KRUUNUASUNNOT OY VUOSIKERTOMUS 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KRUUNUASUNNOT OY VUOSIKERTOMUS 2009"

Transkriptio

1 KRUUNUASUNNOT OY VUOSIKERTOMUS 2009

2 Hämeenlinnan Vanhankaupungin puurakenteisten talojen perusparannus valmistui kesän 2007 asuntomessuille. Kuvan talo numero 12 toimi osana messujen oheiskohdetta. Alueen kehitystyön viimeistely on odottanut asemakaavan vahvistumista, joka toteutui syksyllä Sisällys Kansikuvat: Yläkuvassa Hämeenlinnan Asunto Oy Kasarmimme Eessä joulukuussa Pienessä kuvassa vasemmalla Hämeenlinnan Vanhassakaupungissa sijaitseva Kenraalintalo, jonka peltikate ja ulkovuori saivat kesällä uuden pinnan. Alimpana Kajaanin Hoikankankaan talo numero 5, joka oli viimeisin asuntoalueelta myydyistä kerrostaloista. 2 Kruunuasunnot Oy lyhyesti 3 Tapahtui vuonna Kruunuasunnot Oy:n organisaatio 5 Toimitusjohtajan katsaus 6 Aluepäällikkö Ari Paajanen: Hämeenlinnaan taidetta ja uusia asuntoja 7 Tilinpäätös tilikaudelta Toimintakertomus 8-10 Tuloslaskelma 11 Tase 12 Rahoituslaskelma 13 Tilintarkastuskertomus 14 Tässä vuosikertomuksessa ei ole tilinpäätöksen liitetietoja. Täydellinen virallinen tilinpäätös on nähtävissä kotisivuillamme tai tilattavissa osoitteesta: Kruunuasunnot Oy, Aleksis Kiven katu 45, Helsinki tai puh

3 Kruunuasunnot Oy lyhyesti Toimiala Kruunuasunnot Oy on asuntojen ja asumisen kehitysyhtiö, jonka emoyhtiö on valtio-omisteinen Governia Oy. Kruunuasunnot Oy omistaa noin 220 asuintaloa, joissa on noin 3100 vuokra-asuntoa 29 paikkakunnalla Raaseporin Dragsvikista Sodankylään. Yhtiö omistaa myös maa-alueita ja noin 40 liikehuoneistoa. Yhtiö kehittää asuntokantaansa monin tavoin kuten peruskorjaamalla, perusparantamalla, rakentamalla ullakkoasuntoja ja muita uusia asuntoja sekä myymällä osan asuntokannastaan. Kruunuasuntojen merkittävin vuokralaisasiakas on puolustusvoimat, jolle on vuokrattu noin 1950 asuntoa. Yhtiön toiminnan eräänä tarkoituksena on omalta osaltaan huolehtia puolustusvoimien asuntotarpeen tyydyttämisestä. Noin 40% yhtiön asuntokannasta vuokrataan kuitenkin yleisille asuntomarkkinoille. Lahden Varuskunnanpuisto 5-8 lähellä kaupungin keskustan palveluja edustaa parhaimmillaan rauhallista ja turvallista asuntoaluetta. Lähes kymmenen vuotta kehitystyötä Kruunuasunnot Oy on perustettu Perustamisen ensisijainen syy oli tarve tervehdyttää puolustusvoimien omistuksessa ollutta vuokra-asuntokantaa. Perustamiseen vaikutti oleellisesti myös valtion uudistunut kiinteistöstrategia, jonka mukaisesti pyritään lisäämään omistajaohjausta ja tehostamaan kiinteistöjen käyttöä. Kruunuasunnot Oy oli perustamisesta vuoden 2004 loppuun Kapiteeli Oyj:n omistuksessa. Vuoden 2005 alusta lukien yhtiön koko osakekannan omisti saakka Solidium Oy, jolloin se jakautui arvopaperiliiketoimintaa harjoittavaksi Solidium Oy:ksi ja kiinteistöliiketoimintaa harjoittavaksi Governia Oy:ksi. Molemmat säilyivät edelleen Valtion omistuksessa. Kruunuasunnot Oy:n osakekanta on ollut jakautumisesta lähtien Governia Oy:n omistuksessa, joka on siten Kruunuasunnot Oy:n emoyhtiö. Kruunuasunnot Oy:n omistukseen siirtyi vuosina kolmessa vaiheessa noin 5300 puolustusvoimien vuokra-asuntoa. Kruunuasunnot Oy on hankkinut puolustusvoimien asuntokannan lisäksi omistukseensa asuntokantaa myös muualta. Vuoden 2002 alussa käynnistyi kiinteistökannan systemaattinen ja voimakas kehitystyö, joka on edennyt kasvusuuntaisesti vuosina ja jatkuu edelleen vuosina Kehitystyö on sisältänyt perusparannusta ja peruskorjausta, asuntojen uustuotantoa, asuntokohteiden ostoja ja erityisesti myyntejä. Kruunuasunnot Oy on perusparantanut eräitä omia asuintalojaan ja rakentanut uusia asuntoja omistamilleen tonteille myyntiä varten. Eräitä purkutoimenpiteitäkin on toteutettu. Erittäin oleellinen kehitystoimenpide on asemakaavoitus, jota on käynnissä useilla paikkakunnilla. Toiminta-ajatus Kruunuasunnot Oy:n toiminta-ajatus on tarjota Puolustusvoimien tarpeita vastaavia vuokraasuntoja ja yleisten markkinoiden tarpeita vastaavia asuntoja sekä kehittää asuntoja ja asumisviihtyvyyttä. Visio Kruunuasunnot Oy on vuonna 2014 kiinteistöjen kehittämistä, asuntojen vuokrausta ja myyntiä harjoittava erityisen vahva yritys, jonka asuntokanta on tarkoituksenmukaista sekä taloudellisesti ja toiminnallisesti tervettä. Yhtiö pystyy tyydyttämään yhteisesti sovittavan osuuden puolustusvoimien ja sen henkilökunnan asuntokysynnästä. Edelläkäyvä asukasviestintäjärjestelmä kehittyi edelleen. Kaikkien Kruunuasunnot Oy:n taloyhtiöiden omat nettisivut otettiin käyttöön. Kuvassa uusi digitaalinen porraskäytävänäyttö ja sen alla perinteinen ilmoitustaulu. Asunto Oy Mikkelin Tyrjänlinna jakaantui kahdeksi yhtiöksi, joista toinen jää vuokra-asuntokäyttöön ja toinen perusparannetaan myytäväksi. Vuoden aikana valmistui Oulun Kenttätie 8 :n perusparannus. Samalla paljastettiin viimeinen tervan valmistusta ja käsittelyä kuvaavasta viiden reliefin sarjasta. Reliefin nimeksi annettiin Käpy. 3

4 Tapahtui vuonna 2009 Kruunuasunnot Oy:n emoyhtiöksi Governia Oy Valtio-omisteinen Solidium Oy jakautui arvopaperiliiketoimintaa harjoittavaksi Solidium Oy:ksi ja kiinteistöliiketoimintaa harjoittavaksi Governia Oy:ksi. Molempien osakekannan omistaa edelleen Suomen Valtio. Kruunuasunnot Oy:n emoyhtiö on nyt Governia Oy. Governia Oy:n toimitusjohtajana toimii Raimo Korpinen. Rakennuslupaa koskeneen valituksen vuoksi pari kuukautta pysähdyksissä olleet työt jatkuivat Hämeenlinnan Kasarmimme Eessä Asunto Oy:n uudisrakennustyömaalla. Yhteistyö puolustusvoimien kanssa syveni uusien sopimusten myötä Vuoden 2008 lopussa päättyivät puolustusvoimien vuokrasopimukset noin tuhannen asunnon osalta. Tilalle solmittiin kuitenkin uusia ajanmukaisia ja tarkennettuja noin 800 asunnon sopimuksia. Sopimukset täsmäneuvoteltiin pääasiakkaamme tarpeisiin. Osa vapautuneista 200 asunnosta purettiin, osa vuokrattiin sellaisenaan yleisille markkinoille ja osa perusparannettiin. Asuntojen vuokraustoiminta ja kehittäminen toteutui vuorovaikutteisen kumppanuussopimuksen hengessä. Perusparannushankkeita puolustusvoimien tarpeisiin käynnistyi peräti kymmenen. Osa ehti jo valmistuakin. Upinniemen varuskunnan asuntomäärä supistui Alueella toteutettujen perusparannushankkeiden jälkeen purettiin kolme heikkokuntoista kerrostaloa. Rantatie 17-19:ssä sijaitsevissa kiinteistöissä oli 72 asuntoa. Purkutyöt saivat viranomaisilta purkuluvan ja niiden toteutus käynnistyi heinäkuussa. Talojen perusparantaminen ei ollut mahdollista varuskunnan asuntotarpeen hiipumisen ja sotilasalueen aiheuttamien markkinarajoitusten vuoksi. Purkutoimenpiteiden jälkeen Upinniemessä on kuitenkin vielä noin 245 asuntoa. Jäljelle jäänyt asuntokanta paranee voimallisesti, kun vuonna 2009 alkanut Rakentajantie 23-24:n perusparannus valmistuu. Savossa perusparannettiin nopeasti Kuopion Puijonlaaksossa sijaitsevan Sompatie 5:n perusparannus valmistui etuajassa kesällä Perusparannuksessa talon huoneistoja järjesteltiin uudelleen siten, että aikaisemman 33 asemesta vuokrattavaksi tuli 44 pienempää asuntoa. Malliasunnon esittelytilaisuus houkutteli toukokuussa runsaasti kiinnostuneita paikalle. Vain osa asunnoista vuokrattiin puolustusvoimien väelle, joten tasokkaita vuokra-asuntoja oli tarjolla myös siviileille. Asunnot menivät kuin kuumille kiville eikä tyhjäkäyntiä ole esiintynyt. Helsingin Pohjoisranta 24:n perusparannus alkoi ja asuntoja vuokrattiin väliaikaisesti vapaille markkinoille Massiivisen perusparantamisen yhteydessä talon asuntomäärä kasvaa 48:sta 52:een ullakolle rakennettavien uusien näköala-asuntojen ansiosta. Talosta solmittiin vuokrasopimus puolustusvoimien kanssa. Ennen elokuussa 2009 alkanutta perusparannusta vuokrattiin parisenkymmentä asuntoa helmi-maaliskuusta alkaen heinäkuun loppuun saakka. Väliaikainen vuokraus toteutui nopeasti muutamassa päivässä. Asuntojen vuokrauksesta kerrottiin radiomainoksessa ja nettisivuilla. Oulun Kenttätie 8:n porraskäytävässä temmeltävät oravat ovat osa alueen uusinta kiinteistötaidetta. Jämsän Hallissa asuvat uudet omistajat Jämsän Kuoreveden Hallissa Kruunuasunnoilla oli alun perin omistuksessa 97 asuntoa, jotka pääosin sijaitsivat rivitaloissa. Muutaman vuoden aikana tilanne muuttui täysin. Viisi rivitaloa, joissa oli kolmisenkymmentä asuntoa, purettiin pari vuotta sitten. Kaikki muut asunnot myytiin, pääosin yksityisille ostajille. Viimeisimmät kaupat tehtiin lokakuussa. Edellisenä vuonna tehdyt myynnit aiheuttivat jopa pientä ostohysteriaa, mutta viimeisimmät myynnit toteutuivat rauhalliseen tahtiin. Kymmenkunta asuntoa on edelleen puolustusvoimien käytössä, mutta vuokranantaja vaihtui. Sodankylän Everstiä kohennettiin Sodankylän varuskunnan asuntoalueella Asunto Oy Sodankylän Everstin 24 asuntoa täsmäkohennettiin. Hankkeen myötä asuntojen keittiöt ja kylpyhuoneet perusparannettiin. Nyt ei myöskään lumi tule enää sisään, kun ulko-ovet uusittiin. Kohteen kaikki asunnot on vuokrattu puolustusvoimille. Kuopion Sompatie 5:n perusparannus tuotti Oulun Kenttätiellä paljastettiin tervan valmistusta ja käsittelyä kuvaavan kiinteistötaide- kiinteistöön lisää asuntoja. Laadukkaiden vuokra-asuntojen kysyntä oli alueella varsin sarjan viimeinen, Tervahauta -reliefi. hyvä. Laajasalon Svanströminkuja 7 kasvaa ylöspäin Kruunuasunnot Oy:n tytäryhtiö Aravakruunu Oy omistaa Helsingin Laajasalossa muutama vuosi sitten perusparannetut kolme vuokrataloa, joissa on 120 asuntoa. Alkuvuonna 2010 päätettiin aloittaa rakennushanke, jonka myötä talot saavat viidennen kerroksen. Uusia asuntoja taloihin tulee yhteensä 33. Hanke toteutetaan pitkäaikaisen korkotukilainan turvin. Asuntojen taso ja vuokrat näyttävät muodostuvan erityisen kilpailukykyisiksi. Viidennen kerroksen rakentaminen on myös energiatalouden parantamista. Viides kerros lämmitetään alempien kerrosten hukkalämmöllä. 4

5 Kruunuasunnot Oy:n organisaatio ja henkilöstö maaliskuussa 2010 H A L L I T U S Puheenjohtaja Raimo Korpinen Toimitusjohtaja Governia Oy Sakari Honkamaa Prikaatikenraali Pääesikunta Kari Iho Valtiotieteen maisteri Pekka Kouri Everstiluutnantti Matti Niemi Ekonomi Toimitusjohtaja Reijo Savolainen Viestintäsihteeri Marja Liiti Talousjohtaja Riitta Blauberg Kehitysjohtaja Juhani Solkinen Kiinteistöhallinto Rakennuttajapalvelu Talousassistentti Aija Ratilainen Asiakaspalvelupäällikkö Helena Nummi Kirjanpitotoimihenkilö Aulikki Koistinen Pääkirjanpitäjä Tuija Roivainen Controller Susanna Somero Controller Tarja Talala Kiinteistösihteeri Minna Huttunen Isännöitsijä Tellervo Korpelin Aluepäällikkö Ari Paajanen Isännöitsijä Markku Strömmer Projektipäällikkö Timo Rautiainen Rakennuttajasihteeri Kirsti Räihä Asiakaspalvelusihteeri Maarit Pentikäinen Asiakaspalvelusihteeri Seija Roivainen Kruunuasunnot Oy:n johtoryhmän muodostavat: Toimitusjohtaja Reijo Savolainen, taloustieteiden maisteri, KJs, HTM, LKV Talousjohtaja Riitta Blauberg, kauppatieteiden maisteri, LKV Kehitysjohtaja Juhani Solkinen, rakennusmestari, LKV 5

6 Toiminnan vuosi 2009 Kestävää kehitystä ja asumisviihtyvyyttä Vuosi 2009 oli Kruunuasuntojen toiminnan 10-vuotisjuhlaa Juhlavuotta vietettiin mitä suurimmassa määrin työn merkeissä. Hankkeita aloitettiin enemmän kuin vuoden alussa tiedettiinkään. Siihen vaikutti valtiovallan hieman yllättävä suhdanneluontoinen avustuspanos. Korjausavustukset tulivat käyttöön helmikuun 2009 alussa. Avustukset aiheuttivat koko maassa vireää toimintaa. Näin myös Kruunuasunnoissa. Kruunuasunnot aloitti useita hankkeita, jotka eivät olisi käynnistyneet ilman korjausavustuksia. Vuonna 2009 puolustusvoimien tarpeisiin käynnistettiin enemmän kiinteistöjen kehityshankkeita kuin koskaan aikaisemmin. Myös vuosi-investoinnit olivat koko yhtiön historian ajan suurimpia. Toimitusjohtaja Reijo Savolainen Asunto Oy Hämeenlinnan Kasarmimme Eessä harjannostajaisia vietettiin syyskuun alussa. Uudisrakennusten ominaisuuksista nousivat erityisesti esiin energiatalous ja monimuotoinen kiinteistötaide. Upinniemen Rantatie 17-19:ssa purettiin kolme taloteknisesti huonossa kunnossa ollutta kerrostaloa. Purkupäätökseen vaikutti myös puolustusvoimien asuntotarpeen pienentyminen. Tampereen Väinölänkatu 22:n perusparannushankkeen harjannostajaiset juhlittiin syyskuussa. Kuvassa talon nuoria asukkaita muistolieriön muurauspuuhissa. Myönteinen kehitys ollut mittavaa kymmenen toimintavuoden aikana Pääosin puolustusvoimilta siirtyneen massiivisen asuntokannan kehittäminen aloitettiin vuonna Sen jälkeen perusparantamiseen on investoitu yli 140 miljoonaa euroa vuoden 2009 loppuun mennessä. Lisäksi uustuotantoon ja hankintoihin on sijoitettu yli kymmenen miljoonaa euroa. Kehitysinvestoinnit ovat yhteensä siten yli 150 miljoonaa euroa vuoden 2002 jälkeen. Alkutilanteessa koko asuntokanta paria poikkeusta lukuunottamatta oli perusparannuksen tarpeessa. Vuoden 2009 lopussa Kruunuasunnoilla oli noin 3100 asuntoa, joista 1300 on laajamittaisesti perusparannettu ja 800 on pienimuotoisemmin peruskorjattu. Avainalueiden osalta, joita ovat Helsinki, Hämeenlinna, Hyrylä ja Tampere, perusparannusaste on 60. Muutos on ollut todella merkittävä. Ongelmia on edelleen perusparantamattomissa kohteissa ja niissä riskit ovat kasvaneet. Riskien vuoksi perusparannustyötä jatketaan aktiivisesti. Tavoitteena on, että vuoden 2014 loppuun mennessä 70 prosenttia asuntokannasta on perusparannettu ja lisäksi vielä 15 prosenttia on pienimuotoisesti peruskorjattu. Asuntokannan kilpailukyky on merkittävästi kohentunut Vuonna 2009 oli todettavissa, että asuntokannan kilpailukyky oli kohonnut kouluarvosanoin ilmaistuna vuoden 2002 tasolta 4+ tasolle 7. Parantamisen varaa on vielä, mutta vuonna 2014 lähestytään arvosanaa 8. Myös asuntojen kysyntä Kruunuasuntojen toiminta-alueilla oli lähellä arvosanaa 7, kun lähtötilanteessa kysynnän arvosana oli 5-. Juhlavuoden 2009 loppuun mennessä asuntokanta oli rajusti pienentynyt ja yhtä paljon parantunut. Vuonna 2010 jatketaan vuonna 2009 aloitettuja hankkeita ja uusiakin on luvassa. Investoinnit ylittävät todennäköisesti 24 miljoonaa euroa. Tavoitteena on pyrkiä hyödyntämään käytettävissä olevat korjausavustukset. Kestävän kehityksen tiellä Vuosien 2009 ja 2010 teema on kestävä kehitys. Kaikessa toiminnassa pyritään kestäviin ratkaisuihin. Perusparannuksessa otetaan huomioon tehtävien ratkaisujen kestävyys teknisesti sekä asuntojen kysynnän ja asumisviihtyvyyden osalta. Investoinnit perustuvat strategian mukaiseen kiinteistökohtaiseen liikeidea-ajatteluun, joka ottaa huomioon tulevien asukkaiden erityispiirteet, kilpailukykyiset tekniset ratkaisut ja kannattavat kiinteistön hoitotavat. Energiankulutuksen hallintaan pyritään antamalla jokaiselle kohteelle vuosittaiset energiankulutustavoitteet. Alan uusinta tekniikkaa on sääennusteeseen perustuva lämmityksen ohjausjärjestelmä, joka otettiin käyttöön syksyllä 2009 kaikissa kohteissa. Saadut kokemukset ovat olleet hyvin rohkaisevia. Vuodelle 2010 asetettiin energiankulutustavoitteet, jotka kytkettiin isännöintisopimukseen, jossa järkevälle energiankäytölle ojennettiin porkkanoita. Asukasviestinnän kehittäminen oli osa kestävää kehitystä. Ajatuksena on siirtyä yksittäistiedottamisesta viestintäjärjestelmään. Vuonna 2009 jo aikaisemmin hankitun Kruunu TV:n lisäksi työstettiin omat kotisivut jokaiselle asuntokohteelle. Lisäksi aloitettiin digitaalisten porraskäytävänäyttöjen eli sähköisten ilmoitustaulujen hankkiminen. Kertomusvuoden lopussa näitä oli käytössä jo kuusikymmentä. Asumisviihtyvyys on tärkeä kestävän kehityksen elementti. Omaleimainen osa asumisviihtyvyyttä on kiinteistötaide, jota on toteutettu niin julkisivuihin, porraskäytäviin kuin pihoihinkin. Kokemukset ovat erittäin positiivisia. Taide on lisännyt asuntokohteiden tunnettuutta ja kysyntää. Kiinteistötaide toimii kiinteistön eräänlaisena suojelusenkelinä. Tuhrintaa ja töhrintää ei näissä kiinteistöissä käytännössä ole. Kunnossapitotarve tulee näihin kohteisiin viiveellä muihin verrattuna. Riskienhallintajärjestelmä turvaa positiivisen kehityksen vakaan jatkumisen Riskejä ei järjestelmä poista, mutta auttaa varautumaan niihin. Yhtiön henkilöstö on tässä työssä merkittävä voimavara, joka on valmis omaksumaan uusia toimintamalleja. Riskienhallinta sisältää myös kannattamattomien kohteiden alasajoja, joista ei voida tulevaisuudessakaan kokonaan välttyä. 6

7 Hämeenlinnaan taidetta ja uusia asuntoja Alueen kehittämisessä parhaat mahdolliset ratkaisut Vuokra-asuntojen kysyntä Hämeenlinnassa täytti odotukset Vuoden loppua kohti mentäessä vuokraustilanne osoitti selviä piristymisen merkkejä. Aikaisemmin kiusannut tyhjäkäynti saatiin korjattua ja vapaisiin asuntoihin uudet asukkaat. Helmikuun alussa 2010 täyttyi viimeksi vuokralaisista Myllymäessä Pajakatu 4-6:n kerrostalot eli Asunto Oy Hämeenlinnan Kasarmimme Eessä. Ne muodostavat alueelle aikaisemmin rakennettujen kerrostalojen kanssa Kruunuasunnot Oy:n Hämeenlinnan asuntojen suurimman keskittymän. Käytössä moderni viestintäjärjestelmä Jokaisessa portaikossa on sähköinen näyttötaulu, josta löytyvät talon asukkaiden nimet, isännöitsijätiedotteet, säätiedotus sekä tärkeät puhelinnumerot. Isännöitsijän on helppo päivittää tietoja ja asukkaat ovat oppineet käyttämään taulua. Kruunuasunnoilla on lisäksi käytössä Kruunu TV, josta voi katsoa tiedotteet ja muita asumiseen liittyviä tietoja ja ohjeistuksia oman television kuvaruudulta. Jokaisella asuntoyhtiöllä on omat asukassivut, joiden kautta voi ottaa yhteyttä vaikkapa isännöitsijään. Aluepäällikkö Ari Paajanen Huippuluokan talotekniikkaa Vuokra-asuntojen talotekniikka Kasarmimme Eessä-taloissa on korkeatasoista. Rakennuksissa on lämmön talteenotolla varustettu ilmanvaihto myös yleisissä tiloissa. Yläpohjan lämmöneriste on tavallista paksumpaa ja ikkunoiden u-arvo vaatimusten mukaista korkeampi. Lisäksi asunnoissa on huoneistokohtaiset lämmön talteenotolla varustetut ilmanvaihtojärjestelmät. Talojen energialuokka on varsin korkea B-luokka, joka perustuu mainittuihin rakenneratkaisuihin ja tarkkaan tilankäytön suunnitteluun. Rakennuksissa ei ole hukkatiloja. Asumisviihtyvyyden lähtökohtana koko asuinkortteli Yleisten tilojen viihtyvyyteen kiinnitettiin runsaasti huomiota. Pajakadun talot ovat Myllymäessä, jolla on oma historiansa. Sitä hyödynsivät Hämeenlinnan Ammattikorkeakoulun opiskelijat lopputöissään. Niinpä heidän taidettaan on porrashuoneissa, julkisivussa ja saunassa sekä yhteispihalla. Teosten teemoina ovat alueen historia lasten leikkeineen. Turvallinen korttelipiha syntyi Kruunuasuntojen kahden kerrostalon perusparantamisen ja kahden uuden rakentamisen yhteydessä. Se on talojen keskellä 1940-luvun malliin. Pihasta saatiin luonteva oleskelutila, kun autopaikat sijoitettiin syrjemmälle, sen molemmille sivuille. Leikkipaikkojen lisäksi pihalla on grillikatos, pihataidetta ja kenttä monenlaisille peleille. Vanhassa muuntamossakin lepää nyt silmä, kun se muutettiin pihataiteeksi käyttämällä vanhoja alueen historiakuvia menneiden aikojen Myllymäestä ja Hämeenlinnasta. Erityistä huomiota kiinnitettiin myös pelastusteiden toimivuuteen ja pelastusohjeisiin. Hämeenlinnassa on yhdeksän vuokrauskohdetta Asuntoja on vuoden 2010 alussa 200. Paria asuntoa lukuun ottamatta kaikki on nyt vuokrattu. Myllymäessä on neljä asunto-osakeyhtiötä, kuusi rakennusta ja asuntoja 147. Vanhassakaupungissa yhtiöllä on neljä rakennusta, joista yksi on kokonaan vuokrattu Panssarisoittokunnalle. Siellä on myös kaksi rakentamatonta tonttia. Kruunuasunnot rakennuttaa itse yhdelle tontille kolmen asunnon rivitaloa. Toiselle tontille on mahdollista rakentaa kahdeksan asunnon pienkerrostalo. Kenraalintalossa on nyt viisi asuntoa, mutta niistä suurin aiotaan jakaa kolmeksi asunnoksi. Lisäksi yhtiöllä on Aulangontie 2:ssa 26 asunnon kerrostalo. Runsaasti keskustelua herättäneen Vanhankaupungin laiturisaunan asemakaava sai lainvoiman ja asukkaiden käyttöön tarkoitettu sauna saadaan viimeisteltyä lopulliseen käyttötarkoitukseensa. Asukkaiden yhteisiä tapaamisia ja vaikkapa pieniä perhejuhlia palvelee myös alueen viinikellari. Hämeenlinnan Upseerirannan arvokiinteistön sisäänkäynti varustettiin asiaankuuluvalla teräskatoksella. Muuntamorakennus iltavalaistuksessa. Pajakatu 4-6:n uudisrakennusten ylimmän kerroksen näköalasaunan kaakeleissa elää Myllymäellä leipäjauhoja tuottanut mylly. Kaikkiaan alueella on kiinteistötaideteoksia 19. 7

8 Tilinpäätös tilikaudelta TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUDELTA Kruunuasunnot Oy:n perustaminen Kruunuasunnot Oy:n perustamiskirja on allekirjoitettu ja yhtiö on merkitty kaupparekisteriin Yhtiö perustettiin osana valtion uudistunutta kiinteistöstrategiaa, jonka tavoitteena on ollut omistajaohjauksen lisääminen ja kiinteistöjen käytön tehostaminen. Kruunuasunnot Oy:n perustamisen erityinen syy oli tarve tervehdyttää puolustusvoimien moniongelmaista vuokra-asuntokantaa. Yhtiön omistukseen siirtyi valtiolta asuntoa vuosina Konsernirakenne Kruunuasunnot -konsernin muodostivat emoyhtiö Kruunuasunnot Oy sekä 100%:sti omistetut tytäryhtiö Aravakruunu Oy, 98 asuntoosakeyhtiömuotoista tytäryhtiötä sekä kaksi kiinteistöosakeyhtiömuotoista ja yksi osakeyhtiömuotoinen tytäryhtiö. Lisäksi emoyhtiö omisti yhteensä 38 erillistä asunto-osaketta 36:ssa eri yhtiössä sekä yhteensä 16 kiinteistöä, tonttia ja määräalaa. Kruunuasunnot -konserniin on yhdistelty emoyhtiö ja Aravakruunu Oy sekä pysyvään omistukseen kuuluvat muut 78 tytäryhtiötä. Vaihtuviin vastaaviin kuuluvia %:sti omistettua tytäryhtiötä ei ole yhdistelty. Kruunuasunnot Oy omisti 33 paikkakunnalla edellä mainituissa yhtiöissä ja kiinteistöissä yhteensä 223 rakennuksessa 3106 asuntoa, joista kuudessa rakennuksessa oli 188 aravalainoitettua asuntoa. Aravakruunu Oy on aravalain mukainen niin sanottu yleishyödyllinen yhtiö, johon kuuluu neljä aravasäännösten alaista erillistä vuokranmääritysyksikköä ja yhden aravalainoitetun asunto-osakeyhtiön osakkeita. Aravakruunu Oy:n hallituksen valinnassa ja toiminnassa on noudatettu yhteishallinnosta vuokrataloissa annettua lakia. Kruunuasunnot Oy:n asuntoyhtiöissä on harjoitettu asukasdemokratiaa asukkaiden kokousten ja asukastoimikuntien kautta. Hallinto Kruunuasunnot Oy:n osakekannan vuodesta 2005 lähtien omistanut, valtio-omisteinen Solidium Oy jakautui Solidium Oy:ksi ja Governia Oy:ksi. Molempien osakekannan omistaa Suomen valtio. Kruunuasunnot Oy:n emoyhtiö on Governia Oy, joka on keskitetyn omistajaohjauksen piiriin kuuluva valtion erityistehtäviä hoitava yhtiö ja sen toimiala on sijoitustoiminta. Kruunuasunnot Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin ja ylimääräinen yhtiökokous Hallitus kokoontui tilikaudella 11 kertaa ja edellisellä tilikaudella 12 kertaa. Hallituksen jäsenten kokouksiin osallistumisaste oli 92,7% (86,7%). Yhtiön hallitukseen kuuluivat varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka toimitusjohtaja Raimo Korpinen, hallituksen puheenjohtaja, sekä neuvotteleva virkamies Kari Iho, toimitusjohtaja Kari Inkinen, lippueamiraali Antero Karumaa ja everstiluutnantti Pekka Kouri. Varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen lopputilikauden hallitukseen kuuluivat Raimo Korpinen, Kari Iho, Antero Karumaa, Pekka Kouri ja ekonomi Matti Niemi. Antero Karumaan pyydettyä eroa alkaen hänen tilalleen hallituksen jäseneksi valittiin prikaatikenraali Sakari Honkamaa. Yhtiön toimitusjohtajana toimi Reijo Savolainen, taloustieteiden maisteri, KJs. Yhtiön johtoryhmään kuuluivat toimitusjohtajan lisäksi talousjohtaja Riitta Blauberg, kauppatieteiden maisteri ja kehitysjohtaja Juhani Solkinen, rakennusmestari. Tilintarkastajana on toiminut Tuokko Tilintarkastus Oy KHT-yhteisö, päävastuullisena tilintarkastajana Timo Tuokko, KHT. Henkilöstö Kruunuasunnot Oy:n palveluksessa oli tilikauden aikana keskimäärin 18 henkilöä ja edellisenä tilikautena keskimäärin 20. Tilikauden lopussa palveluksessa oli 17 vakinaista henkilöä, joista naisia 11 ja miehiä 6. Henkilöstön keski-ikä oli tilikaudella keskimäärin 53 vuotta. Lukuihin ei sisälly yksi koko tilivuoden vanhempainvapaalla ollut henkilö. Kaikki palveluksessa olevat henkilöt ovat kokoaikaisessa työsuhteessa. Kaikki palveluksessa olevat henkilöt ovat tilikauden aikana osallistuneet joko kiinteistöalan tai taloushallinnon täydennyskoulutukseen. Vain emoyhtiössä on henkilökuntaa. Isännöinti oli ulkoistettu Helsinkiä, Tuusulaa ja Upinniemeä lukuun ottamatta. Isännöintipalveluita ostettiin Kruunuasunnot Oy:lle ja sen tytäryhtiöille Realia Group -konserniin kuuluvilta yhtiöiltä. Vuokrauspalveluja hankittiin Ovenia Oy:ltä sekä Realia Group -konserniin kuuluvilta yhtiöiltä sekä hoidettiin pääkaupunkiseudulla itse. Kiinteistönhoitopalveluja hankittiin useilta palvelujentuottajilta tarjouskilpailujen perusteella. Liiketoiminnan keskeiset tapahtumat Tilikauden aikana Kruunuasunnot Oy jatkoi vuonna 1999 aloittamaansa toimintaa asuntojen ja asumisen kehitysyhtiönä yhtiön hallituksen vahvistaman toimintastrategian ja alueellisten kehityssuunnitelmien pohjalta. Tilikaudella kiinteistökannan suunnitelmallinen kehitystyö toteutui pääosin tavoitteiden mukaisesti. Kehitystoimenpiteisiin sisältyi perusparantamista, peruskorjausta, kunnossapitotoimia, energiahuollon rationalisointeja, kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden myyntejä, asemakaavoitusta ja myös yhden asuntokohteen purkaminen. Investoinnit perusparannus- ja peruskorjausluonteisiin sekä purkuhankkeisiin olivat yhteensä noin 17,3 miljoonaa euroa ja asuntojen uustuotantoon noin 3,0 miljoonaa euroa. Pääosa perusparannushankkeista kohdistui puolustusvoimien käyttöön tuleviin vuokrataloihin. Tilikauden lopussa käynnissä oli merkittäviä, laajamittaisia perusparannushankkeita Helsingissä, Joensuussa, Kirkkonummen Upinniemessä, Valkealan Vekaranjärvellä ja Tampereella. Tilikauden aikana rakennettiin Hämeenlinnassa merkittävää uustuotantokohdetta. Hämeenlinnan Suomen kasarmin vieressä sijaitseva kaksi kerrostaloa, 32 asuntoa, käsittävä hanke valmistui tammikuussa Asuntoja myytiin konsernin ulkopuolelle tilikauden aikana yhteensä 208 kpl. Asuntomääriltään eniten kauppoja toteutettiin Oulun Kenttätiellä ja Hiukkavaarassa, Rovaniemen Someronharjulla ja Kajaanin Hoikankankaalla. Asuntojen ja kiinteistöjen myyntituotot olivat yhteensä 8,1 miljoonaa euroa. Myytyjen kohteiden velattomat myyntihinnat olivat 8,5 miljoonaa euroa. Yhtiön omistamien maa-alueiden asemakaavoitus on tärkeä kehitystoimenpide, joka on käynnissä useilla paikkakunnilla. Kaupunginvaltuuston hyväksymästä Hämeenlinnan Vanhankaupungin asemakaavasta tehty valitus hylättiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa syksyllä 2009 ja siten asemakaavasta tuli vahva. Yhteistyö puolustusvoimien kanssa oli tilikauden aikana tiivistä ja tuloksellista. Neuvotteluja asuntokohteiden kehittämisestä käytiin 8

9 monella tasolla Pääesikunnasta aina joukko-osastoihin saakka. Tuloksena oli suuri määrä sopimuksia ja kehityshankkeita. Tärkeimpiä vuonna 2009 käynnistyneitä puolustusvoimia varten toteutettavia kehityshankkeita ovat Upinniemen Rakentajantie, Vekaranjärven Vekarankulma 10 ja Helsingin Pohjoisranta 24. Kaikki asunnot mainituista kohteista on vuokrattu puolustusvoimille. Kaiken kaikkiaan puolustusvoimille oli vuoden 2009 lopussa vuokrattu 1776 (2100) asuntoa. Puolustushallinnon henkilökunnalle oli vuokrattu suoralla sopimuksella 50 asuntoa ja muille 902 asuntoa. Vuokrauskelpoisia asuntoja oli tyhjillään yhteensä 86, korjattavia tyhjillään 205 asuntoa ja käytöstä poistettuja 87 asuntoa. Vuokrauskelpoisista asunnoista oli tilikauden lopussa vuokraamatta 3,1 %. Kruunuasunnot Oy omistaa pääosan tytäryhtiöistä kokonaan. Kruunuasunnot Oy:n toimihenkilöt osallistuvat hallitustyöskentelyn kautta tytäryhtiöiden toiminnan johtamiseen ja koordinointiin. Riskienhallinta ja ympäristöasiat Tilikauden aikana sovellettiin edellisen vuoden lopussa hallituksen hyväksymää riskienhallintajärjestelmää, joka sisältää määritellyt riskialueet ja niihin kohdennettavat toimenpiteet. Riskialueita on viisitoista ja niistä tärkeimpiä ovat asuntokannan tekninen kunto, yhteistyö puolustusvoimien kanssa, asuntojen vuokraus sekä perusparannus- ja peruskorjaustoimenpiteet. Kullekin riskialueelle on nimetty vastuuhenkilö. Kaikki vastuuhenkilöt raportoivat toteuttamistaan riskienhallintatoimenpiteistä ja vastuualueellaan realisoituneista riskeistä kuukausittain. Yhtiön hallitukselle raportoidaan riskienhallinnasta vuosittain. Riskienhallinta sisältyy myös hallituksen hyväksymään vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Vuoden 2010 riskienhallintatoimenpiteistä on laadittu suunnitelma. Korjausrakentamisessa otetaan huomioon ekologiset näkökohdat ja toimitaan ympäristöystävällisesti. Energiatalous on jatkuvasti esillä sekä rakentamisessa että kiinteistönpidossa. Energian kulutuksen hallinta perustuu vuosittaisiin tavoitteisiin ja jatkuvaan seurantaan. Konsernin tuloslaskelma Konsernin liikevaihto oli 29,4 (27,5) miljoonaa euroa. Liikevaihtoa kertyi 21,0 (21,1) miljoonaa euroa vuokratuotoista ja 0,9 (1,0) miljoonaa euroa käyttökorvauksista. Lisäksi liikevaihtoon sisältyy 7,5 (5,4) miljoonaa euroa kiinteistöomaisuuden myyntejä. Suunnitelman mukaiset poistot olivat 4,1 (3,6) miljoonaa euroa. Vertailuvuonna 2008 kirjattiin lisäksi poikkeuksellisina arvonalentumisina 0,9 miljoonaa euroa vaihto-omaisuusosakkeista eli poistot yhteensä olivat 4,5 miljoonaa euroa. Tehdyt arvonalentumiset vaihto-omaisuudesta vuonna 2009 olivat 1,3 miljoonaa euroa. Konsernin liikevoitto oli 1,3 (0,3) miljoonaa euroa ja konsernin nettomääräiset rahoitustuotot ja -kulut olivat -1,8 (-2,0) miljoonaa euroa sisältäen pääomalainan korkokulut. Konsernin tappio ennen satunnaiseriä, tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 0,5 (1,7) miljoonaa euroa. Tilikauden tappio oli 0,2 (1,3) miljoonaa euroa. Konsernitase Konsernitaseen loppusumma oli 157,5 (162,1) miljoonaa euroa. Kiinteistöyhtiöiden yhdistelystä syntyneet konsernierotukset on syntyvuonna kohdistettu kiinteistöomaisuuteen. Konsernin pysyviin vastaaviin, 120,2 (113,2) miljoonaan euroon, luetaan pitkäaikaiset kiinteistösijoitukset. Vaihtuviin vastaaviin, 37,3 (48,9) miljoonaan euroon sisältyvät myytäviksi luokitellut kiinteistö- ja osakeomistukset olivat 17,1 (16,1) miljoonaa euroa, myyntisaamiset olivat 0,2 (0,2) miljoonaa euroa, muut eri saamiset olivat 6,0 (8,6) miljoonaa euroa sekä konsernin rahoitusomaisuus oli 14,0 (23,9) miljoonaa euroa ja se koostui sijoitusrahasto-osuuksista ja pankkitileistä. Konsernin oma pääoma oli 68,1 (68,3) miljoonaa euroa. Konsernilla oli vierasta pääomaa 89,5 (93,8) miljoonaa euroa. Vieraasta pääomasta 6,3 (7,9) miljoonaa euroa oli lyhytaikaista ja 83,2 (85,9) miljoonaa euroa pitkäaikaista sisältäen pääomaltaan 59,5 miljoonan euron pääomalainan emoyhtiö Governia Oy:ltä. Emoyhtiön tuloslaskelma Kruunuasunnot Oy:n liikevaihto oli 27,6 (25,8) miljoonaa euroa. Liikevaihdossa vuokratuotot ja käyttökorvaukset olivat 20,1 (20,4) miljoonaa euroa. Liikevaihtoon sisältyy lisäksi 7,5 (5,4) miljoonaa euroa kiinteistöomaisuuden myyntejä. Vastikekulut sisälsivät normaalien tilikauden aikana maksettujen vastikkeiden ohella 2,2 (1,5) miljoonaa euroa hankevastikkeita Kruunuasunnot Oy:n omistamissa asunto-osakeyhtiöissä toteutettavia korjaus- ja muutostöitä varten. Emoyhtiön suunnitelman mukaiset poistot ja arvonalentumiset olivat 1,3 (0,9) miljoonaa euroa. Tilivuoden voitto ennen satunnaisia eriä, tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 2,1 (0,6) miljoonaa euroa. Tilikauden voitto oli 1,5 (0,4) miljoonaa euroa. Emoyhtiön tase Emoyhtiön taseen loppusumma oli 153,7 (160,1) miljoonaa euroa. Pysyviin vastaaviin, 117,6 (113,0) miljoonaa euroa, sisältyy pitkäaikaiseen omistukseen kuuluvat kiinteistösijoitukset sekä lainasaamiset pysyviin vastaaviin sisältyviltä kiinteistöyhteisöiltä. Lainasaamiset pysyviin vastaaviin kuuluvilta kiinteistöyhteisöiltä olivat 32,2 (26,3) miljoonaa euroa. Vaihtuvien vastaavien määrä oli 36,1 (47,1) miljoonaa euroa. Vaihtuviin vastaaviin kuuluvat kiinteistö-omistukset olivat 17,6 (16,5) miljoonaa euroa. Myyntisaamiset olivat 0,1 (0,1) miljoonaa euroa ja muut eri saamiset olivat 5,3 (8,3) miljoonaa euroa. Rahoitusomaisuus oli 13,1 (22,1) miljoonaa euroa. Emoyhtiön oma pääoma oli 62,0 (60,5) miljoonaa euroa. Vierasta pääomaa oli kaikkiaan 91,7 (99,6) sisältäen pääomaltaan 59,5 miljoonan euron pääomalainan emoyhtiö Governia Oy:ltä. Vieraasta pääomasta 76,5 (78,4) miljoonaa euroa oli pitkäaikaista ja 15,1 (21,2) miljoonaa euroa oli lyhytaikaista. Pääomalaina on vakuudeton ja erääntyy maksettavaksi Lainalle maksetaan kuuden (6) kuukauden euriborin, kuitenkin enintään neljän (4) prosentin suuruista vuotuista korkoa. Vuoden 2009 korko oli 1,2 (2,4) miljoonaa euroa ja se on kirjattu tilinpäätöksessä velaksi. Pääasialliset pääomalainan ehdot on kerrottu liitetietojen kohdassa 17. 9

10 Taloudellista toimintaa kuvaavat tunnusluvut Kruunuasunnot konserni Kruunuasunnot Oy, emo oikaistu oikaistu oikaistu oikaistu oikaistu oikaistu Liikevaihto M 29,4 27,5 55,7 29,4 27,5 55,7 27,6 25,8 54,1 27,6 25,8 54,1 Liikevoitto M 2,6 1,2 13,8 1,3 0,3 13,2 6,5 3,6 15,8 3,0 1,2 8,8 Liikevoitto %:a liikevaihdosta 8,9 4,5 24,7 4,5 1,2 23,7 23,6 14,1 29,1 10,9 4,8 16,3 Oman pääoman tuotto- % 1,1 1,1 8, ,3 5,0 4,3 11,5 2,5 0,7 8,7 Sijoitetun pääoman tuotto- % 1,8 1,9 12,0 1,0 1,3 8,8 4,9 4,2 13,2 2,6 2,8 6,6 Omavaraisuusaste- % 43,7 42,5 42,4 43,2 42,1 42,2 42,3 38,7 35,2 40,4 37,8 36,4 Quick ratio 2,3 3,1 4,9 2,3 3,1 4,9 0,9 1,1 1,5 0,9 1,1 1,5 Current ratio 5,0 5,1 6,7 5,0 5,1 6,7 2,0 1,8 2,1 2,0 1,8 2,1 Tunnusluvut on laskettu sekä konsernin että emon osalta seuraavasti: Liikevoitto -% = liikevoitto x 100 liikevaihto Oman pääoman tuotto -% = tulos ennen satunnaiseriä verot x 100 oma pääoma + (vähemmistöosuus) Sijoitetun pääoman tuotto -% = tulos ennen satunnaiseriä + korko- ja muut rahoituskulut x 100 tase X korottomat velat Omavaraisuusaste -% = oma pääoma + (vähemmistöosuus) x 100 tase X saadut ennakot Oikaistuissa tunnusluvuissa liikevoittoa ja tulosta ennen satunnaiseriä on oikaistu tilinpäätöksen arvonalennuksilla ja etukäteisillä hankevastikekuluilla (emo) palauttaen ne ao. tunnusluvun voittoerään liikevoitto- %:ia sekä oman pääoman ja sijoitetun pääoman tuotto- %: ja laskettaessa. Lisäksi oman pääoman tuotto- %:ia laskettaessa on tuottoerään palautettu pääomalainan korko. Näiden oikaistujen tunnuslukujen omaa pääomaa ja taseen loppusummaa on oikaistu tuloksen oikaisua vastaavasti. Oman pääoman tuotto- %:a laskettaessa on omaan pääomaan lisätty pääomalaina ikään kuin se olisi oman pääoman erä. Toimintaympäristö ja tulevaisuuden näkymät Omistusasuntojen kysynnässä ja myyntihinnoissa oli tilikauden lopulla havaittavissa nousua, joka jatkui vielä vuoden 2010 alussa. Mahdollinen korkotason nousu saattaa hillitä asuntomarkkinoita alkaneena vuonna. Kruunuasunnot Oy tulee myymään sekä perusparantamiaan että myös peruskuntoisia kohteita eräillä paikkakunnilla lähinnä yksittäisinä osakekauppoina. Vuokra-asuntojen kysyntä on pysynyt ennallaan tai hieman lisääntynyt väestömäärältään kasvavilla paikkakunnilla. Muilla paikkakunnilla vuokra-asuntojen kysynnässä on ollut laskeva suunta. Vuosi 2010 tullee olemaan edellisen vuoden kaltainen. Vuokra-asuntojen perusparannusta tullaan jatkamaan vuonna 2010 laajamittaisesti sekä markkinoiden että puolustusvoimien tarpeiden pohjalta. Perusparannusinvestointeja tukevat rakennusalan matalasuhdanne ja valtiovallan tukitoimenpiteet. Myös eräitä vuokra-asuntojen uustuotantohankkeita on valmisteilla tavoitteena aloittaa rakennustyöt vuoden 2010 aikana. Yhtiön taloudellisen tilanteen ennakoidaan pysyvän alkaneen tilikauden aikana nykyisellä tasolla. Hallituksen esitys tilikauden tuloksen käsittelemisestä Konsernin voitonjakokelpoiset varat olivat euroa sen jälkeen, kun pääomalainalle on kirjattu maksettavan korkoa ,93 euroa. Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat olivat ,17 euroa. Kruunuasunnot Oy:n tilikauden tulos osoittaa voittoa ,51 euroa. Hallitus esittää, että tilikauden voitto kirjataan taseen vapaan oman pääoman lisäykseksi ja että osinkoa ei jaeta. 10

11 Tuloslaskelma Kruunuasunnot Kruunuasunnot Kruunuasunnot Oy Kruunuasunnot Oy konserni konserni emoyhtiö emoyhtiö LIIKEVAIHTO , ,75 Liiketoiminnan muut tuotot , ,33 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana , ,04 Varastojen lisäys (-) tai vähennys (+) , ,94 Ulkopuoliset palvelut , , , ,97 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,72 Henkilösivukulut Eläkekulut , ,82 Muut henkilösivukulut , , , ,15 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot , ,67 Liiketoiminnan muut kulut , ,47 LIIKEVOITTO , ,82 Rahoitustuotot ja - kulut Muut korko- ja rahoitustuotot Saman konsernin yrityksiltä , ,35 Muilta , ,81 Korkokulut ja muut rahoituskulut Saman konsernin yrityksille , ,27 Muille , , , ,29 VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ , ,53 Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut VOITTO ENNEN TILINPÄÄTÖS- SIIRTOJA JA VEROJA , ,53 Tilinpäätössiirrot Poistoeron vähennys ,91 468,61 Tuloverot Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot , ,45 Laskennalliset verot , ,45 TILIKAUDEN VOITTO , ,69 11

12 Tase Kruunuasunnot Kruunuasunnot Kruunuasunnot Oy Kruunuasunnot Oy konserni konserni emoyhtiö emoyhtiö V a s t a a v a a PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot , , , ,00 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet , ,00 Rakennukset ja rakennelmat , ,70 Koneet ja kalusto , ,64 Muut aineelliset hyödykkeet , ,00 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat , ,34 Sijoitukset Osuudet saman konsernin yrityksissä , ,54 Saamiset saman konsernin yrityksiltä , ,52 Muut osakkeet ja osuudet Muut saamiset , ,06 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus , ,20 Saamiset Lyhytaikaiset Myyntisaamiset , ,15 Saamiset saman konsernin yrityksiltä , ,32 Muut saamiset , ,55 Siirtosaamiset , , , Rahoitusarvopaperit Muut arvopaperit , ,15 Rahat ja pankkisaamiset , ,45 V a s t a a v a a y h t e e n s ä , ,24 V a s t a t t a v a a OMA PÄÄOMA Osakepääoma , ,00 Ylikurssirahasto , ,94 Edellisten tilikausien voitto , ,97 Tilikauden voitto , ,69 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Poistoero , ,25 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Pääomalaina , ,00 Lainat rahoituslaitoksilta , ,59 Laskennalliset verovelat , ,59 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta , ,46 Saadut ennakot , ,03 Ostovelat , ,46 Velat saman konsernin yrityksille , ,06 Muut velat , ,44 Siirtovelat , , , ,80 V a s t a t t a v a a y h t e e n s ä , ,24 12

13 Rahoituslaskelma Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Liiketoiminnan rahavirta Liikevoitto , , , ,82 Oikaisut: Poistot ja arvonalentumiset , , , ,67 Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut oikaisut , , , ,00 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta , , , ,49 Käyttöpääoman muutos Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten muutos , , , ,35 Vaihto-omaisuuden muutos , , , ,94 Lyhytaikaisten korottomien velkojen muutos , , , ,18 Lyhytaikaisten korollisten velkojen muutos 0,00 0, , ,76 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja , , , ,38 Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista , , , ,86 Saadut korot liiketoiminnasta , , , ,38 Maksetut välittömät verot , , , ,94 Liiketoiminnan rahavirta (A) , , , ,80 Investointien rahavirta Nettoinvestoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin , , , ,00 Investoinnit muihin sijoituksiin , , , ,18 Luovutustulot muista sijoituksista Myydyt tytäryhtiöosakkeet ,00 0, ,00 0,00 Myönnetyt lainat 0,00 0, , ,00 Lainasaamisten takaisinmaksu 0,00 0, , ,88 Investointirahavirran muut oikaisut , ,00 Investointien rahavirta (B) , , , ,30 Rahoituksen rahavirta Lyhytaikaisten lainojen nostot/takaisinmaksut , ,00 0,00 0,00 Pitkäaikaisten lainojen nostot/takaisinmaksut , , , ,46 Maksettu konserniavustus 0,00 0,00 0,00 0,00 Rahoituksen rahavirta (C) , , , ,46 Rahavarojen muutos (A+B+C) , , , ,56 Rahavarat tilikauden alussa , , , ,16 Rahavarat tilikauden lopussa , , , , , , , ,56 13

14 Tilintarkastuskertomus TILINTARKASTUSKERTOMUS Kruunuasunnot Oy:n yhtiökokoukselle Olemme tarkastaneet Kruunuasunnot Oy:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta Tilinpäätös sisältää sekä konsernin että emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta ja siitä, että se antaa oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lain mukainen ja että varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty. Tilintarkastajan tulee suorittaa tilintarkastus Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti ja sen perusteella antaa lausunto tilinpäätöksestä. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää ammattieettisten periaatteiden noudattamista ja tilintarkastuksen suunnittelua ja suorittamista siten, että saadaan kohtuullinen varmuus siitä, että tilinpäätöksessä ei ole olennaisia virheellisyyksiä ja että hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja ovat toimineet osakeyhtiölain mukaisesti. Tilintarkastustoimenpiteillä tulisi varmistua tilinpäätöksen lukujen ja muiden tietojen oikeellisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan ja arvioihin riskeistä, että tilinpäätöksessä on väärinkäytöksestä tai virheestä johtuva olennainen virheellisyys. Tarvittavia tarkastustoimenpiteitä suunniteltaessa arvioidaan myös tilinpäätöksen laadintaan ja esittämiseen liittyvää sisäistä valvontaa. Lisäksi arvioidaan tilinpäätöksen yleistä esittämistapaa ja laatimisperiaatteita sekä johdon tilinpäätöksen laadinnassa soveltamia arvioita. Tilintarkastus on toteutettu Suomessa noudatettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Käsityksemme mukaan olemme suorittaneet tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvia tarkastustoimenpiteitä lausuntoamme varten. Lausunto Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös antaa Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Puollamme tilinpäätöksen vahvistamista. Hallituksen esitys taseen osoittaman voiton käyttämisestä on osakeyhtiölain mukainen. Puollamme vastuuvapauden myöntämistä hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle tarkastamaltamme tilikaudelta. Helsingissä 18. maaliskuuta 2010 Tuokko Tilintarkastus Oy KHT- yhteisö Timo Tuokko KHT 14

15 Asunto Oy Kontiolahden Josefiina päätettiin perusparantaa puolustusvoimien kanssa tehdyn pitkäaikaisen vuokrasopimuksen mukaisesti tarkkaan ohjatuilla toimenpiteillä. Täsmäperusparannustyöhön sisältyvät talojen vesikatot sekä tarvittava osa kylpyhuoneista ja keittiöistä. Työt toteutetaan talojen ollessa asuttuina. Joensuun Kirkkokatu 2:ssa käynnistyi vuonna 2009 laajamittainen, kahta vuokrataloa koskeva perusparannus. Ensimmäinen talo valmistui puolustusvoimien henkilöstön käyttöön tammi-helmikuussa Harjannostajaisten yhteydessä paljastettiin talon päädyn karjalaisaiheinen, kuvanveistäjä Jorma Parkkarin suunnittelema ja toteuttama Kantele-reliefi. Taideteos helpottaa talojen löytämistä ja tunnistamista. Ainutlaatuiseksi reliefin tekee tasatunnein soiva kantelemusiikki. Tampereen välittömässä tuntumassa Nokialla Viertokuja 16:ssa sijaitsevan Asunto Oy Kalkun Kessun perusparannus aloitettiin joulukuussa. Talossa on 12 asuntoa ja ne tulevat vuokrattaviksi vapaille markkinoille. Talon läheisyyteen tulee aikanaan myös uusia asuintaloja, kun aloitettu asemakaavoitus valmistuu. 15

16 Hämeenlinnan Vanhankaupungin laiturisaunan asemakaava vahvistettiin. Vuodesta 2007 keskeneräisenä ollut rakennus viimeistellään valmiiksi alueen asukkaiden tarpeisiin mahdollisimman pian. Helsingin Pohjoisranta 24:n asuntomäärä kasvaa 48:sta 52:een uusien ullakolle rakennettavien näköala-asuntojen ansiosta. Kahdeksanteen kerrokseen rakennetaan näköalasauna asukkaiden käyttöön. Kaikki asunnot on vuokrattu puolustusvoimille. Tampereen Väinölänkatu 22:n porraskäytävätaide kuvaa tamperelaislapsia ja 1960-luvuilla. Kruunuasunnot Oy Aleksis Kiven katu Helsinki puhelin

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Konsernin voitto

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 26.2.2018 1 (8) Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 01.01.2017-31.12.2017 FINGRID DATAHUB OY 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012). Tiedote 1 (10) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012). Konsernin

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89 6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA STOCK TRADERS TEAM FINLAND OY elo Esa Uusikartano Eurantie 198 23800 LAITILA Y-tunnus: 1860758-0 Kotipaikka: Laitila TASEKIRJA Tilikausi 01.01.2015-31.12.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 TASEKIRJA

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS FINGRID Datahub 8.2.2017 Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 16.02.2016-31.12.2016 FINGRID DATAHUB OY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Hallituksen

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2008-31.12.2008. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka 1454032-3. Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI.

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2008-31.12.2008. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka 1454032-3. Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI. LUMITUULI OY Tasekirja Y-tunnus Osoite Kotipaikka 1.1.2008-31.12.2008 1454032-3 Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI Helsinki SisSllysluettelo Sivu Tase Tuloslaskelma Liitetiedot 3-5 Allekirjoitukset

Lisätiedot