TOIMINTAKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS"

Transkriptio

1 ITÄ-SUOMEN VIRTUAALIYLIOPISTO TOIMINTAKERTOMUS Käsitelty ohjausryhmän kokouksessa Hyväksytty johtoryhmässä Talouslukuihin sisältyy Joensuun yliopiston osalta menot marraskuun loppuun 2003 asti, Kuopion yliopiston ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston osalta syyskuun loppuun 2003 asti. Joensuun yliopiston kirjanpidosta saadun tiedon mukaan lopulliset taloustiedot saadaan tammikuun lopussa.

2 1 SISÄLLYSLUETTELO RAPORTTI Yleiskatsaus...2 ISVY:n toimintavuosi 2003: konkreettiset toimenpiteet ja tuotokset...3 ISVY suhteessa Suomen virtuaaliyliopiston strategiaan...5 Määrällinen raportointi...5 Talous...10 Yhteystiedot...11 LIITEOSIO: OSA HANKKEIDEN TOI MINTAKERTOMUKSET 1 HENKILÖSTÖKOULUTUS SISALTOTUOTANNON TUKI TUTKIMUS OPETUSHANKKEET Ympäristötekniikka Sovellettu matematiikka ja tilastomatematiikka Tietojenkäsittelytiede HANKKEEN ORGANISOINTI...40

3 2 RAPORTTI 2 Yleiskatsaus Itä-Suomen virtuaaliyliopisto (ISVY) on Joensuun yliopiston, Kuopion yliopiston ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhtcishanke, jota koordinoi Joensuun yliopisto. Hankkeessa tuotetaan verkkoopetuskursseja, tehdään tutkimus- ja kehitystyötä sekä koulutetaan yliopistojen henkilökuntaa. Osana Suomen virtuaaliyliopistohanketta ISVY:n kehitys- ja tutkimustyö palvelee valtakunnallista yliopistoopetuksen kehittämistä. Itä-Suomen virtuaaliyliopisto -hankkeen kolmas toimintavuosi sujui suotuisissa merkeissä. Hanke on saanut tunnustusta eri tahoilta ja toiminta laitoksilla on ollut varsin vakiintunutta. Sisältötuotannossa opetusministeriön selvityksen mukaan ISVY on ollut johtava verkkokurssien tuottaja. Pienimuotoinen verkosto on ollut suotuisa kehittämis- ja yhteistyöympäristö. Monialaisen hankkeen vahvuutena on ollut se, että toiminnot tukevat toisiaan koulutuksen, tutkimuksen ja sisältötuotannon alueilla. Eräitten opetushankkeitten osalta ongelmallisena on koettu se, että hankkeessa kouliintuneet työntekijät ovat joutuneet lyhyitten määräysten ja rajallisten resurssien vuoksi siirtymään muihin tehtäviin. Toivottu asiantuntijuuden syntyminen ainelaitoksille on ollut sen vuoksi vaivalloista. Opettajien sitoutuminen pitempiaikaiseen koulutukseen on monissa tapauksissa hankalaa. Lyhytkurssien hyöty pitkäjänteisen kehittämistoiminnan kannalta taas on epäselvää. Kysymys oppimisalustaohjelmistojen ja niitten lisenssihinnoittelun tulevaisuudesta luo epävarmaa tulevaisuudenkuvaa välineitten osalta. Lisenssihintojen kurissa pitämiseksi ja valintamandollisuuksien lisäämiseksi asiassa toivotaan valtakunnallista koordinaatiota ja neuvotteluja opetusministeriön taholta oppimisympäristöalustojen edustajien kanssa. Toimintavuoden aikana saatu tieto resurssien rajusta supistuksesta vuonna 2004 vaikutti mielialoihin lamaannuttavasti. Kuvaavaa on yhden laitosjohtajan kommentti, jonka mukaan vähennys tuntuu iskulta hyvin alkanutta toimintaa kohtaan. Kaikilla laitoksilla ei näytä olevan myöskään itsestään selvää se, että olisi resursseja pitää tuotettuja verkkokursseja opetuskäytössä projekti-rahoituksen päätyttyä. Virtuaaliyliopiston kehittämisen kannalta avainkysymys on sisältötuotannon resurssi ja osaava henkilöstö. Tällä hetkellä toiminta on edelleen liian satunnaista ja pienimuotoista ja osittain määrällistä tuottamista laadun kustannuksella. ISVY:Ilä on hyvät yhteydet ja yhteistyötä alan suurten ja tunnustettujen toimijoitten Open Universityn ja Fern-Uni Hagenin kanssa. Vaikka Suomen oloissa ei vastaaviin tuottamistapoihin ja laadukkuuteen päästäisi pienen käyttäjämäärän vuoksi, olisi kuitenkin tietoisesti kehitettävä ja resurssoitava laadukasta verkkokurssien tuottamista. Virtuaaliyliopiston yleisen kehittämistyön piirissä on keskeisenä kysymyksenä pidetty, miten eri hankkeet tukevat virtuaaliyliopistokonsortiota. ISVY:ssä on haluttu panostaa laadukkaaseen verkkokurssien tuottamiseen. Muodollisia esteitä verkkokurssien laajaan leviämiseen haittasi pitkään jatkunut epäselvyys tekijänoikeuskysymyksistä ja opiskelijoiden liikkuvuudesta. Niihin liittyviin kysymyksiin on vasta äskettäin tullut ratkaisuja. Silti opetushankkeitten vastuuhenkilöitten lyhytkin haastattelukierros osoittaa, että todellisuudessa liikkuvuuteen ja opintojen laajamuotoisempaan tarjoamiseen ei uskota; lähinnä syynä ovat työläät käytännöt ja korvauskysymykset. 2 Tässä kappaleessa on esitetty yhteenveto Itä-Suomen virtuaaliyliopiston toimintavuodesta Liiteosiosta (alkaen s. 12) löytyvät kunkin osahankkeen laatimat toimintakertomukset.

4 ISVY:n toimintavuosi 2003: konkreettiset toimenpiteet ja tuotokset 3 Henkilöstökoulutusta toteutettiin vuonna 2003 kaikilla ope.fi -tasoilla. Ope.fi I -tasolla järjestettiin yliopistokohtaisesti tieto- ja viestintätekniikan perustaitoja edistäviä kursseja. Ope.fi II ja Ope.fi 111 -tason koulutukset toteutettiin osin kolmen yliopiston yhteistyönä. II tason koulutukseen, Verkko-opetuksen perusteet (3 ov), osallistui 12 opiskelijaa Kuopion yliopistosta. III tason koulutus, Verkko-opetuksen asiantuntija (10-12 ov), käynnistyi vuonna 2002 ja jatkui kolmella moduulilla kuluneena vuonna. Koulutuksessa oli mukana 13 opiskelijaa kolmesta yliopistosta. Yhteensä vuonna 2003 toteutettiin 41 kurssia kolmessa yliopistossa yhteistyössä oppimiskeskuksen/opetusteknologiakeskuksen kanssa ja niihin osallistui 359 henkilöä. Lisäksi Kuopion yliopisto toimi vastaavana järjestäjänä Itä-suomalaista opetusteknologiaa (ISOT) -messuilla Aiheina messuilla, joille osallistui 237 esiintyjää ja kuulijaa, olivat mm. verkkoopetuksen tutkimus, teknologian mandollisuudet opetuksessa, prosessien ja ohjauksen laatu. (Liiteosio, kappale 1). Vuonna 2003 toimivat ympäristötekniikan, sovelletun matematiikan ja tilastomatematiikan sekä tietojenkäsittelytieteen opetushankkeet. Kauppatieteen osahankkeelle ei budjetoitu rahoitusta vuodelle 2003, mutta osahankkeella oli käytettävissään siirtyvää rahoitusta vuodelta Tämän rahoituksen turvin kehitettiin vuonna 2002 tuotettuja verkkokursseja edelleen sekä sisällöllisesti että rakenteellisesti. Lappeenrannassa toteutettiin myös ensimmäistä kertaa vuonna 2002 tuotettu Yrityksen strategiaprosessi -verkkokurssi. Vuoden aikana ISVY:n opetushankkeissa toteutettiin 29 kurssia, joilla oli opiskelijoita yhteensä Opintoviikkoja näillä kursseilla suoritettiin Lisäksi kehitettiin aikaisemmin tuotettuja verkko-oppimateriaaleja ja käynnistettiin verkkomateriaalien tuottaminen uusille kursseille. Ympäristötekniikan osahankkeessa tuotettiin verkko-oppimisympäristöt viiteen opintojaksoon: ympäristötekniikan perusteet, päästökaupan hallinta, rakennusten LVI-tekniikka (perusopintojakso), GIS-peruskurssi ja Sustainable Water Management. Lisäksi kehitettiin aiemmin tuotettua verkko-oppimateriaalia animaatioesityksin ja videoitiin luentomateriaalia seuraavaksi rakennettavien verkko-oppimisympäristöjen pohjaksi. Verkkooppimisympäristöjen suunnitteluperiaatteista sovittiin yliopistojen yhteyshenkilöiden kesken ympäristöjen yhdenmukaisuuden saavuttamiseksi. Osahankkeessa tuotettiin verkkoon myös ilmoittautumispohja. Sen avulla opiskelijat voivat varata seminaarityöaiheen, ilmoittautua harjoitustyöryhmiin tai suullisiin kuulusteluihin. Näin etäopiskelijat ovat tasaarvoisessa asemassa esimerkiksi seminaarityöaiheita varattaessa. (Liiteosio, kappale 4.1.) Sovelletun matematiikan ja tilastomatematiikan -osahankkeessa tuotettiin vuonna 2003 verkko-oppi materiaalia seuraaville kursseille: Elementtimenetelmät, Diskreetti matematiikka, Sumea logiikka ja Statistical Demography and Forecasting. Osassa materiaaleja on pyritty täyteen itseopiskelumandollisuuteen, osassa sähköinen materiaaliosio on täydentävä lisä, esimerkiksi harjoitustehtäviä tai visualisointeja. Hankkeen osapuolten kesken on sovittu varsinaisen luentomateriaalin saatavuudesta LaTeX-formaatissa, mikä takaa mahdollisuudet materiaalin jatkokehittämiselle. Lappeenrannan teknillisen yliopiston sovelletun matematiikan laitoksella otettiin vuonna 2003 käyttöön erityinen verkkokurssien tuotantostrategia, joka on havaittu hyvin toimivaksi tavaksi tuottaa matematiikan verkkokursseja. Osahankkeessa on tehty myös oppimateriaaleihin ja verkko-opetukseen liittyvää tutkimustoimintaa (mm. vuorovaikutteiset visualisoinnit ja tehtävien kehittäminen ja testaus, igitaalisen informaation käytettävyys). Tutkimustuloksia on esitelty konferensseissa ja julkaisuissa. (Liiteosio, kappale 4.2.) Tietojenkäsittelytieteen osahankkeessa Joensuun yliopistossa käynnistyi vuonna 2003 neljäs vuosikurssi tietojenkäsittelytieteen virtuaaliapprobatur-opiskelijoita. Kuopion yliopis-

5 4 ton virtuaaliapprobatur-opinnoissa oli mukana 10 lukiota Pohjois-Savosta. Kolme vuotta jatkunut yhteistyö yliopistojen ja lukioiden välillä on hioutunut tiiviiksi ja toimii hyvin. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tuotettu aineisto on käytössä normaalissa perusopetuksessa osana luento-opetusta ja opiskelijoiden omatoimisessa verkko-opiskelussa. Toteutettujen virtuaaliapprobatur-kurssien lisäksi osahankkeessa jatkettiin materiaalien, opetusmenetelmien ja -välineiden kehittämistyötä, huomioiden mm. monikielisyys. Osahankkeen tutkimus- ja kehitystyö keskittyi Joensuussa projektin hallintavälineen (PPA, Project Processing Assistant) ja ohjelmakoodien visualisointiohjelman kehittämiseen sekä virtuaaliapprobatur-opintojen keskeyttäminen analysointiin. Kuopiossa kehitystyö keskittyi kurssimateriaalien käytettävyyden kehittämiseen mm. Flash-animaatioilla. Lappeenrannassa käynnistettiin puolestaan vuoden 2003 aikana selvitystyö, jossa kartoitetaan ohjelmoinnin oppimisen ja opetuksen tukityökaluja. (Liiteosio, kappale 4.3.) Kussakin yliopistossa on toiminut ISVY:n rahoituksella sisältötuotannon tukihenkilöt. Tehtäväkenttä tukihenkilöillä on laaja sisältäen WebCT neuvontaa, teknistä tukea ja koulutustehtäviä. Vuoden aikana tukihenkilöt ja verkkokurssien tekijät ovat kokoontuneet yhteisiin seminaareihin, joissa on hankittu uutta tietoa ja osaamista sekä vahvistettu verkoston yhteydenpitoa. Seminaarien eritysteemoja olivat ohjaus verkossa, oppimisaihiot verkkokurssien tuottamisessa, evaluointi sekä oppimisalustat. Sisältötuotannon ja opetushankkeiden julkaisu "Projektina verkko-oppiminen. Sisältöä ja tukea itäsuomalaisten yliopistojen yhteistyönä" ilmestyi vuodenvaihteessa Yhteistyö alan suurten toimijoitten Open Universityn ja Fern-Uni Hagenin kanssa tiivistyi. Vuoden aikana käytiin verkostosopimusneuvottelut kaikkien opetushankkeiden kanssa. (Liiteosio, kappale 2). ISVY:ssä on tehty kehittävää tutkimusta opetushankkeiden tukemiseksi. Tutkimusverkostossa on ollut mukana parikymmentä tutkijaa, jotka ovat julkaisseet hankkeen tukemana verkko-oppimisen kehittämistyöhön liittyviä artikkeleita ja opinnäytetöitä. Tutkijaverkoston yhteinen tutkimusjulkaisu ilmestyi vuoden aikana. ISVY:n vuoden 2003 teemallisessa tutkimushankkcessa tarkasteltiin verkko-oppimisen vaikuttavuutta ja tuottamistapoja eri näkökulmista. Tutkimusjulkaisu valmistuu alkuvuodesta ISVY oli myös mukana järjestämässä kansainvälistä opetusteknologian kontekstuaalisuuskysymyksiin liittyvää konferenssia sekä opetusteknologian kesäkoulua elo-syyskuussa. Näiden kautta syntyi arvokkaita kansainvälisiä tutkimusyhteistyösuhteita, jotka vahvistavat ISVY:n tutki musverkostoa. (Liiteosio, kappale 3).

6 5 ISVY suhteessa Suomen virtuaaliyliopiston strategiaan ISVY:n toiminnassa on keskitytty teema-alueisiin, jotka ovat tärkeitä virtuaaliyliopistotoimintojen vakiinnuttamisessa yliopistoissa. Pienenä verkostona toimittaessa toiminta on ollut monia-laista, ja luonteeltaan harjoittcluympäristö suuremman konsortion yhteistyötä varten. Verkostoitunut opetus ja tutkimus, asiantuntijuuden jakaminen ja resurssien säästäminen ovat toiminnan keskeisiä vaikuttimia ISVY-yliopistojen yhteistyössä, jonka reunaehtoina ovat maantieteelliset etäisyydet ja pienet laitosresurssit. Kehittämistarpeena laajan konsortion toimintaa varten on vielä verkkokurssien saattaminen koko yliopistoketjun käyttöön. Tätä on kuluneen toimintavuoden kannalta hidastanut kysymys korvauksista ja opiskelijaliikkuvuudesta, joka tosin nyt on periaatteessa ratkaistu. Verkostohankkeitten tekijänoikeussopimuksien solmimiseen ISVY:ssä on paneuduttu perusteellisesti, erityisesti silmälläpitäen moniulotteista sopimustilannetta joka virtuaaliyliopistotoiminnassa on tyypillistä. Osaamisen kehittäminen henkilöstökoulutuksessa luo jatkuvuutta toiminnalle, samoin kuin erityinen panostus laadukkaan verkko-oppimisen kehittämiseen. Verkkokurssicn tuottajana ISVY on virtuaaliyliopistokonsortiossa eturivissä. ISVY:n toteuttamassa syventävässä verkko-opetuksen asiantuntijakoulutuksessa yksi kurssikokonaisuus on ollut verkko-opetuksen eettiset ja filosofiset perusteet. Tällä on pyritty takaamaan, että tehdyt opetukselliset ja opintojärjestelyihin liittyvät ratkaisut ovat eettisiä sekä opiskelijan että opettajan kannalta, kaiken kaikkiaan kestävän kehityksen mukaisia. Kansainvälisyys on ISVY-hankkeen keskeisiä tavoitteita ja sitä on pidetty itsestäänselvyytenä. ISVY toimii keskeisten kansainvälisten toimijoitten kanssa. Alkuvaiheessa suomalaiset ovat olleet saavana osapuolena, mutta toiminnan kehittyessä esille nostetut painoalueet ovat herättäneet entistä enemmän kansainvälistä kiinnostusta. ISVY:n toiminnassa opetusteknologian käytön kontekstuaalisuuskysymyksiä on tullut jo kahtena vuonna pohtimaan kansainvälinen osallistujajoukko alan eri koiskonferenssiin. Jatkuva itsearviointi on ollut ISVY:n toiminnassa mukana alusta lähtien. Yliopistoyhteisölle näkyväksi tätä on tehnyt myös ISVY:n kehittävän tutkimuksen toiminta, jossa on paneuduttu erityisesti opetuksen kehittämishankkeitten kysymyksiin. Määrällinen raportointi Taulukossa 1 on esitetty henkilöstökoulutuksen määrällinen raportointi. Koulutus on järjestetty yhteistyössä oppimiskeskusten/opetusteknologiakeskuksen kanssa. Taulukossa 2 on esitetty yhteenveto opetushankkeissa toteutetuista verkkokursseista.

7 6 Taulukko 1. Henkilöstökoulutus: järjestetyt kurssit, osallistujien määrä ja suoritetut opintoviikot. Taso Osallistujien Osallistujien (OPF.FII Suoritetut Kurssin nimi Järjestäjä määrä/oma määrä/muu - OPE.FI opintoviikot yliopisto yliopisto II) ope.fi I Power Point perusteet LTY Ope.fi I Taulukkolaskenta -perusteet LTY ope.fi II WebCT-esittely JoY 5 - ope.fi II WebCT-työvälineet JoY 6 - ope.fi II WWW-sivujen tuottamismandollisuudet JoY Ope.fi II Frontpage JoY Ope.fi II Pdf - dokumentit JoY Ope.fi II Videoneuvottelu JoY Ope.fi II WebCT-työvälineet 0,5 ov JoY 9-4,5 Ope.f II WWW-sivujen tekeminen Frontpageohjelmalla JoY 5-2,5 Ope.fi II Pdf - perusteet JoY Ope.fi II Effective e-moderating verkkokurssi 2,5 JoY ,5 Ope.fi II Word -jatko LTY Ope.f II PDF-perusteet LTY ope.fi Kuvankäsittely LTY ope.fi II Veppisivut-perusteet LTY ope.fi II HTML ja WebCT LTY Ope.fi II Kotisivujen julkaiseminen LTY ope.fi II Taulukkolaskenta-jatko LTY ope.ti I Digitaalikuvaus LTY ope.fi II Tietokanta perusteet LTY ope.fi II WebCT-työpaja LTY ope.fi II Verkko-opetuksen perusteet 3 ov KuY ope.fi III Ääntä verkkosivuille JoY ope.fi III Videota verkkoon JoY 8 _ - ope.fi III Videota verkkoon jatkokurssi JoY ope.fi 111 Verkkolomakkeet JoY ope.fi III Pdf - lomakkeet ja multimedia JoY ope.fi III Multimedia - Flash LTY ope.fi III PDF-jatko LTY ope.fi III Veppisivut-jatko LTY ope.ti III Videoeditointi LTY 8 ope.fi III Kuvankäsittely -jatkokurssi LTY ope.f III Tietokanta -jatkokurssi LTY ope.fi III Power Point ja multimedia LTY ope.ti III Videokuvaus ja editointi 1 ov LTY 7-7 ope.fi III ope.fi III Verkko-opetuksen asiantuntija ov (KuY koordinaattori): Verkko-opetuksen filosofiset ja kulttuuriset lähtökohdat 1 ov KuY KuY 5 10* 15 ope.fi III Verkko-opetuksen prosessit hallintaan 2 KuY 5 10* 20 ope.fi III Verkkodidaktiset käytännöt 3 ov KuY 4 4* 24 Jatkuu seuraavalla sivulla

8 7 Taso (OPE.FI Osallistujien Osallistujien Suoritetut 1 Kurssin nimi Järjestäjä määrä/oma määrä/muu opintoviikot - OPE.FI yliopisto yliopisto ope.fi III Verkot ja viestintä 2 ov KuY 3 6* 8 Itä-Suomalaista Opetusteknologiaa, KuY ISOT-messut YHTEENSÄ * JoY, LTY

9 8 Taulukko 2. Vuonna 2003 toteutuneet verkko-opintojaksot. Opintojakson nimi Opintojakson laajuus (ov) Opintojaksolle osallistuneiden opiskelijoiden määrä ISVYyliopistoista Muiden (ISVY-verkostoon kuulumattomien) opiskelijoiden määrä Ympäristötekniikan perusteet Päästökaupan hallinta 2 kurssi alkaa 01/04 ( ilmoittautuaneita 30) - Suoritetut opintoviikot yhteensä verkko-oppimisymp. käytössä lk Rakennusten LVI-tekniikan POJ, laaja Virtuaaliopetuksen %- osuus (arvio) lkv 02-03: verkkooppimisymp.ei vielä käytössä Rakennusten LVI-tekniikan POJ, lkv 02-03: verkko suppea oppimisymp.ei vielä käytössä Ympäristövahingot (kesken) Tuotanto- ja palveluprosessit Ympäristöjohtaminen, laaja Ympäristöjohtaminen. suppea Sustainable Water Management (ulkom. vaihto-opiskeijoita) Elementtimenetelmät Diskreetti matematiikka (v. 2002) Ohjelmointi, osa 2 (vuosikurssi 2002) Tietokäsittelytieteen tutkimusaloja (vk 2002) Perusopintojen harjoitustyö (vk 2002) Tietotekniikan perusteet (vk 2003) Ohjelmointi, osa 1 (vk 2003) Johdatus algoritmiikkaan (vk 2002) Johdatus tietojenkäsittelyn etiikkaan (vk Tietokoneen rakenne ja käyttöjärjestel mä (vk 2002) Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen, osa Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen osa Jatkuu seuraavalla sivulla

10 9 Ohjelmointijakson nimi Opintojakson laajuus (ov) Opintojaksolle osallistuneiden opiskelijoiden määrä ISVYyliopistoista Muiden (ISVY-verkostoon kuulumattomien) opiskelijoiden määrä Suoritetut opintoviikot yhteensä Virtuaaliopetuksen %- osuus (arvio) Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen osa Ohjelmointi I, osa 1 (järjestetty yhdessä lukiossa) erikseen Ohjelmointi I, osa Ohjelmointi I, osa kurssi vasta alussa Perusopintojen harjoitustyö (järjestetty erikseen yhdessä lukiossa) Tietojenkäsittelyn perusteet, osa Tietojenkäsittelyn perusteet, osa Yrityksen strategiaprosessi

11 10 Talous ISVY:n budjetti vuonna 2003 oli euroa (opetusministeriön rahoitusosuus). Hankkeessa työskenteli vuoden aikana koko- ja osa-aikaisia projektityöntekijöitä kolmessa yliopistossa yhteensä 33. Lisäksi kussakin osahankkeessa on ollut useita yliopistojen henkilökuntaan kuuluvia asiantuntijoita. Taulukossa 3 on esitetty osahankkeittain rahoituksen toteuma vuonna Taulukko 3. Menot osahankkeittain ja yliopistoittain (opetusministeriön rahoitusosuus). JoY KuY LTY Yhteiset Yhteensä ajalta ajalta ajalta ajalta Henkilöstökoulutus , , , ,81 Sisältötuotanto , , , , ,82 - sisältötuotannon tuki 27253, , , ,67 - sisältötuotannon yhteiset - _ , ,15 Tutkimus , , , , ,46 vuoden 2003 tutkimus hanke , , , ,96 - tutkimuksen yhteiset , ,50 Opetushankkeet , , , ,30 - ympäristötekniikka , , , ,78 sovellettu matematiikka ja tilastomatematiikka , , , ,11 - tietojenkäsittelytiede ,57 0, , ,15 - kauppatiede 2 431, ,96 741, ,26 Koordinointi , ,87 Yhteensä , , , , ,26

12 11 Yhteystiedot Kehitysjohtaja Esko Kähkönen, hankkeen vastuuhenkilö Joensuun yliopisto, Opetusteknologiakeskus PL 111, Joensuu puh. (013) , gsm Varajohtaja, suunnittelija Sari Tervonen Kuopion yliopisto, Oppimiskeskus PL 1627, Kuopio puh. (017) Vastaava suunnittelija Annikka Nurkka Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oppimiskeskus PL 20, Lappeenranta puh. (05) Osahankkeiden raporttien pohjalta ISVY:n toimintakertomuksen on koonnut projektikoordinaattori Kirsi Karjalainen (Joensuun yliopisto, puh ,

13 12 LIITEOSIO ITÄ-SUOMEN VIRTUAALIYLIOPISTON OSAHANKKEIDEN TOIMINTA KERTOMUKSET 2003

14 1 HENKILÖSTÖKOULUTUS Hankkeen tavoite ja kohderyhmät Henkilöstön koulutushankkeessa organisoidaan verkko-opetuksen valmiuksien parantamiseen tähtäävää koulutusta Joensuun ja Kuopion yliopistojen sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilöstön tarpeisiin. Koulutusta toteutetaan kolmella toisiaan täydentävällä tasolla (Ope.fi I-III). Koulutusta tarjotaan yliopistokohtaisena ja yliopistojen välisenä koulutuksena. Itä-Suomen virtuaali yliopiston henki löstökoulutuksen tavoitteena on - perehdyttää verkko-opetuksesta kiinnostuneet ja toteutusta suunnittelevat opettajat verkkoopetuksen teoreettisiin perusteisiin, suunnitteluprosessiin, toteutukseen ja arviointiin, - parantaa verkko-opetusta toteuttavien perus- ja erityistaitoja, - kouluttaa osasta kouluttajia ja asiantuntijoita yliopiston ja laitosten verkko-opetuksen kehittämistehtäviin ja - tiedottaa muulle henkilöstölle verkko-opetuksen mandollisuuksista ja käytänteistä. Henkilöstökoulutus on tarkoitettu kaikille Kuopion ja Joensuun yliopistojen sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökunnalle. III-tason koulutuksessa kohderyhminä ovat em. yliopistojen henkilöt, jotka lisäksi haluavat sitoutua pitkään koulutukseen ja virtuaaliyliopiston kehittämistyöhön. 1.2 Henkilöstökoulutus vuonna 2003 Henkilöstökoulutushankkeessa on järjestetty koulutusta kaikilla ope.fi -tasoilla. Pääasiallisesti koulutus keskittyy II ja III-tasoille. Pitkäkestoista III-tason koulutusta on toteutettu Itä-Suomen virtuaaliyliopiston yhteisenä koulutuksena, jossa Kuopion yliopisto on toiminut koordinaattorina. Ope.fi I-tasolla on järjestetty joitakin tieto- ja viestintätekniikan perustaitoja edistäviä kursseja. Ope.fi II- tason koulutukseksi suunniteltiin yliopistojen yhteistyönä Verkko-opetuksen perusteet 3 ov -kurssi. Kurssia uudistettiin edellisen kurssin osallistujilta saadun palautteen pohjalta mm. vähentämällä teknisistä ja pedagogisista syistä ongelmallisiksi osoittautuneita videoluentoja. Kurssi oli menetelmiltään monimuotoinen sisältäen lähiluentoja, WebCT-harjoituksia, verkkotyöskentelyä, oppimistehtäviä ja oman hankkeen työstämistä WebCT-alustalle. Verkko-opetuksen perusteet - kurssin tavoitteena on antaa opettajille/muulle henkilöstölle valmiudet soveltaa tieto- ja viestintäteknologiaa omassa opetuksessaan pedagogisesti mielekkäällä tavalla. Kurssin tarkoituksena on tukea osallistujien verkko-opetuksen suunnitteluprosessia ja auttaa näkemään teknologian mandollisuudet opiskelijoiden yhteistoiminnallisessa tiedonmuodostuksessa ja oppimisessa. Yhteisesti suunniteltu koulutus toteutui kuitenkin vain Kuopiossa, jossa kurssille osallistui 12 opiskelijaa. Lisäksi Joensuussa ja Lappeenrannassa järjestettiin II-tason taitokursseja mm. WebCToppimisalustan työkaluista, nettisivujen tuottamisesta sekä kuvankäsittelystä. Ope.fi -III tasolla jatkettiin vuonna 2002 aloitettua Verkko-opetuksen asiantuntijakoulutusta, jonka laajuus on kokonaisuudessaan ov. Kuopion yliopistolla on keskeinen rooli koulutukseen kuuluvien moduuleiden suunnittelussa ja koulutuskokonaisuuden koordinoinnissa. Jokaisessa yliopistossa paikallisen opiskelijaryhmiin toimintaa tuettiin mentoroinnilla. Vuonna 2003 koulutuksessa oli mukana 4 opiskelijaa Kuopion yliopistosta, 5 opiskelijaa Joensuun yliopistosta ja 3 Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Verkko-opetuksen asiantuntijakoulutuksen tavoitteena on syventää tieto- ja viestintätekniikan

15 14 opetuskäytön osaamista ja kehittää verkko-opettajan asiantuntijuutta. Koulutuksen aikana osallistuja toteuttaa oman verkko-opetuksen kehittämishankkeen. Vuonna 2003 toteutettiin seuraavat moduulit: Verkkodidaktiset käytännöt 3 ov Sisältö: Oppimiskäsityksen muutos ja verkkopedagoginen tutkimus verkkodidaktisten käytäntöjen perustana. Moduuli rakentuu osallistujien käytännössä kohtaamista, verkkoopetukseen liittyvistä ongelmista käsin, joihin etsitään ratkaisuja eri asiantuntijaluentojen antamien virikkeiden avulla. Suoritustapa: Luennot, verkkotyöskentely, oppimistehtävät, asiantuntijapalaute. Verkot ja viestintä 2 ov Sisältö: Viestintä verkossa ja videoneuvottelussa, kirjoittaminen viestinnän välineenä, yhteistomnnlallisuus viestinnässä. Suoritustapa: Luennot, verkkotyöskentely, oppimistehtävät, video-opetustuokion suunnittelu ja toteutus, opetustuokioiden reflektointi. Loppuseminaari Itä-suomalaista opetusteknologiaa messuilla Sisältö: Oman kehittämishankkeen tvöstäminen valmiiksi ja sen esittäminen messuilla. Tuotos voi olla posteri, suullinen esitys, verkkokurssi tms. Koulutukseen voi sisällyttää myös opiskelijan itsensä valitsemia ja hänen omaa kehittymistään edistäviä taitokursseja (2-4 ov). Koulutuksen päätteeksi opiskelijat laativat portfolion, jossa he kuvaavat ja arvioivat asiantuntijuutensa kehittymistä koulutuksen aikana. Joensuun yliopistossa ja Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa järjestettiin lisäksi erityisesti videon- ja äänen tuottamiseen sekä kuvankäsittelyyn liittyviä I1I-tason taitokursseja. 1.3 Itä-suomalaista opetusteknologiaa -messut Kuopiossa järjestettiin Itä-suomalaista opetusteknologiaa -messut (ISOT-messut). Messujen vastaavana järjestäjänä toimi Kuopion yliopiston Oppimiskeskus. Muut järjestäjät olivat Joensuun yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto sekä Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Karjalan, Kajaanin, Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut. Messuille osallistui 237 esiintyjää ja kuulijaa. Messuista saatu palaute on erittäin myönteistä ja niistä on toivottu toistuvaa tapahtumaa. Messuilla esiteltiin itä-suomalaista opetusteknologian osaamista yleisluennoilla, teema- ja toimintasessioissa. Sessioiden aiheina olivat mm. verkko-opetuksen tutkimus, teknologian mandollisuudet opetuksessa, laatua prosesseihin ja ohjaukseen, hyviä käytäntöjä ja kansainvälinen verkostoituminen. Henkilöstökoulutussessiossa esiteltiin itä-suomalaiseen yhteistyöhön perustuvaa

16 15 verkko-opetuksen kolmiportaista (ope.fi I-II1 -tasot) koulutusmallia. Runsaasti kiinnostusta he-rätti Gilly Salmon workshop-aiheellaan "E-moderating & e-tivities". 1.4 Henkilöstökoulutusryhmä Osahankkeen suunnittelu- ja koordinointi vastuu on Kuopion yliopistolla. Hankkeen vastuuhenkilönä toimii Kuopion yliopiston oppimiskeskuksen johtaja Ulla Voutilainen ja henkilöstökoulutuksen suunnittelijana saakka Teija Räihä ja alkaen Ulla Ritvanen. Osahankkeen yhteistyöryhmä, henkilöstökoulutustyöryhmä kokoontui vuoden 2003 aikana säännöllisin väliajoin (13.1., 10.3., 9.6., ). Yhteisissä kokouksissa on käyty läpi koulutuksista saatuja kokemuksia ja palautetta ja ideoitu erilaisia toimintoja, joilla voidaan edistää tietoja viestintätekniikan osaamista ja verkostoitumista. Ryhmän yhteisestä työskentelystä sai alkunsa mm. erittäin onnistuneeksi tapahtumaksi osoittautuneet ISOT-messut. 1.5 Osahankkeen keskeisimmät tulokset sekä niiden hyödyntäminen laajemmin Joensuun ja Kuopion yliopiston sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteistyö henkilöstökoulutuksen kehittämiseksi ja toteuttamiseksi on ollut hyvää ja kehitystä eteenpäin vievää. Lisäksi työryhmän jäsenet ovat kouluttaneet itseään verkko-opetuksen eri osa-alueilla, joka osaltaan on edistänyt uusien koulutusnäkökulmien löytämistä ja kehittämistä. Henkilöstökoulutuksista on kerätty säännöllisesti palautetta jokaisen kurssin jälkeen. II-tason koulutuksesta kerättiin vuonna 2003 myös viivästettyä palautetta. Palautteen keskeisimpinä tuloksina voidaan todeta, että koulutusta on pidetty erittäin hyödyllisenä ja se on saanut vastaajat innostumaan verkko-opetuksesta. Verkkomateriaalin tuottaminen koettiin kuitenkin vaativaksi, jonka vuoksi lisäkoulutus ja materiaalin tuottamiseen liittyvät tukipalvelut ovatkin erittäin tarpeellisia. Jotta II-tason koulutuksessa voitaisiin ottaa paremmin huomioon yliopistojen erityispiirteet sekä madaltaa koulutukseen osallistumisen kynnystä, päätettiin II-tason koulutus järjestää ainakin toistaiseksi yliopistojen omana koulutukseni. Itä-Suomen virtuaaliyliopisto-hanke ja aiempina vuosina yhteisesti totutettu koulutus onkin nostanut paikallista osaamisen tasoa ja kouluttajana toimimisen valmiuksia, jolloin paikallinen toteutus on tullut mandolliseksi. Koulutuksen yliopistokohtaisella toteutuksen avulla voidaan paremmin tiivistää yhteyttä myös paikallisiin sisällöntuotannon tukipalveluihin. Lappeenranta ja Kuopio jatkavat edelleen yhteistyötä paikallisten koulutusten suunnittelussa ja hyödyntävät II-tason koulutusta varten laadittua verkkokurssia (Verkkoopetuksen perusteet 3 ov). I1I-tason koulutus eli Verkko-opetuksen asiantuntijakoulutus päätettiin jatkossakin järjestää yhteistyössä. I1I-tasolla resurssien yhdistäminen on mielekästä, samoin kuin näkökulman laajentaminen omasta yliopistosta alueelliseen verkostoon. Koulutuksen pilottitoteutuksesta ( ) kerätään palautetta, jonka pohjalta sen sisältöä ja toteutusta uudistetaan. Koulutus käynnistetään uudelleen toukokuussa Tällöin koulutusta tarjotaan kolmen yliopiston lisäksi myös Pohjois-Savon ammattikorkeakoulun henkilökunnalle, mikä osuus rahoitetaan ammatti-korkeakouluille suunnatun rahoituksen turvin. Verkko-opetuksen asiantuntijakoulutus tarjoaa valtakunnalliselle TieViekouluttajakoulutukselle (10 ov) alueellisen ja sisällöiltään erilaisen vaihtoehdon.

17 Henkilöstökoulutuksen määrälliset tiedot Henkilöstökoulutuksen määrällinen raportointi on esitetty taulukossa 4. Koulutus on järjestetty yhteistyössä oppimiskeskustenlopetusteknologiakeskuksen kanssa. Taulukko 4. Henkilöstökoulutus vuonna Taso (OPE.FI I- Kurssin nimi OPE.FI II) Järjestäjä Osallistujien määrä/oma yliopisto Osallistujien määrä/muu yliopisto Suoritetut opintoviikot ope.fi I Power Point perusteet LTY Ope.ti I Taulukkolaskenta -perusteet LTY ope.fi II WebCT-esittely JoY ope.fi II WebCT-työvälineet JoY ope.fi II WWW-sivujen tuottamismandollisuudet JoY Ope.fi II Frontpage JoY Ope.fi II Pdf - dokumentit JoY Ope.fi II Videoneuvottelu JoY Ope.fi II WebCT-työvälineet 0,5 ov JoY 9-4,5 Ope.fi II WWW-sivujen tekeminen Frontpageohjelmalla JoY 5-2,5 Ope.fi II Pdf - perusteet JoY Ope.fi II Effective e-moderating verkkokurssi 2,5 JoY ,5 Ope.ti II Word jatko LTY Ope.fi II PDF-perusteet LTY ope.fi II Kuvankäsittely LTY ope.fi II Veppisivut-perusteet LTY ope.fi II HTML ja WebCT LTY Ope.fi II Kotisivujen julkaiseminen LTY ope.fi II Taulukkolaskenta-jatko LTY ope.fi II Digitaalikuvaus LTY ope.fi II Tietokanta perusteet LTY ope.fi II WebCT-työpaja LTY ope.fi II Verkko-opetuksen perusteet 3 ov KuY ope.fi III Ääntä verkkosivuille JoY ope.fi III Videota verkkoon JoY ope.fi III Videota verkkoon jatkokurssi JoY ope.fi III Verkkolomakkeet JoY ope.fi III Pdf - lomakkeet ja multimedia JoY ope.fi III Multimedia - Flash LTY 5 _ - ope.fi III PDF-jatko LTY ope.fi III Veppisivut-jatko LTY ope.fi III Videoeditointi LTY ope.fi III Kuvankäsittely -jatkokurssi LTY ope.fi III Tietokanta -jatkokurssi LTY Jatkuu seuraavalla

18 Taso (OPE.FI 1- Kurssin nimi OPE.FI II) Osallistujien mää Järjestäjä rätoma yliopisto Osallistujien määrä/muu yliopisto Suoritetut opintoviikot ope.fi I1I Power Point ja multimedia LTY ope.fi III Videokuvaus ja editointi 1 ov LTY 7-7 ope.fi III Verkko-opetuksen asiantuntija ov (KuY koordinaattori): KuY ope.fi III Verkko-opetuksen filosofiset ja kulttuuriset lähtökohdat 1 ov KuY 5 10* 15 ope.fi III Verkko-opetuksen prosessit hallintaan 2 ov KuY 5 10* 20 ope.fi III Verkkodidaktiset käytännöt 3 ov KuY 4 4* 24 ope.fi III Verkot ja viestintä 2 ov KuY 3 6* 8 Itä-Suomalaista Opetusteknologiaa, ISOT-messut KuY YHTEENSÄ * JoY, LTY Budjetti ja toteutua Vuodelle 2003 henkilöstökoulutukseen budjetoitiin e, josta Joensuun yliopistolle ja Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle e/yliopisto ja Kuopion yliopistolle Joen-suun yliopistolla oli vuodelta 2002 siirtyvää rahoitusta 3 486,96 e ja Kuopion yliopistolla 1836,07 e. Henkilöstökoulutuksen menot on esitetty taulukossa 5. Taulukko 5. Henkilöstökoulutuksen menot menolajeittain ja yliopistoittain (opetusministeriön rahoitusosuus). JoY KuY LTY ajalta ajalta ajalta Yhteensä Henkilöstökulut* , , , ,37 Ostopalvelut (luentopalkkiot) 147, , , ,40 Matkakulut 253, ,97 435, ,83 Verkko-opetuksen muut kulut 2 039, ,09 301, ,21 Kulut yhteensä , , , ,81 * Osahankkeessa työskentelivät vuonna 2003 (osa- ja kokoaikaiset): - suunnittelija Katja Halmetoja, JoY, - suunnittelija Teija Räihä, KuY.

19 Yhteystiedot Osahankkeen vastuuhenkilö: Johtaja Ulla Voutilainen Kuopion yliopisto, Oppimiskeskus PL 1627, Kuopio puh. (017) Osahankkeen raportin laatija: Suunnittelija Ulla Ritvanen Kuopion yliopisto, Oppimiskeskus PL 1627, Kuopio puh. (017) Osahankkeen työryhmä vuonna 2003: KuY: Ulla Voutilainen (osahankkeen vastuuhenkilö), Anu Wulff, Teija Räihä, Sari Tervonen ja Ulla Ritvanen LTY: Annikka Nurkka, Joanna Muukkonen ja Jussi Salo JoY: Jorma Enkenberg, Katja Halmetoja ja Paula Jussila

20 19 2 SISÄLTÖTUOTANNON TUKI 2.1 Toiminta vuonna 2003 Kuluneen vuoden aikana merkittäviä ISVY:n sisältötuottajien tapaamisia olivat yhteiset seminaarit, joita järjestettiin sekä Kuopiossa, Lappeenrannassa että Joensuussa (Kolilla). Osallistujina olivat ISVY:n sisältötuotantohankkeissa toimivat verkkokurssien tekijät ja tukihenkilöt. Kanden päivän seminaareissa hankittiin uutta tietoa ja osaamista sekä vahvistettiin verkoston yhteydenpitoa. Seminaarien erityisteemoina olivat ohjaus verkossa, oppimisaihiot verkkokurssien tuottamisessa, evaluointi sekä oppimisalustat. Sisältötuotannon ja oppimishankkeitten julkaisu "Projektina verkko-oppiminen. Sisältöä ja tukea itäsuomalaisten yliopistojen yhteistyönä" (toim. Esko Kähkönen) ilmestyi vuoden vaihteessa Sitä levitettiin yhteistyötahoille ja julkaisu on myös saatavana verkkoversiona. Oppimisalustojen osalta ISVY-verkostossa selvitettiin mandollisuutta yhteisen lisenssin hankkimiseksi useiden yhteispalaverien ja keskinäisen yhteydenpidon myötä. Tämä olisi edellyttänyt kolmen yliopiston ohjelmiston sijoittamista yhteiselle palvelimelle. Hanke kaatui kuitenkin yhden osapuolen atk-keskuksen vastustukseen. Asiassa toivotaan nyt valtakunnallista koordinaatiota ja neuvotteluja Opetusministeriön taholta oppimisympäristöalustojen edustajien kanssa Iisenssihintojen kurissa pitämiseksi ja valintamandollisuuksien lisäämiseksi. Opetushankkeista matematiikka ja ympäristötekniikka olivat esillä vuosittaisessa 1TK-tapahtumassa Hämeenlinnassa. Ympäristötekniikan osahanke sai Opetusministeriön myöntämän laatupalkinnon. Teija Räihä (KuY), Sari Tervonen (KuY) ja Esko Kähkönen (JoY) pitivät konferenssissa suuren osallistujajoukon keränneen esityksen "Opettajan polku verkkokurssin tuottajaksi". Kussakin yliopistossa toimi ISVY:n rahoittamana sisältötuotannon tukihenkilö. Tehtäväkenttä tukihenkilöillä on laaja sisältäen WebCT neuvontaa, teknistä tukea ja koulutustehtäviii. ISVY on tarjonnut mandollisuuden tukipalvelujen luomiseen kolmeen yliopistoon. Opetusministeriön rahoituksen ehtyessä on selvää, että yliopistojen on huolehdittava tehtävien rahoittamisesta muilla keinoilla. Joensuun yliopistossa yhden ISVY:n tuottaman verkkokurssin käytettävyys testattiin Opetusteknologiakeskuksen Virtuaaliympäristöjen tutkimuslaboratoriossa. Verkostosopimuksia valmisteli vuoden aikana eri hankkeitten kanssa ISVY:n osatoiminen koordinaattori, varatuomari Paula Jussila. Yleisesti ottaen ilmapiiri ja keskinäinen yhteistyö oli hyvällä tasolla, mutta parin kurssintekijän määräaikaiset henkilökohtaiset tekijänoikeussopimukset yliopistonsa kanssa vaikeuttivat verkostosopimuksen laatimista. Huhtikuun alussa järjestettiin Joensuussa ISVY-seminaari EU-rahoituksen hakemiseksi. Tavoitteena oli käynnistää EU-rahoitushaku ISVY-hankkcen laajentamiseksi ulkomaisten toimijoitten kanssa. Alun laaja kiinnostus tyrehtyi kuitenkin mm. hankkeen vaativaan valmistelutyön vuoksi. ISVYkoordinaatio kantoi päävastuun hankevalmistelusta ja yhdessä Joensuun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa jätettiin vuoden loppupuolella Tempus-rahoitushakemus koskien tietojenkäsittelytieteen approbatur -opintojen suunnittelua, toteuttamista ja arviointia Uzbekistanissa, Kazakhstanissa ja Kirgistanissa.

