Oppilaan opas Lukuvuosi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppilaan opas Lukuvuosi 2012-2013"

Transkriptio

1 1 Oppilaan opas Lukuvuosi

2 2 Tiedottaa elokuu 2012 Rehtorin tervehdys Tervetuloa takaisin koulunpenkille. Kädessäsi on Kuparivuoren koulun oppilaan opas, jonka alkuosassa on elokuun asioista kertova tiedotuslehtinen, Kuparivuoren koulu tiedottaa. Tiedote ilmestyy jokaisen kuukauden ensimmäisellä viikolla. Muista kysyä sitä oppilaalta tai etsiä hänen repustaan, jos vihkosta ei ala kuulua, sillä muuten moni tärkeä ja mielenkiintoinen asia saattaa mennä sivu suun. Tiedotteen löydät myös koulumme kotisivuilta lukuvuoden ensimmäisessä numerossa on paljon perustietoa koulunkäynnistä, joten se kannattaa säilyttää kotona koko vuoden ajan vaikkapa jääkaapin ovessa. Tänä lukuvuonna Tulemme edelleen keskittymään hyvään perustaitojen ja tietojen opetukseen sekä käytöstapoihin ja toisen huomioonottamiseen. Nämä taidot ovat aina ajankohtaisia ja ovat siksi koulumme toiminnan perustus. Ryhmäkokoja pystytään pienentämään monilla tunneilla valtiolta saadun tuen avulla. Maija Nuotio- Virtanen toimii syksyllä resurssiopettajana kaikilla luokilla. Resurssiopettajan avulla luokka voidaan joko jakaa kahteen ryhmään tai opettajia voi samalla tunnilla olla kaksi. Syyskuun alussa saapuu kouluumme Eu-vaihdon myötä turkkilainen opettajaneiti Sinem Hizli. Sinem tutustuu suomalaiseen kouluun ja auttaa samalla oppilaitamme monin tavoin matematiikan opiskelussa, joka on hänen erikoisalueensa. Tervetuloa! Kivakoulu-hankkeen toteutus jatkuu koulussamme. Tarkoituksena on auttaa oppilaita, vanhempia ja koulumme henkilökuntaa tunnistamaan ja puuttumaan koulukiusaamiseen. Kiva-tiimin vetäjinä jatkavat opettajat Arja Mattsson ja Outi Taskinen ja uuteen tiimiin saamme Heidi Leppävirran, Taru Rautanen-Karlssonin ja Kaarina Heinosen Kaket eli kasvatuskeskustelut jatkuvat myös koulumme arjessa. Tarkoituksena on auttaa toistuvasti koulun sääntöjä rikkovia ottamaan vastuuta teoistaan ja sitä kautta lisätä kaikkien oppilaiden turvaa ja viihtyisyyttä. Opettajat Meri Jaakkola ja Jouko Tikkanen ovat keskustelujen vetäjiä. Paljon kiitosta saanut kerhotoimintamme yhteistyössä nuoriso- ja liikuntatoimen kanssa jatkuu. Kaverikerhon ja sählykerhon lisäksi tulemme tarjoamaan myös uusia kerhoja,. Kerhojen käynnistymisestä tiedotetaan tässä lehtisessä myöhemmin syksyllä. Kaikkea uutta ja jännittävää, paljon vanhaa ja tuttua sekä runsaasti työtä, oppimisen, oivaltamisen ja tekemisen riemua on siis luvassa tulevaksi talveksi. Toivon vanhemmilta edelleen apua ja yhteistyötä, yhteydenottoja puhelimitse ja sähköpostilla. Epäselvät asiat kannattaa ensin jutella luokanopettajan kanssa, useimmat asiat ratkeavat parhaiten niin. Toivotan kaikille rauhaisaa ja työntäyteistä kouluvuotta. Vesa Malin

3 3 Koulumme henkilökunta Kesän aikana ei henkilökunnassamme ole tapahtunut isoja muutoksia. Katja Nurmela palaa virkatehtäviin 4b:n opettajaksi ja Riikka Hiltunen opettaa tänä vuonna 6b luokkaa Taina Leinon sijaisena. Kouluterveydenhoitajamme on tulevana vuonna Pauliina Mäkilä ja koulupsykologin tehtäviin palaa Tanja Aaltonen Uusien ja vanhojen opettajien ja muun henkilökunnan yhteystiedot löydät oheisesta henkilökuntaluettelosta, koulumme kotisivulta ja Wilma-ohjelmasta. Koulun kiinteistö Syksyllä ratkeaa koulumme laajennuksen kohtalo. Suunnitelmat kahden lisäluokan, aamu- ja iltapäiväkerhon tilojen ja esikoulutilojen rakentamiseksi ovat valmiit, vielä tarvitaan poliittinen päätös asiasta. Mikäli laajennus toteutuu suunnitellusti, alkavat työt alkuvuodesta ja pääsemme eroon pihaparakeista. Työt kestävät koko kevään ja kesän ja uudet tilat olisivat valmiit elokuussa Kuparivuoren koulun tapahtumakalenteri: elokuu 14.8 Koulupäivä kaikilla oppilailla klo Koulupäivä kaikilla oppilailla klo 9-13, koulutielle siunaaminen klo juhlasalissa, vanhemmat ovat tervetulleita mukaan Ekaluokkalaisten vanhempainilta koululla klo Tästä päivästä alkaen koulupäivän pituus määräytyy oppilaan lukujärjestyksen mukaan Koulun oppilashuoltotyöryhmä kokoontuu klo Koulumme oppimisen tukiryhmä kokoontuu klo syyskuu Työpäivä oppilailla ab leirikoulu Visuvedellä 27.9 koulukuvauspäivä /kuvaajat Teijo Kullberg ja Matias Silmunen lokakuu Syysloma vapaapäivä koulusta Vanhempainyhdistys tiedottaa Mikä on Kuparivuoren koulun vanhempainyhdistys? Vanhempainyhdistys on Kuparivuoren koulun oppilaiden vanhemmista koostuva yhdistys, joka haluaa omalta osaltaan olla viemässä oman koulun asioita positiivisella tavalla eteenpäin. Se on yhteistyölinkki koulun ja kodin välillä. Keitä siihen kuuluu? Kaikki Kuparivuoren koulun oppilaiden vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita kokouksiin. Vanhempainyhdistyksessä toimii vuosittain valittava hallitus. Tällä hetkellä puheenjohtajana on Reeta Ahlqvist p , Koulun henkilökuntaa kokouksissa edustaa vararehtori Kaarina Heinonen, p , Mitä vanhempainyhdistys tekee?

4 4 Yhdistyksessä keskustellaan ajankohtaisista asioista, avustetaan koululaisia pienimuotoisilla hankinnoilla, järjestetään erilaisia tapahtumia ja tehdään koulua tutuksi myös vanhemmille. Tarvittaessa yhdistys ottaa myös yhteyttä päättäjiin koulua ja sen ympäristöä koskevissa asioissa. Viime vuonna esimerkiksi vanhempainyhdistys piti puffetteja koulun yhteisissä tapahtumissa, järjesti koko perheen Kierrätystapahtuman, osti koululle uusia soittimia ja palkitsi kevätjuhlassa hyvin koulussa menestyneitä oppilaita. Milloin vanhempainyhdistys kokoontuu? Vanhempainyhdistys kokoontuu noin kerran kuukaudessa Kuparivuoren koululla. Kokousten päivämäärät ja käsiteltävät asiat voi tarkistaa koulun kuukausitiedotteesta, jossa vanhempainyhdistyksellä on oma palstansa. Tule mukaan vaikuttamaan, vaihtamaan mielipiteitä, tutustumaan koulun arkeen ja viettämään antoisaa ja mukavaa iltaa yhdessä toisten vanhempien kanssa. Koulumme henkilökunta Rehtori Vesa Malin ja Vararehtori Kaarina Heinonen ja Resurssiopettaja Maija Nuotio-Virtanen Opettajat 1a Meri Jaakkola b Outi Taskinen a Sofia Jääskeläinen b Kaarina Heinonen a Sirkka Hokkanen b Taru Rautanen-Karlsson a Jouko Tikkanen b Katja Nurmela 5a Annukka Saranpää b Kristiina Björklöf a Mika Lehtinen b Riikka Hiltunen Pr1 Heidi Leppävirta Pr2 Arja Mattsson Pr3 Saku Eloluoto Erityisopettaja Fanny Antikainen Kieltenlehtori (ru ja et) Arto Majapuro Koulunkäyntiohjaajat Helle Vuorenmaa, Elina Koivunen, Nina Sivula, Minna Jokinen Miia Ijäs, Krista Oudenhoven, Eija Toivonen ja Sari Helin Ruokapalveluesimies Marita Holm Maarit Mannonen Siivoojat Jaana Laaksonen Kiinteistönhoitaja Jorma Mäkinen Terveydenhoitaja Pauliina Mäkilä Koulupsykologi Tanja Aaltonen Koulukuraattori Aira Heikkilä Sähköpostiosoite kaikilla

5 5 Yhteydenotot opetushenkilöstöön mieluiten virka-aikana. Parhaiten tavoitat opetushenkilöstön välituntisin klo , ja ja ja Työskentelystä ja lomista Syyslukukausi (90 pv) ti la , la 15.9 on työpäivä ja vastaavasti pe 7.12.vapaapäivä - syysloma to su Kevätlukukausi (98 pv) ma la , lomapäivä pe talviloma ma su Oppitunnit pidetään seuraavasti: 1. tunti (Poikkeuksena ovat 6a (ma ja to) valinnaisen ruotsin tunnit, jotka alkavat jo klo Syynä tähän poikkeukseen on Kultarannan koulun oppilaiden osallistuminen näille oppitunneille), 2. tunti , , 4. tunti (ruokailu2) tai (ruokailu1), 5. tunti , 6. tunti , 7. tunti (mikäli 6. ja 7. tunnin välissä ei pidetä välituntia, loppuu 7. tunti jo klo 14.45) Vihreä Lippu- toiminta Vihreä Lippu toiminta jatkuu koulullamme. Tavoitteena on pitää ympäristökasvatus luonnollisena osana koulumme arkipäivää ja lisätä oppilaiden tietoisuutta ympäristöasioissa. Vihreä Lippu -toiminta aloitettiin Kuparivuoressa keväällä Pysyvä vihreä lippu myönnettiin koulullemme keväällä Koulussamme toimii ympäristöraati, joka koostuu eri luokkien oppilaista. Raati sekä henkilökunnan edustajat kokoontuvat noin kerran kuukaudessa. Tänä vuonna laadimme yhdessä ympäristöraadin ja kestävän kehityksen tiimin kanssa koulumme lakisääteisen kestävän kehityksen suunnitelman. Lisätietoa Vihreä Lippu toiminnasta saa sivuilta opettaja Sofia Jääskeläiseltä ja ohjaaja Elina Koivuselta sekä sivulta Kielirikasteinen opetus Kielirikasteinen opetus koulumme b-luokilla toteutuu kaikilla luokka-asteilla. Opiskelu on suunnattu äidinkielenään suomea puhuville oppilaille tai niille, joiden suomen kielen taito vastaa äidinkielen tasoa. Opetus toteutetaan kielen opetuksen ja aineenopetuksen yhdistämisenä siten, että vieras kieli toimii välineenä oppiaineksen opetuksessa. Tuntijako ja kokonaistuntimäärä ovat kielirikasteisilla luokilla samat kuin vastaavilla yleisopetuksen luokilla, samoin opetussuunnitelman sisältö ja tavoitteet. Kielirikasteisissa luokissa eri oppiaineiden opetus tapahtuu osittain englannin kielellä. Koulussamme osittain englanniksi opetettavia oppiaineita ovat uskonto ja matematiikka sekä luokilla ympäristötieto ja 5-6.luokilla biologia/maantieto, fysiikka/kemia sekä historia. Soveltuvin osin kieltä voidaan käyttää myös kuvaamataidossa ja musiikissa. Englanninkielistä opetusta on neljä oppituntia viikossa.

