EUROOPAN PARLAMENTTI

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta 16. toukokuuta 2001 TYÖASIAKIRJA Vihreä kirja Energiahuoltostrategia Euroopalle (KOM(2000) C5-0145/ /2071(COS)) Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta Esittelijä: Giles Bryan Chichester DT\ doc PE

2 43 I Yhteenveto Euroopan unioni kuluttaa yhä enemmän energiaa, ja energiatuotteita tuodaan unioniin yhä enemmän. Unionin oma energiantuotanto ei riitä täyttämään sen energiantarvetta. Unionin riippuvuus energiantuonnista kasvaa jatkuvasti. Öljynhinnan jyrkkä nousu, joka saattaa viedä terän unionin taloudelliselta elpymiseltä (ja joka johtui raakaöljyn hinnan kolminkertaistumisesta), on paljastanut taas kerran Euroopan unionin energiahuollon rakenteelliset heikkoudet, jotka johtuvat Euroopan energiariippuvuuden kasvusta, öljyn määräävästä asemasta energianhinnan muodostumisessa ja kulutuksen hallintaan tähtäävän politiikan epäonnistumisesta. Unioni ei pysty vapautumaan kasvavasta energiariippuvuudestaan, ellei se luo itselleen aktiivista energiapolitiikkaa. Jollei vuoden sisällä ryhdytä mihinkään, unioni joutuu täyttämään 70 % energiatarpeestaan tuontienergialla, kun määrä on nyt 50 %. Riippuvuus näkyy kaikilla talouselämän aloilla. Esimerkiksi kuljetusala, kotitaloudet ja sähköntuotanto ovat suuresti riippuvaisia hiilivedyistä ja kansainvälisten hintojen arvaamattomien vaihtelujen armoilla. Laajentuminen tulee kärjistämään näitä suuntauksia. Riippuvuuden taloudelliset seuraukset ovat raskaat. Vuonna 1999 tuontienergiasta maksettiin 240 miljardia euroa, mikä on 6 % koko tuonnin arvosta ja 1,2 % BKT:sta. Riippuvuus on geopoliittista: 45 % öljystä tuodaan Lähi- ja Keski-idästä ja 40 % maakaasusta tuodaan Venäjältä. Euroopan unionilla ei ole käytössään keinoja, joilla maailmanmarkkinoiden suunta muutettaisiin. Euroopan unionin on pitkän aikavälin energiahuoltostrategian avulla pyrittävä takaamaan kansalaisten hyvinvointi ja talouden moitteeton toiminta varmistamalla energiatuotteiden jatkuva saanti kohtuulliseen hintaan kaikille kuluttajille (yksityishenkilöt ja yritykset) siten, että Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 2 ja 6 artiklan mukaisesti otetaan huomioon ympäristö ja kestävän kehityksen tavoite. Toimitusvarmuudella ei pyritä maksimoimaan energiaomavaraisuutta tai minimoimaan riippuvuutta vaan pienentämään riippuvuuteen mahdollisesti liittyviä riskejä. Tavoitteena on eri toimituslähteiden keskinäinen tasapaino ja monipuolisuus (mikä koskee sekä energiatuotteita että maantieteellisiä alueita)sekä tuottajamaiden kuuluminen Maailman kauppajärjestöön. Euroopan unionin on tänä päivänä vastattava uusiin haasteisiin, jotka liittyvät syvälle käypään siirtymäkauteen Euroopan taloudessa. Tulevan vuosikymmenen aikana Euroopan valtioiden on tehtävä sekä aiempien laitosten korvaamiseen tarkoitetuissa että kasvaviin energiantarpeisiin tarvittavissa energia-alan investoinneissa valintoja energiatuotteiden välillä, jotka vaikuttavat energiajärjestelmille ominaisen inertian johdosta seuraavien 30 vuoden aikana. Euroopan unionin energia-alan valintoihin vaikuttavat maailmanlaajuinen tilanne, unionin laajeneminen mahdollisesti 30 energiarakenteeltaan erilaista jäsenvaltiota käsittäväksi sekä eniten energia-alan markkinaympäristön muuttuminen: markkinoiden vapautuminen ja ympäristökysymykset. PE /14 DT\ doc

3 Ympäristöongelmat, joista suurin osa väestöä myös kantaa huolta energiaketjussa aiheutuneet 43 onnettomuudet (öljy- ja ydinvoimalaonnettomuudet, metaanipäästöt) tai saastepäästöihin liittyvät vahingot ovat nostaneet esille fossiilisten polttoaineiden huonot puolet ja ydinenergian ongelmat. Ilmastonmuutoksen torjuminen puolestaan on erittäin vaikea haaste. Ilmastonmuutosta vastaan kansainvälisen yhteisön on taisteltava pitkäjännitteisesti. Kioton pöytäkirjassa vahvistetut tavoitteet ovat vain ensi askel. Euroopan unioni on vakiinnuttanut kasvihuonekaasupäästönsä vuonna 2000, mutta sen jälkeen ne noussevat jälleen niin unionissa kuin muuallakin maailmassa. Suuntauksen kääntäminen päinvastaiseksi on paljon vaikeampaa kuin miltä se näytti kolme vuotta sitten. Talouselämän kääntyminen jälleen nousuun Atlantin molemmilla puolilla ja Aasiassa vaikuttaa osaltaan kasvihuonekaasujen ja erityisesti hiilidioksidin päästöjen lisääntymiseen. Samoin vaikuttaa energian kulutusrakenteen joka on seurausta elämäntavastamme kehittyminen lähinnä sähkönkulutuksessa ja liikenteessä. Tällainen tilanne jarruttaa huomattavasti ympäristönsuojelupolitiikan toteuttamista. Energian sisämarkkinoiden toteutuminen vaikuttaa siten, että kysynnällä on aivan uusi rooli ja vaikutus. Ilmenee uusia jännitteitä, joiden johdosta yhteiskuntiemme on löydettävä toteuttamiskelpoisia sovitteluratkaisuja: sähkönhintojen lasku toimii kysynnän hillitsemiseen ja ilmastonmuutoksen torjumiseen tähtäävää politiikkaa vastaan; sisämarkkinoiden kilpailuympäristö muuttaa eri energiasektorien (kivihiili, ydinvoima, maakaasu, öljy, uusiutuvat energialähteet) kilpailuolosuhteita. Nykyään jäsenvaltiot ovat toisistaan riippuvaisia sekä ilmastonmuutoksen torjuntaa koskevissa kysymyksissä että energian sisämarkkinoiden vuoksi. Jonkin jäsenvaltion tekemät energiapoliittiset päätökset vaikuttavat väistämättä muiden jäsenvaltioiden markkinoiden toimintaan. Energiapolitiikkaan on tullut uusi yhteisöulottuvuus, joka ei kuitenkaan näy yhteisön toimivallassa. Tässä yhteydessä on hyvä tarkastella, voitaisiinko unionin energiapolitiikkaa lähestyä muuten kuin sisämarkkinoiden, yhdenmukaistamispolitiikan, ympäristön tai verotuksen kannalta. Euroopan unionin on pystyttävä hallitsemaan energia-ala paremmin. On todettava, ettei Euroopassa ole käyty todellista keskustelua energiavaihtoehdoista ja vielä vähemmän energiahuoltopolitiikasta huolimatta sen talouselämään vaikuttaneista kriiseistä viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Tällainen keskustelu on nyt käynyt väistämättömäksi sekä ympäristöongelmien että Euroopan energiamarkkinoiden uudenlaisen toiminnan paineessa. Vuoden 1999 jälkeen ilmenneen öljynhintaan liittyvän kriisin vuoksi keskustelua on käytävä kiireellisesti. Keskustelussa on otettava huomioon, että nykyisin kulutetusta energiasta 41 % saadaan öljystä, 22 % maakaasusta, 16 % kiinteistä polttoaineista (kivihiili, ruskohiili, turve), 15 % ydinvoimasta ja 6 % uusiutuvista energialähteistä. Jos mitään ei tehdä, energiatase perustuu vuonna 2030 edelleen fossiilisiin polttoaineisiin: 38 % öljystä, 29 % maakaasusta, 19 % kiinteistä polttoaineista ja hädin tuskin 6 % ydinvoimasta ja 8 % uusiutuvista energialähteistä. Vihreässä kirjassa laaditaan pitkän aikavälin energiastrategiasuunnitelma, jonka mukaan: Unionin on tasapainotettava tarjontaan liittyvää politiikkaa selkeillä kysyntään liittyvää politiikkaa edistävillä toimilla. Yhteisön oman energiantarjonnan kasvuun DT\ doc 3/14 PE

4 43 sovellettava toimintamarginaali on vähäinen tarpeeseen verrattuna, kun taas kysyntään sovellettava toimintamarginaali on lupaavampi. Kysynnän suhteen vihreässä kirjassa peräänkuulutetaan todellista muutosta kuluttajien käyttäytymisessä. Siinä korostetaan verotuksen mahdollisuuksia kysynnän suuntaamiseksi hallitumpaan ja ympäristöä säästävämpään kulutukseen. Kirjassa ehdotetaan verotusta tai verojentyyppisiä maksuja, joita määrättäisiin seuraamukseksi energia-alan ympäristövaikutuksista. Liikenne- ja kuljetusalalla sekä rakennusalalla on toteutettava aktiivista energiansäästöön ja energialähteiden monipuolistamiseen tähtäävää politiikkaa, jossa suositaan saastuttamattomia energialähteitä. Tarjonnan suhteen on asetettava etusijalle ilmastonmuutoksen torjuminen. Muutoksen avainkohta on uusien ja uusiutuvien energiamuotojen, biopolttoaineet mukaan luettuina, kehittäminen. Niiden osuus energiataseessa on kasvatettava 6 prosentista 12 prosenttiin ja sähköntuotannossa 14 prosentista 22 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Nykytilanteessa uusien ja uusiutuvien energialähteiden osuus pysynee 7 prosentin paikkeilla 10 vuoden kuluttua. Ainoastaan taloudellisin keinoin (valtiontuilla, verovähennyksillä, rahoitustuella) voidaan edistää näin kunnianhimoista tavoitetta. Voitaisiin