Vastaanottaja UPM Tuulivoima. Asiakirjatyyppi Metsäkanalintuselvitys. Päivämäärä UPM TUULIVOIMA KONTTISUON METSÄKANALINTUSELVITYS

Transkriptio

1 Vastaanottaja UPM Tuulivoima Asiakirjatyyppi Metsäkanalintuselvitys Päivämäärä UPM TUULIVOIMA KONTTISUON METSÄKANALINTUSELVITYS

2 UPM TUULIVOIMA KONTTISUON METSÄKANALINTUSELVITYS Päivämäärä 16/01/2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Heli Lehvola, Emilia Osmala Tarja Ojala Soinin Konttisuon metsäkanalintujen soidinpaikkaselvitys Kansi Suunnittelualueen pohjoisosan vähäpuustoista suota auringonnousun aikaan, johon soidinpaikka rajoittuu.

3 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 1 2. METSO Yleistä metsosta Menetelmät Tulokset 3 3. TEERI Yleistä teerestä Menetelmät Tulokset 4 4. RIEKKO Yleistä riekosta Menetelmät Tulokset 5 5. JOHTOPÄÄTÖKSET 6 LÄHTEET 7 LIITTEET Liite 1 Metsoselvityksessä kuljettu reitti. Liite 2 Metsäkanalintujen havaitut soidinpaikat suunnittelualueella.

4 1. JOHDANTO UPM Tuulivoima suunnittelee tuulipuiston rakentamista Soinin ja Karstulan rajalla sijaitsevalle alueelle noin 20 kilometriä Soinin keskustan eteläpuolelle. Suunnittelualueelta on etäisyyttä Karstulan keskustaan noin 25 kilometriä ja Ähtäriin noin 30 kilometriä (kuva 1-1). Suunnittelualueen pinta-ala on 23 km². Alueella on runsaasti turvetuotantoa ja talouskäytössä olevien metsien luonnontila on muuttunut metsätaloustoimien seurauksena; alueen valtapuu on mänty ja metsissä on paljon metsänuudistusaloja sekä taimikoita. Tämä metsäkanalintuselvitys on laadittu Ramboll Finland Oy:ssa UPM Tuulivoiman toimeksiannosta. Selvitys perustuu olemassa olevan tiedon lisäksi kolmeen maastokäyntiin, jotka tehtiin alueelle välisenä aikana. Metsoselvityksen maastotöistä ja raportoinnista vastasi FM biologi Heli Lehvola ja teeri- sekä riekkoselvityksen maastotöistä ja raportoinnista FM biologi Emilia Osmala. Kuva 1-1 Suunnittelualueen sijainti ja rajaus. 2. METSO 2.1 Yleistä metsosta Metsoa tavataan lähes koko maassa Tunturi-Lappia ja saaristoa lukuun ottamatta. Sen kanta on pysynyt melko vakaana parin viimeisen vuosikymmenen ajan, kannan taannuttua sitä ennen noin 70 % ja 1990-lukujen välisenä aikana. Lajin vähenemisen syynä on ollut etenkin ikääntyneiden metsien määrällinen väheneminen ja laajojen metsäalueiden pirstoutuminen. Myös metsästyksen on arvioitu vaikuttaneen kantoihin. Metso on paikkauskollinen lintu ja herkkä elinympäristönsä muutoksille. Metso karttaa metsiä, joiden kenttä- ja pensaskerrokset ovat liian tiheitä tai vastaavasti liian avoimia. Metson ihanneympäristöä ovat laajat, ikärakenteeltaan monipuoliset vanhat mäntyvaltaiset sekametsiköt, jossa esiintyy pieniä lampia, soita sekä muita pieniä avoimia ympäristöjä. Maasto ihanneympäristössä on kumpareista ja kenttäkerroksessa esiintyy runsaasti varpuja, erityisesti mustikkaa. Poikasille mustikka on tärkeä suojan ja ravinnon tarjoaja. Talvisaikaan metso syö yksinomaan männynneulasia ja ruokailu- eli hakomispuiden täytyy kestää 1

5 linnun paino. Ikääntyneet männiköt ovatkin ihanteellisinta metson elinympäristöä, mutta linnut käyttävät myös noin 30-vuotiaita ja sitä vanhempia mäntyvaltaisia metsiä ruokailu- ja soidinpaikkoinaan. Laji on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji ja kuuluu Suomen kansainvälisen linnustonsuojelun erityisvastuulajeihin. Metso on myös luokiteltu valtakunnallisesti silmälläpidettäväksi (NT) sekä alueellisesti uhanalaiseksi (RT) suuressa osassa Etelä- ja Länsi-Suomea, myös Pohjanmaan vyöhykkeellä (3a). Metsolla on ryhmäsoidin. Koiraat alkavat alkukevään iltoina kokoontua soidinpaikan ympärille omille soidinreviireilleen. Soitimen huippuaikana kukot aloittavat soimisen yöpymispuissaan ja laskeutuvat sitten aamuhämärässä maahan soimaan. Soidin on aktiivisimmillaan heti auringonnousun aikoihin, mutta aktiivisuus laskee heti auringonnousun jälkeen ja tavallisesti soidin hiljenee ennen puolta päivää. Huhti- ja toukokuun vaihteessa soidin on kiihkeimmillään ja kukot kokoontuvat reviireiltään soidinkeskukseen ottamaan mittaa toisistaan. Myös koppelot tulevat tällöin arvioimaan kukkojen esiintymistä ja parittelemaan. Toukokuussa soidin vähitellen hiljenee ja koppelot hajaantuvat maastoon munimaan. Keski-Suomessa vuosina tehdyssä metsojen soidinpaikkakartoituksessa soitimien keskikoko oli kolme kukkoa. Ihanteellisella soidinpaikalla on varttuneita mäntyjä ruokailupuiksi, nuorta kuusikkoa ja pensaikkoa suojapaikoiksi sekä kumpareita soitimen esittämistä varten. Metsikön tulee olla soidinpaikan ympärillä laajalti yhtenäistä, korkeintaan pienten aukkojen pirstomaa, varttunutta havumetsää päiväreviireiksi ja ruokailualueiksi. Metson paikkauskollisuuden takia soidinpaikat säilyvät samoina vuodesta toiseen, eivätkä vanhat kukot välttämättä siirry reviireiltään muualle, vaikka soidinpaikka tuhoutuisi. Nuoret kukot sen sijaan voivat siirtyä muualle soitimelle tai perustaa uudenkin soidinpaikan soveliaammalle paikalle. Keski-Suomen Metsoparlamentin mukaan nuorten metsien ja rämeiden osuus soidinpaikoista on kasvanut viime vuosikymmeninä. 2.2 Menetelmät Metsojen soidinpaikkoja selvitettiin kahdella erillisellä käyntikerralla, joista toinen sijoittui huhtikuun puoleen väliin ja toinen toukokuun alkuun (liite 1). Ennen ensimmäistä käyntikertaa potentiaaliset soidinpaikka alueet arvioitiin ilmakuvien ja peruskartta-aineistojen perusteella sekä paikallisilta metsästysseuroilta saatuja tietoja hyväksi käyttäen, joiden perusteella suunniteltiin päivittäiset hiihtoreitit. Ensimmäisellä käyntikerralla maastokäynnit aloitettiin aamuisin, jolloin tarkoituksena oli saada selville mahdollisia aikaisin alkaneita soitimia. Suunniteltu reitti hiihdettiin läpi metsoja havainnoiden ja metsojen jättämiä jälkiä kuten siivenvetoja, jalanjälkiä, jätöksiä ja ruokailupuita etsien (kuva 2-1). Havaittujen jälkien tuoreutta arvioitiin ja havainnot merkittiin GPS-paikantimeen sekä muistikirjaan. Toisen käyntikerran maastotyöt aloitettiin ennen auringonnousua. Maastotöissä tarkastettiin ne alueet, jotka ensimmäisen käyntikerran havaintojen perusteella vaikuttivat potentiaalisilta soidinpaikoilta. Havainnointi aloitettiin noin kello ja päätettiin viimeistään kello 10. Mahdolliselle soidinpaikalle saavuttiin hiljaa kävellen, jotta saapumisesta aiheutunut häiriö olisi mahdollisimman vähäistä. Soidinpaikalla metsot laskettiin soidinnäppäilyn ja lentoonlähtöjen perusteella. Soidinalue pyrittiin kiertämään, jotta kaikki soitimen metsokukot havaittaisiin. Myös koppeloita havainnoitiin. Kukkojen ja koppeloiden sijainti havaitsemishetkellä merkittiin peruskarttapohjille. 2

6 Kuva 2-1 Metsokukko Halla-ahontien eteläosassa suunnittelualueen ulkopuolella. 2.3 Tulokset Suunnittelualueelta havaittiin kaksi soidinpaikkaa. Toinen sijaitsee suunnittelualueen pohjoisosissa Hongikkosaaren ja Kettusaaren välisellä alueella ja toinen suunnittelualueen keskiosissa Pirttiniemessä (liite 2). Pohjoisosan soidinpaikalta havaittiin yhteensä viisi soivaa metsokukkoa. Naaraita havaittiin 4-6 yksilöä, jotka olivat metsokukon seurassa soidinpaikalle vievän metsäautotien kääntöpaikan pohjoispuolella. Alueella sijaitsee mahdollisesti soidinkeskus. Soidinpaikalla kasvaa kuivahkon kankaan (VT) varttunutta mäntyvaltaista sekametsää, jossa sekapuuna esiintyy kuusta ja koivua. Soidinpaikka rajoittuu länsi- ja eteläpuoleltaan osin ojitettuihin suoalueisiin ja jatkuu itä- ja pohjoispuoleltaan hieman suunnittelualueen ulkopuolelle ojittamattomalle vähäpuustoiselle suoalueelle ja mäntykankaalle. Alue on maastonmuodoiltaan melko tasainen lukuun ottamatta loivaa nousua ja laskua. Pieniä ja selvärajaisia kumpareita ei alueella kuitenkaan esiinny (kuva 2-2). Keskiosan soidinpaikan soidin oli selvityshetkellä jo kiivaimman ajan ohittanut. Alueelta tavattiin yhteensä kolme kukkoa soidinpaikan eri osista. Kukkojen soidinnäppäily oli vaimeaa ja kukot olivat hyvin arkoja, mutta niiden hiljainen soiminen ja sijoittuminen lähelle toisiaan varmentavat alueen toimivan vähintään kolmen kukon soidinpaikkana. Naaraita havaittiin yksi soidinpaikan läheltä. Soidinpaikalla kasvaa pääasiassa varttunutta mäntyvaltaista kuivahkon kankaan (VT) metsää, jossa kasvaa lisäksi kuusta ja paikoitellen hieman koivua. Soidinpaikkaa halkoo puustoinen, harvennettu suoalue, jossa valtapuu on mänty. Soidinpaikka sijoittuu osittain laakealle mäelle, osin melko tasaiselle kankaalle ja suolle, jossa ei esiinny selvärajaisia maastosta erottuvia kumpareita (kuva 2-2). 3