21 20 Virtuaaliyliopiston kehittämisen kannalta avainkysymys on sisältötuotannon resurssi ja osaava henkilöstö. Tällä hetkellä toiminta on edelleen liian satunnaista ja pienimuotoista ja osittain määrällistä tuottamista laadun kustannuksella. ISVY:llä on hyvät yhteydet ja yhteistyötä alan suurten ja tunnustettujen toimijoitten Open Universityn ja Fern-Uni Hagenin kanssa.vaikka Suomen oloissa ei vastaaviin tuottamistapoihin ja laadukkuuteen päästäisi pienen käyttäjämiiärän vuoksi, olisi kuitenkin tietoisesti kehitettävä ja resursoitava laadukasta verkkokurssien tuottamista. 2.2 Budjetti ja toteutua Sisältötuotannon tukeen vuodelle 2003 budjetoitiin e, josta kohdennettiin sisältötuotannon tukihenkilöiden palkkaukseen e/yliopisto ja yhteisiin sisältötuotannon seminaareihin e. Sisältötuotannon menot on esitetty taulukossa 6. Taulukko 6. Sisältötuotannon menot menolajeittain ja yliopistoittain (Opetusministeriön rahoitusosuus). JoY KuY LTY Yhteiset Yhteensä ajalta ajalta ajalta ajalta Henkilöstökulut , , ,00 0, ,76 Matkakulut 592, ,22 580, , ,92 Ostopalvelut (koulutuspalkkiot) 0,00 0,00 0, , ,68 Tilavuokrat 0,00 0,00 0,00 380,00 380,00 Muut kulut 611, , , , ,46 Kulut yhteensä , , , , ,82 * Osahankkeessa työskentelivät vuonna 2003 (osa- ja kokoaikaiset): - suunnittelija Ismo Järvinen, JoY - suunnittelija Katja Halmetoja, JoY - suunnittelija, varajohtaja Sari Tervonen, KuY - suunnittelija Sami Jokelainen, LTY. 2.3 Yhteystiedot Osahankkeen vastuuhenkilö ja raportin laatija: Kehitysjohtaja Esko Kähkönen Joensuun yliopisto Osahankkeen työryhmä vuonna 2003 KuY: suunnittelija Sari Tervonen LTY: suunnittelija Sami Jokelainen, suunnittelija Joanna Muukkonen, suunnittelija Hanna Ruokoniemi JoY: kehitysjohtaja Esko Kähkönen (hankkeen vastuuhenkilö), suunnittelija Ismo Järvinen, suunnittelija Katja Halmetoja

22 21 3 TUTKIMUS 3.1 Toiminta vuonna 2003 ISVY:n tutkimusverkoston seminaari pidettiin Kuopiossa, jossa esiteltiin tutkijoitten töitten tuloksia. Verkostossa on ollut ISVY:n toiminnan aikana mukana parikymmentä tutkijaa, jotka ovat julkaisseet ISVY:n tukemana verkko-oppimiseen kehittämistyöhön liittyviä artikkeleita ja opinnäytetöitä (ks. kappale 3.4). Vuoden aikana ilmestyi tutkimusjulkaisu "Tutkimuksen tuella verkko-oppimiseen" (toim. Esko Kähkönen). Julkaisussa esitellään tutkijaverkoston työn tuloksia, 11 artikkelia 19 kirjoittajalta. ISVY:n vuoden 2003 teemallisessa tutkimushankkeessa tarkasteltiin verkko-oppimista eri näkökulmista. ISVY:n varoin pystyttiin takaamaan neljän kuukauden tutkimusjakso kolmelle tutkijalle, yksi kustakin yliopistosta. Lappeenrannan teknillisen yliopiston pääasiallisella tuella lisäksi hankkeessa oli lisäksi yksi tutkija samanlaisella tutkimusjaksolla. ISVY:n kehitysjohtaja Esko Kähkönen ja projektikoordinaattori Kirsi Karjalainen vastasivat lisäksi yhdestä tutkimus-tehtävästä. Kehitysjohtaja Esko Kähkösen johdolla säännöllisesti kokoontuneeseen tutkimus-ryhmään kuuluvat KT Raimo Silkelä (JoY), KM Joanna Muukkonen (LTY), KTM Tiina Ojala (LTY), TtM Säde Pirttimäki (KuY) ja KM Kirsi Karjalainen (JoY). Hankkeen tutkimusjulkaisu valmistuu alkuvuodesta Tuloksia on alustavasti esitelty ISOT (Itäsuomalaista opetusteknologiaa) -tapahtumassa Kuopiossa. Prof. Gilly Salmon Open University Business Schoolista (UK) oli ISVY:n tutkimusryhmän vieraana Joensuussa marraskuussa. Yhteistyötä on tarkoitus tehdä sekä tutkimuksessa että verkko-opetuksen kehittämisessä jatkossakin. ISVY:n tutkimustoiminta oli järjestämässä kansainvälistä opetusteknologian kontekstuaalisuuskysymyksiin liittyvää konferenssia Joensuussa syyskuussa. Terrorismin ja sarsin pelko vaikutti osanottajamäärään kielteisesti, mutta osallistujia oli silti 10 maasta ja arvokkaita yhteistyösuhteita syntyi ja voitiin vaalia. Konferenssissa oli myös esityksiä jokaisesta kolmesta ISVY-yliopistosta. Keväällä ilmestyi edellisen vuoden vastaavan konferenssin julkaisu, jonka toimittajana oli Esko Kähkönen. Hän vastasi myös elokuussa 2003 pidetyn kansainvälisen opetusteknologian kesäkoulun viisipiiiväisen työpajan vetämisestä ja opetuksesta. Työpajaan osallistui 12 jatkokoulutettavaa kuudesta maasta. Kesäkoulu palvelee ISVY:n tutkijaverkoston vahvistumista. Sekä kesäkoulu että konferenssi pystyttiin toteuttamaan osallistumismaksuilla, konferenssilla oli lisäksi Suomen Akatemian taloudellista tukea. 3.2 Budjetti ja toteutua Tutkimukseen budjetoitiin e vuodelle Tästä summasta kohdennettiin tutkijoiden palkkaukseen kullekin yliopistolle e ja ISVY:n yhteisiin tutkimusseminaareihin ja tutkimuksen valmistelu- ja konferenssimatkoihin e. Menot on esitetty taulukossa 7.

23 22 Taulukko 7. Tutkimuksen menot menolajeittain ja yliopistoittain (opetusministeriön rahoitusosuus). JoY ajalta KuY ajalta LTY ajalta Yhteiset ajalta Yhteensä Henkilöstökulut* , , ,78 688, ,91 Matkakulut 0,00 0,00 58, , ,65 Apurahat 0,00 233,47 0,00 0,00 233,47 Tilavuokrat 0,00 0,00 0,00 82,(x) 82,00 Muut kulut 0, ,00 150, , ,43 Toteutuma yhteensä , , , , ,46 Tutkijat (4 kk/tutkija): - yliassistentti Raimo Silkelä, JoY - tutkija Säde Pirttimäki, KuY - tutkija Joanna Muukkonen, LTY. 3.3 Yhteystiedot Osahankkeen vastuuhenkilö ja raportin laatija: Kehitysjohtaja Esko Kähkönen Joensuun yliopisto Osahankkeen tiimi vuonna 2003: KuY: professori Martti Penttonen, professori Kerttu Tossavainen, professori Hannele Turunen, suunnittelija Anu Wulff ( asti) LTY: vastaava suunnittelija Annikka Nurkka JoY: kehitysjohtaja Esko Kähkönen (hankkeen vastuuhenkilö), professori Päivi Atjonen, professori Jorma Enkenberg, professori Malja Kallonen-Rönkkö, professori Erkki Sutinen 3.4 Julkaisuja Seuraavassa on listattu Itä-Suomen virtuaaliyliopiston tutkijaverkoston toiminnassa syntyneitä ja tuettuja tutkimuksia: Haataja, A., Suhonen, J., Sutinen, E. & Torvinen, S High School Students Learning Computer Science over the Web. Julkaisussa: Interactive Multimedia Electronic Journal of Computer-Enhanced Learning (IMEJ) 3(2). Karjalainen, K. & Kähkönen, E Hyvään tuottamiseen ja oppimiseen - Verkkooppimisen kehittäjät tavoitteita toteuttamassa. Teoksessa: Kähkönen, E. (toim.) Projektina verkko-oppiminen. Sisältöä ja tukea itäsuomalaisten yliopistojen yhteistyönä. Joensuun yliopisto, Opetusteknologiakeskuksen selosteita N:o 3.

24 23 Karjalainen, K. & Kähkönen, E Tcaching or producing? Orientation and Motivation of Virtual University Team in the Devclopment of Web Courses. E-learn 2002, World Conference on E-learning in Corporate, Government, Healthcare & Higher Education, Montreal. Karjalainen, Kristiina Verkko-opetus - opettajan työkalu vai painajainen. Teoksessa: Kähkönen, E. (toim.) Tutkimuksen tuella verkko-oppimiseen. Joensuun yliopisto, Opetusteknologiakeskuksen selosteita N:o 5. Koikkalainen, K Opintojen tukirakenteiden ja oppimista mittaavien testausmenetelmien kehittäminen oppimisympäristössä. Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu, Energiatekniikan osasto, Report EN D-75. Koikkalainen, K Uudet tekniikan ympäristötekniikan verkko-opetuksen kehittämisessä. Teoksessa: Kähkönen, E. (toim.) Tutkimuksen tuella verkko-oppimiseen. Joensuun yliopisto, Opetusteknologiakeskuksen selosteita N:o 5. Kröger, T Käsityön verkko-oppimateriaalien moninaisuus "Käspaikka" verkkosivustossa. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja N:o Väitöskirja. Tutkijalla Itä-Suomen virtuaaliyliopiston apuraha Kähkönen, E Monitieteisyyttä ja oppimisen prosesseja opetusteknologian käytön tutkimukseen. Teoksessa: Kähkönen, E. (toim.) Tutkimuksen tuella verkko-oppimiseen. Joensuun yliopisto, Opetusteknologiakeskuksen selosteita N:o 5. Kärnä-Lin Eija (2002). "Ympäristö toimi ja keskustelu virisi". Opiskelijoiden ja ohjaavien opettajien kokemuksia erityisluokkaharjoittelun verkko-ohjauksesta. Teoksessa M. Kuorelahti & T. Saloviita T. Erityiskasvatus ja Integraatio. Juhlakirja: Prof Sakari Moberg 60 v. (s ). Research Reports N:o 74. Jyväskylä: Jyväskylän Ylopisto, Erityispedagogiikan laitos. Lehtola, H Vuorovaikutteiset matemaattiset animaatiot käsitteiden oppimisessa. - Pro gradu -tutkielma. Tekijällä Itä-Suomen virtuaaliyliopiston apuraha kesällä Meisalo, V., Sutinen, E. & Torvinen, S How to improve a virtual programming course?. The 32nd ASEE/IEEE Frontiers in Education Conference, FIE 2002, November 6-9, 2002, Boston, MA, USA. Meisalo, V., Sutinen, E. & Torvinen, S., Choosing appropriate methods for evaluating and improving the learning process in distance programming courses. The 33rd ASEE/IEEE Frontiers in Education Conference (FIE2003), November 5-8, 2003, Boulder, CO, USA. Pesonen, M., Ehmke, T. & Wönscher, T Verbaalisen, symbolimuotoisen ja kuvallisen esitystavan soveltaminen matemaattisten peruskäsitteiden opiskeluun vuorovaikutteisessa etäoppimateriaalissa. Teoksessa: Kähkönen, E. (toim.) Tutkimuksen tuella verkkooppimiseen. Joensuun yliopisto, Opetusteknologiakeskuksen selosteita N:o 5. Räihä, T., Tossavainen, K., Turunen, H. & Enkenberg, J Verkko-oppimisympäristö ja Internet ravitsemusterveysopetuksessa ja oppimisessa - ensimmäisen vuoden käyttö-

25 24 kokemuksia. Teoksessa: Kähkönen, E. (toim.) Tutkimuksen tuella verkko-oppimiseen. Joensuun yliopisto, Opetusteknologiakeskuksen selosteita N:o 5. Saaranen, T., Tossavainen, K. & Turunen, H Työterveyshoitajien verkostokoulutus WebCT-verkko-oppimisympäristöä hyödyntäen - opiskelun ja työelämän kiiytäntöjen integroituminen. Teoksessa: Kähkönen, E. (toim.) Tutkimuksen tuella verkko-oppimiseen. Joensuun yliopisto, Opetusteknologiakeskuksen selosteita N:o 5. Saarti, J Informaatiolukutaidot osana virtuaaliyliopisto-opiskelua: opettajien käsityksiä. Teoksessa: Kähkönen, E. (toim.) Tutkimuksen tuella verkko-oppimiseen. Joensuun yliopisto, Opetusteknologiakeskuksen selosteita N:o 5. Saastamoinen, K. & Torikka, L Käytettävyystutkimuksellako toimivammat wwwsivut? Tutkimuksen lähtökohtia, toteutus ja hyödyt. Teoksessa: Kähkönen, E. (toim.) Tutkimuksen tuella verkko-oppimiseen. Joensuun yliopisto, Opetusteknologiakeskuksen selosteita N:o 5. Silkelä, R Verkkokurssin suunnittelu didaktisena prosessina. Teoksessa: Kähkönen, E. (toim.) Projektina verkko-oppiminen. Sisältöä ja tukea itäsuomalaisten yliopistojen yhteistyönä. Joensuun yliopisto, Opetusteknologiakeskuksen selosteita N:o 3. Silkelä, R Verkko-opiskelun ja oppimisen mielekkyys ja merkityksellisyys. Teoksessa: Kähkönen, E. (toim.) Tutkimuksen tuella verkko-oppimiseen. Joensuun yliopisto, Opetusteknologiakeskuksen selosteita N:o 5. Suhonen, J. & Sutinen E Portfolio-Based Analysis in Developing Tool for a Web- Based Programming Project Course. Proceedings of the IASTED International Conference on Computers and Advanced Technology in Education (CATE 2003), Rhodes, Greece, June 30 - July 2, ACTA Press. Voracek, J Different Aspects of Virtual Education: Personal Experience and Conclusions. Teoksessa: Kähkönen, E. (toim.) Tutkimuksen tuella verkko-oppimiseen. Joensuun yliopisto, Opetusteknologiakeskuksen selosteita N:o 5. Meneillään olevat tutkimushankkeet (julkaistaan kansallisessa tai kansainvälisessä julkaisusarjassa vuonna 2004): Kirsi Karjalainen ja Esko Kähkönen: Verkkokurssin tuottaminen ja hyvän oppimisen ideaalit. Joanna Muukkonen: Verkko-opetus organisaation strategiansa ja puheissa tuotettuna käytäntönä. Tiina Ojala: Verkkokurssien vaatimat resurssit ja niistä aiheutuvat kustannukset yliopistoopetuksessa. Säde Pirttimäki: Yliopisto-opettajan kohtaamat pedagogiset haasteet verkko-opetuksessa. Raimo Silkelä: Opiskelun ja oppimisen mielekkyys ja oppimisen tyylit Itä-Suomen virtuaaliyliopiston verkkokursseilla.

26 25 4 OPETUSHANKKEET Vuonna 2003 ISVY:ssä toimi ympäristötekniikan, sovelletun matematiikan ja tilastomatematiikan sekä tietojenkäsittelytieteen opetushankkeet. Kauppatieteen osahankkeelle ei budjetoitu vuodelle 2003, mutta osahankkeella oli siirtyvää rahoitusta vuodelta Sen turvin kehitettiin vuonna 2002 tuotettuja verkko-opintojaksoja edelleen sekä sisällöllisesti että rakenteellisesti. Lisäksi Lappeenrannassa toteutettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2002 tuotettu Yrityksen strategiaprosessi - kurssi. Kurssin jälkeen opintojaksosta tehtiin yksityiskohtainen opiskelija-arviointi yhdessä oppimiskeskuksen kanssa. Saatuja tuloksia hyödynnetään, kun kurssi toteutetaan seuraavan kerran alkuvuodesta Joensuun ja Kuopion yliopistot toteuttivat yhteistyönä rahoituksen oppiaineeseen liittyvän verkkokurssin. 4.1 Ympäristötekniikka Hankkeen tausta Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LTY) ympäristötekniikan laboratorio, Joensuun yliopiston biologian laitoksen ja julkisoikeuden laitoksen ympäristöoikeuden opetuskokonaisuus sekä Kuopion yliopiston ympäristötieteen koulutusohjelma toteuttavat yhdessä diplomi-insinöörin tutkintoon tähtäävän ympäristötekniikan koulutusohjelman. Koulutusohjelmaan osallistuville yliopistoilla on kaikilla omat painopistealueensa, joten opiskelijoilta koulutusohjelma edellyttää opiskelupaikkakunnan vaihtamista ainakin jossain vaiheessa opintoja. Opiskelutahti vaihtelee kuitenkin merkittävästi eri opiskelijoiden välillä. Tästä syystä koulutuksen joustavuuden takaamiseksi nämä opintojaksot on järjestettävä verkko-opetuksena Keskeisimmät tulokset ja miten niitä voisi hyödyntää laajemmin Vuoden 2003 aikana LTY on tuottanut verkko-oppimisympäristöt ympäristötekniikan perusteet ja päästökaupan hallinta -opintojaksoille sekä rakennusten LVI-tekniikan perusopintojaksolle. Näistä viimeksi mainittua ei tosin ehditä saada valmiiksi vuoden 2003 aikana. Lisäksi ympäristövahinkojen verkko-oppimisympäristö on saatu hyvälle alulle videoimalla luentoja ja tekemällä niistä etäopiskelua helpottavia kysymys-vastaus -paketteja. Tuotanto- ja palveluprosessien, ympäristöjohtamisen ja nestemäisten päästöjen hallinnan -verkko-oppimisympäristöjä on edelleen kehitetty, koska niiden roolia opintojakson opetuksessa haluttiin lisätä opetuksen tehostamiseksi. Yksi merkittävimmistä vuoden 2003 tuotoksista on verkkoon tuotettu ilmoittautumispohja, jonka avulla opiskelijat voivat varata seminaarityöaiheen, ilmoittautua harjoitustyöryhmiin tai suullisiin kuulusteluihin. Ilmoittautumispohjan avulla etäopiskelijat ovat tasa-arvoisessa asemassa esimerkiksi seminaarityöaiheita varattaessa. Verkko-opetuksen tehokkuutta on myös pyritty lisäämään animaatioesityksiä tuottamalla. Vuoden aikana olemme tehneet animaatioesitykset sekä päästöjen hallinnan että ilmastointitekniikan laboratoriolaitteistostamme. Niiden avulla pystytään esittämään monimutkainenkin kokonaisuus helposti ymmärrettävällä tavalla ja siten laboratoriossa tapahtuva tutkimustyö voidaan tuoda lähemmäksi opetusta.

ITÄ-SUOMEN VIRTUAALIYLIOPISTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

ITÄ-SUOMEN VIRTUAALIYLIOPISTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 ITÄ-SUOMEN VIRTUAALIYLIOPISTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Yleiskatsaus Itä-Suomen virtuaaliyliopisto (ISVY) on Joensuun yliopiston, Kuopion yliopiston ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteishanke,

Lisätiedot

Malleja tvt:n opetuskäytön koulutuksista Itä-Suomessa ja Kuopiossa

Malleja tvt:n opetuskäytön koulutuksista Itä-Suomessa ja Kuopiossa Malleja tvt:n opetuskäytön koulutuksista Itä-Suomessa ja Kuopiossa VY- päivät 22.-23.3.05 Ulla Ritvanen Kuopion yliopisto / Oppimiskeskus Esityksen sisältö Hankkeen esittely Koulutusten suunnittelu ja

Lisätiedot

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Viisi opintoviikkoa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä vuodesta 2000 lähtien http://ok.helsinki.fi/opefi Pauliina Kupila ja Mari Jussila Opetusteknologiakeskus

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN VIRTUAALIYLIOPISTON TOIMINTA VUOSINA

ITÄ-SUOMEN VIRTUAALIYLIOPISTON TOIMINTA VUOSINA Opetusteknologiakeskus ITÄ-SUOMEN VIRTUAALIYLIOPISTON TOIMINTA VUOSINA 2001-2004 Postiosoite: Katuosoite: Puhelin Fax PL 111 Tiedepuisto 013 251 111 (keskus) (013) 251 2813 80101 JOENSUU Länsikatu 15 e-mail:

Lisätiedot

Itä-Suomen Virtuaaliyliopistohanke RAPORTTI OPETUSMINISTERIÖLLE 2002

Itä-Suomen Virtuaaliyliopistohanke RAPORTTI OPETUSMINISTERIÖLLE 2002 1 Itä-Suomen Virtuaaliyliopistohanke RAPORTTI OPETUSMINISTERIÖLLE 2002 1. Hankkeen nimi ja kuvaus ydinsisällöstä Joensuun yliopiston, Kuopion yliopiston ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 2002

TOIMINTAKERTOMUS 1 2002 ITÄ-SUOMEN VIRTUAALIYLIOPISTO TOIMINTAKERTOMUS 1 2002 Käsitelty ohjausryhmän kokouksessa 14.1.2003 Hyväksytty johtoryhmässä tammikuussa 2003 1 Toimintakertomukseen sisältyviin talouslukuihin ei ole vielä

Lisätiedot

valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II

valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II ti 22.3.2005 klo 14.00-16.00 ke 23.3.2005 klo 14.15-16.15 Työseminaarin

Lisätiedot

eosaajan taidot -hanke HAMK/eLearning Centre

eosaajan taidot -hanke HAMK/eLearning Centre 1 eosaajan taidot -hanke HAMK/eLearning Centre 2 Hankkeesta lyhyesti Projekti on Hämeen ammattikorkeakoulun hallinnoima (HAMK) ja Etelä-Suomen lääninhallituksen rahoittama ESR-hanke. Projekti aloitettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2004

TOIMINTAKERTOMUS 2004 JOENSUUN YLIOPISTO OPETUSTEKNOLOGIAKESKUS Virtuaaliyliopistohankkeiden vuoden 2004 toiminnan raportointi 1. Yliopistojen yhteishankkeet I T Ä S U O M E N V I R T U A A L I Y L I O P I S T O TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

Verkko-opetuksen laadusta TieVie-koulutus, Helsinki Annikka Nurkka, LTY

Verkko-opetuksen laadusta TieVie-koulutus, Helsinki Annikka Nurkka, LTY Verkko-opetuksen laadusta TieVie-koulutus, Helsinki 29.10.2004 Annikka Nurkka, LTY Helsingin yliopisto Kuopion yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Alustuksen sisältö Miksi verkko-opetuksen laadunhallinta

Lisätiedot

Verkko-opetuksen laadunhallinta ja - laatupalvelu -hanke

Verkko-opetuksen laadunhallinta ja - laatupalvelu -hanke Verkko-opetuksen laadunhallinta ja - laatupalvelu -hanke 2004-2007 Helsingin yliopisto Kuopion yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto VirtuaaliAMK-seminaari 11.11. 2004 Ulla Ritvanen, Kuopion yliopisto

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen

Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Torus-verkosto www.torus.oulu.fi Oulun yliopisto Historian laitos suunnittelija & koordinaattori Anita Honkala anita.honkala@oulu.fi Mikä

Lisätiedot

INTENSIIVIKURSSIN HYÖDYT KORKEAKOULULLE

INTENSIIVIKURSSIN HYÖDYT KORKEAKOULULLE LEVÓN-INSTITUUTTI INTENSIIVIKURSSIN HYÖDYT KORKEAKOULULLE Miia Mäntylä 22.5.2012 Selvityksen taustaa ja menetelmiä CIMOn tilauksesta Toteutettiin 11/2011 3/2012 Toteuttajana Vaasan yliopisto, Levón-instituutti

Lisätiedot

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus 2.10. 2007 Ohjelma 13.15-13.25 Tervetuloa ja tavoite 13.25 YPE opintojen esittely 13.40 TVT 8 op opintojen esittely 13.55 Koulutusten kytkennät ja suorittamismallit

Lisätiedot

Verkko opettajan palveluksessa: alueen verkko-opetushankkeiden info koulutus- ja tukipalveluista

Verkko opettajan palveluksessa: alueen verkko-opetushankkeiden info koulutus- ja tukipalveluista Verkko opettajan palveluksessa: alueen verkko-opetushankkeiden info koulutus- ja tukipalveluista Yläkoulujen VESO-päivä 18.11.2006, Kouvola KymiPro/ Osku Kiri & Pohjois-Kymenlaakson etäopetushanke/ Maria

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Strategian toimeenpano Janne Sariola

Strategian toimeenpano Janne Sariola Strategian toimeenpano 23.11.2001 Janne Sariola Teemat Toimeenpano: Mitkä toiminta-alueet alueet valitaan? Vaihtoehtoisia toimintoja kuinka tvt-opetuskäytön kehittäminen organisoituu? Mahdollisuuksia kehittämistyöhön

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä

Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä Ideapaperi työryhmän työskentelystä Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.2005 Jyväskylän

Lisätiedot

PROJEKTIN LOPPURAPORTTI

PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Turun ammattikorkeakoulu, TYT:n Innovointiraha 2012 LOPPURAPORTTI Projektin nimi Monialaiset tutkimuspajat pvm 20.12.2012 1 (7) PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Monialaiset tutkimuspajat Tekniikka, ympäristö ja

Lisätiedot

Verkko-opettaminen, vuosien kokemuksia monen ammattikorkeakoulun Tietieyhteistyön

Verkko-opettaminen, vuosien kokemuksia monen ammattikorkeakoulun Tietieyhteistyön Verkko-opettaminen, vuosien kokemuksia monen ammattikorkeakoulun Tietieyhteistyön verkkokursseilta Eija Kalliala sähköposti: eija.kalliala@helia.fi kotisivu: http://myy.helia.fi/~kalei Tietie-yhteistyö

Lisätiedot

VERKKO OPISKELUN MITOITUS YMMÄRTÄVÄN OPPIMISEN MAHDOLLISTAJANA

VERKKO OPISKELUN MITOITUS YMMÄRTÄVÄN OPPIMISEN MAHDOLLISTAJANA VERKKO OPISKELUN MITOITUS YMMÄRTÄVÄN OPPIMISEN MAHDOLLISTAJANA 31.10.2007 Kirsi Keskisärkkä ja Tomi Kontio Yhteistyöhanke Kuopion yliopisto, Turun yliopisto ja Tritonia oppimiskeskus (Vaasan yliopisto,

Lisätiedot

Verkko-opetuksen laadun arvioinnin kehittäminen Kuopion yliopiston Avoimessa yliopistossa. 12.10.2006 Tiina Pyrstöjärvi

Verkko-opetuksen laadun arvioinnin kehittäminen Kuopion yliopiston Avoimessa yliopistossa. 12.10.2006 Tiina Pyrstöjärvi Verkko-opetuksen laadun arvioinnin kehittäminen Kuopion yliopiston Avoimessa yliopistossa 12.10.2006 Tiina Pyrstöjärvi Pilotin tavoitteena edistää opiskelijan oppimista verkko-opetuksen laadunhallintaa

Lisätiedot

Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Tietotekniikka oppiaineeksi peruskouluun Ralph-Johan Back Imped Åbo Akademi & Turun yliopisto 18. maaliskuuta 2010 Taustaa Tietojenkäsittelytieteen professori, Åbo

Lisätiedot

Trialogisen oppimisen suunnitteluperiaatteet

Trialogisen oppimisen suunnitteluperiaatteet Trialogisen oppimisen suunnitteluperiaatteet Tekijät: Hanni Muukkonen, Minna Lakkala, Liisa Ilomäki ja Sami Paavola, Helsingin yliopisto 1 Suunnitteluperiaatteet trialogisen oppimisen pedagogiikalle 1.

Lisätiedot

It-Peda - verkosto TieVie - Turku. Lauri.Saarinen

It-Peda - verkosto TieVie - Turku. Lauri.Saarinen It-Peda - verkosto 6.9.2002 TieVie - Turku Lauri.Saarinen Lauri.Saarinen@hkkk.fi Mikä IT-Peda? IT-Peda -verkosto on Suomen yliopistojen opetusteknologiayksikköjen (tai vastaavien) verkosto, joka on aloittanut

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämän tieto- ja viestintätekniikan oppikirjan ensimmäinen versio (1. painos) syntyi vuonna 2006 Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle tekemäni pro gradu -tutkielmani yhteydessä. Tutkimuksessani

Lisätiedot

Tieto kasvaa verkossa, verkkokoulutuksen laaduntekijät - Itä-Suomi. VirtuaaliAMK seminaari, Mikkeli 11.11.2004 Jari Uimonen

Tieto kasvaa verkossa, verkkokoulutuksen laaduntekijät - Itä-Suomi. VirtuaaliAMK seminaari, Mikkeli 11.11.2004 Jari Uimonen Tieto kasvaa verkossa, verkkokoulutuksen laaduntekijät - Itä-Suomi VirtuaaliAMK seminaari, Mikkeli 11.11.2004 Jari Uimonen Sisältö Virtuaaliammattikorkeakoulu Tieto kasvaa verkossa hanke epeda-hanke 2

Lisätiedot

Teemat. Osaamisen kohottaminen

Teemat. Osaamisen kohottaminen Teemat Strategian toimeenpano 23.11.2001 Toimeenpano: Mitkä toiminta-alueet valitaan? Vaihtoehtoisia toimintoja kuinka tvt-opetuskäytön kehittäminen organisoituu? kehittämistyöhön Keskustelua JANNE SARIOLA

Lisätiedot

Ylempien amk-tutkintojen toteuttaminen verkossa

Ylempien amk-tutkintojen toteuttaminen verkossa Ylempien amk-tutkintojen toteuttaminen verkossa Heli Mattila Ylemmät amk-tutkinnot Samkissa Business Management and Entrepreneurship (BME) Automaatioteknologia Hyvinvointiteknologia Kuntoutus (Turkuamkin

Lisätiedot

Uuden sukupolven verkko-oppimisratkaisut 15.2.2012 Jussi Hurskainen

Uuden sukupolven verkko-oppimisratkaisut 15.2.2012 Jussi Hurskainen Uuden sukupolven verkko-oppimisratkaisut 15.2.2012 Jussi Hurskainen Arcusys Oy Toimivan johdon omistama tietotekniikan palveluyritys Perustettu vuonna 2003 Henkilöstö 48 ohjelmistoalan ammattilaista Asiakkaina

Lisätiedot

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä 1 HY/ Päivitetty 19.4.2017 Lehtori Pirkko Raudaskosken opetusura yliopistossa Opettajanurani käynnistyi yliopistossa toimiessani syyslukukausina 1992 ja 1995 Kasvatustieteen laitoksella aikuiskasvatustieteen

Lisätiedot

TULOKSET JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET

TULOKSET JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET Liiketalouden saumaton urapolku aikuisoppijoille 1.10.2009 30.4.2012 TULOKSET JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET Seija Karjalainen Hanketiedot Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Kainuun ammattiopiston yhteishanke Budjetti

Lisätiedot

Tieteiden ja teknologian historian verkkoopetushanke:

Tieteiden ja teknologian historian verkkoopetushanke: Tieteiden ja teknologian historian verkkoopetushanke: Torus www.torus.oulu.fi Oulun yliopisto koordinaattori & verkko-opettaja Anita Honkala Taustatietoja monitieteinen yhdeksän yliopiston verkosto: OY,

Lisätiedot

Oppimateriaaliin perehtyminen. Oleellisen tiedon omaksuminen. Kurssitovereiden tuotoksiin, ajatteluun perehtyminen

Oppimateriaaliin perehtyminen. Oleellisen tiedon omaksuminen. Kurssitovereiden tuotoksiin, ajatteluun perehtyminen Hyvä opettaja, Verkko-opintojen mitoituskehikko on verkko-opetuksen suunnittelun työväline. Kehikon avulla voit suunnitella verkkoopetustasi siten, että opiskelijalle jää opintojaksolla aikaa ymmärtävään

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämä tieto- ja viestintätekniikan oppikirja on päivitetty versio vuonna 2007 julkaisemastani Tieto- ja viestintätekniikka -oppikirjasta. Päivityksessä kirjan sisällöt on ajantasaistettu ja samalla

Lisätiedot

Verkkokurssin suunnitteluprosessi

Verkkokurssin suunnitteluprosessi Verkkokurssin suunnitteluprosessi Koulutusteknologian perusopinnot, Designing e-learning Essi Vuopala, yliopisto-opettaja Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikkö(let) http://let.oulu.fi Verkkokurssin

Lisätiedot

Yliopisto-opettaja verkossa taidot puntarissa

Yliopisto-opettaja verkossa taidot puntarissa Yliopisto-opettaja verkossa taidot puntarissa SVY:n opettajien palvelukokonaisuutta varten syksyllä 2002 tehdyn tutkimus- ja selvitysprojektin tuloksia ITK 03 Areena 10.4.2003 klo 12.30 Anne Nevgi & Annukka

Lisätiedot

Sähköinen matematiikan ja ohjelmoinnin opintopolku alakoulusta yliopistoon. Mikko Lujasmaa, Salon lukio Mikko-Jussi Laakso, Turun yliopisto

Sähköinen matematiikan ja ohjelmoinnin opintopolku alakoulusta yliopistoon. Mikko Lujasmaa, Salon lukio Mikko-Jussi Laakso, Turun yliopisto Sähköinen matematiikan ja ohjelmoinnin opintopolku alakoulusta yliopistoon Lukion ohjelmointi v 2.0 monipuolisilla automaattisesti arvioiduilla tehtävillä Mikko Lujasmaa, Salon lukio Mikko-Jussi Laakso,

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi Helsingin yliopiston opintoasiainneuvosto on 22.5.2017 päättänyt seuraavaa opetustaidon arvioinnista: Opetustaito arvioidaan Helsingin

Lisätiedot

Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta

Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Niina Oikarinen niina.oikarinen@oulu.fi Alustuksen aiheet Kehittämishanke

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi 22.5.2017/ONE Opetustaito arvioidaan Helsingin yliopistossa opetus- ja tutkimustehtäviä täytettäessä ja dosentuuria haettaessa. Opetustaidon arvioinnissa kiinnitetään

Lisätiedot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne

Lisätiedot

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,

Lisätiedot

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT Tiedekunta Laitos Yksikkö Taso (kandidaatti, maisteri, jatkoopinnot) Moduuli Kurssikoodi

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Maija Mikkilä 26.7.2012 1 Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Toteuttajaverkosto: Kotka Hamina Pyhtää Virolahti-Miehikkälä Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Sivu 1/7 Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Diaarinumero: 51/575/2016 1. PERUSTIEDOT Hakija (koulutuksen järjestäjä) Hakijan virallinen sähköpostiosoite

Lisätiedot

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön

Lisätiedot

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Opiskelijoiden kokemuksia oppimisesta ITK 2010 seminaari; Hämeenlinna Soile Bergström Opintojakson esittely

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU OPETUKSEN VIRTUAALITUOTANNON PROSESSIMALLIT JA HYVÄT KÄYTÄNTEET ITK-08 Jussi Tapio Kuosa 18.4.2008 Monimuotokurssien kehitystyö vuosina 2004-2007 Millaisia prosesseja

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Muotoiluinstituutti Uusi valokuva -erikoistumisopinnot Opinto-opas 2006-2007 UUSI VALOKUVA -ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 1.1 Valkeakoski-opiston tietostrateginen visio...1 2 NYKYTILA JA TAVOITE...1 2.1 Tekniset valmiudet...1 2.1.1 Tavoite...1 2.2 Henkilökunnan

Lisätiedot

Verkkokeskustelulla tuettu massaluento

Verkkokeskustelulla tuettu massaluento Verkkokeskustelulla tuettu massaluento Jari Ojala Jyväskylän yliopisto, Historian laitos TieVie-koulutuksen seminaari 16.1.2003 Jyväskylä Lähtökohtia Johdatus historiatieteeseen - historian perusopintojen

Lisätiedot

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Case Sosiaali/Terveyshallintotieteen aineopinnot 35 op Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate; suunnittelija TtM Ulla

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKOULUTUSTA TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN EDISTÄMISEEN YLIOPISTO- OPETUKSESSA

HENKILÖSTÖKOULUTUSTA TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN EDISTÄMISEEN YLIOPISTO- OPETUKSESSA HENKILÖSTÖKOULUTUSTA TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN EDISTÄMISEEN YLIOPISTO- OPETUKSESSA Kirsti Haihu & Matti Lappalainen, Turun yliopisto Tari Rantasuo & Tytti Tenhula, Oulu yliopisto Päivi Palosaari-Aubry, Aalto-yliopisto

Lisätiedot

Teemu Kerola Interaktiivisen verkkomateriaalin tuotantoprosessi TKTL:llä (IVT)

Teemu Kerola Interaktiivisen verkkomateriaalin tuotantoprosessi TKTL:llä (IVT) Teemu Kerola Interaktiivisen verkkomateriaalin tuotantoprosessi TKTL:llä (IVT) Taustoja Interaktiivinen verkkoluento Tuotantoprosessi Protoluento Jatkohankkeet 1 Taustaa: visioita ja tavoitteita Mat-luonnont.

Lisätiedot

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset

Lisätiedot

Teemu Kerola Interaktiivisen verkkomateriaalin tuotantoprosessi TKTL:llä (IVT)

Teemu Kerola Interaktiivisen verkkomateriaalin tuotantoprosessi TKTL:llä (IVT) Teemu Kerola Interaktiivisen verkkomateriaalin tuotantoprosessi TKTL:llä (IVT) Taustoja Interaktiivinen Tuotantoprosessi Protoluento Jatkohankkeet 1 Taustaa: visioita ja tavoitteita Mat-luonnont. tdk,

Lisätiedot

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta. Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

TVT- OPETUSKÄYTÖN STRATEGIA

TVT- OPETUSKÄYTÖN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON LIIKUNTA- JA TERVEYSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN TVT- OPETUSKÄYTÖN STRATEGIA Kimmo Suomi, professori Jorma Tynjälä, yliassistentti TieVie -koulutuksen aloitusseminaari Oulun yliopisto 7.5..2004

Lisätiedot

Osaamispassi ja erityisosaamistietokanta tulevaisuuden osaajille

Osaamispassi ja erityisosaamistietokanta tulevaisuuden osaajille Osaamispassi ja erityisosaamistietokanta tulevaisuuden osaajille Futurex -seminaari Korkeakoulujen täydennyskoulutusten laatu Helsinki 6.3.2013 Anne-Maritta Tervakari Intelligent Information Systems Laboratory

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Syksy 2017 Tanja Välisalo tinyurl.com/hytk-tvt2017 Sisältö 1. Mitä teknologiataitoja tarvitsen?

Lisätiedot

enorssi harjoittelukoulujen verkostoyhteistyöhanke Pentti Mankinen Esimerkkejä asioista, joita on vastustettu raivokkaasti mitä - missä milloin

enorssi harjoittelukoulujen verkostoyhteistyöhanke Pentti Mankinen Esimerkkejä asioista, joita on vastustettu raivokkaasti mitä - missä milloin enorssi harjoittelukoulujen verkostoyhteistyöhanke Pentti Mankinen mitä - missä milloin Esimerkkejä asioista, joita on vastustettu raivokkaasti kehruukone rokotus sähkö radio puhelin tietokone bioteknologia

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

Verkko-oppimateriaalin oppimateriaalin laatu näkyviin

Verkko-oppimateriaalin oppimateriaalin laatu näkyviin Verkko-oppimateriaalin oppimateriaalin laatu näkyviin www.vy.fi/vomyke Kristiina Karjalainen ja Annikka Nurkka Lappeenrannan teknillinen yliopisto etunimi.sukunimi@lut.fi VOPLAn sadonkorjuujuhla 24.10.2007

Lisätiedot

Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari

Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin Marleena Ahonen TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Virtuaaliyliopistohankkeen taustaa: - Tavoitteena koota verkko-oppimisen alueen ajankohtaista

Lisätiedot

TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso

TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso 16.8. - 26.9.2004. Teknologinen muutos -verkkojakson tarkoituksena on kartoittaa ajatuksia korkeakoulujen tulevaisuuden toimintakentästä ja

Lisätiedot

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Yhteistyön osapuolet Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Svenska Handelshögskolan Hanken Itä-Suomen yliopiston

Lisätiedot

Suomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli. Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö 9.11.2005

Suomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli. Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö 9.11.2005 Suomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö 9.11.2005 Sisältö Suomen virtuaaliyliopisto pähkinänkuoressa Suomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien kouluttajien täydennyskoulutushanke

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien kouluttajien täydennyskoulutushanke Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien kouluttajien täydennyskoulutushanke Paula Vaskuri Opetuksen kehittämisyksikkö Oulun yliopisto Taustaa suomen ja saamen kielen ja logopedian laitoksen suomen kielen

Lisätiedot

Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa

Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa TieVie (5 ov) 24.9.2004 Minna Pesonen, Kasvatustieteiden tiedekunta Oulun yliopisto Mistä kaikki alkoi? Idea PBL:n soveltamisesta syntyi Ongelmalähtöisen

Lisätiedot

AADA, AARON JA ONNI: MITOITUS, AJANKÄYTÖN HALLINTA, HENKILÖKOHTAISEN OPPIMISEN SEURANTA. Opiskelun seurannan työkaluja

AADA, AARON JA ONNI: MITOITUS, AJANKÄYTÖN HALLINTA, HENKILÖKOHTAISEN OPPIMISEN SEURANTA. Opiskelun seurannan työkaluja AADA, AARON JA ONNI: MITOITUS, AJANKÄYTÖN HALLINTA, HENKILÖKOHTAISEN OPPIMISEN SEURANTA Opiskelun seurannan työkaluja Aada & Aaron Kehitetty Kuopion yliopiston oppimiskeskuksen, Turun yliopiston ja Tritonia

Lisätiedot

TYÖPAJA: Työelämätaitojen opetuksen tukeminen

TYÖPAJA: Työelämätaitojen opetuksen tukeminen TYÖPAJA: Työelämätaitojen opetuksen tukeminen Matti Lappalainen (TY), Eila Pajarre (TTY), Virve Pekkarinen (Aalto), Tytti Tenhula (OY), Paula Vaskuri (OY) & Terhi Virkki-Hatakka (LUT) Oulun yliopisto Turun

Lisätiedot

Digiajan opettajan selviytymispaketti

Digiajan opettajan selviytymispaketti 10+ opepäivitystä odottaa. Aloita lataus nyt! Digiajan opettajan selviytymispaketti Saamelaisalueen koulutuskeskus virtuaalikoulu Ovatko verkko-opetustaitosi päivityksen tarpeessa? Ota askel eteenpäin

Lisätiedot

1. Janne Sariola esitteli opetusteknologiakeskuksen toimintaa

1. Janne Sariola esitteli opetusteknologiakeskuksen toimintaa TieVie-suunnitteluryhmän kokous Aika: 17.10.2000 klo 9.00 16.00 Paikka: Helsingin yliopisto Läsnä: Janne Sariola, Sari Koski-Kotiranta, Marja Venna, Antti Auer, Sanna-Marja Heinimo, Peppi Taalas, Maarit

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012

VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012 VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012 Vuosiväliraportin sisältö Kirjallinen osuus Seurantatiedot e-lomakkeella Kysely valmistuneille Työnjohtokoulutuskokeilua koordinoiva koulutuksenjärjestäjä (TAO+PAIKO) toteuttaa kyselyn

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Sivu 1/8 Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Diaarinumero: 9/575/2016 1. PERUSTIEDOT Hakija (koulutuksen järjestäjä) Hakijan virallinen sähköpostiosoite

Lisätiedot

Vastuu- ja tehtäväalueet sekä tiedonvälitys OSCu-kursseilla

Vastuu- ja tehtäväalueet sekä tiedonvälitys OSCu-kursseilla Vastuu- ja tehtäväalueet sekä tiedonvälitys OSCu-kursseilla Johdanto... 2 1. Opetushenkilökunnan tehtävät... 2 1.1. Kurssin vastuuopettaja... 2 1.2. Kurssimestarit ja assistentit... 3 1.2.1. Vastuuyliopiston

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa

Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Sosnetin kevätseminaari, Jyväskylä 2014 Marjo Romakkaniemi, yliopistonlehtori Sanna Väyrynen, professori (ma.) Alustuksen rakenne Tarkastelemme tutkimusperusteista

Lisätiedot

LiikuntaKasVissa saatuja kokemuksia ja hyviä käytänteitä yliopistojen välisestä yhteistyöstä

LiikuntaKasVissa saatuja kokemuksia ja hyviä käytänteitä yliopistojen välisestä yhteistyöstä LiikuntaKasVissa saatuja kokemuksia ja hyviä käytänteitä yliopistojen välisestä yhteistyöstä Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin Vokke seminaari

Lisätiedot

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN Avustustoiminta RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo RAY:n rahoittaman tutkimustoiminnan avustamisen periaatteet...3 Tunnusmerkkejä

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Yhteistyön monet muodot ISOT 2009, Kajaani 5.11.2009. Kirsi Keskisärkkä, Kuopion yliopisto Seppo Räsänen, Savonia-ammattikorkeakoulu

Yhteistyön monet muodot ISOT 2009, Kajaani 5.11.2009. Kirsi Keskisärkkä, Kuopion yliopisto Seppo Räsänen, Savonia-ammattikorkeakoulu Yhteistyön monet muodot ISOT 2009, Kajaani 5.11.2009 Kirsi Keskisärkkä, Kuopion yliopisto Seppo Räsänen, Savonia-ammattikorkeakoulu Yhteistyön edistämisen merkittäviä paaluja Oppitupa -hanke 2001-2005

Lisätiedot

SEL KOULUTTAJAKOULUTUS OPETUSOHJELMA

SEL KOULUTTAJAKOULUTUS OPETUSOHJELMA SEL KOULUTTAJAKOULUTUS OPETUSOHJELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Koulutuksen perusteet ja tavoitteet 2. Koulutustaidot 3. Koulutusmenetelmät 3.1. Perinteiset koulutusmenetelmät 3.2. Etä- ja verkko-opetus 4. Koulutuksen

Lisätiedot

Open House -hanke 2014 2015 27.10.2014 / AOll OHJEISTUS TYÖELÄMÄJAKSOON

Open House -hanke 2014 2015 27.10.2014 / AOll OHJEISTUS TYÖELÄMÄJAKSOON Open House -hanke 2014 2015 27.10.2014 / AOll OHJEISTUS TYÖELÄMÄJAKSOON Sisältö 1 Open House-hankkeen tavoite 2 Työelämäjakso Open House-hankkeessa 3 Työelämäjakson tavoite 4 Ajankohta 5 Pariopettajuus

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET Pääjohtaja Aulis Pitkälä Pro Lukio ry:n lukioseminaari Helsinki 6.11.2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Lukiopedagogiikan arviointi Koulutuksen arviointineuvoston

Lisätiedot

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen 1 (6) Päivämäärä: Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

FYSIIKAN JA MATEMATIIKAN LAITOS, JOENSUU 1. vuosikurssi 2. vuosikurssi 3. vuosikurssi

FYSIIKAN JA MATEMATIIKAN LAITOS, JOENSUU 1. vuosikurssi 2. vuosikurssi 3. vuosikurssi FYSIIKAN JA MATEMATIIKAN LAITOS, JOENSUU FYSIIKKA 1. tai op koodi. tai Ruotsia fysiikan, kemian ja matematiikan 3 80130 metsätieteiden matematiikan 801338 Science, MATEMATIIKKA 1. tai op koodi. tai Ruotsia

Lisätiedot

Suunnitelman laatija(t): Hannu Sääskilahti, Eero Kukkonen, Juha Nikkinen, Samuli Pirkkiö, Eino Jaakola. 1 Hankkeen tavoitteet... 2

Suunnitelman laatija(t): Hannu Sääskilahti, Eero Kukkonen, Juha Nikkinen, Samuli Pirkkiö, Eino Jaakola. 1 Hankkeen tavoitteet... 2 1 (5) Päivämäärä: 17.11.2008 Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Hannu Sääskilahti, Eero Kukkonen, Juha Nikkinen, Samuli Pirkkiö, Eino Jaakola Toimintamallin kehittäminen työssäoppimisen ajantasaiseen,

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä J Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä Tieteen iloa kaikille! Johtaja, Prof. Maija Aksela, Valtakunnallinen LUMA-keskus, Helsingin yliopistom maija.aksela@helsinki.fi 15.2.2012 1 LUMA-toimintaa

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN

Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN Opettajan näkökulma sulautuvaan opetukseen verkkooppimisympäristössä Hyödyllisintä opettajan näkökulmasta on verkkoympäristön

Lisätiedot

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa OSAAMISEN TUNNISTAMINEN (muk. Jäntti 2007) OPPIMISTEOT JA OSAAMISTAVOITTEET: OPPIMISTULOKSINA ARVIOINTI opiskelija opettaja arvioija

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot