FAKTAMATKA. Kotimaisia lasten ja nuorten tietokirjoja 2000-luvulta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FAKTAMATKA. Kotimaisia lasten ja nuorten tietokirjoja 2000-luvulta"

Transkriptio

1 FAKTAMATKA Kotimaisia lasten ja nuorten tietokirjoja 2000-luvulta Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti

2 Näyttely ja näyttelyluettelo: SNI / KatriSyrjälä 2007 Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti Puutarhakatu 11 A Tampere (03)

3 Matkalla tietoon Faktamatka-näyttelyssä on esillä 2000-luvun kotimaista lasten ja nuorten tietokirjallisuutta. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutissa järjestetyt Kirjakori-näyttelyt ovat jo osoittaneet, että tietokirjallisuuden julkaiseminen on kuluvalla vuosikymmenellä ollut runsasta ja monipuolista. Tässä näyttelyssä voi todeta, että suomalaiseen tietokirjallisuuteen voi liittää samat määreet. Näyttelyyn on kuitenkin otettu mukaan käännöstietokirjoja aiheista, joista kotimaista vaihtoehtoa ei ole. Kaikesta 2000-luvulla julkaistusta lasten ja nuorten tietokirjallisuudesta kotimaisten osuus on noin kolmannes. Tietokirjoja lapsille julkaisevat kaikki suuret kustantajat, mutta paljon ja tärkeitä kirjoja myös pienet kustantamot, museot, virastot, yhdistykset ja seurat. Näiden pienempien kustantajien teosten ulkoasun ja viimeistelyn taso saattaa vaihdella, vaikka itse teksti olisikin hyvin kirjoitettua ja sisältäisi tärkeää tietoa. Käännöskirjallisuutta sen sijaan, myös tietokirjojen puolella, julkaisevat lähes pelkästään suuret kustantamot, joilla on tietysti enemmän resursseja ja kiinnostusta panostaa näyttäviin kuvateoksiin. Tietokirjallisuudelle on vaikea antaa täsmällistä määritelmää ja sitä vaikeampaa ehkä myös tarpeettomampaa se on, mitä nuoremmille lapsille tietokirja on suunnattu. Näyttelyssä on esimerkkejä lasten kuvakirjoista, joita voidaan pitää myös tietokirjoina. Toisaalta mukana on tietokirjoja, joita kuka tahansa, nuori ja vanha, voi käyttää hakuteoksena. Joillakin aloilla faktan ja fiktion yhdistäminen eli tiedon välittäminen kertomuksen tai kuvakirjan muodossa on luontevampaa kuin toisilla. Esimerkiksi historia kääntyy helposti elämäkerta- tai aikamatkaromaaniksi tai kuvakirjaksi entisajan elämästä. Myös monikulttuurisuudesta ja vaikeista aiheista, kuten väkivallasta ja vakavista sairauksista on varmasti helpompi puhua lapselle kertomuksen muodossa. Tietyistä aihepiireistä on aina julkaistu erityisen paljon lasten ja nuorten tietokirjoja. Yksi sellainen on uskonto, mikä on tietysti suora seuraus siitä, että on olemassa useita uskonnolliseen kirjallisuuteen keskittyneitä kustantajia. Sen sijaan muita uskontoja käsittelevää kirjallisuutta ei juuri ole olemassa käännöksinäkään ei edes muita kristillisiä uskontoja, kuten ortodoksisuutta käsitteleviä tietokirjoja. 3

4 Toinen suomalaisen lasten- ja nuorten tietokirjallisuuden keskeinen alue on, niin ikään jo luvulta saakka, ollut luontokirjallisuus ja se on keskeisesti esillä 2000-luvun kirjoissakin. Kotimaisten lisäksi ilmestyy jatkuvasti paljon myös käännettyjä luontokirjoja. Luontokirjoista valtaosa on eläinkirjoja, pelkästään kasveista kertovia teoksia on mukana vain muutama. Ja ovathan eläimet tietysti elämyksellisempiä tarkkailunkohteita kuin kasvit. Kiinnostavaa ja huolella tehtyä jälkeä löytyy kirjoista, joissa luontoa lähestytään kokonaisvaltaisemmin, niin että eläimet ja kasvit esitetään rinnakkain, osana ympäristöä. Luontokirjojen osuus kasvaisi helposti suuremmaksi, jos kaikki faktakirjallisuuden rajalle sijoittuvat fiktiot otettaisiin mukaan. Luontoaiheisia faktioita löytyy erityisesti kuvakirjoista. Oman ryhmänsä luontokirjojen joukossa muodostavat erilaiset luonto- ja retkioppaat. Ehkä enemmän kuin aikuisten tietokirjallisuudessa nuorille jaetaankin tietoa oppaan muodossa. Esimerkiksi erilaisiin elämäntaitoihin, myös seksuaalisuuteen, on kaikille sukupolville opastusta annettava oman ajan kielellä ja oman ajan näkökulmasta, vaikka perimmäinen sanoma ei olennaisesti muuttuisikaan. Eikä tällaisten kirjamuotoisten oppaitten merkitys ole ollenkaan vähentynyt huolimatta internetistä, televisiosta ja lehdistä tulevasta tiedon tulvasta. Urheilukirjoissa painopiste on selvääkin selvemmin jääkiekossa ja jalkapalloilussa. Tosin monet näiden lajien kirjoista tilastoineen sopivat hyvin kaikenikäisille penkkiurheilijoille. Sen sijaan itse kyseisistä lajeista harrastuksena ei ole montaakaan kirjaa. Myös muiden liikuntalajien kohdalla näyttää olevan pakko turvautua käännöskirjoihin. Kotimaiset historiakirjat käsittelevät pääasiassa Suomen historiaa, ehkä tietyn aikakauden tai paikan historiaa. Käännöskirjoista puolestaan löytyy yleiset historiateokset ja erityisalojen historiat. Kulttuuria käsitteleviä lasten ja nuorten tietokirjoja löytyy 2000-luvun kotimaisista tietokirjoista valitettavan vähän. Kuten urheilukirjoissakin, myös kuvataiteen ja kirjallisuuden puolella on keskitytty kertomaan taiteilijoista ja kirjailijoista tai taiteen ja kirjallisuuden historiasta. Piirustuksen ja esimerkiksi teatterin tekemiseen opastavia kirjoja on jonkin verran olemassa, mutta yhtään lapsia ja nuoria kirjoittamisen maailmaan johdattavaa opasta ei tähän näyttelyyn löytynyt. Kirjallisuuden ja kuvataiteen tekemiseen opastavien kotimaisten tietokirjojen puuttuminen on ymmärrettävää, sillä molemmista löytyy tietoa koulujen oppikirjoissa. Koska Nuorisokirjallisuuden Instituutin kirjastoon ei kerätä oppikirjoja, puuttuvat ne myös tästä näyttelystä. Samasta syystä näyttelystä puuttuvat sinänsä kiinnostavat cd-rom-levyt. Kirjan avaaminen ja lukeminen on lukijalle matka. Myös tietokirja voi olla löytöretki tai oikopolku, se voi toimia matkaoppaana tai kompassina. Matkan varrella viihdytään ja opitaan samalla jotakin uutta. Nyt esillä oleva näyttely sisältää matkoja ja löytöretkiä myös musiikkiin, yhteiskuntaan, maailmankaikkeuteen ja moniin muihin kiinnostaviin aiheisiin. Näyttely koottiin Suomen Tietokirjailijoiden toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäisen lahjoitusvaroilla. Antoisaa faktamatkaa kirjojen maailmaan! Katri Syrjälä 4

5 Tietokirjoja kaikkein pienimmille 1. Kukkanen, Liisa Koi-ran-pen-nut. Sudenhenki, ISBN (Ensitassut ; 1). Valokuvien ja tavutetun tekstin avulla kerrotaan koiranpentujen ensimmäisistä viikoista. 2. Laajarinne, Jukka Minä en laske kymmeneen! / kirjoittanut Jukka Laajarinne; kuvittanut Sami Saramäki. WSOY, Kuvakirja, jossa opitaan numeroita, sai Tietopöllö-kunniamaininnan vuonna Malanin, Ken Korallimeren otuksia. 2. p., Ken Malanin, ISBN Valokuvia Arabianmeren eläimistä. 4. Numminen, Emilia Pohjoisen eläimiä. Kirjalito, ISBN Pahvisivuisessa kuvakirjassa tutustutaan pohjoisen luonnon nisäkkäisiin. 5. Singer, Marilyn Ensimmäinen eläinkirja / teksti: Marilyn Singer ; kuvitus: Nadeem Zaidi; suomennos: Satu Leskinen. Sanoma Magazines Finland, ISBN (Baby Einstein). Alkuteos: Neighborhood animals. Aivan pienille tarkoitettu eläintietokirja. 6. Wilkes, Angela Pienten oma sanakirja / Angela Wilkes ; suomentanut Kaisa Kattelus. 4. p., Tammi, ISBN Alkuteos: My first word board book. Kuvasanakirja. Hakuteoksia 7. Lasten fakta / suomentanut Tarja Virtanen ; kuvat: Tord Nygren ; teksti: Lars Gunnar Larsson, Hardy Hedman. WSOY, ISBN Alkuteos: Barnens A till Ö. Hakusanat on valittu lapsen omasta kokemusmaailmasta. 8. Mitä missä milloin junior : juniorin vuosikirja : syyskuu elokuu 2007 / päätoimittaja: Sirpa Jäkkö ; kuvitushahmot: Linda Linko. Otava, ISBN (Mitä missä milloin junior ; 2. vsk.) vuotiaille lukijoille tarkoitettu vuosikirja on laadittu tutun, lähes 60 vuotta ilmestyneen sisarteoksensa mallin mukaan. 9. Tietoretki : lasten tietokirjasto / julkaisija: Weilin + Göös. WSOY, ISBN koko sarja. Kotimainen kymmenosainen lasten tietosanakirja. Jokainen osa käsittelee tiettyä aihepiiriä, esimerkiksi Taiteet, Eläimet ja Tekniikka. Sarjan eri osiin liittyy Maia Raitasen tekemät tehtäväkirjat. Mietelauseita 10. Elämä on kaunein satu : lasten oma mietekirja / toimittanut Anne Seppälä. Karisto, ISBN Lapsille tarkoitettu valikoima runoja ja mietteitä aihepiireittäin ryhmiteltynä. 11. Jansson, Tove Allting som är trevligt är bra för magen : tänkt och sagt i Mumindalen / text och bilder av Tove Jansson ; redigerad av Helen Svensson. 2. p., Schildt, ISBN Muumikirjoista poimittuja viisauksia. 5

6 12. Jansson, Tove Nuuskamuikkusen mietekirja / kuvat ja sitaatit: Tove Jansson ; teksti: Sami Malila. WSOY, ISBN Tove Janssonin muumikirjoista poimittuja sitaatteja. Sarjassa ovat ilmestyneet myös Muumipapan, Muumimamman, Pikku Myyn ja Muumipeikon mietekirja. 13. Karjalainen, Elina Uppo-Nallen oivalluksia : mietekirja / Elina Karjalaisen Uppo-Nalle-kirjoista koonnut Eppu Nuotio ; kuvat: Hannu Taina. WSOY, ISBN Kaskinen, Katja-Maaria Kiitos kun olet olemassa / Katja-Maaria Kaskinen ja Katri Korolainen. Kirjapaja, ISBN X. Ajatuksia ystävyydestä, omasta minästä, epäonnistumisesta, uskosta ja epäuskosta, unelmista, kasvamisesta ja rakkaudesta. Kristillinen lähestymistapa. Raamatunkertomuksia 15. Juvonen, Riikka Aasin varsa ja muita Raamatun eläimiä. Lasten Keskus, ISBN Tarinoita Raamatussa esiintyvistä eläimistä: aasi, käärme, leijona, härkä, lammas, jne. 16. Kertomuksia Jeesuksesta. 3 : Opettajamme Jeesus / toimittanut Tapio Holma ; kuvitus: Riitta Luiro. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys, ISBN Kirja kuuluu neljän kirjan sarjaan, joka kertoo Jeesuksen elämästä ja opetuksista. 17. Rajala, Pertti Raamattu kertoo / Pertti Rajala ; kuvat: Salli Parikka. Lasten Keskus, ISBN (Selkokirja). 18. Varismäki, Pekka Kertomukset kantavat : 51 Vanhan Testamentin kertomusta / Pekka Varismäki ; kuvat: Inge Löök. Lasten Keskus, ISBN Nuori kristitty 19. Elämä kannattaa : rakkaimmat riparimuistot / toimittaneet Laura-Kati ja Jouni Juntunen. Arkki, ISBN Julkisuuden henkilöiden rippikoulumuistoja. 20. Hakkarainen, Kaarina Helmipolulla / Kaarina Hakkarainen, Tarja Rae. Lasten Keskus, ISBN Helmipolkukuvien lähtökohtana ovat Martin Lönnebon rukoushelmet. Jokaiseen kuvaan liittyy lyhyt teksti, rukous, raamatunkohta ja tehtävä. 21. Huvi, Tero Elämän jano. Suomen lähetysseura, ISBN Valokuvia ja pohdiskelevia kirjoituksia elämästä, totuuden etsinnästä, suvaitsevaisuudesta Häkkinen, Sakari Salattu elämä / Sakari Häkkinen, Eero Jokela ; kuvitus: Sanna Saastamoinen. LK-KIRJAT, ISBN Kirjassa pohditaan uskontoon liittyviä käsitteitä. 23. Kaskinen, Anna-Mari Lapsen oma katekismus / Anna-Mari ja Pekka Kaskinen ; kuvitus: Salli Parikka. Kirjapaja, ISBN Katekismuksen kohdat lapsille sopivina selityksinä, lisäksi tarinoita Martti Lutherista ja kuhunkin kymmeneen käskyyn liittyviä runoja. 6

7 24. Kaskinen, Katja-Maaria Rukouksen siiville / Katja-Maaria Kaskinen ja Katri Korolainen. Kirjapaja, ISBN Nuorten rukouskirja. 25. Korpela, Salla Mennään kirkkoon / tekstit: Salla Korpela ; kuvitus: Anita Polkutie. Kirjapaja, ISBN Tarinan muotoon kirjoitetussa tietokirjassa perhe tutustuu yhdessä kirkkoon ja jumalanpalvelukseen. 26. Repo, Hannele Iltarukouksen aikaan / teksti: Hannele Repo ; kuvat: Sanna Sorsa. WSOY, ISBN Kirja seuraa vuoden kiertoa, ja kirkkovuoden keskeisiin juhliin tutustutaan lapsen näkökulmasta. 27. Vehosmaa, Ari Pallo hukassa? / Ari Vehosmaa ; piirrokset: Kimmo Heliölä. 2. uud. p., Päivä, ISBN Miksei rakkaus ollutkaan ikuista? Miksei minulla ole työpaikkaa? Miksei minulla ole paikkaa elämässä? Muut uskonnot 28. Jelloun, Tahar Ben Mitä on islam? / Tahar Ben Jelloun ; suomentanut Anna-Maija Viitanen. Gummerus, ISBN nid. Alkuteos: L'islam expliqué aux enfants. Kirjailija Tahar Ben Jellou joutui 11. syyskuuta 2001 jälkeen vastaamaan tyttärelleen, ovatko kaikki muslimit pahoja. Keskusteluissa käydään läpi islamin peruskäsitteitä ja muslimien historiaa. 29. Kecskeméti, Outi Taivaallisia suojelijoita / Outi Kecskeméti ; kuvat: Leena Palonen. Katekeettinen keskus, ISBN Roomalaiskatolisen kirkon pyhimysten elämäkertoja sekä lyhyitä johdantoja eri aikakausiin, käsitteiden selityksiä ja karttoja. 30. Oikeat vaakakupit ja muita kertomuksia kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden piiristä / toimitus: Ilona Kuukka ja Isra Lehtinen ; julkaisija: Helsingin kaupungin opetusvirasto. Lasten Keskus, ISBN Visconti, Guido Clara ja Franciscus / kuvittanut Bimba Landmann ; kirjoittanut Guido Visconti; suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. Lasten Keskus, ISBN Alkuteos: Chiara e Francesco. Kuvakirjan kertomus pohjautuu kahden assisilaisen pyhimyksen elämäkertoihin ja kirjoituksiin. Yhteiskunnan jäsen 32. Abi-fakta / aineiston koonnut Inka Lymi ; kuvitus Jaakko Tyhtilä. Maamerkki, Kalenteritietojen lisäksi tukea ja vinkkejä abivuoteen sekä näkymiä tulevaisuuden opintoihin ja työelämään. 33. Castrén, Maaret Pienet pelastajat : ensiaputietoa lapsille / Maaret Castrén ; kuvitus: Jukka Lemmetty. 2. p., Helsinki : WSOY/Oppimateriaalit, ISBN Elfgren, Thomas Nuorten lakikirja : rikoksesta rangaistukseen / Thomas Elfgren, Ritva Juntunen, Kati Norppa ; kuvitus: Timo Huhtala. 3. uud. p. Talentum, ISBN Tiivis tietopaketti rikosoikeudellisista seuraamuksista sekä poliisikuulustelu- ja tuomioistuinprosessista. 7

8 35. Havukainen, Aino Tatu ja Patu työn touhussa / Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Otava, ISBN Tatu ja Patu ovat päättäneet mennä töihin ja he tutkivat työvoimatoimiston ilmoitustaulua nähdäkseen, millaisia työpaikkoja on tarjolla. 36. Juntunen, Ritva Suomen lasten lakikirja / asiateksti: Ritva Juntunen ; tarinat: Maisa Savolainen ; kuvitus: Jukka Lemmetty. Uud. laitos, Lasten Keskus, ISBN Suomen lain lasta koskevia kohtia. Elämykselliset sadut avaavat lakitekstiä lapsen näkökulmasta ja tuovat siihen eettisen ulottuvuuden. 37. Laukkanen, Usko Pikkupeikkojen liikenneaapinen. 4. uud. p.,satukustannus, ISBN Pikkuiset meripeikot joutuvat maaliikennekouluun. 38. Liikenneaapinen / työryhmä: Raimo Mäkelä... et al. ; piirrokset: Tiia Tuomi. Atalan koulu, Atalan koulun oppilaille tarkoitettua liikenneaapinen. 39. Löhönen, Vesa Lasten lakikirja / teksti: Vesa Löhönen ; kuvitus: Jukka Laukkanen. Karisto, ISBN lainkohtaa, joissa käsitellään mm. sellaisia asioita kuin nenän kaivaminen, ruokailutavat, kiusaaminen ja karkkipäivä. 40. Medialukutaidon ABC / toimittaja: Anne Leppäjärvi ; piirrokset: Ante Johansson. Sanomalehtien liitto, ISBN Ohjeita esimerkiksi luokkalehden tekemiseen. Ilmestyi ruotsiksi nimellä Vi gör en tidning. 41. Otala, Leenamaija Oma työ : opas yrittämisen maailmaan / Yksityisyrittäjien säätiö ; Leenamaija Otala & Riitta Suurla ; kuvat: Karoliina Jarenko... et al. Kerhokeskus - koulutyön tuki, ISBN X. Ilmestyi ruotsiksi nimellä Eget arbete. 42. Pohjoismäki, Helena Hyvin tehty! / tarinat: Helena Pohjoismäki ja Katriina Ropponen ; kuvitus: Jaana Kiviniemi. Kissanmaan koulu, Opettavaisia tarinoita ja toimintaohjeita yllättäviin ja pelottaviinkin tilanteisiin. 43. Reilua peliä / kuvat: Jenni Sokka. FairPlay-paimen, ISBN (Sportti-Jumpin kirjasarja ; n:o 2). Lasten ja nuorten liikuttaja Sportti-Jumppi kertoo reilun pelin meiningistä. 44. Salminen, Matti Vanhat herrat Euroopassa : tietoa EMUsta ja eurosta 2001 / teksti: Matti Salminen ja Edit ;kuvitus Pauli Heikkilä. 2. uud. p., Edita, Somerkoski, Brita Siltä näyttää, palomestari Karhu / teksti: Brita Somerkoski ; kuvat: Jyrki Vainio. Suomen pelastusalan keskusjärjestö, ISBN Lapset oppivat toimimaan oikein hätätilanteissa ja tutustuvat pelastajien työhön. 46. Tamminen, Mikko Pörssikauppa : osakemarkkinoiden perusteita koululaisille / Mikko Tamminen ; kuvitus : Ilpo Alanko. Kauppakaari, ISBN vuotiaan kirjoittama opas pörssikaupasta. 47. Tolonen, Anja Tähtäimessä valkoinen lakki : lukiolaisen opas / Anja Tolonen ; piirrokset Anita Polkutie. Kirjapaja, ISBN Lukio-opiskelun käsikirja; tietoa mm. lukion oppiaineista, opiskelun tavoitteista, taitavasta oppimisesta ja oman hyvinvoinnin huolehtimisesta lukioaikana. 8

9 Omat juhlat 48. Halonen, Eeva Meillä on lastenjuhlat / Eeva Halonen ja Leena Järvenpää ; kuvittanut Marja Lankinen. Kolibri, ISBN Neuvoja ja vinkkejä erilaisten lastenjuhlien suunnitteluun. 49. Perttula, Pirkko-Liisa Kelvoton koululainen järjestää kemut / Pirkko-Liisa Perttula ; kuvittanut Jii Roikonen. Otava, ISBN Humoristinen ohjekirja nuoren omia juhlia varten. 50. Perttula, Pirkko-Liisa Tyttöjen jutut / Pirkko-Liisa Perttula ; kuvittanut Nadja Sarell. Otava, ISBN Hauska opas tyttöjen kutsujen ja iltamien järjestämiseen. Monikulttuuriset perheet 51. Karjalainen, Maija Auringon lapset : adoptiolapsemme Kolumbiasta, Etiopiasta ja Thaimaasta / teksti: Maija Karjalainen, Pia Nynäs, Tytti Tuunanen ; piirrokset: Virpi Talvitie. Lasten Keskus, ISBN X. Kansainvälisestä adoptiosta kertova kirja lapsille ja aikuisille sisältää tarinoita ja tietoa. 52. Oikarinen-Jabai, Helena Moonan ja Soonan maanantai / teksti: Helena Oikarinen-Jabai ; kuvitus: Anu Merenlahti. Yhteiset lapsemme, ISBN Suomalaisgambialaiset kaksostytöt pohdiskelevat ystäviensä kanssa Suomen ja Gambian eroja ja yhtäläisyyksiä. 53. Virtanen, Leena Pikku Xing / kirjoittanut Leena Virtanen ; kuvittanut Salla Savolainen. Tammi, ISBN Kuvakirja Suomeen adoptoidusta Xingistä. Rudolf Koivu palkinto kirjan kuvituksesta Helpotusta nuorena olemiseen 54. Aho, Elisabeth Sinun tähtimerkkisi : lasten horoskooppikirja / tekstit: Elisabeth Aho, Seppo Tanhua ; kuvat: Aino-Maija Metsola. Lasten Parhaat Kirjat, ISBN (Lasten Parhaat Kirjat). Liitteenä Seppo Tanhuan kirjoittama kirjanen Tähtilasten vanhemmille. 55. Airola, Marja Murkkuelämää : käsikirja murrosikäisille ja heidän vanhemmilleen / Marja Airola, Anne Tarsalainen ; kuvat Katariina Tarsalainen. LK-KIRJAT, ISBN Kirjan kirjoittajat tekivät keväällä 2004 elämäntapakyselyn Keravan 9-luokkalaisille ja valitsivat kirjan aiheet vastausten perusteella. 56. Hei beibi, mä oon tulta! : nuoren oma seksikirja / Pia Brandt... et al. ; piirrokset: Jussi S. Karjalainen. WSOY, ISBN Hjelm, Titus Passio : rakkauden, seksin ja seurustelun filosofiaa nuorille / Titus Hjelm ; kuvitus: Sari Airola. Tammi, ISBN Kirja tarjoaa ajatuksia ja keskusteluvälineitä rakkaudesta, seksistä ja seurustelusta. 58. Isotalo, Kaisa Omaan kämppään / Kaisa Isotalo, Saara Kinnunen ; piirrokset: Satu Kinnunen. Kirjapaja, ISBN Kotoa pois muuttavalle nuorelle tarkoitettu opaskirja. 9

10 59. Kolmonen, Petri Terve nuori / Petri Kolmonen, Jaakko Kolmonen ; piirrokset: Aimo Huotari ; kuvaus: J. R. Kokkinen. Patakolmonen, ISBN sid. Tietoa nuorille tupakasta, alkoholista ja huumeista, lisäksi terveellisiä ruokaohjeita, käytöstapaohjeita ja ideoita erilaisten juhlien järjestämiseen. 60. Labbé, Brigitte Ajatella! : filosofiaa tytöille ja pojille. Osat I-II / Brigitte Labbé, Michel Puech ; kuvitus: Jacques Azam ; suomeksi toimittanut Sanna Kangasluoma. Lasten Keskus, Alkuteos: Les Gouters philo. 61. Law, Stephen Filosofiafailit / Stephen Law ; kuvittanut Daniel Postgate; suomentanut Terhi Vartia. WSOY, ISBN X. Alkuteos: The philosophy files. Humoristisessa kirjassa pohditaan mm., voiko lihaa syödä ja mihin perustuvat oikea ja väärä. 62. Legopalikoista leopardikalsareihin : pojan matka mieheksi / Raisa Cacciatore... et al.. 3. p., Tammi, ISBN Tietopaketti pojille mieheksi tulemisesta. Raisa Cacciatore palkittiin Tietopöllöllä vuonna Liekeissä : aitoa puhetta murrosiästä / toimittaneet Heidi Kukkumäki ja Riitta Tulusto. Tammi, ISBN Yläasteikäisten nuorten ja omaa nuoruuttaan muistelevien aikuisten ajatuksia. 64. Liikka, Jyrki Sexpack : tosi pojan ylä- ja alapäälle / Jyrki Liikka ; kuvittanut Jii Roikonen. Otava, ISBN Oikotie onneen : nuoren naisen ennustuskirja / toimittanut Pirkko-Liisa Perttula ; kuvittanut Sari Airola. Otava, ISBN Numeroitten taikaa, noppaennustuksia, viivaennustuksia, rakkauden ennusmerkit ja taikakonsteja ym. 66. Pallaste, Tuija Polttaa, pelottaa : miten tunnustaa ihastus? / Tuija Pallaste ; kuvitus: Aku Korhonen. Minerva, ISBN Tuija Pallaste keräsi vuotiaiden ajatuksia ihastumisesta ja seurustelusta ja siitä miten nykynuoret tekevät aloitteita. 67. Palokari, Sirpa Antin ja Timon puhtausmatka : poikien kirja puhtaudesta ja hygienian hoidosta / Sirpa Palokari ; piirrokset: Pekka Rahkonen. Kehitysvammaliitto, ISBN X. (Opike-sarja). Selkokielisen tarinan lomassa tietoiskuja, keskustelunaiheita ja neuvoja, miten huolehtia henkilökohtaisesta hygieniasta. 68. Pitkänen, Nina Himasta : käsikirja itsenäiseen elämään / Nina Pitkänen ; kuvitus: Matti Pikkujämsä. Otava, ISBN Ekologisesta näkökulmasta laadittu hakuteos kotoa pois muuttavalle nuorelle. 69. Pääskysaari, Jenni Kompassi : Jennin kirja sinulle / Jenni Pääskysaari ; kuvitus: Sari Airola. Otava, ISBN Monipuolinen tietokirja 2000-luvun tytöille ja nuorille naisille tärkeistä asioista. 70. Sarlin, Niko Seksin ABC : tohtori Zukovskin salaiset kansiot / Niko Sarlin ; toimittaneet Timo Surkka ja Niko Sarlin. Otava, ISBN Seksiopas kertoo pilke silmäkulmassa mm. ekasta kerrasta. 71. Ståhl, Katja Tyttöjen kesken / teksti: Katja Ståhl ; piirrokset Taina Värri. 3. p., Gummerus, ISBN Humoristiseen sävyyn kirjoitettuja elämänohjeita tytöille. 10

11 72. Terkut sulle : nuorten kirjeitä kielestä ja identiteetistä / toimittaneet Anne Helttunen ja Pertti Leppänen ; kuvat: Laura Savioja. Suomalaisen kirjallisuuden seura ; Äidinkielen opettajain liitto ; Itella, ISBN (Kansanelämän kuvauksia ; 71). Valikoima syksyllä 2006 järjestettyyn Kirjoita kirje kilpailuun lähetettyjä kirjeitä. 73. Unelmien huone / toimittaja: Tuija Siltanen ; tekstit: Suvi Lehtonen et al. ; asiantuntija: Sanna Bruun ; kuvitus: Jiipee Mattila. Sanoma Magazines Finland, ISBN (Sisters club). Vinkkejä nuoren oman huoneen kalustamiseen ja sisustamiseen. 74. Valonen, Riikka Frendi : ystävä aallonharjalle ja pohjamutiin / Riikka Valonen ; kuvittanut Christell Rönns. 2. uud. p., WSOY, ISBN vuotiaat nuoret kertovat itse ikänsä hyvistä ja huonoista puolista, elämästään kotona, koulussa ja kavereiden kanssa. Lisäksi murrosikämuistoja 1930-luvulta 1990-luvulle. Tunteet ja elämänmuutokset 75. Holm, Tuija Minun suruni : surutyökirja lapsille ja varhaisnuorille / Tuija Holm, Tuija Turunen. Psykologien kustannus, ISBN Huikko, Eeva Miltä Sipukaisesta tuntuu? / Eeva Huikko, Eliisa Isoniemi. Psykologien kustannus, ISBN Kirjassa opitaan tunteiden tunnistamista ja kykyä selvitä sosiaalisissa tilanteissa. 77. Huikko, Eeva Vauva tulee valtakuntaan : tämä kirja kertoo vauvan tekemisestä, odottamisesta ja syntymästä sekä siitä, mitä kaikkea siitä seuraa / Eeva Huikko & Ritva Tuomisto ; kuvitus: Tiina Kivinen. Psykologien kustannus, Kaskinen, Anna-Mari Koti kahdessa sydämessä : kun isä ja äiti eroavat / Anna-Mari Kaskinen ; kuvitus: Marjo Nygård-Niemistö. Kirjapaja, ISBN Kiianmaa, Kari Huomenna on paremmin : selviytymisopas, kun vanhemmat eroavat / Kari Kiianmaa ; kannen suunnittelu, kirjan kuvitus & taitto: Virve Lyyra. Kehityksen avaimet, ISBN Nuorille tarkoitettu opas antaa tietoa siitä, mitä tapahtuu, kun vanhemmat eroavat. 80. Laiho, Saara Et ole yksin, Pikku-Kurre! / Saara Laiho ; kuvat: Johanna Moisio; julkaisija: A-klinikkasäätiö. Lasten Keskus, ISBN (A-klinikkasäätiön raporttisarja ; nro 47). Pikku-Kurren isä ja äiti juovat ja ovat paljon poissa ja vastuu pikkuveljistä jää isollesiskolle. 81. Laiho, Saara Urhea Pikku-Nalle / Saara Laiho ; kuvat: Johanna Moisio ; julkaisija: Stakes, naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyprojekti. Lasten Keskus, ISBN X. Pikku-Nalle uskaltaa vihdoin kertoa naapurin kaniemolle, että isä lyö äitiä. 82. Ranssi-Matikainen, Hanna Jospa ukki nukkuukin? / Hanna Ranssi-Matikainen, Riikka Juvonen. Suomen Hautaustoimistojen Liitto, Ukin kuoleman jälkeen lapset pohtivat yhdessä kuolemaan liittyviä kysymyksiä. 83. Välivaara, Christine Miuku Pörrönen / teksti: Christine Välivaara ; kuvitus ja taitto: Kirsti Pusa. Pesäpuu, ISBN Miuku Pörrösen vanhemmat eivät kykene pitämään huolta lapstaan. Siksi heidät viedään sijaiskotiin maalle. 11

12 Suomi ja muu maailma 84. Havukainen, Aino Tatun ja Patun Suomi / Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Otava, ISBN Tatu ja Patu perehtyvät Suomen historiaan, luontoon, asukkaisiin, kieleen ja kulttuuriin. 85. Hämäläinen, Karo Voi Eurooppa! / Karo Hämäläinen ; kuvittanut Jii Roikonen. Tammi, ISBN X. Huumoripitoista faktaa ja fiktiota Euroopasta yleensä ja jokaisesta maasta erikseen. Eurooppa-tietoutta voi testata visailukirjan avulla: Mikä Eurooppa? (2002). 86. Hämäläinen, Karo Voi maamme! / Karo Hämäläinen ; kuvittanut Jii Roikonen. Tammi, ISBN Huumoripitoista faktaa Suomesta ja suomalaisista. Suomitietoutta voi testata samojen tekijöiden visailukirjan avulla: Mikä maamme? (2001). 87. Iltanen, Jussi Maasta maahan : WSOY:n maailmankartasto. WSOY, ISBN Koko perheelle sopiva kartasto sisältää karttatietojen lisäksi maiden ja alueiden esittelyitä. 88. Koululaisen maailmantieto / toimittanut: Jukka Vahtama ; piirrokset: Timo Kästämä. Uud. laitoksen 1. p., Otava, ISBN Perustietoja maailman valtioista, lisäksi kartasto-osa, välimatkataulukoita, tähtikartta ym. 89. Latomäki-Jagne, Pirjo Gambia : mangojen ja krokotiilien maa / Kulttuuriyhdistys Gepardi ; Pirjo Latomäki-Jagne, Pirjo Vallius. Kulttuuriyhdistys Gepardi, ISBN Gambialaista elämää: lapsia, leikkejä, koulua ym. valokuvin ja piirroksin. 90. Matkan varrella : lasten matkailukartasto / toimitus: Laura Niiranen... et al. Genimap, ISBN Kartta jokaisesta Suomen maakunnasta erikseen ja esittelyjä maakunnan matkailukohteesta. 91. Mikkanen, Raili Elefantti joka luuli olevansa puhveli / Raili Mikkanen ; kuvat: Tapio Leväaho... et al. Tammi, ISBN Tarinoita afrikkalaisesta arkipäivästä, lisäksi tietoiskuja esimerkiksi norsuista. 92. Talvisaari, Leena Jussi Pariisissa : matkakertomus. Pilot-kustannus, ISBN Tosipohjainen matkakertomus kummitädin ja 12-vuotiaan pojan Pariisin matkasta. 93. Tutkimusmatka maailmaan / toimitus: Laura Niiranen ja Riikka Nurminen ; graafinen suunnittelu, kansi ja taitto Satu Paakkala. Karttakeskus, ISBN Karttojen lisäksi tietoa luonnosta, eläimistä, kulttuurista, ruuasta, lasten elämästä ym. Helsinki tutuksi 94. Björnberg, Bettina Inte så illa, herr Engel! : upp och ner i Helsingfors under 450 år / Bettina Björnberg, Katarina af Hällström, Annika Luther. Söderström, ISBN Helsingin historiaa esihistorialliselta ajalta 1950-luvulle. 95. Finnilä, Anna Oma Helsinki-kirjani : Helsingin historian, arkkitehtuurin ja kulttuuriympäristöjen käsikirja lapsille / teksti: Anna Finnilä ; käännös: Irma Savolainen ; kuvitus: Penni Osipow. 2. p., Helsingin kaupunginmuseo, ISBN X nid. Helsingin historiaa, arkkitehtuuria ja kulttuurirakennuksia. Ruotsiksi nimellä Min egen Helsingforsbok. 12

13 96. Jäppinen, Jere Eläimiä Helsingissä : mammutista marsuun / runot ja teksti Jere Jäppinen ; piirrokset Jaana Mellanen. Helsingin kaupunginmuseo, ISBN (Penni ; 5). Aapisen periaatteella rakennettu kirja kertoo muutamien eläinlajien historiasta Helsingissä. Ilmestyi ruotsiksi nimellä Djur i Helsingfors : mammutar och marsvin. 97. Lauerma, Liisa Enkelikirkko ja muita kirkkotarinoita / Liisa Lauerma ; kuvittanut Ismo Rekola. Edita, ISBN Tarinoita ja tietoa Helsingin, Espoon ja Vantaan kirkoista, lisäksi kartta Hietaniemen hautausmaan Taiteilijakukkulasta. 98. Lauerma, Liisa Tiikerinmetsästäjän koti ja muita tarinoita : lasten museo-opas / Liisa Lauerma ; ulkoasu ja piirrokset: Ismo Rekola. Edita, ISBN Kaksikymmentä pääkaupunkiseudun museota esitellään elämäntarinoiden, värikkäiden piirrosten ja arkistovalokuvien avulla. 99. Sirén-Kaplas, Johanna Oma Helsinki-loma / teksti: Johanna Sirén-Kaplas ; kuvat ja taitto: Lena Malm. WSOY, ISBN Lasten lomaopas Helsinkiin. Ilmestyi ruotsiksi nimellä Tvärs och kors i Helsingfors. Kansanperinne 100. Hjelt, Marjut Taikametsä : tarinoita ja taikoja suomalaisesta metsästä / teksti: Marjut Hjelt ; kuvitus: Jaana Aalto. Suomalaisen kirjallisuuden seura, ISBN (Totta ja tarua). Metsään liittyviä syntytarinoita ja kertomuksia Juvonen, Riikka Pieni perinnekirja. Kirjapaja, ISBN Riikka Juvonen kuvaa omien lapsuusmuistojensa kautta vanhoja perinteitä Koski, Mervi Suomalaisia haltijoita ja taruolentoja / Mervi Koski ; kuvittanut Sakari Tiikkaja. Karisto, ISBN Suomalaisen kansantaruston hahmoista ja niiden tavoista kertova kirja Leikola, Anto Seireenejä, kentaureja ja merihirviöitä : myyttisten olentojen elämää. Tammi, ISBN Kaksitoista alun perin Portti-lehdessä ilmestynyttä esseetä tarueläimistä Ojanen, Eero Suomen kansan tonttuaarre / teksti: Eero Ojanen ; kuvat: Ari Jokinen. 2. p., Minerva, ISBN Kirjassa kerrotaan entisajan maalaistaloissa asuneista tontuista ja pohditaan sitä, miten tontuille kävi kun ihmiset muuttivat kaupunkeihin Tontut : satua vai totta? / piirrokset ja taitto Markku Hannula ; tekstit: Hannele Suominen ja Sirkka- Liisa Hakala; valokuvat: Pentti Pere. Satakunnan museo, ISBN Tonttujen tehtäviä, suomalaisia joulunviettotapoja ja käsityöläisammatteja. Julkaisu liittyy Satakunnan museossa pidettyyn näyttelyyn. 13

14 Vuotuisjuhlat 106. Arvaja, Sanni Kekristä kevätjuhlaan. 5-6 : Oppilaan juhlakirja / Sanni Arvaja, Pekka Hänninen, Sini Lairio. WSOY, ISBN Mukana uudempiakin juhlapäiviä, kuten alkuperäiskansojen päivä ja sadun päivä Baric, Maija Tohelon ja Torvelon pääsiäinen / Maija Baric ; kuvitus: Matti Westerlund. Lasten Keskus, ISBN X. Ystävykset valmistautuvat pääsiäisen viettoon ja tutustuvat pääsiäisen perinteisiin. Joulua kaverukset valmistelivat kirjassa Tohelon ja Torvelon joulukuu ja Duppaduulixin! 108. Jokipaltio, Johanna Tik tak : koululaisen ajantieto / Johanna Jokipaltio ; kuvitus: Jii Roikonen. Otava, ISBN Tietoa ja taustaa vuoden keskeisistä juhlista ja tärkeistä päivistä Karjalainen, Sirpa 24 askelta jouluun / Sirpa Karjalainen ; toimittaneet Eeva Halonen ja Leena Järvenpää ; kuvitus: Virpi Liinoja, Riitta Rantasalo. Lasten Parhaat Kirjat, ISBN X. Tietoa, tunnelmia ja tekemistä joulukuun jokaiselle päivälle ennen jouluaattoa Korolainen, Tuula Lyhtykujan Lucia / kirjoittanut Tuula Korolainen ; kuvittanut Kristiina Louhi. Tammi, ISBN Anna esittää Lucian roolin koulun Lucian päivän kulkueessa. Lisäksi tietoa pyhään Luciaan liittyvistä tarinoista ja perinteestä Korpela, Salla Isoäidin kullanmurut : tarina pääsiäisen ilosta / teksti: Salla Korpela ; kuvitus: Marjo Nygård-Niemistö. Kirjapaja, ISBN Isoäiti kertoo lapsille laskiaisesta, paastosta ja pääsiäisestä Lasten pääsiäinen / teksti: Junnu Järvelä... et al. ; nuket ja nukkeasetelmat: Junnu Järvelä. Lasten Keskus, ISBN Pääsiäisen tapahtumat kertomuksen muodossa. Kuvituksena valokuvia nukeilla lavastetuista tilanteista Vikström-Jokela, Monica Kirkkovuosi lasten kanssa / teksti Monica Vikström-Jokela ; asiatarkastus John Vikström ; kuvitus Anita Polkutie. Kirjapaja, ISBN Kirkkovuoden juhlat sekä niihin liittyviä rukouksia ja kertomuksia. Ruotsinkielinen laitos teoksesta ilmestyi nimellä Helgdagsboken : barnens eget kyrkoår (Fontana Media, 2006). Luonnontieteet 114. Gale, Harold Mensa älyjumppaa lapsille : numerotehtävät / Harold Gale & Carolyn Skitt ; suomennos: Jukka Sirola. WSOY, ISBN X nid. Alkuteos: Mensa presents the megabook of number puzzles Hotakainen, Markus Tildan tähdet : lasten oma avaruuskirja. WSOY, ISBN Tähtitaivaan ja koko maailmankaikkeuden ilmiöitä selkeästi ja hauskasti Karttunen, Hannu Fysiikka. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, ISBN (Tiedettä kaikille). Fysiikan perusteorioita, mekaniikkaa, sähkömagnetismia, lämpöoppia, erikoista ja yleistä suhteellisuusteoriaa sekä kvanttimekaniikkaa. Hannu Karttusen Tiedettä kaikille -sarja sai Tietopöllö-tietokirjapalkinnon vuonna

15 117. Karttunen, Hannu Matematiikka. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, ISBN (Tiedettä kaikille). Kirjassa kuvataan matematiikan eri aloja ja selitetään, mitä matemaattiset kaavat oikein tarkoittavat Karttunen, Hannu Tähtitiede / Hannu Karttunen ja Markku Sarimaa. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, ISBN (Tiedettä kaikille). Mistä avaruus ja maailmankaikkeus koostuu ja minkälaiset voimat siellä vaikuttavat? 119. Laajarinne, Jukka Madonluvut : matemaattisia sekoiluja / kirjoittanut Jukka Laajarinne ; kuvittanut Martti Ruokonen. WSOY, ISBN päässälaskutehtävää ja matemaattista pähkinää Maynard, Christopher Kotikemisti / Chris Maynard ; suomennos: Ilkka Rekiaro ; asiatarkistus: Matti Virtanen. Helsinki Media, ISBN (Merkurius-tietokirja). Alkuteos: Kitchen science. Helppoja laboratoriokokeita, joita voi tehdä omassa keittiössä Newth, Eirik Totuuden jäljillä : luonnontieteiden historia / Eirik Newth ; suomentaneet Katriina Savolainen ja Risto Varteva. Tammi, ISBN Alkuteos: Jakten på sannheten. Norjalaisen tähtitieteilijän luonnontieteellinen peruskatsaus antiikista nykyaikaan. Planeetta Maa ja sen asukkaat 122. Ackroyd, Peter Maailman synty / Peter Ackroyd ; asiantuntija: David Lambert ; suomennos: Ilkka Rekiaro. Kirjalito, ISBN Alkuteos: The beginning. Maailman kehitys alkuräjähdyksestä nykyihmiseen Claybourne, Anna Planeettamme maa / Anna Claybourne, Gillian Doherty ja Rebecca Treays ; suomentanut Tarja Kontro. Otava, ISBN Alkuteos: The Usborne encyclopedia of planet Earth Soulanto, Marjo Sampon seikkailut muinaisissa merissä / Marjo Soulanto, Laila Nevakivi, Taina Iivanainen. Sarmala ; Rakennusalan kustantajat ; Helsingin kaupungin ympäristökeskus, ISBN Seikkailuja sekä tietoa Itämeren merenalaisesta historiasta Webster, Stephen Elämän kehitys / kirjoittanut Stephen Webster ; suomentanut Iiris Kalliola; asiantuntija: John Brookfield. Otava, ISBN Alkuteos: The kingfisher book of evolution. Evoluution periaatteet ja tulevaisuus. Ihmiskehon toiminta 126. Dieckmann, Maijaliisa Pikku-Paulan diabetes / Maijaliisa Dieckmann ; piirrokset: Marianne Källström. Recallmed, ISBN Miten Paulan diabetes vaikuttaa koko perheen elämään ja miten sairautta hoidetaan? 127. Huovinen, Pentti Heippa - täällä bakteeri! / Pentti Huovinen ; kuvittanut Irmeli Matilainen. WSOY, ISBN Hygieniaan, bakteereihin ja mikrobeihin liittyviä tärkeitä asioita hauskasti ja selkeästi. 15

16 128. Kalliola, Iiris Kiireestä kantapäähän / Iiris Kalliola ; kuvittanut Johan Unenge. WSOY, ISBN Värikäs lasten tietokirja ihmisestä ja ihmiskehon ominaisuuksista ja toiminnoista Kannosto-Puhakka, Veera Joosef Pullistus ja Möttöset / Veera Kannosto-Puhakka, Iina Pohjoisvirta. Munuais- ja siirtopotilaiden liitto, ISBN X. 10-vuotiaalla Maurilla on munuaissairaus ja hän tarvitsee öisin avukseen dialyysikonetta. Munuaisleikkauksen jälkeen konetta ei enää tarvita, Kosonen-Karvo, Johanna Kutittaa, sanoi Siiri! / kuvitus ja tarina: Johanna Kosonen-Karvo. Atopialiitto, ISBN nid. Kuvakirja siitä, miten kaalimato Siiri selviää ihottuman kanssa elämisestä Välimäki, Varpu Vuoden pöpö / teksti: Varpu Välimäki ; kuvat: Katri Kirkkopelto. Lasten Keskus, ISBN Kuvakirja ilkeistä bakteereista Koli, Salmonella ja Listeria, jotka kumppaneineen yrittävät vallata kaupungin ja tartuttaa kaikkialle kuumetta ja vatsatautia. Ympäristötietous 132. Kuusisto, Olli Kaatopaikkatonttu Katski / Olli Kuusisto ; valokuvat: Juha Haanpää. Olli's Ideas, ISBN Kaatopaikkatonttu Katski ystävineen siistii ympäristöä, kompostoi ja luopuu kertakäyttökulttuurista. Julkaistu ruotsiksi nimellä Soptippstomten Slaskus Nikkinen, Irja Metsämörri : ohjaajan käsikirja / teksti: Irja Nikkinen ; piirrokset: Maija Myyryläinen. 2. p., Rakennusalan kustantajat ; Kustantajat Sarmala ; Suomen latu, ISBN Ruotsalaisen Gösta Frohmin kehittämä Metsämörri-hahmo ja ideologia rantautui Suomeen 1990-luvun lopulla. Muita Metsämörri-sarjan kirjoja ovat Nova, Lohi-Valtteri : Metsämörrin ystävä vesien äärellä, Tunturi-Tiina : Metsämörrin ystävä tuntureilta Reilu pallo? : Luonto-Liiton opas köyhyys- ja ympäristökysymyksiin / työryhmä: Tuuli Kaskinen... et al. ; kuvitus: Eero Astala. Luonto-Liitto, Opas käsittelee maailman köyhyys- ja ympäristökysymyksiä, kehitys- ja teollisuusmaiden välisiä suhteita sekä jokaisen vastuuta oikeudenmukaisemmasta huomisesta Siltala-Huovinen, Tarja Roskisdyykkarin käsikirja. Like, ISBN Käsikirja kaikille roskiksista voimavaransa ammentaville ja penkomisesta kiinnostuneille. Kasvit ja eläimet 136. Frangén, Silja Näsiästä Nokkosakkaan / teksti: Silja Frangén ; kuvat: Leena Yrjölä. Lasten Keskus, ISBN Runoja ja lyhyitä esittelytekstejä tunnetuimmista kasveistamme Fridlund-Lintinen, Mayvor Djur från A till Ö / text: Mayvor Fridlund-Lintinen ; illustrationer: Pia Pettersson. Söderström, ISBN Eläimiä A:sta Ö:hön. 16

17 138. Hautala, Hannu Ei pöllömpää / kuvat: Hannu Hautala ; teksti: Elli Leskelä. Suomen Luonnonsuojelun Tuki, ISBN Pöllöt ja niiden elintavat sekä valokuvaustilanteisiin liittyviä tarinoita Hautala, Hannu Villejä eläinlapsia / kuvat: Hannu Hautala ; tekstit: Tuomo Pirttimaa. Kirjapaja, ISBN Valokuvia ja tietoa Pohjolan eläinlapsista Hutri, Kirsi Eläinten talvi / teksti Kirsi Hutri ; kuvat Tom Björklund. WSOY, ISBN Sarjaan kuuluvat myös kirjat: Vesimyyrän kevät, Kaupungin kesä ja Närhen syksy. Sarjan kirjoissa kerrotaan suomalaisesta luonnosta - eläimistä ja kasveista - eri vuodenaikoina Kalliola, Iiris Citykettu ja muita taajaman eläimiä / Iiris Kalliola ; piirrokset: Tarja Lapintie. WSOY, ISBN Tietoa ihmisen elinympäristöissä viihtyvistä eläimistä Koski, Kari Vaarin eläinkirja. Otava, ISBN Isoisän kirja lapsenlapsille sisältää valokuvia ja tietoa tutuista eläimistä Laine, Lasse J. Sudenpentujen lintukäsikirja / käsikirjoitus Lasse J. Laine ; kuvitus: Disneyn taiteilijat ; piirrokset: Pentti Karvinen. Sanoma Magazines Finland, ISBN Käsikirja tutustuttaa lukijansa kymmeniin kotimaan lintulajeihin ja kaukomaiden erikoisuuksiin. Lyhennetty laitos kirjasta ilmestyi nimellä Lasten oma lintukirja (2007) Lehtinen, Silva Mikä kukka? : lasten oma kasvikirja. WSOY, ISBN Kaikkiaan 60 kasvilajia on ryhmitelty värin mukaan, runomuotoiset tekstit Leinonen, Matti Kesärannan elämää / Matti Leinonen ; mukautus selkokielelle: Aino Ukkala ; kuvitus: Veli-Matti Väänänen. Atena, ISBN (Selkokirja). Kirjassa kerrotaan kesärannan linnuista, ötököistä ja kasveista Lintunen, Martti Pikku biisonin tehtävä. Otava, ISBN Martti Lintunen kertoo valokuvakirjoissaan eri eläinlajien pienokaisista. Biisonin lisäksi oman kirjansa ovat saaneet kirahvi, kenguru, pingviini, norsu ja poro Lumme, Leena Hannan lintupäiväkirjasta. Otava, ISBN Hanna tutustuu vaarin luona pohjoiseen luontoon ja erityisesti lintuihin Mills, Andrea Ystävämme eläimet / Andrea Mills ; suomentanut Ilona Sevelius; esipuhe: David Attenborough. Tammi, ISBN Alkuteos: Animals like us. Tietoa uhanalaisten eläinten elämästä, lisäksi linkkejä erilaisten uhanalaisia eläimiä auttavien tahojen kotisivuille Petäinen, Anne Konnankierros / Anne Petäinen ; kuvittanut Mika Launis. Tammi, ISBN Kuvakirjanomainen lasten tietokirja esittelee kaksikymmentä eläinlajia Suomen eläimet / toimittanut Jorma Leppäniemi ; kuvittanut Tapani Karinen ; yhteistyössä Lastentarhanopettajaliitto. Perhemediat, Sarjan kirjoissa esitellään 55 Suomen luonnonvaraista eläintä. 17

18 151. Terve teille lintuset! / toimituskunta: Eeva Halonen, Leena Järvenpää, Arno Rautavaara ; lajitekstit: Arno Rautavaara ; valokuvat: Antti Leinonen... et al. Lasten Parhaat Kirjat, ISBN Kirja perehdyttää lintujen asumis- ja elämistapoihin, ulkonäköön sekä ravintoon. Lisäksi sananlaskuja ja runoja Vaelma, Tuula Kotipihan villieläimet / Tuula Vaelma ; kuv. Mantsi Rapeli. Kirjapaja, ISBN Willamo, Heikki Kultaturkki. Suomen Luonnonsuojelun Tuki, ISBN Veera ja Oskari tutustuvat valokuvakirjassa maaseudun eläimiin, erityisesti kettuun. Oppaita luontoon ja retkelle 154. Degerman, Patrick Sinustako seikkailija? : seikkailun lajiopas / Patrick Degerman, Panu Pohjola. Edita, ISBN (Ulkoilusta terveyttä). Kirjan tekijöiden mukaan seikkailuna voidaan pitää kaikkia liikuntalajeja, joissa ihminen kohtaa luonnon ja itsensä ja joissa tarvitaan taitoa sekä lihasvoimaa Kaikusalo, Asko Kiekusen kesä : eväitä luontoharrastukseen. Suomen Luonnonsuojelun Tuki, ISBN Tarinamuotoon kirjoitettu kirja johdattaa aloittelijan erilaisten luontoharrastusten pariin Karpio, Markku Reppu selkään ja retkelle! : koululaisen luonto-opas / Markku Karpio & Anne Petäinen ; kuvitus: Christel Rönns. Otava, ISBN Koululaisille suunnatussa opaskirjassa luontoon tutustutaan eri vuodenaikoina ja eri kuukausina ja rinnakkain maalla ja kaupungissa Luonnossa kotonaan : luonto-opastuksen käsikirja / Petteri Karvinen... et al. ; julkaisijat: Suomen ympäristökasvatuksen seura... et al.; piirroskuvitus: Erika Ruonakoski. 2. p., Rakennusalan kustantajat, ISBN nid. Oppaassa pohditaan luonnon merkitystä ihmiselle ja luontosuhdetta yleensä sekä annetaan luontoon ja retkeilyyn liittyviä käytännön neuvoja Malila, Sami Muumipeikon luontoretki / Sami Malila, Tove Jansson ; lisäkuvat: Jarmo Auvinen. WSOY, ISBN Muumipeikko ystävineen antaa vinkkejä luontoretkien ja seikkailujen järjestämiseksi Matkalla metsään : käsikirja vuotiaiden retkeilyyn / Hanna Salminen... et al. ; julkaisija: Suomen latu ; piirroskuvat: Taija-Tuulia Tammelin. Edita, ISBN X. (Ulkoilusta terveyttä) Retkiruokaopas / julkaisija: Suomen Partiolaiset ja Maa- ja metsätalousministeriö, Ruokaohjeiden lisäksi tietoa jokamiehen oikeuksista, elintarvikeketjusta maatilalta kuluttajalle, ruoka-aineiden säilytyksestä, ruokamyrkytyksistä, hygieniasta, jätehuollosta ym Ryhänen, Eeva-Liisa Jänö-Jussin jäljillä : lasten luonto-opas / Eeva-Liisa Ryhänen ; piirrokset: Maija Nieminen, jänispiirrokset Jiipee Mattila. WSOY, ISBN Taskinen, Keijo Villiä elämää / teksti: Keijo Taskinen ; kuvitus ja taitto: Seppo Leinonen. Metsästäjäin keskusjärjestö, ISBN Eräretkeilyn perusopas, jossa on sarjakuvatyylinen kuvitus. 18

19 163. Vanhanen, Suvi Lapsen oma luontokirja / Suvi Vanhanen ja Laila Nevakivi. Minerva, ISBN Miihkali Metsänhaltia kertoo lapsille Suomen luonnosta, sen kasveista ja eläimistä, eri vuodenaikoina. Tiede ja tekniikka 164. Bardy, Aleksi Oskarin venekirja / kirjoittanut Aleksi Bardy ; kuvittanut Ville Salomaa. Nemo, ISBN Tarina Oskarista, joka haluaa vaarinsa kanssa merelle, sisältää veneilyyn liittyvää tietoa. Ilmestyi ruotsiksi nimellä Oskars båtbok (Söderström) Coleman, Michael Karmea totuus tietokoneista / kirjoittanut Michael Coleman ; kuvittanut Mike Phillips; suomentanut Stiina Kaikkonen. Tammi, ISBN Alkuteos: The knowledge : crashing computers. Huumoripitoista totta ja tarua tietokoneista! Karmea totuus -sarjassa on ilmestynyt mm. muodin historiaa, kemiaa, ihmisruumista ja egyptiläisiä käsitteleviä oppaita Gibbs, Lynne Mahtavat menopelit : kaiken maailman kulkuneuvot maalla, merellä ja ilmassa / Lynne Gibbs ; suomentanut Risto Pakarinen. Karisto, ISBN Alkuteos: The great book of transport. Tietoa erilaisten kulkuneuvojen historiasta, suurista keksinnöistä, tekniikasta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista Korjus, Kalervo Radioamatööriheijastuksia / Kalervo Korjus ; kuvat: Heli Vepsä. Suomen radioamatööriliitto, ISBN X. Virtasen perheen lapset Mia ja Mika löytävät isän vanhat radiolaitteet ja pian koko perhe innostuu radioamatööritoiminnasta Laurell, Seppo Tervatassuisten laivakissojen tarina. WSOY, ISBN Tiedonjulkistamispalkinnolla palkitun tietokirjailijan nuortenkirjassa kerrotaan merenkulun historiasta laivakissojen näkökulmasta Poskela, Tanja Hei, mistä saadaan energiaa? : uusiutuvat energialähteet / kuvat ja ulkoasu: Pekka Rahkonen ; teksti: Tanja Poskela ja Motiva. Lisäp., Helsinki : Lasten Keskus, ISBN Lapset tutustuvat tutkien ja leikkien uusiutuviin energialähteisiin ja niiden käyttöön. Ruotsinkielinen laitos Hej, varifrån får man energi? 170. Tieteen ja tekniikan merkkitapauksia / asiantuntija-toimittaja Robert Dinwiddie ; suomentanut Risto Varteva. Otava, ISBN Alkuteos: Science and technology year by year. Kirjassa kerrotaan viime vuosisadan löytöjen ja keksintöjen synnystä. Kädentaidot 171. Egholm, Frank Opetellaan veistämään : perinneleluja puukolla / Frank Egholm ; suomentanut Virpi Vainikainen ; valokuvat Per Rasmussen ; piirrokset Lillian Egholm. Karisto, ISBN Alkuteos: Børnens snittebog : snit i frisk træ. Ohjeita erilaisten lelujen, eläinhahmojen, pillien, käyttöesineiden ja pelien veistämiseen. 19

20 172. Harkki, Anu Puikoissa! / Anu Harkki ; valokuvat: Juliana Harkki; piirrokset: Anu Harkki. Otava, ISBN Noin 50 hauskaa ja nykyaikaista neuleohjetta Immonen, Anne-Maija Joka tyypin virkkauskirja / Anne-Maija Immonen, Minna Metsänen, Susanne Ranta-Kiiski. Lista WSOY, ISBN X Meskanen, Pihla Pieni majakirja / tekstit: Pihla Meskanen ; piirrokset: Antonia Ringbom. Tammi, ISBN Pieni majakirja pohjautuu Arkkitehtuurikoulu Arkin majanrakennusleirien kokemuksiin. Leirien ideana on ollut tutustua eri kulttuurien kehittämiin majoihin sekä majanrakennustekniikoihin Mäkinen, Pia Kaverihyrrä : lasten askartelukirja / Pia Mäkinen ; kuvitus: Timo Kästämä ja Maija Vuorela. Otava, ISBN Vuodenkierron mukaan jaoteltuja askarteluohjeita Nukkekotielämää / toimittanut Raili Frank ; kirjoittajat: Helka Ahola... et al. 2. p., WSOY, ISBN Tarinoita ja ideoita nukkekodin sisustamiseen ja esineiden askarteluun Saramäki, Rinna Joka tyypin kaavakirja / teksti ja kuvat: Rinna Saramäki ; kaava-arkit ja ohjeet: Jane Palmu ; malliston suunnittelu ja toteutus: Katja Piippo. Lista WSOY, ISBN Maaseudun elämää ja elinkeinoja 178. Havaste, Paula Henkka maalla / Paula ja Kari Havaste. WSOY, ISBN Valokuvin kuvitettu kirja esittelee maaseudun elämää pienen pojan näkökulmasta Kalliola, Iiris Lasten oma kotieläinkirja. WSOY, ISBN Kotieläimiä ja muita pihapiirissä eläviä eläimiä Kokko, Ulla Kiva kalastaa! : kalastuksen ja kalalajien opas / Ulla Kokko ; piirrokset Otso Lindfors, Wilhelm von Wright. WSOY, ISBN Tietoa kalastamisesta ja kalalajeista Korolainen, Tuula Haavi auki : lasten oma kalakirja / teksti: Tuula Korolainen, Riitta Tulusto ; kuvat: Leena Lumme. Lasten Keskus, ISBN Tietoteos esittelee sekä kaloja ja kalaruokia että kaloihin liittyviä uskomuksia Koski, Mervi Kotieläinten kirja : pässinpäistä navetan kuningattariin / Mervi Koski ; piirroskuvitus: Jukka Laukkanen. Karisto, ISBN Tietokirja suomalaisista koti- ja lemmikkieläimistä kertoo myös mm. eläimiin liittyvien sanontojen taustoista Luther, Annika Kartonki-Aino / teksti: Annika Luther ; kuvat: Bettina Björnberg-Aminoff ; käännös: Annika Mäklin. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, ISBN Maitotölkin lehmä tutustuttaa Ainon maitotölkin syntyyn puun kaadosta kartonkitehtaalle. Ilmestyi ruotsiksi nimellä Kartong-Agnes. 20

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN 1. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 65 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 60 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 55 4. Henttonen Olli Henttonen Anni 4 50 50 5. Rasi Olli Perälä Saana 5 49 49

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 1 65 233 2. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 2 60 219 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 9 45 215 4. Hakkarainen

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30 Kansalliset kilpailut Forssassa 5.5.2019 Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty 5.5.2019 klo 20.30 MM 1. Tammi Aimo TurTi 42 41 42 41 43 209 2. Vuori Kauko FST 43 40 40 41 40 204 3. Leskinen

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t 1993 P a l k i n t o P a l k i t u t Stipendi Timo Paasolainen (1) Vesa Sairanen (1) Veteraanipalkinto Hannu Suoknuuti (1) Raija Ovaska (1) Esine palkinto Antti Väkevä (1) Leena Puranen (1) Ville Nurmilaukas

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT PÖYTÄKIRJA Yhteistulokset Lasten viestit Siirtolapuutarha Tulos Kroketti Kuulakikka Mölkky Lentopallo Lausunta Puhe Tikka Petankki Tytöt < v Pojat

Lisätiedot

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu SM-keskimatka R2 2012 SM-2012 organisaatio ORGANISAATIOKAAVIO Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä Kilpailunjohtaja Varajohtaja Pääsihteeri pääratamestari Tulospalvelupäällikkö Kenttäpäällikkö Tiedottaja/Markkinointi

Lisätiedot

FAKTA MATKALLA. Kotimaisia lasten ja nuorten tietokirjoja 2000-luvulta. Kirjanäyttely Helsingin kirjamessuilla 23. 26.10.2008

FAKTA MATKALLA. Kotimaisia lasten ja nuorten tietokirjoja 2000-luvulta. Kirjanäyttely Helsingin kirjamessuilla 23. 26.10.2008 FAKTA MATKALLA Kotimaisia lasten ja nuorten tietokirjoja 2000-luvulta Kirjanäyttely Helsingin kirjamessuilla 23. 26.10.2008 Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti 2008 Fakta matkalla kotimaisia lasten

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat Kansalliset kilpailut 24.9.2016, Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat päivitetty 24.9.2016 klo 22 25 tikkaa MM 1. Mäkinen Mauno VaaTi 41 39 44 41 44 209 2. Leskinen Veikko VaaTi 41 41 42 42 42 208

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Kirkolliskokous maallikot 2016

Kirkolliskokous maallikot 2016 Kirkolliskokous maallikot 2016 VAALIN TULOS VERTAILULUVUN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 136 Ojala, Sami Juhani 210,433 III 110 Jääskeläinen, Jouko Tapani

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

SM-sarjat. SM Juniori tytöt. SM Juniori pojat. SM 1. seniori naiset. SM 1. seniori miehet

SM-sarjat. SM Juniori tytöt. SM Juniori pojat. SM 1. seniori naiset. SM 1. seniori miehet POOMSE SM 2006 TULOKSET SM-sarjat SM Juniori tytöt 1 Roosa Närhi, Budokwai 76,9 2 Emmi Virtanen, Mukwan 73,4 3 Marianne Väyrynen, Lahti Hwang 72,7 4 Mirva Niiranen, Klaukkala 71,4 5 Riikka Helveranta,

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty klo 23.40

Kansallinen 25 tikkaa Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty klo 23.40 Kansallinen 25 tikkaa 29.7.2016 Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty 29.7.2016 klo 23.40 MM 1. Järvinen Tarmo JST 41 46 43 35 44 209 5x10 2. Mäkinen Mauno VaaTi 46 40 41 40 42 209 4x10 3. Määttä

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

KANSALLISET TIKKAA ÄÄNEKOSKI (Suolahti) Järj. Sisä-Suomen Tikka päivitetty klo tikkaa

KANSALLISET TIKKAA ÄÄNEKOSKI (Suolahti) Järj. Sisä-Suomen Tikka päivitetty klo tikkaa KANSALLISET 25 + 125 TIKKAA ÄÄNEKOSKI (Suolahti) 26.4.2015 Järj. Sisä-Suomen Tikka päivitetty 26.4.2015 klo 20.40 25 tikkaa MM 1. Ylönen Niilo JST 43 42 39 44 41 209 2. Kokko Pekka KjT 45 39 42 37 44 207

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

LOHKO 1 NAISTEN SINGELIT. Taulu. Kartanon Tikkaklubi. Taina Nurmela (C) Kirsti Syrjä (C) MPD. DC Kontula 2. Johanna Söderlund (A) Paula Haukkasalo (C)

LOHKO 1 NAISTEN SINGELIT. Taulu. Kartanon Tikkaklubi. Taina Nurmela (C) Kirsti Syrjä (C) MPD. DC Kontula 2. Johanna Söderlund (A) Paula Haukkasalo (C) Taina Nurmela (C) Kartanon Tikkaklubi LOHKO 1 Kirsti Syrjä (C) MPD Johanna Söderlund (A) DC Kontula 2 Paula Haukkasalo (C) Terävät Susanna Juvonen (A) Joro DC Johanna Leppämäki (A) Satatikka Anna Vilen

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 25.10.2015 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 25.10.2015 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 0500-425200 * ANNA MAIJA MÄKELÄ 3240 040-5274547 SAIJA SUNDE N 3138 050-4129867 * JANE HEPWORTH 3133 0 0 050-5292599 / maria.itkonen@pihavisio.fi * MARIA ITKONEN 2960

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

INFORMAATIOKESKUS. Informaatiokeskuksen ja osastojen uutuudet 8.10. 26.11.2015

INFORMAATIOKESKUS. Informaatiokeskuksen ja osastojen uutuudet 8.10. 26.11.2015 Valkeakosken ammatti- ja aikuisopisto - INFORMAATIOKESKUS 26.11.2015 Sivu 1 INFORMAATIOKESKUS Informaatiokeskuksen ja osastojen uutuudet 8.10. 26.11.2015 159.9 Psykologia 159.9 KAUPPILA Kauppila, Reijo

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 1 65 4 50 1 65 348 2. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 2 60 1 65 2 60 344 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Kansalliset tikkakisat Humppila

Kansalliset tikkakisat Humppila Kansalliset tikkakisat Humppila 25.10.2015 25 tikkaa päivitetty 25.10.2015 klo 19.40 MM 1. Mäkinen Mauno VaaTi 41 42 41 44 37 205 2. Tammi Aimo TurTi 35 40 38 44 46 203 3. Varsaluoma Kosti ITK 39 40 39

Lisätiedot

1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN. Marila Mika. Paavisto Jarmo Perkola Minna. Söderlund Aki

1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN. Marila Mika. Paavisto Jarmo Perkola Minna. Söderlund Aki 1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN 2000 NAISURHEILIJA Mattila Hanna MIESURHEILIJA Karonen Aki KKV:n naisten pesisjoukkue Tunnustuspalkinto Mikola Mika KKK-urheilija Koivunen Kalervo Black

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

2016-01-16 Salo - B19 - Kulo Lopputulos 14 pöytää, 28 paria. Jakomäärä: 36. Keski: 468.

2016-01-16 Salo - B19 - Kulo Lopputulos 14 pöytää, 28 paria. Jakomäärä: 36. Keski: 468. Sija Pari Pisteet % Nimi J-ID Kerho 1 28 559 59,7 Kari Koivisto - Paavo Isotalo 1428 1628 B-19 2 32 539 57,6 Marjatta Nordlund - Salme Amberla 1351 1872 Turun Bk 3 25 536 57,3 Kati Sandström - Timo Mäkelä

Lisätiedot

päivitetty klo 16.45

päivitetty klo 16.45 Kansalliset 25 ja 125 tikan kilpailut Salossa 9.4.2016 päivitetty 11.4.2016 klo 16.45 25 tikkaa: MM 1 Näyskä Keijo MU 44 37 45 40 43 209 2 Immonen Hannu KuTi 42 46 40 38 40 206 3 Lehtonen Seppo JST 39

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien

Lisätiedot

3. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät

3. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Pirkanmaan lukudiplomi 3. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Kuva: Tuija Sinkko diplomin suorittajan nimi ja luokka Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen ystävä! Lukudiplomia

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 6.3.2016 päivitetty 19.4.2016 klo 7.50 MM 1. Lehtonen Seppo JST 40 37 46 48 41 212 7*10 2. Nokelainen Eino ÄST 40 46 44 39 43 212 5*10 3. Jäntti Reijo SST 43

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016

Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016 Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016 Vaalin tulos vertailuluvun mukaan järjestettynä Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 46 Korolainen, Katri Inkeri 214,390 III 20 Halonen, Reino Matias

Lisätiedot

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA nimi kort la aamu la ilta su aamu su ilta Akseli Heino ÅSK - erävoittopalkinnot erävoittajapalkinnot lähetti lähetti Anders Nordquist Aui II #PUUTTUU! käännöstark #PUUTTUU!

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 3. luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen Helsingin yliopisto 27.11.2006 FARMASIAN TIEDEKUNTA FARMASIAN TIEDEKUNNAN tiedekuntaneuvosto Valittavien lukumäärä: 3 (ainakin yhden jäsenen ja varajäsenen tulee olla opettaja ja ainakin yhden jäsenen

Lisätiedot

MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012. Akaa Markku Anttila Suomen Keskusta. Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit.

MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012. Akaa Markku Anttila Suomen Keskusta. Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit. MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012 Akaa Markku Anttila Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit Pekka Hakala Maria Härkki-Santala Tiina Jokela Lauri Korpijaakko Risto Linnainmaa Tero

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa 27.6.2015 Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty 27.6.2015 klo 20.10 MM 1. Lehtonen Seppo JST 42 42 40 41 44 209 2. Järvinen Tarmo JST 38 43 40 44 43 208 3x10 3. Reijonen

Lisätiedot

Beviljade Fellowship understöd

Beviljade Fellowship understöd Beviljade Fellowship understöd 19.6.2018 FD Henrik Hammarén 65 000 ML Panu Luukkonen 65 000 FD Henna Myllymäki 58 000 PhD Kärt Mätlik 40 000 Doc. Antti Nykänen 70 000 FD Noora Puhakka 58 500 FD Mikko Turunen

Lisätiedot

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton Maraton Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 (20.11.2018) 1.Tolksdorf Jonathan 3.21.10 (M 40/1) 2.Laitinen Seppo 3.27.50 (M 65/1) 3.Mäenpää Seppo

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 14.2.2016 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 14.2.2016 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 25 0500-425200 * ANNA MAIJA MÄKELÄ 3310 050-3552550 / heidi.johansson@patrol.fi HEIDI JOHANSSON 3199 040-5900 557 * SELENE MARCKW ORT 3193 0 0 050-4129867

Lisätiedot

päivitetty klo 20.30

päivitetty klo 20.30 Kansalliset 25 ja 125-tikkaa kilpailut Vääksyn liikuntahallilla 29.03.2015 Järjestäjä: Asikkalan Tikka päivitetty 1.4.2015 klo 20.30 25-Tikkaa Tulokset MM 1. Järvinen Tarmo JST 37 44 40 42 44 207 2. Tammi

Lisätiedot

Kuhmolainen Maraton 2015

Kuhmolainen Maraton 2015 Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer

Lisätiedot

Beviljade Fellowship understöd Första året: Andra året: Med. Dr. Maria Hurskainen Totalt

Beviljade Fellowship understöd Första året: Andra året: Med. Dr. Maria Hurskainen Totalt Beviljade Fellowship understöd 7.12.2017 Första året: FaD Hanna Antila 45 500 FD Heidi Haikala 65 000 MD Aida Kiviniemi 65 000 MD Satu Lamminmäki 65 000 MD Kaisu Luiro-Helve 60 000 FM Tuomo Mantere 60

Lisätiedot

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y.

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y. Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 463405 ASIKAINEN PIA SÄYNÄTSALO 040 1866 116 asikainen.pia@gmail.com KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI 851276 EKEGREN ANU ESPOO 040 735 6836 anu.ekegren@gmail.com

Lisätiedot

Stormin Avoin Teräsmieskisa

Stormin Avoin Teräsmieskisa Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Myönnetyt Fellowship-apurahat Ensimmäinen vuosi:

Myönnetyt Fellowship-apurahat Ensimmäinen vuosi: Myönnetyt Fellowship-apurahat 7.12.2017 FaT Hanna Antila 45 500 FT Heidi Haikala 65 000 LT Aida Kiviniemi 65 000 LT Satu Lamminmäki 65 000 LT Kaisu Luiro-Helve 60 000 FM Tuomo Mantere 60 000 PhD Kert Mätlik

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 10.1.2016 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 10.1.2016 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 25 0500-425200 * ANNA MAIJA MÄKELÄ 3300 050-3552550 / heidi.johansson@patrol.fi HEIDI JOHANSSON 3157 040-5357359 * EEVA HINTTALA 3140 0 0 050-5292599 /

Lisätiedot

Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA. Puheenjohtaja Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö

Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA. Puheenjohtaja Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö Johtaja Riitta Korpiluoma (2002 ), Helsinki VARSINAISET JÄSENET Maa- ja metsätalousministeriön edustajat Maatalousneuvos

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

LINNAMASTERS 2016 SATURDAY

LINNAMASTERS 2016 SATURDAY EVENT 1 09:00 1 M40-44 1 Vara Jesperi 09:36 4 W40-44 1 Pulkkinen Anni 09:00 1 M40-44 2 Seppälä Sami 09:36 4 W40-44 2 Halmepuro-Jaatinen Suvi 09:00 1 M40-44 3 Sjöblom Aarno 09:36 4 W40-44 3 Koski Jaana

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009 TUA:n ampumarata 13. - 16:51:27 25m Isopistooli, sarja Y 1. Marko Inovaara HlAS 92 89 91 272 90 94 95 279 551 14 2. Timo Paalanen AsAs 92 91 89 272 90 94 95 279 551 8 3. Juha Hautamäki LeA 93 94 94 281

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KIRJOJA ERILAISUUDESTA, RASISMISTA, EROSTA JA ETNISESTÄ IDENTITEETISTÄ

LASTEN JA NUORTEN KIRJOJA ERILAISUUDESTA, RASISMISTA, EROSTA JA ETNISESTÄ IDENTITEETISTÄ LASTEN JA NUORTEN KIRJOJA ERILAISUUDESTA, RASISMISTA, EROSTA JA ETNISESTÄ IDENTITEETISTÄ ALLE KOULUIKÄISET LAPSET Amery, Heather: Satumatka mailman ympäri. 2002 Bass, Jules: Yrtti Yrjänä (erilaisuus) Berg,

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä Järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty klo 13

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä Järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty klo 13 Kansallinen 25 tikkaa 2.7.2016 Saarijärvellä Järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty 3.7.2016 klo 13 MM 1. Tammi Aimo TurTi 39 40 41 44 40 204 2. Immonen Hannu KuTi 38 37 42 42 43 202 7x10 3. Järvinen Tarmo

Lisätiedot

17.5.2016 RUOKATOIMITTAJAT RY, YHTEYSTIEDOT 50 jäsentä

17.5.2016 RUOKATOIMITTAJAT RY, YHTEYSTIEDOT 50 jäsentä 17.5.2016 RUOKATOIMITTAJAT RY, YHTEYSTIEDOT 50 jäsentä TYÖSUHTEISET Christina Aaltio, ET-lehti, Glorian Ruoka & Viini, Soppa365 Yhdistyksen sihteeri Sanoma Magazines Porkkalankatu 20 a 00180 Helsinki 050

Lisätiedot