Hankkeesta perustyöksi Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen päivät Jani Komulainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankkeesta perustyöksi Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen päivät Jani Komulainen"

Transkriptio

1 Hankkeesta perustyöksi Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen päivät Jani Komulainen

2 Mistä lähdettiin liikkeelle? Vallitseva tilanne luontaisen liikkumisen puute liikalihavien määrä ylittänyt nälkäänäkevien määrän maailmassa sosiaaliset ongelmat terveydelliset ongelmat, ylipaino (toisen tyypin diabetes) yms. erityisopetuksen ja muiden tukipalveluiden lisääntyminen tulevaisuuden resurssiongelmat terveyden huollossa ja koulumaailmassa tutkimustulokset tukevat huolen aiheellisuutta seuraava sukupolvi näkee omien lastensa kuoleman työurien pidentäminen?!

3 Liikaha -kokonaisuus Esiselvitys Sotkamossa 10/2009-3/2010 (OKM) Liikkumisesta kansalaistaito hanke (ESR) Liikkuva koulu hanke /2012 (OKM) Liikkumisesta kansalaistaito II hanke /2014 Lasten ja nuorten liikunnan kehitysavustus /2017

4 Liikaha -kokonaisuus määrä Liikaha henkilöt Sotkamo, Kajaani, Kuhmo 795 Koulutustilaisuudet 140 Koulutustunteja yhteensä n. 250 h Koko osallistujamäärän tunnit n h Tiedotustilaisuuksien osallistujat n. 1750

5 Liikkumisen langalle Neuvola Seurakunta Alakoulut Yläkoulu Lukio Muu 2. aste Päiväkodit Perheet Tekninen toimi Liikunta- ja nuorisotoimi Seurat AMK Liikkumisympäristön kehitys Lähiliikuntapaikat Rakennettu liikkumisympäristö

6 Ohjelman toimintamalli Tavoitteena on luoda lapselle ja nuorelle sellainen psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen ympäristö, että hän kasvaa kiinni liikkumiseen ja oikeanlaisiin ravitsemustottumuksiin Toimenpiteet Vanhemmat Fyysinen ympäristö Toimenpiteet Toimenpiteet Ohjaajat ja opettajat Mittaukset: aktiivisuus, motivaatio, koettu pätevyys, sosiaaliset suhteet, taidot, tottumukset - Alkutilanne, seuranta, palaute (Yliopistot)

7 Toiminnan periaatteet Oma aktiivisuus Ilman sisäistä intoa kehitystä ei tapahdu Yhteinen suunnittelu Ilman yhteistä tekemistä kehitystoiminta ei juurru käytännön työksi Ylhäältä kaadettu valuu hukkaan

8 Mistä pohja? Sisällöllinen tieto olemassa: Aktiivisuus, motoriset taidot, itseohjautuvuus, poikkiliikunnallisuus, koettu pätevyys, sosiaalisuus, ravitsemuskasvatus Alle kouluikäiset: Motoriset perustaidot Kouluikäiset: Aktiivisuus ja onnistumiset

9 Konkreettiset toimenpiteet HANKEKOKONAISUUDESSA TEHTY: Yli 40 erilaista toimenpidettä ja niistä seurannutta toimintoa (esim. suunnitelmien kehitys, sääntöjen tarkennus, uudet materiaalit ja mittarit, ravitsemuskasvatusmalli, Liikaha sivusto, uudet kerhot ja seuratoiminta yms., materiaalit, teemaviikot, välkkärit, välineet jnejne...) Esiselvitys Sotkamossa, Kajaanissa ja Kuhmossa Vahvuudet Mahdollisuudet Yhteistyön ensimmäiset askeleet (toimenpidesuositukset)

10 Henkilökunnan osaaminen ja asennoituminen KOULUTUKSET: Jonot mataliksi koulutukset (14) Motoriset taidot ja taitojen havainnointi (terveydenhoitohenkilökunta) Motoristen ydintaitojen havainnointi, ohjaaminen/opettaminen, ympäristön luominen varhaiskasvatuksessa (päiväkodit ja perhepäivähoitajat) Motoristen taitojen arviointi (esikoulut) Päivittäisen liikkumisen tukeminen nuorisotyössä (ip/ap) Jonot mataliksi kokonaisuus seuroissa Ravitsemuskasvatusmalli (peruskoulun 4-6 lk.) Sapere ravitsemuskasvatusmalli (päiväkodit) -> Lähikoulutusperiaate (kaikki mukana omassa ympäristössä)

11 Henkilökunnan osaaminen ja asennoituminen TUKITOIMET JA -MATERIAALIT Päiväkotien liikkumiskasvatussuunnitelmien kehityksen tukeminen Motoristen taitojen mittaristo esikoululaisille Kotiympäristöstä liikkumisympäristö DVD Perhepäivähoitajien liikkumiskasvatussuunnitelmat Motoristen taitojen arviointi materiaali Kotitehtäväkirja -> Liikuntamaisteri Perhepäivähoitajien liikkumiskasvatussuunnitelmat Jumppakassit

12 Henkilökunnan osaaminen ja asennoituminen TUKITOIMET JA -MATERIAALIT Jonot mataliksi materiaalit Sensomotorisen oppimisen materiaalit Liikkumisen vuosikello Ravitsemuskasvatusmalli Olenko liikkuvan lapsen vanhempi? -materiaali HAASTEELLISTEN RYHMIEN HUOMIOIMINEN LIMO ryhmä Uimaliput Sensomotorinen kerhotoiminta Toimenpidesuunnitelma syrjäytymisvaarassa olevien huomioimiseksi yläkoulussa

13 Henkilökunnan osaaminen ja asennoituminen TUKITOIMET JA -MATERIAALIT Internet-sivusto Liikaha.fi Etsi liikuntaa palvelu Tilojen varauskalenteri Jonot mataliksi -hakupalvelu Liikkumisen vuosikello Materiaalien ja tiedon jakokanava Liikunnan arviointityökalu TOPATA.FI Toiminnallisen oppimisen materiaali

14 Arkikäytänteet Päiväkotien liikkumiskasvatussuunnitelmien kehityksen tukeminen Koulupäivän rakenne Koulupäivän aikana toimintatuokio(t) osana koulupäivää Istumisen katkaiseminen erilaisia opetusmenetelmien hyödyntäen Välituntiaktivointi opettajien ja oppilaiden yhdessä toteuttamana Eri toimintapisteet Välituntisarjat Leikit, pelit jne. Välkkärit Koulumatkat mahdollisuuksien mukaan kävellen tai pyöräillen Järjestyssäännöt tukemassa toimeliaisuutta Liikuntakerhojen lisääminen Peruskoulujen lukuvuositeemat hyvinvointia tukevaksi Kaikkiin kouluihin LiikaHa vastaava/ -vastaavat Välipalajärjestelmän kehitys (Haukkaa välillä hanke) Säännöllinen arviointi ja kehitystyö

15 Ympäristö Lähiliikunta-alueiden rakentamisen tukeminen Ympäristön siisteys ja käytettävyys Välineiden säilytys, esille tuonti Koulujen ja päiväkotien välineistön hankkimisen tukeminen Pallot, mailat, tanssimatot, pyörät VÄINÖ ERKKI VIENO (2015) Koulumatkojen jalkaisin ja pyörällä kulkemisen esteiden poistaminen Koulumatkakartoitukset Korokkeet teiden ylityksiin Lumien auraus

16 Liikaha malli Osaaminen ja asennoituminen Arkikäytänteet Ympäristö

17 LiikaHa - kehitystoiminta Mitä se on? Mitä se ei ole? Linjakasta johtamista Tavoitteellisuutta ja vastuullisuutta Lapsesta välittämistä Oman työn arviointia ja kehittämistä Esimerkkinä olemista Yhteistyötä ja yhteishenkeä Pitkäjänteisyyttä Yksittäisiä päätöksiä Palkan nauttimista Pelkkää opettamista tai hoitamista Suunnittelemattomuutta Farkut jalassa seisomista Ovi kiinni pakertamista Luovuttamista 1. vastoinkäymisestä Toimintakulttuurin kehittäminen vaatii tekoja!

18 LiikaHa - kehitystoiminta -> OPS2016 -> VASU2017 -> Kunnan strategiat -> Hyvinvointikertomus jne. Kuinka suunnitelmat näkyvät käytännössä? Tavoite, suunnittelu, toiminta, havainnointi, arviointi

19 Seurantatutkimus (Evimeria Oy/ Jyväskylän yliopisto, Itä-Suomen yliopisto) Liikunta-aktiivisuus ja sitä selittävät tekijät Seurantatutkimus Kyselyt, aktiivisuusmittaukset Ravitsemustottumukset Seurantatutkimus Kehon koostumusmittaukset Toimintakulttuuriin kehitys

20 Fyysinen aktiivisuus pvä/vko tytöt ,3 5,1 4,8* 4,9 4,6 5,6 5,3 4,8 5,4 5,1 5,4 4,7 4,4* 4,4 4,1 4,6 4,2 3,9 4,7 4,6 4,4 3,9* 4,24,1 3,7 3 2,9 4, lk 6lk 7lk 8lk 9lk

21 Fyysinen aktiivisuus pvä/vko pojat ,5 5,3* 5,2 5 5,7 5,9 5,8 5,6 5,5 5,3 5,1 4,9* 5,2 5, ,9 4,8 3,9 4,4 4,3 3,8 4,0* 4,1 4 4,2 3,5 4,3 0 5lk 6lk 7lk 8lk 9lk

22 Kuinka monena päivänä viikossa olet liikkunut väh. 60 minuuttia? Sotkamo tytöt (%) Vähintään 60 min/pvä liikkuvien tyttöjen osuus lisääntyi % -yksikköä

23 Kuinka monena päivänä viikossa olet liikkunut väh. 60 minuuttia? Sotkamo pojat (%) Vähintään 60 min/pvä liikkuvien poikien osuus lisääntyi % -yksikköä

Kokonaisuus. 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma

Kokonaisuus. 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma Kokonaisuus 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma ü Esiselvitys 10/2009-3/2010 (OKM) ü Liikkumisesta kansalaistaito hanke 2010-2011 (ESR) ü Liikkumisesta kansalaistaito II hanke 2012-6/2014

Lisätiedot

Kokonaisuus. 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma

Kokonaisuus. 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma Kokonaisuus 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma ü Liikkumisesta kansalaistaito hanke 2010-2011 ü Liikkumisesta kansalaistaito II hanke 2012-6/2014 ü Liikkuva koulu hanke 2010-6/2012 Liikkumisen

Lisätiedot

Liikaha -loppuseminaari 20.5.2014 Vuokatti

Liikaha -loppuseminaari 20.5.2014 Vuokatti Liikaha -loppuseminaari 20.5.2014 Vuokatti 13.00 Tervetuloa! 13.05 Miten Liikahettiin? ja Liikaha malli Jani & Mikko 13.45 Liikahtivatko ravitsemustottumukset? Tanja Tilles-Tirkkonen 14.30 Liikahettiinko

Lisätiedot

Tutkimustulokset luokat Vuokatti Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria Oy, Jyväskylä

Tutkimustulokset luokat Vuokatti Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria Oy, Jyväskylä LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen Tutkimustulokset 2014 5 9 luokat Vuokatti 20.5.2014 Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria

Lisätiedot

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.

Lisätiedot

LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen

LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen Tutkimustulokset 2013 5 9 luokat Vuokatti 30.5.2013 Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria

Lisätiedot

Liikkuva koulu hanke. Seminaari Helsinki Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Liikkuva koulu hanke. Seminaari Helsinki Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu hanke Ttki Tutkimustuloksia tlki Seminaari Helsinki 5.10.2011 Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Pilottihankkeiden tutkimus ja seuranta Tavoitteena on selvittää miten hanke

Lisätiedot

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri?

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Liikkuva koulu -ohjelman kärkihankekauden tulokset Ohjelmajohtaja Antti Blom, opetushallitus Tutkimusjohtaja Tuija Tammelin, LIKES-tutkimuskeskus Lapset ja nuoret

Lisätiedot

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari, Mikkeli 17.4.2013 Työryhmä Annaleena Aira Henna Haapala Harto

Lisätiedot

Lisää liikkumista. Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012

Lisää liikkumista. Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012 Lisää liikkumista ja vähemmän istumista Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012 Matti Hakamäki Henna Haapala Kaarlo Laine Katja Rajala Tuija Tammelin SallaTurpeinen Liikkuva

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Esityksen sisältö Tuorein tieto lasten ja nuorten liikunnan tilasta Havaintoja lasten ja nuorten liikunnan

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla rehtori Ville Laivamaa

Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla rehtori Ville Laivamaa Liikkuva koulu Lappeenranta Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla 3.2.2016 rehtori Ville Laivamaa Liikkuva Lappeen päiväkotikoulu Lappeen päiväkotikoulussa on varhaiskasvatuksen piirissä

Lisätiedot

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15 Sisällys Esipuhe...11 Johdanto... 15 Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys Fyysinen kasvu ja kehitys...25 Kehon koko...25 Kehon koon muutokset...26 Kehityksen tukeminen eri ikävaiheissa...28

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari Helsinki 11.-12.9.2012 Alustuksen sisältö

Lisätiedot

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15 Sisällys Esipuhe...11 Johdanto... 15 Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys Fyysinen kasvu ja kehitys...25 Kehon koko...25 Kehon koon muutokset...26 Kehityksen tukeminen eri ikävaiheissa...28

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson LAPSET JA LIIKUNTA Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari 20.11.2007 Teemu Japisson Lasten ja nuorten osalta terveyttä edistävä liikunta kiteytyy päivittäisen liikunnan

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Liikkuva koulu hanke. Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina koulupäivän liikunnallistamiseksi

Liikkuva koulu hanke. Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina koulupäivän liikunnallistamiseksi Liikkuva koulu hanke Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina 2010-2012 koulupäivän liikunnallistamiseksi Liikunnan ja liikkumattomuuden merkitykset laajasti esillä myös mediassa

Lisätiedot

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 lisää liikettä koulupäivän aikana rakenteilla, asenteilla, yhteistyöllä! FAKTAA HANKKEESTA - Hallinnoija Hämeen Liikunta ja

Lisätiedot

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.

Lisätiedot

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN Lisää liikettä! Perusopetuksen opetussuunnitelma ja varhaiskasvatuslaki edellyttävät lasten ja nuorten aktiivisuuden

Lisätiedot

Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia. Oulu Juho Silvasti

Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia. Oulu Juho Silvasti Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia Oulu 7.9. 2015 Juho Silvasti Liikkuva Kalajoki- Hyvinvointia meille kaikille Kaikki koulut mukana Liikkuva koulu- toiminnassa 7 alakoulua 1 yläkoulu 1 yhtenäiskoulu

Lisätiedot

Tutkimus ja seuranta Liikkuva koulu ohjelman kehittämisen tukena 2010 2015 Tampere 17.3.2015. Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Tutkimus ja seuranta Liikkuva koulu ohjelman kehittämisen tukena 2010 2015 Tampere 17.3.2015. Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Tutkimus ja seuranta Liikkuva koulu ohjelman kehittämisen tukena 2010 2015 Tampere 17.3.2015 Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Sisältö Tausta ja tavoitteet Tuloksia Mitä nyt tiedetään

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan 23.2.2016 Rovaniemi Koulu liikuttaa ja istuttaa Liikkuva koulu -tutkimuksen tuloksia 2010 2015 Tuija Tammelin, Janne Kulmala, Harto Hakonen

Lisätiedot

Etelä-Karjalan liikkuva koulu kunta/hankekoordinaattorien verkostotapaaminen

Etelä-Karjalan liikkuva koulu kunta/hankekoordinaattorien verkostotapaaminen Ennakkotehtävät olivat - pohdit omia odotuksiasi/tavoitteittasi koordinaattoriverkoston toiminnalle - tutustut oman kuntasi/hankkeesi koulujen nykytilan arviointi yhteenvetoon - pohdi kuntasi/koulujesi

Lisätiedot

KOULUJEN LIIKUNNALLINEN KERHOTOIMINTA

KOULUJEN LIIKUNNALLINEN KERHOTOIMINTA KOULUJEN LIIKUNNALLINEN KERHOTOIMINTA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Koulun henkilökunnan fyysinen aktiivisuus (oma jaksaminen) Liikuntatunnit Opettajien osaamisen lisääminen Toiminnalliset

Lisätiedot

Millaista muutosta ollaan tekemässä?

Millaista muutosta ollaan tekemässä? Millaista muutosta ollaan tekemässä? Liikkuva koulu Valtakunnallinen ohjelma, osa hallitusohjelmaa Pilottivaihe 2010-12: 45 koulua Lukuvuonna 2013-14 n. 500 koulua kaikissa maakunnissa Jokainen koulu toteuttaa

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Lapset liikkeelle, mutta miten ihmeessä?

Lapset liikkeelle, mutta miten ihmeessä? Lapset liikkeelle, mutta miten ihmeessä? Aika kultainen -seminaari 24.4.2014 Minna Aittasalo Dos., TtT, ft, erikoistutkija UKK-instituutti minna.aittasalo@uta.fi BHF 2013, suomennettu Owen 2012 Miksi pienten

Lisätiedot

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus kirsi.raty@oph.fi, www.liikkuvakoulu.fi Liikkuva koulu -ohjelman vaiheet Valtakunnallinen ohjelma, osa

Lisätiedot

Tuomas Korhonen & Annu Kaivosaari. Opettajankoulutus lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä

Tuomas Korhonen & Annu Kaivosaari. Opettajankoulutus lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä Tuomas Korhonen & Annu Kaivosaari Opettajankoulutus lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä T ä y d e n n y s k o u l u t u s Liikuntakasvatuksen koulutusjärjestelmä Suomessa Koulutus (liikuntakasvatus)

