Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo (9)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo (9)"

Transkriptio

1 Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo (9) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus Liikevaihto 24,2 Me (23,3 Me vertailukaudella 2009), kasvua 3,9% - Liikevoitto 3,9 Me (2,0 Me),kasvua 95,6%. Vertailukauden liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 3,0 Me - Liikevoitto 16,1% liikevaihdosta(8,6%) - Voitto ennen veroja 4,2 Me (1,9 Me), kasvua 123,7% - Tulos/osake 0,29 euroa (0,10 euroa) Toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi: Vuoden 2010 alkuvuoden osalta ei merkittävää talouden elpymistä ole ollut havaittavissa, vaikkakin maaliskuun hyvän ilmoitusmyynnin johdosta saimme hienoisen kasvun ilmoitusmyyntiimme viime vuoden vastaavaan vuosineljännekseen verrattuna. Sanomalehtiemme tavoittavuus on säilynyt hyvänä taantumasta huolimatta ja sanomalehti tuotteena on säilyttänyt vahvan suhteellisen asemansa sekä tiedon lähteenä että ilmoitusvälineenä. Toiminnassamme keskeisenä painopisteenä on taantuman seurausten torjuntaan liittyvien tehostamistoimien läpivieminen, joiden avulla pyrimme pitämään kannattavuutemme mahdollisimman hyvänä. Konsernin mediamyynti nousi hieman yli 2 prosenttia ensimmäisen neljänneksen aikana kun mediamainonta sanomalehtien osalta oli samana ajanjaksona 2 prosenttia miinuksella. Maaliskuussa sanomalehtimainonta kääntyi myös koko sanomalehdistön osalta kasvuun. Konsernin lehtien tilaustuotot olivat hieman edellisvuotta korkeammat. Alkuvuodesta 2009 käynnistetyn kehitysohjelmamme avulla pystyimme suunnitellusti sopeuttamaan kustannuksiamme. Säästötoimenpiteet realisoituvat täysimääräisesti vuoden 2010 loppupuolella. Tehtyjen toimenpiteiden ansiosta suhteellinen kannattavuutemme pysyi tyydyttävällä tasolla liikevoiton ollessa 16,1% (8,6%). Huolimatta siitä, että 2010 osalta on havaittavissa lievää yleisen taloustilanteen elpymistä, näkemyksemme mukaan loppuvuoden 2010 osalta epävarmuus markkinoilla jatkuu eikä selvää markkinatilanteen elpymistä vielä ole näköpiirissä. Toimintaympäristö ja konsernin liikevaihdon kehitys TNS Gallupin mukaan mediamainonta kasvoi Suomessa vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 6% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Sanomalehtimainonta väheni 2%. Suurimmista toimialoista elintarvikkeet väheni 7%, matkailu ja liikenne 6%, vähittäiskauppa 2% sekä moottoriajoneuvot 1%. Avoimien työpaikkojen mainonta kasvoi 3%.

2 2(9) Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa ,2 Me, kun se oli edellisvuoden vastaavana aikana 23,3 Me. Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,1 Me (0,1 Me). Tammi-maaliskuun kulut olivat 20,5 Me (21,4 Me), edellisen vuoden kuluihin sisältyy 1,0 Me kertakustannus kehitysohjelman eläkeratkaisuista. Liikevoitto oli 3,9 Me (2,0 Me), mikä on 16,1% liikevaihdosta (8,6%). Vertailukauden liikevoitto ilman kertakustannusta oli 3,0 Me. Rahoitustuotot olivat 0,4 Me enemmän kuin vastaavana aikana edellisenä vuonna. Rahoitustuottoja paransi kertakirjaus myytävissä olevien sijoitusten myyntivoitosta. Voitto ennen veroja oli 4,2 Me (1,9 Me) ja voitto verojen jälkeen 3,1 Me (1,1 Me) (3 kk) (3 kk) (12 kk) Liikevaihto 24,2 Me 23,3 Me 97,6 Me Liikevoitto 3,9 Me 2,0 Me 15,5 Me Liikevoitto % 16,1 % 8,6 % 15,9 % Tilikauden tulos 3,1 Me 1,1 Me 11,0 Me Tulos/osake, Eur 0,29 0,10 1,02 Oma pääoma/osake 5,00 4,17 4,63 Omavaraisuusaste % 51,8 % 45,2 % 49,1 % Konsernirakenne Konsernirakenteessa ei ole tapahtunut katsauskaudella muutoksia. Konsernin tytäryhtiö Mai Visual Oy:n nimi vaihdettiin huhtikuussa Mediasepät Oy:ksi. Maaliskuussa konsernin osakkuusyhtiö Arena Partners Oy sopi yhteistyöjärjestelystä Alma Media Oyj:n kanssa sähköisessä valtakunnallisessa markkinapaikkaliiketoiminnassa. Yhteistyö toteutetaan siten, että Arena Partners ostaa 35 % osuuden Alma Median yhtiöitettävästä asunto-, auto- ja kuluttajailmoittelun markkinapaikkaliiketoiminnasta. Samassa yhteydessä Alma Media ostaa Arena Partnersin mobiilipalveluihin keskittyneestä tytäryhtiöstä Arena Interactivesta 35 % osuuden. Yhteistyö vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Luokiteltuihin ilmoituksiin keskittyvässä Markkinapaikat - yhteisyrityksessä toimivat Etuovi.com, Vuokraovi.com, Autotalli.com ja Mikko.fi-palvelut. Kilpailuvirasto siirsi asian toukokuun alussa jatkokäsittelyyn ja ratkaisu saadaan viimeistään elokuun alussa.

3 Henkilöstö 3(9) Konsernihallitus vapautti Arto Tiitisen toimitusjohtajan tehtävästä. Hänen tilalleen hallitus nimesi vt. toimitusjohtajaksi silloisen hallituksen puheenjohtajan Vesa-Pekka Kangaskorven. Hallitus nimitti Kangaskorven vakinaiseksi toimitusjohtajaksi Vuonna 2009 aloitetun kehitysohjelmamme johdosta konsernin keskimääräinen henkilömäärä kokopäiväisiksi muunnettuna pieneni 761 henkeen (825). Pääosa vähennyksestä on toteutettu eläkejärjestelyjen kautta. Investoinnit ja rahoitus Bruttoinvestoinnit olivat tammi-maaliskuussa 0,5 Me (0,8 Me). Yhtiön maksuvalmius on säilynyt vakaana koko katsauskauden ajan. Tase Konsernitaseen loppusumma oli 117,3 Meur (113,0 Meur). Osakkeet Keskisuomalainen Oyj osti julkisessa kaupankäynnissä omia A-osakkeitaan kappaletta hintaan 15 euroa kappale. Osakkeet ovat 0,2% koko osakemäärästä ja edustavat 0,02% äänimäärästä. Keskisuomalainen Oyj:n K-osakkeita on muutettu A-osakkeiksi alkuvuoden aikana kahden muuntovaatimuksen perusteella yhteensä 2353 kappaletta. Muuntojen jälkeen K-osakkeiden määrä on ja A- osakkeiden kappaletta. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Keskisuomalainen Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin , jonka jälkeen hallitus järjestäytyi. Hallituksen jäsenet ovat: maanviljelijä Antero Vesterinen, puheenjohtaja johtaja Mikko Paananen, varapuheenjohtaja maanviljelijä Simo Kutinlahti avainasiakaspäällikkö Pekka Haltia toimitusjohtaja Leena Hautsalo toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi maatalousyrittäjä Kalle Kautto toimitusjohtaja Jaakko Kurikka Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Jarmo Lohi.

