HYRYNSALMEN HIETALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN KALLIONIEMEN JA SIIKANIEMEN MUUTOSALUEIDEN LUONTOTYYPPISELVITYS

Transkriptio

1 HYRYNSALMEN HIETALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN KALLIONIEMEN JA SIIKANIEMEN MUUTOSALUEIDEN LUONTOTYYPPISELVITYS Olli-Pekka Siira tutkimusraportti 132 Kansikuva: Hyrynsalmen Siikaniemen rantaa (valokuva: O-P.S ). 1

2 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 Tutkimusalue... 3 TULOKSET... 3 Kallioniemi... 3 Siikaniemi... 9 TULOSTEN TARKASTELU POHDINTA JOHTOPÄÄTÖKSET Lähdeviitteet Liitteet Toimeksiantaja Hyrynsalmen kunta Tekijän yhteystiedot Olli-Pekka Siira ympäristökonsultti FM geologia, ekologia p olli-pekka.siira@aapa.fi Luonto-osuuskunta Aapa Y-tunnus: p Päiväys Olli-Pekka Siira 2

3 JOHDANTO Luonto-osuuskunta Aapa suoritti Hyrynsalmen Hietalahden ranta-asemakaavan muutokseen liittyvän luontoselvityksen Kallioniemen ja Siikaniemen alueella. Maastotyöt, laboratoriotyöt ja raportoinnin teki FM Olli-Pekka Siira. Tehtävänä oli luontotyyppikartoitus, joka sisältää havainnot kasvilajeista ja mahdollisista merkeistä liito-oravan oleskelusta alueella. Maastohavainnot Kallioniemen osalta tehtiin pääosin Maastohavainnointia täydennettiin , jolloin tutkittiin Siikaniemen alueelta kaavamuutokseen tullut lisäalue. Kallioniemellä tehtiin tällöin tarkistuskäynti. Luontotyyppien nimeäminen noudattaa Suomen ympäristökeskuksen teosta (Raunio ym. 2008). Ennakolta pyydettiin Kainuun ELY-keskuksesta rekisteritietoja alueella olevista uhanalaisen lajiston esiintymistä (Vainio 2014). Kasvilajit tunnistettiin pääsääntöisesti maastossa. Lajinmääritys varmistettiin myöhemmin näytteistä mikroskoopin avulla. Apuna lajintunnistuksessa käytettiin kirjallisuutta (esim. Hämet-Ahti ym. 1986, Koponen 1986, Piippo 1987). Tutkimusalue Hyrynsalmi sijaitsee maamme vanhimpaan osaan kuuluvalla peruskallion vyöhykkeellä. Kallioperä koostuu intermediäärisistä magmakivistä: pääasiassa granodioriittista ja kvartsidioriitista. Hyrynsalmi kuuluu Itä- Suomen arkeeiseen alueeseen. Vanhimmat arkeeisten migmatiittien iät ovat noin 2850 miljoonaa vuotta. Nuoremmista granodioriiteista ja graniiteista määritetyt iät ovat alle 2700 miljoonaa vuotta. (Lehtinen ym. 1998). Ranta-asemakaavan muutosalue on esitetty kartassa (kuva 1). TULOKSET Kallioniemi Järvenrantakallio Kaavamuutosalueella tavataan karuja kallioita. Tyypillisesti puusto on näissä kitukasvuista männikköä (Pinus silvestris). Pohjakerroksessa tavataan yleisesti poronjäkälää (Cladina rangiferina) ja seinäsammalta (Pleurozium schreberi) sekä paikoin kynsisammalta (Dicranum scoparium). Kallion ja lohkareiden pinnoilla kasvaa karvejäkälää (Parmelia centrifuga). Kalliot rajoittuvat järven rantaan. 3

4 Kuva 1. Hyrynsalmen Hietalahden ranta-asemakaavan muutosalueet (neliöity). (Pohjakartta: Maanmittauslaitos 2014). Kangasmetsä Pääosa tutkitusta alueesta on puolukkatyypin kuivahkoa kangasmetsää (EVT). Puolukan (Vaccinium vitisidaea) lisäksi aluskasvillisuudessa tavataan mustikkaa (Vaccinium myrtillus) ja paikoin suopursua (Ledum palustre). Pohjakerros on yleisesti seinäsammalen (Pleurozium schreberi) vallitsemaa. Puusto on mäntyvaltaista. Alavilla rinteillä ja etenkin kaavamuutosalueen eteläosassa maasto muuttuu ravinteisempaan ja kosteampaan suuntaan. Metsätyyppi on siellä mustikkatyypin tuore kangas (VMT). Soistumat Paikoin Kallioniemellä rannan tuntumassa tavataan soistumia. Puusto on näillä alueilla monipuolisempaa kuin muualla käsittäen männyn (Pinus silvestris) ja kuusen (Picea abies) lisäksi myös koivua (Betula pubescens), leppää (Alnus incana) sekä pensaskerroksessa pihlajaa (Sorbus aucuparia) ja pajua (Salix phylicifolia). Kasvistossa aiemmin mainittujen metsävarpujen lisäksi tavataan vaiveroa (Chamaedaphne calyculata). Sammalistossa tavataan keskiravinteisen korpisuuden ilmentäjiä kuten korpiliekosammalta 4

5 (Rhytidiadelphus subpinnatus) sekä korpi-, puna- ja pallopäärahkasammalia (Sphagnum girgensohnii, Sphagnum magellanicum, Sphagnum wulfianum). Soistumia tavataan myös Kallioniemen kaavamuutosalueen itäosan kangasmetsäalueella kallioperän painanteissa. Kalliometsä Kallioniemen kaavamuutosalueen koillisreunalla on louhikkoalue, jossa kallioperä on rikkoutunut. Lohkopinnan kulku on 10 ja kaade 90. Lohkareitten lomassa kasvaa vanamoa (Linnaea borealis), puolukkaa (Vaccinium vitis-idaea), variksenmarjaa (Empetrum nigrum) ja kivikkoalvejuurta (Dryopteris filixmas). Kalliometsäalueella kallion päällä on ohut humuskerros. Luontotyyppi kenttäkerroksen kasvillisuuden perusteella määriteltynä on pääasiassa Empetrum-Vaccinium-tyypin kuivahkoa kangasmetsää (EVT). Kallioperän painanteissa tavataan soistumia, joissa turvekerros on paikoin 40 cm paksuinen. Soistumien rahkasammallajit ovat kangas-, räme-, ja varvikkorahkasammal (Sphagnum capillifolium, Sphagnum angustifolium, Sphagnum russowii). Louhikkoalueen pohjoispuolella tavataan ehjää kaltevaa kalliopintaa. Kallion pinnalla on ohut jäkälä- ja sammalkerros. Metsätyyppi, näillä pienialaisilla kalliopaljastuma-alueilla, siellä missä kasvaa puustoa, muistuttaa jäkälätyypin karukkokangasta (ClT). Kenttäkerros on aukkoinen. Pohjakerroksen lajistoa ovat jäkälät poronjäkälä (Cladonia arbiscula), torvijäkälät (Cladonia verticillata, Cladonia gracilis) ja tinajäkälä (Stereocaulon taeniata) sekä sammalet kivikynsisammal (Dicranum scoparium), nuokkuvarstasammal (Pohlia nutans) ja kalliokarstasammal (Andreaea rupestris). Kuva 2. Kalliopaljastuma Hyrynsalmen Kallioniemen kaavamuutosalueella ( O-P.S ). 5

6 Kuva 3. Kalliometsää Hyrynsalmen Kallioniemen kaavamuutosalueella ( O-P.S ). Kuva 4. Kalliometsää Hyrynsalmen Kallioniemen kaavamuutosalueella ( O-P.S ). 6

7 Virtausuoma Kaavamuutosalueella on kapea uoma, joka laskeutuu kallioniemen rinteeltä Hyrynjärven rantaan. Keväällä uomassa oli vettä, mutta syksyllä se on kuivillaan. Uoman suulla järven rannassa kasvaa männyn (Pinus silvestris) ja koivun (Betula pubescens) lisäksi myös katajaa (Juniperus communis), haapaa (Populus tremula) ja pihlajaa (Sorbus aucuparia). Kenttäkerroksessa tavataan muun muassa kurjenjalkaa (Comarum palustre) ja korpi-imarretta (Phegopteris connectilis). Uoman reunamilla kasvaa korpiliekosammalta (Rhytidiadelphus subpinnatus), metsäkerrossammalta (Hylocomium splendens), korpikarhunsammalta (Polytrichum commune) ja korpirahkasammalta (Sphagnum girgensohnii). Uoman pohjalla esiintyy okarahkasammalta (Sphagnum squarrosum), kiiltolehväsammalta (Pseudobryum cinclidioides), kuppilapasammalta (Pellia neesiana), hetealvesammalta (Chitoscyphus polyanthos), isokastesammalta (Plagiochila asplenioides) ja sirppiluhtasammalta (Calliergonella lindbergii). Kuva 5. Virtaava noro keväällä Kuva 6. Saman noron kuivunut uoma syksyllä (valokuvat O-P.S.) Kuva 7. Lahopuuta ja lehtipuuta. Kuva 8. Pylväsmäinen kataja. - kuvat 7 ja 8 kuivuneen virtausuoman suulta lähellä Hyrynjärven rantaa ( O-P.S ). 7

8 Kuva 9. Uoman ympäristöä syksyllä ( O-P. S.). Kuva 10. Korpiliekosammal (Rhytidiadelphus subpinnatus). Kuva 11. Rhytidiadelphus subpinnatus, varsilehti. Valokuva O-P.S Kallioniemi. Mikroskooppikuva O-P.S Kallioniemen näytteestä. 8

9 Kuva 12. Korpirahkasammal (Sphagnum girgensohnii). Kuva 13. Sphagnum girgensohnii haaralehti. Valokuva O-P.S Siikaniemi, rantasoistuma. Mikroskooppikuva O-P.S Kallioniemen näytteestä Siikaniemi Järvenrantakallio Siikaniemen kärjessä Hyrynjärven rannassa on kalliopaljastuma. Kalliopainanteiden lätäköissä kasvaa palmusammalta (Climacium dendroides), nevasirppisammalta (Warnstorfia fluitans) ja kivikynsisammalta (Dicranum scoparium). Kangasmetsä Pääosa pohjoisen tontin (208:28) rakentamatta olevasta osasta on tavanomaista mustikka-puolukkatyypin tuoretta kangasmetsää (VMT). Varpukerroksessa mustikan (Vaccinium myrtillus) peittävyys vaihtelee välillä %. Puolukan (Vaccinium vitis-idaea) peittävyys on välillä %. Muita kenttäkerroksen lajeja ovat juolukka (Vaccinium uliginosum) ja variksenmarja (Empetrum nigrum), joiden peittävyys on alle 10 %. Paikoin tavataan myös suopursua (Ledum palustre). Maalajite pinnassa n 10 cm paksuisen humuskarikkeen alla on hienoa hiekkaa. Maalaji kallion päällä on hiekkamoreenia. Maannos on podsolia. Pohjakerroksen sammalistossa vallitsevat tyypilliset metsäsammalet seinäsammal (Pleurozium schreberi) ja kerrossammal (Hylocomium splendens). Puusto on mäntyvaltaista (Pinus silvestris). Paikoin tavataan kuusta (Picea abies) ja koivua (Betula pendula). Suurimpien kuusten ympärysmitta on cm. Eteläisen tontin vallitseva luontotyyppi on samantapaista kangasmetsää. Kalliometsä Ranta-asemakaavan kiinteistörajauksen itäpuolella on kalliometsää. Alueella on tehty hakkuita. Kalliopaljastumat ovat säästyneet hakkuilta. Niissä puusto on niukkakasvuista mäntyä. Kalliota peittää yleisesti tasainen sammalkerros seinäsammalta (Pleurozium schreberi). Paikoin tavataan kalliopainanteiden soistumia, joissa tyyppilajina esiintyy kangasrahkasammalta (Sphagnum capillifolium). Kenttäkerroksen lajistoa ovat puolukka (Vaccinium vitis-idaea) peittävyys 50 %, variksenmarja (Empetrum nigrum) 30 %, 9

10 mustikka (Vaccinium myrtillus) ja juolukka (Vaccinium uliginosum) sekä paikoin kanerva (Calluna vulgaris). Luontotyypiksi voidaan määritellä variksenmarja-puolukka-tyypin kuivahko kangasmetsä (EVT). Siellä missä kenttäkerros puuttuu, kallion pintaa peittää yleisesti poronjäkälät (Cladonia arbuscula, Cladonia rangiferina), ja kynsisammalet (Dicranum, scoparium, Dicranum fuscescens, Dicranum polysetum). Paikoin tavataan myös isokorallisammalta (Ptilidium ciliare) ja nahkajäkälää (Peltigera polydactyla). Rantasoistuma Siikaniemen länsiranta on soistunut. Pensaikkoa on raivattu. Alueella tavataan luhtalajeja kuten mesiangervo (Filipendula ulmaria), kurjenjalka (Comarum palustre), terttualpi (Lysimachia thyrsiflora) ja suoputki (Peucedanum palustre). Rannan tuntumassa tavataan pullosaraa (Carex rostrata), keltasaraa (Carex flava) ja siniheinää (Molinia caerulea). Pohjakerroksen sammalistossa esiintyy palmusammalta (Climacium dendroides), korpiliekosammalta (Rhytidiadelphus subpinnatus) ja rahkasammalia (Sphagnum capilifolium, Sphagnum squarrosum, Sphagnum girgensohnii). Maaperä on kivikkoinen. Kuivemmilla paikoilla tavataan esimerkiksi ketunliekoa (Huperzia selago), lillukkaa (Rubus saxatilis) ja peltokortetta (Equisetum arvense). Puusto on ollut mäntyvaltaista. Puustoa on harvennettu ja pensaikkoa raivattu. Pensaskerroksessa on pystyssä leppää (Alnus incana), paatsamaa (Frangula alnus) ja koivua (Betula pubescens). Kuva 14. Näkymä Hyrynsalmen Siikaniemen kaavamuutosalueelle ( O-P.S ). 10

11 TULOSTEN TARKASTELU Luontotyypit Taulukossa 1 on esitetty alueella tunnistetut luontotyypit. Kaavamuutosalueen luontotyypit eivät ole täysin luonnontilaisia. Taulukko 1. Hyrynsalmen Kallioniemen ja Siikaniemen ranta-asemakaavamuutosalueella maastohavaintojen perusteella tunnistetut luontotyypit. Arvio kaavamuutosalueen luontotyyppien luonnontilaan vaikuttaneista tekijöistä. Luontotyyppien uhanalaisuusarvio Etelä-Suomessa Raunion ym. (2008) mukaan. Luontotyyppi Luonnontilaan vaikuttaneet tekijät Luontotyypin uhanalaisuus valtakunnallisessa luokittelussa (Raunio ym. 2008) Järven kivikkoranta järven säännöstely Säilyvä (LC) Karu järvenrantakallio järven säännöstely, venevalkamat Säilyvä (LC) Havumetsävyöhykkeen noro ojitukset, teiden rakentamiset Puutteellisesti tunnettu (DD) Kangaskorpi järven säännöstely Vaarantunut (VU) Pensaikkoluhta järven säännöstely, raivaustyöt Silmälläpidettävä (NT) Kalliometsä metsätalous Säilyvä (LC) Karukkokangas metsätalous, rakentaminen Äärimmäisen uhanalainen (CR) Kuivahko kangas metsätalous Silmälläpidettävä (NT) Tuore kangas metsätalous Silmälläpidettävä (NT) Hyrynjärvi on säännöstelty, voimakkaasti muutettu vesistö. Säännöstelyä hallitsee Fortum Oyj. Suomen ympäristökeskuksen mukaan (SYKE 2014) vuosien välisenä aikana keskimääräinen suurin havaittu vedenkorkeus on m, se on havaittu Luontotyypit on tunnistettu tämän hetken vallitsevan kasvillisuuden perusteella. Alkuperäisen luontotyypin määrittäminen, ajalta ennen ihmistoimintaa, on haasteellista. Havumetsävyöhykkeen noro, järven rannan tuntuman kangasmetsäsoistumat ja pensaikkoluhta ovat siinä määrin ihmistoiminnan muokkaamia, että niitä voidaan pitää perustellusti myös keinotekoisina elinympäristöinä. Havumetsävyöhykkeen noron tunnusmerkit täyttyvät vain virtausuoman loppupäässä. Alkupäähän on tiettävästi kaivettu oja, joka on ohjannut virtauksia. Kangaskorvet syntyvät kangasmetsien soistumisen seurauksena (Raunio ym. 2008). Ojitukset, tien penkereiden patoamiset sekä etenkin järven säännöstely aiheuttavat hydrologisia muutoksia, jotka ovat edesauttaneet maaperän paikoittaiseen soistumiseen. Alueen kangasmetsien soistumiseen ovat vaikuttaneet lisäksi luonnolliset seikat kuten tulvavesien virtaukset ylärinteiltä sekä mahdollinen pohjaveden tihkuminen kallioperän ruhjeiden siirrosten ja rakojen kautta. Siikaniemen raivatulla pensaikkorannalla on havaittavissa luhtalajeja, mutta luontotyypille tunnusomainen turvekerros puuttuu tai se on erittäin ohut. Raunion ym. (2008) teoksessa esitetyn määritelmän mukaan karukkokankaat sijaitsevat useimmiten karkeilla lajittuneilla mailla. Kalliometsissä on määritelmän mukaan korkeintaan 30 cm kerros 11

12 maa-ainesta kallioperän päällä. Karuissa kalliometsissä kallioperä on kivilajeiltaan niukkaravinteista kuten esim. grano- ja kvartsidioriittia. Metsätaloudessa tämän tyypin kasvupaikat luetaan metsä- tai kitumaahan. Tällä perusteella alueella esiintyvät jäkälätyypin metsäalueet olisi luettava luontotyypiltään karuksi kalliometsäksi. Lajisto Ekologialtaan alue on pääosin karua, niukkaravinteista ja vain paikoin ravinteisuustaso kasvillisuudesta päätellen yltää keskiravinteisuuteen, mesotrofiaan. Runsasravinteisia, eutrofisia kasvupaikkoja, jotka mahdollistaisivat vaateliaan kasvilajiston ilmenemisen, alueella ei tavattu. Isokastesammal (Plagiochila asplenioides) on Ulvisen ym. (2002) mukaan luultavasti lievästi taantunut. Kivikkoalvejuuri (Dryopteris filix-mas) mainitaan ympäristöhallinnon seurattavana lajina (OIVA-palvelut 2014). Näidenkin lajien kanta on kuitenkin valtakunnallisesti runsas ja elinvoimainen. Puumainen ja pylväsmäinen kataja (Juniperus communis) olivat aikaisemmassa lainsäädännössä rauhoitettuja, mutta nykyisin voimassa olevasta luonnonsuojeluasetuksesta maininta on poistettu (Valtioneuvosto 2005). Erityishuomiota kiinnitettiin liito-oravan esiintymiseen. Papanajätöksiä etsittiin suurikokoisten kuusten juurelta. Jätöksiä ei löytynyt kevään käynnillä eikä syksylläkään. Puuston rakenteen ja ympäristön olosuhteiden perusteella alue ei ole liito-oravan esiintymiselle otollista. Liito-orava elää varttuneissa, kuusivaltaisissa metsissä, joissa kasvaa sekapuustona lehtipuita, haapaa, koivua ja leppää (Hanski 2008). Alueelta ei löydy haapapuita tai leppää liito-oravan ruokailua ajatellen eikä riittävän järeää kuusikkoa, joka olisi liito-oravalle viihtyisä elinympäristö. POHDINTA Erityistä huomiota kiinnitettiin muutamaan lajistoltaan ja ympäristöltään poikkeavaan kohteeseen, jotka on merkitty kartakkeeseen (kuva 15) luontokohteina A ja B. Luonnonsuojeluasetuksessa (4. luku 10 ) määritellään suojellut luontotyypit: Luontotyypin ominaispiirteitä ovat tietynlainen kallio- ja maaperä sekä niiden vesi- ja ravinnetalous ja näihin olosuhteisiin luontaisesti sopeutuneet eliölajit ja eliöyhdyskunnat. Luonnonsuojelulain 29 :ssä mainituilla luontotyypeillä tarkoitetaan seuraavia alueita: 1) Luontaisesti syntyneitä, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvia metsikköjä, joissa jaloja lehtipuita kasvaa runkomaisina puina vähintään 20 kappaletta hehtaarilla yhtenä tai useampana lähekkäisenä ryhmänä rajattavissa olevalla yhtenäisellä alueella. Jaloja lehtipuita ovat tammi, metsälehmus, vaahtera, saarni, kynäjalava ja vuorijalava. Runkomaiseksi puuksi katsotaan puu, jonka läpimitta on 1,3 metrin korkeudella yli seitsemän senttimetriä. Runkomaisen tammen läpimitta on kuitenkin sanotulla korkeudella vähintään 20 senttimetriä. 2) Pähkinäpensaslehtoja, joissa on vähintään kaksi metriä korkeita tai leveitä pähkinäpensaita vähintään 20 kappaletta hehtaarilla yhtenä tai useampana lähekkäisenä ryhmänä rajattavissa olevalla yhtenäisellä alueella. 3) Tervaleppäkorpia, jotka ovat luhtaisia tai lähteisiä ja joissa valtapuuna on tervaleppä ja aluskasvillisuutena mättäillä on hiirenporrasta, nevaimarretta tai muita suuria saniaisia. Välikköpinnoilla kasvaa luhtakasveja, useimmiten vehkaa ja kurjenmiekkaa. 12

13 4) Luonnontilaisia hiekkarantoja, jotka ovat riittävän laajoja, jotta niihin on muodostunut sulkeutumatonta hiekkarannan kasvillisuutta ja joilla esiintyy hiekkarannalle tyypillisiä eliölajeja. Maa-aines on hiekkaa tai hietaa eikä rantaa ole rakentamisella taikka täyttämis- tai tasoittamistoimenpiteillä merkittävästi muutettu. 5) Merenrantaniittyjä, jotka ovat muokkaamattomia, luontaisesti tai perinteisen maankäytön seurauksena avoimia ja matalakasvuisia, lähes puuttomia ja pensaattomia heinä- tai ruohovaltaisia ranta-alueita. 6) Puuttomia ja luontaisesti vähäpuustoisia hiekkadyynejä, jotka ovat tuulen kuljettaman ja kasaaman hiekka-aineksen muodostamia alueita, jotka metsätaloudellisesti ovat jouto- tai kitumaita. 7) Katajaketoja, jotka ovat muokkaamattomia, puoliavoimia ja perinteisen maankäytön muovaamia tuoreita tai kuivia niittyjä. Alueella esiintyy katajaa maisemallisesti merkittävässä määrin ja katajien välissä on kallio- tai niittykasvillisuutta. 8) Lehdesniittyjä, jotka ovat puoliavoimia ja joilla on vähintään viisi lehdestettyä puuta hehtaarilla sekä niittykasvillisuutta. 9) Avointa maisemaa hallitsevia yksittäisiä puita ja enintään viiden puun puuryhmiä, jotka ovat järeärunkoisia, iäkkäitä, usein monihaaraisia ja laajalatvuksisia. Männyn, kuusen, koivun ja tammen rungon läpimitta on 1,3 metrin korkeudella vähintään 60 senttimetriä sekä muiden puiden vähintään 40 senttimetriä. Avoimella maisemalla ei tarkoiteta metsätaloudellisia uudistusaloja. Kaavamuutosalueella havaittiin puustoltaan vähätuottoisia kallioalueita ja noronvarsikohde. Luontoselvityksessä (Siira 2014) näistä oli käytetty kartakkeessa ilmausta ML, joka saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä. Näitä kohteita tiettävästi ei ole rekisteröity metsälain 10 :n tarkoittamiksi metsäluonnon monimuotoisuuden perusteella erityisen arvokkaiksi elinympäristöiksi. Tämän raportin kartoista viittaukset metsälakiin on poistettu. Päätöksen, ovatko tietyt luontokohteet metsälain 10 :n tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä, tekee yksityismaiden osalta Metsäkeskus ja valtionmaiden osalta Metsähallitus. Metsälain 10 :ssä määritellään monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät elinympäristöt. Ne ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia kohteita, jotka erottuvat ympäröivästä metsäluonnosta selvästi. Näiden kohteiden ominaispiirteitä ovat: 1) lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä enintään 0,5 hehtaarin suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt, joiden ominaispiirteitä ovat veden läheisyydestä ja puu- ja pensaskerroksesta johtuvat erityiset kasvuolosuhteet ja pienilmasto; 2) seuraavat a e-alakohdissa luetellut suoelinympäristöt, joiden yhteinen ominaispiirre on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous: a) lehto- ja ruohokorvet, joiden ominaispiirteitä ovat rehevä ja vaatelias kasvillisuus, erirakenteinen puusto ja pensaskasvillisuus; b) yhtenäiset metsäkorte- ja muurainkorvet, joiden ominaispiirteitä ovat erirakenteinen puusto ja yhtenäisen metsäkorte- tai muurainkasvillisuuden vallitsevuus; c) letot, joiden ominaispiirteitä ovat maaperän runsasravinteisuus, puuston vähäinen määrä ja vaatelias kasvillisuus; d) vähäpuustoiset jouto- ja kitumaan suot; sekä e) luhdat, joiden ominaispiirteenä on erirakenteinen lehtipuusto tai pensaskasvillisuus sekä pintavesien pysyvä vaikutus; 3) rehevät lehtolaikut, joiden ominaispiirteitä ovat lehtomulta, vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puusto ja pensaskasvillisuus; 4) kangasmetsäsaarekkeet, jotka sijaitsevat ojittamattomilla soilla tai soilla, joissa luontainen vesitalous on pääosin säilynyt muuttumattomana; 13

14 5) kallioperässä olevat tai kivennäismaahan uurtuneet, jyrkkärinteiset, pääosiltaan vähintään kymmenen metriä syvät rotkot ja kurut, joiden ominaispiirteenä on luonteenomainen muusta ympäristöstä poikkeava kasvillisuus; 6) pääosiltaan vähintään kymmenen metriä korkeat jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät; 7) karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot ja louhikot, joiden ominaispiirre on harvahko puusto. Metsätalouden määritelmien mukaan metsämaalla puusto yltää vähintään 1 m 3 :n vuotuiseen keskikasvuun hehtaaria kohti. Kitumaa (huonokasvuinen metsämaa) on yleensä kivistä tai suoperäistä maata, jolla puuston vuotuinen keskikasvu jää alle 1 m 3 /ha, mutta on vähintään 0,1 m 3 /ha. Joutomaa on luontaisesti puutonta, ja puuntuotoskyky jää alle 0,1 m 3 /ha vuotta kohti. (Metsätilastollinen vuosikirja 2002). Metsälain 10 :ssä mainittu karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat kalliot, kivikot ja louhikot tarkoittaa ilmeisesti edellä esitetyn määritelmän mukaista joutomaata. Vesilain 11 :ssä määritellään eräiden vesiluontotyyppien suojelu: Luonnontilaisen enintään kymmenen hehtaarin suuruisen fladan, kluuvijärven tai lähteen taikka muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan noron tai enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilan vaarantaminen on kielletty. Norolla tarkoitetaan vesilain 3 :n määritelmän mukaan sellaista puroa pienempää vesiuomaa, jonka valuma-alue on vähemmän kuin kymmenen neliökilometriä ja jossa ei jatkuvasti virtaa vettä eikä kalankulku ole merkittävässä määrin mahdollista. Puronvarret, jotka ovat kasvillisuudeltaan vallitsevasta metsätyypistä poikkeavia, kuuluvat Metsälain määrittelemiin metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeisiin elinympäristöihin (metsälaki 10 ). Vesilaki suojelee purojen ja norojen uomat (vesilaki 10, 11 ). Metsälaissa mainittu luonnontilaisen kaltainen on tulkinnanvaraista. Kajava ym. (2002) esittävät, että luonnontilaisuuden kaltaisuus edellyttää, että perkaus on ollut alun perin suhteellisen kevyt, tietty mutkaisuus on säilynyt uomassa ja lisäksi kasvillisuus on peittänyt alleen perkausjäljet. Voimakkaastikin peratut purot (perkauksesta vähintään vuotta) voidaan tulkita Kajavan ym. (2002) mukaan luonnontilaisen kaltaisiksi joissain tapauksissa, mikäli eroosio ja puronvarren käsittelemättömyys on palauttanut puron uoman luonnontilaisuuteen liittyvät elementit. Raunion ym. (2008) teoksessa esitetyn luontotyypin määritelmän mukaan havumetsävyöhykkeen norot ovat säännöllisesti kausikuivia, mutta pysyvän maastossa havaittavan uoman muodostavia pienvirtavesiä. Havumetsävyöhykkeellä noroja esiintyy useimmiten soiden ja pienten soistumien yhteydessä sekä rinteillä ja notkoissa, missä pohja-, orsi- tai suotovesiä tihkuu maan pinnalle runsasvetisinä kausina. Noroissa on usein vettä melko säännöllisesti keväällä ja syksyllä, mutta keskikesällä ne ovat tavallisesti kuivillaan. Raunion ym. (2008) mukaan kyseinen luontotyyppi sisältyy metsälain erityisen tärkeään elinympäristöön purot ja norot. Lisäksi Raunion ym. (2008) teoksessa huomautetaan että muualla kuin Lapin läänissä sijaitsevat luonnontilaiset uomat ovat vesilain mukaan säilytettäviä. Luontokohde A Kaavamuutosalueen kalliometsässä hehtaaria kohti laskettava puuntuotto lienee yleensä vähintään karukkokankaan luokkaa, jolloin metsälain 10 :n kriteeristö ei täyty. Pienialaiset kalliopaljastumat ovat 14

15 kuitenkin mitä ilmeisimmin puuntuotannollisesti karukkokankaita vähätuottoisempia. Kalliopaljastumia, joiden päällä on ohut karikekerros, pohjakerros jäkälien vallitsemaa ja kenttäkerros aukkoinen, tavataan myös rakennetulla ranta-alueella. Näiden luontotyypiksi on määritelty karu järvenrantakallio, mutta mikäli tarkastellaan aluskasvillisuutta ja puustoa, myös jäkälätyypin karukkokangas (ClT) sopisi luontotyypin määritelmäksi. Ranta-asemakaavoituksessa loma-asuntojen tai asuinpientalojen korttelialueella Metsälaki tosin ei ole voimassa. Metsälain 10 :ssä määritelty kohteiden pienialaisuus on tulkittu Pykälän (2007) mukaan yleensä muutamasta aarista noin hehtaariin. Tällä perusteella kalliometsäalueella olevat pienialaiset kalliopaljastumat saattavat paikoin täyttää metsälain 10 :n kriteerit. Luontokohde B Tarkastelun kohteena olevalla kaavamuutosalueella tavattiin keväällä virtaavaa vettä kuljettava noro. Tarkistuskäynnillä syyskuussa havaittiin, että noro oli kuivunut. Uoman pohjalla ja sen reunamilla tavattava sammal- ja kasvilajisto on ympäristöstään poikkeavaa. Kasvilajiston perusteella arvioitu ravinteisuustaso on täällä keskiravinteinen eli mesotrofia, kun se ympäristössä on niukkaravinteinen eli oligotrofia. Sammallajisto viittaa myös mahdolliseen pohjavesitihkuntaan uoman lähiympäristössä. Uoman poikki on rakennettu kaksi tietä. Sillä ei ole selvää alkupistettä ja se on saattanut saada alkunsa mahdollisesti Kallioniemen metsänkäsittelyn yhteydessä tehdyistä aurauksista ja ojituksista. Kallioniemen kevään lumien sulamisvedet valuvat Kallioniemen rinteiltä etsiytyen topografian alaville paikoille. Kaavamuutosalueen eteläpuolella havaittiin toinenkin vastaavanlainen sulamisvesien purkautumisuoma. Uoman kulkua ovat ohjanneet tienvarsiojat ja putkitukset tielinjausten alta. Nykyinen Hyrynjärveen laskeva uoman loppupää on syöpynyt kivennäismaahan asti ja saanut luonnonmukaista puroa muistuttavat piirteet. Uoma tuskin täyttää kaikilta osin vesilain 11 :n soveltamisen edellyttämän luonnontilaisuuden kriteerin. Metsälain 10 :n soveltaminen on myös kyseenalaista tässä tapauksessa. Joka tapauksessa luontokohteet A ja B poikkeavat kasvilajistonsa ja luontotyyppinsä puolesta ympäristöstään ja luonnon monimuotoisuuden puolesta nämä olisi hyvä huomioida kaavoituksessa. Kahdella maastokäyntikerralla kaikki luontoympäristön huomionarvoiset ominaispiirteet eivät välttämättä tulleet ilmi. Näiden luontoarvojen vaaliminen on maanomistajien vastuulla. JOHTOPÄÄTÖKSET Hyrynsalmen Hietalahden ranta-asemakaavan Kallioniemen ja Siikaniemen muutosalueilla tehtiin luontotyyppiselvitys, joka perustuu kahteen maastokäyntiin ja Alueelta ei ollut entuudestaan tiedossa (Vainio 2014) rauhoitettujen tai alueellisesti uhanalaisten eliölajien esiintymiä. Maastohavaintojen perusteella voidaan todeta: - Kaavamuutosalueella ei ole täysin luonnontilaisia luontotyyppejä. - Alueella ei havaittu luontotyyppejä, jotka täyttäisivät luonnonsuojeluasetuksessa tai vesilaissa määriteltyjen suojeltavien luontotyyppien tunnusmerkit. - Kaavamuutosalueen kalliometsässä havaittiin joitakin kohteita, jotka saattavat täyttää metsälain 10 :ssä määritellyt kriteerit. - Alueella ei havaittu luonnonsuojeluasetuksessa mainittuja rauhoitettuja eliölajeja. 15

16 - Alueella ei havaittu merkkejä liito-oravan pesimis-, ruokailu- tai oleskelupaikoista. - Luonnon monimuotoisuuden kannalta mielenkiintoisia kohteita ovat ympäristöään runsasravinteisemmat luonnontilaisen kaltaiset uomat ja soistumat sekä ympäristöään niukkaravinteisemmat kalliopaljastumat. Lähdeviitteet Hanski I. K., Liito-oravan Pteromys volans Suomen kannan koon arviointi. Loppuraportti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Ympäristöministeriö, Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila, P. ja Vuokko, S., Retkeilykasvio. Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy, Helsinki. Kajava S., Silver T., Saarinen M. ja Heikkilä H., Purot ja norot metsälain kohteina Lounais-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2/2002 s Koponen T., Lehtisammalten määritysopas. Helsingin yliopiston kasvitieteen laitoksen monisteita 97. Lehtinen, M., Nurmi P., Rämö T. (eds)., Suomen Kallioperä 3000 vuosimiljoonaa. Suomen Geologinen Seura. Gummerus Jyväskylä p. Luonnonsuojeluasetus /160. Luonnonsuojelulaki /1096. Maanmittauslaitos Sisältää Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan 09/2014 aineistoa. Metsälaki /1093. Metsätilastollinen vuosikirja SVT Maa-, metsä- ja kalatalous 2002:45. Metsäntutkimuslaitos. OIVA-palvelut OIVA - Ympäristö- ja paikkatietopalvelu asiantuntijoille. Ympäristöhallinnon verkkosivu, luettu Piippo S Maksasammalten määritysopas. Helsingin yliopiston kasvitieteen laitoksen monisteita 106. Pykälä J Metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt ja luonnon monimuotoisuus esimerkkinä Lohja. Suomen ympäristö 32. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. Osat 1 ja s. Siira O-P Hyrynsalmen Hietalahden asemakaavan muutos, luontotyyppikartoitus. Luonto-osuuskunta Aapa. Tutkimusraportti 129. SYKE Suomen ympäristökeskus. Luettu

17 Ulvinen, T., Syrjänen, K. ja Anttila, S. (toim.), Suomen sammalet - levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus. Suomen ympäristö 560. Suomen Ympäristökeskus. Helsinki. Vainio M., Tiedonanto Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Ympäristö- ja luonnonvarat. Valtioneuvosto Tiedote. Luettu Vesilaki /587 Liitteet 1. Kallioniemen pohjoisosan luontotyypit 2. Kallioniemen eteläosan luontotyypit 3. Siikaniemen luontotyypit 17

18 Liite 1 Soistuma Kalliometsä A a Järvenrantakallio, Järven kivikkoranta Kangasmetsä Hakkuualue B Erikoinen luontokohde N 50 m Kuva 15. Hyrynsalmen Hietalahden ranta-asemakaavan Kallioniemen pohjoisosan muutosalueen luontotyypit ja huomioitavat luontokohteet. (Pohjakartta: Maanmittauslaitos 9/2014 ja Hyrynsalmen kunta). 18

19 Liite 2 Kangasmetsä Soistuma 4 2 N 50 m Kuva 2. Hyrynsalmen Hietalahden ranta-asemakaavan Kallioniemen eteläosan muutosalueen luontotyypit. (Pohjakartta: Maanmittauslaitos 9/2014 ja Hyrynsalmen kunta). 19

20 Liite 3 LUONTOTYYPIT Järvenrantakallio -kivikko Kalliometsä Soistuma 1 Kangasmetsä Piha-alue N 100 m Kuva 16. Hyrynsalmen Hietalahden ranta-asemakaavan Siikaniemen muutosalueen luontotyypit. (Pohjakartta: Maanmittauslaitos 9/2014 ja Hyrynsalmen kunta). 20