ajatella, että taloudellisesti kannattavilla energiamuodoilla (öljy, kaasu, ydinvoima) rahoitettaisiin uusiutuvien energialähteiden kehittämistä. Viime mainitut eivät ole voineet hyötyä perinteisten energiamuotojen tavoin merkittävistä tuista. Myös ydinvoiman osuutta keskipitkällä aikavälillä on tarkasteltava. Käsiteltäviä kysymyksiä tulevat varmasti olemaan useimpien jäsenvaltioiden päätös luopua ydinvoimasta, ilmastonmuutoksen torjuminen ja toimitusvarmuus samoin kuin kestävä kehitys. Tarkastelun tuloksista huolimatta on edelleen tutkittava aktiivisesti jätehuoltotekniikoita ja niiden käytännön toteutusta parhaissa mahdollisissa turvallisuusolosuhteissa. Hiilivedyille, joiden tuonti tulee kasvamaan, on otettava käyttöön väline, jolla vahvistetaan strategisia varastoja, ja samoin on löydettävä uusia tuontireittejä. Kaikkia kehittyvän tekniikan saavutuksia hyödynnetään tämän uuden energiastrategiasuunnitelman vaikutuksien voimistamiseksi. Komissio aikoo käynnistää vuoden 2001 aikana keskustelun energia-alan valintoja koskevista perustavanlaatuisista kysymyksistä. Kyseessä ei ole "avaimet käteen" -energiahuoltostrategia vaan syvällisen ja innovatiivisen keskustelun käynnistäminen kysymyksistä, jotka komissio pyrkii yksilöimään tietäen, että kysymyksiä voi olla muitakin. II Johdanto Energia on elintarvikkeiden jälkeen todennäköisesti merkittävin eurooppalaisten elämänlaatuun ja elintasoon vaikuttava tekijä. Sen saatavuus on ratkaisevan tärkeää jokapäiväisessä elämässä. Tällä hetkellä täytämme puolet energiantarpeestamme tuonnilla EU:n ulkopuolisista maista, ja tämä luku saattaa kahdenkymmenen vuoden kuluessa kohota 70 prosenttiin. PE /14 DT\ doc

5 Nämä ovat pääsyinä Euroopan energiahuollon turvaamista koskeviin pohdiskeluihin. Hätäisten johtopäätösten välttämiseksi on kuitenkin määriteltävä, mitä "energiahuollon turvaamisella" tarkoitetaan, ja vertailtava Euroopan tilannetta muuhun maailmaan. 43 Polttoaineen saannin turvaaminen Koska eri lähteistä saatua energiaa käytetään monilla eri tavoilla, energiahuollon turvaaminen merkitsee muutakin kuin sitä, että valot voidaan tarvittaessa sytyttää. Energialähde lienee kuitenkin hyvä lähtökohta määritelmille. Lähde on raaka-aine tai primaarienergialähde. Tekninen turvaaminen Seuraavaksi on ajateltava teknologiaa, jota tarvitaan lähteen hyödyntämiseen, sen muuntamiseen käyttökelpoiseen muotoon ja toimittamiseen kulutuskohteeseen. Tämä on energian käytön mahdollistamista. Taloudellinen turvaaminen Energiaan liittyvät taloudelliset kysymykset ovat olennainen osa energiahuollon turvaamista, sillä jos varat eivät riitä huollosta maksamiseen, sitä ei voida pitää turvattuna. Niinpä tehokkaat taloudelliset rakenteet ja toimivat energiatuotteiden markkinat ovat olennainen osa energiahuollon ylläpitämistä. Fyysinen turvaaminen Turvaaminen merkitsee myös suojaamista fyysisiltä keskeytyksiltä, onnettomuuksilta, varkauksilta ja muilta vahingoilta kuten terroristi-iskuilta, jotka voisivat uhata energiahuollon jatkuvuutta. Tällöin huollon turvaamisessa on otettava huomioon ulkoiset riskit, kuten maanjäristykset, hirmumyrskyt merellä, laivojen karille ajoon johtavat navigointivirheet, vahingossa tapahtuva syttyminen, kiskoilta suistuminen, työkoneiden vahingossa katkaisemat putkilinjat, maanvyörymät tai tahallisesti aiheutetut räjähdykset. Strateginen turvaaminen Energiahuolto on myös alttiina itsenäisten valtioiden poliittisille toimille, jos ne päättävät omista geopoliittisista syistään vähentää toimituksia tai lopettaa ne kokonaan. Maailmanlaajuinen näkökulma Vihreässä kirjassa analysoidaan erinomaisesti Euroopan tilannetta ja riippuvuuttamme primaarienergialähteiden tuonnista. Eurooppa ei kuitenkaan ole saari, ja jotta saataisiin tasapainoinen kuva tilanteesta, on tarkasteltava myös laajempia yhteyksiä ja maailmanlaajuista energiahuoltoa, joka Euroopan tuontiriippuvuuden vuoksi vaikuttaa huomattavasti omaan tilanteeseemme. Meidän ei toisin sanoen pitäisi olla huolestuneita ainoastaan tuontiriippuvuudesta. On otettava huomioon myös muun maailman kasvava kysyntä, joka kohdistuu samaan tuontiartikkeliin etenkin alueilla, joiden taloudet kasvavat paljon nopeammin kuin Euroopan kehittynyt talousjärjestelmä. On valaisevaa tarkastella taulukoita, joista käyvät ilmi öljyn, kaasun, hiilen, ydinenergian ja vesivoiman tuottajat, viejät ja tuojat. DT\ doc 5/14 PE

6 43 Kasvun suunta Samalla tavoin on hyödyllistä luoda lyhyt katsaus maailman primaarienergialähteiden kokonaisvarantojen kasvuun viimeisten 25 vuoden kuluessa sekä eri alueiden osuuteen siitä; tästä käy ilmi kaksi suuntausta, joilla on välitöntä merkitystä Euroopalle. Vuonna 1973 maailman kokonaisenergiahuolto oli miljoonaa öljyekvivalenttitonnia, ja OECD-maiden (Organisation for Economic Cooperation and Development, taloudellinen yhteistyö- ja kehitysjärjestö) osuus oli 61,9 prosenttia. Vuonna 1998 vastaava luku oli miljoonaa tonnia ja OECD-maiden osuus 53,8 prosenttia. Ensimmäisenä suuntauksena on havaittavissa jyrkkä, yli 50 prosentin kasvu. Toinen suuntaus on muun maailman osuuden kasvu OECD-maiden kustannuksella, mikä merkitsee kehittyneiden talousjärjestelmien ulkopuolella ilmennyttä rajua lisäystä, esim. Kiinan kohdalla 7,1 prosentista 11 prosenttiin. Öljyn valta-asema Näistä luvuista ja etenkin öljyn avulla täytettävän maailman kokonaisloppukysynnän prosenttilukemasta voidaan tehdä toinenkin ilmeinen johtopäätös. Öljyn osuus vuonna 1973 oli 47 prosenttia ja vuonna ,6 prosenttia. Vastaavat luvut OECD-maissa olivat 56,9 prosenttia vuonna 1973 ja 53,6 prosenttia vuonna Lyhyesti sanottuna maailma on huomattavan riippuvainen öljystä energianlähteenä. Näin merkittävä riippuvuus yhdestä ainoasta energialähteestä, joka ei ole missään mielessä uusiutuva, on vakava riski. Voidaan väittää, että tasapainoisessa ja monipuolisessa energiahuollossa minkään yksittäisen energianlähteen ei tulisi edustaa enempää kuin 25 prosenttia kokonaismäärästä. Näkökulman laajentamiseen pyrittäessä lyhyt yhteenveto neljän pääasiallisen markkina-alueen energiatilanteesta tarjoaa mittapuun tai esikuvan, johon Euroopan tilannetta voidaan verrata. PE /14 DT\ doc

7 III Keskeisiä maailman energiatilastoja Raakaöljyn tuottajat, viejät ja tuojat 43 Tuottajat Mt % maailman kok.tuot. Viejät* Mt Tuojat* Mt Saudi-Arabia ,4 Saudi-Arabia 353 Yhdysvallat 490 Yhdysvallat ,3 Venäjä 137 Japani 218 Venäjä 303 8,8 Norja 137 Korea 114 Iranin islamil. tasavalta 176 5,1 Venezuela 123 Saksa 109 Meksiko 163 Iranin islamilainen 4,7 tasavalta 102 Italia 92 Venezuela 162 4,7 Nigeria 98 Ranska 90 Kiinan Yhdist. arabiemiirikunta 161 4,7 kansantasavalta 96 Alankomaat 62 Norja 149 4,3 Meksiko 91 Espanja 61 Yhdistynyt 139 4,0 Yhdistynyt kuningaskunta kuningaskunta 85 Singapore 52 Irak 125 3,6 Irak 75 Yhdistynyt kuningaskunta Muut ,4 Muut 625 Muut 606 Maailma ,0 Maailma Maailma Vuoden 1999 tiedot Vuoden 1998 tiedot Vuoden 1998 tiedot *Kokonaisvienti ja -tuonti Lähteet: Muiden kuin OECD-maiden energiatilastot ja taseet; öljy. 48 Maakaasun tuottajat, viejät ja tuojat* Tuottajat Mm 3 ilman kok. Viejät Mm 3 Tuojat Mm 3 % maa- tuot. Venäjä ,4 Venäjä Yhdysvallat Yhdysvallat ,9 Kanada Saksa Kanada ,3 Algeria Japani Yhdistynyt kuningaskunta ,3 Norja Ukraina Algeria ,4 Alankomaat Italia Alankomaat ,1 Indonesia Ranska Indonesia ,8 Malesia Valko-Venäjä Iranin islamilainen tasavalta ,3 Australia Belgia Norja ,1 Uzbekistan Korea Uzbekistan ,1 Brunei Espanja Muut ,3 Muut Muut Maailma ,0 Maailma** Maailma** Vuoden 1999 tiedot Vuoden 1998 tiedot Vuoden 1998 tiedot *Vientiin ja tuontiin sisältyvät putkilinjakaasu ja nestekaasu. **Maailmankauppaan sisältyy entisen Neuvostoliiton sisäinen kauppa Lähteet: Muiden kuin OECD-maiden energiatilastot ja taseet; maakaasu. DT\ doc 7/14 PE

8 43 Tuottajat TW % maailman kok.tuot. Ydinenergian tuottajat Käytössä oleva kapasiteetti GW Maa (10 suurimman tuottajan mukaan) % ydinvoimaa kotim. kok. sähköntuotann osta Yhdysvallat ,2 Yhdysvallat 98 Ranska 77 Ranska ,9 Ranska 63 Ruotsi 47 Japani ,6 Japani 44 Ukraina 44 Saksa 162 6,6 Saksa 22 Korea 38 Venäjä 104 4,3 Venäjä 20 Japani 32 Yhdistynyt kuningaskunta 100 4,1 Kanada 15 Saksa 29 Korea 90 3,7 Korea 13 Yhdistynyt kuningaskunta 28 Ukraina 75 3,1 Yhdistynyt kuningaskunta 13 Yhdysvallat 19 Ruotsi 74 3,0 Ukraina 12 Kanada 13 Kanada 72 2,9 Ruotsi 9 Venäjä 13 Muut ,6 Muut 48 Muut* 10 Maailma ,0 Maailma 357 Maailma 17 Vuoden 1999 tiedot Vuoden 1998 tiedot Lähde: Commisariat à l'energie Atomique (Ranska). Vuoden 1998 tiedot *Vain maat, joissa ydinvoimatuotantoa. Lähteet: Muiden kuin OECD-maiden energiatilastot ja taseet; sähkö. Hiilen tuottajat, viejät ja tuojat Antrasiitti (Mt) (Mt) Ruskohiili Tuottajat Viejät Antrasiitti (Mt) Tuojat Antrasiitti (Mt) Kiinan kansantasavalta * Australia 170 Japani 133 Yhdysvallat Etelä-Afrikka 66 Korea 52 Intia Indonesia 54 Kiinan Taipei 41 Australia Yhdysvallat 53 Saksa 22 Etelä-Afrikka 224 Kiinan kansantasavalta kuningaskunta 0 37 Yhdistynyt 21 Venäjä Kanada 34 Espanja 20 Puola Kolumbia 30 Alankomaat 19 Ukraina 81 3 Venäjä 27 Intia 18 Indonesia 74 0 Puola 24 Ranska 17 Korea Kazakstan 24 Italia 17 Muut Muut 30 Muut 175 Maailma Maailma 549 Maailma 535 Vuoden 1999 tiedot Vuoden 1999 tiedot Vuoden 1999 tiedot *Sisältyy antrasiittiin. Lähteet: Muiden kuin OECD-maiden energiatilastot ja taseet; hiili. PE /14 DT\ doc

9 Tuottajat Twh % maailman kok.tuot. Vesivoiman tuottajat Asennettu kapasiteetti (tuotannon mukaan) GW Maa (10 suurimman tuottajan mukaan) % vesivoimaa kotimaisesta kokonaissähkönt uotannosta Kanada ,6 Yhdysvallat* 99 Norja 99,4 Yhdysvallat ,2 Kanada 67 Brasilia 90,6 Brasilia ,0 Kiinan kansantasavalta 66 Kanada 59,1 Kiinan kansantasavalta 208 7,9 Brasilia* 56 Ruotsi 47,0 Venäjä 159 6,0 Venäjä 44 Venäjä 19,3 Norja 116 4,4 Japani* 45 Kiinan kansantasavalta 17,4 Japani 103 3,9 Norja* 28 Intia 16,8 Intia 83 3,1 Ranska* 25 Ranska 12,9 Ruotsi 74 2,8 Intia* 22 Japani 9,8 Ranska 66 2,5 Ruotsi* 16 Yhdysvallat 8,4 Muut ,6 Muut 253 Muut 16,9 Maailma ,0 Maailma 721 Maailma 18,4 Vuoden 1998 tiedot Vuoden 1997 tiedot *päivitetty vuonna 1998 Lähteet: Yhdistyneet Kansakunnat, IEA Vuoden 1998 tiedot Lähteet: Muiden kuin OECD-maiden energiatilastot ja taseet; sähkö. 43 Energialähteiden osuudet kokonaisloppukysynnästä 1973 ja öljyekvivalenttitonnia öljyekvivalenttitonnia Combustible renewables and waste=biopolttoaineet ja jäte; Electricity=Sähkö; Other=Muut; Coal=Hiili; Gas=Kaasu; Oil=Öljy **Ennen vuotta 1994 biopolttoaineiden ja jätteen loppukysyntä on arvioitu maailman kokonaisenergiahuollon perusteella. **Muihin sisältyvät maalämpö, aurinko-, tuuli-, lämpöenergia jne. Lähde: Muiden kuin OECD-maiden energiatilastot ja taseet. DT\ doc 9/14 PE

10 43 Maailman kokonaisvaranto alueittain 1973 ja öljyekvivalenttitonnia öljyekvivalenttitonnia China=Kiina; Asia=Aasia; Latin America=Latinalainen Amerikka; Africa=Afrikka; Non-OECD Europe = OECD:hen kuulumattomat Euroopan maat; Former USSR=Entinen NL; Middle East=Lähi-itä *Ei sisällä kansainvälisiä merisäiliöitä eikä sähkökauppaa. **lukuun ottamatta Kiinaa. Lähde: Muiden kuin OECD-maiden energiatilastot ja taseet. IV Yhdysvaltojen, Kiinan, Japanin ja Intian energiahuolto Yhdysvallat Yhdysvallat on maailman energiajätti. Se on toiseksi suurin öljyntuottaja, jonka osuus maailman kokonaistuotannosta oli 10,3 prosenttia vuonna Se on toiseksi suurin maakaasun tuottaja, jonka osuus maailman kokonaistuotannosta oli 21,9 prosenttia vuonna Se on toiseksi suurin hiilentuottaja, jonka osuus maailman kokonaistuotannosta oli yli 22,8 prosenttia vuonna Se on toiseksi suurin vesivoiman tuottaja, jonka osuus maailman kokonaistuotannosta oli 12,2 prosenttia vuonna Se on myös maailman suurin ydinvoiman tuottaja, 29,2 prosenttia vuonna Yhdysvallat on selvästi suurin öljyn tuojamaa, jonka tuonti on enimmäkseen peräisin Kanadasta, Meksikosta ja Venezuelasta. Se on suurin maakaasun tuoja, jonka tuonti on enimmäkseen peräisin Kanadasta. Toisaalta se on maailman neljänneksi suurin hiilen viejä. Vuonna 1998 Yhdysvaltojen kokonaisprimaarienergiahuolto koostui 39,8-prosenttisesti öljystä, 23,6-prosenttisesti hiilestä, 22,8-prosenttisesti kaasusta, 8,5-prosenttisesti ydinvoimasta ja 5,3- prosenttisesti uusiutuvista energialähteistä. Sen sähköntuotannosta 51 prosenttia pohjautui hiilen, 19,7 prosenttia ydinvoiman, 15,3 prosenttia kaasun, 8,3 prosenttia vesivoiman, 3,2 prosenttia öljyn ja 2,4 prosenttia muiden uusiutuvien energialähteiden kuin vesivoiman käyttöön. PE /14 DT\ doc

11 Maan vuonna 1998 julkaistussa uusimmassa kansallisessa energiastrategiassa osoitetaan viisi 43 päätavoitetta. 1. Tehokkuuden parantaminen sähköntuotantoalan kilpailua lisäämällä; energiatehokkuuden tavoitteiden kohottaminen uusien hiilikäyttöisten (70 prosenttia) ja kaasukäyttöisten (50 prosenttia) voimaloiden kohdalla sekä puhtaiden vaihtoehtoisten polttoaineiden käytön lisääminen kaikilla aloilla. 2. Energiansaannin jatkuvuuden turvaaminen etenkin öljyalalla liittovaltion kannustimilla, joilla pyritään estämään kotimaisen öljyntuotannon taantuminen, turvaamaan strategisten öljyvarojen ylläpitäminen ja monipuolistamaan öljyn markkinalähteitä. 3. Ihmisten terveyttä vaarantamattoman ja ympäristöystävällisen energiantuotannon tukeminen sallimalla kaasuntuotannon laajentuminen, tukemalla uusiutuviin energialähteisiin kohdistuvaa tutkimusta ja kehitystä sekä tekemällä vapaaehtoisia sopimuksia, jotka koskevat teollisuus- tai kasvihuonekaasujen päästöjä sekä päästökauppajärjestelmiä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. 4. Tulevaisuuden energiavaihtoehtojen laajentaminen tutkimuksen ja teknologian avulla puhtaiden ja kohtuuhintaisten energialähteiden tarjoamiseksi. 5. Kansainvälinen yhteistyö energiakysymyksissä rohkaisemalla avoimia, kilpailukykyisiä kansainvälisiä energiamarkkinoita sekä sopimuksia tavoista vähentää energian ympäristöriskejä. Kiina Kiina on Yhdysvaltojen jälkeen primaarienergian toiseksi suurin kuluttaja maailmassa. Se on maailman suurin energiantuottaja: maailman suurin hiilentuottaja (28 prosenttia vuonna 1996) ja seitsemänneksi suurin öljyntuottaja (4,7 prosenttia vuonna 1999). Se on maailman johtava biomassan kuluttaja. Se on neljänneksi suurin vesivoiman tuottaja, jonka osuus maailman kokonaistuotannosta vuonna 1998 oli 7,9 prosenttia. Vuonna 1998 sen primaarienergian kokonaisvarannosta 56,9 prosenttia perustui hiilen, 20,3 prosenttia biopolttoaineiden ja jätteen, 18,8 prosenttia öljyn, 1,9 prosenttia kaasun, 1,7 prosenttia vesivoiman ja 0,4 prosenttia ydinvoiman käyttöön. Tämä ei kuitenkaan tee oikeutta Kiinan äärimmäiselle riippuvuudelle hiilestä, joka itse asiassa täyttää 76 prosenttia maan energiantarpeista. Kiinasta on vuodesta 1993 alkaen tullut öljyn nettoviejä, jonka raakaöljyn viennistä vuonna ,6 prosenttia oli peräisin Aasian ja Tyynenmeren alueelta (60,6 prosenttia v. 1990) ja 47,5 prosenttia Lähi-idästä (39,4 prosenttia v. 1990). Kiinassa on tiedostettu tämä kasvava tuontiriippuvuus, ja maan politiikka on suuntautunut muuttamaan energia-alan rakennetta kohti markkinasuuntautuneempaa lähestymistä paremman tehokkuuden ja kilpailukyvyn toivossa. Maan strategia koostuu neljästä osasta: 1. kotimaisten energialähteiden kehittämisen maksimointi 2. strategisten palvelujen luominen 3. ulkomaisen tekniikan ja sijoitusten houkutteleminen 4. strategiset investoinnit tuotantovaiheen laitoksiin muualla maailmassa. DT\ doc 11/14 PE

12 43 Japani Japani on kaikista teollisuusmaista riippuvaisin tuontienergiasta, joka kattaa noin 85 prosenttia maan energiahuollosta. Maa on maailman suurin hiilen tuoja, ja vuonna 1997 sinne suuntautui 28 prosenttia kansainvälisestä hiilikaupasta. Se on toiseksi suurin öljyntuoja Yhdysvaltojen jälkeen ja kolmanneksi suurin maakaasun tuoja. Toisaalta se on maailman kolmanneksi suurin ydinenergian tuottaja, jonka osuus maailman kokonaistuotannosta oli 13,6 prosenttia vuonna 1998, sekä seitsemänneksi suurin vesivoiman tuottaja 2,9 prosentin osuudella kokonaistuotannosta vuonna Vuonna 1998 maan primaarienergian kokonaisvaranto koostui 51-prosenttisesti öljystä, 17- prosenttisesti ydinvoimasta, 16,6-prosenttisesti hiilestä, 11,7-prosenttisesti maakaasusta, 1,6- prosenttisesti vesivoimasta, 1,4-prosenttisesti biopolttoaineista ja jätteestä ja 0,7-prosenttisesti maalämmöstä. Japanin energiapolitiikan tärkeimmät tavoitteet ovat: 1. taloudellinen kasvu 2. energiahuollon turvaaminen 3. ympäristönsuojelu. Ensisijaisiin tavoitteisiin kuuluu pienentää riippuvuutta öljyntuonnista, ja maassa on jo huomattavasti vähennetty öljyn suhteellista osuutta vuodesta 1973, jolloin öljy edusti 77,8 prosenttia kokonaisenergiahuollosta, vaikka varsinainen öljyvarantojen käyttö onkin jossain määrin lisääntynyt. Aikaansaatua muutosta voidaan kuvata myös vertaamalla energian loppukysyntää vuosina 1973 ja 1992; kasvua on tapahtunut 26 prosenttia BKT:n samanaikaisesti kasvaessa 110 prosenttia, eli energiaintensiivisyys on vähentynyt huomattavasti. Japanissa julkaistiin vuonna 1998 toinen pitkän aikavälin energian tarjonta- ja kysyntäsuunnitelma. Maassa korostetaan öljyriippuvuuden vähentämistä ja muiden kuin fossiilisten energianlähteiden lisäämistä. Jotta maa pystyisi täyttämään Kioton sopimuksen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen liittyvät tavoitteet, politiikka käsittää teollisuuden, kotitalouksien, kaupan ja kuljetusalan energiatehokkuutta lisääviä toimia, joihin yhdistyy ydinvoiman sekä uusiutuvien/uusien energialähteiden edistäminen. Tehokkuuden parantamiseksi Japanissa on myös meneillään lainsäädännön muutos sähköntuotannon vapauttamiseksi ja kilpailun lisäämiseksi. Maassa tunnustetaan, että monilla alueilla edellytetään kuluttajien elämäntyylin ja asenteiden jyrkkiä muutoksia. Ydinenergian ja muiden ei-fossiilisten, kasvihuonekaasuja päästämättömien energialähteiden käytön lisääminen on helpommin saavutettavissa. Ydinvoima edustaa tällä hetkellä 32 prosenttia energiahuollosta, ja kapasiteettia aiotaan lisätä vuoden ,4 GWh:sta (gigawattitunnista) 70,5:een vuonna 2010, jolloin tämä edustaisi 44 prosenttia tuotetusta sähköstä. Myös vesivoima on energialähde, jonka tuottavuutta voidaan lisätä huomattavasti ja päästä vuosittain 79,6 terawattitunnin (TWh) tuotantoon, joka on 59 prosenttia vuoden 1996 laskennallisesta teknisestä potentiaalista. Muut uusiutuvat energialähteet kuten aurinkosähkö, maalämpö, tuuli, aallot, biomassa ja muu energia ovat joko jo käytössä tai niitä kehitetään aktiivisesti. PE /14 DT\ doc

13 Intia 43 Intiassa eri energiamuotojen osuudet ovat täysin erilaiset, vaikka maa on maailman viidenneksi suurin energiankuluttaja. Se on OECD:n ulkopuolisista maista suurin öljyntuoja. Sen kokonaisprimaarienergiahuolto vuonna 1998 koostui 40,1-prosenttisesti biopolttoaineista (puu ja kuivattu karjanlanta) ja jätteestä, 33,7-prosenttisesti hiilestä, 19,7-prosenttisesti öljystä, 4,1- prosenttisesti kaasusta, 1,5-prosenttisesti vesivoimasta ja 0,6-prosenttisesti ydinvoimasta. Hallitseva kaupallinen energialähde on kuitenkin hiili, joka vastaa yli puolta kokonaiskysynnästä. Intia on hiilen kolmanneksi suurin tuottaja ja kahdeksanneksi suurin viejä. Noin 70 % hiilen kulutuksesta käytetään sähköntuotantoon. Intia tuottaa noin kolmanneksen kuluttamastaan öljystä, ja sen riippuvuus tuontiöljystä on kasvamassa. Luonnonkaasun osalta tuontiriippuvuus on vielä suurempi, ja myös se todennäköisesti kasvaa, kun maa noudattaa kaasuvoimaloihin perustuvan tuotantokapasiteetin laajentamiseen tähtäävää politiikkaansa. Sähköntuotantokapasiteetti on noin 104 gigawattia, joista 78 GW perustuu hiileen/kaasuun, 22 GW vesivoimaan ja 2 GW ydinvoimaan. Muusta kapasiteetista 845 MW on tuulienergiaa. Sähköntuotannon merkittäviä piirteitä ovat valtion omistus ja valvonta, yhdeksän valtiollisen sähkölaitoksen välisen kansallisen verkon puuttuminen, alhainen tuotantotehokkuus, suuret siirto- ja jakeluhäviöt, kilpailun puute ja haluttomuus avata markkinat ulkomaisille investoinneille. Tehokkuutta voidaan siten lisätä, jotta saavutetaan enemmän sähköä pienemmillä päästöillä ja ratkaistaan kysymykset, jotka liittyvät kansalliseen verkkoon, tuotantokapasiteetin ja kilpailun lisäämiseen sekä maahan tehtäviin sijoituksiin. Kapasiteettia on tarkoitus kasvattaa vuoteen 2007 mennessä MW:lla. Maassa pohditaan monia aloitteita energiahuollon turvaamisen parantamiseksi (esim. kaasuputkia koskevat sopimukset Gazpromin ja Iranin kanssa), tuulivoiman tapaisista uusiutuvista lähteistä saatavan sähkön tuotannon rohkaisemiseksi sekä sähköntuotantokapasiteetin lisäämiseksi rakentamalla lisää ydinvoimaloita; tavoitteena on jopa megawattin tuotanto vuoteen 2010 mennessä. Intian ja Venäjän välillä allekirjoitettiin vuonna 2000 sopimus, joka koskee ydintutkimusyhteistyötä. V Johtopäätökset Vihreä kirja sisältää kolme pääasiallista väitettä ja kolmetoista kysymystä (alakysymykset mukaan lukien kaksikymmentäkolme) parlamentin keskustelua ja kannanottoja varten. Ensinnäkin EU:sta tulee yhä riippuvaisempi ulkopuolisesta energiantuonnista, niin että tuonnin osuus on 70 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Toiseksi EU:n mahdollisuudet vaikuttaa energiatuotannon ehtoihin ovat erittäin niukat, niin että EU voi vaikuttaa lähinnä kysyntään etenkin edistämällä energiansäästöä rakennuksissa ja kuljetusalalla. Kolmanneksi EU ei nykyolosuhteissa pysty vastaamaan ilmastonmuutoksen asettamaan haasteeseen eikä täyttämään etenkään Kioton sopimukseen liittyviä sitoumuksiaan. Työasiakirja ei pyri vastaamaan kysymyksiin, mikä jää mietintöluonnoksen tehtäväksi, vaan edistämään keskustelua ja keskittämään huomiota tärkeimpiin näkökohtiin. Koko kysymys energiahuollosta ja sen taloudellisista sekä ympäristöön kohdistuvista vaikutuksista on monitahoinen. Keskustelut tuntuvat herättävän enemmän lisäkysymyksiä kuin vastauksia. Kukin vihreän kirjan pääkohdista voidaan esimerkiksi asettaa eräiltä osin kyseenalaiseksi, ja ne DT\ doc 13/14 PE

14 43 vähintään herättävät uusia kysymyksiä. Pohdittavana on kolme pääkohtaa: 1. Muodostuuko asia ongelmaksi tulevaisuudessa? Vastaus tähän kysymykseen vaikuttaa varsin selvältä. Uskommeko, että on turvallista ja järkevää turvautua yhteen ainoaan energianlähteeseen, joka kattaa enemmän kuin sanokaamme 25 prosenttia kokonaistarpeesta? Kuinka pitkään voimme turvautua energialähteisiin, joiden muodostumiseen kuluu vuosisatoja ja käyttämiseen vain muutamia vuosia? Uskommeko energiankulutuksen kasvusuuntausten kääntyvän laskuun koko maailmassa ja etenkin OECD:hen kuulumattomissa maissa? Pidämmekö tätä ainoastaan Eurooppaa koskevana ongelmana? Onko tämä pelkästään ympäristökysymys? 2. Mitä voidaan tehdä? Tehtävää on paljonkin. Teemmekö tarpeeksi säästääksemme energiaa kysyntää hallitsemalla? Teemmekö tarpeeksi tehostaaksemme energiankäyttöä? Teemmekö tarpeeksi edistääksemme ja kehittääksemme uusiutuvia energialähteitä? Käytämmekö olemassa olevia ei-fossiilisia energialähteitä täysin hyväksi? Onko järkevää luopua kokonaan ydinenergiasta? Teemmekö tarpeeksi vähentääksemme hiilen ja öljyn ympäristövaikutuksia? Teemmekö tarpeeksi kehittääksemme vaihtoehtoisia polttoaineita liikenteen tarpeisiin? Toimiiko verotus keinona rohkaista tehokkuuden lisäämistä ja energiankulutuksen vähentämistä? Onko verotus ainoa käytettävissä oleva väline tehokkuuden lisäämiseksi ja kulutuksen hillitsemiseksi? Tehdäänkö uusiin energiamuotoihin kohdistuvaa teknistä tutkimusta tarpeeksi? Tulisiko fuusioon liittyvä työ jättää? Onko muutosten tekemiseen ja sopeutumiseen vaadittava aika lopussa? 3) Kenen tulisi toimia? Euroopan komission mielestä perustamissopimukseen tulisi liittää Euroopan energiapolitiikkaa käsittelevä luku. Kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden haluttomuus sisällyttää vastaavaa lukua Maastrichtin, Amsterdamin ja Nizzan sopimukseen, maksaako vaivaa aloittaa tätä keskustelua uudelleen? Kun otetaan huomioon komission käytössä jo olevat sisämarkkinoihin ja ympäristötoimiin liittyvät keinot, onko tosiaan niin, että tarvittaviin toimiin ei ole oikeusperustaa? Olemmeko sitä mieltä, että tehokkaisiin toimiin voidaan ryhtyä vain Euroopan tasolla, kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden energiamarkkinoiden huomattava monimuotoisuus? Onko parempi vaatia yksittäisten, keskitettyjen ratkaisujen käyttöönottoa ja jättää markkinamekanismit huomiotta? Kuka pystyy parhaiten vaikuttamaan ihmisten energiankäyttöön liittyviin asenteisiin? Tässäkö suurin haaste piileekin? Tulisiko toissijaisuusperiaate hylätä energiakysymyksissä? PE /14 DT\ doc