4 4(9) Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen pykäliä 3, 5, 10, 11, 12 ja 13 pääosin osakeyhtiölain muutosten johdosta. Muutetut yhtiöjärjestyksen pykälät ovat luettavissa yhtiökokouksen päätöksistä annetusta pörssitiedotteesta sekä yhtiön verkkosivuilla. Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokous päätti jakaa osinkoa 0,60 euroa osakkeelle, mikä on yhteensä ,00 euroa. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen osakeyhtiölain 13 luvun 6 pykälän 2 momentin mukaisesti päättämään yhtiön maksuvalmiuden ja tuloksen sallimissa rajoissa enintään 0,40 euron lisäosingosta osaketta kohden. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien K-sarjan ja A- sarjan osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä. A- sarjan osakkeita voidaan hankkia enintään kappaletta ja K- sarjan osakkeita enintään kappaletta, kuitenkin yhteensä enintään osaketta. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista antamalla uusia A-sarjan osakkeita ja luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia A-sarjan osakkeita joko maksua vastaan tai maksutta siten, että valtuutuksen perusteella annettavien ja luovutettavien A- sarjan osakkeiden määrä on yhteensä enintään osaketta. Liiketoiminnan riskit ja epävarmuustekijät Taantuman jatkuminen luo merkittävimmät riskit konsernin tämän hetken liiketoiminnalle. Mediamarkkinoilla on varauduttava taantuman pitkittymiseen useamman vuoden mittaiseksi. Operatiivisista riskeistä merkittävimmät liittyvät tietotekniikkaan ja painoliiketoimintojen keskeytymiseen. Yleisestä rahoitusmarkkinoiden epävarmuudesta ja riskitason noususta huolimatta konsernin näköpiirissä ei ole rahoitusasemaan liittyviä merkittäviä riskejä. Pidemmän aikavälin riskejä ja epävarmuustekijöitä on esitetty vuosikertomuksen sivulla 22. Loppuvuoden näkymät Loppuvuoden 2009 aikana kansantalouden taantuma näyttää saavuttaneen pohjakosketuksen. Alkanut vuosi sisältää paljon epävarmuutta. Vaikka ilmoitusmyynti ja mainonnan määrä kehittyivätkin erityisesti maaliskuussa suotuisasti, ei varmuutta selkeästä muutoksesta parempaan vielä ole. Maailmantalouden ja erityisen Kreikan talousongelmien johdosta voi kansantaloudessa tapahtua myös nopeita käänteitä huonompaan suuntaan, jolla voi olla vaikutuksia yhtiön toimintaan.

5 5(9) Keskisuomalainen Oyj:n liikevaihdon arvioidaan pysyvän edellisen vuoden tasolla. Vertailukelpoisen tuloksen uskotaan hieman paranevan, pääosin tehostamistoimien johdosta, ellei ulkoisissa tekijöissä tapahdu muutoksia huonompaan. Laadintaperiaatteet Konsernin osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34:n vaatimuksia. Pörssitiedotteet ovat luettavissa Keskisuomalainen Oyj:n verkkosivuilla osoitteessa Konserni on soveltanut alkaen seuraavia uusia ja uudistettuja standardeja: IFRS 3 Liiketoimintojen yhteenliittymät, IAS 27 Konsernitilinpäätös ja erillistilinpäätös sekä IFRS standardeihin tehdyt parannukset (huhtikuu 2009). Muilta osin osavuosikatsaus on laadittu noudattaen samoja laadintaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä. Standardimuutoksilla on vaikusta konsernin osavuosikatsauksiin ja tilinpäätökseen sekä liitetietoihin mikäli toteutetaan liiketoimintojen yhteenliittymiä tai vähemmistöosuuksien muutoksia. Paino- ja jakeluliiketoiminnan nimi on muutettu vuoden 2010 alusta tuotanto- ja logistiikkapalveluksi. Segmentin sisältöä ei ole muutettu. Tuotanto- ja logistiikkapalvelut segmenttiin lisättiin toukokuun alusta 2009 myös sivun- ja ilmoitusvalmistuksen toiminnot. Nämä toiminnot siirrettiin perustettuun yhtiöön, joka myy nämä palvelut konsernin yhtiöille. Segmentti-informaatiossa tämä muutos näkyy kasvavana tuotanto- ja logistiikkapalvelujen liikevaihtona ja segmenttien välisessä liikevaihdossa. Liikevoittoon tällä ei ole vaikusta. Vertailukausien lukuja ei ole oikaistu, koska vastaavia tietoja ei ole saatavissa. Taulukon alaviitteessä on kuitenkin kerrottu, mitkä luvut olisivat olleet 2010, jos segmenttikoostumusta ei olisi muutettu. Keskisuomalainen Oyj antaa osavuosikatsauksen tammi-kesäkuulta KESKISUOMALAINEN OYJ HALLITUS Vesa-Pekka Kangaskorpi toimitusjohtaja Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi p. (014) Luvut ovat tilintarkastamattomia.

6 6(9) KONSERNIN TULOSLASKELMA (Meur) 1-3/ / /2009 (3 kk) (3 kk) (12 kk) LIIKEVAIHTO 24,2 23,3 97,6 Liiketoiminnan muut tuotot 0,1 0,1 0,5 Liiketoiminnan kulut 20,5 21,4 82,6 LIIKEVOITTO 3,9 2,0 15,5 Liikevoitto % liikevaihdosta 16,1% 8,6% 15,9% Rahoitustuotot ja -kulut 0,3-0,1-0,8 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta 0,0 0,0 0,0 VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA 4,2 1,9 14,7 Verot -1,0-0,8-3,7 VOITTO/TAPPIO 3,1 1,1 11,0 TILIKAUDEN VOITON JAKO Emoyhtiön osakkeenomistajille 3,1 1,1 11,0 Vähemmistöosakkaille - - Tulos/osake, laimentamaton (eur) 0,29 0,10 1,02 Tulos/osake, laimennettu (eur) 0,29 0,10 1,02 KONSERNIN LAAJAN TULOSLASKELMAN ERÄT 1-3/ / /2009 (3 kk) (3 kk) (12 kk) Tilikauden voitto 3,1 1,1 11,0 Muut laajan tuloksen erät: Myytävissä olevat rahoitusvarat 1,4 0,1 4,5 Rahavirran suojaukset 0,0-0,3-0,2 Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot -0,4 0,1-1,1 Tilikauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen 1,1-0,2 3,2 TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 4,2 0,9 14,2 TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKO Emoyhtiön osakkeenomistajille 4,2 0,9 14,2 Vähemmistöosakkaille - - -

7 SEGMENTTI-INFORMAATIO 7(9) LIIKEVAIHTO (Meur) 1-3/ / /2009 Kustannustoiminta 21,9 21,3 87,9 Tuotanto- ja logistiikkapalvelut 8,5 7,4 33,3 Kohdistamaton 0,8 0,8 3,1 Segmenttien välinen liikevaihto -6,9-6,2-26,7 Tuloslaskelman liikevaihto 24,2 23,3 97,6 LIIKEVOITTO Kustannustoiminta 4,3 2,4 15,3 Tuotanto- ja logistiikkapalvelut 0,5 0,4 2,4 Kohdistamaton -0,9-0,7-2,3 Segmenttien välinen liikevoitto - - Tuloslaskelman liikevoitto 3,9 2,0 15,5 *) Mikäli segmenttien koostumusta ei olisi muutettu, olisi tuotantoja logistiikkapalvelujen liikevaihto tammi-maaliskuussa 7,7 Meur, muutos edelliseen vuoteen 3,6% ja segmenttien välinen liikevaihto - 6,2 Meur. KONSERNIN TASE VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 1,4 1,7 1,5 Liikearvo 37,2 37,2 37,2 Aineelliset hyödykkeet 28,4 30,5 28,8 Osuudet osakkuusyhtiöissä 1,3 1,4 1,4 Myytävissä olevat sijoitukset 22,1 13,0 20,8 Muut pitkäaikaiset saamiset 0,1-0,1 Laskennalliset verosaamiset 0,8 2,4 1,2 LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus 0,8 0,9 1,0 Myyntisaamiset ja muut saamiset 9,8 9,6 7,6 Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset 0,4 1,1 0,1 Rahat ja pankkisaamiset 14,7 15,3 6,9 Yhteensä 117,3 113,0 106,6 OMA PÄÄOMA JA VELAT OMA PÄÄOMA Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvan oman pääoman osuus 53,6 44,8 49,7 PITKÄAIKAISET VELAT Laskennallinen verovelka 1,4 1,5 1,5 Pitkäaikaiset korolliset velat 28,6 32,5 30,6 Pitkäaikaiset varaukset 0,9 1,0 0,9 LYHYTAIKAISET VELAT Lyhytaikaiset korolliset velat 3,8 4,1 4,0 Ostovelat ja muut velat 27,5 28,5 18,8 Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat 1,5 0,7 1,1 Yhteensä 117,3 113,0 106,6

8 8(9) KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (Meur) 1-3/ / /2009 (3 kk) (3 kk) (12 kk) LIIKETOIMINNAN RAHAVIRRAT Asiakkailta saadut maksut 31,8 32,0 98,6 Tavaroiden ja palvelujen toimittajille ja henkilöstölle suoritetut maksut -20,5-21,5-79,3 Maksetut korot -0,2-0,6-2,0 Saadut korot 0,0 0,0 0,1 Maksetut verot -1,0-1,5-3,0 LIIKETOIMINNAN RAHAVIRRAT 10,1 8,3 14,4 INVESTOINTIEN RAHAVIRRAT Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin -0,5-0,8-1,8 Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin -0,0-0,1-0,2 Aineellisten ja aineettomien käyttöomaisuushyödykkeiden myynti 0,0 0,0 0,0 Investoinnit myytävissä oleviin sijoituksiin ,4 Luovutustulot myytävissä olevista sijoituksista 0,4 0,0 0,0 Myönnetyt lainat - -0,0 Saadut osingot 0,4 0,3 0,9 INVESTOINTIEN RAHAVIRRAT 0,3-0,5-4,6 RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT Lainojen nostot - 0,3 0,9 Lainojen takaisinmaksut -2,3-0,7-3,1 Omien osakkeiden hankinta -0,3 Maksetut osingot -8,6 RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT -2,6-0,4-10,8 RAHAVAROJEN MUUTOS (lisäys+/vähennys-) 7,9 7,4-1,0 Rahavarat tilikauden alussa 6,9 7,9 7,9 Rahavarat tilikauden lopussa 14,7 15,3 6,9 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista (1000 euroa) Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Muut sidotut rahastot Muut vapaat rahastot Kertyneet voittovarat Yhteensä OMA PÄÄOMA IAS 8 mukaiset oikaisut Katsauskauden laaja tulos OMA PÄÄOMA

9 9(9) Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Muut sidotut rahastot Muut vapaat rahastot Kertyneet voittovarat Yhteensä OMA PÄÄOMA Omien osakkeiden hankinta Katsauskauden laaja tulos OMA PÄÄOMA BRUTTOINVESTOINNIT JA HENKILÖKUNTA Bruttoinvestoinnit; Meur 0,5 0,8 5,4 Bruttoinvestoinnit; %liikevaihdosta 2,2 % 3,5 % 5,6 % Henkilökunnan lukumäärä keskimäärin 761 hlöä 825 hlöä 825 hlöä kokopäiväisinä TUNNUSLUVUT (eur) Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos/osake 0,29 0,10 1,02 Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma/osake 5,0 4,17 4,63 Omavaraisuusaste, % 51,8 45,2 49,1 KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET (Meur) Pantit, vastuut ja takaukset Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä kiinteistöihin tai yrityskiinnityksiä Rahalaitoslainat 16,7 20,8 19,0 Annetut kiinteistökiinnitykset 17,6 17,6 17,6 Annetut yrityskiinnitykset 15,1 15,1 15,1 Tunnuslukujen laskentakaavat Omavaraisuusaste-% Oma pääoma x 100 Taseen loppusumma saadut ennakot (=tilausvastuu) Tulos/ osake Oma pääoma/osake Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos Keskimääräinen osakeantioikaistu osakkaiden lkm Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma Osakkeiden osakeantioikaistu lkm.

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 1 (8) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 Liikevaihto 26,5 Me (26,3 Me vertailukaudella 2011), kasvua 0,7% Liikevoitto 4,3 Me

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 2006 24,1 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo (9)

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo (9) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 18.5.2011 klo 16.00 1(9) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011 - Liikevaihto 26,3 Me (24,2 Me vertailukaudella 2010), kasvua 8,7% - Liikevoitto 5,3

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 18.11.2010 klo 9.00 1(9)

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 18.11.2010 klo 9.00 1(9) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 18.11.2010 klo 9.00 1(9) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010 Heinä-syyskuu 2010: - Liikevaihto 24,8 Meur (23,5 Meur), 5,6% edellisestä vuodesta -

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 27.8.2010 klo 9.00 1(10)

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 27.8.2010 klo 9.00 1(10) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 27.8.2010 klo 9.00 1(10) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010 Huhti-kesäkuu 2010: - Liikevaihto 25,4 Meur (25,2 Meur), 1% edellisestä vuodesta - Liikevoitto

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 16.05

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 16.05 1 ( 8) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 24.8.2010 klo 16.05 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Huhti kesäkuu 2011: Liikevaihto 29,1 Meur (25,4 Meur), 14,4% kasvua edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2005 71,9 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 23.5.2014 klo 15.30

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 23.5.2014 klo 15.30 1 (9) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 23.5.2014 klo 15.30 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014 - Liikevaihto 38,8 Me (24,3 Me vertailukaudella 2013), 59,5% kasvua edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 15.25

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 15.25 1 (9) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.11.2011 klo 15.25 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2011 Heinä syyskuu 2011: Liikevaihto 25,3 Meur (24,8 Meur), 2,0% kasvua edelliseen vuoteen

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 23.8.2012 klo 15.00

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 23.8.2012 klo 15.00 1 ( 8) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 23.8.2012 klo 15.00 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Huhti kesäkuu 2012: Liikevaihto 27,3 Me (29,1 Me), 6,1% edellisestä vuodesta Liikevoitto

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.11.2012 klo 12.40

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.11.2012 klo 12.40 1 (9) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.11.2012 klo 12.40 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012 Heinä syyskuu 2012: Liikevaihto 24,6 Me (25,3 Me), 2,8% edellisestä vuodesta Liikevoitto

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.5.2013 klo 18.00

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.5.2013 klo 18.00 1 (10) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.5.2013 klo 18.00 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 Liikevaihto 24,3 Me (26,5 Me vertailukaudella 2012), 8,4% edellisestä vuodesta Liikevoitto

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Tilinpäätöstiedote 25.2.2009 klo 9.00 1(13)

Keskisuomalainen Oyj Tilinpäätöstiedote 25.2.2009 klo 9.00 1(13) Keskisuomalainen Oyj Tilinpäätöstiedote 25.2.2009 klo 9.00 1(13) KESKISUOMALAINEN OYJ:n tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Tilikausi 2009 - Liikevaihto 97,6 Me (105,3 Me edellisenä vuonna), laskua 7,3% - Liikevoitto

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 12.10

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 12.10 1 (10) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 24.5.2016 klo 12.10 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2016 - Liikevaihto 35,2 Me (37,5 Me vertailukaudella 2015), -6,1 % edelliseen vuoteen -

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 11.30

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus klo 11.30 1 (11) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 21.8.2014 klo 11.30 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 Huhti-kesäkuu 2014: - Liikevaihto 41,4 Me (43,4 Me vertailukaudella 2012), - 4,8% edellisestä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3. Ilkka-Yhtymä Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2008 Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 13,4 MEUR (13,5 MEUR). Liikevaihto pysyi edellisen vuoden vastaavan jakson tasolla.

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007

Myynti kpl 2006/2007 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 28.2.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus standardia ja tilinpäätöksessä 31.8.2006 noudatettuja

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008

Myynti kpl 2007/2008 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007 29.2.2008 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin tilikauden

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2016 Vakaa kehitys jatkui Elecsterillä YHTEENVETO Liikevaihto 10,2 MEUR (1-3/2015: 11,0 MEUR) Liikevoitto 0,8

Lisätiedot

Oikaisut IFRS Julkaistu

Oikaisut IFRS Julkaistu :n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 20.11.2014 klo 14.40

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 20.11.2014 klo 14.40 1 (11) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 20.11.2014 klo 14.40 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014 Heinä-syyskuu 2014: - Liikevaihto 36,2 Me (38,8 Me), - 6,8% edellisestä vuodesta -

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 19.11.2015 klo 15.15

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 19.11.2015 klo 15.15 1 (11) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 19.11.2015 klo 15.15 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2015 Heinä-syyskuu 2015: - Liikevaihto 34,6 Me (36,2 Me), - 4,4 % edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 8.11.2012 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 8.11.2012 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 8.11.2012 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2012 Elecsterillä vahva neljännes Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto 33,1 MEUR (1-9/2011: 34,8 MEUR)

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KLO 8:30

ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KLO 8:30 ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 18.8.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Elecsterillä vahva vuosineljännes Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 21,8 MEUR (1-6/2015:

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE (7)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE (7) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2006 1 (7) MARTELA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.-30.09.2006 Tammi-syyskuun liikevaihto kasvoi 13,7 prosenttia ja oli 82,9 milj. euroa (72,9). Tulos ennen veroja oli

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007

Myynti kpl 2006/2007 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 31.5.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.11.2014 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 Elecsterillä hyvä kehitys Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto 33,7 MEUR (1-9/2013: 34,1 MEUR)

Lisätiedot

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008

Myynti kpl 2007/2008 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007 31.5.2008 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin tilikauden

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS Klo (6)

NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS Klo (6) NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 10.08.2012 Klo 9.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 Nordic Aluminium Oyj:n liikevaihto katsauskaudella oli 35,41 miljoonaa euroa (38,67 miljoonaa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan.

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan. 11.11.2013 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 48,4 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 52,7 milj. euroa). Liiketulos

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011

Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011 Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010 1 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011 Avainkohdat Q4 2010 Liikevaihto oli Q4:llä 83,0 (79,0) milj. euroa Verkkoliiketoiminnan

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

Ilkka-Yhtymä Oyj:n osavuosikatsaus

Ilkka-Yhtymä Oyj:n osavuosikatsaus 2007 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3. Ilkka-Yhtymä Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2007 Konsernin liikevaihto oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 13,5 MEUR (12,9 MEUR). Liikevaihto kasvoi 4,4 % edellisen

Lisätiedot