Aluksi veisattiin virsi 59. Kirkkoherra Jouni Heikkinen piti alkuhartauden.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aluksi veisattiin virsi 59. Kirkkoherra Jouni Heikkinen piti alkuhartauden."

Transkriptio

1 1/14 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2013 Aika Tiistaina 12. päivänä maaliskuuta 2013 klo Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Ismo Antila, varapj (Anneli Rissanen) Jouko Heino (Sauli Laakkonen) Juha H. Kukkohovi (Marja Heikkinen) Raili Männikkö (Väinö Väänänen) Sauli Parviainen (Katri Alasaarela) Liisa Ruottinen (Juha Piirala) Anne Tikkanen (Minna Kemppainen) Pöytäkirjanpitäjä Riitta Kukkohovi-Colpaert Kutsuttuina Aimo Mikkonen Martti Kiviharju talouspäällikkö kirkkovaltuuston pj. kirkkovaltuuston varapj. 49 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKURUKOUS Aluksi veisattiin virsi 59. Kirkkoherra Jouni Heikkinen piti alkuhartauden. 50 TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvoston ohjesäännön 2 luvun 5 :n mukaisesti kokouskutsu toimitetaan jäsenille viimeistään viisi päivää ennen kokousta. Kutsuun on liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista. Kirkkoneuvosto on päätösvaltainen, mikäli yli puolet jäsenistä on saapuvilla. Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty hyväksyttiin.

2 2/14 51 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Työjärjestys kokouskutsun mukainen. hyväksyttiin. 52 VALITAAN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT Kirkkoneuvoston ohjesäännön 2 luvun 9 :n mukaan pöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksen valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa tai, jos kokous niin päättää, kirkkoneuvosto kokouksessaan. Pöytäkirjan tarkastamisessa on käytetty ensimmäistä menettelytapaa. Esitetään valittavaksi kaksi pöytäkirjantarkastajaa, Liisa Ruottinen ja Anne Tikkanen. hyväksyttiin. 53 PÄÄTETÄÄN PÖYTÄKIRJAN JULKIPANOSTA Kirkkoneuvosto päättänee, että pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä muutoksenhakuohjeineen kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikana ma-pe klo 9-13 ja lisäksi ke klo Ilmoitus pöytäkirjan nähtävillä olosta laitetaan kirkkoherranviraston ilmoitustaululle väliseksi ajaksi. Todetaan, että ilmoitus pöytäkirjan nähtävillä olosta on KL:n 25 luvun 3 :n mukaan pantava vähintään neljäntoista (14) päivän ajan eli oikaisuvaatimukselle varatun ajan seurakunnan ilmoitustaululle. Pöytäkirja tai päätös on pidettävä yleisesti nähtävänä vähintään oikaisuvaatimuksen tai valituksen tekemiselle varatun ajan. hyväksyttiin.

3 3/14 54 TALOUSARVIOYLITYKSET VUODELTA 2012 Kirkkovaltuusto on hyväksynyt vuoden 2012 toiminta- ja taloussuunnitelman sitovuustasoksi käyttötaloudessa kirkkovaltuustoon nähden pääluokkatason, Toimintakate (ulkoinen) ja kirkkoneuvostoon nähden tehtäväaluetason, Toimintakate (ulkoinen). Hallinnon vyörytyserät sekä sisäiset korkomenot ja -tulot eivätkä sisäiset vuokramenot ja -tulot ole sitovia eriä. Investointiosassa kaikista määrärahojen siirroista sekä käyttötarkoituksen muutoksista päättää kirkkovaltuusto. Esitetyt talousarvioylitykset ovat määrärahaylityksiä ennen sisäisiä eriä. a) Pääluokkatason talousarvioylitykset (kirkkovaltuusto) Pääluokkataso Vuoden alusta TA 2012 Ylitys Toteuma % 5 Kiinteistötoimi , ,30 103,5 - Sähkömenojen kasvu, rakennusten kunnossapito, metsänhoitomenot Ylitykset yhteensä ,30 Tp Kiinteistötoimen ylitys ,30 euroa. Ylitys voidaan kattaa tilikauden ylijäämästä. Lopullinen tilikauden tulos ylijäämäinen ,17 euroa. Kiinteistötoimen talousarvioylitys viedään edelleen kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi. Kirkkovaltuusto hyväksynee perustellut tehtäväalueiden talousarvioylitykset. hyväksyttiin.

4 4/14 b) Tehtäväalueiden talousarvioylitykset (kirkkoneuvosto) Toimintakate (ulkoinen) Tili Vuoden alusta TA ylitys tot-% 106 Kirkonkirjojen pito 24991, , ,88 106,90 * Atk-palvelut, puhelinpalvelut 220 Musiikki 29922, ,00 522,31 101,80 * Esiintymis- ja toimituspalkkiot, matkakorv. muille 520 Kirkko 60210, , ,40 111,10 * Palkat, puhtaanapito- ja pesulapalv., asiantuntijapalvelukset 530 Seurakuntatalo , , ,58 101,90 * Sähkö 550 Koortilan toimintakeskus 62437, , ,54 102,80 * Sähkö 552 Ranta-Kemilän leirimaja 8547, , ,05 145,90 * Rakennuksen rak.- ja kunnossapito 591 Metsätalous 5777, , ,70 412,70 * Metsänhoitomenot, puun myyntikulut YHTEENSÄ 22041,46 Tp Käyttötalousosan tehtäväalueiden ylitykset ,46 euroa. Ylitykset voidaan kattaa tilikauden ylijäämästä. Lopullinen tilikauden tulos ylijäämäinen ,17 euroa. Kirkkoneuvosto hyväksynee perustellut tehtäväalueiden talousarvioylitykset. hyväksyttiin.

5 5/14 55 KÄSITELLÄÄN MUHOKSEN SEURAKUNNAN VUODEN 2012 TILINPÄÄTÖS JA PÄÄTETÄÄN SEN LUOVUTTAMISESTA TILINTARKASTAJALLE Tilinpäätöksen laatimisesta säädetään mm. kirkkoneuvoston ohjesäännössä, taloussäännössä ja kirkkojärjestyksessä. Lisäksi Kirkkohallitus on antanut täsmentäviä ohjeita tilinpäätöksen sisällöstä ja esittämistavasta Taloussääntö 24 Tilinpäätös Seurakunnan tilinpäätös on laadittava maaliskuun loppuun mennessä kirkkojärjestyksen sekä kirjanpitolain ja -asetuksen, kirkkohallituksen ja kirkkoneuvoston antamien ohjeiden sekä tämän säännön määräysten mukaisesti. Tilinpäätös sisältää tasekirjan ja tilinpäätöstä varmentavat asiakirjat. Tasekirja sisältää toimintakertomuksen, tilinpäätöslaskelmat, tilinpäätöksen liitetiedot, allekirjoitukset ja merkinnät sekä luettelot ja selvitykset. Tasekirja arkistoidaan sidottuna. Tilinpäätöstä varmentavat asiakirjat sisältävät tase-erittelyt, liitetietojen erittelyt ja muut erittelyt. Tilintarkastuskertomus liitetään kirkkovaltuuston tilinpäätösasiakirjoihin. Kts. Tilinpäätösohje (kkh yleiskirje 17/2003) ja konsernitase-ohje (Kkh yleiskirje 30/2003) Tilinpäätöksestä kts. KJ 15:9, KPL 3. Toimintakertomuksesta kts. KJ 9:6. Tilinpäätöksen allekirjoittavat päätösvaltainen kirkkoneuvosto ja talouspäällikkö. Allekirjoitettu tilinpäätös luovutetaan tilintarkastajille viipymättä sen valmistuttua Kirkkoneuvoston ohjesääntö 4 Luku, 16 Kirkkoneuvoston on vuosittain annettava kirkkovaltuustolle kertomus seurakunnan edellisen vuoden toiminnasta käsiteltäväksi valtuustossa yhdessä edellisen vuoden tilinpäätöksen kanssa. Kertomuksessa tulee olla ainakin seuraavat tiedot: 1) Yleiskatsaus seurakunnan toiminnan ja talouden kehityksestä päättyneellä tilikaudella; 2) Hallintoelinten kokoonpano ja toiminta; 3) Tiedot henkilöstöstä; 1) Seurakunnan väkiluvussa tapahtuneet muutokset; 2) Talousarvion mukaisen toiminnan ja talouden toteutuminen; 3) Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus; 4) Tilikauden tuloksen käsittely ja talouden tasapainottamistoimenpiteet; 5) Seurakunnan jäsenten ja luottamushenkilöiden tekemät aloitteet ja toimenpiteet niiden johdosta. (KJ 9:6)

6 6/14 Kirkkoherra ja talouspäällikkö esittelevät Muhoksen seurakunnan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta Khra+tp Käsitellään seurakunnan tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta * Lisätään kertomukseen kirkkoneuvoston arvio seurakunnan talouden kehityksestä. * Lisätään kirkkoneuvoston esitys tilikauden tuloksen käsittelyä ja talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että tilikauden tulos, mikä oli ylijäämäinen ,17 euroa siirretään edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille. Tilinpäätös allekirjoitetaan ja luovutetaan edelleen tilintarkastajalle tarkastettavaksi. Käytiin läpi Muhoksen seurakunnan tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta Lisättiin kertomukseen kirkkoneuvoston arvio seurakunnan talouden kehityksestä. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että tilikauden tulos mikä oli ylijäämäinen ,17 euroa siirretään edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille. Hyväksyttiin yksimielisesti seurakunnan vuoden 2012 tilinpäätös ja toimintakertomus, minkä kirkkoneuvoston jäsenet ja talouspäällikkö allekirjoittivat. Tilinpäätös ja toimintakertomus luovutetaan edelleen tilintarkastajalle tarkastettavaksi.

7 7/14 56 KÄSITELLÄÄN SEURAKUNNAN HAUTAINHOITORAHASTON VUODEN 2012 TILINPÄÄTÖS JA PÄÄTETÄÄN SEN LUOVUTTAMISESTA TILINTARKAS- TAJILLE Talouspäällikkö esittelee hautainhoitorahaston vuoden 2012 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Tilinpäätös osoittaa ylijäämää 1,90 euroa. Taseen loppusumma eli ,73 euroa on siirretty kirjanpitokäytännön mukaisesti seurakunnan kirjanpidon taseeseen. Tp Käsitellään hautainhoitorahaston tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että hautainhoitorahaston tilikauden ylijäämä 1,90 euroa siirretään edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille. Tilinpäätös ja toimintakertomus allekirjoitetaan ja luovutetaan tilintarkastajalle. Käytiin läpi hautainhoitorahaston tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että tilikauden tulos mikä oli ylijäämäinen 1,90 euroa siirretään edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille Hyväksyttiin yksimielisesti hautainhoitorahaston vuoden 2012 tilinpäätös ja toimintakertomus, minkä kirkkoneuvoston jäsenet ja talouspäällikkö allekirjoittivat. Tilinpäätös luovutetaan edelleen tilintarkastajalle tarkastettavaksi.

8 8/14 57 MUHOKSEN SEURAKUNNAN YMPÄRISTÖOHJELMA VUOSILLE JA YMPÄRISTÖDIPLOMIN HAKEMINEN Kirkon oma ympäristöjärjestelmä syntyi vuonna 2001, kun kirkkohallitus perusti kirkon ympäristödiplomin. Kirkon ympäristödiplomi on kirkkohallituksen myöntämä todistus seurakunnalle, joka on sitoutunut kehittämään toimintaansa ympäristön kannalta jatkuvasti paremmaksi. Diplomin saa seurakunta, joka ottaa käyttöön kirkon toimintoja varten laaditun ympäristöjärjestelmän ja täyttää ympäristödiplomin kriteerit. Ympäristödiplomin myöntää kirkkohallitus. Muhoksen seurakunnan edelliset ympäristödiplomit ovat olleet voimassa vuodet ja (ohjelma kaudelle ). Uuden käsikirjan mukaan ympäristödiplomi on voimassa myöntämisvuoden loppuun ja neljä seuraavaa kalenterivuotta. Uusittaessa diplomi on voimassa viisi lisävuotta lukien edellisen voimassaolovuoden päättymisestä. Kirkkoneuvosto valitsi kokouksessaan toimikaudelle ympäristötyöryhmän, johon työntekijöistä valittiin kirkkoherra Jouni Heikkinen, talouspäällikkö Riitta Kukkohovi-Colpaert, seurakuntamestari Jari Kukkohovi ja nuorisotyönohjaaja Tuula Väänänen sekä luottamushenkilöistä Martti Kiviharju ja Juha H. Kukkohovi. Työryhmä oli sama myös kaudella Talouspäällikkö Riitta Kukkohovi-Colpaert jatkaa ympäristövastaavana. Ympäristötyöryhmä on valmistellut Muhoksen seurakunnan kolmannen ympäristöohjelman vuosille yhteistyössä kaikkien työntekijöiden ja eri yhteistyötahojen kanssa. Katselmuksen teossa ja kirjoitustyössä on ollut apuna Seppo Pietilä, joka on myös Oulun hiippakunnan ympäristödiplomin auditoijia. Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on ilmoittanut, että auditoinnin ja tarkastuksen suorittaa auditoija Simo Paakkola. Tp Seurakunta on nimennyt ympäristövastaavan ja työryhmän ja tarkistustaulukkoon on kerätty vähintään 100 pistettä, ja näin ollen edellytykset diplomin saannille ovat olemassa. Kirkkoneuvosto hyväksyy Muhoksen seurakunnan ympäristöohjelman vuosille Muhoksen seurakunta pyytää ympäristöjärjestelmän auditointia hiippakunnan tuomiokapitulilta ja edelleen ympäristödiplomin myöntämistä Muhoksen seurakunnalle vuosiksi kirkkohallitukselta. hyväksyttiin.

9 9/14 58 PIISPANTARKASTUKSEN 19. JA PÖYTÄKIRJA Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on lähettänyt Muhoksen seurakunnassa 19. ja pidetyn piispantarkastuskertomuksen. Pöytäkirjat löytyvät myös hiippakunnan kotisivuilta osoitteesta Khra+tp Käydään läpi piispantarkastuspöytäkirja. Käytiin läpi piispantarkastuspöytäkirja. Piispantarkastuskertomus annettiin kirkkoneuvostolle tiedoksi. 59 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJAT 1) Diakonian viranhaltijat 3 /2013 Myönnetyt avustukset ja maksusitoumukset yht. 200 euroa - Avustuksia elintarvikkeisiin ja päivittäistavaroihin 2) Kirkkoherra - 3) Talouspäällikkö - Khra+tp Kirkkoneuvosto hyväksynee viranhaltijoiden tekemät päätökset. hyväksyttiin. 60 JOHTOKUNTIEN TERVEISET Johtokuntiin valitut kirkkoneuvoston edustajat tuovat terveiset johtokunnista; - jumalanpalvelus- ja musiikkityön terveiset Jouko Heino - kasvatustyön johtokunnan terveiset Anne Tikkanen - diakoniatyön johtokunnan terveiset Ismo Antila - lähetystyön johtokunnan terveiset Raili Männikkö. Terveiset saatettiin kirkkoneuvostolle tiedoksi.

10 10/14 61 MUUT ASIAT a) Urkutyöryhmän kokous Urkutyöryhmän kokous pidettiin Muistio annettiin kirkkoneuvostolle tiedoksi. b) Kirkon sopimuskorotukset Kirkon yleisessä palkkausjärjestelmässä toteutetaan lukien 1,4 % suuruinen yleiskorotus ja 0,5 %:n suuruinen Kirkon yleisen palkkausjärjestelmän kannustavaa soveltamista tukeva paikallinen järjestelyerä. Palkkatyöryhmä käsitteli asiaa kokouksessaan Palkkatyöryhmä esittää yksimielisesti, että Muhoksen seurakunnan järjestelyvaraerä jaetaan tasan kaikkien (ei kirkkoherra eikä talouspäällikkö) työtekijöiden kesken. Järjestelyvaraerä 0,5 % seurakuntamme maaliskuun viranhaltijoiden ja kuukausipalkkaisten työntekijöiden (ei kirkkoherra eikä talouspäällikkö) peruspalkasta on yhteensä 175,70 eur eli 10,33 eur/hlö. Kirkkoneuvosto hyväksyi yksimielisesti palkkatyöryhmän esityksen. c) Hautapaikkamaksu Eduskunta on hyväksynyt hautaustoimen maksuja koskevan muutoksen kirkkolakiin (HE 127/2012 vp). Laki tuli voimaan ja se on julkaistu Suomen säädöskokoelman numerolla 780/2012. Lakimuutos on kirkolliskokouksen toukokuussa 2011 hyväksymän lakiehdotuksen mukainen. Hautasijan luovuttamisesta ja hautaamiseen liittyvistä palveluista tulee periä maksut, joiden määräämisessä otetaan huomioon seurakunnalle palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset. Lakia sovelletaan päätettäessä vuonna 2013 perittävistä maksuista. Muutos aiheuttaa toimenpiteitä kaikissa niissä seurakuntatalouksissa, joissa hautasijat tai hautaamiseen liittyvät palvelut ovat tähän saakka olleet maksuttomia tai maksut ovat olleet vain nimelliset. Muutoksella ei ole vaikutusta voimassa oleviin hautaoikeuksiin. Asia valmistellaan seuraavaan kirkkoneuvoston kokoukseen. 62 ILMOITUSASIAT - Virsirunoilija, rovasti Niilo Rauhala vierailee seurakunnassamme su klo 18 seurakuntatalolla. Aiheena Anna-Maija Raittilan virret.

11 11/14 63 VALITUSOSOITUS JA KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja antoi muutoksenhakuohjeet, jotka osoitetaan Oulun hallinto-oikeudelle. Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus ovat pöytäkirjan liitteenä. Lopuksi veisattiin virsi 557. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Vakuudeksi Jouni Heikkinen puheenjohtaja Riitta Kukkohovi-Colpaert pöytäkirjanpitäjä Edellä olevan pöytäkirjan olemme tarkastaneet ja hyväksyneet. Muhoksella Liisa Ruottinen pöytäkirjantarkastaja Anne Tikkanen pöytäkirjantarkastaja

12 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Muhoksen seurakunta, Kirkkoneuvosto Kokouspäivämäärä Pöytäkirjan pykälä LIITE 12/14 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät: Oikaisuvaatimusoikeudesta aiheutuva valituskielto Koska päätöksestä voidaan tehdä kirkkolain 24 luvun 3 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pöytäkirjan pykälät: Alistusasiaa koskeva muutoksenhakukielto Kirkkolain 24 luvun 3 :n 2 mom. mukaan oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka alistetaan tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Pöytäkirjan pykälät: Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Kirkkolain 24 luvun 14 :n 2 mom:n, 2. hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom:n, 3. kirkon virkaehtosopimuslain 19 :n, tai 4. muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: Hankintoja koskevat muutoksenhakukiellot Hankintaa koskevista seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8a :n 2 mom. nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät: OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään ja yhteystiedot: Muhoksen seurakunta, kirkkoneuvosto Käyntiosoite: Muhostie 7 B Postiosoite: Muhostie 7 B, MUHOS Telekopio: (08) Sähköposti: muhoksen.seurakunta@evl.fi Pöytäkirjan pykälät: 50, 51, 52, 53, 54, 55, 56, 57, 59, 61, 63 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon päätöksestä. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Oikaisuvaatimuksen voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti (telekopioilla tai sähköpostilla). Oikaisuvaatimuksen on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaati- Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi: 1 Kansallisen kynnysarvon suuruus on (tavarat ja palvelut), (terveydenhoito ja sosiaalipalvelut) ja (rakennus ja käyttöoikeusurakat)

13 13/14 muksen sisältö oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot oikaisuvaatimuksen kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan HANKINTAOIKAISU Hankintaoikaisun tekeminen Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (Hankintalaki ). Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Käyntiosoite: Muhostie 7 B Postiosoite: Muhostie 7 B, MUHOS Telekopio: (08) Sähköposti: muhoksen.seurakunta@evl.fi Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisun on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi: oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Oulun hallinto-oikeus Käyntiosoite: Isokatu 4, 3. krs OULU Postiosoite: PL 189, OULU Telekopio: Sähköposti: oulu.hao@oikeus.fi Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: Valitusaika 30 päivää 30 päivää Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Valitusaika 30 päivää Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Ojakatu 1 Postiosoite: PL 85, OULU Telekopio: (08) Sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: 30 päivää PL 185 (Satamakatu 11), Helsinki Telekopio: Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi

14 14/14 Opetus- ja kulttuuriministeriö, pöytäkirjan pykälät: 30 päivää PL 29 (Meritullinkatu 10), Valtioneuvosto Telekopio: (kirjaamo) Sähköposti: Valitus markkinaoikeuteen Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitusaika päivää Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: 14 Postiosoite: PL 118, HELSINKI Käyntiosoite: Radanrakentajantie 5, Helsinki Telekopio: Sähköpostiosoite: Muutoksenhakuajan laskeminen Valituskirjelmä Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella voidaan saattaa hankintalaissa (548/2007) tarkoitettu hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Asia voidaan saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Valitusasiakirjojen toimittaminen Oikeudenkäyntimaksu Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 90 euroa ja markkinaoikeudessa 226 euroa, jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN

LUOTTAMUKSELLINEN LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot

Lisätiedot

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. 392/2016 23 Helsingin seurakuntien vuositilasto 2015 Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös Merkittiin tiedoksi. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) _ KOKOUSTIEDOT Aika 17.12.2015 klo 19-20.22 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Kinnula Matti jäsen pj. x Soutukorva Johanna jäsen vpj. x 37- Hemminki

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 KOKOUSAIKA: 20.11.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 2/2016 Aika Torstaina 17. päivänä maaliskuuta 2016 klo 18.00-20.00 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Liisa

Lisätiedot

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra 99-103 / sivut 70-76 70 KOKOUSAIKA: Perjantai 21.10.2016 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Koivikon leirikeskus, päärakennus Läsnä: Hakala Taina Alanen Margit Haveri Juhani Mansoniemi Juha Tuohitaival Irma Mattila

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Aika 28.9.2016 klo 17:00-17:05 Paikka Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Martikainen, Heidi puheenjohtaja, poissa Arvonen,

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 7/8. Kokouskutsut on lähetetty 3.4.2014.

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 7/8. Kokouskutsut on lähetetty 3.4.2014. Sivu 1 / 13 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 3/2014 Aika Torstaina 10. päivänä huhtikuuta 2014 klo 18.30-20.15 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra

Lisätiedot

Aika Tiistai 19. päivänä elokuuta 2014 klo 19.00-20.50 Paikka Koortilan toimintakeskus Läsnä Jouni Heikkinen puheenjohtaja, kirkkoherra

Aika Tiistai 19. päivänä elokuuta 2014 klo 19.00-20.50 Paikka Koortilan toimintakeskus Läsnä Jouni Heikkinen puheenjohtaja, kirkkoherra Sivu 1 / 8 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 5/2014 Aika Tiistai 19. päivänä elokuuta 2014 klo 19.00-20.50 Paikka Koortilan toimintakeskus Läsnä Jouni Heikkinen puheenjohtaja, kirkkoherra

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 6/8. Kokouskutsut on lähetetty

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 6/8. Kokouskutsut on lähetetty 1 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 3/2012 Aika Keskiviikkona 4. päivänä huhtikuuta 2012 klo 18.- 18.50 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Ismo

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8 /8. Kokouskutsut on lähetetty 9.5.2012.

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8 /8. Kokouskutsut on lähetetty 9.5.2012. 1 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2012 Aika Tiistaina 15. päivänä toukokuuta 2012 klo 18.- 19.10 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Ismo

Lisätiedot

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden 149/2015 127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden puitesopimukseen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että Malmin seurakunta sitoutuu KL- Kuntahankinnat kilpailuttamaan

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto Sivu 1 / 11. Aluksi veisattiin virsi 59. Kirkkoherra Jouni Heikkinen piti alkuhartauden.

Kirkkoneuvosto Sivu 1 / 11. Aluksi veisattiin virsi 59. Kirkkoherra Jouni Heikkinen piti alkuhartauden. Kirkkoneuvosto 12.3.2018 Sivu 1 / 11 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 3/2018 Aika Maanantaina 12. päivänä maaliskuuta 2018 klo 18 20.12 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen,

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8.

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kirkkoneuvosto 12.3.2019 Sivu 1 / 10 MUHOKSEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 3/2019 Aika Tiistaina 12. päivänä maaliskuuta 2019 klo 18 21.20 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja,

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 KOKOUSAIKA: 13.7.2017 kello 15.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Salo Miikka Talonen

Lisätiedot

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/2013 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7)

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/2013 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7) Aika: Keskiviikko 27.3.2013 kello 16.30-17.45 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Hannu Marttila puheenjohtaja Kaisa Rönkä varapuheenjohtaja Seppo Eerola

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 3/2017 Aika Maanantaina 13. päivänä maaliskuuta 2017 klo 18.00 20.45 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Liisa

Lisätiedot

MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2012

MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2012 MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2012 Aika Maanantai 28. pnä toukokuuta 2012 klo 18.00-20.28 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Antila Ismo Toljamo Pauliina Heikkinen Marja Härkönen

Lisätiedot

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9.

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9. ESITYSLISTA 6/2015 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 24.9.2015 klo 17 Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Aika Paikka 7.2.2017 klo 17:04 18.13 Kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen, Tero Karintaus, Katja Kuitunen,

Lisätiedot

24 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

24 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00. Kirkkoherra piti alkuhartauden. 1(5) Aika Keskiviikko 22.4.2015 klo 18.00 Paikka Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1 Läsnä Muut osallistujat Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Matti Heikkinen Terttu Herukka Leena Jokinen Arto

Lisätiedot

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 PÖYTÄKIRJA Sivu 1 Pvm 29.03.2016 OSALLISTUJAT JÄSENET Martti Puontila kirkkoherra, pj. Juha Berg jäsen POISSA Marja-Liisa Husa Toivo Höynälä Sari Juntura

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011 MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) _ KOKOUSTIEDOT Aika 22.12.2011 klo 17-19.38 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Pöyhtäri Aulikki jäsen, pj. x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Lehtimäki

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 29.11.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Alanen Margit Leppänen Reijo Heiska Virve Salo Miikka Salo Eija Talonen Tuula

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta

Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta 336/2016 40 Hoivamuusikko projektin jatkoanomus Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Selostus Liitteet

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16.

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16. IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 140 KOKOUSAIKA: torstai 31.5.2017 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Koivikko Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha Salo Miikka

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty 23.1.2015.

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty 23.1.2015. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Aika Maanantaina 2. päivänä helmikuuta 2015 klo 18.- 20.10 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Liisa

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Aika Paikka 12.2.2015 klo 17:15-18:00 Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty 27.2.2015.

Kirkkoneuvosto katsonee kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 8/8. Kokouskutsut on lähetetty 27.2.2015. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 2/2015 Aika Maanantaina 9. päivänä maaliskuuta 2015 klo 18.- 20.15 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Liisa

Lisätiedot

PYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja

PYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 PYKÄLÄT 1-11 KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo 13.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakoti LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja Lauri Kontti jäsen Anneli Moisio jäsen Ulla Sorvali jäsen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto

PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto 1 PÖYTÄKIRJA Ylistaron kappelineuvosto NRO 4/2015 AIKA: 4.6.2015 kello 18:00 (kahvi ennen kokousta) PAIKKA: Ylistaron kappeliseurakunnan virastotalon kokoushuone LÄSNÄ: Jari Heiska - paikalla Ville Karhu

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012

Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012 OUTOKUMMUN SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012 Kokousaika Tiistai kello 17.30 Kokouspaikka Outokummun seurakunnan seurakuntasali Käsiteltävät asiat Liite 44 Kokouksen avaaminen 45 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti 1 PÖYTÄKIRJA 3/2017 Aika Tiistai 14.3.2017 klo 16.30-17.40. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lavikainen Tuula Lehikoinen

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5. TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Aika 6.2.2018 klo 17:00-18.39 Paikka Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.krs Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen,

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto /2017. Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja

Seurakuntaneuvosto /2017. Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja 1 PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika Maanantai 13.2.2017 klo 17.00 Paikka Enon seurakuntatalo Yläpappilantie 1 81200 Eno Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Haaranen Paula Heiskanen

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Aika 8.2.2016 klo 17:15-17:45 Paikka Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Aika 8.3.2018 klo 19.25 19.45 Paikka Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Osallistujat Jäsenet Rantavaara, Ari puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kuhmalahden kappelineuvosto 02.02.2016 Aika 02.02.2016 klo 18:00 Paikka Pentosali, Lehtitie 1, Kuhmalahti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti 1 PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika Tiistai 10.1.2017 klo 18.00-18.55. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Lavikainen Tuula Lehikoinen Tarja Makkonen

Lisätiedot

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) Aika: Tiistai 10.3.2015 klo 18.00-19.15 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Päivi Harsia Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Ville Mielonen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Aika 3.11.2016 klo 17.30-17.58 Paikka Messukylän seurakuntakoti, Messukylänkatu 36 Osallistujat Jäsenet Vuorio, Juha puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016

Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016 1 PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Ke 20.1.2016 klo 18.00-18.53 Paikka Läsnä POISSA Lisäksi läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Anne Angervo, vt. kirkkoherra Piipponen Jorma Röning Mirja

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 KOKOUSAIKA: 26.4.2018 kello 19:00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha

Lisätiedot

Muhoksen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään, jos Jumala suo, maanantaina 3. päivänä joulukuuta 2012 klo alkaen seurakuntatalolla.

Muhoksen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään, jos Jumala suo, maanantaina 3. päivänä joulukuuta 2012 klo alkaen seurakuntatalolla. KOKOUSKUTSU Muhoksen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään, jos Jumala suo, maanantaina 3. päivänä joulukuuta 2012 klo 18.00 alkaen seurakuntatalolla. Joulupuuro alkaen klo 17.30. Käsiteltävät asiat:

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Aika Paikka 3.2.2016 klo 17:00 18:21 Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Alajoki, Heidi puheenjohtaja Arvonen, Tero poissa

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Aika Maanantaina 13.2.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Pirjo-Riitta Kinnunen Arto Korkatti Reijo Mikkonen

Lisätiedot

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47

KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 _ KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti KUTSUTUT / PAIKALLA OLLEET Jäsenet: henkilökohtaiset varajäsenet: x Arja Huuskonen, khra, puheenjohtaja -Jarkko Rekonen, varapuheenjohtaja.

Lisätiedot

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous Seurakuntaneuvosto 20.3.2015 sivu 1 (9) VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS Aika 20.3.2015 klo 16.00 Paikka Sähköpostikokous Osallistujat: Ahlroth Riitta Huvila Raimo Koivula

Lisätiedot

MUUT Arja Korkalainen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pekka Tuononen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, poissa talouspäällikkö, sihteeri

MUUT Arja Korkalainen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pekka Tuononen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, poissa talouspäällikkö, sihteeri PÖYTÄKIRJA 02/2018 N KOKOUS AIKA Keskiviikko 28.3.2018 klo 16.00 PAIKKA Kirkkoherranvirasto Juha Luukkonen pj Risto Pursiainen vpj Kirsi Kokkonen j Maija-Liisa Korhonen j Mika Mustonen j, poissa Elli Nuutinen

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla

Kokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla Aika Keskiviikkona 14.11.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Arto Korkatti Aaro Mikkonen Reijo Mikkonen

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto

Seurakuntaneuvosto 1 PÖYTÄKIRJA 7/2018 Aika Ti 2.10.2018 klo 18.00---20.00 Paikka Läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11. Kasvun johtokunta Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, Kangasala)

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11. Kasvun johtokunta Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, Kangasala) Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11 Kasvun johtokunta 31.05.2016 Aika 31.05.2016 klo 18:00-19:32 Paikka Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, 36200 Kangasala) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 35 Kokouksen

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 KOKOUSAIKA: keskiviikko 16.12.2016 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Hakala Taina Mansoniemi Juha Mattila Esko kirkkoherra,

Lisätiedot

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Veisattiin virsi 575. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

Puheenjohtaja Aimo Mikkonen avasi kokouksen. Veisattiin virsi 575. Kirkkoherra piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 Aika Tiistaina 26. pnä elokuuta 2014 klo 18.00-20.18 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Antila Ismo Alasaarela Katri Heikkinen Marja Härkönen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2013 1/5 KOKOUSAIKA 19.3.2013 klo 18-19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka Ulla Maija

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis

Lisätiedot

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 4.12.2013. Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 4.12.2013. Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19 TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19 Paikka seurakuntalo Osallistujat Päätöksentekijät Heikkilä Martti pj Vainio Maija vpj Hallanheimo Minna, poissa,

Lisätiedot

Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja

Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja INARIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO /26 Sivu ESITYSLISTA Aika: 2..26. klo 7. Paikka: kokoushuone, Sairaalantie 5, 8 IVALO Kutsuttu: Varsinainen jäsen Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja Kari Tammela,

Lisätiedot

X Jouko Lepistö, puheenjohtaja, kirkkoherra. - Laila Aikio, jäsen X Aarre Vilponen. - Ulla Kemppainen, jäsen - Aslak Pekkala

X Jouko Lepistö, puheenjohtaja, kirkkoherra. - Laila Aikio, jäsen X Aarre Vilponen. - Ulla Kemppainen, jäsen - Aslak Pekkala INARIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 5/2014 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Tiistai 9.12.2014. klo 17.30 17.37 Paikka: Ivalon kirkon alakerrassa Kirkkokuja 1, 99800 Ivalo Läsnä: Varsinainen jäsen Varajäsen X Jouko

Lisätiedot

Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä. Kolehtisuunnitelma on laadittu touko-elokuulle. (ks. liite 1)

Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä. Kolehtisuunnitelma on laadittu touko-elokuulle. (ks. liite 1) HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044 7356 780 pirjo.inkinen@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2015 AIKA Maanantai 20.4.2015 klo 17.30 18.10 PAIKKA

Lisätiedot

Samuli Mikkonen lakimies, OTM, :t Aluksi veisattiin virrestä 326 säkeistöt 1-3 ja 9. Kirkkoherra Jouni Heikkinen piti alkuhartauden.

Samuli Mikkonen lakimies, OTM, :t Aluksi veisattiin virrestä 326 säkeistöt 1-3 ja 9. Kirkkoherra Jouni Heikkinen piti alkuhartauden. MUHOKSEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 6/2016 Aika Maanantai 29. päivänä elokuuta 2016 klo 18.00 19.15 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Jouni Heikkinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Liisa Ruottinen,

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Kokouspäivä Kirkkoneuvosto 6/

Kokouspäivä Kirkkoneuvosto 6/ Kirkkoneuvosto 6/2016 17.5.2016 89 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti, tiistai 17.5.2016 klo 17.30-17.50. Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Valkeapää Pekka, pj Hacklin Seija Pulkkinen Rauno Saario

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto. Simeon-talo, kirkkoherran työhuone

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto. Simeon-talo, kirkkoherran työhuone KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto Kokousaika Torstai 19.10.2017 klo 16.30 Kokouspaikka Simeon-talo, kirkkoherran työhuone Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 144 Kokouksen avaus 145 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntatalo, Kummunkatu 19 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Hirvonen Sini, varajäsen (Heikkinen-Rummukainen

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun

Lisätiedot

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä Yhteinen kirkkoneuvosto /2017

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä Yhteinen kirkkoneuvosto /2017 1 PÖYTÄKIRJA 6/2017 Aika Tiistai 6.6.2017 klo 17.15-19.15 Paikka Ortodoksinen kulttuurikeskus, Alasali Kauppakatu 44 80100 Joensuu Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Ketonen Matti varapuheenjohtaja, poistui

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KOKOUSAIKA 28.5.2013 klo 18-18.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Haapsaari Tuula

Lisätiedot

MUUT Arja Korkalainen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pekka Tuononen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, poissa talouspäällikkö, sihteeri

MUUT Arja Korkalainen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pekka Tuononen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, poissa talouspäällikkö, sihteeri PÖYTÄKIRJA 01/2018 N KOKOUS AIKA Tiistai 20.1.2018 19.20 PAIKKA Seurakuntamaja Juha Luukkonen pj Risto Pursiainen vpj Kirsi Kokkonen j, poissa Maija-Liisa Korhonen j Mika Mustonen j, poissa Elli Nuutinen

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto Aika Keskiviikkona 27.6.2018 klo 17.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Leena Jokinen Johanna Juntunen Arto Korkatti

Lisätiedot

1 Seurakuntaneuvosto Lisäksi läsnä Hirvonen Pia, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä

1 Seurakuntaneuvosto Lisäksi läsnä Hirvonen Pia, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä 1 PÖYTÄKIRJA 5/2012 Aika Keskiviikko 2.5.2012 klo 17.00 18.10 Paikka Enon seurakuntatalo Läsnä Rautavuori Armi puheenjohtaja Heikura Kauko Heiskanen Viljo Ignatius Merja Lappalainen Martta Laukkanen Seija

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/11. Kasvun johtokunta Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, Kangasala

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/11. Kasvun johtokunta Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, Kangasala Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/11 Kasvun johtokunta 14.01.2016 Aika 14.01.2016 klo 18:00-19:38 Paikka Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

Alkuhartaus Jukka Pakarinen ja Stefan Forsén pitivät alkuhartauden.

Alkuhartaus Jukka Pakarinen ja Stefan Forsén pitivät alkuhartauden. Helsingin seurakuntayhtymä Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 14.04.2016 klo 18:05-19:25 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Pakarinen, puheenjohtaja Salli Ahtiainen Tiina Hieta

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: 8.1.2019 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha jäsen

Lisätiedot

Pöytäkirja. Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, Jaala. Muut osallistujat Janhunen Ritva seurakuntaneuvoston edustaja

Pöytäkirja. Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, Jaala. Muut osallistujat Janhunen Ritva seurakuntaneuvoston edustaja Pöytäkirja 4/2019 Jaalan kappelineuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, 47100 Jaala Jäsenet Vainio Juha puheenjohtaja Hietanen Seija jäsen Lemminkäinen Tuomas

Lisätiedot

X Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja. - Jouni Ilmari Jomppanen, jäsen X Aarre Vilponen. - Pekka Pekkala, jäsen X Kai Jentala

X Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja. - Jouni Ilmari Jomppanen, jäsen X Aarre Vilponen. - Pekka Pekkala, jäsen X Kai Jentala KIRKKONEUVOSTO 1/2016 Sivu 1 Aika: 26.1.2016. klo 17.00 17.20 Paikka: Puhelinkokous Kutsuttu: Varsinainen jäsen Varajäsen X Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja X Kari Tammela, varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi.

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi. 602/2015 81 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 14.6.2018 58 tekemään päätökseen (Kiinteän omaisuuden vuokraus: Malminkartanossa sijaitseva tontti 91-33-249-001)

Lisätiedot

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2019. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2019. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti 1 PÖYTÄKIRJA 6/2019 Aika Ti 9.7.2019 klo 12.00-12.20 Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Osallistujat Ojala Ville puheenjohtaja Lempinen Antti Lavikainen Tuula Nieminen

Lisätiedot

365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen

365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen 467/2013 365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen Päätösehdotus Kiinteistöjohtaja Kai Heinonen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) jatkaa Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimitussopimusta

Lisätiedot

Seurakuntatalo, PIENI SALI

Seurakuntatalo, PIENI SALI HARJAVALLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356 761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi (poissaolot) www.harjavallanseurakunta.fi KIRKKOVALTUUSTO 2/2013 AIKA

Lisätiedot

LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) 6.4.2016

LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) 6.4.2016 LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) AIKA Keskiviikko klo 16.30 17.25 KOKOUSPAIKKA LÄSNÄ POISSA Lieksan seurakuntatalo Lea El Bardi, pj Matti Hokkanen Tiina Ihalainen Maija Ikonen Marja Kettunen

Lisätiedot

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) SEURAKUNTANEUVOSTO

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) SEURAKUNTANEUVOSTO LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) Aika: Tiistai 24.5.2016 klo 18.00-18.35 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Jari Lippo Pekka Mättö Silja Neiglick

Lisätiedot

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA Esityslista 3 /2018 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä to

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA Esityslista 3 /2018 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä to KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA Esityslista 3 /2018 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä to 30.8.2018 Paikka ja kellonaika: Kylmäkosken seurakuntatalossa torstaina 30.8.2018 klo 17, kahvit kello 16.30 alkaen. Tervetuloa!

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1 (15) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 22.1.2013 1/2013

KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1 (15) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 22.1.2013 1/2013 1 (15) Kokouspäivä Paikka ja aika: Seurakuntatalo sali 4, Seurakunnantie 1, 22.1.2013 klo 18.00 Jäsenet: Posti Timo, puheenjohtaja Ehrnstén Viveka Erkkilä Pentti Kaurila Tuija Lumijärvi Johanna Nieminen

Lisätiedot

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2018. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2018. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti 1 PÖYTÄKIRJA 5/2018 Aika Maanantai 11.6.2018 klo 15.30-16.03. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lavikainen Tuula Lehikoinen

Lisätiedot