Ylämyllyn koulun oppilashuoltosuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ylämyllyn koulun oppilashuoltosuunnitelma"

Transkriptio

1 Ylämyllyn koulun oppilashuoltosuunnitelma Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu

2 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Ylämyllyn koulu on oppilasmäärältään suuri alakoulu, jossa on lisäksi kaksi koko kuntaa palvelevaa erityisopetuksen pienluokkaa vaativaa erityisopetusta tarvitseville oppilaille. Lähikouluperiaatteella toteutetaan mahdollisimman inklusiivisesti (oppilaan tarvitsema tuki järjestetään omassa koulussa) alueen oppilaiden perusopetusta luokan/aineen- ja erityisopettajien sekä koulunkäynninohjaajien kanssa. Oppilashuollon kokonaistarve sekä yhteisöllisen että yksilöllisen oppilashuollon toteuttamiseksi on suuren oppilasmäärän (468 oppilasta) heterogeenisuuden vuoksi mittava. Opetushenkilöstön yhteistyötarve terveydenhuollon, sosiaalitoimen sekä kuraattorien ja psykologien kanssa on säännöllistä ja jatkuvaa. Ylämyllyn koululla on käytettävissä oppilashuoltopalveluja seuraavasti: Erityisopettajia 8, terveydenhoitaja kokoaikaisesti, koulukuraattori 2-3 päivää/vko. Tarvittaessa opettajilla ja muulla henkilökunnalla on mahdollisuus konsultaatioon kuraattorin kanssa. Myös perheneuvolan psykologin ja sosiaalityöntekijän, lastensuojelun sosiaalityöntekijän, toimintaterapeutin ja puheterapeutin palvelut ovat tarvittaessa käytössä. 1.1 Oppilashuollon palveluiden järjestäminen ja sen edellyttämä työn- ja vastuunjako sekä palvelujen toteuttamisessa tarvittava yhteistyö Oppilashuollon palvelujen järjestämisen koordinoinnista vastaa koulun apulaisjohtaja yhteistyössä rehtorin, opettajien ja oppilashuoltohenkilöstön kanssa. Yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän koollekutsumisesta ja asialistan koonnista vastaa rehtori. Apulaisjohtaja toimii kokouksissa sihteerinä. Yksilöllisen oppilashuollon tarvetta arvioivat opettajat, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja sekä perheneuvolan psykologi. 1.2 Oppilashuollon palvelujen kohdentaminen yksittäisiin oppilaisiin, kouluyhteisöön ja yhteistyöhön liittyviin tehtäviin sekä oppilashuollon kehittämiseen ja seurantaan Oppilaille tehdään asetuksen mukaiset terveystarkastukset vuosittain. Lisäksi terveydenhoitaja on tavattavissa päivittäin Paloaukean yksikössä; Jyrin yksikön vastaanottopäivät kirjataan vuosisuunnitelmaan tarkemmin. Terveydenhoitaja osallistuu koulun yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän kokouksiin sekä toimii aktiivisesti aloitteellisena yksilöllistä oppilashuoltoa edellyttävissä oppilastapauksissa. Koulukuraattorin työ on oppilaiden, vanhempien ja koko kouluyhteisön hyvinvoinnin tukemista. Työn painopisteenä on mahdollisimman varhainen auttaminen koulussa esiin tulevissa pulmissa. Yhteydenotot koulukuraattorille

3 voivat tulla koulun henkilökunnalta, oppilaalta itseltään, huoltajalta tai keneltä tahansa, jolla huoli herää. Perheneuvolan psykologi tarjoaa tukea pääasiassa 1-2-luokkien oppilaille ja koko perheelle kasvatukseen, kasvamiseen ja vanhemmuuteen liittyvissä asioissa. Hän tapaa lasta ja vanhempia perhekeskuksessa (Katajakuja 1, Ylämylly) tai häntä voi konsultoida puhelimitse, tai Koulun yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat 2.1 Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintatavat ja käytännöt Ylämyllyn koulun yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtori, apulaisjohtaja (oppilashuollosta vastaava), kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori, perheohjaaja, perheneuvolan edustaja, vanhempainneuvoston edustaja, lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja koulun kehittämistiimin opettajaedustajat. Lisäksi ryhmään voidaan kutsua oppilaskunnan edustaja, koulunkäynnin ohjaaja, nuorisotyöntekijä, poliisi ja koululääkäri ym. Ryhmän tehtävänä on seurata, arvioida ja kehittää kouluyhteisön ja oppilasryhmien hyvinvointia, esim. luokkatason työskentely, laajennetun terveystarkastuksen koonnit, yhteisöllisten toimintatapojen kehittäminen, kiusaamis- ja päihdekyselyjen koonnit, arviointikyselyjen koonnit, oppilaiden osallisuuden edistäminen, verkostoyhteistyö, yhteistyö kotien kanssa ja oppilashuollon koulukohtaisen suunnitelman arviointi ja päivittäminen. Ylämyllyn koulun yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä kokoontuu kerran syys- ja kaksi kertaa kevätlukukaudella (tarvittaessa useamminkin) Jyrin yksikön Kuusi-luokassa: Syyslukukausi Kevätlukukausi ti klo ma klo ke klo Ryhmän puheenjohtajana toimii rehtori ja sihteerinä apulaisjohtaja. Kokouskutsu lähetetään viikkoa ennen kokousta. Kokouksista tehdään vapaamuotoinen muistio, joka julkaistaan koulun nettisivuilla. 2.2 Yhteistyö koulun ulkopuolisten lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien tahojen kanssa yhteisöllisen oppilashuollon kehittämisessä Ylämyllyn koulu tekee tiivistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen, vanhempainneuvoston, perhekeskuksen, lastensuojelun, terveydenhuollon,

4 poliisin sekä kolmannen sektorin toimijoiden (esim. urheiluseurat, järjestöt) kanssa. 2.3 Yhteistyö oppilaan ohjauksessa ja koulutuksen siirtymävaiheissa Oppilaan ohjaus on kaikkien opettajien tehtävä alakoulussa luokilla 1-6 ja yhteistyötä tehdään pääsääntöisesti luokka-astekohtaisesti. Pienluokassa opiskelevilla yläkoulun oppilailla on lisäksi oppilaan ohjausta itsenäisenä oppiaineena. Siirryttäessä perusopetuksesta toiselle asteelle pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden jatko-opinnot suunnitellaan yksilöllisesti ja tässä ovat mukana myös oppilaan kuntoutuksesta ja kehitysseurannasta vastaavat erityisammattilaiset. Oppilaan ohjauksesta vastaava opettaja hoitaa erillis- tai yhteishakuun liittyvät prosessit yhdessä oppilaan huoltajien kanssa. Tavoitteena on se, että jokaisella koulunsa päättävällä oppilaalla olisi perusopetuksen päättyessä koulutuspaikka ja varapaikka. Oppilaan ohjauksesta vastaava opettaja huolehtii jälkihuollosta olemalla yhteydessä toisen asteen opiskelupaikkaan ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Jos oppilas jää ilman opiskelupaikkaa, hänelle pyritään järjestämään kuntouttavaa toimintaa yhteistyössä kunnan vammaispalvelun työntekijöiden ja/tai etsivä nuoriso-ohjaajan kanssa. 2.4 Yhteistyö ja käytänteet kouluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin tarkastuksissa Tarkastukset perustuvat valvontasuunnitelmaan ja ne toteutetaan vähintään joka kolmas vuosi. Kouluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden seurantatarkastus pidetään tammikuussa Seuraava varsinainen tarkastus on kalenterivuoden 2019 alussa. Tarkastukseen osallistuu ympäristöterveydenhuollon lisäksi oppilaitoksen, kouluterveydenhuollon, työsuojeluorganisaation ja teknisen toimen edustajia. Ylämyllyn koulun edustajat ovat rehtori, apulaisjohtaja, opettajien edustaja, koulunkäynninohjaajien edustaja sekä oppilaiden edustaja. Tarkastuksen tavoitteena on valvoa koulun terveydellisiä oloja. Näitä ovat mm. ilmanvaihto, pintamateriaalit, akustiikka ja äänieristys, wc-tilojen riittävyys ja kunto, siivousvälineiden säilytys- ja huoltotilat, tupakkalain vaatimukset sekä tilojen ja laitteistojen turvallisuus. 2.5 Yhteistyö terveysneuvonnan ja terveystiedon opetuksen välillä Koululääkäri ja terveydenhoitaja keskustelevat terveystarkastuksissa henkilökohtaisesti oppilaan kanssa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Terveydenhoitaja pitää 4. lk tytöille terveystiedon tunnin, jossa keskustellaan murrosiästä ja kuukautisista.

5 Terveydenhoitaja voi olla tarvittaessa asiantuntijana jollakin tunnilla, mutta opettaja vastaa tunnin sisällöstä. 2.6 Järjestyssäännöt Järjestyssäännöt ovat voimassa kouluaikana sekä aina koulun tiloissa ja koulun alueella. Säännöt luovat yhteistä viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Kaikenlainen kiusaaminen on koulussa kielletty. Käyttäydy kohteliaasti ja käytä koulussa asiallista kieltä. Tottele kaikkia koulun aikuisia. Kouluaikana sinut on vakuutettu. Kouluaika * Tule vain terveenä kouluun. * Tule täsmällisesti kouluun. Vältä kouluun tuloa turhan aikaisin. * Lähde koulusta heti kouluajan päätyttyä. * Koulumatkat sekä koulun järjestämät iltatilaisuudet (ei konvat), retket ja leirikoulut ovat kouluaikaa. * Huolehdi tunnollisesti koulutehtävistäsi. * Pidä kännykkä äänettömänä tai suljettuna repussasi koulupäivän ajan. * Olet velvollinen korvaamaan tahallisesti toisille oppilaille tai koululle aiheutetut vahingot. Välitunnit * Vietä välitunti sovitulla välituntialueella. Välituntialueelta saat poistua vain opettajan luvalla. * Välitunnille ja oppitunnille siirtyminen tulee tapahtua ripeästi. * Pukeudu sään mukaisesti. Pakkasraja -20C. * Pidä koulualue siistinä. * Saat apua välituntivalvojalta tarvittaessa. Ruokailu * Muista kauniit ruokailutavat. * Käyttäydy rauhallisesti ruokailuun mennessä ja ruokaillessa. * Ota ruokaa sen verran, kun jaksat syödä. * Palauta käytetyt astiat siististi niille varatuille paikoille. * Välipalan tuomisesta kouluun sovitaan opettajan kanssa. Energiajuomia EI kouluun saa tuoda. Koulumatka * Muista noudattaa liikennesääntöjä. * Koulumatkoilla pyöräilyä suositellaan 2.luokalta alkaen. * Käytä pyöräillessäsi pyöräilykypärää. Koulun retkillä ja kouluyksikköä vaihtaessasi käytä AINA pyöräilykypärää. * Polkupyöriä säilytetään niille varatuilla paikoilla lukittuina. * Käyttäydy asiallisesti linja-autossa ja taksissa sekä kyytiä odottaessasi.

6 Vaatteet ja tavarat * Laita vaatteesi naulakkoon, pipo ja hanskat hihaan sekä kengät niille sovitulle paikalle. * Laita kaikkiin vaatteisiin, koulutavaroihisi ja urheiluvälineisiin nimi. * Huolehdi siitä, että sinulla on koulutyöhön tarvittavat asianmukaiset varusteet mukanasi kaikilla oppitunneilla. * Repun saat tuoda sisälle vasta ensimmäisen oppitunnin alkaessa. * Matkapuhelimet ja muut elektroniset laitteet ovat koulussa oppilaan omalla vastuulla. Koulu ei korvaa niille aiheutuneita vahinkoja. 2.7 Poissaolojen seuraaminen, niistä ilmoittaminen ja niihin puuttuminen Lapsen sairauspoissaolosta tulee ilmoittaa omalle opettajalle mahdollisimman pian. Opettajat merkitsevät poissaolot ja myöhästymiset Wilmaan, jonne huoltajat ne kuittaavat noin kerran viikossa. Luokanopettaja myöntää ylimääräiset lomat kolmeen päivään saakka. Kolmea päivää pidemmät lomat anotaan valmiilla poissaololomakkeella tai vapaamuotoisella hakemuksella rehtorilta.

7 Opettajakunta toivoo, että oppilaiden pitkät lomamatkat sijoittuisivat koulun loma-aikoihin. Jos loma ajoittuu kuitenkin kouluaikaan, vanhempien tulee neuvotella koulutehtävien suorittamisesta opettajan kanssa. Mikäli oppilaalla on runsaasti poissaoloja niin, että koulutyön tavoitteista selviytyminen vaarantuu tai syntyy huoli oppilaan hyvinvoinnista, on luokanopettajan otettava asia puheeksi huoltajien ja oppilashuollosta vastaavan henkilön kanssa. 2.8 Tapaturmien ehkäiseminen sekä ensiavun järjestäminen ja hoitoonohjaus Koulussa pyritään ehkäisemään mahdollisimman hyvin koulutapaturmien synty huomioimalla kouluyhteisön ja ympäristön terveellisyys ja turvallisuus. Asetuksen (338/2011) mukaan tehdään monialainen koulun terveellisyyden ja turvallisuuden tarkastus kolmen vuoden välein. Seuraava tarkastus on lukuvuoden 2019 alussa. Tarkastuksesta tehdään raportti, ja siihen merkittyjen korjaussuosituksien etenemistä seurataan vuosittain. Koulutapaturman sattuessa oppilaalle annetaan asianmukainen ensiapu joko terveydenhoitajan tai paikalla olevan koulun henkilökunnan toimesta. Tapaturmasta ilmoitetaan aina huoltajalle. Jos tapaturma vaatii jatkohoitoa, huoltaja huolehtii siitä. Jos tapaturma vaatii kiireellistä jatkohoitoa, koulun henkilökunta huolehtii ambulanssin tilaamisesta paikalle. Jos terveydenhoitaja antaa ensiavun, siitä tehdään aina merkintä oppilaan terveystietoihin. Opettaja tekee koulutapaturmasta tapaturmailmoituksen sähköisesti. Oppilas on vakuutettu koulupäivän ajan ja koulumatkoilla. 2.9 Tupakkatuotteiden, alkoholin ja muiden päihteiden käytön ehkäiseminen ja käyttöön puuttuminen Ylämyllyn koulun toimintaohjelmaan kuuluu terveys- ja päihdekasvatus: SPR:n järjestämät päihdevalistustunnit 6. luokkalaisille Päihdekysely luokkalaisille joka toinen vuosi Vanhempainillat, joita on toteutettu esim. Kansanterveyden keskuksen kanssa yhteistyössä Tupakkatuotteiden, alkoholin ja muiden päihteiden hallussapitoon ja käyttöön koulupäivän aikana puututaan seudullisen, perusopetuslakiin ( ) perustuvan työrauhaohjeistuksen mukaisesti:

8 Kouluun ei saa tuoda alaikäiseltä kiellettyjä alkoholilain sekä tupakkalain mukaisia tuotteita. Näistä sekä niiden säilytyksestä koulupäivän aikana voidaan määrätä koulun järjestyssäännöissä. Luovutetaan mahdollisimman pian, viimeistään työpäivän lopuksi Luovutetaan huoltajalle: alaikäiseltä pois otetut tupakkatuotteet ja alkoholi sekä tuotteet, joiden luovuttamisen ei arvioida olevan turvallista alaikäiselle. Luovutetaan poliisille: alaikäiseltä pois otetut huumausaineet 2.10 Koulukuljetuksen odotusaikoja ja turvallisuutta koskevat ohjeet Perusopetuslain 32 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden aikana täyttänyt 13 vuotta tai saa 17 :n 2 momentissa tarkoitettua erityisopetusta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia. Kuljetusta odottavalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaa Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sisältyy Ylämyllyn koulun varautumissuunnitelmaan Toiminta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa Sisältyy Ylämyllyn koulun varautumissuunnitelmaan. 3 Yksilöllisen oppilashuollon järjestäminen 3.1 Yksilökohtaisen oppilashuollon järjestäminen lapsen ja nuoren kehityksen, hyvinvoinnin ja oppimisen seuraamiseksi ja edistämiseksi sekä yksilöllisen tuen toteuttamiseksi Yksilökohtaisen oppilashuollon tavoitteena on ehkäistä ongelmien syntymistä, edistää terveyttä ja hyvinvointia sekä oppilaan osallisuutta. Ylämyllyn koulussa yksilöllinen oppilashuolto tarkoittaa kouluterveydenhuoltoa, psykologi- ja kuraattoripalveluja sekä monialaista yksilökohtaista oppilashuoltoa. Oppilashuolto toteutetaan monialaisena suunnitelmallisena yhteistyönä, johon kuuluvat opetustoimi, sosiaali- ja terveystoimi, oppilas ja hänen huoltajansa sekä muut tarvittavat tahot. 3.2 Yhteistyö kouluterveydenhuollon laajoissa terveystarkastuksissa Koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa koskeva asetus (338/2011) säätää, että laajat terveystarkastukset toteutetaan peruskouluikäisillä lapsilla 1., 5. ja 8. luokilla. Laajojen terveystarkastusten tarkoituksena on arvioida oppilaan hyvinvointia laajasti eri kehitysympäristöt huomioiden.

9 Laajojen terveystarkastusten tavoitteena on: 1. Vahvistaa lapsen, vanhempien ja koko perheen voimavaroja, terveyttä ja hyvinvointia 2. Varhentaa perheen ja perheenjäsenten tuen tarpeen tunnistamista. 3. Varmistaa tuen oikea-aikainen antaminen ja järjestäminen perheille. 4. Tehostaa syrjäytymisen ehkäisyä ja terveyserojen kaventumista Laajaan terveystarkastukseen kutsutaan huoltajat mukaan. Laajaan terveystarkastukseen sisällytetään huoltajan kirjallisella luvalla myös opettajan arvio oppilaan selviytymisestä ja hyvinvoinnista koulussa. Laajoista terveystarkastuksista kertyvää anonyymistä tietoa koko luokan hyvinvoinnista kerätään luokka- ja edelleen koulutasoisiksi yhteenvedoiksi. Nämä yhteenvedot toimivat yhteisöllisen oppilashuollon työkaluina ja auttavat suuntaamaan koulun ehkäisevää hyvinvointia. 1lk laaja terveystarkastus Kouluterveydenhoitaja tekee kesällä tulevalle ekaluokkalaiselle terveystarkastuksen. Tarkastuksessa on käytettävissä palaute esikoulusta (huoltajan luvalla) sekä huoltajan täyttämä terveystietolomake. Huoltaja/huoltajat ovat aina mukana tarkastuksessa. Ensimmäisen kouluvuoden aikana on koululääkärin tekemä terveystarkastus. Huoltaja/huoltajat ja terveydenhoitaja ovat mukana tarkastuksessa. Opettajan antama arvio huomioidaan. Terveydenhoitaja kerää anonyymia tietoa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. 5lk ja 8lk laaja terveystarkastus Ylämyllyn koululla 5. ja 8. luokan laaja terveystarkastus tehdään koululääkärin ja terveydenhoitajan kanssa samanaikaisesti. Ennen tarkastusta huoltajille lähetetään kotiin täytettäväksi terveyskysely ja pyydetään kirjallinen suostumus opettajan antamaan arvioon. Oppilaat täyttävät koulussa oman terveyskyselyn. Terveystarkastuksessa käydään läpi myös terveyskyselyt sekä opettajan arvio. Terveydenhoitaja kerää anonyymia tietoa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. 8. luokan oppilas saa nuorisonterveystodistuksen.

10 Tarvittaessa yhteistyökumppaneina laajoissa terveystarkastuksissa voi olla esim. liikunnanopettaja arvioidessaan fyysistä hyvinvointia (ylipainoiset oppilaat). Yhteistyötä tehdään myös koulukuraattorin, perheneuvolan psykologin sekä perheohjaajan kanssa (huoltajien lupa). 3.3 Oppilaan sairauden vaatiman hoidon, erityisruokavalion tai lääkityksen järjestäminen koulussa Jos oppilaalla on perussairaus, joka vaatii/ mahdollisesti vaatii hoitoa tai seurantaa koulupäivän aikana, huoltajien on ilmoitettava asiasta koulun henkilökunnalle ja kouluterveydenhuoltoon hyvissä ajoin ennen oppilaan saapumista kouluun. Huoltajien ja koulun henkilökunnan kanssa sovitaan kuka/ketkä auttavat oppilasta koulupäivän aikana lääkitsemisessä ja muissa sairauden hoitoon liittyvissä toimenpiteissä. Tarvittaessa oppilaan hoitoon osallistuville henkilöille järjestetään lisäkoulutusta toimenpiteiden turvallisen toteuttamisen varmistamiseksi. Huoltajien vastuulla on toimittaa koululle oppilasta hoitavilta tahoilta ohjeet toimenpiteistä ja lääkkeistä sekä käytettävät lääkkeet. Jos oppilaalla on sairaus (migreeni), johon hän saattaa tarvita lääkettä koulupäivän aikana, on lääke oltava oppilaalla mukana. Jos oppilas ei pysty itsenäisesti ottamaan lääkettä, voi huoltaja neuvotella opettajan kanssa lääkkeenannosta. Tähän huoltaja antaa kirjallisen suostumuksensa. Terveydenhoitajalla on ensiaputilanteita varten kipulääkettä. Oppilaan sairastuessa koulupäivän aikana huoltajalle ilmoitetaan asiasta. Huoltaja huolehtii jatkohoidosta. Jos oppilaalla on todettu ruoka-allergia, joka aiheuttaa merkittäviä tai hengenvaarallisia oireita, järjestetään oppilaalle koulussa erityisruokavalio. Tarvittavasta erityisruokavaliosta tulee huoltajan täyttää ja allekirjoittaa erityisruokavalio ilmoitus, joka toimitetaan keittiöhenkilökunnalle. Tarvittaessa erityisruokavalion tarpeellisuudesta voi keskustella lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa. 3.4 Oppilashuollon tuki kurinpitorangaistuksen tai opetukseen osallistumisen epäämisen yhteydessä Koulumme molemmissa yksiköissä järjestetään läksykerhoja. Kerhoja ohjaavat koulunkäynninohjaajat 2-3 iltapäivänä viikossa. Läksykerhoon pääsee, mikäli oppilas kokee läksyjen teon kotona vaikeaksi, oppilaalle on tulossa pitkä poissaolo esim. matkan vuoksi, oppilas on ollut pitkään sairaana tai oppilas jättää läksyjä tekemättä.

11 Varsinaisia kurinpitorangaistuksia ovat kasvatuskeskustelu, jälki-istunto, kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen koulusta. Runsaiden kasvatuskeskustelujen ja jälki-istuntojen vuoksi on käynnistettävä yksilökohtainen oppilashuoltotyö. Ennen kirjallisen varoituksen antamista rehtorin on kuultava oppilasta ja huoltajia sekä konsultoitava asianosaista oppilashuoltohenkilöstöä. Määräaikaisesta koulusta erottamisesta päättää sivistyslautakunta. 3.5 Asiantuntijaryhmän kokoaminen ja suostumuksen hankkiminen sekä ryhmän yhtenäiset menettelytavat yksittäistä oppilasta koskevan asian käsittelyssä Monialainen yksilökohtainen asiantuntijaryhmä kutsutaan koolle, kun herää huoli lapsen fyysistä, psyykkisestä ja/tai sosiaalisesta hyvinvoinnista. Ryhmän koollekutsumisesta huoltajien kanssa sopii se henkilö, joka on asiaa jo huoltajien kanssa aiemmin käsitellyt. Mikäli lapsen huoltajat ja huolen tunnistaja yhdessä haluavat järjestää monialaisen asiantuntijaryhmän kokoontumisen, ilmoittaa huolen tunnistaja toiveen ryhmän järjestämisestä koulun oppilashuollon vastuuhenkilölle (apulaisjohtajalle). Vastuuhenkilö tai hänen määräämänsä henkilö kutsuu huoltajien kirjallisen luvan mukaisesti muut asiantuntijatahot paikalle. Asiantuntijaryhmän kokoontumisille on varattu aikaa klo Syyslukukausi Kevätlukukausi ti ma ke ti ma ke ke ke ma Oppilashuoltokertomuksen laatiminen ja säilytys Yksilöllisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi tarpeelliset tiedot kirjataan oppilashuollon kertomukseen. Kirjauksia laativat asiantuntijaryhmän vastuuhenkilö sekä muut asiantuntijaryhmän jäsenet. Oppilashuoltokertomus laaditaan jatkuvaan muotoon aikajärjestyksessä eteneväksi. Yksilökohtainen oppilashuollon kertomus laaditaan wilmaan, oppilaan tukitoimien alla olevalle muistio-lehdelle. Sen lukemiseen annetaan asianosaisille lukuoikeus.

12 3.7 Yhteistyö koulun ulkopuolisten palvelujen ja yhteistyökumppaneiden kanssa kuten nuorisotoimi, lastensuojelu, erikoissairaanhoito ja poliisi Yksilökohtaiseen oppilashuoltoon liittyvää yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa tehdään tapauskohtaisesti huoltajien luvalla. Tavallisin yhteistyömuoto ovat verkostokokoukset, joissa koollekutsujataho on usein joku muu kuin koulu. 4 Oppilashuollon yhteistyön järjestäminen oppilaiden ja heidän huoltajiensa kanssa Oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä oppilaiden ja huoltajien kanssa. Yhteistyö huoltajien kanssa tulee perustua avoimuuteen, luottamukseen ja arvostukseen. Vanhempainillat, arviointikeskustelut ja Wilma-tiedotteet ovat keskeisiä yhteistyömuotoja ja kanavia. Oppilaskunnan hallituksen jäsenet ovat lupautuneet toimimaan hyvinvointisheriffeinä eli he pitävät silmänsä auki, ettei ketään kiusattaisi tai kukaan ei olisi tahtomattaan yksin. Jos oppilaat näkevät tällaisia tilanteita, he informoivat siitä koulun aikuisia. 4.1 Osallisuus yhteisöllisen ja yksilöllisen oppilashuollon suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa Yhteisöllisen oppilashuollon suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin huoltajat pääsevät vaikuttamaan vanhempainneuvosto Rummun kautta. Rummun edustaja on nimetty koulun yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään. Myös oppilaskunnan edustajia on mahdollista kutsua yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän kokouksiin. Oppilaiden osallisuutta koulun toimintakulttuurin kehittämiseen pyritään edistämään aktiivisen oppilaskuntatoiminnan kautta. Yksilöllisen oppilashuollon suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa ovat aina mukana asiantuntijoiden lisäksi oppilas ja huoltajat. 4.2 Tiedottaminen periaatteista ja menettelytavoista Ylämyllyn koulun oppilashuoltosuunnitelma julkaistaan koulun kotisivuilla. Käytännön oppilashuoltotoimintaa kuvataan myös koulun syystiedotteessa lukuvuoden alkaessa. 5. Oppilashuoltosuunnitelman toteuttaminen ja seuraaminen Ylämyllyn oppilashuoltosuunnitelma ohjaa kouluyhteisön työntekijöiden sekä muiden suunnitelmassa mainittujen ammatillisten asiantuntijoiden toimintaa. Lukuvuosittain seurataan yksilökohtaisten oppilashuoltotapausten määrää ja niihin liittyvien toimenpiteiden toteutumista ja vaikutusta.

13 Yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän tehtävä on seurata, arvioida ja kehittää kouluyhteisön ja oppilasryhmien hyvinvointia sekä päivittää oppilashuoltosuunnitelma lukuvuosittain. Liperin kunnan oppilashuollon ohjausryhmä seuraa kunnan yleisen oppilashuollon ohjeistuksen (Liperin oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma 2014) toteutumista kunnan kaikissa oppilaitoksissa sekä esiopetuksessa. Ohjausryhmässä on edustaja esiopetuksesta, kaikista kouluyksiköistä, kouluterveydenhuollosta, lastensuojelusta, perhekeskuksesta, Siikasalmen koulusta ja Luovista. Ryhmän puheenjohtajana toimii Virpi Eronen. LIITE: Henkilöiden yhteystiedot Liperin oppilashuollon ohjausryhmän pj Virpi Eronen Liperin koulu Psykologi Mervi Laeslehto Perhekeskus, Lasten ja nuorten kuntoutus Sosiaalityöntekijä Anne Vornanen Liperin kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut Kuraattori Heikki Argillander Perhekeskus, Oppilas- ja opiskelijahuolto Terveydenhoitaja Mirka Piipponen Liperin kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut Rehtori Riitta Hyttinen Ylämyllyn koulu Apulaisjohtaja Päivi Kokko Ylämyllyn koulu

14

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV 2015-2016 UTRAN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA children 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Utran koulussa on 440 oppilasta oppilashuollon piirissä. Utran koulun

Lisätiedot

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV 2016-2017 UTRAN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA children 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Utran koulussa on 430 oppilasta oppilashuollon piirissä. Oppilashuollon

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen OPPILASHUOLTO Savonlinnan normaalikoulu 26.5.2014 / 12.4.2017 Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen SNOR - Oppilashuoltokäytännöt uudistuvat ENNEN / OPS 2012 Oppilashuollolla tarkoitetaan Oppilaan

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

KUMMUN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV

KUMMUN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV KUMMUN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV 2018-2019 Päivitetty syyslukukaudella 2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 OPPILASHUOLLON KOKONAISTARVE JA KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT OPPILASHUOLTOPALVELUT

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma

Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 1. ARVIO OPPILASHUOLLON KOKONAISTARPEESTA Mänttä-Vilppulassa perusopetusta annetaan luokille 1-6 Savosenmäen koulussa, Koskelan alakoulussa, Vilppulankosken

Lisätiedot

Opiskelijahuolto lisäopetuksessa

Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opetushallitus 17.3.2015 Kristiina Laitinen Opetusneuvos 1 Säädökset, eduskunta-asiakirjat sekä opetussuunnitelmien perusteet Lait Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)

Lisätiedot

Porvoon kaupungin koulujen koulukohtainen oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma Koulun nimi Päiväys

Porvoon kaupungin koulujen koulukohtainen oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma Koulun nimi Päiväys Porvoon kaupungin koulujen koulukohtainen oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelma Koulun nimi Päiväys Sisältö 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut... 2 2 Yhteisöllinen

Lisätiedot

8.5 Paikallisesti päätettävät asiat ja koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadinta

8.5 Paikallisesti päätettävät asiat ja koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadinta 8.5 Paikallisesti päätettävät asiat ja koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadinta Opetussuunnitelmaan sisältyvä kuvaus oppilashuollosta Opetussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilashuollon

Lisätiedot

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat KANGASALAN KUNTA POHJAN KOULU Iso- Maijalantie 31 36840 POHJA 050-3152852/ rehtori POHJAN KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA 2018-2019 Oppilashuollon kokonaisuus Pohjan koululla jakaantuu seuraavasti: 1.

Lisätiedot

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi 2014-2015 Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LIITE 1 (9) 4/011/2014 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään

Lisätiedot

Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto

Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto 5.4 Oppilashuolto Oppilashuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa koulun perustoimintaa. Se liittyy läheisesti koulun kasvatus- ja opetustehtävään. Oppilashuollon tavoitteena on oppilaan kokonaisvaltaisen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Helsingin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas-

Lisätiedot

Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO

Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO Pälkäneen perusopetuksen opetussuunnitelma: OPPILASHUOLTO Opetussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilashuollon paikallisen toteuttamisen tavoitteet ja toimintatavat. Siinä määritellään opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Opiskeluhuoltosuunnitelmat

Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Kokkolan kaupunki Perusopetuksen opetussuunnitelman muutos 1.8.2014 alkaen PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opetussuunnitelman kuntakohtainen osa Kotkan lukiokoulutuksessa opiskelijahuollon osalta 1.8.2014 lukien. LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opiskeluhuolto sisältää lain mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista,

Lisätiedot

KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

5.2 Oppilashuolto. 5.2.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

5.2 Oppilashuolto. 5.2.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 5.2 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen opiskeluhuollosta nimitystä oppilashuolto, opiskelijasta käsitettä

Lisätiedot

ASUNTILAN JA KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016

ASUNTILAN JA KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 ASUNTILAN JA KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 SISÄLLYS 1. Yhteisöllinen oppilashuolto.....1 1.1 Yksikkökohtainen oppilashuolto....1 - Kalliorinne-Asuntila vuosikello 2015-2016.....2

Lisätiedot

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut Kangasniemen kunta Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut 1 Oppilashuoltosuunnitelmat Koulun oppilashuoltotoimintaa suunnittelee ja johtaa oppilashuoltoryhmä (OHR). OHR kokoontuu säännöllisesti.

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNNAN OPPILAITOSKOHTAINEN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA

PUNKALAITUMEN KUNNAN OPPILAITOSKOHTAINEN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA PUNKALAITUMEN KUNNAN OPPILAITOSKOHTAINEN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma.

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LIITE 1 (9) 4/011/2014 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Lasten ja nuorten kehitysympäristön ja koulun toimintaympäristön muuttuessa oppilashuollosta on

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Alakoulujen oppilashuoltosuunnitelma Säkylän sivistyslautakunta Alakoulujen koulukohtaiset oppilas- ja opiskeluhuoltosuunnitelmat

Alakoulujen oppilashuoltosuunnitelma Säkylän sivistyslautakunta Alakoulujen koulukohtaiset oppilas- ja opiskeluhuoltosuunnitelmat 1 Alakoulujen oppilashuoltosuunnitelma Säkylän sivistyslautakunta 13.12.2016 78 Alakoulujen koulukohtaiset oppilas- ja opiskeluhuoltosuunnitelmat Alakoulujen tarkennukset täydentävät Säkylän kunnan oppilas-

Lisätiedot

Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014

Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 1 Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Nastolassa esiopetuksen oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä sivistystoimen ja sosiaali

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

LUKU 8 OPPILASHUOLTO. 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) 1 3 mom. 2

LUKU 8 OPPILASHUOLTO. 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) 1 3 mom. 2 Sisällys LUKU 8 OPPILASHUOLTO... 1 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö... 1 8.2 Yhteisöllinen oppilashuolto... 3 8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto... 4 8.4 Oppilashuoltosuunnitelmat... 6 8.5 Paikallisesti

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: LEPPÄVAARAN KOULU KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN Espoossa on käytössä yhteinen pohja oppilashuoltosuunnitelmalle,

Lisätiedot

ESIOPETUS. Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto

ESIOPETUS. Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen oppilashuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen

Lisätiedot

Esiopetuskohtainen oppilashuoltosuunnitelma

Esiopetuskohtainen oppilashuoltosuunnitelma Esiopetuskohtainen oppilashuoltosuunnitelma Asiakirja tallennetaan nk. I-asemalle/levylle ja siitä tulostetaan paperikopio, jota säilytetään esiopetusyksikössä paloturvallisessa paikassa. Taustatiedot

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019

Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019 Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019 Uuden oppilas- ja opiskeluhuoltolain tuomat muutokset koulun opiskeluhuollossa astuivat voimaan 1.8.2014. Lain tarkoituksena on 1) edistää opiskelijoiden

Lisätiedot

Kuinka usein ja millä kokoonpanolla yhteisöllinen oppilashuoltoryhmänne kokoontuu 1) laajennetusti: Kurun yhtenäiskoulun alue kokoontuu kaksi kertaa

Kuinka usein ja millä kokoonpanolla yhteisöllinen oppilashuoltoryhmänne kokoontuu 1) laajennetusti: Kurun yhtenäiskoulun alue kokoontuu kaksi kertaa Keihäslahden esiopetuksen ja Kurun PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015 2016 Ryhmät: Vanamot (Keihäslahti) Naavat (Kurun päiväkoti) 1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut

Lisätiedot

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa 17.9.2014 Opetushallitus KOULUKOHTAINEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Oppilashuollon vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA LASTEN

Lisätiedot

Mukana turvallista ja hyvinvoivaa yhteisöä rakentamassa

Mukana turvallista ja hyvinvoivaa yhteisöä rakentamassa Oppilashuoltosuunnitelma Koulu: Kypärämäen koulu Lukuvuosi: 2015-2016 Päivämäärä, jolloin suunnitelma on laadittu/päivitetty: 23.9.2015 yhteisöllinen OHR 1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä

Lisätiedot

KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA KALLIORINTEEN PÄIVÄKODIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYS 1. Yhteisöllinen oppilashuolto.....1 1.1 Yksikkökohtainen oppilashuolto....1 - Kalliorinteen vuosikello 2014-2015.....2 1.2 Laajennettu

Lisätiedot

VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014

VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014 VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014 Tämä opetussuunnitelman päivitys sisältää Opetushallituksen tekemän perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutoksen

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ

OPPILASHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ 13.4. Oppilashuollon ja turvallisuuden edistäminen paikallisessa opetussuunnitelmassa OPPILASHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Me Kempeleessä haluamme taata kaikille kasvatuskumppanuuden

Lisätiedot

Oppilashuoltopalveluiden suunnittelu, kehittäminen ja arviointi

Oppilashuoltopalveluiden suunnittelu, kehittäminen ja arviointi HAUTASEN KOULUN oppilashuoltosuunnitelma 2018-2019 OPPILASHUOLLON RAKENNE Perusopetuslain mukainen oppilashuolto Kuntatason monialainen oppilashuollon ohjausryhmä Oppilashuoltopalveluiden suunnittelu,

Lisätiedot

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä Tällä asiakirjalla esitellään Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisen monialaisen oppilashuoltotyön toiminta ja sillä voidaan

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS

LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS VAMMAISTEN OPISKELIJOIDEN VALMENTAVA JA KUNTOUTTAVA OPETUS JA OHJAUS AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLISEEN

Lisätiedot

LUKU 8 OPPILASHUOLTO

LUKU 8 OPPILASHUOLTO LUKU 8 OPPILASHUOLTO Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 8 OPPILASHUOLTO 8.5 Oppilashuolto Rauman normaalikoulussa... 3 8.5.1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä

Lisätiedot

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan Sisältää myös esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelman KOULU: Lintuvaaran koulu KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

JOROISTEN KUNNAN OPETUSSUUNNITELMAN LUKU 5.4 5.4. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

JOROISTEN KUNNAN OPETUSSUUNNITELMAN LUKU 5.4 5.4. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN JOROISTEN KUNNAN OPETUSSUUNNITELMAN LUKU 5.4 5.4. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Mitä tässä suunnitelmassa mainitaan oppilaasta ja koulutuksenjärjestäjästä koskee myös esiopetukseen osallistuvaa

Lisätiedot

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLLON PERUSTEET

PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLLON PERUSTEET PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLLON PERUSTEET 5.4. Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta perusopetuksen

Lisätiedot

OPPILAS- ja OPISKELIJAHUOLTOLAIN

OPPILAS- ja OPISKELIJAHUOLTOLAIN OPPILAS- ja OPISKELIJAHUOLTOLAIN SOVELTAMINEN HANGON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMESSA 1.8.2014 - (luku 3.5 Oikeusturva, lisätty 1.8.2015 alkaen) Lisäys kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin esiopetuksen opetussuunitelma

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LIITE 1 (8) 5/011/2014 ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 8 UUDESSA OPS:SSA

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 8 UUDESSA OPS:SSA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 8 UUDESSA OPS:SSA LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään

Lisätiedot

5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen. 5.3 Oppilashuolto

5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen. 5.3 Oppilashuolto 5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 5.3 Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen opiskeluhuollosta

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

HAUTASEN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 MONIALAINEN OPPILASHUOLTO. Ohjausryhmä

HAUTASEN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 MONIALAINEN OPPILASHUOLTO. Ohjausryhmä 29.4.14 HAUTASEN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 MONIALAINEN OPPILASHUOLTO Ohjausryhmä Oppilashuoltopalveluiden suunnittelu, kehittäminen ja arviointi Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Koulukohtainen

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

KOULUKOHTAINEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

KOULUKOHTAINEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Liite 1 KOULUKOHTAINEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma.

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 1 (6) ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.3 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.3 Oppilashuolto Lasten kehitysympäristön ja esiopetuksen toimintaympäristön muutosten

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Kuopio 26.3.2014 Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta Oppilashuollon kehittäminen Liperissä Lukuvuoden 2011-12 aikana yhteensä neljä

Lisätiedot

Juupajoen perusopetus: PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

Juupajoen perusopetus: PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Juupajoen perusopetus: PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO Lempäälän kunta / lukio Kuntakohtaiset osuudet sinisellä. 4.3 Opiskeluhuolto Lukion

Lisätiedot

Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus

Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus YLEISTÄ Koulujen oppilashuoltotyö koostuu yhteisöllisestä oppilashuollosta ja yksilökohtaisesta oppilashuollosta. Oppilashuoltotyö järjestetään Iitissä

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 0 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS / LUKU 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN LUKU 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja

Lisätiedot

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA RAUMAN FREINETKOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV. 2016-2017 Oppilashuollon palaveriajat lukuvuonna 2016-2017: Syyslukukausi: 17.8. (suunnittelupalaveri), 7.9. klo:12.15. (yhteisöllinen oppilashuolto),

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki yhden lainsäädännön piirissä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa, henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä

Lisätiedot

Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin

Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies, STM Sisällys Uuden lain tausta ja tarkoitus

Lisätiedot

Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen

Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen Opiskeluhuollon palvelut Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen 24.3.2015 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan 1.8.2014, mikä muuttui? Opiskeluhuollon suunnittelu

Lisätiedot

Esiopetuksessa olevien oppilashuolto

Esiopetuksessa olevien oppilashuolto Esiopetuksessa olevien oppilashuolto Valtakunnalliset neuvolapäivät 21. - 22.10.2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opetussuunnitelmien perusteet Oppilas-

Lisätiedot

Paltamon kunta. Perusopetus. [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen

Paltamon kunta. Perusopetus. [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 2014 Paltamon kunta Perusopetus [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen PALTAMON KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 3 Sivu 1 / 4 1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden, koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa. 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN

Lisätiedot

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSRYHMIIN

PÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSRYHMIIN RAAHEN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA PÄIVÄKOTIEN ESIOPETUSRYHMIIN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Raahessa esi- ja perusopetuksella sekä lukioilla on yhteinen opiskelu/ oppilashuoltosuunnitelma.

Lisätiedot

Oppilashuollossa kehitetään, seurataan ja arvioidaan koko kouluyhteisön, yksittäisten luokkien ja ryhmien

Oppilashuollossa kehitetään, seurataan ja arvioidaan koko kouluyhteisön, yksittäisten luokkien ja ryhmien LIITE 1 (7) 4/011/2014 5.4 OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 5.4 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta perusopetuksen

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen

5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 5.3 Esiopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 5.3. Oppilashuolto Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilas- ja opiskelijahuoltolain käsitteistön sijasta esiopetuksen

Lisätiedot

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan Sisältää myös esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelman KOULU: Lahnuksen koulu KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN Espoossa

Lisätiedot

OPISKELIJAHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ

OPISKELIJAHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ LUKU X.X OPISKELUHUOLTO OPISKELIJAHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Me Kempeleessä haluamme taata kaikille kasvatuskumppanuuden ja monialaisen yhteistyön keinoin hyvinvoivan ja turvallisen

Lisätiedot

Opiskeluhuollosta ja siihen liittyvistä suunnitelmista säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa 1.

Opiskeluhuollosta ja siihen liittyvistä suunnitelmista säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa 1. 1 LUKION OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 6.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on 1) edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia sekä osallisuutta ja ehkäistä

Lisätiedot

Espoossa on käytössä yhteinen pohja oppilashuoltosuunnitelmalle, jota koulu täydentää. Oppilashuoltosuunnitelma on koulun opetussuunnitelman liite.

Espoossa on käytössä yhteinen pohja oppilashuoltosuunnitelmalle, jota koulu täydentää. Oppilashuoltosuunnitelma on koulun opetussuunnitelman liite. KOULU: Kalajärven koulu KOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMAN LAADINTA JA HYVÄKSYMINEN Espoossa on käytössä yhteinen pohja oppilashuoltosuunnitelmalle, jota koulu täydentää. Oppilashuoltosuunnitelma on koulun

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON KOKONAISTARVE JA KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT OPPILASHUOLTOPALVELUT

OPPILASHUOLLON KOKONAISTARVE JA KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT OPPILASHUOLTOPALVELUT OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014-2015 Riihikallion koulussa Tuusulan kunnan perusopetukseen on laadittu koko kuntaa koskeva perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014-2016. Kuntakohtaiseen oppilashuoltosuunnitelmaan

Lisätiedot