Vuosi jota en mihinkään vaihtaisi Vaihtoraportti Jyväskylän yliopistosta RWTH Aacheniin suuntautuneesta opiskelijavaihdosta lukuvuonna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosi jota en mihinkään vaihtaisi Vaihtoraportti Jyväskylän yliopistosta RWTH Aacheniin suuntautuneesta opiskelijavaihdosta lukuvuonna 2005-2006."

Transkriptio

1 Vuosi jota en mihinkään vaihtaisi Vaihtoraportti Jyväskylän yliopistosta RWTH Aacheniin suuntautuneesta opiskelijavaihdosta lukuvuonna Vietin mielenkiintoisen ja antoisan lukuvuoden Erasmusvaihdokkina aivan Saksan läntisimmältä laidalta löytyvässä Aachenin kaupungissa opiskellen RWTH-nimisessä korkeakoulussa. Kaupunki on neljännesmiljoonan asukkaansa ansiosta suomalaiselle jo melko isokokoinen, mutta ei kuitenkaan aiheuta pakokauhua tai ahdistusta todellisia suurkaupunkeja karsastaville. Aachen on suuren ja maineikkaan teknillisen korkeakoulunsa (Technische Hochsule) ja ammattikorkeakoulunsa (Fachhochschule) ansiosta vilkas opiskelijakaupunki. Vähän samaan tapaan kuin Jyväskylässäkin, on kaupungin asukkaista opiskelijoita todella suuri prosentuaalinen osuus. Kaupungilla on kauas menneisyyteen ulottuva mielenkiintoinen historiansa. Alueesta ovat aikojen saatossa tehneet erikoisen sen maaperästä pulppuavat kuumat, mineraalipitoiset lähteet. Jo Rooman valtakunnassa havaittiin tämän syvältä maan uumenista nousevan veden parantavat vaikutukset, ja alueelle perustettiin kaupunki legioonien kylpylä- ja kuntoutuskeskukseksi. Myöhemmin Aachen on toiminut muun muassa Kaarle Suuren valtakunnan pääkaupunkina, josta muistuttavat asukkaita vielä tänäkin päivänä monet muistomerkit, patsaat ja muun muassa näytteillä olevat kaupungin vanhan muurin jäännökset. Myös aivan Aachenin lähettyviltä, hyvien kulkuyhteyksien ulottuvista voi löytää monia kiinnostavia kaupunkeja, kyliä ja alueita. Hollannin ja Belgian rajat ovat kirjaimellisesti kävelymatkan päässä. Ranskaankaan ei ole matkaa kuin alle sata kilometriä. Läheltä löytyvät muiden muassa myös teollisen vallankumouksen keskuksena tunnettu Ruhrin alue, mielenkiintoiset ja eloisat miljoonakaupungit Köln ja osavaltion pääkaupunki Düsseldorf noin tunnin junamatkojen päistä sekä Moselin laakso viiniviljelyksineen. Johtuen monien eri kulttuurikeskusten välittömästä läheisyydestä, on Aachen ikään kuin kaikkien niiden sulatusuuni. Kaupungilla on myös ranskan- ja hollaninkieliset nimet Aix la Chapelle sekä Aken. Muiden kulttuurien läsnäolon pystyy näkemään paikoin myös katukuvassa sekä

2 kauppojen ja ravintoloiden tarjonnassa. Oluen ja miksei viininkin ystävälle Aachenissa riittää aina uutta koettavaa varmasti kuukausiksikin eteenpäin. Voit aloittaa esimerkiksi maistelemalla Öcher Lageria, Kölnistä tulevaa Kölschiä, düsseldorfilaista Altbieriä, baijerilaista Hefeweizenia tai belgialaisia erikoisvehnäoluita. Kun aloin miettimään mahdollista vaihtokohdettani, en pitänyt alussa Saksaa edes kovin mielenkiintoisena vaihtoehtona. En tiennyt Saksasta juuri mitään, enkä ollut siellä koskaan aikaisemmin käynyt. Saksan kielen taitonikin oli todella huono. Olin lukenut saksaa ainoastaan kolmella luokalla peruskoulussa. Sitten sain päähäni ajatuksen Saksaan lähdöstä ja teinkin päätöksen melko nopeasti. Sitä päätöstä en ole katunut hetkeäkään. Opiskelu Opiskelu Aachenissa ja Saksassa yleisesti on hieman erilaista kuin mihin Suomessa olen tottunut. Yliopistoihin ei ole pääsykokeita, vaan kaikki ylioppilaat pääsevät aloittamaan opiskelun niin halutessaan. Tästä voi olla seurauksena peruskursseille valtavat ruuhkat. Opiskelijoita ei siten myöskään kaitseta niin paljon kuin Suomessa. Kaiken itsenäisesti tekeminen ja selvää ottaminen korostuu. Tämä voi tietysti vaihdella huomattavasti yliopistoittain. Erasmus-ohjelman puitteissa opiskeleville löytyy kuitenkin aina ohjausta, vapauksia ja ymmärrystä varsinaisia opiskelijoita enemmän. Itselleni ei jostain syystä koskaan ilmoittautunut ketään tutoriksi, vaikka ainakin suuri osa kohtalotovereistani sellaiset saivat. Tämä ei kuitenkaan minua haitannut, sillä olin tutustunut vielä Jyväskylässä ollessani Aachenista vaihtoon tulleeseen henkilöön, joka auttoi minua ystävällisesti ensimmäisten päivien askareideni kanssa. Yksi merkittävä ero saksalaisissa korkeakouluissa Suomeen verrattuna on myös kurssien tenttimisen erilaisuus. Todella usein joudut suulliseen kokeeseen. Se voi aluksi tuntua kauhealta ajatukselta, varsinkin saksaksi tehtynä, jos sellaiseen ei ole tottunut. Vielä hirvittävämpi systeemi on mielestäni kirjallisissa tenteissä, joissa ei yleensä ole koskaan aikaa vastata kaikkiin kysymyksiin (ainakaan yhtä hitaalle kirjoittajalle kuin minä). Kirjalliset tentit tuntuvat lähinnä pikakirjoituskilpailuilta, joilla saadaan ainakin karsittua pois kaikki opiskelijat, jotka eivät ole todella ulkolukeneet asioita selkäytimiinsä.

3 Tietojärjestelmätieteen opiskelijana minulle varsinaisesti oman laitokseni (Informatik) opetus oli liian matemaattispainotteista. Tämän tiesin tietysti jo vaihtoon lähtiessäni. Uskon, että laitoksen opetus olisi paremmin soveltuvaa tietotekniikan opiskelijoille. Kuitenkin, onnekseni ja ehkä pienoiseksi yllätyksekseni teknillinen korkeakoulu tarjosi myös melko kattavasti laadukkaita taloustieteen kursseja. Itselläni on lähinnä positiivisia kokemuksia opinahjon luennoitsijoiden ja luentojen tasoista. Kaikki kurssit jotka kävin, luennoitiin erinomaisella englannin kielellä. Niin taloustieteiden kuin tietojenkäsittelynkin kursseja löytyi yllättävänkin paljon englanniksi. Yleinen käsitys eri laitoksilla tuntui olevan, että kansainvälistyminen on päivän sana, ja monet "tuolit" (Lehrstuhle), professorit johtajinaan olivat halunneet muuttaa kurssinsa englanniksi luennoitaviksi saksan sijaan aivan viime aikoina. Kurssitarjonta kannattaa luonnollisestikin tarkastaa ennen paikan päälle siirtymistä koulun nettisivuilta. Paikallinen saksan kielen laitos tarjosi myös ennen varsinaisen lukukauden alkamista intensiiviopetuksena muutaman viikon kestäneen ja 16 opintopisteen laajuisen kielikurssin kaikille erasmus-opiskelijoille. Vaikka kirjeessä oltiinkin varoiteltu edes yrittämästä osallistua kurssille vasta-alkajana, otettiin kaikki kuitenkin yskimättä mukaan. Ryhmät muodostettiin pienimuotoisen tasokokeen perusteella. Hämmästyksekseni minut passitettiin Grundstufe 3 -ryhmään, joka oli seitsemästä eri tasosta neljänneksi korkein. Tämä kertoi siis siitä, että paikalla oli monia, jotka eivät osanneet saksaa sitäkään vähää kuin minä. Kansainvälisyys Opiskelun lisäksi vaihto mahdollisti tutustumisen moniin mahtaviin ihmisiin eri kulttuureista ympäri maailman. Alussa muiden vaihtareiden kanssa tuli tietysti tultua hyvin juttuun, koska olimmehan kaikki samassa elämäntilanteessa ja hieman peloissamme aivan kuten lampaat metsässä. Pikku hiljaa kaikki löysivät omat kaveripiirinsä ja oli huvittavaa huomata, kuinka lopulta espanjalaiset viihtyivät niin kovin usein keskenään, samoin kuin ranskalaiset ja italialaiset. Heti alusta oli myös huomattavissa suomalaisten tai pohjoismaalaisten ryhmien muodostumisia.

4 Mielestäni on kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka samankaltaisesta kulttuuriympäristöstä tulevien ihmisten kanssa on helpompi tulla toimeen, olisi erittäin tärkeää pyrkiä muunlaiseen seuraan suurimmaksi osaksi ajasta. Niiden suomalaisten kanssa voi olla aina tekemisissä Suomessakin. Muista kulttuureista, niiden käyttäytymismalleista ja erilaisuuksista oppiminen on etuoikeus johon kaikki ihmiset eivät saa mahdollisuutta, tai pahimmassa tapauksessa jättävät sellaisen typeryydessään ja ennakkoluuloisuudessaan käyttämättä. Alussa moni asia voi tuntua hölmösti hoidetulta muissa maissa, mutta viimeistään takaisin Suomeen palattuaan saattaa ehkä tajuta olleensakin itse osittain tai kokonaan väärässä. Jälkeenpäin kaduttaa hieman, että en ollut alusta asti aktiivisempi etsimään itseni kanssa saman henkisiä ihmisiä paikallisten keskuudesta. Tietysti vajavainen kielitaitoni oli rajoitteena, mutta kun se alkoi luistamaan myöhemmin, helpottui ihmisiin ja heidän kulttuuriinsa tutustuminenkin. Toisaalta saksan kielen taidon kehittymistä ehkäisi osaltaan myös saksalaisten opiskelijoiden liiankin hyvä englannin taito. Kuitenkin, jos todella haluaa tehdä vaikutuksen paikallisiin, on parempi edes yrittää puhua saksaa, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Kansainvälisen opiskelijajärjestö AEGEE:n Aachenin jaosto toimii melko aktiivisesti järjestäen ulkomaalaisille opiskelijoille erilaisia retkiä lähialueiden kulturelleihin ja historiallisiin kohteisiin. Myös urheilullisemmat aktiviteetit ja eritoten bileet kuuluvat luonnollisesti heidän ohjelmistoonsa. Ainakin minun vaihtoni aikana vaihtareilla oli tapana, varsinkin lukukausien alkupuoliskoilla, tavata toisiaan joka maanantai eräässä kuppilassa nimeltä Chico Mendez. Asuminen Asunto minulle tarjottiin paikallisen yliopiston kautta, mutta se oli yksityisen omistama. Neljän hengen solussa asui myös kolme muuta Erasmus-opiskelijaa. Itselläni kävi siinä mielessä huono tuuri, että asunto osoittautui lopulta turhan kalliiksi tasoonsa nähden, ja jouduin vaihdon puolivälin tienoilla erinäisten vaiheiden jälkeen muuttamaan pois. Samassa homevauriosekamelskassa menetin yhden kuukauden vuokran suuruisen takuuvuokran, koska lähdin asunnosta ennen irtisanomisaikaa, mikä on Saksassa yleisesti kolme kuukautta. Saksassa on ehkä aavistuksen verran vähemmän suojaa kuluttajalla,

5 vuokralaisella ja vastaavilla Suomeen verrattuna. Näin varsinkin ulkomaalaisille saatetaan antaa ymmärtää, jotta he eivät vaivautuisi ottamaan selvää oikeuksistaan. Tähän ansaan ei kuitenkaan kannata langeta, vaan kaikissa (oikeudellisissakin) ongelmatilanteissa pitää ehdottomasti ottaa heti yhteys esimerkiksi RWTH:n International Officen avuliaisiin työntekijöihin tai sitä kautta tarvittaessa jopa oppilaskunnan maksuttomaan lakimieheen. Turhan hyväuskoinen ei kannata koskaan olla, eikä varsinkaan luovuttaa riitatilanteissa liian helposti. "Lakimies" on Saksassa taikasana, jota monet tahot vuokranantajia myöten alkavat jo kunnioittaa. Erityisesti ollessasi menossa vaihtoon vuodeksi, on mielestäni ensisijaisen tärkeää että asuntosi on kunnollinen. Jos joudut jostain syystä muuttamaan alussa asuntoon, joka on kelvoton esimerkiksi turhan kalliin vuokran tai huonon kunnon takia, mielestäni kannattaisi heti ottaa yhteys International Officeen jotta he voivat auttaa sinua etsimään parempaa asumusta esimerkiksi ylioppilaskylistä. Liian nirso ei kuitenkaan asumisen suhteen voi olla, sillä yleisesti ottaen Saksassa opiskelijat joutuvat asumaan vanhemmissa, huonommin varustelluissa ja huonokuntoisemmissa taloissa kuin Suomessa. Ei kannata myöskään yllättyä jos talonmies (Hausmeister) käskee sinun maalata huoneiston seinät ja katot muuton yhteydessä. Se on maassa yleinen vuokralaisen velvollisuus. Talvella saattaa huonolla tuurilla joutua vuorollaan tekemään jopa taloyhtiön yhteiset lumityöt. Tulotarkastus asuntoon kannattaa myös tehdä tarkkaan, ja jokainen nurkka syynätä jopa lattiassa ja seinillä olevia läikkiä etsien. Kaikki epäkohdat ja vauriot tulee kirjata ylös. Näin takuuvuokran saaminen takaisin kokonaisuudessaan on varmempaa pois muutettaessa. Matkustusmahdollisuudet Yksi tärkeimmistä syistä, miksi valitsin Aachenin vaihtokohteekseni oli sen loistava sijainti Euroopan kartalla. Hollanti, Belgia ja Ranska ovat todella lähellä. Kölnissä, Düsseldorfissa ja Maastrichtissa sijaitsevat lentokentät ja niiltä operoivat halpalentoyhtiöt kuten Germanwings, Air Berlin ja easyjet lennättävät asiakkaansa Euroopan muihin suurkaupunkeihin halvimmillaan kahdella kympillä. Ja kun vielä Aachenissa opiskelevana sekä Kölniin että Düsseldorfiin pääsee junalla

6 ilmaiseksi vain näyttämällä konduktöörille opiskelijakorttia, ei liikkuminen juuri halvemmaksi kai voi enää tulla, jos siis liftaamista tai polkupyöräilyä ei oteta huomioon. Itselleni tuntemattomaksi jäänyt kimppakyytipalvelu (Mitfahrzentrale) on myös tietysti yksi tapa matkustaa ainakin Saksan sisällä melko edullisesti, koska yleensä kuljettajalle tarvitsee antaa ainoastaan vähän rahaa polttoainekulujen kattamiseen. Saksaa pääsee reissamaan kaveriporukalla myös melko edullisesti Deutsche Bahnin tarjousjunalipuilla. Esimerkiksi lauantain tai sunnuntain voimassa oleva Schönes Wochenende -piljetti kustantaa vain 30 euroa ja sillä saa matkustaa jopa viisi henkilöä kaikissa paikallisjunissa ympäri Saksan. Valitettavasti kuulin Hospitality Club -sivustosta vasta vaihtoni loppupuolella. En voi liene kyllin korostaa sen toimintaidean loistavuutta. Jos siis haluat esimerkiksi tehdä tutustumisretken Berliiniin tai ihan mihin tahansa muuhun paikkaan maailmassa, unohda hostellireissut ja ota yhteys johonkin paikalliseen HC:n kautta ja voin taata että tulet kokemaan paljon enemmän kuin turstinähtävyyksiä päivällä kierrellessä ja illalla hostellilla muiden backpackereiden kanssa möllöttäessä. Et maksa asumisesta yhtikäs mitään, ja solmit samalla myös ystävyyssuhteita paikallisten, todella mukavien ihmisten kanssa paljon todennäköisemmin. Vaihtoehtoisesti voit tietysti asua hotellissa tai hostellissa ja tavata paikallisia ihmisiä tätä kautta muuten vain. Loppumietteet Vaikka et sitten olisikaan suunnittelemassa Aacheniin tai edes Saksaan vaihtoon lähtemistä, voin sanoa yhden vuoden kokemuksen tuomalla varmuudella, että lähditpä sitten mihin päin maailmaa tahansa, kannattaa se aina. Tietysti eri vaihtoehtoja on syytä punnita jollain menetelmällä, mutta asian kanssa tuskailua ei kannata liikaa harrastaa. Et voi kuitenkaan ennakkoon tietää millainen aikasi tulee paikanpäällä olemaan. Niin monet asiat ovat lopulta vain itsestäsi ja asennoitumisestasi kiinni. Kannattanee myös pohtia omia motiivejasi ja tavoitteitasi vaihdon ajalle. Kirjoita vaikka lapulle vastaus siihen, miksi haluat vaihtoon ja mitä odotat siltä ajalta saavuttavasi. Mitä asioita haluat ehdottomasti tehdä. Mitkä

7 ovat siis tavoitteesi ja miten aiot saavuttaa ne. Tee itsellesi vaihtoajasta mahdollisimman hauska, antoisa ja hyödyllinen olemalla heti ensimmäisestä päivästä lähtien avoimella ja ennakkoluulottomalla mielellä. Ole kiinnostunut paikallisesta kulttuurista, koska se on lopulta se ainoa asia johon voit kunnolla vain vaihtokohteessasi tutustua. Muista myös, että vaihto ei tarkoita välttämättä pelkästään maiseman ja opinahjon vaihtamista määräajaksi. Vaihdossa saat paljon muutakin jos olet valmis sen kaiken vastaanottamaan. Antoisaa vaihtoaikaa, minne sitten ikinä päätätkin lähteä! Oskari PS. Vaihdon ajalta kirjoittamani blogi "Vaihtopäiväkirja" löytyy vielä osoitteesta Linkkejä - Blogi vaihdostani - Muita blogeja - RWTH Aachenin kotisivut - RWTH:n kurssitarjonta - Kaikki oleellinen Aachenin opiskelijaelämästä - AEGEE Aachen - Ylioppilaskunnan kotisivut - tietoa muun muassa asumisesta ja kouluruokailusta matkustus - Saksan valtion rautatiet - Mitfahrzentrale - ilmainen majapaikka maailmalta halpalentoyhtiöt - Germanwings - Air Berlin

8 - easyjet - Ryanair

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana Kingston 05/06 Vuosi Erasmus-opiskelijana Sisält ltö Johdanto (Erasmus-ohjelma) Yleistä Valmistelut Rahoitus Ennen lähtl htöä Asuminen Opiskelu Vapaa-aika aika Loppusanat Johdanto Socrates Erasmus on Euroopan

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Matkaraportti: RWTH Aachen, Winter Semester 2013/2014

Matkaraportti: RWTH Aachen, Winter Semester 2013/2014 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Teknillinen tiedekunta Energiatekniikan koulutusohjelma Vaihto-opiskelujakso Saksa 2013-2014 Matkaraportti: RWTH Aachen, Winter Semester 2013/2014 01.06.2014 Timo Hakkarainen

Lisätiedot

Yönyli vaelluksella Karwendelissa.

Yönyli vaelluksella Karwendelissa. Alku Tuntui, että elämä oli jotenkin rullannut samalla urallaan jo tovin. Vaikka kaikki oli toisaalta hyvin oli duunia, koulu, kavereita ja tyttöystävä tuntui minusta siltä, että jotain uupui. Kaipasin

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4

MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO MATKARAPORTTI Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa 1.2.2013-14.6.2013 Ilari Lyytikäinen Kati 4 Mannheim ja yliopisto Mannheim sijaitsee Saksan Baden- Würtembergin

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelusta

Raportti vaihto-opiskelusta Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

06/07 Darmstadt, Saksa

06/07 Darmstadt, Saksa 06/07 Darmstadt, Saksa Darmstadt Darmstadt sijaitsee Hessenin osavaltiossa, noin 30km päässä Frankfurtista Darmstadt on keskikokoinen kaupunki, jossa on noin 200 000 asukasta Hochschule Darmstadt Vaihtareita

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Vaihtoraportti TALVILUKUKAUSI

Vaihtoraportti TALVILUKUKAUSI Vaihtoraportti TALVILUKUKAUSI 2015-2016 Perustiedot Tutkinto-ohjelma: Tuotantotalous Vaihtoyliopisto: Technische Universität München Vaihdon ajankohta: Talvilukukausi 2015-2016 Vaihto-ohjelma: Erasmus

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 17.3.2013 Kansainväliset palvelut Matkaraportti Ateena - Syksy 2012 Janne Neuvonen Tuta 5 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hakeminen vaihto-oppilaaksi... 3 3. Vaihto-opiskelun

Lisätiedot

Tietokone työvälineenä

Tietokone työvälineenä Tietokone työvälineenä Aloitusluento 30.8.2013 Emilia Hjelm Yleistä kurssista Pakollinen Mahtava Työläs Palkitseva Kurssin laajuus 1 opintopiste ei vastaa kurssin todellista laajuutta. NYYH! Mutta TVT-ajokortista

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

4H ja osuustoiminta on POP

4H ja osuustoiminta on POP 4H ja osuustoiminta on POP 2 4H ja osuustoiminta. Miksi? Kosketuspintoja työelämään Osuustoiminta kasvattaa suosiotaan nuorten keskuudessa! Lähiruokapiirit, ohjelmatoimistot, musiikkipoppoot. 4H:lle oleellinen

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Joonas Puustelli. Erasmus-vaihto. Opetuskieli saksa. Aalto-yliopisto - Konetekniikan koulutusohjelma

Vaihtoraportti. Joonas Puustelli. Erasmus-vaihto. Opetuskieli saksa. Aalto-yliopisto - Konetekniikan koulutusohjelma Vaihtoraportti Joonas Puustelli Erasmus-vaihto Opetuskieli saksa Aalto-yliopisto - Konetekniikan koulutusohjelma Technische Universität Darmstadt - Machinenbau Lokakuu 2010 - Maaliskuu 2011 1. Yleiskuvaus

Lisätiedot

Vaihtoraportti Syyslukukausi 2011. Université Montpellier 1. Montpellier, France. Erasmus-ohjelma. opintojen opetuskieli ranska

Vaihtoraportti Syyslukukausi 2011. Université Montpellier 1. Montpellier, France. Erasmus-ohjelma. opintojen opetuskieli ranska Vaihtoraportti Syyslukukausi 2011 Université Montpellier 1 Montpellier, France Erasmus-ohjelma opintojen opetuskieli ranska Kemian tekniikka Ennen vaihtoa Opiskelin vaihtosyksyni Montpellierissä farmasian

Lisätiedot

Kansainvälisen vaihdon info Ohjelma

Kansainvälisen vaihdon info Ohjelma Kansainvälisen vaihdon info 3.12.2012 Ohjelma Tervetuloa kv-infoon Maarit Haukka: kv-vaihdon mahdollisuudet HY:ssä Jussi Mäkinen: Erasmus-vaihtokokemuksia Berliinistä, Saksasta Mia Kotilainen: laitoksen

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA

KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA A. Taustakysymyksiä 1. Sukupuoli 2. Ikä Nainen Mies 3. Kotimaa 4. Äidinkieli 5. Mitä muita kieliä osaat? Arvioi näiden kielten

Lisätiedot

Arvojen tunnistaminen

Arvojen tunnistaminen Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=70)

Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=70) Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=70) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet) 29 % Elämäntavat (esim.

Lisätiedot

tomi.m.hamalainen at aalto.fi Raportin saa julkaista Eötvös Lorand University (ELTE), Budapest, Unkari

tomi.m.hamalainen at aalto.fi Raportin saa julkaista Eötvös Lorand University (ELTE), Budapest, Unkari tomi.m.hamalainen at aalto.fi Raportin saa julkaista Eötvös Lorand University (ELTE), Budapest, Unkari Pääasiallinen opiskelukieli: Englanti Maa: Unkari Vaihto-aika alkoi: 1.syyskuuta 2013 Vaihtoaika päättyi:

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan

Lisätiedot

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Kieliä Jyväskylän yliopistossa ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

ERASMUS-VAIHTORAPORTTI

ERASMUS-VAIHTORAPORTTI ERASMUS-VAIHTORAPORTTI RWTH Aachen 9/2010-8/2011 Konetekniikka/Tuotantotalous JOHDANTO Olin vuoden verran Erasmus-vaihdossa Saksassa, syyskuusta 2010 elokuuhun 2011. Vaihtokohteeni oli RWTH Aachen yliopisto,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Hollannissa 2.3. 29.3.2015 Kirjoittaja: Minna Nybacka-Rukanen, puutarha-alan aikuisopiskelija, Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto,

Työssäoppimassa Hollannissa 2.3. 29.3.2015 Kirjoittaja: Minna Nybacka-Rukanen, puutarha-alan aikuisopiskelija, Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto, Työssäoppimassa Hollannissa 2.3. 29.3.2015 Kirjoittaja: Minna Nybacka-Rukanen, puutarha-alan aikuisopiskelija, Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto, Kokemäen toimipiste Työssäoppimispaikkani sijaitsi

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö Erasmus Vaihtoraportti Grazin teknillinen yliopisto, Graz, Itävalta Syyslukukausi 2011/2012 Opetuskielet: saksa ja englanti Opiskelen Kemian tekniikan korkeakoulussa. Vaihtoon lähtiessäni olin opiskellut

Lisätiedot

ERASMUSVAIHTO RAPORTTI Universität Karlsruhe, Saksa Winter Semester 2008/09

ERASMUSVAIHTO RAPORTTI Universität Karlsruhe, Saksa Winter Semester 2008/09 ERASMUSVAIHTO RAPORTTI Universität Karlsruhe, Saksa Winter Semester 2008/09 epietari@cc.hut.fi Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Ajatus vaihtoon hakemisesta Ajatus vaihtoon lähtemisestä syntyi

Lisätiedot

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km.

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km. Matkaraportti (Espanja 28.9-26.10) Sirelyn Kuldmets Hotelli-, ravintola- ja catering-ala Restaurante Casa Solla Avda. Sineiro, 7, 36005 San de Poio Pontevedra www.restaurantesolla.com Vastasiko työpaikka

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä PAAVO KEVÄTSEMINAARI 2014 Teema: Tutkimus ja käytäntö vuoropuhelussa 21.3.2014 Tutkija Riikka Haahtela, Tampereen yliopisto Esityksessäni vastaan

Lisätiedot

Matkaraportti : Hollanti

Matkaraportti : Hollanti Matkaraportti : Hollanti Opiskeluala: Turvallisuusala Vaihtoajan kesto : 5 viikkoa Koulu: Rjin Ijssel; Arnehm Olin Hollannissa vaihto-opiskelijana luokkatoverini kanssa viisi viikkoa Arnhem nimisessä kaupungissa.

Lisätiedot

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO Vuodesta 1898 alkaen Ylioppilaita jo lähes 12 000 Keski-Pohjanmaan ensimmäinen suomenkielinen lukio KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO KYL VAHVA YLEISLUKIO a Vankka pohja yo-tutkintoon, jatko-opintoihin ja hyvään

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Dornbirn, Itävalta. Matkaraportti kevät Essi Halttula

Dornbirn, Itävalta. Matkaraportti kevät Essi Halttula Dornbirn, Itävalta Matkaraportti kevät 2018 Essi Halttula Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Muutto ja orientaatioviikko... 1 2 Asuminen ja eläminen... 2 2.1 Alue... 3 3 Opiskelu... 4 3.1 Kurssit...

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI. Ranska. ESC Rennes School of Business

VAIHTORAPORTTI. Ranska. ESC Rennes School of Business VAIHTORAPORTTI Ranska ESC Rennes School of Business Emmi Mahlamäki 25.5.2018 Sisällys 1. Valmistelut... 3 2. Orientaatio... 3 3. Kielikurssi... 3 4. Academic calendar... 3 5. Maahantuolomuodollisuudet...

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Vaihtoinfo. 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen

Vaihtoinfo. 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen Vaihtoinfo 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen Yleistä Erasmus-vaihdosta Hakuprosessi Opintojen sisällyttäminen tutkintoon HOPS ja vaihdossa suoritettavat opinnot Kurssien kirjaaminen opintorekisteriin

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Eija Kuoppa-aho Opettaja Alajärven kaupunki Taina Mäntylä Ylitarkastaja Kuluttajavirasto Millainen peli on kyseessä? Kuluttajaviranomaisten

Lisätiedot