EMÄKOSKEN KOULUN KOULUNKÄYNTIOPAS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EMÄKOSKEN KOULUN KOULUNKÄYNTIOPAS"

Transkriptio

1 EMÄKOSKEN KOULUN KOULUNKÄYNTIOPAS

2 TERVETULOA KOULUUN! Kesäloman jälkeen akut on ladattu ja opiskelut alkavat. Torstaina luokanvalvojan kanssa vietetään ensimmäistä koulupäivää klo ja perjantaina opiskellaan klo 9-13 lukujärjestyksen mukaisesti. Tämän oppaan sivuilta löydät tärkeitä tietoja koulun toiminnasta, puhelinnumeroista ja aikatauluista. Tutustukaa oppaaseen yhdessä kotona. Koulumme oppilasmäärä on lukukauden alussa 449 ja henkilökuntaa vajaa 60. Läksyparkki jatkaa toimintaansa. Siellä tehdään unohtuneita kotiläksyjä tai muusta syystä rästiin jääneitä tehtäviä. Läksyparkkiin voi myös oma-aloitteisesti tulla tekemään läksyjä tai lukemaan kokeisiin. Koulunkäynninohjaajamme auttavat parkissa kaikkia oppilaita. Yhteistyöllä ja yhteistoiminnalla saadaan tästäkin lukuvuodesta miellyttävä kokemus sekä omaksutaan paljon uusia taitoja ja tietoja. Koulun aloitusterveisin Eija Paukkuri 2

3 TIEDOKSI Puhelinnumerot Rehtori Eija Paukkuri Apulaisrehtori Elina Uusitalo Vararehtori Petri Harkko Toimistonhoitaja Outi Virtanen Opettajainhuone Oppilaanohjaaja Helena Halla Oppilaanohjaaja Jaana Heikkilä Koulukuraattori Sari Arosarka Koulupsykologi Sari Moilanen Erityisopettaja Hannele Telenius Erityisluokanopettaja Pertti Paukkuri Erityisluokanopettaja Jouko Lehto Erityisluokanopettaja Sirpa Ryöti Terveydenhoitaja Heli Vuorenmaa Emäntä Tuija Koivisto Kiinteistönhoitaja Jaakko Aaltonen Pajakoulu Sanna Ingström Koulun postiosoite Ruskeepäänkatu 30, NOKIA Sähköposti Kaupungin sähköpostiosoite on kaikilla muotoa Huom! Poikkeus: Yhteyttä voi ottaa myös Wilma-ohjelman viestitoiminnon kautta. Oppiaineet ja opettajat Äidinkieli: Liisa Kujanpää, Kaisa Mustonen, Päivi Puhakka ja Tero Harjunen Kielet: Arja Mäkelä (EN,RU), Johanna Juva (EN), Anne Nurmi (EN,RU), Liisa Rossi (EN,RU,SA), Arttu Tenkilä (RA), Ville Pernu (RU,SA), Satu Matikainen (VE) Reaaliaineet: Asta Ala-Louvesniemi (BI,GE), Terhi Sainio (BI,GE,TT), Mikko Vainio (BI,GE,TT), Pauli Hemminki (HI,YH,ET), Teemu Puumalainen (HI,YH), Kai Järvinen (UE) Matemaattiset aineet: Petri Harkko, Vesa Kylmänen, Anni Meisalmi, Tiina Pikkarainen, Hannu Sipponen, Vappu Talkio ja Roosa Niemi sij. Mikko Hahtala Oppilaanohjaus: Helena Halla, Jaana Heikkilä Pienluokat: Pertti Paukkuri (J, joustava perusopetus), Sirpa Ryöti (7A) ja Jouko Lehto (8-9K) Osa-aik. erityisopetus: Hannele Telenius Taito- ja taideaineet: Aarni Alanen (LI), Katja Hautamäki (LI), Piia Eriksson-Rossi (MU), Odessa Vesikansa (KU), Hannu Pärssinen (KU,TN,YH), Jussi Männistö (KS,TN), Outi Svenn (KO), Pirjo Heino (KO), Tarja Saarelainen (KS,TS), Jaana Pirttilä (TS,TT,KO) Ohjaajat: Marko Lepistö, Minna Sainio ja Satu Sukanen 3

4 Luokanvalvojat ja kotiluokat 7A Sirpa Ryöti 7B Roosa Niemi (sij. Mikko Hahtala) 7C Jaana Pirttilä 7D Kaisa Mustonen 7E Piia Eriksson-Rossi 7F Outi Svenn 7G Anni Meisalmi 7H Vappu Talkio C16 D6 B31 C12 B2 D3 C4 C6 8A Anne Nurmi 8B Arja Mäkelä 8C Vesa Kylmänen 8D Terhi Sainio 8E Johanna Juva 8F Teemu Puumalainen 8G Jussi Männistö D8 D7 C22 C34 D4 C5 C2 9A Tiina Pikkarainen B21 9B Liisa Kujanpää C10 9C Pauli Hemminki C7 9D Aarni Alanen A5 9E Tero Harjunen C9 9F Ville Pernu D5 9G Kai Järvinen D1 9H Pirjo Heino D2 8-9K Jouko Lehto C14 9J Pertti Paukkuri C8 4

5 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Lukuvuosi Syyslukukausi Kevätlukukausi Lomat Syysloma (viikko 42) Joululoma Talviloma (viikko 9) Pääsiäisloma Helatorstai Lauantaityöpäivä klo Korvaava vapaapäivä Oppitunnit (välitunti 5 min) (päivänavaus ) (ruokailu klo 12) (ruokailu klo 11) (välitunti 5 min) (välitunti 5 min) Välitunnit Välituntisin suositellaan ulkoilua. Varsinaista ulkovälituntia vietetään päivittäin klo , jolloin kaikki ulkoilevat. JAKSOTUS Työvuosi jakaantuu kahteen jaksoon: I jakso ja II jakso

6 TUNTIJAKO Aine 7.lk 8.lk 9.lk Äidinkieli ja kirjallisuus AI Englanti EN Ruotsi RU Matematiikka MA Biologia BI 1 1 1,5 Maantieto GE 1 1 1,5 Fysiikka FY 1 1,5 1 Kemia KE 1 1,5 1 Uskonto, elämänkatsomustieto UE, ET Historia HI Yhteiskuntaoppi YH Musiikki MU Kuvataide KU Kotitalous KO Käsityö KS Liikunta LI Terveystieto TT Oppilaanohjaus OPO 0,5 0,5 1 ATK 0,5 - - Kahden tunnin valinnaisaineet Lyhytkurssit Yht ,5 30 A2-kieli Viestintä VI

7 HUOM! Valinnaisuuteen saa lukea 2 tuntia A2-kieltä. A2 kielen valinneilla on siis vain yksi viikkotunti enemmän kuin muilla. Viestintä luetaan 8. ja 9. luokalla kahden tunnin valinnaisaineeksi. VALINNAISUUS PITKÄT VALINNAISAINEET 8. ja 9. luokkaa varten valitaan kaksi kahden lukuvuoden valinnaisainetta, yhteensä 4 viikkotuntia. A2-kielen alakoulussa tai viestinnän yläkoulussa valinneet valitsevat vain yhden kahden lukuvuoden valinnaisaineen, koska kaksi viikkotuntia A2-kieltä ja/tai viestintä luetaan 8. ja 9. luokalla valinnaisaineeksi. LYHYET JA SYVENTÄVÄT JA SOVELTAVAT VALINNAISAINEET Kaikki valitsevat kaksi kahden viikkotunnin ainetta, joita opiskellaan vain 8. luokalla, yhteensä 4 viikkotuntia. Jos oppilaalla on sekä A2-kielen että viestinnän valinnat aiemmin tehtynä, hän valitsee vain yksivuotisia kahden viikkotunnin aineita. 9. luokalla kaikki valitsevat lisäksi yhden viikkotunnin lyhytkurssin. TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN Yhdeksänsien luokkien työelämään tutustumisjaksot ovat syksyllä viikoilla 40 ja keväällä viikolla 14. Kahdeksannet luokat ovat työelämään tutustumassa keväällä viikolla 21. YHTEISVALINTA Haku toisen asteen koulutuspaikkoihin tehdään sähköisesti netissä osoitteessa opintopolku.fi maaliskuun puolivälissä HUOM! Lopullinen valinta tehdään päättöarvioinnin perusteella. 7