7 Kuva 2-2 Vasemmalla pohjoisemman soidinpaikan ympäristöä ja oikealla eteläisemmän soidinpaikan varttunutta harvennettua männikköä. 3. TEERI 3.1 Yleistä teerestä Teeri on metson tapaan havumetsävyöhykkeen laji ja sen levinneisyys Suomessa ulottuu lähes koko maahan Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Teeren kannankehitys on ollut samansuuntaista kuin metsolla, kannan pienennyttyä 1990-luvulle asti voimakkaasti ja pysyttyä siitä lähtien melko vakaana. Teeri suosii nuorempia ja aukkoisempia metsiä kuin metso; soiden laiteita sekä peltojen ja hakkuuaukeiden reunuksia. Kannan pienenemisen syyksi on esitetty mm. teeren talviaikaisina ruokailupaikkoina käyttämien koivikoiden vähenemistä sekä metsästystä. Myös ojitukset vaikuttavat kantaan. Varsinkin vanhat teerikukot voivat olla hyvin paikkauskollisia soidinreviirilleen, mutta teeri ei ole yhtä herkkä ympäristönsä muutoksiin kuin metso. Teeri on luokiteltu silmälläpidettäväksi (NT) lajiksi ja se lukeutuu EU:n lintudirektiivin liitteen I lajeihin ja Suomen kansainvälisen linnustonseurannan erityisvastuulajeihin (nk. EVA-laji). Teeren ryhmäsoidin käynnistyy maaliskuussa ja pääsee täyteen vauhtiin huhtikuussa. Teeren soidin käynnistyy auringonnousun jälkeen ja kiihkeimpään soidinaikaan linnut voivat jatkaa soidintaan läpi päivän. Kukoilla soidinkäyttäytymiseen kuuluvat rituaaliset liikkeet ja pulputtava ääntely. Kullakin kukolla on oma pieni alueensa, jota se puolustaa muita kukkoja vastaan. Soidinpaikkojen vaatimukset vaihtelevat soitimen koon myötä, mutta ovat kuitenkin melko joustavia. Tavallisia soidinpaikkoja ovat avoimet suot, niityt, pellot, paljaat kalliot ja järvien jäät, joilla kaikilla on avointa maastoa ja tasainen pohja. Teeret kokoontuvat vuodesta toiseen samoille soidinpaikoille, mutta vaihtavat soidinpaikkaansa häirittäessä. Teerisoitimille onkin tavallista, että soidinpaikkoja on useita lähellä toisiaan. Hyvän soitimen raja-arvona pidetään kymmentä alueella pysyvästi oleilevaa kukkoa. 3.2 Menetelmät Teerien soidinpaikkoja etsittiin maastossa aamuisin hiihtämällä potentiaaliksi arvioiduilla alueilla. Koiraiden ääntely kantaa kuulaalla ilmalla parinkin kilometrin päähän ja helpottaa soidinpaikkojen arviointia. Soidinpaikkahavainnot vahvistettiin jäljistä lumenpinnalla tai näköhavainnoin joko soitimella olevista tai sieltä pakenevista linnuista. Maastokäyntejä suoritettiin välisenä aikana. 3.3 Tulokset Teerien soidinpaikkoja havaittiin suunnittelualueella kolme (liite 2). Havaituista soidinpaikoista suurin oli Korkeaperäntien eteläpuolella olevalla Pirttilammella. Pirttilammen ympärillä on useita kymmeniä metrejä leveä soistunut puuton alue, jota teeret käyttävät soidinpaikkanaan. Soidinpaikalle kokoontui yli kymmenen kukkoa. Suunnittelualueella havaitut kaksi muuta soidinta olivat huomattavasti vaatimattomampia. Iso Lauttajärven eteläpuolella havaittu soidin oli kooltaan 5-10 kukon soidin. Isosuon turvetuotantoalueella havaittiin alle viiden kukon soidinpaikka. 4

8 4. RIEKKO 4.1 Yleistä riekosta Riekko (Lagopus lagopus) on avoimien alueiden laji, joka elää Lapissa tunturikoivikoissa. Muualla Suomessa lajin esiintyminen on tiukasti sidoksissa avosoihin. Riekkokanta on taantunut rajusti viimeisten vuosikymmenien aikana erityisesti elinalueensa eteläreunalta. Lajin esiintymisen eteläreunana pidetään Parkano-Jyväskylä-Nurmes-linjaa. Laji on viimeisessä uhanalaisuusluokituksessa määritetty silmällä pidettäväksi (NT) (Rassi ym. 2010). Vielä kymmenen vuotta aiemmin laji oli elinvoimainen (LC). Pohjanmaalla riekko on luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi. Etelä-Suomessa riekkojen elinympäristöjä on tuhonnut huomattavasti soiden ojittaminen sekä turvetuotanto. Elinympäristönään riekko suosii avoimia suoalueita. Keväisin riekot hakeutuvat avosoille valtaamaan reviiriä. Riekkoparin reviiri on noin reilut puoli kilometriä säteeltään oleva alue avosuon ja metsän laidassa. Kostea avosuo tarjoaa sekä aikuisille että etenkin poikasille ravintoa. Syksyisin riekot jättävät reviiriinsä ja hakeutuvat talviparviin. Talviparvet siirtyvät käyttämään ravintonaan pajukoiden ja koivikoiden silmuja sekä pieniä oksia. Talviparvet ovat liikkuvaisia ja vaihtavat ravintotilanteen mukaan ruokailukohdetta. Riekot pariutuvat keväisin ja hoitavat poikasensa kesän yli yhdessä. Riekkojen tapauksessa ei voida puhua soidinalueista, vaan lisääntymisalueista. Riekoille on ominaista, että koiras valtaa reviirin ja naaraat valitsevat puolison reviirin perusteella. Koiraat ilmoittavat reviiristään muille koiraille ääntelemällä ja samalla houkuttelevat naaraita paikalle. Reviirin koko vaihtelee olosuhteista riippuen, mutta on keskimäärin noin puoli kilometriä säteeltään oleva ympyrä suon ja metsän laidassa. Riekoille on ominaista myös reviiriuskollisuus, mikä lujittuu onnistuneiden pesintöjen myötä. Riekko on hyvin paikkauskollinen ja siksi erityisen herkkä elinalueiden tuhoutumiselle. Riekot pyrkivät valtaamaan vuosittain saman reviirin, etenkin jos pesintä on onnistunut. Talviset elinympäristöt sijaitsevat noin parin kilometrin päässä pesimäalueesta. Edellisen kesän poikaset pyrkivät jäämään lähelle syntymäpaikkaansa. Nuoret riekot, etenkin naaraat saattavat tehdä useamman kilometrin muuttomatkoja uusille alueille ensimmäisenä keväänään. Tällöinkin muuttomatkat jäävät yleensä noin kymmeneen kilometriin. 4.2 Menetelmät Maastokartoituksessa potentiaaliset reviirialueet kartoitettiin hiihtäen avosoiden reunoja myöten lintuja havainnoiden ja reviiriin viittaavia jälkiä ja jätöksiä etsien. Jos riekkojen esiintymisestä alueella löydettiin merkkejä, mahdolliset lisääntymisalueet vahvistettiin ääniatrap- menetelmällä. Menetelmässä potentiaalisella riekkoreviirillä toistetaan äänitettyä koirasriekon ääntelyä. Alueella reviiriä hallitsevat kukot vastaavat ääntelyyn ja kukko ilmoittaa reviiristään yleensä lentämällä lähemmäs. Menetelmä perustuu koirasriekkojen reviiriaktiivisuuteen, joka on korkeimmillaan keväisin, ensimmäisten rahkasammalmättäiden pilkottaessa lumen alta. Tarkemmat ajat vaihtelevat vuosittain ja alueittain. Riekot ovat aktiivisia hämärässä ja parasta kartoitusaikaa ovat auringonlaskun jälkeiset tunnit. Kuulaina, kirkkaina pakkasöinä koiraat ovat aktiivisimmillaan. Potentiaalisten riekkoalueiden kartoitus suoritettiin teerien soidinpaikkojen kartoituksen yhteydessä. Tarvittaessa alueelle tehtiin myös yöllä käyntejä riekkojen reviirien kartoittamiseksi. Maastokäyntejä suoritettiin välisenä aikana. 4.3 Tulokset Riekoille soveltuvia lisääntymisympäristöjä löytyi alueelta useita; Haukilammen soistunut pohjoispuoli, Mustassuon eteläpuolinen avosuo, myös Pirttilammen sekä Hepolammen soistuneet ympäristöt voisivat toimia riekon elinympäristöinä. Näistä Haukilammen ja Hepolammen ympäristöt ovat tosin hyvin pienialaisia riekon elinympäristöiksi. 5

9 Edellä mainituista potentiaalisista lisääntymisympäristöistä ei havaittu merkkejä riekoista. Havaintoja riekoista tehtiin Mustassuon turvetuotantoalueella. Tällöin havaittiin kaksi naarasriekkoa ruokailemassa turvetuotantoalueen reunan pajukossa. Kyseessä oli kaksi pariutumatonta yksilöä. Pariutumattomat riekot ruokailevat parvissa eri alueilla kuin lisääntyvät yksilöt. 5. JOHTOPÄÄTÖKSET Suunnittelualueella havaittiin kaksi metsojen soidinpaikkaa. Metson kanta on viime vuosikymmeninä vähentynyt huomattavasti ja nykyisin metso onkin luokiteltu uhanalaisuustarkastelussa silmälläpidettäväksi ja Pohjanmaalla alueellisesti uhanalaiseksi lajiksi. Laji suosii elinympäristönään laajoja metsäalueita ja arkana sekä paikkauskollisena lintuna metsojen lisääntyminen on soveliaista elinympäristöistä riippuvaista. Tuulivoimapuistoista ja niiden rakentamisesta aiheutuvat uhat liittyvätkin metsoille sopivien elinympäristöjen pirstoutumiseen ja rakentamisesta sekä voimaloiden huollosta aiheutuvaan häiriöön. Törmäysriski on sitä vastoin vähäinen, sillä metsot karttavat laajoja aukeita alueita eivätkä ne juurikaan lennä puiden latvojen yläpuolella. Suunnittelualueella havaittiin kolme teerien käyttämää soidinpaikkaa, joista Isosuon turvetuotantoalueen soidinpaikkaa ei voida teerien lukumäärän perusteella pitää erityisen merkittävänä soidinpaikkana. Teeri on uhanalaisuustarkastelussa luokiteltu silmälläpidettäväksi, mutta se on yhä varsin tavallinen pesimälintu Suomessa. Teeri on metson tavoin hyvin arka, mutta ei ehdottoman paikkauskollinen. Havaitut soitimet olivat kooltaan melko pieniä ja ainoastaan yhdellä soitimella kukkojen määrä oli yli 10, mitä pidetään hyvän soitimen raja-arvona. Teerien törmäysriski saattaa talvella olla suurempi kuin kesällä, sillä parvet liikkuvat enemmän. Teeret viihtyvät talvella kuitenkin koivikoissa, joissa niille on paremmin ravintoa tarjolla kuin havupuuvaltaisissa metsissä. Suunnittelualueen metsiköt ovat havupuuvaltaisia ja törmäysriskin voidaan siten arvioida olevan pieni. Puiden latvat myös ovat selvästi tuulivoimalaitosten lapojen alapuolella. Alueellisesti uhanalaisen riekon ei havaittu lisääntyvän suunnittelualueella. Selvityksessä ilmeni alueella sijaitsevan potentiaalisia riekkojen lisääntymisympäristöjä Pirttilammen soistuneessa ympäristössä. Riekko liikkuu pääosin maassa ja lentää lyhyitä matkoja paetessaan. Riekot lentävät liikkuessaan talvehtimis- ja lisääntymiselinympäristöjen välillä keväisin ja syksyisin sekä talvisin ruokailupaikkojen välillä. Riekot lentävät kuitenkin lähinnä lyhyitä matkoja ja matalalla, jolloin alueella elävien tai ruokailevien lintujen törmäysriski tuulivoimaloihin voidaan arvioida vähäiseksi. Lahdessa Tarja Ojala ryhmäpäällikkö Heli Lehvola FM biologi 6

10 LÄHTEET Alatalo, R., Siitari, H., Rintamäki, P Teeren soidin ja metsästyksen säätely. Suomen riista 50. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä Birdlife Suomen internetsivut ( Tuulivoimaloiden rakentamisen ja käytön vaikutuksista lintuihin Suomessa. Viitattu Birdlife Suomen internetsivut ( Suomen alueellisesti uhanalaiset lintulajit. Viitattu Keski-Suomen Metsoparlamentin internetsivut ( Viitattu Koistinen, J. 2004: Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset. Ympäristöministeriö. Helsinki 2004 Koskimies P. 1994: Linnustonseuranta ympäristöhallinnon hankkeissa Ohjeet alueelliseen seurantaan. Vesi ja ympäristöhallinnon julkaisuja sarja B18. Helsinki. 83 s. Koskimies P. & Väisänen R.A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet. Helsingin yliopiston eläinmuseo. 143 s. Leivo M., Asanti T., Koskimies P., Lammi E., Lampolahti J., Mikkola-Roos M. & Virolainen E. 2002: Suomen tärkeät lintualueet FINIBA. BirdLife Suomen julkaisuja nro 4. Suomen graafiset palvelut. Kuopio. 142 s. Lindén, H Metsäkanalintututkimuksia: Teerensoidin. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Metsästäjäin keskusjärjestö. Saarijärvi Metsänen, T. (toim.) 2012: Lahden II Lintuatlas. Lahden seudun ympäristöpalvelut. Lahti, s Osmala, E Riekon elinympäristövaatimukset havumetsäalueella ( Pro gradu-tutkielma. Itä-Suomen yliopisto Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen internetsivut ( Viitattu Sierla, L, Lammi, E., Mannila, J. & Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen ympäristö 742, Luonto ja luonnonvarat, s Söderman, T Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVAmenettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Suomen ympäristökeskus 109. Helsinki. Valkama, J., Vepsäläinen, V. & Lehikoinen, A. 2011: Suomen III Lintuatlas ( Viitattu Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. ISBN Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu ( Suomen suolinnuston uhanalaisuus Viitattu Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu ( Lajien suojelu. Viitattu

11 KONTTISUON METSÄKANALINTUSELVITYS LIITE 1 Metsoselvityksessä kuljettu reitti. 8

12 KONTTISUON METSÄKANALINTUSELVITYS LIITE 2 Metsäkanalintujen havaitut soidinpaikat suunnittelualueella. 9