Tunnistamista, kuvaamista, puimista, levittämistä ja hyödyntämistä. Arja Kurvinen P-K:n työllisyyshankkeiden kehittämisiltapäivä 20.4.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tunnistamista, kuvaamista, puimista, levittämistä ja hyödyntämistä. Arja Kurvinen P-K:n työllisyyshankkeiden kehittämisiltapäivä 20.4."

Transkriptio

1 Tunnistamista, kuvaamista, puimista, levittämistä ja hyödyntämistä Arja Kurvinen P-K:n työllisyyshankkeiden kehittämisiltapäivä Vaivio

2 Miksi hyviä käytäntöjä halutaan etsiä ja levittää? Hyvistä toimintatavoista on aina haluttu oppia. Arjen asiantuntijuuden hyödyntämistä (alhaalta ylös) Hyvien käytäntöjen tunnistamisen ja levittämisen idea liittyy EU:n avoimen koordinaation periaatteeseen. Lainsäädäntö- ja direktiiviperustaisen ohjauksen rinnalla halutaan korostaa oppimista ja tiedonsiirtoa hankkeiden, hallinnonalojen, alueiden tai jäsenmaiden välillä. Onko hyvä käytäntö uusi hallinnan väline (ylhäältä alas) ja missä määrin se toimii aidosti oppimisen & kokemuksen vaihdon välineenä?

3 Määrittelyn vaikeus EU:ssa ei ole virallista määritelmää hyvälle käytännölle. Käsitteen epämääräisyys ja erilaiset tulkinnat johtaneet siihen, että hyvälle käytännölle on annettu erilaisia sisältöjä eri yhteyksissä. ESR-ohjelmissa hyvällä käytännöllä tarkoitetaan sellaisia toimintatapoja, joilla on yhteiskunnallisesti positiivisia vaikutuksia ja jotka tuottavat positiivista muutosta yhteiskunnallisissa rakenteissa ja yksilöiden elämässä. Kuntaliiton mukaan hyvä käytäntö on esimerkillinen ja muista erottuva tapa tuottaa palveluita tai järjestää hallintoa.

4 Mikä on hyvä käytäntö? Ei vakiintunutta määritelmää Ei ole sama asia kuin hyvä projekti Määrittely on tiettyyn toimintaympäristöön, aikaan ja paikkaan sidottua Voi olla pieni tai iso, suppea tai laaja käytäntö Voi olla työtapa, palvelu, tuote, menetelmä, uusi yhteistyön muoto jne. Positiivinen muutos verrattuna johonkin aikaisempaan käytäntöön - vertailtavuus Siihen liittyy uudella tavalla tekeminen/ innovatiivisuus / uusi käytäntöjen soveltaminen, kokeilua, uutta ideaa Tunnistamisen vaikeudet (piilossa olevia, itsestään selvyyksiä) Hyvyys riippuu arvioijasta, tekijästä tai näkökulmasta, mutta perustuvat yleensä eri osapuolten yhteiseen näkemykseen Jollain tavoin tunnistetaan ja todennetaan jonkun kokeillun toimintatavan olevan hyvä, jonka jälkeen hyvää toimintatapaa kuvataan ja raportoidaan niin, että se on myös toisten hyödynnettävissä.

5 Hyvän käytännön tunnuspiirteitä Tarve- ja kysyntälähtöisyys (sosiaalinen tilaus) Toimivuus ja tuloksellisuus (arviointi, verrattavuus, analysointi) tielle. Kuntaliitto 2010 Mallinnettavuus ja tuotteistaminen (dokumentointi, todentaminen) ymmärrettäväksi & näkyväksi tekeminen Käytettävyys ja hyödynnettävyys Siirrettävyys ja levitettävyys (vaatii osaamista, aikaa ja resursseja/ on prosessi) Tilannesidonnaisuus sovellettavuus Jaettu kehittämisvastuu (hyvät käytännöt määrittyvät vuorovaikutuksellisessa prosessissa, johon osallistuvat projektin toteuttajat, taustaorganisaatio, yhteistyökumppanit, rahoittajat ja asiantuntijat myös asiakkaat). Lähde: Matkaopas uudistumisen Lähde: Aro, Kuoppala, Mäntyneva 2004

6 Hyvän käytännön olomuodot Usein asiantuntijoiden kieltä : Jos vain tässä muodossa, vaikea unzipata Skriptit, suunnitelmat, kuvaukset Resonoi, auttaa ymmärtämään, mutta jos vain näitä, jää hajanaiseksi, irralliseksi, ei nähdä metsää puilta Paikallisoppimisen tarinat Elävoitysmateriaali vierailu Auttavat siirtämään käytännön kontekstista toiseen mutta tarvitsee tukea kahdesta muusta Lähde: Timo Spangarin opetusmateriaali 2010

7 Hyvien käytäntöjen tunnistamisen, oppimisen ja siirtämisen haasteita Hyvien käytäntöjen kontekstia tai sosiokulttuurista ympäristöä ei ymmärretä, havaita tai tunnisteta riittävällä herkkyydellä (kehityskulut jäävät piiloon) Hyvien käytäntöjen siirtämistä ja sen vaatimia prosesseja ei ostata tai tunneta tarvitaan oppimistiloja (moninäkökulmaiset oppimistilat) Hyvien käytäntöjen syntyä ei osata kuvat riittävän kontekstuaalisesti ja elävästi (hyvien käytäntöjen kuvaukset ovat pelkistyksiä ja jäävuoren huippuja käytäntöjen siirtäminen edellyttää auki purkamista ja paikallisoppimista) Lähde: Timo Spangarin koulutusmateriaali

8 Hyvien käytäntöjen tunnistamisen tapoja Hyvien käytäntöjen tunnistaminen projektin elinkaaren eri vaiheiden mukaan (valmisteluvaiheen, aloittamisvaiheen, toteutusvaiheen ja päättämisvaiheen hyviä käytäntöjä) Hyvien käytäntöjen tunnistaminen projektityypeittäin tai teemoittain (työ- ja prosessikäytännöt, tuote- ja menetelmäkäytännöt, palvelu- ja mallikäytännöt, asiakaslähtöiset käytännöt, hallinnointikäytännöt, yhteistyökäytäntö, tiedottamis- tai levittämiskäytäntö, tulevaisuuden suunnittelua/ ennakointia palvelevat käytännöt) Dikotominen jako työkäytäntöihin sekä tuote-, prosessi- ja menetelmäkäytäntöihin. Lähde: Net Effect Oy:n koulutusmateriaali, syksy 2010

9 Hyvien käytäntöjen tunnistamisen tapoja ja työvälineitä Hyvän käytännön tunnistamisen ja kuvaamisen on työkaluja. Ohjeellinen kriteeristö (Tietoperusta: 1. Tarve ja kysyntälähtöisyys, 2. Tuloksellisuus tai toimivuus, 3. Käytettävyys ja hyödynnettävyys, 4. Siirrettävyys ja levitettävyys sekä Foorumi - ketkä tunnistavat: projekti, sidosryhmät, asiakkaat, rahoittajat, taustaorganisaatiot) tai vaikutusketjukortti (tarve, panokset, tuotokset, tulokset, vaikutukset) esimerkki: Hyvien käytäntöjen datapankit. Esim. FI/hyvakaytanto/kaytannot/ Dialogimenetelmät kuten puimala (Arnkil & Spangar) Puimalaopas: pdf Vertailukehittäminen: toisilta oppiminen, benchmarking Lähteet: Aro, Kuoppala, Mäntyneva 2004; Aro 2010

10 Puimala Yksikkö/Projekti B kuuntelemassa, miten A:n 360- toiminta sopii heidän 360- kontekstiinsa Yksikkö/ projekti A kertomassa 360-asteen tarinaa fasilisoinnin avustamana Johtaminen Puimala Dialoginen Oppimistila Yksikkö/ projekti Horisontaaliset kumppanit (tilapäiset) Yksikkö/ projekti Horisontaaliset kumppanit (pysyvät) Aika Kansalaiset, asiakkaat Aika Lähde: Timo Spangarin opetusmateriaali 2010 Dialogin fasilisoija, jututtaja Virtuaaliyhteydet

11 Kokemuksen vaihto hyvien käytäntöjen työstämisessä Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja arviointi on yhteisöllistä. Hyvien käytäntöjen työstäminen on prosessi - tarvitaan kehkeytymistä tukevia dialogisia oppimistiloja. Oppimisessa tärkeitä ovat myös sivupolut ja epäonnistumiset huonot käytännöt & ongelmat. Kokemuksen vaihtoa ja oppimista edistää hyvä tunnelma

12 Ohjeet ryhmätöihin Valitkaa keskuudestanne puh.johtaja, kirjuri ja työn esittelijä. 1. Listatkaa ryhmänne teemaan liittyviä ongelmapaikkoja (sis. lyhyet 5 min. esitykset ongelmia sisältäneistä ennakkotehtävistä) ja valitkaa niistä kolme merkittävintä ongelmaa. 2. Listatkaa hankkeissa kehitettyjä ryhmänne teemaan liittyviä hyviä käytäntöjä, joilla em. ongelmia on ratkottu (sis. lyhyet 5. min esitykset ennakkotehtävien hyvistä käytännöistä). Valitkaa niistä kolme tärkeintä. 3. Listatkaa ryhmänne teemaan liittyviä kehittämisen paikkoja. Mihin ongelmiin tarvittaisiin vielä hyviä käytäntöjä?

13 Kiitos Palaute päivästä sähköisenä kyselynä (sähköpostilla) Päivän esitykset sekä koosteet ryhmätöistä tulevat Pohjois-Karjalan työllisyysfoorumin nettisivuilla

Välkky-hanke. Työvalmennus ja työnetsinta. 8.6. Päätösseminaari. Työvalmennuksen ja työnetsinnän hyvät käytännöt sekä niiden jalkauttaminen

Välkky-hanke. Työvalmennus ja työnetsinta. 8.6. Päätösseminaari. Työvalmennuksen ja työnetsinnän hyvät käytännöt sekä niiden jalkauttaminen Välkky-hanke Työvalmennus ja työnetsinta 8.6. Päätösseminaari Työvalmennuksen ja työnetsinnän hyvät käytännöt sekä niiden jalkauttaminen Sari Puurtinen Net Effect Oy Ajatuksia hyvistä käytännöistä Hyvät

Lisätiedot

HYVIEN KÄYTÄNTÖJEN MÄÄRITTELY JA TUNNISTAMINEN

HYVIEN KÄYTÄNTÖJEN MÄÄRITTELY JA TUNNISTAMINEN HYVIEN KÄYTÄNTÖJEN MÄÄRITTELY JA TUNNISTAMINEN Timo Aro 4.12.2012 Timo Aro 2012 Hyvä käytäntö ei ole sama asia kuin hyvä hanke Suurin osa hyvyydestä on piilossa. Kerrotuksi tulee jäävuoren huippu,

Lisätiedot

ASKELMERKKIÄ TULOKSELLISEEN HANKEVIESTINTÄÄN

ASKELMERKKIÄ TULOKSELLISEEN HANKEVIESTINTÄÄN Business Arena 10 ASKELMERKKIÄ TULOKSELLISEEN HANKEVIESTINTÄÄN Opas hankkeiden tuloskortin hyödyntämiseen versio 6/2014 Business Arena Hankkeiden tuloskortti on rakennerahastohankkeiden parissa toimivien

Lisätiedot

Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten?

Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten? Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten? Olemme kaikki kuulleet sanottavan, että virheistä opitaan ja kantapää on hyvä opettaja. Tekevälle tapahtuu virheitä ja niiden salliminen on välttämätöntä,

Lisätiedot

Hyvien käytäntöjen juurtuminen

Hyvien käytäntöjen juurtuminen Hyvinvointia työstä Hyvien käytäntöjen juurtuminen Mikko Nykänen 11.12.2015 Työterveyslaitos Esittäjän Nimi www.ttl.fi 2 Hyvän käytännön määritelmä Hankkeen aikana kehitetyt uudet tuotteet, palvelut, mallit,

Lisätiedot

PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT. Timo Aro 2012

PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT. Timo Aro 2012 PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT Hankemaailman paradokseja Jos ei ole tuotetta, ei ole mitään tuotteistettavaa Mutta jos tuote on Tuotteistaminen tarkoittaa sitä työtä, jonka tuloksena

Lisätiedot

MUUTTUVA OPPIMISKÄSITYS JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2004

MUUTTUVA OPPIMISKÄSITYS JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2004 MUUTTUVA OPPIMISKÄSITYS JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2004 5.5.2004 Hannu Soini, Kasope, 2004 Luennon teemat Muuttuva oppimiskäsitys

Lisätiedot

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

L U PA T E H D Ä F I K S U M M I N. VM, Valtiokonttori, Senaatti, Valtori #Työ2piste0

L U PA T E H D Ä F I K S U M M I N. VM, Valtiokonttori, Senaatti, Valtori #Työ2piste0 L U PA T E H D Ä F I K S U M M I N VM, Valtiokonttori, Senaatti, Valtori #Työ2piste0 Tavoitteenamme on joustavasti toimi ja ilmiölähtöiseen työskentelyyn kykenevä valtionhallinto, jossa on mahdollisuus

Lisätiedot

VTT, Timo Aro 19.4.2012, Tampere

VTT, Timo Aro 19.4.2012, Tampere MISTÄ PUHUMME, KUN PUHUMME HYVISTÄ KÄYTÄNNÖISTÄ? VTT, Timo Aro 19.4.2012, Tampere 1 MINUUTIN HISSIPUHE 1. Kehittämishankkeen ja osahankkeiden hissipuhe SISÄLTÖ: I Mitä ovat hyvät käytännöt? II Hyvien käytäntöjen

Lisätiedot

Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen

Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen Ammatillisen peruskoulutuksen syksyn 2013 valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus 26.02.2014 Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi www.oph.fi Vaikuttavuus

Lisätiedot

Rutiineista kokeiluihin: Dialogi luovuutta lisäävänä toimintatapana

Rutiineista kokeiluihin: Dialogi luovuutta lisäävänä toimintatapana Rutiineista kokeiluihin: Dialogi luovuutta lisäävänä toimintatapana 10.6.2015 www.aretai.org Dialogin lähtökohtia 1. Kokemusten erot Jokainen ihminen katsoo tilannetta omasta näkökulmastaan, jonka määrittävät

Lisätiedot

Itsearviointi suunnannäyttäjänä

Itsearviointi suunnannäyttäjänä Arvioinnin moninaisuus mm. Hankkeen johtaminen, talous ja hallinto Hankkeen tulokset vs. kirjatut tavoitteet Hankkeen vaikutukset (työntekijät: mm. osaaminen, jaksaminen, työhyvinvointi, asiakkaat, organisaatio,

Lisätiedot

Kuulemista vai kumppanuutta - miten kuntien työntekijöiden ja johdon toimintatavat muuttuvat? Osa 2. Tapaustutkimuksia

Kuulemista vai kumppanuutta - miten kuntien työntekijöiden ja johdon toimintatavat muuttuvat? Osa 2. Tapaustutkimuksia Kuulemista vai kumppanuutta - miten kuntien työntekijöiden ja johdon toimintatavat muuttuvat? Osa 2. Tapaustutkimuksia Tapaustutkimukset osana väitöskirjaa Väitöskirja: The Professional Side of Co-Production

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

IPT 2 Syventävä työpaja : TVD-prosessi Ryhmätöiden tuotokset

IPT 2 Syventävä työpaja : TVD-prosessi Ryhmätöiden tuotokset IPT 2 Syventävä työpaja 13.6.2018: TVD-prosessi Ryhmätöiden tuotokset Nykytilan kartoitus Miten TVD näkyy ja vaikuttaa nykyisessä toiminnassamme? A) Tavoite: TVD:n avulla tuoteteen tilaajan tavoitteet

Lisätiedot

Arviointi- ja laatuverkoston oppimiskahvila Hyvinkäällä Jaana Ilomäki

Arviointi- ja laatuverkoston oppimiskahvila Hyvinkäällä Jaana Ilomäki Arviointi- ja laatuverkoston oppimiskahvila Hyvinkäällä 13.6.2018 Jaana Ilomäki Ideoidaan yhdessä! Learning cafe tai toiselta nimeltään oppimiskahvila on tapa ideoida ja oppia. Se on keskusteluun, tiedon

Lisätiedot

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,

Lisätiedot

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa

Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa Elektroninen portfolio osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa ITK-konferenssi 18.4.2008 Jouni Huotari & Annu Niskanen 18.4.2008, JH/IT & AN/AOKK 1 AIKAISEMMIN OPITUN TUNNISTAMINEN, ARVIOINTI JA TUNNUSTAMINEN

Lisätiedot

STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU

STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU 29.1.2019 Miten ja mitä mitataan? Mittaa tehokkaalla tavalla tavoitteen mukaista muutosta! Miten ja mitä mitataan? MITTAA tehokkaalla tavalla tavoitteen

Lisätiedot

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Parempaa huomista ihmisille Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Porvoo 20.4.2016 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Yhdistykset hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto Hakemuksen laatiminen. Tiedotustilaisuus Opetusneuvos Leena Koski

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto Hakemuksen laatiminen. Tiedotustilaisuus Opetusneuvos Leena Koski Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2011 Hakemuksen laatiminen Tiedotustilaisuus 28.2.2011 Opetusneuvos www.oph.fi Hakemuksen laatimisen vaiheet Tehdään päätös hakemisesta ja keskustellaan omista tavoitteista.

Lisätiedot

MIKSI TARVITAAN VÄLKYN KALTAISIA KEHITTÄMISPROJEKTEJA? VTT Timo Aro 12.11.2014 Välkyn loppuseminaari

MIKSI TARVITAAN VÄLKYN KALTAISIA KEHITTÄMISPROJEKTEJA? VTT Timo Aro 12.11.2014 Välkyn loppuseminaari MIKSI TARVITAAN VÄLKYN KALTAISIA KEHITTÄMISPROJEKTEJA? VTT Timo Aro 12.11.2014 Välkyn loppuseminaari Kukaan meistä ei ole niin viisas kuin me kaikki - Japanilainen sananlasku- On olemassa viisi muuttujaa,

Lisätiedot

Torstai Mikkeli

Torstai Mikkeli Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla

Lisätiedot

PROJEKTI- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN LOGIIKASTA

PROJEKTI- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN LOGIIKASTA PROJEKTI- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN LOGIIKASTA VTT, Timo Aro 1.10.2010, Turku Timo Aro 2010 II Projektin elinkaari- ja vaikutusketjuajattelun hyödyntäminen Timo Aro 2010 Timo Aro 2010 Projektisyklin hallinta

Lisätiedot

Tervetuloa Innokylään

Tervetuloa Innokylään Tervetuloa Innokylään Soteuttamo: Ihminen edellä asiakaslähtöinen palvelujen kehittäminen Merja Lyytikäinen ja Hanne Savolainen 21.3.2018 1 Innokylä lyhyesti Innokylä on kaikille avoin innovaatioyhteisö,

Lisätiedot

JULKAISUTOIMINTA METROPOLIASSA. Liisa Salo

JULKAISUTOIMINTA METROPOLIASSA. Liisa Salo JULKAISUTOIMINTA METROPOLIASSA Liisa Salo Metropolia Ammattikorkeakoulu 2 JULKAISUN TUOTTAMINEN Mitä Miksi - Kenelle Miten Valinnat Rajaukset Metropolia Ammattikorkeakoulu 3 MITÄ Julkaisun teema, sisältö:

Lisätiedot

HYVÄT KÄYTÄNNÖT näytön lähteenä

HYVÄT KÄYTÄNNÖT näytön lähteenä 2011 HYVÄT KÄYTÄNNÖT näytön lähteenä Laatua laivalla seminaari 30.8.2011 Lähtökohtia ja periaatteita käsitteet: hyvät vai parhaat käytännöt tavoitteena toisilta oppiminen hyvien käytäntöjen arvostaminen

Lisätiedot

Uskalla kokeilla -ohjelmalla verkostoja kokeileville kunnille. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö, Suomen Kuntaliitto

Uskalla kokeilla -ohjelmalla verkostoja kokeileville kunnille. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö, Suomen Kuntaliitto Uskalla kokeilla -ohjelmalla verkostoja kokeileville kunnille Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö, Suomen Kuntaliitto Kokeileva kunta ja alue kompleksisessa toimintaympäristössä Kuntien kokeilut Kuntalaiset

Lisätiedot

Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula

Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula 26.1.2018 Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula 2 KUOPIO 2030: HYVÄN ELÄMÄN PÄÄKAUPUNKI STRATEGIAN NÄKÖKULMAT MISSIO Kuopio kumppaneineen mahdollistaa kestävän

Lisätiedot

Hyvien käytäntöjen dokumentoiminen Ja Arjen arkin menetelmäpankki

Hyvien käytäntöjen dokumentoiminen Ja Arjen arkin menetelmäpankki Hyvien käytäntöjen dokumentoiminen Ja Arjen arkin menetelmäpankki Zoomi-hanke Zoomi-hanke toimii koordinoivana ESRhankkeena opetus- ja kulttuuriministeriön Sujuvat siirtymät -osiossa. Hanke tukee, ohjaa

Lisätiedot

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,

Lisätiedot

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille

Lisätiedot

Työllisyystoimien vaikutusten arvioinnin ja tulosindikaattorien kehittäminen. Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos

Työllisyystoimien vaikutusten arvioinnin ja tulosindikaattorien kehittäminen. Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos Työllisyystoimien vaikutusten arvioinnin ja tulosindikaattorien kehittäminen Tausta ja tarpeet Tulevaisuudessa tuloksellisuus ja tuloksellisuuden todentaminen tulevat saamaan nykyistä suuremman painoarvon

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen elinikäinen ohjaus? - rajapintoja koulutuksen tehokkuuteen ja tasapuolisuuteen

Elinikäinen oppiminen elinikäinen ohjaus? - rajapintoja koulutuksen tehokkuuteen ja tasapuolisuuteen Elinikäinen oppiminen elinikäinen ohjaus? - rajapintoja koulutuksen tehokkuuteen ja tasapuolisuuteen Raimo Vuorinen Erikoistutkija, KT Koulutuksen tutkimuslaitos Elinikäinen oppiminen ja koulutuspolitiikka

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 EFQM-malli ja ammatillisen koulutuksen laatupalkinto - hakemuksen laatiminen, kokemuksia aiempien hakukierrosten prosessista ja arvioinnista Tiedotustilaisuus

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Yhteistä kehittämistä

Yhteistä kehittämistä Tule mukaan yhteisen oppimisen ja tutkimisen hetkiin! 1 Tavoitteet i i 1. Tehdä näkyväksi, jakaa ja kehittää aikuissosiaalityön osaamista ja asiakastyön taitoja (kohtaaminen, tilannearviotyö, dokumentointi,

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Workshopin tarkoitus Työpajan tarkoituksena on käsitellä osaamista

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2018 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2018 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen Informaatiotilaisuus 5.3.2018, OPH Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2018 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen Leena Koski Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi Laatupalkinnon tavoitteet

Lisätiedot

OPPIMINEN JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2002

OPPIMINEN JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2002 OPPIMINEN JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2002 Luennon teemat Oppimista koskevien käsitysten muuttuminen Koulutuskulttuurin uudistaminen

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 1 KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 2 Tuotetaan käytännöstä tietoa yhdessä Käytännön kuvaamisen tarkoituksena on

Lisätiedot

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan Aineistokartoitustehtävä 1 - Työelämäpedagoginen osaamiskartta, osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa, 6 op - Valmiina käytettävissä oleva aineistojen sekä puuttuvan aineiston valmistaminen

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan teemapaja kooste ryhmätöistä

Ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan teemapaja kooste ryhmätöistä Ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan teemapaja kooste ryhmätöistä Miten kehittämishankkeiden vaikutuksia ja vaikuttavuutta voitaisiin parantaa? Miten kehittämishankkeiden vaikutuksia ja vaikuttavuutta

Lisätiedot

Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL

Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL 1 Hankekohelluksesta ketterään ja kokeilevaan toimintatapojen kehittämiseen Hankesuunnittelu, -arviointi ja -raportointi on usein

Lisätiedot

TIEDON HYÖDYNTÄMINEN OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLOSSA Näyttöön perustuva toiminta & johtaminen Tieto ja sen hyödyntäminen & esteet ja rajoitukset

TIEDON HYÖDYNTÄMINEN OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLOSSA Näyttöön perustuva toiminta & johtaminen Tieto ja sen hyödyntäminen & esteet ja rajoitukset TIEDON HYÖDYNTÄMINEN OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLOSSA Näyttöön perustuva toiminta & johtaminen Tieto ja sen hyödyntäminen & esteet ja rajoitukset Opetusneuvos 30.11.2011 NÄYTTÖÖN PERUSTUVA TOIMINTA 1. NÄYTTÖ

Lisätiedot

Tervetuloa! Hankehelmet Cocktails 20.5.2014 Teerenpeli, Tampere

Tervetuloa! Hankehelmet Cocktails 20.5.2014 Teerenpeli, Tampere Tervetuloa Hankehelmet Cocktails Teerenpeli, Tampere Tuloksellista viestintää Tuija Nikkari kehittämisasiantuntija ESR-koordinaatioryhmä Keski-Suomen ELY-keskus Ketkä ovat homman takana? Päättyneellä ohjelmakaudella

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtamisen hyvät käytännöt YES III hankkeen kartoituksen tuloksia

Monimuotoisuuden johtamisen hyvät käytännöt YES III hankkeen kartoituksen tuloksia Monimuotoisuuden johtamisen hyvät käytännöt YES III hankkeen kartoituksen tuloksia Liisa Männistö Helsinki 19.5.2010 YES III Yhdenvertaisuus Etusijalle Kansallinen syrjinnän vastainen tiedotuskampanja

Lisätiedot

Varma työkykyjohtaja - Työkykyjohtamisen sertifiointi Näyttöjä laadukkaasta työkykyjohtamisesta. Tomi Kasurinen 05-05-2014

Varma työkykyjohtaja - Työkykyjohtamisen sertifiointi Näyttöjä laadukkaasta työkykyjohtamisesta. Tomi Kasurinen 05-05-2014 Varma työkykyjohtaja - Työkykyjohtamisen sertifiointi Näyttöjä laadukkaasta työkykyjohtamisesta Tomi Kasurinen 05-05-2014 Mistä on kyse? Konsultti Riippumaton arvioija 2 Kehitysprojekti Arvostelu Kertaluonteinen

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

NodeHealth: Innovaatioiden haltuunotto ja diffuusio julkisyksityisissä terveyspalveluissa

NodeHealth: Innovaatioiden haltuunotto ja diffuusio julkisyksityisissä terveyspalveluissa : Innovaatioiden haltuunotto ja diffuusio julkisyksityisissä terveyspalveluissa Jani Johanson, professori, Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto Päivi Husman, teemajohtaja, Työhön osallistuminen ja

Lisätiedot

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta. Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnasta oppiminen korkeakoulussa: KAMU-hankkeessa kehitetty vapaaehtoistoiminnasta oppimisen malli

Vapaaehtoistoiminnasta oppiminen korkeakoulussa: KAMU-hankkeessa kehitetty vapaaehtoistoiminnasta oppimisen malli Vapaaehtoistoiminnasta oppiminen korkeakoulussa: KAMU-hankkeessa kehitetty vapaaehtoistoiminnasta oppimisen malli Mai Salmenkangas, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu KANTU-päivät 13.2.2015 Vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki

Lisätiedot

Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen

Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen Avoin toimintakulttuuri SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen 6.11.2018 Avoimuus on luonteva osa elämäämme Jaamme vapaaehtoisesti omaa henkilökohtaista elämäämme verkossa mm. somen kautta Osaamme valita, osaamme

Lisätiedot

#saavuta2017 Puheenvuoroja, kognitiivinen saavutettavuus Torstai , klo

#saavuta2017 Puheenvuoroja, kognitiivinen saavutettavuus Torstai , klo #saavuta2017 Puheenvuoroja, kognitiivinen saavutettavuus Torstai 16.11.2017, klo 11.00-12.00 Sami Älli Kehitysvammaliitto ry Saavutettavuus Hyvä saavutettavuus kertoo erilaisten ihmisten tarpeiden huomioimisesta.

Lisätiedot

Verkostosta voimaa. Ohjausryhmän kokous. Ideahautomo! Net Effect Oy

Verkostosta voimaa. Ohjausryhmän kokous. Ideahautomo! Net Effect Oy Verkostosta voimaa Ohjausryhmän kokous Ideahautomo! Net Effect Oy 1 1 Kehittämiskumppanuuden rooli Kehittämiskumppanuus muodostuu kolmesta eri kokonaisuudesta. Tarkoituksena on tarjota hankkeelle tukea

Lisätiedot

Mentorointi. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Mentorointi. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Mentorointi Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä ZUMPIT Zumpit keväällä 2019 Hanketyöntekijöille tarkoitettu vapaamuotoinen kahvi- eli sumppihetki Tarkoituksena on vaihtaa

Lisätiedot

Mikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä

Mikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä Mikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä Satu Korhonen erikoissuunnittelija, THL / MEKA 19.5.2010 TEM työpaja / Korhonen 1 Best practice traditio ja avoin innovaatio Hyvän

Lisätiedot

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjohdon sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämisfoorumi 30.1.2009 Lahti www.jarvi-hanke.fi Sisältö ja toteutus 30.1. Klo 8.30

Lisätiedot

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Pilotoinnin perehdyttämispäivä 17.12.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Kriteeristön esittely

Kriteeristön esittely Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin aikataulu ja käytännön järjestelyt Kriteeristön esittely Sari Mikkola Koulutuskeskus Salpaus Laadunhallintajärjestelmien itsearviointi 2015 Lähtökohta Itsearviointi

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Koulutuksen arviointi alueen näkökulmasta. johtaja, FT Maire Mäki

Koulutuksen arviointi alueen näkökulmasta. johtaja, FT Maire Mäki Koulutuksen arviointi alueen näkökulmasta johtaja, FT Maire Mäki 1 Haasteita julkisille palveluille ja niiden arvioinnille Säästö- ja tuottavuustavoitteet haastavat julkisen palvelutoiminnan; Korkeaa laatua

Lisätiedot

Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma

Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma TAKO-kevätseminaari 8.2.2017 Mirva Mattila Museopoliittinen ohjelmatyö (1/3) Työryhmän toimikausi 1.8.2015 31.12.2016 Tehtävät laatia linjaukset ja painopisteet museotoiminnalle

Lisätiedot

HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi

HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Aiemmin hankitun n osaamisen tunnistaminen HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Osaamisen tunnistamisesta Osaamisen hallinta muuttuvassa toimintaympäristössä i i ä Tilanteen ja tavoitteiden

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä.

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Suomenkielen oppiminen ja oppimisvaikeudet Tämä on otsikkodia, kirjoita

Lisätiedot

OPPIMINEN, KOULUTUS JA ORGANISAATION KEHITTÄMINEN

OPPIMINEN, KOULUTUS JA ORGANISAATION KEHITTÄMINEN OPPIMINEN, KOULUTUS JA ORGANISAATION KEHITTÄMINEN TIEVIE-KOULUTTAJAKOULUTUS, 2003 Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö Luennon teemat Muuttuva oppimiskäsitys ja

Lisätiedot

Psykiatrisen hoidon kehittäminen näyttöön perustuvan toiminnan avulla; kokemuksia VIOLIN tutkimus- ja kehittämishankkeesta

Psykiatrisen hoidon kehittäminen näyttöön perustuvan toiminnan avulla; kokemuksia VIOLIN tutkimus- ja kehittämishankkeesta Psykiatrisen hoidon kehittäminen näyttöön perustuvan toiminnan avulla; kokemuksia VIOLIN tutkimus- ja kehittämishankkeesta TtT Minna Anttila, Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos Mielenterveyden teemapäivä

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Missä mennään ELO-toiminnassa?

Missä mennään ELO-toiminnassa? Missä mennään ELO-toiminnassa? Antti Laitinen LAITURI-projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Voiko ohjausta mitata? Elinikäisen ohjauksen TNO-palvelujen laatu Helsinki 8.4.2014 Keskeiset haasteet

Lisätiedot

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5. Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.2015, Tampere Yritys Lähtökohta Tarve kehittämiselle Esityksen sisältö Kehityshanke

Lisätiedot

Toimiminen verkostossa

Toimiminen verkostossa Toimiminen verkostossa 21.4.2010 Aikuisohjausta paikallisesti, Äänekoski Hannele Torvinen, lehtori Jyväskylän ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu 1. Useita toimijoita - tavoitteena Luovuuteen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamisen käytännöt - työnantajia on erilaisia

Osaamisen tunnistamisen käytännöt - työnantajia on erilaisia Osaamisen tunnistamisen käytännöt - työnantajia on erilaisia Oppimismahdollisuuksien tunnistaminen Osaamisen dokumentoiminen Oman toiminnan kehittäminen Susanna Uusitalo NUORI 2017-28.03.2017 PAIKKO työkalut

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto

Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto Loisto-verkosto Opetushallituksen koordinoima varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Mukana 131 kuntaa ja 6 yksityistä varhaiskasvatuksen järjestäjää Loisto

Lisätiedot

Käytäntöjen kehittämisen, mallintamisen ja arvioinnin REA-työkalu

Käytäntöjen kehittämisen, mallintamisen ja arvioinnin REA-työkalu Käytäntöjen kehittämisen, mallintamisen ja arvioinnin REA-työkalu Juha Koivisto, THL Pasi Pohjola, THL REA = Relational Evaluation Approach REA-työkalu perustuu relationaalisen arvioinnin lähestymistapaan,

Lisätiedot

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

VASTUULLINEN ITSEOHJAUTUVUUS oman toiminnan arviointi ja suunnittelu yhteisissä keskusteluissa - ennakoiva työote, monitaitoisuus

VASTUULLINEN ITSEOHJAUTUVUUS oman toiminnan arviointi ja suunnittelu yhteisissä keskusteluissa - ennakoiva työote, monitaitoisuus JOHTAMISEN MUUTOS ESIMIESTYÖN UUDET OSAAMISET -valmentava ote ja fasilitoivat menetelmät -strateginen ajattelu -asiakastyö JOHTAMISVOIMA määrääminen ohjeina, vaatimuksina ja kontrollina Hieararkinen johtaminen

Lisätiedot

Inno-Vointi. Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off. Inno-Vointi

Inno-Vointi. Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off. Inno-Vointi Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off 1 Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointi julkiselle sektorille () 2010-2013 Olennaista on kyky tehdä innovaatioita, uudistamista

Lisätiedot

UUSIX. Työkaluja INWORK hankkeesta

UUSIX. Työkaluja INWORK hankkeesta UUSIX Työkaluja INWORK hankkeesta Anna-Maija Nisula Tutkijatohtori, projekti päällikkö Lappeenrannan yliopiston kauppakorkeakoulu Technology Business Research Center (TBRC) anna-maija.nisula@lut.fi INWORK

Lisätiedot

Opetuskulttuurin muutoksen läpivieminen

Opetuskulttuurin muutoksen läpivieminen Opetuskulttuurin muutoksen läpivieminen Valtakunnallisetvirtuaaliopetuspäivät 23-24.11.2009 VesaPakarinen Mitä on opetuskulttuuri? Arvot Tavat Uskomukset Oletetut toimintatavat Oppimisympäristöt Muutos

Lisätiedot

Riittääkö suomalainen osaaminen? Säilyykö Suomen oppimisen etu? Leenamaija Otala Pro Competence Oy Etappi 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi 15.5.

Riittääkö suomalainen osaaminen? Säilyykö Suomen oppimisen etu? Leenamaija Otala Pro Competence Oy Etappi 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi 15.5. Riittääkö suomalainen osaaminen? Säilyykö Suomen oppimisen etu? Leenamaija Otala Pro Competence Oy Etappi 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi 15.5.2013 OSATAANKO? ONKO OSAAMISTA? PISA Suomen menestystarina

Lisätiedot

Koulut kuntoon Espoon sisäilma-hackathon kokeilu. Jaana Suonsaari, kehittämispäällikkö / Espoon kaupunki, konsernihallinto palvelukehitys

Koulut kuntoon Espoon sisäilma-hackathon kokeilu. Jaana Suonsaari, kehittämispäällikkö / Espoon kaupunki, konsernihallinto palvelukehitys Koulut kuntoon Espoon sisäilma-hackathon kokeilu Jaana Suonsaari, kehittämispäällikkö / Espoon kaupunki, konsernihallinto palvelukehitys Lähtölaukaus: DOB datasta oivallusta ja businesta & Laurean AMK

Lisätiedot

Matalaa vastausprosenttia selittää osaltaan se, että kyselyjärjestelmästä lähtevistä viesteistä osa on päätynyt roskapostikansioihin.

Matalaa vastausprosenttia selittää osaltaan se, että kyselyjärjestelmästä lähtevistä viesteistä osa on päätynyt roskapostikansioihin. 1 Matalaa vastausprosenttia selittää osaltaan se, että kyselyjärjestelmästä lähtevistä viesteistä osa on päätynyt roskapostikansioihin. 2 Ks. https://www.ok-sivis.fi/media/materiaalit-osio/selvitykset-ja-tutkimukset/koulutustarpeet-2015.pdf

Lisätiedot

Kuntaliiton Uskalla kokeilla - ohjelma. Erityisasiantuntija Jaana Halonen, Kuntaliitto

Kuntaliiton Uskalla kokeilla - ohjelma. Erityisasiantuntija Jaana Halonen, Kuntaliitto Kuntaliiton Uskalla kokeilla - ohjelma Erityisasiantuntija Jaana Halonen, Kuntaliitto 5.9.2017 Kokeilukulttuurin edistäminen on hallituksen kärkihanke Kokeiluilla tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja

Lisätiedot

Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019

Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019 Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019 Kysely ilmastovastuun oppimisesta oppilaille, opiskelijoille, opettajille ja koulutuksen toimijoille ja sidosryhmille Kevät 2019 Ilmastovastuu koulutuksessa -vaikutusohjelma

Lisätiedot

Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop , Aulanko

Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop , Aulanko Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop 21.4.2010, Aulanko 14:00 14:10 Workshopin avaus (Hämeenlinna, Aulanko) professori Marja Kankaanranta, OPTEK-hanke, Jyväskylän

Lisätiedot

SUUNTO-PROJEKTIN ARVIOINNIN VÄLITULOKSIA

SUUNTO-PROJEKTIN ARVIOINNIN VÄLITULOKSIA 2014 SUUNTO-PROJEKTIN ARVIOINNIN VÄLITULOKSIA 31.3.2014 SISÄLTÖ A Toteutuksen taustaa B Suunto ja välityömarkkinoiden nykytila C Palveluprosessimallin käyttö D Välityömarkkinoiden kehittäminen E SUUNTOa

Lisätiedot