8 TYÖRAUHA JA KOULUN KASVATUSTEHTÄVÄ Opettajan tehtävänä on tukea oppilaan kasvamista. Tähän pyritään muun muassa oppilaan kanssa käytävällä kasvatuskeskustelulla (kake). Kasvatuskeskustelun tavoitteena on koulun sääntöjen parempi noudattaminen ja niiden ymmärtäminen, jälki-istuntorangaistusten vähentyminen sekä kodin ja koulun välisen yhteistyön tiivistyminen. Koulun sääntöjä rikkonut oppilas määrätään puhuttelun jälkeen ensisijaisesti kasvatuskeskusteluun. Kasvatuskeskustelussa opettaja käy oppilaan kanssa läpi, miten oppilas on rikkonut koulun sääntöjä, miksi sekä miten hänen tulisi toimia, jotta hän noudattaisi yhteisiä sääntöjä. Kasvatuskeskustelusta oppilas soittaa koulun puhelimesta (tai omastaan) huoltajalleen ja kertoo, miksi hän on keskustelussa. Myös opettaja puhuu huoltajan kanssa. Jos oppilas ei tavoita huoltajaansa, opettaja kirjoittaa viestin huoltajalle Wilmaan kasvatuskeskustelun pohjalta. Yhteydenoton tavoitteena on huolehtia siitä, että kodin ja koulun aikuisilla on tieto koulupäivän aikana sattuneista ongelmista. Tavoite on siis tukea oppilaan omaa kasvua ja koulunkäyntiä. Kasvatuskeskustelun tavoitteet: saada oppilas miettimään rikkomuksiaan tarkemmin saada oppilas ymmärtämään tekojensa seuraukset saada oppilas itse kertomaan vanhemmilleen rehellisesti rikkeestään saada oppilas noudattamaan koulun sääntöjä paremmin saada jälki-istunnot jatkossa vähentymään saada vanhemmat tiiviimmin mukaan koulun arkeen Kasvatuskeskustelun käsittelyyn tulevat: luvaton koulualueelta poistuminen epäasiallinen käytös tai kielenkäyttö jatkuva oppitunnin häirintä luvaton poissaolo oppitunnilta (+luvattomat poissaolot suoritetaan jälkikäteen läksyparkissa) jatkuva muu järjestyssääntöjen rikkominen ja epäasiallinen käytös teräaseen tai tulentekovälineiden tuominen kouluun varastaminen ilkivalta koulurakennusta, koulun irtaimistoa, opettajan tai oppilastoverin omaisuutta kohtaan opettajan ohjeiden noudattamatta jättäminen vilpillinen käytös kuten valehtelu koulukiusaamistapaukset käsitellään KiVa-tiimissä luokasta tai kouluntilaisuudesta poistaminen (poistava opettaja hoitaa kasvatuskeskustelun) 8

9 Tupakoinnista seuraa aina jälki-istunto. Seitsemäsluokkalaisen huoltaja kutsutaan koululle heti, kun oppilas tavataan tupakoimasta. Muihin opettaja ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse. Toistuvissa tupakointitapauksissa koulu toimii yhteistyössä poliisin kanssa. Vakavammissa tai toistuvissa rikkeissä ovat kurinpitokeinoina kirjallinen varoitus tai erottaminen koulusta enintään kolmeksi kuukaudeksi. Kotitehtäviään laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä tunniksi kerrallaan suorittamaan tehtäviään läksyparkkiin. Läksyparkissa on aina paikalla aikuinen, joka ohjaa oppilasta tehtävien tekemisessä. Läksyparkissa suoritetaan myös korvaavia tehtäviä, jotka opettaja on määrännyt myöhästelyistä tai poissaoloista. Jälki-istuntovalvontoja järjestetään tarpeen mukaan. Jälki-istunnon suorittamisajankohta ilmoitetaan tapauskohtaisesti. Koulun välituntialue selvitetään oppilaille ensimmäisenä koulupäivänä. Erityisesti pyydämme huoltajia huomioimaan, että alueelta on koulupäivän aikana poistuminen kielletty. Oppilaat ovat koulupäivän aikana vakuutettuja tapaturman varalta, mutta vakuutukset eivät kata tilanteita, joissa oppilas on omin luvin koulun alueen ulkopuolella. Järjestyssäännöt ovat tämän oppaan liitteenä. 9

10 KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTA-SUUNNITELMA EMÄKOSKEN KOULUSSA Jokaisella koulun oppilaalla ja aikuisella on oikeus tehdä työtänsä ilman kiusaamista ja häirintää. Emäkosken koulu on mukana kiusaamisen vastaisessa KivaKoulu-ohjelmassa. Teemme kiusaamisen vastaista työtä ja puutumme kiusaamiseen aktiivisesti. 10

11 ARVIOINTI Oppilasarvioinnin yleiset periaatteet 1. Perusopetuslain mukaan oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan edellytyksiä itsearviointiin. 2. Opintojen aikaisessa arvioinnissa korostuvat ohjaaminen ja kannustaminen. Se perustuu oppilaan omaan oppimis- ja kasvamisprosessiin. Sen lähtökohdat ja tavoitteet perustuvat opetussuunnitelmaan. 3. Päättöarvioinnin (8. ja 9. luokka, lisäluokka) perusteella oppilaat valikoituvat jatko-opintoihin. Tämän arvioinnin on oltava kansallisesti vertailukelpoista ja oppilaita tasavertaisesti kohtelevaa. Opetushallitus on laatinut päättöarvioinnin kriteerit kaikkiin yhteisiin oppiaineisiin. Kunkin aineen arviointikriteereissä määritellään ne tieto- ja taitotasot, jotka oppilaan pitää hallita saavuttaakseen arvosanan 8. Opintojen aikainen arviointi suhteutetaan 8. ja 9. luokalla päättöarvioinnin numeroasteikolle. 4. Arvioinnin kohteina ovat oppilaan oppimistulosten lisäksi myös hänen työskentelynsä ja koko oppimisprosessi. Koulun kasvatustehtävään kuuluu myös oppilaan käyttäytymisen arviointi. 5. Numeroarvioinnissa käytetään seuraavaa asteikkoa: 10 = erinomainen, 9 = kiitettävä, 8 = hyvä, 7 = tyydyttävä, 6 = kohtalainen, 5 = välttävä, 4 = hylätty. Asteikkoa käytetään sekä oppiaineiden että käytöksen arvioinnissa. 9.luokan lyhytkurssi arvioidaan opintojen aikaisessa arvioinnissa asteikolla es = erittäin hyvin suoritettu, hs = hyvin suoritettu, hyv = hyväksytty ja hyl = hylätty. Kurssit voivat myös vaikuttaa pääaineen arvosanaan. Päättötodistuksessa lyhytkurssi liitetään pääaineisiin valinnaisina opintoina merkinnällä hyväksytty. Viestintä arvioidaan 7. luokalla sanallisesti hyv/hyl ja 8. ja 9. luokan valinnaisaineena numerolla. 6. Suoraan vuosiluokalle siirron lisäksi voidaan tehdä ehdollinen päätös, jossa mainitaan hyväksyttävästi suoritettava lisäopiskelu. Jos oppilas jätetään luokalle yleisen heikon koulumenestyksen vuoksi, kuullaan huoltajaa ennen päätöksen tekemistä. Vuosiluokalle jäävän oppilaan suoritukset raukeavat. Päätöksen oppilaan siirtämisestä seuraavalle vuosiluokalle tai luokalle jättämisestä tekevät rehtori ja oppilasta opettaneet opettajat yhdessä. 11

