LAHETYSVIESTI. nro 1, maaliskuu Jeesuksen seurassa perille!

Transkriptio

1 LAHETYSVIESTI nro 1, maaliskuu Jeesuksen seurassa perille!

2 Tässä lehdessä: Lagosista Seinäjoelle s. 2 Anne Kurkela Pääkirjoitus s. 3 Kai Loikkanen Kutsusta kentälle s. 4 Sam Tuokkola Saran kokemuksia lähetysharjoittelusta s. 5 Akilla ja Mirvalla on lähetyskutsu sydämellä s. 5 Aamupäivä Stalinin entisessä tutkintovankilassa s. 6 Viidenkympin villitys s. 7 Sami A Älä koskaan sano: Ei koskaan Tokioon. s. 8 Samuel Autio Romania tarvitsee apua Suomesta s. 10 Fierin seurakunnan nuoret auttoivat kriisiaikana voimiaan säästelemättä s. 12 Jumalan Sana kantaa hedelmää Albaniassa s. 14 Tauno Toukola Seurakunta vankilassa s. 15 Kai Loikkanen Onko Israel oikeasti olemassa? s. 16 Harri Kröger Haifan seurakunta juhli uusissa tiloissa s. 18 Mari Palomäki Harjoittelusta eväitä seurakuntatyöhön s. 19 Riikka ja Tommi Rimpeläinen Sota on ohi. Georgian nuoret haluavat tehdä täyttä työtä s. 20 Etukannen kuva Romanian helluntaiunioni on kehittämässä lapsityötään. Viisivuotias Noami on jo innokkaasti mukana lastentilaisuuksissa. Osho Aquila Adeolu opiskelee ensimmäistä vuottaan Seinäjoen ammattikorkeakoulun kaupanalan yksikössä. Hän toimii koulunsa oppilaskunnan hallituksessa ensimmäisenä ulkomaalaisena kautta aikojen. Hän on myös aktiivisesti mukana Seinäjoen Helluntaiseurakunnan toiminnassa. Legosista Seinäjoelle Aquila, kerro hieman, mitä teit ennen Seinäjoelle tuloasi. Asuin kotikaupungissani Legosissa, Nigeriassa. Opiskelin paikallisessa yliopistossa historiaa ja työskentelin pikaruokalassa. Koska olen kasvanut nuoruuteni seurakunnassa ja tullut uskoon teini-ikäisenä, olen palvellut kotiseurakunnassani monin eri tavoin, muun muassa musiikissa, draama-työssä, sekä myöhemmin yhtenä nuorisopastoreistamme. Olet siis toiminut kotiseurakunnassasi nuorisopastorina, kertoisitko hieman tästä sekä kotiseurakunnastasi muutenkin. Kotiseurakuntani on Mountain of Fire and Miracles Ministries (Helluntaiseurakunta). Seurakunnan jäsenmäärästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta luku liikkuu kymmenissä tuhansissa, lähempänä jäsentä. Nuoria näistä on noin Seurakunnassamme oli tuolloin yhteensä kahdeksan nuorisopastoria, ja minä olin yksi heistä. Koska seurakunnan koko on suuri, kaikki toiminta on järjestäytynyt pienemmiksi ryhmiksi. Tulit Suomeen viime syksynä. Miten koit tänne tulon? Ennen Suomeen tuloa olin matkustellut muutamassa Afrikan maassa, mutta en koskaan Afrikan ulkopuolella. Suomi on siis ensimmäinen Euroopan maa, jossa olen koskaan käynyt. Koin tietysti kulttuurishokkeja, mutta pidän tästä maasta! Varsinkin uskovat ovat olleet hyvin ystävällisiä minua kohtaan! Olen saanut monenlaista apua seurakuntalaisilta, muun muassa ruokaa ja vaatteita. Erityisesti minua on siunannut Riikka ja Sami Haapajoen perhe. Olen oppinut paljon heidän epäitsekkyydestään ja rakkaudestaan, siitä, kuinka he uhraavat omastaan. He ovat opettaneet myös rukouksesta. Tähän mielipiteeseen yhtyvät myös muut nigerialaiset luokkatoverini! Nyt kun olet asunut täällä jo jonkin ajan, oletko huomannut eroja suomalaisten ja nigerialaisten uskovien välillä? Suomen ja Nigerian lähtökohdat ovat erilaiset ja tämä vaikuttaa myös siihen, kuinka elämme uskoamme. Nigeriassa luontouskontojen vaikutus on iso, ja siksi hengellinen sodankäynti, jota käymme, on eritasoista. Nigeriassa monet uskovaiset uskovat että jokaisen ongelman, esimerkiksi sairauden ja riippuvuuden takana on henki. Sekä rukouksella että paastolla on iso rooli nigerialaisten uskovien elämässä! Otamme raamatun esimerkit rukoilevista ja paastoavista ihmisistä tosissaan. Uskomme myös, että Jumalalle kaikki on mahdollista! Ajattelemme myös, että kristittyjen tulee maksaa hintaa uskostaan, uhrata aikaa, pysyä pois synnistä, ja tarpeen vaatiessa luopua esimerkiksi ystävistä. Mikäli uskova ei maksa hintaa uskostaan, ajattelemme, että jokin on pielessä. Kunnioitamme Jumalan Sanaa ja haluamme ottaa sen tosissaan, elää sen mukaan. Minäkin haluan elää pyhää ja puhdasta elämää, jotta voisin olla paremmin Hänen käytössään. Mielestäni Suomessa on helpompi elää puhtaasti, tekemättä syntiä, koska ei ole pakko varastaa tai harrastaa korruptiota. Toisaalta taas nämä yhteiskunnan ongelmat voivat olla myös ajamassa ihmisiä uskoon. Omat vanhempani tulivat uskoon aikoinaan erilaisten yhteiskunnallisten ongelmien ajamana. Mitä hyvää ja huonoa olet havainnut suomalaisissa? Mielestäni suomalaiset ovat liian sisäänpäin kääntyneitä, eivät monestikaan tervehdi, vaan pitää itse tervehtiä ensin. Toisaalta suomalaiset ovat suvaitsevaisia, ei ylimielisiä, kärsivällisiä, ja rakastavia, jos löytää tien heidän sydämeensä. On iso ero uskovaisen ja uskosta osattoman suomalaisen välillä! Uskovainen suomalainen on paljon rakastavampi kuin uskosta osaton suomalainen! Millaisia tarpeita Seinäjoen kansainvälisillä opiskelijoilla on? Monet palvovat epäjumalia tai eivät usko Jumalaan ollenkaan. Kun heille puhuu Jeesuksesta, he saattavat suuttua ja sanoa, että usko on henkilökohtainen asia. Sunday, luokkatoverini, lähetti kerran sähköpostia koulumme kansainvälisille opiskelijoille siitä, kuinka tulla uskoon, mutta koulun henkilökunta kielsi häntä tekemästä näin jatkossa, koska usko on herkkä asia. Parasta, mitä voimme tehdä heidän hyväkseen, on rukoilla heidän puolestaan yksityisesti! Miten voisimme saada seurakuntana kansainväliset opiskelijat kokemaan olonsa enemmän tervetulleeksi/kotoisaksi? Käytännön ehdotuksena.. olisi kiva, jos olisi ainakin yksi koko seurakunnan yhteinen kansainvälinen kokous vuodessa, jossa voisi saarnata ja laulaa englanniksi, sekä tehdä ohjelmaa omalla kielellään. Olisi kiva jos kokouksissa olisi myös enemmän draamaa! Muuten haluan sanoa teille, että olkaa jatkossakin rakastavia, jatkakaa niin kuin olette aloittaneetkin! Toivon teille hyvää ja jatkan rukousta puolestanne! Anne Kurkela Elämän tarkoitus on päästä perille Pääkirjoitus Toisen käden tietona voin kertoa, että tällainen lausahdus on ollut eräässä taksissa perässä tulijoiden ilona. Ajatus kuvaa hyvin paitsi ammattiautoilijan halua hoitaa kyydityksensä turvallisesti, myös ihmisen osaa iankaikkisuusolentona. Tiedä sitten kumpaa kyseinen autoilija on ensisijaisesti ajatellut, ehkä molempia. Siitähän tässä kuitenkin on loppujen lopuksi kysymys, perille pitäisi päästä. Elämän sisältöä haetaan toki monista asioista. Uskovinakin kaipaamme mielekästä tekemistä työssä, kotona, harrastuksissa, seurakunnassakin. Individualismin aatteen jyllätessä moni on havahtunut huomaamaan, että toisten hyväksi tehty työ antaa yleensä tekijälleenkin enemmän kuin pelkkä omaan itseen panostaminen. Kysymykseen elämän tarkoituksesta ei kuitenkaan löydy vastausta omien tekemisten kautta. Hyvä ja monipuolinenkaan sisältö ei tuo ratkaisua kiperimpään, tämän elämän päättyessä jokaista vastassa olevaan kysymykseen: mitä sen jälkeen? Lähetyskentille lähdettäessä taustalla on ihmisen auttaminen kokonaisuutena. Elämän laadun parantaminen koulutuksen, terveydenhuollon ja ruoka-avun muodossa on olennainen ja välttämätön osa ihmisten kohtaamista kehittyvissä maissa. Aina silloin tällöin kuulee tai tulee lukeneeksi kriittisiä ajatuksia lähetystyön oikeutuksesta. Länsimaiseen kerskakulutukseen ja varustelukilpaan kyllästynyt turisti saattaa eksoottisen matkakohteen asukkaat kohdattuaan tokaista, että nuohan ovat paljon tyytyväisempiä ja onnellisempia kuin minä. Ganges-joessa syntejään pois peseviä hindulaisia tai hymyileviä buddhalaisia munkkeja nähtyään satunnainen matkailija voi päätyä ajatukseen, että eläköön kukin tyylillään, mitäpä sinne kannattaa lähteä länsimaista elämänmallia tyrkyttämään. Ilman iankaikkisuusnäkökulmaa näin voisi ajatellakin. Jos kaikki toiminta tähtää vain ajalliseen, fyysisen tai henkisen hyvinvoinnin parantamiseen, on ehkä helpompi antaa asioiden ja ihmisten vain olla. Suomen Lähetysseuran teettämän gallup-kyselyn mukaan 80 prosenttia suomalaisista pitää lähetystyötä kehitysmaissa tarpeellisena toimintana, katsoo lähetystyön lähtökohtana olevan lähimmäisenrakkauden ja sen edistävän sekä henkistä että aineellista hyvinvointia. Tulos on oikeastaan yllättävänkin myönteinen. Suuri osa kansasta on siis edelleen sitä mieltä, että evankeliumilla ja kristinuskoon pohjautuvalla lähimmäisenrakkaudella on annettavaa maailman kansoille. Tärkein vieminen lähempänä ja kauempana oleville on kuitenkin sanoma rakastavasta Jumalasta ja Jeesuksen sovitustyöstä. Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielulleen vahingon? Kiehtovankaan näköiset puhdistautumisriitit eivät voi ihmistä pelastaa, ainoastaan Jeesus vie perille! Kai Loikkanen

3 Kutsusta kentälle Haapaveden helluntaiseurakunnassa lähetystyö on aina ollut yksi keskeisimmistä työmuodoista. Tällä hetkellä seurakunta on mukana yhtenä kannattajaseurakuntana ns. puskapappityössä, jota Päivi ja Sam Tuokkola tekevät Tansaniassa. Samassa maassa on seurakunnan esirukousten tukemana lähetystyöharjoittelussa Haapavedeltä kotoisin oleva Sara Alatalo. Seurakunnan pastoripariskunta Aki ja Mirva Tervo ovat myös valmistautumassa lähetystyöhön. Tansanian puskapappiseminaarit Puskapappikoulutukseksi kutsuttu raamattukoulutus aloitettiin Pohjois-Tansaniassa vuoden 2000 alussa. Teuvo Kopralla oli idea tarjota Raamatun peruskoulutuspaketti kaukana haja-asutusalueilla asuville pastoreille ja evankelistoille. Intensiivisen opiskelun ja käytännön harjoittelujaksojen vuorotellessa noin puolentoista vuoden aikana innokkaille evankelistoille ja pastoreille opetetaan Raamatun tulkinnan perusteet, pastorin työnkuvaa, seurakuntien perustamista ja hoitamista. Alkuun seminaareja oli kullakin paikkakunnalla kolme, mutta noin neljä vuotta sitten ohjelmaan lisättiin vielä yksi seminaari, johon voivat osallistua myös pastoreiden puolisot. Neljännen seminaarin opetus muodostuu ajankohtaisista perheasioista ja HIV-AIDS opetuksesta. Näin puskapappikoulutus osaltaan vastaa näihin suuriin, seurakuntiakin koskettaviin haasteisiin. Päivi ja Sam Tuokkola tulivat mukaan opettajiksi vuonna Yhdessä neljän Kanadan Suomalaisen helluntaiseurakunnan ja Suomen kuuden kannattajaseurakunnan kanssa Tuokkolat ovat kiertäneet Tansaniaa ristiin rastiin jo reilun kuuden vuoden ajan. Yhtenä kannattajaseurakuntana on Haapaveden helluntaiseurakunta, joka on myös Päivin lapsuudenajan kotiseurakunta. Haapaveden panos on tärkeä monessakin mielessä. Läheisten tuttujen ja sukulaisten esirukousrintama on ollut vuosia mukana tässä hedelmällisessä toiminnassa. Satoja pastoreita koulutettu Puskapappikoulutusta voidaan kutsua myös ruohonjuuritason raamattukouluksi. Monet innokkaat nuoret evankelistat ja jo vuosia työssä olleet syrjäseutujen pastorit eivät ole saaneet alkeellisintakaan koulutusta. Monille heistä on käytännössä mahdotonta irrottautua perheensä ja seurakuntansa parista kuukausiksi tai vuosiksi osallistuakseen varsinaiseen raamattukouluun. Usein heidän on ansaittava leipänsä maata viljelemällä ja lukuisa lapsijoukko perheessä vaatii huoltajan läsnäoloa elatuksen saamiseksi. Heille on kuitenkin hyvin mahdollista osallistua viikon mittaiseen, tehokkaaseen seminaariin kerran pari vuodessa ja niiden välissä itse opiskella ja tehdä harjoituksia ohjauksen alaisena. Näin he saavat luontevasti perustietoa pastorin tehtävistä ja Raamatun sanasta. Vuosien varrella monet sadat pastorit ovat saaneet tämän koulutuksen. Kymmenet heistä ovat sen jälkeen avanneet oman kyläkirkkonsa ja sadat uudet uskovat ovat tänään todistamassa tämän työn tarpeellisuudesta. Työhön on koulutettu pääopettajaksi Johanseni Felisiani. Hänen kanssaan osa-aikaisina kouluttajina toimii kuusi opettajaa. Tälle vuodelle on kalentereihin kirjattu 20 seminaaria eri puolille Tansaniaa. Tänä vuonna on tavoitteena tehdä tarkempi seuranta työn tuloksista aina vuoden 2000 alusta tähän hetkeen saakka. Se antaa tarkemman kuvan työn edistymisestä. Kiitämme kaikkia tässä työssä jo mukana olleita ystäviä ja haastamme uusia mukaan. Jumalan Sanan opetus kannattaa aina, myös Tansanian puskissa. Puskapappityöstä voi lukea myös Tuokkoloiden kotisivuilta ja Sam Tuokkola Saran kokemuksia lähetysharjoittelusta Olen ollut lähetysharjoittelussa Tansaniassa syyskuusta 2008 lähtien ja palaan takaisin Suomeen nyt huhtikuun lopussa. Vauhtia lähtöön otin Fidan/ Ison Kirjan järjestämältä lyhytaikaiseen lähetystyöhön lähteville tarkoitetulta Taekurssilta, josta saikin mainiot eväät matkaan. Tansaniassa ensimmäinen kotini oli Nzegan Tazengwan kylässä, jossa toimii FPCT:n raamattukoulu TPBC. Raamattukoululla autoin muun muassa englannin opetuksessa. Samalla tutustuin OBS-puskapappikoulutukseen ja c.h.e (community health education) työhön. Raamattukoulu oli idyllinen alue, josta oli hyvä aloittaa tutustuminen afrikkalaiseen kulttuuriin. Haasteena uusi kieli Alkuvuodesta muutin Mwanzaan, jossa aloitin työt paikallisessa nuorisokeskuksessa. Siellä koetan työskennellä vapaa-ajantoimintojen kehittämisessä nuorten keskuudessa. Tavoitteena on aloittaa Sunday evening fellowship ja Saturday gathering. Muu onkin sitten jo ekstraa. Olisi upeaa, jos nuo tapahtumat vakiinnuttaisivat paikkansa ja jäisivät pysyviksi toimintamuodoiksi. Tansaniassa ihmiset eivät paljoakaan puhu englantia. Haasteena on ollut opetella uutta kieltä. Olen tuntenut itseni melkoiseksi siipirikoksi, kun en ole pystynyt kommunikoimaan ihmisten kanssa niin paljon kuin olisin halunnut. Ihmisiä kohdatessa pääsee lähelle ihan eri tavalla, jos osaa heidän äidinkieltään. Jumalan koulua Ennen harjoitteluun lähtöä toiveenani oli, että saisin monipuolisesti tutustua lähetystyöhön. Toiveeni on täyttynyt. Olen saanut nähdä lähetystyötä monelta eri kantilta ja jutella useiden lähettien kanssa heidän työstään, näystään ja kutsustaan Jumalan valtakunnan työssä. Harjoittelu on ollut Jumalan koulua henkilökohtaisessa elämässäni. Kun kaikki tuttu ja turvallinen otetaan ympäriltä pois, sitä turvautuu Jumalaan ihan eri tavalla. Olen arkipäivässä ihmetellen saanut seurata, miten Jumala on pitänyt minusta huolta pienissäkin arkipäivän asioissa. Jumalan valtakunnan työ ei ole aina helppoa ja kivaa, mutta jos Jumala on minut siihen kutsunut, olen valmis lähtemään. Lisää työharjoittelustani voi lukea netistä blogspot.com Sara Alatalo Akilla ja Mirvalla on lähetyskutsu sydämellä Aki Tervo on Haapaveden Helluntaiseurakunnan pastori. Hän on toiminut pastorina Haapavedellä elokuusta 2007 lähtien. Aki asuu vaimonsa Mirvan kanssa seurakunnan talonmiehen asunnossa. Seurakunnan ainoalla työntekijällä riittää tehtäviä pastorin työstä aina kiinteistönhuoltoon asti. Seurakunnan vastuualueisiin kuuluvat Haapaveden lisäksi Pulkkila, Piippola, Pyhäntä ja Kärsämäki. Tässä olisi työsarkaa vaikka kolmelle työntekijälle, Aki naurahtaa. Aki on opiskellut insinööritutkinnon (amk) lisäksi Ison Kirjan Pastoraalitutkinnon. Walesin yliopiston käytännön teologian MTh-tutkinto on gradua vaille valmis. Isossa kirjassa voi tulevaisuudessa vielä vierähtää vuosi lähetyskurssilla, sillä Tervoilla on lähetyskutsu sydämellä. Mirvalla on ollut näky lähetystyöstä lapsesta asti. Kun näin lapsena ensimmäisen kerran kuvan tummaihoisista ihmisistä, ajattelin, että he ovat kauniita. Olen kokenut Afrikan aina omakseni, mutta nähtäväksi jää, mihin Jumala lähettää, Mirva tarkentaa. Akin kutsu on tuoreempi. Aki sai kutsun Jumalan valtakunnan työhön kesällä Sain profetian kautta lähetyskutsun ja Jumala on vienyt askel askeleelta eteenpäin valtakuntansa työssä. Nyt keskitytään seurakuntatyöhön ja näky lähetystyöstä toteutuu ajallaan, Aki selventää. Jumala johdattaa harrastuksissakin Työnsä ohessa Aki säveltää hengellisiä lauluja ja esittää niitä pääasiassa seurakuntien tilaisuuksissa. Minua on viime päivinä kyselty seurakuntiin puhumaan ja laulamaan. Mielelläni kyllä tulen. Minulla on myös lupa toimittaa vihkimisiä ja jos joku etsii esimerkiksi kesähäihin pappia, niin voi ottaa yhteyttä numeroon Mirva on löytänyt Haapavedellä uudestaan vanhan harrastuksensa hevoset. Ratsastuksen kautta Jumala on johdattanut keskusteluja hengellisistä asioista. Pastorin vaimon rooli on osaltaan vaikuttanut hengellisten keskusteluiden avaukseen. Jumala on johdattanut tilanteita, joissa ihmiset ovat itse tulleet keskustelemaan uskon asioista, Mirva paljastaa. Aki on huomannut, että etsijät ovat lähteneet liikkeelle. Ihmiset elävät taloudellisesti epävarmoja aikoja ja elämälle etsitään kestävämpää pohjaa. Uskon asiat kiinnostavat monia tänään, Aki pohdiskelee.

4 Aamupäivä Stalinin entisessä tutkintovankilassa Sisällä on kylmää, vetoista, pölyistä ja likaista. Seinät ovat halkeilleet ja betonimurska rahisee kenkien alla. Massiivinen, kaksikerroksinen rakennus taistelee rappeutumista vastaan. Talo rakennettiin aikanaan Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin, Stalinin hallinnon tutkintovankilaksi. Stalin ei kohdellut omaa kansaansa lempeällä kädellä. Yli georgialaista ammuttiin ja pakkosiirrettiin muualle. Myöhemmin tutkintovankila muutettiin kaupunginosan kulttuuritaloksi. Tässä tehtävässä se toimi vuosikymmenet. Vanhat, sosialismin arkirealismia esittävät taulut riippuvat yhä seinillä. Osa tauluista on revennyt, toisiin on lyöty reikiä, toiset tahrittu. Maaliskuussa 1990 kommunistisen puolueen yksinvalta päättyi. Helluntaiseurakunnan kirkoksi Tullessamme rakennuksen edustalle hetkellinen ankeus poistuu. Kaikkialta kaduilta purkautuu ihmisiä kohti rakennusta. Lapset huutavat iloisina gamarjoba -tervehdyksiä. Aikuiset puristavat vieraita lujasti kädestä. Entinen tutkintovankila ja kulttuuritalo toimivat nyt paikallisen helluntaiseurakunnan kirkkona. Suuren aulan päässä on kapea käytävä. Rikkoontuneitten ovien takaa kuuluu lasten ääniä. Pienissä luokissa on meneillään pyhäkouluja ja lasten tilaisuuksia. Nina, Ani, Kati, Abram, Nika, Lisi, Rosa vilkuttavat lähtiessäni luokasta pääsaliin. Oven kahva oli pudota sijoiltaan. Suuressa salissa on satoja ihmisiä. Tarkkaavaisia kuulijoita Nuori pariskunta istuu viimeisessä penkissä. Muualta ei enää löytynyt tilaa. Vaimo kirjoittaa kaiken kuulemansa muistiin pieneen vihkoonsa. Tosinaan hänen poskilleen vierähtää kyynel, toisinaan hänen kasvonsa säteilevät ilosta. Olen vieras ja minut johdetaan etupenkkiin. Oikealla puolellani on kurdiäiti. Hän verhoaa kasvonsa valkoisella hunnulla rukouksen aikana. Hänen vieressään on nuori georgialaistyttö ja sivummalla armenialaisia, valkovenäläisiä, ukrainalaisia Kaikki seuraavat tarkkaavaisesti tilaisuuden etenemistä. Tapahtuma päättyy rukouksen ja ylistyksen pauhuun. Rukouksen jälkeen kaikilla on aikaa keskustella, vaihtaa kuulumisia ja hakea lapset pyhäkoulusta. Vain harvat puhuvat viime elokuusta, jolloin Georgia ja Venäjä ryhtyivät sotimaan. Kaikesta voi tuntea, että ihmisillä on halu viedä evankeliumia eteenpäin. Nakhvamdis, näkemiin, huudahtaa pyhäkoulun opettaja. Stalinin aikainen tutkintovankila on nyt Tbilisin helluntaiseurakunnan kirkkorakennus. Raamatun opetusta seurataan tarkasti. 50 VIIDEN- KYMPIN VILLITYS Kun olin poikanen, isä kertoili, että meillä miehillä on sellainen väistämätön kehitysvaihe kuin viidenkympin villitys. Mutta pikkupojan jakeluun ei voinut millään mennä, että pyhät vanhat miehet, jollaisia kaikki tuntemani viisikymppiset miehet eli lähetyssaarnaajat olivat, voisivat villiintyä. He olivat miehiä, jotka rukoilivat paljon ja kovalla äänellä tehostaen rukouksiaan käsiään hurjasti paukutellen ja huitoen. Miehet, joiden syvälliset äänekkäät keskustelut olivat aina hyvin raamatullisia. Myöhemmin tajusin, että nämä Herran miesten pyhät keskustelut olivat kiihkeitä väittelyitä toinen toisensa täydellisesti pois sulkevista Ilmestyskirjan tulkinnoista. Ilmestyskirjan selityksiä kun oli aina vähintään yhtä monta, kuin oli Ilmestyskirjan asiantuntijaa. Onneksi jokainen heistä oli aina ehdottoman oikeassa, silloin ei kukaan kokenut olevansa väärässä. Tosin eräs heistä usein rukoili: Herra, pelasta minut jatkuvasta oikeassa olemisen vaarasta! Pari vuotta sitten minusta itsestänikin tuli viisikymppinen. Yleisen ajattelutavan mukaan minusta olisi pitänyt tulla siis viimeinkin Mies. Mutta kroppa ja mieli eivät ole asiaa vieläkään sisäistäneet. Olen henkisesti yhä teini. Kuolaten katselen sillä silmällä kaksipyöräisiä ja haaveilen, kuinka mahtavaa olisi hikoilla ja palella ja kastua ja sairastua Kawasakin, Yamahan tai Harrikan sarvissa. Ruokahalunikin on edelleen kuin kasvavalla teinipojalla. Kasvu ei ole pysähtynyt 18-vuotiaana saavuttamaani 178 senttiin, vaan olen jatkanut kasvamista tähän päivään saakka keräten kehooni kolmekymmentä lisäkiloa sitten virallisen teini-iän. Mutta jotakin miehistymääkin olen sentään huomannut. Auton rattiin tarttuessa ei yhtä usein huvita ohitella ja kiihdytellä kuin kortin vasta saaneena. Huomaan, että toisinaan liikennevaloilta lähtö onnistuu pikkumitsullani yhtä hiljaa ja arvokkaasti kuin Rolls Roys ta tyyräävältä keisarin hovikuskilta. Tämä trendi jatkukoon, koska automallista riippumatta jokaisen tähän asti tyyräämäni auton ratti on provosoinut minusta esille luonteeni kaikki pahimmat puolet. Missään en ole koskaan suuttunut niin usein ja niin perin pohjin kuin rattia puristaessa. Paitsi tietysti opillisista asioista väitellessä. Esitykseni ovat välillä olleet sellaista tasoa, että minun on ollut vaikea uskoa autoilevaa minua samaksi minuksi, joka saarnapöntössä herkistelee. Rattikohtaus on aina alkanut siitä, että minä olen ollut ehdottoman oikeassa ja esimerkiksi keltaisella viivalla meikäläisen ohi yrittänyt (jos yleensä ohi pääsi) ehdottomasti väärässä. Totisesti totta, oikeassa oleminen on itselle ja ympäristölle vaarallista. Eikä se luo edes hyvänolon tunnetta. Mutta luonnollisesta viidenkympin poikamaisuudesta näyttäisi olevan hengellisessä työssä myös paljon apua. Kun ei yritä olla miehekkäämpi ja arvokkaampi kuin mitä oikeasti on, tunnelmasta ei tule kireä, koska sydänten puolustusmekanismi menee off-line-tilaan. On niin hienoa ja sosiaalista olla yksi tavis kuuden miljardin muun taviksen joukossa. Minun missioni ei ole olla kaikkitietävä Suuri Valkoinen Opettaja. Sami A

5 ÄLÄ KOSKAAN SANO: EI KOSKAAN TOKIOON... Olen syntynyt miljoonakaupunki Kiotossa. Se on Japanin kulttuurin mekka. Kiotossa on eksotiikkaa ja historian havinaa. Kiotolainen käytös on hienotunteista ja pidättyvää. Mitään ei sanota suoraan ja selvästi, mikä luo turvallisuuden tunnetta. Tähän hienostuneeseen ympäristöön tottuneelle oli lapsena järisyttävä järkytys joskus kokea jokohamalaista ja tokiolaista suoranaisuutta. Se järkytti niin, että jo lapsena päätin: Ei koskaan Tokioon! Rakkautta ensisävelistä Päätökseni piti vuosikymmenet. Tokion metropoliin en tuntenut minkäänlaista vetovoimaa, kunnes Tokion Machidan seurakunta toissakesänä pyysi yhteen kokoukseen puhumaan. Kaupunki oli yhtä luotaan työntävä kuin ennenkin, mutta seurakunta oli toista maata. Jumalanpalveluksen alkuylistyksen reippaat ja kantavat ensisävelmät sulattivat Tokiota kohtaan tuntemani vastemielisyyden. Ihmisten suorasukaisuus ja kaupunkilaisuus ei enää kiusannutkaan. Kaiken kukkuraksi meitä pyydettiin työhön seurakuntaan. En ole ylistysfani, mutta nimenomaan voimakas ylistysmusiikki ja reipas palvonta olivat ne tekijät, jotka tällaisen fossiilin sulattivat vastaamaan myönteisesti esitettyyn kutsuun. Ja niin kiotolaisista Autioista tuli tokiolaiset Autiot. Eteishalliin kaikuva voimakas kielillärukous Kun astuu Machidan rukoushuoneen pääsisäänkäynnistä sisään sunnuntaiaamuna kymmenen aikaan, tulijan vastaanottaa vastaanottotiskin takana istuva henkilö ja ojentaa ohjelmalehtisen. Hänen takanaan on pieni ikkuna viereiseen toimistohuoneeseen, jossa rukousryhmä äänekkäästi rukoustaa. Eteiseen asti kantautuu voimakas rukous kielillä. Yläkerrasta taasen kuuluvat toisenlaiset ääniaallot, kun pyhäkoululaisia laulatetaan ja hypitetään niin, että rakennus tärähtelee. Välillä kuuluvat pianon tahdissa huudahdukset: Jee, je, jee! Huudolla tahditetaan lasten kolehtihetki, iloisesti ja äänekkäästi. Hiestä märkä ylistysjohtaja Kello yksitoista alkaa jumalanpalvelus. Rukousryhmä on hiljentynyt ja purkautunut saliin, samoin pyhäkoululuokat. Jumalanpalveluksen johtajalla on oma paikka etuoikealla. Hän luovuttaa lyhyen tervetulotoivotuksen jälkeen alkukokouksen ylistystiimille. Ylistystiimillä on soittiminaan flyygeli, syntikka, kitara ja rummut. Ylistyksen johtaja ja kitaristi vauhdittaa laulua välillä jopa hyppien. Kun ylistys ja palvonta on varttitunnin kuluttua päättynyt, hiki valuu pitkin hänen kasvojaan. Lauluryhmän nuoret eläytyvät lauluun niin, että laulajien olemus ja ilmeet kertovat sitä samaa, mitä laulujen sanoissa sanotaan. Osa yleisöstä nousee spontaanisti seisomaan, jotkut laulavat silmät kiinni ja kädet ylhäällä. Jumalanpalvelusväestä lähtevä äänitaso on aivan toista luokkaa kuin Suomessa. Volyymejä on tuplasti tai triplasti. Osa lauluista on niin sanottuja ylistyslauluja, osa laulukirjalauluja samaan palvontahetkeen yhteen nivottuina. Tällaisen jälkeen minun on helppo nousta saarnapulpettiin, joka on pyhitetty vain ja ainoastaan saarnan julistajalle. Juontaja/johtaja spiikkaa vain kaikkein oleellisimman ilman korulauseita tai välisaarnoja. Näin hyvin organisoitua ja johdettua jumalanpalvelusta en ole kenties missään nähnyt. Ihmekös tuo, että ihastuin ensi sävelistä tähän ilmapiiriin. Jylisevä aamen ja rakkaudenateria Mutta kaikkea ja kaikkia ei ole saatu järjestykseen. Saarnan jälkeen toisessa penkissä istuva 90-vuotias pappa nousee seisomaan ja omine lupineen aloittaa kovaäänisen rukouksen, joka on rukoukseen naamioitu erillissaarna. Nimittäin useimmiten hän rukouksellaan korjailee tai täydentää minun saarnaani. Rukouksen hän päättää sanoihin: Tule Herra Jeesus, AAAAA- MEEEEN! Pappa on niin sympaattinen ja hyvätahtoinen, etten ole yrittänyt häntä saada kuriin. Ei hän ilkeyttään rukoile, päinvastoin. Heräävätpähän ainakin viimeistään kovaan aameneen hekin, jotka kenties ovat nukahtaneet kesken minun saarnaani. Koko jumalanpalvelus kestää saarnani pituudesta riippuen kaiken kaikkiaan tunnin, puolitoista. Tavallisimmin 70 minuuttia. Kokouksen jälkeen on joka sunnuntai yksinkertainen rakkaudenateria, ja miehet tiskaavat. Sitten seurakunta jää hengailemaan rukoushuoneelle iltahämärään asti. Se on japanilainen tapa hoitaa yhteyttä. Ei ole kiire kotiin, kuten suomalaisella kokousyleisöllä. Naisjohtoinen seurakunta Meidän missiomme Machidassa on hoivata Jumalan Sanalla seurakuntaa. Seurakunnalla ei ole pastoria eikä vanhimmistoa, vielä. Pastorin tehtäviä hoitaa yli seitsemänkymppinen evankelistatäti. Hän halusi meidät auttamaan saatuaan käsiinsä henkilö- ja työhistoriamme. Vanhimmiston tehtäviä hoitaa väliaikainen hallitus, jossa on neljä naista ja yksi mies. Minulle se ei ole ongelma, koska nikottelematta hyväksyn naispappeudenkin. Vakituisen seurakuntajohdon asettaminen ja japanilaisen pastorin löytäminen ovat Machidan tulevat haasteet. Niinpä toissa pyhänä ruoan jälkeen pidin (yli)pitkän raamattupuolitoistatuntisen seurakunnan vanhimpien eli kaitsijoiden tehtävistä ja valintakriteereistä. Johdossa voisi minun puolestani olla japanilaisten ohella myös kiinalaisia ja/tai korealaisia naisia ja miehiä. Seurakuntaan näet kuuluu myös muita kuin japanilaisia. Autiolisä Se mitä Hannele ja minä olemme ehkä tuoneet Machidaan, lienee välittömyys ja tavallisuus. Suomalaiset eivät ole herrakansaa. Naisten toimintaan on Hannen ansiosta saatu evankelioiva ulottuvuus, kun asunnossamme kirkon ylimmässä kerroksessa on aloitettu säännölliset evankelioivat naistenkokoukset suomalaisten leivonnaisten kera. Suomalaisuutta kannattaa hyödyntää lähetystyössä. Niin uskomatonta kuin se onkin, suomalaisen on helpompi päästä japanilaiseen sydämeen kuin itse japanilaisen. Näin täkäläiset meille vakuuttavat. Samuel Autio

6 Haasteena lähetystyön kasvattaminen ja lasten evankeliointi Romania 1. tarvitsee apua Suomesta Romanian helluntaiseurakunnat kasvavat liikkeen perinteisesti vahvoilla alueilla maan luoteis- ja koillisosissa. Pastoreilla on kyvykkyyttä perustaa uusia seurakuntia. Kaikilla Euroopan maiden helluntailiikkeillä on omat vahvat ja heikot kohtansa. Tiedän, että Suomessa perustetaan vähän uusia seurakuntia. Me voisimme jakaa kokemuksiamme tältä alueelta. Me taas tarvitsemme apua lähetystyön kehittämisessä ja lapsityössä. Tässä olemme paljon jäljessä suomalaisista, kertoo Bukarestin helluntaiunioniin kuuluvien seurakuntien aluejohtaja Ioan Bochian. Romanian helluntainionin lehden, Cuvantul Adevaruluin päätoimittaja Vasile Rosken kertoo, että opetuskirjoitusten lisäksi lehdessä on uutisia romanialaisseurakuntien toiminnasta eri puolilla maailmaa. Romanian helluntaiherätykselle on luonteenomaista voimakas yhteys ulkomailla asuviin romanialaisiin. Useissa EU:n jäsenvaltioiden pääkaupungeissa toimii suuri romaniankielinen helluntaiseurakunta. Nämä seurakunnat kasvavat voimakkaasti. Niiden työ ei näytä olevan riippuvainen uusien siirtolaisten määrästä. Roske on ollut lehden toimituksessa pitkään. Koska olin Romanian saksalainen, minun oli vaikea päästä yliopistoon. Luopuessani Saksan kansalaisuudesta pääsin oitis opiskelemaan. Yliopistossa luin Raamattua ja se herätti hämmästystä. Ei siitä tullut sen enempää ongelmia. Vuonna 1953 minut valittiin helluntaiunionin lehden päätoimittajaksi. Painosmäärä oli aluksi 2300 kappaletta. Suurempaan määrään emme saaneet lupaa. Ennen painamista puolueen edustaja luki käsikirjoitukset ja antoi painoluvan ja usein myös runsaasti muutosvaatimuksia. Nicolae Causescun aikana helluntaiunioni sai julkaista vain yhden kirjan vuodessa. Evankeliumin julistaminen oli aina propagandaa Päätoimittaja Roske muistelee, että luvulla Romaniaa diktatorisesti johtanut puolue höllensi hieman kuria. Tilaisuuksia sai pitää vain kirkkorakennusten sisällä. Myös kastekokoukset olivat luvallisia, mutta niitäkin sai järjestää vain sisällä kirkoissa. Evankeliumia ei saanut julistaa ulkona eikä missään muuallakaan kirkkorakennusten ulkopuolella. Jokainen evankeliointiyritys pysäytettiin. Kristittyjen julistuksen katsottiin olevan vaarallista propagandaa. Hallitus pyysi meiltä luetteloa kaikista kastetuista. Hallitus jakoi ne koulujen opettajille ja tehtaiden valvojille. Seurakuntien jäseniä tarkkailtiin, mutta heille ei tehty mitään. Tietysti oli ahdistavaa tietää, että koko ajan joku seurasi liikkeitä ja kuunteli mitä puhutaan. Causescun aika oli vaikea kaikille maan asukkaille. Kaikista peruselintarvikkeista oli pula. Voita oli vaikea saada, samoin maitoa ja kananmunia. Samaan aikaan Causescu alkoi rakentaa jättiläismäistä parlamenttitaloa. Rakennustyömaalla tarvittiin niin paljon sähköä, että osa kaupunkia oli vailla sähköä. Ihmiset värjöttelivät sisällä kynttilän valossa. Nyt kaikkea on kaupoissa yllin kyllin, mutta ihmisillä ei ole rahaa ostaa. Romaniassa on hyvin rikkaita tai hyvin köyhiä ihmisiä, vertailee Roske. Puute työntekijöistä Romanian helluntaiunionilla ei ole tarpeeksi työntekijöitä. Tilanne on se, että Romaniassa yksi pastori hoitaa usein viittä eri seurakuntaa. Meillä on nyt 600 pastoria, 2700 seurakuntaa ja yli jäsentä. Työntekijää kutsutaan vanhimmaksi, jos seurakunnassa on alle kaksisataa jäsentä. Vasta tätä suuremman seurakunnan työntekijää kutsutaan pastori - nimellä, kertoo Bochian. Suurin osa Romanian helluntaiseurakunnista sijaitsee maan luoteisja koillisosissa. Alueilla oli erittäin voimakas herätys viitisenkymmentä vuotta sitten. Romanian eteläosassa väestö on kansallisuudeltaan romanialaisia. He kuuluvat ortodoksikirkkoon. Muualla on etnisesti värikkäämpää väestöä, sidonnaisuudet vanhoin, suuriin kirkkoihin ovat ohuet. He arvostavat helluntaiherätyksen työtä ja se on myös tunnettu kansan keskuudessa, kertoo Bukarestin Helluntaiunionin Raamattuinstituutin, Institutul Teologic Penticostalin rehtori Ioan Tipei. Maapalloistuminen hidastaa Romanian seurakuntien tasapainoista kehittymistä. Useista seurakunnista koko orkesteri on muuttanut länteen. Myös koulutetut nuoret haikailevat Italiaan tai Espanjaan. Puutteen tilalle on länsimaista tullut ylistysmusiikki. Traditionaaliset seurakunnat eivät ole ottaneet sitä vastaan. Tarvitsemme viisautta voidaksemme tasapuolisesti johtaa seurakuntia, painottaa Ioan Bochian. Romanian helluntaiunionin lisäksi maassa on useita muita helluntaijärjestöjä. Evankelisia kristittyjä Romaniassa on yli miljoona. Mm. Oulaisten helluntaiseurakunnan tukema lähetystöntekijä Kari Halonen esitteli Romaniassa evankelioivia lastenleirejä. Haastattelu välittyi Alfa ja Omegan kautta satelliitille ja kaikkien maailman romaniankielisten nähtäväksi. Bukarestissa on useita romaniseurakuntia, jotka ovat kuuluisia korkeatasoisesta musiikista. 1. Bukarestissa toimiva Helluntaiunionin Raamattuinstituutissa koulutetaan uusia työntekijöitä. Tarve on kuitenkin niin suuri, että suuri osa seurakunnista on ilman vakituista työntekijää. 2. Evankeliumin etenemistä Romaniassa ja romaniankielisissä siirtolaisseurakunnissa tukee Alfa ja Omega -mediatalo. Meneillään on Bukarestin alueen helluntaiunionin esimiehen Ioan Bochianin henkilöhaastattelu. Alfa ja Omega. Mediatalo lähettää EUTEL W2 satelliitin kautta läpi vuorokauden romaniankielistä, kristillistä ohjelmaa. Romanialaiset kaikkialla maailmassa voivat seurata ohjelmaa. Paikallisten kaapeliyhtiöiden välityksellä ohjelma siirtyy myös vastaanottimille Romaniassa ja Moldovan tasavallassa. Serbiassa asuvilla romanialaisilla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta seurata lähetystä. 3. Christian Vaile Roske toimi koko Causescun ajan helluntaiunionin lehden päätoimittajana. 4. Ingrid opettaa pyhäkoululuokkaa eräässä Bukarestin helluntaiseurakunnassa. Seurakuntalaisten lapsille on järjestetty kristillistä toimintaa, mutta lasten evankeliointi ei ole vielä päässyt käyntiin. 5. Bukarestin parlamenttitalo on maailman kolmanneksi suurin rakennus. Sen rakennustyöhön osallistui yli ihmistä. Rakennusta varten tarvittiin niin paljon tilaa, että ihmistä menetti kotinsa. Lisäksi 16 ortodoksikirkkoa, luostari, kolme protestanttista kirkkoa ja kuusi synagogaa tuhottiin