Näkemisen suurtapahtuma!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Näkemisen suurtapahtuma!"

Transkriptio

1 Näkemisen suurtapahtuma! Messukeskus

2 AMMATTILAISILLE UUTTA OSAAMISTA! kolmen päivän aikana tapahtuu. NÄKÖÄ tapahtumassa on kaksi tiiviisti toisiinsa kietoutuvaa osaa, luennot ja messualue. Uutuutena on myynnin oma luento-ohjelma lauantaina! Tapahtuman tavoitteena on päivittää alan ammattilaisten osaaminen viimeisimmillä tuote uutuuksilla ja tutkimustiedoilla ja näyttää kulutta jille, että on näönhuollon rautainen ammattilainen. Panostamme erityisesti siihen, että kävijöille jää tapahtumasta mukaan konkreettisia tapoja tehdä työtä sekä bisnestä, uusia tuotteita ja -osaamista hyödyntäen. Alan ammattilainen, tutustu NÄKÖÄ tapahtuman mahdollisuuksiin. Optometrian ohjelma: PERJANTAI klo OEN-pisteet aihe luennoitsija OPT+MYY 2 p Kanta, Info optikoille * Kansallinen Terveysarkisto (Kanta) on yhteinen nimitys terveydenhuollon, apteekkien ja kansalaisten valtakunnallisille tietojärjestelmäpalveluille. Kanta-palvelut otetaan käyttöön vaiheittain niin julkisessa kuin yksityisessä terveydenhuollossa ja apteekeissa. Myös kansalaiset saavat palvelut käyttöönsä portaittain. Palveluita määrittää mm. laki sähköisestä lääkemääräyksestä ja laki sosiaali- ja terveyden huollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä. Pia Järvinen-Hiekkanen tai Pirjo Ikävalko, Kanta-palvelut / Kela Riitta Konttinen kehittämispäällikkö /THL Anna Kärkkäinen, projektipäällikkö / THL Luennoitsija ilmoitetaan myöhemmin / VRK Timo Valli, tekninen johtaja / Promeda-ohjelmistot * Luento avoin SOT:n jäsenille ja luentopaketin lunastaneille. Laura Ruohola on juontaja, sisustus- ja urheilutoimittaja. Näköä-tapahtuman luennot juontaa myös tänä vuonna lauantaina ja sunnuntaina ammattitaitoinen Laura Ruohola. Heti perjantaina on KanTa-infotilaisuus. Lauantaina pääteemoina ovat Hyvä näöntutkimus- ja terveystarkastuskäytännöt. Sunnuntaina luentojen teemana on piilolasit ja erityisesti tutkitaan päivitettyä Hyvää piilolasisovituskäytäntöä. Ilmoittautuminen mennessä Ilmoittaudu netissä osoitteessa: Kaikki ilmoittautuvat samanlaisella lomakkeella ja lasku lähetetään hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Jokaisen tulee printata itselleen viivakoodi, jonka avulla osallistuminen kirjataan paikan päällä.

3 Luentosali näyttelyalueen yhteydessä. Viinibaari lauantaina. Optometrian ohjelma: LAUANTAI Halli 3, Luentosali klo OEN-pisteet aihe luennoitsija kuvaus Lauri Uotila avaa tilaisuuden kaikille osallistujille: Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla kansankielellä tauko p HYVÄ NÄÖNTUTKIMUSKÄYTÄNTÖ Johdanto Hyvään näöntutkimuskäytäntöön Jari Ahlgren, B.Sc. in Optometry, Danske Bankin neuvonantaja, ekonomisti Lauri Uotila avaa lauantaina aamulla Näköä-päivien koulutusosuuden ja valaa uskoa tulevaisuuteen. Ennen oli ennen ja nyt on nyt on näkö päästä lähtenyt. Katsaus uudistuneeseen näöntutkimusohjeistukseen ja tutkimustoiminnan tavoitteisiin. Päivää, ja mikäs teitä vaivaa? tauko p Silmien välinen voimakkuusero silmälasimääräyksessä Silmien liiketesti ja akkommodaatiohäiriöt Fiksaatio disparaatio linkittyy forioihin Jaakko Rasku, Petri Eskola, optometristi Niina Vuorenmaa, B.Sc. in Optometry, optometristi, TtM Kirsi Heino, optometristi Avautuva anamneesi käsikirjoittaa optikon tutkimus käytäntöjä. Peilataan vanhaa tuttua aihetta uusien ohjeistusten valossa. Miten silmien välinen voimakkuusero pitäisi huomioida silmälasimääräyksessä. Miksi ja miten tehdään silmien liiketesti? Mitä liiketestillä saadaan selville ja milloin asiakas tulisi ohjata silmälääkäriin? Onko asiakkaallasi hyvä näkö, mutta astenooppiset oireet vaivaavat silti, voisiko se johtua akkommodaatiohäiriöstä? Väestön näköterveyden seuranta ja hoito asiantuntijayhteistyönä Varaamme oikeuden Johdanto muutoksiin. Hyvään terveystarkastuskäytäntöön Markku Leinonen, LT, silmätautien erikoislääkäri tauko p HYVÄ TERVEYSTARKASTUSKÄYTÄNTÖ Silmänpohjakuvaus liikkeessä Mikroskooppitutkimus, silmien terveystarkastuksen ydin kahvitauko luentosalissa Mitä tietoja silmälääkärin pitäisi saada optikolta? Kriitikkopuheenvuoro Paneelikeskustelu Robert Andersson, Doctor O.D. cand., Optometrist M.Sc. Timo Korhonen, Arto Hartikainen, B.Sc. in Optometry, Väestön näköterveyden seuranta ja hoito asiantuntija yhteis työnä Ocusweep-laite organisaatioiden rajojen murtamisen ja yhtenäisen näöntutkimuskäytännön puolesta. Hyötyykö asiakas, vai juoksutetaanko turhaan? Optikolla on nyt mahdollisuus tarjota aivan uusi palvelu asiakkailleen: silmien terveystarkastus. Terveystarkastuksen tekeminen on yksi suurimmista ja vastuullisimmista kehitysaskeleista optikon ammattityössä. Silmien mikroskooppitutkimus on avainasemassa, jotta perinteinen näöntarkastus muuttuu silmien terveystarkastukseksi. Torsti Sihvola, silmäkirurgi, LL, silmätautien erikoislääkäri Jaana Penna, LT, silmätautien erikoislääkäri Robert Andersson, Timo Korhonen, Arto Hartikainen, Torsti Sihvola, Jaana Penna, Pekka Palmu ja Panu Tast MAINETTA JA KUNNIAA Kaikki tervetuloa! Vuoden Optikko, Vuoden Näköteko ja järjestöjen ansiomerkkien jako VIINIBAARI Kaikki tervetuloa! Jatka mielenkiintoisia keskusteluja viinibaarin äärellä Galleriassa. Ei sisäänpääsymaksua.

4 Näköä messualue Messualue on osa -hallin tarjontaa. Se sijaitsee upouuden i love me -loungen ja suositun -alueen Show Stagen lähettyvillä. Pääpaino on tänä vuonna tapahtumassa vieraile vien kuluttajan tavoittamisessa, ja optisen alan tuotteiden, palvelujen sekä osaamisen esittämisessä heille. Ammattilaisille on rajattu myös oma suu relta yleisöltä suljettu näyttelyalue. Messualueella juontajana varmaan tapaansa Ilkka Varmavuo perjantaista sunnuntaihin ja Metropolian opiskelijat kuvaavat alueen tapahtumia. Messualueella juontajana toimii Ilkka Varmavuo. Myynnin ohjelma: LAUANTAI Halli 3, Luentosali klo aihe luennoitsija Lauri Uotila avaa tilaisuuden kaikille osallistujille: Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla kansankielellä tauko Kokoustamo, Messukeskus MYY+OPT Miten erotun myyjänä asiakkaan mielessä miten rakennan pysyviä kanta-asiakkuuksia? asiakkaan ostotyylin tunnistaminen asiakkaan toiveiden ja unelmien tunnistaminen (ei pelkästään tarpeiden) silmälasien ominaisuudet etu ja hyöty asiakkaalle asiakkaan ostomotiivin havaitseminen kanta-asiakkuuden rakentaminen ensiostajasta kanta-asiakkaaksi suosittelumyynnin pelisäännöt Olavi Kottonen, asiakkuuspäällikkö, Rastor Oy tauko MYY+OPT Miten myymälä saadaan toimimaan ylimääräisenä myyjänä miten saan aikaan enemmän lisämyyntiä? Mikko Tapanainen, johtaja, Simigroup Oy miten asiakas erottaa myymälämme muusta tarjonnasta mihin asiakas kiinnittää ensimmäiseksi huomiota miten myymälän esillepanon avulla luodaan asiakkaalle uusia tarpeita tai vahvistetaan olemassa olevia tarpeita esimerkkejä hyvistä esillepanoista eri toimialoilta MAINETTA JA KUNNIAA VIINIBAARI

5 Koulutuspisteet Optikko voit kerätä täydennys koulutus pistei tä paljon tai vähän vähemmän. Viivakoodilukijalla kirjataan ennen jokaista luentokokonaisuutta optikon hen kilökohtaiset pisteet. Täydennyskoulutuspisteitä kertyy vain optometriaan liittyvistä luennoista. Muut mielen kiintoiset luennot eivät kerrytä terveyden huollon ammatin harjoittamisen edellyttämiä pisteitä. Myynnin ohjelma lauantaina on tarkoitettu erityisesti myyjille, siitä ei kerry pisteitä. Luentomateriaalit Ilmoittautuneet ja laskunsa maksaneet saavat nettiosoitteen materiaalin noutamista varten ENNEN tapahtumaa. Voit siis seurata luentoja ja tehdä omat merkintäsi jo luentojen aikana. Luentopaketit Luennot sopivat sekä optikoille että sovel tuvin osin myös muulle toimialan henkilöstölle. Luentopaketin hinta on esim. jäsenille 348 e + alv ei jäsenille 1044 e + alv optisille myyjille 198 e + alv ei jäsenille 594 e + alv erikoishinta esim. eläkeläiset, opiskelijat, työttömät 198 e + alv Mainetta ja kunniaa Lauantaina julkistetaan tuttuun tapaan Vuoden Optikko -tittelin saaja ja Vuoden 2014 Näkö teko sekä palkitaan ansioituneita alan ammattilaisia. Viinibaari Jatkamme päivän aiheita viinibaarin merkeissä. Tule mukaan verkostoitumaan, keskustelemaan alan tulevaisuuden näkymistä ja viihtymään hyvässä seurassa. Tee ajoissa ennakkovaraus. Ei sisäänpääsymaksua. Hotellit Varaa hotellisi ajoissa. Messukeskuksen läheisyydessä olevien hotellien kiintiöt täyttyvät nopeasti. Kiintiöt ovat hotelleissa kiintiötunnuksella Suomen Optinen Toimiala. Varaukset ja lisätiedot ilmoittautumisen yhteydessä osoitteessa: Optometrian ohjelma: SUNNUNTAI Halli 3, Luentosali klo OEN-pisteet aihe luennoitsija kuvaus OPTINEN ALA HUOMENNA Silmälasien käyttäjien kertomaa Panu Tast, toimitusjohtaja,, MBA / SOT ry Taloustutkimuksen uusimmat tulokset. Why online-business? Andreas Lüthi, Glassy.ch. / WebOptix AG Eurooppalainen esimerkki kivijalka- ja verkkokaupan yhdistämisestä. Luento on englanniksi tauko p HYVÄ PIILOLASISOVITUSKÄYTÄNTÖ Johdanto Hyvään piilolasisovituskäytäntöön * Speciality Lenses for Irregular Corneas * kahvitauko luentosalissa Presbyobia Multi Focal -piilolinssit * Kuivasilmä/tear film * Merja Kuusela, koulutuspäällikkö, / Optometrian Eettinen Neuvosto Dr. Jorgen Gustafsson, Ph.D. / Nordiska Lins AB Satu Järvinen, / Alcon Satu Järvinen, / Alcon Näköä 2014 loppupuheenvuoro Hyvää kotimatkaa! * Sunnuntain piilolasiluennot ovat Suomen Piilolasiseura ry:n tuottamia. Luento on englanniksi. Sekä vinkkejä linssien sovitukseen. Kyynelnesteen merkitys piilolasisovituksen onnistumiselle. Varaamme oikeuden muutoksiin. NÄKÖÄ 2014 AVOINNA Perjantaina klo Lauantaina klo Sunnuntaina klo Näköä messualue esittelee uusimman silmä lasi- ja aurinkolasi muodin, piilolasit ja viimeisimmän linssiteknologian sekä parhaat työkalut liikkeiden käyttöön. Paikalla ovat tuote asiantuntijat ja edustajat. Käy katsomassa näytteilleasettajat osoitteessa

6 3 Pohjoinen sisäänkäynti Northern entrance Luentosali Näköä Luennot Terveys Health I love me -lounge Kauneus Beauty Näytökset Show stage Koru & kello Jewel & Watch 2 1 Eteläinen sisäänkäynti Southern entrance Hotelli Hotel Kokoustamo Conference

7 3 YLEISÖLUENNOT Esitykset tarjoaa Suomen Optinen Toimiala ry Luennot Sali 1 i love me -lounge pe Trendien synty ja tämän hetken suuntaukset Meri Karppanen, viestintäpäällikkö, kaupan Liitto ry i love me -lounge la Näin teet kauniin silmälasimeikin oikein! Silmälasimeikistä ja -muodista kertoo Raili Hulkkonen, meikkitaiteilija, Puuterihuone Terveys/Kauneus -luentosali la Tunnetko riskit? Silmänpohjan ikärappeuma on kavala tauti Näköä Lounge Jan-Eric Breitholtz, optometristi, Oy Finnsusp Ab i love me -lounge su Ilo irti kehyksistä tyyliä silmälaseilla Eija Känsälä,, Synsam Optiset Pohjoinen sisäänkäynti Northern entrance 6 7 Silmälasi- ja aurinkolasimuodin tuotenäyttely sekä piilolinssien uusimmat mahdollisuudet. Esillä myös linssi- ja laiteteknologian uutuudet. Luentoja perjantaista ja sunnuntaihin. UUTTA: myynnin luento-ohjelma lauantaina. Luentosali Näköä I love me -lounge Luennot Terveys Health Rytmi & Syke -lava/ stage Näytökset Show stage Kauneus Beauty Koru & kello Jewel & Watch Luonnollisesti Naturally VoiHyvinlava/ stage 2 I love 1 me Eteläinen sisäänkäynti Southern entrance -lounge Hotelli Hotel Kokoustamo sisäänkäynti Conference Centre entrance 2014 Tervetuloa! Vastuullinen järjestäjä Paciuksenkatu 19, Helsinki Varaamme oikeuden muutoksiin. Jaana Kaidesoja p jaana.kaidesoja@optometria.fi Tarja Paussoi p tarja.paussoi@optometria.fi

Optisen alan SUURtapahtuma!

Optisen alan SUURtapahtuma! HYVÄN NÄÖN TAPAHTUMA OPTISEN ALAN AMMATTILAISILLE Silmälasi-, aurinkolasi- ja piilolasimuodin tuotenäyttely. Mukana linssi- ja laiteteknologian uutuudet. Luentoja lauantaina ja sunnuntaina. Ilmoittaudu

Lisätiedot

Optisen alan SUURtapahtuma!

Optisen alan SUURtapahtuma! HYVÄN NÄÖN TAPAHTUMA OPTISEN ALAN AMMATTILAISILLE Silmälasi-, aurinkolasi- ja piilolasimuodin tuotenäyttely. Mukana linssi- ja laiteteknologian uutuudet. Luentoja lauantaina ja sunnuntaina. Ilmoittaudu

Lisätiedot

Optometrian parhaat käytännöt

Optometrian parhaat käytännöt Optometrian parhaat käytännöt SESSIO #1 NÄÖNTUTKIMUS KÄYTÄNNÖT Hyvä optikon tutkimuskäytäntö -ohjeistus julkaistaan päivitettynä tänä syksynä. Ensimmäisessä sessiossa käydään läpi tuoretta ohjeistusta

Lisätiedot

AMMATILLINEN OHJE OPTIKON TOIMEN HARJOITTAMISESTA

AMMATILLINEN OHJE OPTIKON TOIMEN HARJOITTAMISESTA 1 AMMATILLINEN OHJE OPTIKON TOIMEN HARJOITTAMISESTA Optometrian Eettinen Neuvosto 2014 HYVÄ OPTIKON TUTKIMUSKÄYTÄNTÖ OHJEISTUS Yleistä s. 2 Hyvä näöntutkimuskäytäntö s. 3-4 Hyvä piilolasisovituskäytäntö

Lisätiedot

Hyvä optometristin tutkimuskäytäntö -ohjeistus

Hyvä optometristin tutkimuskäytäntö -ohjeistus Hyvä optometristin tutkimuskäytäntö -ohjeistus Johdanto Optometria on itsenäinen, säädelty terveydenhuollon ala, jonka ammattilaiset ovat koulutettuja optometristeja. Optometristit ovat perusterveydenhuollossa

Lisätiedot

Optometrian MEGAtapahtuma!

Optometrian MEGAtapahtuma! Optometrian MEGAtapahtuma! Helsingin Messukeskuksessa 19. 21.10.2012 HYVÄN NÄÖN TAPAHTUMA OPTISEN ALAN AMMATTILAISILLE Tule mukaan! 19.10. 21.10. perjantaista sunnuntaihin kolmen päivän aikana tapahtuu.

Lisätiedot

MATKA 2010 tilastotietoa

MATKA 2010 tilastotietoa MATKA 2011 MATKA 2010 tilastotietoa 11,249 m² näyttelypinta-alaa 1,202 näytteilleasettajayritystä 366 päänäytteilleasettajayritystä 836 alanäytteilleasettajayritystä 72 maata edustettuna lisäksi messuilla

Lisätiedot

Ammatillinen ohje optikon toimen harjoittamisesta HYVÄ OPTIKON TUTKIMUSKÄYTÄNTÖ -OHJEISTUS

Ammatillinen ohje optikon toimen harjoittamisesta HYVÄ OPTIKON TUTKIMUSKÄYTÄNTÖ -OHJEISTUS Ammatillinen ohje optikon toimen harjoittamisesta HYVÄ OPTIKON TUTKIMUSKÄYTÄNTÖ -OHJEISTUS OPTOMETRIAN EETTINEN NEUVOSTO 2014 p. 09 7288 4114 / s.posti myynti@hoya.fi S I S Ä L L Y S sivu Yleistä 3 Hyvä

Lisätiedot

Päivää, mikäs teitä vaivaa?

Päivää, mikäs teitä vaivaa? Päivää, mikäs teitä vaivaa? Avautuva anamneesi optikon tutkimusten käsikirjoittajana. Optikko Jaakko Rasku Näköä 2014 Anamneesi. Mitä se on? Tulee kreikan kielen sanasta anamnesis Ana ( ylös, esiin ) ja

Lisätiedot

SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI

SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI Jaakko Herrala/Petra Kokko/Pirjo Häkkinen 6.9.2010 1 (3) SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI Aika 14.-15.10.2010 Paikka M-talo, iso luentosali, Teiskontie 35, 33520 Tampere

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

Toimialakatsaus Q1-Q4/

Toimialakatsaus Q1-Q4/ Toimialakatsaus Q1-Q4/2017 15.3.2017 Sisältö Näkemisen ja silmäterveyden ala Q1-Q4, 2017 Markkinarakenne 2017 Markkinakatsaus Q1-Q4/2017, optisen alan vähittäiskauppa Tuoteryhmäkatsaus Q1-Q4/2017, optisen

Lisätiedot

Optometria MEDIAKORT TI 2013

Optometria MEDIAKORT TI 2013 Optometria MEDIAKORT TI 2013 Optometria on 5 kertaa vuodessa ilmestyvä optiikan ja optometrian ammattilehti. Lehteä julkaisee Suomen Optinen Toimiala ry. Lisätietoja www.optometria.fi. ILMESTYMISAIKATAULU

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämisen yhteistyöseminaari

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämisen yhteistyöseminaari Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämisen yhteistyöseminaari Hotelli Lasaretti, Oulu 26.-27.3.2014 Terveyden ja THL Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon operatiivisen ohjauksen

Lisätiedot

Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla

Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla Kainuun alueellinen työkokousseminaari: 17.11.2014 Kajaani Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Vates-säätiön, Välityömarkkinat osana työelämää

Lisätiedot

Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014

Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Hallituspartnereiden kolmannet valtakunnalliset Partneripäivät järjestetään

Lisätiedot

Toimialakatsaus Q1-Q3/

Toimialakatsaus Q1-Q3/ Toimialakatsaus Q1-Q3/2018 12.11.2018 Sisältö Näkemisen ja silmäterveyden ala Q1-Q3, 2018 Markkinarakenne Tuoteryhmäkatsaus Q1-Q3/2018, optisen alan vähittäiskauppa Markkinarakenne Näkemisen ja silmäterveyden

Lisätiedot

Toimialakatsaus Q1-Q2/

Toimialakatsaus Q1-Q2/ Toimialakatsaus Q1-Q2/2018 30.8.2018 Sisältö Näkemisen ja silmäterveyden ala Q1-Q2, 2018 Markkinarakenne Markkinakatsaus Q1-Q2/2018, optisen alan vähittäiskauppa Tuoteryhmäkatsaus Q1-Q2/2018, optisen alan

Lisätiedot

Päivitys

Päivitys I N F O PA K E T T I Päivitys 20.3.2019 w w w. k u u r o j e n l i i t t o. f i / s e n i o r i e n - k u l t t u u r i t a p a h t u m a KUTSU Kutsu kuurojen seniorien 18. kulttuuritapahtumaan Kuurojen

Lisätiedot

Toimialakatsaus Q1-Q2/

Toimialakatsaus Q1-Q2/ Toimialakatsaus Q1-Q2/2017 30.8.2017 Katsauksen sisältö Näkemisen ja silmäterveyden ala Q1-Q2, 2017 Markkinarakenne (2016) Markkinakatsaus Q1-Q2/2017, optisen alan vähittäiskauppa Tuoteryhmäkatsaus Q1-Q2/2017,

Lisätiedot

-50% KAIKKI KEHYKSET VÄHINTÄÄN. 10 000 kpl erä MERKKIKEHYKSIÄ /kehys. silmälasien ostajalle MYÖS UUTUUDET!

-50% KAIKKI KEHYKSET VÄHINTÄÄN. 10 000 kpl erä MERKKIKEHYKSIÄ /kehys. silmälasien ostajalle MYÖS UUTUUDET! VERENLUOVUTUS TAIVALKOSKELLA pe 17.7. klo 12 16 Seurakuntatalo, Kirkkotie 7 OJENNA KÄTESI. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. AL KAIKKI KEHYKSET silmälasien ostajalle

Lisätiedot

62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä

62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä 8.6.2016 62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä Ajankohta 13.9.2016-14.9.2016 Aika 9:00-16:00 Kesto 2 päivää Paikka Tampere Ilmoittautumisaika 7.9.2016 mennessä Miksi osallistua Tavoite Tavoitteena

Lisätiedot

Optiikan Eettinen Neuvosto Hyväksynyt OEN

Optiikan Eettinen Neuvosto Hyväksynyt OEN Optiikan Eettinen Neuvosto Hyväksynyt 27.11.2006 1.1 Odotukset ja motivaatio piilolasien hankintaan 1.2 Aikaisempi piilolasikokemus 1.3 Sairauksien ja mahdollisten lääkitysten kartoitus 1.4 Käyttöolosuhteiden

Lisätiedot

Toimialakatsaus Q1-Q3/

Toimialakatsaus Q1-Q3/ Toimialakatsaus Q1-Q3/2017 14.11.2017 Sisältö Näkemisen ja silmäterveyden ala Q1-Q3, 2017 Markkinarakenne (2016) Tuoteryhmäkatsaus Q1-Q3/2017, optisen alan vähittäiskauppa Markkinarakenne Näkemisen ja

Lisätiedot

Leirin ohjaajina toimivat:

Leirin ohjaajina toimivat: Taekwondo Kouvola ry kutsuu kaikki Sim UU -perheen seurat leirille Kouvolaan 19-21.5.2017. Leirin teemana on Taekwondoa Suomalaisen taekwondoperheen voimin. Leiri on avoin kaikille vyöarvoille ja harjoituksia

Lisätiedot

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille

Lisätiedot

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n. KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 28.6.-1.7.2012 RETRIITIN TEEMAT JA HARJOITUKSET TORSTAI on

Lisätiedot

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

Hoitotyön johdon päivät 2007 90 vuotta hoitotyön johtamista Suomessa

Hoitotyön johdon päivät 2007 90 vuotta hoitotyön johtamista Suomessa Hoitotyön johdon päivät 2007 90 vuotta hoitotyön johtamista Suomessa 18. 19.10.2007 Helsinki, Paasitorni Koulutuksen keskeisiä teemoja ovat muun muassa: Hoitotyön johtajien vastuu ja vaikuttamismahdollisuudet

Lisätiedot

Syysseminaari. 11.11.2008 Helsingin Messukeskus

Syysseminaari. 11.11.2008 Helsingin Messukeskus Syysseminaari 11.11.2008 Helsingin Messukeskus Energiateollisuus ry:n syysseminaari 11.11.2008 Helsingin Messukeskus Energia politisoituu Ilmasto-ongelmat ja energian toimitusvarmuus kytkevät energia-asiat

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

kasvukirja Yrittäjänaisen

kasvukirja Yrittäjänaisen Yrittäjänaisen kasvukirja Lämpimästi tervetuloa julkaisutilaisuuteen! Toivottaa: Osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille (Oona) & InvestEU #oonahanke #kasvukirja Aamupäivän ohjelma 8:30 Aamupala

Lisätiedot

Rakenteisen kirjaamisen abc. Satu Autio, optometristi yamk, lehtori Metropolia AMK

Rakenteisen kirjaamisen abc. Satu Autio, optometristi yamk, lehtori Metropolia AMK Rakenteisen kirjaamisen abc Satu Autio, optometristi yamk, lehtori Metropolia AMK Julkaisut aiheesta abc potilastiedon rakenteet tietoa, joka kirjataan ja tallennetaan etukäteen sovitun rakenteen avulla

Lisätiedot

EHKÄPÄ-viikon 2016 tapahtumia Ylä-Savossa

EHKÄPÄ-viikon 2016 tapahtumia Ylä-Savossa EHKÄPÄ-viikon 2016 tapahtumia Ylä-Savossa Lauantaina 5.11.2016 Iisalmi klo 18.00 KONSERTTI, esiintyjänä NIKKE ANKARA Nuorisotalo, Iisalmi Ikärajaton konsertti Ovet avautuvat klo 16.30 Järjestää Ykköstapahtumat

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Tarkistettu 2.1.2013 TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Arvoisa vastaanottaja Vuoden 2013 valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa 10. 11.5.2012 Yleissairaalapsykiatrian päivien ohjelma Torstai 10.5.2012 8.15 9.15 Ilmoittautuminen, aamukahvi 9.15 9.30 Yleissairaalapsykiatrian päivien avaus;

Lisätiedot

Luennot G-salissa. Perjantai : Kosmetologipäivät 2013 pe la

Luennot G-salissa. Perjantai : Kosmetologipäivät 2013 pe la Kosmetologipäivät 2013 pe 04.10 - la 05.10.2013 Sijainti: Helsinki Aukioloajat: 10:00-18:00 Järjestäjä: Suomen Kosmetologien Yhdistys ry Kontaktihenkilö: Aino-Maija Helle Sähköpostiosoite: aino-maija.helle@kosmetologitsky.fi

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden Suurkilpailut XXIX

Lisätiedot

Optisen alan vuosi 2012. Lehdistötilaisuus 19.3.2013 Tervetuloa!

Optisen alan vuosi 2012. Lehdistötilaisuus 19.3.2013 Tervetuloa! Optisen alan vuosi 2012 Lehdistötilaisuus 19.3.2013 Tervetuloa! Aamun ohjelma Optinen ala 2012 Markkinakatsaus Tuoteryhmäkatsaus Alan odotukset 2013: Barometri Maija-Riitta Ollila Palvelujen haaste Paneelikeskustelu

Lisätiedot

MAARAKENNUSPAIVA 2017

MAARAKENNUSPAIVA 2017 Toimintaympäristö ja hallintorakenteet muuttuvat miten infra vastaa haasteisiin MAARAKENNUSPAIVA 2017 Finlandia-talo, Kongressisiipi 28.9.2017 MAARAKENNUSPÄIVÄ 28.9.2017 Syyskuun Maarakennuspäivässä luodaan

Lisätiedot

Tervetuloa Partneripäiville!

Tervetuloa Partneripäiville! Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Yhteistyössä: Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Hallituspartnereiden kolmannet valtakunnalliset Partneripäivät

Lisätiedot

Maankäyttötieteiden päivä 2014

Maankäyttötieteiden päivä 2014 30.10.2014 Tieteiden talo Sali 104 Maankäyttötieteiden päivä 2014 Maanmittaustieteiden Seura ry Suomen Maanmittausinsinöörien Liitto ry ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIEDOT Maankäyttötieteiden päivän 2014 normaalihintainen

Lisätiedot

0 99 kg reseptit: Yhteishyvä.fi

0 99 kg reseptit: Yhteishyvä.fi Rainbow Banaanit Costa-Rica Liikkeemme on suljettu Isänpäivänä 8.11. 0 99 kg reseptit: Yhteishyvä.fi Hyvää Isänpäivää! 9 95 9 95 Omistajan käyntikortti 95 kg Apetit Savukirjolohi 800 1600 g 95 kg Norjan

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

KUTSU Esrin kansainvälinen käyttäjäkonferenssi , San Diego

KUTSU Esrin kansainvälinen käyttäjäkonferenssi , San Diego KUTSU Esrin kansainvälinen käyttäjäkonferenssi 27.6.-1.7.2016, San Diego Tervetuloa kanssamme Esrin kansainväliseen käyttäjäkonferenssiin 2016! Maailman suurin paikkatietotapahtuma, Esri User Conference

Lisätiedot

Leirin ohjaajina toimivat:

Leirin ohjaajina toimivat: Leirikutsu päivitetty 4.5. seuraavin muutoksin: * leiri pidetään perjantaina ja lauantaina *lauantain illalliseen muutoksia * Lauantain treenien jälkeen sauna ja uinti 16:30-18:00 * leirin hinta 40 sisältäen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia LOKAKUU 2017 Lounais-Suomen Diabetes ry Päivityspäivä ja pienoismessut Järjestäjä: Lounais-Suomen Diabetesyhdistys ry Aika: lauantai 11.11.2017

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting nimiseen kilpailuun 24.-26.7.2015

Lisätiedot

Ammatillisen toiminnan perusteet 6op

Ammatillisen toiminnan perusteet 6op Ammatillisen toiminnan perusteet 6op Niina Latvala Niina Latvala, syksy 2005 1 Tavoite Opiskelija on perehtynyt optisen alan toimijoihin ja optikkoliikkeen toimintaan. Hän tuntee laillistetun optikon toimintaa

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Aika: 20.10.2011 klo. 8.30 15.15 Paikka: Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö, Kotkantie 1 (Auditoriot

Lisätiedot

The Professional Make-up Artists of Finland Suomen maskeeraajat ry, S.M.Y.

The Professional Make-up Artists of Finland Suomen maskeeraajat ry, S.M.Y. Suomen maskeeraajat ry Heidi Kjellman Eerikinkatu 22 B 31 00100 Helsinki Tervehdys! Suomen maskeeraajat ry kutsuu taas teidät osallistumaan vuosittaisiin maskeerauksen SM-kilpailuihin. Tässä seuraa infopaketti

Lisätiedot

KOKONAISTURVALLISUUS 2015 -MESSUT Yhteiskunta yhdessä Yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden suurtapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 4. 6.9.

KOKONAISTURVALLISUUS 2015 -MESSUT Yhteiskunta yhdessä Yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden suurtapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 4. 6.9. KOKONAISTURVALLISUUS 2015 -MESSUT Yhteiskunta yhdessä Yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden suurtapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 4. 6.9.2015 Järjestäjä: Tampereen Messut Oy, Turvallisuuskomitea,

Lisätiedot

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - -

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - - JÄSENTIEDOTE 7/2013 Etelä-Pohjanmaan jaosto Joulukuu 2013 Etelä-Pohjanmaan jaoston tapahtumakalenteri (muutokset mahdollisia). Tammikuu 2014 16.1.2014 klo 18.00 muoti- ja tyyli-ilta, paikka Asuste Vanessa,

Lisätiedot

Valtakunnalliset SAK-päivät Jyväskylän Paviljonki 3. 4.10.2015 Lutakonaukio 12

Valtakunnalliset SAK-päivät Jyväskylän Paviljonki 3. 4.10.2015 Lutakonaukio 12 Ohjelma 8.6.2015 Valtakunnalliset SAK-päivät Jyväskylän Paviljonki 3. 4.10.2015 Lutakonaukio 12 Perjantai 2.10.2015 12.00 18.00 SAK Nuorten seminaari, Sokos hotel Alexandra, Hannikaisenkatu 35 17.00 Jyväskylän

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena on koko Suomi.

Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena on koko Suomi. Suomen Optometrian Ammattilaiset ry I YHDISTYS, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena

Lisätiedot

VEKARASTA VAARIIN. Alueiden ennakointiseminaari 14.3.-15.3.2013 Joensuussa. Torstai 14.3.2013, Joensuun Tiedepuiston auditorio (Länsikatu 15)

VEKARASTA VAARIIN. Alueiden ennakointiseminaari 14.3.-15.3.2013 Joensuussa. Torstai 14.3.2013, Joensuun Tiedepuiston auditorio (Länsikatu 15) VEKARASTA VAARIIN TULEVAISUUDEN NÄKÖALOISTA YKSILÖN NÄKYMIKSI Alueiden ennakointiseminaari 14.3.-15.3.2013 Joensuussa OHJELMA Torstai 14.3.2013, Joensuun Tiedepuiston auditorio (Länsikatu 15) Linja-autokuljetus

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2015

LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2015 LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2015 18.5. 19.5.2015 Kylpylähotelli Rauhalahti Kuopio LUENTOPÄIVIEN NÄYTTEILLEASETTAJAT Mikroskopia Ympäristöanalytiikka Koulutus hyväksytään sertifioitujen näytteenottajien

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

- kenraaliharjoitus - näytös: 9.4 klo yleisönäytös 9.4 klo koululais- ja päiväkotinäytös: 7.4 klo

- kenraaliharjoitus - näytös: 9.4 klo yleisönäytös 9.4 klo koululais- ja päiväkotinäytös: 7.4 klo KEVÄTNÄYTÖS 2017 Narnian tarinat velho ja leijonat - kenraaliharjoitus ke 5.4 klo18-20 - koululais- ja päiväkotinäytös pe 7.4 klo. 10.00 - näytös1 su 9.4 klo. 12.00 - yleisönäytös su 9.4 klo. 15.00 - koululais-

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Aika ja paikka 6. - 7.5.2017 Scandic Kuopio Satamakatu 1, Kuopio Kohderyhmä Jytyn jäsenet Itä-Suomen alueelta OHJELMA Lauantai 6.5. 09.30-10.15 10.15-10.30

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE.

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. HIP TO BE VIP Pori Jazz on tänäkin kesänä must! Tutun tunnelman lisäksi tarjolla on taas uusia elämyksiä ja laadukasta palvelua vaativimpienkin vieraiden

Lisätiedot

Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012

Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012 Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012 tiistai 22.5. 2012 Royal at Crowne Plaza, Helsinki Hospitality Forum 2012 Tule mukaan matkailu-, majoitusja ravintola-alan huippuseminaariin. Hospitality Forumin

Lisätiedot

Turnaustoimistosta joukkueenjohtaja hakee ennen ensimmäistä peliä rannekkeet, ruokaliput, turnauspaidat yms. materiaalin.

Turnaustoimistosta joukkueenjohtaja hakee ennen ensimmäistä peliä rannekkeet, ruokaliput, turnauspaidat yms. materiaalin. Tallink Floorball 2016 INFO 27.-29.5.2016 TÄRKEÄÄ TIETOA TURNAUKSESTA Ottelupaikat: Messukeskus, Eesti Näitused Pirita tee 28, 10127 Tallinna (Eesti näitused). HALLI MES http://www.fair.ee/ Pirita koulu,

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2019 16.4.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Erittäin jännittäväksi muodostuneet

Lisätiedot

Tervetuloa Partneripäiville!

Tervetuloa Partneripäiville! Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Yhteistyössä: Partneripäivät 12.9.2014, ohjelma 10.30 Ilmoittautuminen alkaa Radisson Blu hotelli, Hallituskatu 1, Oulu

Lisätiedot

Kelan rooli maakunta- ja soteuudistuksessa

Kelan rooli maakunta- ja soteuudistuksessa Kelan rooli maakunta- ja soteuudistuksessa Marjukka Turunen ja Maritta Korhonen Kela Kelan rooli maakunta- ja sote-uudistuksessa - lainsäädäntöpohja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

Lisätiedot

Päihdelääketieteen Päivät 2015

Päihdelääketieteen Päivät 2015 Päihdelääketieteen Päivät 2015 Alkoholiongelmasta tuli alkoholin käyttöhäiriö - mikä muuttui? 5.-6.3.2015 Sokos Hotel Presidentti Helsinki Päihdelääketieteen päivät 2015 käsittelee jatkuvasti kehittyvää

Lisätiedot

MAARAKENNUSPAIVA 2014

MAARAKENNUSPAIVA 2014 Infra nousuun MAARAKENNUSPAIVA 2014 Finlandia-talo, Kongressisiipi 18.9. 2014 Kuvat Liikennevirasto MAARAKENNUSPÄIVÄ 18.9. 2014 Syyskuun Maarakennuspäivässä luodaan katsaus liikenteen ja infran tuleviin

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kunnanhallitus 18 26.01.2015 Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kh 18 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104

Lisätiedot

1. päivä 10.9.2014. 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako

1. päivä 10.9.2014. 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako 1. päivä 10.9.2014 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako 9.00 Koulutusohjelman avaus Tavoitteet Osallistujat Johtaja Anu Karvonen Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 9.15 Projektipäällikön

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tieto yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa: Liittokokouskutsu,

Lisätiedot

16.30-17.15 Professori Joseph Buckwalter Advances in Understanding of Post-Traumatic Osteoarthritis - Implications for Treatment of Joint Injuries

16.30-17.15 Professori Joseph Buckwalter Advances in Understanding of Post-Traumatic Osteoarthritis - Implications for Treatment of Joint Injuries Keskiviikko 21.11.2012 9.00-12.00 Messukeskus kokoussali 5 A Yhteiskokous SKY ja SAY 9.00-10.30 Mitä teemme ja minkälaisin tuloksin 10.30-11.00 Tauko 11-00-12.00 -onko laatua ilman rekistereitä 12.00-13.00

Lisätiedot

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT IAME Series Finland Rata Porin FK-rata Osoite Vanha Raumantie 699 28660 Pori, Finland Järjestäjä Radalle Urheiluautoilijat ry Päivämäärä 3.-4.8.2019 GPS-koordinaatit 61.441600, 21.658539

Lisätiedot

HOSPITALITY FORUM. MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015

HOSPITALITY FORUM. MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015 2015 HOSPITALITY FORUM MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015 Hospitality Forumin puheenjohtajana toimii MaRan puheen johtaja, matkailu-

Lisätiedot

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako. 10.00 Luottamuksen rakentaminen rakennushankkeessa

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako. 10.00 Luottamuksen rakentaminen rakennushankkeessa 2. jakso 5 7.10.2010, Sokos Hotel Vantaa, Vantaa PROJEKTIHALLINTA I: 1. jakso 1 2.9.2010 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki 1.9.2010: Projektin kokonaishallinta 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 10.9.2013

KILPAILUKUTSU 10.9.2013 KILPAILUKUTSU 10.9.2013 Tappara ry / Taitoluistelu www.tappara.fi/taitoluistelu Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 11.-13.10.2013,

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden JuhlaSuurkilpailut

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 23.9.2016 Ehdottakaa Vuoden lappilainen opettaja 2016 -diplomin saajaa 30.9. mennessä Lapin aluehallintovirasto ja OAJ:n Lapin alueyhdistys valitsevat jälleen

Lisätiedot

Annika Herttua, Jaana Laitamäki, Anna-Elina Suomela & Roosa Tuomi

Annika Herttua, Jaana Laitamäki, Anna-Elina Suomela & Roosa Tuomi Annika Herttua, Jaana Laitamäki, Anna-Elina Suomela & Roosa Tuomi KANTA PÄÄN KAUTTA! Verkkokurssi Kanta-järjestelmästä ja optometrian rakenteisesta kirjaamisesta Oulun ammattikorkeakoulun optometristiopiskelijoille

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

Finlandia-talo 11.2.2016 m/s Baltic Queen 11.-12.2.2016

Finlandia-talo 11.2.2016 m/s Baltic Queen 11.-12.2.2016 Finlandia-talo 11.2.2016 m/s Baltic Queen 11.-12.2.2016 Tarjoamme sinulle arvokkaimmat kontaktit LOGY Conference on johtava logistiikka- ja hankinta-alan kohtaamispaikka Pohjois-Euroopassa. Kontaktifoorumi

Lisätiedot

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) PE-SU 13.12.-15.12.2013 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun!

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun! Kutsu ViNOn liittokokoukseen 2014 Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun! Esityslista liitteineen, lisätietoa

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi

Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi Työhallinnon keinot palvelutarpeen tunnistamiseen - Oikea aika vai oikea paikka? 1 14.12.2015 /Varsinais-Suomen TE-toimisto/Maaret Mast Työhallinnon keinoista

Lisätiedot

Ohjelmasisältöä messuilla:

Ohjelmasisältöä messuilla: Ohjelmasisältöä messuilla: BBM Business to Business Mediat Oy on ammattiaikakauslehtiin ja messuihin erikoistunut mediatalo. BBM järjestää messuilla maksullisia seminaareja molempina messupäivinä kongressisiiven

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 Maanantai 1.10. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna

Lisätiedot

Apteekkisopimus Päihdelääketieteen torstaikoulutus Maritta Korhonen, Kela Kanta-palvelut

Apteekkisopimus Päihdelääketieteen torstaikoulutus Maritta Korhonen, Kela Kanta-palvelut Apteekkisopimus Päihdelääketieteen torstaikoulutus 4.10.2018 Maritta Korhonen, Kela Kanta-palvelut 1 Kanta-palvelut Kaikille kansalaisille Apteekeille (~810) Julkiselle terveydenhuollolle ( > 1000 palveluyksikköä)

Lisätiedot