12 7. Jos oppilaan oppimisvaikeudet ovat poikkeuksellisen suuret, voidaan hänelle laatia henkilökohtainen opinto-ohjelma. Vammaisuudesta, sairaudesta, kehityksestä viivästymisestä tai muista vastaavista syistä johtuvat vaikeudet suorituksissa otetaan huomioon oppilaan arvioinnissa. 8. Erityistä tukea saavia oppilaita arvioidaan pääsääntöisesti kuten yleisopetuksessa. Arvioinnin tukena on henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). oppilaita arvioidaan pääsääntöisesti kuten yleisopetuksessa. Arvioinnin tukena on henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Arvioinnin käytännöt A. Oppilaan suoritukset arvioidaan kahdesti vuodessa, ja oppilas saa välitodistuksena toimivan joulutodistuksen ja lukuvuositodistuksen. Perusopetuksen oppimäärän suorittamisen jälkeen oppilas saa päättötodistuksen, johon tiedot merkitään Opetushallituksen v julkaisemien opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. B. Jokaisen numeroin arvioitavan oppiaineen kurssi ja kirjaimin arvosteltava lyhytkurssi on suoritettava hyväksytysti. Hylätyn arvosanan saaneelle oppilaalle annetaan mahdollisuus suorittaa aine hyväksytysti ennen koulutyön päättymistä. Koulutyön päätyttyä oppilaalle annetaan lisäksi mahdollisuus suorittaa oppiaine tai sen osa hyväksytysti (ns. ehdot). Jos oppilas ei suorita ehtoja, päättävät hänen luokalle jäämisestään tai seuraavalle vuosiluokalle tapahtuvasta ehdollisesta siirrostaan rehtori ja oppilasta opettaneet opettajat yhdessä. C. Päättöarvioinnin suorittaa aineenopettaja erikseen. Siihen vaikuttaa päättöarvion kriteerien ohella oppilaan kehittyminen ja opiskelustrategia koko perusopetuksen aikana. Päättöarvosana muodostuu 8. ja 9. luokan arvosanojen pohjalta. Aineissa, joissa oppiaines kumuloituu (esim. kielet), päättöarviointi tukeutuu lähinnä 9. luokan suorituksiin. Päättötodistukseen kootaan aiemmin päättyneet aineet ja kurssit (yhteinen kotitalous, kuvataide, käsityö, musiikki, historia ja yksivuotiset valinnaisaineet). Käyttäytymisen arvosana annetaan erillisellä liitteellä.). Käyttäytymisen arvosana annetaan erillisellä liitteellä. D. Käyttäytymisen arvosanaa määrittäessä oppilasta opettavien opettajien antamien numeroiden keskiarvo on arvioinnin perusta. Opettajakunta voi erityisestä syystä muuttaa yhteisellä päätöksellä näin saatua arvosanaa. 12

13 Numerolla annettavien aineiden arvioinnin kriteerit kaikissa oppiaineissa Nokian kaupungissa: Oppiaineiden yleiset arviointikriteerit yhtenäistävät koulun opetusta ja arviointia. Nämä kriteerit kuvaavat oppilaan opintomenestystä arvosanoilla Niissä otetaan huomioon opiskelun tulos, työskentely ja koko oppimisprosessi. 10 Erinomainen oppilas hallitsee opiskeltavan aineen keskeiset sisällöt ja siihen liittyvät taidot erinomaisesti oppilas pystyy itsenäiseen työskentelyyn, opitun soveltamiseen ja ongelmanratkaisuun oppilaan kokeiden ja muiden suoritusten, esim. projektien keskiarvo on lähes 10 oppilaan tuntityöskentely on varmaa, asiallista, itsenäistä ja aktiivista oppilas suhtautuu myönteisesti opiskeluun ja on auttamishaluinen ja yhteistyökykyinen oppilas huolehtii työtehtävistään erinomaisesti oppilas osoittaa opiskeltavan aineen erityistä harrastuneisuutta 9 Kiitettävä oppilas hallitsee opiskeltavan aineen keskeiset sisällöt ja siihen liittyvät taidot kiitettävästi oppilas pystyy itsenäiseen työskentelyyn, opitun soveltamiseen ja ongelmanratkaisuun oppilaan kokeiden ja suoritusten keskiarvo on lähes 9 oppilaan tuntityöskentely on tunnollista, itsenäistä ja aktiivista oppilas suhtautuu myönteisesti opiskeluun ja on yhteistyökykyinen oppilas huolehtii kiitettävästi tehtävistään oppilas osoittaa opiskeltavan aineen harrastuneisuutta 13

14 8 Hyvä oppilas hallitsee opiskeltavan aineen keskeiset sisällöt ja siihen liittyvät taidot hyvin oppilas suoriutuu tavallisesti tehtävistään ja ongelmanratkaisuista oppilaan kokeiden ja suoritusten keskiarvo on lähes 8 oppilaan tuntityöskentely on tunnollista, melko itsenäistä ja aktiivista oppilas suhtautuu myönteisesti opiskeluun ja hänellä on yhteistyötaitoja oppilaan tehtävistä huolehtiminen on melko säännöllistä 7 Tyydyttävä oppilas hallitsee opiskeltavan aineen keskeiset sisällöt ja siihen liittyvät taidot tyydyttävästi oppilaan suoriutuu tyydyttävästi tehtävistään ja ongelmanratkaisuista oppilaan kokeiden ja suoritusten keskiarvo on lähes 7 oppilaan tuntityöskentely on enimmäkseen yritteliästä oppilas suhtautuu yleensä myönteisesti opiskeluun ja on yhteistyöhaluinen oppilaalla on laiminlyöntejä tehtävien tekemisessä 6 Kohtalainen oppilas hallitsee opiskeltavan aineen keskeiset sisällöt ja siihen liittyvät taidot kohtalaisesti oppilas suoriutuu tehtävistään kohtalaisesti kokeiden ja suoritusten keskiarvo on lähes 6 tuntityöskentely kohtalaista ja ohjeidenvaraista oppilas suhtautuminen opiskeluun ja hänen yhteistyötaitonsa vaihtelevat oppilaalla on usein laiminlyöntejä tehtävien tekemisessä 5 Välttävä oppilas hallitsee opiskeltavan aineen keskeiset sisällöt ja siihen liittyvät taidot välttävästi tehtävien suorittaminen on oppilaalle usein ylivoimaista kokeiden ja suoritusten keskiarvo yli 4 oppilaan tuntityöskentely on ohjeiden varaista oppilaalla on edellytykset saavuttaa aineessa seuraavan lukuvuoden vähimmäistavoitteet oppilaalla on jatkuvasti laiminlyöntejä tehtävien tekemisessä 4 Hylätty oppilas ei ole osoittanut hallitsevansa opiskeltavan aineen keskeisiä sisältöjä ja siihen liittyviä taitoja oppilaalla on hyvin puutteelliset ja hajanaiset tiedot sekä taidot oppilas ei ole saanut kokeissa tai muissa tehtävissä hyväksyttyjä suorituksia oppilaan tuntityöskentely on heikkoa oppilas ei tee tehtäviään 14

15 Käyttäytyminen arvioidaan seuraavien kasvatus- ja opetuslautakunnan hyväksymien kriteerien perusteella: 10 Erinomainen Oppilas tuntee koulun säännöt hyvin ja noudattaa niitä. Hän arvostaa ja tukee muita, ottaa huomioon ympäristön ja toimii aktiivisesti sen parantamiseksi. Hän toimii rakentavasti yhteisössä. Oppilas arvostaa omaansa ja muiden työtä. Hän noudattaa luontevasti hyviä tapoja, ja hänestä annetaan aina myönteistä palautetta. 9 Kiitettävä Oppilas tuntee koulun säännöt ja noudattaa niitä. Hän arvostaa ja tukee muita. Hän ottaa ympäristön huomioon ja toimii yleensä sen parantamiseksi. Oppilas arvostaa useimmiten omaansa ja muiden työtä sekä noudattaa hyviä tapoja luontevasti. Hänestä annetaan usein myönteistä palautetta. 8 Hyvä Oppilas tuntee koulun säännöt ja useimmiten noudattaa niitä. Hän yleensä arvostaa ja tukee muita, ottaa huomioon ympäristön eikä turmele sitä. Oppilas arvostaa yleensä omaansa ja muiden työtä sekä noudattaa hyviä tapoja. Hänestä annetaan pääasiassa myönteistä palautetta. 7 Tyydyttävä Oppilas tuntee koulun säännöt, mutta ei aina noudata niitä. Hän ei aina arvosta eikä tue muita ja suhtautuu välinpitämättömästi ympäristöönsä. Hän ei aina arvosta omaansa eikä muiden työtä. Oppilas ei aina noudata hyviä tapoja, ja hänestä annetaan sekä myönteistä että kielteistä palautetta. 6 Kohtalainen Oppilas suhtautuu koulun sääntöihin välinpitämättömästi eikä yleensä noudata niitä. Hän ei arvosta eikä tue muita ja turmelee silloin tällöin tahallaan ympäristöään. Hän ei arvosta omaansa eikä muiden työtä. Oppilas ei noudata hyviä tapoja, ja hänestä annetaan usein kielteistä palautetta. 5 Välttävä Oppilas ei halua noudattaa koulun sääntöjä vaan rikkoo niitä toistuvasti. Hän väheksyy muita ihmisiä ja käyttäytyy uhmakkaasti sekä turmelee ympäristöään tahallaan. Oppilas väheksyy omaa työtään ja muidenkin tekemää työtä. Hän vastustaa avoimesti hyviä tapoja, ja hänestä annetaan enimmäkseen kielteistä palautetta. 15

16 4 Hylätty Oppilas ei noudata koulun sääntöjä vaan rikkoo niitä jatkuvasti. Hän väheksyy muita ihmisiä ja käyttäytyy uhkaavasti sekä turmelee ympäristöään tahallaan. Oppilas väheksyy omaa työtään ja muidenkin tekemää työtä sekä estää muita työskentelemästä. Hän toimii avoimesti hyvien tapojen vastaisesti, ja hänestä annetaan pelkästään kielteistä palautetta. Itsearviointi Itsearviointia suoritetaan jatkuvasti eri aineiden puitteissa; vähintään kerran vuodessa kaikki oppilaat tekevät itsearvioinnin työstään ja opiskeluvalmiuksistaan, joka lähetetään kotiin kommentoitavaksi. Tiedottaminen huoltajille ja oikaisu Koulun arviointitoimintaa esitellään vanhempainilloissa ja koulun tiedotteissa. Luokanvalvojat voivat varata huoltajille mahdollisuuden koulunkäyntiä käsittelevään keskusteluun. Oppilaan huoltaja voi kahden kuukauden kuluessa arvioinnista tiedon saatuaan pyytää opinnoissa etenemistä tai vuosiluokalle jättämistä koskevan päätöksen tai päättöarvioinnin uusimista (perusopetusasetus 19 ). Pyyntö tehdään rehtorille. 16

17 KULJETUKSET Nokian kaupungin koulukuljetussivut löytyvät täältä: Aikataulut löytyvät täältä: Taksikuljetukset Yhteystaksikuljetukset järjestää Tuomi logistiikka, puh , s-posti Jos oppilas tarvitsee taksikuljetusta esimerkiksi tapaturman tai sairauden vuoksi, se järjestetään lääkärintodistuksen perusteella matkan pituudesta riippumatta. Kanslia hoitaa asian. Muutokset näihin taksikuljetuksiin (esim. poissaolo tai sairastuminen) tulee ilmoittaa suoraan Logistiikalle. Liput Kaikki oppilaat käyttävät tästä lukuvuodesta alkaen Tampereen joukkoliikenteen matkakortille ladattavaa koululippua. Lue huolellisesti tarkempi ohjeistus matkakortista yllä olevalta kaupungin koulukuljetussivustolta tai Wilman tiedotteista. 17

18 POISSAOLOT Sairauden vuoksi Jos oppilas sairastuu koulupäivän aikana, hän saa poistua koulusta opettajan luvalla. Oppilaan ollessa sairaana on huoltajan ilmoitettava siitä koululle samana päivänä. Poissaolojen selvittäminen Kaikista poissaoloista on tehtävä huoltajan selvitys Wilma-ohjelmassa tai paperilla. Poissaolojen hälytysraja Nokian kaupungissa perusopetuksen osalta on sovittu yhtenäisestä käytännöstä, jossa oppilaan poissaoloihin puututaan viimeistään siinä vaiheessa, kun poissaoloja on kertynyt 50h/lukukausi. Ohjaus oppilashuoltoon tapahtuu viimeistään siinä vaiheessa, kun poissaoloja on kertynyt 75h/lukukausi. Lomapyynnöt Muuhun poissaoloon huoltaja anoo luvan Wilmasta löytyvällä lomakkeella. Luvan myöntää luokanvalvoja enintään viikoksi, rehtori enintään kuukaudeksi ja kasvatus- ja opetuslautakunta tätä pidemmäksi ajaksi. Vapautus myönnetään vain, mikäli huoltaja ottaa vastuun oppilaan edistymisestä. OPINTORETKET JA LEIRIKOULUT Koulutuslautakunnan ohjeen mukaan opintoretkenä pidetään alle kahden vuorokauden retkeä, ja se tehdään vain kotimaan kohteisiin. Leirikoulu on kahta vuorokautta pitempi koti- tai ulkomaahan suuntautuva retki. Leirikoulua ja opintoretkeä koskevat keskeiset asiat ovat: yhteisen matkapäätöksen jälkeen valitaan vanhemmista ryhmä suunnittelua ja rahoitusta varten valmistelu on yhteistyötä ja vastuuta; se näkyy luokan oppilaiden opiskelussa ja käytöksessä leirikoulun säännöt pohjautuvat koulun sääntöihin ja määräyksiin ja ne laaditaan yhdessä etukäteen päävastuu leirikoulussa on aina opettajilla - vanhemmat toimivat mm. avustavina valvojina TUKIOPPILAIDEN TOIMINTA Tukioppilaat ovat vapaaehtoisesti toimintaan lähteneitä 9. luokkalaisia. He saavat tehtäväänsä myös käytännönläheistä koulutusta. Tukioppilastoiminnan tavoitteena on edistää hyviä toverisuhteita, yhteisvastuuta sekä turvallista ja kannustavaa ilmapiiriä koulussa. Tukioppilaat perehdyttävät koulutulokkaita uuteen kouluun ja oppilastovereihin, auttavat oppilastovereita ja puuttuvat kiusaamisiin. He ovat myös järjestämässä tempauksia ja teemapäiviä ja 7. luokilla yhteistä illanviettoa. Tukioppilastoimintaa ohjaa Jaana Pirttilä. 18

19 OPPILASKUNTA Syksyn ensi tehtävänä on oppilaskunnan puheenjohtajan ja muun hallituksen valinta. Oppilaskunnan ohjaajana toimii Terhi Sainio. Oppilaskunta toimii usein yhdessä tukioppilaiden kanssa järjestämällä erilaisia tapahtumia. KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ Kullakin luokka-asteella pidettävien vanhempainiltojen lisäksi kutsutaan huoltajia koululle luokan tilaisuuksiin ja henkilökohtaisiin tapaamisiin mm. luokanvalvojan kanssa. VANHEMPAINYHDISTYS Emäkosken koulun vanhempainyhdistys toimii koulun ja kodin yhteistyön edistämiseksi. Osallistumalla toimintaan saat ajankohtaista tietoa koulun arjesta ja tapaat muita vanhempia. Vanhempainyhdistyksen toimintaan ja kokouksiin ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet. Toimintaa voit tukea myös maksamalla jäsenmaksun (jäsenmaksu 10 / perhe; tilinumero Nordea FI ). Lisätietoja antaa Taru Lehtimäki, hulinatar@gmail.com. Toiminnastamme löydät tietoa myös koulun nettisivuilta osoitteesta: sekä Facebookista: Seuraavat kokoukset ja muut tapahtumat: - Syyskauden ensimmäinen kokous järjestetään klo 18 Emäkosken koululla. - Seiskaluokkalaisten vanhempainillassa, maanantaina klo 18.00, VY tarjoaa kahvit ja samalla voit tavata vanhempainyhdistyksen väkeä ja kuulla lisää toiminnasta. - Vuosikokous to 1.9. klo 18 Emäkosken koululla. Tervetuloa mukaan! Hyörinää VY:n Info-pisteellä Kodin ja koulun päivänä

20 TIEDOTTAMINEN Koulun opetuksen ja toiminnan pääasiat on koottu tähän oppaaseen. Ajankohtaiset tiedotteet ja muut asiat, kuten kokeet, tiedotetaan Wilmassa. Wilma-ohjelma (osoite on tarkoitettu huoltajan ja koulun väliseen yhteydenpitoon. Opettajat kirjaavat oppilaan poissaolot ja muut tuntimerkinnät, ja huoltaja kuittaa ne. Alakoulujen tunnukset siirtyvät yläkouluille. Mikäli vanhoja tunnuksia ei ole, yhteydenpitoa varten huoltajalle lähetetään sähköpostitse uudet tunnuksenteko-ohjeet ja avainkoodi, joita ei saa antaa oppilaan käyttöön. Mikäli huoltajalla ei ole nettiyhteyttä, poissaoloista lähetetään printti. Tietoa saa myös koulun kotisivuilta ( KOULURUOKAILU Ruokatunti Koulun ruokatunnin pituus on 30 minuuttia. Hyvät tavat on pidettävä kunniassa myös ruokailussa. Oppilaat ovat vastuussa ruokalan pöytien siistimisestä siten, että yksi luokka vastaa yhdestä viikosta lukukaudessa luokanvalvojan ohjeiden mukaan. Erityisruokavaliot Erityisruokavalioista toimitetaan lääkärin lausunto terveydenhoitajan kautta emännälle. Kasvisruokavalio toteutetaan yhteistyössä kodin ja kouluterveydenhoitajan kanssa. Oppilas sitoutuu tällöin syömään kasvisruokaa sovitun ajan tai pysyvästi. Maito ja kala kuuluvat myös ruokavalioon ja niiden korvaamiseen tarvitaan lääkärintodistus. OMAISUUS Vahingonteot Vahingon aiheuttaja on omakohtaisessa vastuussa myös koulun omaisuudelle aiheuttamastaan vahingosta. 20

21 Irtaimen omaisuuden säilytys Älä jätä rahaa, matkakorttia tai muuta arvokasta takin taskuun tai kassiin, mistä ne voivat joutua vääriin käsiin. Polkupyörät, mopot ja moottoripyörät on pidettävä lukittuina niille varatuilla paikoilla: polkupyörät telineissä, mopot ja moottoripyörät niille varatulla alueella. Oppilaiden omat kaapit Oppilailla on mahdollisuus saada käyttöönsä oma kaappi 10 :n panttimaksua vastaan. Kaapin saa pitää koko kouluajan luokilla. Voit palauttaa kaappisi avaimen koska tahansa ja saat panttimaksun takaisin. Jos avain hukkuu, panttia ei makseta takaisin, vaan sillä teetetään kaappiin uusi avain. Maksamalla uuden panttimaksun, saat käyttöösi toisen kaapin. Löytötavarat Kaikki löytötavarat (vaatteita lukuun ottamatta) on tuotava kansliaan tai annettava opettajalle. Mikäli sinulta jotain katoaa, ilmoita siitä heti kansliaan tai opettajalle. Urheiluvaatteita ja -välineitä kannattaa kysellä kiinteistönhoitajalta, siivoojilta tai liikunnanopettajilta. Kameravalvonta Kiinteistön sisätiloissa ja piha-alueilla on nauhoittava kameravalvonta. OPPILAALLE ANNETTAVA TUKI Koulussa toimii monialainen opiskeluhuoltoryhmä, jonka työn pääpaino on yhteisöllisessä oppilashuoltotyössä. Ryhmän tavoitteena on edistää osallisuutta kouluyhteisössä ja tukea oppilaiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia puuttumalla mahdollisiin ongelmiin varhaisessa vaiheessa. Lisäksi oppilashuoltotyötä tehdään yksilötasolla mm. koulupsykologin, kuraattorin ja terveydenhoitajan toimesta. Kannustamme huoltajia ottamaan yhteyttä, mikäli huoli nuoren koulunkäynnistä tai hyvinvoinnista herää. Luokanvalvojan tavoittaa parhaiten Wilma-viestillä tai puhelimitse. Koulukuraattori Koulukuraattori Sari Arosarka on tavattavissa koululla arkipäivisin torstaita lukuunottamatta. Hänet tavoittaa numerosta Oppilaan ja kuraattorin keskusteluissa ovat aiheina usein oppilaan elämän tärkeät tapahtumat koulussa, kaveripiirissä ja perheessä. Oppilaat haluavat keskustella myös omasta kehityksestään, ajatuksistaan ja tunteistaan etenkin murrosiässä. Keskustelun tarkoituksena on auttaa oppilasta kehittymään ja selviytymään itse vaikeuksistaan. Kuraattorilta saa tietoa harrastuksista ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista. Aloite keskusteluun voi tulla oppilaalta, vanhemmilta tai koulun aikuisilta. 21

22 Vanhempien ja kuraattorin keskusteluissa etsitään yhdessä keinoja lapsen auttamiseksi ja suunnitellaan, millaista yhteistyötä koulun aikuiset ja vanhemmat voivat tehdä. Myös koulun ulkopuolisten palvelujen tarpeellisuutta voidaan pohtia. Kuraattorilla on vaitiolovelvollisuus. Asioista, jotka ovat tulleet esille luottamuksellisissa keskusteluissa, annetaan tietoa vain siinä määrin kuin huoltajan kanssa sovitaan. Koulupsykologi Emäkosken koululla työskentelee koulupsykologina Sari Moilanen. Emäkosken lisäksi hän työskentelee myös kaikilla eteläisillä alakouluilla. Koulupsykologiin voi olla yhteydessä esim. silloin, kun oppilaalla on haasteita oppimisessa, koulunkäynnissä tai tunne-elämässä. Yhteyttä voivat ottaa oppilas itse, hänen vanhempansa, opettaja tai joku muu lapsen kanssa jo työskentelevä henkilö. Koulupsykologin tavoittaa puhelimitse parhaiten päivittäisenä soittoaikana klo , puh Hänet tavoittaa myös Wilman kautta sekä sähköpostitse osoitteesta Työmuotoina ovat esim. oppilaan omat käynnit, vanhempien ja opettajien neuvonta/ohjaus ja moniammatillinen verkostotyö. Emäkoskessa koulupsykologi on yleensä tiistaisin. Tukiopetus Tukiopetusta antavat aineiden opettajat. Tukiopetusta voidaan tarjota tai sitä voi pyytää oppilas tai huoltaja. Osa-aikainen erityisopetus Osa-aikaisen erityisopettajan työpanos on tarkoitettu pääasiassa niille oppilaille, jotka tilapäisesti tarvitsevat opetusta pienessä ryhmässä. Pienluokkaopiskelu Pienluokalla opettaja tukee ja ohjaa oppilaita kokonaisvaltaisesti. Luokilla opiskellaan samoja aineita kuin yleisopetuksessa. Pienluokkia opettavat Jouko Lehto ja Sirpa Ryöti. Koululla toimii myös joustavan perusopetuksen luokka, jossa osa oppimista tapahtuu työpaikoilla. Joustavan perusopetuksen luokkaa opettaa Pertti Paukkuri. Yhteystiedot s. 4. Opintojen ohjaus Opinto-ohjaajat ovat tavattavissa koululla sopimuksen mukaan. Oppilaat ja heidän vanhempansa voivat ottaa heihin yhteyttä kaikissa koulunkäyntiin tai ammatinvalintaan liittyvissä asioissa. Yhteystiedot s. 4. Läksyparkki Koulussamme toimii läksyparkki, jossa oppilaat voivat tehdä tehtäviä. Opettaja voi myös määrätä oppilaan läksyparkkiin suorittamaan tekemättömiä tai korvaavia tehtäviä. Kouluterveydenhoito Kouluterveydenhoitaja Heli Vuorenmaa, puh , on tavattavissa koululla maanantaista torstaihin. Koululääkärinä toimii Jaakko Pitkänen. Ajanvarauksesta on sovittava terveydenhoitajan kanssa. 22

23 Kaikilla oppilailla on terveystarkastus ja lääkärintarkastus 8. luokalla. Oppilas saa tällöin nuorisonterveystodistuksen ammatinvalintaa ja ajokortteja varten. Todistus on voimassa viisi vuotta, ja sitä voi käyttää myös mopokortin hankkimisessa. Todistus kannattaa pitää tallessa. 9. luokkalaisilla on kevätlukukaudella terveystapaaminen, 7. luokilla tarkastuksia tehdään tarvittaessa. Silmälääkärilähetteen maksusitoumuksella voi tarvittaessa saada koululääkäriltä. Hammashoito 8. luokille suoritetaan lukuvuoden aikana hammastarkastus. Oppilaille lähetetään ilmoitus, jonka perusteella varataan sopiva aika Koskenmäen hammashoitolaan. Jos tulee erityinen tarve päästä hammaslääkärin vastaanotolle, huoltaja voi ottaa yhteyttä puh (hammashuollon keskitetty ajanvaraus) arkisin klo Hammastapaturmissa ota yhteyttä numeroon arkisin klo Nuorisotyöntekijä Ahti Levo toimii yhteistyössä koulun kanssa ryhmäyttämisten ja pienryhmätyön organisoinnissa. KOULUKIUSAAMINEN Perusopetuslain mukaan on jokaisella opetukseen osallistuvalla oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Huoltajia kehotetaan ottamaan yhteyttä koululle välittömästi, mikäli ongelmia tulee kotona tietoon. Emäkosken koulussa toimitaan Kivakoulu- toimintamallin mukaisesti kiusaamisen ennaltaehkäisyssä ja siihen puuttumisessa. VÄKIVALTA Toiseen henkilöön kohdistunut fyysinen (=ruumiillinen loukkaaminen) tai psyykkinen vahinko voi olla tahallinen (esim. tappelu, tahallinen kiusaaminen) tai tuottamuksellinen (esim. vahingossa törmääminen). Vahingon aiheuttaja on pääsääntöisesti vastuussa vahingon aiheuttamien kulujen - mm. sairaanhoitokulujen - korvaamisessa. Korvausta voi joutua maksamaan myös kivusta ja särystä tai pysyvän haitan aiheuttamisesta. KOULUN PÄIHDEOHJEISTO Emäkosken koululla on myös yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa laadittu päihdeohjeisto. Sen aiheina ovat seuraavat tilanteet: - jos oppilas itse pyytää apua - jos koulussa tiedetään oppilaan päihteiden käytöstä - jos oppilaan epäillään olevan koulussa päihtyneenä - jos oppilaalla on koulussa mukana päihteitä ja hän levittää ja myy niitä Päihdehumala, päihteiden käyttö ja myynti koulussa johtavat aina asian selvittämiseen yhdessä sosiaalitoimen, poliisin ja huoltajien kanssa. 23

24 KOULUTAPATURMAT Peruskoulun oppilas voi saada koulussa ja koulumatkoilla sattuneesta tapaturmasta korvauksen vakuutusyhtiö IF Oy:lta. Jos oppilas loukkaantuu tapaturmassa, on siitä välittömästi ilmoitettava tunnin opettajalle, välituntivalvojalle, terveydenhoitajalle tai kansliaan. Koulutapaturmien hoito ja siitä aiheutuvat kulut (lääkitys, matkat) ovat maksuttomia kunnallisen terveydenhuollon piirissä. Yksityislääkärikuluja korvataan vain, mikäli kunnallisesta terveydenhoidosta niihin on määrätty. Mikäli oppilas on tapaturman sattuessa luvattomasti poistunut koulun alueelta, vakuutukset eivät korvaa tapahtunutta. Tapaturmassa vahingoittunutta omaisuutta (esim. silmälasit, vaatteet) ei vakuutus tai koulu korvaa. Mikäli tapaturma on toisen henkilön aiheuttama, omaisuusvahinkojen korvausvelvollisuus määräytyy vahingonkorvauslain mukaan. 24

25 HUOLTAJALLE TIEDOKSI: ASETUS NUORILLE TYÖNTEKIJÖILLE ERITYISEN HAITALLISISTA TAI VAARALLISISTA TÖISTÄ Sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä valtioneuvosto on antanut asetuksen (475/2006) nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä. Asetuksen tarkoituksena on tarkentaa lakia (998/1993) nuorista työntekijöistä ja (738/2002) työturvallisuuslakia. Peruskoulussa em. asetus ja lait koskevat erityisesti teknisen työn opetusta sekä fysiikan ja kemian harjoitustöitä. Asetuksen mukaan oppilaat voivat seitsemännestä luokasta lähtien opettajan johdolla ja välittömässä valvonnassa tehdä vaarallisia töitä, jos se on opetuksen toteuttamiseksi välttämätöntä ja voidaan tehdä turvallisesti. Työn tekemisen edellytyksenä on kuitenkin, että suojaimet ja työvälineet ovat työntekijälle sopivat ja turvalliset käyttää. Mekaanisten vaaratekijöiden aiheuttama erityinen vaara voi olla työskennellessä esim. seuraavilla koneilla ja laitteilla: laserlaitteella, pyörösahalla, vannesahalla, höyläkoneella, jyrsinkoneella, levyleikkurilla ja muulla vastaavalla konevoimalla toimivalla leikkurilla, pylväs- ja penkkiporakoneella, kulmahiomakoneella, metallisorvilla, kaasuhitsaus- ja kaasuleikkauslaitteella, paineilmalla tai vastaavalla toimivalla naulaimella. (STM:n asetus 128/ vaarallisten töiden esimerkkiluettelosta Työssä voi olla erityinen kemiallinen vaara, kun altistutaan haitallisessa määrin aineelle tai valmisteelle, joka luokitellaan vaaralliseksi kemikaalilain (744/1989) luettelon mukaisesti, tai nk. syöpävaarallinen aine (asetus 716/2000), esim. lyijy ja sen yhdisteet, asbesti ja myös ympäristön tupakansavu. Valtaosa käytetyistä kemikaaleista on tavallisia, ilman erityisiä terveysvaikutuksia olevia ja jopa kotitalouksissa käytettäviä aineita; jopa ravintoaineita. Haitallisista kemikaaleista osa on kodeissakin yleisesti käytettäviä aineita, jolloin erityisesti pyritään valistamaan tuoteselosteiden sisällön tarkkaa tutkimista vaaran välttämiseksi. Kaikkia kemikaaleja pyritään käyttämään mahdollisimman pieniä määriä, jotta oppilaat olisivat mahdollisimman vähän tekemisissä vaarallisten aineiden kanssa ja ongelmajätettä syntyisi mahdollisimman vähän, mutta opetussuunnitelman mukaista kemianopiskelua voisi tapahtua. Vaarallisimmilla kemikaaleilla tehtävät demonstraatiot ja vaarallisimpia reaktiotuotteita tuottavat tutkimukset tehdään vetokaapissa. Tarkemmat kemikaalien luokitukset löytyvät Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksesta nuorille työntekijöille vaarallisten töiden esimerkkiluettelosta 128/172 Koulullamme fysiikan opetuksessa käytetään alle 25 voltin jännitteellä toimivia komponentteja ja verkkojännitteellä toimivat vain oppilasjännitelähteet, joilla jännite muunnetaan alle 25 voltin suuruiseksi. 25

26 EMÄKOSKEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VASTUU, VUOROVAIKUTUS JA SUVAITSEVAISUUS Minulla on vastuu itsestäni, muista ihmisistä ja koulurakennuksesta. Käyttäydyn ystävällisesti ja kohteliaasti opettajia, muuta henkilökuntaa ja koulutovereita kohtaan. Pukeudun tilanteen vaatimalla tavalla. En kiusaa ketään, jotta kenenkään ei tarvitse tuntea oloaan turvattomaksi tai ulkopuoliseksi koulussa. Otan huomioon kaikkien mielipiteet ja kunnioitan erilaisuutta. Kunnioitan yhteistä ja toisten omaisuutta. Noudatan opettajien ja koulun muun henkilökunnan järjestyksen ylläpitämiseksi antamia ohjeita ja käskyjä. En salli minkäänlaista väkivaltaa, uhkailua, syrjintää tai pakottamista. OPISKELU Asetan omat tavoitteeni ja huolehdin omasta oppimisestani. Tulen ajoissa tunnille opiskeluvälineet mukanani ja tehtävät tehtyinä. En häiritse kenenkään työskentelyä. Riisun päällysvaatteet naulakkoon. En pidä päähinettä tunneilla, ruokalassa tai koulun tilaisuuksissa, ellei päähineen käytölle ole vakaumuksellisia perusteita. Laitan oppitunnin alussa matkapuhelimeni yms. tekniset laitteet äänettömälle ja pidän ne laukussa. En vie teknisiä laitteita salissa tai ruokalassa järjestettäviin koulun tilaisuuksiin. En tallenna oppituntia millään välineellä ilman opettajan lupaa. Olen vastuussa omalla verkon käyttäjätunnuksellani tehdyistä asioista. Työskentelen tietokoneella opettajien ohjeiden mukaisesti ja teen oppiaineisiin liittyviä tehtäviä. En anna verkon tunnusta ja salasanaa muiden käyttöön. RUOKAILU Odotan omaa ruokailuvuoroa rauhallisesti etuilematta. Syötyäni vien astiat niille osoitetuille paikoille. Ruokailen siististi omalla vuorollani ja korjaan omat jälkeni. En tuo kouluun sipsipusseja, energiajuomia tai isoja yli 0,5 litran juomia. Pidän omalta osaltani huolta koulun alueen ja käytävien siisteydestä. En syö enkä juo omia eväitä oppitunneilla. (Opettaja voi harkintansa mukaan antaa tapauskohtaisesti luvan eväiden nauttimiseen esim. loppuiltapäivän tuntien yhteydessä, mikäli se ei häiritse opetusta.) 26

27 KOULUMATKAT JA VÄLITUNNIT Koulumatkalla käyttäydyn asiallisesti muistaen liikennesäännöt ja hyvät käytöstavat. Laitan polkupyöräni ja moponi niille kuuluville paikoille. Vietän välitunnit koulun välituntialueella. Menen ulkovälitunnille ripeästi lähimmästä ovesta. En heittele lumipalloja enkä mitään, mikä voisi vahingoittaa toista. MUUTA Tupakkavalmisteet ja -välineet, myös sähkötupakka ja korvikenuuska ja niihin rinnastettavat tuotteet sekä muut päihteet ovat koulussa ehdottomasti kiellettyjä. Teräaseiden, aseiden, räjähteiden ja muiden vaarallisten esineiden (esim. laserosoitin) tuominen kouluun on lailla kielletty. Sitoudun myös aina noudattamaan hyviä käytöstapoja edustaessani kouluani, kaupunkiani tai maatani koulun ulkopuolisissa tilaisuuksissa ja retkillä. Koulun järjestyssäännöt ovat voimassa myös koulun järjestämillä retkillä ja leirikoulussa. Jos työpäivän aikana opetusta on koulun ulkopuolella, niin sinne siirrytään opettajan ohjeiden mukaan liikennesääntöjä noudattaen. Opettajalla on oikeus määrätä jäljellä olevan oppitunnin ajaksi haltuunsa otettavaksi oppituntia häiritsevä väline/esine. Jos oppilas ei ole tehnyt kotitehtäviään, on opettajalla oikeus määrätä oppilas tekemään tehtävät läksyparkkiin koulupäivän päätyttyä. Jokainen oppilas saa Emäkosken kouluun tullessaan tunnuksen ja salasanan koulun sisäiseen verkkoon. Mikäli oppilas rikkoo sovittuja sääntöjä, seuraa siitä hänelle määräaikainen kaikkien koulun tietokoneiden käyttökielto. Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka koulun järjestämästä tilaisuudesta. Näitä sääntöjä noudattamalla takaamme sen, että jokainen oppilas ja jokainen henkilökunnan jäsen voi työpäivän aikana tuntea olonsa koulussa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Sääntöjen rikkomisesta voidaan antaa rangaistus, jolloin noudatetaan perusopetuslain 36 :n ja perusopetusasetuksen 18 :n mukaisia rangaistuskäytäntöjä. Mahdollisia rangaistuksia ovat enintään kahden tunnin jälki-istunto ja kirjallinen varoitus sekä isommista ja toistuvista rikkeistä koulutuslautakunnan päätöksellä tapahtuva enintään kolmen kuukauden erottaminen koulusta. 27

28 ON HYVÄ MUISTAA!!! Päivämääriä Kouluvalokuvauspäivät Liikuntapäivät ja luokan vanhempainilta klo 18 (vanhempainyhdistys tarjoaa ilmaiskahvit) Lauantaikoulupäivä Korvaava vapaapäivä luokan vanhempainilta klo luokan vanhempainilta koskien toisen asteen opintoja syyskuun aikana 7. luokan valinnaisuusilta klo luokkien vanhempainilta uusien 7. luokkalaisten tutustumispäivä luokkien työelämääntutustuminen viikoilla 40 ja luokkien työelämääntutustuminen viikolla 21 28

29 SÄILYTÄN TÄMÄN OP- PAAN KOKO LUKUVUO- DEN AJAN, SILLÄ TULEN VARMASTI TARVITSE- MAAN SITÄ USEASTI! ************************************************************************************* PALAUTA TÄMÄ OSA LUOKANVALVOJALLE Oppilas: Luokka: Olemme kotona tutustuneet tähän koulunkäyntioppaaseen, jossa muiden asioiden lisäksi tiedotetaan oppilaille vaarallisista tai haitallisista töistä koulutunneilla. Sitoudumme noudattamaan tässä oppaassa kuvattuja koulun käytäntöjä ja koulun järjestyssääntöjä. Nokialla 2016 Huoltajan nimikirjoitus: Oppilaan nimikirjoitus: 29

Arviointi Isojoen Koulukolmiossa

Arviointi Isojoen Koulukolmiossa Arviointi Isojoen Koulukolmiossa Aikaisemmilla luokka-asteilla oppilasta arvioidaan sanallisesti ja numeroilla. Lisäksi vanhemmat saavat ajankohtaista tietoa lapsensa koulunkäynnistä arviointikeskusteluissa.

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 3 Sivu 1 / 4 1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden, koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa. 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja. Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta kasvaa, ja monet asiat pitää hoitaa

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden,

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Koulurauhaasiakirja Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Seuraavassa lain täsmennyksiä 1.1.14 alk. 35 a Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A. YLEISET SÄÄNNÖT 1. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

EMÄKOSKEN KOULUN KOULUNKÄYNTIOPAS 2015 2016

EMÄKOSKEN KOULUN KOULUNKÄYNTIOPAS 2015 2016 EMÄKOSKEN KOULUN KOULUNKÄYNTIOPAS 2015 2016 TERVETULOA KOULUUN! Kesäloman jälkeen akut on ladattu ja opiskelut alkavat. Tiistaina luokanvalvojan kanssa vietetään ensimmäistä koulupäivää klo 10-13 ja keskiviikkona

Lisätiedot

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). 8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta!

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Lisää teksti napsauttamalla Abien ryhmänohjaus ke 9.8.2017 Opiskelijailmoituslomake Tarkista, että tietosi pitävät paikkansa ja korjaa tarvittaessa vanhat tai virheelliset

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2017 2018 Järjestyssääntöjen tarkoitus on 1) turvata koulutyön sujuminen rauhallisesti 2) taata kouluyhteisön jäsenille viihtyisä ja turvallinen työympäristö 3) opettaa vastuullisuuteen

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 1 SEMINAARIPÄIVÄ 13.9.2017 8.30-15.30 REHTORIT KEMPELEEN KOULU TYÖRYHMÄ, ARVIOINNIN TYÖRYHMÄ TUTOR-OPETTAJAT TIETOHALLINNON EDUSTAJAT VIHIKARI

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Voimassa 14.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia niitä huoneistoja, kenttiä ym., joilla

Lisätiedot

Tulevien seiskojen opas

Tulevien seiskojen opas Tulevien seiskojen opas 2017 2018 7. luokkalaisten ensimmäinen koulupäivä torstaina 10.8.2017 alkaa klo 9.00 koulun juhlasalissa. Aineenopettaja: Yläkoulussa opetuksesta vastaavat aineenopettajat. Oppilaiden

Lisätiedot

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta 28.9.2017 Ryhmä 16X Tärkeitä asioita kakkosella 1/3 Opintojen seuranta onnistuu parhaiten Wilman kautta. Huom! Huoltajan Wilma-tunnukset ovat voimassa siihen

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Muutokset ja lisäykset voimassa 01.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta. JYVÄSKYLÄN STEINERKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUOKAT 1-8 Tehtävä ja tavoitteet Järjestyssäännöt ovat koulun opetussuunnitelmaa täydentäviä käytännön toimintaohjeita, joilla pyritään takaamaan kaikkien turvallisuus,

Lisätiedot

Kivistön koulun hyvä fiilis

Kivistön koulun hyvä fiilis Kivistön koulun hyvä fiilis Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä-toimintamalli Välittävä toimintakulttuuri - hyvinvoiva kasvuyhteisö Suunnitelma

Lisätiedot

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016 TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Mitä odotamme ja mihin pyrimme? Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaistamme omatoimisia, vastuuntuntoisia ja hyvin käyttäytyviä nuoria, joilla

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen.

Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen. 3.- 4. LUOKKIEN OPPILAAN ARVIOINNIN PERUSTEET (säilytä) 1 1. Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin.

Lisätiedot

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulu muodostuu Tolppilasta, vuosiluokat 0 6 ja Laaksolasta, vuosiluokat 7 9. Yhteystiedot Laaksola Tolppila osoite Koulutie 13,

Lisätiedot

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.10.2015 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

EMÄKOSKEN KOULUN KOULUNKÄYNTIOPAS

EMÄKOSKEN KOULUN KOULUNKÄYNTIOPAS EMÄKOSKEN KOULUN KOULUNKÄYNTIOPAS 2018-19 1 TERVETULOA ALOITTAMAAN KOULUTYÖTÄ! Kesäloman jälkeen akut on ladattu ja opiskelut alkavat. Ensimmäinen koulupäivä torstai 9.8. vietetään luokanvalvojan kanssa

Lisätiedot

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 5.11.2010 Opetusneuvos Kristiina Ikonen Oppilaan arvioinnin merkitys ja tehtävä opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa Jotta kaikki menisi hyvin Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa Opettaja yhteisöllisen oppilashuollon toteuttajana Luokan/opetusryhmän ryhmäyttäminen Positiivinen palaute

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 13.10.2016 13.10.2016 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ Järjestyssäännöt koskevat kouluyhteisön jäseniä, joihin kuuluvat peruskoulun oppilaat, lukion opiskelijat, opettajat, koulun muu henkilökunta ja rehtori.

Lisätiedot

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito hyvä.

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito hyvä. Luokka 1T VÄLITODISTUS erinomainen Sivu 1(2) hyvä kehittymässä alulla Äidinkieli ja kirjallisuus - suomi Hallitset äänne-kirjain vastaavuuden Luet tavuja Luet sanoja Kirjoitat kirjaimia Kirjoitat tavuja

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Terva-Toppilan koulun käytänteet 1 Terva-Toppilan koulun käytänteet 19.8.2015 2 Myöhästelyt Oppitunnilta myöhästyminen estää ensisijaisesti oppilaan omaa oppimista. Lisäksi oppitunnin keskeyttäminen myöhästyjän vuoksi estää myös koko

Lisätiedot

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana. Lasten ja nuorten lautakunta 25 04.04.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 32 30.05.2017 PERUSOPETUKSEN YHTEISET TYÖRAUHAAN LIITTYVÄT TOIMINTAMALLIT/JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lasten ja nuorten lautakunta 04.04.2017

Lisätiedot

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA 1 POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA OPISKELUPAIKKATIEDOT Pohjankartanon koulu Suvantokatu 1 90140 OULU Puhelinnumerot Opettajainhuone 08 5571476 Kanslia 08

Lisätiedot

7. OPPILAAN ARVIOINTI

7. OPPILAAN ARVIOINTI 7. OPPILAAN ARVIOINTI Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Koulumme arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa oppilaan kasvua, kehitystä ja opiskelua sekä kehittää hänen edellytyksiään itsearviointiin.

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Arviointitiedote. Vuosiluokat 1-6

Arviointitiedote. Vuosiluokat 1-6 Arviointitiedote Vuosiluokat 1-6 Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma, OPS 2016, astui voimaan 1.8.2016. Uuden opetussuunnitelman myötä myös arviointi muuttuu ja kehittyy. Puolalan koulun oppilasarviointi

Lisätiedot

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Juvanpuiston koulu Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Perusopetuslain :n 29 4. momentin mukaan koulun järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun turvallisuutta,

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2017-2018 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

ARVIOINTIKIRJA. Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia. arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten:

ARVIOINTIKIRJA. Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia. arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten: ARVIOINTIKIRJA Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten: - oppilaan itsearvioinnin ja - opettajan arvioinnin oppilaasta. Välitodistus annetaan

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma koskee kaikkia koulun järjestämää toimintaa ja siihen siirtymistä Oppilas on kohtuullisessa määrin

Lisätiedot

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito kehittymässä.

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito kehittymässä. Luokka 1T LUKUVUOSITODISTUS erinomainen Sivu 1(2) hyvä kehittymässä alulla Äidinkieli ja kirjallisuus - suomi ilmaista itseäsi suullisesti Luet tavuja Luet sanoja Luet sujuvasti Kirjoitat lyhyitä sanoja

Lisätiedot

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625 LUOSTARIVUOREN KOULUN OPISKELUOPAS 2015 2016 1 Oppilaan nimi: luokka: KOULUN YHTEYSTIEDOT LUOSTARIVUOREN KOULU Luostarinkatu 13, 20700 Turku http://info.edu.turku.fi/luostarivuori/ KOULUN HENKILÖKUNTA

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2016-2017 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen. HAAPAVEDEN ALAKOULUJEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen. 2.) Oppilaan tulee suorittaa

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 25.10.2017 25.10.2017 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Opetuslautakunta Liite nro 1 18 OPPILAAN ARVIOINTI JA SEN PERUSTUMINEN HYVÄN OSAAMISEN KUVAUKSIIN JA PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEEREIHIN

Opetuslautakunta Liite nro 1 18 OPPILAAN ARVIOINTI JA SEN PERUSTUMINEN HYVÄN OSAAMISEN KUVAUKSIIN JA PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEEREIHIN Opetuslautakunta 29.3.2012 Liite nro 1 18 OPPILAAN ARVIOINTI JA SEN PERUSTUMINEN HYVÄN OSAAMISEN KUVAUKSIIN JA PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEEREIHIN Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa.

Lisätiedot

6.8 Paikallisesti päätettävät asiat

6.8 Paikallisesti päätettävät asiat 6.8 Paikallisesti päätettävät asiat Oppimisen arviointia koskevaa opetussuunnitelmaosuutta valmisteltaessa pohditaan erityisesti, miten arviointia ja palautteen antamista kehitetään oppimista edistävänä

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn ja käyttäytymisen arvioinnin kriteerit Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Leena Hiillos Rehtori 16.5.2017 Koulutulokkaiden opettajat E-1 H Anne Siljander 1 A Laura Semi (Immolantien talo) 1 B Lassi Heikkinen 1 C Johanna Aaltonen 1 D Teppo

Lisätiedot

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat

Lisätiedot

Hei! Arviointityöryhmä toivottaa kaikille mukavaa kevättä, kesäloma häämöttää jo kuuden viikon päässä

Hei! Arviointityöryhmä toivottaa kaikille mukavaa kevättä, kesäloma häämöttää jo kuuden viikon päässä Hei! Tässä arviointityöryhmän kokoamia ohjeita alakoulun lukuvuosiarviointia varten. Alussa on arviointiasteikko ja arviointilausekkeet luokittain lukuvuosiarviointia varten. Seuraavilla sivuilla ovat

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista

Lisätiedot

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Siksi, että... - oppilas oppisi mahdollisimman paljon - oppivelvollisuus täyttyisi ja oppilas saisi hyvät mahdollisuudet jatko-opintoihin

Lisätiedot

Vatialan koulun järjestyssäännöt

Vatialan koulun järjestyssäännöt Alkaen 2016 Vatialan koulun järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KANGASALAN KUNTA VATIALAN KOULU Vatialantie 17, 36240 Kangasala OHJE 23.3.2016 1/012/2016 Voimassaoloaika

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla: Lukioasetus 6.11.1998/810 Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla: 1 luku Opetus 1 Opetuksen määrä Opetusta eri oppiaineissa ja opinto-ohjausta

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015 TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015 21.10.2015 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen... 3 3 Opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet... 3 3.1 Opiskelijoiden yhdenvertaisuus ja

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Jotta kaikki ei menisi pieleen. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

Jotta kaikki ei menisi pieleen. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa Jotta kaikki ei menisi pieleen Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa Opettaja yhteisöllisen oppilashuollon toteuttajana Luokan/opetusryhmän ryhmäyttäminen Positiivinen

Lisätiedot

8. luku Oppilaan arviointi. 8.1 Arviointi opintojen aikana

8. luku Oppilaan arviointi. 8.1 Arviointi opintojen aikana 8. luku Oppilaan arviointi 8.1 Arviointi opintojen aikana Arvioinnin avulla koulu ohjaa ja kannustaa oppilaan opiskelua sekä kehittää hänen edellytyksiään arvioida omaa työtään ja omia taitojaan. Myös

Lisätiedot

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola Lukuvuositiedote 2014-2015 HENKILÖKUNTA opettajat: 1a 1b 2.lk 3a 3b 4.lk 4.-5.lk 5.lk 6.lk pienluokka laaja-alainen eo: rehtori Päivi Lipsanen Jenni Nieminen Jaana Kukkonen Anu Terho Noora Vesterinen Laura

Lisätiedot

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus TOIMENPIDE OSALLISUUS ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOMIOITAVA OPPILASHUOLTO MUUTA Yhteydenotto huoltajaan Kirjalliset Wilmassa, ei sähköpostina opettaja kirjataan puhelun aihe Kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

Tervetuloa Hatanpään kouluun!

Tervetuloa Hatanpään kouluun! HATANPÄÄN KOULUN OPAS MONIKIELISTEN OPPILAIDEN PERHEILLE Tervetuloa Hatanpään kouluun! Tässä oppaassa kerrotaan, millaista koulunkäynti on Suomessa ja millaista opetusta Hatanpään koulussa annetaan monikielisille

Lisätiedot

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA Järjestyssääntöjen tavoitteet Koulun tehtävä on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia

Lisätiedot