Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta JÄSENTIEDOTE 12/ PUHEENJOHTAJALTA.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta JÄSENTIEDOTE 12/ PUHEENJOHTAJALTA."

Transkriptio

1 PUHEENJOHTAJALTA Tämä on vuoden 2016 viimeinen jäsentiedotteemme. Ensi vuonna juhlimme ja juhlistamme 100-vuotiasta Suomeamme. Järjestämme tulevan vuoden aikana paljon erilaisia tapahtumia, seminaareja, aamukahvitilaisuuksia yms. joihin toivomme myös sinun osallistuvan. Vuoden aikana keräämme 100 tarinaa yrittäjyydestä. Kyllä, juuri sinun tarinasi. Keilakilpailun järjestämme heti tammikuussa Kutsu näihin tapahtumiin on tässä tiedotteessa. Seuraavissa tiedotteissa on luvassa lisää ohjelmaa. Toivotan teille Hyvää ja Rauhaisaa Joulua, sekä Onnea ja Menestystä Vuodelle Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta

2 LÄHDE MUKAAN ILOISEEN KEILATAPAHTUMAAN Juuri sinä olet tervetullut viettämään mukavaa iltaa yrittäjäporukassa. Upean lajin lisäksi tutustut muihin alueen yrittäjiin. Mukaan kutsutaan Kurun, Viljakkalan ja Ylöjärven Yrittäjien jäsenistö sekä Ylöjärven kaupunki ja Yrityspalvelu. Keilatapahtuma on pe klo 18-20:00 Ylöjärven keilahallissa. Tapahtuman kustannuksena on 10 /hlö sis. keilailun, iltapalaa ja janojuomaa. Ilmoittautuminen mennessä osoitteeseen OLETHAN SAANUT RULJANSSIN? Uusin Ruljanssi-lehti jaettiin viikolla 46 kaikkiaan ylöjärveläiseen talouteen. Saithan jakelussa oman lehtesi? Jos et ole saanut lehteä, laitathan viestiä SATA TARINAA YRITTÄJYYDESTÄ YLÖJÄRVELLÄ Ennakkotietona: Suomi100 -vuoden teemaan liittyen Ylöjärven Yrittäjät tempaisevat vuonna 2017 projektilla. Voit osallistua projektiin kirjoittamalla oman yrittäjätarinasi! Otamme tarinoita vastaan, kunnes sata tarinaa on tullut täyteen. Lähettämällä tarinasi, saat mainosta itsellesi niin Yrittäjien kuin Yrityspalvelunkin FB:ssä, tarinat kootaan myös Yrittäjien nettisivuille. Tarina voi sisältää mm. Miten minusta tuli yrittäjä, miten päädyin Ylöjärvelle, mitä yrittäjyys minulle merkitsee ja yritykseni nykytilanne. Pitäydythän kohtuullisessa tarinamitassa, max merkkiä, mukaan voit liittää myös valokuvan (itsestäsi, yrityksestäsi, työnteosta yms). Nyt kannattaa alkaa teroitella kynää, infoamme ensi vuoden aikana projektista lisää. Kukin saa kirjoittaa tyylillään, mutta halutessasi voit valjastaa myös jonkun muun kirjoitushommiin. Tarinat lähetetään sähköpostilla osoitteeseen voit lähettää tarinasi jo nyt!

