86% suomalaisista kannattaa EU:n humanitaarista työtä. Näytämme sinulle avun kasvot. Apua kriiseissä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "86% suomalaisista kannattaa EU:n humanitaarista työtä. Näytämme sinulle avun kasvot. Apua kriiseissä"

Transkriptio

1 Avun kasvot 1

2 Näytämme sinulle avun kasvot Ihminen on ihmiselle ihminen. Tämä Suomen Punaisen Ristin käyttämä kampanjatunnus herätti muutama vuosi sitten keskustelua. Tuttu ikiaikainen, kreikkalaisen filosofi Plautuksen käyttämä sananparsi Ihminen on ihmiselle susi Homo homini lupus oli saanut uuden muodon ja sai meidät miettimään suhdettamme lähellämme ja myös kaukana eläviin ihmisiin. Ihminen on ihmiselle ihminen ajatus sisältää koko humanitaarisen ajatuksen ytimen. Jokaisessa maapallon ihmisessä on lähimmäinen, jonka hyvinvointi tai pahoinvointi on myös minun asiani. Suomessa on kuluneen kevään ja talven aikana käyty varsin paljon keskustelua kehitysyhteistyön merkityksestä ja rahoituksesta. Keskustelua on ollut helppo käydä, koska kehitysyhteistyön rahoitus on esitetty teknisenä rahavirtana. Keskustelussa on unohtunut ihminen niin avun antaja kuin avun saajakin. Kehitysavulla on kuitenkin kasvot. Kyse on aina ihmisistä ja heidän elämästään. Sekin keskustelussa on unohtunut, että 86 prosenttia suomalaisista kokee tutkimuksen mukaan Euroopan unionin rahoittaman humanitaarisen avun tarpeellisena. Suomalaiset haluavat auttaa katastrofien keskelle joutuneita ihmisiä. Suomen Punainen Risti on Suomen johtava humanitaarisen avun antaja. Punaisen Ristin toimintaa tukee vuosittain lähes jokainen suomalainen, mutta rahaa avustustyöhön saadaan merkittävästi myös Ulkoministeriöltä ja Euroopan unionilta. Ulkoministeriön ja EU:n kanavoima tuki tulee myös kansalaisilta verovaroista. Yhdessä Euroopan unionin humanitaarisen avun toimiston ECHO:n kanssa haluamme tämän julkaisun kautta näyttää sinulle avun kasvot. Haluamme antaa sinulle raportin rahojesi käytöstä. Apu on teko toisen ihmisen hyväksi, ja sen vaikutus on useimmiten suurempi kuin avun antaja uskaltaa edes toivoa. Katastrofin keskellä avun kasvot tarkoittavat mm. Punaisen Ristin vapaaehtoisia, jotka pystyttävät SPR:n kenttäsairaalaa yhdessä suomalaisten avustustyöntekijöiden kanssa. Kadonnut huominen alkaa hahmottua, kun kotinsa menettänyt perhe saa riisiä ja ruokaöljyä, vaatteita, viltin, katon päänsä päälle ja jonkun joka kuuntelee. Punainen Risti tekee avullasi tätä työtä joka päivä, kiitos sinulle siitä. Gunnel Nordlander, liikkuvan klinikan kätilö Haitilla Johan Lunabba, avustustyöntekijänä katastrofivalmiushankkeissa Karibialla Kristiina Kumpula Pääsihteeri Suomen Punainen Risti Julkaisija: Apua kriiseissä Kun minut viime vuonna nimitettiin Euroopan komission jäseneksi, sain hoitaakseni uuden vastuualueen, joka käsittää humanitaarisen avun ja kriisinhallintatoimet. Tämän jälkeen eri puolilla maailmaa on jouduttu kokemaan monia massiivisia luonnonkatastrofeja, joista mainittakoon Haiti, Pakistan, Sahel ja Japani. Nämä katastrofit yhdessä Pohjois-Afrikan, Lähi-idän ja Norsunluurannikon poliittisten kriisien kanssa osoittavat, kuinka tärkeää on tehdä yhteistyötä kokeneiden järjestöjen kanssa, jotka pystyvät toimittamaan tehokkaasti apua kriisialueille. Yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneistamme on vuodesta 1994 ollut Punainen Risti. Komission hätäapuun myöntämästä rahoituksesta 13 prosenttia meni vuonna 2010 Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistyksille. Punainen Risti on ratkaisevan tärkeässä asemassa, sillä se auttaa meitä saavuttamaan konfliktien ja katastrofien uhrit ja tukemaan sekä suojelemaan heitä. Humanitaariset tarpeet eri puolilla maailmaa ovat kasvussa, mutta samalla meillä on yhä niukemmalti rahaa käytössä. Tästä huolimatta tiedämme, että Euroopan humanitaarisella avulla on edelleen vahva kannatus EU:n kansalaisten ja etenkin suomalaisten keskuudessa. Tehtäviini kuuluu lisätä tietoisuutta komission vahvoista yhteyksistä Suomen Punaisen Ristin kaltaisiin järjestöihin. Vakaa yhteistyömme on jatkunut jo vuosia. Meitä yhdistävät yhteiset tavoitteet ja arvot, joita ovat elämän suojeleminen, kärsimyksen vähentäminen ja ihmisarvon vaaliminen. Toivon, että tämä julkaisu auttaa suomalaisia ymmärtämään yhdessä tekemäämme työtä kriisien uhrien auttamiseksi eri puolilla maailmaa. Yhteistyösuhteemme on vahva ja kestävä. Tehkäämme jatkossakin työtä rinta rinnan sen varmistamiseksi, että humanitaariset näkökohdat otetaan huomioon ja että maailman kaikkein huonoosaisimmat ihmiset saavat toivoa paremmasta tulevaisuudesta. suomen punainen risti, kansainvälinen avustustoiminta, Tehtaankatu 1 a Helsinki, yhteistyössä euroopan unionin humanitaarisen avun toimiston (echo) kanssa. Julkaisu on tuotettu ECHOn rahoituksella. Kristalina Georgieva EU-komissaari Humanitaarinen apu ja väestönsuojelu vastaava toimittaja: Krista Brandt sisällön suunnittelu ja toteutus: Kirsi Koivuporras ECHOn projektikoordinointi: Janice George prosessikoordinointi: Saara Simonen tuottaja: Pekka Reinikainen ulkoasu: Heikki Rönkkö Gran Chacon alueella Paraguyassa paikalliset osallistuvat aktiivisesti katastrofivalmiushankkeisiin. Punainen Risti on avun antajista ylivoimaisesti tunnetuin 86% suomalaisista kannattaa EU:n humanitaarista työtä Mikä tämä Avun kasvot julkaisu on, ja miksi se on kädessäsi? Vastaus on monisäikeinen, mutta yksinkertainen. Syy numero yksi: Toisin kuin kuluneen kevään äänekkäästä julkisesta keskustelusta voisi päätellä, valtava enemmistö suomalaisista pitää humanitaarista työtä tärkeänä. Tuoreimman, heinäkuussa 2010 julkaistun asiaa tutkineen Eurobarometrin mukaan 86 % suomalaisista pitää tärkeänä, että Euroopan unioni tukee oman alueensa ulkopuolella tehtävää humanitaarista työtä. Meille kaikille suomalaisille on tärkeää tietää, että niin moni haluaa oikeasti ja vilpittömästi auttaa hädänalaisia. Syy numero kaksi: Eurobarometri-tutkimuksessa eurooppalaista pyydettiin spontaanisti kertomaan jonkin tai joidenkin sellaisten tahojen nimi, jotka tekevät humanitaarista työtä. Suomalaisia vastaajia oli Ylivoimaisesti tunnetuin avun antaja oli Punainen Risti. Koko EU:n alueella sen mainitsi 64 prosenttia vastaajista, Suomessa 82 prosenttia. EU:n yleisesti, 2

3 Sanieva Humehangul, Tadzhikistanin Punaisen Puolikuun vapaaehtoinen, asuu Dushanbessa Rouva Khurelchuluun, Mongolian paimentolainen, asuu Khuvsgulin läänissä Kolmetoistavuotias Tahir iloitsee jalkansa paranemisista Pakistanin maanjäristyksen jälkeen kenttäsairaalassa Muzaffarabadissa. Justice Madzinane, Swazimaan Punaisen Ristin vapaaehtoinen, asuu Manzinissa Semayat Kenco, pienviljelijä ja Punaisen Ristin vapaaehtoinen, Etiopia EU:n komission tai EU:n humanitaarisen työn toimiston ECHO:n mainitsi eurooppalaisista 12%, suomalaisista vain 4%. Suomalaiset tuntevat hyvin maailman suurimman humanitaarista työtä tekevän järjestön, Punaisen Ristin. Sen sijaan suomalaiset tuntevat EU-perheen, maailman suurimman humanitaarista työtä rahoittavan ja tukevan tahon roolin poikkeuksellisen huonosti. Suomalaiset olivat yhdessä tanskalaisten kanssa Euroopan toiseksi huonoimpia EU:n humanitaarisen työn tuntijoita. Vain Ranskassa (2%) tuntemus oli vielä huonompi. Syy numero kolme: 81% eurooppalaisista kertoi olevansa huonosti tai hyvin huonosti informoituja EU:n humanitaarisesta työstä. Suomessa vastaava luku oli 84%. Kokonaista 86 prosenttia EU-kansalaisista koki tärkeäksi saada tästä työstä enemmän tietoa. Suomessa luku oli huimat 94 prosenttia. Avun kasvot on julkaisu, jonka sinulle jakaa Suomen Punainen Risti yhdessä Euroopan unionin humanitaarisen työn toimiston ECHO:n kanssa. Suomen Punainen Risti ja ECHO ovat tehneet humanitaarista yhteistyötä jo vuodesta 1996 lähtien. Huhtikuuhun 2011 mennessä ECHO on vuosien varrella rahoittanut yhteensä 46 erilaista SPR:n avustusoperaatiota eri puolilla maailmaa. Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen toiminnan rahoittajista ECHO on rahassa mitaten kolmanneksi suurin: suurin on Suomen ulkoasiainministeriö. Toiseksi suurin rahoittaja ovat suomalaiset yksityishenkilöt ja yritykset. Tällä julkaisulla on kaksi tavoitetta Tavoitteista ensimmäinen: kun Suomen Punainen Risti lähettää apua ulkoministeriön tai ECHO:n rahoittamana, se raportoi työstään rahoittajalle tarkkaan. Sekä ulkoministeriö että ECHO toimivat verorahoilla. Tosiasiassa siis SPR:n humanitaarisen toiminnan ylivoimaisesti suurimmat rahoittajat ovat yksityiset suomalaiset ihmiset joko lahjoittamalla suoraan SPR:n katastrofirahastoon tai maksamiensa verojen kautta. SPR on Suomen parhaiten tunnettu ja laajimmin kansalaisten aktiivisesti tukema avun antaja. Punainen Risti on kertonut yksittäisille suomalaisille työstään tiedotusvälineiden kautta. Tämä tieto näyttäytyy median uutiskriteerien mukaisesti ja painottuu usein vain kaikkein dramaattisimpiin tapahtumiin. Suuri osa SPR:n humanitaarista työtä on pitkäjänteistä puurtamista maailman hädänalaisimpien ihmisten pysyvien elinolojen parantamiseksi. Julkisuudessa se näkyy vähemmän. Avun kasvot lehti jaetaan Helsingin Sanomien Nyt -liitteen välissä, sekä eri puolilla Suomea Eurooppa -päivänä 9.5. ja Helsingissä Maailma kylässä festivaaleilla Avun kasvot on kansalaisraportti. Se kertoo ECHO:n rahoittamasta Suomen Punaisen Ristin työstä suoraan sinulle, joka olet tätä työtä joko lahjoittajana tai epäsuorasti veronmaksajana rahoittanut. Toivomme, että olet tyytyväinen saadessasi kattavaa lisätietoa EU-rahoitteisesta humanitaarisesta työstä. Tavoitteista toinen: Eurobarometri-tutkimuksen mukaan me suomalaiset olimme vuosi sitten aivan poikkeuksellisen huonosti tietoisia siitä, että EU-perhe ylipäätään tukee ja tekee humanitaarista työtä. Yhtä kehnosti olimme tietoisia siitä, että EU-perhe kaikkine jäsenineen on humanitaarisen työn rahoittajana maailman suurin toimija. Vaikka perustietomme oli yksi Euroopan huonoimmista, saman tutkimuksen mukaan tiedonjanomme on yksi maanosamme suurimmista. Avun kasvot tarjoaa tätä toivottua lisätietoa. Avun kasvot lehden lisäksi aineistoa aiheesta löytyy internetistä osoitteesta Nettisivuilla on enemmän tietoa aiheesta sekä linkkejä syvimmän tiedon lähteille. Nettisivuilla on lisäksi kaksi kilpailua. Tietokilpailun palkintoina arvotaan kaikkien vastanneiden kesken humanitaarisesta avusta kertovia elokuva- ja kirjapaketteja. Lasten piirustuskilpailun palkintoina on mukavia SPR- ja EUtuotteita. Olet sydämellisesti tervetullut myös Avun kasvot telttaan Maailma kylässä festivaaleille Kaisaniemen puistoon ja Rautatientorille Helsinkiin Punaisen Ristin toiminnasta löydät lisätietoa osoitteesta www. punainenristi.fi. EU:n humanitaarisesta työstä saat lisätietoa englannin ja ranskan kielillä osoitteesta 3

4 Puolet maailman humanitaarisesta avusta tulee Euroopan unionista Lähes puolet kansainvälisestä humanitaarisesta avusta toteutetaan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden rahoilla. EU:n humanitaarisen avun toimisto ECHO toimii partnereiden kautta. Vuonna 2010 ECHO:lla oli noin 200 yhteistyökumppania, ja kaikkiaan ECHO rahoitti 1248 erilaista humanitaarisen avun hanketta. Punainen Risti on ECHO:n kumppaneista toiseksi suurin. Vuonna 2010 se sai ECHO:lta rahoitusta 134,5 miljoonan euron verran, Punaisen Ristin kansainvälinen komitea yksinään 67,5 miljoonaa. ECHO:n suurin kumppani on Yhdistyneiden kansakuntien osana toimiva Maailman ruokaohjelma (WFP). Vuonna 2010 ECHO rahoitti sen ruoka-apua 190,3 miljoonalla eurolla. Suomen Punainen Risti on ollut ECHO:n kumppani vuodesta ECHO on vuosien varrella myöntänyt SPR:lle rahaa 46 hankkeeseen, yhteensä noin 29,7 miljoonan euron arvosta. Vuonna 2010 ECHO rahoitti Suomen Punaisen Ristin hankkeista seitsemää, yhteensä 3,5 miljoonalla eurolla. Tähän asti SPR on ollut ECHO:n ainoa suomalainen kumppani. Niin kutsuttujen unohdettujen katastrofien rahoittajana ECHO on ylivoimainen. Noin 13 prosenttia ECHO:n maantieteelliseen käyttöön nimetystä budjetista käytetään apuun paikoissa joissa televisioryhmien valot ovat sammuneet jo vuosia sitten. Kärsimys kadonnut tutkakatveeseen Tyypillinen unohdettu katastrofi on pitkään jatkunut konflikti, jossa kärsimys on kadonnut maailman median tutkakatveeseen. Esimerkiksi Myanmarista suuri yleisö saattaa vielä muistaa hirmumyrsky Nargiksen aiheuttaman katastrofin, mutta harva tietää maassa vuosikymmeniä jatkuneesta etnisestä konfliktista tai sen seurauksista. Unohdettujen katastrofien kohdalla ECHO:n ja Punaisen Ristin työtavat kohtaavat aivan erityisellä tavalla. ECHO erottuu siksi, että se rahoittaa työtä tuntuvasti sielläkin missä tarjolla ei ole mediajulkisuutta. Punaisen Ristin perhe taas on erityinen toimija koska sen jäsenyhdistykset ovat pysyvästi läsnä ja aktiivisia kaikkialla maailmassa, aivan erityisesti kohteissa joista emme uutisissa kuule. Maantieteellisesti suurin osa, noin 42 prosenttia ECHO:n avusta kohdistuu Afrikkaan. Aasian ja Tyynen meren alueelle ECHO:n avusta menee 25,2 prosenttia, Itä-Euroopan, Kaukasian, Välimeren ja Lähiidän alueelle 8,8 prosenttia. Latinalainen Amerikka yhdessä Karibian alueen kanssa saa ECHO:n avusta noin 14,2 prosenttia. Vuonna prosenttia ECHO:n humanitaarisesta avusta oli ruoka-apua. Terveydenhoito, mukaan lukien psykososiaalinen tuki katastrofien uhreille, vie 14 prosenttia, vesi- ja sanitaatioprojektit 13 prosenttia avustusvaroista. ECHO:n suurin yksittäinen operaatio vuonna 2010 oli Haitin maanjäristys. Euroopan komissio myönsi Haitin katastrofityöhön yhteensä 120 miljoonaa euroa. EU-maiden kansalliset hallitukset myönsivät samaan tarkoitukseen lisäksi yhteensä 180 miljoonaa. Mitä on humanitaarinen apu? Humanitaarinen apu on puolueetonta avustustoimintaa, jonka tavoitteena on lievittää konfliktien ja katastrofien seurauksia. Humanitaarinen apu on tasapuolista, riippumatonta ja puolueetonta. Humanitaarisen avun tavoitteena on pelastaa henkiä ja lievittää ihmisten kärsimystä äkillisten kriisien aikana. Humanitaarisen avun toimijat tulevat apuun, kun kyseessä on konflikti tai katastrofi, esimerkiksi vakava maanjäristys tai tautiepidemia. Konfliktitilanteissa humanitaarinen apu pitää sisällään siviilien ja sodasta kärsivien suojelun. Humanitaarista apua annetaan tasapuolisuuden, riippumattomuuden ja puolueettomuuden periaatteiden mukaisesti. Apua toimittavat organisaatiot eivät ota kantaa tai valitse puolia, mikä on erityisen tärkeää konflikteissa. Humanitaarisen avun antajat pyrkivät tavoittamaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ja eniten apua tarvitsevat ihmiset riippumatta siitä, mitä kansallisuutta, etnistä ryhmää, uskontoa tai sukupuolta nämä ihmiset edustavat, sanoo Euroopan komission humanitaarisen avun toimiston neuvonantaja Simon Horner. Humanitaarisella avulla autetaan ihmiset pahimman yli. Lisäksi tavoitteena on luoda edellytyksiä sille, että paikalliset yhteisöt voivat itse ottaa vastuun omasta toimeentulostaan, kun kriisi on ohitse. Hätään joutuneiden ihmisten auttamisesta vastaavat aina ensisijaisesti kyseisen maan viranomaiset. Kun maan omat voimavarat eivät riitä, tulee kansainvälinen yhteisö apuun. Kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus auttaa, kun iso katastrofi iskee. Tämä periaate on laajasti hyväksytty. Ihmisille, joita tragedia koskettaa, kyse on yksinkertaisesti selviytymisestä: humanitaarista apua tarvitaan, että ihmisiä voidaan pelastaa ja kärsimyksiä lieventää, sanoo Horner. Apua sinne, missä hätä on suurin kuva: mongolian punainen risti Euroopan komissio on yksi maailman suurimmista humanitaarisen avun rahoittajista. Punaisten Ristien ja Punaisten Puolikuiden yhdistykset taas muodostavat maailman laajimman humanitaarisen verkoston. Kumppaneina ne toimittavat avun kaikkein haavoittuvimmille. Euroopan komission humanitaarisen avun toimisto ECHO on tehnyt yhteistyötä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kanssa ensimmäisistä toimintavuosistaan lähtien: kumppanuus solmittiin vuonna 1994, kaksi vuotta ECHO:n perustamisen jälkeen. Kun yhteen lasketaan Euroopan komission oma rahoitus ja sen jäsenvaltioiden antama tuki, on Euroopan unioni maailman suurin rahoittaja se kattaa lähes puolet koko maailman humanitaarisesta avusta. Avun toimeenpanosta vastaavat ECHO:n kumppanit. Vuonna 2010 noin 13 prosenttia ECHO:n antamasta rahoituksesta kanavoitiin Punaisen Ristin kautta. Vanhimpana ja yhtenä kaikkein arvostetuimmista humanitaarisista organisaatioista, Punainen Risti on selkeästi yksi ECHO:n avainkumppaneista, sanoo ECHO:n neuvonantaja Simon Horner. Punainen Risti ja ECHO jakavat yhteiset arvot Kumppaneina ECHO ja Punainen Risti jakavat myös samat arvot ja periaatteet. Humanitaarisen avun kohteena ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset, katastrofien ja konfliktien uhrit. Avun periaatteita ovat tasapuolisuus, riippumattomuus, puolueettomuus ja inhimillisyys. Apu perustuu tarpeeseen ihmisiä autetaan välittömästi katastrofin tapahduttua, kun kyseisen valtion voimavarat eivät yksin riitä uhrien auttamiseen. ECHO solmii ensimmäisen rahoitussopimuksen kumppaneidensa kanssa useimmiten 72 tunnin kuluessa katastrofin tapahtumisesta, sanoo Horner. Punaiset Ristit ja Punaiset Puolikuut muodostavat maailman laajimman humanitaarisen verkoston: kansallisia yhdistyksiä on 186 maassa, jäseniä miltei 100 miljoonaa, ja aktiivivapaaehtoisia 13,1 miljoonaa. Kussakin maassa voi olla vain yksi Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun yhdistys. Kaikki kansalliset yhdistykset ovat keskenään tasavertaisia ja niillä on yhtäläiset velvollisuudet auttaa toisiaan. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Punaisen Ristin verkosto tavoittaa miltei jokaisen maailman kolkan, ja se tekee järjestöstä erityisen. Punaisen Ristin ihmiset ovat yleensä niitä, jotka ensimmäisenä järjestäytyvät antamaan apua, huomauttaa Horner. 4

5 PUNAISEN RISTIN KANSAINVÄLINEN TYÖ Punainen Risti on erilainen auttaja Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liike eroaa muista kansainvälisen tason humanitaarisista toimijoista siinä, että se on lähes kahden sadan kansallisen yhdistyksensä, kymmenien tuhansien paikallisosastojensa ja miljoonien jäsentensä ja vapaaehtoistensa kautta pysyvästi yhteisöjen osana läsnä kaikkialla maailmassa. Maailmanlaajuinen toimintakyky perustuu liikkeen puolueettomuuteen ja riippumattomuuteen, sekä pysyvään läsnäoloon. Ylivoimaisesti suurin osa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun vuotuisesta maailmanlaajuisesta humanitaarisesta työstä tehdään paikallistasolla. Ketään ei siis tarvitse lähettää minnekään, eikä tämä paikallisesti tehty työ siksi näy lainkaan niissä vertailutilastoissa, joissa maailman humanitaaristen järjestöjen vuotuinen kansainvälinen apu asetetaan rinnakkain. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liike on merkittävästi suurempi humanitaarinen toimija kuin millaisena se näyttäytyy maailmanlaajuisissa tilastoissa. Vain jäävuoren huippu on näkyvissä. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liike tekee usein työtään olosuhteissa ja kohteissa, joissa muita toimijoita ei näy. Turvallisuustilanne voi joskus olla mahdoton, joskus poliittinen tilanne liian haastava. Joskus kyse on yksinkertaisesti syrjäisestä sijainnista tai ylivoimaisen vaikeasti saavutettavasta paikasta. Joskus hätä on muun maailman ajat sitten unohtama. Kun Punaisen Ristin kansainvälinen komitea joutui vuonna 2003 terrori-iskun vuoksi väliaikaisesti vetäytymään Irakista, Irakin Punaisen Puolikuun henkilöstö ja vapaaehtoiset jatkoivat epäröimättä luotien ja tienvarsipommien väistelyä liikkeen periaatteiden mukaista humanitaarisen työtä tehdessään. He tekivät työtä kotonaan, omissa kylissään ja kaupungeissaan, kuten Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset kaikkialla maailmassa tekevät. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansalliset yhdistykset joutuvat aina toisinaan lunastamaan liikkeen periaatteet kovimman kautta. Ne ovat toistuvasti todistaneet olevansa Punaisen Ristin perustajan Henri Dunantin perinnön arvoisia: rehellisiä, puolueettomia, usein kaikkein haavoittuvimpien ihmisten aivan ehdottomasti viimeinen toivo. Punainen Risti on erilainen auttaja juuri siksi, että se tekee työtä kotonaan. Punainen Risti on erilainen auttaja siksikin, että se pystyy tuntien kuluessa järjestämään toimintansa kylätasolta Haitin maanjäristyksen tapaiseksi maailmanlaajuiseksi operaatioksi sen mukaan mitä kulloinenkin tilanne vaatii. Tutustu Suomen Punaiseen Ristiin: PUNAISEN RISTIN KANSALLINEN TYÖ PUNAISEN RISTIN PAIKALLINEN TYÖ Aivan ylivoimaisesti suurin osa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun maailmanlaajuisesta työstä tehdään paikallisesti paikallisten vapaaehtoisten toimesta niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa Punaisen ristin ja punaisen puolikuun vapaaehtoisia löytyy maailman joka kolkasta Siksi, voidakseen auttaa, Punaisen Ristin ei aivan aluksi tarvitse lähettää maailmalle ketään Jos paikalliset voimavarat eivät sittenkään riitä, ensiapu tulee naapureilta Muilta kansallisilta yhdistyksiltä saa lisää apua heti rajojen takaa Punainen Risti tekee työtä kotonaan osana paikallisyhteisöjä, ei ulkopuolisena Kun työtä tekee itselleen ja lapsilleen vain paras mahdollinen tulos kelpaa Useimmiten paikallinen apu riittää Oma kansallinen Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun yhdistys mobilisoi koko maan resurssit Jos tarvitaan, maailman kaikki Punaiset Ristit tulevat apuun. Resurssit eivät lopu kesken Punaisen Ristin ihmiset elävät työnsä tulosten kanssa. He eivät poistu paikalta työn valmistuttua Paras tulos syntyy vain yhteistyöllä kaikkien yhteisön jäsenten kanssa Siksi punaisen ristin työ tuottaa tuloksia, jotka ovat realistisia, oikeita ja kestäviä Kurkkumätä-epidemia kuriin Ukrainassa Suomen Punaisen Ristin ja Euroopan komission humanitaarisen toimiston kumppanuus alkoi vuonna 1995 Ukrainassa, jossa kurkkumätää vastaan rokotettiin kaikki vuotiaat. Kurkkumätä on vanhemmille suomalaisillekin tuttu tauti, sillä viimeisimmät laajat kurkkumätä-epidemiat koettiin vuosina , jolloin tautiin sairastui yli suomalaista. Suomesta tauti on saatu kitkettyä rokotusohjelmalla, mutta naapurimaassa Venäjällä ja useissa muissa entisen Neuvostoliiton maissa kurkkumätä alkoi levitä uudelleen 1990-luvun alussa. Epidemian taltuttamiseksi Euroopan unioni päätti käynnistää rokotusohjelman, jonka toteuttajaksi Ukrainassa valittiin Suomen Punainen Risti. Suomesta Ukrainaan lähti kaksi avustustyöntekijää, joista toinen oli puolivuotisen hankkeen taloushallintoa hoitanut Timo Korhonen. Keväällä 2011 Korhonen vastaa puhelimeen Keniasta, ja muistaa vielä projektin yksityiskohtia, vaikka aikaa on kulunut välissä miltei pari vuosikymmentä. Vietin alueella yhteensä reilut kaksi vuotta. Ensin olin Ukrainassa puoli vuotta, sitten siirryin välillä Valko-Venäjälle ja palasin taas Ukrainaan, Korhonen selventää. Miljoonia rokotettiin Kurkkumätä on bakteerin aiheuttama tauti, joka pahimmillaan johtaa kuolemaan. Se tarttuu ihmiseltä toiselle pisaratartuntana. Kurkkumätä on ikävä tauti, sillä myös rokotettu voi kantaa tautia ja tartuttaa toisen. Siksi piti olla kattava rokotusohjelma, että saadaan tartunnat laskemaan, kertoo Korhonen. Ukrainassa rokotettiinkin kaikki riskiryhmään kuuluvat, joita olivat vuotiaat. Pienemmät lapset olivat jo saaneet rokotuksen, kun taas vanhemmille ikäluokille oli kehittynyt immuniteetti kurkkumädän riehuessa maassa toisen maailmansodan aikaan. Paikallisissa terveyskeskuksissa ei ollut mitään, ei neuloja tai muita tarvikkeita. Tämän vuoksi veimme rokotteen lisäksi maahan myös tarvikkeet, kuvaa Korhonen. 5

6 kuva: alex wynter Etiopian Punaiselle Ristille vapaaehtoiset ovat toiminnan selkäranka Etiopian Punaisen Ristin katastrofiavun päällikkö Gedlu Beyene on kokenut kenttämies, joka oli mukana myös vuoden 2008 ruoka-apuoperaatiossa. Suomen Punaisen Ristin tukemana ja yhteistyössä maan viranomaisten kanssa Etiopian Punainen Risti hoiti käytännön kenttätyön: ruokaapukomiteoiden kokoamisen ja kouluttamisen, avunsaajien nimeämisen ja ruuanjakelun. Järjestimme koulutuksen, jossa jaoimme tietoa tulevasta ruoka-apuoperaatiosta ja selitimme mistä on kyse. Jokaiseen ruoka- apua saaneeseen yhteisöön muodostettiin tämän jälkeen komitea, kuvaa Beyene. Näiden ruoka-apukomiteoiden tehtävänä oli nimetä oman alueensa avunsaajat eli kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. Komiteat edustivat yhteisöä pienoiskoossa, sillä niissä oli jäseninä kylien vanhimpia, pienviljelijöitä, naisia, nuoria ja vanhuksia. Lisäksi Punaisen Ristin vapaaehtoisia, työntekijöitä ja paikallisia viranomaisia oli mukana komiteoiden työskentelyssä. Komiteat olivat todella si- toutuneita tehtäväänsä, ja antamamme koulutus sai ihmiset ymmärtämään, mistä on kyse. Tämä on ruuanjaon aikana hyvin tärkeää, sanoo Beyene. Tukea vaikean ajan yli Etiopian Punaisen Ristin vapaaehtoisilla oli myös merkittävä asema ruokaoperaation onnistumisessa. Vapaaehtoiset esimerkiksi rekisteröivät avunsaajat ja auttoivat ruuanjakelussa. Beyene toteaa suoraviivaisen osuvasti, että Punainen Risti on vapaaehtoisjärjestö, jolle vapaaehtoiset ovat toiminnan selkäranka. Meillä oli ruuanjakelussa kaksi jakelupistettä, joissa kummassakin toimi 10 vapaaehtoista. Paikallisyhteisöistä rekrytoidut vapaaehtoiset jatkavat edelleen Punaisen Ristin vapaaehtoisina, sanoo Beyene tyytyväisenä. Tällä hetkellä Damot Galen alueella voidaan hyvin. Beyene kertoo, että viimeisen sato on ollut hyvä ja alueen ravitsemustilanne on parantunut. Etiopian Punainen Risti on tehnyt alueella jo pitkään töitä eri kumppaneidensa kanssa. Esimerkiksi alueen vedensaantia on parannettu ja ihmisiä on autettu hankkimaan karjaa. On tilanteita, jolloin humanitaarinen apu on välttämätöntä. Yksin se ei kuitenkaan riitä, vaan Beyene näkee, että pitkäkestoinen kehitystyö humanitaarisen avun tukemana on ohjannut elämää Damot Galessa parempaan suuntaan. Humanitaarinen apu on todella tärkeää, mutta se on vain väliaikaista ja tarkoitettu tukemaan yhteisöä vaikean ajan yli. Humanitaarista apua ei kuitenkaan voi jatkaa pitkään, vaan kestävämpää on tukea ihmisiä selviämään itse. Heikoimmassa asemassa olevat etusijalla Avunsaaja ja auttaja kuva: jose cendon Etiopiassa jaettu Punaisen Ristin ruoka-apupaketti sisälsi maissia, herneitä, ruokaöljyä ja lisäravinnetta lapsille sekä odottaville ja imettäville äideille. Ruokapaketin tehtävänä oli auttaa haavoittuvimmat pahimman yli. Ruoka-apua saavien valinnassa an- kuksissa. Ruoka-avun mukana jaetun nettiin etusija kaikkein haavoittuvim- lisäravinteen tarkoitus oli tukea ko- massa asemassa oleville perheille. tihoitoa. Haavoittuvimmiksi katsottiin ne per- Haluttiin, että ravinnon taso säi- heet, joihin kuului esimerkiksi alle lyy senkin jälkeen, kun hoidetut lapset 5-vuotiaita lapsia, raskaana olevia nai- pääsevät kotiin, kertoo Pohjola. sia tai vanhuksia. Pohjola toteaa, että ruoka-apu aut- Ruoka-avun paketti sisälsi mais- toi ihmiset pahimman yli. Ruoka-apua sia, keltaisia herneitä ja ruokaöljyä. tarvitaan Etiopiassa kuitenkin edelleen. Jokaista avunsaajaa kohden oli las- Onhan se niin Suomessakin, että kettu 2100 kilokaloria sisältävä päi- osa ihmisistä tarvitsee tukea, vaikka vittäisannos. hyvinvointi on kuinka kasvanut. Ensin katsotaan, mikä on alueella Pohjola korostaa myös, että Etio- perusruoka-aine, jota ihmiset syövät. piassa pitäisi löytää myös ruoka-apua Etiopiassa se on maissi. Perusruoka- kestävämpiä vaihtoehtoja. aineen lisäksi pakettiin tulee papua tai herneitä niiden sisältämän valku- Semayat Kenco on nuori isä ja pienviljelijä, joka monien muiden Damot Galen asukkaiden tavoin tarvitsi ruoka-apua syksyllä Huolimatta oman satonsa menetyksestä Semayat oli mukana auttamassa muita. maissia, bataattia ja papuja. Nyt hä- Punainen Risti käynnisti yhteistyössä nellä on kuitenkin ongelmia. Kuvissa Etiopian Punaisen Ristin ja maan vi- näkyvä maisema avautuu Damot Ga- ranomaisten kanssa ruoka-apuope- len piirissä Etelä-Etiopiassa, jossa vil- raation, jossa autettiin Damot Ga- jelijät ovat menettäneet useita satoja len asukkaita selviämään pula-ajan peräkkäin: ensin tulvien ja sitten kui- yli seuraavaan satokauteen saakka. vuuden takia. Ruoka-avun rahoitti Euroopan komis- heillä olisi mahdollisuus olla itsenäisiä. Maisema on hämmentävän vihreä. Etiopian maaseutualueilla tärkeimpiä toiset avustivat ruoka-apuoperaati- fakta Syksyllä 2008 oltiin Kuvissa näkyy maissipeltoja, joilla kas- elinkeinoja ovat maanviljely ja kar- ossa keräämällä nimilistoja ja avusta- vien varret kohoavat suorana kohti janhoito. Pienviljelijöille itse tuotettu malla ruuanjakelupisteissä. Huolimatta Seuraavaan satokauteen sion humanitaarisen avun toimisto. Etiopian Punaisen Ristin vapaaeh- tori Kirsi Pohjola, joka oli mukana vie- tilanteessa, jossa Etiopian val- taivasta, matalana kasvavaa ruohoa ruoka on toimeentulon perusta, jota omista murheistaan ja satonsa mene- mässä ruoka-apua Etiopiaan. tion ja kansalaisjärjestöjen teke- ja runsaslehtisiä puita. koettelevat useat tekijät. Tulvien ja tyksestä myös Semayat auttoi muita Puhumme Etiopiassa vihre- kuivuuden lisäksi maan eteläosia ra- Punaisen Ristin vapaaehtoisena. miljoonaa etiopialaista tarvitsi ästä kuivuudesta. Alueen pensaat ja sittaa tiheä asutus. Ihmisiä on yksin- Olen iloinen, koska näen ihmis- Maissin, herneiden ja öljyn lisäksi Etio- ruoka-apua. Euroopan komission ruoho ovat edelleen vihreitä, vaikka kertaisesti liikaa maan kantokykyyn ten selviävän ruoanjakelun ansiosta. piassa jaettiin soija-maissi-seosta lisä- humanitaarisen avun toimiston sadot ovat menneet, toteaa Sema- nähden. Ihmiset ovat aina iloisia ja kiittävät ravinteeksi lapsille sekä odottaville ja rahoittamaa ja Punaisen Ristin yat Kenco. imettäville äideille. Etenkin lapsilla on toimittamaa ruoka-apua sai vii- aliravitsemusta, jota hoidetaan val- den kuukauden ajan noin vuotias nuori isä, joka elättää per- tion ja järjestöjen ylläpitämissä kes- ihmistä. heensä maanviljelyllä: kasvattamalla Pyrkimys omavaraisuuteen 6 kuva: jose cendon Myös avunsaajat toivovat, että aisaineen takia, selventää Suomen Punaisen Ristin hankintakoordinaat- mien arvioiden mukaan 4,6-6 Eletään vuotta 2008 ja Semayat on Lisäksi vuonna 2008 ruuan hinta Punaista Ristiä heidän henkensä pe- nousi rajusti. Ruokaa ei pystytty tuot- lastamisesta, Semayat sanoi syys- tamaan eikä ostamaan. kuussa Etiopialaisten auttamiseksi Suomen

7 Maanviljelijä Voloza Mahlela ja hänen perheensä saivat Punaisen Ristin toimittamaa ja ECHO:n rahoittamaa ruoka-apua. Ruoka-avun ja edellisestä sadosta säästetyn ruuan turvin Mahlelan perhe sinnitteli seuraavaan satokauteen saakka. Jokainen avunsaaja sai kuukausittain 12 kiloa maissia, 1,8 kiloa papuja ja 0,75 litraa ruokaöljyä. Ohjelman projektikoordinaattorina työskennellyt Sonja Björklund kiteyttää avun merkityksen napakasti sanoessaan, että osalle avunsaajista saadut elintarvikkeet olivat elämänpelastajia. Lisäksi ruoka-avun turvin ihmiset säästivät ja pystyivät esimerkiksi pitämään lapsensa koulussa. Voloza Mahlela astuu ruskeankeltaisella pellolla jalkoihinsa katsoen. Maa on niin kuivaa, ettei pellolle voi istuttaa mitään. Mahlela on yksi monista swazimaalaisista, joiden toimeentulon pitkään jat- Hiv/aidsin ehkäisyä ruokapakettiin käärittynä Vuosituhannen alussa swazimaalaisten elämää nakersi kaksi isoa ongelmaa: eteläistä Afrikkaa vaivannut kuivuus oli vienyt sadot ja maan hälyttävä hiv/aids-tilanne veivät pohjaa toimeentulolta. Tilanteeseen tartuttiin yhdistämällä ruoka-apu ja hiv/aids-valistus. kunut kuivuus asetti vaakalaudalle 2000-luvun alussa. Rutikuiva maa oli jo yksin vakava ongelma ruuantuotannolle, mutta Swazimaassa kriisiä pahensi myös hiv/aids. Hiv-positiivisten ja kuva: yoshi shimizu aidsia sairastavien korkea määrä alkoi uhata yhteiskunnan toimintakykyä, sillä vuonna 2003 arvioitiin, että noin 38 prosenttia työikäisistä oli saanut hiv-tartunnan. Swazimaa on erittäin köyhä maa, jonka hiv/aids-tilanne on tuhoisa. Pienelle maalle sillä oli jo viisi vuotta sitten iso merkitys, sillä sairauden vaikutukset ulottuvat terveydenhuoltoon, työmarkkinoille ja moniin sukupolviin, kun aidsorvot jäivät isovanhempien tai muiden sukulaisten huollettaviksi ja perhekoot kasvoivat nopeasti, kertoo Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Sonja Björklund. Björklund työskenteli Swazimaassa ruoka-apu- ja hiv/aids-ohjelman projektikoordinaattorina syksystä 2003 vuoden 2004 loppuun. Tämä oli toinen yhteensä neljästä Euroopan komission humanitaarisen avun toimiston rahoittamasta peräkkäisestä ruoka-apu- ja hiv/aids -ohjelmasta Swazimaassa. Draamaryhmät aloittivat stigman purkamisen Korkeaan hiv-tartuntojen määrään on monta syytä. Swazimaa on pieni ja asukkaita on vain reilu miljoona. Lisäksi maassa on paljon siirtotyöläisiä. Moniavioisuus ja irtosuhteet ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä. Hiv-tartunnan saaneita syrjitään ja stigma eli leimautuminen on edelleen vahva. Ihmiset eivät halua tulla nähdyiksi testausjonossa. Eikä ihmis- ten kuolinsyistä puhuttu, jolloin linkkiä aidsiin ei syntynyt, toteaa Björklund. Vuosien 2003 ja 2004 taitteeseen ajoittuneessa operaatiossa ruokaa jaettiin avunsaajalle kuuden kuukauden ajan. Lisäksi keskityttiin hiv/aidsin ehkäisyyn valistamalla ja jakamalla kondomeita. Tärkein hiv/aids-tiedon välityskanava olivat Punaisen Ristin draamaryhmän vapaaehtoiset esiintyjät, jotka jakoivat tietoa näytelmien ja musiikkiesitysten muodossa. Valistus liitettiin osaksi ruoka-avun jakoa: draamaryhmä esiintyi ruuanjakopisteissä ennen ruoka-annosten jakamista. Hiv/aids-tiedon lisäksi draamaryhmät jakoivat tietoa myös esimerkiksi hyvästä ravitsemuksesta ja hygieniasta. Tämä oli ensimmäinen draamaryhmä, joka perustettiin ja menetelmä todettiin hyväksi. Aloimme hitaasti murtaa stigmaa ja ihmiset alkoivat ymmärtää, etteivät ole pelkoineen yksin, Björklund kuvaa. fakta Swazimaassa jaettiin ruoka-apua ja ennaltaehkäistiin hiv-tartuntoja vuosina Euroopan komission humanitaarisen avun toixmisto ECHO rahoitti neljää peräkkäistä ruoka-apu- ja hiv/aids-ohjelmaa, joita Suomen Punainen Risti toteutti yhdessä Swazimaan Punaisen Ristin kanssa. Auttaminen on tärkeää massa vuonna Dladla avusti ruuanjakelupisteen päällikköä, Maseko piti huolta ruokavarastosta ja Madzina työskenteli varastoapulaisena. Ihmiset tarvitsivat apua köyhyyden, hiv/aidsin ja ilmastonmuutoksen vaikutusten takia, kertaa Maseko viitaten 2000-luvun alun pitkään jatkuneeseen kuivuuteen. Sen muistan, että ruuanjakelulla ja hiv/aids-tietoisuuden jakamisella oli iso merkitys ihmisille, tuumaa Dladla vielä viiden vuoden jälkeen. Nelihenkisen Gumedzen perheen pää on 12-vuotias Bonga. Hän huolehtii nuoremmista sisaruksistaan, koska aidsia sairastava isä on liian heikko töihin. Matti Remes tapasi Gumedzan perheen Swazimaassa vuonna 2004, jolloin perhe sai ruoka-apua. Pitkään sairastelleen Skhotsa Gumedzen voimat ovat ehtyneet. Viimeiset kolme kuukautta hän on maannut vuoteen omana pienessä savitiilistä rakennetussa talossaan. Jatkuva ripuli ja kuume ovat riuduttaneet entisen kaivostyöläisen ruumiin langanlaihaksi. Väsymyksestä huolimatta hän haluaa kuitenkin tavata vieraat ja kertoa perhettään kohdanneesta tragediasta. Sairastuttuani vaimoni jätti meidät ja muutti Etelä-Afrikkaan. Naapurien ja sukulaisten avulla olemme jotenkin selvinneet, Gumedze sanoo. Gumedzen vanhin poika Bonga, 12, ja tytär Tholakele, 9, istuvat pihalla ja murskaavat kivien välissä keräämiensä pähkinöiden kuoria. Pähkinät ja hedelmät ovat tärkeä lisä perheen yksipuoliseen ruokavalioon, jota hallitsevat maissipuuro ja pavut. Viime vuodet ovat olleet erityisen niukkoja, sillä Ndwabangeni on yksi monista kuivuuden koettelemista eteläisen Afrikan kylistä. Tämä on neljäs kuiva vuosi peräkkäin. Myös tämänvuotinen sato epäonnistui. Suuri osa maissista kuivui pystyyn. Jouduimme syöttämään kuolleet varret karjalle, kylän vanhin John Dlamini valittelee. Gumedzen perhe saa peltotöihin ja muihin elintärkeisiin askareisiin apua naapureilta ja sukulaisilta. 12-vuotias Bonga joutuu nyt kuitenkin kantamaan suurimman vastuun perheen Gumedzan perheessä toimeentulo romahti aidsin takia Swazimaan Punaisen Ristin vapaaehtoisilla Mzwandile Dladlalla, Sibusiso Masekolla ja Justice Madzinanella on selkeä yhteinen tavoite: he haluavat auttaa muita ihmisiä. Dladla ilmaisee asian erityisen kauniisti sanoessaan, että ihmisten auttaminen on tärkeää, koska siten voi pelastaa ihmishenkiä ja edistää sosiaalista tasa-arvoa, rauhaa ja harmoniaa. Kolmikko työskenteli ECHO:n rahoittamassa ruoka-apu- ja hiv/aids-ohjelteksti ja kuva: matti remes elättämisestä isän sairastuttua. Perheen ahdinkoa helpottaa hieman se, että nuorin tytär asuu toistaiseksi tätinsä luona. Heikon taloudellisen tilanteen ja päivittäisten töiden vuoksi lapset eivät voi käydä koulua. Bonga ei ole kuitenkaan haudannut tulevaisuuden suunnitelmiaan. Joskus haluan päästä kouluun ja lukea itseni opettajaksi, hän suunnittelee. 7

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

PAPERITTOMAT JA PUNAINEN RISTI. Tukea, auttamista ja toimintaa osastoissa PAPERITTOMAT

PAPERITTOMAT JA PUNAINEN RISTI. Tukea, auttamista ja toimintaa osastoissa PAPERITTOMAT JA PUNAINEN RISTI Tukea, auttamista ja toimintaa osastoissa Paperittomien määrä kasvaa Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi 2015 Kielteisten turvapaikkapäätösten jälkeen tarjotaan vapaaehtoisen paluun mahdollisuutta

Lisätiedot

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon 1 Suomen keskustelussa mainitaan usein OPPIMISVELVOLLISUUS, mutta kyseessä on lapsen oikeus käydä koulua YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 28. artikla: Lapsilla on oikeus käydä koulua. Lapsityö (LOS 31.

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA

T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA Haluamme kertoa La La La (Brazil 2014) -videolla Maailman ruokaohjelmasta ja sen tärkeästä taistelusta nälkää vastaan. Shakira ja Activia tukevat yhdessä Maailman

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

ZA4535. Flash Eurobarometer 188 Consular Protection and Family Law. Country Specific Questionnaire Finland

ZA4535. Flash Eurobarometer 188 Consular Protection and Family Law. Country Specific Questionnaire Finland ZA4535 Flash Eurobarometer 188 Consular Protection and Family Law Country Specific Questionnaire Finland Flash 188 : Family law & Consular protection D(7599) DG JAI 2006, Draft Questionnaire v2.1 INTRO.

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Rauhala on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Yrityksen perustiedot Omistajat: Ismo ja Miika Takkunen Ismo vastaa tilanjohtaminen

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla.

PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla. PUNAISEN RISTIN HAASTEET Kristiina Kumpula pääsihteeri Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla. SUOMEN PUNAINEN RISTI Julkisoikeudellinen yhdistys: Laki Suomen

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2016 2017 Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Tällä hetkellä Maailmassa on yli 60 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa hakeakseen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA 22014 HUMANITAARINEN APU ON VIESTI INHIMILLISYYDESTÄ Lehtien otsikot ja uutisten aiheet ovat muutamassa kuukaudessa huolestuttavasti muuttuneet. Sota on aina ennenkin

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

Lisätiedot

ZA5222. Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland

ZA5222. Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland ZA5222 Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 287 INFLUENZA Q1. Aiotteko ottaa kausi influenssarokotuksen tänä vuonna? Kyllä, olen jo ottanut rokotuksen...

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kotipalvelu alle 65-vuotiaille henkilöille

Kotipalvelu alle 65-vuotiaille henkilöille Kotipalvelu alle 65-vuotiaille henkilöille 1. Vaikutusmahdollisuudet Harvoin Joskus Usein, aina En osaa a. Ottaako henkilökunta mielipiteesi ja toiveesi huomioon avun toteuttamisesta? b. Voitko vaikuttaa

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Life&Future. Hyvää alkanutta vuotta 2010 sinulle ja läheisillesi toivottaen LIFE AND FUTURE RY. Irmeli Kojonen

Life&Future. Hyvää alkanutta vuotta 2010 sinulle ja läheisillesi toivottaen LIFE AND FUTURE RY. Irmeli Kojonen RUOKAKRIISI KOETTELEE KOVIMMIN KÖYHIMPIÄ 10.1.2010 Globaali ruokakriisi on todellisuutta. Myös Etelä-Intiassa pitkäaikainen ruokapula, joka johtuu pitkien kuivien kausien ja niitä seuranneiden entistä

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille RAY TUKEE BAROMETRI 2016 Tietoa järjestöille MIKÄ RAY TUKEE -BAROMETRI ON? Raha-automaattiyhdistyksen suunnittelema RAY tukee -barometri on erityyppisten järjestöjen ja avustuskohteiden kohderyhmille suunnattu,

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry Vuonna 2015 Suomessa on kv-adoptoituja noin 4 500, joista 1 000

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Tutkija, Oulun yliopisto, PPSHP Psykoterapiakouluttaja,

Lisätiedot

Jumala pitää Joosefista huolen

Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Suomi Kertomus 8/60 www.m1914.org

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

KOKEMUKSIA VALINNANVAPAUDESTA RUOTSISSA

KOKEMUKSIA VALINNANVAPAUDESTA RUOTSISSA KOKEMUKSIA VALINNANVAPAUDESTA RUOTSISSA 30.1.2015 Anne Eriksson sosiaalineuvos Tukholman suurlähetystö Vammaispalvelujen valtakunnalliset neuvottelupäivät 29.-30.1.2015 Taustatietoa Ruotsista - asukkaita

Lisätiedot

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Taulukkoraportti Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Tässä taulukkoraportissa verrataan kaupan esimiesten ja myymälätyöntekijöiden työn voimavaroja, vaatimuksia ja hyvinvointia. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön

Lisätiedot

Project SIerra, A Family and a Future

Project SIerra, A Family and a Future Project SIerra, A Family and a Future Soroptimist International ja Hope and Homes for Children -järjestöjen nelivuotinen yhteistyöprojekti 2007 2011. Sierra Leone perustietoja Pinta-ala: 71 740 km² Asukasluku:

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Punainen Risti viranomaisten tukena

Punainen Risti viranomaisten tukena Punainen Risti viranomaisten tukena Punaisen Ristin valmiustoiminnalla varaudutaan ennalta suunnitellusti oikea-aikaiseen ja tehokkaaseen toimintaan onnettomuuksien ja erityistilanteiden ennaltaehkäisemiseksi,

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Nyt on verkostojen aika Verkostoituminen voi tuoda ison kilpailuedun. Verkostoitumista tukee moni voima: Tekniikan kehitys ja sen vaatima

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Sadevettä valuu pintavaluntana vesistöön. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Joki

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

ZA5209. Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland

ZA5209. Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland ZA5209 Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 269 Haluaisin kysyä muutaman kysymyksen, jotka liittyvät yhteiskuntamme muodostavien eri sukupolvien

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA Pakolaiset tarvitsevat kodin. Termistö Siirtolainen Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan työn, opiskelun, ihmissuhteen tms. perusteella tavoitteena parempi elämä, uudet kokemukset, avioliitto

Lisätiedot

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu 1 Suomen Pakolaisapu Työtä uutta alkua varten Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

B8-0382/2015 } B8-0386/2015 } B8-0387/2015 } B8-0388/2015 } RC1/Am. 5

B8-0382/2015 } B8-0386/2015 } B8-0387/2015 } B8-0388/2015 } RC1/Am. 5 B8-0388/2015 } RC1/Am. 5 5 Johdanto-osan B kappale B. toteaa, että uskonnollisiin ryhmiin, muun muassa kristittyihin, kaikkialla maailmassa kohdistuvien hyökkäysten määrä on kasvanut valtavasti viime kuukausien

Lisätiedot

Mediakyselyn tulokset

Mediakyselyn tulokset Teetimme Tammikuussa 2016 kyselyn lasten mediakäyttäytymisestä Kankaan päiväkodin esikoululaisten ja Kankaan koulun 1-4- luokkalaisten vanhemmilla. Kyselyn avulla oli tarkoitus kartoittaa lasten sosiaalisen

Lisätiedot

Arvoisa Ville Niinistö,

Arvoisa Ville Niinistö, Arvoisa Ville Niinistö, Olitte haastateltavana TV 2:ssa eräänä iltana. Suoraselkäisesti ja rohkeasti, suorastaan intohimoisesti puolustitte Suomeen tulleitten pakolaisten oikeuksia. Hienoa. Heistä saadaan

Lisätiedot

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610. YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan

Lisätiedot