Kyselyiden tarkoitus?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kyselyiden tarkoitus?"

Transkriptio

1

2 TAUSTAA Koulutuksen järjestäjällä on velvollisuus arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta sekä osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin (laki taiteen perusopetuksesta /633) Vuonna 2012 Valkeakosken kuvataidekoulun ja käsityökoulun itsearviointia alettiin kehittää uuden taiteen perusopetukseen suunnitellun Virvatuli- mallin pohjalta OKM:n myöntämällä erityisavustuksella. Mallin pilottikierros tehtiin 2013, tarkoituksena toteuttaa arviointia jatkossa kolmen vuoden välein. Nyt vuonna 2016 teetetty asiakastyytyväisyyskysely kattaa koko Emilin ensimmäistä kertaa. Mukana ovat Valkeakoskelta kuvataidekoulu ja käsityökoulu, Pälkäneeltä kuvataiteen ja käsityön opetus, Kangasalta kuvataiteen opetus ja Akaasta käsityökoulun opetus. Kuvataide- ja käsityökoulu Emilissä oppilaitosarvioinnista kehittämistyöstä vastaa rehtori yhdessä Emilin johtoryhmän ja opettajien kanssa

3 Kyselyiden tarkoitus? Jatkuvana tavoitteenamme on laadukas ja opetussuunnitelman mukainen kuvataiteen ja käsityön opetus. Asiakaskyselyt antavat oman näkökulmansa opetuksen arviointiin ja kehittämistyöhön Arvioinnin tarkoituksena on saada esiin oppilaitoksen vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Kyselyillä selvitettiin oppilaiden ja huoltajien tyytyväisyyttä opettamiseen/oppimiseen. Samoin seurattiin, miten oppilaat itse, ja toisaalta heidän huoltajansa kokevat taideharrastuksen vaikuttavuuden. Kyselyissä kartoitettiin, kuinka vahvasti taideopetuksessa saavutetaan niitä asioita, joita opetussuunnitelmassa pidetään tärkeinä. Kriteerit nousivat opetussuunnitelman oppimis- ja oppimisympäristökäsitteistä ja taideopetuksen arvoista..

4 Asiakastyytyväisyyskyselyjen toteutus 2016 Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin asiakastyytyväisyyskyselypohjat laadittiin Emilin johtoryhmässä. Kaikki asiakastyytyväisyyskyselyt toteutettiin sähköisellä webropolkyselyllä. Oppilaille teetettiin kaksi eri kyselyä: kyselyt 9-11-vuotiaille sekä kyselyt vuotialle oppituntien aikana maaliskuussa Huoltajille kyselyt lähetettiin sähköpostitse helmikuussa Arviointiasteikkona 1-5 (1= täysin eri mieltä, 5= täysin samaa mieltä)

5 Sekä kyselyjä laadittaessa että tuloksia analysoidessa pohdittiin koulun toiminnan kehittämistä Emilin toimintaohjelman ja voimassa olevan opetussuunnitelman pohjalta. Henkilökunta kävi yhdessä läpi kyselyjen vastausaineiston arviointiseminaarissa keväällä Tämän jälkeen johtoryhmä jatkoi tulosten analysointia. Lopullisen raportin koosti Kuvataide- ja käsityökoulun rehtori.

6

7 HUOLTAJAKYSELY Loistava harrastus lapselle ja hyvin organisoitua ja laadukasta harrastustoimintaa Huoltajakyselyyn saatiin vastauksia 113/318. Kyselyn vastausprosentti oli 35,5%. Suurin osa vastanneista (92%) oli perusopintojen vaiheessa olevien oppilaiden huoltajia.

8 Opetus Huoltajat olivat tyytyväisiä Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin opetukseen arvosanalla 4,71 Keskiarvot vaihtelivat vain vähän kunnittain: Valkeakoski kuvataide 4,77; Valkeakoski käsityö 4,59; Akaa 5,0; Kangasala 4,58 ja Pälkäne 4,67 Koko Emil Lapseni käy mielellään kuvataideja käsityökoulussa. Olen tyytyväinen lapseni saamaan opetukseen. Harrastus tarjoaa lapselleni sopivia haasteita. Lapseni osaaminen ja yksilölliset tarpeet otetaan huomioon. Lapseni saa riittävästi palautetta edistymisestään. Oppilasarviointi ja muu palaute on kannustavaa. Keskiarvo 4,72 4,71 4,63 4,35 4,09 4,3