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

Turku liikkuu iloiten

Turku liikkuu iloiten Turku liikkuu iloiten 5.5.2015 Ilo kasvaa liikkuen seminaari Turussa Palvelupäällikkö Ulla Soukainen Turku, varhaiskasvatus ulla.soukainen@turku.fi Turun sanomien kolumni 28.4.2015 Kehitystrendit eivät

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

Liikkuva koulu , havainnot koulujen ja liikuntajärjestöjen yhteistyöstä Lupa liikkua ja urheilla koulussa -seminaari, Helsinki 3.3.

Liikkuva koulu , havainnot koulujen ja liikuntajärjestöjen yhteistyöstä Lupa liikkua ja urheilla koulussa -seminaari, Helsinki 3.3. Liikkuva koulu 2012-2014, havainnot koulujen ja liikuntajärjestöjen yhteistyöstä Lupa liikkua ja urheilla koulussa -seminaari, Helsinki 3.3.2015 Kati Lehtonen, LIKES-tutkimuskeskus, Kirsi Räty, Liikkuva

Lisätiedot

SIMO JANUARY 08, 2015

SIMO JANUARY 08, 2015 Toimintakulttuuri 1 SIMO JANUARY 08, Opsissa peräänkuulutetaan kodin ja koulun yhteistyötä; onko kodin tahtotilaa pohdittu - kertooko vanhempien passiivisuus siitä, että koti ei kenties olekaan yhtä innokas

Lisätiedot

Tykätäänkö koululiikunnasta ja Move!- mittauksista?

Tykätäänkö koululiikunnasta ja Move!- mittauksista? Tykätäänkö koululiikunnasta ja Move!- mittauksista? Tutkimustietoa koululiikuntamotivaatiosta Säätytalo 31.1.2019 Timo Jaakkola, LitT, dosentti, Jyväskylän yliopisto Mikko Huhtiniemi, LitM, Jyväskylän

Lisätiedot

LIITU 2016 objektiivisesti mitattu liikunta, liikkuminen ja paikallaanolo

LIITU 2016 objektiivisesti mitattu liikunta, liikkuminen ja paikallaanolo LIITU 2016 objektiivisesti mitattu liikunta, liikkuminen ja paikallaanolo UKK-instituutin tiimi: Anne-Mari Jussila, Pauliina Husu, Henri Vähä-Ypyä, Kari Tokola, Tommi Vasankari Iso kiitos uudenlainen yhteistyö!

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

Suunnistaen lisää liikettä koulupäivään Hankkeen toisen vuoden toimintasuunnitelman. Luonnos.

Suunnistaen lisää liikettä koulupäivään Hankkeen toisen vuoden toimintasuunnitelman. Luonnos. Suunnistaen lisää liikettä koulupäivään Hankkeen toisen vuoden toimintasuunnitelman. Luonnos. Koulusuunnistushankkeen tavoitteita: Nykyaikaisuutta, elämyksiä, pelillisyyttä, helppoutta, yksinkertaisuutta

Lisätiedot

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Jukka Karvinen, Liikkuva koulu Ville Laivamaa, Lappeen koulun rehtori (aluerehtori) TYÖPAJAN KUVAUS: Koulujen välisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

Liikkuvan koulun tulevaisuus Mitä kärkihankkeen jälkeen? Antti Blom, Liikkuva koulu -ohjelma

Liikkuvan koulun tulevaisuus Mitä kärkihankkeen jälkeen? Antti Blom, Liikkuva koulu -ohjelma Liikkuvan koulun tulevaisuus Mitä kärkihankkeen jälkeen? Antti Blom, Liikkuva koulu -ohjelma Toimintakulttuuria muuttamassa jo vuodesta 2010! Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuus rekisteröityneet koulut

Lisätiedot

Kohti Liikkuvaa koulua. Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumiskäytäntöihin 7.2.2014 Jukka Karvinen

Kohti Liikkuvaa koulua. Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumiskäytäntöihin 7.2.2014 Jukka Karvinen Kohti Liikkuvaa koulua Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumiskäytäntöihin 7.2.2014 Jukka Karvinen Mihin Liikkuva koulu on menossa? Tahtoisitko kertoa minulle, mitä tietä minun pitää kulkea?

Lisätiedot

Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä

Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä Lisää oppitunteja opetussuunnitelmaan Lisää kerhotunteja Lisää valinnaisuutta Painotteisuutta ( palvelee vain

Lisätiedot

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi tukea koulujen kehittämistyölle. Liikkuva koulu -seminaari Jukka Karvinen

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi tukea koulujen kehittämistyölle. Liikkuva koulu -seminaari Jukka Karvinen Matkalla Liikkuvaksi kouluksi tukea koulujen kehittämistyölle Liikkuva koulu -seminaari 7.10.2014 Jukka Karvinen Muutos oppilaiden arjessa Lisää liikettä ja vähemmän istumista koulupäivän aikana Oppiminen

Lisätiedot

Liikkuva koulu -ohjelma, nuoret ja nuoret urheilijat

Liikkuva koulu -ohjelma, nuoret ja nuoret urheilijat Liikkuva koulu -ohjelma, nuoret ja nuoret urheilijat Liikkuvan koulun tavoitteet Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä hyvinvoiva koululainen Lisää liikettä vähemmän istumista Oppimisen edistäminen Osallisuuden

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi 1 Liikkuvan koulun tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET

KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET 2017-2018 Lasten- ja nuorten koulutuksista vastaa nuoriso-ja koulutuspäällikkö. Koulutukset järjestetään pääsääntöisesti tilauskoulutuksina.

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

Meidän koulumme on Liikkuva koulu

Meidän koulumme on Liikkuva koulu Meidän koulumme on Liikkuva koulu Opettajista liikuntatiimi Liikkuva koulu -ohjelman toteutus Liikuntatapahtumien suunnittelu mm. koululaisten liikuntapäivä seuraesittelyrastien merkeissä perheliikuntapäivät

Lisätiedot

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Hyvien käytäntöjen levittäminen kentälle Kunta- ja koulukohtaisen kehittämistyön tukeminen Osaamisen lisääminen Oppilaiden = vertaisohjaajien koulutus

Lisätiedot

Motoriset taidot ja oppiminen. Timo Jaakkola, LitT, psykologi Liikuntatieteiden laitos, JY

Motoriset taidot ja oppiminen. Timo Jaakkola, LitT, psykologi Liikuntatieteiden laitos, JY Motoriset taidot ja oppiminen Timo Jaakkola, LitT, psykologi Liikuntatieteiden laitos, JY Perusopetuslaki (21.8.1998/628, 2 ): Opetuksen tavoitteet Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea

Lisätiedot

Ideapysäkit ideoita, keskustelua, suunnittelua (4 x 30 min)

Ideapysäkit ideoita, keskustelua, suunnittelua (4 x 30 min) 8.30 AAMUKAHVIT (SALI) 9.00 Johdatus päivän ohjelmaan Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry 9. Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana Minna Paajanen, pääsihteeri, Valtion liikuntaneuvosto

Lisätiedot

Ketolanperän koulu. Liikkuva koulu voi hyvin!

Ketolanperän koulu. Liikkuva koulu voi hyvin! Ketolanperän koulu Liikkuva koulu voi hyvin! Liikkuva koulu -koulutus Juha Isosaari & Laura Isoaho 20.9.2012 Ketolanperän koulu 94 oppilasta, 6 opettajaa Luokat 0-4 Haja-asutusalueen koulu Suuri osa kyyditysoppilaita

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä KESKEISET PALVELUT KOULUILLE Mentorointi Koulutukset Kampanjat (VALO ry) Opintomatka Mikkelin liikkuviin

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja elämänhallinta. V HYVÄ ELÄMÄ FOORUMI Tarja Tuomainen Jyväskylän kaupunki

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja elämänhallinta. V HYVÄ ELÄMÄ FOORUMI Tarja Tuomainen Jyväskylän kaupunki Lasten ja nuorten hyvinvointi ja elämänhallinta V HYVÄ ELÄMÄ FOORUMI Tarja Tuomainen Jyväskylän kaupunki 25.2.2016 Mistä puhumme, kun puhumme hyvinvoinnista yleisesti (Karisto 2015, Hyvinvointifoorumi)

Lisätiedot

Lapin Liikunta ry yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä

Lapin Liikunta ry yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä Lapin Liikunta ry yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä koulutustoiminta toimisto-, kirjanpito- ja talouspalvelu leiri- ja tapahtumatuotanto edunvalvonta- ja viestintätehtävät Liikkuvien koulujen

Lisätiedot

Liikkuva koulu tiiviisti tutkimuksesta

Liikkuva koulu tiiviisti tutkimuksesta Liikkuva koulu tiiviisti tutkimuksesta Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja Marko Kantomaa, erikoistutkija Kaarlo Laine, yksikönjohtaja Katariina Kämppi, tutkija Sisältö Liikkuva koulu - tutkimus ja seuranta

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Oppilaiden luontainen energisyys halutaan nähdä voimavarana, joka oikein kanavoituna tuottaa sekä hyviä oppimistuloksia että koulussa viihtymistä.

Oppilaiden luontainen energisyys halutaan nähdä voimavarana, joka oikein kanavoituna tuottaa sekä hyviä oppimistuloksia että koulussa viihtymistä. Siilinjärvi Hankkeessa mukana alakoulu Siilinlahti ja yläkoulu Ahmo Haasteena kehittää kahden ison koulun (n. 1200 oppilasta) liikunnallista toimintakulttuuria ja yhteistyötä Liikuntamyönteisen kasvun

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Päivi Marjanen ja Annika Kultavirta Jonna Takala & Vesa Setälä Suvi Poutiainen & Hanna-Kaisa Salminen Hannele

Lisätiedot

Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa

Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Turun Liikkuva koulu Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari 1.11.2018 Turun Liikkuva koulu Tavoite: jokainen peruskouluikäinen

Lisätiedot

Liikunta varhaiskasvatuksessa kehityksen ja oppimisen tukena

Liikunta varhaiskasvatuksessa kehityksen ja oppimisen tukena Liikunta varhaiskasvatuksessa kehityksen ja oppimisen tukena LitT Anneli Pönkkö Lasten liikunta- ja terveyskasvatuksen keskus Kajaanin opettajankoulutusyksikkö, Oulun yliopisto Virpiniemien urheiluopisto

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu.8.1 LIKES-tutkimuskeskus 0 35 30 5 15 10 5 0 35 Arvioinnin täyttäneet koulut 1 Alakoulut Yläkoulut Yhtenäiskoulut (Tilastokeskuksen (1) mukaan kouluja yhteensä 5)

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen Varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen Varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen Varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen -ohjelma Valtakunnallinen varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma, jota toteutetaan ja kehitetään

Lisätiedot

Nuorten fyysinen aktiivisuus Kasit liikkeelle! -hankkeessa. Minna Aittasalo, TtT, ft Kuntotestauspäivät 21.3.2013 UKK-instituutti

Nuorten fyysinen aktiivisuus Kasit liikkeelle! -hankkeessa. Minna Aittasalo, TtT, ft Kuntotestauspäivät 21.3.2013 UKK-instituutti Nuorten fyysinen aktiivisuus Kasit liikkeelle! -hankkeessa Minna Aittasalo, TtT, ft Kuntotestauspäivät 21.3.2013 UKK-instituutti Ø Kouluterveyskysely (THL, parilliset ja parittomat vuodet vuodesta 1996,

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävästä liikunnasta ja ravinnosta (2008):

Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävästä liikunnasta ja ravinnosta (2008): 10 vuotta sitten Kouluikäisten liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta koskevassa tietopohjassa oli Suomessa, ennen Move!-järjestelmää, objektiivisen mittauksen osalta suuria puutteita: Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille (FTS) Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille (FTS) Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille (FTS) Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Työskentelyn käynnistyminen - Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä  Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän

Lisätiedot

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille. Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille. Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Työskentelyn käynnistyminen - Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta

Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta ANTTI BLOM, antti.blom@oph.fi JOHANNA KUJALA, johanna.kujala@oph.fi Liikkuva opiskelu -seminaari 12.9.2018 WWW. LIIKKUVAOPISKELU. FI Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuus

Lisätiedot

F Y S I O T E R A P I A K O U L U I L L A L A P P E E N R A N N A N L I I K K U V A K O U L U T I I M I

F Y S I O T E R A P I A K O U L U I L L A L A P P E E N R A N N A N L I I K K U V A K O U L U T I I M I F Y S I O T E R A P I A K O U L U I L L A L A P P E E N R A N N A N L I I K K U V A K O U L U T I I M I LIIKKUVA KOULUTIIMI 15 koululiikunnanohjaajaa + 1 fysioterapeutti Koulufysioterapeutin tehtävät:

Lisätiedot

Perustettu vuonna 1993.

Perustettu vuonna 1993. LiikU lukuina Perustettu vuonna 1993. Yleishyödyllinen yhdistys, joka toimii yli tuhannen liikunta- ja urheiluseuran asialla. Jäsenet ovat liikuntaseuroja ja järjestöjä. Vaikuttaa Satakunnan ja Varsinais-

Lisätiedot

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Sami Kalaja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kuntotestauspäivät 2015 Kisakallio OPS2016 Käyttöönotto lukuvuoden 2016 alusta Keskiössä

Lisätiedot

peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus

peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus 26.1.2018 Työikäisten määrä vähenee Suomessa 2050: 27,9 % 2014: 42,9 % Lähde: Valtiovarainministeriö Liikuntasuosituksen täyttävien (liikuntaa

Lisätiedot

OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas,

OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas, OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas, johtaja, Likes-tutkimuskeskus Tutkittua tietoa liikkuvista

Lisätiedot

Liikuntaluokka. Käppärän koulu

Liikuntaluokka. Käppärän koulu Liikuntaluokka Käppärän koulu Tilat Peruskorjattu koulu Ajantasaiset: Opetustilat ja kalusto (esim. liikuntavälineet) Toimiva piha-alue Liikuntapaikkojen läheisyys (monipuolisuus - vuodenaikaisuus) Käppärän

Lisätiedot

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari ONKO KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari 5. 6.10.2011 KT Riitta Asanti, Turun yliopisto/ Rauma LitT Anneli Pönkkö, Oulun yliopisto/kajaani KOULUYHTEISÖ/TYÖYHTEISÖ Rehtori Oppilaat

Lisätiedot

Hakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Sähköpostiosoite

Hakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Sähköpostiosoite Dnro Liikkuva koulu Hakija Hakija Y-tunnus 0133596-1 Kankaanpään kaupunki Sijaintikunta Kankaanpää Hakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Yhteystiedot Postiosoite Lähiosoite

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

Liikkuva koulu Paasitorni Palvelujohtaja Mika Mäkelä

Liikkuva koulu Paasitorni Palvelujohtaja Mika Mäkelä Liikkuva koulu Paasitorni 1.12.2016 Palvelujohtaja Mika Mäkelä Aika ennen https://www.youtube.com/watch?v=gsaalcjnns Liikkuva koulu laajenee kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä HENKILÖSTÖ TAITOJEN KEHITTÄMINEN

Lisätiedot

VALO JA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖT. Toimenpiteet liikkuvampaan koulupäivään 2012-2014

VALO JA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖT. Toimenpiteet liikkuvampaan koulupäivään 2012-2014 VALO JA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖT Toimenpiteet liikkuvampaan koulupäivään 2012-2014 Koulupäivän liikunnallistaminen 2012-2014, Valo Valtakunnallinen viestintä ja yhteiset esitteet liikuntajärjestöjen tarjonnasta

Lisätiedot

Muutoksia Liikkuvissa kouluissa aktiivisempi toimintakulttuuri tutkimuksen ja käytännön valossa. Janne Kulmala

Muutoksia Liikkuvissa kouluissa aktiivisempi toimintakulttuuri tutkimuksen ja käytännön valossa. Janne Kulmala Muutoksia Liikkuvissa kouluissa aktiivisempi toimintakulttuuri tutkimuksen ja käytännön valossa Janne Kulmala Alkuveryttely 2010 45 2016 1763 70% >80% Tyypillinen suomalaisen koululaisen tunti 47%

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Liikkuva koulu hanke. Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina koulupäivän liikunnallistamiseksi

Liikkuva koulu hanke. Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina koulupäivän liikunnallistamiseksi Liikkuva koulu hanke Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina 2010-2012 koulupäivän liikunnallistamiseksi Havaintoja ja uutisia ympäröivästä maailmasta Liikkumattomuus vie hyödyn

Lisätiedot

00003 VASTAUSLÄHETYS TUNNUS Haluan liittää jäseneksi myös seuraavat samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet: Sukunimi Etunimi Syntymäaika

00003 VASTAUSLÄHETYS TUNNUS Haluan liittää jäseneksi myös seuraavat samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet: Sukunimi Etunimi Syntymäaika Voit liittyä Suomen Ladun jäseneksi osoitteessa www.suomenlatu.fi/liity tai palauttamalla tämän lomakkeen postitse. Haluan liittyä Suomen Ladun jäseneksi. Jäsenyhdistykseni on (Mikäli jätät yhdistyksen

Lisätiedot

Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti

Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti Sisältö Faktaa lasten/nuorten liikkumisesta? Liikunta Entä liikkumattomuus Ylipaino

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Tavoite Tämän tehtävän tavoitteena on tuoda esille liikkumiseen ja liikkumattomuuteen liittyviä perustietoja suomalaisten nuorten näkökulmasta. Tehtävän tavoitteena

Lisätiedot