Anna Meriruoho MEIDÄN VAI TAMPEREEN ERÄILIJÖIDEN LUONTO? Paikalliset tulkinnat luonnon merkityksistä Ylä Lapin metsäkiistassa

Transkriptio

1 Anna Meriruoho MEIDÄN VAI TAMPEREEN ERÄILIJÖIDEN LUONTO? Paikalliset tulkinnat luonnon merkityksistä Ylä Lapin metsäkiistassa Pro gradu tutkielma Matkailututkimus/ luontomatkailun suuntautumisvaihtoehto Syksy 2006

2 Lapin yliopisto, kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Työn nimi: Meidän vai Tampereen eräilijöiden luonto? Paikalliset tulkinnat luonnon merkityksistä Ylä Lapin metsäkiistassa. Tekijä: Anna Meriruoho Koulutusohjelma/oppiaine: Matkailututkimus/luontomatkailun suuntautumisvaihtoehto Työn laji: Pro gradu työ X Sivulaudaturtyö Lisensiaatintyö Sivumäärä: 138 sivua, 2 liitettä Vuosi: syksy 2006 Tiivistelmä: Luontomatkailun yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen tutkimussuuntaukseen kuuluvassa tutkielmassa tutkimuskohteena on inarilaisten haastateltavien puheessaan luonnolle antamat kulttuuriset merkitykset Ylä Lapin metsäkiistan kontekstissa. Tällöin määrittelyt ihmisen suhteesta luontoon vaikuttavat paikallisyhteisön käsityksiin luonnon oikeudenmukaisesta käytöstä. Omana painopistealueena tutkielmassa on tarkastella matkailun suhdetta muihin luonnonkäyttömuotoihin. Paikallisten luonnolle antamien merkitysten tarkastelu pohjautuu 24 inarilaisen haastattelusta koostuvaan aineistoon. Aineisto kerättiin osana Metsäntutkimuslaitoksen Ylä Lapin metsien kestävä käyttö tutkimushanketta. Aineistoa tarkastellaan Goffmanin (1986) kehysanalyysin avulla, jonka lisäksi analyysissä sovelletaan retoriikan tutkimuksen lähtökohtia. Haastateltavien puheesta oli erotettavissa kolme primääriä kehystä; hyödynnys, paikallisuus sekä luonnonarvokehys, joista hyödynnyskehykseen kuuluu implisiittisenä osakehyksenä hallinnollinen osakehys. Hyödynnyskehyksessä luonto saa merkityksen hyödynnettävänä voimavarana ja siinä korostuu metsätalouden ja matkailun taloudellinen merkitys. Pienimuotoisen kuten porotalouden ja matkailun ja luonnon teollisen käytön kuten puuntuotantoon tähtäävän metsätalouden välillä vallitsevasta konfliktisesta suhteesta luontoresurssiin johtuen päätös luonnon talouskäytöstä on tehtävä niiden välillä. Poronhoitajat korostavat porotalouden ensisijaista oikeutta hyödyntää valtion maita suhteessa muihin käyttömuotoihin hallinnollisessa kehyksessä, kun taas metsätalouden puolustajat vaativat hakkuiden jatkamista samassa kehyksessä hallinnollisten päätösten perusteella. Paikallisuuskehyksessä luonto käsitteellistetään paikallisena elämäntapana. Kehyksessä korostuvat metsurityöpaikkojen, porotalouden sekä luonnon virkistyskäytön merkitys Inarin kunnan asuttuna säilymisen ja paikallisten toimeentulon kannalta. Luonnonarvokehyksessä argumentoidaan koskemattomien erämaametsien suojelun puolesta niiden mahdollistamien luontokokemusten ja kantamien luonnonsuojelullisten ja kulttuuristen arvojen perusteella. Konfliktisin matkailun suhde on puuntuotantoon tähtäävään metsätalouteen, mutta ristiriidan mahdollisuus on olemassa myös suhteessa muihin käyttömuotoihin. Matkailua kehitettäessä tulisikin kiinnittää jatkossa enemmän huomiota paikallisyhteisön luonnolle ja sen käytölle antamiin kulttuurisiin merkityksiin. Matkailuun vedotaan erityisesti luonnon suojelukäyttöä puoltavissa argumenteissa, joka vaikuttaa paikallisen luontosuhteeseen ja sitä kautta paikallisten osin nihkeään asennoitumiseen matkailua kohtaan. Avainsanat: luonto, matkailu, ihmisen luontosuhde, osallisuus, yhteiskuntatieteellinen ympäristötutkimus, Inari Muita tietoja: Suostun tutkielman luovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi X Suostun tutkielman luovuttamiseen Lapin maakuntakirjastossa käytettäväksi X (vain Lappia koskevat) 2

3 SISÄLLYS 1 JOHDANTO Tutkimuksen tausta Tutkimusongelma ja kysymykset Tutkielman keskeiset käsitteet Tutkimusaineisto Aineiston analyysi ja menetelmät LUONNONKÄYTTÖMUODOT INARISSA Inarin kunta Katsaus Inarin ympäristöhistoriaan Matkailu Porotalous Metsätalous Luonnon virkistyskäyttö Luonnonsuojelu Ylä Lapin metsäkiistan vaiheet POHJOISET LUONTOSUHTEET Luonnon yhteiskunnallinen ja poliittinen rakentuminen Luontokäsitykset kohtaavat Yhteisöllisen luontosuhteen ja ympäristöpoliittisen osallisuuden muutos globaalissa yhteiskunnassa...51 INARILAISTEN HAASTATELTAVIEN KEHYSTÄMÄ METSÄKIISTA: LUONNON MONET MERKITYKSET LUONTO HYÖDYNNETTÄVÄNÄ VOIMAVARANA Luonto taloudellisen hyvinvoinnin perustana Luonto elinkeinojen resurssina Luonnon käyttöarvosta kohti näyttöarvoa LUONTO PAIKALLISENA ELÄMÄNTAPANA Paikalliset elinkeinot toimeentulon ja asutuksen turvaajina Meidän luonto LUONTO SUOJELUN JA LUONTOKOKEMUSTEN KOHTEENA Luonnonarvoltaan ainutlaatuinen koskematon luonto Uhanalainen luonto ja vanhat erämaametsät KAMPPAILUT LUONNON OIKEUDENMUKAISESTA KÄYTÖSTÄ INARISSA Luonnon merkitykset kehysten välisissä suhteissa Inarin luonnonkäytön tulevaisuuden haasteita KIRJALLISUUS MUUT LÄHTEET LIITTEET Liite 1. Teemahaastattelurunko Liite 2. Haastateltavien taustatietolomake

4 1 JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen tausta Mutt että ei ristiriiat tietenkään lopu, eihän se, sehän on selevä, että tuleehan niitä aina olemaan niin kauan ku ihmisiä on niin. Eihän se tartte olla ku, joku haluaa tietä, joku ei halua sitä. Joku haluaa turisteja, joku ei halua yhtään turistia mihinkään.. näkee niinku matkailunki pelekästään pahana, että ne ei mitään muuta kun riistää ja vie kaiken. (H26, luontoharrastaja, suomalainen, kotoisin muualta Suomesta) Näin kuvaa eräs haastattelemani inarilainen kotipaikkakuntansa luonnonkäyttöä koskevaa keskustelua. Aihe tuntuu olevan varsinainen yhteenkietoutuneiden ongelmien vyyhti, josta ei tahdota päästä millään yksimielisyyteen. Kiistassa tuntuu toisinaan olevan ongelmia, osapuolia ja intressejä ainakin yhtä monta kuin keskustelijaa. Minua kyseisessä kiistassa alkoi kiinnostaa se, mikä saa haastateltavan sanomaan jonkun haluavan alueelle turisteja ja toisen taas, ettei halua yhtään turistia mihinkään. Onko matkailu ylipäänsä hyvä tai paha asia ja suhteessa mihin? Entä miksi turisti riistää ja varastaa luonnonvaroja kun taas paikkakuntalaisen vastaavat luontoharrastukset katsotaan oikeutetuiksi fyysisesti samalla alueella? Pohjois Suomi on monien eri luonnonkäyttömuotojen kohtaamisaluetta, jossa käyttömuotojen kesken käydään kilpailua samasta rajallisesta resurssista, luonnosta, ja sen käytön oikeudenmukaisesta jakautumisesta. Tällöin yhteiskuntatieteellisesti mielenkiintoisiksi kysymyksiksi nousevat käyttömuodoille annetut kulttuuriset merkitykset sekä niiden keskinäinen hierarkia: Onko jokin käyttömuoto hyväksyttävämpi kuin toinen ja millä perusteella? Tulisiko luonto suojella tuleville sukupolville vai taata nykyiset luontoon perustuvat työpaikat? Minkälainen ja kenen ehdoilla tapahtuva luonnon käyttö, sitä koskeva päätöksenteko sekä yhteiskunnallinen kehitys hyväksytään ja mitä taas ei? Kuuluuko luonto joillekin enemmän kuin toisille? Kenelle luonnonkäytöstä aiheutuvat hyödyt ja haitat kohdistuvat? Matkailu on helppo asettaa tällaisessa kontekstissa kyseenalaiseen valoon, sillä se on Pohjois Suomessa uusin merkittävä luontoa hyödyntävä käyttömuoto ja hahmottuu yhä usein alueen ulkopuolista pääomaa ja työvoimaa käyttävänä sekä ulkopaikkakuntalaisia ihmisiä palvelevana talouden muotona paikallisesta näkökulmasta (Saarinen 2002a, 26, 30). Matkailusta aiheutuvien hyötyjen nähdään usein tässä valossa jäävän matkailualalla työskente 4

5 levän ulkopaikkakuntalaisen palkkatuloksi tai matkailijan nauttimaksi luontoelämykseksi kalasaaliineen ja matkailusta aiheutuneiden haittojen esimerkiksi luonnon kulumisen ja luonnonvarojen vähentymisen muodossa kohteen paikallisten asukkaiden kannettaviksi. Matkailijoiden oikeus kohdealueiden luonnon käyttöön voidaan näin ollen kyseenalaistaa asettamalla heidät yksinkertaisesti toisarvoiksi ja ulkopuolisiksi käyttäjiksi paikallisesta näkökulmasta. Tärkeäksi kysymykseksi nousee silloin se, mitä matkailu paikallisille ihmisille suhteessa muihin luonnonkäyttömuotoihin edustaa. Luontoon perustuva matkailu eli luontomatkailu sijoittuu usein perifeerisille alueille, joilla on etnisiä ryhmiä, joiden traditionaalinen elämäntapa ja kulttuuri perustuvat luonnon monipuoliseen hyödyntämiseen. Luontomatkailukohteet eivät olekaan yksin riippuvaisia kohteita ympäröivästä puhtaasta ja koskemattomasta luonnosta vaan myös niiden sosiokulttuurisesta ympäristöstä, joita matkailu käyttää kohteiden markkinoinnissa vetovoimatekijöinään. Nämä kohteista tuotetut kuvaukset voivat erota niistä merkityksistä, joita matkakohteen paikallisyhteisö ympäristöönsä liittää (ks. Saarinen 1999a; Sorsa 2005). Matkailuelinkeinon tuleekin pyrkiä käytön ohella säilyttämään hyödyntämiensä ympäristöjen houkuttelevuus ja korkea laatu sekä toimimaan sovinnollisessa yhteistyössä kohdealueen muiden luonnonkäyttäjien kanssa oman vetovoimaisuutensa ylläpitämiseksi. Toisaalta kasvava matkailukäyttö sekä markkinoinnin tuottamat luontokuvaukset vaikuttavat siihen, miten matkailualueet määritetään ja vaikuttavat fyysisesti siihen, miten niiden suhteen toimitaan (Saarinen 2002a; Valkonen 2002, 45). Keskustelua luonnonkäytön hyötyjen ja haittojen oikeudenmukaisesta jakautumisesta on käyty yhteiskuntatieteellisessä ympäristötutkimuksessa. Tämän tutkielman tavoitteena on esittää puheenvuoro kyseiseen keskusteluun. Tarkastelen siis luontoa kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti määrittyneenä, johon toimijat liittävät erilaisia odotuksia, arvoja ja merkityksiä. Työni asettuu yhteiskuntatieteellisessä ympäristötutkimuksessa ja kulttuurimaantieteessä käytyyn teoreettiseen keskusteluun luonnon yhteiskunnallisesta rakentumisesta. Puhutaan myös näiden tieteenalojen kulttuurisesta tai konstruktionistisesta käänteestä, jolloin luonto käsitetään sekä fyysisenä että yhteiskunnallisesti tuotettuna tilana. Luonto on siis sekä fyysistä todellisuutta että myös ihmisen sille antamista merkityksistä riippuvaa. Ihmisen käsitykset luonnosta ovat kulttuurisidonnaisia ja muuttuvat sekä ajassa että tilassa. Yksilö uusintaa omaksumiaan käsityksiä luonnosta omalla toiminnallaan, jolloin puheella ja määrittelyillä tietynlaisesta luonnosta yhteisöt voivat legitimoida eli oikeuttaa tietynlaiset 5

6 toimet sitä kohtaan rajaamalla samalla toisia toimia ja toimijoita ulos. (ks. Macnaghten & Urry 1998; Valkonen 2003a, 12 13; Sorsa 2005, ) Tarkastelen luonnonkäytön oikeudenmukaisuutta ja erityisesti matkailun suhdetta muihin luonnonkäyttömuotoihin paikallisyhteisön luonnolle antamien merkitysten kautta Ylä Lapin metsäkiistan kontekstissa. Ylä Lapissa on jo pitkään käyty kiivasta keskustelua alueen luonnonkäyttöön ja sitä koskevaan päätöksentekoon liittyen luvulla käydyn kiistan pääasiallisia osapuolia ovat valtion metsätalous sekä porotalouden puolelta Inarin metsäpaliskunnat. Kiistaan ovat ottaneet aktiivisesti kantaa myös paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen tason ympäristöjärjestöt, jotka ovat tukeneet pitkälti poronhoitajien näkemyksiä kiistassa. Matkailun rooli kiistassa on jäänyt melko vähäiseksi, mutta porotalouden ja luonnonsuojelijoiden taholta on esitetty kritiikkiä myös sitä kohtaan. Kyseiseen kiistaan liittyen Metsäntutkimuslaitoksen Rovaniemen tutkimusasemalla on aloitettu vuonna 2004 Ylä Lapin metsien kestävä käyttö tutkimushanke, jossa tarkastellaan kaikkien luontosidonnaisten elinkeinojen suhteita. Osana kyseistä hanketta pyrin selventämään matkailun suhdetta alueen muuhun luonnonkäyttöön. 1.2 Tutkimusongelma ja kysymykset Tässä luontomatkailun yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen tutkimussuuntaukseen lukeutuvassa tutkielmassa tutkimusongelmana on tutkia millaisten kehysten kautta inarilaiset haastateltavat puhuvat luonnosta, sen oikeudenmukaisesta käytöstä sekä erityisesti matkailun suhteesta muihin luonnonkäyttömuotoihin Ylä Lapin metsäkiistan kontekstissa. Tutkimusongelma voidaan jakaa seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Millainen on matkailun suhde muihin luonnonkäyttömuotoihin Inarissa? Millaisia argumentteja haastateltavat käyttävät perusteluissaan erilaisista tavoista käyttää luontoa? 2) Millaisia luontosuhteita ja käsityksiä luonnosta inarilaiset haastateltavat määrittelevät? Miten nämä luontokäsitykset ovat muuttuneet? Millaisia seurauksia näistä luontokäsityksistä on? 3) Millaiset tavat käyttää luontoa soveltuvat paikallisiin käsityksiin oikeudenmukaisesta luonnonkäytöstä Inarissa? Entä ketä inarilaiset haastateltavat määrittelevät osallisiksi luonnonkäytön hyötyjen ja haittojen jaosta sekä sitä koskevasta päätöksenteosta? 6

7 Tutkielman tarkastelun kohteena olevia luonnonkäyttömuotoja ovat toisensa samoilla alueilla kohtaavat käyttömuodot eli metsätalous, porotalous, matkailu, luonnonsuojelu sekä paikallisten asukkaiden luonnon virkistyskäyttö. Metsätaloudella tarkoitan puuntuotantoon tähtäävää metsien talouskäyttöä, ja porotalous sekä matkailu voidaan ymmärtää muuksi luonnon talouskäytöksi. Matkailun olen puolestaan erottanut paikallisten asukkaiden luonnon virkistyskäytöstä (ks. tarkemmin luku 1.3). Lisäksi tarkastelen ainoastaan porotaloutta erillisenä luontaiselinkeinona. Olen rajannut muut luontaiselinkeinot tutkielman ulkopuolelle siksi, että niiden aluetaloudelliset vaikutukset eivät ole suhteellisesti yhtä merkittäviä verrattuna metsätalouteen, matkailuun ja porotalouteen, eivätkä ne ole nousseet merkittävään rooliin metsäkiistassa. Tutkielman maantieteellisenä kohdealueena on Pohjois Suomessa sijaitseva Inarin kunta, mutta sisällöllisesti keskityn tarkastelemaan asioita osittain laajemmin Ylä Lapin ja koko Lapin tasolla. Pyrin pitämään aluerajauksen analyysissä mahdollisimman suppeana siksi, että Lehtinen (1999, ) varoittaa, että ympäristön käyttöä koskevat epäoikeudenmukaisuuden kokemukset yhdyskuntatasolla saattavat vaikuttaa vähäpätöisiltä tarkasteltaessa niitä laajemmalla aluetasolla. Valkonen (ei vl.) taas huomauttaa, että Ylä Lapin metsäkiistan kohteena olevat metsät paikantuvat maantieteellisesti eri tavoin eri eturyhmien puheessa niiden omien tavoitteiden mukaisesti. Erilaisilla paikan rajauksilla voidaan siten vaikuttaa ratkaisevasti kuulijoiden arvioihin esimerkiksi metsätalouden tai luonnonsuojelualueiden laajuudesta. Tutkielman näkökulma on paikallinen, jota työssä edustaa Inarin kuntalaisille tehdyt haastattelut. Niissä haastateltavien oma luonnonkäyttö ja puhe luonnosta keskittyivät pääasiassa omaan kotikuntaan, vaikka puhe luonnosta ei luonnollisesti noudatakaan hallinnollisia rajoja. Niin ikään Inari, Ylä Lappi ja Lappi eivät ole homogeenisia tai yhteneväisiä aluekokonaisuuksia eikä tarkoituksenani ole keskittyä aluerajauksen maantieteelliseen tai hallinnolliseen problematiikkaan, vaan haastateltavien käsityksiin luonnosta ja sille antamiin merkityksiin tuottamassaan puheessa luonnosta. Vaikka tutkielmassa korostuukin paikallinen näkökulma, lähtökohtanani silti on, ettei paikallisyhteisö ole yhtenäinen ja yksimielinen toimija, vaan kilpailua intresseistä sekä erottelua meihin ja muihin käydään myös hallinnollisesti rajatun paikallisyhteisön sisällä (Björn 7

8 2003b; Lehtinen 2003, 18). Tällöin pitää pohtia sitä, mikä paikallisyhteisön muodostaa. Paikallisyhteisöllä tarkoitan tässä Swarbrooken (2002, 123) määritelmän mukaisesti yleensä alueella asuvia ihmisiä ja määritelmässä esiintyvä määre alueesta saa tässä Inarin kunnan merkityksen. En kuitenkaan ota paikallisyhteisön käsitettä annettuna, vaan tarkastelen miten hallinnollisesti rajattu paikallisyhteisö tuottaa yhteisöllisyyttä eronteolla meidän ja muiden välillä paikallisyhteisön sisällä sekä suhteessa ylipaikallisiin toimijoihin, ja miten paikallisyhteisö katsoo ylipaikallisen olevan osa paikallista. Tarkastelen ensin Inarin luonnonkäyttöä ja matkailun suhdetta muihin luonnonkäyttömuotoihin niihin liittyvän aiemman kirjallisuuden avulla luvussa 2. Se auttaa tutkielman lukijaa hahmottamaan Inarin luonnonkäytön kokonaistilannetta, mutta näiden lähtökohtien voi katsoa myös ilmenevän niissä käsityksissä, joilla sekä haastateltavat että minä tutkijana jäsennämme aihetta. Haastateltavien luonnosta ja sen käytöstä tuottaman puheen analyysissä olen ottanut puolestaan tutkimuskohteeksi tavat, joilla haastateltavat jäsentävät käsitystään luonnosta ja sen oikeudenmukaisesta käytöstä. Nämä luontoon liitetyt merkitykset sekä sen käytöstä kollektiivisesti jaetut käsitykset vaikuttavat tapaan, jolla myös matkailua suhteutetaan tutkimusalueen muuhun luonnonkäyttöön. Tutkielman tavoitteena on siten identifioida sekä yhtäläisyyksiä että eroja haastateltavien puheessa luonnolle ja sen käytölle antamissa merkityksissä. Lehtosen (1996) mukaan merkitykset ovat yhtäältä kulttuurisia, symbolisia ja intersubjektiivisia sekä toisaalta muuttuvia ja kontekstuaalisia. Ihmiset antavat ilmiöille merkityksiä, mutta ottavat niitä myös annettuina, ja jäsentävät, rakentavat sekä luovat niiden avulla sosiaalista todellisuutta. Luonnolle annettujen merkitysten tarkasteluun päädyin osittain siksi, että Peltosen ja Villasen (2004, 40 41) mukaan luonnonkäytön konflikteja voidaan tarkastella sekä erilaisten intressien että arvojen näkökulmasta. Intressien näkökulmasta konflikti voidaan ratkaista kaupankäynnin ja neuvottelumenetelmien avulla ja esimerkiksi maanomistus vaihtaa rahaan. Arvokonfliktien näkökulmasta taas ajatus vaihdettavuudesta on mahdoton, sillä tällöin maalla katsotaan olevan muutakin kuin taloudellista arvoa omistajalleen. Näin ollen arvokonfliktit vaativat syvempää pohdiskelua siitä, mitä maa merkitsee: koetaanko sen olevan yhteydessä esimerkiksi ihmisen omaan kotiin, elämäntapaan tai vaikka maanomistusoikeuteen. Näkökulmani Ylä Lapin metsäkiistaan on arvokonfliktilähtöinen, mutta en aseta ristiriitaa luonnonkäyttömuotojen välillä lähtökohdaksi, vaan katson, että ne syntyvät vasta, kun joku 8

9 ne sellaisiksi määrittelee. Niinpä annan puheenvuoron inarilaisille itselleen ja tuon esiin heidän tulkintansa käyttömuotojen välisistä suhteista. Tarkoituksenani on siten etsiä niitä yhtäläisyyksien ja yksimielisyyksien alueita haastateltavien puheessa, joista voidaan saavuttaa konsensus ja jotka voivat palvella ratkaisun löytämisessä kiistaan. Toisaalta tarkastelen niitä erimielisyyksien alueita, joista haastateltavat eivät pääse yksimielisyyteen. Tällä pyrin tuomaan esiin sen, onko haastateltavien näkemysten välillä yhteisymmärrystä siitä, millaiset asiat ja arvot tukevat käyttömuotojen samanaikaista oikeudenmukaista toimintaa ja millaiset puolestaan asettavat ne keskenään törmäyskurssille. Olen analysoinut aineistoa ensisijaisesti induktiivisesti eli aineistolähtöisesti ja tarkastellut sitä ihmisen luontosuhteeseen kytkeytyvien käsitteiden antroposentrismi biosentrismi, erityinen yleinen luonto ja ympäristöpoliittinen osallisuus kautta. Näitä käsitteitä käsittelen tutkielman teoreettisessa osuudessa luvussa 3. Tekemäni tulkinnat ovat näin ollen sidoksissa tutkielman teoreettisiin lähtökohtiin ja niihin ovat vaikuttaneet myös Lapin luonnonkäyttöä, ympäristöristiriitoja ja ihmisen luontosuhdetta koskevat aiemmat tutkimukset, joihin olen tutkimusprosessin kuluessa perehtynyt. Siten analyysini ei perustu yksinomaan niin sanottuun induktiiviseen päättelyyn. 1.3 Tutkielman keskeiset käsitteet Matkailulla ei ole yhtä yhtenäistä, tunnustettua määritelmää. Matkailun (virtuaalimatkailua lukuun ottamatta) edellytyksenä ja sille ominaista on matkustaminen, maantieteellinen siirtyminen tavanomaisesta ympäristöstä pois ja takaisin (Järviluoma 2006, 38). Tämän tutkielman näkökulmaa palvelevan kokonaisvaltaisen käsityksen matkailusta tarjoaa Jafarin määritelmä, jonka mukaan matkailu muodostuu tavanomaisen elinympäristönsä ulkopuolelle matkustaneista henkilöistä, heitä palvelevasta elinkeinotoiminnasta ja niistä vaikutuksista, joita matkailijat ja matkailupalveluja tuottava yritystoiminta aiheuttavat alueen sosiokulttuuriseen, taloudelliseen ja fyysiseen ympäristöön (Järviluoman 2006, 39 mukaan). World Tourism Organization taas määrittelee matkailun käsittävän sellaisten henkilöiden matkustamisen ja paikassa viipymisen toimet, jotka tapahtuvat yhtäjaksoisesti enintään vuoden aikana heidän tavanomaisen elinympäristönsä ulkopuolella vapaa ajan, työnteon tai muun tarkoituksen takia (Goeldner ym. 2000, 16). 9

10 Matkailun käsitteen käytön yhteydessä on määriteltävä myös matkailua harjoittava henkilö eli matkailija. Sen synonyymina käytän käsitettä turisti, vaikka joissain määritelmissä turistilla viitataan erityisesti vapaa ajan matkailijaan (ks. esim. Järviluoma 1995). Matkailijalla tarkoitan Länsmanin (2004, 10) määritelmää mukaillen sellaista ulkopaikkakuntalaista henkilöä, joka matkustaa Inariin joko vapaa tai työajallaan aikomuksenaan palata takaisin tavanomaiseen elinympäristöönsä. En ota siis kantaa siihen, onko kyse vapaa ajan vai työmatkailusta ja kuinka pitkäkestoinen matkailijan oleskelu matkakohteessa eli tässä tapauksessa Inarissa on. En myöskään ota kyseisiä käsitteitä annettuina, vaan tarkoituksenani on tarkastella sitä, millaisia merkityksiä haastateltavat matkailijoille ja matkailulle antavat. Matkailulla on leikkauspisteensä myös virkistäytymisen (recreation) kanssa, mikä kulminoituu tutkielmassa tekemääni erotteluun luonnon virkistyskäytön ja matkailun välillä. Luonnon virkistyskäytön valtakunnallisessa inventointi (LVVI) tutkimuksessa luonnon virkistyskäytöllä tarkoitetaan vapaa ajan viettämistarkoituksessa luonnonympäristössä tapahtuvaa oleskelua ja liikkumista. Määritelmään on sisällytetty myös loma asuminen ja matkailu, siltä osin kuin niihin liittyy edellä mainittua virkistystoimintaa. Luonnon virkistyskäyttö käsittää LVVI tutkimuksen määritelmän mukaan kaikki jokamiehenoikeudella luonnossa tapahtuvat ulkoilutoiminnot ja näiden lisäksi metsästyksen sekä osan jokamiehenoikeuden ulkopuolelle jäävästä virkistyskalastuksesta. Luontomatkoiksi kyseisessä tutkimuksessa erotetaan matkat, jotka sisältävät vähintään yhden yöpymisen poissa vakituisesta asunnosta ja tapahtuvat luonnossa virkistäytymisen takia. (Virtanen ym. 2001, ) Rajaan luonnon virkistyskäytön tarkoittamaan tässä vain Inarin kuntalaisia, sillä erotan toisistaan matkailijan ja paikallisen asukkaan luonnonympäristössä oleskelun ja liikkumisen. Katson matkailijan eli ulkopaikkakuntalaisen Inarissa harjoittaman luonnon virkistyskäytön tarkoittavan World Tourism Organizationin määritelmän mukaan paikassa viipymisen toimia eli matkailua (ks. määritelmä edellä). Paikallisen asukkaan luonnon virkistyskäytön luen taas osaksi virkistystä, sillä siihen ei välttämättä sisälly matkailulle edellytyksenä olevaa maantieteellistä liikkumista pois tavanomaisesta elinympäristöstä (Kauppila 2004, 6). Näin ollen luen luonnon virkistyskäytöksi inarilaisten jokamiehenoikeudella luonnossa harjoittamat ulkoilutoiminnot sekä metsästyksen ja kalastuksen. 10

11 Niin ikään LVVI tutkimuksessa tehty rajaus luonnon virkistyskäytöstä tapahtuvaksi ainoastaan vapaa ajalla on ongelmallinen, sillä vapaa ajan rajat ovat käytännössä epätäsmällisiä ja häilyviä. Myös tutkielman empiirisen aineiston perusteella inarilaisten luonnon virkistyskäytön toimissa toimeentulon hankinta sekä vapaa aika voivat sekoittua toisiinsa niin kuin seuraavan haastatteluotteen avulla voidaan todeta: Se on sill tavalla niinku vähä kokonaisvaltanen juttu tää niin, että esim.. mä oon sanonu niin, että mä en esimerkiksi harrasta, ettei voi sanoa, että mie harrastan mettästystä ja kalastusta. En mie sitä harrasta. Ei kukaan harrasta ruokakaupassa käyntiäkään. Se on niin kiintee osa tätä mun elämänmuotoo tää luonto.. (H26, luontoharrastaja, suomalainen, kotoisin muualta Lapista) Myös luontomatkailun käsitteen lyhyt pohdinta on tutkielman aiheen kannalta keskeinen. Ympäristöministeriön VILMAT työryhmä määrittelee luontomatkailun tarkoittavan kaikkea luontoon tukeutuvaa matkailua (Koivulan & Saastamoisen 2005, 11 mukaan). Määritelmän epätäsmällisyydestä johtuen nojaudun tässä Järviluoman (2001, 76) esittämään määritelmään luontomatkailusta, jossa matkakohteiden luonto toimii matkailun ensisijaisena vetovoimatekijänä. Inariin suuntautuva matkailu on tämän määritelmän mukaan luontomatkailua, sillä tutkimusten mukaan niin alueella vierailevat matkailijat kuin sen matkailuyrittäjät pitävät alueen vetovoimaisimpina tekijöinä sen luontoon liittyviä tekijöitä (Saarinen 1996; Saarinen ym. 1996; Alakiuttu & Juntheikki 1999). Luontomatkailun määritelmään voidaan lisätä myös rajaus luonnosta toimintaympäristönä sekä luonnonympäristössä tapahtuvista aktiviteeteista (Saarinen 2002b, 12; Toivonen ym. 2005, 4). Tämä taas johtaa helposti epäselvyyteen siitä, mitkä yksittäiset aktiviteetit (esimerkiksi moottorikelkkailu tai laskettelu) voidaan lukea luontomatkailuksi. Mikäli luontomatkailuun sisältyviin liikkumismuotoihin halutaan tehdä rajauksia tai halutaan ottaa kantaa sen kestävyyteen, suojelulliseen tai ympäristökasvatukselliseen ulottuvuuteen, voidaan puhua luontomatkailun sijaan esimerkiksi ekomatkailusta, kestävästä matkailusta tai kestävästä luontomatkailusta. (Ks. luontomatkailun määritelmistä tarkemmin esim. Saarinen 1999a; 2002b; Koivula & Saastamoinen 2005; Järviluoma 2006). Niitä ei kuitenkaan tule sekoittaa toinen toisiinsa. Esimerkiksi kestävä matkailu ei ole itsenäinen matkailun muoto, vaan sitä voidaan pitää yhtenä matkailun kehittämisen ja toimintojen järjestämisen periaatteena, jolla pyritään tyydyttämään matkailijoiden, elinkeinon ja paikallisyhteisön tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa 11

12 (Swarbrooke 2002, 13; Saarinen 2002b, 13). Sen sijaan katson Saarisen (2002b, 12) lailla, että käytännössä luontomatkailukohteiden on huolehdittava resurssiperustastaan eli luonnonympäristöstä ja sen vaikutusten hallinnasta, jotta hyödynnettävä resurssi säilyy vetovoimaisena. En kuitenkaan tee tutkielmassa pääosin eroa luontomatkailun ja matkailun välillä, sillä luontomatkailu ei ole ensinnäkään virallinen toimiala, eikä sitä siten voi erottaa muusta matkailualasta (Koivula & Saastamoinen 2005, 11). Toivonen ym. (2005, 4) myös esittävät, että luontoon perustuva matkailu tulisi ymmärtää osana laajempaa matkailutaloutta ja sitä muokkaavia yhteiskunnallisia prosesseja eikä sitä tulisi irrottaa muusta matkailu ja aluetaloustoiminnasta. Sen sijaan luontomatkailuun liittyy omaa yritystoimintaa, tuotteita ja erilliskohteita, mutta niiden kehittyminen ja kuluttaminen edellyttävät käytännössä muun matkailutalouden, paikallisyhteisöjen ja elinkeinojen tukea. Koska käytännössä matkailu on vain yksi tutkimusalueen luontoa hyödyntävistä käyttömuodoista, otan tässä yhteydessä esiin myös metsien monikäytön määritelmän. Hytönen (1992, Kankaan 2001, 31 mukaan) on määritellyt sen tietyn metsäalueen tuottamien hyödykkeiden tietoiseksi käytöksi samanaikaisesti useampaan kuin yhteen tarkoitukseen. Luokitteluita käyttömuodoista voidaan taas tehdä monenlaisia. Kohdistan primäärisen huomion jo aikaisemmin mainitsemiini käyttömuotoihin eli matkailuun, metsä ja porotalouteen, luonnon virkistyskäyttöön sekä luonnonsuojeluun. 1.4 Tutkimusaineisto Haastattelu on yksi käytetyimpiä aineistonkeruumenetelmiä yhteiskuntatieteellisessä ja laadullisessa tutkimuksessa. Se tarjoaa hyvin luonnollisen tavan selvittää millaisia ajatuksia, asenteita, odotuksia, käsityksiä ja uskomuksia ihmisellä on. Laadullisen tutkimuksen metodikirjallisuudessa haastattelu määritellään yleensä tutkijan aloitteesta tapahtuvaksi ja johdattelemaksi keskustelutilanteeksi, jolla on ennalta päätetty tarkoitus. Nykyisin sallitaan kuitenkin myös aikaisempaa keskustelunomaisemmat haastattelutyypit, joissa hyväksytään haastattelijan ja haastateltavan välinen vuorovaikutus. (Eskola & Suoranta 1998, 86; Hirsjärvi & Hurme 2000, 11, ) 12

13 Tutkielman empiirisenä aineistona käytän kesällä 2004 Metsäntutkimuslaitoksen Ylä Lapin metsien kestävä käyttö tutkimushanketta varten kerättyä laadullista haastatteluaineistoa. Aineiston keruuseen, sen suunnitteluun sekä haastattelujen litterointiin osallistui lisäkseni Lapin yliopiston matkailututkimuksen perusopiskelija Anne Kivelä. Haastattelut olivat tyypiltään puolistrukturoituja eli teemahaastatteluita, joissa käsiteltävät teemat kaikille haastateltaville ovat samat. Tutkimusaineiston keruuseen teemahaastatteluin päädyttiin muun muassa siksi, että se soveltuu menetelmänä myös arkojen ja tunteita nostattavien aiheiden tutkimiseen (Hirsjärvi & Hurme 2000, 11). Haastatteluita varten laadittiin ensin haastattelurunko (ks. liite 1), jonka laatimista edelsi perehtyminen metsäkiistaan liittyvään lehdistökirjoitteluun ja aikaisempaan tutkimuskirjallisuuteen. Tämän perehtymisen sekä Ylä Lapin metsien kestävä käyttö tutkimushankepalaverien tuloksena haastatteluissa käsiteltäviksi teema alueiksi määriteltiin haastateltavan oma luontosuhde sekä haastateltavan näkemys eri luonnonkäyttömuotojen välisistä suhteista ja ristiriidoista, luonnonkäytön päätöksenteosta ja suunnittelusta sekä arvio alueen yhteiskunnallisista ja luonnonkäytön tulevaisuuskuvista. Ensimmäiseen teemaan liittyi myös karttatyöskentelyä. Siinä haastateltava kertoi kartan avulla oman elinkeinonsa tai tulonmuodostuksensa ja luontoharrastuksiensa kannalta tärkeistä alueista sekä muuten itselleen tärkeiksi, kauniiksi tai muistorikkaiksi kokemistaan paikoista. Haastattelurunkoa valmiine kysymyksineen ei kuitenkaan noudatettu haastatteluissa kirjaimellisesti, vaan tavoitteena niissä oli käydä avointa, joustavaa ja vuorovaikutteista keskustelua haastateltavan oman ajatusmaailman ymmärtämiseksi. Merkitysrakenteita tutkittaessa onkin olennaista, että ihmiset itse hahmottavat ja jäsentävät asioita ja puhuvat niistä omin sanoin (Alasuutari 1999, 83). Haastattelu oli meille molemmille haastattelijoille entuudestaan tuttu aineistonkeruumenetelmä. Lisäksi pyrimme Annen kanssa aktiivisesti luottamuksellisen suhteen rakentamiseen haastateltaviimme, sillä tiedostimme aiheen olevan jossain määrin arka ja olimme itse paikallisyhteisön ulkopuolisia ihmisiä. Toisaalta ulkopuolisuutemme ja puolueettomuutemme mielestäni edesauttoi haastateltavien avautumista sekä lisäsi heidän tarvettaan kertoa omista näkemyksistään perusteluineen. Haastatteluissa toinen meistä toimi vuorotellen päätoimisena haastattelijana ja toinen avustajana, joka huolehti haastattelun nauhoituksesta, muistiinpanojen kirjoittamisesta sekä kaikkien teema alueiden läpikäymisestä. Haastat 13

14 telut kestivät reilusta puolesta tunnista kahteen ja puoleen tuntiin asti ja ne nauhoitettiin ja litteroitiin nauhalta jälkikäteen tekstiksi. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 24 inarilaisen haastattelusta. Laadullisessa tutkimuksessa puhutaan harkinnanvaraisen otannan sijaan harkinnanvaraisesta näytteestä erotuksena kvantitatiiviseen tutkimukseen. Haastateltavia valittaessa on taas suotavaa, että haastateltavilla on suhteellisen samanlainen sen hetkinen kokemusmaailma, että he omaavat tutkimusongelmasta tekijän tietoa ja ovat kiinnostuneita tutkimuksesta. Lisäksi laadullisen tutkimuksen tavoitteena ovat teoreettisesti mielekkäät, syvälliset ja kestävät tulkinnat tapauskohtaisesta ilmiöstä eikä niinkään kvantitatiivisen tutkimuksen kriteereinä toimivat aineiston koko, edustavuus ja tulkintojen tilastollinen yleistettävyys. (Eskola & Suoranta 1998, ) Näihin laadullisen tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin nojautuen haastateltaviksi valittiin metsätaloudessa, porotaloudessa ja matkailualalla toimivia ihmisiä sekä aktiivisia luonnon virkistyskäyttäjiä, kuusi kustakin edellä mainitusta ryhmästä. Haastateltavien valinnassa on siis jossain määrin lähdetty liikkeelle eri intressiryhmien mukaisesta jaottelusta, mutta heitä on lähestytty pikemmin erilaisina luonnonkäyttäjinä, jotka voivat asettua myös muiden luonnonkäyttäjien asemaan. Haastateltaviksi pyrittiin saamaan aktiivisia luonnonkäytön toimijoita, jotka ovat erilaisen etnisen taustan omaavia, eri ikäluokkien ja molempien sukupuolten edustajia sekä eri puolella laajaa kuntaa asuvia ihmisiä. Käytännössä tämä tapahtui siten, että pyysimme aluetta tuntevilta ihmisiltä ehdotuksia potentiaalisista haastateltavista. Mikäli tiettyä henkilöä suositteli useampi informantti, pyrittiin hänet saamaan haastateltavaksi. Jos haastattelu ei kuitenkaan tälle henkilölle jostain syystä sopinut, häntä pyydettiin nimeämään toinen, samaan käyttäjäryhmään hänen kanssaan sopiva henkilö eli käytettiin niin sanottua lumipallomenetelmää. Haastateltavien valinnassa pyrittiin tarkoituksenmukaisesti haastateltavien heterogeenisuuteen siten, että kustakin luonnonkäyttäjäryhmästä (metsätalous, porotalous, matkailu ja luontoharrastaja) valittiin erityyppisiä ja erilaisessa asemassa olevia haastateltavia mahdollisimman monipuolisen käsityksen saamiseksi erilaisten toimijoiden ja näkemysten kirjosta alueella. Matkailuelinkeinon edustajina on haastateltu esimerkiksi ohjelmapalveluyrittäjiä, hotelli ja ravintola alan yrittäjiä ja välillisesti matkailualalla työskenteleviä henkilöitä ja metsätalouden edustajina sekä valtion että yksityismetsätalouden puolelta toimihenkilöitä, 14

15 työntekijöitä ja metsäalan yrittäjiä. Haastateltavien kategorisointi eri käyttäjäryhmiin on tehty antaen suurin painoarvo haastateltavan pääasiallisesti harjoittamalle käyttömuodolle, mikä tekee luokittelusta karkean. Eri käyttäjäryhmien sisällä on siten myös haastateltavia, jotka sopivat samanaikaisesti useampaan kuin yhteen kategoriaan. Haastateltavista kerättiin haastattelun yhteydessä taustatietoja kyselylomakkeella (ks. liite 2). Haastateltavien ikä vaihteli 30 ja 64 vuoden välillä ja heistä 17 oli miehiä ja 7 naisia (ks. taulukko 1). Puolet haastateltavista oli syntynyt Inarin kunnassa, viisi muualla Lapissa ja seitsemän Lapin ulkopuolella muualla Suomessa. 14 haastateltavaa määritteli itsensä etnisesti suomalaiseksi, viisi saamelaiseksi ja viisi sekä suomalaiseksi että saamelaiseksi. Haastateltavista neljänneksen pohjakoulutus oli peruskoulu tai vastaava, 42 prosentilla ammatillinen tutkinto, kahdeksalla prosentilla ammattikorkeakoulututkinto ja neljänneksellä korkeakoulututkinto. Haastateltavista kolme oli kotiäitiä tai isää, yksi eläkeläinen ja yksi työtön. Muut olivat työelämässä joko yrittäjiä, työntekijöitä tai molempia samanaikaisesti. Taulukko 1. Haastateltavien jakautuminen eri ryhmiin. Saamelaiseksi taulukossa on luokiteltu myös ne, jotka ovat ilmoittaneet olevansa sekä suomalaisia että saamelaisia. Matkailun Metsätalouden Porotalouden Luontoharrastaja edustaja edustaja edustaja Mies/nainen 4/2 6/0 4/2 3/3 Suomalainen/ 5/1 3/3 1/5 5/1 saamelainen Synnyinpaikka: Inari/muu Lappi/ muu Suomi 1/1/4 5/0/1 5/1/0 1/2/3 Aineiston analyysiä tehdessä sekä tuloksia lukiessa on syytä ottaa huomioon, että aineiston edustavuudessa on tiettyjä puutteita käytännön syistä johtuen. Miesten osuus haastateltavista on naisten osuutta suurempi ja nuorten ikäryhmien osalta aineisto jää suppeahkoksi. Saamelaisten (kun saamelaiseksi lasketaan ne, jotka ovat ilmoittaneet olevansa saamelaisia tai saamelaisia ja suomalaisia) osuus haastateltavista on Inarin keskimääräistä väestöjakaumaa jonkin verran korkeampi ja porotaloutta edustavat haastateltavat jakautuvat epätasaisesti paliskunnittain. Aineistosta ei voi tehdä yleistyksiä, jotka koskisivat esimerkiksi kaikkia lappilaisia. Sen sijaan se soveltuu inarilaisten luonnonkäyttäjien puheessaan luonnolle antamien kulttuuristen merkitysten ja luontosuhteiden syvempään analysointiin, joiden kautta voidaan tutkia inarilaisten käsityksiä oikeudenmukaisesta luonnonkäytöstä. 15

16 Aineistonkeruumenetelmä tuotti laadultaan hyvin monipuolista aineistoa. Suurin osa haastateltavista oli erittäin kiinnostuneita paikallista luonnonkäyttöä käsittelevästä tutkimuksestamme ja mielissään, että heille avautui mahdollisuus tulla kuulluksi siinä. Osa haastateltavista oli melko kriittisiä, kun taas osa heistä ei ottanut selvää kantaa kiistaan ja ollut sen tapahtumista edes kovin tietoisia. Tähän saattoi vaikuttaa se, että aineistonkeruun aikaan kesällä 2004 kiistaan liittyvä lehdistökeskustelu ei ollut aktiivista. Metsäkiistaan suoranaisesti kantaa ottamattomat haastateltavat esittivät kuitenkin hyvin arvokkaita näkemyksiä tutkimusalueen luonnon käytöstä ja heidänkin puheestaan hallitsevia tulkintakehyksiä kiistasta oli useimmiten löydettävissä. Käytän aineistosta katkelmia tekemään lukijalle läpinäkyväksi tavan, jolla olen tekemiini tulkintoihin aiheesta päätynyt. Tämä mahdollistaa lukijan seurata ja arvioida tekemieni tulkintojen tapaa. Viittaan tekstissä haastatteluihin niille annetuilla numeroilla ja kunkin haastatteluotteen yhteydessä olen merkinnyt tiedot kyseisen haastateltavan etnisestä taustasta, syntymäpaikasta sekä luonnonkäyttäjäryhmästä, johon hänet on luokiteltu. Olen jättänyt tarkoituksella merkitsemättä tiedot haastateltavan iästä ja sukupuolesta heidän anonymiteettinsä suojaamiseksi. Lyhenne H haastattelusitaateissa viittaa haastattelijaan. 1.5 Aineiston analyysi ja menetelmät Aineiston analyysiä ja jäsennystä teen alun perin Erving Goffmanin (1986) kehittämän kehysanalyysin (frame analysis) menetelmän avulla. Goffmanin omissa tutkimuksissa se on ensisijaisesti kasvokkaisten vuorovaikutustilanteiden analysointia varten kehitetty apuväline. Goffman (1986, 21) itse tarkoittaa kehyksen käsitteellä tulkintakehystä, joka antaa yksilölle mahdollisuuden paikallistaa, havaita, identifioida ja varustaa nimilapuilla konkreettisia asioita ja tapahtumia. Eri kehysten avulla yksilöt ymmärtävät tapahtumat, asiat ja prosessit osaksi suurempaa kontekstia, mikä mahdollistaa yksilön toimia oikein tietyssä tilanteessa. Esimerkkinä tällaisesta kehystämisestä voidaan käyttää vuorovaikutustilannetta, jossa huudahdus Katto palaa! saa erilaisen merkityksen näytelmäkehyksessä kuin vaikkapa luentokehyksessä ja saa yksilön toimimaan eri tavalla siitä riippuen, lausuuko sen näyttelijä teatterin lavalla vai luennoitsija luentosalissa. 16

17 Käytän kehysanalyysiä edellä kuvatusta tapahtumien ja vuorovaikutustilanteiden kehystämisestä poikkeavalla tavalla kehystämään haastateltavien luonnosta ja sen oikeudenmukaisesta käytöstä tuottamia puhumisen tapoja. Tällöin tulkintakehys saa diskurssiin, merkitysjärjestelmään ja tulkintarepertuaariin verrattavissa olevan merkityksen, jossa tutkijan mielenkiinto kohdistuu siihen, miten haastateltava tuottaa puhetta tietyssä kontekstissa (Jokinen & Juhila 1999, 66 69; Saaristo 2000, 43). Teen kehysanalyysiä Anssi Peräkylän (1990) tapaan siitä esioletuksesta lähtien, että sosiaalinen todellisuus on monikasvoinen. Kehysten mukaan jäsentynyt puhe on sosiaalisen todellisuuden tuottamista ja kehykset tulkintakokonaisuuksia, jotka ylläpitävät erilaisia todellisuuksia ja virittävät erilaisen näkemyksen puheenaiheesta. Yksilön tuottama puhe on kehysten ohjaamaa ja sitä ohjaavat kulttuurisesti jäsentyneet mallit. Näin ollen tulkintakehykset eivät ole yksilön vapaasti valittavissa eikä yksittäinen puhuja voi luoda mitä tahansa realiteetteja. Sen sijaan tulkintakehykset tarjoavat omaan aikaansa sidottuina rakenteina erilaisia vaihtoehtoja jakaa puheenaiheena olevan sosiaalisen todellisuuden osa alue. Eri tulkintakehysten sisällä puhuja käyttää niin sanottua valikoivaa havaitsemista eli hän havaitsee valikoiden ilmiön tai tapahtumien eräät piirteet ja toiset jättää vaille huomiota. Puhuja tuottaa siis puhetta kussakin kontekstissa tietynlaisen tulkintakehyksen sisällä, joita puhujalla on usein useita ja päällekkäisiä ja joita käytetään tilannesidonnaisesti. (Peräkylä 1990, 16, 153, 158; Saaristo 2000, ) Klaus Eder (1996, ) on kehittänyt erään kehysanalyysin muodon ympäristökysymysten tulkintakehysten konstruoimiseksi, jossa tulkintakehykset rakentuvat erilaisten kehysresurssien avulla. Kehysresursseihin hän viittaa keinoina ja välineinä (frame devices), joiden avulla kehykset konstruoidaan, mutta jotka eivät johda suoraan tiettyyn kehykseen. Näitä kehysresursseja on Ederin mukaan kolme: moraalinen vastuu, empiirinen objektiivisuus ja esteettinen arvostelma. Olen soveltanut aineiston analyysissä Ederin sijaan Saariston (2000, 46) määrittelemää neljää; faktuaalinen, moraalinen, hallinnollinen ja esteettinen; kehysresurssia. Faktuaalisella resurssilla Saaristo tarkoittaa tosiasioihin (esimerkiksi talous tai luonnontieteisiin) vetoavaa tietoa ja moraalisella esimerkiksi luonnon itseisarvoisuuteen vetoavaa argumenttia. Hallinnollista kehysresurssia käyttäessään puhuja keskittää puheensa hallinnon menettelytapoihin ja proseduureihin ja esteettinen resurssi viittaa subjektiivisten ja elämyksellisten kokemusten käsittelyyn. Puhujan kehysresurssi on tietyssä 17

18 tilanteessa enemmän yhdistelmä kehysresursseja kuin mikään niistä yksinään ja suoraan. Esimerkiksi faktuaalinen kehysresurssi on yleisnimike faktatietoa painottavalle resurssille eikä vielä sellaisenaan kerro minkä tieteenalan tietoa puhuja sen sisällä käyttää. Lisäksi eri yleiskehysten sisällä voi olla myös muita kehyksiä eli osakehyksiä ja se, mikä on toiselle puhujalle yleiskehys, on toiselle osakehys. Valitsin Saariston määrittelemät neljä kehysresurssia Ederin sijaan aineiston analysoimiseksi siksi, että se erottaa haastateltavien esittämät väittämät empiirisiin eli omaa kokemusperäistä tietämystä korostaviin ja objektiivisiin, tieteellisiin faktoihin luonnosta. Tämä eronteko aineistossa on ilmeinen ja liittyy soveltamaani teoreettiseen dikotomiaan yleisen ja erityisen luonnon välillä, jossa abstrakti ja kokemuksellinen luontokuvasto erotetaan analyyttisesti toisistaan (ks. luku 3.2). Lisäksi Saaristo on lisännyt luonnonkäytön hallinnon kannalta olennaisen hallinnollisen kehysresurssin Ederin määrittelemiin kehysresursseihin. Kehysanalyysin tehtävänä on myös eritellä kehysten välistä dynamiikkaa, sillä puheessa kehyksen vaihto ja erilaiset päällekkäisyydet ovat joustavampia kuin muunlaisessa toiminnassa. Näitä kehysten välisiä suhteita voidaan tarkastella kehysten vaihdon, niiden kerrostuneisuuden, istuttamisen ja murtamisen ideoiden avulla. (Peräkylä 1990, ) Käytän tutkielmassa kehysten kerrostuneisuuden ideaa tuodakseni esiin sen, miten haastateltavat hyväksyvät ja toisaalta kriittisesti tarkastelevat erilaisia tapoja käyttää luontoa eri yleiskehysten sisällä. Nojaudun aineiston analyysissä myös joihinkin retoriikan tutkimuksen ideoihin. Retorisessa analyysissä tarkastellaan sitä, miten jotkut todellisuuden versiot pyritään saamaan vakuuttaviksi ja kannatettaviksi sekä miten kuulijat, lukijat tai keskustelukumppanit saadaan sitoutumaan niihin (Jokinen 1999, 126). Retorisessa analyysissä tutkija on kiinnostunut sekä argumentin asiasisällöstä että ilmiasun erittelystä ja sen kohteena on tekstin laajempi sosiaalinen yhteys. Ymmärrän tässä sosiaalisen yhteyden tarkoittavan haastateltavien puheessaan tuottamia kulttuurisia merkityksiä luonnosta ja käsityksiä luonnon oikeudenmukaisesta käytöstä. Lisäksi retorinen analyysi pyrkii kuvaamaan keinoja, joilla yleisöön yritetään vaikuttaa seuraamalla tilannetta kolmantena, tekstin lähettäjän (tässä haastateltavan tuottaman puheen) ja sen vastaanottajan ulkopuolisena henkilönä. Sen lähtökohtakysymys on: Millä eri keinoin tekstin lähettäjä pyrkii vaikuttamaan yleisöönsä?. Retorinen ana 18

19 lyysi pyrkii siis paljastamaan kommunikaatioon sisäänrakennettuja yhteiskunnallisia arvoja ja uskomuksia ja niiden keskinäisiä suhteita. (Kakkuri Knuuttila 1998, ) Tavoitteenani analyysissä ei siis ole pyrkiä tulkitsemaan todellisuutta eli tässä tapauksessa luonnon olemusta sellaisenaan, vaan Ylä Lapin metsäkiistan kontekstissa esiintyvää argumentointia siitä, millaiseksi luonto ja sen käyttöä koskeva kysymys tulkitaan. Se puolestaan vaikuttaa siihen, millaista luonnonkäyttöä pidetään oikeudenmukaisena ja millaista kritisoidaan. Argumentointia tarkastellaan tällöin sosiaalisena toimintana, jonka ymmärtäminen vaatii asemoitumisen, faktan ja kategorian uudelleen tulkitsemista. Asemoitumisella tarkoitetaan tietynlaisen position ottamista julkisessa keskustelussa. Jokainen asennepositio on taas suhteessa vastapositioonsa sekä osa laajempaa strategista argumentaatiokontekstia, jossa puhujat esittävät väitteitä, taivuttelevat, kritisoivat, oikeuttavat, kätkevät tai tuovat esiin asioita. (Jokinen 1999, ) Tässä tutkielmassa nämä strategiset argumentaatiokontekstit esitetään kehysten muodossa. Tutkielmassa muodostetut kehykset ovat siis eräänlaisia puheenvuoroja ja näkökulmia keskustelussa luonnon oikeudenmukaisesta käytöstä. Perelmanin (1996, 16) ja Jokisen (1999, 128) mukaan argumentteja ei tule tarkastella vain puheena jostakin, vaan puheelta kysytään mihin keskusteluun se on puheenvuoro ja se nähdään suhteessa potentiaaliseen tai eksplisiittiseen kritiikkiin. Argumentaation yksi keskeinen ulottuvuus onkin puhuja yleisösuhde, jolloin analyysissä tarkastellaan sitä, kuka tai mikä on se taho, jolle puhe on suunnattu ja kenet se pyrkii vakuuttamaan. Jokisen (1999, ) hahmotteleman retorisen analyysin toisen tulkinnan kohteen eli faktan ja sen konstruoinnin uudelleentulkinnassa huomio tulee taas kohdistaa resursseihin, joita toimijat tilanteisesti käyttävät rakentaessaan kuvauksistaan sosiaalisesta todellisuudesta tosiasioita. Kolmantena retorisen analyysin tulkinnan kohteena toimivat kategoriat puolestaan määrittelevät ja formuloivat erilaisia esineitä, henkilöitä, tapahtumia ja toimijoita joksikin, joilla on tiettyjä ominaisuuksia. Retorisessa lähestymistavassa analysoijan tehtävä ei ole kuitenkaan ratkaista sitä, mikä esitetyistä todellisuuden versioista on totuudellisempi. Sen sijaan faktoja tarkastellaan inhimillisessä kanssakäymisessä syntyvinä neuvottelukysymyksinä eli toisin sanoen ihmiset paketoivat erilaisia todellisuuden versioita/ selontekoja, joita kaupitellaan toisille erilaisia retorisia keinoja käyttäen. Tavoitteena analyysissä on siten tarkastella sitä, mitä näillä 19

20 retorisilla keinoilla saadaan aikaan eli sosiaalisen toiminnan seurauksia eikä arvuutella, onko retoristen keinojen käyttö tietoista ja harkittua. (Jokinen 1999, ) Valitsin retorisen analyysin haastatteluaineiston analyysin menetelmälliseksi työkaluksi kehysanalyysin rinnalla siksi, että ensinnäkin se tarjoaa välineitä konkreettisen tekstianalyysin tekoon ja auttaa tulkintakehysten konstruoimisessa ja niiden sisällön identifioimisessa (Tuulentie 2001, 43). Se vastaa myös kulttuurintutkimuksen kannalta olennaiseen kysymykseen siitä, millaisia ovat ne kulttuurisesti jaetut arvot, uskomukset ja merkitykset sekä niiden väliset suhteet, joita haastateltavat luontoon ja sen käyttöön liittävät. Retorinen analyysi tukee myös valitsemaani arvokonfliktin näkökulmaa kiistaan, sillä silloin tutkijan tulee kiinnittää huomiota siihen, mitä ja millaisia asioita puhujat esittävät sekä millä keinoin he pyrkivät vakuuttamaan yleisön argumentoidessaan erilaisten luonnonkäyttötapojen puolesta tai niitä vastaan. Niin ikään retoriselle analyysille tyypillinen tutkijan positio soveltuu omaan asemaani tarkastellessani Ylä Lapin metsäkiistaa paikallisyhteisön ulkopuolisena henkilönä, sillä silloin tutkija tarkastelee esitettyjä argumentteja kriittisesti ja ottaa etäisyyttä puhetilanteeseen (Kakkuri Knuuttila 1998, 239). Aineiston analyysin aloitin sen uudelleenteemoittelulla. Koska aikaa teemoittelun ja tutkielmaa varten tekemäni tarkemman tekstianalyysin välillä vierähti pitkästi, aloitin analyysin uudelleen tekemällä ensin tiivistelmän jokaisesta haastattelusta palauttaakseni mieleeni aineiston tarkemman sisällön. Tämän jälkeen keskityin analysoimaan niitä kohtia kussakin haastattelussa, jossa haastateltava puhuu luonnosta, eri luonnonkäyttömuodoista ja niiden suhteista toisiinsa. Tähän osioon liittyy kiinteästi myös haastateltavan esittämä arvio alueen tulevaisuuden näkymistä ja luonnonkäyttöön liittämistä odotuksista. Tämän lisäksi poimin aineistosta analysoitavaksi kohdat, joissa haastateltava puhuu osallisuudesta sekä luonnonkäytön päätöksenteosta. Käytännössä merkitsin ensin kustakin haastattelusta erivärisellä alleviivaustussilla ne osiot, joissa haastateltava puhuu luonnosta ja sen käyttömuodoista eri kehysresurssien mukaisesti. Esimerkiksi haastateltavan esittämän kommentin Varmaan, uskon näin, että tänään työllistävä määrä on jo esim Ylä Lapin alueella niin kyllä matkailulla on suurempi työllistävä vaikutus kun mitä on metsätaloudella. (H24) merkitsin vihreällä kynällä faktuaalisen kehysresurssin käytön merkiksi, sillä siinä haastateltava vetoaa matkailun työllisyysvaikutuksiin puhuessaan matkailun tärkeydestä suhteessa metsätalouteen. Sen sijaan seuraavan 20