Liikkumalla et laihdu?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikkumalla et laihdu?"

Transkriptio

1 Liikkumalla et laihdu? Et jos on uskominen tutkimusten ja kyselyjen tuloksiin, jotka kertovat suomalaisten syövän terveellisemmin ja harrastavan liikuntaa enemmän kuin koskaan, mutta ovat silti lihavempia kuin ikinä. On paikallaan erottaa heti laihduttamiseen liitetyt kaverukset syöminen ja liikunta toisistaan ja laittaa ne tekemään erillään sitä missä ne ovat mestareita. Syömällä laihdutaan ja liikkumalla pidetään liikuntakoneisto; sydän, keuhkot, verisuonet, lihakset, nivelet, luut ja jänteet kunnossa. Ruokailutottumukset vaikuttavat eniten kehon rasvan määrään. Laihduttamisessa pyritään eroon juuri rasvasta eikä liikunnan saavutuksista eli lihaksista. Otetaan raaka esimerkki siitä kuinka hankalaa pelkästään liikkumalla on laihtua. Pyrittäessä poistamaan rasvakilo liikkumalla tarkoittaa se vuorokauden mittaista yhtäkestoista kävelyä vauhdilla 6 km/h. Siis kuusi kilometriä kävelyä joka ikinen tunti ja eväänä vain pelkkä vesi. Melkoinen urakka. Tästä huolimatta laihduttamisesta ja painonhallinnasta julkaistuista tutkimustuloksista käy selvästi ilmi, että säännöllistä liikuntaa tarvitaan ja suositellaan niiden onnistumiseksi. Liikuntaa tarvitaan pitämään ihminen terveenä sekä liikuntakoneisto kunnossa. Liikunnan voidaan sanoa olevan ihmisen hyvän terveyden sekä onnistuneen laihduttamisen ja painonhallinnan tärkein apulainen. Meitä raamitetaan Yhteiskunnassa on tullut yleistysten ja ohjeistusten vuoksi tarpeelliseksi määritellä asioita raameihin. Näin on tullut määriteltyä keskiverto-, ja normaali-ihmisen vartalo painoindeksin avulla. Vaatekoolla eritellään XL-, normaali, ja hoikka vartalo toisistaan. Vaatekoko määritteitä tarkastellessa herää kysymys, että ollaanko vartalon koon määrittelyssä hakoteillä, kun vartaloltaan hoikkaa, mutta esimerkiksi suuren rintakehä / vyötärö suhteen omaavaa henkilöä ei määritellä normaaliksi vaan urheilulliseksi? Fysiologiamme mukaan normaali-ihmisellä normaalioloissa ei pidä olla juurikaan vararavintoa (selviä jenkkakahvoja). Vararavinto on tarkoitettu fysiologisesti vain tilapäiseksi poikkeustilaksi mahdollisen tulevan tarpeen esimerkiksi pitkän ja vaativan vaelluksen tai metsästysretken varalle. Onko siis kaikessa humaanisuus hötössä tullut liian julmaksi julistaa hoikka ihminen normaaliksi ja nyky määrittelyn mukainen normaali vartalo ylipainoiseksi? Teksti: Marko Kantaneva

2 Meitä ohjataan Kaupallisten paineiden puristuksessa yhteiskunnassa on vallalla seuraavanlainen kaava: epäterveellisten elintapojen seurauksena määrätään lääkitys. Lääkitys ei suinkaan aina poista vaivan syytä, joka on yleensä itse hankittu, vaan pelkästään lieventää varsinaisen syyn aiheuttamia oireita. Olisi järkevämpää keskittyä estämään taudin aiheuttajaa ettei turhille lääkkeille tulisi tarvetta. Miksi sitten niin ei tehdä? Koska lääketeollisuuden liikevoitto kärsisi. Sama kaava toimii ruokaan, jota kaupasta kaappiin kannetaan. Miksi kaupoissa ei myydä ainoastaan sata prosenttisesti hyvää, terveellistä, lisäaineetonta, aitoa ja alkuperäistä ruokaa? Arvaatko vastauksen? Kyllä, elintarviketuottajien ja kauppojen tulot ja liikevoitto laskisivat. Otetaan tähän ristiriitaisuuteen kuluttajien suunnasta kumpuava esimerkki. Kansaneläkelaitoksen varoista korvattavia lääkkeitä ja tähän suunnattuja rahallisia resursseja alkoholisteille on kovasti kritisoitu, koska kyseiset henkilöthän ovat omilla elintavoillaan sairautensa aiheuttaneet. Unohtunee, että esimerkiksi 2- tyypin diabeetikko aiheuttaa hyvin usien elintavoillaan sairauden itselleen? Tähän määrätyt lääkkeet korvaa myös Kansaneläkelaitos, mutta niinhän kuuluu tietenkin tehdä. Teknisesti kummassakin tapauksessa on kysymys samasta asiasta. Laillisesti kaupasta saatavaa hyödykettä on nautittu liikaa ja tämä on aiheuttanut nauttijassa puhjenneen sairauden. Dietti mitä se on? Dieetillä tarkoitetaan varsinaisesti erityistä ruokavaliota yleisimmin sen ymmärretään tarkoittavan tavallisesta poikkeavaa ruokavaliota jolla kehon painoa tai rasvaprosenttia on tarkoitus laskea. Tällainen jälkimmäisenä mainittu dietti on kuitenkin yleensä hyvin tilapäinen. Kehonrakentajat ja muut rasvattomaan ulkomuotoon kärsineet esimerkiksi roolia varten kehoaan jalostaneet näyttelijät eivät kykene pitämään saavuttamaansa tilaa dieetin jälkeen kovinkaan kauan, koska syntynyt energiavaje syö nopeasti diettaajan lihasmassaa. Tilapäinen, rasvaprosenttia laskeva ruokavalio on tarkoituksen mukainen vain edellä mainituille ihmisille, jolloin pyrkimyksenään on olla vain lyhyen ajanjakson kireässä kunnossa. Tavalliselle tallajaalle oikeille immeisille dieeteistä ei pidemmällä tähtäimellä ole paljoakaan hyötyä. Tällainen tyypillinen lähinnä julkisuuden henkilöiden mainostama Atkinsin dieetti on monelle päivä,- ja viikkolehtien kansista tuttu. Dieetissä vältetään hiilihydraattien syömistä hyvin radikaalisti. Sen sijaan nautitaan proteiinia ja rasvaa. Totta on, että tällä keinolla ihminen todellakin laihtuu erittäin tehokkaasti, sillä verensokeri ei heittele sokerin puutteen takia ja elimistöön pääsee pääasiassa vain yhden tyyppistä Teksti: Marko Kantaneva

3 sille energiaa antavaa ainetta. Pitkän tähtäimen elämänmittaiseen terveelliseen ruokavalioon verratessa tulokset eivät ole kuitenkaan yhtään parempia, kuin muunlaisissa dieteissä. Jojo-laihdutus Säännöllisten ruokailutottumusten ja liikunnan puutteessa saattaa tapahtua hyvinkin suuria ajoittaisia yksilöllisiä painonvaihteluita. Rankasta painonpudotuksesta ja massan takaisin keräämisestä on alettu käyttää termiä jojo-laihdutus, joka tarkoittaa, että pidemmällä tähtäimellä paino ei kestä samana vaan laskee ja nousee edestakaisin. Vaikka ylipainosta eroon hankkiutuminen on hyvä asia, niin liian rankassa painonpudotuksessa ihminen menettää aina lihasmassaa. Lihasmassaa on huomattavasti hankalampaa ja hitaampaa hankkia takaisin kuin rasvamassaa, jota kertyy pelkästään syömällä yli kulutuksen. Kun esimerkiksi 100-kiloinen ihminen pudottaa painoaan nopeasti 85 kiloon, saattaa rasvaa poistua 10 kiloa ja lihasta viisi kiloa. Ilman lääketieteellistä apua (douppausta) ihminen kykenee treenaaman noin kilon lihasmassaa vuodessa. Mitä nopeammin painoa pudottaa, sitä enemmän lihasmassaa katoaa. Laihduttajan alettua lihomaan voi paino nousta suhteellisen helposti takaisin 100 kiloon. Laihdutettu paino rasvamassa palaa rasvasolujen kerran radikaalisti laajennuttua, takaisin varsin helposti. Rasvasolujen määrä ei kasva vain niiden koko. Uudelleen takaisin hankitussa 15 kilossa on hyvin todennäköisesti suhteessa menetettyyn viiteentoista kiloon enemmän rasvaa kuin lihasta. Lopputuloksena henkilön rasvamassa on kasvanut ja lihasmassaa kadonnut vartalosta. Tämä on jojo-ilmiön suuri ongelma. Liikunta laihduttaa? Voit syödä lihomatta mitä tahansa, jos vain liikut tarpeeksi! Olet varmaan kuullut joskus tällaisen väitteen ja sen paikkansa pitävyys on nyt syytä hylätä yksinkertaisella matematiikalla. Suklaa sisältää yli: 500 kaloria 100 grammassa. Valkoinen leipä sisältää 350kaloria 100 grammassa. 80-kiloinen mies kuluttaa noin: 8-10 km/h hölkkävauhdilla tunnissa 500 kilokaloria Hiihtäessään noin 700 kilokaloria Teksti: Marko Kantaneva

4 Tunnin lenkki kummassakin lajissa on kohtuullisen rasittava ja monelle tekemätön paikka mutta muutaman leipäpalan tai suklaapalan haukkaaminen ei kestä kuin yhden hurmaavan hetken. Tämä on asia joka laihduttajan tulisi sisäistää. Erilaisia herkuiksi miellettyjä ruokia ja jopa normaaliksi kotiruuiksi luokiteltuja ruokia nauttiessaan ei ylipainoinen ihminen pysty laihtumaan. Liikkumalla et laihdu, mutta liikkumalla laihduttamisen aikana treenaat lihaksiasi ja autat laihtumisprosessia kohdentamaan massanhävitystään rasvavarastoihisi. Erityisen hyvä liikuntamuoto tähän on sauvakävely, jossa käytät kaikkia kehosi suuria lihasryhmiä tehokkaasti yhtäaikaa ja samalla saat pidettyä kokonaisrasituksen rasvanpolttoa suosivalla tasolla. Yksinkertaistettuna laihduttamiseen toimii erinomaisesti kaava: mitä vähemmän syöt, sitä enemmän laihdut. On syytä muistuttaa vielä laihduttamisen perusideasta, joka on turhasta vararavinnosta eroon pääseminen ja jonka aikana tulee välttää kaikin keinon lihasmassan häviämistä. Lomalla lihoo? Kesälomien päätyttyä iltapäivälehdissä kerrotaan erilaisia vinkkejä, kuinka loman aikana kertyneistä kiloista pääsee eroon ja kevällä otsikoissa on rantakuntoon pääseminen. Liikunta ja terveet ruokailutottumukset tulee kuitenkin muuttaa jokapäiväisiksi elintavoiksi joiden noudattamisesta ei tingitä. Loma on järjellä ajatellen huono syy lopettaa terveellinen elämäntapa. Päinvastoin lomalla on aikaa ylenmäärin huolehtia hyvinvoinnistaan kuin tavallisena arkena. Raskauden tuomat liikakilot Moni raskaana olevista naisista syö kaikkea hyvää ylenmäärin, koska kohdussa kasvava lapsi tarvitsee energiaa. Raskaana ollessaan ei naisen ole syytä dieettailla mutta sikiö joka on herkkä kaikelle epäterveelliselle ei varmasti tarvitse suuria määriä nopeita hiilihydraatteja ja lisäaineita joita herkuiksi luetut ruuat: kakut, keksit, suklaa, makeiset jne. sisältävät. Samoin kuulee naisen valittavan etteivät he pääse eroon raskauden tuomista kiloista. Jos tämä on mahdoton tehtävä, niin miksi esimerkiksi Madonna palautuu mittoihinsa alle kahdessa kuukaudessa synnytyksen jälkeen? Vaikka hänellä toki on vapaa-aikaa ja rahallisia resursseja enemmän itsestään huolehtimiseen kuin keskivertonaisella, niin paino jonka ihminen syömällä epäterveellisesti keinolla hankkii putoaa myös terveellä yksilöllä nopeasti takaisin. Teksti: Marko Kantaneva

5 Lihooko vanhentuessaan väistämättä? Lähes automaationa pidetään myös ihmisen lihomista tämän ikääntyessä vedoten aineenvaihdunnan hidastumiseen. Oletko koskaan tavannut fyysiseti aktiivista ylipainoista vanhusta? Minä en. Olen tavannut vain normaalipainoisia, hoikkia fyysisesti aktiivisia vanhuksia. Solujen uusituminen hidastuu ihmisen vanhetessa, mutta aineenvaihdunta ei hidastu niin ratkaisevasti että ihminen muuttuu automaattisesti vanhemmiten ylipainoiseksi. Pääsyynä lihomiseen on vuosien saatossa pikkuhiljaa kerääntynyt paino ja elämäntyylin muuttuminen vähemmän aktiiviseksi. Onko stressaava työ este laihtumiselle? Jos työt olisivat selkeä este laihtumiselle ja syy lihoamiseen, niin miksi sitten tunnemme ikänsä töitä tehneitä miehiä tai naisia jotka yli viisikymmentävuotiaina ovat selvästi hoikempia ja osa vielä lihaksikkaampia kuin useat paljon nuoremmat? Toki raskasta ruumiillista työtä tekevä on erilaisessa asemassa kevyttä työtä tekevän suhteen ja runsas vapaa-aika lisää mahdollisuuksia liikuntaan. Nämä tuskin kuitenkaan ovat ratkaisevia tekijöitä. Tupakasta eroon päässyt välttää täysin polttamasta, koska silloin tällöin polttaminen lietsoo tupakoimaan useammin. Tilanne on sama makean syötävän kohdalla. Herkuttelupäivä on hieman suhteellinen riippuen aina syötävän makean määrästä. Kaloripitoisen syötävän, kuten suklaa, pystyy laihduttaja tuhoamaan kahden edeltävän päivän työn painonhallinnassaan. Teksti: Marko Kantaneva

Diabeetikon ruokavaliosuositus

Diabeetikon ruokavaliosuositus Diabeetikon ruokavaliosuositus 2008 Suomen Diabetesliitto ry:n liittohallituksen nimeämä ruokavaliosuositustyöryhmä PUHEENJOHTAJA: Suvi Virtanen Professori, LT, ETM Tampereen yliopisto, Terveystieteen

Lisätiedot

Tänään on oikea päivä. Opas sinulle, joka olet lopettamassa tupakointia.

Tänään on oikea päivä. Opas sinulle, joka olet lopettamassa tupakointia. Tänään on oikea päivä Opas sinulle, joka olet lopettamassa tupakointia. Lopettaminen kannattaa aina! Tupakoinnin lopettaminen on mahdollista riippumatta siitä, kuinka kauan tai kuinka paljon olet tupakoinut.

Lisätiedot

Irti tupakasta. Suurin osa tupakoivista naisista sanoo haluavansa eroon tupakasta. Tämä opas on tehty

Irti tupakasta. Suurin osa tupakoivista naisista sanoo haluavansa eroon tupakasta. Tämä opas on tehty Suurin osa tupakoivista naisista sanoo haluavansa eroon tupakasta. Tämä opas on tehty heidän tuekseen. Opas käsittelee tupakoinnin terveysvaikutuksia, mutta ennen kaikkea siinä pohditaan tupakoinnin lopettamista:

Lisätiedot

Vanhinta ei unohdeta. opas romanivanhusten omaishoidosta. Suomen Romaniyhdistys ry

Vanhinta ei unohdeta. opas romanivanhusten omaishoidosta. Suomen Romaniyhdistys ry Vanhinta ei unohdeta opas romanivanhusten omaishoidosta Suomen Romaniyhdistys ry Vanhinta ei unohdeta opas romanivanhusten omaishoidosta Suomen Romaniyhdistys ry Lämpimät kiitokset kaikille Vanhat-projektin

Lisätiedot

Uniuutiset 2/2013 Erikoisnumero Uniliitto ry:n jäsen- ja tiedotuslehti

Uniuutiset 2/2013 Erikoisnumero Uniliitto ry:n jäsen- ja tiedotuslehti Uniuutiset 2/2013 Erikoisnumero Uniliitto ry:n jäsen- ja tiedotuslehti Uniuutiset 2/2013 Erikoisnumero Hyvä Uni SISÄLTÖLUETTELO Uniuutiset ja yhteystiedot... 2 Lukijalle, Mitä uni on... 3 Unen huolto,

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPAS KUNTOILUUN 19628325.00 SWE/FIN A FIN

HENKILÖKOHTAINEN OPAS KUNTOILUUN 19628325.00 SWE/FIN A FIN 19628325.00 SWE/FIN A FIN HENKILÖKOHTAINEN OPAS KUNTOILUUN SISÄLLYS 1. ALOITA KUNTOILU...2 2. TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN...4 3. RAJOITTAMATON MÄÄRÄ VAIHTOEHTOJA...7 4. KUNNON TESTAAMINEN...10 5. HENKILÖKOHTAINEN

Lisätiedot

Tarkkaile ettet syö liian paljon proteiiniä tai liian vähän rasvaa. Älä pelkää rasvaa!

Tarkkaile ettet syö liian paljon proteiiniä tai liian vähän rasvaa. Älä pelkää rasvaa! EIKÖ PAINO PUTOA? Se voi johtua useasta syystä. Joihinkin voi vaikuttaa muuttamalla käytöstään tai elämäntapaansa. Esimerkiksi jos syöt liikaa, voit oppia kohtuullistamaan annokset. Jos et harrasta liikuntaa,

Lisätiedot

05-06. maalivahdin opas

05-06. maalivahdin opas 05-06 maalivahdin opas maalivahdin opas suunnitteli ja toteutti jouni koponen aineisto jadberg laura tomatis kuvat laura tomatis: [p. 14-22] jadberg kansi jouni koponen Tämä opas on vain yksi näkemys maalivahtipelaamiseen.

Lisätiedot

Alkoholi ja ihmisen elämänkaari

Alkoholi ja ihmisen elämänkaari Alkoholi ja ihmisen elämänkaari Alkoholi ja ihmisen elämänkaari Johdanto Julkaisija: Alko Oy Tekstit: Alko sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Toimitus: Leena Sokolowski, Alko Oy Kuvitus: Kimi Issakainen

Lisätiedot

Meille tulee vauva. Opas vauvan odotukseen ja hoitoon

Meille tulee vauva. Opas vauvan odotukseen ja hoitoon Meille tulee vauva Opas vauvan odotukseen ja hoitoon Meille tulee vauva 29. laitos THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kuvitus Taru Castren Taitto ja sivunvalmistus Hanna Tennilä, Textop Oy ISBN 978-952-245-256-6

Lisätiedot

tytti solantaus kuvitus: antonia ringbom

tytti solantaus kuvitus: antonia ringbom tytti solantaus kuvitus: antonia ringbom sisällysluettelo aluksi mitä mielenterveyden ongelmat ovat? tunteiden häiriöt toiminnan häiriintyminen ajattelun häiriintyminen mistä mielenterveyden häiriöt johtuvat?

Lisätiedot

Elä sitä, mitä jo olet!

Elä sitä, mitä jo olet! ! Co-Creating meaningful futures. Mikko Paloranta mikko.paloranta@mirrorlearning.com 040 585 0022 Elä sitä, mitä jo olet!... 1 1.1. Lukijalle... 4 2. Luomme oman todellisuutemme... 5 2.1. Minä ja todellisuuteni...

Lisätiedot

Kirjallisuuden vaihto hankintatapana

Kirjallisuuden vaihto hankintatapana Tieteellisen kirjallisuuden vaihtokeskus - Georg Strien Kirjallisuuden vaihto hankintatapana Tieteellisen kirjallisuuden vaihdolla on pitkä perinne, vanhimmat viitteet löytyvät vuodesta 1694 Ranskasta.

Lisätiedot

Tällaista se on hoitoalan todellisuus

Tällaista se on hoitoalan todellisuus Tällaista se on hoitoalan todellisuus selvitys vanhustyössä toimivien lähi- ja perushoitajien työstä ja työhyvinvoinnista motto: mihinkään muuhun en työtäni vaihtaisi. 18.10.2006 Suomen lähi- ja perushoitajaliitto

Lisätiedot

Maksasairaus ja ruokavalio

Maksasairaus ja ruokavalio Maksasairaus ja ruokavalio Maksalla on monia ravitsemukseen liittyviä tehtäviä. Maksasairauteen sairastuneen on tärkeää huolehtia monipuolisesta ruokavaliosta hyvän ravitsemustilan ja sopivan painon säilyttämiseksi.

Lisätiedot

Liikunta ja terveys TEE 1/2008

Liikunta ja terveys TEE 1/2008 TEE 1/2008 Liikunta ja terveys Lisäkalsium ja luuston kehitys esimurrosiässä Voimaharjoittelulla ikääntymistä vastaan Terveelliset elintavat suojaksi dementiaa vastaan Kahvi suojaa diabetekselta Tässä

Lisätiedot

Eero Ojanen. Hyvä päätös? polemia KAKS KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ

Eero Ojanen. Hyvä päätös? polemia KAKS KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ polemia Eero Ojanen Hyvä päätös? KAKS KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ Hyvä päätös? Eero Ojanen Hyvä päätös? Filosofisia näkökulmia päätöksentekoon kaks kunnallisalan kehittämissäätiö HYVÄ PÄÄTÖS? Kieliasun

Lisätiedot

FYYSISEN AKTIIVISUUDEN, KOETUN FYYSISEN PÄTEVYYDEN JA TAVOI- TEORIENTAATION MUUTOKSET PERUSKOULUN JA LUKION AIKANA

FYYSISEN AKTIIVISUUDEN, KOETUN FYYSISEN PÄTEVYYDEN JA TAVOI- TEORIENTAATION MUUTOKSET PERUSKOULUN JA LUKION AIKANA FYYSISEN AKTIIVISUUDEN, KOETUN FYYSISEN PÄTEVYYDEN JA TAVOI- TEORIENTAATION MUUTOKSET PERUSKOULUN JA LUKION AIKANA Jarkko Mäkinen ja Sami Piironen Liikuntapedagogiikan pro gradu tutkielma Kevät 2014 Liikuntakasvatuksen

Lisätiedot

Dialogi terveydestä: Miten Suomi voi?

Dialogi terveydestä: Miten Suomi voi? Dialogi terveydestä: Miten voi? Toukokuu 2014 Dialogi terveydestä on Terveystalon uusi, kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä asiantuntijajulkaisu. Tavoitteena on lisätä terveydenhuollon läpinäkyvyyttä jakamalla

Lisätiedot

NUORTEN DIABEETIKKOJEN ALKOHOLIN KÄYTTÖ

NUORTEN DIABEETIKKOJEN ALKOHOLIN KÄYTTÖ NUORTEN DIABEETIKKOJEN ALKOHOLIN KÄYTTÖ Lätti Sinikka Väänänen Riikka Opinnäytetyö Kevät 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäen yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma

Lisätiedot

Nutrix on täynnä ravintotiedettä. Siellä lasketaan kaloreita, rasvoja, hiilareita ja vaikka mitä. Osa Nutrixin asukkaista jaksaa perehtyä viralliseen

Nutrix on täynnä ravintotiedettä. Siellä lasketaan kaloreita, rasvoja, hiilareita ja vaikka mitä. Osa Nutrixin asukkaista jaksaa perehtyä viralliseen 1 Nutrix on täynnä ravintotiedettä. Siellä lasketaan kaloreita, rasvoja, hiilareita ja vaikka mitä. Osa Nutrixin asukkaista jaksaa perehtyä viralliseen ravinto-oppiin yrittäen epätoivoisesti kontrolloida

Lisätiedot

Koottuja viisauksia: elämäni TTVOlla

Koottuja viisauksia: elämäni TTVOlla Koottuja viisauksia: elämäni TTVOlla Forwarned is forarmed Nämä kootut viisaudet opastavat paitsi projekteista, myös TTVOsta ja media-alasta selviämiseen yleensä. Eivätkä vain selviämiseen vaan myös suoriutumiseen

Lisätiedot

Miten tukea lasta, kun läheinen on kuollut?

Miten tukea lasta, kun läheinen on kuollut? Miten tukea lasta, kun läheinen on kuollut? Opas läheisille sekä lasten ja nuorten parissa työskenteleville Uittomäki Susanna, Mynttinen Sirpa ja Laimio Anne 1 Uittomäki Susanna, Mynttinen Sirpa, Laimio

Lisätiedot

Luova ympäristö lasten omaaloitteisen

Luova ympäristö lasten omaaloitteisen Luova ympäristö lasten omaaloitteisen toiminnan tukemiseksi (Miten käytimme TRIZ:a lasten TV-pelin suunnittelutyössä?) Kirjailija Karl Rautio Creavit Media Osk (Suomi) 2013 Opetusaineisto on valmistunut

Lisätiedot