s.25 s.17 s.34 TYKKIMÄKI AQUAPARK AVAA OVENSA Kouvola-päivän tapahtumaliite Kesän aukioloaikamuutokset Kolme numeroa vuodessa. Ole hyvä!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "s.25 s.17 s.34 TYKKIMÄKI AQUAPARK AVAA OVENSA Kouvola-päivän tapahtumaliite Kesän aukioloaikamuutokset Kolme numeroa vuodessa. Ole hyvä!"

Transkriptio

1 Kouvolan kaupungin tiedotuslehti 2/2014 TYKKIMÄKI AQUAPARK AVAA OVENSA s.25 Kouvola-päivän tapahtumaliite s.17 Kesän aukioloaikamuutokset s.34 Kolme numeroa vuodessa. Ole hyvä! 1

2 Kouvola HUHTIKUU 2/ Pääkirjoitus Kokoukset Ilmoitustaulu Vuoden 2013 tulos odotettua parempi Ratamo toteuttaa valtakunnan linjauksia Kouvola saa varmasti museonsa Kouvolan täydeltä kulttuuria Äitiysneuvolapalveluita kohdennetaan Lasten ja nuorten lautakunnan päiväkotikummit jalkautuivat Kotihoidon fysioterapia Kouvolassa Päihde- ja mielenterveystiimit iäkkäiden avuksi Kesäliikuntaa joka iikalle! Työllistämisen Kouvola-lisä yhdistyksille ja yrityksille Lehtomäkeen lukutupa Motiimiin on helppo tulla HUB Kouvola kastettiin Viiraamoksi Ikäasema pistää ikäihmiset liikkeelle Puu on elämänlaatua parantava sisustusmateriaali Kouvolan elinkeino-ohjelma Mökkikunnalla on oma vapaa-ajan asukastoimikunta Europarlamenttivaalit 2014 Kouvola-päivän virallinen tapahtumaliite Koe Repovesi entistä yksityiskohtaisemmin Sote-klinikka Helli tarjoaa terveyspalveluita ja aidon oppimisympäristön Tiedotuslehti on asukkaiden mieleen Osallistu valokuvauskilpailuun! Skeittihalli vetää harrastajia kauempaakin Meidän Maaseutu -festivaali on täällä taas! Kymenlaakson virkistysalueet Tykkimäki Aquapark Yleiset uimarannat ja -paikat Kimolan kanava Partiolaiset valtaavat Kouvolan! Iloista menoa katujunan kyydissä Kouvolassa ajetaan rallicrossin MM-pisteistä kesäkuussa Veden valoa ja Valon kaari Poikilon kesänäyttelyissä juhlitaan valon voimaa Yhteispalvelupisteiden määrä vähenee Vieraslajit kuriin kotikonstein Invoice-Kouvola rajatonta kauppa Kouvolan liikennepuisto uudistuu Matonpesupaikat Eventti auttaa sekä tapahtumanjärjestäjää että palveluntarjoajaa Kuusankosken keskustan perusparannus alkaa Manskin alueen arkkitehtuurikilpailussa löytyi voittaja Kesän 2014 aukioloajat KOUVOLA-PÄIVÄ VIRALLINEN TAPAHTUMALIITE S. 17 Kouvolan kaupungin tiedotuslehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa: helmi-, huhti- ja syyskuussa. Lehti on julkinen tiedote, joka jaetaan kotitalouksille, yrityksille ja yhteisöille sekä myös ns. mainoskieltotalouksiin. Kouvola-tiedotuslehteä saa yhteispalvelupisteistä, kirjastoista ja lisäksi muista kaupungin palvelupisteistä. Jakelu Jakelupalaute Julkaisija Päätoimittaja Toimitusneuvosto 2 Kouvolan kaupungin tiedotuslehden jakelusta vastaa Itella Posti Oy (pvm/mpm) arkisin klo 8 18 Kouvolan kaupunki / Viestintä, Torikatu 10, PL 85, Kouvola Viestintäpäällikkö Anne Käki, Tarja Hurtta, Eija Tiitinen ja Susanna Toikander Taitto ja toimitus Nitro ID / ID Partners Oy Painopaikka Scanweb Oy, Kouvola 2014 Painos Kannen kuva ISSN kpl Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy:n toimitusjohtaja Sakari Pasanen, kuvaaja Mikko Hovi (painettu), (verkkolehti) Kouvola-lehti verkossa

3 PÄÄKIRJOITUS Sote-ratkaisu muuttaa kunnallisen itsehallinnon perusteita Hallituksen ja opposition yhteinen sote-malli julkistettiin juhlavasti Tähänastisten sote-sotkujen jälkeen uutinen otettiin vastaan suurella riemulla. Ensi tuuletuksen jälkeen syntyi kuitenkin suuri hiljaisuus. Päätöksen sisältö ei ole auennut edes keskeisille ministereille. Kysymyksessä on vasta linjaus, jonka yksityiskohtia ei ole sovittu. Parlamentaarisen ohjausryhmän työ on vasta käynnistymässä, mutta lakiluonnos on luvattu lausuntokierrokselle jo kesäkuussa! Millaisia kysymyksiä ratkaisu kuntanäkökulmasta herättää? Lista on pitkä. Keskustelua käydään rahoitusjärjestelmästä, omistajaohjauksesta, demokratian toteutumisesta, tilaaja- ja tuottajarooleista, kannustavuudesta, yksityisen ja julkisen tuotannon työnjaosta, sote-integraation sisällöistä, henkilöstön asemasta, investointien mielekkyydestä ja kilpavarustelusta,. Kysymykset ovat samoja kuin aiemmissakin ponnistuksissa. Voi vaan kysyä, onko ratkaisun tekeminen nyt aiempaa helpompaa? Kuntakentällä asiaa seuranneet ymmärtävät, että ratkaisun takana ovat viime kädessä talouden kylmät tosiasiat. Julkisen talouden alijäämää on supistettava ja kuntien toimintaa tehostettava. Jos kunnat eivät itse tunnusta tosiasioita ja kykene rakenteiden uudistamiseen, muut tekevät päätöksiä niiden puolesta. Näin tässä nyt kävi. Kunnissa onkin peiliin katsomisen paikka. Kouvolan näkökulmasta ratkaisu voi tuoda merkittäviä muutoksia. Toteutuessaan malli siirtää järjestämis- ja tilaajavastuuta uudelle kuntayhtymälle. Tällä voi olla vaikutusta kaupungin omaan tilaajaorganisaatioon. Omaa palvelutuotantoa on joka tapauksessa tehostettava. Ratamo-konseptin toteuttaminen tulee entistäkin tärkeämmäksi. Jos kuntien rahavirroista ja päätöksenteosta 60 prosenttia siirtyy jättikokoisille kuntayhtymille, kysymys on kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta merkittävästä asiasta. Yksittäisten kuntien ja kunnallisten päättäjien vaikutusmahdollisuudet palvelujen järjestämiseen tai sisältöön kapenevat. Väestöpohjaan sidottujen laskennallisten rahoitusosuuksien kierrättäminen kuntien kautta ei tee järjestelmästä kuntapohjaista. LAURI LAMMINMÄKI kaupunginjohtaja KAUPUNGINHALLITUKSEN JA -VALTUUSTON KOKOUKSET 2014 Kaupunginvaltuuston kokoukset pidetään Kouvolan kaupungintalolla valtuustosalissa (3. krs) osoitteessa Torikatu 10, sisäänkäynti F-rappu. Kaupunginvaltuuston kokoukset ovat julkisia kokouksia. KAUPUNGINVALTUUSTO: MAANANTAISIN KLO KAUPUNGINHALLITUS: MAANANTAISIN KLO Kaupunginvaltuuston ja -hallituksen esityslistat ja pöytäkirjat liitteineen ovat luettavissa internetissä osoitteessa: VALTUUSTO VERKOSSA Seuraa kaupunginvaltuuston kokousta suorana verkossa. Ensimmäinen lähetys taltioitiin Kokousvideon voi katsoa jälkikäteen aina kokousta seuraavasta päivästä alkaen vuoden ajan. Seuraava valtuuston kokous on Löydät livelähetyksen osoitteesta Suoran lähetyksen katselun tekniset vähimmäisvaatimukset: Korkealaatuinen lähetys: 2 Mbit/s kiinteä laajakaistayhteys Normaalilaatuinen lähetys: 1 Mbit/s kiinteä laajakaistayhteys tai 3G -yhteydellä 1 Mbit/s 3G yhteys. (3G verkon yhteysnopeus vaihtelee melkoisesti, joten lähetyksen toimivuutta kaikilla alueilla ei voida taata. Operaattorit ilmoittavat vain tarjoamansa yhteyden maksiminopeuden.) Voit antaa palautetta lähetyksestä osoitteessa: 3

4 Ilmoitustaulu Maatilan yrityspalkinto 2013 Maaseutulautakunta valitsi 2013 Maatilan yrityspalkinnon saajaksi Hyvämäen mehustamon yrittäjän Alli Marttosen. Alli Marttonen on perustanut Elimäen Hämeenkylään vuonna 1997 Hyvämäen mehustamon, jossa hän jalostaa tilalla viljeltyjä marjoja ja tuottaa mehustamo- ym. jatkojalostamiseen liittyviä palveluja. Alli Marttosen osaaminen ja ammattitaito ovat taanneet laadukkaat tuotteet. Maatilayrityksen toiminta on vakiintunut ja tavoittanut laajan asiakaskunnan sekä hän on saanut tuotteensa esille laajemminkin Etelä-Suomessa. Maatilayritys työllistää myös ulkopuolisia ja on merkittävä toimija paikallisessa lähiruokaketjussa. Kouvola siistiksi toukokuussa! SIISTISITI-SIIVOUSTALKOOT Perjantaina vietetään SiistiSiti-päivää. Päivän aikana talkoillaan roskat pois Kouvolan kadunvarsilta, pihoilta, luontopoluilta ja pururadoilta. Vastaava tapahtuma järjestettiin edellisen kerran vuonna 2012, ja tällöin siivoustalkoisiin osallistui yli kouvolalaista. Tavoitteena on tänä vuonna vähintään yhtä monta talkoolaista! Ilmoita itsesi tai yhteisösi mukaan siivoustalkoisiin: (Huomioithan, että kukin talkoisiin osallistuva taho vastaa itse roskien keruun järjestämisestä ja poiskuljetuksesta). SIIVOUSPÄIVÄ-KIRPPUTORITAPAHTUMA Kun perjantaina on siivottu ympäristö siistiksi, lauantaina myydään itselle turhat, mutta käyttökelpoiset tavarat kirpputoreilla, joita perustetaan ympäri Kouvolaa Siivouspäivän merkeissä. Voit lisätä oman kirpputorisi kartalle Siivouspäivän internetsivuilla: siivouspaiva.com Palkinto luovutettiin Alli Marttoselle Hyvinvointipiste Valtarissa. Tule pistäytymään. Hyvinvointipisteestä saat henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta terveyden ja hyvinvoinnin tueksi omahoitoon. Poimintoja liikunnallisten teemapäivien aiheista. KE 7.5. KLO MA KLO KE KLO KE KLO KE KLO Kehonkoostumusmittaus, 15 /hlö Kymenlaakson Liikunta RY Pyöräilyviikko alkaa. Aiheena pyöräilyturvallisuus ja kypärän käyttö. Liikenneturvan edustaja paikalla. Pyöräilijän lihashuolto. Liikunnanohjaaja paikalla. Esittelyssä luontoliikunta. Retkeilymahdollisuudet Kouvolassa ja retkeilykartat. Mökkeilijän liikuntavinkit. Liikunnanohjaaja paikalla. Lisää Hyvinvointipisteen ohjelmasta MAANANTAI Kansainvälinen käsihygieniapäivä. Katkaistaan yhdessä tartuntatiet. Turvallisuus on sinun käsissäsi! 4

5 Vuoden 2013 tulos odotettua parempi Koostanut: Sanna Arolainen Kaaviot: Kouvolan kaupunki Vuosi 2013 oli Kouvolan kaupungin talouden osalta odotettua myönteisempi. Tähän vaikutti lomautusten ja talkoovapaiden aikaansaamat henkilöstösäästöt sekä kuntien verontilitysjärjestelmän muutos: kunnat saivat joulukuussa kerätyt jäännösverot joulukuun tilityksessä seuraavan vuoden tammikuun sijaan. Tilikauden tulos oli yhteensä 3,6 miljoonaa euroa positiivinen. Talouden sopeuttaminen kuitenkin jatkuu, sillä taseeseen on kertynyt alijäämää katettavaksi 4,9 miljoonaa euroa. Määrätietoinen työ talouden ja toiminnan sopeuttamiseksi tuloja vastaavaksi jatkuu vuoden 2014 aikana. Kuten yksityiselläkin sektorilla, on palvelurakenteiden uudistamisesta tullut kunta-alalla pysyvä toimintamalli. Kevään aikana kaupungin palveluiden rakennetta ja tuottamistapoja tarkastellaan kaupunginhallituksen asettamien tavoitteiden mukaisesti. Erityisesti kiinnitetään huomiota uusien palvelujen tuottamiseen ja sähköisiin kuntalaispalveluihin. Sopeutustoimet purivat Taloutta on sopeutettu vähentämällä henkilöstön määrää merkittävästi, sekä lomauttamalla osa henkilöstöstä 1 3 viikon ajaksi. Lomautuksista ja palkattomista vapaista kertyi suoria välittömiä säästöjä noin 5 miljoonaa euroa. Kaikkiaan henkilötyövuodet vähentyivät viime vuodesta 278:lla, eli 4,7 prosentilla. Henkilöstömenot vähenivät edellisvuodesta runsaat 10 miljoonaa euroa, eli vähennystä oli 3,6 prosenttia. Asukaskohtainen lainamäärä, /asukas, on edelleen kohtuullisella tasolla. Tämä luo edellytyksiä tulevien tuottavuutta parantavien investointien toteuttamiselle. Kaupungin investointitarve tulee sopeuttaa kestävälle tasolle, jottei lainamäärä tulevaisuudessa kasva liian suureksi. Lainakanta milj. eur /asukas LISÄTIETOJA: talous- ja rahoitusjohtaja Tuukka Forsell p lainakanta /asukas HENKILÖSTÖMÄÄRÄ HENKILÖTYÖVUODET TOIMIALA TP 2013 TP 2012 MUUTOS, LKM TP 2013 TP 2012 MUUTOS-% KONSERNIPALVELUT ,05 95,1-17,9 HYVINVOINTIPALVELUT , ,41-2,6 KAUPUNKIKEHITYS ,26 245,68 2,3 TILALIIKELAITOS ,72 18,91-6,3 TEKNINEN TUOTANTO ,61 832,43-15,8 KOUVOLAN VESI ,61 68,68-13,2 YHTEENSÄ , ,21-4,7 5

6 Ratamo toteuttaa valtakunnan linjauksia Teksti: Tarja Hurtta Ratamo-projektin tavoite yhdistää sosiaalija terveyspalvelut on täysin linjassa valtakunnallisen sote-uudistuksen tavoitteiden kanssa. Kouvolassa on jo yhdistetty perusterveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon palveluja ja luotu uusia malleja sosiaalipalveluihin. Tulokset ovat rohkaisevia. Työ jatkuu kohti Ratamo-keskusta. Kouvolan etukenoa on hyödynnettävä ja luotava toimiva malli, jolla taataan kouvolalaisten hyvinvointipalvelut myös tulevaisuudessa. Tehokas palvelujen tuottaminen on myös sote-uudistuksen ydintavoite, sanoo apulaiskaupunginjohtaja Annikki Niiranen. Mitä paremman ja tehokkaamman toimintamallin luomme, sitä todennäköisemmin palveluja säilyy Kouvolassa. Olipa terveyspalvelujen järjestäjä tulevaisuudessa mikä taho tahansa, uskon, että tehokas, monistettavissa oleva palvelujen tuottamisen malli kiinnostaa, sillä kaikki kunnat Suomessa ovat saman haasteen edessä, hän korostaa. Ratamo etenee suunnitellusti Kouvolan kaupunginhallitus hyväksyi maaliskuun alussa Ratamokeskuksen toteutus- ja rahoitusmallin. Toteutusmalliksi päätettiin jaettu urakka (pääurakka ja alistetut sivu-urakat). Keskuksen suunnittelun kilpailutus on käynnistetty. Toimitilajohtaja Timo Oksasen mukaan rakentamista päästäneen kilpailuttamaan ensi keväänä. Tällöin rakentaminen aloitettaisiin vuoden 2015 lopussa ja keskus valmistuisi keväällä Ratamokeskuksen rakentaminen rahoitetaan lainarahalla kaupungin oman taseen kautta. Investointi nostaa kaupungin lainamäärää asukasta kohden euroa. Lainamäärä per asukas kasvaa noin euroon, joka on samaa tasoa kuin esimerkiksi Turun kaupungilla. Kouvolan talous kyllä kestää tämän kokoluokan investoinnin, kun samanaikaisesti palveluverkkoa tiivistetään ja toimintatavat tehostuvat, sanoo kaupungin talous- ja rahoitusjohtaja Tuukka Forsell. Kouvolan suurin kehittämishanke Ratamo 1 tähtää perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon sekä sosiaalipalvelujen yhdistämiseen yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Ratamokeskuksen toimintatapa on erilainen. Nykyisen kaltaiset raja-aidat eri toimintojen välillä madaltuvat. Tavoitellut säästöt syntyvät monen tekijän summana, johon vaikuttavat palveluverkkoratkaisut, tilojen toimivuus, logistiset ratkaisut, tietotekniset ratkaisut, avohoitopainotteisuus, henkilöstörakenne, työnjako ja oikea henkilöstömitoitus. Manskin lipan alla vuonna KUNHAN JAKSETAAN ODOTTAA Kouvola saa varmasti museonsa Teksti: vt. museonjohtaja Anu Kasnio/Poikilo-museot Kuva: Mika Vartiala. Kouvola saa sitten kaupunkimuseonsa vihdoinkin. Ei nyt kyllä ihan tähän hätään, sillä vasta on päätetty sen sijoittamisesta Kouvola-taloon. Tämä on suora lainaus otsikkoa myöten Kouvolan Sanomista. Museojutusta kun on kyse, niin lainaus ei ole ihan tämän päivän lehdestä vaan kolmenkymmenenneljän vuoden takaa, syyskuulta Uutinen on kuitenkin erittäin ajankohtainen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi joulukuussa kaupunginmuseon vaihtuvien näyttelyjen tilojen saneerauksen rahoituksen kahdelle seuraavalle vuodelle. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt hankkeelle avustusta euroa. Tilat vaihtuville näyttelyille Kouvola-talon toiseen kerrokseen, entisen kutomon ja kotitalousneuvonnan tiloihin, remontoidaan noin 700 m2 tilat Kouvolan alueen historiaa esitteleville näyttelyille. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Takt suunnittelutoimisto, arkkitehti Taina Väisänen. Näyttelytilat koostuvat kolmesta erikokoisesta, helposti muunneltavasta näyttelytilasta, joissa nykytekniikkaa pystytään hyödyntämään monipuolisesti. Suunnittelutyö on käynnistynyt. Remontointi alkaa syksyllä ja ensimmäisen näyttelyn avajaisia päästään toivottavasti viettämään syksyllä Näyttelytilan saneeraus on kaupunginvaltuuston tekemän museoverkkopäätöksen toinen vaihe. Päätöksen mukaisesti kahdeksan museon toimipistettä lakkautettiin. Elimäen kotiseutumuseo ja Suomen Puotimuseo jatkavat toimintaansa kaupungin ylläpitäminä siihen asti, kunnes näyttelytila Kouvola-talolla avautuu. Näyttelytila mahdollistaa monipuolisen näyttelytoiminnan. Kaupungin museokokoelmissa on noin esinettä ja yli valokuvaa, joista suurin osa ei ole koskaan ollut esillä. Ensimmäisen näyttelyn suunnittelu on jo alkanut. Mannerin lipan alla muistatko? Mikä yhdisti kuusalaista, valkealalaista, mylsäläistä ja kouvolalaista nuorta vuosikymmeniä sitten? Viikonloppuillat Manskin Mannerin -lipan alla! Mannerin lipan alla on näyttely nuoruudesta, luvuista, musiikista, bändeistä, seurustelusta, koulunkäynnistä, intohimosta ja nuoruuden kapinasta. Oletko sinä elänyt nuoruutesi Kouvolan seudulla? Tule mukaan ja osallistu näyttelyn suunnitteluun internetissä tai ota yhteyttä 6

7 Elovalkeat avataan Lappakosken Kyläyhdistyksen toimesta Elo-Matiksi valitun Erkki Lehdon pihapiirissä Harjussa. Väinö Siikavan 90-vuotismuistokonsertti järjestetään Orilammen lomakeskuksessa Mukana on silloin myös Väinön muusikkoystäviä, Jetsu kertoo. Tirvan lavalla järjestetään musiikkiteatteria. Urhon kattaus -musiikkishow kertoo Urho Kekkosen elämästä hauskasti ja välillä hyvinkin tunteellisesti. Esitys on show & dinner -esitys. Tirvan tanssilavalla nähdään myös Mainio Juha Vainio -showkokonaisuus, jossa Tapio Liinoja, Olli Ahvenlahti ja Jore Marjaranta kertovat sanoin ja sävelin Juha Vainion monivivahteisesta elämästä. Perinteikäs soihtujen yö saa lisäväriä ja näyttävyyttä järvi-ilotulituksen myötä. Kouvolan täydeltä kulttuuria Teksti: Marko Perho Kuva: Kouvolan Kaupunki Kesä on taas kerran Kouvolassa kulttuurintäyteinen, vapaa-ajan tarjontaa riittää kaikille kulttuurinnälkäisille. Kouvola on vireä kulttuurialue, täällä on paljon kulttuurin kuluttajia ja tekijöitä, kerrassaan kirjavaa väkeä, toteaa Kouvolan kulttuurituottaja Helena Jetsu. Kulttuurin kysyntä nousee Jetsun mukaan jatkuvasti. Ihmiset haluavat enemmän ja useammin elämyksiä. Laadukkaaseen vapaa-aikaan satsataan entistä enemmän. Kouvolasta on jopa sukeutunut koko Kaakkois-Suomen kulttuuritarjonnan johtotähti, tänne tullaan koko Kaakkois-Suomen ja Etelä-Savon alueelta. Hyvä tarjonta kulttuuritaloilla talvikaudella ja lukuisat hyvät tapahtumat kesäkaudella kesäkulttuurikohteissa takaavat liikkuvuutta yli rahojen. Kulttuuriin pantu euro tuo kolme takaisin, Jetsu jatkaa. LISÄTIETOA TULEVISTA TAPAHTUMISTA kouvola.fi/tapahtumat Kouvo La Arctopolis muuttaa tänä vuonna Verlasta Kasarminmäelle. Soittolavoilla musisoidaan tiuhasti Jaakonpuistossa tullaan kuulemaan puhallinmusiikkia kesätorstaisin. Puhallinyhtyeet aloittavat konsertit toukokuun loppupuolella ja jatkavat aina elokuulle asti. Heinäkuussa ja elokuussa konsertteja ei tosin järjestetä aivan joka torstai. Uusi Suvituulettelut-nimeä kantava musiikkitapahtuma järjestetään kesätiistaisin. Silloin kesäkuussa Kouvola-talon ulkolavalle astuu nuorten bändejä. Elovalkeat Valkealan kunnan kesiä elävöittämään vuonna 1973 perustettu Elovalkeat lunastaa tänä kesänä nimensä mukaiset lupaukset elovalkeat ovat esillä runsaiden ilotulitusten ja soihtujen muodossa. Tulen ja veden ääreen muotoutunut kesälle jäähyväiset jättävä tapahtumien sarja on täynnä erilaisia esityksiä. Perinteisten Läävänvinttitanssien ja Latotanssien lisäksi luvassa on paljon uutta. Kouvo La Arctopolis Kouvolan keskiaikatapahtuma muuttuu entistä kansainvälisemmäksi, kun tapahtumaan tulee esiintyjiä ja myyjiä ympäri Eurooppaa, mm. Saksasta, Liettuasta, Unkarista, Italiasta ja Venäjältä. Jetsun mukaan Kasarminmäellä järjestettävässä tapahtumassa on monipuolisempi kattaus sisältöä. Keskiajasta liikutaan hieman fantasian suuntaan, tapahtumassa voi bongata mystikkoja ja silmänkääntäjiä, kansanparantajia ja jopa noitia. Päiväohjelma sopii lapsiperheille ja iltojen musiikkikattaus kiinnostaa varmasti nuoria aikuisia. Kilpailuetuna meillä on huikean kaunis ja historiallinen miljöö, suuri paraatikenttä mahdollistaa suuremmat esitykset. Upseerikerhon tilat antavat ripauksen luksusta ruokailuihin, hän jatkaa. Ohjelmakattauksesta löytyy Notre Damen kellonsoittaja -nukkenäytelmän ensi-ilta, keskiaikanukketeatteria, pehmomiekkailua, jousiammuntaa, Rohan tallin ritariturnajaiset, Tuliteatteri Flamman tuliesityksiä, Pyro Fireworksin Pyroshow ja runsas määrä musiikkia, kuten saksalainen The Sandsacks, italialainen Barbarian Pipe Band, Härkätien Leikarit, Muskotti, Kivimetsän Druidi ja Fintroll Paikallishistoriaa tuodaan esille mm. tutustumalla, mitä Oravan Matilla oli yllään. Muinaistekniikan artesaani Merja Pasanen antaa paikallista keskiaikaoppia 1300-luvun valkealalaisen Matti Oravan pukeutumisesta, Jetsu kertoo. 7

8 Lasten ja nuorten lautakunnan päiväkotikummit jalkautuivat Äitiysneuvolapalveluita kohdennetaan niitä eniten tarvitseville Teksti: Sanna Arolainen Kuva: Mikko Hovi Äitiysneuvolatoimintaan annettiin uudet valtakunnalliset suositukset syksyllä Niiden perusteella Kouvolan äititysneuvolatoimintaa on lähdetty muokkaamaan uuteen toimintamalliin, eli vähentämään terveiden äitien käyntejä ja lisäämään niitä lisätuen tarpeessa oleville. Uusi toimintamalli tuli käyttöön kaikissa Kouvolan äitiysneuvoloissa Neuvoloiden määrään muutos ei vaikuta, ainoastaan toimintatapoihin. Lisäksi raskaudenjälkeiset käynnit ja keskussairaalan äitiyspoliklinikan sikiöseulonnat säilyvät ennallaan. Konkreettisin muutos on se, että ensisynnyttäjien käynnit vähenevät yhdestätoista yhdeksään ja uudelleen synnyttäjien kymmenestä kahdeksaan. Tämä mahdollistaa sen, että meiltä vapautuu aikoja niille äideille, jotka tarvitsevat enemmän käyntejä kuin nuo peruskäynnit, kertoo neuvolatoiminnan osastonhoitaja Johanna Merta. Useimmat raskaudet sujuvat ongelmitta alusta loppuun, mutta samalla erityistukea tarvitsevien äitien määrä kasvaa. Erityistilanteiksi katsotaan äidin perussairaudet, perheen psykososiaaliset ongelmat, epäterveelliset elämäntavat ja monikulttuurisuus. Myös lääkärikäyntien määrä vähenee uudistuksen myötä kolmesta kahteen vaarantamatta äitiysneuvolan ydintehtävää eli turvata mahdollinen terveys raskaanaolevalle naiselle, sikiölle, vastasyntyneelle ja koko perheelle. Uutta lääkärintarkastuksissa on se, että nyt gynekologinen sisätutkimus tehdään LISÄTIETOJA NEUVOLATOIMINNASTA Aikuisväestölle Terveyspalvelut Neuvolat vain tarvittaessa, ei rutiinisti. Lääkäri huomioi raskauden riskitekijöitä, kuten henkistä hyvinvointia ja koko perheen jaksamista. Lääkäri tekee yhteistyötä hoitajan kanssa, jotta mahdollisia ongelmia voidaan ennakoida paremmin. Vaikka käynnit vähenevät, on turvallinen raskaudenseuranta taattu. Muutoksella järkeistetään toimintaa ja kohdennetaan se oikein, jatkaa neuvolatoiminnasta vastaava lääkäri Eija Puhalainen. Uusia palveluita tulossa sekä äidille että isälle Uutena käyntinä tarjotaan kaikille äideille raskauden puolivälissä omaa käyntiä, mikä on tarkoitettu ainoastaan äidille. Isille puolestaan tullaan tulevaisuudessa tarjoamaan omaa käyntiä. Näin tarjoutuu mahdollisuus keskustella molempien vanhempien kanssa henkilökohtaisesti raskauteen ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Nyt on käynnissä kysely, joka ohjaa isäkäynnin sisältöä. Runko meillä on jo valmiina, mutta haluamme kuulla myös isiltä itseltään, millaista tukea he kaipaisivat raskauden aikana, Merta sanoo. Lisäksi ensimmäistä lastaan odottaville tarjotaan kotikäyntiä raskausviikoille Käynnillä on terveydenhoitajan mukana myös neuvolan perhetyöntekijä. Käynnin tarkoituksena on kartoittaa perheen voimavaroja ja antaa tietoa kaupungin lapsiperheiden palveluista. Perhetyötä voi tarvita avuksi jo raskauden aikana tai lapsen syntymän jälkeen. Kyse on ennaltaehkäisevästä työstä. Teksti: Kalle Ylimäki ja Päivi Kossila Julkiset varhaiskasvatuspalvelut muodostavat tärkeän kasvuympäristön hyvin suurelle joukolle alle kouluikäisiä lapsia. Kuntapäättäjät ovat merkittävässä luottamustehtävässä vaikuttamassa lasten ja perheiden asioihin. Kummipäiväkotitoiminta tarjoaa päättäjille elävän yhteyden päiväkodin ja lasten maailmaan, ajankohtaista tietoa varhaiskasvatuksesta sekä kasvatus- ja opetustyöstä päätöksenteon pohjaksi. Lastentarhanopettajaliitto toivoo, että mahdollisimman monella päiväkodilla on päättäjäkummi, jonka he kutsuvat tutustumaan päiväkodin arkeen. OAJ:n Kouvolan paikallisyhdistyksen toivomuksesta Kouvolan Lasten ja Nuorten lautakunta nimesi keskuudestaan kummit niille päiväkodeille, jotka halusivat olla mukana kummitoiminnassa. Kouvolan Lasten ja nuorten lautakunnan puheenjohtaja Päivi Kossila ja jäsen Kalle Ylimäki jalkautuivat ensimmäiselle kummikäynnille Jaalan Vuokkolan päiväkotiin. Vierailun anti oli hyvä. Kossilan ja Ylimäen mukaan luottamushenkilövierailut tuovat helposti lähestyttävän kosketuspinnan päiväkodin arkeen ja tätä kautta antavat päätöksentekijöille arvokasta tietoa tuleviin päätöksiin. Vuokkolan päiväkotivierailulla Kossila ja Ylimäki luovuttivat päiväkodille Stiga-rattikelkan toteuttaen Vuokkolan päiväkodin valtuustolle toimittaman avoimen kirjeen toivomuksen. Lapset olivat uudesta rattikelkasta innoissaan ja kelkka tuli heti kovaan käyttöön. LISÄTIETOJA TOIMINNASTA: Kouvolan Lasten- ja nuorten lautakunnan puheenjohtaja Päivi Kossila, p

9 Kotihoidon fysioterapia Kouvolassa Teksti: Marko Perho Kuva: Kouvolan kotihoito Kouvolan kaupungin kuntoutuspalveluja on täydennetty. Joulukuusta 2013 alkaen osana kotihoitoa on järjestetty fysioterapiapalveluja. Kotihoitoon kuuluvat fysioterapian lisäksi kotipalvelu, kotisairaanhoito, saattohoito ja tukipalvelut, kuten ateriapalvelu, kauppapalvelu, kylvetyspalvelu, turvapalvelu ja päiväkeskustoiminta. Kotihoidon apua saa tarvittaessa tilapäisesti tai säännöllisesti eri vuorokauden aikoina. Sen myöntäminen perustuu yksilöllisen hoivan ja hoidon tarpeeseen. Fysioterapialle on tilausta Kotihoitopalvelujen täydentämisen taustalla on Kouvolan palveluverkkouudistus ja Päihde- ja mielenterveystiimit iäkkäiden avuksi Teksti: Tarja Hurtta Tutkimusten mukaan iäkkäiden säännöllinen alkoholinkäyttö on viime vuosina lisääntynyt. Usealle alkoholin käyttö on häpeällistä ja siitä puhuminen on vaikeaa. Samoin on mielenterveyden laita. Kouvolan kotihoitoon on perustettu päihde- ja mielenterveystiimit, jotka on koulutettu näiden ongelmien kohtaamiseen. Yhä useampi ikäihminen kärsii joko mielenterveyden tai päihteidenkäytön ongelmista. Kotihoidon henkilökunta kohtaa päivittäin näitä asiakkaita. Kiire, osaamisen puute, häpeä ja monet muut tekijät estävät henkilökuntaa ottamasta puheeksi näitä ongelmia. Kuitenkin usein ongelmien taustalla on syy, joka on helposti hoidettavissa, jos vain asiaan puututaan. Päihde- ja mielenterveystiimien tavoitteena on saada päihde -ja mielenterveysosaaminen osaksi kotihoidon hoitoarkea. Tiimien asiantuntijat osaavat ottaa päihde- ja mielenterveysongelmat puheeksi ja luovat koko kotihoitoon myönteistä ilmapiiriä tämän asiakasryhmän kohtaamiseen ja hoitamiseen. He tuntevat toimintamallit ja käytännöt, joita voidaan tarjota vanhuspalvelulain muuttuminen entistä monimuotoisemmaksi. Fysioterapialla tuetaan kotihoidon asiakkaiden sairaalasta kotiutumista sekä liikkumis- ja toimintakykyä asiakkaiden omissa kodeissa, kertovat Kouvolan kotihoidon fysioterapeutit Katja Pekkanen ja Meri Toivanen. Kotihoidon fysioterapiassa on kolme kärkitavoitetta. Sairaalasta kotiutumisen tukeminen, asiakkaan itsenäisen selviytymisen tukeminen ja kuntouttavan työtavan edistäminen, Pekkanen täsmentää. Palvelutarpeen arvioinnin pohjalta laaditaan fysioterapiasuunnitelma yhdessä asiakkaan, hänen läheistensä ja kotihoidon henkilöstön kanssa. Ergonomia on Pekkasen mukaan tärkeässä roolissa. Apuvälinetarpeita ja kodin toimintaympäristöä arvioidaan ja toimintaa tukevia asiakkaalle hoidon aikana. Heillä on myös hyvä tuntemus yhteistyökumppaneista ja tarvittaessa he osaavat konsultoida muita auttavia tahoja, kuten A-klinikka. Alkoholin kulutuksen lisääntyminen asettaa haasteen myös ikäihmisiin kohdistuvan päihdeja mielenterveystyön muotojen kehittämiselle. Kotihoidon työntekijöitä on viime vuosina alettu kouluttaa päihde ja mielenterveysasiakkaan kohtaamiseen, ja tälle aiemmin tutkinnoista suurelta osin puuttuneelle osaamiselle on kuntien perusterveydenhuollossa suuri tarve. Myös vuonna 2013 voimaan tullut vanhuspalvelulaki edellyttää osaamisen lisäämistä iäkkäille suunnattujen palvelujen piirissä. muutoksia toteutetaan siten, että muutokset palvelevat hoitohenkilökuntaa, omaisia ja hoidettavaa henkilöä parhaalla mahdollisella tavalla. Kouvolan kotihoidon fysioterapiaa kehitetään koko ajan. Vuoden 2014 päätavoitteena on kaatumistapaturmien ehkäisy. Pyrimme toimimaan ajankohtaisilla fysioterapiasta hyötyvillä alueilla. Moniammatillisten työryhmien yhteistyö tekee fysioterapiapalvelusta tehokasta ja kokonaisvaltaista. Olemme ottaneet innokkaasti uudet haasteet vastaan ja haluamme tarjota asiakkaillemme laadukasta palvelua, kertovat Pekkanen ja Toivanen. Jos olet säännöllisen kotihoidon asiakas, ota yhteyttä ja kysy lisää kotihoidon fysioterapiasta. Fysioterapeutti Meri Toivanen p Eteläinen alue (Keltakangas, Inkeroinen, Anjala, Sippola, Elimäki, Koria) ja Kuusankoski Fysioterapeutti Katja Pekkanen p Keskinen alue (ent. vanhan Kouvolan alueet), Jaala ja Valkeala Fysioterapeutin kotikäynnin asiakasmaksut 2014 Ensikäynti eli palvelutarpeen arviointi on aina maksuton. Apuvälinetarpeiden ja kodin muutostöiden arviointi on maksuton. Terapiakäynti 9,30. Päihde -ja mielenterveystiimi Kahden lähihoitajan/perushoitajan ja yhden päihdesairaanhoitajan muodostama tiimi, jonka tehtävänkuvaan kuuluu päihde- ja mielenterveysongelmaisten asiakkaiden kartoittaminen, hoito ja yhteistyö. Kouvolan kotihoidossa tiimejä on jokaisella kolmella kotihoidon alueella (eteläinen, keskinen ja pohjoinen). Tiimin jäsenet ovat saaneet koulutusta päihde- ja mielenterveysasiakkaan erityispiirteistä, kohtaamisesta ja ongelmien puheeksiotosta. LISÄTIETOA: Kotihoidon aluejohtaja Anne Heikkilä p

10 Kesäliikuntaa joka iikalle! Aikuisten ohjatut ryhmät/kouvolan kaupunki, Terveyden ja liikunnan edistäminen ja Kesäkauden ohjausmaksu 8 /koko kesäkausi. Lisäksi vesiliikunnoissa uimahallimaksu. Muutokset ohjelmassa mahdollisia. TOUKO-, KESÄ- JA ELOKUU KESKUSTA MA Jooga, Kouvola-talon tanssisali MA Selkäjumppa, Kouvola-talon tanssisali TI Vesiliikunta, Haanojan Haalin uimahalli TI Lihaskunto, Kuntotalon peilisali TI Pilates, Kuntotalon peilisali KE TehoVesiliikunta, Haanojan Haalin uimahalli KE Lihaskunto, Kouvola-talon tanssisali KE Venyttely, Kouvola-talon tanssisali KE 21.5., 28.5., 6.8., ja Pyörälenkki, Lähtö Urheilupuiston uimahallilta, osin ohjattu, nimettyihin eri kohteisiin. TO Vesiliikunta, Haanojan Haalin uimahalli TO (EI 29.5.) Tanssijumppa, Kuntotalon palloilusali TO (EI 29.5.) Venyttely, Kuntotalon palloilusali VALKEALA MA Vesiliikunta, Valkealatalon uimahalli KE Lihaskunto, Valkealatalon palloilusali KE Vesiliikunta, Valkealatalon uimahalli KUUSANKOSKI, JAALA MA Kuntosali, Urheilutalon voimailusali MA Tasapainoryhmä, Urheilutalon judo/ painisali MA Kuntosali, Jaalan palloiluhallin kuntosali MA Vesiliikunta, Kuusankosken Uimahalli MA Lentopallo, Urheilutalon palloilusali MA Sulkapallo, Urheilutalon palloilusali TI Kuntosali, Urheilutalon voimailusali TI Nuorten palloiluryhmä (13 17 v.), Urheilutalon palloilusali TI Tanssijumppa, Urheilutalon palloilusali TI Venyttely, Urheilutalon palloilusali KE Kuntosali, Urheilutalon voimailusali KE Mielenterveyskuntoutujat (palloilu), Urheilutalon palloilusali KE Lihaskunto, Urheilutalon judo/ painisali KE Venyttely, Urheilutalon judo/ painisali KE Vesijuoksu, Kuusankosken uimahalli TO Kuntosali-circuit, Urheilutalon voimailusali TO Vesiliikunta, Kuusankosken uimahalli INKEROINEN, MYLLYKOSKI, ELIMÄKI, KORIA MA Ohjattu kuntosali (erityisliikunta), Inkeroisten uimahallin kuntosali MA Kotiseutupyöräily, Lähtö Inkeroisten uimahallilta TI Kuntosali-circuit, Inkeroisten uimahallin kuntosali TI Vesiliikunta, Inkeroisten uimahalli TI Vesiliikunta (erityisliikunta), Inkeroisten uimahalli KE Sovellettu kuntosali (erityisliikunta), Myllykoski TO Kuntosali-circuit, Inkeroisten uimahallin kuntosali TO Vesiliikunta, Inkeroisten uimahalli TO Kuntosali-circuit, Elimäki, Mustila TO Kuntosali-circuit, Korian monitoimitalon kuntosali LISÄTIETOJA KESÄLIIKUNNASTA: p

11 TOUKOKUU FRISBEEGOLFOPASTUS Maksuton ja avoin kaikille KE 21.5 JA KE KLO Koivusaaren frisbeegolfradalla TI KLO 14 Kouvolan jäähallin frisbeegolfradalla UKK-KÄVELYTESTI TO Kouvolan keskusurheilukenttä. 7 /henkilö. Ilmoittautumiset viikkoa ennen tapahtumaa p LAAVULLA TAVATAAN! TO KLO Lehtomäen laavulla tulet (omat makkarat mukaan). Tervetuloa pistäytymään laavulla ulkoilun lomassa. KESÄKUU Lasten kesäsportti Kesäliikuntaa 7 12 vuotiaille lapsille ma to klo , pe klo Ilmoittautumiset yhteyshenkilölle puhelimitse arkisin klo tai sähköpostilla. Hinta 5 /5 pv. MA PE Valkeala: Sirkku Pusa, p Kuusankoski: Jani Hoijer, p Inkeroinen: Jarmo Larimo, p MA PE Teuroinen: Marja Puolakka, p Jaala: Sami Lampila, p Kaipiainen: Johanna Partanen, p Sporttiactionpäiväleiri Keskustan alueella syntyneitä tyttöjä ja poikia liikuttaa SporttiAction-päiväleiri! Leirillä valittavana teemat: peli ja leikki liikunta palloilu Leiri pidetään Kouvolan Urheilupuistossa ma pe klo ( ) LISÄTIETOJA JA HINNAT: p OPI UIMAAN! 4 11-VUOTIAIDEN UIMAKOULUT Inkeroisten uimahallissa klo VUOTIAIDEN VETEEN TOTUTTELU -UIMAKOULUT Kuusankosken uimahallissa klo VUOTIAIDEN UIMAKOULUT Urheilupuiston uimahallissa klo Ilmoittautumiset alkavat maanantaina internetissä klo 14. Lisätietoja hinnoista, taitotasoista ja tarkemmat ajankohdat tai p / uimaopettaja (ei ilmoittautumisia) 11

12 UUSIA PALVELUJA TYÖLLISTÄMISEN EDISTÄMISEEN: Työllistämisen Kouvola-lisä yhdistyksille ja yrityksille Kouvolan kaupunki tukee tänä vuonna yhdistysten ja yritysten työllistämistä 350 euron kuukausittaisella työllistämisen Kouvola-lisällä. Lisää maksetaan vähintään puoli vuotta kestävään työsuhteeseen, kun yhdistys tai yritys palkkaa palkkatuella pitkään työttömänä olleen työnhakijan. Kyseessä on työllistymisen edistämiseen liittyvä pilotti, jossa työnantaja palkkaa 500 päivää työmarkkinatukea saaneen henkilön TE-toimiston myöntämällä palkkatuella ja jonka lisäksi Kouvolan kaupungin työllistymisen edistämisen palveluyksikkö myöntää Kouvola-lisää. Kokeilun avulla halutaan vähentää Kouvolan kaupungin maksamaa 500 päivän työmarkkinatuen kuntaosuutta. Lisäksi tarkoituksena on vahvistaa yhdistysten ja yritysten roolia vaikeasti työllistyvien työllisyyden edistäjänä. LISÄTIETOA JA HAKUOHJEET: sosiaalipalvelut työllistymisen edistäminen Lehtomäkeen lukutupa Lehtomäen nuorisotalo Lehdokin tiloissa avattiin huhtikuun ensimmäisenä päivänä alueen asukkaille lukutupa. Tupa on avoinna arkisin klo Lukutuvassa voi lukea päivän lehdet, seurustella alueen asukkaiden kanssa, hoitaa käytännön asioita, joihin tarvitaan tietoliikenneyhteyksiä, kuten laskujen maksu ym. Lukutuvassa järjestetään myös lapsille suunnattua ohjelmaa esim. satutunteja. Lukutupa on syntynyt monen tahon yhteistyönä parantamaan alueen asukkaiden viihtyvyyttä. Projektissa mukana ovat Kouvolan kaupungin nuorisopalvelut sekä Yhteisötyön palvelut, Kouvolan Korttelikotiyhdistys ry, seurakunta ja Koko kylä kasvattaa -hanke. Tuvan isäntänä toimii Joni Valtonen Kouvolan Korttelikotiyhdistys ry:stä. Lehtomäen lukutupa avattiin Lehdokin nuorisotalon tiloissa osoitteessa Madekuja 1. LISÄTIETOJA Anne Eriksson, p Motiimiin on helppo tulla Teksti ja kuva: Tarja Hurtta Työtä kouvolalaisnuorten hyväksi tehdään monella saralla. Nuorisopalvelujen Motiimi auttaa, kun nuoren elämänhallinnassa on ongelmia, yksinäisyys uhkaa tai päihteet kiinnostavat. Pääpaino on kuitenkin ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa puuttumisessa. Toiminta ei ole suunnattu pelkästään nuorille myös vanhemmat ovat tervetulleita matalan kynnyksen palvelujen pariin. Motiimi tuottaa kohdennettuja erityispalveluja lapsille, nuorille ja heidän sosiaalisille verkostoilleen. Tavoitteena on tunnistaa ja pysäyttää syrjäytyminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ehkäisevä työ on aina taloudellisempaa ja inhimillisempää kuin korjaava työ. Hyviä kokemuksia on saatu mm. Ensikertalaiskeskusteluista, joihin ryhdytään heti nuoren jäätyä kiinni päihteiden käytöstä tai näpistyksestä. Viime vuonna keskusteluihin ohjattiin lähes sata perhettä. Perheitä tapaavat kaksi ehkäisevän päihdetyön tekijää ja kaksi erityisnuorisotyöntekijää. Myös työ kiusaamisen ehkäisyssä ja nuorten yksinäisyyden helpottamisessa on tuottanut tulosta. Motiimissa järjestetään erilaisia ryhmiä niin tytöille kuin pojille, joista löytyy uusia ystäviä ja tekemistä. Esimerkiksi tytöille on pyörinyt Voimaneidot-ryhmä, jossa etsitään omia vahvuuksia ja vahvistetaan itsetuntoa, kertoo erityisnuorisotyöntekijä Jenna Lampinen. Motiimissa tehdään myös päihdekasvatustyötä. Kaikilla yläkouluilla vedetään läpi päihdeoppitunnit ja osalla kouluilla myös seksuaalikasvatuksen oppitunteja. Kuuntelemme myös tarkalla korvalla, mitä kaupungilla tapahtuu ja millaista pöhinää on esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, sanoo koordinaattori Esko Lavonen. Tervetuloa käymään Motiimin väki haluaa korostaa nuorten vanhemmille, kuinka tärkeää on tietää mitä nuori puuhaa. Mikäli oman nuoren tilanne huolestuttaa, kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä Motiimiin. Tarjolla on matalan kynnyksen palvelua myös vanhemmille. Motiimiin ei tarvitse lähetettä, vaan sinne voi soittaa tai tulla käymään, kun kaipaa apua omaan arkeensa ja kanssakäymiseen oman teinin kanssa. Motiimi on osa Nuorten palveluja ja se toimii Brankkarin tiloissa. Tiimiä vetää koordinaattori Esko Lavonen (vas.). Tiimiläiset Laura Sillanpää, Maiju Nikkanen, Jaska, Nancy Hyytiäinen, Saara Kättö, Jenna Lampinen (takana) sekä Niko Heikkilä. Menossa mukana on Jaska, jota on hyödynnetty päihdekasvatustapahtumissa jo vuosia Tule käymään! Löydät meidät Brankkarilta, Kouvolan keskustassa. Etsivät liikkeellä Etsivä nuorisotyön tavoitteena on nuorten osallisuuden vahvistaminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Kouvolassa työskentelee neljä etsivää nuorisotyöntekijää, jotka pyrkivät tavoittamaan ilman opiskelupaikkaa olevia tai muuten tukea tarvitsevia nuoria. Etsivä nuorisotyöntekijä on rinnalla kulkeva aikuinen, joka yhdessä nuoren kanssa etsii polkuja koulutukseen ja työelämään. Nuorta ohjataan ja tuetaan yhteistyössä muiden toimijoiden (TE-toimisto, OTE Nuorten työpajat, KSAO, Puolustusvoimat, A-klinikka) kanssa. Vuonna 2013 etsivien ohjauksessa oli 110 nuorta, joista 77 ohjattiin koulutuksiin ja työkokeiluihin ja loput jatkoivat asiakkuutta etsivien siipien suojissa. Syrjäytymisen ehkäisyssä on kyse miljoonista. Jos kaksikin nuorta välttyy Motiimin avulla laitoshoidolta, on säästetty tiimin vuoden palkkoja vastaava summa. KOUVOLAN NUORISOPALVELUT Perusnuorisotyö nuorisotyö kouluilla nuorisotalotoiminta Erityisnuorisotyö Motiimi kohdennettu nuorisotyö ennalta ehkäisevä päihdetyö syrjäytymisen ehkäisy Etsivä nuorisotyö Majakka tiedotus ja vaikuttaminen valistustyö sivusto

13 HUB Kouvola kastettiin Viiraamoksi Teksti: Marko Perho Kuva: Mikko Hovi Lasipalatsin 2. kerrokseen Kauppalankadulle asettunut uusi yhteisöllinen työtila tarjoaa loistavat puitteet etätyöskentelyyn. Viiraamon kuukausijäsenyys on alle 100 euroa kuussa, myös yksittäisiä päivälippuja voi ostaa. TULE KÄYMÄÄN! Kauppalankatu 4 (Lasipalatsi 2. krs) KIINNOSTUITKO? Viiraamon kaikille avoimet infot pidetään: ti 6.5. klo 10, ti klo 10 ja pe klo 10. TUTUSTU: Näin paljon Kouvolasta käydään muualla töissä: Kotka 1090, Helsinki 560, Iitti 466, Hamina 397, Lahti 371, Lappeenranta 309, Vantaa 171, Espoo 158, Porvoo 110, Loviisa 108, Mikkeli 85, Lapinjärvi 71, Luumäki 64, Nastola 60, Heinola 53, Tampere 52. Työtilan toimintaa kehitetään käyttäjälähtöisesti, vaiheittain ja samalla tilaa kehittäen. Nimeksi valittiin Viiraamo HUB-toiminnan hengen mukaisesti nimikilpailulla. 16 ehdotuksen joukosta valittiin äänestämällä mieluisin ja merkityksellisin vaihtoehto. Positiivisesti virittynyt ja paikallisuuteen nojaava Viiraamo viittaa paperiteollisuuden tuotantoprosessissa tärkeään viiraan. Verkkomaisen kankaan eli viiran päälle ruiskutetaan paperimassaa, jota viira kuljettaa kiihtyen pitkin paperirataa. Matkalla viiraan ja massaan kohdistettavat paino, lämpö ja voimakas imu muuttavat massan koostumusta ja luovat laadukasta paperia. Viiraamon toimintamalli rinnastuu tähän prosessiin. Käsittelemme yhdessä paljon ideoita ja toiminta-ajatuksia, joiden lopputuloksena syntyy yhteisöä, sen vaikutusta ja yhteistyökumppanuuksia kasvattavia tekoja, toimintakonseptin kehittämistä vetävä Kinnon projektipäällikkö Tuija Valkeapää kertoo. Etätyökeskus ja verkostoitumisen paikka Viiraamon ovet ovat kaikille auki Valkeapää avaa. Kuka tahansa opiskelija, yrittäjä, reissutyöläinen, kesäasukas tai muu väliaikaista työtilaa kaipaava voi tulla tänne työskentelemään. Viiraamossa tutustuu aktiiviseen porukkaan ja pääsee verkostoitumaan paikallisten kanssa. Kesäasukkaille Viiraamo on mahdollisuus mökkisesongin pidentämiseen. Viiraamossa Kouvolasta muualle töihin kulkevat pystyvät hyödyntämään koko työpäivän. Kun pitkä työmatka jää pois, omat resurssit voi kohdistaa kokonaan työhön, sanoo Valkeapää. Keskeinen sijainti ja hyvä palvelutaso Kouvolan Lasipalatsissa rautatie- ja linja-autoaseman läheisyydessä sijaitseva Viiraamo on kirjaimellisesti Kouvolan ydinkeskustan palveluiden ytimessä. Viiraamon alakerrassa toimii mm. Ramin konditoria. Valkeapää kertoo, että Viiraamon hinnoittelu ja palvelutason laajuus muodostuvat tarpeiden mukaan. Tiloja voi vuokrata kuukausi-, viikko-, päivä- tai tuntitaksoilla. Tällä hetkellä pystymme tarjoamaan ammattilaisvaatimukset täyttävän verkkoyhteyden, henkilökohtaisia työpisteitä, kokous- ja presentointitiloja ja tarpeen mukaan työrauhaa. Toni Puuronen opastaa vertais-ohjaaja Airi Majuria kuntoilulaitteen käytössä. TULE KÄYMÄÄN! Torikatu 3 (Hansakeskus, 2. krs S-marketin yläpuolella) TUTUSTU IKÄASEMAN PALVELUIHIN JA KATSO VIIKKO-OHJELMA www. kouvola.fi/hyvinvointiasemat IKÄASEMA PISTÄÄ IKÄIHMISET LIIKKEELLE Teksti: Sanna Arolainen Kuva: Mikko Hovi Hansa-keskuksessa sijaitseva Ikäasema on avannut uuden liikuntilan asikkaidensa käyttöön. Tilassa voi kuntoilla omaan tahtiin tai ohjatuissa ryhmissä. Ikäasema on tarjonnut vuodesta 2006 alkaen kokoontumispaikan ja monipuolista ohjelmaa, opastusta ja toimintaa yli 65-vuotiaille kouvolalaisille. Vuonna 2010 palvelutarjonta kasvoi senioriterveydenhoitajalla ja nyt vuoden 2014 alussa toimintaan lisättiin erillinen liikuntatila kuntoilulaitteineen. Tilassa oli pidetty muun muassa tuolijump- paa jo maaliskuusta 2013, mutta nyt vuoden alussa tilaan lisättiin ikääntyneille soveltuvia kuntosalilaitteita, kuten HURin helppokäyttöiset kuntoilulaitteet. Niissä vastuksen lisääminen tai vähentäminen on vaivatonta. Vaivattomuudella helpotetaan säännöllisen harjoittelemisen aloittamista ja madalletaan kynnystä kuntosalin kokeilemiseen, kertoo palveluohjaaja Toni Puuronen. Liikuntatila on avoinna päivittäin ja toimintaa kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Keräämme kävijöiltä palautetta ja aikataulut tulevat muuttumaan syksyllä. Aikatauluun tulee lisää vapaita vuoroja ja ohjattua toimintaa sovitetaan paremmin kävijöiden aikatauluihin sopivaksi. Ohjelma elää tarpeen mukaan, summaa Puuronen. 13

14 Puu on elämänlaatua parantava sisustusmateriaali Teksti ja kuvat: Anu Sokura Kouvolalaista yhteistyötä parhaimmillaan Kouvolan seutu on viime vuosina saanut kokea voimakkaana metsäteollisuuden rakennemuutoksen, jonka seurauksena toimintaa on supistettu alueella rajusti. Sen myötä sekä välittömiä että välillisiä työpaikkoja on jouduttu vähentämään. Puu kuuluu kuitenkin edelleen Suomen tärkeimpiin raaka-aineisiin. Sen käytön lisäämisellä ja jalostusasteen nostolla kehitetään Kouvolan seudulle yrittäjyyttä ja parannetaan samalla työllistymismahdollisuuksia. Puun käytön lisäämisellä on työllisyyden edistämisen lisäksi uusiutuvana materiaalina myönteiset ympäristövaikutukset. Tutkimusten mukaan puu on myös terveyttä edistävä materiaali. Vaikeinakin taloudellisina aikoina seutu on pitänyt pintansa puuteollisuuden eturintamassa. Kouvolan kaupunki on kirjannut vuosien kaupunkistrategiaansa puurakentamisen edistämisen. Yhdessä alueen muiden LISÄTIETOJA Kouvola Innovation Oy / Tyvipuu Jukka-Pekka Keronen, projektipäällikkö P ww.kinno.fi/tyvipuu Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Restoratiiviset ympäristöt Hyvinvointia ja liiketoimintaa puusta Heikki Lindroos, erityisasiantuntija P toimijoiden kanssa tilanne näyttää valoisalta. Kymenlaakson ammattikorkeakoulun hanke Restoratiiviset ympäristöt hyvinvointia ja liiketoimintaa puusta tuo Kaakkois-Suomen puualalle uusia innovaatioita ja kokoaa alan yrityksiä ja toimijoita yhteen. Restoratiivisella suunnittelulla tarkoitetaan eheyttävää ja parantavaa kokonaisvaltaista suunnittelua, joka tähtää edesauttamaan ympäristön vaikutuksia niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Kyamk:n erityisasiantuntija, sisustusarkkitehti Heikki Lindroos on mukana kehittämässä alueen asenteita sekä käsityksiä muotoilusta. Hanke päättyy vuoden lopussa. Kotiharjun päiväkeskuksen sisustussuunnitelma oiva esimerkki paikallisesta yhteistyöstä Kouvola Innovation Oy:n Työtä- ja vientituotteita puusta -hankkeessa (Tyvipuu) etsitään ja tuetaan idearikkaita henkilöitä yritystoiminnan aloittamisessa ja kehittämisessä. Tyvipuussa painotetaan verkostoitumista toimialan sisällä ja eri toimijoiden välillä. Yhtenä esimerkkinä on parhaillaan valmistumassa oleva Kouvolan Kotiharjun päiväkeskuksen restoratiivinen sisustussuunnitelma, jonka takana seisoo Kymenlaakson ammattikorkeakoulun muotoilun opiskelija Meri Valta. Etsiessään aihetta opinnäytetyölleen Valta sai vinkin Kouvola Innovation Oy:n TyviPuu-projektista. Yhdessä Kyamk:n Restoratiiviset ympäristöt -hankkeen kanssa samoihin seikkoihin keskittyvät päämäärät antoivat nopeasti opinnäytetyölle suunnan ja aihe oli lyöty lukkoon. Valta korostaa muotoilun olevan muutakin kuin design-esineiden suunnittelua. Elinympäristön ja elämänlaadun parantaminen muotoilun avulla vaikuttaa kuluttajan hyvinvointiin niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Meri Valta toteaa opinnäytetyönsä olevan laaja-alainen, ja oma ammattitaito sekä luovuus ovat saaneet projektin aikana mittavasti tukea muun muassa paikallisilta terveysalan ammattilaisilta. Avainasemassa sisustussuunnitelmaan ovat olleet Kotiharjun päiväkeskuksen asiakkaat sekä työntekijät. Loppuvuodesta 2013 Valta teki taustatyötä keskuksen tarpeista viettäen ensin aikaa keskuksen asiakkaiden kanssa. Sekä asiakkaiden että työntekijöiden toiveet otettiin huomioon jo ennen varsinaisen suunnittelutyön aloittamista. Haastattelujen perusteella suurimmaksi toiveeksi osoittautui tilan käyttötarkoitus. Kotiharjun asiakkaat pitävät tilan merkitystä sosiaalisena kohtaamispaikkana huomattavasti merkittävämpänä, kuin toiminnallisena askartelukeskuksena. Näin ollen juuri valmistuvassa sisustussuunnitelmassa avainsanat ovatkin tilan viihtyvyys, valoisuus ja yleinen tunnelma. Puun merkitys Kotiharjun päiväkeskuksen sisustussuunnittelussa on merkittävä. Materiaalina puu koetaan lämpimäksi ja kotoisaksi, mutta myös fyysisesti muun muassa puun akustiikka on omiaan esimerkiksi huonokuuloisille vanhuksille tarkoitetuissa tiloissa. Yhdessä Kaakkois-Suomen puualan toimijoiden kanssa toteutettuna Kotiharjun päiväkeskus saa asiakkailleen pian viihtyisän ympäristön, joka parantaa elämänlaatua. Projekti on oiva esimerkki toimivasta yhteistyöstä. Kaakkois-Suomen puualan toimijat työllistyvät, jotta paikallisten vanhusten elämänlaatu paranee ja keskuksessa työskentelevien työympäristö muuttuu toimivammaksi ja viihtyisämmäksi. Lisäksi alueellemme valmistuu muotoilija, joka kokee eheyttävän tila- ja sisustussuunnittelun sydämen asiakseen. 14

15 Kouvolan elinkeino-ohjelma Teksti: Marko Perho Elinkeino-ohjelma on Kouvolan strategiaan liittyvä työväline, joka kertoo, minkälaisilla edellytyksillä pystytään luomaan alueelle työpaikkoja ja yrityksiä. Käytännössä kaupunki linjaa elinkeino-ohjelmalle raamit ja tukee Kouvola Innovation Oy:tä eli Kinnoa elinkeinopolitiikan toteuttajana. Elinkeino-ohjelman mukaisten projektien tehoa arvioidaan ja mitataan loppuselvityksillä, joissa puntaroidaan, ovatko projektit toteutuneet suunnitelmien ja tavoitteiden mukaisesti. Kaupungintalon näkökulmasta tämä tarkoittaa projektien tarkastelua tiettyjen mittarien mukaisesti. Perehdymme, miten projektit ovat aktivoineet jo toimivia yrityksiä mukaan, ovatko ne mahdollistaneet uutta yritystoimintaa tai lisänneet yritysten työllistämiskykyä. Selvitämme siis minkälaisia hyötyjä projekteilla on saavutettu, kertoo vastaava hankejohtaja Harri Kivelä. Kaudelle on nyt linjattu uusi elinkeino-ohjelma, jonka painopistealueita ovat Uudistuva biotalous, Vetovoimaisuutta Kouvolaan ja Luovuudella liiketoimintaa. Kinno valmistelee teemoille tarkempia toimintaohjelmia, jotka konkretisoituvat toukokuussa 2014 hanke- ja projektiaihioiksi. Uudistuva biotalous Kouvolan luonnonvarojen hyödyntäminen, kuten metsäraaka-aineiden käyttö mekaanisessa puunjalostuksessa, on yksi uudistuvan biotalouden teemoista, Kivelä kertoo. Energianäkökulmaa edustavat uusiutuva energia, biopohjaiset tuotteet ja metsään ja maatalouteen liittyvät innovaatiot. Tärkeää on myös alueellisen elintarvikeketjun kehittäminen. Kouvolasta löytyy koko elintarvikeketju, pelloilta kauppaan asti. Tuottajia ja logistiikan ja myynnin toimijoita. Siinä on paljon mahdollisuuksia, hän jatkaa. Vetovoimaisuutta Kouvolaan Matkailijavirtoja voidaan vahvistaa kehittämällä matkailu- ja erityisesti luontomatkailukohteita. Repoveden ja pohjoisen järvialueen vetovoiman ja koti- ja ulkomaalaisille matkailijoille suunnattujen palvelujen lisääminen on tässä avainasemassa, Kivelä kertoo. Mökkikunnalla on oma vapaa-ajan asukastoimikunta Teksti: Marko Perho Kuva: Susanna Toikander Kouvolan kaupungin vapaa-ajan asukastoimikunnan tehtävänä ja tavoitteena on yhteistyön ja tietojen vaihdon lisääminen kaupungin organisaation ja vapaa-ajan asukkaiden välillä. Nykyinen toimikunta on toinen laatuaan ja sen on asettanut Kouvolan kaupunginhallitus. Toimikunnan toimikausi kestää valtuustokauden ajan. Toimikunnan kokoonpano Ryhmään kuuluu kolme kaupunginhallituksen edustajaa ja yhdeksän vapaa-ajan asukkaiden edustajaa. Jokaisella ryhmän jäsenellä on varajäsen. Lisäksi Jaalan kesäneuvosto ja Valkeala-klubi voivat kumpikin nimetä yhden edustajan kokouksiin. Kaupunginhallitus nimeää kaupungin edustajat. Vapaa-ajan asukkaiden edustajat valitaan Kouvolan vapaa-ajan asukkaat ry:n toimesta. TUTUSTU LISÄÄ Vapaa-ajanasukkaalle Vapaa-ajan asukkaiden edustajia valitaan kolme Jaalan alueelta, kolme Valkealan alueelta ja yksi edustaja Kuusankosken, ent. Anjalankosken ja Elimäen alueilta. Toimikunta on valinnut keskuudestaan käynnissä olevan toimikauden puheenjohtajaksi Jouko Taskisen ja varapuheenjohtajaksi Ilpo Puolakan. Vapaa-ajan asukkaan vaikutusmahdollisuus Pääsääntöisesti kahdesta neljään kertaan vuodessa kokoontuva toimikunta on kesäasukkaiden ja kaupungin yhteinen keskustelufoorumi. Kokouksiin kutsutaan kaupungin asiantuntijoita eri toimialoilta ja muista organisaatioista. Kokouksissa vapaa-ajan asukkaat pääsevät vaikuttamaan palveluihin he pystyvät antamaan palautetta ja kehitysehdotuksia suoraan kaupungin edustajille toimialakohtaisesti. Toimikunta laatii itselleen vuotuisen toimintasuunnitelman, joka hyväksytään vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Vuoden 2014 ohjelmassa on mm. kaupungin organisaatioiden ja toimikunnan välisen yhteistyön laajentaminen sekä Mökkiläistapahtuman järjestäminen vuodeksi Kaikkiaan vetovoiman lisäämisessä kyse on Kivelän mukaan kokonaisuudesta. Meillä pitää olla riittävästi ja monipuolisesti hyvätasoisia palveluja muuallakin kuin matkailukohteissa. Luovuudella liiketoimintaa Pelialan kehittämisen pohjaksi on luotu koulutusketjuja oppilaitostasojen välille. Lisäksi alalle on jo syntynyt ja on syntymässä pienyrityksiä. Luovien alojen kehittäminen on pelialan vahvistamisen lisäksi muiden digitaalisten mahdollisuuksien selvittämistä, uusien toimialojen syntymistä ja nykyisten toimialojen vahvistamista digitaalisin keinoin. Kulttuuriyrittäjyyttä ja pienyrittäjätoimintaa halutaan täällä tukea, Kivelä kertoo. Kouvola on perinteinen logistiikkakaupunki, se näkökulma on sisällä kaikissa elinkeino-ohjelman teemoissa ja tulee näkymään esimerkiksi Teholan ja Kullasvaaran alueiden kehittämisenä, hän jatkaa. LISÄTIETOJA: vt. hankejohtaja Harri Kivelä p , Kouvolan kaupungin vapaa-ajan asukastoimikunta Jaala: Jouko Taskinen pj. Hannu Kaarla ja Raimo Tuominen Elimäki: Kari T. Ahonen Valkeala: Anita Antskog-Karstinen, Tuomo Pulsa ja Harri Utti Kuusankoski: Erkki Pöyhönen Jaalan kesäneuvosto: Hannu Tonteri Ent. Anjalankoski: Kari Valtonen Kouvolan kaupungin edustajat: Antti Lipponen, Seppo Nikkanen ja Ilpo Puolakka vpj. Toimikunta kokoontui OmaMökkimessuilla Eturivissä keskellä Kouvolan maaseutupalvelujen johtaja Sirkka Kettunen, vasemmalla puolella Vapaa-ajan asukastoimikunnan pj. Jouko Taskinen. 15

16 Europarlamenttivaalit 2014: Aikataulu ja Kouvolan äänestyspaikat Teksti: Terttu Laine Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina klo Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa ja ulkomailla LISÄTIETOJA VAALEISTA oikeusministeriön sivuilta sekä Kouvolan kaupungin keskusvaalilautakunnalta p Ennakkoon äänioikeutettu voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla, äänestäjä on velvollinen esittämään vaalitoimitsijoille selvityksen henkilöllisyydestään. Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse ennakko- eikä äänestyspaikalle ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotona siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Samassa taloudessa asuva omaishoitaja voi tietyin edellytyksin äänestää samalla kertaa. Europarlamenttivaalien kotiäänestykseen tulee ilmoittautua viimeistään ennen klo 16 kotikunnan keskusvaalilautakunnalle, Kouvolassa puh Kouvolan haja-asutusalueilla kiertävät äänestysbussit. Äänestysbussien aikataulut ja ennakkoäänestyspaikkojen aukioloaikatauluja on jaossa kaupungin yhteispalvelupisteissä ja kirjastoautoissa. Äänestys- ja ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat sekä äänestysbussien aikataulut löytyvät myös Äänestysaluejako löytyy internetistä Kouvolan karttapalvelun sivuilta. KE PE ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKKA MA TI LA SU Kouvolan kaupungintalo 09:00 20:00 10:00 15:00 Haanojan kirjasto 11:00 18:00 10:00 15:00 Kuusankosken kirjasto 09:00 19:00 10:00 15:00 Voikkaan kirjasto 11:00 18:00 10:00 15:00 Inkeroisten kirjasto 11:00 19:00 10:00 15:00 Myllykosken kirjasto 09:00 19:00 10:00 15:00 Valkealan kirjasto 11:00 18:00 10:00 15:00 Elimäen ent. kunnanvirasto 11:00 18:00 10:00 15:00 Korian monitoimitalo 11:00 18:00 10:00 15:00 Jaalan kirjasto KE :00 18:00 LA :00 15:00 MA :00 18:00 TI :00 18:00 ÄÄNESTYSBUSSI REGINA KE TO LA SU Kaipiaisten koulu 10:00 11:30 15:00 16:00 Saaramaan kylätalo 12:00 13:00 13:30 14:30 Enäjärven kylätalo 14:00 15:00 11:30 12:30 Sippolan koulu 15:30 17:00 10:00 11:00 Teuroisten kylätalo 10:00 11:00 15:00 16:00 Ratulan koulu 11:30 12:30 13:45 14:30 Raussilan kylätalo 13:30 14:30 12:45 13:30 Villikkalan kylätalo 14:45 15:45 11:15 12:00 Löytyn jalkapallokenttä 16:00 17:00 10:00 11:00 ÄÄNESTYSBUSSI ORAVAN MATTI KE TO LA SU Vuohijärvi 12:00 13:00 Kalson tehdas 13:30 14:30 Tuohikotin kirkon edusta 16:00 17:00 11:00 12:00 Anttila, Kartanogalleria 17:30 18:30 Tirvan koulu 14:00 14:45 Utin koulu 15:30 16:15 Aitomäen nuorisoseurantalo 17:30 18:30 Kiehuvan entinen koulu 19:00 20:00 Huhdasjärven entinen koulu 11:00 11:45 Verlan laani 13:30 14:15 Selänpään nuorisoseurantalo 15:00 16:00 Oravalan entinen koulu 13:45 14:30 Niinistön koulu 15:15 16:00 Vaalipäivän äänestyspaikat Vaalipäivän äänestys alkaa kello 9 ja päättyy kello 20. Äänioikeutta on varsinaisena äänestyspäivänä käytettävä siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin äänestäjän kohdalle. Äänestyspaikan osoite löytyy kotiin lähetetystä ilmoituskortista. 001 Kaupungintalo: Kaupungintalo 002 Urheilupuisto: Lyseon lukion liikuntahalli 003 Eskolanmäki: Sarkolan koulu 004 Vahtero: Vahteron koulu 005 Tornionmäki: Tornionmäen koulu 006 Lehtomäki: Lehdokin nuorisotalo 007 Kymintehdas: Kymintehtaan koulu 008 Kuusankoski: Kuusankoskitalo 009 Maunuksela-Keltti: Mäkikylän palvelukeskus 010 Naukio-Pilkanmaa: Tähteenkadun koulu 011 Voikkaa: Hirvelän koulu 012 Anjala: Anjalan koulu 013 Inkeroinen: Anjalankosken lukio 014 Myllykoski: Saviniemen koulu 015 Ummeljoki-Viiala: Viialan koulu 016 Sippola: Sippolan koulu 017 Pohjois-Valkeala: Kääpälän koulu 018 Saarento-Jokela: Jokelan koulu 019 Utti: Utin koulu 020 Valkeala: Kirkonkylän koulu 021 Elimäki: Elimäen ent. kunnanvirasto 022 Koria: Korian monitoimitalo 023 Jaala: Jaalan koulu 16

17 Kouvola-päivä Kouvola-päivän virallinen tapahtumaliite TEEMANA 2014 LAPSET JA NUORET ELÄMYKSIÄ PERHEILLE KOUVOLASSA Edullisesti Bussilla Lauantaina Kouvolan sisäinen bussilippu maksaa 2 (riippumatta matkan pituudesta) seuraavien liikennöitsijöiden vuoroilla: Etelä-Suomen Linjaliikenne Oy/ Savonlinja-yhtiöt Linjaliikenne Martti Laurila Oy Elimäen Liikenne Oy Kouvola-päivän avajaiset Paraati klo 9.30 Avajaiset klo 10 Vuoden 2014 kulttuuripalkinto Kuusankoskitalossa Riemukas, monikulttuurinen lasten ja nuorten juhlaparaati lähtee Kuusankoskitalon edestä klo 9.30 ja tekee pienen kierroksen Kuusankosken keskustassa johdattaen virallisiin avajaisiin. Avajaisten yhteydessä jaetaan vuoden 2014 kulttuuripalkinto. Lisätiedot avajaisista s. 2 Kouvola-päivä Ihmeen paljon tapahtumia! Kouvola-päivä Nuori Kouvola -palkinto Jaetaan lasten ja nuorten tapahtumien yhteydessä kävelykatu Manskilla klo 14. Lisätiedot tapahtumista s. 2 Tapahtumat järjestää Kouvolan kaupunki yhteistyökumppaneineen. Muutokset ohjelmiin pidätetään. Huomaa ennakkoilmoittautuminen osaan tapahtumista! puh

18 Kouvola-päivän virallinen tapahtumaliite JUHLAPARAATI Kouvola-päivän avajaisiin johdattaa monikulttuurinen, soiva ja tanssiva lasten ja nuorten paraati. Kaikille avoin. Lapsille ilmapalloja. Aika: klo Lähtöpaikka: Kuusankoskitalo Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski KOUVOLA-PÄIVÄN AVAJAISET JA VUODEN 2014 KOUVOLAN KULTTUURIPALKINNON JAKO Aika: klo Paikka: Kuusankoskitalo (Kuusaasali) Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski Ohjelma: Kouvola-päivän avaus, kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki Puhe, aikuisväestön lautakunnan ja kulttuuripalkintotyöryhmän puheenjohtaja Jouko Leppänen Vuoden 2013 kulttuuripalkinnon saajan puheenvuoro, Kouvolan Seudun Oopperayhdistys ry Vuoden 2014 kulttuuripalkinto My Way -tanssillinen valokuvateos, valokuvataiteilija Minna Metsärinne ja tanssitaitelija Janne Outinen EKOMAAN KESÄKAUDEN AVAUS Kierrätyskeskus Ekomaa avoinna, Veto Juhta -peräkärryt ja venetrailerit näytteillä. Tule myös tutustumaan kylpytynnyreihin ja venetelakkaan! Aika: klo Paikka: Kuusaantie 1, Kouvola Ohjelma: Taikuri Jukka Varpenius tekee taikoja pihalla koko päivän, Sirkusryhmä Sukris esiintyy, Kaunisnurmiseuran buffetti muonittaa. Keppihevosrata. Tähtiharrastusyhdistys Konut Tählet esittelee toimintaansa. Lapsille ja nuorille liikunnallista toimintaa. Järjestäjä: Parik-säätiö, MONIKULTTUURIKESKUS SAAGASSA AVOIMET OVET Saagan Savanni-ravintolasta voi ostaa etnisiä napostelulautasia hintaan 10. Aika: klo Paikka: Monikulttuurikeskus Saaga Asemakatu 1, Kouvola KEILAILUTAPAHTUMA Keilahallissa avoimet ovet ja maksuton keilailu. Mahdollisuus tutustua juhla- ja kokoustiloihin. Aika: klo Paikka: Happy Bowling / Kouvolan keilahalli, Salpausselänkatu 40, Kouvola PENTSOJAN RYHMÄPUUTARHAAN TUTUSTUMINEN Opastettu kierros ryhmäpuutarhassa Aika: klo 13, kesto n. tunti Lähtöpaikka: Reivinronni 1 (portti), Kouvola Yhteyshenkilö: Raimo Pesu, puh KURVAILE KULMILLA -KIERROS SUUNNISTA SYÖMÄÄN JAAKONPUISTOON Poikkea patsailla puhuuko patsas Sinulle? Koko perheen leikkimielinen suunnistuskisa Kouvolan keskustassa. Saat vinkin, jolla jatkat eteenpäin. Kierroksen suunnistaneet osallistuvat arvontaan. Kurvailemaan lähtö klo 11 ja paluu klo 13 mennessä. Kurvailun lomassa voit suunnistaa syömään Opas Pop up -ravintolaan Jaakonpuistoon, avoinna klo tai niin kauan kuin herkkuja riittää. Aika: klo Paikka: Jaakonpuisto (lasten liikennepuiston vieressä), Kouvola KOUVOLAN PYÖRÄVAELLUS - AVAJAISTAPAHTUMA Aika: klo 11 Paikka: Kouvola-talo Varuskuntakatu 11, Kouvola LASTEN LAUANTAI MANSKILLA Aika: klo Paikka: Kävelykatu Manski Ohjelma (juontajana JUNSKI): klo 11 Kankaan koulun musiikkiluokat 3M ja 4M klo Satubaletti Pikkuballerina klo Lauluryhmä Children s Musical Theatre Gorod Masterov klo Teatterityhmä Ryhmäpaine klo Studio Move Upin lasten tanssiryhmä J.O.y ja zumba-ohjausta klo 13 Teatterityhmä Ryhmäpaine Muuta ohjelmaa: Hali-bernit, ponit ja hevoset, Kouvolan Sanomien Pilkku-koira. Paloauto. Kartano-Volvot -näyttely. Pomppulinna. Ilmapalloja Asemakadulla. Telttoja ja pisteitä. Järjestäjä: Kouvolan Ydinkeskusta ry. Muutokset ohjelmiin pidätetään. LAPSILLE JA NUORILLE SUUNNATTUJA TAPAHTUMIA MANSKILLA Aika: klo Paikka: Kävelykatu Manski Ohjelma (juontajana JUNSKI): klo Tanssiryhmä Reggaeton klo 14 Nuori Kouvola -palkinnon jako klo LC NICK klo 15 Itsepuolustusnäytös klo JVG UNPLUGGED-ILTA JAAKONPUISTOSSA Paikalliset artistit esiintyvät. Aika: klo Paikka: Jaakonpuisto (lasten liikennepuiston vieressä), Kouvola

19 Kouvola-päivän virallinen tapahtumaliite 2014 LASTENOOPPERA SOTAJOULUKUU Toisen maailmansodan aikaan sijoittuva Sotajoulukuu tarkastelee sodan vaikutuksia pääasiassa kolmen henkilön kautta. Isänsä sodassa menettävä ja Ruotsiin sotalapseksi joutuva Marja, nuori aviovaimo Aino ja hänen rintamalle joutuva miehensä Einari luovat sodan mielettömyyteen lapsen, kotirintaman puutteen kokeneen aikuisen sekä sodan kauhut eläneen miehen näkökulmat. Esityksen kesto n. 30 min. Soveltuu kaikenikäisille. Esitysten yhteydessä soiva näyttely, jossa musisoi Sotilaspoikien kuoro ja orkesteri. Aika: klo 13 (maksuton, paikat ennakkovarauksella) ja klo 15 (maksullinen, liput 15/10/5 ) Paikkavaraukset ma 5.5. alkaen (maks. 2 paikkaa/varaaja) ja liput tai puh Paikka: Kouvola-talo (Simelius-sali) Varuskuntakatu 11, Kouvola Järjestäjät: Kouvolan kaupunki, Kouvolan seudun ammattiopisto, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, Pohjois-Kymen musiikkiopisto sekä Savonlinnan Artemia KANSAINVÄLINEN LASTEN TEATTERITAPAHTUMA KUULAS ESITYKSET Esitykset Kuusankoskitalossa: klo , ja Tatun ja Patun Suomi, yli 4 v., 9 klo Pallo, 0-4 v., 9 klo Kuningatar Ahneli, 5-10 v., 9 klo Sukeltaja, yli 6 v., 9 klo ja In the Garden, 0-4 v., 9 klo ja Capocomico, kaikille, ilmainen klo ja Tohtori Sykerö, yli 3 v., 9 klo Pekka ja Susi, kaikille, 9 Esitys Kouvolan Teatterissa: klo Sukka, Nukka ja Tuulispää, yli 5 v., 9 Lipunmyynti ja lippuvaraukset Kuusankoskitalo, puh Järjestäjät: Työväen Näyttämöiden Liitto r.y., Kuusankosken Teatteri, Kouvolan kaupunki, Kouvolan Teatteri OFF-OHJELMISTOA EINOKKIPOIKA-TRILOGIA Haminan Teatterin Taiteen perusopetuksen lasten teatteriryhmien esittämänä Esko-Pekka Tiitisen musiikkinäytelmä taipuu kolmeksi erilaiseksi versioksi. Ilmaiset esitykset lastenlavalla. Aika: klo 12.15, 14 ja Paikka: Kuusankoskitalo Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski MASKEERAUS- JA PUVUSTUSTYÖPAJAT Ilmaiset työpajat tarjoavat lapsille mahdollisuuden teatterillisiin muuntautumisleikkeihin. Keiju, velho, krokotiili vai merirosvo? Sinä päätät itse! Aika: klo Paikka: Kuusankoskitalo Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski KUULAS-TYÖPAJAT TAIDERUUKISSA LEMPILELU! - MAALAUSTYÖPAJAT Onko Sinulla lelu nalle, auto, nukke, mitä vain joka on ylitse muiden, rakkain ja paras kaikista? Nappaa lelusi mukaan ja tule Lempilelu! - maalaustyöpajaan tekemään lelustasi hieno värikäs juliste. Lelun voi maalata myös kuvan tai muistikuvan perusteella. Osallistumismaksu 10 /osallistuja, ei ikärajaa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Osallistujat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, koska työpajoihin on rajallinen määrä paikkoja. Aika: klo ja Paikka: Kuusankosken Taideruukki Kyminväylä 2, Kuusankoski HUOVUTUSPAJAT Tekniikkoina neula- sekä märkähuovutus. Materiaalina käytetään suomenlampaanvillaa sekä merinovillaista esihuopaa. Sydäntyöpaja 10 (sis. materiaalit 1 2 sydämeen) Kukkatyöpaja 15 (sis. materiaalit 1 2 kukkaan) Ikäraja 6 vuotta. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Osallistujat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, koska työpajoihin on rajallinen määrä paikkoja. Aika: klo (huopasydän) klo (huopakukka) klo (huopasydän) Paikka: Kuusankosken Taideruukki Kyminväylä 2, Kuusankoski UNELMA SUURI: KORUTYÖPAJAT Työpajassa voi valmistaa vaijerista kaula- tai käsikorun. Materiaalivaihtoehdot ovat puolijalot korukivet, kuten ametisti, karneoli, savukvartsi, vuorikristalli, onyx sekä makeanvedenhelmet. Työpaja 15 /kaulakoru ja 10 /käsikoru, ei ikärajaa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Osallistujat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, koska työpajoihin on rajallinen määrä paikkoja. Aika: klo ja Paikka: Kuusankosken Taideruukki Kyminväylä 2, Kuusankoski

20 Kouvola-päivän virallinen tapahtumaliite 2014 UIMAHALLITAPAHTUMIA Tapahtumien järjestäjät: Kouvolan kaupunki, Vesiliikunta Virtaus, Kouvolan Uimarit, Anjalan Jumppaseura ja Voikkaan Viesti Haanojan Haalin uimahalli Myllypuronkatu 3, Kouvola Aika: klo Ohjelma: klo Uinninopetusta lapsille isossa altaassa (maksuton) klo 11 Kuntosaliopetusta (maksuton) klo 12 Tietoa kesäuimakouluista ja ilmoittautumisesta klo Vammaisjärjestöjen uintivuoro (uimahallimaksu) Inkeroisten uimahalli ja piha-alue Opistontie 6, Inkeroinen Aika: klo Ohjelma: Piha-alueella (2 /tunti tai 5 /3 tuntia) klo Kahvakuula klo Zumba klo Chi Ball Uimahallin pienessä altaassa (uimahallimaksu) klo VesiPeuhula Kuusankosken uimahalli Uimahallintie 8, Kuusankoski Aika: klo Ohjelma: Vesidisco koko perheelle. Paikalla Dj Geke (uimahallimaksu) Urheilupuiston uimahalli Palomäenkatu 44, Kouvola Aika: klo Ohjelma: klo 12 Kuntosaliopetusta, Personal trainer (maksuton) klo Hyppymahdollisuus nuorille (saa pukeutua T-paitaan, uimahallimaksu) Valkealan uimahalli Tolkkilantie 5, Valkeala Aika: klo Ohjelma: klo Ilmoittautuminen lasten kesäuimakouluihin klo Uintitekniikkaopetusta aikuisille suomeksi ja venäjäksi (uimahallimaksu) VENERETKI KYMIJOELLA Veneretkiä (n. 30 min.) lapsiperheille ja/tai isovanhemmille puisella, tervantuoksuisella veneellä, max. 14 hlöä/kerta. Lähdöt tasatunnein klo 13, 14, 15 ja 16. Pelastusliivejä myös pienille lapsille. Ennakkovaraukset puh tai - lippuja myös tapahtumapaikalta. Aikuiset 8 ja lapset 6 (ei ikärajoitusta). Aika: klo Paikka: Kuusankosken kirjaston ranta Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski Järjestäjä: KymiSun MELONTATAPAHTUMA Melontaa alle ja yli 13-vuotiaille. Aika: klo (alle 13-v.) ja klo (yli 13-v.) Paikka: Kymijoen vesistökeskus Kymenrannantie 4, Myllykoski Ennakkoilmoittautumiset ke mennessä puh Myllykosken Latu/Raija Härmä Järjestäjä: Myllykosken Latu ry ja Kouvolan kaupunki YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN TAPAHTUMAT MAAILMANPERINTÖKOHDE VERLA Aika: klo Paikka: Verlan tehdasmuseo Verlantie 295, Verla, Ohjelma: Verlan tehdasmuseolla on tasatunnein lähtevien peruskierrosten lisäksi lasten kierrokset klo ja klo Vapaa pääsy. Kokoelmien ihmeenä esitellään Verlan uittokämppä kalliomaalaus-kalliolla. Kämpällä avoimet ovet. Päivän aikana pääsee tutustumaan kämpän kunnostukseen. Lisäksi esitellään uutta melontareittiä Repovedeltä Verlaan. Klo 14 Verlan entiset nuoret kertovat uittoon liittyviä tarinoita. Eräkokin loihtimaa ruokaa voi ostaa uittokämpän Pop up -ravintolasta. HÖYRYJUNA-AJELU Aika: klo ja (Kouvola) Lähtö: Kouvolan asemalta, josta ajo Voikkaalle kaksi kertaa päivän aikana. Hinta edestakaiselta matkalta aikuisilta 15 ja lapsilta (4-12 v.) 8. KOKO PERHE LUONTOON LUONTOPOLKU Kaikkien osallistujien kesken arvotaan potkulauta, lisäksi pieniä liikunnallisia palkintoja (arvonta klo 13). Aika: klo Paikka: Urheilupuiston uimahallin piha-alue, Palomäenkatu 44, Kouvola LUONTOSUUNNISTUS Aika: klo Paikka: Kuusankosken kirjaston puisto Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski ARBORETUM MUSTILA - KIERROS Opastettu kierros arboretumin kahvilalta klo 14. Sisäänpääsy 2 yhden hinnalla, alle 12 v. ilmaiseksi, kierros veloituksetta. Avoinna: klo Paikka: Mustilantie 57, Elimäki, TYKKIMÄEN HUVIPUISTO Aluemaksulla yksi laiteajo ilmaiseksi. Aika: klo Paikka: Tykkimäen huvipuisto Kanuunakuja 1, www. tykkimaki.fi

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito kotona asumisen tueksi Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu ja kotisairaanhoito. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää sosiaali-

Lisätiedot

Kouvolan terveyden ja liikunnan edistämisen palvelut Kevätretki Liikuntakeskus Pajulahteen tiistaina 13.5. Jaalasta

Kouvolan terveyden ja liikunnan edistämisen palvelut Kevätretki Liikuntakeskus Pajulahteen tiistaina 13.5. Jaalasta Kevätretki Liikuntakeskus Pajulahteen tiistaina 13.5. Jaalasta 07.00 Lähtö Entinen Jaalan kunnanvirasto pihalta (ole ajoissa) maksetaan uimahallin kassalle 30.4. mennessä TAI puhelimitse p. 020 615 7625

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUT KOUVOLAN ALUEELLA

LIIKUNTAPALVELUT KOUVOLAN ALUEELLA LIIKUNTAPALVELUT KOUVOLAN ALUEELLA Eläkejärjestöt Kouvolan alueella toimii huomattava määrä eläkeläisjärjestöjä, joiden toimintaan kuuluu erilainen virkistystoiminta, kuten matkailu, päivätanssit, teatteri

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin sisäliikuntatilat 83 kpl

Kouvolan kaupungin sisäliikuntatilat 83 kpl Kouvolan kaupungin sisäliikuntatilat 83 kpl Kartta ID Suuralue Liikuntapaikka 1 Anjalankoski Ammattikoulun liikuntasali 2 Anjalankoski Anjalan koulun liikuntasali 3 Anjalankoski Inkeroisten uimahalli 4

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Palveluja vai seiniä? Hyvinvointipalvelujen asukasillat 2014

Palveluja vai seiniä? Hyvinvointipalvelujen asukasillat 2014 Palveluja vai seiniä? Hyvinvointipalvelujen asukasillat 2014 1 Mikä Kouvolassa on muuttunut? Perusturva Sivistys HYVINVOINTIPALVELUT 2013- Tilaaja-tuottaja mallista luovuttiin Kolme ikäryhmittäin jaoteltua

Lisätiedot

Kotihoito ja tukipalvelut. Hyvinvointipalvelut

Kotihoito ja tukipalvelut. Hyvinvointipalvelut Kotihoito ja tukipalvelut Hyvinvointipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu, kotisairaanhoito, saattohoito ja tukipalvelut. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen strategiset kärjet. Valtuustoseminaari 12.-13.4.2013 Anu Frosterus Hyvinvointitoimikunnan puheenjohtaja

Hyvinvointipalvelujen strategiset kärjet. Valtuustoseminaari 12.-13.4.2013 Anu Frosterus Hyvinvointitoimikunnan puheenjohtaja Hyvinvointipalvelujen strategiset kärjet. Valtuustoseminaari 12.-13.4.2013 Anu Frosterus Hyvinvointitoimikunnan puheenjohtaja Hyvinvointi osana strategiaa päämäärät selville Viimeiset neljä vuotta olemme

Lisätiedot

Ryhmätoiminnat. Omaiset ja läheiset. Päihdeja mielenterveysasiakkaat

Ryhmätoiminnat. Omaiset ja läheiset. Päihdeja mielenterveysasiakkaat Ryhmätoiminnat Omaiset ja läheiset Päihdeja mielenterveysasiakkaat Kouvolan kaupunki Erityisryhmien asumispalvelut Tuettu asuminen / ryhmätoiminnat Tarkoitettu kouvolalaisille kotona asuville mielenterveys-

Lisätiedot

Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa. Asumispalvelut 24/7

Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa. Asumispalvelut 24/7 Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa Asumispalvelut 24/7 Asumispalvelut Asumispalveluiden tavoitteena on tukea yli 65-vuotiaiden henkilöiden omia voimavaroja

Lisätiedot

Hoiva-asumista palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Hoiva-asuminen

Hoiva-asumista palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Hoiva-asuminen Hoiva-asumista palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Hoiva-asuminen Hoiva-asuminen Hoiva-asumisen tehtävänä on tarjota 65 vuotta täyttäneille eritasoista tuettua asumista tarvitseville henkilöille kodinomaista

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Timo Väisänen Palvelujohtaja A-klinikkasäätiö / Järvenpään sosiaalisairaala Rakenne Taustaa Päihteiden käytön nykytilanne Kouvolassa Kouvolan päihdepalvelut Päihdestrategian

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 25.10.2013

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys. 1.2.2011 Anne Korhonen

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys. 1.2.2011 Anne Korhonen Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys 1.2.2011 Anne Korhonen Toteutus etsittiin viitteitä Green Care -malliin soveltuvista palvelutarpeista palvelustrategiat, palvelutarve- ja väestöselvitykset,

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula,

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Noormarkun alueellisen edustavuuden lisäämiseksi ja asukkaiden vaikutusvallan

Lisätiedot

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Malleja paikalliseen, toimivaan, terveyttä edistävään sovellettuun liikuntatoimintaan Lounais-Suomessa Konsultointi- ja kehittämishanke 2006 2009 Soveli-järjestöjen

Lisätiedot

LAPANEN lapsiperheiden liikunnan avulla tapahtuva hyvinvoinnin edistäminen

LAPANEN lapsiperheiden liikunnan avulla tapahtuva hyvinvoinnin edistäminen LAPANEN lapsiperheiden liikunnan avulla tapahtuva hyvinvoinnin edistäminen RAHOITUS opetus- ja kulttuuriministeriö ( veikkausvoittovarat) rahoituksen myönsi AVI hanke on kolmivuotinen rahoitus haetaan

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Eila Metsävainio Sisältö Kunnan nykytila, väestörakenne Suunnitelmakausi 2010-2012 Terveyden edistämisen haasteita Keminmaan kunnan visio Ihmisten hyvinvoinnin,

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke 10.4.2015 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & Avanti-hanke AVANTIBOOK Nro 6 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke Kaupungin Työllisyyspalvelut Seinäjoki

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014 Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä Valtuustosali 5.2.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat Nurmijärven hyvät lasten

Lisätiedot

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus

Lisätiedot

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kuntoutus Kartanonväessä Hyvään hoitoon kuuluu aina kuntoutus Huonokuntoisellakin avuttomalla vanhuksella

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE

TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE TAVOITE KEHITTÄÄ TOIMINTAMALLI, JONKA AVULLA TAVOITETAAN KAIKKI YLI 75 -VUOTIAAT KUUSAMOLAISET. TARKOITUKSENA on tarjota katkeamatonta palveluketjua, jotta omassa kodissa

Lisätiedot

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Peruspalveluliikelaitos sosiaali- ja terveydenhuollon toimijana Vastannut Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho,

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Tasa-arvoa terveyteen

Tasa-arvoa terveyteen Tasa-arvoa terveyteen Perusterveydenhoito tarvitsee lisää voimavaroja. Sosialidemokraattien tavoitteena on satsaaminen terveyteen ennen kuin sairaudet syntyvät. Terveydellisten haittojen ennaltaehkäisyn

Lisätiedot

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015. Liikkujan polku -verkosto

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015. Liikkujan polku -verkosto Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015 Liikkujan polku -verkosto Iltapäivän ohjelma o Esittelyt ja alkulämmittelyt o Katsaus ajankohtaisiin asioihin o Vuoden

Lisätiedot

PalveluSantran perustehtävät:

PalveluSantran perustehtävät: palveluneuvontaa ikääntyville Päijät-Hämeessä ( - ja paljon muuta) 27.5.2014 Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry PalveluSantran perustehtävät: Tarjota palveluneuvontaa

Lisätiedot

KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto

KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto Sari Salmela, Welliving-hanke Anitta Juntunen, Kajaanin ammattikorkeakoulu 9.6.2010 Työpajojen idea KOKO Kainuun tavoitteina 1) Parantaa hyvinvointialan

Lisätiedot

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR)

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) Metropolia, Hyto Tuula Mikkola Projektipäällikkö 28.2..2013 1 HEA pähkinän kuoressa Kesto 2.5 vuotta: 9/11 2/14 hankekokonaisuus, jossa

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava n päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016 Strategia on syntynyt yhteistyössä Strategiaa on ollut valmistelemassa laaja ja moniammatillinen joukko peruspalvelukeskus Aavan työntekijöitä organisaation

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ

OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI, KASTE II, TURKU Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ

Lisätiedot

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 mikko.martikainen@tem.fi laura.janis@tem.fi Mikko Martikainen 1 Mihin TEM ajatus perustuu? Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus Toimittajayhteistyö missä toimittajilla/palveluiden

Lisätiedot

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013 22.5.2013 Osallisuuden helmi Hallinnointi: Hanketta hallinnoi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hankkeen johtajana toimii Päijät-Hämeen

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Kuntalaisten tarpeiden arviointi Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vapa onnistumiset 2014 Hoitoketjut sujuviksi Potilaat kotiutuivat sairaalasta kotiin, ei vanhainkotiin

Lisätiedot

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta. Mikä Eräverkko? Eräverkko on eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut. Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Oulun palvelumalli 2020:

Oulun palvelumalli 2020: Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:

Lisätiedot

kokemuksia palvelusetelistä

kokemuksia palvelusetelistä Päijäthämäläisiä kokemuksia palvelusetelistä 31.5.2010 Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen i i l kehitys ry Palveluneuvontaa ikääntyville Taustaa Lahden seudun palvelusetelikokeilu

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat

Lisätiedot

LENKILLE? LÄHDETTÄISKÖ. Aktiivinen Kouvola Liikunta Terveyden edistäminen T. MIELIKUVITUSKOIRASI. Syksy 2016

LENKILLE? LÄHDETTÄISKÖ. Aktiivinen Kouvola Liikunta Terveyden edistäminen T. MIELIKUVITUSKOIRASI. Syksy 2016 VUH! Aktiivinen Kouvola Liikunta Terveyden edistäminen LÄHDETTÄISKÖ LENKILLE? T. MIELIKUVITUSKOIRASI Jo 15 minuutin päivittäinen lenkkeily ulkoilmassa kehittää kuntoa ja virkistää mieltä. Aina ei tarvitse

Lisätiedot

Turun seudun palvelustrategiatyö. Antti Parpo 22.10.2010 Hyvinvointipalveluiden johtaja Kaarinan kaupunki

Turun seudun palvelustrategiatyö. Antti Parpo 22.10.2010 Hyvinvointipalveluiden johtaja Kaarinan kaupunki Turun seudun palvelustrategiatyö Antti Parpo 22.10.2010 Hyvinvointipalveluiden johtaja Kaarinan kaupunki Kaarinan kaupungin hyvinvointipalveluiden tuottamistavat Kaarinan kaupunki tuottaa pääosan sosiaalija

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan

Lisätiedot

14.4. 2015 Mai-Brit Salo

14.4. 2015 Mai-Brit Salo 14.4. 2015 Mai-Brit Salo Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 18 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä Autamme urheiluseuroja

Lisätiedot

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä Mikkelin Olkkari Hankkeesta pysyväksi toiminnaksi Olkkari hanke 1.1.2011 31.1.2015 Mikkelin kaupungin nuorten

Lisätiedot

Resurssipoolin rakentaminen

Resurssipoolin rakentaminen Resurssipoolin rakentaminen Oma koti osakokonaisuuden loppuseminaari 16.9.2015 Projektipäällikkö Sirkku Kallio 2 Kouvolan kaupunki Kuuden kunnan liitos v. 2009 Asukkaita n. 86 500 Junalla n. 1h Venäjän

Lisätiedot

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005 Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 74

KULTTUURILAUTAKUNTA 74 KULTTUURILAUTAKUNTA 74 Palvelu: Kulttuuriosasto/Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Hilkka Heikkinen TA 13/TA 14 TP 12/TA 14 Kulttuuritalot/-keskukset, käynnit 13 013 8 312 29 100 210 000 86,1 % 96,0 % /

Lisätiedot

tilinpäätös KOOSTE s 2014 tilinpäätös

tilinpäätös KOOSTE s 2014 tilinpäätös tilinpäätös 2014 KOOSTE tilinpäätös 2014 tilinpäätös 2014 s 2014 tilinpäätös 201 s 2014 tilinpäätös ös 2014 til ä Onnistumisia Onnistumisia Toimintakatteen kasvu oli 3,1 %, ilman varautumista Carean alijäämien

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuurituottajana kunnassa Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuuri käsitteenä, ymmärretäänkö se? Kulttuuri yhdistetään vielä usein niin

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 3. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (strategia) vuosille 2012; versio 26.11.2009 Kriittinen Yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen

Lisätiedot

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle!

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Sosiaali- ja terveystoimiala Lahden Terveyskioskista Neuvontaa kaikenikäisille Lahti avasi ensimmäisenä suurena kaupunkina Terveyskioskin 10.3.2010 Kauppakeskus

Lisätiedot

KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY. Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto

KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY. Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto Kotisairaanhoito Harmonia Oy Pienestä suureksi v.2001-2010 Tuotteet: Kotihoidon palvelut Kaikki palvelut samasta osoitteesta.

Lisätiedot

Kolmannen ja julkisen sektorin kumppanuustoiminta Oulussa yhteistyöllä voimaa, työtä ja palveluita

Kolmannen ja julkisen sektorin kumppanuustoiminta Oulussa yhteistyöllä voimaa, työtä ja palveluita 1 Kolmannen ja julkisen sektorin kumppanuustoiminta Oulussa yhteistyöllä voimaa, työtä ja palveluita Jukka Lappalainen, Meriheinä ry:n puheenjohtaja Asukastupatoiminta Oulussa 16 suuraluetta, joissa on

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö. Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011. Ehkäisevä päihdetyö

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö. Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011. Ehkäisevä päihdetyö Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ehkäisevässä päihdetyössä Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011 Raittiustoimisto Lappeenranta Ehkäisevää päihdetyötä

Lisätiedot

Paikoillanne, valmiina, Suomen suurin liikunta- ja kuntoutusalan ammattilaistapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 24.-25.3.

Paikoillanne, valmiina, Suomen suurin liikunta- ja kuntoutusalan ammattilaistapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 24.-25.3. Paikoillanne, valmiina, Suomen suurin liikunta- ja kuntoutusalan ammattilaistapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 24.-25.3.2011 Johtava liikuntapaikkojen ammattimessutapahtuma Sportec 2011 -messutapahtuma

Lisätiedot

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus Lauritsalan pilotin tilannekatsaus 7.3.2014 Minna Lignell, Marja Kosonen, Ritva Simpanen, Satu Simolin Taustalla palveluverkkouudistus Eksoten johtoryhmä on määritellyt organisaation strategianmukaiset

Lisätiedot

Inno-Vointi. Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa. Inno-Vointi 3.10.2012

Inno-Vointi. Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa. Inno-Vointi 3.10.2012 Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa 1 -tutkimushanke: Hyviä käytäntöjä innovaatiojohtamiseen julkisella palvelusektorilla Miten palveluja voidaan kehittää

Lisätiedot

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen Ympäristötieto, -kasvatus ja -toiminta Ympäristöasioiden hallinta sekä materiaali- ja energiatehokkuus TOIMINTA-AJATUS Vanamo-hanke edistää ja tukee Päijät-

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n

Lisätiedot

KULTU-kokeiluhankkeet

KULTU-kokeiluhankkeet KULTU-kokeiluhankkeet Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman Vähemmästä viisaammin tavoitteena on vähentää niin kotien kuin julkisen sektorin ympäristöhaittoja ja kasvihuonekaasupäästöjä. Sen mukaan

Lisätiedot

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Miten viemme TE-palvelu-uudistuksen maaliin? Tilanne nyt (1) Uudistus on kiinnostanut ja palautetta on tullut

Lisätiedot

Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma

Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma Johanna Jalli-Huhtala, päiväkodin johtaja Teemu Heikkilä, lastentarhanopettaja, liikunnanohjaaja, kouluttaja 24.04.2014, Tampere, UKK-instituutti Aika

Lisätiedot