6 6 Koulumatkasta Palvelulinja on käytössä Soinisten ja Luonnonmaalta tulevien lasten osalta sikäli kun linjan aikataulut sopivat lukujärjestykseen. Ilmaiseen koulukuljetukseen oikeutetut oppilaat saavat koululaiskortin. Tarpeeton kortti palautetaan takaisin kouluun lukuvuoden lopuksi. Muutkin oppilaat voivat toki käyttää palvelulinjaa kulkemiseen. Ladattavia matkakortteja saa ostaa kaupungintalon palvelupisteestä. Koulutaksi: Naantalin taksi hoitaa merkittävän osan koulumme kuljetuksista. Kuljetus järjestetään, jos koulumatka on vaarallinen tai pitkä. Taksi tulee ja lähtee Kuparivuoren mäellä olevalta pysäköintipaikalta. Koulukuljetusta koskeviin kysymyksiin vastaa koululla Meri Jaakkola ja Helle Vuorenmaa sekä tietysti rehtori ja viime kädessä talouspäällikkö Timo Saario sivistystoimistosta Polkupyörä: Kouluun saa tulla polkupyörällä, mutta kypärä on pakollinen ja pyörän tulee olla säädösten ja asetusten mukaisesti varustettu, pienimmille oppilaille suosittelen vaikkapa kauas näkyvää turvaviiriä. Lukko on ikävä kyllä tarpeellinen varuste, sillä koulu ei vastaa pihalla olevista pyöristä. Vanhemmat harkitsevat milloin oppilas on kypsä käyttämään polkupyörää koulumatkan kulkemiseen. Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat voivat tulla kouluun pyörällä, mutta vain vanhempien kirjallisella luvalla. Koulun pihalla oppilaat jättävät pyöränsä merkityille paikoille pyörätelineisiin tai Luonnonmaalta päin tultaessa Kuparivuoren laella sijaitsevalle pysäköintipaikalle. Koulun pihalla talutamme pyöriä. Koulun takapihalla emme pyöräile. Oleskelu pyöränpaikoitusalueella on koulupäivän aikana kielletty. Jos lapsi tuodaan kouluun autolla, on toivottava, että koulun edustalla ei pysähdytä, vaan lapsi jätetään turvallisesti mäen päällä sijaitsevalle parkkipaikalle tai kaupungintalon eteen. Missään nimessä koulun pihalle ei saa ajaa koulupäivän aikana. Kävellen kouluun tulevat oppilaamme käyttävät tietenkin heijastinta ja suojateitä. Syksyn pimeiden saapuessa heijastinliivi on oiva henkivakuutus lapselle. Valmiina kouluun Ennen kouluun lähtöä on huolehdittava siitä, että annetut kotitehtävät on tehty ja tarvittavat koulukirjat ja -välineet on pakattu koululaukkuun. Koululaukku on viisasta pakata jo illalla. Lähde aina ajoissa ettet myöhästy. Ravitseva ja riittävä aamuateria on jokaiselle koululaiselle välttämätön. Pitkinä koulupäivinä voi kouluun ottaa mukaan evääksi vaikkapa hedelmän. Sovi opettajan kanssa, missä ja milloin eväät syödään. Isommilla oppilailla käsityöja liikuntatunnit sekä kielten tunnit kestävät pitkään, silloin kotoa otettu voileipä tai vaikkapa jugurtti maistuu. Munkit, karkit ja limsa eivät ole hyviä välipaloja! Vaatetuksen tulee olla sään mukainen ja sopivaa välituntileikkeihinkin. Sadesäälläkin olemme ulkosalla ja silloin ovat sadevarusteet valttia. Pakkasella ja kylmällä säällä käytämme päähineitä niin koulupihalla kuin koulumatkoilla. Oppilashuolto Oppilashuollon tavoitteena on lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ja oppimisedellytysten parantaminen. Oppilashuoltoryhmä tukee ja kehittää luokkien ja yksittäisten oppilaiden työskentelyn edellytyksiä, järjestää tarvittavia tukitoimia ja ratkoo erilaisia pulmia luokanopettajan kanssa. Oppilashuoltoryhmä kokoontuu joka toinen viikko tai tarvittaessa useamminkin. Puheenjohtajana

7 7 toimii Fanny Antikainen ja ryhmään kuuluu rehtorin lisäksi terveydenhoitaja, koulupsykologi ja koulukuraattori. Kokouksissa käyvät tarvittaessa myös koululääkäri ja sosiaalityöntekijä. Oppimisen tukiryhmä auttaa oppilashuoltotyöryhmää, oppilaita ja opettajia oppimisen ongelmissa. Ennaltaehkäisevä oppilashuolto pyrkii kehittämään oppimisympäristöä rauhallisemmaksi ja turvallisemmaksi. Ennaltaehkäisevää oppilashuoltoa suunnittelee ja toteuttaa koko koulun opetushenkilöstö. Lions Quest-oppitunnit ja Kiva-koulu toiminta ovat esimerkiksi tätä toimintaa Laaja-alainen erityisopettajamme Fanny Antikainen seuraa luokanopettajan apuna kaikkien oppilaiden edistymistä. Hänen antamansa laaja-alainen ja osa-aikainen erityisopetus on oppilaan yleistä ja tehostettua tukea, puheopetusta, oppimisvaikeuksia ehkäisevää toimintaa ja nopeasti edistyvien lasten eriyttämistä. Pienryhmässä tapahtuva erityisopetus tarjoaa turvallisen ympäristön tehostettua ja erityistä tukea tarvitseville. Koulussamme toimii tänä lukuvuonna kolme tällaista pienryhmää joustavasti oppimisen tukena. Koulupsykologi Tanja Aaltonen testaa tarvittaessa oppilaan ja konsultoi opettajia ja vanhempia Koulukuraattori Aira Heikkilä on yhteyshenkilö kodin ja koulun välillä ongelmatilanteissa. Kouluterveydenhuolto Kouluterveydenhoitaja Pauliina Mäkilä p Kouluterveydenhoitaja on tavattavissa Kuparivuoren koululla oppilaiden terveyden- ja sairaanhoitoa koskevissa asioissa tiistaisin ja torstaisin klo Muina aikoina hänet tavoittaa puhelimitse tai sähköpostilla. Kouluterveydenhuolto on osa oppilashuoltoa, jonka tavoitteena on turvata lapsen nuoren terve kasvu ja kehitys kouluaikana sekä näin luoda perusta terveelle aikuisuudelle. Kouluterveydenhoitaja on oppilaan luottamushenkilö, jonka puoleen voi kääntyä kaikissa oppilaan terveyttä koskevissa asioissa. Terveydenhoitaja tapaa oppilaat vuosittain terveystarkastuksen yhteydessä. Vanhemmat kutsutaan mukaan lääkärintarkastukseen, joka tehdään 1. ja 5.luokan oppilaille. ja Kouluterveydenhoitajaan voi olla yhteydessä jos jokin lapsen terveyteen tai hyvinvointiin liittyen mietityttää jos tarvitset työnantajaa varten selvityksen alle 10-vuotiaan lapsen äkillisestä sairastumisesta jos kaipaat rokoteneuvontaa jos haluat apua kasvatukseen tai arjen hallintaan liittyviin kysymyksiin Kouluterveydenhuollon kynnys on matala. Jos siis jokin askarruttaa, älä epäröi ottaa yhteyttä. Hammashuolto Alle 18-vuotiaat Naantalin asukkaat saavat maksuttoman hammashoidon terveyskeskuksen Naantalin hammashoitolassa. Hoitoon kuuluu tarkastus ja sen vaatima hoito yksilöllisin väliajoin. Terveyskasvatustunnit ovat 2, 3, 4, 5 ja 6 luokkien oppilaille kerran lukuvuodessa. Alakoulujen oppilaat kuljetetaan hammashoitoon Karvetin, Kultarannan, Lietsalan, Merimaskun ja Taimon kouluista taksilla tai linja-autolla. Hammashoitola lähettää koululle ja oppilaille tiedoksi hammashoitoajat. Matkojen aikana oppilaat ovat hammashoitolan, vanhempien ja kuljettajan vastuulla. Vanhemmat voivat myös itse kuljettaa lapsensa hammashoitoon, näin poissaoloaika oppitunneilta jää mahdollisimman lyhyeksi. Omasta kuljetuksesta on ilmoitettava hammashoitolaan ennen kuin hoitoajat on annettu.

8 8 Oppilaiden vanhemmat vastaavat oikomishoitokäynneistä. Kuparivuoren koululta lapset ovat kulkeneet itse jalkaisin hammashoitoon ja pienempien lasten mukaan olemme laittaneet kummioppilaan saattajaksi. Naantalin hammashoitolan osoite on Tuulensuunkatu 6, puh Kouluruokailu Kouluateria on tarkoitettu kattamaan kolmannes koululaisen päivittäisestä ravinnontarpeesta. On hyvin tärkeää, että jo koulussa opittaisiin syömään monipuolisesti. Hyvien ruokailutapojen oppiminen sujuu yhteistyöllä kotien kanssa. Rauhallisuus, hiljaisuus ja huomaavaisuus tekevät ruokailuhetkestä miellyttävän. Luokat syövät klo ruokailuaikataulun mukaisesti. Opettajat valvovat luokkiensa ruokailun. Ruokailun jälkeen oppilaat palaavat luokkiin tekemään ennalta annettuja tehtäviä tai siirtyvät välitunnille. Koulutapaturmaohjeet huoltajille Naantalin kaupunki on vakuuttanut asukkaansa kaikessa kunnan järjestämässä toiminnassa ryhmätapaturmavakuutuksella If-vakuutusyhtiössä. Vakuutus koskee myös Naantalissa koulua käyviä muiden kuntien koululaisia. Vakuutus kattaa peruskoulun oppilaat koulun työsuunnitelman mukaisessa toiminnassa, mukaan lukien leirikoulut ja luokkaretket, aamu- ja iltapäivätoiminta sekä näihin liittyvät välittömät matkat. Välitöntä matkaa tulkitaan seuraavasti: "Vakuutus on voimassa koulumatkalla suorinta tietä kouluun tai koulusta." Eli määritelmä on aika tiukka. Jos lapsi poikkeaa satunnaisesti leikkimään kaverinsa luo, tai menee suoraan harrastuksiinsa, niin hän poistuu vakuutusturvan piiristä. Ohjeita tapaturman sattuessa: tapaturmasta on ilmoitettava opettajalle. Opettaja tiedottaa koulussa sattuneesta turmasta vanhempia. jos lapsen saama vamma vaatii lääkärinhoitoa, viedään lapsi lähimpään julkiseen tai yksityiseen hoitolaitokseen. Hoitolaitoksessa tulee kertoa koulun nimi. mikäli vahingoittuneella on henkilökohtainen tapaturma/sairauskuluvakuutus, on siitä mahdollista hakea korvausta siltä osin, kuin kaupungin ottaman vakuutuksen perusteella ei korvata opettaja täyttää tapaturmailmoituksen ja toimittaa sen sivistystoimistoon/koulusihteereille josta tapaturmailmoitus lähetetään sähköisesti vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiö ottaa tarvittaessa yhteyttä suoraan kotiin tapaturmailmoituksen täydentämiseksi. Koulutapaturmiin liittyvät laskut on toimitettava sivistystoimistoon. Lisätietoja vakuutuksesta ja koulutapaturmista antaa sivistystoimistossa toimistosihteeri Merja Aalto puh ,

9 9 Mikäli huoltajaa ei tavoiteta tai tapaturma vaatii kiireellistä hoitoa, viemme lapsen terveyskeskukseen tai tarvittaessa Tyksiin ja pyrimme aina myös tavoittamaan vanhemmat. Jos huoltaja vie itse lapsensa em. paikkoihin, on ilmoittautumisen yhteydessä kerrottava, että kyseessä on koulutapaturma. Tällöin sairaala ei laskuta huoltajaa. Tärkeää on kuitenkin tiedottaa koulua tapaturmasta, jotta osaamme täyttää tapaturmailmoituksen ja asia pannaan vireille vakuutusyhtiön suuntaan. Mikäli koulutapaturman johdosta tarvitaan koulukuljetusta esim. taksilla, tulee huoltajan toimittaa koululle tai sivistystoimistoon lääkärintodistus, jossa mainitaan kuljetuksen tarve ja kesto. Kuljetuksen järjestelyistä tulee sopia etukäteen koulun kanssa. Tapaturman yhteydessä rikkoutuneet silmälasit, hammasproteesit ja kuulokojeet korvataan, mikäli tapaturma on aiheuttanut ruumiinvamman eli esim. mustelman, ruhjeen tai haavan. Miten koulussa ollaan? Tukiopetusta annetaan koulussamme opinnoissaan tilapäisesti jälkeen jääneille oppilaille. Tukiopetuksen avulla voidaan esimerkiksi sairaana ollutta oppilasta auttaa saamaan muu luokka kiinni. Tukiopetus ei ole tarkoitettu lomamatkojen aiheuttamien aukkojen paikkaamiseen. Opettaja pyrkii ilmoittamaan tukiopetuksesta etukäteen oppilaalle. Tukiopetusta voidaan antaa myös samanaikaisopetuksena koulutuntien aikana. Laiskanläksylle jäädään koulupäivän jälkeen silloin, kun läksyt ovat jääneet tekemättä. Luokkien käytännöt vaihtelevat hieman, mutta pääsääntönä on, että laiskanläksystä tiedotetaan kotiin wilman välityksellä. Jälki-istunnosta ilmoitetaan aina kotiin kirjallisesti ja etukäteen. Jälki-istunto järjestetään pääsääntöisesti joka keskiviikko Ensin työ ja sitten huvi on hyvä tunnuslause vielä nykyäänkin. Paras hetki läksyjen lukuun on heti koulun jälkeen, jolloin opetus on vielä tuoreessa muistissa. Myöhäisiltojen TV:n katselua tai tietokonepelejä ei voi pitää arki-iltaan soveltuvana, onhan kasvuikäisen lapsen unentarve yleensä kymmenisen tuntia!! Liikuntatunneilla odotetaan oppilaitten pukeutuvan asianmukaisesti. Syksyn ulkoliikuntakautena tulee jalkineitten olla sopivat ja vaatetuksen pelin tiimellykseen ja suunnistukseenkin sopiva. Esimerkiksi lenkkarit ja verryttelyasu ovat suositeltavia. Sisäliikuntatunneilla on asuna urheilupaita ja -housut, sisäkäyttöön soveltuvat tossut tms. Sairaustapauksissa/puolikuntoisena aina vanhemmilta kirjallinen ilmoitus liikunnanopettajalle reissuvihossa tai wilman kautta Koululla on erinomaiset peseytymistilat. Suihkussa käynti kuuluu koulun siisteyskasvatukseen. Varustukseen kuuluu siis myös pyyhe. Koulun liikunnan opetussuunnitelmaan kuuluu mm. luistelu ja hiihtäminen. Koululla ei kuitenkaan ole varaa hankkia kaikille oppilaille näihin tarvittavia välineitä. Vanhempien asiaksi jääkin huolehtia sopivien luistimien, suksien ja monojen hankkimisesta. Kokemus on osoittanut, että kasvuikäisille kelvollisia varusteita löytyy edullisesti kirpputoreilta ja vanhaintavarain liikkeistä sekä tuttavilta. Tiukan paikan tullen löytyy koulultakin muutamia em. välineitä lainaksi. Huoltajaa pyydetään tällöin ajoissa ilmoittamaan tarpeesta opettajalle. Tossutellaan; Koulussa ei liikuta ulkojalkineissa. Koska hiekkaa kuitenkin kulkeutuu käytäviin ja luokkiin, suosittelemme nimellä varustettujen sisätossujen käyttämistä. Säästäväisyyttä ja huolellisuutta tarvitaan; Koulutarvikkeista on pidettävä hyvää huolta. Kirjoja on kohdeltava hellästi eikä niihin tehdä tarpeettomia merkintöjä. Kirjat on syytä päällystää. Ne kirjat, jotka kerätään keväällä pois uudelleen käytettäviksi, on pidettävä yhtä hyvässä kunnossa kuin kirjastokirjat. Huolimattomuuden tai väärinkäytön johdosta turmeltuneet kirjat ja kadonneet koulutarvikkeet joutuvat huoltajat korvaamaan. Kouluvihot on tarkoitettu vain koulutehtäviä varten.

10 10 Koulussa ei tarvita rahaa eikä muitakaan arvokkaita esineitä, joten kukkaroidenkin paikka on kotona. Pelejä ja leluja tuodaan vain opettajan luvalla. Koulupäivän aikana kännykkä pidetään suljettuna repussa. Koulu ei vastaa kadonneista tai rikkoutuneista kännyköistä. Hyvät tavat kaunistavat. Koulu on mukava paikka kaikille kunhan muistetaan käyttäytyä kunnolla. Iloinen tervehtiminen aamuin illoin, sekä henkilökunnalle, että tovereille pelastaa monen päivän. Olemalla huomaavainen, kunnioittamalla koulutoverin työrauhaa sekä huolehtimalla sopuisuudesta välitunnilla jokainen omalta osaltaan rakentaa koulusta viihtyisän opiskelupaikan. Poissaolot Kaikki oppilaan poissaolot kirjataan Wilma-järjestelmään, johon huoltajalla on pääsy netin välityksellä. Oppilaan velvollisuuksista säädetään perusopetuslain pykälissä 25, 26, 35 ja 38 sekä perusopetusasetuksen 23 pykälässä. Oppilaan velvollisuutena on osallistua opetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä annettu tilapäistä vapautusta. Oppilas voi olla opetuksesta pois vain, jos hän on saanut siihen luvan. Lupa voidaan antaa sairauden tai muun ennalta arvaamattoman syyn takia jälkikäteen. Oppilaan vapauttamisesta jonkin aineen opetuksesta säädetään perusopetuslain 18 pykälässä. Lupa tilapäiseen poissaoloon haetaan kirjallisesti. Omalta opettajalta saa pyynnöstä koulunkäyntivapaahakemuslomakkeen, lomakkeen voi myös tulostaa netistä osoitteesta Oppilaan huoltaja täyttää ja palauttaa lomakkeen oman lapsen opettajalle. Lomamatkat tulee pääsääntöisesti tehdä koulujen loma-aikoina. Huoltaja vastaa oppilaan opinnoista kouluvapaan aikana. Koulu ei tarjoa tukiopetusta lomamatkasta johtuvan poissaolon takia eikä järjestä ylimääräisiä kokeita. Läksyjä ei myöskään anneta etukäteen. Oppilaan poissaolojen kohdalla noudatetaan Kuparivuoren koulussa seuraavaa käytäntöä - Huoltajia pyydetään ilmoittamaan oppilaan poissaolosta opettajalle/luokanvalvojalle, tai muulle koulun henkilöstöön kuuluvalle, mielellään jo aamulla tai poissaolopäivän kuluessa. Kuitenkin viimeistään lapsen tullessa takaisin kouluun poissaolon jälkeen. - Opettaja/luokanvalvoja tai muu koulun henkilöstöön kuuluva (kuraattori, rehtori) pyrkii selvittämään oppilaan poissaolon syyn mahdollisimman nopeasti poissaolon havaitsemisen jälkeen, mikäli huoltajalta ei ole saapunut ilmoitusta oppilaan poissaolosta - Poissaolot kirjataan wilma-järjestelmään Poissaololupien myöntäminen - Opettaja/luokanvalvoja voi myöntää luvan enintään 3 päivän poissaoloon - Koulun rehtori/johtaja voi myöntää luvan enintään kuukauden kestävään poissaoloon, jolloin opettaja/luokanvalvoja puoltaa/ei puolla vapaan myöntämistä. Tätä pidemmät lomat myöntää koulutuslautakunta. Sairaana, matkoilla, urheilemassa tai muusta syystä poissaolleen oppilaan tulee itse ottaa selville läksyt ja tehtävät ja tehdä ne. Toipilaana olevan lapsen paikka on kotona. Valitettavan usein kouluun lähetetään lapsi puolikuntoisena ja tällöin ollaan pyytämässä vapautusta liikunnasta ja uinneista. On muita oppilaita kohtaan huomaavaisempaa hoitaa nuhakuume kotona kuntoon. Ohjeena on edelleenkin pysytellä kotona kuumeen jälkeen yksi kuumeeton päivä.

11 11 Kuparivuoren koulun järjestyssäännöt Tutustu seuraaviin ohjeisiin, joita oppilaan tulee noudattaa koulussa ja koulumatkoilla. Koulussa jokaisella oppilaalla on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Yhteistyön sujumiseksi tarvitaan selkeät pelisäännöt, joita jokaisen tulee noudattaa. 1. Koulumatkat Noudatan liikennesääntöjä ja hyviä tapoja koulu matkoilla, jotka ovat osa koulupäivääni. Kun kello soi, siirryn reippaasti kävellen sisätiloihin opettajan ohjeita noudattaen. 2. Oppitunnit Oppitunneille saavun kotitehtävät tehtyinä ja tarvittavat opiskelu välineet mukanani. Oppitunneilla osallistun työskentelyyn aktiivisesti ja annan työrauhan myös toisille. Vaihtaessani opetustilaa, kuljen kävellen häiritsemättä muiden työskentelyä. 3. Välitunnit Siirryn oppitunnin päätyttyä reippaasti ulos, ellei opettaja erikseen anna muita ohjeita. Pysyn koulun välituntialueella ja noudatan välituntivalvojan ohjeita. Välitunnit ovat virkistystä varten. Leikin vain turvallisia leikkejä ja otan huomioon toiset oppilaat. Kellon soitua siirryn ripeästi seuraavalle oppitunnille. 4. Ruokailu Ruokailuun menen opettajan ohjeiden mukaisesti. Noudatan hyviä ruokatapoja ja keskustelen hiljaisella äänellä vain lähellä istuvien kanssa. Astiat palautan hyvään järjestykseen oikeille paikoille ja kiitän ruoasta. 5. Oikeudet ja velvollisuudet Huolehdin hyvin koulusta saamistani opiskelutarvikkeista ja kirjoista. Pidän tavarani naulakossa ja pulpetissa hyvässä järjestyksessä. Yhteisistä välineistä huolehdin hyvin ja palautan ne käytön jälkeen oikeille paikoilleen. Koulusta poissaolo ei vapauta minua koulutehtävien suorittamisesta. Koulupäiväni eri tilanteissa noudatan opettajan tai muun henkilökunnan antamia lisäohjeita. Minulla on oikeus puolustautua kokemaani vääryyttä vastaan ilmoittamalla asiasta opettajalle tai koulun johtajalle joko omasta tai oppilastoverin puolesta.

12 12 Oppitunnit ja läksyt Oppitunnit ovat 45 minuutin mittaisina varsin lyhyitä. Jokainen myöhästelijä ja kotitehtävien laiminlyöjä kuluttaa aikaa myös muilta oppilailta sekä opettajalta. Välitunneilta saavuttaessa mennään suoraan luokkaan ja istutaan oman pulpetin ääreen. Mikäli luokan ovi on lukossa, odotetaan opettajaa rauhallisesti. Mikäli oppilas myöhästyy oppitunnilta, tulee syy selvittää opettajalle. Myöhästymiset kirjataan Wilmaan ja toistuvista myöhästymisistä otetaan yhteyttä kotiin. Läksyjen tehtävä on palauttaa mieleen koulussa opittua sekä opettaa itsenäiseen työskentelyyn ja vastuun ottoon omista tehtävistä. Jokaisella oppilaalla on oma tapansa läksyjen tekemiseen ja niiden tekemiseen vaadittava aika vaihtelee paljonkin oppilaasta riippuen. Mikäli läksyt jäävät toistuvasti tekemättä tai niiden suorittaminen tuottaa suunnattomasti vaivaa ja vie aikaa kohtuuttomasti voi opettajalta tiedustella mahdollisuutta osallistua koulun läksykerhoon. Läksykerho aloittaa toimintansa ma Se kokoontuu kaikkina koulupäivinä.. Kerhoon voi tulla joko opettajan ohjaamana, vanhemman toivomuksesta tai oppilaan itsensä aloitteesta. Kerhossa voi käydä joka päivä tai ainoastaan tiettyinä viikon päivinä. Läksykerhossa tehdään nimensä mukaisesti ohjatusti läksyjä. Kerhoon ohjataan myös läksynteon laiminlyöneet tekemään laiskanläksyjä koulupäivän jälkeen. Kerhoon pitää ilmoittautua etukäteen kerhon vetäjille Helle Vuorenmaalle / Miia Ijäs ( ) Moni on saanut läksykerhosta avun ja ryhtiä koulunkäyntiin, suosittelemme lämpimästi! Kokeet ja testit kuuluvat koulun arkeen. Osa testeistä on suppeita (esim. sanakokeet ja läksyn kuulustelut) ja osa laajoja (esim. jaksokokeet). Mikäli oppilas ei ole huolehtinut ajallaan asioiden ja taitojen omaksumisesta tai kotona itsenäisesti tehtävä työ on jäänyt vähiin, laajoihin kokeisiin valmistautuminen saattaa tuntua ylivoimaiselta. Taito valmistautua kokeisiin kehittyy vähitellen. Itsetuntemuksen ja oppimistaitojen karttuessa valmistautuminen kokeisiin käy helpommaksi. Oppitunneilla perehdytään hyvään valmistautumiseen. Kännyköistä koulussa Kouluun voi ottaa kännykän mukaan, mutta se on pidettävä koulupäivän aikana repussa suljettuna. Kännykkää ei siis voi näpelöidä välitunneilla. Opettajan lupaa tarvitaan, mikäli kännykkää tarvitsee jostakin poikkeuksellisesta syystä käyttää päivän aikana. Koulun vakuutukset eivät korvaa rikkoontunutta puhelinta, eikä koulu selvitä kadonneiden kännyköiden kohtaloa. Luokan omia merkintöjä ja muistiinpanoja Seuraava koulutiedote ilmestyykin sitten syksyllä viikolla 35! Tarkkailkaa lastenne reppuja.

TERVETULOA KOULUUN KARVETIN KOULUN KUULUMISIA ELOKUU 2012

TERVETULOA KOULUUN KARVETIN KOULUN KUULUMISIA ELOKUU 2012 KARVETIN KOULUN KUULUMISIA ELOKUU 2012 TERVETULOA KOULUUN Kesäloman jälkeen on taas aika ryhtyä töihin. Toivotamme sekä vanhat että uudet oppilaat tervetulleiksi. Oppilaita on tällä hetkellä 192. Luokkia

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

TERVETULOA KOULUUN. Oppilaiden turvallisuuden takaamiseksi ei ajoa koulun parkkipaikalle eikä välituntipihalle.

TERVETULOA KOULUUN. Oppilaiden turvallisuuden takaamiseksi ei ajoa koulun parkkipaikalle eikä välituntipihalle. KARVETIN KOULUN KUULUMISIA SYYSKUU 2016 TERVETULOA KOULUUN Tässä tiedotteessa on koulunkäynnin yleisiä asioita, yhteystietoja, syyslukukauden tärkeitä päivämääriä sekä lukuvuoden työ- ja loma-ajat. Tämä

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Oppilaan opas Lukuvuosi

Oppilaan opas Lukuvuosi 1 Oppilaan opas Lukuvuosi 2016-2017 2 Rehtorin tervehdys Tervetuloa aloittamaan kouluvuosi Kuparivuorella. Kädessäsi on Kuparivuoren koulun oppilaan opas, jonka alkuosassa on elokuun asioista kertova tiedotuslehtinen,

Lisätiedot

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 3 Sivu 1 / 4 1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden, koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa. 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2016-2017 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

Puolankajärven koulun järjestyssäännöt

Puolankajärven koulun järjestyssäännöt Puolankajärven koulun järjestyssäännöt I TAVOITTEET II KOULUAIKA III OPPITUNNIT Järjestyssääntöjen tavoitteena on koulun työrauhan ja järjestyksen turvaaminen koulun kokonaistavoitteiden edistämiseksi

Lisätiedot

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen..

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. Syystervehdys! Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. No niin on uusi lukuvuosi taas lähtenyt liikkeelle. Uudet oppilaat ja ohjaajat ovat kotiutuneet kouluumme. Oppilaita on nyt 22, joten hieman

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden,

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1030 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut

yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1030 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2015-16 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1030 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut 173 1-6 luokkalaisia noin 860 7-9

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni

Lisätiedot

Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen. Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti

Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen. Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti Koulunkäynti Suomessa Oppivelvollisuus Kaikkien Suomessa asuvien lasten tulee käydä koulua. Oppivelvollisuus

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Tuija Metso Oppilaan parhaaksi yhteistä huolenpitoa Helsinki Vanhempien barometri 2007 Suomen Vanhempainliiton kysely vanhemmille kouluhyvinvoinnista

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu MUHOKSEN KUNTA Laitasaaren alakoulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 KOULU- JA OPPILASTIEDOT LUKUVUONNA 2015-2016 2 KOULUTIEDOT koulun nimi Laitasaaren alakoulu koulun osoite Hotintie 22, 91510 Rova

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille Yhteenvetoraportti N=155 Julkaistu: 19.2010 1/21 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Lapsemme on 1. 1. luokalla 28 18,06% 2. 2. luokalla 36 23,23% 3. 3. luokalla

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

Yhteisiä asioita

Yhteisiä asioita Yhteisiä asioita 3.9.2014 Koulun järjestyssäännöt ja muut yhteiset sopimukset (mm. ruokailu, liikuntakäytänteet, mobiililaitteiden käyttö) Pihan yhteiskäyttö ja pihasta huolehtiminen Liikennekäyttäytyminen

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013 LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013 Hyvät vanhemmat Toivotan Lepolan koulun uusille ja vanhoille oppilaille ja henkilökunnalle lämpimästi tervetuloa taas uuteen lukuvuoteen. Lukuvuositiedote on ensimmäistä

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.10.2015 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20 1 Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka Kevätlukukausi 20 Oppilaan nimi Tämä vihkonen on osa arviointikeskustelua, joka käydään oppilaan, huoltajien ja oman luokanopettajan välillä. Mukana voi olla myös

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Terva-Toppilan koulun käytänteet 1 Terva-Toppilan koulun käytänteet 19.8.2015 2 Myöhästelyt Oppitunnilta myöhästyminen estää ensisijaisesti oppilaan omaa oppimista. Lisäksi oppitunnin keskeyttäminen myöhästyjän vuoksi estää myös koko

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen yläkoulun vanhemmille, Yhteenvetoraportti, N=120, Julkaistu: 19.2010 1/17 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Lapsemme on 1. 7. luokalla 39 32,50% 2. 8. luokalla 49 40,83% 3. 9. luokalla

Lisätiedot

kouluun rovaniemelle opas koulunkäynnistä vanhemmille ja oppilaalle

kouluun rovaniemelle opas koulunkäynnistä vanhemmille ja oppilaalle TErvEtULoA kouluun rovaniemelle opas koulunkäynnistä vanhemmille ja oppilaalle Lukijalle SISÄLLYS Tämä opas on laadittu Opetushallituksen Monikulttuurisuustaitojen kehittämishankkeen tuella Suomeen ulkomailta

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA

KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA LUKUVUONNA 2016-2017 Kalajoen peruskouluissa aloittaa ensi syksynä koulutiensä n. 162 ekaluokkalaista. Lapsi tulee ilmoittaa kouluun 29.1.2016 mennessä. Huoltaja vastaa

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä

Lisätiedot

PUKKILAN KUNTA. KIRKONKYLÄN KOULU KOULUTIEDOTE Lv. 2015-2016

PUKKILAN KUNTA. KIRKONKYLÄN KOULU KOULUTIEDOTE Lv. 2015-2016 PUKKILAN KUNTA KIRKONKYLÄN KOULU KOULUTIEDOTE Lv. 2015-2016 30.9.2015 2/10 KOULUN PUHELINNUMEROT va. rehtori p. 040 554 7414 esikoulu p. 040 196 1394 (myös aamu- ja iltapäivätoimintaan) keittiö p. 040

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET TAI MUU KIRJALLI- NEN MATERIAALI ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun loppuun

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TAITOJA

KOULUTULOKKAAN TAITOJA KOULUTULOKKAAN TAITOJA Pukee itse ja osaa sitoa kengännauhat. Syö haarukalla ja veitsellä. Osaa käydä itsenäisesti WC:ssä ja pesulla/suihkussa. Liikuntatuntien jälkeen tulee peseytyä. Osaa huolehtia omista

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET KESÄAIKATAULU Voimassa koulujen kesäloman aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO TERVETULOA TURVALLISEN JA MUKAVAN PALVELULIIKENTEEN KYYTIIN! Naantalissa

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

Jä rjestyssä ä nnö t. Nummenkylän koulu

Jä rjestyssä ä nnö t. Nummenkylän koulu Jä rjestyssä ä nnö t Nummenkylän koulu 1. Koulun nimi Nummenkylän koulu 2. Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Meidän luokka (1CD) Luokassamme on 48 oppilasta. Luokanopettajat Heli ja Matti Lisätukena:

Meidän luokka (1CD) Luokassamme on 48 oppilasta. Luokanopettajat Heli ja Matti Lisätukena: Meidän luokka (1CD) Luokassamme on 48 oppilasta. Luokanopettajat Heli ja Matti Lisätukena: koulunkäynnin ohjaajat, Aila ja Evgueni laaja-alainen erityisopettaja Johanna R. resurssiopettaja Hannele M. kouluavustajia

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14 Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: 19.4.2010 1/14 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 1A 21 6,02% 2. 1B 17 4,87% 3. 1C 16 4,58% 4. 2A 22 6,30%

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 13.10.2016 13.10.2016 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus TOIMENPIDE OSALLISUUS ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOMIOITAVA OPPILASHUOLTO MUUTA Yhteydenotto huoltajaan Kirjalliset Wilmassa, ei sähköpostina opettaja kirjataan puhelun aihe Kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta. Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4.

Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta. Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4. Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4.2016 11.4.2016 Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Laki perusopetuslain

Lisätiedot

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016 VASTAUKSIA KYSELYYN YHTEENSÄ VASTAUSPROSENTTI N.,% VASTAAJIEN JAKAUTUMINEN KYSYMYSTEN ARVIOINTIASTEIKKO OPPILAITA 6,% VANHEMPIA 9,% HENKILÖKUNTAA 9,% NAINEN/TYTTÖ 6,% MIES/POIKA,9% TÄYSIN ERI MIELTÄ MELKO

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Särkelässä tehdään työtä iloisessa kouluhengessä lähtökohtana kotiympäristö ja jokaisen yksilölliset kyvyt.

Lisätiedot

HAARAJOEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE

HAARAJOEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE HAARAJOEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE 2011 2012 Koulun yhteystiedot: Rehtori: Vararehtori: Jan Mikkonen Anu Kiijärvi 0927192807 0403153889 0403152807 anu.kiijarvi@jarvenpaa.fi jan.mikkonen@jarvenpaa.fi Koulusihteeri:

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

KOULUTIEDOTE LUKUVUOSI 2015 2016

KOULUTIEDOTE LUKUVUOSI 2015 2016 KOULUTIEDOTE LUKUVUOSI 2015 2016 Rehtori Stina Pulkkinen Puhelin: 040 317 4661, opettajien työhuone 040 317 2863 Koulun osoite: Kehätie 37, 05200 Rajamäki Rehtorin s-posti: etunimi.sukunimi (at) nurmijarvi.fi

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa?

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa? KERHOSUUNNITELMAN TEKEMINEN (Tiedoston voi ladata koulun nettisivun linkeistä) Luettuasi Liite 1 ja 2, vastaa seuraaviin kysymyksiin ja toimita vastaus, eli kerhosuunnitelma, rehtorille Mikä on oppilaskerhon

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen oppimisen

Lisätiedot

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. LIITE 1 (5) 18.10.2013 OAJ:N ESITYS SÄÄNNÖSMUUTOKSIKSI PYKÄLÄMUODOSSA Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. 4 a Erikoissairaanhoidossa olevan oppivelvollisen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

YLISKULMAN YKKÖNEN

YLISKULMAN YKKÖNEN YLISKULMAN YKKÖNEN 2016-2017 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat ti 16.8.- ti 20.12.2016 syysloma to 13.10.- pe 14.10.2016 joululoma ke 21.12.2016 ti 3.1.2017 ke 4.1. la 3.6.2017 talviloma ma 20.2.

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla

Lisätiedot

Lukuvuositiedote

Lukuvuositiedote Lukuvuositiedote 2015 2016 Matin ja Liisan koulu Yhteystiedot Matin ja Liisan koulu Koulukuja 14, 73100 Lapinlahti www.matinjaliisankoulu.fi Rehtori Juhani Sammallahti 040 4883251 Apulaisrehtori Sari Jokelainen

Lisätiedot