Teksti: JARI LÄMSÄ HUIPPU-URHEILUN TOIMINTATAVAT VERTAILUSSA: Menestyvä maa on hyvä myös huippu-urheilun toimintapolitiikoissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teksti: JARI LÄMSÄ HUIPPU-URHEILUN TOIMINTATAVAT VERTAILUSSA: Menestyvä maa on hyvä myös huippu-urheilun toimintapolitiikoissa"

Transkriptio

1 Teksti: JARI LÄMSÄ HUIPPU-URHEILUN TOIMINTATAVAT VERTAILUSSA: Menestyvä maa on hyvä myös huippu-urheilun toimintapolitiikoissa 4 LIIKUNTA & TIEDE 53 1 / 2016

2 Huippu-urheilussa menestyvät maat hyödyntävät resurssinsa tehokkaasti. SPLISStutkimuksessa tarkasteltiin kansallisia toimintapolitiikoita ja kansainvälistä menestystä 15 maassa. Tulosten perusteella suomalainen huippu-urheilujärjestelmä näyttää keskinkertaiselta. Sen haasteena on ollut itsenäisten toimijoiden suuri määrä sekä vallan ja vastuun epämääräinen jakautuminen. Kehittämistä tarvittaisiin erityisesti organisoinnissa, koordinoinnissa ja harjoitteluolosuhteissa. Huippu-urheilu kansainvälisenä ja kansallisena ilmiönä mullistui ja luvuilla, kun ammat tilaisuus syrjäytti amatörismin olympialiikkeessä. Ammattilaistumisen lisäksi urheilu on globa lisoitunut ja kaupallistunut. Myös median rooli urheilun tuottamisessa on vahvistunut. Toisaalta kehitys ei ole johtanut julkisen sektorin, valtioiden tai kuntien, vetäytymiseen huippu-urheilusta. Päinvastoin, etenkin valtiot ovat panostaneet merkittävästi kansallisten huippu-urheilujärjestelmien kehitystyöhön (Grix & Carmichael 2012). Lisäksi yhä uusia maita ilmoittautuu mukaan kansainväliselle huipputasolle kamppailemaan arvokilpailumitaleista. Fokuksessa valtion ja huippu-urheilun suhde Kuva: LEHTIKUVA/JOHAN GUSTAFSSON Sport policy factors leading to international sporting success (SPLISS) -tutkimuksen lähtökohtana on se, että kansakunnat ja valtiot arvostavat huippu-urheilua ja ovat valmiita panostamaan resursseja kansainvälisen huippu-urheilumenestyksen saavuttamiseksi (De Bosscher, Shibli, Westerbeek & van Bottenburg 2015, 15). Keskeistä tutkimuksessa on nimenomaan valtion ja huippu-urheilun suhde. LIIKUNTA & TIEDE 53 1 /

3 Useat tutkijat ovat 2000-luvulla nostaneet esiin sen, että eri kansallisten urheilujärjestelmien välillä on samankaltaisia piirteitä (Clumpner 1994; Oakley & Green 2001). Samankaltaistumisen taustalla voidaan nähdä kaksi historiallista kehitysprosessia: urheilijoiden kehittämisen mallit entisissä Itä-Euroopan sosialistissa maissa sekä ammattilaisuuden läpimurto kansainvälisessä olympialiikkeessä luvun lopun ja 1990-luvun alun välisenä aikana (Andersen, Houlihan & Ronglan 2015, 5). Kun yhä uudet maat ilmestyivät kansainvälisille kilpakentille, kansalliset urheilujärjestelmät ovat muuttuneet strategisiksi. Ne pyrkivät vaikuttamaan huippu-urheilumenestyksen kannalta tärkeiksi arvioituihin muuttujiin. Tästä kehityksestä kumpuaa SPLISS-tutkimuksen tarkoitus: tarkastella kansallisten huippu-urheilun toimintapolitiikoiden ja kansainvälisen menetyksen suhdetta sekä arvioida kansallisten toimien tehokkuutta (de Bosscher et. al. 2015, 21). Tutkimuksen keskeinen käsite policy viittaa urheiluelämän ja valtion yhteyteen, urheilun poliittiseen ulottuvuuteen. Koska suomenkielessä on vain yksi käsite politiikalle, on policy -käsitteelle vaikea löytää tarkkaa käännöstä. Englannin kielessä policy viittaa tiettyyn ohjelmaan, suunnitelmaan tai linjaan. Sille ominaista on erilaisten toimenpiteiden koordinointi keskenään tietyksi tulevaisuuteen orientoineeksi linjaksi, jota ilmoitetaan noudatettavan (Palonen 2003). Yleisin policy-käsitteen suomennos on politiikkatoimet, jolla viitataan kaikkiin niihin käytäntöihin, joilla poliittiset päätökset pannaan käytäntöön (Ks. esim. Hänninen & Junnila 2012). SPLISS-tutkimushankkeessa policy-käsite suomennetaan toimintapolitiikoiksi, joilla tarkoitetaan valtiollisten urheiluelinten, etenkin opetus- ja kulttuuriministeriön sekä keskeisten valtakunnallisten urheilujärjestöjen, kuten Suomen Olympiakomitea ja SLU/VALO toimintaa ja se sisältää suunnitelmat ja niiden toimenpanon sekä kansallisen huippu-urheilun toimintatavat ja -käytännöt, huippu-urheilun pitkäaikaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Työkaluina kriittiset menestystekijät SPLISS-tutkimus tarkastelee 15 eri kansakunnan huippu-urheilun toimintapolitiikoiden vaikutusta maiden huippu-urheilumenestykseen olympialajeissa. Tutkimus käynnistyi vuonna 2010 ja aineisto on kerätty vuosilta KUVIO 1. SPLISS tutkimuksen viitekehys on rakennettu panos tuotos-mallin mukaiseksi, jossa ensimmäinen pilari taloudellinen tuki edustaa panoksia ja pilarit 2 9 huippu-urheilun keskeisiä prosesseja. (Lähde: De Bosscher et. al. 2006, 206). 6 LIIKUNTA & TIEDE 53 1 / 2016

4 Kesälajien mitalisaaliin osalta Suomi oli 12:lla sijalla. Talvilajeissa Suomi sijoittui kuudenneksi tutkimukseen osallistuneista 15 maasta. Tutkimuksessa on kyse niin sanotusta mesotason tarkastelusta. Mesotasolla viitataan niihin kansallisiin menestystekijöihin, joihin politiikkatoimilla voidaan vaikuttaa, erotuksena esimerkiksi makro-tason syntyvyydestä tai bruttokansantuotteesta tai mikrotason urheilijakohtaisista muuttujista. Käytännössä mesotason muuttujia ovat esimerkiksi urheilijoiden ja lajien rahoitus, huippu-urheilun kansallinen koordinaatio, valmentajien osaamisen kehittäminen sekä kansainväliset kilpailumahdollisuudet. Tutkimuksen viitekehys muodostuu yhdeksästä huippu-urheilun politiikkatoimien pilarista, jotka puolestaan sisältävät 96 kriittistä menestystekijää (De Bosscher, De Knop, Van Bottenbugh & Shibli 2006). Viitekehys on rakennettu panos tuotos-mallin mukaiseksi, jossa ensimmäinen pilari taloudellinen tuki edustaa panoksia ja pilarit 2 9 huippu-urheilun keskeisiä prosesseja (Kuvio 1.). Huippu-urheilutulosta mitataan kansakuntien mitalimenetyksenä olympialaisissa sekä olympialajien MM-kilpailuissa. SPLISS-tutkimuksessa menestystä mitataan kunkin kansakunnan markkinaosuutena jaossa olleista pisteytetyistä mitaleista (kulta = 3 p., hopea= 2 p. ja pronssi = 1p). Suhteellista menestystä mittaava menetelmä huomioi muutokset arvokilpailujen määrissä eri vuosina sekä lajiohjelmien muutokset absoluuttista mitalimäärää paremmin. Lisäksi tutkimuksessa menestystä mitattiin neljän vuoden ( ) välisenä aikana kaikissa olympialajien MM-kilpailuissa ja olympialaisissa. Lontoon kesäolympialaisissa jaettiin yhteensä 962 mitalia ja vuosien MM-kisoissa yhteensä mitalia. SPLISS-maiden markkinaosuus kaikista kesälajien mitaleista oli 23,38 prosenttia. Vastaavasti talvilajeissa ajanjaksolla jaettiin 258 olympiamitalia ja 993 MM-mitalia, joista SPLISS-maiden osuus oli 37,32 prosenttia. TAULUKKO 1. SPLISS-kansakuntien menestys kesä- ja talvilajeissa absoluuttisena mitalimääränä (kpl), sekä markkinaosuutena (%). Muokattu lähteestä: De Bosscher et- al. 2015, Kansakunta Kesälajit Talvilajit Mitalit (kpl) Markkinaos. (%) Mitalit (kpl) Markkinaos. (%) Ranska 148 4, ,38 Australia 132 4, ,21 Japani 138 3, ,96 Etelä-Korea 84 2, ,59 Hollanti 64 1, ,83 Espanja 62 1, Kanada 61 1, ,27 Brasilia 50 1, Tanska 27 0,73 1 0,05 Sveitsi 18 0, ,22 Belgia 11 0,27 1 0,15 Suomi 10 0, ,52 Viro 6 0,15 1 0,15 Pohjois-Irlanti* 5 0, Portugali 5 0, YHTEENSÄ , ,32 *Pohjois-Irlannin osalta mitalit on laskettu niistä Iso-Britannian joukkueessa mitalin voittaneista urheilijoista, jotka edustivat Pohjois-Irlantia kansanyhteisön kilpailuissa. LIIKUNTA & TIEDE 53 1 /

5 Suomen markkinaosuus kesälajeissa kymmenellä mitalilla oli 0,26 prosenttia ja talvilajeissa 31 mitalilla 2,52 prosenttia. Kesälajeissa Suomi oli 12:lla sijalla SPLISS-maiden joukossa. Talvilajeissa Suomi sijoittui kuudenneksi. Ranska, Australia ja Japani hyviä myös huippu-urheilun toimintapolitiikassa SPLISS-tutkimuksen tulokset on esitetty taulukossa 2. Taulukko summaa yli sivua pilarianalyysejä sekä huippu-urheilijan, valmentajan ja 241 huippu-urheilujohtajan vastaukset ilmapiirikyselyihin. Taulukossa maat esitetään paremmuusjärjestyksessä kesälajien markkinaosuuksien mukaan. Ranska, Australia ja Japani olivat parhaiten kesäolympialajeissa menestyneitä maita. Taulukosta voidaan havaita, että parhaiten menestyneet maat ovat myös saaneet parempia pisteitä politiikkatoimien pilareissa. Myös heikommin menestyneet maat ovat saaneet hyviä pisteitä uran tukemisessa huipulla (pilari 5.), harjoitteluolosuhteissa (pilari 6.) sekä valmentajien koulutuksessa ja tukemisessa (pilari 7.). Tulokset tukevat eri maiden urheilujärjestelmien samankaltaistumista. Kun kansakunnat haluavat menestyä huippu-urheilussa, on luonnollista, että juuri huippuvaihetta kehitetään vertailemalla ja oppimalla menestyneemmistä maista. TAULUKKO 2. Kansakuntien menestys (markkinaosuus, %) kesä- ja talvilajeissa sekä pisteet (0 100 pist) huippuurheilun politiikkatoimien yhdeksässä pilarissa. LÄHDE: De Bosscher et. al. 2015, 353. Menestys kesälajit, % Menestys talvilajit, % Rahoitus Tuki huipulla Kilpailut 4,3 4,4 FRA* ,1 1,2 AUS ,9 2 JPN ,4 6,6 KOR* ,8 4,8 NED ,7 0 SPA ,5 12,3 CAN ,4 0 BRA ,7 0,1 DEN ,6 3,2 SWI ,3 2,5 FIN ,25 0 NIR ,2 0,1 EST* ,2 0,2 FLA ,2 0 WAL ,15 0 POR *Ranska, Etelä-Korea ja Viro eivät toteuttaneet kaikki tutkimuksen osa-alueita Organisointi Harrastaminen Lahjakkuus Olosuhteet Valmentajat Tutkimus Keskiarvo TAULUKKO 3. Pilarien korrelaatiot menestykseen. (Lähde: De Bosscher et. al. 2015, 354) r 2 Kesälajit Sig r 2 Talvilajit Sig N P 1. taloudellinen tuki 0,909** 0,000 0,588* 0, P 2. organisointi ja rakenne 0,720** 0,004 0,685* 0, P 3. Harrastaminen 0,049 0,873 0,267 0, P 4. Lahjakkuus -0,148 0,707 0,237 0, P 5. Tuki huipulla 0,483 0,080 0,322 0, P 6. Olosuhteet 0,704** 0,005 0,354 0, P 7. Valmentajat 0,606* 0,028 0,779** 0, P 8. Kv. kilpailut 0,577* 0,039 0,271 0, P 9. Tutkimus 0,71** 0,004 0,784** 0, ** p<0.01; * p< LIIKUNTA & TIEDE 53 1 / 2016

6 Olosuhdearvioinnissa Suomi sijoittui kymmenenneksi. Huippumaissa urheilijoilla on vapaa ja etuoikeutettu pääsy harjoituskeskuksiin sekä ilmaiset tuki- ja asiantuntijapalvelut. Suomi sijoittuu taulukossa alimpaan kolmannekseen yhdessä Belgian, Viron, Portugalin ja Pohjois- Irlannin kanssa. Suomi sai hyvät pisteet pilareista 5. (tuki huipulla) sekä 8. (kv. kilpailut). Eniten parannettavaa löytyy toimintapolitiikan rakenteessa ja organisoinnista, rahoituksesta sekä huippu-urheiluolosuhteista. Raha ja tehokas organisointi menetyksen perustana Useimmat SPLISS-tutkimuksen pilarit korreloivat positiivisesti huippu-urheilumenetykseen. Taloudellinen tuki (1), organisointi ja rakenne (2), valmentajat (7) sekä tutkimus (9) korreloivat positiivisesti ja merkittävästi sekä kesä- että talvilajien menestykseen. Olosuhteet (6) ja kansainväliset kilpailut (8) korreloivat merkittävästi menestykseen ainoastaan kesälajeissa. Tutkimuksessa tarkasteltiin huippu-urheilun kansallista rahoitusta, mikä tarkoitti lähinnä valtion budjettirahoitusta tai rahapeleistä urheilulle ohjattavaa resurssia sekä kansallisen huippu-urheiluorganisaation sponsori- ja mediatuloja. Tutkimuksen 15 maan kansalliset huippu-urheilumenot vaihtelivat Viron kahdeksasta miljoonasta eurosta Etelä-Korean 253 miljoonaan euroon. Suomen huippu-urheilumenot olivat 22 miljoonaa euroa. Suomen kaltaisista pienistä maista Tanskan ja Belgian 35 miljoonan euron ja Sveitsin 56 miljoonan euron menot olivat selvästi Suomea suuremmat, kun taas Portugalin 12 miljoonan euron selvästi pienemmät. Huippu-urheilun asemaa kuvastaa huippu-urheilun rahoituksen osuus valtion liikuntabudjetista. Tämän kaltaisessa tarkastelussa huippu-urheilun osuus oli Suomessa toiseksi alhaisin 14 prosenttia, verrattuna huippu-urheilun osuuteen Hollannissa (32 %), Tanskassa (33 %), Japanissa (60 %), Australiassa (66 %) sekä Kanadassa (80 %). (De Bosscher et. al. 2015, 120). Taloudellisen resurssin merkitys menestykseen on suuri. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että maa saavuttaa menestystä kasvattamalla huippu-urheilun rahoi tusta. Rahoitusta tarkasteltiin ajanjaksolla , jolloin 13 maata 15:stä kasvatti huippuurheilun rahoitusta. Suurimpia panostajia olivat Belgian liittovaltion osa-alueet Flanderi 327 prosenttia sekä Vallonia 225 prosenttia. Muita rahoitusta merkittävästi kasvattaneita maita olivat Brasilia +210 prosenttia, Etelä-Korea +143 ja Ranska +101 prosenttia. Ainoastaan Portugalin (-5 %) ja Espanjan (-16 %) rahoitus pieneni. Suomen kansallinen huippu-urheilurahoitus kasvoi kymmenen vuoden aikana +86 prosenttia. Kasvaneesta panostuksesta huolimatta Australian, Ranskan ja Suomen markkinaosuus menes tyksestä pieneni sekä kesä- että talvilajeissa (De Bosscher et. al. 2015, ; ). Menestyneet maat ovat kyenneet organisoimaan huippu-urheilun tehokkaimmin. Yhtenä lähtökohtana on joko yksi kansallinen huippu-urheiluorganisaatio tai mahdollisimman selkeä jako kansallista vastuista ja työnjaosta. Tehokasta koordinaatiota leimasivat päätoiminen johto kansallisessa huippuurheiluyksikössä, vahva koordinaatio huippu-urheilun toiminoissa ja resursseissa sekä toimintapolitiikan strateginen suunnittelu. Samoin lajien ansaittu autonomia, mikä tarkoittaa selkeitä asetettuja tavoitteita ja niiden arvioimista läpinäkyvästi. Lisäksi menestyksen taustalla näkyy huippu-urheiluyksikön pitkäjänteinen toimintapolitiikka, jota urheilijat, valmentajat ja lajien urheilujohtajat arvioivat säännöllisesti. Parhaimmiksi maiksi organisoinnissa nousivat Hollanti ja Australia (Emt. 2015, ). Suomalainen huippu-urheilun rakenne ei menestynyt. Huippu-urheilun vastuutahoiksi Suomessa määriteltiin Suomen Olympiakomitea (nyk. OK:n huippu-urheiluyksikkö) sekä opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikkö. Silloisen liikunnan ja urheilun kansallisen katto-organisaation, SLU:n (nyk. VALO) vastuut ja tehtävät huippu-urheilussa olivat hyvin pienet. Suomalaisessa mallissa haasteena oli ennen kaikkea suuri itsenäisten toimijoiden lukumäärä sekä vallan ja vastuun epämääräinen jakautuminen, eli heikko koordinaatio. Haasteena urheilijan polun kehittäminen SPLISS -mallin pilarit kolmesta viiteen käsittelivät Suomessakin viime vuosina tutuksi tehtyä teemaa, urheilijan polkua. Urheilun harrastaminen, lahjakkuuden identifiointi ja kehittäminen sekä tuki urheilu-uralla ja sen jälkeen muodostivat jatkumon, joissa tulokset olivat hyvin erilaisia. Urheilun harrastamista arvioitiin kolmella eri tasolla: 1) urheilumahdollisuudet koulussa, 2) urheilun harrastaminen organisoidusti sekä 3) harras- LIIKUNTA & TIEDE 53 1 /

7 Kansalliset huippu-urheilumenot vaihtelivat Viron kahdeksasta miljoonasta eurosta Etelä-Korean 253 miljoonaan euroon. Suomen huippu-urheilumenot olivat 22 miljoonaa euroa. tamismahdollisuuksien ja harrastamisen kehittämistoimet. Harrastamisen ja menestymisen välinen yhteys oli erittäin heikko (ks. Taulukko 3.). Harrastamispilarissa parhaiksi arvioitiin Tanska, Sveitsi ja Hollanti. Myös Suomi sai keskimääräistä paremmat pisteet. Matka harrastamisesta huippuurhei lumenestykseen on pitkä, joten huippu-urheilun näkökulmasta sen edistäminen ei tuo pikavoittoja. Lahjakkuuden identifiointi ja kehittäminen -pilarissa tarkasteltiin niitä toimenpiteitä, joita urheilun kansallisesta keskuksesta kohdistetaan eri toimijoille (lajiliitot, seurat, koulut), jotta nämä voivat paremmin sekä tunnistaa että kehittää lahjakkaiksi havaittuja nuoria urheilijoita. Tutkimuksessa ei siis arvioitu esimerkiksi lajikohtaisia lahjakkuuden kehittämisratkaisuja. Myös lahjakkuus pilarin yhteys menestyksen jäi varsin alhaiselle tasolle (Ks. taulukko 3.). Maita, jotka olivat tehneet kansallisia ratkaisuja lahjakkuuden suhteen, olivat Belgia (Flanderi), Sveitsi, Hollanti ja Tanska, eli pienet maat. Suomi sijoittui keskivaiheille ja menestyi erityisesti nuoren urheilijan kaksoisuran tukimalleissa. Viides pilari käsitteli tukitoimia urheilijan uran huippuvaiheessa sekä sen jälkeen. Pilarin arvioinnit koostuivat kolmesta eri teemasta: kuinka hyvin huippu-urheilijoilla on aikaa sekä taloudellisia resursseja urheiluun, millaisia tuki- ja asiantuntijapalveluja urheilijoille tarjotaan sekä miten urheilijoita valmistellaan urheilusta luopumiseen. Kyseessä on siis huippu-urheilun ydin, johon jokainen huippuurheiluun panostava maa keskittyy. Tämä näkyi myös pilariarvioinnissa, sillä maiden keskiarvo (61 %) oli selvästi suurempi kuin muissa pilareissa ja maiden välillä oli vähemmän variaatiota. Myös Suomi sai pila rin arvioinnissa hyvät pisteet sijoittuen Hollannin, Australian ja Espanjan jälkeen neljänneksi. Valmentajiin, olosuhteisiin ja kilpailumahdollisuuksiin panostetaan Suomessa paljon Valmentaja (pilari seitsemän), harjoitteluolosuhteet (pilari kuusi) sekä mahdollisuudet kansainvälisiin kilpailuihin (pilari kahdeksan) mahdollistavat huippu-urheilun keskeiset toiminnot harjoittelun ja kilpailemisen. Kansallisen urheilujärjestelmän tukea valmentajuuteen tarkasteltiin huippuvalmentajien lukumäärällä, valmentajille suunnatuilla tukitoimilla sekä valmentajien koulutusmahdollisuuksilla sekä valmentajien yhteiskunnallisella statuksella. Tulosten perusteella valmentajan ammatti on vakiintumassa osaksi huippu-urheilujärjestelmiä. Aineistosta tosin nousi esille joitakin mielenkiintoisia poikkeuksia, kuten esimerkiksi se, ettei huippuvalmentajilla ole muita enemmän valmentajakoulutusta. Juuri valmentajakoulutus on kuitenkin se osa-alue, johon useat maat, Suomi mukaan lukien, panostavat erittäin paljon. Huippu-urheiluolosuhteiden arviointi koostui kahdesta teemasta: huippu-urheiluolosuhteiden kansallinen koordinaatio sekä kansallisten ja alueellisten huippu-urheilukeskusverkostojen laatu. Olosuhdearvioinnissa Suomi sijoittui kymmenenneksi. Suomessa on paljon urheilun harjoituspaikkoja sekä valmennus- ja akatemiakeskuksia, mutta niiden käyttöä ei priorisoida huippu-urheiluun. Lisäksi painopiste on siirtymässä pelkistä seinistä harjoitteluympäristön tarjoamiin urheilijan kokonaisvaltaista kehittämistä tarjoaviin palveluihin. Huippumaissa urheilijoilla on vapaa ja etuoikeutettu pääsy keskuksiin sekä ilmaiset tuki- ja asiantuntijapalvelut. Suomalaisen huippu-urheilun toimintapolitiikka kilpailutoiminnassa arvioitiin kolmanneksi parhaaksi Japanin ja Espanjan jälkeen. Pilarin arviointi koostui maassa organisoiduista kansainvälisistä arvokilpailuista sekä niiden kansallisesta suunnittelusta ja urheilijoiden kansainvälisistä kilpailumahdollisuuksista sekä kansallisten kilpailujen tasosta. Suomen hyvät pisteet perustuivat hyvään kansalliseen tukeen kansainvälisille kilpailuille sekä urheilijoiden positiivisiin arvioihin kansainvälisistä kilpailumahdollisuuksista. Tiede on pitkän tähtäimen menestystekijä Huippu-urheiluun erikoistunut tutkimus on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla. Houlihan ja Green (2008) näkevät kehityksen taustalla valtioiden kiinnostuksen huippu-urheilun kehittämiseen. Valtion tuki mahdollistaa nimenomaan urheilijaan suunnatut tieteelliset tukitoimet, kuten suorituksen biomekaanisen analyysin, psyykkisen valmennuksen tai ravintoanalyysin. Suomi sai tässä pilarissa viidenneksi korkeimmat arviot heti Australian, Japanin, Kanadan ja Etelä-Korean jälkeen. Suomella on monia maita pidemmät perinteet ja vahvat rakenteet huippu-urheilun tutkimustoiminnassa. Kehitettävää 10 LIIKUNTA & TIEDE 53 1 / 2016

8 KUVIO 2. Suomen sijoittuminen vertailumaitten joukossa eri menestystekijöissä sekä kyseisten tekijöiden minimi- ja maksimipisteet. löytyy puolestaan tieteellisen tiedon jakamisessa ja hyödyntämisessä itse urheilussa. Suomi oli myös Brasilian ja Etelä-Korean ohella ainoa maa, jossa huippu-urheilun tutkimuskeskusta ei ole integroitu osaksi valmennuskeskusta. Huippu-urheilun tutkimus vaatii resursseja. Pilarissa ylivoimaisesti parhaaksi arvioitu maa Australia työllistää yli 200 tutkijaa ja asiantuntijaa Australian Institute of Sport (AIS) organisaation alaisuudessa. Maa panosti 22,5 miljoonaa euroa tutkimukseen vuonna Summa vastasi Suomen koko huippuurheilubudjettia. Toinen malli tutkimuksen hyödyntämiseen on käytössä Kanadassa, jossa Own the Podium -keskus koordinoi huippu-urheilun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa yhdeksän asiantuntijan voimin. Tarkoitus on tukea tieteellistä tutkimusta sekä linkittää tutkimus huippu-urheilukeskuksissa toimiviin asiantuntijatiimeihin. Tutkimuksen panostaminen näyttäytyykin SPLISS-tutkimuksessa vahvojen menestysmaiden toiminnaksi. Matkaa tieteellisestä innovaatiosta valmennusta hyödyttäväksi työkaluksi yritetään tehostaa monella tavalla, mutta nopeaa huippuurheilumenestystä ei tätä kautta ole saavutettavissa. Suomen vaihtoehdot: paluu urheiluliikkeeseen tai huippu-urheilun eriyttäminen SPLISS tarjoaa kokonaisvaltaisen mallin huippu-urheilujärjestelmän kehittämiseen. SPLISS-tutkimuksen perusteella suomalaista huippu-urheilujärjestelmää voisi kuvata keskinkertaiseksi. Kun lasketaan kaikkien mukana olleiden maiden pilarien pisteiden Suomen kansallinen huippu-urheilurahoitus kasvoi kymmenen vuoden aikana +86 prosenttia. Kasvaneesta panostuksesta huolimatta Australian, Ranskan ja Suomen markkinaosuus menestyksestä pieneni sekä kesä- että talvilajeissa. LIIKUNTA & TIEDE 53 1 /

9 keskiarvojen keskiarvo, saadaan tulos 52,2. Suomen yhdeksän pilarin keskiarvo oli puolestaan 52. Suomessa kehittämistä tulisi kohdistaa erityisesti organisoinnin ja koordinoinnin, harjoitteluolosuhteiden sekä taloudellisten resurssien osalta. Taloudellisia resursseja tarvitaan, mutta menestyvät maat myös osaavat hyödyntää käytössä olevat resurssinsa tehokkaasti. Yhtenä sivujuonteena SPLISS-tutkimuksessa pohdittiin niitä minimikustannuksia, joita huippu-urheiluun tulisi investoida, jotta maa saavuttaa kansainvälistä menestystä. Esimerkiksi nostettiin Tanska, joka saavuttaa 34 miljoonan euron panostuksella 0,7 prosentin markkinaosuuden kesälajeissa (De Bosscher 2015, 358). Toisaalta 15 eri maan mukana olo mahdollistaa kahdenväliset vertailut, joiden avulla voidaan lähemmin analysoida maiden välisiä eroja. Jos Suomi haluaa pohjata huippu-urheilun kehittämisen lähemmäksi urheiluliikemallia, toimivat Tanska ja Hollanti hyvinä vertailukohtina. Jos taas haetaan maita, jotka joissa huippu-urheilu on vahvemmin valtiojohtoista, tarjoavat Australia ja Kanada tähän vaihtoehdon. Pohjoismaista Suomi ja Tanska osallistuivat SPLISS 2.0 -tutkimukseen ja Norja oli mukana ensimmäisessä vuosina toteutetussa hankkeessa. SPLISS -tutkimus on herättänyt keskustelua myös mallin yleistettävyydestä, esimerkiksi pohjoismaisiin urheilujärjestelmiin (Andersen, Houlihan & Ronglan 2015). Pohjoismainen urheilu on organisoitunut kansalaistoiminnan ja paikallisen seuratoiminnan pohjalle, enemmän alhaalta ylös -periaatteen mukaisesti. Sillä, että pohjoismaissa vapaaehtoiset ja vanhemmat itse tuottavat urheilutoiminnan paikallisella ja alueellisella tasolla, on laajoja seurauksia koko järjestelmään. Ensimmäiseksi urheiluseurojen ja kuntien yhteys on tiivis, sillä seurat tarvitsevat liikuntapaikkoja sekä tukea toiminnan organisointiin, mutta tuottavat samalla monia sosiaalisia hyötyjä kunnalle. Toiseksi urheilijan polku etenee enemmän intensiivisen kilpailun kuin rationaalisen lahjakkuusjärjestelmän SPLISS NÄIN TUTKITTIIN SPLISS-tutkimusverkosto (Sport Policy Factors Leading to International Sporting Success) sai alkunsa vuonna 2003, jolloin kuuden maan huippu-urheilututkijat kiinnostuivat huippuurheilun toimintapolitiikoiden vertailusta. Syntyi SPLISS 1.0 -tutkimushanke, jossa tarkasteltiin Belgian (Wallonia ja Flanderi), Kanadan, Italian, Hollannin, Norjan ja Iso-Britannian ohjelmapolitiikoiden tehokkuutta. Vuonna 2010 ydinryhmä, johon kuuluivat tutkijat Belgiasta, Hollannista, Iso-Britanniasta ja Australiasta, käynnisti SPLISS 2.0 hankkeen, johon liittyi yhteensä 15 kansakuntaa, 58 tutkijaa sekä 33 huippu-urheilupolitiikan päättäjää. Suomesta tutkimusta johti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus. Tutkimukseen osallistuivat Suomen Olympiakomitea sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, joka myös rahoitti tutkimusta Suomen osalta. SPLISS tutkimus keskittyy olympialajeihin. Huippu-urheilijaksi määriteltiin kaikki yksilölajien tai joukkueiden urheilijat, jotka rankattiin vuoden 2010 aikana 16 parhaan joukkoon lajissaan tai 12 parhaan joukkoon maanosassa. Lisäksi otokseen voitiin lisätä urheilijoita, jotka olivat järjestelmän tukiohjelmassa tähtäämässä menestykseen lähitulevaisuuden arvokilpailuissa. Huippuvalmentajia olivat em. huippuurheilijoiden valmentajat sekä huippu-urheilujohtajia olympialajien huippu-urheiluvastaavat henkilöt. SPLISS 2.0 tutkimuksen viitekehys koostui yhdeksästä kansakunnan huippu-urheilumenestykseen vaikuttavasti pilarista (Ks. Kuvio 1). Mallin taustalla on löyhästi Porterin (1984) teoria kansakuntien menestystekijöistä sekä panos-tuotos malli. Mallin ytimen muodostavat kriittiset menestystekijät. Ne ovat tehokkaan urheilujärjestelmän olennaisia komponentteja. Niitä analysoitiin neljällä tavalla: 1) tutkijat täyttivät työkirjan jokaisesta viitekehyksen pilarista keräten tietoa kirjallisista lähteistä, tilastotiedoista sekä haastattelemalla urheilujohtajia, 2) huippu-urheilijat, 3) valmentajat ja 4) huippu-urheilujohtajat vastasivat huippu-urheilun ilmapiirikyselyyn, jossa kutakin ryhmää pyydettiin arvioimaan kriittisiä menestystekijöitä oman maan kohdalla. Lisäksi avoimilla kysymyksillä kerättiin hiljaisempaa tietoa urheilujärjestelmästä ja sen toiminnasta. Ilmapiirikyselyihin vastasi yhteensä urheilijaa (vastausprosentti 33,9 %), valmentajaa (vastausprosentti 63,2 %) sekä 241 huippu-urheilujohtajaa (vastausprosentti 55,8 %). Suomesta kyselyihin vastasi 78 huippu-urheilijaa (vastausprosentti 46 %), 71 valmentajaa (vastausprosentti 56 %) sekä 17 huippu-urheilijohtajaa (49 %). SPLISS-tutkimuksessa hyödynnettiin taloustieteen kilpailukyvyn mittaamisen menetelmiä. SPLISStutkimusverkosto syntyi kuuden maan yhteisen ponnistuksen tuloksena Aihe ja tutkimustapa herätti laajaa kiinnostusta ja tutkimushanke laajeni kansainväliseksi verkostoksi vuosina Samanaikaisesti ohjelmassa on toteutettu useita lajikohtaisia vertailututkimuksia. Uutena avauksena paralympia -SPLISS on käynnistymässä vuoden 2016 aikana. Lisätietoa tutkimuksesta myös: SBMA/spliss sekä julkinen/2013_lam_spliss_-_s_sel16_83424.pdf 12 LIIKUNTA & TIEDE 53 1 / 2016

10 Suomella on monia maita pidemmät perinteet ja vahvat rakenteet huippu-urheilun tutkimustoiminnassa. Kehitettävää löytyy puolestaan tieteellisen tiedon jakamisessa ja hyödyntämisessä itse urheilussa kautta huipulle. Intensiivisessä kilpailussa nuoret urheilijat kilpailevat/pelaavat useissa ikäluokissa samanaikaisesti saaden näin arvokasta ja vaihtelevaa kokemusta lajista. Lajiliiton organisoimat alue- ja maajoukkueleirit täydentävät kokonaisuutta. Kolmanneksi urheilun ja huippu-urheilun suhde on erittäin läheinen ja usein on vaikea erottaa näitä kahta toisistaan. (Andersen, Bjørndal, Ronglan 2015). Voidaankin väittää, että pohjoimaisissa järjestelmissä vahvuus on laaja urheilutoiminta, jonka seurausta huippu-urheilumenestys on. Suomalaisen urheilujärjestelmän juuret ovat edellisen kaltaisessa kansanliikemallissa ja paikallisella tasolla urheiluseuratoiminta tapahtuu edelleen pääosin vapaaehtoisvoimin. Valtakunnallisten urheiluliikkeiden aika Suomessa kuitenkin päättyi 1990-luvulla, jolloin siirryttiin hajautettuun ja monimuotoiseen liikuntakulttuuriin (Heikkala 1998). Huippu-urheilun näkökulmasta muutos oli päinvastainen kuin mitä tällä hetkellä menestyvät kansakunnat tekivät. Suomessa huippu-urheilusta hajosivat urheiluliikkeiden vahvat toimintamallit. Tilalle haluttiin itsenäisemmät lajiliitot ja heikko keskusjärjestö. Suomalaisen urheilujärjestelmän kannalta keskeinen kysymys näyttää olevan: haluammeko palata urheiluliikkeen toimintamalliin vai haemmeko mallia SPLISS-viitekehyksen mukaisesta mallista, jossa huippu-urheilu erotetaan selkeämmin muista liikuntakulttuurin osa-alueista. JARI LÄMSÄ, LitM Johtava asiantuntija Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Sähköposti: LÄHTEET: Andersen, S.S. & Ronglan, L.T. (eds.). Nordic Elite Sport. Same ambitions, different tracks. Universitetsforlaget; Oslo 2012 Andersen, S.S. & Ronglan, L.T Historical paths and policy change: institutional entrepreneuship in Nordic elite sport systems. International journal of Sport Policy and Politics, 7 (2), Andersen, S.S., Houlihan, B. & Ronglan, L.T Systems and the development of elite athletes. In S.S. Andersen, B. Houlihan & L.T. Ronglan (eds.). Managing Elite Sport Systems. London; Routledge, s Clumpner, R.A st century success in international competition. In R. Wilcox (ed.) Sport in the global village, Morgantown, WV: Fitness information technology Inc., s De Bosscher, V., De Knop, P., van Bottenburg, M. & Shibli, S A Conceptual Framework for Analysing Sports Policy Factors Leading to Iternational Sporting Success. European Sport management Quarterly, 6 (2), De Bossche, V., Shibli, S., Westerbeek, H. & van Bottenburg, M Successful elite sport policies. An international comparison of the Sport Policy factors Leading to International Sporting Success (SPLISS 2.0) in 15 nations. Maidenhead; Meyer & Meyer Sports Green, M. & Houlihan, B Elite sport development. Policy learning and political priorities. London; Routledge Green, M. & Oakley, B Elite sport development systems and playing to win: Uniformity and diversity in international approaches, Leisure studies, 20 (4), Grix, J. & Carmichael, F Why do governments invest in elite sport? A polemic. International journal of Sport policy and Politics, 4 (1), Heikkala, J Ajolähtö turvattomiin kotipesiin. Liikunnan järjestökentän muutos 1990-luvun Suomessa. Acta Universitatis Tamperensis 641. Tampereen yliopisto; Tampere. Hänninen, S. & Junnila M Johdanto. teoksessa S. Hänninen & M. Junnila (toim.). Vaikuttavatko polittiikkatoimet? Sosiaali- ja terveydenhuolto vaikuttavuusarvioinnin kohteena. Tamepere: Juvenes Print Tampereen yliopistopaino, s Palonen, K Four Times of Politics: Policy, Polity, Politicking, and Politization. Alternatives 28, Pohjoismaisten järjestelmien vahvuus on laaja urheilutoiminta. Tanska ja Hollanti ovat hyviä vertailukohtia, jos Suomi haluaa kehittää huippu-urheilua enemmän urheiluliikkeen toimintamallin suuntaan. LIIKUNTA & TIEDE 53 1 /

Huippu-urheilujärjestelmien kv. viitekehys. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Huippu-urheilujärjestelmien kv. viitekehys. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Huippu-urheilujärjestelmien kv. viitekehys Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Strateginen huippu-urheilu Huippu-urheilu on kaupallistunut, mutta myös valtiot panostavat entistä enemmän

Lisätiedot

Me ja muut: Huippu-urheilututkimuksen mallit. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Me ja muut: Huippu-urheilututkimuksen mallit. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Me ja muut: Huippu-urheilututkimuksen mallit Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Sisältö 1. Huippu-urheilun kehityksestä yleensä 2. SPLISS tutkimus 3. SPLISS: huippu-urheilun tieteellinen

Lisätiedot

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5

Lisätiedot

HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA. Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA. Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus ILMAN ARVIOINTIA EI OLE URHEILUA Arviointi on tarkasteltavan kohteen tai toiminnan arvon määrittämistä,

Lisätiedot

Suomalaisen urheilun musta laatikko. Jari Lämsä KIHU Jari.lamsa@kihu.fi

Suomalaisen urheilun musta laatikko. Jari Lämsä KIHU Jari.lamsa@kihu.fi Suomalaisen urheilun musta laatikko Jari Lämsä KIHU Jari.lamsa@kihu.fi RESURSSIT TOIMINTA IHMISET RAKENTEET MERKITYKSET AATEVIRTAUKSET Amatörismi, ammattilaisuus Urheilu? Huippu-urheilu Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Teemat 1. Nexus seurannan ja arvioinnin verkosto 2. Menestyvän huippu-urheilun strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta Lajien ja alueiden seurakehittäjät 12.9.2016 Huippu-urheiluseuratoiminta Taustaa huippu-urheiluseuratoiminnan kehittämiselle 2007-2014 2007-2009 Olympiakomitean vetämänä 3 kierrosta lajiliittojen kehitysprosesseja,

Lisätiedot

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi Jari Lämsä KIHU Työn asemointi Oleellinen havainto on se, että työryhmä ei sinänsä ole keksinyt toimenpideluetteloon mitään uutta, vaikka vision ja nykytilan analysointi

Lisätiedot

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen Jari Lämsä Kommentit: Hannu Tolonen Yleistä arvioinnista Arviointi: liittyy nykyisin vallalla olevaan hallintotapaan on toiminnan arvottamista tiettyjen kriteerien suhteen ei siis arvostelua! jaetaan sisäiseen

Lisätiedot

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: Suomalainen Menestyvä huippu-urheilu :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: Huippu- urheiluyksikkö KANSAINVÄLINEN MENESTYS KORKEATASOINEN

Lisätiedot

Huippu-urheilun arviointi:

Huippu-urheilun arviointi: Huippu-urheilun arviointi: Urheilija- ja verkostokyselyt Jari Lämsä, Maija Puska, Kaisu Mononen & Jarmo Mäkinen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Sisäinen arviointi Arviointikysymys: Miten

Lisätiedot

Urheilulukioiden seuranta: vertailua vuosilta 2006 ja 2011. Jari Lämsä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Urheilulukioiden seuranta: vertailua vuosilta 2006 ja 2011. Jari Lämsä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Urheilulukioiden seuranta: vertailua vuosilta 2006 ja 2011 Jari Lämsä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Seuranta Valtakunnallisesti urheiluoppilaitosten toimintaa on koordinoinut seurantaryhmä,

Lisätiedot

Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla

Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla Liikuntalääketieteen päivät 10.11.2011 Leena Paavolainen, LitT Huippu urheilun muutosryhmä HUMU 0400 229 652 www.huippu urheilunmuutos.fi EXCELLENCE

Lisätiedot

Suomen Olympiakomitea ry Huippu-urheiluyksikkö. Opetus- ja kulttuuriministeriö

Suomen Olympiakomitea ry Huippu-urheiluyksikkö. Opetus- ja kulttuuriministeriö Suomen Olympiakomitea ry Huippu-urheiluyksikkö Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi, lukio@minedu.fi Asia: Suomen Olympiakomitea ry:n lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotukseen hallituksen

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Finnish Science Policy in International Comparison:

Finnish Science Policy in International Comparison: Finnish Science Policy in International Comparison: Havaintoja ja alustavia tuloksia Tutkijatohtori, VTT Antti Pelkonen Helsinki Institute of Science and Technology Studies (HIST) Vertailevan sosiologian

Lisätiedot

Huippu-urheiluyksikön tukiurheilijakysely 2013. Jari Lämsä & Kaisu Mononen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Huippu-urheiluyksikön tukiurheilijakysely 2013. Jari Lämsä & Kaisu Mononen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Huippu-urheiluyksikön tukiurheilijakysely 2013 Jari Lämsä & Kaisu Mononen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Tukiurheilijakysely Tarkoitus: Kerätä säännöllisesti tietoa OK:n ja PARA:n tukiurheilijoiden

Lisätiedot

SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT Suomen kansallinen väliraportti

SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT Suomen kansallinen väliraportti SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT Suomen kansallinen väliraportti Mikko Kärmeniemi, Jarmo Mäkinen, Jari Lämsä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Copyright 2012 KIHU Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän

Lisätiedot

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA-tutkimusprojekti 1.11.2009-31.12.2011) Professori Pirjo Ståhle Tulevaisuuden tutkimuskeskus,

Lisätiedot

Urheilun johtaminen hyvässä seurassa Lappeenranta

Urheilun johtaminen hyvässä seurassa Lappeenranta Urheilun johtaminen hyvässä seurassa 3.11.2015 Lappeenranta Yhdistykset perustetaan toteuttamaan tiettyä tarkoitusta. Toiminta-ajatus sitoo yhdistyksen toimijat yhteen ja ohjaa seuran toimintaa Urheiluseurassa

Lisätiedot

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue Tähtiseura-ohjelma Huippu-urheilun osa-alue Laatuseuratyön historiaa Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) Foot Pass ja Ice Pass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja (2007)

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Strategia 2014-2017 Versio 1.0

Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio

Lisätiedot

Suomalaisen Liikunnan ja urheilun rakenteet

Suomalaisen Liikunnan ja urheilun rakenteet SLU Olympia komitea SLU - alueet Valtio Suomen Valmentajat ry Urheilu opistot Lajiliitot Kunnat KIHU Nuori Suomi Urheiluseurat Urheiluakatemiat Suomalaisen Liikunnan ja urheilun rakenteet Jari Lämsä Rakenteet

Lisätiedot

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Visio 2016... 2 3 Huippu-urheilustrategia... 3 3.1 Yleistä... 3 3.2 Toiminnan tavoitteet... 3 3.3 Huippu-urheilustrategian arviointi...

Lisätiedot

Valmennuskeskusarviointi

Valmennuskeskusarviointi Valmennuskeskusarviointi Jari Lämsä & Ari Nummela 16.3.2012 Arviointitehtävä Urheiluopistojen valmennuskeskusten arviointihankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa suomalaisesta valmennuskeskustoiminnasta

Lisätiedot

URHEILUAKATEMIAOHJELMA

URHEILUAKATEMIAOHJELMA URHEILUAKATEMIAOHJELMA Lajien ja koulujen yhteispeli Yläkouluseminaari 14.3.2019 19.3.20191 Urheiluakatemia- ja valmennuskeskusverkoston tavoite Varmistamme, että urheilijoilla on kansainvälisen vertailun

Lisätiedot

Akatemioiden asema ja rooli suomalaisessa urheilussa kaikuja auditoinnista. Jari Lämsä KIHU

Akatemioiden asema ja rooli suomalaisessa urheilussa kaikuja auditoinnista. Jari Lämsä KIHU Akatemioiden asema ja rooli suomalaisessa urheilussa kaikuja auditoinnista Jari Lämsä KIHU Taustaa akatemiatoiminnalle 1. Suomalainen urheilujärjestelmä Koostuu monista itsenäisistä, perinteisistä, oman

Lisätiedot

LAJILIITTOJEN / LAJIEN VALTIONAPU:

LAJILIITTOJEN / LAJIEN VALTIONAPU: LAJILIITTOJEN / LAJIEN VALTIONAPU: DEN, NED Jari Lämsä & Jarmo Mäkinen Liikunnan vs. huippu-urheilun valtion rahoitus, % (SPLISS, tiedot. V. 2011) 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 80% 66% 62% 56% 52% 52%

Lisätiedot

KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN T&K TOIMINTA: Kartoitus vuosilta 2004-09. Maarit Haarma & Jari Lämsä & Jukka Viitasalo & Minna Paajanen

KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN T&K TOIMINTA: Kartoitus vuosilta 2004-09. Maarit Haarma & Jari Lämsä & Jukka Viitasalo & Minna Paajanen KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN T&K TOIMINTA: Kartoitus vuosilta 2004-09 Maarit Haarma & Jari Lämsä & Jukka Viitasalo & Minna Paajanen LÄHTÖKOHTIA Suomessa hyvää tutkimusosaamista, myös urheilussa Kohtuullisen

Lisätiedot

Kaksoisura maailmalla. Jari Lämsä & Tuuli Merikoski

Kaksoisura maailmalla. Jari Lämsä & Tuuli Merikoski Kaksoisura maailmalla Jari Lämsä & Tuuli Merikoski Kaksoisura Kaksoisura (dual career) = henkilö tavoittelee menestystä/edistymistä kahdella eri alalla tai ammatissa yhtä aikaa. 1) naiset, jotka hoitavat

Lisätiedot

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Tavoite: Huippu-urheilun menestyksen, osaamisen ja arvostuksen nostaminen pitkällä aikavälillä (2020) Kansainvälisen kilpailukyvyn nostaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) 127 Kaupunginhallitukselle annettava lausunto koskien Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean kutsua Urhea-säätiön perustajaksi HEL 2012-008331 T 00 01 06 Päätös

Lisätiedot

Rion olympialaiset pähkinänkuoressa

Rion olympialaiset pähkinänkuoressa Rion olympialaiset pähkinänkuoressa 17 päivää: 5. 21.8. 2016 Ensimmäiset olympialaiset Etelä- Amerikassa 11 000 urheilijaa 7 000 taustaa 206 maata 28 urheilumuotoa Golf ja Rugby uusina lajeina 306 palkintojen

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa?

Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa? Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa? Manu Kangaspunta, kehityspäällikkö 11 15 vuotiaiden kilpaurheilun kehittämistyö Urheilijaksi kasvamisen edellytykset Harjoitteleminen, liikkuminen

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen

Lisätiedot

Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja. Lasten kilpaurheilusta huipulle

Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja. Lasten kilpaurheilusta huipulle Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja Lasten kilpaurheilusta huipulle Teemat Lahjakkuus Harjoittelu ja Kilpaileminen Monipuolisuus, erikoistuminen ja eriyttäminen

Lisätiedot

Suomen asema kansainvälisessä kilpailussa

Suomen asema kansainvälisessä kilpailussa Suomen asema kansainvälisessä kilpailussa < Valmennusjärjestelmäkuvauksen pääsivu Vuosina 2005 2010 Suomen kansainvälinen menestys oli asetettujen tavoitteiden valossa erinomaista. Kun tarkastellaan kolmessa

Lisätiedot

Suomalaisen huippusuunnistuksen strategia

Suomalaisen huippusuunnistuksen strategia Suomalaisen huippusuunnistuksen strategia Visio Suunnistus on menestyvä, houkutteleva, näkyvä, arvostettu ja kaikille sopiva urheilulaji. Suunnistus oivalluksia ja onnistumisia! Huippusuunnistajat sekä

Lisätiedot

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia

Lisätiedot

Nuorten erilaiset urheilupolut

Nuorten erilaiset urheilupolut Nuorten erilaiset urheilupolut Outi Aarresola Tutkija, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus outi.aarresola@kihu.fi, Mitkä asiat määrittävät polkuja? Valmennusopillinen näkökulma: urheilullinen kehittyminen,

Lisätiedot

Suomen Olympiakomitean Huippu- urheiluyksikkö (HUY) Kesälajien kategoriat, kriteerit ja huippu- urheilun tehostamistukipäätökset 2016

Suomen Olympiakomitean Huippu- urheiluyksikkö (HUY) Kesälajien kategoriat, kriteerit ja huippu- urheilun tehostamistukipäätökset 2016 10.12.2015 Suomen Olympiakomitean Huippuurheiluyksikkö (HUY) Kesälajien kategoriat, kriteerit ja huippuurheilun tehostamistukipäätökset 2016 Yleiset lähtökohdat: Kesäolympiadilla 2013 2016 käytössä olevat

Lisätiedot

Menestyvä huippu-urheilu

Menestyvä huippu-urheilu Suomalainen Menestyvä huippu-urheilu Huippu-urheiluyksikkö KANSAINVÄLINEN MENESTYS KORKEATASOINEN OSAAMINEN ARVOSTETTU URHEILU Yhdessä urheilijan polulla KANSAINVÄLINEN MENESTYS Toimintaympäristö Tavoitteellisuus

Lisätiedot

Tiivistelmä yhteiskunnalliset aineet

Tiivistelmä yhteiskunnalliset aineet Tiivistelmä yhteiskunnalliset aineet Historian ja yhteiskuntaopin oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa 11 (Ouakrim- Soivio, N. & Kuusela, J.) Opetushallitus arvioi keväällä 11 historian ja yhteiskuntaopin

Lisätiedot

Huippu-uinnin suuntaviivat kohti Rion 2016 Olympia- ja Paralympiakisoja. Valmennustiimi

Huippu-uinnin suuntaviivat kohti Rion 2016 Olympia- ja Paralympiakisoja. Valmennustiimi Huippu-uinnin suuntaviivat kohti Rion 2016 Olympia- ja Paralympiakisoja Valmennustiimi Tammihelmikuu Lajiliittojen huippu-urheilutoiminnan avustaminen OKM Liikuntajärjestöjen toiminta-avustus, Lajiliitot

Lisätiedot

Urheilu yhteiskunnassa

Urheilu yhteiskunnassa Valmentajan ammattitutkinto 8.3.2008 Vierumäki Urheilu yhteiskunnassa Jari Lämsä jari.lamsa@kihu.fi Rakenne Inhimillinen toiminta, esim. golfin pelaaminen, kohtaa aina rakenteita: Fyysiset rakenteet: kenttä,

Lisätiedot

Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla

Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla Timo Ritakallio Suomen Olympiakomitea Urheilun ja liikunnan tulevaisuusfoorumi Kokkola 12.9.2017 Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike.

Lisätiedot

Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus

Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus Valmentajakoulutus 5 tasoa (ratsastusvalmentaja, lajivalmentaja, huippuvalmentaja, valmentajan ammattitutkinto, valmentajan erikoisammattitutkinto)

Lisätiedot

Huippu-urheilupäivät Pajulahti Leena Paavolainen

Huippu-urheilupäivät Pajulahti Leena Paavolainen Huippu-urheilupäivät Pajulahti 10.10.2016 Leena Paavolainen En usko, että osaan oikein kuvailla sitä suunnatonta ylpeyttä, jota tunnen sijoittumalla kolmanneksi. Olemme kaikki urheilufaneja ja olemme pikkupoikana

Lisätiedot

PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA

PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA 012 Peruste #1 2 2015 väki ja valta PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA Puoluejäsenyyksien määrä vaihtelee suuresti Euroopan maissa. Vaihtelusta huolimatta luvut ovat

Lisätiedot

Olipa kerran JYU. Since

Olipa kerran JYU. Since Olipa kerran 1 SUOMALAISET KAKSOISURAN KEHITYSYMPÄRISTÖT Milla Saarinen LitM, Tohtorikoulutettava Psykologian laitos, Jyväskylän Yliopisto 2 AGENDA o o o o Kaksoisuria ja kaksoisuran kehitysympäristöjä

Lisätiedot

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

Urheilun seuranta- ja arviointi: Ehdottelua

Urheilun seuranta- ja arviointi: Ehdottelua Urheilun seuranta- ja arviointi: Ehdottelua Sisältö 1. Seuranta & arviointi 2. Muutoksen tavoitteet 3. Lähtökohdat 4. Urheilun kenttä 5. Seurannan työryhmät 6. Toteutettavat arvioinnit 2013-2016 Seuranta

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Sanoista teoiksi EXCELLENCE Pyrkimys erinomaisuuteen Yhdessä tekeminen yhteisössä RESPECT Arvostus Ilo ja innostus 5v 15v 25v URHEILEVA IHMINEN Intohimo

Lisätiedot

Jakelussa mainituille 1728/625/2013. Viite: Valtionavustuslain (688/2001) 9 ja 37

Jakelussa mainituille 1728/625/2013. Viite: Valtionavustuslain (688/2001) 9 ja 37 Pvm 9.9.2013 Jakelussa mainituille Dnro 1728/625/2013 Viite: Valtionavustuslain (688/2001) 9 ja 37 Asia: Ohjeet urheilijoille tarkoitettujen verottomien valtion valmennus- ja harjoitteluapurahojen hakemisesta

Lisätiedot

Huippuvaiheen ohjelman toimintamalli

Huippuvaiheen ohjelman toimintamalli Huippuvaiheen ohjelman toimintamalli Johdanto Huippuvaiheen ohjelman tavoitteena on parantaa suomalaisen huippu-urheilun välitöntä menestystä yhdessä lajien ja huippu-urheilijoiden kanssa. Ohjelma kokoaa,

Lisätiedot

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw

Lisätiedot

Opiskelevan urheilijan talous. Jari Savolainen ja Jukka Tirri Korkea-asteen kaksoisuraseminaari, Helsinki 14.-15.4.2016

Opiskelevan urheilijan talous. Jari Savolainen ja Jukka Tirri Korkea-asteen kaksoisuraseminaari, Helsinki 14.-15.4.2016 Opiskelevan urheilijan talous Jari Savolainen ja Jukka Tirri Korkea-asteen kaksoisuraseminaari, Helsinki 14.-15.4.2016 Taustaa Kaksoisura: Suomalaisen urheilun valinta Suurin osa maajoukkuetason urheilijoista

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä Yhteinen visio Suomi maailman liikkuvin ja pohjoismaiden menestynein urheilukansa 2020 Visio on yhteinen päämäärä koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle, sen eri toimijoille Visio voidaan saavuttaa

Lisätiedot

Suomalaisten menestyminen Horisontti2020-ohjelman Yhteiskunnalliset haasteetosion teemoissa erityistarkastelussa Ilmastotoimet-haaste

Suomalaisten menestyminen Horisontti2020-ohjelman Yhteiskunnalliset haasteetosion teemoissa erityistarkastelussa Ilmastotoimet-haaste Tammikuu 2018 Suomalaisten menestyminen Horisontti2020-ohjelman Yhteiskunnalliset haasteetosion teemoissa erityistarkastelussa Ilmastotoimet-haaste Suomalaiset ovat osallistuneet aktiivisesti EU:n Horisontti2020

Lisätiedot

Euroopan 505 miljoonasta asukkaasta 41%1

Euroopan 505 miljoonasta asukkaasta 41%1 Urheilun ja liikunnan mahdollisuudet ja tunnusluvut Euroopassa Euroopan 505 miljoonasta asukkaasta 41%1 harjoittaa urheilua tai harrastaa liikuntaa vähintään kerran viikossa. Euroopassa on yli 700 000

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025 TraiNet-kyselyyn vastanneet. Työskentelen, toimin yrittäjänä tai opiskelen: 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 120 130 opetus- ja kulttuuriministeriössä

Lisätiedot

Vammaishuippu-urheilun tutkimus- ja kehitystyö on Suomessa maailman huippua

Vammaishuippu-urheilun tutkimus- ja kehitystyö on Suomessa maailman huippua Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Vammaishuippu-urheilun tutkimus- ja kehitystyö on Suomessa maailman huippua Henri Lehto, Projektitutkija, LitM www.kihu.fi Sisältö Taustaa KIHU:sta

Lisätiedot

Uimaliiton auditoinnit

Uimaliiton auditoinnit Uimaliiton auditoinnit Kevät 2019 Lasten ja nuorten, aikuisten ja huippuvaiheen seurat 18.6.2019 Sporttitalo Jaana Sinervuo-Tarula, Ippe Natunen ja Outi Aarresola Mikä auditoinneissa on oleellista laatua,

Lisätiedot

SPORT PÄIJÄT-HÄME Visiona on tehdä maakunnasta urheilijan polun edelläkävijä Suomessa. Simo Tarvonen

SPORT PÄIJÄT-HÄME Visiona on tehdä maakunnasta urheilijan polun edelläkävijä Suomessa. Simo Tarvonen SPORT PÄIJÄT-HÄME Visiona on tehdä maakunnasta urheilijan polun edelläkävijä Suomessa Simo Tarvonen 01.09.16 HUY:n toimenpiteet vuodelle 2016 Urheiluakatemiaohjelma 1. Tehostamme urheilijan päivittäisharjoittelun

Lisätiedot

ongelmanratkaisutaito määriteltiin seuraavasti

ongelmanratkaisutaito määriteltiin seuraavasti PISA 2012 -tutkimukseen osallistuneista 65 maasta ja alueesta 44 osallistui myös ongelmanratkaisutaitojen arviointiin. Suomi menestyi arvioinnissa hyvin. Suomalaisoppilaiden pistemäärien keskiarvo oli

Lisätiedot

Asia: Ohjeet urheilijoille tarkoitettujen verottomien valtion valmennus- ja harjoitteluapurahojen hakemisesta ja myöntämisestä vuodeksi 2016

Asia: Ohjeet urheilijoille tarkoitettujen verottomien valtion valmennus- ja harjoitteluapurahojen hakemisesta ja myöntämisestä vuodeksi 2016 Pvm 30.9.2015 Jakelussa mainituille Dnro 3 70/625/2015 Viite: Valtionavustuslain (688/2001) 9 ja 37 Asia: Ohjeet urheilijoille tarkoitettujen verottomien valtion valmennus- ja harjoitteluapurahojen hakemisesta

Lisätiedot

SUOMALAISTEN NAISOLYMPIAURHEILIJOIDEN KOKEMUKSIA KANSAINVÄLISEEN MENESTYKSEEN VAIKUTTANEISTA TEKIJÖISTÄ

SUOMALAISTEN NAISOLYMPIAURHEILIJOIDEN KOKEMUKSIA KANSAINVÄLISEEN MENESTYKSEEN VAIKUTTANEISTA TEKIJÖISTÄ SUOMALAISTEN NAISOLYMPIAURHEILIJOIDEN KOKEMUKSIA KANSAINVÄLISEEN MENESTYKSEEN VAIKUTTANEISTA TEKIJÖISTÄ Hanna-Maria Seppälä Valmennus- ja testausopin Pro gradu -tutkielma Kevät 2017 Liikuntatieteellinen

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014 Kansainvälinen palkkaverovertailu 214 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia Suomen Sulkapalloliitto Strategia 2017-2020 Suomen Sulkapalloliiton strategia 2017-2020 Visio Suomalainen sulkapallo on maailmalla menestyvä ja Suomessa merkittävä kilpa- ja harrastelaji. Arvot Respect-kulttuurimme

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi EXCELLENCE - pyrkimys erinomaisuuteen LAPSI NUORI AIKUINEN Yhdessä tekeminen Ei riskikokeilu, vaan satsaus elämään Omaehtoinen liikkuminen ja urheilu Lapsuus: laatua koulussa ja seurassa, kielloista kokeiluihin

Lisätiedot

Osaamisohjelma lajissa 29.9.2015. Valmennusosaamisen työpaja

Osaamisohjelma lajissa 29.9.2015. Valmennusosaamisen työpaja Osaamisohjelma lajissa 29.9.2015 Valmennusosaamisen työpaja Osaamisohjelma Osaamisohjelmaa johtaa KIHU yhteistyössä HUY kanssa valmennusosaaminen osallistuva asiantuntijatoiminta tutkimus- kehittämis-

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa.

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa. 1 2. JULKISEN SEKTORIN MENOT SUOMESSA JA ERÄISSÄ MUISSA MAISSA (NÄMÄ TIEDOT OVAT TUOMALAN UUDESTA JULKAISEMATTOMASTA KÄSIKIRJOITUKSESTA) EI SAA LEVITTÄÄ ULKOPUIOLELLE LUENTOJEN! Tässä luvussa tarkastelemme

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 VASTANNEET LAJILIITOT KESÄLAJIT TALVILAJIT PALLOILULAJIT Ampumaurheiluliitto (Kivääri,

Lisätiedot

Huippu-urheilun tukijärjestelmä Suomen Olympiakomitea Huippu-urheiluyksikkö

Huippu-urheilun tukijärjestelmä Suomen Olympiakomitea Huippu-urheiluyksikkö Huippu-urheilun tukijärjestelmä 2017 2020 Suomen Olympiakomitea Huippu-urheiluyksikkö 1. Yleistä tukijärjestelmästä Tukijärjestelmä koostuu Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämästä yleisavustuksesta

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011 Kansainvälinen palkkaverovertailu 11 Tutkimuksessa yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Ruotsi Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Ryhmien yhteenvedot. Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017

Ryhmien yhteenvedot. Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017 Ryhmien yhteenvedot Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017 Mitä osaamista suomalaisessa urheilussa tulisi kehittää? Vanhempien osaaminen koulujen-seurojen-lajien yhteistyö Valmennusosaaminen Valmennusosaaminen

Lisätiedot

Suomalaisen yhteiskunnan aikakaudet ja urheilu

Suomalaisen yhteiskunnan aikakaudet ja urheilu Suomalaisen yhteiskunnan aikakaudet ja urheilu Tietoyhteiskunta Viihdeurheilu Teollisuusyhteiskunta Ammattimainen joukkueurheilu Maatalousyhteiskunta Aatteellinen yksilöurheilu Kv. katto-organisaation

Lisätiedot

Panosta kirjastoon tuota arvoa

Panosta kirjastoon tuota arvoa Panosta kirjastoon tuota arvoa Markku Laitinen, Suunnittelija, Kansalliskirjasto Vaikuttavuuden arvo seminaari 29.10.2014, Helsinki Käytä tietoa, käytä valtaasi osoita vaikuttavuutta! Tieto on valtaa,

Lisätiedot

Valmentajan osaamisen kehittäminen urheiluseurassa. Sinettiseuraseminaari Kirsi Hämäläinen Olympiakomitea

Valmentajan osaamisen kehittäminen urheiluseurassa. Sinettiseuraseminaari Kirsi Hämäläinen Olympiakomitea Valmentajan osaamisen kehittäminen urheiluseurassa Sinettiseuraseminaari 8-9.10.2016 Kirsi Hämäläinen Olympiakomitea Osaamisen kehittäminen Osaamisen kehittäminen Voimisteluliitossa XXX otsikko Toimintaympäristöjen

Lisätiedot

KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020

KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020 Kiilat Hockey strategia perustuu Suomen Jääkiekkoliiton luomaan strategiaan, jossa on VISIO: Intohimona jääkiekko ja MISSIO: Suomi-kiekosta lisäarvoa elämääsi 1 Tähän kuuluu vahvasti yhteiset TAHTOTILAT:

Lisätiedot

VALMENTAJAKYSELY 2009

VALMENTAJAKYSELY 2009 Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä VALMENTAJAKYSELY 2009 kuvaus urheilijan polun eri vaiheissa toimivista suomalaisvalmentajista Minna Blomqvist www.kihu.fi Tarkoitus Kuvata suomalaista

Lisätiedot

OECD Regions at a Glance. Katsaus OECD:n alueisiin. Lukijan opas. Summary in Finnish. Tiivistelmä suomeksi

OECD Regions at a Glance. Katsaus OECD:n alueisiin. Lukijan opas. Summary in Finnish. Tiivistelmä suomeksi OECD Regions at a Glance Summary in Finnish Katsaus OECD:n alueisiin Tiivistelmä suomeksi Lukijan opas Miksi OECD Regions at A Glance -raportti on laadittu? Viime vuosina alueiden kehittämiseen liittyvät

Lisätiedot

Valmentajakoulutus-, valmennusja kilpailujärjestelmät. Jari Lämsä KIHU

Valmentajakoulutus-, valmennusja kilpailujärjestelmät. Jari Lämsä KIHU Valmentajakoulutus-, valmennusja kilpailujärjestelmät Jari Lämsä KIHU Suomalainen valmentajakoulutus 1970-luku: SVUL CBA / TUL 321 Jyväskylän yliopisto 1980-luku: Kansallinen valmentajatutkinto (KVT) 1990-luku:

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Kasva Urheilijaksi aamukahvit 11.3.2015 Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Urheileva lapsi tai nuori kaiken keskiössä Koti Liikunta- ja urheiluolosuhteet - kuntataho Innostus

Lisätiedot

VALMENTAJUUS SEURASSA ITSEARVIOINTITYÖKALU Valmentajuus seurassa työpajan ohjeet

VALMENTAJUUS SEURASSA ITSEARVIOINTITYÖKALU Valmentajuus seurassa työpajan ohjeet VALMENTAJUUS SEURASSA ITSEARVIOINTITYÖKALU Valmentajuus seurassa työpajan ohjeet Työpajan tavoitteena on 1) pohtia kyselyanalyysin kautta valmentajuuden nykytilaa seurassanne, 2) hahmottaa tiivis aihio

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry Emännäntie 3-5 G 90 p. 045-1241080 www.supy.sporttisaitti.com TOIMINTASUUNNITELMAN TÄYDENNYS VUODELLE 2015 1. Toimintasuunnitelman täydennyksen perustelut 2. Verkostoituminen

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Ouluseutu Urheiluakatemian Huippu-urheilija ammattiin -hanke. Koulussa ja kentällä

Ouluseutu Urheiluakatemian Huippu-urheilija ammattiin -hanke. Koulussa ja kentällä Ouluseutu Urheiluakatemian Huippu-urheilija ammattiin -hanke Koulussa ja kentällä Kestävän kehityksen huippu-urheilumalli Huippu-urheilija ammattiin -hankkeen kohderyhmä on Ouluseutu Urheiluakatemiaan

Lisätiedot