9 Huoltajien vapaata palautetta: Opetus on laadukasta ja monipuolista. Opettaja on erittäin kannustava ja mieleinen opettaja. Hienoa opetusta, lapsi on onnellinen erityisesti tästä harrastuksesta. Kaikki mitä siellä opetetaan/tehdään on mieluisaa. En mielestäni pysty arvioimaan kysymyksiä kun en tiedä miten lapseni käyttäytyy ja kuinka aktiivinen hän siellä on. Enkä varmaan kuule kuin osan palautteesta ja kannustuksesta jota hän siellä saa. Ja opetukseen en osaa sanoa mitään. Jos lapsi viihtyy, opetus on ok. Opettajat ovat vilpittömän kiinnostuneita lasten yksilöllisestä osaamisesta, ja oikeasti innostuneita siitä mitä tekevät En edes keksi sanoja, joilla kuvaisin, kuinka hyvää opetus on ollut. Lapsi oppii näkemään asioita ihan eri tavalla kuin muuten, esim. "roskan" materiaalina johonkin uuteen. "Virheitä" ei ole, kun aina voidaan miettiä uudella tavalla, miten jatketaan työtä eteenpäin. Retket ovat kiinnostavia ja hyvin järjestettyjä. Opettajien paneutuminen opetustyöhönsä on esimerkillistä. Palaute on ollut hyvin positiivista ja antanut iloa sekä oppilaalle että vanhemmille.

10 Emilissä oppilas saa yksilöllistä suullista palautetta oppimisprosessin aikana kaikilla tunneilla. Palautetta annetaan myös ryhmässä yhteisesti, jolloin oppilaat voivat oppia toisiltaan Laajan oppimäärän opiskelijoille kuuluu opetussuunnitelman mukainen kirjallinen, sanallinen vuosiarviointi. Tämä oppilaan itsearviointilomake ja opettajan antama kirjallinen palaute koteihin annetaan lukuvuoden päätteeksi. Vanhemmilla on aina mahdollisuus olla yhteyksissä opettajaan, mikäli he haluavat lisätietoa tai palautetta lapsensa opiskelusta. Kun kysely teetettiin helmikuussa, eivät ensimmäistä vuotta Emilissä opiskelleet oppilaat olleet vielä ehtineet tässä vaiheessa saada kirjallista palautetta koteihin.

11 Harrastuksesta saadut valmiudet Huoltajia pyydettiin arvioimaan, mitä Kuvataide- ja käsityökoulun opetuksen tarjoamia valmiuksia he kokivat lapsensa saavan Vastauksien perusteella Emilin opetus tarjoaa hyvin opetussuunnitelmassakin vastaavasti mainittuja valmiuksia.

12 Koen lapseni saavan Emilin opetuksesta seuraavia valmiuksia: Taiteellisia valmiuksia 4,48 Ilmaisutaitoja 3,93 Luovuutta 4,42 Rohkeutta 4,02 Yhteistyötaitoja 4,03 Teknistä osaamista 4,12 Visuaalista havaintokykyä 4,35 Kulttuuri- ja taidehistorian 3,65 tuntemusta Oma-aloitteisuutta 3,97 Opiskelutaitoja 3,69 Tavoitteellisia työskentelytaitoja 3,96 Motorista kehittymistä 4,09 Ajattelutaitoja 4,11 Valmiuksia elinikäiseen 4,28 harrastamiseen. Lapselleni kuvataide- ja käsityökoulussa on tärkeää uusien asioiden oppiminen. 4,54 taitavaksi tuleminen. 4,08 haasteet ja tavoitteet. 4,13 se, että on mukavaa tekemistä. 4,74 taideasioiden äärellä oleminen. 4,02 kavereiden tapaaminen. 3,99 hyvä opettaja. 4,65 omat teokset. 4,66 ryhmässä toimiminen. 4,18 harrastuksen jatkuvuus. 4,35 luova työskentely. 4,6 oppilaitoksen järjestämät retket. 3,66

13 Huoltajien vapaata palautetta: Lapsi on yleensä ylpeä teoksistaan ja ne ovat olleet hienoja. Opettajan antama huomio tärkeää. Luovuuden "salliminen" ja omat ideat tärkeitä. Opiskelu on erittäin mielenkiintoista. Erilaista tekniikoita ja aiheita harjoitellaan ja opetellaan, kaikkea uutta ja kivaa. Olemme olleet tosi tyytyväisiä opetukseen. Opettaja on mahtava ja antaa oppilaiden olla luovia, omia itsejään. Lapsi on oppinut paljon uutta ja saanut uusia taitoja.

14 Oppimisilmapiiri Opetussuunnitelmassa esitetään tavoite hyvälle henkiselle oppimisympäristölle. Vastausten perusteella huoltajat kokevat oppimisilmapiirin hyväksi. Oppilaitoksen ilmapiiri on: Keskiarvo Innostava 4,46 Avoin 4,38 Uudistuva 4,04 Myönteinen 4,44 Tasapuolinen 4,25 Moniarvoinen 4,18

15 Oppilaitoksen viestintä Kyselyssä kartoitettiin monipuolisesti tyytyväisyyttä oppilaitoksen viestintään, tiedottamiseen, näyttelytoimintaan, jotka koettiin keskimäärin hyviksi. (Ka 4,14-4,56) Vapaassa palautteessa tuli esiin, että muutoksessa paperisten tiedotteiden jakamisesta sähköiseen tiedottamiseen on ollut totuttelemista. Suurin osa tiedottamisesta on nykyisin sähköistä ja paperisista tiedotteista on pitkälti luovuttu. Emilissä tiedotetaan koulun toiminnasta sähköisten, suoraan huoltajille menevien tiedotteiden lisäksi koulun nettisivuilla, joilla on jatkuvasti nähtävissä ajankohtaiset tiedotteet sekä esim koulun keskeiset työ-ja loma-ajat, näyttelytiedot jne. Oppilaitoksen asiakaspalvelu on sujuvaa. Sähköinen uusien oppilaiden oppilashaku on toimiva. Sähköinen jatkoilmoittautuminen on toimiva. Ennen lukukauden alkua koteihin sähköisenä lähetettävä infovihkonen sisältää riittävästi tietoa. Saan helposti yhteyden oppilaitokseen. Kuvataidekoulun nettisivuilla on riittävästi tietoa. Löydän helposti etsimäni tiedon oppilaitoksen kotisivuilta. 4,54 4,33 4,41 4,56 4,41 4,25 4,14

16 Toimivia tapoja koulun ja koulun väliseen yhteistyöhön ovat huoltajien mielestä: kyselyihin vastaaminen. 4,02 vanhempainillat ym. tapaamiset. 3,86 opettajan kanssa keskustelu. 4,47 toimintapäiviin osallistuminen. 4,18 näyttelyiden avajaisiin osallistuminen. sähköpostiviestit (tiedotteet ja aloitusinfot) tekstiviestit (esim. tuntien peruuntumiset) 4,33 4,65 4,76 Vanhemmat kokivat sähköpostitiedottamisen hyvänä (4,65) Emilin opettajat keskustelevat mielellään oppilaan opinnoista huoltajien kanssa, mikäli huoltajat toivovat suullista palautetta opiskelusta. Aiemmin järjestetyissä vanhempainilloissa osallistujamäärä oli hyvin pieni. Tilalle on luotu perheiden toimintapäivä, joka on luonteva paikka kohdata opettajia.

17 Näkyvyys Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin positiivinen näkyvyys paikkakunnalla sai arvion 4,55. (Valkeakoski 4,6; Akaa 4,5; Kangasala 4,4; Pälkäne 4,5) Huoltajien palautetta Emilin näyttelyistä: Emilin näyttelyt ovat parhaita näyttelyitä Voipaalassa. Paljon hienoja töitä. Hienoja. Monipuolisia. Tasokkaita. Hienoa, kun jokaiselta lapselta on jotain esillä. Oikein miellyttävä joka keväinen koko perheen juttu!

18 OPPILASKYSELYT 9-11-vuotiaat Tykkään olla täällä, koska tällä oppii, täällä on mukavia opettajia ja täällä saan olla oma itseni 9-11-vuotiaiden kyselyyn vastasi 125/132 perusopetuksen oppilasta, vastausprosentti oli 94,7% Vastaajat paikkakunnittain.

19

20 Opetus ja oppiminen Kyselyssä kartoitettiin oppimisen mielekkyyttä sekä asioita, joita oppilaat pitävät kuvataiteen ja käsityön harrastuksessaan tärkeänä. Kyselyssä selvisi, että oppilaat käyvät harrastuksessaan mielellään (4,47/ 5,0) ja kokevat, että Kuvataide- ja käsityökoulussa on mukavaa tekemistä. Oppimisilmapiiri koettiin hyväksi. Suurin osa oppilasta kertoi hakeutuneensa harrastukseen vanhempiensa ehdottamana tai kavereiden tai sisarusten innoittamana. Harrastuksessa itsessään lapset pitivät tärkeinä oivalluksia ja uusia ideoita.

21 Olen saanut harrastuksestani lisää Keskiarvo Oivalluksia ja uusia ideoita 4,38 Yhteistyötaitoja 4,29 Keskittymiskykyä 4,3 Haluan kokeilla uusia asioita taideharrastuksessani 4,49 Oppilaat kokivat olevansa tyytyväisiä kuluneen vuoden aikana omaan oppimiseensa keskiarvolla 4,45 /5 (Mittari 1-5) Kuvataide- ja käsityökoulu Emilissä on ollut kiva olla ja minun omasta mielestä opettajani on todella hyvä. Odotan innolla että pääsen seuraavalle *luokalle* ja oppisin uusia asioita, vaikka itse minun ehkä pitäisi vielä opetella kuuntelemista ja ajatella mitä teen ennen kuin alan säätämään. Aion jatkaa kuvataidetta Emilissä niin kauan kun vain on mahdollista jos kaikki asiat Emilissä sujuvat yhtä hyvin kuin NYT. :D

