kruunasi Lappeenrannan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "kruunasi Lappeenrannan"

Transkriptio

1 Nro: 28 Marraskuu 2007 Suoraa postia Hedengreniltä Sisältö Pääkirjoitus s. 2 Turvatekniikkaa taidolla s. 2 Upea valaistus Rautakeskon turvallisuusjärjestelmät s. 5 kruunasi Lappeenrannan kirkon Lappeenrannan ja Puumalan kirkot valaistiin s. 6 Verkatehtaassa hyödynnetään huipputeknologiaa s. 8 Tavastia-klubi rokkaa s. 10 JVC on entistä vahvempi s. 13 Ilmaverho tekee sisääntulon mukavaksi s. 14 Lyhyesti s. 16

2 Hedengrenin toimintojen uusi organisointi auttaa meitä palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin, Kauko Pirskanen sanoo. pääkirjoitus Valmiina juhlavuoteen Kuluva vuosi on ollut monin tavoin hallintorakenteen, ottaneet käyttöön hyvää aikaa niin asiakkaillemme kuin uuden tuotehallintajärjestelmän sekä yhtiöllemmekin. Kysyntä tuotteille ja syventäneet erikoisosaamistamme. palveluille on jatkunut vilkkaana kaikilla edustamillamme toimialoilla ja on entistä parempi ja esittäydymme Reagointikykymme muutoksiin markkina-alueilla. Teknisen alan maahantuojana meille on annettu tärkeä hallittavana kokonaisuutena. ulospäin selkeämpänä ja helpommin rooli asiakkaidemme jokapäiväisessä Asiakkaalle uskomme tulosten näkyvän ennen kaikkea kattavampana ja toiminnassa ja merkittävissä kertaluonteisissa hankkeissa. tarkemmin räätälöitynä tarjontana. Menestyksemme on siksi aina yhteistä, asiakkaan onnistumisen kautta tuotenäyttelymme, joka on herättänyt Näkyvin osa esilletuloamme on uusi saatua menestystä. Avain tähän on runsaasti kiinnostusta. Toimitalomme vastuullisuus, jonka on ulotuttava arkityön lisäksi toiminnan kehittämiseen vakiinnuttamassa asemansa vierailu- katutasolla oleva pysyvä näyttelytila on pitkällä tähtäimellä. kohteena ja kokoontumistilana. Olemmekin uudistaneet vahvasti Alkavana vuonna Hedengren täyttää 90 vuotta. Odotamme juhlavuot- yhtiötämme ja organisoineet toimintamme neljään toimialaan. Yhtenäistimme myös yhtiöidemme nimiä. Antinkatu 15:ssa toimintansa aloittata innolla ja hyvin valmistautuneena. Muutoksia on edeltänyt sisäinen neella Aktiebolaget J. Hedengren & toimintamallien, henkilöstön ja tietojärjestelmien kehittäminen. Maailman mielenkiintoinen ja menestyksekäs ta- Co. Osakeyhtiöllä on kerrottavanaan muuttuessa monista hyvistä ja kiitosta rina, joka jatkuu saaneista asioista kannattaa pitää kiinni. Toisaalta uusien keinojen etsiminen Toivotan kaikille Hedlinen lukijoille antoisaa loppuvuotta tehokkuuden ja palvelujen kehittämiseksi on välttämätöntä. Kehitystyön kautta olemme muun Berndt Johansson muassa saavuttaneet selkeämmän Konsernijohtaja Hedengren uudistuu Hedengren on ryhmittänyt nykyiset liiketoimintansa neljään toimialaan, jotka ovat Kodintekniikka, Talotekniikka, Turvallisuustekniikka sekä AV- ja broadcasttekniikka. Kodintekniikka-toimialaan kuuluvat Oy Hedengren Kodintekniikka Ab:ksi nimensä muuttava Oy Hedoy Ab sekä Hedengren Direct -nimellä toimiva Oy Hedi Ab. Oy Hedengren Kodintekniikka Ab:n toimitusjohtajana jatkaa Mikael Santala. Talotekniikka-toimialasta vastaa Oy Hedtec Ab, jonka toimitusjohtajana jatkaa Christian Nordman. Turvallisuustekniikka-toimiala muodostuu Oy Hedengren Security Ab:sta, johon sisältyvät yhtiönimenä poistuvan Oy Hedpro Ab:n liiketoiminta, konsernin huolto- ja asennustoiminta sekä Oy Neptolux Ab ja Oy Neptosec Ab. Oy Hedengren Security Ab:n toimitusjohtajaksi on nimitetty turvaliiketoimintojen osastonjohtaja Kauko Pirskanen. AV- ja broadcast-tekniikan toimialaan kuuluu Oy Hedcom Ab, jonka toimitusjohtajana jatkaa Jarmo Roivas. Muutokset eivät vaadi asiakkailta ja kumppaneilta välittömiä toimenpiteitä, vaan palvelu jatkuu kuten tähänkin asti. Poistuneet yhtiönimet korvataan uusilla esimerkiksi laskutuksessa muiden yritys- ja yhteystietojen säilyessä ennallaan. Hedengren hallitsee yhteistyökumppaneidensa kanssa turvallisuustekniikan tuotekehityksestä ja tuotannosta toteutukseen asti. Turvallisuustekniikan aseman edelleen vahvistamiseksi ja konsernirakenteen selkeyttämiseksi Hedengrenin toiminta jaettiin äskettäin neljään toimialaan. Teksti: Vesa Ville Mattila Kuvat: Jari Härkönen Turvallisuutta tuotekehityksestä toteutukseen Hedengrenin pari vuotta sitten uudistama strategia konkretisoitui syyskuun alussa, kun konsernin toiminta organisoitiin neljään toimialaan. Yksi toimialoista on turvallisuustekniikka, jonka rungon muodostaa Oy Hedengren Security Ab (entinen Oy Hedpro Ab). Siihen sisältyvät konsernin huolto- ja asennustoiminta sekä tytäryritykset Oy Neptolux Ab ja Oy Neptosec Ab. Hedengren Securityn toimitus johtajaksi nimitettiin turvaliiketoi mintojen johtajana työskennellyt Kauko Pirskanen, hedengreniläinen jo vuodesta Vanhojen asiakkaiden kannalta ei tapahdu mitään oleellista muutosta. Tehostamme tietenkin toimintaamme ja siten palvelemme asiakkaita entistä paremmin. Lisäksi erityisesti uusien ulkomaisten asiakkaiden ja yhteistyökumppanien on entistä helpompi hahmottaa organisaatiomme ja sen toiminta, sanoo Hedengrenin konsernijohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Berndt Johansson. Hedengren Security esiintyy jatkossa hyvänä ja varteenotettavana yhteistyökumppanina niin päämiehille kuin jälleenmyyjille. Onhan Hedengren brändinä jo kohta 90-vuotias, ja turvallisuustekniikka liiketoimintana lähes 60 vuotta vanha, Pirskanen toteaa. Asiakkaiden toiveiden mukaan Hedengrenin turvallisuustekniikan oma tuotanto ja kattavat laite-edustukset mahdollistavat järjestelmien ylläpitopalveluun asti ulottuvat kokonaisvaltaiset laitetoimitukset. Aloitimme 1950-luvun alkupuolella palojärjestelmien maahantuojana ja tukkuliikkeenä, mistä toiminta vähitellen laajeni. Oma tuotekehitystyö lähti liikkeelle 20 vuotta sitten yhden miehen voimin. Nyt kultaakin kalliimpi tuotekehitysosasto vastaa uusien edistyksellisten tuotteiden ja järjestelmien suunnittelusta yhteistyökumppaneita varten. Samalla se tekee testerit ohjelmistoineen alihankkijoille, Pirskanen kertoo. Kaikessa kehitystyössä kuuntelemme toki tarkasti asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden toiveita, Johansson lisää. Hedengrenin turvallisuustekniikkatoimiala pystyy tarjoamaan asiakaskohtaisia toteutuksia, jotka perustuvat oman tuotekehityksen suunnittelemiin keskuksiin ja hallintaohjelmiin sekä tunnettujen päämiesten ilmaisimiin, kameroihin ja tallentimiin. Järjestelmä- 2 Hedline

3 Hälytyksensiirto IP-verkossa Hedengren Security tuo markkinoille hälytyksensiirtojärjestelmän, jolla kaikentyyppiset hälytykset saadaan siirrettyä IP-verkon yli valvomoon. Hälytyksiä tuottava järjestelmä voi olla perinteinen analoginen robottipuhelin, hälytyslähtöjä LVI-keskuksessa tai älykäs RS-232-yhteys hälytyskeskuksessa. Uusi hälytyslähetin ATM-EZ/IP LX tarjoaa liityntämahdollisuudet näille kolmelle eri liityntätavalle. ATM-EZ/IP LX siirtää hälytykset standardoidulla SEC-IP-protokollalla verkon yli valvomoon, jossa RX-5000-hälytysvastaanotin vastaanottaa hälytyksen ja muuntaa sen valvomojärjestelmän ymmärtämään muotoon. Uusi tapa on turvallinen ja kustannustehokas. Uusia erillisiä hälytyksensiirtoyhteyksiä ei tarvitse rakentaa, käytetään olemassa olevaa internet-yhteyttä. Hälytys salataan ja suojataan usein eri keinoin siirrettäessä yli julkisen verkon. Yhteyttä on mahdollista valvoa jatkuvasti. Hedengren Security Jukka Routtu puh Farpointe-uutuus Farpointen uuden Ranger-sarjan kulunvalvontalaitteiden lähettimellä ja vastaanotinyksiköllä voidaan käyttää samaa etätunnistetta sekä ajoportin tai tallinoven avaamiseen että normaaliin kulunvalvontaan toimistolla. Vastaanotin on IP66-suojattu ja tukevasti koteloitu. Kantomatka on säädettävissä välille 1 50 metriä ja siirtoyhteys lähettimen ja vastaanottimen välillä on salattu ja muuttuvakoodista. Lähetinyksikkö on pienikokoinen, avaimenperän muotoinen ja sisältää sekä radiolähettimen että normaalin etätunnisteen. Hedengren Security Willy Grönqvist puh. (09) toimitukset kattavat niin yksittäiset laiteratkaisut kuin kameravalvonta-, murtohälytys-, kulunvalvonta-, henkilöturva-, viestintä-, palo- ja turvavalo järjestelmien integroidut kokonai suudet. Olimme aikoinaan edelläkävijöitä kulunvalvonnan ja rikosilmoituksen integroinnissa, nyt turvavalo- ja palojärjestelmien integroinnissa. Monissa turvallisuusjärjestelmissä pidän meitä markkinajohtajana, Pirskanen huomauttaa. Asiakkaat haluavat huomaamattomia ja helppokäyttöisiä järjestelmiä. Seuraava suuri muutos lienee siirtyminen analogisista verkoista TCP/IP (Transmission Control Protocol/Internet Protocol) -maailmaan. Olemme siihen jo valmistautuneet. Ulkomaanmyynti varmistaa volyymin Turvallisuustekniikkatoimialan asiakkaita ovat valtionhallinto, kaupan ala, pankit, teollisuus, puolustusvoimat ja yksityishenkilöt. Kattavan jälleenmyyjäverkon kautta turvallisuusjärjestelmien kokonaisratkaisuja toimitetaan Suomeen, Pohjoismaihin, Baltiaan ja Venäjälle. Asiakkaita ja yhteistyökumppaneita palvelevat myyntikonttorit Helsingissä, Tampereella, Tallinnassa ja Tukholmassa. Oslossa yhteistyökumppani Prosec AS myy Hedengrenin turvallisuustekniikkatoimialan tuotteita ja palveluita. Viroon Hedengren Security meni ensimmäisten suomalaisyritysten joukossa. Sieltä saatuja kokemuksia on sittemmin hyödynnetty Ruotsin ja Norjan toiminnoissa. Virosta käsin hoituvat myös Venäjän-myynnin käytännön järjestelyt tytäryrityksemme Hedengren Eestin kautta. Aiomme lähitulevaisuudessa edetä Venäjällä yhteistyössä partnereiden kanssa, Johansson linjaa. Tarvitsemme ulkomaan myyntiä sekä liiketoimintamme laajentamiseksi että volyymin kasvattamiseksi, jotta voimme kannattavasti ja kustannustehokkaasti valmistuttaa tuotteita suomalaisilla alihankkijoilla, Pirskanen mainitsee. Erilaiset edelläkävijät Turvallisuustekniikkatoimialaan kuuluva Neptosec myy ja markkinoi internetissä turvallisuusjärjestelmien komponentteja alan ammattilaisille. Ostoskoriperiaatteella toimiva verkkokauppa on turvallisuusalalla uranuurtaja Suomessa. Poistumistievalaistusratkaisuihin erikoistunut Neptolux taas toi ensimmäisenä markkinoille täysin uuden sukupolven pienjännitteillä toimivat turvavalojärjestelmät, jotka perustuvat osoitteelliseen ja valopistekohtaisesti akkuvarmennettuun toteutukseen. Neptolux-turvavalojärjestelmän tekniikkaratkaisut pohjautuvat osoitteellisiin HHL-rikosilmoitusjärjestelmiin ja Prodex-paloilmoitinjärjestelmiin. Hedline 3

4 Hälytyskeskus gsm-modeemilla C8-hälytyskeskus on helppokäyttöinen, suomenkielisellä ohjelmistolla varustettu rikosilmoituskeskus. Keskus sisältää gsm-modeemin, jonka avulla hälytykset voidaan siirtää edelleen joko yksityisnumeroon tai vartiointiliikkeeseen. Gsm-modeemin avulla voidaan suorittaa keskuksen päälle/pois-ohjaus, ulkoisia ohjauksia sekä ohjelmoida keskusta. C8-keskuksessa on 8 silmukkaa ja 8 digilähtöä, joilla voidaan tehdä ulkoisia ohjauksia 200:sta eri puhelin numerosta. Gsm-hälytyksensiirto voidaan suorittaa kahdeksaan ennalta ohjelmoituun numeroon. Viesti voi olla puhe, teksti tai ns. valvomoformaatti Contact ID. Gsm simuloi puhelinlinjan, joka mahdollistaa modeemin käytön myös muuhun puhelinliikennetarkoitukseen. Neptosec Kaarin Laakso puh Perry langaton ovi- ja porttipuhelinjärjestelmä Rautakeskon edustajat Finnsecurity-messuilla tutustumassa Hedengren Securityn palveluihin ja tuotteisiin. Kuvassa vasemmalta: Hedengren Securityn toimitusjohtaja Kauko Pirskanen, Rautakeskon rakennuspäällikkö Petri Mörk, asiakasvastaava Heikki Kokkonen, riskienhallintapäällikkö Heikki Rinne ja Hedengren Securityn myynti päällikkö Harri Pöysä. Perry-ovipuhelinjärjestelmä välittää äänen lisäksi selvät värikuvat ovikojeesta käsipuhelimeen. Langattomalla käsipuhelimella voidaan esimerkiksi avata sähkölukko tai sytyttää valo lamppuun. Se antaa asukkaalle täyden vapauden vastata soittoon ja avata lukko mistä tahansa huoneesta käsin. Jos käytössä on kaksi käsipuhelinta, perheenjäsenet voivat puhua keskenään niiden välityksellä. Käsipuhelin tallentaa kävijöiden kuvat silloin kun kukaan ei ole kotona. Hedengren Security Tom Westerlund puh Uusi Firelink-näytteenottojärjestelmä Firelink-näytteenottojärjestelmä säätää herkkyytensä ympäristön mukaan. Se pystyy lasertekniikkansa avulla erottamaan pölyä ja savua toisistaan ja minimoi siten virheellisten hälytysten määrää. Malleja on yhden, kahden ja neljän putken järjestelmiä sekä malli EX-tilaa varten. Firelink on liitettävissä Prodex-paloilmoitinjärjestelmään mutta on käytettävissä myös erillisenä järjestelmänä. Teholähteenä voidaan käytää esimerkiksi akkuvarmennettua HedSam-Pow5:ttä. Firelink omaa valmiiksi RS 485 -sarjaväylän. Hälytystasona on potentiaalivapaa kosketintieto; ennakko-, vika- sekä palotieto. Hedengren Security Christer Sivén puh K-rauta ja Rautia -ketjukauppojen tekniset turvallisuusjärjestelmät Rautakesko ja Hedengren Security ovat solmineet pitkäaikaiseen yhteis työhön tähtäävän sopimuksen Rautakeskon ja sen ketjukauppojen turvallisuus järjestelmien kustannustehokkaaksi kehittämiseksi ja järjestelmien toimintavarmuuden parantamiseksi. Yhteistyö kattaa tässä vaiheessa Rautakeskon kiinteistövastuulla olevien kotimaan kohteiden turvallisuusjärjestelmien suunnittelun sekä rikosilmoitinjärjestelmien hankinnan ja ylläpidon. HedGraphics-grafiikkaohjelmisto Hedengren Security on kehittänyt graafisen valvontaohjelmiston, johon pystytään liittämään muun muassa HHL-, HedSam-, Prodex- ja Neptolux-järjestelmiä. Graafisella zoomattavalla pohjalla pystytään esittämään ilmaisinten, ovien ja valaisimien sijainnit ja tilatiedot sekä suorittamaan yksinkertaisia ohjaustoimenpiteitä. Ohjelmisto pystyy noutamaan ilmaisimien ominaisuudet ko. järjestelmien konfigurointiohjelmilta. Grafiikkaohjelma näyttää listan järjestelmän pisteistä, josta ne voidaan viedä suoraan graafiselle pohjalle. Hedengren Security Jukka Routtu puh Rautakesko kilpailutti kuluneen kesän aikana seitsemän suurinta turvallisuustekniikan toimittajaa Suomessa. Kilpailutuksen tavoitteena oli yksinkertaistaa ja tehostaa Rautakeskon ja sen kauppiasyritysten turvallisuustekniikan hankintaprosessia. Solmitun keskitetyn palvelumallin etuja ovat muun muassa järjestelmien ja palveluiden laadun etukäteinen varmistaminen, kauppojen liiketoiminnan riskeihin perustuvien yhtenäisten kameravalvonnan ja kulunvalvonnan standardien varmistaminen, markkinahintoja edullisemmat hankintahinnat, hyvät sopimusehdot, hankinta- ja palveluprosessien parempi sujuvuus sekä palveluiden ja järjestelmien laadun ja kustannustason keskitetty seuranta. Rautakeskon ketjukauppiailla on tehdyn keskitetyn palvelusopimuksen puitteissa mahdollisuus saada halutessaan tarjous kaikista sopimuksen piiriin kuuluvista palveluista. Kauppias on suoraan yhteydessä Hedengren Securityyn, josta saa neuvoja ketjun yhteisten standardien mukaisten valvontajärjestelmien määrittelemiseksi. Rautakeskon tekemä keskitetty palvelusopimus mahdollistaa kaikkien kotimaan ketjun kauppiasyritysten liittymisen sopimuksen piiriin. Tehty sopimus kattaa tässä vaiheessa kauppiaiden omalla vastuulla olevista teknisistä turvallisuusjärjestelmistä rikosilmoitin-, kulunvalvonta- ja kameravalvontajärjestelmien hankinnan sekä mahdollisuuden tarvittaessa sopia erikseen kyseisten järjestelmien ylläpitopalveluista. 4 Hedline

5 Frico CIR-infralämmittimiä käytetään ensisijaisesti lämmitykseen ulkotiloissa, kuten terasseilla, parvekkeilla ja ulkoilmaravintoloissa. Mo-El Fioren vapaasti seisova pylväslämmitin sekä sisä- että ulkokäyttöön. Terassilla tarkenee ja pihalla pärjää hyvin, kun käytössä on sopivanlainen lämpösäteilijä. Valikoima on laaja ja kysyntä kasvamassa, sillä tupakkalaki toi lämmön monen ravintolan edustalle. Asennustapa vaikuttaa mukavuuteen Yksinkertaisimmillaan lämpösäteilijä on vain kilon verran painava ja kolmijalalla seisova siirrettävä laite. Tällainen MO-EL-tuoteperheeseen kuulu- Lämmön vaikutus riippuu asennuskorkeudesta. Kun lämmitintä nostetaan ylemmäs, sen lämmittämä ala kasvaa. Yleensä asennuskorkeus voi vaihdella kahdesta neljään metriin. Lämpösäteilijät eivät lämmitä ilmaa Teksti: Liisa Joensuu Kuva: Frico va Fiore-infrapunalämmitin voidaan kiinnittää myös pylvääseen, seinään vaan pintoja, jotka sen jälkeen edelleen luovuttavat lämpöä. tai kattoon. Se syttyy ja lämmittää vä- Myös lämmittimien suuntaami- Lämpösäteilijät ovat olleet markki- vekkeella toimivaa, nopeasti lämpöä littömästi ja luovuttaa samalla puna- sessa on omat niksinsä. Laite ei saisi noilla jo pitkään, mutta myynnissä on säteilevää lämmitintä. keltaista, tunnelmallista valoa. Kevyt olla suoraan pään yläpuolella, sillä se ollut nähtävissä pientä buumia sen On tärkeätä valita oikeantyyppi- laite on kuitenkin vankkarakenteinen tuntuu epämiellyttävältä. On muka- jälkeen, kun uusi tupakkalaki alkoi nen ratkaisu lämmitettävän alueen ja säänkestävä. vampaa, kun lämpö tuntuu selässä purra ravintoloissa. Tupruttelijoille on ja tilan mukaan. Ravintoloitsijan tai Pylväslämmitin voi koostua myös tai rintakehässä. Asentamisessa on haluttu taata mukavat oltavat myös muun tilaajan kannattaa miettiä etu- kolmesta lämmittimestä, jolloin se muistettava myös paloturvallisuuden vilpoisilla ilmoilla. käteen esimerkiksi seuraavia kysymyk- antaa kolme kertaa 1200 W:n tehon. vaatimat suojaetäisyydet. Yleensä jo Ulkotilojen lämmittämiseen on mo- siä: miten laaja alue halutaan lämmit- Lämmittimet voidaan kytkeä päälle ja kiinnikkeet määrittävä etäisyydet oi- nia vaihtoehtoja, ja lämpösäteilijöillä, tää? Halutaanko kevyt ja siirreltävä vai pois myös erikseen, ja jokaisen sätei- kein, Mesterton muistuttaa. monta nimeä. Yksi puhuu säteilyläm- kiinteä ratkaisu? Mihin lämmittimet lykulma on säädettävissä. Investointina lämpösäteilijä on koh- mittimestä, toinen infrapunalämmit- voidaan kiinnittää? Halutaanko niihin Fricolta löytyy vaihtoehtoja suur- tuuhintainen, noin euroa il- Hedtec timestä, kolmas kvartsipoltinlämmitti- säätömahdollisuuksia? Minkälainen tenkin terassialueitten lämmittämi- man ohjausmahdollisuuksia. Sähköä Marko Mustonen mestä ja neljäs halogeenilämmittimes- on miljöö ja arkkitehtuuri? Pohjakuva seen. Silloin puhutaan yleensä ryhmis- kuluu suhteessa laitteen tehoon. puh. (09) tä. Näillä kaikilla tarkoitetaan kuitenkin auttaa meitä myös paljon, selvittää sä ohjattavista, kolmivaiheketjutuksilla samaa asiaa: pihalla, terassilla tai par- Mikael Mesterton Hedteciltä. toimivista ratkaisuista. Hedline 5

6 Uudistettu valaistus heijastuu pehmeästi Lappeenrannan kirkon holvikaariin ja tuo näyttävästi esille kaarien kattomaalaukset. Lappeenrannassa ja Puumalassa kirkko kruunattiin valolla Uljas, sisältä holvattu tiilikirkko on Lappeenrannan tärkeitä maamerkkejä. Puumalassa puolestaan kokoonnutaan sympaattiseen ja puurakenteiseen kirkkoon, joka on sisältä melko koruton. Kahdella eri vuosisadalla rakennetut hyvin erilaiset kirkot peruskorjattiin tänä vuonna ja kummassakin toimii nyt samantyyppinen tekniikka. Molempien kirkkojen valaistustekniikka uusittiin kokonaisuudessaan. Puumalassa kirkosta poistettiin 60-luvulla sinne asennetut loistelamppuvalaisimet ja puiset kattokruunut, joissa poltettiin eläviä kynttilöitä. Nämä puukruunut toimivat kuitenkin osviittana uusille kattokruunuille. Molempiin kirkkoihin valittiin Glashütte Limburgin mallistosta ns. räätälöidyt kattokruunut, joita voidaan kutsua tyylillisesti moderneiksi klassikoiksi. Limburgilla on tässä mallistossa suppeahko perusvalikoima, mutta erikoismalleja valmistetaan useasti juuri kohteen ja suunnittelijoiden tarpeiden mukaan. Näillä kruunuilla aikaansaatiin visuaalisesti Kun vanha kirkko peruskorjataan, ajanmukainen valaistusratkaisu on tärkeä osa uutta toiminnallisuutta ja kirkastunutta ilmettä. Lappeenrannan ja Puumalan hyvin erilaiset kirkot saivat samantyyppiset Hedtecin valaistusratkaisut. Näkyvä elementti molemmissa on moderni kruunu. Teksti: Liisa Joensuu Kuvat: Jori Gustafsson rauhallinen ja sukunäköinen kokonaisuus. Molemmissa kirkoissa remontoitiin myös kohdevalaistuksen tekniikka. ERCOn tyylikkäät ja riittävän anonyymit valaistusjärjestelmät istuvat hienosti rakennusten hyvinkin erilaisessa arkkitehtuurissa, kertoo valaistusasiantuntija Tapani Lehikoinen Hedtecistä. Portaaton valaistus Myös valaistuksen ohjauslaitteet uusittiin. Valomäärien säätäminen on erityisen tärkeätä monestakin syystä. Kun valonlähteinä käytetään halogeenilamppuja, valaistuksen tehoa voidaan säätää helposti ja portaattomasti kirkon erilaisten tilaisuuksien ja toimintojen mukaan. Himmennyskäytössä halogeenilampun elinikä kasvaa huomattavasti, ja energiaa kuluu vähemmän. Lappeenrannan kirkkoon uusitaan myös julkisivuvalaistus, joka nyt on toteutettu vasta osittain. Kun ensi kevään aikana kirkon sivutornien kupolit rakennetaan paikoilleen, myös julkisivuvalaistus asennetaan lopulliseen muotoonsa. Lappeenrannan kirkon sähkösuunnittelusta vastasi Karelplan Oy:n projektisuunnittelija Kalevi Kirmanen. Kirkot ovat haasteellisia kohteita Tapani Lehikoinen kertoo Hedteciin tulevan vuosittain useita vanhojen kirkkojen valaistusprojekteja. Hänestä on tärkeää, että kirkon valaistuksen suunnittelussa tehdään alusta lähtien riittävän laajaa yhteistyötä, jotta kaikkien osapuolten näkemykset ja tarpeet tulevat ajoissa huomioiduiksi, ja aikaa on riittävästi erilaisien toteutusvaihtoehtojen mallintamiselle, valaistus laskennalle ja tarvittaville koevalaistuksille. Esimerkiksi alttarialueen valaistus toimii parhaimmillaan kuin hienostunut näyttämövalaistus, joka korostaa alttaritaulua ja sen ympäristöä. Kirkoissa tehdään vuoden välein täyssaneerauksia ja välillä tietenkin kuntoa pidetään yllä erilaisin toimenpitein. Edellinen suuri peruskorjaus on saatettu tehdä 60-luvun tiedoilla ja tekniikalla. Kun tulosta on vuosien saatossa parsittu moneen kertaan, tila voi olla hyvinkin levoton, Lehikoinen sanoo. Kirkot ovat upeita ja haasteellisia kohteita. Kyseessä on sakraali tila, jossa tunnelma on tärkeä. Kirkkovalaistuksen projekteissa pääsee näkemään, mitä hyvin suunnitelluilla valaistusratkaisuilla parhaimmillaan saadaan aikaan, ja onnistuneesta tuloksesta kaikki osapuolet saavat parasta tyydytystä mitä työstä voi saada. Vuosikymmenten kerrostumat arkkitehdin haasteena Arkkitehti Sami Vuorinen kohtasi Lappeenrannan kirkon peruskorjauksessa monenlaisia haasteita, sillä suunnittelutyön lähtökohtana oli sekoitus vuonna 1914 keskeneräiseksi jäänyttä ortodoksista ja 1920-luvulla valmistunutta luterilaista kirkkoarkkitehtuuria, 6 Hedline

7 BEGA BEGAn uusi, yli 500-sivuinen pääluettelo esittelee reilut 2000 tuotetta, osa vanhaa perinteistä mutta jälleen myös paljon uutta ja muuttunutta. Muutoksia tai tuotelisäyksiä edelliseen luetteloon verrattuna on noin 400. Luettelosta löytyvät entiseen tapaan tuotteiden kuvaukset, tekniset tiedot ja valotekniset tiedot. Samalla se antaa kuvamaailmallaan myös hienoja vihjeitä erilaisista valaistusratkaisuista. ROBLON valokuituluettelo Puumalan vanhan puukirkon kirkkosali uudistuneessa asussaan. Roblonin uudessa tuoteluettelossa on ensimmäistä kertaa yksien kansien välissä kaikki tarpeellinen tieto valokuiduista. Projektiesittelyiden ja tuotteiden lisäksi luettelosta löytyvät varaosat, tarvikkeet sekä hakemistot. Mukana on myös tanskalaisen teollisen muotoilijan Steffen Schmellingin suunnittelemat uudet kalustesarjat Nova, Avant-garde, Bebop ja Note. EGOLUCE 2007 jota oli vielä rajusti muutettu salin ilmeen kirkastuminen aiempaa Pääasiassa sisustusva- luvulla. Sami Vuorinen työskentelee valoisampana ja yhteneväisempänä laisimiin keskittynyt EGO- lappeenrantalaisessa Arkkitehtistudio kokonaisuutena, myös käyttömuka- LUCE on myös uudistanut luettelo- Vuorisessa. vuus on parantunut. aan. Monipuolisesta mallistosta löytyvät 1920-luvun peruskorjaus jätti alun perin sipulikupolein varustetut neljä sivutornia kokonaan ilman kupoleita, Sähkötekniikka pois näkyviltä vaihtoehdot niin kuiviin kuin kosteisiinkin tiloihin, kotikäyttöön ja julkisiin tiloihin. Käyttöalueina voisi mainita hotellit, sillä kupolit purettiin ja tornit otettiin Kirkko on sähkösuunnittelijalle haas- ravintolat, erilaiset neuvottelutilat, käy- tekniikan palvelukseen muuttamalla teellinen kohde, myöntää Puumalan tävävalaistukset ja monet muut design- ne savupiipuiksi. Tavoitteeksi tuli pa- kirkon sähkösuunnittelusta vastan- valaisimia vaativat julkitilakäytöt. lauttaa tornit takaisin kupolien jalus- nut Pertti Järvisalo ja muistuttaa toiksi luvun peruskorjaus hävitti Museoviraston antavan kirkkoremont- kokonaan kirkkosalin alkuperäisen il- teihin aina oman mausteensa. meen ja teki alkuperäisasun palauttamisenkin käytännössä mahdottomaksi. Suunnitteluaikana istuskelin monta rupeamaa kirkon penkissä miettien PAULMANN luvun lopulla kirkkosaliin lisättiin ongelmiin ratkaisuja ja uskoen, että Uusi PAULMANN-luettelo on monipuoli- vielä kokonainen uusi etelän puolei- Herran huoneessa asiat ratkeavat suudessaan jälleen osoitus valon käytön nen sivuparvi pyörätuolihisseineen, niin kuin ratkesivatkin. Uuden tek- lähes rajattomista mahdollisuuksista ja Sami Vuorinen selvittää. Peruskorjauksessa Vuorisen tehtäväksi tuli sovittaa aiemmat kehitysvai- niikan tuominen vanhaan kirkkoon on vaativa hanke kaikille osapuolille, suunnittelijoille, urakoitsijalle ja tilaa- Alttarialueen valaistus toteutettiin sivuille ja etupalkkiin kiinnitetyillä ERCOn Eclipse-kohdevalaisimilla. rajoja rikkovasta hyödyntämisestä. Kun sisustusvalaistukseen tarvitaan uudenlaisia muotoja, värejä tai toimivuuksia, niin heet asuun, jossa olisi hahmotettavis- jallekin eli seurakunnalle, Järvisalo silloin on hyvä aukaista tämä uusi luettelo. sa paitsi 1920-luvun kirkkosalin ilme kertoo. Myös tulevaisuuden valonlähteen, ledin myös siihen myöhemmin tehdyt lisäyk- Sähkösuunnittelutoimisto Pertti murtovalvontajärjestelmän sekä vielä paljon vaivaa. Joskus tuli vitsailtua ka- monipuolinen set. Samalla kirkkosalin antamaa yleis- Järvisalo vastasi Puumalan kirkon sa- äänentoistojärjestelmän ja videoval- vereille, että uusiutuneessa kirkossa käyttö on hy- vaikutelmaa pyrittiin palauttamaan lä- neerauksessa laajasta työkentästä, sillä vontalaitteiston. mieleen voi jäädä enemmän hyvä va- vin edustettuna hemmäs 1920-luvun ilmettä. valaistuksen ja valaisimien lisäksi kaik- Sähköasennusten ja laitteiden si- laistus kuin konsanaan saarnan sisäl- PAULMANNin Kirkkosalin tekniset uudistukset ki sähkötekniset järjestelmät uusittiin. joittelu mahdollisimman huomaamat- tö, Pertti Järvisalo naurahtaa. uudessa valikoi- koskivat myös ilmanvaihtoa ja lämmitystä. Vaikka uudistuksista selkeimmin kirkkokansalle näkyvä asia on kirkko- Vuonna 1832 vihitty kirkko sai uudet vahvavirtakaapeloinnit ja sähkökeskukset, nykyaikaisen paloilmoitus- ja tomiksi rakenteisiin tuottaa suunnittelijalle päänvaivaa, mutta se kannattaa. Valaistuksen suunnittelussa nähtiin Katso lisää kuvia osoitteesta: massa. Hedline 7

8 Upeasti valaistussa Hämeenlinnan verkatehtaassa Hämeenlinnan vanhaan verkatehtaaseen on toteutettu moderni kulttuuri- ja kongressikeskus. Sen sydän on konserttisali, joka vastaa suunnittelultaan sekä teknisiltä ja valaistusratkaisuiltaan nykypäivän viimeisimpiä vaatimuksia. Teksti: Virpi Hopeasaari Kuvat: Pasi Jokinen Modernia konserttisalia on odotettu Hämeenlinnassa pitkään. Tämä kiinteistö antoi sen luomiselle hyvät puitteet. Vanaja-sali on akustiikaltaan ja teknisiltä ratkaisultaan ainutlaatuinen: Suomen ainoa konserttisali, joka on rakennettu modernin sähköisen äänentoiston tarpeisiin, kertoo Verkatehtaan esitystekninen päällikkö Tommi Kantanen. Vanaja-salin ainutlaatuista äänentoistoa ja korkeaa varustelutasoa kuvastaa hyvin se, että perinteisesti suurella omalla kalustolla varustautuneet tähdet ovat tulleet Verkatehtaalle esiintymään lähes tyhjin käsin. The Rasmuksella oli mukana vain kaksi omaa kaiutinta ja Katri-Helenalla oma mikki, naurahtaa Kantanen. Miehellä on syytä tyytyväisyyteen, sillä Vanaja-salin maine on alkanut kiiriä. Se tunnetaan vierailukäyttöön suunniteltuna salina, jonne on helppo tulla ilman suurta roudariporukkaa ja jossa kaikki tekniset hienoudet kuuluvat samaan hintaan. Hämeenlinnaan on saatu värvättyä myös maan parhaimmistoon kuuluvat ääni- ja valomiehet. Mutta miten sali sopeutuu klassisen musiikin esittämiseen? Myös klassinen musiikki istuu tänne hyvin. Sen ovat käyneet jo testaamassa muun muassa Sinfonia Lahti ja Radion Sinfoniaorkesteri. Salin akustiikka on rakennettu niin, että sähköisen äänentoiston ratkaisut on helppo riisua klassisen musiikin vaatimaan asuun, Kantanen kertoo. Parhaat esimerkit ja toteuttajat Vanaja-sali mukautuu myös rakenteeltaan erilaisiin tarpeisiin. Salin alapermantoa voidaan säätää ja kalustaa ja näyttämön kokoa voidaan muunnella tilanteen mukaan. Yläkatsomon umpitarkkaamo soveltuu simultaanitulkkauksiin. Salin tekniikka on mietitty tarkkaan. Verkatehtaan työntekijät ovat kiertäneet ympäri Eurooppaa tutustumassa konserttisalien ratkaisuihin. Mitään maailmalla tehtyjä virheitä ei haluttu toistaa Hämeenlinnassa. Esitystekniikan ja akustiikan suunnittelivat ja toteuttivat ammattilaiset, muun muassa Insinööritoimisto Akukon ja Hedcom. Äänentoistolla ja av-teknologialla oli vain yksi toimittaja, Hedcom. Se helpotti projektin hallintaa. Suuressa projektissa alihankintojen ja asennustöiden mutkaton sujuminen oli erittäin tärkeää, Kantanen toteaa. Uusinta digitaalista tekniikkaa Vanaja-salin äänijärjestelmän lähtökohtana on ollut mahdollisimman suuren äänienergiamäärän tuottaminen laadusta tinkimättä. Kaiuttimiksi valittiin perinteiset kaiuttimet, sillä ne toimivat parhaiten tämän muotoisessa salissa. Muutoin teknologia perustuu harkittuun uusien ratkaisujen kokeiluun. Esimerkiksi koko ääniketju äänipöydästä vahvistimiin on toteutettu digitaalisesti Ethersound-protokollalla. Ääni liikkuu valokuitua pitkin ja kaikkia vahvis timia hallitaan yhdeltä ainoalta tietokoneelta. Sen ansiosta vahvistimet voivat sijaita eri tilassa eivätkä ne tuo melua eikä lämpöä tarkkaamoon, Kantanen selventää. Salin erityishienouksiin kuuluvat muun muassa valmiit kaapeloinnit tv-taltiointeja varten sekä hyvät ulosviennit kissanluukkuja pitkin. Keikkailijoita hemmotellaan täyden palvelun av-kalustolla. Tarvittaessa keikat on mahdollista tallentaa Verkatehtaan kamerajärjestelmällä HD-laadulla. Myös valaistukseen halusimme maailman parasta laatua. Sitä ovat Vari-Liten valaisimet. Niiden valon laatu on ensiluokkaista eikä niistä lähde häiritsevää ääntä. Kokoustiloissa erityistä huomiota kiinnitettiin esitystekniikan huippulaatuun ja kosketusnäytöillä toteutettuun helppokäyttöisyyteen. Neljästä kokoustilasta yksi muotoutuu helposti myös kamarimusiikkikonsertin tarpeisiin, kertoo Kantanen. Lisää kokouskapasiteettia Verkatehdas pystyy tarjoamaan hyödyntämällä elokuvakeskus Bio Rexiä päiväkäytössä. Yhdenmukainen langaton järjestelmä varmistaa saumattoman tilojen käytön. Tinkimätöntä valoa monimuotoisiin tiloihin Verkatehtaan tilojen yleisvalaistuksessa on käytetty Hedtecin valaistusosaston toimittamia ERCOn ja Began valaisimia. Vaativaan käyttöön suunnitellut, teknisesti korkealaatuiset ja Villakutomosta kulttuuritehtaaksi Hämeenlinnan ensimmäinen oikea teollisuuslaitos, verkatehdas, aloitti toimintansa vuonna Parhaimmillaan tehtaassa kudottiin verkaa työntekijän ja 120 kutomakoneen voimin. Tehdas lopetti toimintansa vuonna Sen jälkeen tilat ovat olleet erilaisessa kulttuurikäytössä. Kesällä avatun uudisrakennuksen sydän on Vanaja-sali, 703-paikkainen musiikki- ja kongressisali. Olennainen rooli kokonaisuudessa on myös moderneilla kokoustiloilla. Lisäksi Verkatehtaalla toimii ravintola, elokuvakeskus Bio Rex, Hämeenlinnan Kaupungin Teatteri, Hämeenlinnan Taidemuseo sekä Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX. Tiloihin mahtuu myös kulttuuri- ja media-alan yhteisöjä ja ammatinharjoittajia. 8 Hedline

9 soi huipputeknologia linjakkaat valaisimet toimivat hyvin Verkatehtaan monimuotoisissa tiloissa ja korostavat itse rakennuksen tyyliä. Verkatehdas oli mitä mielenkiintoisin suunnittelukohde, sillä kaiken muun teknologian lisäksi myös valaistuksen on mukauduttava Verkatehtaalla tilojen muuttuviin käyttötarpeisiin. Valaistuksen toteuttamisessa mietittiin tarkkaan myös sitä, että valaisimet sopivat tyylillisesti verkatehtaan pintaan ja henkeen, sanoo sähkö- ja valais tussuunnittelun tehneen Projectus Team Oy:n projektipäällikkö Erkki Hakanen. Projectus Team Oy on Hedtecin hyvä ja pitkäaikainen yhteistyökumppani, jolla on vahva osaaminen talonrakennuksen ja teollisuuden sähkö- ja LVI-suunnittelusta. Verkatehtaalla erityistä huomiota valaistuksessa piti kiinnittää muun muassa siihen, että myös lämpiöt toimivat tarvittaessa esitystilana. Valaistusta on voitava säätää ja himmentää erilaisten käyttötilanteiden mukaan, Erkki Hakanen kertoo. Helposti muuntuvan ja mukautuvan valaistuksen Verkatehtaalla takaa yli puoli kilometriä ERCO kosketinkiskoa ja lähes 300 ERCO kohdevalaisinta. Kuvateksti kuvateksti kuvateksti ERCOn TM Spotlight-klassikkovalaisinsarjan monimetallilampuilla varustetut valaisimet toimivat aulatilojen perusvalaisimina. Hedcomin saliääni- ja valojärjestelmillä parhaita ratkaisuja vaativaan käyttöön Vanaja-salin äänijärjestelmä perustuu muun muassa Nexon kaiuttimiin, joita on täydennetty Alconsin alatäytekaiuttimilla, Yamahan digitaalisiin äänipöytiin ja matriiseihin sekä suureen joukkoon langallisia ja langattomia mikrofoneja. Äänensiirrossa on käytetty digi taalista Ethersound-protokollaa. Kokoustiloissa luotetaan muun muassa Electro-Voicen ja Nexon kaiutinjärjestelmiin. Av-järjestelmätoimitus käsitti muun muassa kattavan valikoiman JVC:n HD-kamerakalustoa, Thomson Grass Valley HD-videomiksereitä, Sanyon suurtehovideoprojektoreita HD-SDI kuvansiirrolla ja GreenHippo Hippotizer HD 1 -videoserverin. Av-järjestelmiä ja valaistusta hallitaan Crestronin kosketusnäyttöohjaimilla. Vanaja-salin vaativaan esitystekniseen valaisemiseen Hedcom on toimittanut kiinteään ja siirrettävään käyttöön Vari-Liten efektivalaisimia, jotka on integroitu suoraan valonohjauspöytään. Tilojen yleisvalaistuksissa on käytetty Hedtecin toimittamia ERCOn ja Began valaisimia. Yli puoli kilometriä ERCO-kosketinkiskoa ja lähes 300 ERCO-kohdevalaisinta takaavat tilojen muuttuviin käyttötarpeisiin helposti muuntuvan ja mukautuvan valaistuksen. Kosketinkiskot ja kohdevalaisimet mahdollistavat kokoustilojen tarjoilualueen valaistuksen monipuolisen käytön. Hedline 9

10 Hyvä äänentoisto yhdistää bändin ja yleisön Maineikas Tavastia-klubi tarjoaa livemusiikkia miltei joka ilta. Oleellisinta konserteissa on yhtyeen ja yleisön kohtaaminen, jossa välittävänä elementtinä toimii soundi. Teksti: Marjo Tiirikka Kuvat: Jari Härkönen J okainen tunnettu suomalainen rockyhtye on esiintynyt legendaarisella Tavastia-klubilla. Ellei ole ennättänyt hajota sitä ennen, täsmentävät klubin omistajina vuodesta 1991 toimineet Pekka Görman ja Juhani Merimaa. Vaikka Urho Kekkosen kadulla on kuultu kansanmusiikkia ja jazziakin, pääasiassa Tavastian lavalle nousee rockbändejä. Klubin kanta-asiakasrekisteristä löytyy henkilöä, jotka määräävät pitkälti sen, keitä klubille pyydetään esiintymään. Omistajakaksikon välinen työnjako on selkeä: Juhani Merimaa päättää bändeistä ja Pekka Görman vastaa käytännön järjestelyistä. Görman varaa artisteille tarvittaessa cateringpalvelut, majoitukset ja kuljetukset. Lippujen hinnat määräytyvätkin suoraan yhtyeiden kokonaiskustannusten perusteella vaihdellen 8 40 euron välillä. Nyrkkisääntö on, että jos liput myydään ennakkoon loppuun, ne ovat liian halvat. Jos ne jäävät käsiin, hinta on ollut liian korkea. Ihannetilanteessa viimeiset liput myydään ovelta, Pekka Görman kertoo. Hyvän rockklubin ainekset Tavastia-klubi on suomalaisittain ainutlaatuinen: siellä soitetaan ainoastaan livemusiikkia ja klubin akustiikka sekä äänentoisto kestävät kansainvälisenkin vertailun. Toimivan rockklubin resepti löytyy omistajaherroilta takataskusta. Tilan pitää olla sopivankokoinen. Lisäksi tarvitaan tietenkin hyvältä kuulostavia bändejä, jotka nauttivat soittamisesta, Pekka Görman luettelee. Jos konserttia ajatellaan elämyksenä, se koostuu bändin ja yleisön kohtaamisesta, jonka välittävänä elementtinä on soundi. Sen pitää olla sekä lavalla että salissa hyvä. Äänentoiston merkitys on rockväelle suuri, joten laitteilta vaaditaan laadukkuutta. Ja mikä tärkeintä: niitä on osattava myös käyttää, Juhani Merimaa jatkaa. Tällä hetkellä Tavastialla on kokonaisuudessaan maailman isoimpien konserttikiertueiden tasoinen järjestelmä. Äänentoistoasioissa Görman ja Merimaa ovat kääntyneet jo kymmenen vuoden ajan Oy Hedcom Ab:n puoleen. Meillä ei ole syvällistä asiantuntemusta, mutta onneksi Hedcomin työntekijöiltä sitä löytyy. Haluamme, että laitteet täyttävät kansainväliset standardit. Yksikään bändi ei ole koskaan valittanut äänentoistosta, Merimaa ja Görman kertovat tyytyväisinä. Semifinalista Tavastian lavalle Merimaa ja Görman omistavat myös Tavastian alakerrassa sijaitsevan Semifinal-klubin, jossa yhtyeet voivat testata Tavastia-kelpoisuuttaan. Kaikkiaan Tavastian ja Semifinalin estradeille nousee vuosittain bändiä. Mikäli taitoa ja karismaa riittää vetämään keikat täyteen Semifinalissa, saattaa tie yläkerran kuuluisalle lavalle aueta. Tavastialle pääsee soittamaan, mikäli bändillä on riittävästi vetokykyä. Ei ole kenellekään hyväksi, jos yleisöä on vain kourallinen. Bändejä valittaessa seuraamme levymyynnin edistymistä ja yleensäkin uran kehittymistä. Kokemuksen tuoma vainu kertoo, mikä on oikea ajankohta esiintyä meillä, Merimaa kertoo kriteereistä. Ulkomaiset yhtyeet tulevat pääasiassa ohjelmatoimistojen kautta ja heidän kohdalla sattuu enemmän huteja kuin kotimaisten yhtyeiden kohdalla. J-rock puree teineihin Görman ja Merimaa pysyvät hyvin musiikkimaailman kartalla, koska sen seuraaminen kuuluu oleellisena osana miesten työhön. Pääosa kävijöistä on vuotiaita, mutta alaikäisetkin pääsevät nauttimaan tietyistä konserteista. Juuri tällä hetkellä teinien kuumin juttu on J-rock eli japanilainen rockmusiikki ja metalli. Sellaiset nimet kuin Moi Dix Mois, The GazettE ja Dir en grey saavat teinit hysterian partaalle. J-rockin fanit ovat pääosin alaikäisiä tyttöjä. Soittajista ei aina tiedä, koska he pukeutuvat niin sarjakuvamaisesti, Pekka Görman nauraa. Kun alaikäiset valtaavat Tavastian alle 12-vuotiaat ainoastaan huoltajan seurassa anniskelu on luonnollisesti kielletty. Aiemmin konsertteihin saatettiin jonottaa kolmekin päivää kunnes vanhemmat ja järjestäjät yhteistuumin kielsivät paikalle tulon ennen keikkapäivää. Varhaisteineille on tärkeää, että heillä on ihan oma reviirinsä, jonne vanhemmilla ei ole asiaa. Uskoisin musiikin liittyvän nuorilla henkisen napanuoran katkaisemiseen vanhemmista, Merimaa pohdiskelee. Elämä on rockia Juhani Merimaa on ollut Tavastian toiminnassa mukana vuodesta 1972 ja Pekka Görman vuodesta Juhani Merimaalle ja Pekka Görmanille rock on elämäntapa. Sen verran tiivis heidän suhteensa on rockmusiikkiin ja Tavastiaan. Päivisin klubilla riittää sutinaa, kun soittimia ja vahvistimia roudataan ulos ja sisään. Kiireessä sattuneille kömmähdyksille voi jälkikäteen jo naureskella. Merimaa kertoo huvittuneena ruotsalaisbändistä, jolta jäi Tavastialle vintage-kitara. Huolintafirma tuli hakemaan soitinta, mutta Ruotsiin lähetettiinkin vahingossa erään suomalaismuusikon basso. Basisti ehti tehdä rikosilmoituksen kadonneesta soittimestaan ja poliisikin kyseli jo basson perään. Sanoin, että odotellaan vähän aikaa, kyllä se löytyy. Parin päivän päästä basso tulikin takaisin, mutta basistille emme kuitenkaan kertoneet sen kiertäneen Ruotsin kautta, Merimaa nauraa. Omistajakaksikko viihtyy työpaikallaan myös iltaisin tarkistamassa, että kaikki sujuu. Tämä on sitä yksityisyrittäjän arkea: työtä taukoamatta. Kai se on jonkinasteista mielenvikaisuutta tosin positiivisessa mielessä. Tykkään työstäni, eikä tänne ikinä hampaat irvessä tarvitse tulla. Jokainen päivä on taatusti erilainen, Görman luettelee työnsä hyviä puolia. Välillä yritetään ennättää lomillekin. Pekka Görmanin Kaukoitään suuntautuneesta matkasta on tosin jo kaksi vuotta aikaa. Tuolloinkaan ei iltaisin tarvinnut miettiä mitä tekisi. Tie vei paikallisiin rockklubeihin. 10 Hedline

11 projectiondesign Action! M25 Legendaarisella Tavastian backstagella on nähty ja kuultu monta tarinaa. Action! M25 on kuuma uutuus kotiteatterimarkkinoille. Laite tarjoaa täyden HD1080p resoluution 10-bittisellä prosessoinnilla. Monipuolisissa liitännöissä on tarjolla myös HDMI 1.3a ja DVI liitännät, joten liittäminen kotiteatterin, tai tietokoneen kanssa on mahdollisimman yksinkertaista. Tälle DLP projektorille annetaan kontrastisuhteeksi peräti 5000:1 ja valotehoksi 1000 ANSI lumenia. Laite painaa vain 3,4 kg ja ulkomitat ovat 234x278x94 mm. Lisätiedot: Hedcom Pekka Heino puh. (09) Black Magic Intensity Pro Intensity Pro on aiemmin julkistetun Intensity kortin rinnakkaismalli. Tämä digitointikortti tarjoaa digitaalisten HDMI liitäntöjen lisäksi myös analogiset liitännät sisään ja ulos. Analogiset liitännät ovat tarjolla ensisijaisesti perinteisen SD videon käsittelyyn, mutta komponenttimuodossa tuetaan myös High Definition resoluutioita. HDMI liitäntöjen kautta voidaan digitoida ja toistaa digitaalista, täyden resoluution HD kuvaa sekä ääntä. Ajuritasolla löytyy tuki Adobe Premiere Online JPEG ja Apple Final Cut2 ProRes422 tiedostonpakkaukselle. Näissä muodoissa tallennetun HD videon käsittely onnistuu myös laitteilla, joissa levyjärjestelmän siirtokyky ei muuten sallisi aitoa HD resoluutiota. Kuva: Pasi Hornamo TAVASTIA Salimikseri MIDAS Heritage /12/2 Prosessointi Klark Teknik Square One Dynamic Ekvalisaattori Klark Teknik DN 3600 Kaiutinprosessori Klark Teknik DN 9848 Tehovahvistimet 6 x EV P2000, 3 x EV P3000 Kaiutinjärjestelmä 12 x EV X-line XLC x EV X-array Xi2181- subwoofer, 2 x EV Fri-2082 Monitorimikseri MIDAS XL /18/2 Ekvalisaattorit 4 x Klark Teknik DN 360 Tehovahvistimet, prosessointi Klark Teknik DN 800, 8 x EV P1200RL remote controlled amp Kulmamonitorit 9 x EV X-array Xw15 Sivutäytekaiuttimet 2 x EV FRX 940 Rumpumonitorit EV FRX + 640, EV Sb180 Sub Yleisöä villitsemässä Huba. Kaikkiaan Tavastian ja Semifinalin ovista kulkee livemusiikin ystävää vuosittain. Tavastialla ja Semifinaalissa on huippuäänentoisto SEMIFINAALI Kontrolleri Nexo PS15TD System Controller Tehovahvistimet 2 x Camco Vortex 4 Kaiutinjärjestelmä 2 x Nexo PS15, 2 x Nexo PS15Bass, 2 x Nexo LS Subwoofer, Nexo PS8 underbalcony fill Mikseri Midas Venice 320 Prosessorit Klark Teknik DN504 + Quad compressor/limiter Ekvalisaattorit Klark Teknik DN360, 24/8 Link Multicore Monitorit 4 x Radian MicroWedge 12 Tehovahvistimet Camco Vortex Quadro, Ekvalisaattorit 2 x Klark Teknik DN360 Lisätiedot: Hedcom Esa Kranz puh. (09) Harris HD-Star HD-Star on mukana kuljetettava signaaligeneraattori ja monitorointilaite HD-SDI ja SD-SDI -videomuodoille. Molemmissa toiminnoissa on myös embedded äänisignaali mukana. Monitorointiin HD-Star tarjoaa vektoriskoopin, tasoskoopin, embedded äänimonitorin ja data analysaattorin. Laite painaa alle 500 grammaa ja siinä on sisäänrakennettu 320x240 pikselin LCD kosketusnäyttö. Lisätiedot: Hedcom Pekka Junttonen puh. (09) Hedline 11

12 Suomalaiset ovat ostaneet innokkaasti digibokseja ja taulutelevisioita eikä loppua ole näkyvissä. Kesällä julkistettu JVC:n, Kenwoodin ja Sparx Internationalin liiketoiminta-allianssi vahvistaa maailmanlaajuisesti JVC:n kilpailukykyä. Visiona on kuunnella kuluttajaa entistä tarkemmin. Teksti: Vesa Ville Mattila Kuvat: Jari Härkönen Entistä vahvempi JVC kuuntelee kuluttajia H edengren Kodintekniikka on toiminut JVC:n maahantuojana jo vuodesta 1978 lähtien. kasvattavat niin kansainväliset ketjut, market- ja tavaratalokauppa, verkkoliiketoiminta kuin ketjuuntumattomat JVC:n menestyksestä Suomessa ker- kaupat. Myös audiopuoli alkaa nos taa too Euroopan korkeimpiin kuuluva päätään. Ensi vuonna maassamme markkinaosuus, mikä perustuu kulut- odotellaan erityisesti suurten taulu- tajien ja kauppiaiden luottamukseen televisioiden läpimurtoa. merkkiä ja maahantuojaa kohtaan. Tämän vuoden lopussa vasta hie- JVC:n lisäksi Hedengren Kodintek- man yli neljäsosassa kotitalouksista niikan edustukseen kuuluvat Mocca- on taulutelevisio. Mikäli ensi vuoden master (kahvinkeittimet), Wilfa (kodin ennusteet toteutuvat, Suomessa myy- pienkoneet), Audio Pro (kaiuttimet) dään silloin runsaat taulute- sekä Kaon ja Force (digiboksit). levisiota. Senkin jälkeen taulutelevisio Vahvat merkit ja osaava, liiketoi- puuttuu vielä yli puolesta talouksista, mintaan sitoutunut oma organisaatio Santala sanoo. nostivat Hedengren Kodintekniikan JVC:ltä luvassa on muun muassa tämän vuoden tammi syyskuun yhdellä kaukosäätimellä toimiva digi- myynnin 24 prosenttia paremmak- taalivirittimen, kovalevytallentimen pääomasijoitusyhtiö Sparx Inter- sa, kun toimintansa aloitti erityisesti äänen, kuvan ja kuluttajan välistä si kuin vastaavana kautena viime ja tv:n yhdistävä televisio. Sisustajan nationalin kanssa. autohifiohjelmistojen kehittämiseen suhdetta. vuonna. unelmalta taas tuntuu vain 37 millin Jatkossa Matsushita Electric Indust- keskittyvä J & K Technologies -nimi- Kyse on ääni-, kuva- ja kuluttaja- Tulossa taulutelevisioiden vuosi paksuinen, mutta kuitenkin vähintään 42 tuuman kokonainen Ultra Slim LCD-taulutelevisio, jonka JVC rial omistaa yhtiön osakkeista runsaan kolmasosan, Kenwood Corporation 17 prosenttia ja Sparx International nen yhtiö. Suomessa JVC:n omistusjärjestely ei muuta mitään, vaan kaikki jatkuu käsitteiden ja niiden välisten suhteiden päivityksestä. Versio 2.0 nivoo uudet kaupalliset menestys tuotteet jouhevas- Mukavaa myynnin kehitystämme tuo markkinoille ensimmäisenä maail- 13 prosenttia. Omistusjärjestely vah- entiseen tapaan. Haluamme kuitenkin ti kuluttajien niin naisten kuin mies- vauhditti erityisesti tavallisten ja tal- massa ensi keväänä. vistaa JVC:n kilpailukykyä markkinoilla entistä enemmän korostaa esimerkik- ten arkeen. Jo tuotekehitys- ja val- lentavien digiboksien kova menekki. Analogisten lähetysten loppuminen helmikuussa myös kaapelipuolella JVC:n omistuspohja laajeni itsenäisenä yhtiönä ja tuotemerkkinä. Samalla se tarjoaa mahdollisuuksia yhteistyöhön Kenwoodin kanssa si yhteisvastuullisuutta sekä myynnin että jälkimarkkinoinnin asiakaspalvelussa ja logistiikkapalvelumme mer- mistusprosesseissaan JVC ottaa entistä enemmän huomioon markkinoiden mahdolliset muutokset ja kuluttajien varmasti vielä lisää niiden myyntiä, JVC-kirjainyhdistelmän takana on muun muassa autolaitteissa, kodin kitystä kauppiaan liiketoiminnalle, mieltymykset, Santala selventää. toteaa Hedengren Kodintekniikan 80 vuotta sitten tuotekehitysyhtiöksi äänentoiston elektroniikassa ja kan- Santala linjaa. Linkkiä kuluttajalta kauppiaan kaut- toimitusjohtaja Mikael Santala. Ylipäätään kodinelektroniikkaala uskoo tulevaisuuteen Suomessa. perustettu Victor Company of Japan. Kesällä JVC:n pääomistaja japanilainen Matsushita Electric Industrial nettavissa audiolaitteissa. JVC uskoo omistuspohjaisen yhteistyön tuovan synergiaetuja, jotka Äänen, kuvan ja kuluttajien versio 2.0 ta myyntiyhtiöön ja edelleen tehtaalle aiotaan vahvistaa oleellisesti. Nykyisille ja uusille jakelukanaville tarjotaan Digitalisoituminen vahvistuu edel- julkisti aloittavansa yhteistyön japani- hyödyttävät pitkällä tähtäimellä niin Omistusjärjestelyn myötä JVC on uusi- entistä enemmän juuri niille sopivia leen ja kuluttajat luottavat taloudel- laisen audiolaitevalmistaja Kenwood loppuasiakkaita kuin kumppaneita- nut myös visionsa. Tästä eteenpäin tuotteita, uusien myyntikonseptien val- liseen tilanteeseensa. Markkinoitaan Corporationin ja honkongilaisen kin. Esimakua tästä saatiin lokakuus- tuotemerkki painottaa uudenlaista mennuksia ja jällenmyyjäkoulutuksia. 12 Hedline

13 JVC huomioi kaikissa prosesseissaan kuluttajien mieltymykset, Mikael Santala sanoo. ECBC-hyväksyntä Moccamasterille Moccamaster on ainoa kahvinkeitinten valmistaja, jonka kaikki mallit ovat saaneet Euroopan kahvi-instituutti ECBC:n hyväksynnän. Kahvinkeittimissä on eroja, jotka ratkaisevat miltä kahvi maistuu. Euroopan kahvi-instituutti ECBC (European Coffee Brewing Centre) on riippumakahvi asteisena. Näin saadaan aromit esiin, mutta vältetään kitkeryys. Euroopan kahvi-instituutti testaa laboratoriossaan kahvinkeitinten todellista kykyä suoriutua tehtävästään. Erittäin vaativien kokeiden tehtävänä on helpottaa kuluttajaa valitsemaan oikea keitin silloin, kun halutaan parhaalta maistuvaa kahvia. Laadukkaimmille keittimille myönnetään oikeus käyttää keittimissään ECBC-tunnusta. Vain harvat kuluttajakäyttöön tarkoitetut keitinmallit ovat tähän mennessä saaneet hyväksynnän ensimmäinen oli Moccamaster vuonna Tänään kaikki Moccamasterit ovat ECBC:n hyväksymiä. Jokainen Moccamaster valmistaa parasta kahvia, minkä todistavat myös kotimaiset vertailutestit. Tämän vuoden Moccamaster-mallistossa nähdään uusina väreinä hohtava hopea, kuulas valkoinen, kivenharmaa sekä vauhdikas ferrarinpunainen. Toiminnallinen uutuus on viiveellä toimiva automaattinen virrankatkaisu Auto-off. ton kahvin asiantuntijaorganisaatio, joka tutkii ja testaa laboratoriossaan markkinoilla olevia kahvinkeittimiä. Paras kupillinen kahvia syntyy, kun veden ja kahvijauheen kontaktiaika on oikea (4 6 minuuttia) ja suodatusveden lämpötila astetta. Lisäksi laitteen on säilytettävä valmis Lisätiedot: Hedengren Kodintekniikka Tytti Rantanen, puh. (09) Kaonin HDMIdigisovitin tuo HDTV-tarkkuuden antenni- ja kaapelikoteihin On selvää, etteivät esimerkiksi kaikki hypermarketit voi tai halua myydä tismalleen samaa tuoterepertuaaria kuin alan erikoiskaupat, Santala huomauttaa. Yhtenä oleellisena osana JVC:n uudessa visiossa on vahvistaa yrityksen ympäristömyötäistä toimintaa. Tuotteissa ei enää käytetä esimerkiksi PVC:tä, halogeenia sisältäviä IC-piiri- Digisovittimien testivoittaja Kaon kuten 250 GB kovalevy, johon mahtuu en siirtoon tuo USB-liitin, joka näkyy levyjä eikä lyijyä sisältäviä juotoksia. esitteli uuden tallentavan Kaon N660 noin 125 tuntia tv-ohjelmaa. Suosik- tietokoneella tavallisena ulkoisena le- Jokaisella tehtaalla ympäri maailmaa -malliston, joka skaalaa kuvan tark- kien tallennuksen voi ajastaa suoraan vyasemana. on sertifioitu ympäristöjärjestelmä. Tavoitteena on edelleen tehostaa komponenttien ja muiden valmistusmateriaalien kierrätystä sekä alihankkijoille asetettuja ympäristökriteereitä. kuuden HDTV-tasolle. Taulutelevisionkin katsomisesta tulee nautinto, sillä Kaonin HDMI-liitäntä tarjoaa nykymuotoiset tv-lähetykset 720p ja 1080i tarkkuuksilla. Sekä antenniverkon ja kaapeliverkon sovitinmalleissa on samat ominaisuudet kuvaruudulta seitsemän päivän ohjelmaoppaasta. Tallennuksen lisäajan ansiosta myöhässäkin olevan ohjelman loppu tulee varmasti talteen. Mukavuutta lisää 14 merkin näyttö, joka kertoo selvästi muun muassa kanavan nimen. Helppoutta ohjelmi- Lisätiedot: Hedengren Kodintekniikka Santeri Moilanen puh. (09) , Hedline 13

14 Suur-Seudun Osuuskaupan rakennuttamassa Lohjan Prismassa tuulikaappiin asennettiin samanlaiset tyylikkäät ja tehokkaat Corinten oviverhot kuin Tampereen Sokoksellekin. Lämmin tuulikaappi toivottaa asiakkaat lämpimästi tervetulleiksi Prismaan ja Sokokselle Lämmin sisääntulo tekee myymälässä asioimisen mukavaksi heti ensi hetkestä alkaen. Samalla se takaa miellyttävän työskentely-ympäristön sisääntulon läheisyydessä toimivalle kaupan henkilökunnalle. Teksti: Tuija Holttinen Kuva: Jaakko Jaskari Juuri ison remontin läpikäyneen Kari Mäkelä kertoo, että remontin syydessä sijaitsevat myyntipisteet ovat Tampereen Sokoksen ja vasta-avatun tavoitteena on ajanmukaistaa tilat kärsineet vetoisuudesta. upouuden Lohjan Prisman tuulikaapin ovet käyvät tiuhaan tahtiin. Kun ilmat vielä kylmenevät talvea kohti mentäessä on ensiarvoisen tärkeää, että kylmä ilma pysyy ulkona ja lämmin sisällä. SOK ratkaisi sekä Tampereen Sokoksen remontissa että Lohjan uudessa Prisma-marketissa tuulikaapin olosuhteiden toimivuuden Hedtecin toimittamilla ilmaverhoilla. Tampereen Sokoksen kaksivuotisessa kunnostusprojektissa on uusittu ja modernisoitu koko tavaratalon LVI-tekniikka. Pirkanmaan Osuuskaupan kiinteistö- ja rakennuspäällikkö sekä rakennuksen ylläpidon että asiakkaiden mukavuuden eduksi. Tavaratalon rakennusvuosi on 1974, eikä tähän aikaisemmin ole tehty mitään isompaa remonttia. Nyt rakennuksen tekniikkaa oli aiheellista nykyaikaistaa. Tärkeänä osana projektissa on ollut tavaratalon kolmen pääsisäänkäynnin parantaminen Hämeenkadulla, Hallituskadulla ja Kuninkaankadulla. Sisäänkäyntien tuulikaappien ja niiden ympäristön lämpöolosuhteiden hallinta on ollut jatkuva ongelma tavaratalossa. Etenkin Hämeenkadun tuulikaappi ja sen välittömässä lähei- LVI-urakoinnista vastanneen Airix Talotekniikka Oy:n suunnittelija Jukka Lindroos kertoo, että ratkaisua lähdettiin hakemaan tuulikaappien rakenteellisia ratkaisuja parantamalla, ilmanvaihdon painesuhteita muuttamalla sekä valitsemalla toimiva oviverhoratkaisu. Tuulikaappeja on suurennettu niitä pidentämällä ja alakattoa korottamalla mahdollisimman korkealle palkiston alapintaan. Tavaratalon painesuhteet ovat olleet ongelmallisia. Talo on ollut voimakkaasti alipaineinen vaikka poistoilmanvaihto on ollut vain 40 prosenttia tuloilmamäärästä. Ilmanvaihtojärjes- telmää on uusittu ilmanjaon osalta ja poistoilmaa voidaan säätää kerroskohtaisesti ja aluekohtaisesti. Näin pyritään muuttamaan ongelma-alueiden painesuhteita paremmiksi. Pääasiassa jäähdytystä varten asennettuja puhallinkonvektoreita käytetään myös lämmitykseen tuulikaappien läheisyydessä parantamaan entisestään näiden alueiden lämpöviihtyvyyttä. Tavaratalon vanhoissa tuulikaapeissa oviverhot oli toteutettu alakaton päälle asennetuilla erillisillä kiertoilmakojeilla ja pylväsmallisilla oviverhoilla. Oviverhokojeiden teho ei kuitenkaan ollut riittävä pysäyttämään kylmän ilman virtausta sisään. Niinpä lähtökohtana oviverhojen valinnassa oli nyt niiden testattu toimivuus toteutuneissa kohteissa, sekä tuulikaappien uuteen, moderniin ilmeeseen soveltuva ulkonäkö, Lindroos sanoo. Ratkaisuvaihtoehtoina oli erillisillä kiertoilmakoneilla varustetut pylväsmalliset oviverhot sekä omilla, sisäisillä puhaltimilla varustetut oviverhot. Valinnassa päädyttiin Thermozone AD Corinte -merkkisiin oviverhoihin, joiden todettiin täyttävän halutut vaatimukset. Lisäksi säästyi tilaa kun erillisiä kiertoilmakojeita kanavistoineen ei tarvinnut asentaa ahtaisiin tiloihin. Yläpuoliset kytkentäjohdot ja sähkökaapelit jäävät alakattoon ylettyvän, samaa materiaalia ja muotoa olevan suojakuoren sisään. Osaan sisäpuolisista ovista asennettiin Thermozone AD300 -sarjan oviverhot. Saneeratun parkkihallin uusissa tuulikaapeissa käytettiin myös samantyyppisiä oviverhoja. Päätuulikaappien oviverhoja ohjataan kiinteistöautomatiikan aikaja tapahtumaohjelmalla. Ilmaverhojen puhallusnopeutta säädetään taajuusmuuttajilla ulkoilman lämpötilasta riippuvana. Tuulikaappien lämpötilaa säädetään ulkolämpötilaan verrannollisena. Oviverhoja voidaan käyttää myös kesän hellejaksoina estämään jäähdytetyn sisäilman vuotamista ulos. Jukka Lindroos toteaa alkusyksyn käyttökokemusten olleen lupaavia, ja kokonaisilme uusissa tuulikaapeissa on modernin tyylikäs. Talven pakkasilla uusille oviverhoille haetaan lopulliset säädöt. 14 Hedline

15 HT Italialta uuden sukupolven sähkön laadun ja tehon analysaattori HT Italia PQA 823-PQA824 -analysaattori on tehty EN mittauksiin ja sillä pystyy mittaamaan myös syöksyvirtaa ja jännitepiikkejä/transientteja mallista riippuen. Mittarissa on kosketusnäyttö. Sisäinen muisti on 15 Mb ja laitteessa voidaan käyttää myös USB-muistitikkua tai Compact flash -muistikorttia. Mittarin käyttöjärjestelmä on Windows CE. Hedtec Kari Kalliola puh. (09) Frico tuo jälleen uutta ilmaverhotekniikkaan Emco-matot ovat tehokkaita, kestäviä, toiminnallisia ja muunneltavia Sisäänkäynti antaa kävijälle ensivaikutelman koko rakennuksesta. Sen vuoksi on tärkeää varustaa tämä alue siten, että se on sopusoinnussa rakennuksen arkkitehtuurin kanssa. Projektituotteina toimitettavien liantorjuntajärjestelmien markkinajohtaja Emco on ollut eräs alan merkittävimmistä toimijoista jo yli 40 vuotta. Nyt Emcon laatutuotteet kuuluvat Oy Hedtec Ab:n valikoimiin. Emcon Diplomat-, Marshall- ja Attaché-matot sekä lisävarusteet estävät likaa ja kosteutta pääsemästä rakennuksen sisätiloihin. Kolmivaiheinen puhdistus on ihanteellista liantorjuntaa Emcon matot pitävät lian ulkona. Emco-liantorjuntajärjestelmä on kolmivaiheinen: ensimmäisen vaiheen matto pyyhkii jalkineiden pohjista karkeajakoisen lian, toisessa vaiheessa lähtee hienojakoinen lika ja kolmannessa vaiheessa kosteus. Kolmivaiheista puhdistusta tarvitaan rakennuksissa, joissa käy paljon ihmisiä kuten kauppakeskuksissa, sairaaloissa, kouluissa ja kaikissa julkisissa rakennuksissa. Se alentaa siivouskustannuksia sekä säästää rakennuksen lattiapintoja ja sisustusta. Emcon matot ovat liukumattomia, mikä auttaa ehkäisemään onnettomuuksia. Alue 1, karkeajakoinen lika Karkeajakoisen lian poistamiseen. Tätä aluetta varten on Marshall-matoille saatavana lisävarusteina liankeruuallas ja erikoiskehys. Alue 2, hienojakoinen lika Kovaa kulutusta kestävä Diplomatmatto pyyhkii hienojakoisen lian jalkineiden pohjista ja estää siten sen pääsyn sisätiloihin. Alue 3, kosteus Emco Attaché näyttää tavalliselta matolta, mutta sen korkealaatuiset kuidut imevät kengänpohjista kosteuden ja jäljellä olevan lian. Fricon uusi Thermozone AR 300 E/W -sarja on plug & play -tyyppinen ilmaverho- sekä ilmaverhokojeena oven mahdollistaa kojeen käytön kojesarja välikattoasennuksiin. avautuessa että lisälämmittimenä oven ollessa suljettuna. Sarja on suunniteltu erityisesti kauppaliikkeiden ja julkisten tilojen säänkäyntien Puhallus- ja lämmitystehon ohjaus ilmaverhotarpeisiin. Pohjolan oloihin kehitettyä Thermozone Technology virtausvat automaattisesti, eivätkä vaadi ulkoisia sekä oven toiminnan seuranta tapahtutekniikkaa hyödyntävät AR-sarjan kojeet komponentteja tai kytkentöjä. Lisäksi kojeet on liitettävissä kaukovalvontaan. muodostavat tehokkaan ilmasulun oviaukkoon ja estävät näin ulko- ja sisäilman AR 300 -sarjan kojeita on saatavilla kolmea eri leveyttä 1, 1,5 ja 2 m, ja ne ovat sekoittumista keskenään. Myös alhainen äänitaso on ollut yksi päälähtökohta sarjaa joko vesi- tai sähkölämmitteisiä. Leveämmissä aukoissa asennetaan useita kojeita suunniteltaessa. Kojeet on varustettu älykkäällä, sisäänrakennetulla ohjausautomatiikalla, mikä jeille on noin 3,5 rinnakkain. Maksimi asennuskorkeus ko- m. Nobilen LED-valaisinsarjat Saksalaisen Nobilen tuotevalikoimaan virtatehonlähteitä ja yhden valaisimen kuuluu monia erilaisia LED-valaisimia ja LED-teho on 1 W valotehokkuudella LED-valaistuksen tehonlähteitä. Uusimpia tuotevalikoimassa ovat valmiit LED-va- väreinä ovat lämmin valkoinen ja kylmä 40 lm/w. Valokeila on 30 astetta ja valon laisinsarjat. Valaisimien runko on alumiinivalua ja värivaihtoehtoina ovat valkoinen myös erilaisia elektronisia muuntajia ha- valkoinen. Nobilen tuotevalikoimassa on ja harjattu nikkeli. Sarjat ovat valmiita logeenivalaisimille, loistelamppujen elektronisia liitäntälaitteita, LED-valonlähteitä asennuspaketteja sisältäen liitosjohdolla varustetun tehonlähteen ja sarjasta riippuen 3 tai 6 valaisinta sekä 50 cm välijoh- Nobile-tuotteista löytyy lisätietoja osoit- sekä erilaisia LED- ja halogeenivalaisimia. dot valaisimien välille. teesta Nobilen LED-valosarjojen valaisimien tehonlähteenä käytetään 350 ma vakio- Steinel-tunnistinvalaisimia ammattikäyttöön Erilaisten tilojen, käytävien ja portaikkojen pienoisloistelamppuja ja kahta elektronista liitäntälaitetta. Erityisen mielenkiin- valaiseminen kustannustehokkaasti suurissa liike- ja toimistorakennuksissa on toiseksi järjestelmän tekee mahdollisuus usein ongelma suunnittelijoille. Steinelin käyttää kahdensuuntaista verkkoa, joka RS PRO -järjestelmällä monimutkaiset valaistushankkeet toteutuvat tyylikkäästi, teysmoduuleilla. Valittavana on 32 ka- toimii langattomasti kommunikoivilla yh- tehokkaasti ja taloudellisesti. navaa, jotka mahdollistavat yhtä monta itsenäisesti toimivaa valaisinverkkoa RS PRO järjestelmä hyödyntää tunnistuksessa korkeataajuustekniikkaa. kiinteistössä. Haluttaessa RS PRO 1000 Korkeataajuustekniikan etuja ovat riippumattomuus lämpötilasta, erittäin no- langallisena. Lisävarusteina järjestelmään -järjestelmä voidaan toki rakentaa myös pea ja tarkka tunnistus, katvealueiden saa akkuvarmennetun LED-kulkuvalomoduulin, jolla varmistetaan minimivalotaso puuttuminen sekä mahdollisuus kätkeä tunnistin esimerkiksi valaisimen kuvun alle korkeataajuussignaalin läpäisevyyden sen sattuessa. kahdeksaksi tunniksi myös sähkökatkok- ansiosta. Valaisimissa käytetään 2x18W Hedtec Marko Mustonen puh. (09) Hedtec puh. (09) Hedtec puh. (09) Hedline 15

16 Hedengrenin uudet näyttelytilat esiteltiin Fight Night -asiakastapahtumassa elokuussa Fight Night -tapahtumassa nähtiin illan aikana sekä thai-nyrkkeilyä (Ville Aalto voitti Niklas Rouhiaisen) että kaksi virallista naisten nyrkkeilyottelua. Kati Collander voitti Maiju Hyvösen sarjassa 57 kg ja ruotsalainen Armine Sinabian (oik.) voitti yleisön kannustuksia saaneen Eva Wahlströmin sarjassa 63 kg. Yli 700 kutsuvierasta tutustui pidetyssä asiakastapahtumassa Hedengrenin uuteen 900 m 2 :een näyttelytilaan, jossa on laajasti esillä kaikkien neljän liiketoimintaryhmän tuotteita. Katso kuvakooste ja video tapahtumasta Hedengren näyttävästi esillä Helsingin Messukeskuksessa AV-, valo&sähkö&tele- sekä turvallisuusalan messuilla Palaute: tai nro 28, marraskuu 2007 Julkaisija: Oy Hedengren Ab Lauttasaarentie 50, Helsinki puh. (09) , fax (09) Toimituskunta: Pasi Jokinen, Esa Kranz, Sakari Pennanen, Harri Pöysä, Mika Santala ja Monica Tallberg (päätoim.) Toimitus: Legendium Oy puh. (09) Taitto: Legendium Oy Kansikuva: Jori Gustafsson Repro: Faktor Oy Paino: ScanWeb, Kouvola ISSN

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin R TaloauT omaat io Jokaiseen kotiin ja budjettiin Zennio tekee kodistasi nykyaikaisen ja mukavan. Samalla säästät nyt ja tulevaisuudessa. Taloautomaatio jokaiseen kotiin ja budjettiin. Oma koti suunnitellaan

Lisätiedot

Digisovittimien testaus ja laitteiden linkitys HDpalveluissa. Timo Santi DigiPhilos Oy

Digisovittimien testaus ja laitteiden linkitys HDpalveluissa. Timo Santi DigiPhilos Oy Digisovittimien testaus ja laitteiden linkitys HDpalveluissa Timo Santi DigiPhilos Oy CA-linkitysprojektin tavoitteet Saada korkealaatuista, kuluttajaa kiinnostavaa HD-sisältöä tarjolle Suomen kaapelitelevisioverkkoihin.

Lisätiedot

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT SEINÄ/LATTIA -VALOT Seinävalaisimien avulla voi helposti ja nopeasti muuttaa huoneen tyyliä ja tunnelmaa. Meiltä löytyy seinävalaisimia sekä sisä- että ulkokäyttöön ja värilämpötilasta riippuen valaistuksen

Lisätiedot

The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja

The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja Inspiraatio The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja värikkäitä lämmittimiä mahdollistaa oman

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Jälleenmyyjäverkoston Online-myynnin tehostaminen 9.11.2010 Hotelli Scandic Simonkenttä Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Timo Korvenoja, Vilkas Group Oy Perustettu Tampereella 1995 Tytäryhtiö

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot

Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa

Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Menestyvä liiketoiminta muistuttaa monin osin huippuunsa viritettyä orkesteria jossa eri osien sopusuhtainen vuorovaikutus ja integrointi luovat sykähdyttävän esityksen.

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

Doro Care Electronics vahvistin puhelimet ja apuvälineet

Doro Care Electronics vahvistin puhelimet ja apuvälineet Voi olla, etten enää pysty tekemään kaikkea, mitä haluaisin yhtä helposti kuin ennen, mutta kun saan vähän apua, aion vielä yrittää tehdä yhtä ja toista! Doro Care Electronics vahvistin puhelimet ja apuvälineet

Lisätiedot

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa.

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. UUDET living by Danfoss -termostaatit. Harppaus kohti laadukkaampaa asumista. Asenna ja unohda Uudet living by Danfoss termostaatit

Lisätiedot

koe. näe. turvaa. viihdy. helposti.

koe. näe. turvaa. viihdy. helposti. koe. näe. turvaa. viihdy. helposti. viihtyisä koti on toimiva kokonaisuus Juuri sinulle sopivalla järjestelmällä saat viihtyisän ja helposti hallittavan kodin. Kun suunnittelet uutta tai kunnostat vanhaa,

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Digitaalisen tallennuksen edelläkävijä

Digitaalisen tallennuksen edelläkävijä Digitaalisen tallennuksen edelläkävijä NUUO digitaalitallentimet edustavat analogisen ja IP-pohjaisen videovalvonnan uusinta teknologiaa. NUUO tarjoaa kehittyneitä ratkaisuja kameravalvonnan lisäksi myös

Lisätiedot

Parempi tapa jonottaa. Vuoronumerojärjestelmät

Parempi tapa jonottaa. Vuoronumerojärjestelmät Parempi tapa jonottaa Vuoronumerojärjestelmät Vuoronumerojärjestelmät Jonoja syntyy kaikkialla, missä palvellaan asiakkaita kaupoissa, pankeissa, apteekeissa, vakuutusyhtiöissä ja virastoissa. AKIS-vuoronumerojärjestelmät

Lisätiedot

Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua.

Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua. Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua. Pikajäähdytys- ja pikapakastuslaitteet Porkka teki oikean jäähdytyksen helpoksi Porkan uuden sukupolven edistykselliset pikajäähdytys- ja pikajäähdytys-pakastuslaitteet

Lisätiedot

Laituri- ja Satamatuotteet

Laituri- ja Satamatuotteet Laituri- ja Satamatuotteet * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote. El-Björn Oy El-Björn AB on Pohjoismaiden johtava

Lisätiedot

SISÄKATOT JOTKA VENYVÄT MIELIKUVITUKSESI MUKAAN uudistuva, tyylikäs, helposti asennettava

SISÄKATOT JOTKA VENYVÄT MIELIKUVITUKSESI MUKAAN uudistuva, tyylikäs, helposti asennettava SISÄKATOT JOTKA VENYVÄT MIELIKUVITUKSESI MUKAAN uudistuva, tyylikäs, helposti asennettava Lounge & Spa tilat Finnair ulkomaanterminaali T2, Helsinki-Vantaa AINUTLAATUISESTI RAJATON BARRISOL venyttää katot

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

ESITYSTEKNIIKAN JA KULUTUSELEKTRONIIKAN LAITTEIDEN JA NIIHIN LIITTYVIEN PALVELUJEN HANKINTA

ESITYSTEKNIIKAN JA KULUTUSELEKTRONIIKAN LAITTEIDEN JA NIIHIN LIITTYVIEN PALVELUJEN HANKINTA LISÄTIETO 16.1.2009 ESITYSTEKNIIKAN JA KULUTUSELEKTRONIIKAN LAITTEIDEN JA NIIHIN LIITTYVIEN PALVELUJEN HANKINTA TRE: 11590/02.07.01/2008 1. Kysymys: Tarjouspyyntönne liite 1 (Kohta 1. AV LAITTEET JA VALKOKANKAAT,

Lisätiedot

LED. Tulevaisuuden valonlähde! Lyhyt katsaus LED-teknologiaan

LED. Tulevaisuuden valonlähde! Lyhyt katsaus LED-teknologiaan LED Tulevaisuuden valonlähde! Lyhyt katsaus LED-teknologiaan Ledit mahdollistavat tunnelman muuttamisen tässä modernissa kouluympäristössä. Lämpimämpi keltainen kylmiin, talvisiin päiviin Kylmempi värisävy

Lisätiedot

Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH

Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH 1 Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH Interaktiivisten valkotaulujen yleistyessä luokkatiloissa, uuden teknologian näyttöjen suosio on tullut kaikkialla

Lisätiedot

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone Kylpyhuonekalusteet Kylpyhuone 1 Cello on upeita kokonaisuuksia Cello on raikas ja ajanhenkinen sisustuksen ja kotona viihtymisen merkki, joka tarjoaa upeita kokonaisuuksia ja inspiroivia ideoita suomalaiseen

Lisätiedot

KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN

KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN UUSI TÄYDELLINEN HUURRE BY ARNEG -KYLMÄKALUSTEMALLISTO KÄYTÄ KYLMÄÄ JÄRKEÄ KYLMÄKALUSTEHANKINNOISSA OTA KOKO URAKKA HUURTEELTA Huurre on tunnustettu kylmäalan kokonaisosaaja,

Lisätiedot

1907 Konttorikonemekaanikko Emil Henriksson keksii levyhaittasylinterin.

1907 Konttorikonemekaanikko Emil Henriksson keksii levyhaittasylinterin. 1907 Konttorikonemekaanikko Emil Henriksson keksii levyhaittasylinterin. Omaa luokkaansa maailman lukitusteollisuudessa oleva keksintö on edelleen perustana kaikille ABLOY -avainjärjestelmille, jotka suunnitellaan

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

Taito Tehdä Turvallisuutta. Kotimainen GSM-pohjainen ohjaus ja valvontajärjestelmä PRO CONTROLLER

Taito Tehdä Turvallisuutta. Kotimainen GSM-pohjainen ohjaus ja valvontajärjestelmä PRO CONTROLLER Taito Tehdä Turvallisuutta Kotimainen GSM-pohjainen ohjaus ja valvontajärjestelmä PRO CONTROLLER PRO CONTROLLER PC-8016 KAMEROILLA VARUSTETTU KOTIAUTOMAATIOKESKUS Käyttö ja ohjelmointi helposti näytöllä

Lisätiedot

VERSA. monipuolinen hälytinkeskus. Versa

VERSA. monipuolinen hälytinkeskus. Versa VERSA monipuolinen hälytinkeskus VERSA on nykyaikainen hälytinkeskus. Edullinen VERSA soveltuu suurenkin kohteen järjestelmäksi. Keskukseen sopii laaja valikoiman langattomia ilmaisimia. Hälytyksensiirto

Lisätiedot

TURVALLISUUS- JÄRJESTELMÄ

TURVALLISUUS- JÄRJESTELMÄ TURVALLISUUS- JÄRJESTELMÄ Jukka Routtu + -historia Osoitteellinen vuodesta 1987 edelliset keskusmallit - HHL-10,30,70,160, 320 - HHL-16,32,128,256,512 - PAK-3000, PAK-30, PAK-100 Laitteiden ja ohjelmistojen

Lisätiedot

Verkkokauppa ja Kotisivut

Verkkokauppa ja Kotisivut Kaupan liiton verkkokauppa -koulutus 2011 6.4.2011 Hotelli Radisson Blu Royal Verkkokauppa ja Kotisivut Markku Korkiakoski, Vilkas Group Oy Agenda Vilkas Group Oy:n esittely Käsitteitä? Monikanavainen

Lisätiedot

ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt

ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt Auringolta suojautuminen on tärkeä osa asumista sekä nykyaikaista rakentamista. Ulkotiloissa viilentävällä varjolla on tärkeä rooli paitsi viihtyisyyden myös terveytesi kannalta.

Lisätiedot

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

TALOAUTOMAATIO KODIN KESKITETTY SÄHKÖTOIMINTOJEN OHJAUS

TALOAUTOMAATIO KODIN KESKITETTY SÄHKÖTOIMINTOJEN OHJAUS TALOAUTOMAATIO KODIN KESKITETTY SÄHKÖTOIMINTOJEN OHJAUS 2015 Kaikki kodin sähkötoiminnot yhdessä järjestelmässä VALVONTA AUTOTALLIN OVET VERHO-OHJAUS OHJAUSJÄRJESTELMÄ ENERGIANKULUTUS LÄMMITYS VALAISTUS

Lisätiedot

metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet

metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet metis -tuoteperhe metis -tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja toimintavarmoja GSM-valvonta- ja ohjauslaitteita. Ne voivat lähettää viestejä ilmaisimien ja antureiden tilan

Lisätiedot

KUIVAKÄYMÄLÄ RAUTAKAUPASTA HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET

KUIVAKÄYMÄLÄ RAUTAKAUPASTA HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET KUIVAKÄYMÄLÄ RAUTAKAUPASTA HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Käytä kuivana! Sisäkäymälä hankinnasta käyttöön suomenkielinen seminaari 23.8.2012 21.8.2012 Carita Tuli 1 TULI-SÄHKÖ OY EKOKÄYMÄLÖIDEN EDELLÄKÄVIJÄ

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting. SL7 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com www.spittler.de SL7 LED SISÄLLYS

Lisätiedot

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus Qosmio: Kuule ero PERSONAL COMPUTER HDD/DVD Qosmio TM entistä parempi kuuntelukokemus RECORDER LCD TV WITH TRUBRITE DISPLAY VIRTUAL SURROUND Kun Toshiba kehitti mobiiliviihde- ja tietojärjestelmä Qosmion,

Lisätiedot

Valaistus. Ulkovalaisimet. Case study. VTT Oulu. Energia tehokkaat ledit valaisevat VTT:n piha-alueen Oulu, Suomi

Valaistus. Ulkovalaisimet. Case study. VTT Oulu. Energia tehokkaat ledit valaisevat VTT:n piha-alueen Oulu, Suomi Valaistus Ulkovalaisimet Case study VTT Oulu Energia tehokkaat ledit valaisevat VTT:n piha-alueen Oulu, Suomi StreetSaver ClearWay Taustaa Senaatti-kiinteistöillä on käynnissä useita energian säästöprojekteja,

Lisätiedot

Induktiosilmukkavahvistimen tulee toistaa kaikki samat äänet mitä kaiuttimista toistetaan (mm.tietokone, langaton mikrofoni, digiboxi).

Induktiosilmukkavahvistimen tulee toistaa kaikki samat äänet mitä kaiuttimista toistetaan (mm.tietokone, langaton mikrofoni, digiboxi). Liite 2 Yksilöity tilojen käyttötarkoitus Esiopetustilat (507,509,607,609): Järjestelmän toiminnan kuvaus: Käyttäjän työpisteeseen tulee seuraavat laitteet: tietokone, monitori, dokumenttikamera, digiboxi,

Lisätiedot

SWEGON HOME SOLUTIONS

SWEGON HOME SOLUTIONS ÄLYKÄSTÄ ILMANVAIHTOA IHMISILLE JA KODILLE TAKAA RAIKKKAAN JA TERVEELLISEN SISÄILMAN Ilmanlaadulla on valtavan suuri merkitys hyvinvoinnillemme. Se vaikuttaa yleiseen jaksamiseen ja terveyteemme. Huono

Lisätiedot

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten Valaistusratkaisut kaikkiin eri ympäristöihin Fagerhult on yksi markkinoiden johtavia valaistusalan yrityksiä, joka on vuodesta 1945 lähtien suunnitellut

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

AMOS ANDERSON LASIPALATSI

AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI HANKE Ajatus Amos Andersonin taidemuseon muutosta uusiin tiloihin syntyi keväällä 2013. Ensimmäisissä hahmotelmissa museon tilaohjelmaa sovitettiin Lasipalatsiin

Lisätiedot

RAKENNUSAUTOMAATIOJÄRJESTELMÄ RAKENNUSAUTOMAATIOJÄRJESTELMÄ HALLITSE KIINTEISTÖSI TALOTEKNIIKKAA WWW.FIDELIX.FI

RAKENNUSAUTOMAATIOJÄRJESTELMÄ RAKENNUSAUTOMAATIOJÄRJESTELMÄ HALLITSE KIINTEISTÖSI TALOTEKNIIKKAA WWW.FIDELIX.FI RAKENNUSAUTOMAATIOJÄRJESTELMÄ RAKENNUSAUTOMAATIOJÄRJESTELMÄ HALLITSE KIINTEISTÖSI TALOTEKNIIKKAA HALLITSE KIINTEISTÖSI TALOTEKNIIKKAA WWW.FIDELIX.FI Fidelixillä on 25 vuoden kokemus Fidelix Oy on luotettava

Lisätiedot

Poistoilman lämmön talteenotto

Poistoilman lämmön talteenotto Poistoilman lämmön talteenotto Tehokas tapa pienentää lämmityskustannuksia kerrostalossa. Eikä lämpö mene harakoille! www.gebwell.fi 1 Mikä on PILP? Huoneilman koneellinen poisto aiheuttaa kerrostaloissa

Lisätiedot

Ensto Intro -kodinohjain Aina kotona.

Ensto Intro -kodinohjain Aina kotona. Ensto Intro -kodinohjain Aina kotona. Olitpa itse kotona tai poissa, Ensto Intro -kodinohjain tuo huolettomuutta asumiseen. 2 Ensto Intro -kodinohjausjärjestelmä tarjoaa yksinkertaisen ja helpon kotona/poissa

Lisätiedot

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia MYY PALVELUA Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia Ryhmätyöskentely - tavoitteena ideoida, KUINKA MYYNNIN MUUTTUNEESEEN ROOLIIN VOIDAAN VASTATA? - tarkastellaan kysymystä

Lisätiedot

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin PTZ-kamera, joka on suunniteltu sopimaan täydellisesti kaikkialle Kun kiinteä minidome-kamera ei riitä, mutta perinteinen PTZ-kamera on turhan

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Elektroninen ohjaus helposti

Elektroninen ohjaus helposti Elektroninen ohjaus helposti Koneiden vankka ja yksinkertainen ohjaus älykkään elektroniikan avulla IQAN-TOC2 oikotie tulevaisuuteen Helppo määritellä Helppo asentaa Helppo säätää Helppo diagnosoida Vankka

Lisätiedot

T8 Sanpek-LED PUTKET

T8 Sanpek-LED PUTKET 50000H Takuu CE RoHS T8 Sanpek-LED PUTKET 45026 T8 9W 950LM 450mm 60026 T8 10W 1100LM 600mm 90026 T8 15W 1650LM 900mm 120026 T8 20W 2200LM 1200mm 150026 T8 26W 2850LM 1500mm 150026 T8 35W 3900LM 1500mm

Lisätiedot

PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1

PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1 PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1 2 PAVIRO PAVIRO 3 Pitää ihmiset turvassa, tietoisena, ja viihdyttää Boschilla on yli 100

Lisätiedot

Dell esitteli maailman pienimmän 13-tuumaisen kannettavan

Dell esitteli maailman pienimmän 13-tuumaisen kannettavan Lehdistötiedote 8.1.2014 Dell esitteli maailman pienimmän 13-tuumaisen kannettavan Julkistettu Dell XPS 13 on maailman pienin[1] 13-tuumainen kannettava, jossa on lähes reunaton näyttö ja jopa 15 tuntia

Lisätiedot

Kasvata hyötypuutarhassa. ympäri vuoden! Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5021 www.luminum.fi

Kasvata hyötypuutarhassa. ympäri vuoden! Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5021 www.luminum.fi Kasvata hyötypuutarhassa ympäri vuoden! Luminum Green -tuotteilla omaa satoa Helposti Hyödynnä kaupan ruukkuyrttien ja -salaattien tarjonta ja jatkokasvata lisäsatoa Luminum Green -tuoteperheen avulla.

Lisätiedot

TYYn uusi videotykki - esimerkkejä

TYYn uusi videotykki - esimerkkejä TYYH 31/2014 Liite 1 TYYn uusi videotykki - esimerkkejä Gigantti Philips PicoPix PPX3407-349 Philips PicoPix on pienikokoinen ja kevyt taskukokoinen LED-videoprojektori. Saat laadukkaan kuvan missä vain

Lisätiedot

Kaukomarkkinat Oy. JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja

Kaukomarkkinat Oy. JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja Kaukomarkkinat Oy JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja Pääomamarkkinapäivä 19.1.2010 1 Maailman markkinoiden osaaja Kaukomarkkinat toimii kaikilla toimialoillaan Suomessa. Erikoistunutta toimintaa myös Puolassa,

Lisätiedot

Modernit ikkunat ja ovet

Modernit ikkunat ja ovet Modernit ikkunat ja ovet Kippi- ja liukuikkunat Ranskalaiset ikkunat Kiinteät ikkunat ja lasiseinät Liuku- ja pariovet Ulko- ja parvekeovet 1 Uudenlaista tila-ajattelua Edistyksellinen Iccuna muuttaa suomalaisten

Lisätiedot

Toimintavarmat ammattiradiot

Toimintavarmat ammattiradiot Toimintavarmat ammattiradiot Siirry digiaikaan! MOTOTRBO TM tarjoaa yhteydenpitoon toimintavarman, kustannustehokkaan ja aina räätälöidyn ratkaisun. MOTOTRBO TM on uusi digitaalinen tuoteperhe, johon kuuluvat

Lisätiedot

Liikekeskus ydinkeskustassa

Liikekeskus ydinkeskustassa LAPPEENRANTA Liikekeskus ydinkeskustassa kaupankäynnin keskipisteessä centrelappeenranta.fi Seitsemän kerrosta miljoonia asiakkaita vuodessa kivijalkatilat, myymälät, toimistot ja panoraamatoimistot keskellä

Lisätiedot

LEDit ulkovalaistuksessa. Valoisa ja vetovoimeinen kaupunki, Oulu, 22.11.2013 Pauli Tarna, Philips Oy

LEDit ulkovalaistuksessa. Valoisa ja vetovoimeinen kaupunki, Oulu, 22.11.2013 Pauli Tarna, Philips Oy LEDit ulkovalaistuksessa Valoisa ja vetovoimeinen kaupunki, Oulu, 22.11.2013 Pauli Tarna, Philips Oy Liiketoimintamme 24% 2012 41% 35% Philips Healthcare Philips Lighting Philips Consumer Lifestyle 2 2

Lisätiedot

Hedengren-konserni. Johtavia ratkaisujavuodesta 1918

Hedengren-konserni. Johtavia ratkaisujavuodesta 1918 Vastuullinen liikekumppani, teknisen alan huippuosaajat sekä tuotteet, palvelut ja logistiikka kaikki saman katon alta. Hedengren-konserni Johtavia ratkaisujavuodesta 1918 Missio ja visio Lupauksemme Kehitämme

Lisätiedot

Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen.

Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Stairon Oy on isojen, vaativien ja ruostumattomien ohutlevytuotteiden

Lisätiedot

Langaton musiikkikeskus

Langaton musiikkikeskus Tästäkö on kyse? Haluat kuunnella musiikkia tietokoneellasi itunesin tai Windows Media Playerin kautta? Käytät Internetin suoratoistopalveluja (streaming), kuten MySpace, YouTube, Last.fm, Spotify, jne.?

Lisätiedot

Aurinkokennovalaisimet, jotka todella toimivat

Aurinkokennovalaisimet, jotka todella toimivat Aurinkokennovalaisimet, jotka todella toimivat XSolar Ei sähkökuluja. Ei sähköliitäntää. Edelläkävijän tekniikkaa. Maailman energiatehokkaimmat aurinkokennovalaisimet. L-S-valaisimen LED-valojärjestelmä

Lisätiedot

Kauko-ohjauslaite GSM rele 2011 v 24.10.2010

Kauko-ohjauslaite GSM rele 2011 v 24.10.2010 Kauko-ohjauslaite GSM rele 2011 v 24.10.2010 Gsmreleen päätoiminnat Etälaiteiden kauko-ohjaus vanhan GSM-puhelimen avulla Laitteessa on neljä releettä ja kaksi lisäohjausta. Yhteensä kuusi ohjausta. Releiden

Lisätiedot

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Johdanto Tarkoituksenamme on parantaa Konebox.fi-verkkokaupan nettisivuja. Ensivaikutelman perusteella sivusto tuntuu todella kömpelöltä ja ahdistavalta. Sivu on

Lisätiedot

Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD

Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD Laitteeseen tutustuminen: Yläkuva laitteesta 1. LCD panelin sammutus kytkin 2. Laajakuva 3. Pysäytys 4. Edellinen 5. Seuraava 6. Toista 7. Valikko painike Nuolinäppäimet:

Lisätiedot

www.twinson.fi Terassielämäsi kestävä pohja

www.twinson.fi Terassielämäsi kestävä pohja Terassielämäsi kestävä pohja Twinson on terassielämäsi kestävä pohja Hetki terassilla on hetki vapaudessa. Aurinkoisen päivän aloittaminen astumalla terassille antaa rauhan ja kokonaisuudentunteen ilman

Lisätiedot

OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE

OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE 1 OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE Tämä Ohje koskee vain niitä tamperelaisia esiintyjäryhmiä, jotka esiintyvät osana Puistokonserttisarjaa. Muille Laikunlavan käyttöönsä vuokranneille esiintyjille

Lisätiedot

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED - tämän päivän valaistusta LED - tämän päivän valaistusta LED Säästää energiaa

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun

Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun Tarvitsen ratkaisun, joka tarjoaa hyvää kahvia nopeasti. Mahdollisuuksia Kahvinjuojat ovat yhä vaativampia. He haluavat todella hyvää kahvia ja laajan

Lisätiedot

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional FlyMarker PRO merkintälaite Mark like a Professional Mark like a Professional FlyMarker PRO Mobile Kannettavan FlyMarker PRO merkintälaitteen avulla suurten, raskaiden ja vaikeasti liikuteltavien kappaleiden

Lisätiedot

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010 Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 2 (5) E laskulla rahanarvoisia etuja Tässä Maksuliikeuutisten

Lisätiedot

Lisätietoa tuotteista saa Pemcon nettisivuilta www.pemco.fi, soittamalla Pemcolle p. 03 887410 tai käymällä Finnbuild messuosastollamme 6d31.

Lisätietoa tuotteista saa Pemcon nettisivuilta www.pemco.fi, soittamalla Pemcolle p. 03 887410 tai käymällä Finnbuild messuosastollamme 6d31. [1] Erittäin hiljaisia ja huippulaatuisia puhallinpattereita vaativiin kohteisiin. Pemco Oy on ottanut omia tuotteitaan täydentämään saksalaiset Roller puhallinpatterit. Niiden äänenpainetaso on alhaisimmillaan

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka

Lisätiedot

Yritysten energia-aamu 9.10.2014 Yrityssalo

Yritysten energia-aamu 9.10.2014 Yrityssalo Yritysten energia-aamu 9.10.2014 Yrityssalo Suur-Seudun Osuuskaupan energiastrategia / IsLo 9.10.2014 Suur-Seudun Osuuskauppa SSO 1 Toimialue Prisma S-market Sale Sokos/Emotion Ravintola/Hotelli Liikennemyymälä/

Lisätiedot

Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa.

Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa. Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa. Lue tämä ohje huolella ennen kuin käytät Classicia. Lue myös sen laitteen ohjeet,

Lisätiedot

Elztrip EZ100 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne.

Elztrip EZ100 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne. Elztrip 00 600-1500 W Sähkölämmitys 3 mallia Elztrip 00 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne. Käyttökohteet 00 on tarkoitettu yleis- ja lisälämmitykseen sekä ikkunoista tulevan vedon

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

10 yleisintä kysymystä kameravalvonnasta

10 yleisintä kysymystä kameravalvonnasta 10 yleisintä kysymystä kameravalvonnasta Ari Räty, tekninen johtaja, Demon Turvallisuus Oy 1: Miten toimittamanne kamerat näkevät pimeässä? Kameran kuvaus perustuu kohteesta heijastuvaan valoon. Ellei

Lisätiedot

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company Ota kumppaniksi paloturvallisuuden ammattilainen A UTC Fire & Security Company Paloturvallisuus yhteinen asiamme Onko kiinteistön paloturvallisuus varmasti kunnossa? Omistajan ja vuokralaisen asenteet

Lisätiedot

Yhden mitoituksen lukkorunkomallisto umpioviin

Yhden mitoituksen lukkorunkomallisto umpioviin Yhden mitoituksen lukkorunkomallisto umpioviin SSFN 014/2 2 ABLOY ONEFIT SOpII SUUNNITELMIISI! Muutos on pysyvä olotila. Olosuhteet, elämäntilanteet ja kiinteistöjen käyttötarkoitukset muuttuvat. Aina

Lisätiedot

Työelämän tutkimuspäivät 5. 6.11.2015

Työelämän tutkimuspäivät 5. 6.11.2015 Työelämän tutkimuspäivät 5. 6.11.2015 AV-ohjeet (Päätalo, Pinni A, Pinni B, Linna, Atalpa) Alkuvalmistelut Tule ajoissa paikalle (pyydä virastomestareita avaamaan lukitut ovet) 1. Laita tietokone (ja näyttö)

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

Lähettimet. Vastaanotin Hälytykset. OV-yksikkö DPR990

Lähettimet. Vastaanotin Hälytykset. OV-yksikkö DPR990 Vastaanottimet Omavalvontyksikkö DPR990 PromoLog-omavalvontaohjelma asennettuna Webserver-ohjelmisto asennettuna Yksinkertainen käyttöönotto, ei ohjelmien asennusta PromoLog-ohjelma käynnistyy automaattisesti

Lisätiedot

metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet

metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet Metis -tuoteperhe metis -tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja toimintavarmoja GSM-valvonta- ja ohjauslaitteita. Ne voivat lähettää viestejä ilmaisimien ja antureiden tilan

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Thermoplus. Thermoplus. Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan

Thermoplus. Thermoplus. Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan 300-900 W Sähkölämmitys 8 mallia Thermoplus Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan Käyttökohteet Thermoplus asennetaan ikkunan yläpuolelle, jossa se estää tehokkaasti

Lisätiedot

xxxxxx0209afi Schneider KNX Kiinteistöautomaation ja ohjausjärjestelmien vakioratkaisut

xxxxxx0209afi Schneider KNX Kiinteistöautomaation ja ohjausjärjestelmien vakioratkaisut xxxxxx0209afi Schneider KNX Kiinteistöautomaation ja ohjausjärjestelmien vakioratkaisut Vakioratkaisut kiinteistöjen toimintojen ohjaukseen Tehokas energianhallinta Schneider KNX -vakioratkaisujen energiatehokkuuden

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015. Juha Varelius 12.3.2015

Toimitusjohtajan katsaus Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015. Juha Varelius 12.3.2015 Toimitusjohtajan katsaus Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015 Juha Varelius 12.3.2015 Olemme kansainvälistyvä, suomalainen ohjelmisto- ja palveluyritys Liiketoimintamme on jaettu kahteen: Digia Finland

Lisätiedot

Sähköistä asiointia graafisen alan yritysverkostossa - projektin yhteenveto - Ismo Heikkilä, VTT

Sähköistä asiointia graafisen alan yritysverkostossa - projektin yhteenveto - Ismo Heikkilä, VTT Sähköistä asiointia graafisen alan yritysverkostossa - projektin yhteenveto - Ismo Heikkilä, VTT 2 Projektin alkutilanne Suomalaiset tilaavat painotuotteita yhä enemmän ulkomaisista verkkokaupoista kaikkien

Lisätiedot

Glydea. Moottoroidut verhot. www.sunsystems.fi

Glydea. Moottoroidut verhot. www.sunsystems.fi Glydea Moottoroidut verhot www.sunsystems.fi Moottoroi verhot...... ja nauti! Tunnet olevasi kuin teatterissa aina kun Glydea -moottoroitu verho liukuu silkinpehmeästi kiskollaan. Sopii täydellisesti kotiteatteriin!

Lisätiedot

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Mitä verkossa ympärillämme Logistiset palvelut Pankki- ja vakuuttaminen

Lisätiedot

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Ensto-valaistus Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Miksi Ensto-valaistus Laaja valikoima ratkaisuja koteihin ja kiinteistöihin Energiatehokkuus Toimivuus Taloudellisuus Ilkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Toimita viestisi perille.

Toimita viestisi perille. HUOMIONARVOISET PROJEKTORIT JA NÄYTÖT 2007 Toimita viestisi perille. Käytä sanoja, kuvia ja ääntä. Yhdistä tietokoneesi suoraan projektoriin tai tyylikkääseen LCD-näyttöön. Kokoa yleisösi ja aloita esitys.

Lisätiedot

Lisäarvoa asiakkaalle

Lisäarvoa asiakkaalle Lisäarvoa asiakkaalle Hyvä kumppani tuo yritystoiminnalle selkeän lisäarvon. Mellano Oy:n toiminnan tavoitteena on olla asiakkaalleen paras lisäarvon tuottaja. Olemme Suomen johtava kodin kiintokalustekomponenttien

Lisätiedot

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät?

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? Tervetuloa! Atomitie 5, pitäjänmäki Suomalainen Mirasys Oy on kansainvälisesti

Lisätiedot

Nauti itsekasvatetuista vihanneksista ympäri vuoden!

Nauti itsekasvatetuista vihanneksista ympäri vuoden! Nauti itsekasvatetuista vihanneksista ympäri vuoden! Luminum Green -tuotteilla omaa satoa Helposti Hyödynnä kaupan ruukkuyrttien ja -salaattien tarjonta ja jatkokasvata lisäsatoa Luminum Green -tuoteperheen

Lisätiedot