lööppi 3 / 2013 SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY

Transkriptio

1 lööppi 3 / 2013 SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY Kuukausiliitteen esimies Lauri Malkavaara editoi Suomen Kuvalehden toimittajan Elina Järvisen jutun.

2 SUOMEN AIKAKAUSLEHDEN- TOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY:N JÄSENLEHTI pekka holmström pääkirjoitus 20. vuosikerta Päätoimittaja Hanne Aho puh toimitussihteeri Kaija Plit Graafikko Outi Kainiemi Julkaisutyöryhmä Mervi Ala-Prinkkila, Pekka Holmström, Marko Korhonen, Arja Salakka SAL ry. Siltasaarenkatu 16 B Helsinki puh. (09) Puheenjohtaja Hanne Aho Asiamies Kaija Plit Toimistonhoitaja Jaana Virtanen jaana.virtanen@sal-info.org Ilmoitushankkija Erkki Hirvonen puh erkki.hirvonen@jippii.fi Painopaikka Oy Fram Ab Korsholmanpuistikko Vaasa ISSN-L Kielenhuolto ei ole käsittelyä, sanoo Lauri Malkavaara. 4 3 pääkirjoitus Tarvitaanko SAL:ia? 4 Huonoja uutisia 10 Nöyrin palvelijanne 16 miinaharava Hitaan journalismin tekijät 20 sal harrastaa Kaupunkiviljelyä kerrostalon sisäpihalla 22 helmijuttu Mentiin metsään 26 Kustannustoimittaja sparraa kirjailijaa 28 kirja-arvostelu Kristiina Harjula: Pispalan kiviä 29 hallitus vastaa 30 sal news 32 sarjakuva SAL:illa kuva pekka holmström Miksi Journalistiliitto on jakautunut jäsenjärjestöihin, sellaisiin kuin SAL? Paljonko on niitä liiton jäseniä, jotka eivät tiedä, miksi kuuluvat SAL:iin ja mitä merkitystä omalla aikakauslehtijournalisteista ja kustannustoimittajista koostuvalla porukalla on? SAL perustettiin aikanaan ajamaan aikakauslehtijournalistien asiaa. Niinä aikoina aikkaritoimittajaa ei pidetty oikeana toimittajan a sen enempää kuin valokuvaajaa journalistina. Ajat ovat muuttuneet ja SAL:n porukka on saanut paljon aikaan. Aikakauslehtijournalisteille on saatu oma professuuri ja työehtosopimusta on rukattu paremmin aikakauslehtityöhön sopivaksi. Moni sanomalehtitoimittaja haaveilee urasta aikkarissa. Onko SAL silti vielä tarpeen? Journalistiliiton jäsenjärjestöjen olemassaolon tarkoitusta pohti taannoin liiton työryhmä. Pitäisikö liiton muuttua, kun maailma muuttuu ja liiton varat vähenevät? Saataisiinko rahat järkevämpään käyttöön, jos jäsenjärjestöjen tehtäviä rukattaisiin tai järjestöjä yhdistettäisiin? Työryhmä ei saanut mitään järkevää aikaan. Olin itse siinä mukana. Järjestörakennetta ei voi uudistaa liiton työryhmissä. Vain me itse voimme sen tehdä. Tästä syystä me olemme viime aikoina puolivakavasti miettineet SAL:n ja Helsingin sanomalehtimiesyhdistyksen eli HSY:n yhdistämistä. Ajatus ei ole uusi. Tarvitaanko SAL:ia? Mutta kuitenkin. Miksi SAL pitäisi säilyttää, mitä se tarjoaa jäsenilleen? Tärkein asia lienee työehtosopimuksen s isältöön vaikuttaminen. Lehdistön työehtosopimus on tehty ensisijaisesti sanomalehden toimittajille ja sitä on välillä hankala sovittaa aikkarityöhön. Työehtosopimuksen viilaaminen aikkareille soveltuvammaksi on tärkeää. Mutta kuitenkin. Työtehtävät monissa aika kauslehdissä ovat muuttunet melkein sanomalehtityöksi ja sanomalehdissä halutaan lähentyä aikakauslehtijournalismia. Lehtijutuista tehdään kirjoja. Talot ostavat toisiaan ja työtehtävät muuttuvat. Helsingin Sanomat ja Nelosen Uutiset miettivät, mitä sopimusta noudatetaan, kun istutaan samoissa huoneissa ja tehdään samaa työtä. Mikä siis on paras keino valvoa meidän etujamme? Liittoutuminen voisi tuoda mukanaan vahvemman jäsenjärjestön, vielä vakaamman taloudellisen pohjan ja se voisi luoda uutta ymmärrystä sisartyötä tekeviä kohtaan. Se voisi myös johtaa siihen, että aikakauslehtijournalistien asia unohtuu, kustannustoimittajista puhumattakaan. Me aiomme nyt pohtia näitä ajatuksia ihan oikeasti. Kaikki näkökulmat on otettava huomioon ja kivet käännettävä. Alla on sähköpostiosoitteeni. Mitä mieltä sinä olet? Hanne Aho hanne.aho@otavamedia.fi lööppi 3 /

3 Huonoja uutisia Aikakauslehdet eivät vielä ole löytäneet uutta digitaalista olemustaan. Hyviä esimerkkejä ei löydy edes Yhdysvalloista, internet- ja mediabisneksen uusien trendien kotimaasta. teksti kustaa hulkko kuvitus outi kainiemi Aikakauslehdillä menee heikosti. Viime vuonna Suomen aikakauslehdiltä katosi puoli miljoonaa tilausta. Levikintarkastuksen lukujen mukaan aikakauslehtien yhteenlaskettu levikki oli viime vuonna 9,8 miljoonaa kappaletta (levikin tarkastus. fi). Luku oli siis viisi prosenttia pienempi kuin edellisvuonna. Osasyy oli tilausten arvonlisävero, joka vaikuttaa koko painollaan kuitenkin vasta tänä vuonna. Lisäksi aikakauslehtien osuus mainoskakusta pienenee. Ne keräsivät median mainostuloista viime vuonna vain 10 prosenttia, kun aikaisemmin vastaava osuus oli 17 prosenttia. Vuonna 2012 suurimmat maksulliset yleisölehdet olivat Aku Ankka, , ET-lehti , TV-Maailma , 7 päivä ä, ja Kodin Kuvalehti, kappaletta. Lähes puolet aikakauslehtie n levikistä perustuu yksittäisiin t ilauksiin. 40 prosenttia tulee l ukijoilleen järjestöjen 4 lööppi 3 / 2013

4 jäsenlehtinä tai asiakaslehtinä. Irtonumeroina aikakauslehdistä ostetaan vain kuusi prosenttia. Totaalisen synkkä tilanne ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi yleisölehtien top 10:n joukossa Hyvä Terveys jopa kasvatti viime vuonna levikkiään. Aikakauslehtien levikkitrendi on kuitenkin ollut laskeva jo pitkään. Melkein kaikkien perhe- ja yleisaikakauslehtien levikit ovat laskeneet jo monta vuotta. Vuodesta 2000 esimerkiksi Avun ja Seuran levikit ovat laskeneet noin kappaleesta :een. Poikkeuksiakin tietysti on. Esimerkiksi naisten yleislehtien puolella Kodin Kuvalehti on sinnitellyt yli kappaleen rajan paremmalla puolella. Naisten erikoislehtien puolella valopilkkuja on ollut esimerkiksi Kauneus & Terveys. Harrastelehtien levikit pitävät pintansa varsin hyvin. Ne sisältävät erityistietoa, jota netistä ei löydy helposti. Sitä paitsi niillä on parhaimmillaan kyky muodostaa ympärilleen uskollisia yhteisöjä, melkeinpä heimoja. Varsin vakaa trendi on myös auto- ja tekniikkalehdillä kuten Tekniikan Maailma, Tuulilasi ja MB. Hienoista rapautumista niidenkin levikeissä tosin näkyy. Stabiili pohja on myös monella tiede- ja kulttuurilehdellä. Tiedelehden levikki on 2000-luvun alusta kasvanut lähes 40 prosenttia. Asiakaslehdet ovat oma lukunsa. S-ryhmän Yhteishyvän levikki on noussut vuosi vuodelta ja nousee jo yli 1,8 miljoonan. Ammatti- ja järjestölehtien k ategoriassa loistaa Taloustaito, joka on nostanut levikkinsä muutamassa vuodessa :sta yli :n. Lehteä kustantaa ja julkaisee Veronmaksajat. Järjestö voi toisaalta olla oikullinen tilaaja, jos lehti teetetään sen ulkopuolella. Sen sai pari Myös Atlantin toisella puolella vallitsee suuri hämmennys. vuotta sitten kokea Tekniikka & Talous, joka menetti suuren tilaajansa U uden Insinööriliiton, kun järjestön johto ei pitänyt lehden kirjoittelusta. Levikin romahdus koetteli koko lehtiyhtiön Talentumin taloutta. mistä levikkien rapautuminen johtuu? Aikakauslehtien kysyntää säätelevät suurelta osin samat perustekijät kuin sanomalehtienkin. Yksi selitys on demografia, väes tön ikärakenteen muutos. Vanhimmasta päästä lukijat siirtyvät hautausmaalle, kun taas nuorimmat eivät välttämättä edes opi käyttämään painettuja lehtiä tiedon ja elämysten lähteenä. Toinen on internet. VTT:n toukokuussa 2013 julkaisema selvitys totesi tilanteen, joka on hyvin tiedossa myös alalla: internetillä on erittäin suuri merkitys kuluttajien mediakäytön tottumuksiin, ja verkkomedian kasvu muuttaa myös aikakauslehtien markkinatilannetta. Netti välittää luettavaa ja silmänruokaa ilmaiseksi. Juorutkin haetaan verkosta. Sen näkee selvästi esimerkiksi 7 päivää -lehden levikistä, joka putosi viime vuonna jyrkästi. Kun kyseinen lehti kaivaa esiin kiistämättä ammattitaitoisesti jonkin julkkisskuupin, iltapäivälehtien nettitoimitukset jakavat sen heti eteenpäin. miten aikakauslehdet reagoivat? Moni aikakauslehti on jo verkossa. Viikkolehtikin voi olla jatkuvasti läsnä verkossa. Esimerkiksi Talouselämä välittää uutisia ja kommentoi päivän tapahtumia päivittäin kuin sanomalehtitalojen verkkomedia. Yksittäisiä Tekniikan Maailman juttuja on voinut ostaa verkosta jo pitkään. Suomen Kuvalehti oli ensimmäinen, joka teki painetusta lehdestään digiversion ipadia varten, ja se on saanut seuraajia. Esimerkiksi Me Naisia voi lukea verkossa tai ipadilla. Aku Ankka perusti Lataamon, josta lukijat voivat ostaa vanhojen lehtien digitaaliset versiot. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen. Kehitys on kuitenkin selvästi vasta alussa. Tulee mieleen naiivi kysymys: mitenkähän nämä ongelmat on ratkaistu Yhdysvalloissa? Myös Atlantin toisella puolella vallitsee suuri hämmennys, identiteettikriisi. Newsweekin, Yhdysvaltain toiseksi suurimman uutisviikkolehden sekoilu on siitä hyvä esimerkki. Ensin Newsweek ilmoitti siirtyvänsä kokonaan verkkoon vuoden 2013 alusta. Uudenvuoden aaton 2012 numerosta tuli keräilykappale. Euroopassa tosin painetun Newsweekin jakelu jatkui. Omistaja, IAC-yhtiö, ei kuitenkaan tehnyt mielestään riittävästi rahaa uudella toimintatavalla. Elokuussa 2013 IBT Media ostsi Newsweekin. Lehden tulevaisuus on edelleen hämärän peitossa. Asiantuntijoiden mielestä aikakauslehtien verkkotoiminta on Yhdysvalloissa varsin harrastelijamaista. Eräät suuretkin lehdet myyvät verkossa printtilehden pdf-versiotaan. Tämä toimintamalli on auttamatta vanhentunut. kunpa ymmärtäisimme asiakkaiden tarpeet VTT:n edellä mainitun selvityksen mukaan kysymys on lukijoista, markkinoista: kuluttajan kokema arvo ja kokemuksellisuus korostuvat tulevaisuuden aikakauslehden palvelukehityksen lähtökohtana ja edellytyksenä. Saman lähteen mukaan sosiaalisen median merkitys tiedon suodattajana korostuu entisestään ja digitaalisten sisältöjen suosio kasvaa. Anu Seiston johtama VTT:n 6 lööppi 3 / 2013 lööppi 3 /