22 Oppilaiden vapaata palautetta Olen aina halunnut olla taiteellinen. Minulla on hyvä mielikuvitus, jonka takia minulle taide on helppo juttu. Pidän aika paljon maalaamisesta ja muista taideteoksista ja käsitöistä. Kaikki taideteokset ovat minun mielestä hienoja enkä voi vain kävellä ohi. Kuvataide on hauskaa. Olen aina tykännyt piirtää, joten vanhempani ehdottivat tätä harrastusta. Täälä on hauska olla opin uusia asioita ja meidän OPE ON PARAS!

23 Ryhmäopetuksessa taideopettaja ohjaa koko ryhmää ja samalla oppilaiden yksilöllisiä taiteellisia prosesseja. Opetussuunnitelmassa painotetaan toisaalta yhteisöllistä oppimista, mutta myös yksilöllisiä mahdollisuuksia ja jatkuvan palautteen saamista. Perusopetusryhmien kokemuksia omasta opettajastaan arvioitiin seuraavasti: Opettaja on mahtava! Taideopettajani Keskiarvo on innostava 4,52 pitää yllä työrauhan 4,34 huomioi minut tunnilla 4,42 selittää asiat ymmärrettävästi 4,53 rohkaisee kokeiluihin 4,54 antaa tarpeeksi palautetta edistymisestäni 4,34 Kuvataidekoululla on hyviä ja palautetta antavia opettajia. Opettajien työideat ovat myös kivoja. Opettaja on hyvin ymmärtäväinen. Olen oppinut monia asioita kahden lukuvuoden aikana. Olet minun mielestä maailman paras taideopettaja. Kiitos hyvistä ideoista.

24 OPPILASKYSELYT vuotiaat Emilissä on onnistuttu Ihmisten innostuttamisesta taiteeseen. Pidän täällä kaikesta. Opetus on ihan huippua ja rentoa. Oppilaskyselyyn vastasi 106/111 oppilasta, vastausprosentti oli 95,5%

25 Vastaajat paikkakunnittain Vastaajat syntymävuoden mukaan.

26 Opetus ja oppiminen Syventävien opintojen oppilaiden harrastamisessa korostuvat yksilölliset tavoitteet. Oppilailla on omia, itsenäisiä tavoitteita: halutaan oppia uutta, toteuttaa omia ideoita sekä kehittää mielikuvitusta ja ilmaisutaitoja. Kyselyn perusteella oppilaat olivat tyytyväisiä omaan oppimiseensa arvosanalla 4,25, ja he kertoivat osaavansa arvioida oppimaansa arvosanalla 3,77.

27 Oppilaat, jotka pitivät tärkeänä sitä, että he oppisivat uusia asioita ja tulisivat taitavaksi (4,46), ja jotka halusivat kokea uusia kokemuksia ja elämyksiä (4,38), kertoivat myös saaneensa harrastuksesta uusia oivalluksia ja ideoita (4,26) sekä opettajan rohkaisseen kokeiluihin ja innostaneen oppimisessa(4,54). Vuodesta 2014 lähtien Emilissä on lisätty oppilaiden itsearvioinnin osuutta sanallisissa palautteissa osana oppilasarviointia. Lisäksi oman oppimisen arviointia harjoitellaan muun muassa portfoliotyöskentelyin sekä opettajan ja oppilaan välisissä keskusteluissa tunneilla oppimisprosessien yhteydessä.

28 Oppimiseni Saavun tunneille ajoissa 4,09 Minulla on tavoitteita taideopinnoissani Osaan arvioida omaa osaamistani Olen tyytyväinen oppimiseeni vuoden aikana Olen käyttänyt taideopinnoissa oppimaani hyväksi myös muisssa tilanteissa Haluan kokeilla taideopinnoissani uusia asioita Olen oppinut yhdistelemään eri asioita uudella tavalla Uskallan tuoda töissäni esiin omia ajatuksiani ja ideoitani Olen saanut tunneilla oivalluksia ja uusia ideoita 3,91 3,77 4,25 4,03 4,4 3,92 4,41 4,26 Minulle taideopinnoissani on tärkeä uuden oppiminen ja taitavaksi tuleminen 4,46 kavereiden tapaaminen 3,73 yhdessä ryhmän kanssa toimiminen ilmaisutaitojeni kehittyminen yhteistyötaitojeni kehittyminen 3,75 4,02 3,81 itsetuntoni parantuminen 3,67 päättötodistuksen saaminen mielikuvitukseni kehittyminen uusien kokemusten ja elämysten saaminen 3,79 4,21 4,38

29 Oppilaiden vapaa palaute Vapaassa palautteessa Emilin vahvuuksiksi nousivat opetuksen suhteen hyvä opetus monipuoliset opetussisällöt hyvät materiaalit opintoretket ja näyttelyt sekä vapaus saada toteuttaa omia ideoitaan. Parannettavaa oppilaat löysivät tilakysymyksistä.

30 Mikä on nyt hyvin? Parasta on, että saa kokeilla uutta/ Täällä oppii uusia asioita/ Täällä saa tehdä lähes kaikenlaisia töitä/ Saa käyttää omaa mielikuvitusta. Opetus on hyvää. Materiaaleja saa käyttää vapaasti ja luovasti. Saa tehdä omia töitä. Täytyy kyllä sanoa, että "pakolliset" työt ovat myös innostavia ja mielenkiintoisia. Ilmapiiri on loistava. Työt ovat monipuolisia ja materiaaleissa on valinnanvaraa. Näyttelyt ja retket ovat tosi kivoja! / Reissuissa on onnistuttu, ne ovat olleet mukavia matkoja ja rentoja. Ryhmät ovat sopivan kokoisia ja tunnit oikean pituisia. Monipuoliset työskentelyvaihtoehdot Täällä on paljon erilaisia materiaaleja. /Emilissä on hyvät ja kunnolliset työvälineet/ Oppilaiden töiden materiaaleihin panostetaan ja niitä hankitaan nopeasti jos ei ole Emilin paras ominaisuus on opettajat, ja monipuolisuus.

31 Parannettavaa? Lisää tilaa!!! Pitäisi parantaa tiloja, missä työskennellään. Mitä enemmän materiaaleja löytyy, tietenkin sen parempi. Materiaalit ja työtilat vaatisivat hieman parannusta. Työtilat voisivat olla vähän siistimpii, mutta ymmärrän että se ei ole hirveän helppoa. Eri tekniikoita enemmän Luokkatiloja voisi parantaa, esim töille olisi jokin muukin paikka kuivua kuin luokan pöydillä, joka vie tilaa... Haastavampia puutöitä Työt voisivat olla enemmän itse päätettävissä. Lumikorven tiloissa on todella kylmä: lämmitys kuntoon ja tietokoneen voisi huoltaa. Toiveeni on, että ois joku kuvataidekoulun leirijuttu <3 Mielestäni tunnit voisivat olla parikin kertaa viikossa.

32 Opettaja? Opettajan merkitys taideopinnoissa näyttää kyselyiden pohjalta olevan tärkeää. Tämä tulee esiin etenkin vapaassa palautteessa. Taideopettajani Keskiarvo on innostava 4,29 pitää yllä työrauhan 4,34 huomioi oppilaat yksilöinä 4,49 selittää asiat ymmärrettävästi 4,49 rohkaisee kokeiluihin 4,54

33 Emilin yksiin parhaimmista ominaisuuksista kuuluu auttavaiset ja ymmärtäväiset opettajat. Mielestäni Emilissä on onnistuttu oikein hyvin pitämään monenlaisia eri taiteen lajeja. Parasta on kivat opettajat. Emilissä on osaavat ja hyvät opettajat. Emilissä on mukavat opettajat ja rento tunnelma. Opettajat tukevat, kun teen itseäni kiinnostavia töitä. Emilissä parasta ovat opettajat, monipuolisuus ja retket.

34 Minulle annetut tehtävät ovat Keskiarvo aiheiltaan kiinnostavia 4,12 monipuolisia 4,26 sopivan vaativia 4,31 Yhteensä 4,23 Tiedonkulku Saan riittävästi tietoa opetuksesta ja kuvataideja käsityökoulun toiminnasta Keskiarvo 4,48

35 Vapaata palautetta opetuksesta Emilissä kannustetaan oppilaita yrittämään uusia juttuja vaikka ne olisivatkin hieman hankalia. Monia mahdollisuuksia tehdä eri asioita ja sitä mistä pitää. Opin erilaisia, mahtavia tekniikoita, joihin en ehkä kotona törmäisi. Emilissä olen saanut myös ideoita kotona tekemiini töihin. Aiheet ovat monipuolisia ja on vapautta tehdä vähän kaikenlaisia töitä. Saa toteuttaa omiakin ajatuksia ja muita mielenkiintoisia projekteja. Täällä on rentoa ja saa suunnitella vapaasti töitä, vaikka onkin tietty aihe. Tekniikkojen oppiminen ja harjoittelu on kivaa.

36 Ilmapiiri Opiskeluilmapiiri on Keskiarvo inspiroiva 4,07 keskusteleva 4,26 rohkaiseva 4,03 kannustava 4,13 avoin 4,27 rento 4,58 Yhteensä 4,22

37 Oppilaitoksen kehittämisessä huomioidaan vuorovaikutus ja osallisuus sekä mahdollisuus vaikuttaa oppilaitoksen toimintaan. Koulun toiminnan kehittämisen arvoja ovat avoin keskustelukulttuuri, jatkuva oppiminen ja luovuus toiminnassa. Avoin ja keskusteleva, luova toimintakulttuuri on myös Opetushallituksen ohjeena taiteen perusopetuksen toimintakulttuuriksi. Oppilaitoksen ilmapiirissä nämä tavoitteet on saavutettu asiakaspalautteen perusteella hyvin

38 Huoltajien mielestä oppilaitoksen ilmapiiri on innostava (4,46), myönteinen (4,44) ja avoin (4,38) ja Oppilaiden mielestä se on rento (4,58), keskusteleva (4.26) ja avoin (4,27)

39 Tunneilla saa olla oma itsensä ja saa toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Ryhmät ovat sopivan kokoisia ja ilmapiiri on rento. Opiskeluun ei liity minkäänlaista suorituspakkoa. Parasta on opetus ja ryhmähenki. Emilissä on mukava opiskella./ Emilissä on kivaa. Itselleni tulee aina rentouttava olo silloin kun käy kuvataidekoulussa. Emilistä saa uusia ystäviä. Ilmapiiri on kutsuva ja todella ystävällinen.

40 Uskallan tehdä sellaisia teoksia, mitä mieleen juolahtaa ja opettajat ovat auttaneet suunnittelussa. Emilissä saa kokeilla uusia asioita ja olla tekemisissä kavereiden kanssa. Täällä on hyvä tehdä töitä rauhassa Täällä saa toteuttaa paljon itseään ja kun saat idean niin sitä ei tyrmätä ensimmäisenä tai sanota, että tuota emme voi toteuttaa. Pidän siitä paljon, että saan vaikuttaa paljolti siihen mitä itse teen.

41 Yhteenveto: Emilin vahvuudet Huoltajien näkökulmasta: taitavat ja kannustavat opettajat laadukas ja monipuolinen opetus hyvin toteutetut näyttelyt harrastus antaa sopivasti haasteita harrastus tukee luovuutta ja taiteellisia valmiuksia ja kannustaa elinikäiseen taiteen harrastamiseen mielikuva Emilistä on myönteinen -> lapset käyvät mielellään harrastuksessa

42 Oppilaiden näkökulmasta: innostavat ja osaavat taideopettajat hyvä oppimisilmapiiri monipuolisuus opitaan uutta ja tullaan taitavaksi retket ja näyttelyt Suurin piirtein kaikessa on onnistuttu ja Emilin paras ominaisuus on monipuolisuus

43 Kehittämistoiveita? Huoltajien näkökulmasta: toivotaan enemmän opettajien ja vanhempien vuorovaikutusta, palautetta (vasta harrastuksen aloittaneiden huoltajat) Oppilaiden näkökulmasta: lisää tilaa, paremmat opetustilat lisää erilaisia tekniikoita ja enemmän omaan ilmaisuun liittyviä asioita (syventävät)

44 Henkilökunnan näkemys kehittämistarpeista Suurin kehittämistarve on tilakysymyksissä, kaikissa kunnissa. Opettajat kokevat tilat epäkäytännöllisiksi, ahtaiksi ja työn tekoa kuormittaviksi. Asiakastyytyväisyyskyselyssä myös oppilaat toivoivat lisää tilaa työskentelyyn ja varastoihin. Valkeakoskella Emilin opetustiloista on tehty erillinen tilatarveselvitys, jossa Emilin tilojen nykytila on kuvattu henkilökunnan näkökulmasta. Tulevina vuosina pääpaino koulun kehittämisessä kytkeytyy opetussuunnitelmien uusimiseen, kun Opetushallitus tulee antamaan uudet taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet v 2017.

45 Kuvataide- ja käsityökoulun toimintakulttuurin kehittämisessä kiinnitetään huomiota jatkuvaan ja luovaan opetussisältöjen ja työtapojen kehittämiseen. Opetuksen toteutuksen suunnittelu on kytketty opetussuunnitelmaan. Osa opsin tavoitteista toteutuu vasta pidemmällä aikavälillä, pitkäjänteisen työskentelyn tuloksena, osa suoraan opetushetkissä.

46 Koulun muu itsearviointi Asiakastyytyväisyyskyselyiden lisäksi muuta oppilaitoksen arviointia ovat: Emilin toimintaohjelman tavoitteiden seuraaminen (strategiakortti) Vuosittaiset oppilastöiden katselmukset ja näyttelyjurytukset. Näköalapaikka vuoden aikana tehtyihin oppilastöihin ja opetussuunnitelman toteutumisen arviointiin. Vuosikertomus, jossa koostetaan henkilökunnan koulutus, koulun järjestämät tapahtumat, retket ja näyttelytoiminta, oppilasmäärät ja yhteistyö erilaisten sidosryhmien kanssa jne. Talousseuranta, joka toteutuu kaupungin talousarvion, tilinpäätöksen, osavuosikatsausten ja kuukausiraporttien avulla. Lisäksi vuosittain vastataan Opetushallituksen tilastokyselyihin. Henkilökunnan vuosittaiset kehityskeskustelut ja osaamiskartoitukset, joissa pyritään koulun kehittämiseen ja toimintaohjelman mukaisten tavoitteiden saavuttamiseen

47 Eemeli on onnistunut kaikessa! Kaikki toimii hyvin. Emil ja sen oppilaat saavat ylpeinä opiskella ja harrastaa siinä!

48 Kiitos kaikille asiakastyytyväisyyskyselyyn vastanneille! Huomioimme ajatuksianne koulumme kehittämisessä!

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Lapuan taidekoulu Virvatuli itsearviointiraportti oppilas- ja huoltajakyselystä

Lapuan taidekoulu Virvatuli itsearviointiraportti oppilas- ja huoltajakyselystä Lapuan taidekoulu Virvatuli itsearviointiraportti oppilas- ja huoltajakyselystä Miksi taidekoulussa tarvitaan itsearviointia? Lapuan taidekoulu antaa taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän opetussuunnitelman

Lisätiedot

TYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

TYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 Iloisuus / Oppiminen 700 600 500 400 300 Huono Ei osaa sanoa Hyvä 200 100 0 4-6v. 7-12v. 13-15v. Aikuiset Kaikki Vastausprosentit 16,3 59,5 11,2 12,2 100 Luovuus 400 350 300 250 200 150 Huono Ei osaa sanoa

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO Kysely huoltajille, muskarit ja karuselli RTF Report - luotu 27.05.2015 15:49 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä muskarit ja karuselliopetus 74 54 42 Yhteensä 74 54 42 Perustiedot 1. Lapseni

Lisätiedot

Baletti - Kysely huoltajille 2015

Baletti - Kysely huoltajille 2015 Baletti - Kysely huoltajille 2015 Yleistä Huoltajakysely lähetettiin kaikille baletin oppilaiden vanhemmille eli yht. 74 henkilölle. Vastauksia saatiin 23.Vastausprosentti oli 31,1, joka on huomattavasti

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016 Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016 Taiteen perusopetuksen seminaari15.4.2016 Minna Harmanen Jan Hellgren Matti Pietilä

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE 1 ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston itsearviointiprosessi

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Tulokset Taidekoulun huoltajille sekä vuotiaille tehdystä oppilaitoksen kehittämiskyselystä keväällä 2019

Tulokset Taidekoulun huoltajille sekä vuotiaille tehdystä oppilaitoksen kehittämiskyselystä keväällä 2019 Tulokset Taidekoulun huoltajille sekä 12-19- vuotiaille tehdystä oppilaitoksen kehittämiskyselystä keväällä 2019 Kyselyyn vastasi 109 huoltajaa sekä 72, 12-19- vuotiasta oppilasta. Suuri kiitos vastaajille!

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014 Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

VIRVATULI- ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI

VIRVATULI- ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI VIRVATULI- ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI KYSELY MUSIIKKIOPISTON SOLISTISTEN AINEIDEN OPPILAIDEN VANHEMMILLE RAPORTTI 21.8. 2013/ JARMO ANTTILA Taiteen perusopetuslain mukaan koulutuksen

Lisätiedot

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44 Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on

Lisätiedot

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY HUOLTAJILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY HUOLTAJILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY HUOLTAJILLE, kevät 2013 1. Lapsen tai lasten ikä 7 vuotta 14 % 8 vuotta 26 % 9 vuotta 16 % 10 vuotta 4 % 11 vuotta 4 % 12 vuotta 14 % 13 vuotta 10 % 14 vuotta 6 % 15 vuotta 4 % 18 vuotta

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Lasten ja nuorten harrasteryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n VALMENNUSRYHMIEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014 Koulun nimi: Kunnas Arvioinnin luonne ja yleiset periaatteet Oppimisen arvioinnissa arvioinnin kohteena on oppilaan oppimisen edistyminen ja tavoitteiden toteutuminen tarkasteltavan ajanjakson päättyessä.

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Taustatietoja Vastaajina yli tuusulalaista ala- ja yläkoulun oppilaan huoltajaa. Kysely avoinna huoltajille.-... Strukturoitujen

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Mitä arvioidaan ja milloin?

Mitä arvioidaan ja milloin? Koulun nimi: Ahtialan koulu Mitä arvioidaan ja milloin? Arviointi on monialaista ja jatkuvaa, sanallista arviointia ja arvosanoja annetaan lukukausittain. OPPIMINEN > välitön palaute onnistumisista ja

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA MITEN SELVITÄ HENGISSÄ? HYOL:n kesäkurssi 6.6.2017 Hanna Toikkanen ARVIOINTI YHTEYDESSÄ OPPIMISKÄSITYKSEEN (LOPS) Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen,

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetushallitus 17.3.2015 LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI JA PALAUTE SEKÄ TODISTUKSET LISÄOPETUKSESSA 6.1 Oppimista tukeva

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

Virvatuli-itsearviointi ja arviointiaineiston käyttö

Virvatuli-itsearviointi ja arviointiaineiston käyttö Virvatuli-itsearviointi ja arviointiaineiston käyttö Virvatuli-mallin rakenne: Viisi arviointialuetta 1. Oppilaat - oppilaitoksen toiminnan ja opetuksen vaikutukset oppilaassa 2. Opettajat - Opettajien

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Päättökysely 2017 tulokset

Päättökysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukysely 2019

Perusopetuksen laatukysely 2019 Perusopetuksen laatukysely 2019 Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastanneet 2. Kyselyn tulokset Koulun johtaminen Henkilöstö ja talous Opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman ohjaava vaikutus

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN STRATEGIA

HYVÄN KASVUN STRATEGIA HYVÄN KASVUN STRATEGIA 2010-2014 Lasten ja nuorten yhteisöllinen kasvu ARVIOINTI 2013 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla toukokuun 2013 aikana Vastauksia: Varhaiskasvatuksen huoltajat 120 kpl

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016 ARVIOINTI veso-iltapäivä 29.3.17 alakoulut OPS 2016 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Haku Käsityön taiteen perusopintoihin Sivu 1 / 8 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta. Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset

Lisätiedot

Päättökysely 2018 tulokset

Päättökysely 2018 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä huhti-toukokuussa 2018 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Pari sanaa arvioinnista

Pari sanaa arvioinnista Pari sanaa arvioinnista Joensuun seudun ops Jokaisella oppilaalla on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen jokaisena työpäivänä (Perusopetuslaki 30) Mitä minun tulee tehdä, liittyen oppiainekohtaisiin

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %.

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %. Asiakastyytyväisyyskysely varhaiskasvatuksen piirissä oleville lapsiperheille oli avoinna Kankaanpään kaupungin www-sivuilla huhtikuussa 2018. Salasana kyselyyn annettiin perheille lapsen varhaiskasvatuspaikasta.

Lisätiedot

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta Suuntana ajatteleva koulu Liperin vanhempainilta 20.11.2017 OPH:n rahoittama hanke Akaan perusasteen koulut (8) Lappeenrannasta kolme koulua Viinijärven alakoulu, Liperi Helsingin yliopiston koulutuksen

Lisätiedot

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat

Lisätiedot

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, luku 6, Oppimisen arviointi: Oppilaan oppimista ja työskentelyä on arvioitava

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52 VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET Kyselyyn vastanneita 52 Varhaiskasvatuksen vasukysely huoltajille Mitkä arvot ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA Yhteisiä nostoja opetussuunnitelman 2014 perusteista, opetussuunnitelmasta 2016 sekä Opetushallituksen laatimista arvioinnin linjauksista opetussuunnitelmaan 2004.

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Erja Vitikka & Eija Kauppinen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv 2016-2017 -opetussuunnitelma-uudistus 2017-2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokous 12.10.2017 Kuvat: Sara Hildén -akatemia 1 26.9.2017 Taiteen perusopetus

Lisätiedot

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147 Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu Kevät 2018 N = 147 Osa-alueiden keskiarvot järjestyksessä 10 9 8,92 8 7 6 5 4 3 2 1 5,35 5,34 5,28 5,2 5,12 5,01 4,95 4,9 4,81 4,66 4,57 5,02 *Kouluarvosana ei ole

Lisätiedot

Kysely uudesta opetussuunnitelmasta RTF Report - luotu :19 Nimi Vastaaja Vastanneet

Kysely uudesta opetussuunnitelmasta RTF Report - luotu :19 Nimi Vastaaja Vastanneet Kysely uudesta opetussuunnitelmasta RTF Report - luotu 12.03.2018 12:19 Nimi Vastaaja Vastanneet Ops-kysely 1073 239 Yhteensä 1073 239 Vastausprosentti 22.3 Lopettaneet 14.8 Kesken jättäneet 7.5 Eivät

Lisätiedot

Oppilaskysely Opetuspalvelut

Oppilaskysely Opetuspalvelut Oppilaskysely 2019 Opetuspalvelut Taustatietoja Oppilaat vastasivat kyselyyn ajalla 25.4. 17.5.2019 saamansa linkin kautta Kyselyyn vastasi 3330 oppilasta 2019 kyselyyn vastasi 76% kaikista perusopetuksen

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot