Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Mäntsälän, Kirkkonummen, Nurmijärven ja Tuusulan kuntien yhteinen erittelemättömien yhdyskuntateknisten suunnittelu- ja rakennuttamispalveluiden puitesopimus Tekninen lautakunta Mäntsälän kunta yhdessä Kirkkonummen, Nurmijärven ja Tuusulan kuntien kanssa on pyytänyt tarjoukset erittelemättömien yhdyskuntateknisten suunnittelu- ja rakennuttamispalveluiden puitesopimuksesta. Hankintamenettelynä käytettiin avointa puitejärjestelyä. Kyseessä oli EU-kynnysrajat ylittävä hankinta. Tarjouspyyntö julkaistiin työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämällä sähköisellä ilmoituskanavalla Hilmassa , sekä Euroopan unionin virallisessa lehdessä sekä TED-tietokannassa Hankinnan kohteena on yhdyskuntateknisten suunnittelu- ja rakennuttamispalveluiden puitesopimus kahdeksi vuodeksi, jonka lisäksi on kahden vuoden optio. Puitesopimukset kattavat tehtävät, joissa toimeksiantojen suuruus on enintään euroa (alv 0 %). Alle :n tehtävissä etusija toimeksiannolle on ao. toimialan edullisimman tarjouksen jättäneellä taholla. Toimeksiannoissa, joissa hinta-arvio , järjestetään minikilpailutus kolmen ao. toimialan edullisimman tarjouksen jättäneen tahon kesken. Toimeksiantojen mukaiset tehtävät kattavat seuraavat toimialat: - geotekniikka - geotekniset maastotutkimukset - liikennetekniikka - maisemasuunnittelu - infrarakennuttaminen - pilaantuneet alueet - mittaus- ja kartoitustekniikka - siltatekniikka - tie-, katu- ja aluetekniikka - vesihuolto ja tutkimus - ympäristösuunnittelu. Pima-toimialaa lukuun ottamatta jaottelu noudattaa SKOL:n mukaista toimialajaottelua. Tarjoajien edullisuus ratkaistiin kokonaistaloudellinen edullisuus huomioon ottaen. Kokonaistaloudellisuus arvioitiin laskemalla yhteen hintapisteet ja laatupisteet siten, että hintapisteiden painoarvo oli 0,3 ja laatupisteiden painoarvo oli 0,7. Laadunarvioinnissa arvosteltiin yritystä (toteutuneiden hankkeiden monipuolisuus ja laajuus, henkilöresurssit, tekninen valmius) ja projekteihin tarjottavaa johtoa (kokemusvuodet, koulutus, lisäpätevyydet). Hintapisteet määritettiin maastotyöpäivähintojen ja SKOL-tuntiveloitushintojen perusteella. Yksityiskohtainen laskukaava pisteytyksestä on esitetty liitteenä olevassa tarjouspyynnössä.

2 Tarjoukset tuli jättää Tuusulan kunnan tekniseen toimeen klo 16:00 mennessä. Määräaikaan mennessä saapui 38 tarjousta, jotka jakaantuivat toimialoittain seuraavasti: - geotekniikka 14 kpl - geotekniset maastotutkimukset, 12 kpl - liikennetekniikka, 10 kpl - maisemasuunnittelu, 9 kpl - infrarakennuttaminen, 9 kpl - pilaantuneet alueet, 14 kpl - mittaus- ja kartoitustekniikka, 15 kpl - siltatekniikka, 8 kpl - tie-, katu- ja aluetekniikka, 13 kpl - vesihuolto ja tutkimus, 11 kpl - ympäristösuunnittelu, 12 kpl. Tarjoukset avattiin Ensimmäiseksi tarkistettiin, täyttivätkö tarjoajat heiltä edelletyt kelpoisuus- ja soveltuvuusvaatimukset. Minimivaatimuksiksi oli asetettu, että yritys on merkitty ammatti- ja elinkeinorekisteriin, yrityksen työnantajavelvoitteet on hoidettu, yrityksellä on konsulttivastuuvakuutus, yrityksen taloudellinen tila on vähintään tyydyttävä, yrityksen laatujärjestelmä on kuvattu, yrityksellä on riittävä tietokoneohjelmisto ja ammattitaitoinen henkilöstö. Lisäksi tarjoajan tuli sitoutua siihen, että yritys kykenee toimittamaan sähköisen suunnitteluaineiston pyydetyssä formaatissa ja että yritys tarjoaa riittävän kokeneen projektipäällikön tilaajan hankkeisiin. Minimivaatimuksena oli 10 vuoden kokemus. Tarjous ei saanut sisältää myöskään omia ehtoja. Tarjouksia avatessa kävi ilmi, että 11 tarjouksessa oli puutteita em. minimivaatimusten todentamiseksi. Koska havaituilla puutteilla ei ollut vaikutusta varsinaiseen tarjouksen vertailuun (laatu ja pisteet), päätti hankintayksikkö harkintavaltansa nojalla antaa tarjoajille mahdollisuuden täydentää tarjoustaan. Kesälomakaudesta johtuen täydennysaikaa annettiin asti. Soveltuvuutta ja kelpoisuutta arvioitaessa hylättiin yksi tarjous, Esari Oy maanmittaus- ja kartoitustekniikasta. Yhtiön tarjous ei ollut tarjouspyynnön mukainen. Yhtiö ei sitoutunut tarjoamaan riittävän kokemuksen omaavaa projektipäällikköä. Projektipäälliköllä on olennainen merkitys suunnitteluhankkeiden läpiviennissä niin ajallisesti, laadullisesti kuin kustannustasolla tarkasteltuna. Tämän vuoksi hankintayksikkö oli asettanut yhdeksi minimiehdoksi 10 vuoden kokemuksen projektipäällikölle, josta se ei voi tinkiä. Kaikki pyydetyt täydennykset saapuivat määräajassa. Täydennysten jälkeen hylättiin alikonsultiksi tarjottu A-Insinöörit Geotesti Oy (geotekniset maastotutkimukset ja mittaus- ja kartoitustekniikka). Yhtiö ei täyttänyt taloudellisen aseman minimivaatimusta. Kelpoisuus- ja soveltuvuusvaatimukset täyttäneistä tarjouksista arvioitiin laatu ja laskettiin hintapisteet. Hintapisteiden määrittelyn yhteydessä hankintayksikkö joutui hylkäämään kuusi tarjousta. Svenska Mätcenter AB (mittaus- ja kartoitustekniikka) ei ollut toimittanut tarjouksen mukana hintakuorta. Tapio Stranberg Oy, WSP Oy ja Geopalvelu Oy eivät olleet

3 antaneet yksikköhintoja kaikista hankintayksikön pyytämistä analyyseistä. Tarjoukset eivät vastanneet hankintayksikön tarpeita eivätkä olleet rinnastettavissa muiden tarjousten kanssa, jonka vuoksi niitä ei voitu ottaa huomioon kilpailussa. Vastaavasta syystä suljettiin Insinööritoimisto Pohjatekniikka Oy pois kilpailusta geoteknisten maastotutkimusten toimialalla. TähtiRanta Infra Oy oli jättänyt hintakuoren ympäristösuunnittelu toimialalta, mutta ei toimittanut ko. toimialan laatutietoja. Laatu- ja hintapisteiden määrittämisen jälkeen laskettiin tarjouksille niiden kokonaistaloudellisuutta osoittavat yhteispisteet. Pisteytykset käyvät ilmi tarjousten avauspöytäkirjasta, joka on liitteenä Liite 1. Tarjouspyyntö Liite 2. Tarjouspyynnön liitteet Liite 3. Soveltuvuus ja kelpoisuus Liite 4. Laatu Liite 5. Hinta Liite 6. Pisteet Teknisen johtajan päätösesitys: Tekninen lautakunta päättää, että erittelemättömien yhdyskuntateknisten suunnittelu- ja rakennuttamispalveluiden puitesopimuskumppaneiksi valitaan tarjouspyynnön mukaisesti seuraavat kolme kokonaistaloudellisesti edullisinta palveluntuottajaa kultakin toimialalta: Geotekniikka 1. Destia Oy 2. Sito Oy Geotekniset maastotutkimukset /Geotek Oy 2. Geopalvelu Oy Liikennetekniikka 1. Trafix Oy Maisemasuunnittelu 2. VSU Oy Infrarakennuttaminen 1. Ramboll CM Oy 2. Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd 3. WSP Oy Pilaantuneet alueet

4 Mittaus- ja kartoitustekniikka 1. Blom Kartta Oy 2. Sito Oy/Geotek Oy 3. Geopalvelu Oy Siltatekniikka 1. Ramboll Finland Oy 2. Finnmap Consulting Oy (Sweco Oy) 3. Kon-Ins Oy/Kolmostie Oy/Suunnittelukide Oy Tie-, katu- ja aluetekniikka 3. A-Insinöörit Suunnittelu Oy Vesihuolto ja tutkimus 1. Sweco Ympäristö Oy 2. Pöyry Finland Oy Ympäristösuunnittelu Lisäksi tekninen lautakunta oikeuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan puitesopimukset em. tahojen kanssa ja päättämään optio-oikeuden käytöstä tarvittaessa. Keskustelu: Keskustelun aikana Hilkka Virtanen ehdotti, että asia siirretään käsiteltäväksi seuraavassa kokouksessa. Esko Tattari, Anneli Sundberg ja Jari Eloranta kannattivat ehdotusta. Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että kannatetusta Hilkka Virtasen ehdotuksesta on äänestettävä ja esitti kädennostoäänestystä. Äänestystapaesitys hyväksyttiin. Päätösesitystä kannatti yksi (1) Asko Eerola ja Hilkka Virtasen tekemää ja Esko Tattarin, Anneli Sundbergin ja Jari Elorannan kannattamaa muutosesitystä kannatti kuusi (6) Rami Lindqvist, Jari Eloranta, Esko Tattari, Hilkka Virtanen, Anneli Sundberg ja Christina Kalenius. Äänin kuusi (6) - yksi (1), kaksi (2) tyhjää ääntä, asia päätettiin siirtää seuraavaan kokoukseen. Päätös: Tekninen lautakunta päättää Hilkka Virtasen ehdotuksen mukaisesti siirtää asian seuraavaan kokoukseen käsiteltäväksi. Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta halusi lisäaikaa tutustua kokouksessa olleeseen valmisteluaineistoon. Asian valmisteluteksti on edellisen kokouksen mukainen. Esitystä täydennetään seuraavalla

5 rakennuttamispalvelut termillä. Rakennuttamispalvelut tarkoittaa rakennushankkeen ohjaamista ja johtamista, jossa huolehditaan tilaajan, käyttäjän ja ylläpitäjän tarpeista sekä koordinoidaan, ohjataan ja valvotaan eri osa-puolien työtä. Teknisen johtajan päätösesitys: Tekninen lautakunta päättää, että erittelemättömien yhdyskuntateknisten suunnittelu- ja rakennuttamispalveluiden puitesopimuskumppaneiksi valitaan tarjouspyynnön mukaisesti seuraavat kolme kokonaistaloudellisesti edullisinta palveluntuottajaa kultakin toimialalta: Geotekniikka 1. Destia Oy 2. Sito Oy Geotekniset maastotutkimukset /Geotek Oy 2. Geopalvelu Oy Liikennetekniikka 1. Trafix Oy Maisemasuunnittelu 2. VSU Oy Infrarakennuttaminen 1. Ramboll CM Oy 2. Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd 3. WSP Oy Pilaantuneet alueet Mittaus- ja kartoitustekniikka 1. Blom Kartta Oy 2. Sito Oy/Geotek Oy 3. Geopalvelu Oy Siltatekniikka 1. Ramboll Finland Oy 2. Finnmap Consulting Oy (Sweco Oy) 3. Kon-Ins Oy/Kolmostie Oy/Suunnittelukide Oy Tie-, katu- ja aluetekniikka

6 3. A-Insinöörit Suunnittelu Oy Vesihuolto ja tutkimus 1. Sweco Ympäristö Oy 2. Pöyry Finland Oy Ympäristösuunnittelu Lisäksi tekninen lautakunta oikeuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan puitesopimukset em. tahojen kanssa ja päättämään optio-oikeuden käytöstä tarvittaessa. Keskustelu: Keskustelun aikana jäsen Virtanen esitti, että optio-oikeus tulisi teknisen lautakunnan päätettäväksi. Jäsen Eloranta kannatti esitystä. Keskustelun ja ehdotetun esityksen perusteella tekninen johtaja päätti muuttaa esitystään. Teknisen johtajan muutettu päätösesitys: Tekninen lautakunta päättää, että erittelemättömien yhdyskuntateknisten suunnittelu- ja rakennuttamispalveluiden puitesopimuskumppaneiksi valitaan tarjouspyynnön mukaisesti seuraavat kolme kokonaistaloudellisesti edullisinta palveluntuottajaa kultakin toimialalta: Geotekniikka 1. Destia Oy 2. Sito Oy Geotekniset maastotutkimukset /Geotek Oy 2. Geopalvelu Oy Liikennetekniikka 1. Trafix Oy Maisemasuunnittelu 2. VSU Oy Infrarakennuttaminen 1. Ramboll CM Oy 2. Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd 3. WSP Oy

7 Pilaantuneet alueet Mittaus- ja kartoitustekniikka 1. Blom Kartta Oy 2. Sito Oy/Geotek Oy 3. Geopalvelu Oy Siltatekniikka 1. Ramboll Finland Oy 2. Finnmap Consulting Oy (Sweco Oy) 3. Kon-Ins Oy/Kolmostie Oy/Suunnittelukide Oy Tie-, katu- ja aluetekniikka 3. A-Insinöörit Suunnittelu Oy Vesihuolto ja tutkimus 1. Sweco Ympäristö Oy 2. Pöyry Finland Oy Ympäristösuunnittelu Lisäksi tekninen lautakunta oikeuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan puitesopimukset em. tahojen kanssa ja tekninen lautakunta päättää optio-oikeuden käytöstä tarvittaessa. Päätös: Tekninen lautakunta päätti hyväksyä esityksen. Jäsen Eloranta poistui asian käsittelyn aikana klo ajaksi. Tekninen lautakunta Mäntsälän kunta on liittynyt erittelemättömien yhdyskuntateknisten suunnittelu- ja rakennuttamispalveluiden puitesopimukseen. Puitesopimuksen kahden vuoden määräaika on umpeutumassa Puitesopimukseen sisältyy mahdollisuus optioon kahden vuoden ajalle. Toimeksiantojen mukaiset tehtävät kattavat seuraavat toimialat: geotekniikka, geotekniset maastotutkimukset, liikennetekniikka, maisemasuunnittelu, infrarakennuttaminen, pilaantuneet alueet, mittaus- ja

8 kartoitustekniikka, siltatekniikka, tie-, katu- ja aluetekniikka, vesihuolto ja tutkimus sekä ympäristösuunnittelu. Puitesopimukset kattavat tehtävät, joissa toimeksiantojen suuruus on enintään euroa (alv 0 %). Alle :n tehtävissä etusija toimeksiannolle on ao. toimialan edullisimman tarjouksen jättäneellä taholla. Toimeksiannoissa, joissa hinta-arvio , järjestetään minikilpailutus kolmen ao. toimialan edullisimman tarjouksen jättäneen tahon kesken. Puitesopimusta on hyödynnetty hankinnoissa. (Valmistelija / lisätietoja: tekninen johtaja Hannu Seppälä, puh , hallintosihteeri Sirpa Salminen, puh ) Teknisen johtajan päätösesitys: Tekninen lautakunta päättää jatkaa erittelemättömien yhdyskuntateknisten suunnittelu- ja rakennuttamispalveluiden puitesopimusta kahden vuoden ajan sekä oikeuttaa teknisen johtajan tekemään esitykset option käytöstä palveluntuottajille sekä allekirjoittamaan päivitetyt puitesopimukset palveluntuottajien kanssa. Päätös: Tekninen lautakunta päätti hyväksyä esityksen.

Tekninen lautakunta 150 23.09.2014 Tekninen lautakunta 168 07.10.2014

Tekninen lautakunta 150 23.09.2014 Tekninen lautakunta 168 07.10.2014 Tekninen lautakunta 150 23.09.2014 Tekninen lautakunta 168 07.10.2014 Mäntsälän, Kirkkonummen, Nurmijärven ja Tuusulan kuntien yhteinen erittelemättömien yhdyskuntateknisten suunnittelu- ja rakennuttamispalveluiden

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2014 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2014 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2014 1 Tekninen lautakunta 07.10.2014 Aika 07.10.2014 klo 17:07-20:19 Paikka Kunnantalo, neuvotteluhuone 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 158 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2014 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2014 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2014 1 Tekninen lautakunta 23.09.2014 Aika 23.09.2014 klo 17:05-20:09 Paikka Sälinkään kartano Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 145 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle 1.1.2014-31.12.2016

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle 1.1.2014-31.12.2016 Tekninen lautakunta 128 27.11.2013 Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle 1.1.2014-31.12.2016 TEKLA 128 Kunnallistekniikan suunnittelija Nina Vartiainen 19.11.2013: Ympäristöviraston

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 160 Tekninen lautakunta 31.08.2016 Aika 31.08.2016 klo 17:04-21:29 Paikka Kunnantalo, Neuvotteluhuone 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 94 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalvelut puitesopimus, tarjousten arviointi

Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalvelut puitesopimus, tarjousten arviointi Pöytäkirja 1(13) Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalvelut puitesopimus, tarjousten arviointi 1 Laatuarviointiryhmä Hankkeen Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalvelut puitesopimus 2016-2017

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1(13) RAKENNUSVIRASTO Katu- ja puisto-osasto

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1(13) RAKENNUSVIRASTO Katu- ja puisto-osasto HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1(13) KATUJEN SUUNNITTELUN PUITESOPIMUS 2014-2015 TARJOUSTEN LAATUARVIOINTI 1 Laatuarviointiryhmä Hankkeen Katujen suunnittelun puitesopimus 2014-2015 tarjousten laatuarvioinnin

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA NURMIJÄRVEN KUNTA TUUSULAN KUNTA 23.5.2014

MÄNTSÄLÄN KUNTA NURMIJÄRVEN KUNTA TUUSULAN KUNTA 23.5.2014 1 KELPOISUUS JA SOVELTUVUUS LIITE 1 lomake liitettävä tarjouksen mukaan Kelpoisuus- ja soveltuvuusvaatimukset on esitetty tarjouspyynnön kappaleessa 8. Yrityksen kelpoisuuden ja soveltuvuuden arvioimiseksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (6) 3 Katujen suunnittelun puitesopimus 2016-2017, konsulttien valinta Pöydälle 12.01.2016 HEL 2015-008566 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää sulkea Infrasuunnittelu

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1(10) RAKENNUSVIRASTO Katu- ja puisto-osasto SILTOJEN JA TAITORAKENTEIDEN SUUNNITTELUN PUITESOPIMUS

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1(10) RAKENNUSVIRASTO Katu- ja puisto-osasto SILTOJEN JA TAITORAKENTEIDEN SUUNNITTELUN PUITESOPIMUS HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1(10) SILTOJEN JA TAITORAKENTEIDEN SUUNNITTELUN PUITESOPIMUS 2014-2015 TARJOUSTEN LAATUARVIOINTI 1 Laatuarviointiryhmä Hankkeen Siltojen ja taitorakenteiden suunnittelun puitesopimus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1(15) RAKENNUSVIRASTO Katu- ja puisto-osasto INFRAHANKKEIDEN PROJEKTINJOHTOPALVELUT, PUITESOPIMUS

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1(15) RAKENNUSVIRASTO Katu- ja puisto-osasto INFRAHANKKEIDEN PROJEKTINJOHTOPALVELUT, PUITESOPIMUS HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1(15) INFRAHANKKEIDEN PROJEKTINJOHTOPALVELUT, PUITESOPIMUS 2014-2015 TARJOUSTEN LAATUARVIOINTI 1 Laatuarviointiryhmä Hankkeen Infrahankkeiden projektinjohtopalvelut, puitesopimus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/206 (5) 27.0.206 3 HKL:n arkkitehti- ja pääsuunnittelutehtävien puitejärjestelyn tilaaminen HEL 206-00065 T 02 08 02 00 Päätös päätti oikeuttaa liikennelaitoksen tekemään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2016 1 (6) 2 Paloturvallisuussuunnittelu- ja -asiantuntijapalvelut, puitejärjestely HEL 2016-007563 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2017 1 (5) 3 Lukitustyöt, puitejärjestely 1.4.2017-31.3.2019 HEL 2016-012278 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Teknisen palvelun päättää oikeuttaa Staran rakennustekniikan yksikönjohtajan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 1 Vison Alliance Partners Oy:n tekemä hankintaoikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä, 10.12.2013 526, koskien infrahankkeiden projektinjohtopalveluiden

Lisätiedot

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus Tarkastuslautakunta 1.1.2009-30.6.2013 79 22.11.2011 ERITYISTARKASTUSPALVELUN HANKINTA TARLAU 79 Hankinnan kuvaus Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 26.9.2011 antanut tarkastuslautakunnan tehtäväksi vihreiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/2 18.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/2 18.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) 2 Järjestyksenvalvonta- ja turvatarkastuspalvelujen hankinta 2013-2016 HEL 2013-005715 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Johtokunta päättänee oikeuttaa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1(13) RAKENNUSVIRASTO Katu- ja puisto-osasto

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1(13) RAKENNUSVIRASTO Katu- ja puisto-osasto HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1(13) PUISTOJEN SUUNNITTELUN PUITESOPIMUS 2014 2015 TARJOUSTEN LAATUARVIOINTI 1 Laatuarviointiryhmä Hankkeen Puistojen ja muiden viheralueiden suunnittelun puitesopimus 2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/1 18.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/1 18.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) 1 Vartiointipalvelujen hankinta vuosina 2013-2016 HEL 2013-005714 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Johtokunta päättänee oikeuttaa Helsingin Sataman tilaamaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Henkilöstön kehittämispalvelut-liikelaitoksen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Henkilöstön kehittämispalvelut-liikelaitoksen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (6) 4 Palvelumuotoilupalveluiden hankinta Oiva Akatemialle, hankinnan kilpailutus H153-15 HEL 2015-011778 T 02 08 02 00 Päätös Oiva Akatemian johtokunta päätti esittelijän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (7) 61 Lukitustöiden laskutyöperusteet, puitejärjestely 2017-2019 HEL 2016-012278 T 02 08 02 00 Päätös päätti oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen päällikön

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12963 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12963 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy Asia

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU15155 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU15155 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Polvijärven kunta Valtimon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) Hankintakeskus 19.12.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) Hankintakeskus 19.12.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) 64 Suojaus ja peittely H074-14 HEL 2014-010142 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä Emicaid Oy, Mölnlycke Health Care Oy, OneMed Oy (1),

Lisätiedot

LISÄKIRJE NRO 1 Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto HEL

LISÄKIRJE NRO 1 Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto HEL KATUJEN SUUNNITTELUN PUITESOPIMUS 2016-2017 Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osasto on pyytänyt tarjoustanne otsikossa mainitusta puitesopimuksesta 15.10.2015 päivätyllä tarjouspyynnöllä

Lisätiedot

YHTEINEN ERITTELEMÄTTÖMIEN KONSULTTIPALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA RAKENNUTTAMISPALVELUIDEN PUITESOPIMUS

YHTEINEN ERITTELEMÄTTÖMIEN KONSULTTIPALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA RAKENNUTTAMISPALVELUIDEN PUITESOPIMUS Tarjousten pisteytys- ja valintaperusteet 1(5) YHTEINEN ERITTELEMÄTTÖMIEN KONSULTTIPALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA RAKENNUTTAMISPALVELUIDEN PUITESOPIMUS 2017-2018 ASIKKALAN KUNTA HEINOLAN KAUPUNKI HOLLOLAN

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/6 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 100813 Kuorma-autoilla ja muilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut, Joensuun kaupunki Hankinnan

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Joensuun kaupunki / Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Joensuun kaupunki / Kaupunkirakenneyksikkö Joensuun kaupunki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Infraj/1 13.08.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Infraj/1 13.08.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 131 HKL:n kiinteistöissä tehtävien arkkitehti- ja pääsuunnittelutöiden tilaaminen HEL 2015-008728 T 02 08 02 00 Päätös päätti oikeuttaa liikennelaitoksen tekemään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (7) Palmia-liikelaitoksen jk Tj/8 16.02.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (7) Palmia-liikelaitoksen jk Tj/8 16.02.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (7) 17 Palmian työvoima vuokraus, H100-11-1 HEL 2011-010157 T 02 08 02 00 Päätös Johtokunta päätti vuokratyövoimapalveluiden hankinnasta esityslistalla esitetyin

Lisätiedot

JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS

JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS MÄNTSÄLÄN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 7/2010 (1/5) JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS 1 Hankinnan kohde Hankinta koskee rakentamis- ja asennuspalveluja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/5 27.05.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/5 27.05.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (7) 295 Vuosille 2014-2016 tehdyn sähkösuunnittelupalvelujen puitesopimustoimittajien valintaa koskevan hankintapäätöksen oikaiseminen HEL 2014-000986 T 02 08 03

Lisätiedot

Kirkkonummen, Mäntsälän, Nurmijärven ja Tuusulan kuntien yhteinen erittelemättömien yhdyskuntateknisten suunnittelu- ja rakennuttamispalveluiden

Kirkkonummen, Mäntsälän, Nurmijärven ja Tuusulan kuntien yhteinen erittelemättömien yhdyskuntateknisten suunnittelu- ja rakennuttamispalveluiden 1 Kirkkonummen, Mäntsälän, Nurmijärven ja Tuusulan kuntien yhteinen erittelemättömien yhdyskuntateknisten suunnittelu- ja rakennuttamispalveluiden puitesopimus 1. Tilaajat Kirkkonummen, Mäntsälän, Nurmijärven

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Hankintakeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Hankintakeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 74 IT-hankkeiden ja-projektien konsultointi- ja asiantuntijapalvelut, hankinnan kilpailutus HEL 2016-009676 T 02 08 02 00 Päätös Vs. hankintajohtaja päätti hyväksyä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/6 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun Tiedepuisto Oy Joensuun Yrityskiinteistöt Oy Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 138671 Joensuun GREEN PARK SMART ENERGY NET - Toteutettavuusselvitys

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUT 2011. 1. Hankintamenettely

KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUT 2011. 1. Hankintamenettely 1(4) Tekniikka- ja ympäristöosasto KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUT 2011 1. Hankintamenettely Avoin menettely, puitejärjestely. Hankinta alittaa EU-kynnysarvon. Hankintailmoitus julkaistaan HILMA:ssa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (9) Kiinteistölautakunta Geo/ puuttuivat kyseisestä osatarjouksesta.

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (9) Kiinteistölautakunta Geo/ puuttuivat kyseisestä osatarjouksesta. Helsingin kaupunki Esityslista 8/2017 1 (9) 2 Pohjatutkimuspalveluiden puitejärjestely 2017-2019 HEL 2017-000218 T 02 08 02 00 Päätösehdotus A B C D päättää hylätä Geovisor Oy:n osatarjouksen 5 (Kalliotutkimukset),

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun Tiedepuisto Oy Asia ja sen selvitys 26927 Joensuun Tiedepuiston hallinnoimien kiinteistöjen toimitilojen sähkö-, putki-,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Palmia-liikelaitos Turvapalvelut Toimitusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Palmia-liikelaitos Turvapalvelut Toimitusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) 5 Palmian turvallisuusalan teknisten asennuspalveluiden kilpailutus P-057 HEL 2014-000678 T 02 08 02 00 Päätös Päätöksen perustelut Saapuneet tarjoukset ja niiden

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU30315 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU30315 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Lieksan kaupunki Nurmeksen kaupunki Joensuun kaupunki /

Lisätiedot

Tarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5)

Tarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5) 1(5) Tarjoajaa koskevat kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet TARJOUSLOMAKE Ohjeet: 1. Tarjouksen tekijän on vastattava liitteen kaikkiin kysymyksiin ja liitettävä pyydetyt asiakirjat ja selvitykset tarjoukseen.

Lisätiedot

Määräajassa saapuneet tarjoukset tarkistetaan ja arvioidaan kolmessa vaiheessa:

Määräajassa saapuneet tarjoukset tarkistetaan ja arvioidaan kolmessa vaiheessa: Sosiaali- ja terveysltk. 132 03.11.2016 TULKKAUSPALVELUJEN HANKINTA SOTEL 03.11.2016 132 Valmistelu ja lisätiedot: maahanmuuttajatyöpäällikkö Sirkka Valta 040 531 2660, hankintapäällikkö Tuure Marku 040

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (6) 328 Painehaavoja ehkäisevien ja hoitavien patjojen vuokrauspalvelu ja hankinta HEL 2015-006533 T 02 08 01 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun ja esityslistalla

Lisätiedot

a) puhtaanapitopalvelut, Mäntsälä b) puhtaanapitopalvelut, Pornainen c) ruokapalvelut, Mäntsälä ja Pornainen

a) puhtaanapitopalvelut, Mäntsälä b) puhtaanapitopalvelut, Pornainen c) ruokapalvelut, Mäntsälä ja Pornainen Tekninen lautakunta 17 28.02.2017 Kunnanhallitus 44 13.03.2017 Kunnanhallitus 58 27.03.2017 Kunnanhallitus 67 03.04.2017 Ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden palvelusopimukset 64/02.08.00/2017 Ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (8) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (8) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (8) 441 Julkisten hankkeiden piha- ja ympäristösuunnittelupalvelut 2011-2013 HEL 2011-003445 T 02 08 02 00 Päätös Lautakunta päätti oikeuttaa kiinteistöviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (6) 138 Päätös kuntouttavan työtoiminnan hankinnasta HEL 2015-000198 T 02 08 01 00 Päätös päätti tarjouskilpailun perusteella valita seuraavat palveluntarjoajat palvelukokonaisuuksittain

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Suunnittelupäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Suunnittelupäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1314 Matkakeskuksen liikennejärjestelyjen katu- ja rakennussuunnitelmien laatiminen Kajaanin kaupungin ympäristötekninen toimiala / aluesuunnittelu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (9) Kiinteistölautakunta Geo/ puuttuivat kyseisestä osatarjouksesta. kyseisestä osatarjouksesta.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (9) Kiinteistölautakunta Geo/ puuttuivat kyseisestä osatarjouksesta. kyseisestä osatarjouksesta. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (9) 183 Pohjatutkimuspalveluiden puitejärjestely 2017-2019 HEL 2017-000218 T 02 08 02 00 Päätös A B C D päätti hylätä Geovisor Oy:n osatarjouksen 5 (Kalliotutkimukset),

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Hankintakeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Hankintakeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) 3 Liikkumisen apuvälineet H018-14 HEL 2014-011257 T 02 08 01 00 Päätös päätti hyväksyä seuraavat tarjoukset kolmeksi (3) vuodeksi hinnaltaan edullisimpina. Algol-Trehab

Lisätiedot

Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/ /2017

Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/ /2017 Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimitusjohtaja Petri Mölsä, puh. 040 543 4181, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS. A. Tuote ja / tai palvelumuotoilu sekä konseptisuunnittelu

HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS. A. Tuote ja / tai palvelumuotoilu sekä konseptisuunnittelu Tarjouspyyntö 1 (6) 4.10.2013 Hallinto-osasto HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS Diaarinumero: HEL 2013-005356 Hanke 1. Helsingin kaupungin rakennusvirasto pyytää Helsingin kaupunkitilaohjetta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Hankintakeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Hankintakeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/2015 1 (5) 43 Mediaseurantapalvelujen hankinta, H021-15 HEL 2015-004241 T 02 08 02 00 Päätös päätti - hyväksyä kohderyhmään A (verkkomedian seuranta) Meltwater Finland

Lisätiedot

Muulta osin tarjousten vertailu on vielä kesken ja valmistelu jatkuu.

Muulta osin tarjousten vertailu on vielä kesken ja valmistelu jatkuu. LAUNOSTEN KOULUN LAAJENNUSOSAN IRTOKALUSTEET Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.5.2015 ( 56): Launosten koulun laajennusosan irtokalusteista julkaistiin 28.4.2015 tarjouspyyntö julkisten hankintojen HILMA-ilmoitusmenettelyä

Lisätiedot

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014, korjaus piensähkötöiden osalta

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014, korjaus piensähkötöiden osalta Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 4 12.02.2014 Tekninen lautakunta 15 26.02.2014 Tekninen lautakunta 23 19.03.2014 Tilalaitoksen puitesopimukset 2014, korjaus piensähkötöiden osalta 164/02.07.00/2014

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi

Joensuun seudun hankintatoimi 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Joensuun kaupunki / Joensuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (6) 45 Sähkötöiden puitesopimus vuodelle 2014 HEL 2013-015290 T 02 08 03 00 Päätös päätti hylätä Ict Sähkö Oy:n, Saa- ja Sähkö Oy:n, Sähkö-Keidas Oy:n, Sähköurakointi

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi

Joensuun seudun hankintatoimi 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun Tiedepuisto Oy Asia ja sen selvitys 50742 Koulutus- ja konsultointipalvelut, Joensuun Tiedepuisto Oy Hankinnan kohde:

Lisätiedot

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 4 12.02.2014 Tekninen lautakunta 15 26.02.2014 Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 TILAJAOS 4 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 4.2.2014: Tilalaitoksen vuoden 2014 hankinnoista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (6) 583 Puitesopimus ilmanvaihtosuodattimien hankinnasta 2015 HEL 2015-012772 T 02 08 01 00 Päätös A B C D E F päätti hylätä Teknocalor Oy:n tarjouksen Käyttökustannuskorin

Lisätiedot

Hankinnat puitesopimuskaudella 2008-2009 Puitesopimuksen piirissä hankinnat tehdään pääsääntöisesti neuvottelumenettelyllä

Hankinnat puitesopimuskaudella 2008-2009 Puitesopimuksen piirissä hankinnat tehdään pääsääntöisesti neuvottelumenettelyllä Kunnallistekninen suunnittelu 17.12.2007 Maastomalli- ja kartoitusmittausten sekä pohjatutkimustöiden ja pohjatutkimustöihin liittyvien geoteknisten lausuntojen ja suunnitelmien asiantuntijapalveluiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1 3921/02.08.00/2012 Tarkastuslautakunta 9 21.3.2013 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Ala-aho,

Lisätiedot

1. Laitoskatkaisuhoito alkoholivieroitusoireiden hoitamiseksi ja alkoholin käytön katkaisemiseksi

1. Laitoskatkaisuhoito alkoholivieroitusoireiden hoitamiseksi ja alkoholin käytön katkaisemiseksi Sosiaali- ja terveysltk. 134 03.11.2016 PÄIHDEHOITOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 03.11.2016 134 Valmistelu ja lisätiedot: aikuissosiaalityön päällikkö Anne Green 040 512 9694, hankintapäällikkö Tuure Marku

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 126 Ikkunan tiivistys- ja korjaustyöt, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013851 T 02 08 03 00 Päätös päätti oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen

Lisätiedot

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 4 12.02.2014 Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 TILAJAOS 4 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 4.2.2014: Tilalaitoksen vuoden 2014 hankinnoista on pyydetty puitesopimustarjouksia.

Lisätiedot

TIE-, KATU- JA ALUETEKNISTEN TÖIDEN SUUNNITTELUN KUMPPANUUSSOPIMUS AJALLE 1.2.2013-31.12.2014. Tarjouksessa tulee liittää seuraavat selvitykset:

TIE-, KATU- JA ALUETEKNISTEN TÖIDEN SUUNNITTELUN KUMPPANUUSSOPIMUS AJALLE 1.2.2013-31.12.2014. Tarjouksessa tulee liittää seuraavat selvitykset: 1(6) TIE-, KATU- JA ALUETEKNISTEN TÖIDEN SUUNNITTELUN KUMPPANUUSSOPIMUS AJALLE 1.2.2013-31.12.2014 Kokemäen kaupungin yhdyskuntaosasto pyytää tarjoustanne erikseen sopimuskauden aikana hankekohtaisesti

Lisätiedot

hyväksymä HTM-tilintarkastaja tai julkishallinnon ja - talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä JHTT -tilintarkastaja. Tilintarkastusyhteisön

hyväksymä HTM-tilintarkastaja tai julkishallinnon ja - talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä JHTT -tilintarkastaja. Tilintarkastusyhteisön 630/2015 163 Tilintarkastusyhteisön valinta yhteisen kirkkovaltuuston toimikaudeksi vuosille 2015-2018 Päätösehdotus Hallintojohtaja Jussi Muhonen Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle,

Lisätiedot

H10 Kymppipalvelut Oy:n tarjous

H10 Kymppipalvelut Oy:n tarjous Kotihoidon hankinta Leppävesi - Vihtavuori -alueelle Perusturvalautakunta H10 Kymppipalvelut Oy:n tarjous Tarjousten avaustilaisuudessa huomioitiin, että H10 Kymppipalvelut Oy:n jättämä tarjous oli avattu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 72 Liiketalouden ja hallinnon alan oppisopimuskoulutukset, hankinnan kilpailutus H061-17 HEL 2017-005402 T 02 08 02 00 Päätös päätti hyväksyä oppisopimuskoulutuksena

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKAN KONSULTTIPALVELUIDEN KUMPPANUUSSOPIMUS

KUNNALLISTEKNIIKAN KONSULTTIPALVELUIDEN KUMPPANUUSSOPIMUS 28.10.2016 1/10 73599 KUNNALLISTEKNIIKAN KONSULTTIPALVELUIDEN KUMPPANUUSSOPIMUS 1. : Nina Vartiainen 2 Suomi puh. +358 503390562 nina.vartiainen@naantali.fi : : : hankintatoimi. 2. Hankinnan kohde Hankinnan

Lisätiedot

IS-Hankinta Oy. Tarjouspyyntö Päiväys

IS-Hankinta Oy. Tarjouspyyntö Päiväys 1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Ylä-Savon SOTE ky Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Asia ja sen selvitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 65/ (5) Hankintakeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 65/ (5) Hankintakeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 65/2014 1 (5) 65 Haavanhoitotarvikkeet H072-14 HEL 2014-010140 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä B.Braun Medical Oy, BSN Medical Oy, Convatec Oy, FennoMedical

Lisätiedot

OPPILAS- JA PALVELUKULJETUSTEN SEKÄ ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA. Kasvatus- ja koulutuslautakunta ( 63):

OPPILAS- JA PALVELUKULJETUSTEN SEKÄ ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA. Kasvatus- ja koulutuslautakunta ( 63): OPPILAS- JA PALVELUKULJETUSTEN SEKÄ ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA Kasvatus- ja koulutuslautakunta 17.6.2015 ( 63): Lopen kunnan oppilaskuljetuksista sekä palvelu- ja asiointiliikenteestä sopimuskaudelle

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10237 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10237 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 53 Helsingin brändi-identiteetin, visuaalisen ilmeen ja graafisen ohjeiston luomiseen liittyvä palveluhankinta HEL 2016-001309 T 02 08 02 00 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Nikkilän Sydämen laajentamisen vaiheen 2 rakennuttajakonsultin ja valvontatehtävien kilpailutus

Nikkilän Sydämen laajentamisen vaiheen 2 rakennuttajakonsultin ja valvontatehtävien kilpailutus Muistio 1 (5) Nikkilän Sydämen laajentamisen vaiheen 2 rakennuttajakonsultin ja valvontatehtävien kilpailutus Tarjousten vertailu ja arviointimuistio Aravatalo klo 12 Arviointiryhmä: Jukka Haakana, rakennuttajainsinööri,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (8) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (8) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2015 1 (8) 12 Asiantuntijapalveluiden hankinta, puitejärjestely HEL 2015-004526 T 02 08 02 00 Päätösehdotus A1 A2 A3 päättää sulkea pois osa-alueen B kiinteistökaupan

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja osahankinnat

Hankinnan kohde ja osahankinnat Yhtymähallitus 114 09.12.2014 Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluiden hankinta 26/05.02.04/2014 Yhtymähallitus 114 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitus päätti 20.5.2014 jatkaa kehitysvammaisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (11) Kiinteistölautakunta Geo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (11) Kiinteistölautakunta Geo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (11) 301 Geotekniset pohjatutkimuspalvelut vuodelle 2013 HEL 2013-002972 T 02 08 02 00 Päätös Lautakunta päätti sulkea pois tarjouskilpailusta Geopalvelu Oy:n tarjouksen,

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / hankesuunnitelma

Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / hankesuunnitelma Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Tekninen lautakunta 176 28.10.2014 Kunnanhallitus 294 03.11.2014 Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10913 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10913 Päiväys 1/12 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU43861 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU43861 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Kontiolahden kunta Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Karelia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU29399 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU29399 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Perusturvalautakunta 111 09.12.2014 Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Ptltk 111 Lumijoen kunta on hankkinut kehitysvammaisten palveluasumista yksityisiltä palveluntuottajilta. Hankintalaki (

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Haj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Haj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2015 1 (5) 2 HKL:n metron kokonaisturvallisuuden tilannekuvajärjestelmän hankinta HEL 2014-010183 T 02 08 02 01 Päätösehdotus päättää oikeuttaa liikennelaitoksen hankkimaan

Lisätiedot

HSL: Tietotekniikan käyttö- ja tukipalvelujen hankinta, laatupisteiden muodostuminen ja pisteytystaulukko

HSL: Tietotekniikan käyttö- ja tukipalvelujen hankinta, laatupisteiden muodostuminen ja pisteytystaulukko 28.8.2013 1 (5) HSL: tekniikan käyttö- ja tukipalvelujen hankinta, laatupisteiden muodostuminen ja pisteytystaulukko 1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena ovat HSL:n tietotekniikan käyttö- ja tukipalvelut

Lisätiedot

RÄYSKÄLÄ AIRPARK -ESISELVITYSHANKKEEN TOTEUTTAMINEN. Kunnanhallitus ( 78):

RÄYSKÄLÄ AIRPARK -ESISELVITYSHANKKEEN TOTEUTTAMINEN. Kunnanhallitus ( 78): RÄYSKÄLÄ AIRPARK -ESISELVITYSHANKKEEN TOTEUTTAMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 78): Lopen kunta on kilpailuttanut Räyskälä Airpark -esiselvityshankkeen toteuttamiseksi tarvittavan konsulttipalvelun hankinnan

Lisätiedot

Puitekonsultteja haettiin seitsemään aihealueeseen. Jokaiseen aihealueeseen pyrittiin valitsemaan 3 5 konsulttia.

Puitekonsultteja haettiin seitsemään aihealueeseen. Jokaiseen aihealueeseen pyrittiin valitsemaan 3 5 konsulttia. Hallitus 3 24.01.2017 KONSULTTIEN VALINTA HELSINGIN SEUDUN MAL 2019 -SUUNNITELMAN JA SEN SISÄLTÄMÄN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMAN (HLJ) KONSULTOINNIN PUITEJÄRJESTELYYN VUOSINA 2017 2019 59/08.00.00.00/2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) 5 Opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinta Pöydälle 29.09.2015 HEL 2015-005714 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinnasta

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU11351 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU11351 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

48 03.06.2014 ENSIHOIDON D-TEHTÄVÄT HYKS-SAIRAANHOITOALUE/VANTAA JA KERAVA (HYKS PEIJAKSEN ALUE)

48 03.06.2014 ENSIHOIDON D-TEHTÄVÄT HYKS-SAIRAANHOITOALUE/VANTAA JA KERAVA (HYKS PEIJAKSEN ALUE) HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 48 03.06.2014 ENSIHOIDON D-TEHTÄVÄT HYKS-SAIRAANHOITOALUE/VANTAA JA KERAVA (HYKS PEIJAKSEN ALUE) 10/02/08/00/2014 HYKS 48 HYKS sairaanhoitoalueen ensihoidon kiireelliset

Lisätiedot

Hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut tilikausille ja optio yhdelle (1) vuodelle

Hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut tilikausille ja optio yhdelle (1) vuodelle Tarkastuslautakunta 17 16.02.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 21 07.03.2016 Hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut tilikausille 2016-2019 ja optio yhdelle (1) vuodelle TARK2013 17 Valmistelija: Tarkastaja

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ ILMANVAIHTOSUODATTIMISTA (puitejärjestely)

TARJOUSPYYNTÖ ILMANVAIHTOSUODATTIMISTA (puitejärjestely) 1(7) TARJOUSPYYNTÖ ILMANVAIHTOSUODATTIMISTA (puitejärjestely) 1. Hankinnan kuvaus pyytää tarjoustanne ilmanvaihtosuodattimien hankinnasta Mäntsälän, Nurmijärven ja Tuusulan kunnille sopimuskaudeksi 1.9.2014

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU22898 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU22898 Päiväys 1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) HANKINTAKESKUS H HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) HANKINTAKESKUS H HEL HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) ASUNNOTTOMIEN ASUMIS-JA TUKIPALVELUJEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT ON VAHVISTETTU 1. Hankinnan perustiedot 1.1 Hankinnan kohde / kohteet Hankinnan

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista.

SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(6) SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. Hankitaan kaksi hoitokonetta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (6) 348 Suun terveydenhuollon ostopalvelut HEL 2014-002411 T 02 08 02 00 Päätös päätti esityslistalla esitetyin perusteluin seuraavaa: 1. Valita suun terveydenhuollon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (9) Kiinteistölautakunta Tila/12 25.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (9) Kiinteistölautakunta Tila/12 25.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (9) 304 Asiantuntijapalveluiden hankinta, puitejärjestely HEL 2015-004526 T 02 08 02 00 Päätös A1 A2 A3 päätti sulkea pois osa-alueen B kiinteistökaupan asiantuntijapalveluiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2015 1 (6) 8 Kylmäalan töiden puitejärjestely 1.4.2015-31.3.2017 HEL 2014-012505 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää oikeuttaa Staran rakennustekniikan yksikönjohtajan

Lisätiedot