Kuva:E.J. Hiipakka Oy, kuvaajat:rodas / Alexandrescu. Puutuotealan kehittämiseksi. Seitsemän. painopistealuetta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuva:E.J. Hiipakka Oy, kuvaajat:rodas / Alexandrescu. Puutuotealan kehittämiseksi. Seitsemän. painopistealuetta"

Transkriptio

1 M Suomen Posti Oyj Puutuoteteollisuuden uutis- ja ammattilehti 12 / Kuva:E.J. Hiipakka Oy, kuvaajat:rodas / Alexandrescu Sivu 4 Puutuotealan kehittämiseksi Puutuotetoimialaryhmä luovutti tämän viikon tiistaina alan kilpailukykyohjelman työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle. Ohjelman Seitsemän luovutti Puuteollisuusyrittäjät ry:n puheenjohtaja Olli Heinonen. painopistealuetta Käsityön suosio kasvaa Euroopan suurin käsi- ja taideteollisuusmessutapahtuma Suomen Kädentaidot 2008 järjestettiin Tampereella marraskuussa. Kolmannettoista Suomen Kädentaidot -messut ja samaan aikaan järjestetyt Kivimessut houkuttelivat Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen peräti messuvierasta. Tapahtuman saavuttama ennätyksellinen kävijämäärä kertoo käsityöalan yhä kasvavasta suosiosta. Kilpailukykyohjelmassa pyritään mahdollisimman konkreettisin toimenpitein parantamaan alan toimintaedellytyksiä ja ohjelma toimeenpanee aiempien ohjelmien toimenpide-ehdotuksia. Seitsemän painopistealuetta Kilpailukykyohjelman painopisteet määriteltiin ideapajoissa, joihin osallistui noin 50 toimialan edustajaa. Ideapajojen perusteella ohjelmassa esitetään seitsemän painopistealuetta, joihin tulee kiinnittää erityistä huomiota alan kehitystyössä. Kansainvälistyminen Yritysten markkinoita pyritään laajennetaan uusille alueille mm. Baltiaan, Kiinaan ja Intiaan. Kehittyvillä markkinoilla puutuotteiden kulutus tulee kasvamaan voimakkaammin kuin perinteisillä alueilla, mutta viennille on useita kynnyksiä. Niitä madalletaan yhteistyössä kotimaisten ja alan eurooppalaisten organisaatioiden kanssa. Huonekalu- ja puusepänalalla konkreettisena hankkeena on alan pk-yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn asiakaslähtöinen kehittäminen. Viennissä pyritään lyhyellä tähtäimellä varsin nopeisiin kauppoihin hyödyntämällä alan oma kontaktit sekä alan sisältä palkattavan projektijohtajan tietämys. Myös suomalaisuuden brändäykseen panostetaan perustamalla internet-portaali, jonka avulla alan eri toimijat ovat löydettävissä. Venäjä Venäjän kasvavien mahdollisuuksien hyödyntämiseksi tarvitaan markkinoiden tuntemisen lisäksi erilaisten määräysten hallitsemista. Erityisesti pienemmät yritykset tarvitsevat paikalliset olosuhteet ja kielen tuntevaa yhteistyökumppania. Tutkimus ja kehitys Ohjelman avulla pyritään helpottamaan yhteisesti toteutettavan tutkimustoiminnan syntyä ja erityisesti pk-yritysten mukaantuloa. Tutkimusta tulee kehittää asiakaslähtöisempään suuntaan sekä tuottaa tuotteiden ja standardisoinnin tukemiseksi taustatietoa. Ympäristöetujen hyödyntäminen Puutuoteteollisuuden vahvuus on sen ympäristöystävällisyys, jota yhteisen viestintäsuunnitelman puitteissa tuodaan esiin kuluttajille ja päättäjille. Puurakentaminen Alan tulee kiireesti kehittää puuhun perustuvat matalaenergiarakentamisen ratkaisut sekä parantaa puutuotteiden soveltuvuutta teolliseen, myös monikerrokselliseen rakentamiseen. Osaaminen ja koulutus Puutuotealan koulutusta on vahvistettava ja alan vetovoimaisuutta on parannettava mm. viestimällä alan tarjoamista työ- ja koulutusmahdollisuuksista. Koulutusta on laajennettava loppukäyttäjien suuntaan ja myös yrittäjäkoulutus sisällytetään alan perusopetukseen. Pienten yritysten markkinaosaaminen Mikroyritysten liiketoimintaosaamista kehittämällä yritysten markkina-aluetta voidaan laajentaa nykyisestä. Kilpailukykyohjelmalla ei ole erityistä budjettia. Osa hankkeista rahoitetaan suoralla yritysrahoituksella ja osaan haetaan hankekohtaista rahoitusta. Maija-Liisa Saksa Venäjä tuhannen taalan paikka Venäjällä on suuri usko suomalaiseen tekemiseen ja laatutasoon. Sen hyödyntäminen olisi nyt tuhannen taalan paikka monelle, korostaa Finndomo Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Peter Nordgren. Puupölyhaitat puutuoteteollisuudessa Sivu 8 Noin työntekijän arvioidaan altistuvan Suomessa puupölylle. Rakennusteollisuudessa on eniten puupölylle altistuvia työntekijöitä, kuten mm. rakennuskirvesmiehet, puusepät sekä parketti- ja kalusteasentajat. Seuraavaksi eniten altistutaan saha-, huonekalu- ja rakennuspuusepänteollisuudessa, kussakin noin työntekijää. Sivu 16 Siirtovoimaa 25 vuotta kilpailukykyä puuteollisuuteen DB-MANAGER OY

2 2 Puu&Tekniikka numero 12/2008 Saksan sahatavaran vienti Vaikeita aikoja tiedossa Belgia Itävalta UK Alankomaat Italia Ranska USA Muut Saksan sahateollisuuden rakenne Tuleva vuosi tulee olemaan vaikea mekaaniselle puutuoteteollisuudelle niin Suomessa kuin Saksassakin, todettiin Suomen Sahateollisuusmiesten marraskuun lopulla pidetyssä vuosikokouksessa. Metsäteollisuus ry:n johtaja Antro Säilä toi esitelmässään esiin seikkoja, joihin sahateollisuus voi vaikuttaa liiketoiminnan kannattavuuden parantamiseksi. Tutkimus on näistä yksi merkittävä pitkän aikavälin panostuskohde. Suomen Puututkimus Oy:tä ollaan perustamassa ja nyt on ensiarvoisen tärkeää sitoutua kannattavan perustan luomiseen pitkäjänteisellä tutkimuksella. Säilä ei luvannut, että Suomen Puututkimus on taikasauva, jolla nykytilanne äkkiä korjaantuu. Pitkäjänteinen työ esim. älykkäiden puurakenteiden kehittämiseksi vie aikaa. Älykkäät puurakenteet voisivat tunnistaa ympäristön tilaa: esim. kuormitusta, kosteutta, lämpötiloja jne. Saksan sahateollisuus ongelmissa Saksan sahateollisuus tulee kokemaan lähikuukausina voimakkaita rakennemuutoksia, ennusti vanhempi konsultti Thorsten Leicht Pöyry Forest Consulting Oy:stä. Maahan on rakennettu runsaasti uusia isoja sahoja ja edelleen on rakenteilla uutta kapasiteettia miljoonia kuutiota. Isoihin investointeihin on saatu runsaasti erilaisia investointitukia ja investoinnit ovat olleet myös poliittisia päätöksiä. Nykyinen tilanne on siten hankala taloudellisesti mutta myös poliittisesti ja vaikeuttaa supistuskohteiden ennakointia. Saksassa ei tänä vuonna ole tullut tuotannonrajoituksia kuin vasta aivan viime aikoina, mutta Leicht ennustaa muutaman lähikuukauden jo tuovan muutoksia ja seuraavan parin vuoden aikana muutokset tulevat hänen mukaansa olemaan suuria. Hän arvioi, että tulossa on tehtaiden sulkemisia ja yritysostoja, jotka kohdistuvat kaikenkokoisiin yrityksiin, ei pelkästään pieniin tai keskisuuriin. Vaikka saksalainen sahateollisuus on Leichtin mukaan maksanut tukista huippuhintoja, vain Suomessa puu on ollut kalliimpaa, on osa sahoista saanut pitkäaikaisilla sopimuksilla edullista raakaainetta. Näihin kilpailua vääristäviin epäkohtiin on Leichtin mukaan tulossa muutos. Miten tässä näin kävi? Harvestia Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kauranen nosti esiin raaka-aineen hintakysymyksen. Sahateollisuus teki alkuvuosituhannella noin 5 prosentin käyttökatetta ja raakaaineen hinta oli 45 euron tietämissä. Kun olen esittänyt metsänhoitoyhdistyksien väelle, että pitkässä juoksussa euroa on sahateollisuudelle kestävä raaka-aineen hinta, ei kukaan ole protestoinut. Antro Säilä Thorsten Leicht Pekka Kauranen Juhani Orpana Monet metsänomistajien edustajat ovat päinvastoin sanoneet, että 55 euroa olisi viime vuonna ollut riittävä hinta tukille. Näin laskien sahateollisuus on ottanut viime ja tänä vuonan 300 miljoonan euron ylimääräisien kustannuksen. Olisiko tilanne voinut mennä toisinkin, kysyi Kauranen. Hän toi esiin, kuinka tukkien hinnat pysyivät pitkään tämän vuoden alkuun pilvissä, vaikka sahatavaran hinta oli jo viime syksynä kääntynyt laskuun. On ostajien ratkaisujen varassa, kuinka reagoidaan eri tilanteissa. Hintataso on pitkälle ostajan käsissä, vakuutti Kauranen kuulijoilleen. Miljoonan kuution vähennys Metsäliiton Puutuoteteollisuudesta Juhani Orpana arvioi, että ensi vuonna kotimaan sahatavaran kulutus tulee laskemaan noin miljoonalla kuutiolla verrattuna viime vuoteen. Kotimaahan jäi viime vuoden reilusta 12 miljoonasta kuutiosta noin viisi miljoonaa. Osa on piensahureiden tuotantoa, osa meni jatkojalosteina vientiin, joten teollisuuteen ja puutavaraliikkeiden kautta kulki noin 4 miljoonaa kuutiota. Tästä rakennuspuutavarakaupan osuus on reilu kaksi miljoonaa. Taloteollisuuden käyttöön meni , hirsitaloteollisuuteen , piharakentamiseen , rakennusosa- ja puusepänteollisuuteen , Osuus kokonaistuotannosta Muut < kuutiota/v kuutiota/v kuutiota/v kuutiota/v > kuutiota/v ja pakkausteollisuuteen kuutiota. Kaikilla osa-alueilla tulee ensi vuoden kulutus olemaan laskussa, viidestä prosentista reiluun kolmannekseen. Synkintä on taloteollisuudessa, hirsiteollisuus on toistaiseksi laskenut vähemmän, mutta mikäli Venäjän vienti vaikeutuu, aiheuttaa se ennakoitua jyrkempää laskua. Eräkoot pienenevät, jalostus lisääntyy Puutavarakaupassa on havaittavissa Orpanan mukaan selkeä suuntaus: toimitettavat eräkoot pienenevät ja jatkojalostus lisääntyy. Rekkakuormallinen tavaraa alkaa olla harvinaisuus, ellei siinä ole erilaisia tuotteita. Tästä tuleekin olemaan vääntöä teollisuuden ja puutavarakaupan välillä, joka haluaa nopeampaa kiertoa, ennakoi Orpana. Selkeä suuntaus on myös havaittavissa jatkojalostuksen lisääntymisessä. Nyt kaksikolmannesta puutavarakaupan tuotteista on raakatavaran osuutta, mutta suhde kääntyy jalostuksen puolelle. Raakatavarana Orpana ennustaa tulevaisuudessa myytävän 3-5 tuotetta, muut ovat lujuuslajiteltuja, mitallistettuja ja määrämittaan katkottuja tai sormijatkettuja tuotteita. Myös paneelien pintakäsittely lisääntyy voimakkaasti. Siellä on myös ongelma, sillä maalattujen tuotteiden osalta puu on menettänyt osuuttaan mdf:lle. Julkisivuverhoustuotteista enää 20 prosenttia menee puuvalmiina, loput ovat pohja- tai valmiiksi maalattuja. Valmiiksi maalattujen osuus on alkanut viedä osuutta pelkältä pohjamaalatulta verhouslaudalta. Maija-Liisa Saksa Kustantaja Puu & Tekniikka Oy Muuttolinnunreitti 23 A Espoo Toimitus Faktapro Oy PL 4, Espoo puh. (09) fax (09) toimitus@puutekniikka.fi Päätoimittaja Kimmo Janas kimmo.janas@puutekniikka.fi puh Toimituspäällikkö Maija-Liisa Saksa maija-liisa@puutekniikka.fi puh Ilmoitusmarkkinointi Sana-Saku Oy Maija-Liisa Saksa Muuttolinnunreitti 23 A Espoo puh. (09) maija-liisa@sana-saku.fi Taitto Adverbi Oy Itäportti 4 B, Espoo puh. (09) jouko.savolainen@adverbi.fi Maksuton! Tilaa veloituksetta! Tilaukset / osoitteenmuutokset / tilausten lopetukset: Pyydämme sinua ystävällisesti tekemään sinulle veloituksettoman lehden tilausta koskevat muutokset sivuillamme ja valitse vasemmalla olevasta valikosta oikea vaihtoehto. Näin tiedot päivittyvät viiveettä ja oikein! Paino Allatum Oy Mikkolantie 24, Pori Ilmoitusten peruuttaminen ja reklamaatiot Ilmoitus on peruttava viikkoa ennen lehden ilmestymistä. Reklamaatiot viikon kuluessa lehden ilmestymisestä kirjallisena. Ilmoitusaineistot Suositeltavin tiedostomuoto on Adobe Acrobatilla tehty painokelpoinen pdf-tiedosto, johon kaikki tarvittavat fontit, kuvat ja grafiikka on sisällytetty. Aineiston värierottelu on tehtävä oikealla ICC-profiililla. Lisätiedot ja aineisto-ohjeet Levikki: Yli kpl, yli 9000 eri toimipaikkaan kattaen koko puutuoteteollisuuden: sahat, talo- ja levyteollisuuden, rakennuspuusepänteollisuuden, kaluste- ja huonekaluteollisuuden ym. pienvalmistajat, oppilaitokset sekä teknisen työn opettajat ym. alasta kiinnostuneet. Muut käytettävät ohjelmat: Freehand, InDesign, Photoshop, Adobe Illustrator. Värit määritellään prosessiväreinä (CMYK). Kuvat ja grafiikka korkearesoluutioisina tiff- tai eps -muodossa. Fontit Adoben PostScript-fontteja. Mikäli käytetään muita kirjasimia, tekstit täytyy vektoroida tai liittää tarvittavat fontit mukaan. Aineiston toimitus: Sähköpostilla: aineistot@puutekniikka.fi CD tai DVD: Puu & Tekniikka -lehti, PL 4, Espoo

3 numero 12/2008 Puu&Tekniikka 3 P ä ä k i r j o i t u s Äl yli päästä perhanaa! Kimmo Janas Päätoimittaja kimmo.janas@puutekniikka.fi Vuosi on ollut monen puualan yrittäjän elämässä varsinaista vuoristorataa, välillä painetaan sorvit punaisena ja seuraavassa hetkessä saattavat isotkin asiakkaat jäädyttää tilauksensa odottamaan parempia aikoja. No miten tästä eteenpäin? Liittyäkö yleiseen lopun aikojen odotteluun vai tehdä jotakin oman tilanteensa parantamiseksi? Ei toki käy kieltäminen, että kansainvälinen laskusuhdanne rantautui tänne Pohjolan perukoillekin alle aikayksikön, mutta toivoa ei kuitenkaan kannata menettää. Turhan herkästi tehdään hätiköityjä johtopäätöksiä pakokauhun tarttuessa yrittäjästä toiseen luvun laman aikana yritykset toimivat huomattavasti rauhallisemmin kuin viime kuukausina. Me suomalaiset olemme kautta aikojen olleet oman tiemme kulkijoita, varsin usein niitä vastarannan kiiskiä, jotka mieluummin uivat vastavirtaan kuin jättäytyvät virran vietäviksi. Nyt olisikin aika kaivaa esille se jokaisen sisällä asuva pieni Sven Dufva ja pistää hanttiin. Hyv on, hän huutaa, niin, kas niin, sa poika urhoinen, äl yli päästä perhanaa, niin, vielä hetkinen! Noin suomalainen taistelee, se vasta soturi. Avuksi, pojat, rientäkää, tuo meidät pelasti. Sven Dufva (suom. Paavo Cajander) Järjen käyttö on toki sallittua, mutta pelolle ei koskaan saa antaa periksi. Mikäli muistamme takavuosien lamaa, sen aikana moni yritys, jonka vetäjillä oli pelisilmää, menestyi. Taantuman aikana onkin tilaisuus trimmata yritystä ja investoida tuotantoteknologiaan, että ollaan iskussa nousukauden taas koittaessa. Lamaantua ei saa! Elinkeinolla, jossa ei investoida, ei ole tulevaisuutta. Kun taloustilanne huononee, aletaan kiinnittää entistä enemmän huomiota tuotteiden laatuun samalla kun käsityön arvostus lisääntyy. Vaikka puualallakin saattaa moni joutua työttömäksi tulevina kuukausina, uskon kuitenkin samaan aikaan syntyvän lukuisia pieniä yhden-kahden hengen yrityksiä. Harvempi ammattilainen haluaa heittää hukkaan vuosien kokemustaan, vaan ottaa sen ratkaisevan askeleen, ja perustaa oman yrityksen. Sateinen joulun alusaika ei suinkaan nosta mielialoja, mutta muistetaan, että eipä aikaakaan, kun keväinen aurinko alkaa taas lämmittää. Samalla, kun me täällä toimituksessa vetäydymme hetkeksi vetämään henkeä, haluamme kiittää kaikki lukijoita ja ilmoittajia kuluneesta vuodesta ja toivottaa oikein rauhaisaa joulua. Toivottavasti teille jokaiselle tarjoutuu mahdollisuus viettää sitä paljon peräänkuulutettua laatuaikaa läheistenne seurassa ja nauttia joulusta.

4 4 Puu&Tekniikka numero 12/ Käsityön suosio kasvaa Euroopan suurin käsi- ja taideteollisuusmessutapahtuma Suomen Kädentaidot 2008 järjestettiin Tampereella marraskuussa. Kolmannettoista Suomen Kädentaidot -messut ja samaan aikaan järjestetyt Kivimessut houkuttelivat Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen peräti messuvierasta. Tapahtuman saavuttama ennätyksellinen kävijämäärä kertoo käsityöalan yhä kasvavasta suosiosta Ulla Huttunen ja Arto Salminen loihtivat Korpiahon vanhalla koululla korkeatasoisia käsitöitä, joissa yhdistyvät puu ja emali. Materiaalit täydentävät kuulemma toisiaan kuin aviopari itsekin. 2. Matti Iso-Pärnä on kehittänyt varsin tyylikkään haarukkasarjan vaikkapa illanistujaisten napostelun tueksi. 3. Jo vuosia taiteen parissa työskennellyt iittalalainen Ossi Toivainen on sorvannut viitisenkymmentä suunnittelemaansa vatia. Käytettyjä puulajeja ovat tammi, visakoivu, saarni, koivu, johanneksen leipäpuu ja pähkinäpuu. 4. Pauliina Rundgren HandiCraftsin tarjottimia löytyy koivu- ja pähkinäviiluisena. Muotoviilupuriste - tekniikka takaa kevyen, ohuen mutta vahvan rakenteen. Erikoisuutena tarjottimissa ovat käsinemaloidut koristeosat. 5. Wood Jewelin kauniit puukorut ovat Kauko Raatiniemen suunnittelemia Plektran osastolla oli mahdollisuus tutustua polttokynätyöskentelyyn. 7. Marita ja Matti Kettulan pyörittämän Puuketun toiminta-ajatus on lapsen viihtyminen ja itsensä kehittäminen leikkiessään. 8. Lappajärveläisen Esa Viinamäen Wiinapuu on erikoistunut lähinnä tervalepästä valmistettuihin sisustustuotteisiin. Pintakäsittelynä tuotteissa pellavaöljy ja öljyvaha. Tyypillinen asiakas on Esan kertoman mukaan keski-ikäinen nainen. 9. Ikaalisten Käsi- ja Taideteollisuusoppilaitoksessa voi opiskella mm. puuveneenrakennusta. 10. Koskenkorvalla toimiva Waneeri- Werstas Wimmi pyrkii tuotteistamaan pohjalaista kulttuuria. Sinnu Virtalaakso on keskittynyt vanerituotteiden valmistukseen, kun taas aviomies Hannu hoitaa sorvaamisen. 11. Suomen Puunsorvaajien järjestämän sorvausesinekilpailun tulokset olivat messuyleisön nähtävillä. Käsin tehdyt kotimaiset tuotteet, käsityöharrastus ja alan taitajien osaaminen kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän. Tampereelle tullaan ympäri Suomen ostamaan upeita tuotteita itselle ja lahjaksi, ihastelemaan käsityöammattilaisten taitoja ja sekä nauttimaan monipuolisesta oheisohjelmasta. Suomen Kädentaidot -messut tarjoavat kävijöille myös paljon ideoita, ja etenkin erilaisia materiaaleja oman käsityöharrastuksen toteuttamiseen hankitaan täältä paljon. On hienoa, että tästä tapahtumasta on muodostunut vuoden suosituin kohtauspaikka alan ammattilaisille, harrastajille ja kädentaidoista kiinnostuneelle suurelle yleisölle, iloitsee projektipäällikkö Mervi Oksanen Tampereen Messut Oy:stä. Tampereen yliopiston CIRCMItutkimusyksikön messuilla toteuttaman kävijätutkimuksen mukaan 98 prosenttia messuvieraista koki tapahtuman vastanneen odotuksia. Tutkimus kertoi myös, että yli 50 % kävijöistä tuli messuille Pirkanmaan ulkopuolelta. Tampereella 12. Orivesiläinen taidekäsityöyrittäjä, huonekalupuuseppä Arto Halmetoja on siirtymässä enenevässä määrin omien design-tuotteiden valmistukseen. Hyvä esimerkki on muotoilultaan moderni Kaari-paistolasta. Unikkoöljyllä käsiteltäviä lastoja valmistuu koivusta, saarnista, vaahterasta, pihlajasta ja tammesta. järjestetty tapahtumakokonaisuus oli nyt suurempi kuin koskaan aikaisemmin. A- ja C-halleissa pidetyillä Suomen Kädentaidot -messuilla oli mukana 577 näytteilleasettajaa. Suomen Kädentaidot -messut järjestää Tampereen Messut Oy yhteistyössä Pirkanmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen sekä muiden alan järjestöjen kanssa. Seuraavan kerran Suomen Kädentaidot -messut ja Kivimessut järjestetään marraskuuta 2009 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Messuilla palkittiin useita käsityöosaajia Suomen Kädentaidot Uutuustuote kilpailun voittajatuotteeksi valittiin Soijakynttilä, jonka on valmistanut multialainen Reeta Kunelius Kynttiläpaja Kalevantulesta. Fredrika Wetterhoff -säätiön järjestämän Langoilla leikiten -ideakilpailun voitti hämeenlinnalainen Sisko Sälpäkivi. Suomen 4H-liiton ja Novitan järjestämän valtakunnallisen Handslapaskilpailun voitti 7 12-vuotiaiden sarjassa Jenna Kilpinen Putkijärveltä ja vuotiaiden sarjassa Pauliina Pessi Sahalahdelta. Pirkanmaan Kotityö Oy:n, Ihanalehden ja Tampereen Messut Oy:n järjestämän Loistava paperi -kilpailun kärkisijan jakoivat Niina Liedes Kannuksesta ja Laura Klemettilä Kankaanpäästä. Valtakunnallisen Sorvausesinekilpailun voitti käyttöesineiden sarjassa Aulis Haikonen Köyliöstä ja taide-esineiden sarjassa helsinkiläinen Arto Sillanpää. Useiden kilpailujen parhaimmisto oli esillä Suomen Kädentaidot -messuilla. Tulevaisuus askarruttaa Messuilla oli ilahduttavan paljon myös puutyöntaitajia esittelemässä kättensä töitä. Messuvieraan käytävillä poukkoilua lisäsi se, että näytteilleasettajia ei oltu lajiteltu mitenkään raaka-aineen mukaan, vaan sulassa sovussa olivat pitsinnyplääjät, villamyssyjen virkkaajat kuin puunsorvaajatkin. Messujärjestäjät puolustelivat tilannetta näytteilleasettajien toiveella... Puu on materiaalina kokemassa selvästi jonkin asteista renessanssia, ihmiset ovat alkaneet jälleen arvostaa aitoja materiaaleja. Puuntaitajien keskuudessa ollaan koettu jo alkavan taantuman vaikutus varsin konkreettisesti. Varsinkin liikelahjoissa yritysten tilaukset ovat joko pienentyneet tai ne on laitettu kokonaan jäihin. Toisaalta moni pienempi valmistaja valitteli kapasiteettiongelmiaan vastata suurten asiakkaiden isoihin tilauksiin, jotka usein vielä keskittyvät esimerkiksi jouluaikaan. Kimmo Janas

5 numero 12/2008 Puu&Tekniikka 5 Kolme kovaa syytä Miksi Puu&Tekniikkaan sijoitettu mainoseuro on oikeassa paikassa? 1 Puu&Tekniikassa mainostaminen tuo tulosta! 59 % on hankkinut lisätietoja Puu&Tekniikan ilmoituksen perusteella * 25 % on tehnyt hankintoja Puu&Tekniikan ilmoituksen perusteella* 2 Puu&Tekniikalla tavoitat alan päättäjät 78 % osallistuu päätöksentekoon, lisäksi 9 % valmistelee päätöksiä* yli kappaleen levikki kattaa koko puutuoteteollisuuden 3 Puu&Tekniikkaa luetaan perusteellisesti 85 % käyttää yli 15 minuuttia Puu&Tekniikan lukemiseen* * Lukijatutkimus lokakuu 2008, tekijä Focus Master Oy. Tutkimusraportti on luettavissa Varaa ensi vuoden mainospakettisi hyvissä ajoin, parhaat paikat ovat jo menossa! Ilmoitushinnat ovat sivuillamme: Ensi vuonna Puu&Tekniikassa myös Markkinatori Edulliset rivi-ilmoitukset netin kautta suoraan. Lisätietoja jälkeen Nro Aineistot Ilmestyy Teema + jakelu Kaluste- ja huonekaluteollisuus, erikoisjakelu arkkitehdeille ja sisustussuunnittelijoille Rakennuspuutuote- ja taloteollisuus, erikoisjakelu arkkitehdeille ja rakennusalalle, jaossa Raksassa ( ) Lahdessa Puutavaran kuivaus, sahateollisuus, puualan koulutus Pintakäsittely, puulevymateriaalit Puuntyöstökoneet, heloitus, jaossa Interzumissa ( ) Kölnissä ja Lignassa ( ) Hannoverissa Suunnitteluohjelmistot ja tuotannonohjaus, materiaalinkäsittely Sahateollisuus, bioenergia, jaossa Jyväskylän Puu ja Bioenergiamessuilla ( ) Kaluste- ja huonekaluteollisuus, suunnittelu, erikoisjakelu arkkitehdeille ja sisustussuunnittelijoille, jaossa Habitaressa ( ) Helsingissä Robotiikka ja automatisointi puutuoteteollisuudessa. Vuoden 2009 ilmestymisaikataulu Teollinen muotoilu ja uudet materiaalit puutuoteteollisuudessa, jaossa Olo.Muoto -messuilla ( ) Lahdessa Puusta rakentaminen, erikoisjakelu arkkitehdeille ja rakennusalalle Sahateollisuus, materiaalinkäsittely, työturvallisuus. Soita Maija-Liisa Saksa, , maija-liisa@puutekniikka.fi Vedä myyntisi nousuun!

6 6 Puu&Tekniikka numero 12/2008 Puutalojen kysyntä Venäjällä kasvaa Venäläinen ostaa tuntemaltaan henkilöltä, ei yritykseltä. Tämä tosiasia asettaa Venäjän markkinoille pyrkivälle yritykselle oman lisähaasteen. Puutuoteteollisuudelle mahdollisuus Venäjä on taloudellisen kasvunsa myötä kohonnut erittäin mielenkiintoiseksi markkina-alueeksi. Arvioiden mukaan suorien ulkomaisten sijoitusten arvo Venäjälle ilman rahoitussektorin sijoituksia nousi viime vuonna yli 35 miljardin euron. Kasvua edelliseen vuoteen on lähes puolet. Väestön vaurastumisen myötä kiinteistöalasta on muodostunut yksi tuottavimpia investointikohteita. Finanssikriisi on vaikeuttanut tilannetta myös Venäjällä ja rakentamisen voimakas kasvu on hiipunut. Työmaita on keskeytetty ja puolivalmiita asuntoja on tyhjillään. IMF ennustaa, että Venäjän talouskasvu painuu ensi vuonna 3,5 prosenttiin, jos öljyn maailmanmarkkinahinta on 68 dollaria tynnyriltä. Marraskuun lopulla hinta oli lähes 50 euroa tynnyriltä Pitkällä aikavälillä Venäjä on kuitenkin mielenkiintoinen alue ja koska Venäjä on raaka-aineiden tuottajamaa, menee taantuma siellä todennäköisesti nopeammin ohi kuin muissa maissa, arvioi Jorma von Herzen marraskuussa Kajaanissa pidetyssä TEMin toimialaraportin julkistustilaisuudessa. Raportin liitteenä julkaistiin selvitys Venäjän puutalo- ja puutuotemarkkinoista. Voimakasta kasvua Venäjällä ollaan valmiita sijoittamaan asumiseen ja kalustamiseen myös siksi, että se katsotaan tehokkaaksi säästämistavaksi. Venäjällä on noin taloutta, joiden omaisuuden arvo on yli euroa ja suurissa kaupungeissa ja kehittyvissä keskuksissa vaurastuminen on ollut voimakasta. Venäjän tilastojen mukaan talomarkkinat ovat olleet vahvassa kasvussa. Viime vuonna toteutettiin noin asuntoa, joiden kokonaispinta-ala oli runsas 25 milj. kerrosneliötä. Omakotitalojen osuus oli runsas kolmannes eli 8 9 milj. kerrosneliötä. Talomarkkinat Venäläinen puutuoteteollisuus koostuu pienistä ja usein vanhalla konekannalla toimivista paikallisista yrityksistä. Näiden laatutaso vaihtelee. Tästä syystä varsinkin ulkomaalaiset rakennusalan yritykset pyrkivät rakentamaan toimivat tuontikanavat tuotantokatkosten välttämiseksi. Erityisesti puolivalmiit tai valmiit elementtirakenteet ovat kysyttyjä, mutta niiden saatavuus joudutaan turvaamaan tuonnilla. Venäjälläkin alkaa olla puute ammattitaitoisesta työvoimasta ja rakentamisessa kysyntä ohjautuu entistä enemmän elementteihin. Suomalaisilla puutuotealan yrityksillä onkin mahdollisuuksia kasvattaa toimintaa Venäjällä joko viennin avulla tai myös perustamalla oma tuotantolaitos maahan. mls- Venäjän metsäteollisuuden kehitysstrategia 2020 Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön varaministeri Andrei Dementjev on esitellyt Venäjän metsäteollisuuden kehitysstrategian vuoteen Metsäteollisuuden asema Venäjän taloudessa on metsävaroihin nähden pieni. Metsäteollisuustuotteiden osuus maan bruttokansantuotteesta oli vuonna ,3 %, teollisuustuotteiden viennistä 4,7 % ja viennin valuuttatuloista 3,2 %. Venäjän osuus metsäalan tuotteiden maailmankaupasta oli 2,9 %. Metsäteollisuus työllistää 3,2 % kaikista teollisuuden parissa toimivista. Viime vuosina metsäteollisuuden päätuotteiden tuotantomäärät ovat kasvaneet, jatkojalostettujen tuotteiden 5 7 % vuodessa. Mm. sahatavaran, vanerin, lastulevyjen ja puukuitulevyjen tuotanto on kasvanut. Paperin ja kartongin tuotanto, mm. kiiltopaperin ja -kartongin tuotanto paino- ja elintarviketeollisuuden tarpeisiin, sekä hygieniapapereiden ja -tuotteiden tuotanto kuitenkaan ei ole käytännössä kasvanut. Strategiaa valmisteltaessa on käsitelty kahta kehitysvaihtoehtoa: hidas kehitys ja innovatiivinen kehitys. Hidas kehitys Tässä vaihtoehdossa metsäsektorin nykyiset kehitystendenssit pidetään ennallaan. Uusia hankkeita toteutetaan pääasiassa saha- ja puunjalostus- sekä levynvalmistusteollisuudessa. Sellu- ja paperialaa kehitetään teollisuutta nykyaikaistamalla, uusimalla koneita ja perustamalla uutta tuotantoa jo toimiviin yrityksiin. Toisin sanoen maailmanmarkkinoille toimitetaan edelleen raaka-aineita ja maan riippuvuus puu- ja paperituotteiden maahantuonnista voimistuu Innovatiivinen kehitys Tämän vaihtoehdon avulla luodaan aivan uusien puuja paperituotteiden tuotantokapasiteettia, jotta kotimaanmarkkinoilla riittäisi kotimaisia tuotteita ja ulkomaanmarkkinoilla maan asemaa saataisiin parannettua. Metsäsektorin kehittämisen kannalta ensisijaisena pidettävän innovatiivisen skenaarion pohjalta on määritelty Venäjän metsäsektorin tärkeimmät kehittämistavoitteet. Niiden mukaan pyritään kotimainen kysyntä tyydyttämään omilla korkealaatuisilla ja kilpailukykyisillä puuja paperituotteilla ja samalla vähennetään tuontia. Metsäsektorin edistäminen vaikuttaa myös sosiaalis-taloudelliseen kehittymiseen maan eri osissa. Kehityksen jarruna on puun jalostuskapasiteetin puute kuten myös alhainen innovaatioaktiivisuus ja halukkuus. Myös alhainen tuottavuus on ongelma ja sen syynä on puolestaan vanhentuneet työmenetelmät ja konekanta ja käsityön suuri osuus. Tavoitteena on lisätä paperin- ja kartongin tuotantoa 8,4 milj. tonnia, puumassojen 10,7 milj. tonnia ja puulevyjen tuotantoa 6,4 milj. kuutiometriä. Isoja investointeja suunnitellaan Kehitysstrategian mukaan metsäteollisuuteen investoidaan vuosina yhteensä n. 63 miljardia euroa, joista sijoittajien varoin 70 %, investointi- ja kehityspankin varoin 13 %, subjektien ja kuntayhtymien varoin 17 %. Venäjän federaation subjektit ovat ilmoittaneet ja työstäneet yli 200 mekaanisen ja kemiallisen puunjalostuksen hanketta. Ministeriön käsiteltäväksi on esitetty 46 hanketta, joista 28 on hyväksytty ensisijaisiksi. Muiden hankkeiden käsittely, viimeistely ja sopiminen on vielä kesken. Jo hyväksytyt puunjalostushankkeet kattavat 29 milj. kuutiota jalostettua raakapuuta, uutta työpaikkaa ja n. 5 miljardin euron investoinnit. Strategian kattavina vuosina puu- ja paperituotteiden tuotantomäärien ja työn tuottavuuden odotetaan lähes viisinkertaistuvan ja verotulojen lähes kuusinkertaistuvan. (Lähde: Idän metsätieto) Löysimme hakemamme yhteistyö - kumppanin ilmoittamalla Puu&Tekniikassa! Toimitusjohtaja Jarmo Ryynänen Novanta Product Oy Myynti nousuun!

7 numero 12/2008 Puu&Tekniikka 7 kasvoivat viime vuonna 30 prosenttia. Tällä hetkellä 75 prosenttia omakotitaloista rakennetaan Keski-Venäjällä, Volgan alueella ja Etelä-Venäjällä. Puisten kerrostalojen rakentamisen estää maan tiukka lainsäädäntö. Hirsitalot suosittuja Puisten pientalojen markkinat ovat kasvaneet kominkertaisiksi viimeisen viiden vuoden kuluessa ja on esitetty arvioita, että vuonna 2010 puutaloja rakennettaisiin 10 milj. kerrosneliötä. Puutalojen suosio kasvaa, sillä ne mielletään nykyisin terveellisiksi, ympäristöystävällisiksi sekä muita rakennusmuotoja edullisemmaksi. Myös pääministeri Putin on ottanut presidenttikaudellaan voimakkaasti kantaa puisten pientalojen rakentamisen puolesta. Venäjällä on runsaasti omaa tuotantoa ja tarjolla on massiivipuisia sekä erityyppisiä puurunkoisia paikalla rakennettavia tai elementtitaloja. Massiivipuutalot ovat tällä hetkellä enemmistönä, mutta hintakehityksen seurauksena arvioidaan puurunkotalojen osuuden nousevan tasoihin. Pientalokyliä Pietarin ja Moskovan lähistölle on suunnitteilla tuhansien pientalojen alueita. Venäjän markkinoilla toimii lähes pari sataa yritystä, jotka rakentavat ja myyvät omakotitalokyliä. Ensin alue on ostettu, kaavoitettu, rakennettu infrastruktuuri jne., joten projekti on pitkä ja monivaiheinen. Venäjän tonttipolitiikka on rakentamisen pullonkaula. Aiemmin pientaloalueet rakennettiin lähes pelkästään kivestä. Nyt puutalojen markkinaosuus on kasvamassa kolmasosaan, erityisesti liimapuu ja höylähirsi ovat suosittuja. Kehitystrendeinä on ollut havaittavissa, että venäläisten talovalmistajien osuus on kasvanut nopeasti edullisen hinnan ja parantuneen laatutason ansiosta. Aiemmin rakennettiin rikkaille valtavia linnoja, nyt on havaittavissa neliön omakotitalojen voimakas kysynnän kasvu. Vierasmaalainen suunnittelu ja ulkoasu eivät puhuttele venäläistä kuluttajaa. Mallien sopeuttaminen sikäläiseen maksuun on välttämätöntä, todetaan raportissa. Suomalaisille yrityksille kymmenien tai jopa satojen talojen toimittaminen muodostaa taloudellisen riskin, jonka jakaminen voi tulla hankalaksi pk-yrityksille. Yhteistyöverkosto tarvitaan Venäjällä omakotitalorakentajat tarjoavat ostajalle varsin laajasti erityyppisiä taloja ja kytkevät mukaan mahdollisimman paljon prosessiin liittyviä tuotteita ja palveluja. Tähän tarvitaan verkottunut yritysryhmä, jonka avulla kokonaisuus pystytään toimittamaan mahdollisimman pitkälle avaimet käteen periaatteella. Tähän on totuttu ja tätä edellytetään myös talojen maahantuojilta ja tämä on erityinen haaste suomalaisille viejille kuten myös paikallaolon tarve. Toimitusvarmuus arvossa Venäläinen ostaja haluaa saada sitä mitä on tilannut silloin kun se on luvattu. Laatu ja Asuntorakentamisen kehitys eräillä alueilla Venäjän kehittyvät aluekeskukset toimitusvarmuus ja sopimuksessa pysyminen ovat tärkeitä ja niistä ollaan myös valmiita maksamaan tehdystä työstä. Myös huoltovapautta arvostetaan ja tällöin on tärkeää tarjota apua huollon toimimiseksi. Ostaja haluaa puumerkkinsä Kenties neuvostoajan vastapainoksi ostajalle on varattava mahdollisuus omaan, yksilölliseen taloon. Ostaja ha- luaa keskustelupartnerin tuotevalikoiman valinnan osalta. Prosessi voi viedä aikaa, mutta johtaa yleensä tulokseen. On tärkeää jättää mahdollisuus itse valita viimeistelyym. materiaaleja sekä myös mahdollisuus viimeistelyyn. Toisaalta tärkeää on myös se, että asiakkaalla on mahdollisuus tilata kaikki palvelut piharakentamista myöten samasta paikasta. Maija-Liisa Saksa Venäjällä neljännes maailman metsävaroista Venäjän metsävarat ovat arvolta noin 82 miljardia kuutiota. Siperia on tärkein alue 42 prosentin osuudellaan, arvioidaan Finpron raportissa. Ongelmana Siperiassa on, että nykyisin hyödynnettävissä olevien metsävarojen arvokkain osa on suurelta osin käytetty ja hakatut metsät ovat laiminlyöntien vuoksi muuttuneet vajaatuottoisiksi lehtipuumetsiksi. Venäjän vuotuiseksi kasvuksi on arvioitu 750 miljoonaa kuutiota kun Suomen metsien kasvu on 100 miljoonaa kuutiota vuodessa. Puun saaminen markkinoille on yksi Venäjän merkittävistä haasteita. Venäläisten arvioiden mukaan tarvitaan kilometriä uusia teitä, jotta metsien hyödyntäminen pystytään nostamaan nykyisestä vajaasta 200 miljoonasta kuutiosta. Ensi vuonna on- Suuria rakennuskohteita Venäjälle Finnprolla on meneillään kaksi merkittävää projektia Venäjällä, jossa puutalo- ja puutuoteviennillä on hyvä mahdollisuudet päästä mukaan. Finnpro avaa vientikeskuksen Muurmanskiin ensi helmikuussa. Barentsinmeren kaasuesiintymät houkuttelevat alueelle suuria kin maassa alkamassa tienrakennusohjelma. Vuonna 2009 Venäjän metsätalousvirasto suunnittelee myöntävänsä metsäteiden perustamiseen noin 72 miljoonaa euroa. Myös Kaukoidässä metsillä on merkittävä rooli. Merkittävimpiä asiakkaita Kaukoidän metsäyhtiöille ovat japanilaiset, eteläkorealaiset, kanadalaiset, mutta viime vuonna erityisesti kiinalaiset yhtiöt. Noin kolmasosa raakapuusta on markkinoitu ulkomaille. Venäjän oma metsäteollisuus on edelleen kehittymätöntä ja jalostusaste on matala. Luoteis-Venäjällä on kolmannes Venäjän puunhakkuu- ja puunjalostuslaitoksista ja puolet suurista sellu- ja paperitehtaista. Toissa vuonna Venäjällä tuotettiin noin 22 miljoonaa kuutiota sahatavaraa, josta noin 14 miljoonaa kuutiota meni vientiin. mls- investointeja, jotka kohdistuvat kaasutuotannon lisäksi kuljetusinfran rakentamiseen sekä asuin- että teollisuuskiinteistöihin. Selvittelytyön alla on Sotzin 2014 olympiakylän rakentaminen, jossa talvirakentamisella on suuri kysyntä ja puu tulee olemaan päämateriaali. mls- Sahatavaran tuotanto Venäjällä Vanerin tuotanto Venäjällä Investointeja Krasnojarskissa Krasnojarskin aluepiirin hakkuusuunnite oli viime vuonna 66 milj. m³, josta hakattiin vain 10 miljoonaa. Alue sijaitsee Novosibirskin ja Baikal-järven puolivälissä. Metsäalan toiminta Krasnojarskissa on vientivoittoista, ja huomattava osa puusta viedään vain vähän jalostettuna. Metsäsektorin kolme perusongelmaa ovat metsäteiden vähyys, metsätalouden suunnittelu, jota ilman metsäpalstojen asettaminen huutokauppaan on mahdotonta, sekä suurten jalostuslaitosten puuttuminen alueelta. Nyt toimivia puunjalostuslaitoksia on noin sata, joista alle 10 prosenttia on kohtalaisen suuria nykyaikaisin menetelmin toimivia yksiköitä. Yhteensä laitokset jalostavat noin puolet alueelta korjatusta 10,2 miljoonasta puukuutiometristä. Puunjalostuslaitosten rakentamisinvestointeihin käytetään noin 3,4 miljardia euroa. Nyt on rakenteilla kaikkiaan 4 suurta laitosta: Jenisein piirissä toimivaa laitosta Sibles modernisoidaan 15 miljoonalla eurolla. Sosnovoborskin kaupungissa rakennetaan vaneritehdasta. Investoinnin arvo on 110 miljoonaa euroa. Lesosibirskissä on rakenteilla sellutehdas, jonka investoinnin suuruus on 0,9 miljardia euroa ja tuotantomääräksi on ilmoitettu tonnia sellua vuodessa. Kaikista kallein hanke on Bogutshanin puujalostuslaitoksen rakentaminen. Investoinnin suuruus on 2,1 miljardia euroa. Tehtaan tavoitteena on tuottaa tonnia sellua, tonnia voimapaperia sekä tonnia sahatavaraa. Lisäksi Venäjän teollisuusja kauppaministeriö on hyväksynyt hankkeen, jonka myötä Minusinskiin nousee puurakennuselementtitehdas. Tämän hankkeen arvo on 217 miljoonaa euroa. (Lähde: Idän metsätieto) EVA Raportti: Venäläinen kapitalismi ja Suomi Elinkeinoelämän Valtuuskunta (EVA) on julkaissut ekonomisti Simon- Erik Olluksen kirjoittaman raportin, jossa todetaan, että Suomi on Venäjästä riippuvaisin EU-maa. On hyvin todennäköistä, että muutamassa vuodessa Suomessa on entistä enemmän yrityksiä, joilla on suurempi lii- Raportti on ladattavissa EVA sivuilta. Konsulttiapua Venäjän projekteihin Suomalaiset Venäjän markkinoista kiinnostuneet rakennusalan yritykset voivat hyödyntää ensi vuonna Tekesin palkkaaman konsultin apua. Konsultointi on tarkoitettu esim. ryhmälle, jonka veturina on pientalotuottaja ja mukana on muita pienyrityksiä, esim. rakennusosavalmistajia, kevaihto ja henkilöstö Venäjällä kuin Suomessa. Sen sijaan venäläisten yritysten investoinnit Suomeen ovat hyvin pieniä. EVA Raportti osoittaa, että hyötyäkseen Venäjän markkinoiden kasvusta suomalaisten yritysten pitää osata toimia venäläisessä kapitalismissa ja hallita siihen liittyvät riskit. kunnallistekniikan tekijöitä ym. Konsultti verkottuu Tekesin kanssa yhteistyössä Pietarin alueelle ja kyse on etabloitumisesta, jolloin tulevissa projekteissa pyritään käyttämään myös paikallisia resursseja. Tekes kutsuu mukaan puualan yrityksiä, yhteyttä voi ottaa Ilkka Jussilaan.

8 8 Puu&Tekniikka numero 12/2008 Venäjä tuhannen taalan paikka Venäjällä on suuri usko suomalaiseen tekemiseen ja laatutasoon. Sen hyödyntäminen olisi nyt tuhannen taalan paikka monelle, korostaa Finndomo Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Peter Nordgren. Kymlenon asuntomessualueen pääkatu Pietarissa järjestettiin syksyllä suomalaisten talovalmistajien ja rakentajien Kymleno asuntomessut. Mukana olivat mm. YIT, Finndomo, Honkarakenne ja Vehasen Saha. Suomalaiseen rakentamiseen kävi tutustumassa vajaa henkilöä, pääosin kuluttajia, mutta myös alan ammattilaisia. Määrä oli odotettua pienempi, mutta näytteilleasettajien kannalta tärkeintä oli kävijöiden laatu. Yhteistyöllä sujuu Kymlenon messu oli mielenkiintoinen harjoittelu, jos- Peter Nordgren peräänkuuluttaa toimivia yhteistyöverkostoja Venäjän vientiprojekteihin. sa haettiin yhteistyötä eri valmistajien kanssa. Mahdollisuudet Venäjällä ovat huimat kaikille, mutta koordinointityö on vielä jossain määrin puutteellista. Suomalaisen yhtiöjohdon ja venäläisen paikallisjohdon välillä saman tahtotilan löytyminen voi olla vielä vaikeaa. Pelkkä myyjäostaja suhde ei riitä, sillä alkuvaiheesta alkaen avoimella yhteistyöllä saadaan paljon enemmän aikaan., korosta Peter Nordgren. Tutustu markkinoihin Kun yrityksessä mietitään Venäjän markkinoille menemistä, on ensimmäinen vaihe tutustua markkinoihin kunnolla. Finndomossa tehtiin mittavia tutkimuksia jo pari vuotta sitten, jotta yritykseen kertyisi ymmärrystä sikäläisistä markkinoista sekä teoriassa että käytännössä. Näin pystytään kohdistamaan oma tarjonta oikeaan kohteeseen. Aidosti markkinoille Jos aikoo mennä aidosti Venäjän markkinoille, on turha kuvitella, että se hoituu omasta konttorista Suomessa. Tuotteita pitää olla saatavilla Venäjällä ja hyviä ammattilaisia tarvitaan paikallisesti. Siitä oppiminen pikkuhiljaa alkaa, sillä on paljon asioita, jotka selviävät vasta käytännön tekemisen myötä. Esimerkiksi lupa-asiat byrokratioineen ovat hyvin haasteellisia, muistuttaa Nordgren. Valttikortti Finndomollekin sopisi yhteistyö, jolla koko sisustussuunnittelu tekijöineen saataisiin kytkettyä palvelupakettiin. Venäjällä asiakas päättää usein itse sisustuksista, mutta kokonaispaketin tarjoaminen siinäkin olisi todellinen valttikortti. Erilaisista seminaareista ja tahtotilasta huolimatta käytännön verkottuminen eri alan toimijoiden kesken on vielä heikkoa. Meilläkin on asiakkaita, jotka haluavat käyttää suomalaisia materiaaleja alusta loppuun. Helpottaisi kovin, jos ei tarvitsisi lähteä keltaisilta sivuilta etsimään, naurahtaa Nordgren. Hän muistuttaa kuitenkin, että kaikilla toimijoilla pitää olla vahva Venäjän strategia ja tahtotila toimia siellä aidosti, vapaamatkustajana ei yhteistyö onnistu. Maija-Liisa Saksa Finndomo toimittaa 62 taloa Venäjälle Finndomon ensimmäiset toimitukset 62 talon talopaketeista Pietarin alueelle lähtevät tämän kuun lopussa. Kyseessä on aluerakennuskohde, jossa venäläinen tilaaja on rakentanut infran sekä perustukset. Paikallinen yritys pystyttää talot, projektin johto on Finndomolta. Myynti- ja markkinointijohtaja Nordgren kertoo, että kauppa syntyi nopeasti: neuvottelut alkoivat ennen kesälomia, syyskuussa tehtiin sopimus ja toimitukset jatkuvat yli ensi vuoden puolivälin. Ostajalla oli alue valmiina ja hän oli tutustunut sekä paikallisiin että ulkomaiseen tarjontaan ja meille lankesi kunnia toimittaa talot. Ne ovat kaikki meidän perusmallistostamme, erityistä sopeutusta Venäjän markkinoille niihin ei ole tehty. Kaupan arvo on noin kaksi miljoonaa euroa. Pohjoismaiden suurin Finndomo konserni on pohjoismaiden suurin talotehdas, jolla on Suomessa kolme ja Ruotsissa neljä talotehdasta. Lisäksi on ikkuna- ja saunatehdas. Liikevaihto on noin 200 miljoonaa, työntekijöitä noin Markkina-alueena on Itämeren alue. Venäjälle on toimitettu taloja jo usean vuoden ajan. aktiivisesti yritys on ollut siellä viime vuoden lopusta alkaen. Tänä vuonna Venäjälle on myyty noin 100 taloa. Odotukset myynnin kasvusta ovat suuret. Venäjällä Finndomolla on kaksi liiketoimintaaluetta: kuluttajakauppa, joka toimii sekä paikallisten K-Rautojen että itsenäisten talomyyjien kautta. Aluerakentaminen puolestaan on paikallisten yritysten kanssa tapahtuvaa kauppaa, jonka Finndomo hoitaa itse. Myynti- ja markkinointijohtaja Nordgrenin mukaan molemmat ovat lähteneet tasaisesti liikkeelle. Aluerakentamisen haasteena on sen vaatima aika voi viedä vuosiakin, ennen kuin päästään suunnittelusta toteutukseen. Sen rinnalla kuluttajakauppa pitää liiketoimintaa yllä. Lyhyesti Puusepänteollisuus Metsäteollisuuden yhdistysjäseneksi Puusepänteollisuus ry on liittynyt jäseneksi Metsäteollisuus ry:een. Puusepänteollisuus ry edustaa merkittävää osaa Suomen huonekaluteollisuudesta sekä keittiö- ja tilauskalusteiden valmistajista sekä ikkuna- ja oviteollisuudesta. Liiton jäsenenä on 64 yritystä, joiden palveluksessa on yhteensä noin 6600 henkilöä. Metsäteollisuus ry on Suomessa metsäteollisuutta harjoittavien yritysten edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on vahvistaa alan kilpailukykyä, kannattavuutta ja toimintaedellytyksiä. Metsäteollisuus ry:n jäseniä ovat massan, paperin ja kartongin valmistajat. Puutuoteteollisuuden yrityksistä jäsenenä on pääosa saha- ja levyteollisuuden yrityksistä sekä puun jatkojalostajia ja vuoden 2009 alusta myös puusepänteollisuus. Mainoksemme Puu & Tekniikassa on tavoittanut kohderyhmämme hyvin! Myyntipäällikkö Markku Otronen Pinteco Oy Myynti nousuun!

9 numero 12/2008 Puu&Tekniikka 9 Puu&Tekniikka 9 Kymleno poiki kontakteja Teeri-Kolmio toimitti Kymlenon asuntomessuille Pietariin rakennuselementtejä YIT Lentkin rakentamiin taloihin. Toimitusjohtaja Pauli Parviainen Teeri-Kolmiosta kertoo heidän yrityksensä osalta projektin olleen helppo. Meillä oli tuttu yhteistyökumppani, sillä YIT on Suomessa suurin asiakkaamme, joten sinällään varsinainen kaupanteko ei poikennut kotimaan kaupasta. Toimitimme normaaleja puuelementtejämme: ulkoseiniä, välipohjia, parveketasoja ym. Uutta ja opeteltavaa tuli rahtikirjojen ja tullauspapereiden kanssa, mutta ensivaiheen jälkeen niidenkin tekeminen sujui. Hyvät kokemukset Kokemukset messuilta ovat Teeri-Kolmiossa kaikin puolin positiiviset. Pietarissa rakennetaan paljon ja myymme mielellämme sinne lisääkin. Olimme messuilla myös näytteilleasettajana tarjoamassa palvelujamme ja kiinnostus suomalaiseen rakentamiseen oli hyvä. Saimme muutamia tarjouksia yhteistyökumppanuudesta ja olemme päässeet tekemään tarjouksia, joiden toivomme tuovan tulosta, kertoo Pauli Parviainen tyytyväisenä messukokemuksistaan. Teeri-Kolmion rakennuselementtien vienti Venäjälle on alkuvaiheessa. Messuilla kävi myös yksityisiä kuluttajia, mutta heidän palvelemiseksi pitäisi olla erilainen yhteistyöverkosto paikan päällä. Teerikolmio pyrkii yhteistyöhön rakentajien kanssa, jotka pystyttävät itse talot. Näin tarvittavien yhteistyökumppaneiden määrä on vähäisempi. Suurelementit kiinnostavat Venäjällä on omaakin puuelementtituotantoa, mutta erityisesti suurelementit kiinnostivat rakentajia. Niiden avulla uskotaankin Teeri-Kolmiossa päästävän Venäjän markkinoille. Pauli Parviainen korostaa toki, että nyt opetellaan vielä maan tapoja. Venäjän taitajista olisi nyt yrityksessä suuri apu, sillä tulkkia joudutaan käyttämään paljon neuvotteluissa. Osan kanssa asiat selviävät jo englanniksikin. mls- Levytehtaan rakentaminen viivästyy Pfleidererin MDF/ HDF-levytehtaan rakennustyöt Novgorodin alueella Venäjällä viivästyvät, tiedottaa yhtiö. Rakennusurakoitsija on huomattavasti myöhässä aikataulusta, joten Pfleiderer on ottanut käyttöön sopimusten keskeyttämisehdot laitetoimittajien suhteen. Päätöksiä jatkosta tehdään, kun rakennustyö on edistynyt riittävästi, aikaisintaan ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen lopulla. Yhteistyökutsu Venäjälle Aleksandr Tsernyh toivoo entistä laajempaa yhteistyötä venäläisten kanssa kun suunnitellaan talovientiä Venäjälle. Venäjällä rakennettiin viime vuonna 8 miljoonaa neliötä puutaloja, 100 neliön asunnoiksi muutettuna merkitsee se asuntoa. Neljäsosa rakennetuista pientaloista oli puuta ja osuutta voidaan yhteistyössä mm. suomalaisten kanssa kasvattaa, vakuuttaa johtaja Aleksandr Tsernyh Venäläisestä Puutaloyhdistyksestä. Venäjän rakentamisen mahdollisuudet ovat valtavat ja johtaja Tsernyh korostaa, että tilaa riittää myös suomalaisille. Patoutunutta rakentamistarvetta on Venäjällä hänen mukaansa peräti puolitoista miljardia neliötä. Venäläisten usko suomalaiseen laatuun ja työhön on hyvin korkealla, joten mahdollisuuksia on. Venäjän puutaloyhdistys on tehnyt yhteistyötä Puuinfon kanssa jo yli viisi vuotta. Yhteistyömahdollisuuksia Metlan, Tekesin ja Puuinfon järjestämässä tilaisuudessa joulukuun alussa esiintynyt Tsernyh kutsui suomalaista puutaloteollisuutta yhteistyö- hön mm. toimivien yhteistyöverkostojen rakentamiseksi. Apua ja yhteistyötä toivotaan myös standardien kehittämiseksi sahatavaralle ja rakennuselementeille. Seuraavat asuntomessut ovat jo suunnitteilla, ja sinne toivotaan myös suomalaisia mukaan. Tsernyh toi esiin venäläisten ajatuksia Kymlenosta ja uusien messujen osalta toivotaan, että venäläiset olisivat enemmän mukana kaavoituksesta alkaen. Venäläiset pitävät Kymlenon aluetta Tsenryhin mukaan vieraalta planeetalta olevana alueena. Sen ulkonäköä ja ympäristörakentamista arvostetaan, mutta kaupunkimainen rakenne kaupungin ulkopuolella herättää keskustelua. Venäläisten viranomaisten Tsernyh puolestaan toivoo ottavan oppia suomalaisesta asuntomessurakentamisesta. Yhteistyömahdollisuuksia tarjoaa myös maaseudun rakentaminen, jota tuetaan budjettivaroin. Määrärahoista jää kuitenkin valtaosa käyttämättä, ja näihin, sekä myös sosiaalisen rakentamisen edullisille taloille on kysyntää. Sosiaalinen rakentaminen vaatii tiukkaa budjettikuria, sillä Tsernyhin mukaan Pietarin alueelle rakennettujen talojen Suomalais-venäläinen kauppakamari järjestää tietoiskun ja tarjoaa yrityskonsultaatiota pientalorakentamisesta Venäjällä. SVKK:n asiantuntija Vitaly Ruchkin kertoo, mitä mahdollisuuksia Venäjän kasvava pientalo- kustannukset ovat olleet noin 950 euroa neliöltä. Puukerrostalot Venäjällä on lupa rakentaa kolmikerroksisia puutaloja. Venäjällä on myös 4500 pientä, matalasti rakennettua kaupunkia, joiden talot ovat vanhoja. Tsernyh kertoi tavoitteena olevan, että vanhan puutalon tilalle rakennetaan uusi puutalo. mls- Tietoisku pientalorakentamisesta Venäjällä rakentaminen luo suomalaisille rakennusalan yrityksille. Lisäksi keskustellaan finassikriisin vaikutuksista kiinteistöalaan Venäjän markkinoilla. Tapahtuma järjestetään Helsingissä Biesselle tehdas Intiaan Lyhyesti Biesse Ryhmä on avannut tehtaan Nelamangalassa Intiassa. Alkuvaiheessa tehdas keskittyy reunalistoituskoneiden, palkkisahojen ja CNC työstökeskusten valmistukseen. Tämän vuoden tuotantotavoite on 50 konetta, ensi vuonna 180 ja vuonna konetta. Tehdasinvestointi oli 4,5 miljoonaa euroa ja investoinnilla pyritään lähelle kasvavia Aasian markkinoita. Oppisopimuskoulutuksen tarkoitus unohtunut Von Wright -ritariston sihteerin Veli-Matti Lampun mielestä oppisopimuskoulutuksen alkuperäinen tarkoitus, kädentaitoammattilaisten kouluttaminen, on unohtumassa. Käsityöammatit opitaan kuitenkin vain käytännön työtä tekemällä. Vuosittain oppisopimuskoulutuksessa on lähes uutta opiskelijaa, mutta merkittävä osa oppisopimuksista on täydennyskoulutusta. Uusia työpaikkoja oppisopimuskoulutuksena solmitaan lähinnä teollisuuteen ja palvelualoille keskisuuriin sekä suuriin yrityksiin Pienille yrittäjälle maksettava korvaus on niin pieni, että se ei korvaa niitä menetyksiä, joita koulutus yrittäjälle aiheuttaa. Yrittäjä käytännössä hoitaa koko koulutuksen itse, Veli-Matti Lamppu tiivistää. Oppisopimuskoulutus perustuu työsuhteeseen, jossa myös ammattitaidottomalle aloittelijalle maksetaan usein osaamiseen nähden korkeaa palkkaa. Työnantajalle maksettavia koulutuskorvauksia tulisi oleellisesti nostaa vastaamaan heidän koulutukseen ja ohjaukseen käyttämäänsä aikaa. Tämän jälkeenkin koulutus olisi edelleen yhteiskunnalle edullista, Veli- Matti Lamppu toteaa. Oppisopimiskoulutus on syntynyt oppipoika-kisälli-mestari -perinteestä. Suomen ensimmäiset järjestäytyneet ammattikunnat perustettiin 1600 luvun alkupuolella Turkuun. Ammattikunnat lakkautettiin luvun lopussa. Tarve kisällimestari järjestelmään ei kuitenkaan kadonnut ja vähitellen yhdeksi ammatillisen koulutuksen muodoksi kehittyi oppisopimuskoulutus. Ammatillisen koulutuksen uranuurtaja Merkittävän panoksen sekä ammatillisen koulutuksen että oppisopimuskoulutuksen kehittymisessä oli helsinkiläisellä Viktor Julius von Wrightillä. Tämä sokea tehtailija ajatteli, että osaaminen tuo vaurautta ja parantaa myös työväestön asemaa. Hän vaikutti keskeisesti niin työväenliikkeen kuin yrittäjäjärjestönkin syntyyn. Lisäksi hän oli muun muassa perustamassa Ammattien edistämislaitosta AEL:ää sekä oppisopimuskoulutusta Helsinkiin. Viktor Julius von Wrightin elämäntyön muistoksi käsityöammattien arvostusta ylläpitämään perustettiin von Wright ritaristo vuonna Ritaristoon voi kuulua kerrallaan 12 käsityöammateissa kunnostautunutta henkilöä. Ritaristo vietti 50-vuotisjuhlaansa

10 10 Puu&Tekniikka numero 12/2008 Suunnitteluun tehoa Varsinais-Suomessa ympäristö- ja pihatuotteita valmistavassa Puuhamiehessä otetaan suunnitteluohjelmasta paljon irti. Joskus käy niinkin, että metallimies siirtyy puun pariin. Näin kävi nousiaislaiselle Anssi Salmiselle: hän oli alun perin metallialan pk-yrittäjä, mutta huomasi selvän markkinaraon puupuolella. Tehdessään rakennuspeltitöitä ja työmailla kiertäessään hän huomasi, ettei Etelä-Suomessa oikein ole leikkikenttävälineiden valmistajia. Salminen päätti ryhtyä sellaiseksi. Yritys toimii samassa paikassa, johon se aikanaan perustettiin. Halleja on vain nykyisin yhden sijasta kaksi. Nyt Puuhamies Oy työllistää seitsemän henkeä tehtaalla ja myynnissä, ja sen liikevaihto on tänä vuonna 1,4 miljoona euroa. Aluksi pihavälineitä myytiin taloyhtiöille, mutta nyt isoja asiakkaita ovat kunnat ja kaupungit. Noin puolet tuotteista tehdään itse. Alihankintana tulevat erityisesti polyeteeniosat, osaksi metallisosat sekä puun profilointi. Omassa hallissa puutavara pätkitään ja reijitetään sekä pintakäsitellään. Tuotteiden kokoonpano tapahtuu asennuksen yhteydessä. Helppo oppia Toimitusjohtaja Salminen suunnittelee valmistettavat tuotteet. Hänellä ei ollut kosketusta suunnitteluohjelmistoihin silloin, kun hän ensimmäisen hankki. Aivan ensimmäiset suunnitelmat syntyivät kynällä ja paperilla, mutta jo viisi vuotta sitten käyttöön hankittiin AutoCADin Inventor. Tuolloin kävin neljän tunnin kurssin ja sitten opettelin itse. Jos minulla oli jotain kysyttävää, sain apua ohjelmiston toimittajalta CADi Oy:stä. Puuhamies suunnittelee ympäristö- ja pihatuotteita Autodesk Inventor -suunnitteluohjelmiston avulla. Osien yhteensopivuuden tarkastamisen lisäksi Inventorilla on helppo tuottaa asennusohjeet sekä mainoskuvat. Monia etuja Tuotekirjo on suuri, mutta tuotteet eivät valtavasti muutu vuodesta toiseen. Silti muutoksia tehdään jatkuvasti. Ohjelmiston tuomia etuja on mm. hukkaprosentin pieneneminen kun aihio voidaan hyödyntää paremmin suunnitteluvaiheessa. Myös samojen komponenttien käyttö eri tuotteissa onnistuu aiempaa paremmin. Paitsi että se helpottaa suunnittelua, myös välineiden kokoaminen on helpompaa ja varaston arvo saadaan pidettyä kurissa. Salminen tekee niin työ-, asennus- kuin mainoskuvatkin. Työkuvia tarvitaan itse ja alihankkijoille kuvat lähetetään sähköissti dwg-kuvina suoraan työstökoneelle. Kokoonpanoon ja asennukseen kuvat menevät paperisina. Mainoskuvia käytetään varsinkin omassa tuoteluettelossa. Meille on valtava etu, että saamme tuoteluettelon kuvat suoraan Inventorista, Salminen sanoo. Paljastaa suunnitteluvirheet Salmisella on Inventorissa luettelo tuotteissa käytettävistä osista. Hän pystyy suunnitellessaan poimimaan luettelosta tarvitsemansa osat, mikä nopeuttaa ja helpottaa Kymmeniä uusia potentiaalisia asiakkaita Lanseerasimme maaliskuussa 2007 Suomeen Scandabtuoteluettelon, josta lähetimme noin 5000 kpl. Samalla avasimme nettisivut ja mainostimme Puu&Tekniikassa. Heti Puu&Tekniikassa olleen mainoksen jälkeen saimme lukuisia osoitteistomme ulkopuolisia kontakteja. Meidän oli helppo todeta mainoksen tavoittaneen kymmeniä uusia potentiaalisia asiakkaita. Toimitusjohtaja Harri Välimaa Dantherm Filtration Oy suunnittelemista. Myös varaosaluettelon tekeminen Inventorin avulla on harkinnassa. Kun valmiiksi suunnitellut palat asetetaan ohjelmistossa paikalleen, virheet paljastuvat armotta. Jos osat eivät sovi toisiinsa ohjelmistossa, niin sama tilanne on elävässä elämässä. Investoinnille saatu vastinetta Pienelle yritykselle suunnitteluohjelmisto on mittava investointi, mutta Salminen sanoo saaneensa hyvää katetta rahoilleen. Nyt Puuhamies on ylläpitomaksun piirissä. Salminen kertoo ottavansa ohjelmiston uuden version käyttöön aina sen tullessa markkinoille. Harkinnassa on myös osio, johon saa komponenttien hinnat. Näin tarjousvaiheessa saisi omakustannushinnan suoraan ohjelmasta, mikä nopeuttaisi työtä. Puuhamies on kasvanut tasaisesti olemassaolonsa ajan, mutta kasvun rajat eivät Salmisen mukaan ole vielä tulleet vastaan. Nyt, kun suunnittelu, osien hankinta ja kokoonpano sujuvat luistavasti, voitaisiin ryhtyä vaikka viemään. Maija-Liisa Ihanus Myynti nousuun! Lukulamppu Netta Böök Juhani Seppovaara, Kirkosta savusaunaan Puusta rakennettu Suomi Otava: n.170 s Miltä Puu-Suomi tänään näyttää? Netta Böökin ja Juhani Seppovaaran matkakertomus avaa kurkistusluukkuja suomalaiseen elämänme- Puurakentaminen Unto Siikanen Rakennustieto Oy, s. Yli 500 piirrosta ja valokuvaa, 42 euroa ISBN Perinteinen suomalainen puutalo oli hirsirakenteinen aina 1940-luvulle saakka. Uudet rakennustekniikat ja rakennusmateriaalit ovat tuoneet viime vuosikymmeninä uusia toiminnallisia ja rakenteellisia ratkaisuja, jotka edellyttävät vankkaa asiantuntemusta. Jotta vaurioilta Kriisi ja kumous Metsäteollisuus ja maailmantalouden murros Markku Kuisman toimittaman teossarjan viidennen kirjoittajat ovat Kustaa Hulkko, Niklas Jensen-Eriksen, Antti Kujala, Jari Ojala, Pentti Sierilä ja Sakari Virtanen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1055, TiedeSid. 458 s. kuvitettu 92; ISBN , Rakentajain kalenteri 2009 Julkaisijat: Rakennusmestarit ja insinöörit AMK RKL ja Rakennustietosäätiö RTS Kustantaja: Rakennustieto Oy, s., 80 euroa Uusi Rakentajan kalenteri on taas ilmestynyt, 93 kerran. Vuoden 2009 kalenterin artikkelit käsittelevät mm. energiatehokkuutta, ääneneritystä, rakennusfysi- Puusta rakennettu Suomi noon puurakentamisen kautta. Teoksessa kuljetaan puukirkolta savusaunalle, pitsihuviloilta rautatieasemille, kunnostustalkoista tanssilavoille. Ihmisten tarinoita kuunnellaan ja rakennuksia tarkastellaan elämän näyttämönä, säröineen päivineen. Samalla saadaan runsaasti tietoa ja näkemyksiä puurakentamisen perinteestä ja nykytilasta. Kaupungeissa ei aina muisteta, että vielä hetki sitten Suomi oli puuta lusikasta kirkkoon. Suomalaisen myyttinen koti on punaisessa mummon- Puurakentamisen perusteos vältyttäisiin, suunnittelijoiden ja rakentajien on tunnettava rakennusmateriaalien ominaisuudet sekä rakennukseen ja rakenteisiin vaikuttavat rakennusfysikaaliset tekijät. Puurakentamisen mitä-miksi-miten-kirja käsittelee monipuolisesti suomalaista puurakentamista. Kirjassa selostetaan puurakentamisen perinteiset ja uusimmat tekniikat sekä niiden soveltaminen suomalaiseen puurakentamiseen. Aluksi tarkastellaan puuta rakennusmateriaalina, sen teknisiä ja fysikaalisia ominaisuuksia, puutuotteita, puun suojausta sekä puun käyttöä sääteleviä määräyksiä ja ohjeita. Puurakenteiden fysikaalinen toiminta käydään perusteellisesti läpi rakennuksessa esiintyvistä painesuhteista lämmön-, äänen- ja Metsäteollisuuden maa -kirjasarja on valmistunut ta ja paikallista kehitystä ja sen suhdetta kansainväliseen järjestelmään. Samalla teossarja esittää kysymyksen, mitkä voimat synnyttivät modernin Suomen ja miten Suomesta tuli Suomi? Teossarjan toimeksiantaja on Metsäteollisuus ry ja kustantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kirjasarja on ollut lähteenä Puu&Tekniikassa julkaistussa Metsäteollisuuden historia -sarjassa. Sarjan viides ja viimeinen osa tarkastelee vuosituhannen vaihteen dramaattisia vuosikymmeniä, jolloin maailmantalouden murrokset muokkasivat metsäteollisuutta syvästi. Öljykriisi uhkasi kaataa Rakentajain kalenteri 2009 kaalisen suunnittelun perusteita, rakennussuojelua, ilmalämpöpumppua tulevaisuuden lämmitysratkaisuna jne. Lisäksi kalenterissa on Rakentajan vuosikatsaus, jossa on syyskuun 2007 ja elokuun 2008 välisen ajan tärkeimmät tapahtumat, työmaat jne. Päivitettyinä kalenterista mökissä ja puuta voisi sanoa Suomen kansallisrakennusmateriaaliksi. Ja uusiutuvan luonnonvaran sitkeydellä puu tulee yhä uudelleen. Jos puun käyttö ennen oli käytännön sanelema pakko, on se nyt brändi, josta tehdään painumattomia hirsitaloja ja Euroopan korkeimpia toimistotaloja. Enää puun käsittelyä ei opita isältä vaan kirjoista. Silti kesämökki, aitta ja sauna sitovat suomalaisen vankkumatta puujuurilleen: jos se lieka katkeaisi, ei suomalainen enää olisi suomalainen. kosteudeneristykseen sekä palonkestävyyteen. Puutalon rakenteet esitellään yksityiskohtaisesti perustuksista vesikattoon, ulko- ja väliseinistä ulkoverhoukseen ja saunan rakenteisiin. Lisäksi esitellään puuelementtijärjestelmät, perinteinen hirsirunko sekä avoin puurakennusjärjestelmä. Laaja ja yksityiskohtainen kuvitus täydentää havainnollista tekstiä. Puurakentaminen on monipuolinen käsikirja suunnittelijoille, oppikirja rakennusalan opiskelijoille ja perusteos kaikille puurakentamisen parissa työskenteleville. Kirjan kirjoittaja, arkkitehti, professori Unto Siikanen on käytännön suunnittelutyön lisäksi opettanut vuosien ajan puurakentamista korkeakouluissa. Metsäteollisuuden maa -teossarjan osat 1 5 tarkastelevat pitkällä aikavälillä metsäteollisuuden kansallisvelkaantuneita yrityksiä, joista osa sulautettiin 1980-luvulla suurempiin kokonaisuuksiin. Globalisaatio kiihdytti 1990-luvulla keskittymistä edelleen ja kansainvälisti metsäteollisuuden omistuksen, kun kansalliset finanssileirit hajosivat ja protektionistinen säätely purkautui. Metsäteollisuuden erikoisasema uudenlaisen Suomen kehityksen voimanlähteenä on jälleen kerran rakennettava uudelleen. Harvoin kiitetyillä ja usein kiistellyillä metsäyrityksillä ja niiden ympärille syntyneellä metsäklusterilla on silti edelleen huomattava merkitys kansantaloudessa ja tärkeä rooli kansainvälisessä kaupassa. löytyvät matematiikan, fysiikan ja statiikan kaavat ja taulukot, rakennusmateriaalien ja tuotteiden ominaisuus ja hintatiedot jne. Rakentajan kalenteri on monipuolinen käsikirja, jota käyttävät rakennusalan ammattilaiset suunnittelusta työmaille ja oppilaitoksiin.

11 numero 12/2008 Puu&Tekniikka 11 Hyvästä yhteistyöstä kiittäen toivotamme Hyvää joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta! Trä & Teknik 2008 os. B 06:20 savotontut_conv.indd :14:23 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2009! Trä & Teknik 2008 os. B 04:22 Hyvästä yhteistyöstä kiittäen ja hyvää joulua toivottaen Veisto Oy Veisto Oy, Yrittäjäntie 1, Mäntyharju, Puh , sales@veisto.com, Trä & Teknik 2008 os. A 04:60 Tikkurila Oy PL 53, Vantaa Puhelin (09) , faksi (09) info.coatings@tikkurila.com Rauhallista joulua! toivottaa Hallitie 8, Mustasaari Puh. (06) Fax. (06) Lyhyesti Suomen PEFC-metsäsertifioinnille hyväksyntä Hollannissa Suomen PEFC-metsäsertifiointia koskeva arviointi on valmistunut Hollannissa. Julkaistujen arviointitulosten mukaan Suomen PEFC-metsäsertifiointi täyttää ympäristöministeriön kesäkuussa 2008 asettamat kestävyyden vaatimukset. Arviointi kattaa metsätalouden kestävyyden, puun alkuperän seurannan sekä sertifiointijärjestelmän kehittämistyön ja hallinnon. Päätös tarkoittaa, että Suomesta toimitettavat PEFCsertifioidut puu- ja paperituotteet täyttävät Hollannin julkisten hankintojen vaatimukset puun kestävälle alkuperälle. Vuodesta 2010 alkaen Hollannin keskushallinto ei käytä muita kuin hyväksyttyjen sertifiointijärjestelmien mukaisia puu- ja paperituotteita. Paikallishallinnossa kestävien tuotteiden osuus on vähintään puolet. Suomen PEFC-sertifiointia koskeva hyväksyvä päätös on voimassa vuoden 2013 joulukuuhun saakka. Myös arvioitavana ollut Saksan PEFC-järjestelmä hyväksyttiin. Kansainvälistä PEFCtä koskeva Hollannin julkishallinnon arviointi on käynnissä ja sen arvioidaan valmistuvan viimeistään marraskuussa Arvioinnit toteuttaa TPAC (Timber Procurement Assessment Committee) Hollannin ympäristöministeriön toimeksiannosta. WinDoor Tech 2009 Poznanissa Puolassa pidetään tammikuun päivänä ikkuna-, ovi-ja julkisivuteollisuuden kone- ja alihankintamessut. Tapahtuma on uusi ja tavoitteena tiedon jakaminen alan valmistavan teollisuuden ja rakennusalan sekä jakelukanavien välillä. Tapahtuma järjestetään samanaikaisesti kansainvälisen rakennusalan messun Budma 2009:n kanssa.

12 12 Puu&Tekniikka numero 12/2008 Radioaalloilla luettavat ns. RFId-tunnisteet ovat tehneet otsikoita jo useiden vuosien ajan. Niiden on odotettu korvaavan viivakoodit sekä myös avaavan uudenlaisia mahdollisuuksia. Alkaako tämä teknologia olla valmis lunastamaan lupauksiaan? Mullistaako RFId-tunnisteita voi tunnistaa myös käsilukijoilla Kuva RFID Lab radiotunnistus tuotannon? Radioalloilla tunnistautuminen keksittiin toisen maailmansodan aikana erottamaan englantilaisten omat Saksasta palaavat koneet hyökkäävistä saksalaiskoneista. Omat koneet vastasivat tutka-asemilta tuleviin tietynmuotoisiin pulsseihin automaattisesti. Rauhan tultua tutka tuli nopeasti kehittyvän siviili-ilmailun lennonjohdon palvelukseen. Lennonjohtajille oli tärkeää tunnistaa lentokoneet tutkan kuvasta. Sodanaikaisesta teknologiasta kehitettiin koneiden tunnistamiseen vielä nykyäänkin jokaisessa lentokoneessa pakolliset ns. toisiotutkavastaajat. Ne ottavat koneen akuista sähkövoiman automaattisen vastausviestin lähettämiseen. Tällaisia omalla paristolla tai ulkoa syötettävällä sähkövoimalla toimivia laitteita kutsutaan aktiivisiksi radiotunnisteiksi. Uusimmissa radiotunnistuksen sovelluksissa käytetään usein ns. passiivisia radiotunnisteita. Niillä ei ole omaa sähkövoiman lähdettä, vaan ne käyttävät vastaanottamansa radioaallon tai magneettikentän energiaa vastausviestin lähettämiseen. Tästä seuraa, että vastausviesti on hyvin heikko ja sen kantomatka on hyvin pieni. Aktiiviset tunnisteet ovat kalliimpia, isompia ja painavampia kuin passiiviset tunnisteet, mutta niiden kantomatka on suurempi. Niitä on käytetty esimerkiksi autojen tunnisteina tietullijärjestelmissä tai rautatievaunujen tunnisteina ratapihoilla. Passiivisista tunnisteista on kehitetty yhä pienempiä ja ennen kaikkea halvempia. Alhainen hinta on tarpeen, kun tavoitellaan tuotannon ja kaupan järjestelmiä, joissa kaikki tuotteet tunnistetaan automaattisesti ja sähköisesti. Esimerkiksi päivittäistavarakaupan hyllyn tuotteitten radiotunnistus ei voi olla kannattavaa vielä nykyisillä noin kymmenen sentin hinnoilla täytyisi päästä muutaman sentin hintatasolle. Passiivisten tunnisteiden kantomatkat ovat enimmilläänkin vain muutamia metrejä, ja joskus vain muutamia senttimetrejä. Pääkaupunkiseudun matkakortti on Suomen tunnetuin passiivisiin RFId-tunnisteisiin perustuva järjestelmä. Tällaisessa käytössä lyhyt vain muutaman sentin kantomatka on itse asiassa hyve. RFIDin odotetaan vähitellen korvaavan viivakoodit. Tämä ei kuitenkaan tapahdu yhdellä iskulla. Lähivuosina monissa toimitusketjuissa tulee olemaan sekä RFID-valmiita linkkejä että viivakoodien käyttäjiä. Tästä syystä on hyvät markkinat tarroille, joihin voidaan tulostaa viivakoodi, ja jotka pitävät sisällään RFIdtunnisteen. Mm. UPM-Raflatac on iskenyt näille markkinoille. Lukutarkkuus paranee Tämän vuosikymmenen alkupuoliskolla julkistettiin joukko näkyviä RFId-pohjaisia hankkeita. Esimerkiksi Yhdysvaltain suurin vähittäiskauppaketju WalMart kertoi vuonna 2003, että se tulee kahden vuoden sisällä vaatimaan RFID-tunnisteita kahden sadan suurimman toimittajansa toimituksiin. Vuosina nämä hankkeet kärsivät näkyviä takapakkeja. Tärkeimmät ongelmat liittyivät tunnistuksen luotettavuuteen. Tyypillisesti vain noin 70 80% tunnisteista pystyttiin lukemaan vastaanottavassa päässä. WalMart ja monet muut ovat alentaneet hankkeittensa tavoitetasoa ja pidentäneet niiden aikataulua. Toisaalta kuitenkin jotkut Wal- Martin toimittajista ovat kertoneet merkittävistä toteutuneista hyödyistä RFIdhankkeissa. Vuonna 2005 saatiin standardoitua toisen sukupolven passiivisten UHF-aalloilla toimivien tunnisteiden ja lukulaitteiden ominaisuudet ja toimintatavat. Tämän teknologian avulla ollaan nyt pääsemässä parempaan tunnistusvarmuuteen hankkeissa on raportoitu jopa %:n tunnistusmääriä hyvissä olosuhteissa. Nyt alkaa riittävästi näyttöjä passiivisista tunnistejärjestelmistä, jotka toimivat hyvissä olosuhteissa riittävän luotettavasti. Monenlaiset heijastumiseen, peittämiseen ja materiaalien ominaisuuksiin liittyvät tekijät vaikuttavat kuitenkin tunnistuksen luotettavuuteen. Siksi radiotunnistuksen toimivuus täytyy ennen hankintapäätöksiä aina kokeellisesti selvittää aiotussa paikassa ja olosuhteissa. Lyhyesti Tekninen kauppa valmistautunut laskusuhdanteeseen Suhdannemuutos ei toistaiseksi ole merkittävästi näkynyt teknisen kaupan toimituksissa. Uusien tilauksien saaminen on vaikeutunut, mutta nykyinen tilauskanta ulottuu pitkälle ensi vuoteen. Kilpaillut markkinat ja globalisaatio ovat pitäneet huolen siitä, että kilpailukyvystä on huolehdittu, arvio Teknisen Kaupan Liiton hallituksen puheenjohtaja Tuomo Väänänen liiton 90-vuotissyyskokouksessa. Toimintamalleissa ja työnjaossa tulee tapahtumaan muutoksia. Suuret yritykset vähentävät tavarantoimittajiensa määrä ja keskittävät hankintojaan. Muutos on tekniselle kaupalle sekä haaste että mahdollisuus. Uudet ratkaisut ja toimintatavat luovat uutta liiketoimintaa. Julkiselta taloudelta tarvitaan nyt elvyttävän talouspolitiikan lisäksi panostuksia kilpailukyvyn ja osaamisen kasvattamiseen, totesi Väänänen. Verotuksen keventämistä on jatkettava, ja työllisyyden ylläpitämiseksi on parannettava muutosturvan toimivuutta, elvytettävä asuntorakentamista sekä laajennettava perusväylänpitoa. Toimenpiteet loiventaisivat laskusuhdannetta. Varsinainen haaste on elinkeinorakenteemme muutokseen vastaaminen. Pärjäämme vain kehittymällä ja uudistamalla taloutemme, toimitusjohtaja Leif Fagernäs korosti. Uuteen, lähes koko teknisen kaupan kattavaan ja Puuinfo on mukana Julkisivu 09 messuilla esittelemässä laatu-ulkoverhousratkaisuja yhdessä seuraavien yritysen kanssa: Metsäliitto Osuuskunta puute- varsinaisen toimintansa ensi vuoden alusta aloittavaan Teknisen Kaupan ja Palveluiden Yhdistykseen kuuluu 400 yritystä. Jäsenyritysten yhteenlaskettu myynti on noin kymmenen miljardia euroa, ja ne työllistävät noin henkeä. Yhdistyksen perustajajäseniä ovat Hydrauliikka- ja Pneumatiikkayhdistys, Suomen Putkikauppiasyhdistys, Suomen Sähkötukkuliikkeiden liitto ja Teknisen Kaupan Liitto. Puuinfo julki sivu messuilla ollisuus, UPM-Kymmene Timber, Koskisen, Puumerkki ja US Wood. Messut ovat avoinna Helsingin Wanhassa Satamassa. Kelohonkaa Puupasi T:mi Kemijärvi Puhaltimet Busch Vakuumteknik Oy Sinikellontie Vantaa Puh. (09) Telefax (09) info@busch.fi Ammattilaiset asialla Lämpökäsiteltyä puuta HTJ-Holz Oy Vilppula puh hannu.salo@hjt-holz.com Pumput Busch Vakuumteknik Oy Sinikellontie Vantaa Puh. (09) Telefax (09) info@busch.fi Pintakäsittelylaitteet Rälssitie 7 C, Vantaa, puh Puutavaraa Hakalan Puutukku Oy Mukkulankatu Lahti Puh. (03) / Jukka Mattila Telefax (03) mattila.hakalanpuutukku@kopteri.net

13 numero 12/2008 Puu&Tekniikka 13 Kuva RFID Lab Tukit yksilöllisesti oikeaan käyttötarkoitukseen Varastoissa ja tuotantolaitoksissa voidaan RFId-lukijoilla varustetuilla porteilla seurata esimerkiksi trukkilavojen kulkua. Tiedot toiminnanohjausjärjestelmiin Automaattinen tunnistus alkaa tuottaa hyötyjä, kun se yhdistetään yrityksen toiminnanohjausjärjestelmiin. Tähän tarvitaan ns. välityspalvelinta tunnistuslaitteiden ja toiminnanohjausjärjestelmän väliin. Sitä tarvitaan mm. siksi, että lukulaite saattaa lukea saman ohi kulkevan tunnisteen moneen kertaan. Välityspalvelin on ohjelmoitu suodattamaan pois tällaiset tunnistuksen toistot. Välityspalvelin voi myös sovittaa tunnistustiedot erilaisten toiminnanohjausjärjestelmien tarpeisiin. Toiminnanohjausjärjestelmien toimittajat ovat rakentamassa ohjelmistoihinsa valmiuksia RFId-tunnistusten hyödyntämiseen. Monet niistä ovat jo aikaisemmin osanneet hyödyntää viivakoodeja, joten tämä askel ei ole ohjelmistojen kehittäjille kovin pitkä. Monet näkevät RFId-tunnistuksessa vallankumouksellisen tuotannon tapoja ja rakenteita uudistavan innovaation. Onko se sitä? Meillä alkaa olla jo paljon menestyksekkäitä esimerkkitapauksia RFId-tunnistuksen käytöstä yhden tuotantolaitoksen, varaston tai kaupan puitteissa. Esimeriksi Puu & Tekniikan numerossa 10 kerrottiin RFId-tunnisteiden käytöstä Honkarakenne Oyj:ssä. Siellä jokainen hirsi saa oman tunnisteen. Sen avulla varmistetaan, että kullekin hirrelle tehdään oikeat työstötoimenpiteet, ja että kukin hirsi päätyy oikeaan talopakettiin. Myös monilta muilta aloilta alkaa jo löytyä esimerkkejä onnistuneista pioneeriprojekteista ( Nykyisin selluntekoon saattaa päätyä puumateriaalia, jonka ominaisuudet riittäisivät vaikkapa huippuluokan viulujen tekoon, toteaa Tampereen Teknillisen Yliopiston vanhempi tutkija Kari Kolppo. Tämä johtuu siitä, että puita ja tukkeja ei käsitellä yksilöinä, vaan metsän käyttöä ohjaavat länttikohtaiset keskiarvot. Ruotsalaisen tutkimuslaitoksen SP Trätekin arvioiden mukaan jopa 20% puusta menee hukkaan. RFId on avainteknologia, kun puunrunkoja ja tukkeja pyritään ohjaamaan suoraan kannolta oikeaan käyttötarkoitukseen. Kari Kolppo osallistuu Kts. valikosta Case-pankki ) Tällaisissa yhden laitoksen järjestelmissä radiotunnisteita käytetään pitkälti samanlaisiin tarkoituksiin kuin aikaisemmin viivakoodeja. Näissä ratkaisuissa säästyy henkilötyötä, kun kenenkään ei tarvitse olla sihtailemassa lukijaa viivakoodiin. Automaattinen lukuportti pystyy myös lukemaan läpi meneviä tunnisteita aivan toisenlaisessa tahdissa kuin sihtaamista vaativa viivakoodinlukija. Tampereen Teknillisessä Yliopistossa EU-rahoitteiseen monikansalliseen tutkimusprojektiin Indisputable Key. Sen tavoitteena on luoda toimiva demonstraatio runkokohtaisten tietojen tallentamisesta ja käytöstä puumateriaalin ohjaamisessa sopivaan käyttökohteeseen. Tampereella osallistutaan puuhun kiinnitettäväksi sopivan radiotunnisteen kehittämiseen. Me kehitämme sitä materiaalia sille suojakuorelle, jonka sisään tunniste sijoitetaan. Sen täytyy pysyä kiinni ja suojattuna metsän ja kuljetuksen hyvin vaativissa olosuhteissa. Tärkeää on myös selvittää, että tunniste ei aiheuta uusia ongelmia ajatelluissa sovelluksissa. Tämä voi purkaa pullonkauloja. Läpinäkyvään toimitusketjuun Vaikuttaa siltä, että yhden laitoksen puitteissa radiotunnistus voi nostaa monissa tilanteissa nykyisten toimintojen tehokkuutta merkittävästi. Mutta onko se vallankumouksellista? Ei taida olla. RFId-vallankumouksen visionäärit puhuvatkin siitä, mitä tapahtuu verkottuneiden yritysten välillä. He puhuvat Puut voidaan merkitä tunnisteella jo kasvuvaiheessa. Niitä koskevia tietoja voidaan tallentaa paikallisesti tunnisteen omaan muistiin. Paikalliset tiedot siirretään viimeistään harvesterista lukulaitteella internetissä toimivaan tietokantaan, jossa ne ovat toimitusketjun myöhempien portaiden luettavissa. Kyseessä on varsin vaativa tietotekniikkaprojekti. Tietoa syntyy ketjun kaikissa vaiheissa. Usean osapuolen toiminnassa on ratkaistava mm. monenlaisia tietosuojan kysymyksiä, jotta kukin taho pääsee käsiksi heille tarpeellisiin ja vain niihin tietoihin. Tässä tutkimushankkeessa on tavoitteena rakentaa toimiva joka kattaa ketjun metsästä läpinäkyvästä toimitusketjusta, jossa tilaaja voi jatkuvasti seurata tilauksensa tuotannon ja toimituksen etenemistä toimittajien verkostossa. Läpinäkyvä toimitusketju on uusien teknologioiden palapeli, johon tarvitaan paljon muutakin kuin RFId-teknologia. Tarvittavat palapelin teknologiset osat ovat jo näkyvissä, vaikka niitä täytyykin vielä parannella ja hioa. Suurimmat haasteet liittyvät kuitenkin kokonaisten toimitusketjujen kaikkien osapuolten sahalle. Ketjun loppupäässä pilottikohteena on Raunion Saha Koskella (Tl). Toimitusjohtaja Olli Raunio kertoo, että ensimmäiset tunnistustestit sahalla on suoritettu hiljattain, ja tarvittavat ohjelmistot ovat työn alla. Tiedon hyödyntämistä ei ole sahan toiminnassa vielä päästy harjoittelemaan. Raunion sahalla ollaan kiinnostuneita esimerkiksi mahdollisuuksista ennakoida laatujakaumia sekä tehostaa tukkien lajittelua esimerkiksi sen mukaan, mistä rungon osasta ne on otettu. Näin pyritään samaan halutun laadun osuudet suuremmiksi. toimintatapojen muuttamiseen. Erilaisia toimitusketjujen pätkiä kattavia pilottiprojekteja on jo tehty, ja nyt alkaa olla aika yrittää pilotoida kokonaisten ketjujen hallintaa. Euroopan metsäteollisuuden EUrahoitteinen projekti Indisputable Key on yksi kaikkein kunnianhimoisimmista koko toimitusketjun läpinäkyvyyttä tavoittelevista hankkeista. Sitä seurataan varmasti kiinnostuneena monella muulla alalla. Antti Wiio Helmikuun numerossa lisäjakelu arkkitehdeille ja sisustus suunnittelijoille! Varaa tilasi kaluste- ja huonekaluteollisuuden teemanumerosta heti. Soita / Maija-Liisa Saksa Hr-prof on ainutlaatuinen, täysin myrkytön, ekologinen palonsuojaaine / neste, jolla on korkein mahdollinen puulle (mänty, kuusi ja koivu) myönnetty palonsuojaluokitus B s1,d0 (erittäin vaikeasti syttyvä, savun tuotto erittäin vähäistä, palavia pisaroita tai osia ei synny). Myyntierät: 1 l, 3 l, 20 l, 200 l, l. Teollisuustoimitukset myös suuremmissa yksiköissä (tankeissa tai konteissa). HR-Invest Oy, Kivenlahdenkatu 1 b, Espoo. Puh. (09) , fax. (09) Myynti myynti@hr-invest.fi Katso web-sivuiltamme miten puu ja kuiva heinä ei pala. Puu Tekniikka

14 14 Puu&Tekniikka numero 12/2008 Tietoa Demoesityksiä Intechissä pidettiin jopa lähes 400 päivässä. InTech-näyttely Pienissä yrityksissä tuotannonohjaus sujuu usein näppituntumalla ja exelillä. Kun prosessit laajenevat, kasvavat myös haasteet ja edessä on toiminnanohjausjärjestelmään siirtyminen. Lokakuun lopussa Weinig - Team - Finland järjesti jo 10. kerran ryhmämatkan asiakkailleen Saksaan InTech-näyttelyyn Michael Weinig AG:n tehtaalle Tauberbischofsheimiin. Viikon aikana tähän perinteiseen ja kansainvälisesti arvostettuun näyttelyyn tutustui noin 2000 puualan ammattilaista ympäri maailmaa, joista 30 Suomesta. Vähemmän on enemmän uudella Touch-in-kahvalla Hettichin uudella Touchin -kahvalla voidaan toteuttaa keittiö tai kaluste, joka näyttää kahvattomalta, vaikka kahva onkin olemassa. Kahvan etuosa on nimittäin integroitu kalusteeseen ja se voidaan helposti sopeuttaa kalusteen mallin mukaan laminaatin tai lakan avulla. Jos sen sijaan halutaan keskittyä kahvaan, etuosa valmistetaan kiillotetusta kromista tai harjatusta ruostumattomasta teräksestä. Kalusteissa ja keittiöissä ovat trendinä juuri nyt kahvat, joissa käytännöllinen mukavuus piilotetaan yksinkertaisen ja puhtaan muotoilun taakse. Tämä pätee uuteen Touch-iniin. Kun kahva on asennettu kalusteeseen, voidaan luoda lähes tasainen eli kahvaton pinta. Etupaneeli voidaan painaa paikalleen kaikista suunnista. Näin syntyy itse avauslaitteisto. Etupaneelin joustavuuden ansiosta voidaan luoda kahvoja, jotka sopivat kalusteen muotoiluun tai ovat kontrastissa siihen. Ensimmäisen matkapäivän ohjelmaan kuului InTech-näyttelyyn tutustuminen. Esillä tehtaalla oli laaja Weinig Group-tuotevalikoima, yhteensä yli 30 erilaista tuotetta. Mm. höyläkoneet, asetukseen ja terähuoltoon liittyvät laitteet, ikkunatuotannon erikoiskoneet sekä Conturex, CNC-ohjattu profilointikeskus. Myös Dimter-, Grecon-, Waco-, Raimann- sekä Luxscan-tuotteet olivat näkyvästi esillä ja mukana mm. työnäytöksissä. Iltapäivällä oli vuorossa tutustuminen Weinig - tuotantoon ja valmistukseen. Tehdaskierroksella nähtiin käytännössä miten panostus tuotekehitykseen on varmistanut pitkällä tähtäimellä kilpailukyvyn ja markkinajohtajan aseman, nyt jo yli 100 vuotta jatkuneen toiminnan aikana. Yritysvierailuilla tutustuttiin maailman johtavaan saunatehtaaseen Klafs GmbH & Co.KG sekä Audi AG:n autotehtaaseen. Saunatehtaalla oli tuotantotiloissa mm. Dimter:in toimittama optimoiva katkaisusahalinja. Valmiiden saunatuotteiden upea näyttely sai kokeneemmankin puuammattilaisen haukkomaan henkeään. Lisätietoja: Hettich Skandinaviska Risto Heino p Audin Neckarsulmin autotehtaan tehdasvierailulla kävijät kokivat jättiyllätyksen. Ryhmän jäsen Marja-Leena Vainio Koukjärven Höyläämöltä Myrskylästä oli vuonna 2005 avatun Audi Forumin kävijä. Tehtaanjohtaja kukitti Marja-Leenan ja lehdistö haastatteli hänet Weinig-Team Finland on Suomessa toimiva tehtaan myyntiorganisaatio johon kuuluvat Awutek Oy, Penope Oy sekä Oulun kone ja Terä Oy. Myyntiorganisaation vetäjänä toimii Weinigin aluemyyntipäällikkö Markku Gustafsson. Pyöreä tai neliönmallinen Touch-inkahvalla voidaan suun nitella huonekaluja, jotka näyttävät trendikkäiltä. Kahvan muotoilu voidaan sopeuttaa kunkin kalusteen mukaan. Yritysten toiminnanohjausjärjestelmät (ERP= Enerprice resource planning ) sisältävät yleensä myynnin toiminnot, talous- ja asiakashallinnan. Mukana on usein myös tuotannonohjausta, mutta yleensä sitä joudutaan laajentamaan ja räätälöimään yrityksen tarpeiden mukaan. Tuotannonohjauksen tärkeimpiä osa-alueita ovat tilausten käsittely, raaka-aineiden hallinta, tuotannonsuunnittelu kuormituksineen niin henkilöstön kuin koneiden osalta, tuotevarastojen ja kuljetusten hallinta sekä tietojen keruu ja raportointi. Jotta päästään tehokkaaseen ja läpinäkyvään koko yrityksen toiminnot kattavaan järjestelmään, tarvitaan tuotannonohjauksesta yhteydet yrityksen ERPjärjestelmään sekä lattiatason tuotantolinjoihin yksittäisiä koneita myöten sekä mahdollisten yhteistyöyritysten järjestelmiin. Auttaa oikeisiin päätöksiin Aiemminkin yrityksissä on ollut paljon tietoa, mutta sitä ei välttämättä ole pystytty hyödyntämään. Tietojärjestelmät ovat olleet erillisiä saarekkeita eikä tieto ole kulkenut niiden välillä niin, että sitä olisi voitu hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla. Nykyiset järjestelmät mahdollistavat tiedon kulun lattiatasolta ERPiin ja päinvastoin. Raportointi voidaan rakentaa sellaiseksi, että yritysjohto saa oleelliset päätöksiin vaikuttavat tiedot helposti ja nopeasti. Näin pystytään paitsi selvittämään pullonkaulat tuotannossa tai muualla yrityksen toiminnoissa, myös niiden syyt. Analysoimalla tietoa voidaan esimerkiksi selvittää, miksi jollakin koneella on ollut seisokkeja ja mitä esim. raaka-ainepulan tai konerikkojen takana puolestaan on. Järjestelmästä voidaan selvittää myös koneiden ja linjojen todellinen kapasiteetti ja kuormittaa koneita sen, eikä pelkkien mututuntumien mukaan. Voidaan myös rakentaa raportointijärjestelmä, jossa tietyt kriteerit vievät mittarit punaiselle, jolloin tilanteeseen voidaan reagoida heti esim. riskinhallintasuunnitelmien mukaan, selvittää tuotepäällikkö Sami Viitanen SAP Finland Oy:stä. SAP on maailmanlaajuinen yritys, joka tarjoaa tietojärjestelmiä myös pk-yrityksille. Sami Viitasen mukaan SAP on mielletty isoja raskaita järjestelmiä tarjoavaksi, mutta yrityksessä on kehitetty avoimuutta ja nykyisin esim. tehdasjärjestelmä voidaan integroida olemassa oleviin ratkaisuihin. Euroopan suurin ja monipuolisin puutuote- ja huonekalualan koulutusja teknologiakeskus Tarjoamme yrityksille ja yhteistyökumppaneillemme asiakaskohtaisesti räätälöityjä rekrytointi- ja koulutuspalveluja, pintakäsittely- ja Cnc- alihankintapalveluja sekä uuden teknologian kehittämispalveluja. Lisätietoa: puh tai Ilmoituksen koko:

15 numero 12/2008 Puu&Tekniikka 15 päätösten tueksi SAP on kehittänyt esim. metsäteollisuuden toiminnanohjaukseen järjestelmän, jossa on mukana koko arvoketju metsästä lopputuotteeseen saakka. Johdon sitoutuminen oleellista Kun yrityksessä otetaan käyttöön toiminnanohjausjärjestelmä, on tärkeää, että yritysjohto sekä henkilöstö sitoutuvat järjestelmän hyödyntämiseen. Laajan, koko yritystä käsittävän toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto on iso kehityshanke, jossa Honkarakenteen toiminnanohjausjärjestelmällä Toiminnot hallinnassa joidenkin arvioiden mukaan itse tietojärjestelmän osuus on 20 prosenttia, loput 80 prosenttia koostuu toimintatapojen tehostamisesta aiheutuvasta muutoksesta. Jos järjestelmä hankitaan muista syistä kuin kustannushyötyjen hakemiseksi, jäävät myös saatavat hyödyt vähäisiksi, selvittää SAPin aluemyyntijohtaja Riku Riikonen. Pelkkä ohjelmapaketti ei riitä, sen lisäksi tarvitaan yritykseen yleensä palvelimia, tehokkaita tietoverkkoja, päätteitä, viivakoodin tai nykyisin myös RFId:in lukijoita ym. Hyödyt moninaisia Toiminnanohjausjärjestelmien tuoma hyöty yritykseen on tapauskohtaista. Materiaalinhallinnan tehostamisella ja reaaliaikaisuudella voidaan yleensä nopeuttaa läpimenoaikoja, pienentää varastoja sekä parantaa toimitusvarmuutta. Merkittäviä hyötyjä voidaan saada myös koneiden ja linjojen tehokkaammalla kuormituksella, jolloin lisätuotantoa saadaan aikaan entisillä resursseilla ilman investointeja uusiin koneisiin. Kun järjestelmässä on tiedot koneiden käyttöajoista ja seisokkien syihin päästään käsiksi, ohjaa se myös koneinvestointeja. Kun koko järjestelmässä on sama tieto eikä sitä kirjoiteta eri vaiheissa uudelleen, säästytään kirjausvihreiden aiheuttamilta reklamaatioilta. Merkittävää on myös se, että järjestelmän antama tieto on kaikille samaa. Kun yrityksessä keskustellaan toimenpiteistä, on päätöksen tukena todellista tietoa eikä oletuksia. Maija-Liisa Saksa Honkarakenteella pystytään tietojärjestelmästä näkemään jokaisen tilauksen valmiusaste reaaliajassa. Honkarakenne Oyj:n logistiikka-alueelta lähtee vuosittain osat 2500 rakennukseen, yhteensä kollia tavaraa ympäri maailmaa. Jotta oikea talo päätyisi oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, tarvitaan tehokas ohjausjärjestelmä. Vuosituhannen vaihteessa Honkarakenteessa siirryttiin toiminnanohjausjärjestelmään, johon liitettiin myynti ja jakelu, materiaalien ja tuotannon ohjaus sekä sisäinen ja ulkoinen laskenta. Tilauksiin liittyy paljon alihankintoina tulevia komponentteja ja osia: ikkunoita, ovia, portaita, kaiteita jne. Nämä, oma valmistus ja suoraan tonteille menevät tuotteet kuten kattotuolit, tiilet ym. ovat järjestelmässä mukana. Kaikkien osatoimitusten oikea aikataulutus on vaativa prosessi, jonka tehokkaaseen hallintaan hankittiin SAPin järjestelmä, jota on laajennettu vaihe vaiheelta. Ensimmäinen hyppy oli iso Vuonna 2001 tehty hyppäys uuteen toiminnanohjaukseen oli iso. Moni toiminto muuttui prosessiksi ja järjestelmän käyttöönotto merkitsi muutoksia toiminnassamme. Viime vuonna laajensimme järjestelmää edelleen ja siirryimme SAP -portaaliin, johon liittyivät myös alihankkijat: tavarantoimittajat ja suunnittelijat. Tämä laajennus tuntui jo huomattavasti pienemmältä askeleelta, vaikka se on vaikuttanut työtä helpottavasti ja on myös nopeuttanut tilauksen käsittelyprosessia, selvittää logistiikkajohtaja Kirsi Joensuu Honkarakenteelta. Käsittely nopeutui Aiemmin suunnittelijat ja alihankkijat käyttivät postia ja sähköpostia, mutta nyt heillä on tunnustensa avulla pääsy portaaliin ja he pystyvät hakemaan tilauksensa ja toimittamaan esim. valmiit suunnittelupiirustukset Honkarakenteen henkilökunnan aikatauluista riippumatta. Tämä on nopeuttanut tilaus- ja suunnitteluprosessia 2 5 päivällä. Lisäksi virheitä tehdään aiempaa vähemmän, selvittää Joensuu saatuja hyötyjä. Tilauksen kulku tiedetään Nykyisen järjestelmän selkeä hyöty on myös siinä, että jos asiakas soittaa myyjälle ja kysyy talotoimituksensa tilannetta, pystyy myyjä näkemään sen suoraan päätteeltään tyyliin: runko-osat ovat valmiina, ikkunat tulevat ylihuomenna, toimitus on neljän päivän päästä. Vaihe vaiheelta Tuotannossa työpisteittäiset työt ovat myös SAPin järjestelmässä, jonka pohjalta tehdyllä ohjelmalla työt sarjoitetaan ja aikataulutetaan asiakkaalle vahvistetun toimitusviikon perusteella. Tuotannossa tukit ovat saaneet tämän vuoden ajan päätyynsä RFId-tunnisteet, johon on kirjattu tukin työstökoodit. RFId-järjestelmää on tarkoitus laajentaa lähiaikoina logistiikan ja varastojen hallintaan. Maija-Liisa Saksa

16 16 Puu&Tekniikka numero 12/2008 Puupölyhaitat puutuoteteollisuudessa Noin työntekijän arvioidaan altistuvan Suomessa puupölylle. Rakennusteollisuudessa on eniten puupölylle altistuvia työntekijöitä, kuten mm. rakennuskirvesmiehet, puusepät sekä parketti- ja kalusteasentajat. Seuraavaksi eniten altistutaan saha-, huonekalu- ja rakennuspuusepänteollisuudessa, kussakin noin työntekijää. Eri puulaaduista lähtöisin olevan pölyn on todettu voivan aiheuttaa: silmien sidekalvon tulehdusta, pitkittynyttä nuhaa ja yskää, kurkunpään tulehdusta, hengenahdistusta, alentunutta keuhkojen toimintaa, kroonista keuhkoputkentulehdusta, allergista alveoliittia, allergista ihottumaa ja ärsytysihottumaa sekä astmaa. Tutkimukset osoittavat, että puupölytoimialoilla työperäiseen altistumiseen liittyvä osuus astmatapauksista on noin kolmannes sekä miehillä että naisilla. Asenteet muuttumassa Työterveyslaitoksella käynnistyi vuonna 2002 viisivuotinen toimintaohjelma Puupölylle altistumisen terveysvaikutukset, johon sisältyi myös Woodrisk-niminen EU-hanke. Tavoitteena oli tutkia, kuinka paljon Suomessa ja EU:n Materiaalinkäsittelyyn tehokkuutta juuri teidän yrityksenne tarpeisiin räätälöidyillä laitteilla - pinonta- ja pinonpurkulaitteet - tuotantolinjakokonaisuudet - konenäkölaite laadutukseen - laitteet siirtoon ja käsittelyyn - liimalevypuristimet alueella altistutaan puupölylle sekä syntyykö sen seurauksena astma- yms. tulehdusvaikutuksia. Kolmantena tutkimusalueena olivat syöpävaikutusten mekanismit. Taustalla oli vuonna 1999 voimaan tullut EU-direktiivi puupölyn (erityisesti tammen ja pyökin) altistumisen ylärajaksi, joka oli 5 mg/m 3. Tämä raja-arvo oli todella korkea, sillä useissa tutkimuksissa on todistettu myös suhteellisen pienten pitoisuuksien, jopa 0,5 mg/m 3 altistavan ärsytysvaikutuksille ja hengitysoireille, kertoo tiimipäällikkö Kirsti Husgafvel-Pursiainen Työterveyslaitokselta. Viime vuonna kyseinen arvo pudotettiin 2 mg:aan, ja uusien tilojen kohdalla 1 mg:aan. Ohjelman aikana asenteet puupölyyn ja sen torjumiseen puualalla ovat muuttuneet voimakkaasti positiivisempaan suuntaan. Nuorempi sukupolvi tulee mieluummin siistille Puupölylle altistuvat toimialoittain Liukkonen T, Zitting A, Heikkilä P, Husgafvel-Pursiainen K. Puupöly. Teoksessa: Kemikaalit ja työ. Selvitys työympäristön kemikaaliriskeistä. Työterveyslaitos, Helsinki, työpaikalle, eikä astma selvästikään ole vaihtoarvoinen palkkaan nähden. Nanopartikkeleita ilmassa Astman diagnosoinnissa on ollut omia ongelmiaan, eikä astmaa olla aina osattu yhdistää puupölyyn. Kirsti Husgafvel-Pursiaisen kertoman mukaan astmaan ei suinkaan tarvita tuoretta puuta, kuten sahoilla uskotaan terpeenikeskusteluissa. Eikä siihen tarvita välttämättä mitään homekasvuja sen paremmin kuin liimoja tai lakkojakaan. Astman saantiin riittää pelkkä puupöly, jopa kotimaisten puulajien pöly. Varhaiset terveysvaikutukset kuten esimerkiksi nenä-, silmä- tai iho-ärsytys ja krooninen keuhkoputkentulehdus pitääkin ottaa vakavasti, sillä näiden sairauksien mekanismit aina nenäsyöpään asti ovat hyvin samankaltaisia. Lisäksi hän muistuttaa, että puupölyn kohdalla puhutaan myös fysikaalisesta komponentista, vaikkakin nanoluokan kokoisesta. On opittu, että mitä pienemmäksi hiukkanen menee, sitä helpommin solu pystyy ottamaan sen sisäänsä ja aiheuttamaan lähinnä happivauriotyyppisen mekanismin. Tietenkin on myös muistettava, että tämä edellyttää todella pitkää, vuosien altistumisaikaa. Puupölyn hallinta Työhön liittyvien vaarojen tunnistaminen ja arviointi Edellisen numeron robotteja käsittelevästä artikkelista s. 7 oli pudonnut lausunnon antajan nimi pois kohdassa, josta puhutaan robottien osuudesta automatisoinnin investointikustannuksista. Kyseessä on Siipotec Oy:n toimitusjohtaja Raimo Siipo, jonka mukaan osuus on neljänneksen luokkaa. Pahoittelemme virhettä. Toimitus Tarkennus ovat kaiken työsuojelu- ja työterveystoiminnan perusta työpaikalla. Työpaikan vaaroja ja haittoja arvioidaan työturvallisuuslain perusteella. Yritysten riskiarviointi antaa tärkeysjärjestyksen tarvittaville korjaaville toimille, ja toisaalta se auttaa kohdentamaan myös työterveyshuollon toimintaa riskialttiisiin töihin. Puupölylle altistumista voidaan vähentää esimerkiksi automatisoinnilla ja kauko-ohjauksella. Pölyn tuottoa voidaan vähentää niin työmenetelmien kuin työstöparametrienkin valinnalla. Pölyn leviämisen estämiseen löytyy paras lääke tilojen ja laitteiden säännöllisestä puhdistuksesta. Hengityssuojaimet, erilaiset prosessi- ja kohdepoistot ja työpistekohtainen tuloilma ovat myös askelia pölyttömämpään tuotantoon. Palaamme puupölyongelmiin seuraavissa Puu & Tekniikoissa, joissa tarkastelemme mm. nenän ja nenäonteloiden syöpäriskiä sekä puupölyn hallintakeinoja. Lisätietoja: Kimmo Janas AMMATTILAISEN VALINTA!!! ,- 2595,- BERNARDO TK 315 F PÖYTÄSAHA LIUKUPÖYDÄLLÄ - työntökelkka (anodisoitua alumiinia), jossa ohjaustangot (karkaistua terästä) - pitkälle ulottuva viistevasteviivain (1200 mm), jossa kaksi vastepalkkia - pöydän levennys 1260 mm työstöleveydelle - sahanterän kallistus käsipyörän avulla max vakiona piirtoteräyksikkö, purunpoistoputkiliitäntä, poikittaisvaste rajoittimella Pinomatic Oy Pohjolantie Kauhajoki Puh pinomatic@pinomatic.fi BERNARDO S 480 P VANNESAHA - Pöydät valurautaa - Tarkat sivuohjaimet, Laakeroidut terien ohjaimet - Sahausleveys max. 465 mm, sahauskorkeus max. 310 mm - Isot säätöpyörät - Terän pituus 3640 mm - Moottorin teho 1,5 kw - Paino 145 kg KONECON OY Harmokatu TURKU OTA YHTEYTTÄ JA TILAA ESITTEET!! HINNAT SIS. 0 % ALV info@konecon.fi puh

17 numero 12/2008 Puu&Tekniikka 17 Lunawood lisää kapasiteettia Oy Lunawood Ltd:n uusi lämpömodifiointiyksikkö Hammaslahdessa aloitti joulukuun alussa Puupellettien varastoinnissa saattaa syntyä terveydelle vaarallisia kaasuja Puupellettien käyttö energian lähteenä on lisääntynyt voimakkaasti Suomessa 2000-luvulla. Työterveyslaitoksen tutkimus osoitti, että työskentely puupellettivarastossa saattaa sisältää terveysriskejä. Merkittävimmät terveydelle haitalliset altisteet pellettivarastoissa ovat hiilimonoksidi (häkä) ja heksanaali sekä pellettitehtailla lisäksi puupöly. Terveysriskejä voidaan ehkäistä tehokkaalla ilmanvaihdolla ja häkämittareilla. Pellettivarastoissa voi tapahtua pellettien hajoamista, varsinkin lämpimällä säällä keväällä ja kesällä. Tällöin ilmaan vapautuvien aldehydien ja hiilimonoksidin määrä saattaa nousta hyvin suureksi huonosti tuulettuvissa säiliömäisissä ja siilomaisissa varastoissa jopa hengenvaarallisen korkeiksi. Tällaisissa tiloissa voi olla myös hapen puutetta. Talvella vaarallista hajoamista ei ole todettu. Miten vaaraan voidaan varautua? Pellettitehtailla on ryhdytty varautumaan terveydelle haitallisiin yhdisteisiin muun muassa ilmanvaihtoa tehostamalla ja käyttämällä hälyttäviä häkämittareita varaston hiilimonoksidipitoi-suuden mittaamiseen ennen varastoon menoa. Myös pellettiä energian lähteenä käyttävien olisi syytä ottaa huomioon mahdollinen pellettien hajoaminen rakentamalla pellettivarastot hyvin tuulettuviksi ja varustamalla varastotila häkävaroittimella. Häkäkaasu on väritöntä ja hajutonta, joten sitä ei voida aistein havaita. Aldehydit ja useat muut haihtuvat orgaaniset yhdisteet aiheuttavat pistävän hajun, joka osittain varoittaa vaarasta. Kyseessä oli ensimmäinen pellettitutkimus Suomessa Tutkimus oli ensimmäinen Suomessa tehty tutkimus, jossa selvitettiin pellettivarastojen ilman epäpuhtauksia ja arvioitiin työntekijöiden altistumista niille. Tutkimuksessa laadittiin turvallisuusohjeet puupellettivarastoissa työskentelylle. Tutkimuksen selvitykset ja mittaukset tehtiin vuoden 2007 touko-kesäkuun aikana neljällä pellettitehtaalla sekä yhdessä pellettisiilossa. Mittaukset tehtiin pääasiassa suurissa pellettivarastoissa, joissa pelletin määrä ylitti 2000 tn. Tutkimusta rahoittivat sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto sekä Vapo Oy Pellettivarastoissa esiintyvät altisteet Tehtaiden pellettivarastoissa oli haihtuville yhdisteille altistuminen vähäistä silloin, kun pellettien hajoamista ei tapahtunut, mutta pellettien hajotessa mitattiin suuria, ohjeraja-arvot ylittäviä pitoisuuksia. Hiilimonoksidin pitoisuus saattoi pellettikasan yläosassa ylittää ohjeraja-arvon (30 ppm) moninkertaisesti (pitoisuus siilovarastossa jopa yli 900 ppm), lattiatasolla pitoisuudet olivat pieniä (<0,5-13 ppm). Aldehydeistä heksanaalia esiintyi eniten kaikissa mittauskohteissa. Suurimmat heksanaalin pitoisuudet mitattiin varastojen yläosassa (0, mg/m 3, mediaani 1,6 mg/m 3 ). Työntekijöiden hengitysvyöhykkeillä ja varastojen alaosissa heksanaalipitoisuudet olivat pieniä (0,003-2,4 mg/m 3 ). Heksanaalille ei ole työhygieenistä raja-arvoa, mutta ärsytysoireita on todettu pitoisuuden ylittäessä 40 mg/m3. Haihtuvista orgaanista yhdisteistä pellettivarastoissa todettiin pieniä pitoisuuksia mm. terpeeniyhdisteitä ja asetonia. Orgaanisista hapoista etikkahappoa esiintyi kaikissa tuotevarastoissa ja osassa myös muurahaishappoa. Pellettitehtaiden työntekijät altistuivat ohjeraja-arvoon 2 mg/m 3 verrattuna merkittäville puupölypitoisuuksille (alle 0,2-7,0 mg/m 3 ). Puupölyn kertyminen pinnoille lisää palo- ja räjähdysvaaraa. Puupöly ja aldehydit aiheuttavat silmien ja hengitysteiden ärsytystä. Hiilimonoksidilla ja aldehydeillä on myös pitkäaikaisvaikutuksia. Raportti: Pellettivarastojen ilman epäpuhtaudet ja niiden aiheuttamien vaarojen ehkäiseminen. Ilpo Ahonen, Tuula Liukkonen. Työympäristötutkimuksen raporttisarja 32, Työterveyslaitos Lunawood on vuoden 2008 aikana investoinut Hammaslahden tuotantolaitokseen hieman vajaat miljoona euroa rakentamalla uuden lämpömodifiointiyksikön ja rimottamon oheislaitteineen sekä lisännyt varastotiloja. Investointien myötä yrityksen kokonaistuotantokapasiteetti kasvaa m³:iin vuodessa. Iisalmen ja Hammaslahden tuotantolaitoksissa on mahdollista prosessoida samanaikaisesti jopa 550m³ sahatavaraa. Hammaslahden uusi lämpömodifiontiyksikkö on kokonaisuudessaan Lunawoodin oman suunnittelun ja tuotannon tulosta. Tämä mahdollistaa lämpömodifiointiyksiköiden joustavan lisäämisen myös tulevaisuudessa. Uudessa laitoksessa on toteutettu käytännössä havaittuja parannuksia ja osin aivan uusiakin ratkai- Uusi laitos lisää Lunawoodin kapasiteetin kuutioon. Kuvassa Esa Pimiä. suja. Yritys hallitsee näin koko tuotantoketjun aina sahatavaran hankinnasta, jatkojalostettujen, lämpökäsiteltyjen höylätuotteiden edelleen myyntiin. Lunawood höylää 90 prosenttia kokonaistuotannostaan Iisalmen tuotantolaitoksessaan. Samanaikaisesti Lunawood investoi myös Iisalmessa. Laajentuneen tuotannon myötä rakennetaan lisää varastotiloja ja kenttiä. Tuotantolinjoissa tehdään pieniä muutoksia, joiden tavoitteena on tuotannon tehostaminen ja yhä parempi lopputuotteen laatu. Myös jalostusaste on noussut. Tuotantokapasiteettiaan kasvattamalla Lunawood pyrkii vastaamaan puutuotteiden jatkojalostusteollisuuden lisääntyneeseen kysyntään lämpöpuuta kohtaan. Nykyisestä tuotannosta noin 60 prosenttia menee vientiin. Lunawoodin palveluksessa on 45 työntekijää. Yrityksen liikevaihto on kasvanut rajusti saavuttaen vuonna miljoonaa euroa (2006 4,7 milj. euroa, ,1 milj.euroa). Suomen lämpöpuumarkkinoista yli 60 % on Oy Lunawood Ltd:n hallussa.

18 18 Puu&Tekniikka numero 12/2008 Tammikuu Tapahtumia TCHFM, The Canadian Home Furnishing Market, huonekaluja, Toronto Bau, rakennusmateriaaleja, -menetelmiä ja korjausrakentamista, München DOMOTEX, lattiapäällysteet, Hannover Interiors Birmingham, huonekaluja, valaisimia, sisustussuunnittelua, Birmingham imm, Kölnin kansainväliset huonekalumessut, Köln Julkisivu 2009, julkisivurakentamisen ammattitapahtuma, Wanha Satama Helsinki. julki ExpoMOBILIARIO, kansainväliset huonekalumessut, Mexico City Salon du Meuble, Pariisin kansainväliset huonekalumessut, Pariisi Enertec, kansainväliset energiamessut teemana energiatehokkuus ja uusiutuvat energialähteet, Leipzig. Helmikuu AIFF, Australian International Furniture Fair, huonekaluja, Sydney Stockholm Furniture Fair, huonekaluja, Tukholma. webfair2.stofair.se/furniturefair_eng CASAIDEA, huonekaluja ja sisustusratkaisuja, Rooma DelhiWood, kansainväliset puuntyöstökone-, materiaali- ja työkalumessut, New Delhi Samulegno, puuntyöstökoneita ja tarvikkeita, Pordenone (Italia) Legno & Edilizia, puunkäyttöä rakennusteollisuudessa, Verona. Maaliskuu RAKSA 2009, rakentamisen suurtapahtuma, Lahti. Toukokuu interzum, puusepänteollisuuden puolivalmisteet ja tarvikkeet, Köln Ligna+, puusepänteollisuus ja metsänhoito, Hannover. Heinäkuu AWFS Fair, puusepänteollisuuden koneita ja tarvikkeita, Las Vegas. Syyskuu Puu, kansainväliset puutuoteteollisuuden erikoismessut, Jyväskylä Bioenergia, kansainväliset Bioenergia-messut, Jyväskylä Habitare, huonekaluja, Helsinki. Myydään käytettyjä koneita Nissanin uusi NP300-malli perustuu pari vuotta sitten Suomen markkinoilta poistuneeseen Nissan pick-upiin. NP300 on suunniteltu suorituskykyiseksi kumppaniksi kovaan työhön. Auton vetokyky ja maastokelpoisuus kuuluvatkin luokkansa parhaimpiin. Nissanilta uudistunut NP300:a on saatavana kolmena eri versiona: Single, King ja Double Cabina. Singlessä on lyhyt ohjaamo ja pitkä lava. Meillä kokeiltava olleessa kaksipaikkaisessa King Cabissa on istuimien takana säilytystilaa esimerkiksi työkaluille ja -vaatteille. Double Cab -malli puolestaan on viisipaikkainen, Uraputkessa? Lähetä nimitystiedot Kimmo Janas puh. (09) Penope Oy Puuteknikko Veli-Matti Kauppinen on nimitetty Penopen varaosapäälliköksi Ura putkessa Veli-Matti Kauppinen Ulla Perämäki Risto Rossi Mika Haapanen alkaen päävastuualueenaan varaosa- ja tarvikemyynnin kehittäminen. Kauppinen on työskennellyt Penopella vuodesta 1995 alkaen varaosamyyjänä. Metsäteollisuus ry Metsäteollisuus ry:n hallitus on valinnut Metsäliiton pääjohtaja Kari Jordanin Takapuskurin astinlauta helpottaa lavalle nousua. järjestön hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle Varapuheenjohtajiksi valittiin UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen sekä maajohtaja Juha Vanhainen Stora Ensosta. Hallituksen työvaliokunnan muiksi jäseniksi valittiin toimitusjohtaja Matti Hilli Vapo Oy:stä, toimitusjohtaja Esa Karru Peterson Ylhaallä vasemmalla: Kuskin työtila on pelkistetty, mutta kaikki tarvittava löytyy käden ulottuvilta. Ylhaallä oikealla: King Cabin ohjaamon takaosaan saa lastattua hieman vaikeasti tosin yllättävän monta ruokakassia työkaluista nyt puhumattakaan. Alhaalla vasemmalla: Mukiteline ei ole kaikkein kätevimmässä paikassa käsinojan sisällä. Alhaalla oikealla: NP300:n maastokelpoinen neliveto perustuu ryömintävaihteisiin. Packaging Oy:stä, toimitusjohtaja Pekka Kopra Versowood Oy:stä, toimitusjohtaja Sverre Norrgård Myllykoski Oy:stä sekä konsernijohtaja Pertti Lehti Finndomo Oy:stä. Juha Vanhainen, Pekka Kopra ja Pertti Lehti ovat uusia työvaliokunnan jäseniä. Metsäteollisuus ry:n hallitukseen vuodelle 2009 valittiin 32 jäsenyritysten edustajaa. Hallituksen uusia jäseniä ovat myös toimitusjohtaja Pekka Kauranen Harvestia Oy:stä, johtaja Hans Sohlström UPM:stä ja Domus Yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Pekka Sairanen. Woodpolis Kuhmon kaupunginhallitus on nimennyt Woodpoliksen

19 numero 12/2008 Puu&Tekniikka 19 Nissan NP300 King Cab Comfort Moottori: turboahdettu diesel Sylintereitä: 4, rivissä Iskutilavuus: 2488 cm3 Teho: 133 hv/ 98 kw Suurin vääntö: 304 Nm/2000 rpm Akseliväli: 2950 mm Raideväli edessä/takana: 1525/1505 mm Pituus: 5180 mm Leveys: 1825 mm Korkeus: 1700 mm DMC Unisand K Maavara: Kahluusyvyys: 230 mm 450 mm DMC-mallisto on uudistunut avolava Ylhäällä: Edestä katsottuna NP300:ssa on tiettyä äijämäisyyttä. Alhaalla: Ohjaamoon nouseminen tai varsinaisesti istuutuminen käy helposti leveistä ovista. joten siihen mahtuu hieman isompikin työporukka. Yli risujen ja kantojen Pick-upeja, avolavoja on totuttu pitämään työkoneina, mutta yhä enenevässä määrin niitä on alettu käyttää myös perheen vapaa-ajan kulkuneuvoina. Sen verran voimakkaasti henkilöautomaisuus niin sisustuksissa kuin ajo-ominaisuuksissakin on tullut mukaan kuvaan. NP300:ssa on kuitenkin tallella vielä sitä alkuperäistä työjuhtamaisuutta ilman ylimääräisiä herkkuja ja se myös suorastaan odottaa hieman miehekkäämpää käsittelyä. NP300:n kaikissa malleissa on sama Nissanin toisesta lava-automallisto Navarasta tuttu 2,5-litrainen suoraruiskutusdieselmoottori, joka tuottaa 133 hv:n tehon ja 304 Nm:n väännön. Ja 2860-kiloinen auto todella liikkuu rivakasti, siitä pitää turbodiesel huolen. Dieselissä löytyy myös tarvittavasti vääntöä, mikäli matkan määränpää ei olekaan kestopäällystetien varrella. Ei kun nelivedon ryömintävaihteet käyttöön ja pöpelikköön. Kivinenkään metsäjotos ei tuota ongelmia jäykän jousituksen ja reilun maavaran ansiosta. Turvallista menoa Yli 180 -senttisellä lavalla kulkee kätevästi isompikin tavaraerä, meillä esimerkiksi Puu & Tekniikan messurekvisiitta Lähestymiskulma: Ylityskulma: Jättökulma: Lavan pituus: Lavan leveys: Kääntösäde: Kokonaispaino: Kantavuus: Vaihteisto: Vetotapa: Polttoaineenkulutus, yhd: Polttoainesäiliö: CO2-päästöt: Hinta: lokakuussa Lahteen. Auton kantavuus on 1150 kg ja vetokykyäkin löytyy peräti 3000 kg. Suomen olosuhteita ajatellen pehmeä lavakate on kuitenkin ensimmäinen tarpeellinen lisävaruste. Vankka alusta mahdollistaa erikoiskorimuutokset. Auto on helposti muunnettavissa esimerkiksi hinaus- tai huoltoautoksi. NP300:n jarrutusjärjestelmänä on jäähdytetyt lev yjarrut edessä, suuret rumpujarrut takana ja kuorman tunnistava venttiili, joka säätää jarrutehon automaattisesti 31o 25o 31o 1865 mm 1390 mm 5,6 m 2860 kg 1150 kg 5-portainen manuaali neliveto 9,1 l/100 km 75 l 241 g/km euroa autoon lastatun kuorman mukaisesti. ABS-järjestelmä lyhentää jarrutusmatkaa ja estää pyörien lukkiutumisen jarrutustilanteessa. NP300 soveltuu myös pitkäaikaiseen käyttöön, sillä korille myönnetään kuuden vuoden puhkiruostumattomuustakuu. Toisaalta käytön taloudellisuutta lisää Euro IV dieselmoottorilla varustetun NP300:n huoltoväli, joka on peräti km. Eli enemmän työaikaa ja vähemmän huoltoseisokkeja. Kimmo Janas Leveänauhahiomakoneita valmistama italialainen DMC on päivittänyt mallistonsa. Eurosand L on rungoltaan malliston pienin. Monipuoliseen hiontaan soveltuva Eurosand L on hyvä valinta pienempään ja kevyempään hiontatarpeeseen. Työleveydet mm, maksimi moottoriteho/yksikkö 22kW. Mastersand on runkorakenteeltaan samankaltainen kuin Eurosand L, mutta on suunniteltu isompia yksiköitä varten. Mastersand soveltuu esimerkiksi välihiontakoneeksi isolla ø 320mm hiontarummulla sekä viimeistelyyn tarkoitetulla ositetulla tallayksiköllä varustettuna. Työleveydet mm, maksimi moottoriteho/yksikkö 30kW. Unisand K on rungoltaan merkittävästi edellisiä raskaampi. Kaikki rungon liitoskohdat on cnc-koneistettu, joka takaa erittäin vakaan ja hyvin kalibroidun alustan moottoreille, syöttöpöydälle ym. Kone on suunniteltu raskaaseen hiontaan / teolliseen tuotantoon. Voidaan varustaa jopa viidellä pitkittäisnauhayksiköllä. Vakiotyöleveydet mm. Maksimi moottoriteho/yksikkö 30kW. Saatavana myös ala / yläpuoleisena linjakoneena. Topsand K on runkorakenteeltaan samankaltainen kuin Unisand K, mutta on suunniteltu isompia yksiköitä varten. Vakiotyöleveys on mm mutta saatavana myös leveämpänä. Suurin hiontarummun ø 400mm, maksimi moottoriteho/yksikkö 55kW. Topsand on DMC -malliston lippulaiva. Soveltuu leveään hiontatarpeeseen, esim mm tai jopa mm. Suunniteltu erittäin tehokkaaseen teolliseen tuotantoon kolmivuorotyöhön. Kaikki DMC:n mallit voidaan varustaa myös poikittaisnauhalla. Työkappaleen hionnan jälkeiseen puhdistukseen / jälkikäsittelyyn on saatavilla erilaisia harjayksiköitä sekä puhdistuspuhaltimia. Lisätietoja: Eurotec Oy Toni Kytöviita puh Märkä/kuiva-imuriuutuus kakkosvaiheen hankkeiden ohjausryhmän jäsenet. Ohjausryhmä toimii hankkeissa ideoivana ja ohjaavana elimenä. Woodpoliksen kakkosvaiheen hankkeita ovat Woodpolis II (toteuttaa energiatehokkaaseen puurakentamiseen liittyviä pitkäkestoisia tuotekehityshankkeita sekä yritysten kehittämishankkeita), Woodpolis-osaamisverkosto (kehittää energiatehokkaaseen puurakentamiseen liittyvää koulutusta) sekä Woodpolis-Inno (kehittää Woodpoliksen konekantaa). Woodpoliksen hankkeissa on tärkeimpien yhteistyökumppaneiden edustus. Ohjausryhmään kuuluvat: Teknillinen korkeakoulu, PRA-klusteri: professori Matti Kairi (varaedustaja professori Pekka Heikkinen). PRA-klusteri tarkoittaa Teknillisen korkeakoulun puutuotetekniikan, talonrakennustekniikan ja arkkitehtiosaston yhteistyötä. Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasto: professori Jouni Koiso-Kanttila (dosentti, TkT Markku Karjalainen). Oulun yliopisto, mittalaitelaboratorio: laboratorion johtaja Juha Kalliokoski (insinööri Jorma Heikkinen). Kajaanin ammattikorkeakoulu: koulutusjohtaja Jari Kähkönen (rehtori Arto Karjalainen). Kainuun ammattiopisto: toimipaikan johtaja Osmo Hänninen (koulutusjohtaja Esko Moilanen). Kainuun Etu Oy: ohjelmajohtaja Jari Komulainen (projektisihteeri Laura Juntunen). Kainuun TE-keskus: toimialapäällikkö Pasi Loukasmäki. Yrityksiä ohjausryhmässä edustavat: Kuhmon AA-Puu Oy: Hannu Gröhn Kuhmon Puupalvelu Oy: Esa Haverinen Puulehto Oy/PHPT Wood: Arto Pyykkönen. Yritysten varaedustajia ovat: Kuhmon Ikkuna Oy: Ville Kallio Kuhmo Oy: Pertti Haverinen Vuokatin Kalustelevy Oy: Erkki Pyy. Kaupungin edustajina toimivat Heikki Heikkinen, pj (varalla Maarit Rauhala), Pekka Heikkinen (Anneli Kinnunen), Raili Tervo (Martti Malinen), Eila Valtanen (Juhana Juntunen) ja Hannu Huotari (Tuula Purovesi). Siparila Oy Ulla Perämäki on nimitetty sisustussuunnittelijaksi vastuullaan sisustustuotteiden myynti ja kehittäminen. Risto Rossi on nimitetty tuotepäälliköksi vastuullaan rakennusteollisuusmyynti. Mika Haapanen on nimitetty tuotantopäälliköksi vastuullaan tuotannon johto ja kehittäminen. Milwaukee laajentaa V28 litium-ioni teknologiaan pohjautuvaa työkaluvalikoimaansa. V28 Li-Ion akkuteknologia takaa työkaluille ainutlaatuisen suoritustason ja yli kaksinkertaisen toiminta-ajan perinteisiin 18 V akun koneisiin verrattuna. V28 -perheen uusia tuotteita on monipuolinen ja erittäin imukykyinen märkä/kuiva-imuri Milwaukee V28 VC. Tämä kompakti imuri sopiii mo- niin eri tarkoituksiin, ja se pystyy imemään sekä nestettä, porauspurua että metallijätettä ilman suodattimen vaihtoa. HEPA-luokitellun suodattimen ansiosta Milwaukee V28 VC pystyy poistamaan jopa 99,7% työn aikana kertyneestä purusta. Suodatin on helppo puhdistaa eikä sitä tarvitse vaihtaa märän ja kuivan työtehtävän välillä. Voimakas 28 voltin Milwaukee-moottori tuottaa jopa 80 mbarin imukyvyn. V28 VC mallissa on lisäksi käytännöllinen puhallustoiminto. Lisätietoja puh tommi.spannari@tti-emea. com

20 20 Puu&Tekniikka numero 12/2008 Keräilyä korkealta Automaattista asetteentekoa Homag on laajentanut reunalistoituskoneiden valikoimaansa uudella KAL 310 sarjan koneella. Siinä on automaattinen työkalunvaihtaja profiilin vaihtamiseen profiilijyrsinyksiköllä. Toiminto mahdollistaa tuotteiden entistä joustavamman valmistuksen ilman manuaalisen asetuksen tarvetta. Lisäksi myös siklit voidaan säätää automaattisesti eri profiileihin sopiviksi. KAL 310-peruskoneen toiminnot voidaan haluttaessa automatisoida kokonaan. Koneessa on tehokas saumausjyrsinyksikkö, jonka työkalun halkaisija on 125 mm. Tämä takaa siistin leikkuujäljen sekä levyn ylä- että alareunassa. Lisäksi liima- tyypin vaihto EVA-liimasta PU-liimaan onnistuu nopeasti, kun koko levitysyksikön vaihto sujuu ilman erillistä työkalua. Liima levitetään 8 60 paksulle kappaleelle lämmitetyllä telalla, joka varmistaa tasaisen liimauslämpötilan työkappalekorkeudesta riippumatta. Nnauhamakasiinin korkeudensäätö takaa keskitetyn nauhan liimauksen erisuurista ylityksistä huolimatta. Kiinteä katkaisuvaste helpottaa myös herkkien reunojen katkaisua. Profiilijyrsimen automaattinen profiilin vaihto varmistaa huolitellun työstöjäljen myös kulmissa Tarvittaessa koneeseen voidaan valita varusteeksi myös automaattiset säädöt syöttövasteelle, paininvyöhykkeelle, jyrsimelle tai sikleille profiilin mukaan. Varustevaihtoehtoihin kuuluvat myös ohjelma-ohjatut toiminnot viimeistely-yksikön siirtoon pois työstöalueelta vaakasuunnassa sekä korkeudensäätöön. KAL 310 -reunalistoituskoneessa ohjauksena on Homagin powercontrol PC22. Käyttöjärjestelmä on Windows XP. USB-liitäntä mahdollistaa helpon varmuuskopioinnin ulkoiselle muistille. WoodScout- diagnostiikkaohjelma näyttää vikailmoitukset, mikä mahdollistaa järjestelmällisen virheiden korjaamisen. Lisätiedot: Projecta Oy Timo Rantalainen Puh Mitsubishi Forklift Trucks on tuonut markkinoille kokonaan uudelleen suunnitellun korkeakeräilytrukin, jonka keräilykorkeus, nostonopeus ja ergonomia on luokkansa huipulla. Suuritehoinen, 48-volttinen OPBH10NH malli kerää jopa 11,5 metrin korkeudelta. Tehokas AC hydrauliikkamoottori tuottaa myös markkinoiden suurimman nostonopeuden. Mitsubishi tarjoaa 24 volttisen OPBH10N mallin DC nostolla, jos käyttökohde ei vaadi niin korkeaa nostoa ja suurta nostonopeutta. Kummassakin Reliefien koneistusta Vectric Software on julkaissut uuden Aspire -ohjelmiston, jolla voi toteuttaa 3D -reliefien luonnit ja 3D -koneistukset. Se soveltuu monille OPBHN sarjan mallissa on sama korkea varuste- ja vaatimustaso vakiona. Koneessa on esimerkiksi lattian alle sijoitettu ainutlaatuinen ergolift-varustus. Tämän vuoksi on ohjaamon seinämä voitu tehdä ohuemmaksi niin, että ulottuvuus kuormaan paranee. Kuormalavaa voidaan nostaa 750 cm korkeuteen seisontatasosta. Kiinnostavat innovaatiot sisältävät sauvaohjauksen ja induktiivisen käsien tunnistimen, joka estää koneen käytön, jos eivät molemmat kädet ole turvallisesti ohjaamon sisäpuolella. Tämä tunnistin reagoi vain käden kosketukseen, joten se ei ole huiputettavissa asettamalla kaiverrus- ja CNC -jyrsinkoneille. Lisätietoja: AN-Cadsolutions Antti Sulkanen, info@an-cadsolutions.fi esineitä kohtiin missä käsien tulee olla. Hallintalaitteet voidaan sijoittaa maston etupuolelle, jos käyttötapa niin vaatii, ja asiakas voi valita kolmen erilevyisen alustan ja neljän ohjaamoleveyden välillä. Virtalukon tilalle on asennettu PIN -koodilla toimiva käynnistysjärjestelmä, joka on kytketty elektroniseen ohjausjärjestelmään. Tämä mahdollistaa monen suorituskykyyn liittyvän parametrin ohjelmoinnin trukin oman näytön avulla ilman tietokoneen käyttöä. Myös kuljettaja voi tehdä joitakin muutoksia. Kummankin mallin vakiovarustuksiin kuuluu AC -ajo, vahva vastakenttäjarrutus, suuritehoiset akut ja akku rullat. Lisätietoja: Berner Ltd. matti.koljonen-seesvaara@ berner.fi Baumerin kameranäköjärjestelmät Projecta Oy on solminut yhteistyösopimuksen kameranäkölaitteita ja -ohjelmistoja valmistava Baumer Inspectionin kanssa, joka on osa saksalaista Baumer Goupia. Baumer Inspection tarjoaa ratkaisuja laaduntarkkailuun ja prosessin ohjaukseen mm. lattiaparketin- ja laminaatin, laattojen ja huoneka- luosien valmistuksessa, reunalistoituksen kiinnityksessä, vaneri- ja viiluteollisuudessa, rakennusteollisuuden raakaainelevyjen ja erilaisten pinnoitekalvojen valmistuksessa. Baumerin ColourBrain laadunvalvontajärjestelmä perustuu kameranäkö- ja ohjelmistonhallintajärjestelmään. Laitteistolla voidaan lukea esim. väriheittoja, värivikoja, paikallisia virheitä (naarmut, oksat, kolot, kuplat jne.), syykuvion eroja, fyysisiä vikoja yms. Järjestelmää hallitaan edistyksellisellä ohjelmistolla, joka on kehitetty yli 250 toimitetun järjestelmän tuomalla kokemuksella. Lisätiedot: Projecta Oy Veli Nyman, Uudistuksia Hiaceen Toyota Hiace on vakiinnuttanut paikkansa maamme suosituimpana pakettiautona. Tammi-lokakuussa 2008 Hiacen markkinaosuus ns. tonniluokassa oli 23,1 %. Useat Hiacen muutoksista parantavat ohjaamon viihtyisyyttä, mm. ilmastointi kuuluu nyt vakiova- rusteisiin. Mukavuutta luovat henkilöautomaiset, verhoillut ovipaneelit ergonomisine ikkunannostimineen. Sisätilojen ilmeen viimeistelevät uusittu, hieman aiempaa tummempi istuinverhoilu (pl. GL Executive -malli) sekä entistä kookkaampi ja selkeämpi nopeusmittari kromilistoineen. Toiminnallisuutta parantavat LED-tyyppiset mittarivalot, käsijarrun muistutusääni sekä sisävalo myös tavaratilan takaosassa. Äänieristystä on parannettu lisäämällä eristyspaneeleita auton moottoritilan alle, rintapeltiin, etulokasuojiin ja konepeltiin. Tavaratilan väliseinä eristää melua entistä tehokkaammin. Kojetaulun ja korin välissä on nyt äänien johtamista vähentävää tiivistemateriaalia. Lisäksi ohjaamon lattiamaton alla oleva äänieriste vaihdettiin tehokkaampaan ThinsulateTM-materiaaliin. Samaa materiaalia käytetään nyt myös etuoviaukkojen askelmissa. Hiace-pakettiautomalliston hinnat alkavat eurosta. Edullisimman pienoisbussin hinta on euroa. Uutisnenä, joka pureutuu puualan asioihin. Seuraavat Puu Tekniikka lehdet: Kaluste- ja huonekaluteollisuus. Erikoisjakelu arkkitehdeille ja sisustussuunnittelijoille. Aineistot 2.2. mennessä 5.3. Rakennuspuutuote- ja taloteollisuus. Erikoisjakelu arkkitehdeille ja rakennusalalle, jaossa Raksassa ( ) Lahdessa Ilmoitushinnat osoitteessa Soita ja varaa ilmoitustilasi heti numerosta (09) / Maija-Liisa Saksa, parhaat paikat menevät ensin

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä.

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä. Metsäteollisuuden tuotanto Tuotanto Suomessa tammi-syyskuussa 25 Paperia ja Puuta Tuotanto normaalitasolla kolmannella neljänneksellä Kuluvan vuoden heinä-syyskuussa metsäteollisuuden tuotantolaitokset

Lisätiedot

MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013. Sixten Sunabacka

MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013. Sixten Sunabacka MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013 Sixten Sunabacka Esityksen sisältö Metsäalan tilanne MSO:n yleistilanne MSO:n uudet hankkeet Metsäteollisuuden vienti Tammi- heinäkuun vienti oli 6,5 miljardia euroa

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Puurakentamisen markkinat kotimaassa ja Venäjällä. Juhani Marttila Lahti 13.11.2008

Puurakentamisen markkinat kotimaassa ja Venäjällä. Juhani Marttila Lahti 13.11.2008 Puurakentamisen markkinat kotimaassa ja Venäjällä Juhani Marttila Lahti 13.11.2008 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Rakennusmarkkinat vuonna

Lisätiedot

Pelastaako Luoteis-Venäjän ja Pietarin talouskasvu Itä-Suomen? Pekka Sutela www.bof.fi/bofit 4.9.2008 Venäjä / Neuvostoliitto Suomen kauppakumppanina 100 80 60 Osuus, % Vienti Venäjälle / NL:on Tuonti

Lisätiedot

METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitos Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen. *

METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitos Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen. * METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS 2009 2010 2010 Metsäntutkimuslaitos 30.10.2009 Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen * riitta.hanninen@metla.fi Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish

Lisätiedot

Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009. Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry

Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009. Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009 Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry Paperiteollisuuden tuotannossa jyrkkä käänne vuoden 2008 lopulla 2 Massa-

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari. Puutuoteteollisuus. Helsinki

Toimialojen rahoitusseminaari. Puutuoteteollisuus. Helsinki Toimialojen rahoitusseminaari Puutuoteteollisuus Helsinki 12.5.2016 Pasi Loukasmäki Puutuotealan Toimialat TOL 2008 mukaan TOL 16 Sahatavaran ja puutuotteiden valmistus Puun sahaus, höyläys ja kyllästys

Lisätiedot

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Lauri Hetemäki & Riitta Hänninen Tiedotustilaisuus 27.5.2009, Helsingin yliopiston päärakennus, Helsinki Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ Tämä kalvoesitys pohjautuu Pellervon taloustutkimuksen (PTT) Metsäsektorin merkitys aluetalouksissa tutkimukseen Esitys on päivitetty versio vuonna 27 ilmestyneestä kalvosarjasta

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

Suomen kaupan barometri Kevät 2011. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Suomen kaupan barometri Kevät 2011. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen kaupan barometri Kevät 11 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: 1 1 8 mrd. Suomen ja Venäjän välinen kauppa 9, 6,7,815,16 3 5 6 7 8 9 1 Lähteet: Suomen tulli Tilastokeskus Tavaroita

Lisätiedot

Keski-Suomen metsäbiotalous

Keski-Suomen metsäbiotalous Keski-Suomen metsäbiotalous metsäbiotaloudella suuri merkitys aluetaloudelle Metsäbiotalouden osuus maakunnan kokonaistuotoksesta on 14 %, arvonlisäyksestä 10 % ja työllisyydestä 6 %. Merkitys on selvästi

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät

Metsätalouden näkymät Metsätalouden näkymät Pääkaupunkiseudun Metsäpäivä 3.9.2016 Metsäjohtaja Juha Mäntylä Metsäteollisuus ja puun käyttö Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena 4 Metsäteollisuus on elintärkeää yli 50

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Lauri Hetemäki Puu- ja erityisalojen liitto 110 vuotta juhlaseminaari, 14.5.2009, Sibeliustalo, Lahti Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

Stora Enson muutos jatkuu

Stora Enson muutos jatkuu Stora Enson muutos jatkuu Jouko Karvinen, toimitusjohtaja, Markus Rauramo, talousjohtaja, Juha Vanhainen, Suomen maajohtaja 19.8.2009 Sisältö Stora Enson muutos jatkuu Toimenpiteet Taloudelliset vaikutukset

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014 METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 1 Metsän tulevaisuuden tuotteet: Ohjelma Avaus Olli Laitinen, puheenjohtaja, Teollisuuden metsänhoitajat ry Uudet

Lisätiedot

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group taustaa Lappi Timber Oy saha Keitele Engineered Wood Oy liimapuutehdas Hankkeen vaikuttavuus Puuta maailman

Lisätiedot

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia tausta Asiantuntemus sekä tieto-taito Venäjän kaupasta ja markkinoista Halu auttaa ja tukea suomalaista liiketoimintaa

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015 Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015 Laaja valtakunnallinen otanta Kyselyyn vastasi lähes 1700 kauppakamarien jäsenyritystä eri

Lisätiedot

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Puurakentamisen edistäminen on osa hallituksen painopistealueen

Lisätiedot

Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö

Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Puurakentamisen edistäminen on osa hallituksen painopistealueen

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Tiedätkö sinä, mikä biotuotetehdas? Biotuotetehtaan ydin on sellutehdas, mutta biotuotetehdas on paljon muutakin. Mitä biotuotteet ovat? Minkälainen

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Markkinakatsaus 24.11.2009 Helsinki Sahateollisuus on metsäteollisuuden selkäranka Järeän puun hankinta käynnistää kaiken keskeisen toiminnan metsissämme Saha- ja vaneriteollisuus

Lisätiedot

Metsäalan ja MSO:n tilanne

Metsäalan ja MSO:n tilanne Metsäalan ja MSO:n tilanne Hirsitaloteollisuuden syyseminaarissa 7.11.2013 Sixten Sunabacka Esityksen sisältö Metsäalan tilanne MSO:n yleistilanne MSO:n uudet hankkeet 11.9.2013 Metsäteollisuuden vienti

Lisätiedot

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistyksen 90-vuotisjuhla Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Fibre 7.4.2017 Metsän ensimmäiset menestystuotteet: terva ja sahatavara

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupassa ollaan kasvuhakuisia Tämän kevään Barometrissä esitimme kolme ylimääräistä kysymystä, joista yksi

Lisätiedot

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO VERKOSTON VETURINA KUUSAMO HIRSITALOT CANNUS TUNTEE JAPANIN JA SEN RAKENNUSALAN ERITTÄIN KUSTANNUSTEHOKAS TAPA VIENTIIN SYNERGIAA JA KOON EKONOMIAA

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011 perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Sisällys: 1 Puutuoteteollisuus Euroopassa 2 Tuotantokeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen 3 Jalostusarvon

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010

Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010 Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010 Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010 Tutkimuksella selvitettiin syyskuussa 2010 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR 1 Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR Eurooppa Aasia 77 % 11 % Muut 16 % Pohjois-Amerikka Afrikka Latin. Amerikka 7 % 2 % 1 % USA 7 % Oseania Päämarkkinamaat Saksa 1 % 18 % Muu Eurooppa

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pirkanmaalla

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pirkanmaalla Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja lla Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty seuraavia

Lisätiedot

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,

Lisätiedot

Metsäala nyt ja tulevaisuudessa

Metsäala nyt ja tulevaisuudessa Metsässä puhaltavat uudet tuulet -seminaari Mikaeli, Mikkeli 11.9.2012 Metsäala nyt ja tulevaisuudessa Lauri Hetemäki Euroopan metsäinstituutti & Itä-Suomen yliopisto Esityksen sisältö 1. Metsäsektorin

Lisätiedot

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Riitta Hänninen ja Lauri Hetemäki Talouskriisin ja metsäalan murroksen vaikutus KMO 2015 toteutumiseen seminaari, maa- ja metsätalousministeriö 3.11.2009.

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Päijät-Hämeessä

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Päijät-Hämeessä Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Päijät-Hämeessä Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty

Lisätiedot

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma Robinwood Plus Workshop, Metsäteollisuus ry 2 EU:n metsät osana globaalia metsätaloutta Metsien peittävyys n. 4 miljardia ha = 30 % maapallon maapinta-alasta

Lisätiedot

Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset. 28.4.2009 Joensuu. Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala

Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset. 28.4.2009 Joensuu. Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset 28.4.2009 Joensuu Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala Metsäsektori Suomessa + Klusteri työllistää suoraan ja välillisesti n. 200 000 työntekijää

Lisätiedot

Miksi töihin Metsäteollisuuteen?

Miksi töihin Metsäteollisuuteen? Miksi töihin Metsäteollisuuteen? 1 24.1.2008 Sari Rämö Kuka olen? Sari Rämö, KTM Tehnyt töitä insinöörien kanssa vuodesta 1990. Pakkausteollisuus SCA joulukuu 2000 SCA Packaging Suomen toimitusjohtaja

Lisätiedot

Vientirenkaan kautta Venäjälle. Kivi 2009 Live! Joensuu 8.10.2009

Vientirenkaan kautta Venäjälle. Kivi 2009 Live! Joensuu 8.10.2009 Kivi 2009 Live! Joensuu 8.10.2009 Karelment Oy Karelment Oy -Nurmeksessa toimiva talotehdas - perustettu 1994 Yhtiön omistus ja johto Toimitusjohtaja Kyösti Kettunen, Nurmes Markkinointijohtaja Ari Kilpeläinen,

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty

Lisätiedot

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Kuopiossa 30.10.2010 Strateginen johtaja Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö, Metsäalan strateginen ohjelma Alustuksen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011 Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena Metsäteollisuus on elintärkeä yli 50 paikkakunnalle 50 sellu- ja paperitehdasta Yli 240 teollista

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä

Lisätiedot

Biotalous Suomen taloudessa rooli taantumassa ja piristymisessä Janne Huovari PTT-seminaari - Uutta arvoa biotaloudesta?

Biotalous Suomen taloudessa rooli taantumassa ja piristymisessä Janne Huovari PTT-seminaari - Uutta arvoa biotaloudesta? Biotalous Suomen taloudessa rooli taantumassa ja piristymisessä Janne Huovari PTT-seminaari - Uutta arvoa biotaloudesta? Biotalous Suomessa Biotalous finanssikriisissä ja taantumassa Biotalouden tuotannon

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty

Lisätiedot

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.04.09 2 LIIKEIDEA Iivari Mononen -konserni valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa tarvittavia korkean

Lisätiedot

Raisio Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi

Raisio Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Raisio Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 18 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi 8.8.18 Raision Q2/18 lyhyesti Määrätietoinen työ Raision uudistamiseksi ja kannattavan orgaanisen kasvun tukemiseksi jatkuu

Lisätiedot

Laatu kertoo tekijän

Laatu kertoo tekijän Laatu kertoo tekijän Koskisen on vuonna 1931 perustettu suomalainen, kansainvälisesti toimiva perheyritys. Koskisen valmistaa ja markkinoi mekaanisen metsäteollisuuden tuotteita rakennus-, rakennuspuusepän-,

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty

Lisätiedot

Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus. Helsinki 29.11.2012

Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus. Helsinki 29.11.2012 Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus Helsinki 29.11.2012 TOIMIALAN KUVAUS JA RAJAUS Muiden rakennuspuusepän tuotteiden valmistus TOL 1623, joka jakaantuu kahteen alatoimialaan: Puutalojen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

3 Tulokset. 3.1 Yleistä. 3.2 Havutukkien kulkuvirrat

3 Tulokset. 3.1 Yleistä. 3.2 Havutukkien kulkuvirrat 3 Tulokset 3.1 Yleistä Tärkeimmät hankinta-alueet, joista kertyi yhteensä kolmannes markkinapuusta, olivat vuosina 1994 ja 1997 Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Keski-Suomen metsäkeskukset (liitteet 2 3, s.

Lisätiedot

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen Pk-yritysbarometri, syksy 2015 Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen 1 Liikevaihto nyt verrattuna edelliseen 12 kk takaiseen tilanteeseen, kaikki toimialat 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

Suomen metsäteollisuus voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa

Suomen metsäteollisuus voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa Suomen metsäteollisuus voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa Matti Kärkkäinen professori Metsäalan tulevaisuusfoorumi 16.3.2005, Sibelius-talo, Lahti Matti Kärkkäinen 1 Sahatavaran kulutus henkeä kohti

Lisätiedot

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA Suomi KOKO SUOMI ON HYVIN METSÄINEN Metsää* on maapinta-alasta 86 %. Mikäli mukaan ei lasketa joutomaata**, metsän osuus maapinta-alasta on 67 %. Metsän osuus maapinta-alasta

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 Lukijoiden ammattiryhmät Ammati Otos (kpl) %-koko otannasta Vähittäiskauppias 141 kpl. 70,5 % Sisäänostaja 7 kpl. 3,4 % Sisustussuunnittelija 11 kpl. 5,7 % Muu 41 kpl. 20,5 % Yhteensä

Lisätiedot

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014 Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Kartoituksen tausta ja tavoitteet TäsmäProto-projektin uusiutuvan energian toimialan osaamis-

Lisätiedot

Asiakashankinta Venäjän kaupassa Moskovan alueen potentiaaliset toimialat

Asiakashankinta Venäjän kaupassa Moskovan alueen potentiaaliset toimialat Asiakashankinta Venäjän kaupassa Moskovan alueen potentiaaliset toimialat Tietoisku ja yritystapaamiset Kouvola 02.04.2009 Sergei Usoltsev Markkinatutkimuspäällikkö Suomalais-Venäläinen kauppakamari www.finruscc.fi

Lisätiedot

Venäjän-kaupan uusi normaali

Venäjän-kaupan uusi normaali Venäjän-kaupan uusi normaali 20.4.2018 Joensuu @JaanaRekolainen @SVKK_FRCC Suomalais-Venäläinen kauppakamari Missiomme on edistää yritysten kasvua ja liiketoimintaa Suomen ja Venäjän välisessä kaupassa.

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020

Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020 Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020 Lauri Hetemäki Metsien käytön tulevaisuus Suomessa -hankeen ohjausryhmän seminaari, Metsämiesten Säätiö, Kerkkä, 12.5.2009 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Lapin Liikennepäivät 12.11.2015 Tehoa teollisuuden logistiikkaan Metsä Group ja logistiikka Metsä Groupissa Suomen

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas

Metsä Groupin biotuotetehdas Metsä Groupin biotuotetehdas 12.4.2017 Martti Asunta Metsä Group METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Kouvolan WoodInno yrityskeskus. Tulevaisuusseminaari 11.11.11. Ari Martonen. Woodfront.eu

Kouvolan WoodInno yrityskeskus. Tulevaisuusseminaari 11.11.11. Ari Martonen. Woodfront.eu Kouvolan WoodInno yrityskeskus Tulevaisuusseminaari 11.11.11 Ari Martonen Woodfront.eu Rakentamisen puuratkaisut suunnittelun, valmistuksen ja asennuksen integraatio Suunnittelu& Projektointi Sourcing

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3

Lisätiedot

Talorakentamisen nykypäivän ja tulevaisuuden trendit Venäjällä: kehitys ja kysynnän arviointi

Talorakentamisen nykypäivän ja tulevaisuuden trendit Venäjällä: kehitys ja kysynnän arviointi Talorakentamisen nykypäivän ja tulevaisuuden trendit Venäjällä: kehitys ja kysynnän arviointi ASUMISMALLIT (МО) Pysyvään asumiseen tarkoitettu talo (asunto, Moskovan lähistöllä) Omakotitalo Moskovan ulkopuolella

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Palvelukonsepti suurasiakkaille

Palvelukonsepti suurasiakkaille Palvelukonsepti suurasiakkaille Merplast Oy on vuonna 2005 perustettu työpaikkojen työturvallisuuteen ja siihen liittyvään konsultointiin keskittyvä yhtiö. Asiakkaitamme ovat pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS

ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS Jyväskylä 13.2.2015 Niklas von Weymarn, tutkimusjohtaja, Metsä Fibre 1 1 Metsä Fibre - osa ia 2 Raakapuun viejästä kansainväliseksi konserniksi in kehitys 1934 2014 Metsäliitto

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot

Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus

Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus Metsäteollisuus Riitta Hänninen ja Jari Viitanen Sisältö Britannian metsäteollisuustuotteiden kysynnän kehitys Suomi on suurimpia metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Merenkulun ja tekniikan koulutuksen 250-vuotisjuhlaseminaari Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 16.10.2008 Teija Meuronen Suomen metsäteollisuuden

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy 1 Johtava toimija valituissa liiketoiminnoissa Keskitymme tuotteisiin ja palveluihin, joissa meillä on vahvaa osaamista ja kilpailuetua ja joiden

Lisätiedot

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, RYMO

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, RYMO Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Petri Heino, ohjelmapäällikkö, RYMO Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Puurakentamisen edistäminen on osa hallituksen painopistealueen

Lisätiedot

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarien kysely Venäjä-pakotteista Kohderyhmä: Suomen 19 kauppakamarin jäsenyritykset Kysely lähetetty:

Lisätiedot

Paperiliiton hallitusohjelmatavoitteita

Paperiliiton hallitusohjelmatavoitteita Paperiliiton hallitusohjelmatavoitteita 2015-2018 27.2.2015 1 Varmuus laadukkaista työpaikoista Työntekijöiden osalta ei ole perusteita tuotannon siirtämiseksi muihin maihin. Suomalaisten työntekijöiden

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous

Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous Etelä- Pohjanmaan metsäbiotalouden perusta puutuotteissa Metsäbiotalouden suurin toimiala on puutuoteteollisuus. Se työllistää lähes 60 prosenttia maakunnan metsäbiotalouden

Lisätiedot

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla

Lisätiedot

Kauppatalo Lend ja ProAgria Kymenlaakso ry

Kauppatalo Lend ja ProAgria Kymenlaakso ry Kauppatalo Lend ja ProAgria Kymenlaakso ry Suonenjoki 4.4.2013 ProAgria Etelä-Suomi ry, Kouvola Tuula Repo kehitysjohtaja, MMM p. 040 588 0958, vaihde 020 747 3434 tuula.repo@proagria.fi Yhteistyösopimus

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden tutkimusagenda. FINNISH WOOD RESEARCH OY TkT Topi Helle 27.11.2014

Puutuoteteollisuuden tutkimusagenda. FINNISH WOOD RESEARCH OY TkT Topi Helle 27.11.2014 Puutuoteteollisuuden tutkimusagenda FINNISH WOOD RESEARCH OY TkT Topi Helle 27.11.2014 Puutuoteteollisuuden tutkimuksen agenda - Edellinen tutkimusagenda on tehty 2008 - Hyvä, mutta edellyttää päivitystä

Lisätiedot