5 tutkijaryhmä arvioi, että tulevaisuuden aikakauslehden täytyy n äkyä yhtä hyvin painettuna kuin mobiiliversiona. Sen pitää kyet ä muodostamaan yhteisö, jonka kautta lukijat voivat osallistua sisällön tuottamiseen. Lukijoiden on annettava vaikuttaa ja heidän mielipiteisiinsä ja kysymyksiinsä pitää reagoida nopeasti. VTT:n Tulevaisuuden aikakauslehti -ohjelman tutkijat toteavat, että digitaalisessa ympäristössä liiketoiminnan riskit ovat suuret. Vanhat bisnesmallit eivät riitä. He arvioivat, että aikakauslehtien täytyy ottaa entistä tarkemmin huomioon erilaiset asiakassegmentit siis lukijaryhmät. Keskeistä on rakentaa vahvoj a brändejä, jotka vastaavat näihin tarpeisiin eri kanavissa, he sanovat. Ajatukset tuntuvat tutuilta näin se varmaan on. Mitä se tarkoittaa käytännössä, onkin sitten hiukan epäselvää. Kuten sanottu, moni aikakauslehti on harjoitellut jo pitkään digitaalista toimintaa. Verkkolehtien ilmoitustulot tai lehtien ipad-versioiden latausmaksut eivät kuitenkaan kata toiminnan kustannuksia. Voisiko resepti löytyä sanomalehdiltä? Esimerkiksi Helsingin Sanomat, Kauppalehti ja Hufvudstadsbladet ovat pystyttäneet niin sanottuja maksumuureja. Ajatuksena on se, että verkossa ei jaeta ilmaiseksi sitä, mistä saman brändin painettujen lehtien tilaajat maksavat selvää rahaa. Toisaalta sanomalehdet ovat katkerasti kokeneet sen, että digitaalisen toiminnan tuotot eivät riitä kattamaan painettujen lehtie n myynnin menetyksiä. jos tulisi oikea kemia Sanoman hallituksen entinen puheenjohtaja vuorineuvos Jaakko Rauramo sanoi kesäkuussa aikakauslehdistä, että ne ovat mediabisneksen merkillinen otus, sillä uudesta aikakauslehdestä ei voi koskaan tietää etukäteen, menestyykö se vai ei. Kun tulee oikea kemia, hyvä kustantaja ja hyvä päätoimittaja ja hyvä tiimi, ja tehdään lehteä, joka koskettaa, lehdestä voi tulla todellinen jättimenestys (SK 23/2013). Kun rahat loppuvat, ilmapiiri kiristyy. Se on ollut selvästi näkyvissä koko media-alalla, myös aikakauslehtitaloissa. Valtiotieteen tohtori Nando Malmelin on kiteyttänyt hyvin sen, mistä on kyse mediajohtajien ja työntekijöiden välisissä ongelmissa. Pelissä on paljon, ei vain tämän hetken palkat ja osingot, vaan alan tulevaisuus. Mediatalo, joka ei ymmärrä yhteiskunnallista vastuutaan, on rampa mediatalo. Mediatalo, joka ei ymmärrä asiakkaitaan, on kaatuva mediatalo. Mediatalo, joka ei ole taloudellisesti kannattava, on entinen mediatalo. Ja se mediatalo, joka tulee toimeen ilman journalistisia tavoitteita ja journalisteja, ei enää ole mediatalo. (Journalisti, ). Mitä se tarkoittaa käytännössä, onkin sitten hiukan epäselvää. Aikakauslehtiyritysten perusongelma: kasvun puute Suomessa on kuusi merkittävää aikakauslehtiyhtiötä. Niiden yhteinen perusongelma on kasvun puute. Vain yhden tulos on kunnossa. Yrityksen koko ja kasvu ovat lehtiyhtiölle tärkeitä asioita. Se johtuu siitä, että lehtiyhtiö voi käyttää yhteisiä voimavaroja, esimerkiksi asiakaspalvelu- ja myyntiorganisaatioita. Lehtiyhtiö voi saada miljoonien hyödyt myös siitä, että se saa suurasiakkaan edut paperiostoissa. Yksittäinen lehtibrändi ei pystyisi helposti kantamaan vastaavia kustannuksia eikä saisi samanlaisia suuruuden etuja. Markkinajohtaja on Sanoma Magazines, jonka tuotteita ovat esimerkiksi Aku Ankka, Me Naiset, K odin Kuvalehti ja ET. Yhtiön liikevaihto putosi viime vuonna 168 miljoonaan euroon. Lasku oli seitsemän prosenttia. Liikevoitolla mitattu kannattavuus oli vain pari prosenttia. Sanoma Magazines on osaamiseltaan vahva yhtiö, jonka takana on suuri pörssiyhtiö. Sen heikkoutena pidetään kuitenkin viime aikojen tuloskehitystä ja suurta riippuvuutta yhdestä kärkituotteesta, nimittäin Aku Ankasta. Markkinoiden kakkonen on Otavamedia, jonka liikevaihto oli viime vuonna 150 miljoonaa euroa. Siinä oli pudotusta viisi prosenttia. Otavamedia on aikakauslehtiyrityksistä kannattavin. Sen liikevoitto oli viime vuonna 11 prosenttia liikevaihdosta. Brändeistä sen valtteja ovat Tekniikan Maailma, Kotiliesi, Anna, Seura ja Suomen Kuvalehti. Kolmanneksi suurin on A-lehdet, jonka liikevaihto on 95 miljoonaa euroa. Liikevaihdon trendi on edellisvuonna ollut laskeva, mutta viime vuonna se kääntyi nousuun, koska A- lehdet osti Forman, joka oli Kotivinkin, Trendin ja Talo & Kodin kustantaja. A-lehtien keskeiset brändit ovat Apu, Tuulilasi, Eeva, Avotakka ja Image. Asiakaslehdistä merkittävin on K-kaupan Pirkka. A-lehtien liiketulos oli heikko, puolitoista prosenttia liikevaihdosta. Yhtiön vahva puoli on toisaalta se, että se on käytännössä v elaton. Forman, nykyisen A-kustannuksen, liikevaihto oli viime vuonna 11 miljoonaa euroa. Sen kannattavuus oli heikko: liiketappiota tuli kaksi miljoonaa euroa. Seuraavaksi suurin on Aller Media, joka tunnetaan esimerkiksi 7 päivää -lehdestä. Myös Allerin myynti laskee ja liikevaihto putosi viime vuonna 43 miljoonaan euroon. Yrityksellä on vankka tanskalainen omistaja. Pörssiyhtiö Talentum on markkinoiden viitonen. Sen liikevaihto laski viime vuonna yhdeksän prosenttia ja putosi 35 miljoonaan euroon. Liikevoiton osuus liikevaihdosta oli kolme prosenttia. Yrityksen vahvin puoli on sen talousjournalistinen osaaminen, jonka tulokset näkyvät erityisesti Talouselämässä ja Tekniikka & Taloudessa. Heikkous on suuri riippuvuus ilmoitustuloista ja järjestöjen (Ekonomiliitto, Tekniikan Akateemiset) tilauksista. Pohjoismaiden suurimpiin kustantajiin kuuluva Bonnier on periaatteessa vahva omistaja, mutta Suomessa se harjoittaa vain pienimuotoista aikakauslehtitoimintaa. Kooltaan se on markkinoiden numero 6; liikevaihto oli viime vuonna vain seitsemän miljoonaa euroa. Myynti tosin kasvoi yhdeksän prosenttia. Liikevoitto oli plussalla. Aikakauslehtiyritysten liikevaihdot miljoonaa euroa Sanoma Magazines Otavamedia A-lehdet Aller Media 50 Talentum Forma Bonnier lähde: ao. yritysten tilinpäätökset 8 lööppi 3 / 2013 lööppi 3 /

6 Nöyrin palvelijanne teksti elina järvinen kuvat pekka holmström Moi Elina, tosi kiva ja hyvä juttu, kiitos ja onnittelut! Kun pyysit mua keksimään otsikon ja ingressin niin tein saman tien myös korjausehdotukset. Merkitsin sinisellä ne haastateltavan näkökulmasta ja punaisella editoijan näkökulmasta. Punaisella merkityt ei ole mitään virheitä vaan viattomia ehdotuksia, että olisko näin kivampi. T. Lauri Blogikirjoitus herätti huomiota. Hanna Jensen julkaisi sen 11. huhtikuuta Edellisenä iltana hän oli vastaanottanut journalistipalkinnon, Vuoden aikakauslehtitoimittaja Jensen olisi halunnut pitää pienen puheen, mutta juhlassa ei ollut siihen tilaisuutta. Niinpä hän julkaisi sen kotisivuillaan. hannajensen.fi Kulissien takaa: Kiitospuhe, jota ei koskaan pidetty Jensen kirjoitti toimituspäälliköistä ja toimitussihteereistä, kaikista niistä, jotka käsittelevät juttuja. Editoijan nimi ei näy missään. Lukijat eivät saa tietää, mitä editoija on ehdottanut, miten hän on briiffannut ja auttanut, miten hän on korjannut virheitä tai kömpelöitä sanamuotoja. Jensenin mielestä editoija on kirjoittajan työpari, jonka ansiosta jutusta tulee parempi. Silti kiitokset saa aina kirjoittaja. Kunniaa editoijat harvoin saavat palkintojen tai suitsutusten muodossa, vaikka toki sitä ansaitsisivatkin. Jensen kiitteli editoijia vuolaasti. Hän luetteli ihmisiä, jotka ovat käsitelleet hänen juttujaan ja näin opettaneet häntä kirjoittamaan. Huonojakin kokemuksia Jensenillä varmasti on, mutta nyt ei ollut niiden aika. Listassa oli lähes kymmenen nimeä. Mari Paalosalo-Jussinmäki, Panu Räty, Riikka Karhunen, Jari Lindholm, Mikko Numminen lööppi 3 / 2013 lööppi 3 /

7 Sanon, että älyttömän hyvä juttu, ihan törkeen hyvä. Mutta että mulla olisi pari ehdotusta. Blogin kommenttiosioon alkoi tippua viestejä. Ensimmäinen tuli yhdeksältä aamulla. Keskustelusta muodostui yli neljänkymmenen kommentin ketju. Jenseniä onniteltiin palkinnosta ja kiiteltiin kirjoituksesta. Hienoa että nostit oivaltavasti editoijat esille. Nimilistakin kasvoi. Monet halusivat mainita editoijia, joita itse arvostavat. Antti Isokangas kirjoitti: Kun puhutaan Suomen taitavimmista tekstin editoijista, kannattaa mainita myös Hesarin kuukausiliitteen Lauri Malkavaara. Toiset editoivat tekstiä niin, että siitä tulee editoijan näköistä (- -) mutta todella taitavat osaavat muokata tekstiä niin, että kirjoittajan oma tyyli pysyy ja paranee. Lauri kuuluu näihin jälkimmäisiin. Jensen oli samaa mieltä ja muisteli kertaa, jolloin Malkavaara oli käsitellyt hänen juttuaan, sana sanalta. Yritin kuvailla formula-ecclestonea tavanomaisin sanoin. Lauri kysyi, no miltä se ukko Ennen kuin Kuukausiliitteeseen painetaan juttu lihavuudesta tai vaikka siitä rakastuneesta Mannerheimista, toimitaan jotakuinkin näin. Keksitään aihe. Esimies keksii tai toimittaja keksii. Puhutaan aiheesta. Mietitään, mitä siitä haluttaisiin jutussa sanoa, mikä olisi jutun tarkoitus, tendenssi. Miten juttu ehkä alkaisi. Aiheesta tiivistyy idea, ja toimittaja alkaa tehdä juttua. Matkan varrella jutellaan muutaman kerran siitä, miten juttu edistyy. Se ei vaadi paljon, Malkavaara sanoo. Käytävällä kysyy pari kertaa, miten menee. Se on jo käsittelyä. Kun tekstiä syntyy, toimittaja usein näyttää sitä Malkavaaralle. Ilkka Malmberg näyttää mielellään jonkin kohdan, Jouni K. Kemppainen näyttää aina alun. Ja kun tekstistä on olemassa jonkinlainen kokonainen versio, Malkavaara lukee sen ja antaa palautetta. Se on aina positiivista. Sanon, että älyttömän hyvä juttu, ihan törkeen hyvä. Mutta että mulla olisi pari ehdotusta. Toimittajat tuntevat metodin, se huvittaa heitä. Mutta Malkavaaran mielestä se kuuluu tehdä niin. Tässä vaiheessa ehdotukset ovat yleisluonteisia. Tämä kohta onnahtaa. Tämän jakson voisi ottaa kokonaan pois. Alkua pitäisi parantaa. Toimittaja tekee muutokset ja antaa jutun käsiteltäväksi. Sen jälkeen Malkavaara tulostaa teks näytti? Peikolta, vastasin. No kirjoita niin. Lauri Malkavaara lupaa irrottaa työpäivästään tunnin ja puhua editoinnista. Tapaamispaikka on Kiasman kahvila. Se on hänen kannaltaan kätevää, sillä Kiasmasta on Sanomataloon minuutin kävelymatka. Kuukausiliitteen toimituksessa tehdään juuri heinäkuun numeroa. Sen kanteen päätyy rakastunut Mannerheim ja sisäsivuille muun muassa kirkkoherra Teemu Laajasalo, lohi ja lihavuus. Malkavaara oli ajatellut kirjoittaa lihavuudesta vuosia. Hänellä oli mielessään tietty näkökulma. Mutta ei hän koskaan ehtinyt aloittaa. Hän on Kuukausiliitteen esimies, ja sen lisäksi hän vastaa Sanomien julkaisemien kirjojen kustantamisesta sekä Teema-lehdestä. Lihavuudesta saa kirjoittaa Saska Saarikoski. Hän tutkii, kuinka paljon lihavan pitää syödä pysyäkseen lihavana. Selviää, että esimerkiksi viiden kilon ylipaino vaatii 22 ylimääräistä grillimakkaraa kuukaudessa. Tuore näkökulma, kieltämättä. Malkavaara on editoinut Kuukausiliitteen juttuja kauan, yli kaksikymmentä vuotta. Hän tuli liitteeseen toimittajaksi vuonna 1989 mutta sai heti käsittelytehtäviä, jostain syystä. Ehkä syy oli se, että hän oli editoinut tekstejä teini-ikäisestä saakka. Hänen äitinsä oli luokanopettaja ja isä pappi, joka kirjoitti paljon. Äiti editoi isän tekstit. Mutta kun poika kasvoi, äiti sälytti työn hänelle. En ole koskaan opiskellut journalismia, Malkavaara sanoo, mutta se ei ole täysin totta. Hän on käynyt Sanomien toimittajakoulun. Yliopistossa, valtiotieteellisessä tiedekunnassa, hän ei kuitenkaan lukenut viestintää, vaan kaikkia muita aineita luvun lopussa Kuukausiliitteen työtavat olivat erilaiset kuin nyt. Malkavaarakin oppi siihen, että esimiehet sopivat juttuaiheet toimittajien kanssa ja sen jälkeen toimittajat kirjoittivat. Kun jutut olivat valmiita, pidettiin kokous, jossa ne jaettiin käsittelijöille. Joskus kävi niin, että käsittelijä kuuli koko aiheesta vasta silloin. Käsittelijä ryhtyi töihinsä ja saattoi lopulta todeta, että juttu ei kerta kaikkiaan toimi. Sitä ei voi julkaista. Siinä meni aina toimittajan kolmen viikon työ. Niin ei tapahdu enää. Erillisiä käsittelijöitä ei ole, vaan esimiehet tekevät työn. Malkavaara käsittelee omien toimittajien jutut ja toimitussihteeri Teppo Sillantaus ulkopuolisten jutut. He myös tietävät alusta alkaen, millaista juttua toimittaja on tekemässä. Kirjoitus- ja käsittelyprosessi ovat täysin päällekkäin. Malkavaara ja Sillantaus ovat vankka työpari. He viimeistelevät toistensa käsittelemät tekstit, tekevät otsikot ja ingressit ja ovat kaikesta aina samaa mieltä. 12 lööppi 3 / 2013

8 tistä palstaprintin hän on ehkä vähän vanhanaikainen ja tekee siihen korjauksia klassisilla oikolukumerkinnöillä. Pystyviivoilla, v-kirjaimen näköisillä poistomerkeillä, marginaalihuomautuksilla. Merkintöjä kertyy paljon. Varsinaiset korjaukset ja hienovaraiset ehdotukset ovat paperilla lomittain. Malkavaara ja kirjoittaja käyvät merkinnät läpi, ja toimittaja viilaa niiden perusteella juttunsa valmiiksi. Sen jälkeen sen lukevat vielä Malkavaara, Sillantaus ja oikolukija. Jos juttu on erityisen hieno tai merkittävä, Malkavaara ja kirjoittaja käsittelevät sitä tietokoneen ruudulla pari ylimääräistä kertaa. Kaikki Bonnier-palkitut jutut on luettu moneen kertaan. Toimittajat tykkäävät siitä, että heidän tekstejään käsitellään kunnolla, Malkavaara sanoo. He suorastaan pyytävät sitä. Käsittelyvastaisuutta ei ole enää ollenkaan. Ikinä ei kuule. Näin perusteelliseen työhön kuluu Malkavaaralta monta työpäivää, vaikka hän sanoo olevansa nopea. Ainakin paljon nopeampi kuin Teppo. Mutta ihan jokainen juttu ei saa tällaista kohtelua. Monet tehdään nopeastikin, viikkolehden rytmillä. Lukijaa ei saa väsyttää. Se on Malkavaaran tärkein tavoite, kun hän käsittelee juttua. Jokaisen kappaleen, jokaisen virkkeen pitäisi päättyä niin, että seuraava on pakko lukea. Malkavaara puuttuu sanajärjestyksiin. Pelaan viskurilailla, sillä, että virkkeen painava elementti on alussa tai lopussa. Se tuo rytmiä. Seurassani istuu toimittaja. Toimittaja istuu seurassani. Tarvittaessa hän tiivistää, jotta teksti tuottaisi koko ajan lisää informaatiota. Mutta toisaalta lukijaa ei saa rasittaa liialla tiedolla. Tekstin pitää kulkea ja hengittää. Toki hän korjaa myös kieliasua, mutta se on sivuseikka. Kielenhuolto ei vielä ole käsittelyä. Se on kymmenen prosenttia työstä. Hän varoo sitä, ettei ryhtyisi tekemään toimittajan jutusta omaansa. Käsittelijän tehtävä on auttaa kirjoittajaa siinä, mitä tämä itse yrittää. Tosin joskus syntyy tilanteita, joissa ei voi ajatella vain kirjoittajan etua. On ajateltava lehden ja lukijan etua. Jos kirjoittaja on kokematon tai huono, on käytettävä perinteisiä keinoja, että jutun saa kuntoon. Sitten on asia, jota vastaan Malkavaara käy jatkuvaa sotaa. Hän kutsuu sitä kirjoittajan paradoksiksi. Sanotaan vaikka, että toimittaja kiinnostuu oopperasta. Hän perehtyy säveltäjä Giuseppe Verdiin ja löytää Rigoletto-oopperan vaiheista kiinnostavia yksityiskohtia. Pian hän on täysin oopperan pauloissa. Ja kun hän alkaa kirjoittaa, hän kirjoittaa tästä oppineen näkökulmasta. Se taas ei viehätä lukijaa. Lukijan pitäisi saada kulkea sama matka toimittajan kanssa. Aloittaa alusta. Toimittajat kirjoittavat liian usein kavereilleen, Malkavaara sanoo. Ja saavat sitten ihailua Facebookissa. Se on kauhean vahingollista. Lukija unohtuu. Lauri Malkavaara Kiasman edustalla Helsingissä. Malkavaaraa kaivataan jo. Puhelin soi pöydällä. Nyt täytyy mennä, hän sanoo. Olisi pitänyt puhua vielä otsikoista ja ingresseistä. Ne ovat erityisen vaativa laji. Nerokkaita näkee ani harvoin. Se on vaikeaa mutta myös hirveän hauskaa, Malkavaara sanoo. Me yritetään aina tehdä loistavia, ja sitten kun aika loppuu, tehdään tarpeeksi hyviä. Perusteellisempaan työpajaan tässä ei nyt enää ole aikaa. Mutta ehkä Malkavaara voisi tehdä otsikon ja ingressin tähän juttuun? Niitä voisi sitten lukea ja miettiä, keksikö hän loistavat vai tarpeeksi hyvät. No okei. Toimittajat kirjoittavat liian usein kavereilleen. 14 lööppi 3 / 2013 lööppi 3 /

9 miinaharava Tällä Miinaharava-palstalla SAL:n opintosihteeri Miina Poikolainen haastattelee suosituista koulutuksista tuttuja alan ammattilaisia. Kokeneiden toimittajien perustama LongPlay haluaa tuoda Suomeen uudenlaisen tavan tehdä journalismia. Lyhyiden ja pinnallisten juttujen sijasta he uskovat laatuun ja pituuteen netissä. Porukasta pöhistiin mediassa jo ennen kuin se oli julkaissut yhtäkään juttua. teksti ja kuvat miina poikolainen Hitaan journalismin te kijät Jotain LongPlayn tekijöiden maineesta kertoo se, että viime huhtikuussa sallilaisille LongPlaylta tilatun Täydellinen juttu -koulutuspäivän kaikki 20 paikkaa täyttyivät minuutissa. Toimittaja Anu Silfverbergin, toimittaja Ilkka Kariston ja kirjailija, dokumentaristi Elina Hirvosen vetämä koulutus uusittiin vielä saman kuukauden aikana, ja halukkaita oli taas enemmän kuin paikkoja. Vuosi sitten perustettu Long Play myy juttujaan digitaalisessa muodossa ja tarjoaa koulutuksia journalismin eri osa-alueilta. Sivusto sai alkunsa vapaiden kirjoittajien kärkijoukon halusta tehdä LongPlay ei vielä elätä Hanna Nikkasta, Anu Silfverbergiä ja Ilkka Karistoa, mutta mahdollistaa monipuolisen ja innostavan työskentelyn yhdessä. lööppi 3 /

10 Joudumme joskus hylkäämään hyvätkin aihe et, koska niistä ei saisi tarpeeksi pitkiä juttuja. LongPlay Toimii osoitteessa Ensimmäinen juttu ilmestyi Julkaisee tutkivia juttuja, laajoja reportaaseja, henkilökuvia ja muita pitkiä juttuja digitaalisessa muodossa. Ydinjoukon, johon kuuluvat toimittajat Anu Sifverberg, Johanna Vehkoo, Riku Siivonen, Hanna Nikkanen, Ilkka Karisto, Reetta Nousiainen, Ilkka Pernu, A ntti Järvi, lisäksi työllistää graafikoita, freetoimittajia ja koodareita. jotain uutta ja erilaista. Ensin syntyi Hitaan journalismin yhdistys, jonka toimintaa ollaan nyt siirtämässä LongPlayn yritys nimen alle. Ensimmäisen juttunsa LP julkaisi tämän vuoden tammikuussa. Se ei kuitenkaan käynyt ihan niin huomaamattomasti kuin oli tarkoitus. Loppuvuodesta tieto alkoi vuotaa. Muistan, kun tekstailimme keskenämme, miten meidän pitäisi suhtautua Twitterissä meistä leviäviin huhuihin. Emme olleet vielä valmistautuneet julkistamaan mitään, Hanna Nikkanen muistelee. Siinä vaiheessa, kun Hesari julkisti, että ensimmäinen juttumme ilmestyy 16. tammikuuta, homma räjähti totaalisesti, Anu Silfverberg lisää. Julkinen deadline oli kuitenkin paras motivaattori saada toiminta käyntiin. Ilman sitä saattaisimme olla vieläkin miettimässä nimeä, toteaa Ilkka Karisto. Uudelle ja ammattitaitoiselle journalismille oli selvästi tilausta. armoton konsepti LongPlay julkaisee keskimäärin kerran kuussa jutun, joka on ostettavissa digitaalisessa muodossa Redberry-palvelun kautta sekä useista e-kirjakaupoista. Jutusta riippuen lukijoita on ollut tuhannesta useisiin tuhansiin, ja jatkuvan tilauksen ostaneita kannatusjäseniä on viitisensataa. Parhaillaan LP toteuttaa omaa julkaisualustaa, josta jutun voisi tilata myös tekstiviestillä. Ryhmä kutsuu juttujaan singleiksi. Jokaisen juttumme pitää olla äärimmäisen hyvä. Kun juttu on merkkiä pitkä eikä mukana ole kuvia, tekstin pitää seistä omillaan. Aiheen on kestettävä laajempi tarkastelu. Joudumme joskus hylkäämään hyvätkin aiheet, koska niistä ei saisi tarpeeksi pitkiä juttuja, editoinnista vastaava Karisto kertoo. Silfverberg toteaa, että hyvän jutun voi tehdä monessa eri genressä. Pidän siitä ajatuksesta, että isoin kriteerimme on laatu eikä formaatti. Se on nurinkurista verrattuna perinteiseen aikakauslehteen, jossa jutut ovat tarkasti formatoituja. Muodon ehdoilla meneminen johtaa heidän mukaansa usein siihen, että jo suunnitteluvaiheessa tiedetään, minkälainen jutusta tulee. Jos kesken prosessin löytää uutta ja yllättävää tietoa, se ei aina sovi formaattiin. Näin tehdään tylsiä aikakauslehtijuttuja. Uutisjournalismissa on tavallaan olemassa sellainen asia kuin täydellinen uutinen, jossa on oikeat, tsekatut tiedot oikeassa järjestyksessä. Aikakauslehtijournalismissa ei ole yhtä täydellistä lopputulosta, vaan loputon määrä vaihtoehtoja, ja kirjoittajan täytyy olla täysin tietoinen valitusta tyylistä, äänestä ja rakenteesta. On lupa muuttaa mieltään siitä, mikä jutun kärki on tai mihin suuntaan juttu menee. Asioita saa tapahtua, Silfverberg pohtii. Nikkaselle pitkien juttujen tekemisessä on kyse myös idealismista. Aikana, jolloin mediasta pu huttaessa puhutaan vain kriiseistä, pakoista ja välttämättömyyksistä, voisikin puhua laadusta ja siitä, että aiheiden pitkällä ja syvällisellä käsittelyllä on myös merkitystä. Pakko tehdä lyhyitä, viihteellisempiä ja lukijalähtöisempiä juttuja, koska se on taloudellisesti tuottavampaa ja markkinaloogisempaa, tarkoittaa rankkoja asioita journalismille. myytinmurtajat Kaikki kolme haastateltavaa ovat työskennelleet aikakauslehdissä vuoroin työsuhteessa ja freelancerina, ja ainakin toistaiseksi LP on heille yksi työ muiden joukossa. Kukaan ei ole opiskellut journalistiikkaa, vaan he ovat oppineet työn käytännön kautta. Ammattitaitoaan kolmikko pitää yllä lukemalla, kirjoittamalla ja toistensa juttuja editoimalla. LP:ssä yhdellä jutulla voi olla monta tekijää. Tuntuu kuin olisin palannut juurilleni, sillä aloitin kirjoittamisen nuorena tekemällä Elina Hirvosen kanssa yhdessä juttuja, kun kumpikaan ei uskaltanut ryhtyä siihen yksin, Silfverberg kertoo. Yhdessä tehdessä oma ego ja maneerit ovat ihan erilaisessa myllyssä. Se pakottaa ajattelemaan kieltäkin tavallista tarkemmin, sillä lukijalle pitää tehdä koherentti kokonaisuus, lisää N ikkanen. Hän huomauttaa, että Yhdysvalloissa on tavallista, että jutussa lukee yhden toimittajan nimi, vaikka takana on monen hengen taustatoimitus. Siitä saa käsityksen superhyvästä toimittajasta, joka hallitsee valtavia kokonaisuuksia. Sekä Silfverberg että Nikkanen haluavat rikkoa kuvaa itsenäisestä ja yksinpuurtavasta journalistista, ja nytkin heillä on tekeillä juttu yhdessä. Tekemällä töitä arvostamiensa toimittajien kanssa voi oppia tosi paljon. Yhdessä tekeminen on luksusta. Toimitukset eivät mielellään ota useamman kirjoittajan juttuja, koska ne v oivat mennä monella tavalla pieleen. Mutta kun ne toimivat, ne toimivat tosi hyvin, Nikkanen sanoo. Muista ainakin tämä: Älä kirjoita turhia lauseita. Lue paljon. Anu Silfverbergin kirjavinkki: David Foster Wallace: Consider the Lobster. Kirjailija sai minut ajattelemaan journalismia uudella tavalla. Kun tarvitset tietoa veropolitiikasta, verolainsäädännöstä, verojen vaikutuksesta tai julkisesta taloudesta olemme aina käytettävissäsi. Teemu Lehtinen toimitusjohtaja, puh. (09) Antti Marttinen viestintäjohtaja, puh. (09) Leena Kurkinen tiedotuspäällikkö, puh. (09) Vesa Korpela lakiasiain johtaja, puh. (09) Mikael Kirkko-Jaakkola pääekonomisti, puh. (09) Veronmaksajain Keskusliitto ry Kalevankatu 4, Helsinki puh. (09) , faksi (09) veronmaksajat@veronmaksajat.fi etunimi.sukunimi@veronmaksajat.fi 18 lööppi 3 / 2013

11 sal harrastaa Maissi ja härkäpapu ovat venähtäneet pitkiksi. Kaupunkiviljelyä kerrostalon sisäpihalla teksti ja kuva mervi ala-prinkkilä Perustimme vuosi sitten säkkiviljelmän kerrostalomme sisäpihalle. Asfalttipiha vihertyi ja naapurit tulivat tutuiksi. Miten voimme parantaa taloyhtiössämme viihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä? Tätä mietin jo pari vuotta sitten, kun taloyhtiömme piha näytti synkeältä autojen parkkipaikalta putkiremontin jäljiltä. Kohti naapuritaloyhtiötä viettävä piha toimi lähinnä luvattoman parkkialueena. Putkiremontin aikana asukkaita vaihtui ja taloon muutti muutama kaupunkiviljelystä innostunut. Ei tarvitsisi metsästää omaa palstaa kaupungin toiselta laidalta, ja tuoreet vihannekset ja yrtit saisimme suoraan pihasta. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana vein kaupunkiviljelyidean hallituksen kokoukseen. Muutkin hallituksen jäsenet puolsivat hanketta, ja niin aloitimme viljelyn vuosi sitten keväällä. Isännöitsijämmekin oli innoissaan: tämä oli ensimmäinen kaupunkiviljelyhanke hänelle. Haimme tietoa netistä, kirjoista ja kaupunkiviljelyn Helsingissä alullepanneesta Dodo ry:stä. Lisäksi perustimme Facebookiin viljelyksellemme oman ryhmän. Ryhdyin myös kirjoittamaan blogia viljelykokemuksistamme. viljely kiinnosti mukaan vain harva Hallituksessa päätimme, että taloyhtiö maksaa kulut. Tarvittava summa ei ollut suuri: reilulla tuhannella eurolla saimme tarvittavat välineet, multaa sekä pihapiirin ilmettä piristäviä kukkia. Halusimme parantaa myös taloyhtiön yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä. Kun ihmiset kohtaavat pihalla, niin sään lisäksi he voisivat puhua ainakin kaupunkiviljelystä. Laitoimme ilmoitustaululle ja asukkaiden postiluukkuihin viestin kaupunkiviljelyn aloittamisesta. Kuka tahansa voisi veloituksetta tulla mukaan. Aloituskokoukseen ei pettymykseksemme meidän kolmen aktiivisen lisäksi tullut muita. Niinpä aloitimme kaupunkiviljelyn kolmen naisen voimin vuosi sitten keväällä. Asukkaat ja naapuritaloyhtiöt suhtautuvat projektiimme hyvin. Aina ulkona puuhaillessa joku käy ihailemassa kasveja ja sitä, että seutu vihertyy. Olemme korttelimme ainoa piha, jossa vihertää. Pääasiassa pihat on valjastettu parkkialueiksi. Viljelyyn ei tarvita kaupungin lupaa. Taloyhtiössä viljelyn voi aloittaa kuka tahansa taloyhtiön luvalla. Olen saanut paljon kyselyjä siitä, miten viljelyn voi aloittaa ja mitä se vaatii. Naapuritaloyhtiöis sä on joitakin innokkaita, jotka haluaisivat tulla meidän pihalle viljelmään, mutta tilanpuutteen vuoksi emme voi ottaa kuin omia asukkaita mukaan. aina ei mennyt kuin strömsössä Viljelyn perustamisessa oli omat ongelmansa. Sisäpihalle johtav a porttikongi on niin kapea, että Olemme korttelimme ainoa piha, jossa vihertää. normaalit kuorma-autot eivät mahtuneet toimittamaan multaa perille asti. Niinpä multa siirrettiin kahden naisen ja kottikärryjen voimin kadulta sisäpihalle. Sen sijaan viljelysäkkien hankkiminen Dodolta oli helppoa. Aluksi ajattelimme, että antaisimme asukkaiden vapaaseen käyttöön esimerkiksi tomaatteja. Mutta jouduimme sellaisen tuholaishyökkäyksen kohteeksi, että hirveästi emme satoa saaneet. Tuholaisten torjunta ei tullut meille mielenkään ennen kuin tilanne oli riistäytynyt käsistä. Tomaatitkaan eivät ehtineet kypsyä ennen syksyä. säkit talvehtivat pressujen alla Säkit vievät pihalta ison alan, mikä voi lumisena talvena olla o ngelma. Minne lumi kasataan ja miten se viedään pois. Viim e t alvesta kuitenkin selvittiin, v aikka lumiaura kolhikin yhtä säkki lavaa. Keväällä pressun alta paljastui hyvin talvehtinut ruohosipuli, joka kylmää uhmaten vihersi s äkissä. Myös mansikat talvehtivat lumen alla hyvin ilman lisäsuojausta. kokemusta rikkaampana uuteen kasvukauteen Tänä kesänä meitä oli viljelemässä neljä taloutta. Olimme myös jo himpun verran viisaampia: nyt tiesimme, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Otimme viljelykseen hieman eri kasveja ja testasimme myös eri kukkien vaikutusta tuholaisiin. Naapurissa olevan Ravintolakoulu Perhon mehiläiset löysivät kukkamme, ja pölyttäjiä näkyi usein pihalla. Valitettavasti kaalikoit löysivät kasvit tänäkin kesänä ja moni kasvi sai reiälliset lehdet. Vesi-mäntysuopaliuos oli ahkerassa käytössä. Jouduimme viljelemään tuuletusparvekeremontin keskellä, mutta sopu antoi sijaa. Kesälomien aikana kastelimme tarvittaessa toistemme viljelyksiä ja yritimme häätää tuholaisia niin omista kuin muidenkin kasveista. Iloksemme pahimmat pölyt ja liikenteen päästöt ovat vähäisiä, vaikka viljelmämme on lähellä isoja katuja. Satoa saamme viime vuotta paremmin. Lämmin kesä varmasti auttoi asiassa. Tosin mansikat hävisivät parempiin suihin tänä kesänä: liekö asialla ollut joku talon asukas, naapuri tai eläinkunnan edustaja. Sadonkorjuuta on tiedossa vielä pitkäksi aikaa, mikäli yöpakkaset eivät iske aikaisin. Loka marraskuussa on taas aika peitellä säkit pressujen alle ensi kesää odottamaan. 20 lööppi 3 / 2013 lööppi 3 /

12 helmijuttu Mentiin metsään Haastateltavani ohjaaja, kirjailija Juha Hurme puhui suorasukaisesti siitä, millaista on, kun mieli hajoaa. Minua hirvitti, pysynkö hänen kintereillään Nuuksion metsissä. teksti essi salonen kuva pekka holmström Kun luin teatterimies Juha Hurmeen romaanin Hullu (Teos 2012), vakuutuin heti, että sekä kirjoittaja että aihe ovat jutun arvoiset. Jo useampia romaaneja julkaissut Hurme kirjoitti hulluksi tulemisesta ja vieläpä omakohtaisesta kokemuksestaan ammentaen. Ajattelin, että ketäpä sellainen ei kiinnostaisi. Kukaanhan ei ole särkymätön. Mikä hämmentävintä, tarina mielen murtumisesta ja suljetulle osastolle joutumisesta oli hurjuudessaan myös hauskaa luettavaa. Tunsin, että Se oli tulossa. Tämä kirja kertoo Siitä. Siitä, jolla ei ole nimeä. Makasin siinä sängyllä silmät auki ja arvoin etäisyyttä Siihen. Se oli selkeästi lähempänä kuin koskaan, sanoisinko nurkan takana. Tiesin, että tarvitsen vetokoukun ensi yöksi, muuten Se tulee enkä jaksa enää panna hanttiin. Mikään synkkämieli Juha Hurme ei teatterintekijänäkään toki ole ollut. Eikä hän ole karttanut suuria tai vaikeita, vähemmän populäärejä aiheita. Muistan jo opiskeluaikoinani Jyväskylässä nähneeni hänen Yövieraat -teatteriryhmälle kirjoittamansa ja ohjaamansa näytelmän Neuvostoliiton historia Se esitettiin keskellä talvea ulkona, jonkin sortin lumilinnassa. Henkilöhaastateltavana Hurmeessa kiehtoi hänen omintakeisuutensa, ehdottomuutensa ja rohkeutensa. Tiesin hänet myös armoitetuksi puhujaksi ja hyväksi tarinankertojaksi. Hetken tosin emmin, lähestynkö häntä, koska hän oli nuoruusvuosilta tuttu. Mutta koska yhteisistä opiskeluajoistamme oli vierähtänyt jo parikymmentä vuotta, päätin, että etäisyyttä kohteeseen on riittävästi. Kotiliedessä on jo vuosia ilmestynyt juttusarja nimeltä Iltakävelyllä. Kyseessä on henkilöhaastattelu, joka tehdään sananmukaisesti kävelylenkillä. Haastateltava saa valita kuljettavan reitin, mutta sen pitää olla hänelle tärkeä. Sen pitää herättää hänessä ajatuksia ja muistoja. Toimittajana pitää olla kaikki aistit auki ja valmiina yllätyksiin. Minulle oli selvää, että juuri Iltakävelylle minun kannatti Hurmetta kysyä. Hänethän tunnetaan ankarana ruumiinkulttuurin Tällä kertaa Helmi-sarjassa Kotilieden toimittaja Essi Salonen kertoo, millaista oli puhua hulluudesta Nuuksion erämaissa. Salonen on työskennellyt aiemmin toimittajana mm. Helsingin Sanomissa ja Tarinatalossa. 22 lööppi 3 / 2013 lööppi 3 /

13 iltakävelyllä Juha Hurmeen kanssa pöpelikössä Ohjaaja, kirjailija Juha Hurme otti metsän kodikseen jo pikkupoikana. Nuuksion kansallispuistossa hän kulkee mielellään polkujen ja pitkospuiden ulkopuolella. Hullu metsänpoika TeaTTerimies JUHA HURME kirjoitti romaanin Hullu, jonka pohjana on hänen oma Tarinansa. ToimiTTaja ESSI SALONEN kutsui kirjailijan kävelylle. mentiin metsään. TeksTi ESSI SALONEN kuvat TOMMI TUOMI Mies askeltaa kuusien Mennään vähän ovelampaa reittiä, saduista ja tarinoista, joissa ollaan aina lomitse kuin hirvi. että nähdään soidinsuo, Juha katsahtaa karttaansa, kun olemme taivaltaneet Parhaat kiksit hän saa nykyisin tai- heikomman puolella. Rennosti ja tottuneesti. Klonk, klonk, tovin lähtopaikaltamme Siikaniemestä vasalla nukkumisesta. menoa tahdittavat syvemmälle vihreyteen. Kai sentään makuupussi on? selkärepussa kulkevat keittovälineet. Kevät on korvallaan vuodesta metsässä? puoli ole, vaikka se on tässä yhteydessä Miksi vietät jopa sata päivää No en kai mä sentään mikään mieli- Espoon Nuuksiossa. Kun olin lapsi, asuimme maalaiskansakoululla Paimion syrjäkylällä. Van- Öisen metsän äänimaailma on hä- vähän oudosti sanottu. Juha Hurme, 53, asuu tätä nykyä Tampereella, mutta näihin metsiin hän tulee hempani olivat ankaran uskonnollisia nestä mieletön. Tuuli käy, salaperäiset aina kun joutuu olemaan Helsingissä. ja isänmaallisia kansakoulunopettajia. linnut ääntelevät ja jossain kulkee raskaampikin eläin. Metsässä ajatus virtaa ja ruumis saa joka- Koulun pihassa vallitsivat heidän sääntönsä ja neljän isosiskon kontrolli. Metsä Rasahdukset vain tuudittavat mut päiväisen liikuntonsa. Hurme on omia polkujaan kulkeva taiteilija, joka on perustanut muun taipuvat. Olin hyvä mielikuvitusleikeisnen olevani kotona. Kaikki on silloin oli mulle paikka, jossa normaalin rajat mukavampaan lepoon. Metsässä tun- muassa Yövieraat ja Nälkäteatteri-ryhmät, pyörittänyt omaa teatterifestivaalia, tapahtunut mitään. Halusin nukkua Kuljemme umpimetsässä, koska eräsäni. Siinä mielessä 50 vuodessa ei ole harvinaisen hyvin. näytellyt ja kirjoittanut näytelmiä sekä yksin teltassa, vaikka pelottikin. mies ei välitä poluista tai pitkospuista. romaanit Volvo Amazon ja Puupää. Vanhemmat yrittivät poikaa partioon, Suunnan hän ottaa kompassista. Metsissä hän on kulkenut ikänsä. mutta Juha pani hanttiin. Hänhän ei Holma-Saarijärven laavulle pitäisi Näissä erämaissa Hurme käveli syksyllä Hän oli toipilas sairastuttaan kisi. Ikinä. kiaan kahdeksan kilometrin reissu. mitään kolkkapojan asua päälleen pu- päästä. Siellä syödään. Edessä on kaik- ensin psykoosiin ja sitten masennukseen. Matkaa kertyi tuhat kilometriä. oman maailmankatsomukseni kansan- kun joka askel on erilainen? Olen syntymäkommunisti. Luin Eikö tämä ole mukavaa liikuntaa, > En täyttänyt sitä ideaalia, jonka vanhempani minulle asettivat. Olin aina vajaa. Seuraan 190 senttistä kulkijaa kuin majakkaa. Väistelen hirvenläjiä ja yritän pysyä tahdissa. Millaisesta metsästä pidät? Ei mua noi puuviljelmät hirveästi kiinnosta. Täällä metsä on saanut kasvaa itsekseen. Olen kulkenut myös Seitsemisen kansallispuistossa ja Lapissa. Turun saaristossa teen pitkiä souturetkiä, koska sieltä löytyy aarniometsää. Viime kesänä hän souti Turusta Oulun Hailuotoon asti. Piti päästä järjestämään teatterifestivaalia. Matka kesti kakskyt päivää. Soudettiin kaverini kanssa koko matka vastatuleen, mutta hauskaa oli. Juuri kun päästiin meininkiin, oltiin Hailuodon rannassa. Surtiin Suomen länsirannikon lyhyyttä. Juha Hurme sanoo olevansa niin vihreä kuin ihminen voi olla puolueisiin kuulumatta. Seitsemän miljardia ihmistä jauhaa tän pallon tuusan nuuskaksi. Sitä sietäisi miettiä. Omalta osaltani teen, minkä voin, jotta lapsille säilyisi jotain. Metsän lintuja tai kasveja hän ei niinkään tunnista, mutta kulkea hän osaa. Kun huokaan metsän kauneutta ja raikkautta, Hurme hekottelee. Eikö olekin halpaa hupia tämä? Liikumme Siikajärven itäpuolella. Pitäisi päästä Kaislammelle ja täräyttää sieltä kohti suolampea. Onko luontosuhteessa kyse jostain rakkauden kaltaisesta? Kun puhutaan ihmisten välisestä rakkaudesta, kuljetaan elämän kaikkein tärkeimmällä alueella. Kyllä näissä yhtä herkistä ja väkevistä asioista on kyse. Olisitko elossa, jos et kulkisi luonnossa? Sellainen kokeilu tuntuisi niin hengenvaaralliselta etten halua edes kokeilla. Olet pitkien matkojen mies? Kyllä, kävely on loistava veteraanilaji. Murskaantuneen polvilumpion vuoksi Hurme on joutunut vähentämään juoksemista. Takana on kunnioitettavat kilometriä. Hurme kertoo ryhtyneensä juoksemaan metsissä 8-vuotiaana. Kun lisenssi leikkiin oli loppunut, sain juoksemisesta hyväksytyn tavan poistua omien ajatusteni pariin. Pitkät matkat ovat aina kiehtoneet. Kun juoksee tarpeeksi pitkään, muuttuu tavallaan kokonaan juoksuksi ja mieleen syntyy kiinnostavia ajatuksia. Hurme on puhuessaan unohtanut katsoa kompassiaan. Ollaan vähän eksyksissä. Kun Hurme kuoli Oksat läimäyttelevät ryteikössä poskiin. Kuuset nappaavat hiuksista kiinni, mutta henki kulkee koko ajan paremmin. Palataan marras-joulukuuhun 2009, jolloin Juha Hurme sairastui äkisti psykoosiin. Sitä seurasi vuoden kestänyt kova masennus ja tuskatilat. Mitä tapahtui, kun mielesi hajosi? Ihmeellistä oli, että sairastumisen aikoihin koin, että elämässäni oli kaikki hienosti. Oli parisuhde ja sopivasti töitä. Yhtenä iltapäivänä huomasin käyttäytyväni oudosti. En ollut enää läsnä. Olen valtavan hyvä nukkuja, mutta sinä yönä en pystynyt nukkumaan lainkaan. Aamuseitsemältä hän soitti psykiatrisiskolleen, joka kehotti lääkäriin. Päivän mittaan aloin nähdä harhoja. Lääkäriasemalla määräsivät vain diapamia, mutta kollegani lähti viemään mua Auroran sairaalaan. Ensin olin avopotilaana. Viikon päästä jouduin suljetulle. Koin, että olin kuollut. Pysähdytään. Hurme käärii sätkän. Oliko vanhan äitisi sairastumisella ja kuolemalla tuona syksynä tekemistä oman sairastumisesi kanssa? Kyllä. Äitisuhteeni oli hyvin ongelmallinen. Synnyin neljän siskoni jälkeen vanhakantaisille vanhemmille toivot- tuna poikana. En ollut odotetun kaltainen, koska mulla oli tämä epämuodos- kirjojen parissa viettänyt mies kertoo tiriä. Alkaa hiljaa sataa tihuuttaa. Ikänsä Lintu laulaa jossain korkeuksissa tiritunut käsi. Toisaalta mua hemmoteltiin, pakottaneensa itsensä lukemaan sairaalassa, jotta ei uppoaisi. Sairastumisesta keytensäkin auttoi häntä paranemaan Hurme miettii, että hänen oma sit- toisaalta mulle oltiin hirveän ankaria. Kannoitko syyllisyyttä? kirjoittaminen ei edes käynyt mielessä. nopeasti. Ehdottomasti. En ikinä täyttänyt sitä Piti kamppailla elämästä. Mä todella kamppailin päästäkseni ideaalia, jonka vanhempani minulle Se oli elämäni hirvein kokemus. mielisairaalasta pois. Tietysti tärkeät ihmiseni, kuten tyttäreni, auttoivat mua. asettivat. Olin aina vajaa. Radikaalit Ajattelin, että taiteelliset tekemiset ovat teatterihommani he tuomitsivat täysin. takanapäin. Olisin tyytynyt paljon vähempäänkin kuin missä nyt olen. Oli valittavana hiljaisuus tai rehelli- Etkö pelkää hullun leimaa? Koko ikänsä Juha Hurme oli myös kantanut mielessään äitinsä kertomaa Jee, jee soidinsuo! Hurme iloitsee nen kertominen. Koin, että jälkimmäinen oli kaikin tavoin perustellumpi. Jos unta, joka ennusti pojan kuolevan ennen kun tulemme korkealle kalliolle. Alhaalla oleva suurialue hohkaa kylmää. olisin valehdellut, olisin altistanut itseni äitiään. Koitko äitisi unen todeksi? Tuore romaanisi Hullu on sävyltään uudelle sairastumiselle. Olin selittänyt Kyllä. Kun äitini ryhtyi loppusyksystä jopa humoristinen. Miten kykenit lapsuuttani liian pitkään parhain päin tekemään kuolemaa, minä sairastuin. Ajattelin, että nyt minä sitten kuo- Kirjoittamisella oli sekä taiteelliset että etteivät leimat pelota, koska häntä on siihen? Hurme harppoo menemään ja sanoo, len. Ja kun äiti kuoli, parannuin. terapeuttiset tavoitteensa. Vaikka paljon aina pidetty hulluna teatterintekijänä. Oloja Auroran suljetulla osastolla hän on tietysti myös fiktiota, kirjoittaminen Yhtään paremmaksi ihmiseksi hän ei kuvaa vankilamaisiksi. Hoito oli lääkkeiden syöttämistä. Tyylini liittyi osaltaan paranemisen tuneensa. oli osa paranemisprosessiani. sairaskokemuksensa myötä koe muut- Siellä oli hirveä resurssipula. Hoitohenkilökunta on mahdottoman edessä. sen, että olin saanut ymmärrykseni ja siitä, että tulee nuha. iloon. Halusin jakaa lukijoiden kanssa Mutta osaan iloita arjesta. Vaikka Siellä lähinnä kontrolloitiin, ettei kukaan päässyt tekemään itsemurhaa. Hurme halusi kirjoittaa kirjaansa pitkin suon laitaan. Hengitys tihentyy, elämänuskoni takaisin. Laskeudumme liukkaita kallioita Kaikesta huolimatta Hurme on sitä myös kunnioituksensa ja kiintymyksensä Aurorassa tapaamiaan potilaita liosta kiinni. kun pitää pitää kaikilla raajoilla kalmieltä, että sairaala oli hänelle oikea paikka. kohtaan. Kyllä täällä nyt varpaat kastuu, Hurme varoittelee. Olin kokenut mielisairaalassa kävijä, kun olin vienyt kollegoita hoitoon. jatkuvaa absurdia dialogia syntyi. Vaelluskengät imaisevat suovettä si- Kyllä meidän keskusteluistamme Teatterialalla seotaan välillä. Itseäni olin Käytännössä mies kirjoitti Hullun suksiinsa. Huutelen Juhaa odottamaan. kuitenkin pitänyt haavoittumattomana. (Teos) metsissä. Hän lohduttaa, että tästä on kiitotie Hurme oli luullut käsitelleensä kotitaustansa ja hän oli pitänyt isänsä kuol- näin helppoa. Romaani melkein kirjoit- rantaan. Hän tarkoittaa pitkospui- Kirjoittaminen ei ole ollut koskaan taukopaikallemme Holma-Saarijärven tua huolta vanhasta äidistään. ti itsensä. ta. Laavulla vaihdamme kuivaa ylle. > Klonk, klonk, menoamme tahdittavat Hurmeen selkärepussa kulkevat keittovälineet. 92 kotiliesi 11/2012 kotiliesi 11/ kotiliesi 11/2012 kotiliesi 11/ harjoittajana. Yksinomaan juoksukilometrejä hänellä on takanaan satatuhatta. Ja onpa hän soutanutkin Turusta Hailuotoon. Hurme innostui kävelylle lähdöstä heti, eikä hänen tarvinut kauaa pohtia, minne menisimm e. Hän halusi Nuuksion kansallispuistoon. Sen erämaissa hän hän kulki toipilaanakin, sairastuttuaan ensi psykoosiin ja sen jälkeen masennukseen. Siellä hän myös kirjoitti tätä kirjaa. Pidin ajatusta hyvänä. Ajattelin, että metsässä hulluksi tulemisestakin on helpompi puhua kuin jossain hälyisässä kahvilassa. Puhelimessa Hurme tiedusteli, mahdanko olla kaikkiruokainen, koska hän ajatteli valmistaa laavulla ruokaa. Eipä tällaista tarjousta yli 20 vuotta kestäneen toimittajataipaleeni aikana ole aiemmin esitetty. Toimituksessa ajatukseni saivat nopeasti vastakaikua, ja työparikseni valikoitunut valokuvaaja Tommi Tuomi oli ideasta innostunut. Koska nyt ei oltu menossa kaupunkikävelylle, oli varustauduttava. Kollegat toimituksessa lainasivat minulle vaelluskamppeita ja sadevermeitä, joita ei omasta kaapista löytynyt. Sitten iski pelko. Kuinka selviän vaikeakulkuisessa maastossa kovakuntoisen Hurmeen suunnitteleman kahdeksan kilometrin matkan? Kun kulkiessa pitäisi uskaltaa puhua mielen hajoamisesta ja syistä, jotka siihen saattoivat johtaa. Kuvaajan kanssa haemme Juha Hurmeen Kalliosta, jossa hän jo odottaa suuren reppunsa kanssa sätkää poltellen. Ajelemme Nuuksioon ja puhumme leppoisia. Hurme on hyvällä tuulella. Kansallispuistossa kevät on jo pitkällä. Pian on toukokuu, mutta metsän siimeksessä on vielä lunta. Lähtöpaikalla Siikaniemessä Hurme tekee heti selväksi, ettemme kulje polkuja tai pitkospuita pitkin vaan umpimetsään. Nielaisen, mutten sano mitään. Hurme kulkee edellä, minä perässä. Olen kiinnittänyt mikrofonin hänen rintapieleensä, koska muistiinpanojen tekeminen näissä maastoissa on liian haasteellista. Klonk, klonk, menoamme tahdittavat Hurmeen selkärepussa kulkevat keittovälineet. Ilma on viileä, metsä vihreä. Paniikkikin jo hieman helpotti. Juuri sillä hetkellä nautin toimittajan työstäni erityisen paljon. En kysy heti mielen hajoamisesta, vaan aloittelen siitä, mitä metsä hänelle merkitsee. Selviää, että Juha on lapsesta asti hakeutunut metsään, omiin maailmoihinsa olemaan. Nykyisin hän saattaa jopa nukkua taivasalla. Kun kysyn, että ei kai sentään ilman makuupussia, Hurme vastaa, ettei hän kai sentään mikään mielipuoli ole. Nauramme yhdessä. Valokuvaajalla on haastava tehtävä ottaa reportaasikuvia, joissa sarjan idean mukaisesti myös toimittajan pitää näkyä. Märkä maa upottaa askeltemme alla, kalliot ovat liukkaat. Linnut laulavat kuin hurmoksessa. Hurme puhuu luonnosta niin kauniisti, että kysyn, onko luontosuhteessa kyse jostain rakkaudenkaltaisesta. Hän myöntää. Kun Hurme jatkaa, että luonnossa kulkeminen on hänelle oikeastaan elintärkeää, päätän, että kohta kysyn hänen elämänsä vaikeimmasta ajanjaksosta. Loppuvuodesta 2009, jolloin hän sairastui psykoosiin. Pysähdymme toviksi suuren kiven juurelle. Haluan puhua silmästä silmään, enkä Hurmeen takinselkämystä katsellen. Juha Hurme kuvaa psykoosia ja Auroran sairaalan suljetulle osastolle joutumista kuolemaksi. Sitten hän käärii sätkän. Olemme vähän aikaa hiljaa. Hurmeen äiti sairastui ja kuoli samana syksynä, kun hän itsekin sairastui. Hän myöntää asioiden yhteyden, vaikka aiheesta puhuminen ei selvästikään tunnu mieluisalta. Hän oli pitkään selittänyt lapsuuttaan parhain päin. Äitisuhde oli vaikea. Juha tunsi itsensä riittämättömäksi. Pitkään hänen mieltään oli painanut myös äidin kertoma uni, joka ennusti pojan kuolevan ennen äitiään. Mielensä hajotessa Juha koki unen todeksi. Kun äiti sitten kuoli, minä parannuin. Olen tehnyt paljon henkilöhaastatteluja, mutta koin Hurmeen suoruuden poikkeuksellisena. Sellaisesta oppii paljon itsekin. Hurme puhuu kirkkaan analyyttisesti mielisairaanhoidon tilasta Suomessa ja siitä, kuinka ihminen usein pitää itseään haavoittumattomana kunnes sairastuu. Sekoaminen oli hänen elämänsä hirvein kokemus. Laavulle päästyämme olemme niin hiestä märkiä, että on pakko vaihtaa kuivaa ylle. Sitten Juha tekee tulet. Tommi hakee vettä lammesta. Syömme Nuuksion muhennosta hiljaisuuden vallitessa. Puhumme vielä hetken teatterista ja taiteilijan vapaudesta ja osa siitä päätyi juttuunkin. Kiinnostavia Hurme puhui taiteestakin, mutta näin jälkikäteen ajateltuna yksin hulluus olisi kantanut läpi jutun. Mainiosti. 24 lööppi 3 / 2013 lööppi 3 /

14 Kustannustoimittaja sparraa kirjailijaa teksti jaana virtanen kuva kaija plit Kirjankustantaminen on edelleen ihmisläheistä työtä. Tätä ydintä ei kustantamoissa saa vaarantaa, sanoi WSOY:n ja Tammen vielä melko tuore toimitusjohtaja Timo Julkunen SAL:n seminaarissa syyskuussa. Lyhyessä ajassa hän on oppinut, miten tärkeä kustannustoimittaja kirjailijalle on. Timo Julkunen hotelli Tornin kabinetissa Helsingissä. tu, markkinointi on vaikeaa: iso määrä hyviä kirjoja jää huomiotta vain siksi, että tekijä ei ole tunnettu. Kirjallisuuskritiikki on kaventunut: entistä harvemmat kirjat arvostellaan, ja sama kritiikki julkaistaan kaikissa saman konser Timo Julkunen kutsuu itseään vielä noviisiksi kirjankustannusalalla, sillä työrupeamaa kirjojen parissa on runsaat puoli vuotta. Markkinoinnin ja markkinointiviestinnän ammattilainen on ollut perustamassa Satama Interactivea, työskennellyt mainostoimistoissa "kun sillä alalla vielä meni hyvin" ja päätyi A-lehtien kautta Bonnierille. Suuri yleisö ei tiedä, miten suuri kustantajan ja kustannustoimittajien vaikutus on lopputulokseen, Julkunen sanoi. Kustantaja saattaa tarinan lukijalle. Hyvä kustannustoimittaja kannustaa ja vastaa käytännön työstä siis luo kirjailijalle edellytykset tehdä työnsä. 90 prosenttia kirjailijoista sanoo, etteivät he saisi kirjaa kansiin ilman kustannustoimittajaa. Mutta hyvä toimittaminen ei yksin riitä. Jotta ala pärjää kasvavassa kilpailussa ihmisten vapaaajasta, ovat viestintä ja markkinointi tulevaisuudessa entistä suuremmassa roolissa. Jos kirjailijan nimi ei ole yleisesti tunnetnin lehdissä. Julkusen mukaan hyväkään kritiikki ei takaa hyvää myyntiä. lahjaksi ja luettavaksi Joka vuosi ilmestyy paljon uusia kirjoja. Kirja on säilyttänyt asemansa suosittuna lahjana. Lastenkirjallisuus voi hyvin. Kirjankustantajat ovat median myllerryksessä paremmassa asemassa kuin moni muu media. Kaikki hyvin siis? Paremminkin voisi olla, sillä noin viidennes suomalaisista ei lue lainkaan. Tällä hetkellä ala keskittyy palvelemaan parasta asiakastaan. Sitä, joka on jo kirjojen vaikutuspiirissä ja ostaa 20 kirjaa vuodessa: kaikki Finlandiavoittajat ja arvostelumenestykset löytyvät hänen hyllystään. Tälle ryhmälle ei tarvitse varsinaisesti tehdä mitään, mutta he ovat tärkeitä sanansaattajia. Seuraavaksi tulevat pari kirjaa vuodessa itselleen ja muutaman lahjaksi ostavat. Valintaan vaikuttavat kavereiden suositukset tai kirjan saama julkisuus. Sitten on joukko, joka ostaa vuosittaisen Dan Browninsa. Näihin kahteen ryhmään kustannusala pyrkii vaikuttamaan, koska sieltä voi tulla lisämyyntiä. Siihen viidennekseen, joka ei lue, ei paukkuja edes tuhlata. Yhdestä asiasta Julkunen on tyytyväinen. Media-alan suurin virhe 15 vuotta sitten oli laittaa verkkoon kaikki ilmaiseksi. Onneksi kirjaa ei muutettu ilmaisiksi verkkoversioiksi. Haasteita riittää muutenkin ja keskeinen niistä on lukijan kohtaaminen. Tutkimusten mukaan tänä päivänä ei saa tietoa siitä, milloin jokin kirja ilmestyy ja on ostettavissa. kirjakaupoista marketteihin Ala on pirstaloitunut. Kaupan portaan voima on erilainen kuin aikaisemmin, Julkunen totesi. Suomalainen Kirjakauppa ja Akateeminen ovat kaksi isoa ketjua, mutta pienet ketjut ja yksityiset erikoiskaupat ovat ahtaammalla. Kustantajankin haaste on löytää lisää paikkoja, missä pystytään tarjoamaan asiakkaille se, mitä he haluavat. Kustannusala rynniikin prismoihin, anttiloihin ja citymarketteihin. Vaikka sille K-kauppiaalle voi olla kova työ selittää, miksi kirja on hyvä juttu. Koko mediamaailma miettii, miten tavoittaa ihmiset, joiden median käyttö on erittäin sirpaleista. Painettu kirja on teini-ikäisten listalla kuudentena in, YouTuben, Googlen, chat/sms:n ja Facebookin jälkeen vuotiailla se on viidentenä. Mediaa käytetään tänään näiden "ikkunoiden" kautta. Ala kaipaa positiivista haas Alan parasta korvauspalvelua. Meillä on tutkitusti tyytyväisimmät vakuutusasiakkaat. Asiakkaidemme mielestä meillä asioiminen on vaivatonta ja nopeaa. Vaalimme asiakassuhteitamme ja palkitsemme pitkäaikaisia asiakkaita alennuksilla. Tervetuloa Turvaan, vanhat ja uudet asiakkaat. (EPSI Rating Asiakastyytyväisyystutkimus 2011, 2012) Olemme asiakkaidemme omistama keskinäinen vakuutusyhtiö ja teemme yhteistyötä erityisesti ammattiliittojen kanssa. Palvelemme puhelimitse numerossa ma-pe 8-18 sekä osoitteessa 2 Media-alan suurin virhe 15 vuotta sitten oli laittaa verkkoon kaikki ilmaiseksi. tamista. Pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat. Yksi asia on markkinointihenkiselle Julkuselle vielä mysteeri. Miksi kaikki pitää myydä jouluna? Täytyykö kesän olla tyhj ä myynnistä? Kukaan ei ole sitä kertonut lööppi 3 / x105_SAL_Looppi1_Epsi_ indd 1 1/30/2013 1:35:58 PM

15 kirja-arvio Kristiina Harjulan esikoisromaanissa Pispalan kiviä palataan 1950-luvun Pispalaan. Lapset juoksevat ahtaista kamareista pihoille leikkikavereiden joukkoon. Tiiviissä yhteisössä kaikki tietävät toistensa asiat. Aikuiset kantavat muistoja vankileireistä ja sodasta, mutta niistä ei mielellään puhuta. Kaikesta on pulaa. Elämän ahtautta avartavat maisemat Näsijärvelle ja Tampereelle. Raili asuu vanhempiensa kanssa puutalossa harjun rinteellä. Mummulla on kauppa talon kivijalassa; usein Raili auttaa häntä jauhamalla kahvipapuja ja pussittamalla kauraryynejä. Yhteisön arkipäivään tulee särö, kun Pispalaan muuttaa taiteilija Eedit. Tulokkaalla on mustavalkoruudulliset Lana Turne r -housut, punainen pusero ja k uminauhavyö. Eedit kertoo juttuja Pariisin kahviloista ja Seinejoesta, joka jakaa kaupungin vasempaan ja o ikeaan laitaan. Eeditin mukana tarinaan tulee ajankuvan rinnalle kolmiodraama. Raili kantaa huolta vanhempien väleistä ja masentuvasta äidistä. Tämä ei ole koskaan sopeutunut Pispalan oloihin. Nurkkatasanteelta raput tekivät mutkan alas ja mutkan ylös. Ylös vai alas? Sillä ei ollut enää väliä. Kun oli keskellä, oli turvassa. Kun portaat tarttuivat kiinni, ei voinut mennä ylös, koska ei saanut norkoilla, mutta ei voinut mennä alaskaan, koska piti kuulla mitä tapahtui. Joskus Raili pani kädet korvilleen, jottei olisi kuullut omaa ääntänsä eikä niitä muita, joita oli alkanut kuulla öisin, kun ei ollut uskaltanut nukkua eikä sanoa että on hereillä. Yhteisön jäsenet kehottavat Railin äitiä kokoamaan itsensä. Suremista ei pidetä kunnon Lapsia ja aikuisia harjun rinteellä kansi satu ketola ihmiselle sopivana; vaikeuksia verrataan vankileiri- ja sotakokemuksiin, joista on selvitty. Mummun ystävä neuvoo: Työ meitit tämmöset ihmiset on aina henkissä pitäny ja syränsurut lääkinny. - - Ei me tyttö hyvä voira koskaan kokonaan tiätää toinen toistemme haavojen syvyyttä. Railille läheisin ja tärkein tuki on mummu. Hän liittyy suomalaisen kirjallisuuden klassiseen sarjaan vahvoja työläisnaisia, jotka pitävät talot pystyssä, haukkuvat ja hoitavat juopot miehet ja huolehtivat lapsista. Romaanin otsikko viittaa Lauri Viidan runoon:...ettemme loukkailisi Pispalan kivissä/ jalkaamme kukaan. Vertailukohteena tulee mieleen mummohahmo Lassi Sinkkosen Solveigin laulu -romaanista. Mummu välittää Railille myös sivistyksen janon. Hänelle ovat tuttuja Juhani Ahon, Frans Emil Sillanpään, Minna Canthin ja Eino Leinon kirjat. Mummu lukee myös Kotiliettä, Eevaa ja Hopeapeiliä. Tarina etenee kronologisesti ja 9-vuotiaan tytön näkökulmasta kuvattuna. Romaanin lopussa on episodi, jossa Raili palaa aikuisena, vanhempien kuoltua katsomaan kotitaloaan. Ympäristö on muuttunut, ja kolme pientä asuntoa on nyt yhden perheen koti. Aikuisen ymmärryksellä lapsuuden henkilöt ja tapahtumat näkyvät toisessa valossa. sinikka pihlamaa Kristiina Harjula: Pispalan kiviä. Karisto 2013 Kristiina Harjula, 65, on aikakauslehtiin kirjoittava free lance -toimittaja. Romaani perustuu osittain hänen lapsuudenkokemuksiinsa. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt Unelma Pispalasta Tampereen kaupunginosat -julkaisusarjassa (1992). hallitus vastaa Tässä sarjassa esitetään kolmelle hallituksen jäsenelle tiukkoja kysymyksiä. Tällä kertaa vastausvuorossa ovat Heidi Kalmari, Annamari Typpö ja Jaakko Takalainen. Heidi Kalmari Bonnier Jos saisit valita, minkä valitsisit 1. Tosi-tv vai dokumentti? Nämä on monesti jo tosi lähellä toisiaan. Valitsisin tosidokumentin. 2. YT:t keppi vai porkkana? Vanhojen konstien tilalle tarvitaan uusia, innostavia ja luovia juttuja. 3. Hyllyssä vai pilvessä? Pää pilvissä ja jalat maassa, kuten Merja Vanhasen vanha vaalislogan julisti. Jaakko Takalainen Ay-lehtien toimitusosasto 1. Tosi-tv vai dokumentti? Dokumentti, se on jotenkin todempaa. 2. YT:t keppi vai porkkana? Kepityksen väliin vähän porkkanaa. Sama saundi kuin lasten kasvatuksessa. 3. Hyllyssä vai pilvessä? Nykysuomen sanakirja hyllyssä, mutta valokuvat pilvessä. Humanistikin alkaa vanhemmiten uskoa uuden tekniikan helpottavuuteen. Annamari Typpö Erikoislehtien toimitusosasto haastattelu kaija plit 1. Tosi-tv vai dokumentti? Tähänhän kuuluu vastata dokumentti, eikö? 2. YT:t keppi vai porkkana? Porkkana on ravitsemuksellisestikin huomattavasti parempi vaihtoehto. 3. Hyllyssä vai pilvessä? Kaiken asioinnin hoidan mieluiten verkossa, mutta kirjoja pitää voida hypistellä. Hyvä sallilainen! Jos mieleesi tulee kysymyksiä SAL:n hallituksen jäsenille, älä epäröi lähettää niitä osoitteeseen kaija.plit@sal-info.org 28 lööppi 3 / 2013 lööppi 3 /

16 sal-news sal-news Heljä Laukkanen-Karala: Hommage à Leena Luostarinen, 2013 Näyttelyssään Matkalla On the Road Toimittaja Heljä Laukkanen-Karala (s. 1948) on oiva esimerkki siitä, että toimittajan työ voi olla muutakin kuin kirjoittamista. Lokakuussa hän pitää taidenäyttelyn, jossa on esillä yli kaksikymmentä maalausta. Ne kaikki ovat uutta tuotantoa. Fauvistien jalanjäljissä kulkeva taiteilija ammentaa voimansa merestä, auringosta ja väreistä. Näyttelyn teokset ovat syntyneet kotimaassa, mutta aiheet ja vaikutelmat ovat taiteilijan monilta matkoilta. Matkailutoimittajan työssään Heljä Laukkanen-Karala taltioi kokemuksensa lehtijutuiksi ja valokuviksi, joita julkaistaan aikakauslehdissä säännöllisesti. Jokaiselta matkalta hänelle jää jotain muovautumaan alitajunnassa. Heljä Laukkanen-Karalan taidenäyttely Galleria Kolmas kerros, Hämeentie 157, Helsinki. kaija plit En mä oo mies enkä nainen. Mä oon toimittaja - Väitöskirja toimitushierarkiasta ja toimittajien tasa-arvosta Vuonna 1973 toimittajanaisten määrä ylitti Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liitossa miesten määrän. Naisten enemmistöasemasta huolimatta aikakauslehdistön johtopaikat säilyivät yleisaikakauslehdissä miesten käsissä. Myös palkkauksessa naiset jäivät jälkeen mieskollegoistaan. Toimittajanaisten miehiä heikompi asema ei jäänyt huomaamatta, sillä osa naispuolisista aikakauslehdentoimittajista vaati jo 1960-luvulla tasa-arvoista kohtelua naisten ja miesten välille. Esimerkiksi Naistoimittajain Kerhon puheenjohtaja Tuulikki Antila herätteli aikakauslehdentoimittajia vuonna 1968 seuraavin sanoin: Naistoimittajien Kerho aloitti aikoinaan toimintansa samoin tavoittein kuin naisasialiike yleensä. Yritettiin varmistaa naisten jalansija tässä ammatissa. Nyt on kuitenkin huomattu, että jalansijat eivät ole samalla tasanteella naistoimittajat seisovat enimmäkseen alaportailla. Naistenlehdissä naispuolinen päätoimittaja on hyväksyttävä muissa lehdissä ei. Aikakauslehtien naistoimittajat osallistuivat aktiivisesti myös Suomessa 1960-luvun puolivälissä käynnistyneeseen sukupuoliroolikeskusteluun. Etenkin naistenlehdistä muodostui roolikeskustelun näyttämöitä, joissa yksittäiset julkaisut saattoivat ottaa toisilleen vastakkaisen kannan. Kotilieden kirjoittaessa kotiäitiyden puolest a Anna ja Me naiset tukivat naisten siirtymistä työelämään. Samanaikaisesti uutistoimituksissa työskennelleet toimittajanaiset pääsääntöisesti mukautuivat miesvaltaisen ammatin käytäntöihin. Toimittajanaisten ja yleensäkin naisten aseman ajamisessa aikakauslehtien toimittajanaiset muodostivatkin poikkeuksen silloisessa naistoimittajakunnassa. Aikakauslehtien toimittajanaiset eivät olleet kuitenkaan kritiikissään yksin. Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton miesvaltainen johto heräsi 1960-luvulla sukupuolten väliseen eriarvoisuuteen palkkatutkimusten myötä. Naisten ja miesten palkkaeroista kertoneista tutkimustuloksista raportoitiin liiton jäsenille Aikakauslehden Toimittajassa luvulle tultaessa aikakauslehdentoimittajien tasaarvo keskustelu hiipui. Toimittajakunnassa alettiin korostaa ammattikunnan tasa-arvoisuutta ja keskustelu sukupuolten välisestä tasa-arvosta siirtyi käytäväksi S uomen Sanomalehtimiesten L iitossa. heidi kurvinen En mä oo mies enkä nainen. Mä oon toimittaja : sukupuoli ja suomalainen toimittajakunta ja 1970-luvulla -teos on julkaistu Oulun yliopiston väitöskirjasarjassa Acta Universitatis Ouluensis. Kokonaisuudessa kirja on luettavissa netissä: fi/record/isbn Uusi logo SAL:lle SAL:n muuton takia hyllyllä ollut imagouudistus on nyt saavuttanut näkyvimmät ilmiasunsa: uuden l ogon lisäksi uudistus käsittää SAL:n viestinnässä käytettävät Myös Lööppi uudistui Lööpin kasvojen kohotuksen on tehnyt Lahden muotoiluinstituu tista vuonna 2011 graafiseksi suunnittelijaksi valmistunut Outi Kainiemi. Aalto-yliopistossa opiskeleva Kainiemi aloitti Lööpin graafikkona syyskuun alussa. kaija plit SAL:n logot ja grafiikat ovat vaihdelleet kautta aikain. Edellinen päivitys on tehty yli 30 vuotta sitten. v ärit, fontit ja graafisen tunnuselementin. Uudistuksen on suunnitellut A alto-yliopiston graafisen suunnittelun maisteriopinnäytetyönään Unto Helo. kaija plit markus pentikäinen Irtiotto arjesta! Pienikin saattaa piristää! Hae siis nyt rahoitus ja toteuta unelmasi! Aikakauslehdentoimittajain säätiön apurahat ovat parhaillaan haettavina. Hakuaika päättyy Yksittäiset stipendit ovat noin 500 euron suuruisia. Yhteensä jaossa on enintään euroa. Stipendien saajat ja suuruudet päättää stipendityöryhmä. Jaossa pyritään säätiön hallituksen linjauksen mukaan painottamaan perusteita, joilla hakijan asema ja kilpailukyky työmarkkinoilla jos mahdollista entisestään paranevat. Apurahoja voi saada muun muassa: kirjantekoon, näyttelyn pystyttämiseen, perusteltuun matkaan. Apurahoja ei sen sijaan myönnetä työnantajan maksettavaksi kuuluviin tarkoituksiin ja työvälineisiin. Ideoiden omaperäisyys on mannaa. Kehittele siis idea, rohkaistu rustaamaan hakemus ja järjestä itsesi stipendin rahoittamana irti arjen oravanpyörästä! Hakemuksia otetaan vastaan vain sähköpostitse osoitteessa saation.apurahat@sal-info.org. Saajille ilmoitamme myönnetyistä apurahoista joulukuussa Apuraha on käytettävä vuoden 2014 aikana ja myöntämispäätöksessä mainittuun tarkoitukseen. Stipendin käytöstä on annettava säätiölle kirjallinen selvitys. Lisätietoja: Säätiön stipendiasiamies Matti Rutonen, matti.rutonen@oaj.fi, puh: P.S. SAL ei enää jaa omia apurahoja. 30 lööppi 3 / 2013 lööppi 3 /

17 piirros milla paloniemi käsikirjoitus vesa kataisto ja ismo lehtonen 32 lööppi 3 / 2013