3 FUEL UP - TANKKAA MIELESI MENESTYSTARINOILLA Pirkanmaan Nuorkauppakamari yhteistyössä Ylöjärven Yrityspalvelujen sekä Ylötehtaan kanssa järjestävät FUEL UP tapahtuman. FUEL UP on , paikkana on Koulutuskeskus Valo, Pallotie 5, Ylöjärvi. Tilaisuus on maksuton. Lisätietoja ja ilmoittautuminen fuelup.fi/. YLÖTEHDAS PALVELEE YRITYKSIÄ KOULUTUSKESKUS VALOSSA Yrittäjyyden palvelukeskus Ylötehdas yhdistää yrittäjyyteen erikoistuneen Ylöjärven lukion, Tredun ammatillisen koulutuksen ja alueen elinkeinoelämän. Ylötehdas tarjoaa yrittäjyyskasvatusja yritystoiminnan kehittämispalveluja Ylöjärvellä. Yhteistyötä tehdään paikallisesti sekä alueellinen tarjonta ja tarpeet huomioon ottaen. Ylötehdas vahvistaa verkostoja alueen yritysten ja yleisesti elinkeinoelämän kanssa ja lisää yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä. Teemme töitä sen eteen, että Koulutuskeskus Valon ja Ylötehtaan palvelut olisivat avoimia ja saavutettavissa. Yhteydenottoihin vastaamme toimialasta riippumatta ja pystymme ottamaan toimivien ja aloittavien yritysten erilaiset tarpeet huomioon. Yrittäjämäistä asennetta juurrutetaan opiskelijoiden mieliin esimerkiksi osuuskuntayrittämisen tai Nuori Yrittäjä-toiminnan kautta. Ylötehtaan kautta saat: Työssäoppijoita yrityksiin tai apukäsiä yritysten projekteihin Yrittäjämäisellä asenteella olevia opiskelijoita, jotka uskaltavat yrittää, kokeilla ja testata Uusia ajatuksia ja tukea alkaville yrittäjille Osaamisen kehittämistä ja koulutusta yrityksille ja yhteisöille Osaavaa henkilöstöä yrityksille ja julkisyhteisöille Yhteistyöverkostoja oppilaitoksen ja työelämän välillä Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yrityskoordinaattori Sami Hasila p sami.hasila@tampere.fi

4 LUKIOLAISIA YRITYKSESI MARKKINOINTIVIDEON TEKOON? Etsimme yrityksiä Ylöjärveltä mukaan tekemään yhteistyötä Ylöjärven lukion Markkinoinnin kurssin opiskelijoiden kanssa tammikuussa Idema Oy on usean vuoden ajan järjestänyt kursseja Ylöjärven lukion opiskelijoille. Kurssi on luotu käytännönläheiseksi ja vastaamaan mahdollisimman hyvin työelämän tarpeita. Sisältöinä koulutuksessa on mm: Mitä markkinointi on käytännössä? Mitä kanavia digitalisaatio tarjoaa markkinoinnille? Mitä sisältöä tuotetaan? Oikean kohderyhmän määrittely. Paras tapa oppia on tehdä itse. Kurssin aikana kuullaan yritystarinoita, käydään vierailuilla muutamissa markkinointialan yrityksissä, sekä tehdään yrityksille projekteja. Projekteja varten tarvitaan 3-4 ylöjärveläistä yritystä. Projektin aikana luodaan yritykselle markkinointivideo.video on muutaman minuutin mittainen ja täysin nuorten suunnittelema, kuvaama sekä editoima. Projekti ei maksa yritykselle mitään, jos siitä ei erikseen sovita mm. jotain rekvisiittaa voidaan tarvita. Mitä tämä vaatii yritykseltä? Yritys antaa etukäteen kirjallisen ohjeistuksen ja kriteerit videon sisällöstä mennessä. Kuvauspäivä on KLO Videot esitellään klo :00 lukiolla. Yrityksen tehtävänä on antaa palautetta projektin toteutumisesta. Kiinnostuitko? Kysy lisää tai ilmoita itsesi mukaan! Ole yhteydessä viimeistään Janita Relander UUDET JÄSENET - TERVETULOA! KattoMaailma Oy MediEss Nalle-Tech Siivous Ja Kotipalvelu Nyman OTA YHTEYTTÄ UUSI JÄSEN - JA TULE NÄHDYKSI Esittelemme lyhyesti uusia jäseniä jäsentiedotteissamme. Jos haluat mukaan esittelyyn, laita tiedot sähköpostilla maritta.moisio@taito-se.fi. Laajempaa esittelyä varten voit ostaa mainostilaa jäsentiedotteesta tai yhdistyksemme nettisivuilta. Kysy lisätietoja maritta.moisio@taito-se.fi.

5 OTA KAIKKI HYÖTY IRTI INNOVAATIOSETELISTÄ YRITTÄJÄ, KÄYTÄ SETELI! Jos toimit esim. teollisuudessa* ja kehität uutta, sinulla on todennäköisesti oikeus 5000 euron arvoiseen innovaatioseteliin. Ilmainen apu kannattaa käyttää. Apu markkinointiin tai rahoitushakuun Seuraavat palvelumme voi maksaa setelillä: 1) Viestintä ja markkinointi kuntoon 2) Viestintätuki rahoituksen hakuun Paras soveltuvuus: teillä on kehittymässä uusi palvelu tai tuote, jota paketoidaan myyntikuntoon. Setelin haku on helppoa. Kuka? Sami Huhtala, uusi ylöjärveläinen yrittäjä. Kokemus: 10 vuotta toimittajana ja yritysviestinnässä 15 vuotta ict-yrittäjänä Tampereella (-2012) nyt myös pk-yritysten tukena missioni: järkeä ja rohkeutta yritysviestintään (jotta voidaan saada tuloksia liiketoimintaan) Kerron mielelläni lisää. Soita: Palvelukuvaukset osoitteessa: Tulostie.fi * Sekä Tredea että Tekes myöntävät innovaatiosetelejä. Setelillä yritys voi ostaa hyväksytyltä palveluntarjoajalta 5000 euron palvelun. Tredean hankealueet: uudistuva teollisuus, IoT, hyvinvointiteknologia, älykäs liikkuminen/kaupunki. Tekes: innovaatiot. OSTA NÄKYVYYTTÄ YRITYKSELLESI Osta omalle mainoksellesi tilaa jäsentiedotteesta ja/tai kotisivuiltamme. Lähetä tilaus Maritta Moisio maritta.moisio@taito-se.fi. Jäsentiedotteen mainoksen koko, kustannukset ja tiedostomuoto: Koko sivu (leveys 17,71 cm, korkeus 22,5 cm), hintana 100 (alv 0 %). ½ sivua (leveys 17,71 cm, korkeus 10,2 cm), hintana 50 (alv 0 %). Tiedostomuotona kuva (jpg tai png) tai Word-tiedosto. Banneri-mainoksen sijoittelu, koko, kustannukset ja tiedostomuoto: Mainosbanneri lisätään Ylöjärven Yrittäjien kotisivuilla oikeaan sivupalkkiin. Koko on 140 x 350 pixeliä (pystysuuntainen). Tiedostomuotona kuva (jpg / gif / png), kuvasta linkki yrityksen omille sivuille tai Facebookiin. Kuukauden hinta on 30 (alv 0 %). Yhteispakettina jäsentiedote ja banneri vieläkin edullisemmin. Kuukauden ajaksi banneri kotisivuille ja ½ sivun mainos jäsentiedotteeseen yhteensä 70 (alv 0 %). Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa (alv laki 3 ).

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 16/2017 19.12.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Enää muutama yö jouluun.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 14/2017 2.11.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Nyt on Ylöjärven, Kurun

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 8/2017 8.8.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Elokuun aamu näyttää tänään

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 15/2017 21.11.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Ylöjärven yksityisyrittäjät

Lisätiedot

Ylöjärven Yrittäjät on ehdokkaana vuoden 2017 tekijäksi

Ylöjärven Yrittäjät on ehdokkaana vuoden 2017 tekijäksi Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2018 9.1.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Uusi vuosi tuo tullessaan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 11/

JÄSENTIEDOTE 11/ ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi 11.11.2016 www.facebook.com/yrittajat PUHEENJOHTAJALTA Vuoden Yrittäjä on valittu ja julkistettu. Paljon olen saanut teiltä viestejä; Lehtovuori Oy, Yrjö

Lisätiedot

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 10/2017 19.9.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Syksy tulee vääjäämättä.

Lisätiedot

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 12/2017 12.10.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Lokakuu yllätti taas.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 7/2017 14.6.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Tätä kirjoittaessa on maanantai,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 10/

JÄSENTIEDOTE 10/ ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi 14.10.2016 www.facebook.com/yrittajat PUHEENJOHTAJALTA Pikkupakkaset jo ilmoittelevat itsestään, nyt on aika juhlan. Tietenkin Vuoden Yrittäjä -juhlan.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä VÄLITIEDOTE 4/2018 27.3.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Yrittäjien Roadshow 2018 Tervetuloa mukaan

Lisätiedot

Tule yrittäjäjuhlan kumppaniksi!

Tule yrittäjäjuhlan kumppaniksi! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 10/2018 18.9.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Ruljanssi Joko olet varannut ilmoitustilasi

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 2/2018 20.2.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Hyvä me, olemme Pirkanmaan

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2019 16.4.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Erittäin jännittäväksi muodostuneet

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2019 19.2.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta AURINKOON, AURINKOON! Nyt

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä AJANKOHTAISTIEDOTE 20.10.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Yhteistyöllä lasten asialla JHL:n ensiviikon

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2018 13.3.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Kevätaurinko on jo vähän

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 9/2018 13.9.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Kylläpä saatiin nauttia

Lisätiedot

Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!

Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä TAPAHTUMIA 22.5.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 11/2018 16.10.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Aurinkoista lokakuuta.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 5/2018 10.4.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Kevätkokouksessa kuulimme

Lisätiedot

Sykäys -vuosikello

Sykäys -vuosikello Sykäys -vuosikello 2019-2020 ELOKUU Viikko 33 13.8. klo 14 Sykäys-tiimin tapaaminen kaupungintalolla Viikko 34 Perustaisinko yrityksen, Yrityssalo Oy 21.8. klo 14:30 16:00 Kolmas kaffe Yrityssalossa Miten

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin seimel, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 6/2018 12.6.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Kesätervehdys! Ylöjärven Yrittäjien hallitus

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa

Lisätiedot

Te Startup-lukion pilottikoulut olette kyselleet meiltä runsaasti kysymyksiä, ja yritämme koostaa vastauksia niihin kaikkiin tähän dokumenttiin.

Te Startup-lukion pilottikoulut olette kyselleet meiltä runsaasti kysymyksiä, ja yritämme koostaa vastauksia niihin kaikkiin tähän dokumenttiin. HEISSAN! Te Startup-lukion pilottikoulut olette kyselleet meiltä runsaasti kysymyksiä, ja yritämme koostaa vastauksia niihin kaikkiin tähän dokumenttiin. AIKATAULU Opiskelijoiden ilmoittautuminen kursseille

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja Tammikuussa 2012 toteutettiin valtakunnallinen Yritys- Suomi lanseerauskampanja. Mikkelin

Lisätiedot

Viestintä tukee muutosta

Viestintä tukee muutosta Viestintä tukee muutosta Johdon seminaari 21.3. Viestintäasiantuntija Heidi Mäenpää HS AMIKSESTA SANOTTUA VIESTI KOHDERYHMÄN MUKAAN Sisäiset kohderyhmät (opettajat ja muu henkilöstö, opiskelijat) Ulkoiset

Lisätiedot

Tervetuloa Yrityssaloon. Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, Örninkatu 15 A

Tervetuloa Yrityssaloon. Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, Örninkatu 15 A Tervetuloa Yrityssaloon Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, Örninkatu 15 A Armi Metsänoja Armi Metsänoja Yrityssalo lyhyesti Salon kaupungin omistama 1.1.2009 perustettu oy, elinkeinoyhtiö, Yrittäjyyden

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017 PORI YRITYS KAUPUNKI Scandic Jari Taimi, puheenjohtaja MENESTYVÄ MENESTYVÄ

Kuntavaalit 2017 PORI YRITYS KAUPUNKI Scandic Jari Taimi, puheenjohtaja MENESTYVÄ MENESTYVÄ Kuntavaalit 2017 11.3 2017 Scandic Jari Taimi, puheenjohtaja Miten Pori saadaan kehittymään? Työpaikkojen luonnin mahdollistaminen keinolla millä hyvänsä. Yksi uusi vakituinen työpaikka tuo kaupungille

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY

OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY KURSSIPLANNER OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY ASIANTUNTEMUS / ELÄMÄNKOKEMUS: Missä itse olet onnistunut, menestynyt tai mitä olet saavuttanut, missä olet erityisen hyvä (ja tiedät että kaikki

Lisätiedot

Valmennusmajakka Jarkko Muhonen

Valmennusmajakka Jarkko Muhonen 1 Valmennusmajakka Jarkko Muhonen 2 Miksi Google AdWords? Ihmiset löytävät yrityksesi Googlessa juuri silloin, kun he etsivät tuotteita tai palveluita, joita myös sinulla on tarjolla. Google AdWordsin

Lisätiedot

MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI MEDIAKORTTI

MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI MEDIAKORTTI MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT Olutposti on Suomen suurin ja mukavin olut- ja siiderikulttuurin keskittyvä media. Toimituskuntamme edustaa alan ehdotonta kärkijoukkoa

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN Cavalier ry on Järvenpääläinen vuonna 1982 perustettu tanssiurheiluseura. Yhdistyksen toiminta-alue on Keski-Uusimaa. Seuran tarkoituksena on edistää tanssiurheilua ja muuta

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä

Lisätiedot

MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI MEDIAKORTTI

MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI MEDIAKORTTI MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT Olutposti on Suomen suurin ja mukavin olut- ja siiderikulttuurin keskittyvä media. Toimituskuntamme edustaa alan ehdotonta kärkijoukkoa

Lisätiedot

Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille

Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille MEDIA- KORTTI Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille Lähde mukaan viemään oma viestisi heille, jotka sitä etsivät ja tarvitsevat. Kauttamme tavoitat alueesta kiinnostuneet

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi Yrittäjyyskasvatuskonferenssi 27.-28.1.2011 Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita. Esa Saarinen Yrittämällä eteenpäin

Lisätiedot

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee?

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 52,9% 40% 34,1% 30% 20% 10% 0% 9,4% Etelä-Kymenlaakso Pohjois-Kymenlaakso Sekä Etelä- että Pohjois- Kymenlaakso 3,6% Muu, mikä? 1.

Lisätiedot

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

Markkinointi sosiaalisessa mediassa Markkinointi sosiaalisessa mediassa Digityöpaja, 30.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana

Lisätiedot

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy Salon elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy Tervetuloa Yrityssaloon Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö Armi Metsänoja Yrityssalo lyhyesti Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, osakeyhtiömuotoinen,

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi 1 HYRIA KOULUTUS 4.9.2014 Hyrian tarjoamat koulutukset & palvelut Yrittäjän ammattitutkinto

Lisätiedot

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN!

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! MEDIAKORTTI 2019 ILMOITTAMINEN KANNATTAA! AINA! HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! Hämeen kauppakamari -lehti tarjoaa lukijoilleen tuoretta tietoa, asiantuntija-arvioita ja monipuolisia näkemyksiä

Lisätiedot

Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana!

Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana! Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana! MEDIAKORTTI 2015 SIVUSTO ( LIELAHTICOM.LÄHIUUTISET.FI ) Lisämyyntiä helposti ja nopeasti! Avaimet

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen

Lisätiedot

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä palvelua käyttävät? Miten palvelu

Lisätiedot

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani.

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Vaalit Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Kattavat palvelut ja mediakanavat yhdeltä luukulta LEHTI JA -JA DIGIMEDIAT Printtimediat Verkkopalvelut DIGIRATKAISUT Facebook-mainonta Google-mainonta Kohdentaminen

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4

Lisätiedot

Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille

Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille 27.5.2015, Tampere Technopolis, Häggman-Sali, Kalevantie 2, 33100 Tampere Regina Saari

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä koulutus 9.11.2012 Yritysvierailut eri tarkoituksiin Kysy pois! Tutustutaan yrityksen kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä. Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry

Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä. Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry Pari pointtia Sykettä-hankkeesta Viestitään maaseutuohjelmasta, lisätään viestintäosaamista

Lisätiedot

Oma Yritys-Suomi. Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016

Oma Yritys-Suomi. Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016 Oma Yritys-Suomi Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016 Oma Yritys-Suomi -työtila Käyttäjien profiilitietojen (toimiala, paikkakunta, kiinnostuksen kohteet) mukaan rakentuva sähköinen työtila,

Lisätiedot

Millainen on toimiva opinnäytetyöseminaari?

Millainen on toimiva opinnäytetyöseminaari? Millainen on toimiva opinnäytetyöseminaari? Case Humak yhteisöpedagogi (ylempi AMK) Yliopettaja Merja Kylmäkoski, FT Miksi opinnäytetyöseminaaria pitää kehittää? Ylemmän AMK:n opinnäytetyö on työelämälähtöinen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS.

JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS. JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / 2019 - KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS. TAVOITTEENAMME ON VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA TAPAHTUMARIKAS KAUPUNKIELÄMÄ KESKUSTASSA.

Lisätiedot

Tuloksia ja kokemuksia. Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku)

Tuloksia ja kokemuksia. Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku) Tuloksia ja kokemuksia Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku) Digipolku-hanke Järjestää yritysten digiloikkaa tukevia tapahtumia yritysten toivomista aiheista Keski-Suomessa lähellä

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu

Tredun strateginen ohjelma Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu Tredun strateginen ohjelma 2019 2022 Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu Pääkohdat elinvoima-ja osaamislautakunnan 14.11.2018 hyväksymästä Tredun strategisesta ohjelmasta Missio Tredu kohottaa

Lisätiedot

SoteNavi. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke 3/5/17

SoteNavi. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke 3/5/17 SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Rahoittaja Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Työllisyyden ja osaamisen edistämiseen sekä sosiaaliseen

Lisätiedot

Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin

Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin Ennen puhelua - Opettele argumentit huolella niin, että osaat kertoa opintotuen indeksiin sitomisesta, maksuttomasta koulutuksesta ja opintotuen huoltajakorotuksesta

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Uudenmaan TE-toimisto 2018 Uudenmaan TE-toimisto Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston yrityspalveluiden asiantuntijat auttavat yrityksiä henkilöstön hankintaan,

Lisätiedot

Euroopan pk-yritysviikko tilaisuudet Pirkanmaalla 24.5-2.6.2010

Euroopan pk-yritysviikko tilaisuudet Pirkanmaalla 24.5-2.6.2010 Euroopan pk-yritysviikko tilaisuudet Pirkanmaalla 24.5-2.6.2010 Pirkanmaan Buusti kehitystoimintaa pk-yrityksille Perusajatus Ei kilpaile olemassa olevien palveluiden kanssa, vaan täydentää ja ohjaa muidenkin

Lisätiedot

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys Yritys erikoistunut yritysten työhyvinvointipalveluihin. Tavoitteena kirkastaa oma liikeidea ja erottua muista palveluntarjoajista. Analyysin (1pv 220 + alv) mukaiset

Lisätiedot

Luvian Koulukeskus valmistui syksyllä LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA toimintavuosi

Luvian Koulukeskus valmistui syksyllä LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA toimintavuosi Luvian Koulukeskus valmistui syksyllä 2016 LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2017 39. toimintavuosi 1 Uusia tuulia! Luvian Yrittäjien 39. toimintavuosi käynnistyy Eurajoen kunnan nimen alla. Kunta saa

Lisätiedot

Mitä arvioitiin?

Mitä arvioitiin? Mira Huusko ja Juha Vettenniemi, Musiikkitalo 3.12.2018 Mitä arvioitiin? Miten opiskelijat kokivat oppineensa yrittäjyyttä nykyisten opintojensa aikana? Miten yrittäjyyttä opetettiin? Miten ammatillisen

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

JOEN LIITOKIEKON KILPAILUTOIMINNAN HUIPPUKESÄ 2018!

JOEN LIITOKIEKON KILPAILUTOIMINNAN HUIPPUKESÄ 2018! Kausiesite 2018 2 JOEN LIITOKIEKON KILPAILUTOIMINNAN HUIPPUKESÄ 2018! Mastereiden frisbeegolfin SM-kilpailut Joensuussa 24.-26.8.2018 Lykynlammen frisbeegolfradalla käytävään kolmipäiväiseen kilpailuun

Lisätiedot

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla 2016-2017 pilotoidaan konkreettisesti innovaatioseteliä pkyritysten kanssa yhteistyössä rakennetaan digitaalinen palvelualusta seteleiden hakemiseksi, myöntämiseksi

Lisätiedot

TIVIA-yhteisön tapahtumakonseptit Laatinut Nina From Jatkotyöstö NFr

TIVIA-yhteisön tapahtumakonseptit Laatinut Nina From Jatkotyöstö NFr TIVIA-yhteisön tapahtumakonseptit Laatinut Nina From 21.1.2017 Jatkotyöstö 21.3.2017 NFr TIVIA-tason tapahtuma - Myynnin esteet -tutkimus - Tietohallintojen johtaminen Suomessa -tutkimus - IT- ja digitalisointibarometri

Lisätiedot

Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti

Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti Paikallisuus LaplandNews on lappilainen online media, mikä tuottaa paikallista uutis- ja asiasisältöä kansainvälisesti. Tehtävämme

Lisätiedot

Tervetuloa Expokeskukseen. Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna

Tervetuloa Expokeskukseen. Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna Tervetuloa Expokeskukseen Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna WWW.NETEXPO.CENTER aukeaa lokakuussa 2015 Netexpo näkyy ja kuuluu 15.10 alkaen Virtuaalisen Expokeskuksen maailma kutsuu vierailijaa

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Järjestäjänä Savogrow Oy & kumppanit Tule mukaan kumppaniksi Suomen suurimpaan yritysten sparrausprosessiin! Kasvu Open haastaa start again -yritykset kasvuun

Lisätiedot

Yrittäjyys YY00B75. Katta Siltavirta

Yrittäjyys YY00B75. Katta Siltavirta Yrittäjyys YY00B75 Katta.siltavirta@oamk.fi 2 Opintojaksokuvaus Yrittäjyyden merkitys yhteiskunnallisesti Keskeiset käsitteet ja sisällöt Yrittäjyysprosessin pääsisällöt: ideasta uuteen liiketoimintaan

Lisätiedot

Innovaatioseteli Palveluntuottajan pelisäännöt.

Innovaatioseteli Palveluntuottajan pelisäännöt. Palveluntuottajan pelisäännöt http://www.tekes.fi/rahoitus/pk-yritys/innovaatioseteli/ MIKSI? KENELLE? MILLOIN? MILLOIN EI? MITEN SE TOIMII? HAKU PALVELUNTUOTTAJAN NÄKÖKULMASTA YLEISIMMÄT HYLKYPERUSTEET

Lisätiedot

Mediatiedot. Yrityspäättäjien ykkösmedia. Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti

Mediatiedot. Yrityspäättäjien ykkösmedia. Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti Yrityspäättäjien ykkösmedia Pohjalainen Yrittäjä -lehti tavoittaa Etelä- ja Rannikko-Pohjanmaalla yli 20 000 yrittäjää, yritystä ja päättäjää. Lehti

Lisätiedot

Opiskelijabrunssi. Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille - nimikorttipohjat

Opiskelijabrunssi. Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille - nimikorttipohjat 1 (5) Opiskelijabrunssi Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille - nimikorttipohjat Opiskelijabrunssin kuvaus Opiskelijabrunssi on vapaamuotoinen

Lisätiedot

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola 19.4.2018 Yrityksen kehittämispalvelut Yritysten kehittämispalvelut kaikille toimialoille

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2018 TAMMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA-Ilta ja Sarkamessujen jäsenetu 6 Ikaalisten kylpylän huoneiston

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

MEDIATIEDOT YRITYSPÄÄTTÄJIEN YKKÖSMEDIA. Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti

MEDIATIEDOT YRITYSPÄÄTTÄJIEN YKKÖSMEDIA. Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti YRITYSPÄÄTTÄJIEN YKKÖSMEDIA Pohjalainen Yrittäjä -lehti tavoittaa Etelä- ja Rannikko-Pohjanmaalla yli 20 000 yrittäjää, yritystä ja päättäjää. Lehti

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Verkkokyselyn tulosyhteenveto RYM Oy 2013 Sosiaalisen median ammatillinen hyötykäyttö vielä vähäistä Neljä viidestä rakennetun ympäristön kehityksestä kiinnostuneesta

Lisätiedot

Mistä kannattaa aloittaa?

Mistä kannattaa aloittaa? Olet saanut yritysidean ja päättänyt perustaa yrityksen. Yhtä aikaa muiden perustamistoimenpiteiden kanssa täytyy alkaa miettimään yrityksen markkinointia. Ilman markkinointia yrityksellä ei ole yhtään

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

Moduuli 8 Tapausesimerkki, osa I: Katsaus verkko-observatorioon - Parhaat käytännöt

Moduuli 8 Tapausesimerkki, osa I: Katsaus verkko-observatorioon - Parhaat käytännöt 2O16-1-DEO2-KA2O2-003277 Moduuli 8 Tapausesimerkki, osa I: Katsaus verkko-observatorioon - Parhaat käytännöt Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä julkaisusta (tiedotteesta) vastaa ainoastaan

Lisätiedot

Finlandia-talo I. osa m/s Baltic Queen II. osa

Finlandia-talo I. osa m/s Baltic Queen II. osa Finlandia-talo I. osa m/s Baltic Queen II. osa Arvokkaimmat kontaktit yrityksellenne Ajan ollessa kortilla LOGY Conferencen erinomaiset verkostoitumismahdollisuudet ja uudet kontaktit ovat kullan arvoisia

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla. Outi Rantanen ja Marjo Nieminen 13.6.2013

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla. Outi Rantanen ja Marjo Nieminen 13.6.2013 Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla Outi Rantanen ja Marjo Nieminen 13.6.2013 Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla v. 2013 Laaja tarjonta eri alojen tutkintoja, opiskelijatyövuosia on

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot