset laastaritkin voivat tulla tarpeeseen. Matkalla voi iskeä esimerkiksi virtsatulehdus tai korvatulehdus. Tähän voi varautua pyytämällä lääkäriltä etukäteen reseptit, jos mahdollista. ENNEN MATKAA: Tarkista tarvittavat rokotteet tai mahdollinen malarialääkitys kohdemaassa esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta. Uusi reseptit ja ota niistä kopiot kotiväelle ja omaan sähköpostiin. Selvitä lääkkeiden pakkausohjeet lennolle esimerkiksi Finavian verkkosivuilta. Hanki apteekista todistus, jos kuljetat huumaavia tai psykotrooppisia aineita sisältäviä lääkkeitä Schengen alueille. PAKKAA MUKAAN: Allergiaan antihistamiinilääke Hyönteiskarkote Kortisonivoide Matkapahoinvointilääke Kosteusvoide Antiseptista puhdistusainetta, laastareita ja sidetarpeita Särkylääke (sekä ibuprofeiinia että parasetamolia etenkin, jos mukana matkustaa lapsia) Närästyslääke Maitohappobakteerivalmiste Ripulijuomajauhe ja lääke Lääkehiiltä Silmätippoja kuiville silmille Nenäkostutusliuos Kuumemittari Korvatulppia Sakset, teippiä ja pinsetit Hygieniaan kosteuspyyhkeitä, kuukautissuojia ja käsien desinfiointiaine Ehkäisyvälineitä Herpesvoide ja sienivoide erityisesti tropiikissa Varasilmälasit tai varapiilolinssit nesteineen. HUOM! Pitkäksi ajaksi alkeellisiin oloihin menijöille myydään valmista ensiapupakkausta, joka sisältää muun muassa nesteen ja verensiirtolaitteen neuloineen, haavan ompeluvälineet, neuloja ja ruiskuja. Älä unohda AURINKOSUOJAA OHUT JA TALVENKALPEA iho palaa herkästi, kun matkustaa Suomesta talvella aurinkolomalle. Muista siis pakata matkalle mukaan auringolta suojaavien vaatteiden lisäksi myös aurinkovoiteet. Aurinkovoide valitaan auringon voimakkuuden ja ihotyypin perusteella. Korkeampi suojakerroin niille, joilla on herkkä ja helposti palava iho. Aurinkolomilla suojakerroin saa olla 30:stä ylöspäin. Voiteissa on kahdenlaisia suoja aineita: kemiallisia ja fysikaalisia. Kemialliset imevät UV säteilyä ja fysikaaliset heijastavat säteitä ihosta pois. Alle kaksivuotiaille ei suositella suojavoiteita, vaan heidät suojataan vaatteilla ja varjoilla. Isompien lasten iholla kannattaa käyttää suojavoiteita, joissa on fysikaalinen suoja aine. Voiteen tuoteselosteessa lukee silloin sinkkioksidi tai titaanioksidi.

13 Oma PLUS 1/ KYSY APTEEKKARILTA VOIT LÄHETTÄÄ KYSYMYKSIÄ OSOITTEESEEN TAI NETTISIVUILLAMME Lieksan Pietari apteekin apteekkari Virpi Heikkinen vastaa tällä kertaa lukijoiden lähettämiin kysymyksiin SUOMEN LUOTETUIN VITAMIINIVALMISTEMERKKI CONSUMER HEALTHCARE Multi-tabs Family 100 tabl. Monivitamiini-kivennäisainevalmiste koko perheelle ENERGIAA TUKEE VASTUSTUS- KYKYÄ TUKEE LUUSTON HYVINVOINTIA FI-XZ1-29.OCT VUOTIAS TYTTÄREMME HERÄÄ JOSKUS YÖLLÄ JA VALITTAA, ETTÄ HÄNEN KUMPAAKIN JALKAANSA SÄRKEE. KUUMETTA EI OLE, EIVÄTKÄ JALAT OLE ESIMERKIKSI TURVONNEET. VOIKO KYSEESSÄ OLLA KASVUKIPU JA MITÄ SILLE VOISI TEHDÄ? Koska muita oireita kuin kipu ei ole, on kyseessä hyvin todennäköisesti tosiaan kasvukipu, joka on lapsilla hyvin yleinen ja vaivaa nimenomaan iltaisin ja öisin. Kasvukivut alkavat tavallisesti noin neljän vuoden iässä, ja häviävät noin 10 vuoden iässä. Vaikka kasvukivut ovat ikäviä, ne ovat täysin vaarattomia. Voitte hieroa jalkoja kevyesti nyrkillä ja kietoa ne lämpöiseen pyyhkeeseen. Jos tämä ei auta, voitte antaa myös tavallista särkylääkettä. Jos lapsi kävelee seuraavana päivänä ihan normaalisti, ei ole aihetta huoleen. 2IÄKKÄÄLLÄ ÄIDILLÄNI ON PALJON PÄIVITTÄISIÄ LÄÄKKEITÄ. KANNATTAISIKO HÄNEN SIIRTYÄ APTEEKIN ANNOSJAKELUN ASIAKKAAKSI JA MITEN SE TAPAHTUU? Voin lämpimästi suositella apteekin annosjakelua. Palvelussa mukana oleva asiakas saa lääkkeensä apteekista annospusseihin pakattuina kahdeksi viikoksi kerrallaan. Jokaisella toimituskerralla asiakas saa annospussinauhan lisäksi ajan tasalla olevan lääkityskortin, josta käyvät ilmi kaikki käytössä olevat lääkkeet ja niiden annostukset. Kun kokonaislääkitys on sekä lääkärin että apteekin tiedossa, lääketurvallisuus paranee. Palveluun sisältyy myös apteekin tekemä kokonaislääkityksen tarkistus. Siinä selvitetään, onko asiakkaalla mahdollisesti tarpeettomia tai päällekkäisiä lääkkeitä sekä varmistetaan, että käytössä olevat lääkkeet sopivat samanaikaisesti käytettäviksi. Apteekki perii annosjakelusta palkkion, johon kuuluu annospussien lisäksi kokonaislääkityksen tarkistus sekä annosjakelureseptien hallinnointi. Annosjakelusta perittävä palkkio on osittain Kelan korvaama 75 vuotta täyttäneille, jos lääkäri arvioi heille olevan hyötyä annosjakelusta. Korvauksen edellytyksenä on, että asiakas käyttää vähintään kuutta korvattavaa lääkettä ja palveluun kuuluu kokonaislääkityksen tarkistus. 11,90 Tarjous voimassa maaliskuun ajan. 3MINULLA ON USEIN, ERITYISESTI LUKIESSA, ROSKAN TUNNETTA SILMÄSSÄ. VOINKO OTTAA TURVALLISESTI JOTAIN KOSTUTUSTIPPOJA? Kyllä, voit ihan hyvin käyttää apteekeista ilman reseptiä saatavia. Muista räpytellä silmiäsi kirjaa lukiessa, näyttöpäätetyössä ja televisiota katsellessa riittävän usein. Myös silmien kiinni pitäminen helpottaa oloa. Apteekin kostutustippoja ja geelejä voi kokeilla omin päin muutaman päivän. Jos ne selvästi helpottavat tilannetta, niiden käyttöä voi jatkaa. Aluksi tippoja laitetaan minuutin välein, myöhemmin muutaman kerran päivässä. Hankalampia oireita voi hoitaa kromoglikaattitipoilla. Tippa silmiin 2 4 kertaa päivässä parin viikon ajan auttaa useimpia. Hoidon voi toistaa tarvittaessa. Jos oireet eivät helpota, kannattaa mennä silmälääkärin vastaanotolle. 4VATSANI TOIMII YLEENSÄ HYVIN, MUTTA MATKOILLA KÄRSIN UMMETUKSESTA MONTAKIN PÄIVÄÄ. MITÄ VOISIN TEHDÄ? On hyvin tyypillistä, että vatsa ei toimi kunnolla matkoilla. Ummetusta aiheuttavat poikkeavat rutiinit, erilainen ruokavalio, esimerkiksi lentokoneessa paikallaan olo tai liian vähäinen nesteen nauttiminen. Muista siis nauttia riittävästi vettä ja kuitupitoista ruokaa. Joillakin ihmisillä kahvi toimii laksatiivisesti, kuten myös leseet ja liotetut pellavansiemenet. Kannattaa varata matka apteekkiin myös laksatiiveja eli ulostuslääkkeitä, joita saa apteekeista. OmaPlus_MTF100_125x176.indd 1 15/01/14 14:25

14 16 Oma PLUS 1/2014 KIRJOJA TERVEYDEKSI KOONNEET MAIJA RAUHA JA JOHANNA PELTO-TIMPERI KUVAT KUSTANTAJAT ONNISTUMISEN eväät UUTUUS! Me kaikki tavoittelemme onnellisuutta, parempaa elämänlaatua ja hyvää oloa. Flow on psyykkinen tila, jossa kaikki tuntuu onnistuvan. Sitä on tutkittu paljon, mutta flown mysteeri on vielä selvittämättä. Anna mennä ja onnistu -kirjassa mietitään yksilöllisiä ratkaisuja flow-tilan tavoittelussa. Nopeasti valkoisemmat hampaat Jopa 8 astetta valkoisemmat hampaat Ei sisällä vetyperoksidia, turvallista käyttää Vahvistaa hampaita ja poistaa värjäytymiä OIVA APU monelle LAPSIPERHEEN ALLERGIAOPAS (WSOY) on ensimmäinen yleistajuinen lasten allergiaa ja astmaa käsittelevä kirja. Teos tulee tarpeeseen, koska allergiat ovat tuttuja monissa lapsiperheissä. Lapsiperheen allergiaoppaan tekijät Peter Csonka ja Päivi Junttila käsittelevät keskeisiä lasten allergisia sairauksia. Kirjassa selostetaan sairauksille altistavia ja oireita pahentavia tekijöitä sekä selitetään lääkärin tekemiä tutkimuksia. Kirjasta saa myös arkea helpottavia vinkkejä. SOLAKAKSI sushilla JAPANILAISTEN NAISTEN hoikkuuden salaisuutena ovat vähäkaloriset sushit, keitot, salaatit ja bento-lounaat. Mariko Sanon uutuuskirja Sushi Slim kevennä japanilaisella ruokavaliolla (Tammi) raottaa ovea japanilaisen keittiön salaisuuksiin. Kirjassa on myös japanilaisen ravitsemusterapeutin laatimat ateriasuunnitelmat kaloritietoineen. Mariko Sano on asiantuntija, joka on pitänyt Selfridgestavarataloketjun sashimitiskiä, tarjonnut sushia Buckinghamin palatsissa ja opettanut aloittelijoita tekemään herkullisia susheja. KAKSISUUNTAINEN MIELIALAHÄIRIÖ hallintaan KAKSISUUNTAINEN MIELIALAHÄIRIÖ opas sairastuneille ja heidän läheisilleen (Duodecim) on perusteos kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalle ja tämän omaisille. Minna Sadeniemi, Juhani Aer, Kirsi Jänkälä, Marko Sorvaniemi ja Jan-Henry Stenberg ovat koonneet suomenkieliseen oppaaseen oleellista ja ajantasaista tietoa. Kirjassa käsitellään muun muassa mitä kaksisuuntainen mielialahäiriö on, miten oireita voi hallita, miten läheiset voivat tukea sairastunutta ja mistä hoitojärjestelmästä saa apua sairauden eri vaiheissa. Vain apteekista! iwhite Instant uutuus antaa nopeasti valkoisemmat hampaat uuden ainutlaatuisen teknologian avulla. Voit saada jopa kahdeksan (8) astetta valkoisemmat hampaat valkoisten kalsiumkristallien sekä uuden teknologian avulla. White Instant poistaa myös värjäytymiä hampaiden pinnoilta, jotka johtuvat esimerkiksi ruokailusta ja juomasta. Voit käyttää tuotetta kotona ja sen käyttö on turvallista ja tehokasta. Optimaalisen tuloksen saavuttamiseksi, käytä tuotetta 20 minuuttia/päivä viiden päivän ajan. Teho säilyy useamman viikon ja voit parantaa tehoa käyttämällä 1-2 muottia milloin itse haluat. Anna mennä ja ONNISTU FLOW-TILASSA KAIKKI tuntuu onnistuvan, koska tekemiseen uppoudutaan niin täydellisesti, että ajantajukin saattaa kadota. Tämä tunne on tavoiteltu, ja esimerkiksi huippu-urheilijat pyrkivät opettelemaan reitin omaan flow-tilaansa. Flow, Anna mennä ja onnistu -kirjassa (Docendo) Leena Matikka etsii vastauksia esimerkiksi siihen, miten flow-tilan voi tavoittaa tietoisesti tai voidaanko siihen pääsyä harjoitella. Avain TERVEYTEEN KIINALAISTEN ROHDOSTEN salat, Avain terveyteen ja tasapainoon -teos (Minerva) opastaa askel askeleelta kiinalaiseen luontaislääkintään. Kirjan havainnollisten kuvien ja kaavioiden avulla jokainen voi määritellä oman kehontyyppinsä ja hoitaa sitä sen mukaisesti. Stefan Chmelinkin teoksessa kerrotaan myös ohjeita ihovoiteiden, hiustenhoitoaineiden ja erilaisten uutteiden ja tinktuurojen valmistamiseen. OmaPlus_iWhite_125x363.indd 1 16/01/14 16:25

15 Oma PLUS 1/

16 18 Oma PLUS 1/2014 Apteekki on TÄRKEÄ LENKKI potilaan hoitoketjussa Naantalin apteekissa on 27 työntekijää. Tässä heistä Elina Muurama (vas.), Anna Sihvo, Aleksiina Joensuu, Anne Ekblad, Johanna Pulkki ja Henrik Brenner. TEKSTI JA KUVAT PIRKKO SOININEN LÄHDE APTEEKKARILIITTO Suomessa on yli 800 apteekkia. Yli 90 prosenttia suomalaisista asuu enintään kolmen kilometrin päässä lähimmästä apteekista. Oma PLUS on yksi Suomen suurimmista apteekkiketjuista. OPISKELEMAAN apteekkialaa? SUOMESSA APTEEKIT TYÖLLISTÄVÄT noin ammattilaista, joista yli 60 prosenttia on saanut yliopistokoulutuksen. Osuus on eurooppalaisessa vertailussa huippuluokkaa. Apteekkiluvan voi Suomessa saada vain proviisorin koulutuksen saanut henkilö. Apteekkilupia on tietty määrä ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea voi perustaa uuden apteekkiluvan vain, jos lääkkeiden saatavuus sitä edellyttää. Apteekkilupaan liittyy monia velvoitteita, joista tärkein on lääkkeiden saatavuudesta huolehtiminen. Lakisääteisesti apteekkien tehtävänä on lääkkeiden vähit- täismyynnin, jakelun ja lääkevalmistuksen lisäksi lääkkeisiin liittyvä neuvonta ja palvelutoiminta. Apteekit käsittelevät vuosittain lähes 50 miljoonaa reseptiä. Apteekkien rooli on muuttumassa ennaltaehkäisevän terveydenhoidon suuntaan. Olemme mukana suurten kansansairauksien hoidossa ja niiden ennaltaehkäisyssä. Järjestämme esimerkiksi paljon ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon liittyviä luentoja ja teemapäiviä sekä olemme mukana messuilla, kertoo Oma PLUS -apteekkiketjuun kuuluvan Naantalin apteekin apteekkari Henrik Brenner. Lääkkeiden hinnat ovat kaikissa apteekeissa samat, sillä apteekkien on hinnoiteltava lääkkeet käyttämällä lääkkeen tukkuhintaa. Tukkuhinta on kaikille apteekeille sama. Apteekit maksavat valtiolle veroluonteista, progressiivista apteekkimaksua, jonka suuruus perustuu liikevaihtoon. Kaikkein pienimmät apteekit eivät maksa apteekkimaksua lainkaan. Apteekkien osuus lääke-eurosta on noin 24 prosenttia, lääketeollisuuden ja -tukkukaupan 61 prosenttia ja valtion 15 prosenttia. Verotuksellisesti apteekkari on aina yksityinen ammatinharjoittaja. Tämän takia apteekkarit nousevat verotilastoissa usein melko ylös, mutta sijoitus on harha, sillä verotustiedoissa apteekkarin verotettava tulo sisältää sekä apteekkarin palkan, apteekin liiketuloksen että mahdollisesta muusta elinkeinotoiminnasta saadut pääoma- ja ansiotulot. Proviisorin tutkinto on viisivuotinen ylempi korkeakoulututkinto, jonka laajuus on 300 opintopistettä. Sen voi suorittaa Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa. Farmaseutin tutkinto on kolmivuotinen alempi korkeakoulututkinto, jonka laajuus on 180 opintopistettä. Sen voi suorittaa Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Lääketeknikko opiskelee toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa kaksi-kolme vuotta. Lääkealan ammatillinen perustutkinto on laajuudeltaan 120 opintoviikkoa. Tutkinnon voi suorittaa myös näyttötutkintona oppisopimuksella. Sen voi suorittaa Stadin ammattiopistossa, Savon Ammatti- ja aikuisopistossa, Oulun seudun ammattiopistossa, Turun ammatti-instituutissa ja Yrkesakademissa. HENRIK BRENNER, apteekkari Olen ollut apteekkari jo 25 vuotta. Täällä Naantalissa minulla on ollut apteekki nyt kaksi ja puoli vuotta. Aiemmin toimin apteekkarina Karjaalla ja sitä ennen Nauvossa. Apteekkari on yksityisyrittäjä. Suomessa on tietty määrä apteekkilupia, joita voivat hakea proviisorin koulutuksen saaneet henkilöt. Minun tehtäväni on johtaa apteekkia taloudellisesti ja käytännössä. Suunnittelen taloutta, rekrytoin, delegoin ja osallistun asiakaspalveluun. Naantalin apteekissa on 27 työntekijää, joista osa työskentelee osa-aikaisesti, joten olem me Suomen mittakaavassa melko iso apteekki. Kuukaudessa apteekissamme asioi noin ihmistä. JOHANNA PULKKI, proviisori Tulin Naantalin apteekkiin töihin samaan aikaan, kun apteekkari vaihtui. Apteekkari ja proviisori ovat tiivis työpari. Olen suorittanut proviisorin ylemmän korkeakoulututkinnon Kuopiossa vuonna Työni painottuu henkilöstöhallintoon, mutta tarvitsen monitoimiosaajan asennetta. Tärkeintä on taito delegoida. Teen esimerkiksi työvuorolistat, hoidan asiakaspalautteet, toimin mikrotukihenkilönä, vastaan markkinoinnista, tapaan lääketehtaiden lääke-esittelijöitä ja suunnittelen varastonhallinnan. Myös asiakaspalvelu on tärkeä osa työtäni. Koska toimimme merenrantakaupungissa, hoidan myös laiva-apteekkien tarkistukset. ALEKSIINA JOENSUU, farmaseutti Tulin tänne töihin seitsemän kuukautta sitten. Tärkeimmät farmaseutin työtehtävät ovat reseptintoimitus ja lääkeneuvonta. Asiakas asioi meidän kanssamme, kun hän tulee ostamaan reseptilääkettä. Apteekissa vain proviisorit ja farmaseutit saavat antaa lääkeneuvontaa, sillä meillä on siihen riittävä koulutus. Myös itsehoitolääkkeiden neuvonta kuuluu työtehtäviini. Hoidan myös lääkkeiden annosjakelua, kotisairaanhoidon lääketilauksia sekä teen lääkehoidon tarkistuspalvelua. Meillä jokaisella farmaseutilla on omat vastuualueet. Minä vastaan verkkoapteekin kehitystyöstä, muiden vastuualueisiin kuuluvat esimerkiksi diabetes-, astma-, suunhoito-, haavanhoito- tai sydänpotilaat tai eläimet, kosmetiikka tai liikkujan apteekki -konsepti. ANNE EKBLAD, farmanomi Olen valmistunut farmanomiksi 1970-luvulla. Koulutukseni sijoittuu farmaseutin ja lääketeknikon tutkintojen väliin. Työni on lähinnä asiakaspalvelua. En saa antaa varsinaista lääkeneuvontaa eli en neuvo reseptilääkkeiden käytössä, enkä saa toimittaa niitä. Hoidan varastoa, puran tavaroita ja hyllytän. Voin palvella asiakkaita myös kassalla. ELINA MUURAMA, lääketyöntekijä Valmistuin 1980-luvulla lääketyöntekijäksi. Nykyisin ammattinimike on lääketeknikko. Työni on hyvin samanlaista kuin Annella. Minäkin olen asiakaspalvelussa, hoidan varastoa, teen apteekin somistuksia ja hoidan kassaa. Huolehdimme myös varaston inventoinneista ja toimistotöistä. ANNA SIHVO, harjoittelija Olen ylioppilas ja pääsin onneksi apteekkiin harjoittelemaan, sillä pyrin ensi vuonna lukemaan farmasiaa. Harjoittelusta on minulle toivottavasti hyötyä tulevissa opinnoissa. Teen täällä apteekissa kaikkia avustavia töitä, olen ylimääräinen käsipari.

17 Oma PLUS 1/ KYSYMYSTÄ: KKK-HOITO TEKSTI JOHANNA PELTO-TIMPERI KUVA JOUNI KALLIO VASTAAJANA TUTKIJA, ERIKOISTUVA LÄÄKÄRI MAARIT VALTONEN, LIIKUNNAN JA KANSANTERVEYDEN EDISTÄMISSÄÄTIÖ LIKES KKK eli kylmä, koho ja kompressio ja neljäntenä kevennys ovat tapaturmien ja liikuntavammojen yleisin hoitomuoto ja ensiapu. Nykysuositusten mukaan vammautunutta kohtaa on hyvä alkaa kuntouttaa heti, kun turvotus on alueella vähentynyt. = = = = = 1MILLAISIEN TAPATURMIEN TAI LIIKUNTAVAMMOJEN HOITOON KKK SOPII? KKK-hoito soveltuu lievien tapaturmien ja liikuntavammojen, kuten nilkan nyrjähdysten ja lihasrevähdysten, hoitoon akuutissa vaiheessa. Myös vaikeammissa vammoissa, kuten nilkan tai ranteen murtumassa, KKK-hoito on hyvää ensiapua ennen jatkohoitoon pääsyä. KKK-hoidolla vähennetään verenvuotoa vammaa ympäröiviin kudoksiin. Mitä nopeammin tätä ensiapua annetaan, sitä vähäisempää verenvuoto kudoksiin on. Jatkohoidossa KKK-hoidolla pyritään vähentämään turvotusta vammaalueella. 2MITÄ TARKOITETAAN KYLMÄLLÄ? Jääpussi, lumi, pikakylmäpakkaus tai mikä tahansa vamma-alueelle painettava kylmä soveltuu kylmähoidoksi. Kylmä supistaa verisuonia ja vähentää näin verenvuotoa. Kylmää kannattaa pitää vamma-alueella noin puoli tuntia kerrallaan ihoa suojaten. Hoito on hyvä toistaa parin tunnin välein ensimmäisen vuorokauden aikana. 3MITÄ TARKOITETAAN KOHOLLA? Koholla tarkoitetaan vamma-alueen, kuten nilkan, kohottamista sydämen tason yläpuolella. Tämä vähentää verenvuotoa ja turvotusta, kun paine kohotetussa raajassa pienenee. 4MITÄ TARKOITETAAN KOMPRESSIOLLA? Kompressio eli puristus saadaan aikaan esimerkiksi joustositeellä tai teippauksella. Tämä estää verenvuotoa ja turvotusta vamma-alueella. Siteen tulee olla napakka, mutta se ei saa olla liian tiukka, ettei verenkierto vaikeudu. 5VOIKO LISTAA JATKAA KIPULÄÄKKEELLÄ JA KEVENNYKSELLÄ? Kipulääkkeiden käytöstä ei voi antaa yleistä suositusta. Vamman ensihoidossa tulehduskipulääkkeistä voi olla jopa haittaa, koska ne voivat lisätä verenvuotoa vaurioituneessa kudoksessa. Kivun kokeminen vaihtelee yksilöittäin ja siksi kipulääkitys vaihtelee tapauskohtaisesti. Liikuntavamman tai tapaturman aiheuttama kipu saa usein meidät keventämään tahtia. Täyttä lepoa kuitenkin suositellaan nykyisin harvoin. Revähtänyt lihaskin kaipaa kevyttä liikettä, jotta turvotus alueella vähenee ja lihaksen toiminta normaalistuu. Vammakohdan aktiivinen kuntoutus kannattaakin aloittaa varsin nopeasti tapaturman jälkeen.

18 20 Oma PLUS 1/2014 Ulos KIVUN KIERTEESTÄ TEKSTI MAIJA RAUHA KUVAT VEIKKO SOMERPURO/HELSINGIN YLIOPISTO JA DREAMSTIME Melkein puolet terveyskeskuskäynneistä johtuu kivusta. Kipujen hoitamisessa on tärkeää, että potilas kuuntelee itseään ja lääkäri kuuntelee potilasta. Pitkittyneen kivun hoito on aina yksilöllistä. Kipuun on syytä suhtautua vakavasti, sanoo Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Kipuklinikan ylilääkäri, professori Eija Kalso. Kipu on yleisin lääkärin tutkimuksiin ja hoitoon hakeutumisen syy. Se on ymmärrettävää, koska kipu johtuu yleensä sairaudesta tai vammasta, joka tarvitsee hoitoa. Kokonaisvaltainen kivun kokemus muodostuu, kun kudosvauriosta kertova viesti saavuttaa aivojen kuorikerroksen. Siellä viesti yhdistyy tunne-elämän kokemukseen, johon vaikuttavat siihenastiset kokemukset, nykytilanne sekä tulevaisuuden odotukset. Useimmiten kipuun liittyy ahdistuksen, pelon ja kärsimyksen kaltaisia tunteita, kertoo Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Kipuklinikan ylilääkäri Eija Kalso. Kipua ei ole olemassa ilman aivoja, mutta elimistö reagoi jo ennen kuin kivun kokemus syntyy: verenpaine nousee, sydämen syke kiihtyy ja hengitys nopeutuu. Tämä johtuu siitä, että viesti uhkaavasta kudosvauriosta saavuttaa ensin selkäytimen ja muut aivojen alapuolella olevat keskukset, joiden aktivoituminen saa aikaan elimistön reaktiot. Kivun kokemus syntyy kuitenkin vasta, kun tieto on ehtinyt aivojen kuorikerrokselle asti. Kivun kanssa elämiseen tarvitaan joustavuutta, koska kipua ei välttämättä saada kokonaan pois. Elämä jatkuu kuntoutuksen jälkeen kivusta huolimatta.

19 Oma PLUS 1/ SAMA ÄRSYKE, ERI KIPU Jotkut kokevat saman kivun voimakkaampana kuin toiset. Kalso kertoo amerikkalaisesta tutkimuksesta, jossa terveille koehenkilöille annettiin kipuärsyke puolen minuutin ajan pohkeeseen. Ympäristö oli turvallinen, eikä tilanteeseen liittynyt uhkaa. Koehenkilöiltä kysyttiin, miten voimakasta kipua he kokivat, ja samaan aikaan magneettikuvauslaite kuvansi heidän aivojaan. Vaikka ärsyke oli sama, karkeasti ottaen kolmannes koki sen korkeintaan lievänä, kolmasosa kohtalaisena ja kolmannes erittäin voimakkaana. Sama näkyi toiminnallisissa aivokuvissa. Voimakkaasta kivusta kertoneiden kipuradastot olivat voimakkaammin aktivoituneet kuin niiden, jotka raportoivat lievästä kivusta. Tämä voi tarkoittaa montaakin eri asiaa, kuten, että kipua tunnistavissa reseptoreissa on synnynnäisiä eroja tai että kivunsäätelyjärjestelmät eivät ole kaikilla samanlaiset, Kalso kertoo. Vaikka ärsykkeen voimakkuus ja laatu vaikuttavat kivun kokemukseen, vaikuttavia asioita on monta muutakin. AIEMPI KIPU HERKISTÄÄ Yksi kivun kokemiseen vaikuttavista tekijöistä on se, millaisessa tilassa ihmisen keskushermosto on ennestään. Kalso kertoo tutkimuksesta, jossa ne leikkauspotilaat kokivat muita kovempaa kipua, joilla oli ollut pitkäaikainen kiputila ennen leikkausta. He tarvitsivat muita enemmän kipulääkkeitä ja heidän kipunsa kesti muita pidempään. Kalso arvioi, että heidän keskushermostonsa saattoi olla virittynyt hieman eri tasolle kuin muiden. Kivun hoitaminen on tärkeää muun muassa tämän kivulle herkistymisen estämiseksi. Ennakko-odotukset vaikuttavat paljon kivun kokemiseen. Kun koehenkilöille kerrottiin, että tulossa on erittäin voimakas kipuärsyke, he kokivat sen voimakkaampana kuin saman tasoisen ärsykkeen muuten. Vastaavasti kipu oli vähäisempi, kun koehenkilöille sanottiin, että seuraava ärsyke on hyvin lievä, Kalso kertoo. Potilas, joka on kuullut tuttavilta tai lukenut netistä, että tietty tutkimus tai toimenpide on kivulias, kokee sen todennäköisesti hankalampana kuin toinen, joka ei odota kivun kokemusta. Ennakko-odotukset muokkaavat myös lasten kipukokemuksia. Kalson mielestä onkin erittäin tärkeää, että kaikki lapsille tehtävät tutkimukset ja toimenpiteet ovat kivuttomia. Jos lapsi joutuu kerrankin kokemaa kipua tutkimusten tai hoidon takia, hän voi ehdollistua kipuun ja alkaa pelätä toimenpiteitä. Tämä voimistaa koettua kipua. JOUSTAVUUS ON EDUKSI Synnynnäinen temperamentti vaikuttaa kivun kokemiseen sitä kautta, että toiset kokevat tilanteet uhkaavampina kuin toiset. Jos ihminen pelkää aina pahinta, pyrkii kaikessa välttämään ongelmia ja on taipuvainen masennukseen, hän päätyy kipuklinikan potilaaksi todennäköisemmin kuin naapuri, joka on temperamentiltaan riskinottaja. Rohkeat riskinottajat vähät välittävät, vaikka polvet olisivat verillä, tärkeintä on mennä eteenpäin, kärjistää Kalso. Temperamentti tarkoittaa aivokemian kannalta sitä, että hermosolujen ympäristö aivoissa eli esimerkiksi eri välittäjäaineiden määrä vaihtelee synnynnäisesti. Hermokemialliset ilmiöt vaikuttavat niin, että ihmiset käyttäytyvät samassa tilanteessa eri tavoin. Ihminen voi oppia säätelemään käyttäytymistään, eivätkä äärimmäiset temperamenttityypit ole kovin yleisiä. Periaatteessa temperamentti on kuitenkin pysyvä. Kivun kanssa elämiseen tarvitaan myös joustavuutta. Jos kipupotilaalle ei kelpaa tavoitteeksi muu kuin täysi kivuttomuus, tavoite voi olla vaikea saavuttaa. Pitkäaikaista kipua ei aina saada kokonaan pois. Jos persoonallisuus on riittävän joustava, elämä voi jatkua kuntoutuksen jälkeen kivusta huolimatta. LIEVITYSTÄ LÄÄKKEILLÄ Lähes jokaisella on kotona kipulääkettä satunnaista päänsärkyä tai flunssaa varten. Jotkut pyrkivät kuitenkin välttämään lääkkeitä ja kärsivät mieluummin. Onko siinä järkeä? Jos kipu on lievää eikä estä nukkumista ja tavallista elämää, ja kipulääke aiheuttaisi mahakipua tai nostaisi verenpainetta, voi olla viisasta jättää lääke ottamatta. Jos kipu kuitenkin on voimakasta ja häiritsee keskittymistä ja nukkumista, kannattaa käyttää turvallista kipulääkettä lääkärin ohjeiden mukaan, Kalso linjaa. Kivun lääkehoidon isoin ongelma on, että moni jättää lääkärin määräämät lääkkeet ottamatta. Kipuklinikalla toimitaan niin, että lääkäri tai hoitaja on yhteydessä uuden lääkkeen aloittaneeseen potilaaseen sovitun ajan kuluttua ja kysyy, miten lääkkeen kanssa on sujunut. Näin saadaan mahdolliset lääkkeen käytön esteet esiin, ja samalla voidaan tarvittaessa muuttaa annostusta. Monet potilaamme saavat hyvän lievityksen lääkkeillä, kun ne otetaan oikein, mutta he tarvitsevat monesti kannustusta lääkkeiden käyttöön. Yksi lääkehoidon tavoite on saada potilaan muu kuntoutus käyntiin, Kalso sanoo. Kipujen hoitoon käytetään parasetamolin ja tulehduskipulääkkeiden lisäksi usein kaksoisvaikutteisia masennuslääkkeitä, jotka lievittävät kipua ja ahdistusta. Kipuun liittyy usein ahdistusta, koska kivun alkuperäinen tehtävä on varoittaa uhkaavasta vaarasta ja opettaa välttämään elimistölle haitallisia tapahtumia, Kalso selittää. Masennuskipulääkkeiden teho on osoitettu erityisesti hermovauriokivuissa. Koska masennuslääkkeet vahvistavat kivun jarrujärjestelmää, niistä voivat hyötyä myös esimerkiksi fibromyalgia- ja nivelrikkopotilaat, joiden kivunsäätelyjärjestelmä on herkistynyt. Kipupotilaalle voidaan siis määrätä masennuslääkettä, vaikkei hänellä olisi masennusoireita. VAIKEAN KIVUN HOITOON Vaikean kivun, kuten syöpäkivun, leikkauksen jälkeisen kivun tai hermovauriokivun, hoitoon on omat lääkkeensä ja menetelmänsä. Osa lääkkeistä on paikallisesti käytettäviä. Esimerkiksi vyöruusun jälkeisen hermosäryn hoitamiseen voidaan käyttää puudutekalvoa, joka toimii kahdella tavalla. Kalvo suojaa kivulta jo sinänsä, koska paljas iho voi olla niin herkkä, että vaatteen hipaisukin aiheuttaa kovan kivun. Lisäksi puudutusaine vaikuttaa hitaasti kipua poistaen. Kalvon käyttö vaatii kuitenkin erikoisluvan ja se on kallista, koska lääkkeellä ei ole korvattavuutta. Toinen paikallinen hoito on kapsaisiinikalvo, joka hyödyntää chilipippurin tulisuuden aiheuttavaa kapsaisiinia. Kalvo toimii iholla samoin kuin säännöllinen chilin syöminen suun limakalvolla: polttava tunne heikkenee vähitellen. Kapsaisiini hiljentää liian herkät hermopäätteet. Syöpäkivun hoitoon on tulossa uudenlaisia lääkkeitä, jotka perustuvat samaan ideaan kuin kapsaisiinikalvo: kipuun liittyviä reseptoreja ärsytetään jollakin muulla, kuten mentholilla. Pitkälle edenneeseen diabetekseen liittyvien hermokipujen hoitoon tarkoitettujen uusien kipulääkkeiden tutkimukset ovat edenneet jo kliiniseen vaiheeseen eli niiden tehoa ja turvallisuutta tutkitaan ihmisillä. AHDISTUSKIERRE POIKKI Koska kipu on yksilöllinen kokemus, myös sen hoito on yksilöllistä. Pitkittyneen kivun hoitoon liittyy lääkityksen ohessa usein liikuntaa fysioterapeutin ohjeiden mukaisesti sekä tukikäyntejä psykologilla tai ryhmäterapiassa. Näiden tarkoitus on vahvistaa potilaan voimavaroja sekä katkaista tai lievittää pelon ja ahdistuksen kierrettä. Potilas on voinut esimerkiksi eristäytyä, koska pelkää selkäkipuja. Kotiin jääminen kuitenkin heikentää elämänlaatua entisestään. Kivun hoidossa on välttämätöntä, että lääkäri on kiinnostunut potilaasta kokonaisuutena. Luottamuksellisen suhteen muodostuminen on tärkeää. On ilmeistä, että lapsuuden ja nuoruuden merkittävät, isot stressit, kuten lapsen hyväksikäyttö, hylkääminen ja pahoinpitely, altistavat kroonisille kivuille. Nämä asiat tulevat joskus esille vasta kipuklinikalla, eikä niihin yleensä päästä käsiksi vielä ensimmäisillä vastaanottokäynneillä. Siksi kivun hoito vaatii myös kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Yksi kivun lääkkeettömistä kuntoutusmuodoista on mindfulness, jossa potilasta ohjataan hyväksymään myös hankalat tunteensa. Kipu lievittyy, kun tuska, viha ja ärsyyntyminen vähenevät ja henkilö oppii hallitsemaan tarkkaavaisuuttaan. Mindfulnessiin liittyy hengitysharjoituksia, mietiskelyä ja joogan tapaisia harjoitteita. UUSIA MENETELMIÄ Myös uusia kivun lääkkeettömiä hoitoja kehitetään jatkuvasti Suomessa on kehitetty uusi menetelmä, jossa kipua hoidetaan stimuloimalla aivokuorta magneetin avulla. Potilas käy stimulaatiossa joka päivä kahden viikon ajan. Tällä on saatu hyviä tuloksia hermovauriokivun ja fibromyalgiakivun sekä masennuksen hoidossa, Kalso kertoo. Aivojen voimavaroja voidaan ehkä tulevaisuudessa hyödyntää nykyistä tehokkaammin myös mielikuvilla. Moni kuvittelee jo Näin hoidat KIPUA nyt lepäävänsä aurinkorannalla, kun todellisuudessa istuukin hammaslääkärin tuolissa. Potilas voidaan tulevaisuudessa ehkä panna pelaamaan kolmiulotteista peliä virtuaalitodellisuudessa sillä aikaa, kun lääkäri tekee toimenpidettä. Kun aivot askartelevat toisaalla, ne eivät keskity kipuun. Kanadassa palovammapotilaat ovat jo heitelleet pingviinejä lumipalloilla siteiden vaihdon aikana. Peilimenetelmää voidaan käyttää vaikkapa tilanteessa, jossa toisessa jalassa on vaikea kiputila, jonka takia potilas ei uskalla liikuttaa sitä. Kun potilas liikuttaa tervettä jalkaansa ja katsoo sitä jalan viereen asetetusta peilistä, aivot luulevat, että kipeä jalka liikkuu. Näin aivot saadaan uskomaan, että jalkaa voi liikuttaa. Tietotekniikan käyttö tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Esimerkiksi psykologi, fysioterapeutti tai lääkäri voi antaa ohjeita ja harjoitteita sekä palautetta potilaalle myös internetin välityksellä. LIEVÄ KIPU, jonka syy on selvä ja joka hellittää vähitellen, ei anna aihetta lääkärikäyntiin. Jos esimerkiksi sormi jää oven väliin tai nilkka venähtää, vamman voi yleensä hoitaa kotona. Kipeän kohdan tulehdusreaktiota hoidetaan levolla ja kylmäkääreellä. Raaja kannattaa nostaa koholle turvotuksen vähentämiseksi. Parasetamolia tai tulehduskipulääkettä voi käyttää parin kolmen päivän ajan. Siihen mennessä kipukin yleensä jo hellittää, Eija Kalso toteaa. Voimakas, äkillinen kipu, joka ei mene heti ohi, kertoo, että jotakin on vialla ja on parasta hakeutua hoitoon. Tällaisia ovat esimerkiksi voimakas rintakipu, jota ei ole ollut ennen, tai sietämätön päänsärky, joka tulee yhtäkkiä. Hoitoon hakeutumista voi harkita siltä kannalta, miten voimakasta kipu on, vaatiiko kipu selitystä ja vaatiiko selitys lääkäriä. Tietotyötä tekevien kiputilat johtuvat usein väärästä työasennosta tai liiasta istumisesta. Tietokoneen äärellä työskentelevien tulisi pitää taukoja vähintään kerran tunnissa, venytellä päivän mittaan ja pitää huolta lihasvoimansa säilymisestä voimistelemalla tai kuntosalilla. Jos lihasvoima, tauot ja työpisteen ergonomia ovat kunnossa, mutta niska- ja hartiaseudun särky jatkuu, on hyvä hakeutua lääkärin hoitoon. Jos kivut johtuvat lihasjännityksestä, lihaksia kannattaa ensin hieman lämmittää esimerkiksi lämmitetyllä kauratyynyllä tai villahuivilla ja sitten venytellä varovasti.

20 22 Oma PLUS 1/2014 APTEEKIN HYLLYLTÄ TEKSTI MARI KUUSINEN KUVA OY MEDIFON AB Lievitä kipua LÄMMÖLLÄ Lääkeaineeton lämpöhoito on Suomessa verrattain uusi tapa hoitaa kipua ja lihasjännitystä. P akkasten paukkuessa etenkin selkä- ja niskakivut piinaavat päätetöitä paiskivia suomalaisia. Terveys tutkimuksen mukaan reilu kolmannes työikäisistä suomalaisista kärsi selkäkivuista kyselyä edeltäneen kuukauden aikana. Uutena tapana hoitaa kipua ovat yleistymässä erilaiset lämpötuotteet, jotka sopivat sekä pitkäaikaisen että tilapäisen kivun hoitoon. Apteekeissa myytävät ThermaCare-lämpötyynyt ovat pitkävaikutteiseen syvälämpöön perustuva lämpöhoito. Lääkeaineeton lämpötyyny soveltuu lihas- ja nivelkipujen hoitoon selässä, niskassa, hartioissa ja ranteissa silloin, kun kyseessä ei ole akuutti tulehdus. LIHAKSET RENTOUTUVAT ThermaCare-lämpötyynyjen lihasjännitystä ja kipua lievittävä vaikutus on todistettu kliinisesti. Tyynyn jatkuva ja pitkäkestoinen vaikutus perustuu hapettumisreaktion tuottamaan lämpöön. Lämpötuotteita saa apteekeista ilman reseptiä. ThermaCare-lämpötyynyjen vähittäishinta on noin kymmenen euroa vaihdellen toimipaikoittain. Tyyny alkaa lämmetä, kun sen ilmatiivis foliopakkaus avataan. Kertakäyttöinen tyyny lämpenee terapeuttiseen lämpötilaan puolen tunnin kuluessa avaamisesta ja vapauttaa tasaista 40 asteen lämpöä kontrolloidusti. Lämpöä vapautuu tyynystä iholle kahdeksan tunnin ajan, ja kipeät lihakset rentoutuvat. Esimerkiksi mikrossa lämmitettävä kauratyyny lämpenee helposti yli 40 asteeseen, mutta viilenee noin puolessatoista tunnissa. Lämpötyyny nostaa ihon ja lihaskudoksen lämpötilaa ja vilkastuttaa verenkiertoa ja kuona-aineiden poistumista kipualueelta. Lämpötyynyä on helppoa ja huomaamatonta käyttää esimerkiksi vaatteiden alla, päivisin tai öisin. SOPII RASKAUSAIKAAN On hyvä muistaa, että lämpötuotteita ei tule käyttää akuuttiin lihasvammaan, kuten revähdykseen, turvonneelle, sairaalle tai vaurioituneelle iholle. On myös syytä keskustella oman hoitavan lääkärin tai muun terveydenhuollon ammat- Lämpötyynyn toiminta perustuu pitkävaikutteiseen syvälämpöön. tilaisen kanssa ennen valmisteiden käyttöä, jos sairastaa diabetesta, sydänsairautta, reumaattista niveltulehdusta, kärsii heikentyneestä verenkierrosta tai on raskaana. Raskaus ei kuitenkaan ole lämpötyynyn käytön este, päinvastoin lämpötyyny on erinomainen lääkkeetön vaihtoehto raskausajan selkävaivojen lievittämiseen. Jos äkillinen kipu- tila iskee raskausaikana, on kuitenkin hyvä varmistaa lääkäriltä ennen lämpötyynyn käyttöä, että raskaus etenee ongelmitta. 1 No. hiusravinne apteekissa

YKI APTEEKKI. Lämmittely

YKI APTEEKKI. Lämmittely Lämmittely Mikä se on? Lääkemääräys = resepti Otetaan kipuun On työssä apteekissa Käytetään kuiville käsille Laitetaan silmiin Voi ottaa, jos ei syö monipuolista ruokaa Laitetaan esim. Nyrjähtäneen nilkan

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011 Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Minun tieni Siksi tahtoisin sanoa sinulle, joka hoidat omaistasi. Rakasta häntä Niin paljon, että rakastat

Lisätiedot

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA Kaikki tietävät, että tupakointi on epäterveellistä. Mutta tiesitkö, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa, vaikka olisit tupakoinut jo pitkään ja että lopettaminen

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake 1 4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille

Lisätiedot

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Käännös kielelle: Laatija: Sähköposti: SOC 1 Henkilöiden, joilla on nivelreumaoireita, tulee päästä ajoissa diagnoosin (erottavan) tekemiseen pätevän terveydenhoidon

Lisätiedot

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE varainhankintaa medelanskaffning Tue toimintaamme ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE Yhteisen päämäärän hyväksi

Lisätiedot

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi.

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Kivunlievitys Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Huomaa, että tämä kivunlievitysohje pätee vain, jos lapsella

Lisätiedot

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista

Lisätiedot

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon Potilasopas Alzheimerin taudin oireet Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

TerveysInfo. Afasia Tietoa afasiasta, keinoja keskustelun tukemiseen, tietoa puheterapiasta ja vertaistuesta.

TerveysInfo. Afasia Tietoa afasiasta, keinoja keskustelun tukemiseen, tietoa puheterapiasta ja vertaistuesta. TerveysInfo Ta hand om din hjärna En stroke uppstår sällan utan någon tydlig riskfaktor. Ju fler riskfaktorer du har samtidigt, desto större är risken att du drabbas. Vad kan du göra för att minska risken

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Hemodialyysihoitoon tulevalle

Hemodialyysihoitoon tulevalle Hemodialyysihoitoon tulevalle Potilasohje Olet aloittamassa hemodialyysihoidon eli keinomunuaishoidon. Tästä ohjeesta saat lisää tietoa hoidosta. Satakunnan sairaanhoitopiiri Dialyysi Päivitys 01/2016

Lisätiedot

ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA

ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA YLIPAINO ON TERVEYSRISKI Koirien ylipaino on kasvava ongelma. Yhä useampi eläinlääkärin vastaanotolle tuleva koira on ylipainoinen tai lihava.

Lisätiedot

Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys

Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys Liikunta ja tule-sairaudet Lääketieteessä juuri millään ei ole yhtä vahva näyttö kuin liikunnan

Lisätiedot

www.vomoghundemat.fi

www.vomoghundemat.fi www.vomoghundemat.fi Vom og Hundemat on norjalainen koirien tuoreruokatuote. Se valmistetaan norjalaisista eläinperäisistä raaka-aineista, kuten broileri, naudan sisäelimet, pötsi, lohi, naudan maksa ja

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

POTILAAN HYGIENIAOPAS

POTILAAN HYGIENIAOPAS POTILAAN HYGIENIAOPAS Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala Sisältö SISÄLLYSLUETTELO Hygienia sairaalassa. 2 Käsihygienia.. 3 Käsien pesu 4 Käsien desinfektio... 5 Yskimishygienia.. 6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus

Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus Hiv tutuksi Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015 Batulo Essak HIV-tukikeskus 1 Täyttä elämää hivin kanssa www.tuberkuloosi.fi/materiaali/animaatiot/ 2 Näitte juuri hivistä kertovan

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS ALZHEIMERIN TAUDIN OIREET Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan Pieni uniopas Konstit on monet! Hyvän yön perusta rakennetaan jo aamulla edellisen yön unilta herätessä. Sen jälkeen päivän mittaan voi tehdä monta asiaa sen eteen, että seuraavana yönä unestaan saisi

Lisätiedot

MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN

MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN 1 MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN MUUTOSREITTI - Pohdintaa: Mikä elämässä on arvokasta? - Tahtoa - Uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin - Uskoa omiin kykyihin ja taitoihin - Päätöksentekoa - Tavoitteita - Aikaa

Lisätiedot

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Joka viidennen aikuisen vaiva

Joka viidennen aikuisen vaiva Kuiva suu ei laula. Joka viidennen aikuisen vaiva Suun kuivuus (kserostomia) johtuu alentuneesta syljen erityksestä ja hoitamattomana horjuttaa ihmisen koko yleisterveyttä ja hyvinvointia. Suun kuivumisesta

Lisätiedot

SKINGAIN. Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä. nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90. (ovh 45,05) 241,80 e/kg

SKINGAIN. Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä. nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90. (ovh 45,05) 241,80 e/kg SKINGAIN Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä ihon ja nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90 241,80 e/kg (ovh 45,05) Vahvin Tonalin Alkuperäinen, tutkittu ja toimiva CLA-valmiste.

Lisätiedot

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin

Lisätiedot

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Osa 2: ASKELEET PAREMPAAN ARKIRUOKAAN Panosta oikeisiin asioihin, ruokavalion perusteet kuntoon Arkiruoka kuntoon mikä on oleellista

Lisätiedot

Opas sädehoitoon tulevalle

Opas sädehoitoon tulevalle Opas sädehoitoon tulevalle Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö / sädehoito 2014 Teksti ja kuvitus: Riitta Kaartinen Pekka Kilpinen Taru Koskinen Syöpätautien yksikkö / sädehoito Satakunnan keskussairaala

Lisätiedot

Sinulle, joka tarvitset paikallista estrogeenihoitoa.

Sinulle, joka tarvitset paikallista estrogeenihoitoa. Sinulle, joka tarvitset paikallista estrogeenihoitoa. POTILASTIEDOTE 1 2 SISÄLLYS Vähentynyt estrogeenituotanto ja sukupuolielinten vaivat... 4 Oestring-hoito... 5 Kenelle Oestring sopii?... 7 Onko Oestringillä

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät

Lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät Lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät Mihin lääkkeettömiä kivunhoitomenetelmiä tarvitaan? Lääkehoidon tueksi ei välttämättä korvaajaksi! Krooninen kipu on monimuotoinen ja vaikea ongelma ei ole olemassa yhtä

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Riikka Hirvasniemi kehittämiskoordinaattori @RiikaHI, @OuluHealth riikka.hirvasniemi@ouka.fi www.oulunomahoito.fi MITÄ MEILLÄ

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA Hyvinkään sairaanhoitoalueen Psykiatria 1 FYYSINEN AKTIIVISUUS 1.1 Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana? Jos rasitus vaihtelee

Lisätiedot

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT Oikeat ruokailutottumukset Riittävä lepo Monipuolinen liikunta Miksi pitäisi liikkua? Liikunta pitää kuntoa yllä Liikkuminen on terveyden antaa mielihyvää ja toimintakyvyn kannalta ehkäisee sairauksia

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

Atooppinen ihottuma - kuinka ohjaan ja motivoin?

Atooppinen ihottuma - kuinka ohjaan ja motivoin? Atooppinen ihottuma - kuinka ohjaan ja motivoin? Carita Baykan, sh Teija Leikkari, sh SEKS Ihot/pkl 16.3.2017 Atopiapotilas Ihotautien poliklinikalla Lähete, lääkäri ohjelmoi kiireellisyyden, potilaalle

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Liite 3 LA1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

KYSYMYSLOMAKE KIPUONGELMISTA (3)

KYSYMYSLOMAKE KIPUONGELMISTA (3) Nro: KYSYMYSLOMAKE KIPUONGELMISTA (3) Nimi: Osoite: Puh.. Tässä seuraa muutamia kysymyksiä ja väittämiä, jotka voivat olla ajankohtaisia Sinulle, joka kärsit kivuista ja särystä. Lue jokainen kysymys huolella

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi.

Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi. Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi. NIVELRIKKO tunnista ajoissa! Nivelrikko eli artroosi on hyvin yleinen tuki- ja liikuntaelinsairaus, joka aiheuttaa kipua ja vaikeuttaa liikkumista. Polven nivelrikko

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille www.e-imd.org Mikä on ureakierron häiriö/orgaanishappovirtsaisuus? Kehomme hajottaa syömämme ruoan tuhansien kemiallisten reaktioiden avulla ja

Lisätiedot

/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake 1 23.11.2011/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE

LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE Kissalle määrätty lääkekuuri on erittäin tarkeää antaa ohjeiden mukaan loppuun saakka. Kuitenkin kissan lääkitseminen voi joskus osoittautua haasteelliseksi. Lääkkeen antajan

Lisätiedot

BioCare Finland Oy tukee TPS juniorijääkiekko RY:n ja heidän sateenvarjoseurojen varainhankintaa.

BioCare Finland Oy tukee TPS juniorijääkiekko RY:n ja heidän sateenvarjoseurojen varainhankintaa. BioCare Finland Oy tukee TPS juniorijääkiekko RY:n ja heidän sateenvarjoseurojen varainhankintaa. Koko perhe myymään hienoja BioCaren terveystuotteita ja tienaamaan rahaa junioreiden toimintaan! Kampanja

Lisätiedot

Lapsen. epilepsia. opas vanhemmille

Lapsen. epilepsia. opas vanhemmille Lapsen epilepsia opas vanhemmille Alkusanat Suomessa noin 600 800 lasta sairastuu epilepsiaan vuosittain. Epilepsia on pitkäaikaissairaus, joka johtuu aivojen sähköisen toiminnan häiriöstä. Epilepsiakohtaukset

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg NivelTeho Liiku nivelet lempeästi kuntoon. Kuuden tutkitun aktiiviaineen yhdistelmä: MSM, inkivääriuute, glukosamiini, hainrusto, kupari ja C-vitamiini. 120 kaps. 32,90 411,25 e/kg (ovh. 40,70) Luontainen

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Työnjaon merkitys fysioterapeutille

Työnjaon merkitys fysioterapeutille Työnjaon merkitys fysioterapeutille Tutkimus tutuksi tapaaminen 29.5.2015: Terveydenhuollon ammattien työnjaon johtamisen vaikutus työn mielekkyyteen ja tuottavuuteen Heli Kangas UEF // University of Eastern

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa!

Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa! Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa! Lapsesi hyvä ravitsemustila parantaa jaksamista, edistää toipumista ja turvaa kasvun Kun lapsi ei syö riittävästi tavallista ruokaa Sairastuneen lapsen voi

Lisätiedot

Akne. totta ja tarua nuoruusiän näppylöistä

Akne. totta ja tarua nuoruusiän näppylöistä Akne totta ja tarua nuoruusiän näppylöistä LÄHES KAIKKI NUORET KÄRSIVÄT JOSSAKIN VAIHEESSA FINNEISTÄ KASVOISSA, RINNASSA JA SELÄSSÄ. NE OVAT NUORUUSIÄSSÄ NIIN TAVALLISIA, ETTÄ NIIDEN KATSOTAAN KUULUVAN

Lisätiedot

Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon.

Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon. Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon. Tässä tilaa tekstille! POHJAN MA A-HAN KE ÖSTERBOTTEN-PROJEKTET 2005-2014 Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri Keski-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri Vaasan

Lisätiedot

ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE

ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE LIHASVOIMA Lihaksen suurin mahdollinen kyky tuottaa voimaa laskee 50 ikävuoden jälkeen noin 1,5 % vuosittain. Edistettäessä aktiivista ja energistä ikääntymistä lihasvoiman

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Nicorette. tuoteopas. Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen

Nicorette. tuoteopas. Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen tuoteopas Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen NICORETTE -tuoteperheestä löydät juuri sinulle sopivan nikotiinikorvaushoitovalmisteen! Muista aloittaessasi nikotiinikorvaushoidon, parannat onnistumisen

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot