VEIKKOLAN NEUVOLAN PERHEVALMENNUKSEN LASTENHOITOTUNTI

Transkriptio

1 VEIKKOLAN NEUVOLAN PERHEVALMENNUKSEN LASTENHOITOTUNTI Johanna Seppälä Päättötyö Syksy 2000 Diakonia- ammattikorkeakoulu Alppikadun yksikkö

2 PÄÄTTÖTYÖN TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU/HELSINGIN ALPPIKADUN YKSIKKÖ Johanna Seppälä Veikkolan neuvolan perhevalmennuksen lastenhoitotunti Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulu Alppikadun yksikkö Sivumäärä 34 Tämän päättötyön tarkoituksena oli tuottaa kansio Kirkkonummen Veikkolan neuvoloihin perhevalmennuksen ns. lastenhoitotunnin pitoa varten niin nykyisten työntekijöiden avuksi kuin mahdollisten sijaistenkin käyttöön. Kansio keskittyy nimenomaan synnytyksen jälkeiseen aikaan, kuten vauvan hoitoon ja äidin jaksamiseen. Veikkolassa ei ole yleistä ohjetta perhevalmennuksen pitoa varten. Tämän päättötyön tarkoituksena oli kerätä yhteen lastenhoitotunnin pitoa varten tarvittavaa tietoa. Työ on kaksiosainen, alussa on teoriaosuus, jossa on käsitteiden määrittelyä, historiaa ja työn vaiheiden selvitys. Toinen osa on kansio perhevalmennuksen lastenhoitotunnin materiaalista Veikkolan terveydenhoitajien käyttöön. Materiaali kansioon on kerätty perhevalmennuksen sisältöä koskevien tutkimusten tuloksia apuna käyttäen. Lisäksi kansiossa on omakohtaisten kokemusten antamaa tietoa. Kansiossa on tiivistettynä lastenhoitotunnin pitoon tarvittavaa tietoa, joka auttaa valmennusten pitäjiä suunnittelemaan perhevalmennuksia. Avainsanat: Perhevalmennus, lastenhoito Säilytyspaikka: Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulu, Alppikadun yksikkö, kirjasto.

3 ABSTRACT Diaconia Polytechnic in Finland, Alppikatu Unit Author: Seppälä, Johanna Title: Family training in Veikkola Health care centre; childcare Date: December 2000 Pages: 34 The purpose of this project was to create a guide about family training for the Veikkola Health care centre in Kirkkonummi, Finland. It was put together especially as an aid for public health care nursing work in the childcare sector of family training. The guide contains information about postnatalcare and childcare. The reason why this thesis was made is that in Veikkola there is no common instruction about the information what family training should contain. This thesis has two sections. The first section is theory-based, containing history, definition of concepts, and explanations of how this thesis was made. The second section is a guide for healthcare workers in Veikkola dealing with the information about childcare and mothers wellbeing after the birth. The information in the guide was collected using earlier research and findings based on parents` wishes about family training. KEYWORDS: family training, childcare Filed and stored at the Diaconia Polytechnic Library, Alppikatu Training Unit

4 SISÄLTÖ JOHDANTO PÄÄTTÖTYÖN OSA 1 1 PÄÄTTÖTYÖPROJEKTIN TAVOITE JA KULKU Työn kuvaus Tavoitteet Työn eteneminen 3 2 PERHE Perheen määrittelyä Erilaisia perheitä Kahdesta kolmeksi 6 3 PERHEVALMENNUS Opetus ja oppimiskäsitys 9 4 PERHEVALMENNUKSESTA TEHTYJÄ TUTKIMUKSIA Perhevalmennuksen kehittäminen Tietoa, tukea, varmuutta synnytykseen ja vanhemmuuteen Perhevalmennus perheiden tukena Perhevalmennuksen laadunvarmistus Perhevalmennuksen nykytila ja kehittämistarpeet Tulokset 16 5 ÄITIYS- JA LASTENHUOLLON HISTORIAA Maallikkoavusta koulutettuihin kätilöihin Ensimmäiset terveyssisaret Synnytys- ja perhevalmennus 17 6 VEIKKOLAN, HELSINGIN JA LAHDEN PERHEVALMENNUKSET Veikkola 19

5 6.2 Helsinki Lahti Vertailua 22 7 POHDINTA 22 PÄÄTTÖTYÖN OSA 2 LASTENHOITOTUNTI 1 LASTENHOITOTUNNIN TAVOITTEET 25 2 KÄYTÄNNÖN VALMISTELUT 25 3 RINTARUOKINTA Rinnalle auttaminen Syöttörytmi Maitotiehyen tukkeutuminen ja rintatulehdus 29 4 ÄIDIN RUOKAVALIO 30 5 LAPSEN IHON HOITO 31 6 ULKOILU JA VAATETUS 32 7 LAPSEN SAIRASTUESSA Nuhakuume Toistuvat tulehdukset Vauvarokko 34 8 LOPUKSI 34 LÄHTEET

6 JOHDANTO Perhevalmennustapahtuma voi olla niin vetäjälle kuin osallistujillekin kiusallinen, jäykkä tilaisuus, jossa terveydenhoitaja puhuu noin tunnin mielestään tärkeistä asioista vanhempien istuessa epämukavilla tuoleilla kelloa vilkuillen. Tällaisessa ilmapiirissä tärkeät ja kiinnostavatkin asiat jäävät helposti vanhemmilta huomaamatta. Valitettavasti raha on edelleen se peikko, joka on luultavasti monen paremman valmennuksen esteenä. Raha tai sen puute vaikuttaa monella tavalla. Terveydenhoitajat eivät ehkä jaksa innostua valmennuksista, koska ne joudutaan usein pitämään ylityötunteina, normaalin työpäivän päälle. Kunnilla eivät riitä taloudelliset resurssit kustantamaan viihtyisää ympäristöä perhevalmennuksien pitopaikaksi, niinpä paikkana voi olla terveysaseman odotusaula tai joku muu tunnelmaltaan mahdollisimman kolkko tila. Aiheen työhöni sain ollessani työharjoittelussa Veikkolan äitiys- ja lastenneuvoloissa vuosien 1998 ja 1999 aikana. Osallistuin kaikkiin kolmeen Veikkolan neuvolassa järjestettävään perhevalmennukseen, kerran osallistuin itse ohjaukseen. Silloin jäin miettimään, saavatko vanhemmat todella hyötyä perhevalmennuksesta ja onko valmennus kaikkialla samanlainen. Myöhemmin osallistuessani mieheni kanssa asiakkaana perhevalmennukseen huomasin, että omat toiveeni olivat hyvin samanlaisia kuin tutkimuksissa on todettu useimmilla ensimmäistä lastaan odottavilla olevan. Siis lisää konkreettista asiaa lapsen hoidosta ja valmennustilanne leppoisammaksi. Halusin ehdottomasti, että työni liittyisi jotenkin käytännön terveydenhoitajan työhön ja että aihe olisi tulisi työelämän tarpeista. Toivon tulevan työpaikkani olevan äitiys- ja lastenneuvola. Siksi haluan osaltani auttaa vanhempia luottamaan omiin kykyihinsä ja tarvittaessa kysymään neuvoa neuvolasta, muilta vanhemmilta tai lähipiiristään. Työn ensimmäinen osa koostuu teoreettisista lähtökohdista, päättötyön vaiheista, äitiyshuollon historiasta, käsitteiden määrittelystä sekä erilaisten perhevalmennusmallien kuvauksista. Toinen osa on kansio lastenhoitotunnin pitoa varten.

7 PÄÄTTÖTYÖN OSA 1

8 2 1 PÄÄTTÖTYÖPROJEKTIN TAVOITE JA KULKU 1.1 Työn kuvaus Työni on kaksiosainen: se sisältää teoreettisen viitekehyksen ja tietokansion lastenhoitotunnin pitoa varten. Jokainen työntekijä voi ottaa kansiosta haluamansa osan tai käyttää sitä sellaisenaan, oman kokemuksensa mukaan. Kansiossa on lastenhoitotunnin sisällöstä ja ulkoisista puitteista tietoa, jota terveydenhoitajat ja sijaiset voivat käyttää saadakseen uusia vinkkejä ja ajantasalla olevaa tietoa lapsivuodeajasta, imeväisikäisen lapsen hoidosta ja joistakin ongelmatilanteista. Työni tukena käytän aiheesta tehtyjä tutkimuksia. Olen valinnut pääosin lähteiksi terveydenhuoltoalalla tunnettujen kirjoittajien materiaalia saadakseni luotettavaa tietoa. Lisäksi olen käyttänyt vain mahdollisimman tuoreita lähteitä, koska perhevalmennus on hyvin nopeasti muuttuva alue ja aiempi tieto tulee esille myös uusissa julkaisuissa. Mahdollisuuksien mukaan olen pyrkinyt käyttämään alkuperäistä lähdettä, jotta tieto ei olisi muuttunut matkan varrella monien kirjoittajien toimesta erilaiseksi kuin alunperin oli tarkoitettu. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 105.) 1.2 Tavoitteet Perhevalmennusta on tutkittu viime vuosina runsaasti. Haluan kuitenkin tässä työssäni keskittyä nimenomaan Veikkolan alueen perheiden valmennukseen ja tukea nyt käytössä olevaa mallia lastenhoitotunnin osalta. Veikkolassa ei ole yhtenäistä valmennusohjetta, jolla saataisiin annettua kaikille vanhemmille sama tieto. Vaarana on, että vanhemmat ovat eriarvoisessa asemassa riippuen valmennuksen pitäjästä ja omasta aktiivisuudestaan. Kun ohjaaja seuraa laatimaani kirjallista ohjetta ja kertoo ainakin ne tiedot, lisäten siihen vanhempien omat kiinnostuksen kohteet, kaikki vanhemmat saavat tiedon tärkeimmistä asioista. Veikkolan lastenneuvolan terveydenhoitaja Eija Kulkki on lupautunut kommentoimaan työtä ja kansion käyttömahdollisuuksia. Viimeisimpien tutkimusten mukaan (Vehviläinen-Julkunen 1986 ja 1993.) vanhemmat toivovat perhevalmennukselta enemmän tietoa lapsen hoidosta käytännössä. Siksi

9 3 kansiossa on kerrottu lähinnä vastasyntyneen lapsen hoidosta, jotta tuoreet vanhemmat kokisivat olonsa varmemmaksi ja luottaisivat omiin kykyihinsä oman lapsensa hoitajina. Tavoitteena on myös tukea tulevia isiä ja äitejä niin, että he osaisivat tukea toisiaan vaikeinakin hetkinä ja uskaltaisivat hakea tarvittaessa apua neuvolasta tai muilta perheiltä. 1.3 Työn eteneminen Olen ollut työharjoittelussa Kirkkonummen kuntaan kuuluvan Veikkolan terveysaseman äitiys- ja lastenneuvolassa. Työharjoittelun aikaan en ollut vielä päättänyt tarkasti tulevan päättötyöni aihetta. Tiesin, että haluan liittää sen jotenkin äitiys- ja lastenneuvolatyöhön. Ollessani äitiysneuvolaharjoittelussa, äitiysneuvolan terveydenhoitaja ehdotti päättötyöni aiheeksi perhevalmennusta. Se sopi hyvin suunnitelmiini, sillä sain osallistua sillä harjoittelujaksolla kahteen äitiysneuvolan perhevalmennustilanteeseen. Ensimmäisellä kerralla osallistuin ohjaukseen, toisella kerralla terveydenhoitaja piti itse koko tilaisuuden. Toivon jonakin päivänä työskenteleväni neuvoloissa, joten aihe kiinnostaa minua kovasti. Aluksi tarkoituksenani oli tehdä tutkimus liittyen Veikkolan perhevalmennuksessa käyneiden perheiden kokemuksiin. Muutin kuitenkin syksyllä 1999 Kirkkonummelta Lahteen ja odotin esikoistani, joten välimatkan takia kulkeminen Lahdesta Kirkkonummelle olisi ollut ylivoimaista. Päättötyön ohjaajani ehdotti silloin, että tutkimuksen sijaan tekisinkin perhevalmennuskansion Veikkolaan. Jo keräämästäni materiaalista saatoin käyttää suurimman osan, tosin työn muuttuminen kesken kaiken erilaiseksi, sekoitti hieman. Alkuperäinen suunnitelmani oli saada päättötyö valmiiksi maaliskuussa En kuitenkaan jaksanut keskittyä tarpeeksi työhön, sillä lapseni laskettu aika oli Työ jäi siis odottelemaan parempia aikoja. Elokuussa 2000 aloin uudelleen keskittyä työhön, tavoitteenani saada työ valmiiksi lokakuuhun 2000 mennessä.

10 4 Lastenneuvolan terveydenhoitajan palaute suunnittelemastani kansiosta oli positiivinen, hän oli valmis ottamaan uusia ideoita ja haasteita vastaan. Sovimme, että toimitan kansioni ja päättötyön kokonaisuudessaan neuvolaan ja hän antaa palautteen siitä 2 PERHE 2.1 Perheen määrittelyä Vielä nykyäänkin ajatellaan perheen muodostuvan tyypillisimmillään kahdesta vanhemmasta ja kahdesta lapsesta. Silti perheen määritteleminen käsitteellisesti ja konkreettisesti tuottaa koko ajan suuria vaikeuksia. Käsitystä perheestä on uudistanut esimerkiksi nais- ja lapsuustutkimus mutta myös isyystutkimus. Perheen sisäisiä rooleja äiti, isä, lapsi, vanhempi ei enää ajatella vain ulkoapäin annettuina, yleisinä rooleina, vaan ne saavat muotonsa perheenjäsenten välisistä suhteista. (Virkki 1994, ) Lapsiperheet ovat kautta aikojen edustaneet tulevaisuutta ja tulevaisuudenuskoa yhteiskunnallisista prosesseista huolimatta. Perheitä on erilaisia, eikä niiden elämäntilanteita voida sitoa yhteen yhdellä yhteisellä määritelmällä. Elämänkaaria tarkasteltaessa voidaan kuitenkin nähdä lapsiperheet yleensä vasta itsenäisen elämänsä alussa olevina, yhteiskunnallisissa prosesseissa omia resurssejaan kasvattavina toimijoina, jotka erottuvat itsensä ja asemansa vakiinnuttaneista ryhmistä ei vain taloudellisesti, vaan muussakin mielessä. Hyvinvointi, joka toisilla jo on, on useimmille lapsiperheille vasta odotusarvo, jos aina sitäkään. (Auvinen 1995, 137.) Perhe on yhteiskuntamme ydinyksikkö, jolla on suuri vaikutus omiin jäseniinsä. Sen tehtäviksi ajatellaan kuuluvan suvun jatkamisen, lasten kasvatuksen ja sosialisaation ja perheenjäsenten tunne- elämän säätelyn. Perheen muutosta tarkasteltaessa kuvataan usein perheen rakenteissa tapahtuneita muutoksia. Perheet ovat pienentyneet, yksinhuoltajaperheiden osuus on kasvanut, roolijako ja työn osittaminen perheessä on

11 5 muuttunut. Perheet koostuvat harvoin muista kuin ydinperheen jäsenistä. (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1999, 15.) Perheen käsite on hyvin tunnepitoinen, sillä jokaisella on omat muistonsa ja oma käsityksensä lapsuuden perheestä. Yleensä perheellä arkikielessä tarkoitetaan yleistä vallalla olevaa mielikuvaa perheestä. Terveysalan työntekijä joutuu kuitenkin työssään tekemisiin hyvin erilaisten perheiden kanssa. (Etzell ym. 1998, ) Perhe voidaan määritellä myös lasten tai lapsen ja aikuisen tai aikuisten muodostamaksi jatkuvasti yhdessä eläväksi pienryhmäksi. Myös hoitotyön pitää vastata muuttuviin perhekäsityksiin. Hoitotyössä toimivien on tiedostettava perhekäsitysten muutokset ja kyettävä muuttamaan perhekeskeisyysajatelmaa joustavasti. (Paunonen & Vehviläinen- Julkunen 1999, 16.) 2.2 Erilaisia perheitä Yksinhuoltajaperheet olivat aikaisemmin yleensä seurausta toisen vanhemman kuolemasta tai ei- toivotusta raskaudesta. Nykyään yksinhuoltajuus on yleensä tulos tietoisista elämänratkaisuista, valtaosa Suomen yksivanhempaisista perheistä on eroperheitä. Yksinhuoltajiksi katsotaan ne isät ja äidit, joiden luona asuu alaikäisiä lapsia, mutta ei avio- tai avopuolisoa. (Juntunen & Krats 1997, 7-8.) Tilastokeskus määrittelee uusperheeksi perheen, jossa on alaikäinen vain toisen puolison lapsi. Aikaisemmista, sota- ajan jälkeisistä vuosista poiketen, nykyään on yleistä se että lapsilla voi olla samanaikaisesti ns. useampia äitejä ja isiä jotka ovat lapsen elämässä merkityksellisiä. (Juntunen & Krats 1997, ) Uusperheissä lapsen syntymä voi olla normaalia suurempi elämänmullistus. Samalla kun ensimmäistä lastaan odottava nainen kaipaa entistä enemmän puolisonsa tukea, miehen lapset voivat tuntea itsensä syrjäytetyksi. Se tuo myös perhevalmennukseen sen muuttumistarpeen, miten vanhemmat lapset voisi huomioida.

12 6 2.3 Kahdesta kolmeksi Suomessa perheen perustaminen on siirtynyt aikaisempaa myöhempään elämänvaiheeseen. Avioliiton solmineiden keski-ikä on siirtynyt lähelle kolmeakymmentä ikävuotta, kun se aikaisemmin oli lähellä kahtakymmentä. Vuonna 1998 suomalaiset naiset solmivat ensimmäisen avioliittonsa keskimäärin 28,2 vuoden ikäisenä, miehet 30,4 vuoden (Tilastokeskus 2000). Muutoksen syinä ovat mm. naisten yhteiskunnallisen aseman muuttuminen ja koulutusaikojen pidentyminen. Ensimmäisen lapsen saadessaan suomalainen nainen on noin 27-vuotias. (Etzell ym. 1998, 145.) Siinä vaiheessa kun puolisot tuntevat olonsa turvalliseksi yhdessä, he alkavat yleensä myös haaveilla lapsesta. Parikeskeisyys muuttuu perhekeskeisyydeksi. Onnelliseen odotusaikaan voi liittyä myös pelkoja ja epävarmuutta. Mies saattaa pelätä vaimon menettämistä tämän muuttuessa äidiksi. Omasta mukavuudesta on osin pakko luopua. (Pakarinen & Roti 1996, 75.) Kaikesta valmentautumisesta ja ennakkojärjestelyistä huolimatta lapsen syntymä on elämän mullistava asia perheessä. Useimmat vanhemmat ovat hämmentyneitä ja huolissaan uudesta elämästä. Koko elämä on muuttunut; syöminen, nukkuminen ja asioiden järjestäminen ei olekaan enää niin yksinkertaista. Vanhemmille aiheuttaa stressiä lapsen itku, väsymys ja parisuhteen hoito. Kun vielä lisäksi isovanhemmat ja muut omaiset ja ystävät haluavat vierailla perheessä, lapsen ensimmäiset elinviikot voivat olla odotusaikana onnea säteileville vanhemmille suuri pettymys. Uusi perhe tarvitsee omaa rauhaa, hyvää tarkoittavat isoäidit voivat neuvoillaan ja avullaan pahimmillaan saada aikaan pahoja jännitteitä suhteisiin. (Asen 1995, ) Onnenhuumassa vanhemmat voivat myös laiminlyödä omat tarpeensa. Varsinkaan äidit eivät välttämättä muista, että myös heillä on oikeus omaan tilaan ja aikaan. Ajan myötä se voi kostautua uupumuksena ja pahimmillaan masennuksena. (Asen 1995, ) Toisaalta lapsen syntymä voi vahvistaa parisuhdetta. Isän aktiivinen osallistuminen vauvan hoitoon mahdollistaa vastuun jakamista ja lisää puolisoiden yksimielisyyttä perheen toiminnasta. Se myös helpottaa äidin työtaakkaa ja lisää perheiden yhteistä aikaa. Tunnetasolla isän osallistuminen voi lisätä isän empaattisuutta ja auttaa häntä

13 7 ymmärtämään äidin ongelmia ja myös vähentää ulkopuolisuuden tunnetta, joka joillekin isille syntyy äidin hoitaessa lasta intensiivisesti. (Juntunen & Krats 1997, 16.) Perheen totutellessa uuteen elämään, neuvolalla on tärkeä rooli uusien vanhempien tukemisessa. Perhevalmennuksesta saatu tieto auttaa vanhempia ymmärtämään paitsi omia joskus hämmentäviäkin tunteitaan, se antaa myös eväitä lapsen hoitoon. Perheen luottamuksen voitto on ensisijaisen tärkeää, jotta he uskaltaisivat pyytää apua omalta terveydenhoitajaltaan sitä tarvitessaan. 3 PERHEVALMENNUS Lasten hankkiminen on suomalaisessa yhteiskunnassa nykyisin tietoisesti tehty valinta. Lapset hankitaan iäkkäämpinä kuin ennen, ja lasten lukumäärä on alle kaksi lasta perhettä kohden. Raskauden aikaan latautuu niin naiselle kuin koko perheellekin runsaasti erilaisia odotuksia ja toiveita, mutta myös pelkoja. Vaikka useimmat suomalaiset lapset syntyvät suunniteltuina ja toivottuina, lapsen syntymään ja vanhemmuuteen liittyy kuitenkin monia erilaisia tunteita. Vanhemmat kokevat nämä hämmentäviksi ja yllättäviksi. Terveydenhuoltohenkilöstöllä on tärkeä tehtävä sen tukiessa perhettä uudessa elämäntilanteessa, muutosvaiheessa.(paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1999, 157.) Tutun elämän ja sen ihmissuhteiden muuttuminen ja tulevaisuuden tuntemattomuus tekevät naisen epävarmaksi. Äitiys koetaan usein suurimmaksi tehtäväksi mitä naisella on koskaan ollut. Vaikka naiset tietävät nykyään paljon, monet tuntevat itsensä äitiyden edessä epävarmoiksi. Niemelän ja Heinon vuonna 1980 tekemän tutkimuksen mukaan naisen suhtautuminen raskauteen ja äitiyteen liittyviin tunteisiin ja ristiriitoihin vaikuttaa hänen tulevaan toimintaansa äitinä. Naiset, jotka voivat hyväksyä ristiriitaiset tarpeensa kokevat mm. synnytyksen ja imetyksen myönteisemmin, toimivat äiteinä paremmin ja selviävät aviosuhteestaan vähemmin pettymyksin kuin ne naiset, jotka kieltävät äitiydessä muut kuin positiiviset tunteensa. (Paunonen & Vehviläinen- Julkunen 1999, 163.)

14 8 Suomalaiset perheet ovat aktiivisia ja tietojen taso on perheissä suhteellisen korkea. Pariskunnat odottavat neuvolalta sosiaalista tukea, joka tarkoittaa tiedollista, emotionaalista ja konkreettista tukea uudessa elämäntilanteessa erityisesti ensimmäisen lapsen syntyessä. Kotimainen tutkimustieto perhevalmennuksen sisällöstä perheiden arvioimana antaa ymmärtää, että valmennuksessa halutaan ajankohtaista tietoa synnytyksestä ja sen kulusta sekä lapsen kehityksestä ja hoidosta. Myös vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyvät teemat katsotaan hyödyllisiksi. Perhevalmennuksien ohjausmenetelmien olisi perheiden toiveiden mukaan tuettava omatoimisuutta ja mahdollisuutta tavata samassa elämäntilanteessa olevia perheitä. Tutkimusten mukaan perheet toivovat luennoimisen sijaan ryhmätyyppistä keskustelua toisten pariskuntien ja ohjaajan kanssa. (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1999, 170.) Tutkimusten ja kokemusten mukaan perhevalmennus onnistuu parhaiten pienissä 4-6 parin ryhmissä, jolloin keskustelulle on paremmat edellytykset. Ryhmiä suunniteltaessa on myös hyvä huomioida ryhmän tietotaso. Siten voidaan antaa vähäisen tietotason omaaville perheille enemmän tukea ja auttaa heitä myös myönteisempään synnytyskokemukseen. Näin vältetään myös asioista enemmän tietävien turhautuminen. Ennen valmennusta on hyvä kartoittaa vanhempien neuvonnan tarpeet kyselylomakkeella ja näiden tietojen avulla muodostaa ryhmät ja suunnitella valmennuksen sisältö ryhmän tarpeita vastaavaksi. (Stakes 1995, 38.) Yksinhuoltajat, uusperheet, homoseksuaalit, eri kulttuureista tulevat perheet tuovat uuden haasteen perhevalmennukseen. Kaikilla perheillä on oikeus saada juuri heille sopivaa ohjausta. Ongelmia voi tuoda ajankäyttö, kun esimerkiksi eri kulttuurista tuleva perhe tarvitsee henkilökohtaisen perhevalmennuksen tulkin kanssa. Lisäksi heidän kanssaan kannattaa käydä läpi tarkemmin Suomen synnytyskäytäntöä ynnä muuta, jotka yleensä ovat suomalaisille tutumpia asioita. Terveydenhoitaja tarvitsee nykyään enemmän kekseliäisyyttä ja maalaisjärkeä kuin aiemmin, jotta hän voi vastata mahdollisimman yksilöllisesti erilaisten perheiden tarpeisiin. Joissakin tilanteissa täytyy myös laittaa omat ennakkoluulot syrjään ja avartaa näkemystään antaakseen kaikille asiakkaille yhtä laadukasta valmennusta.

15 9 3.1 Opetus ja oppimiskäsitys Terveydenhoitajan opetustaito vaikuttaa siihen, saavatko perheet tarvitsemansa tiedon perhevalmennuksesta. Opetuksessa tarvittavat taidot voidaan jakaa tiedollisiin opetusedellytyksiin, hoitajan omiin arvoihin ja kokemuksiin sekä vuorovaikutuskykyyn (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, ). Kyetäkseen antamaan tietoa tuleville vanhemmille, terveydenhoitajan tulee omata teoreettista tietoa aiheesta. Hänellä tulee olla laaja tietämys raskaudesta, synnytyksestä ja lapsen hoidosta, jotta hän kykenisi tiedon jakamisen lisäksi myös vastaamaan vanhempien esittämiin kysymyksiin. (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, ) Teoreettisen tiedon lisäksi tärkeää on kokemusperäinen tieto. Työkokemus niin perhevalmennuksista kuin vastaanotoltakin ovat tärkeä osa hoitajan opetusvalmiutta. Myös henkilökohtainen kokemus vanhemmuudesta auttaa hoitajaa ymmärtämään asiakkaidensa elämäntilannetta. Näillä valmiuksilla terveydenhoitaja voi havaita tulevien vanhempien tiedolliset puutteet ja antaa vastauksia kysymyksiin, joita he eivät ole edes huomanneet kysyä. (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, ) Kaikilla ihmisillä on oma arvomaailmansa, joka toimii pohjana kaikelle tekemiselle. Siihen ovat vaikuttaneet omat kokemukset ja koulutus. Ne toimivat pohjana opetuksen suunnittelussa, toteutumisessa ja arvioinnissa, ja heijastuvat myös suhtautumisessa asiakkaisiin. (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, ) Perhevalmennustilanne on vuorovaikutusprosessi. Vuorovaikutustaito on keskeisessä asemassa terveydenhoitajan ja vanhempien välisessä kanssakäymisessä. Ohjaajan tehtävänä on nähdä vanhempien voimavarat, odotukset ja kyvyt, ja toimia sen perusteella. (Sarvimäki, Stenbock- Hult 1996, ) Anne-Marie Hovin (1998) tekemän tutkimuksen mukaan sekä perhevalmennuksen ohjaajien että ohjattavien mielestä tärkeimpiä ohjaukseen liittyviä asioita oli, että valmennus toteutetaan pienryhmissä, maksimi ryhmäkoon ollessa n ohjattavaa. Valmennusta pitäisi olla sekä alku- että loppuraskaudessa, siten että isille olisi myös erikseen jollain kerralla mies puhumassa miehen osuudesta. Elävien esimerkkien

16 10 käyttöä toivottiin, jotta asiat konkretisoituisivat. Lisäksi kiinnitettiin huomiota siihen, että ohjaajan puheen, kalvojen ynnä muun materiaalin pitäisi olla selkeää. Ohjaajan hyvinä ominaisuuksina mainittiin hyvä keskustelu- ja kuuntelutaito, aito kiinnostus perheiden elämäntilanteeseen ja hyvä ongelmien ratkaisutaito. Tutkimuksen mukaan ohjaajan pitäisi olla selvillä alueen synnytyssairaalan käytännöistä, jotta hän voisi antaa varmaa tietoa valmennettaville. Todettiin myös, että jos ohjaajalla on oma lapsi, se tuo kokemukseen perustuvaa tietoa ohjaajalle. Osa ohjaajista piti myös itsensä ajantasalla jatkuvasti lukemalla raskauteen, synnytykseen ja lapsen hoitoon liittyviä lehtiä. Perhevalmennustilanteen kannalta pidettiin tärkeänä sitä, että ohjaajalla ei ole kiire, hän kykenee luomaan luottamuksellisen ilmapiirin, eikä seuraa orjallisesti omaa valmennuskaavaansa, vaan pystyy muuttamaan valmennusta ohjattavien toiveiden mukaan. (Hovi 1998.) Pirkko Mikkasen (2000) tutkimuksessa perhevalmennusta antavien työntekijöiden mielestä kätilö-terveydenhoitajien koulutus antaa parhaat resurssit valmennuksen pitämiseen. Lisäksi valmiuksia antavina koulutuksina mainittiin psykologinen koulutus, kätilö-, äitiyshuolto- ja perhevalmennuskoulutus, ryhmäohjaajakoulutus sekä kasvatustieteen ja didaktiikan koulutus. Ohjaajat kaipasivat enemmän koulutusta ja tukea valmennuksen suunnitteluun ja toteutukseen. Lisäksi ajan- ja materiaalin puute vaikeutti valmennusten pitoa. (Mikkanen 2000.) Konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaan oppiminen ei ole passiivista tiedon vastaanottamista, vaan oppijan aktiivista kognitiivista toimintaa, jossa hän tulkitsee havaintojaan ja uutta tietoa aikaisemman tietonsa ja kokemustensa pohjalta. Konstruktivistisen käsityksen mukaan keskeistä oppimisessa on merkitysten rakentaminen, mikä edellyttää ymmärtämistä. Oppiminen ei ole siis tiedon kopiontia opettajalta oppijalle. Oppija tulkitsee saamaansa tietoa oman kokemuksensa ja olemassa olevien tietorakenteidensa pohjalta ja tekee tietoon monenlaisia muunnoksia. (Tynjälä 1999, ) R. Vance Peavy (1999) on tehnyt konstruktivististen periaatteiden luettelon ohjaajille: On olemassa monia todellisuuksia, eikä vain yksi oikea, objektiivinen todellisuus.

17 11 Ihmiset elävät vuorovaikutuksen, kommunikaation ja keskinäisissä suhteissa toimimisen kautta konstruoidussa, sosiaalisessa maailmassa. Elämisemme säännöt ovat tulosta ihmisten välisistä neuvotteluista. Kieli on tärkein merkityksen rakentamisen väline. Sanat ovat välineitä joilla asioita saadaan tehdyiksi ja merkityksiä rakennetuiksi. Ohjaajan on tärkeää oppia käyttämään työssään ihmisten tarinoita ongelmanratkaisun välineinä ja arvostamaan niitä metaforia, joita ihmiset käyttävät kuvatessaan itseään ja elämäänsä. Ihmisen toimintana ilmenevä ja henkilökohtaisena merkityksenä ilmaistu jokapäiväinen elämänkokemus on väline, johon ohjaus perustuu. Minuuden metaforan käytöstä ohjausprosessin keskeisenä osana on paljon hyötyä. Ihmisyksilöt ovat aina jossakin elämäntilanteessa, tai aina jossakin sosiaalisessa tilanteessa. Siten he puhuvat itseään huolestuttavista asioista aina tietystä näkökulmasta. Konstruktivistinen ohjaus on kulttuurikeskeistä toimintaa. Kulttuurit ovat elämisen suunnitelmia. Ohjaus on prosessi, jossa autetaan kulttuurin jäseniä valitsemaan ja konstruoimaan polkuja kulttuurin läpi ja suunnistamaan näillä poluilla. (Peavy 1999, ) Perhevalmennuksen asiakkaat, tulevat vanhemmat, ovat yleensä hyvin motivoituneita saamaan tietoa lapsenhoidosta. Terveydenhoitajan tehtävänä on antaa tieto ryhmän jäsenille sopivalla tavalla. Vanhemmat jäsentävät ja muokkaavat saamansa tiedon itselleen sopivaksi ja käyttävät sitä lapsen synnyttyä. Silloin he voivat testata käytännössä saamaansa tietoa ja soveltaa sen omalle perheelleen sopivaksi.

18 12 4 PERHEVALMENNUKSESTA TEHTYJÄ TUTKIMUKSIA Perhevalmennusta on tutkittu Suomessa paljon, varsinkin sen sisällön osalta. Valmennus on muuttunut paljon vuosien saatossa, joten vanhin käyttämäni tutkimus on vuodelta Perhevalmennuksen kehittäminen Katri Vehviläinen-Julkunen (1986) on tutkinut Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Leppävirralla vuonna 1985 ensisynnyttäjille tarkoitettuja perhevalmennuksen pienryhmiä. Ryhmissä mukana olleet parit arvioivat valmennusta kolmessa vaiheessa: raskauden alussa lähinnä odotuksiaan, välittömästi synnytyksen jälkeen ja jälkitarkastuksessa. Tutkimuksen kokeiluryhmään kuului 21 perhettä ja vertailuryhmään 27 perhettä. Parit arvioivat valmennuksen tarkeimmiksi asioiksi synnytyksen kulun, käyttäytymisen synnytyksessä sekä lapsen hoitoon ja kehitykseen liittyvät kysymykset. Erityisen tärkeää pariskuntien mielestä oli lapsen hoidon oppiminen. Valmennuksesta esitettiin poistettavaksi anatomiaan ja fysiologiaan liittyviä tietoja. Sekä isät että äidit korostivat isän osallistumisen ja huomioon ottamisen merkitystä valmennusta toteutettaessa. (Vehviläinen-Julkunen 1986.) 4.2 Tietoa, tukea, varmuutta synnytykseen ja vanhemmuuteen Katri Vehviläinen-Julkunen ja Milja Teittinen (1993) ovat tutkineet Lapinlahden äitiysneuvolassa ryhmäneuvolan ja perhevalmennuksen kehittämistyötä vuosina Hanke kuului ITU- projektiin, jonka keskeisenä ajatuksena oli tarjota laadukasta ja hyvää hoitoa, johon liittyy palveluiden jatkuvuus, joustavuus, kattavuus, läheinen vuorovaikutus ja asiakkaiden omaan hoitoonsa, siitä tehtäviin päätöksiin sekä sen suunnitteluun ja arviointiin osallistuminen.

19 13 Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 1) asiakkaiden toiveita äitiysneuvolan pienryhmätyöskentelylle raskauden alussa, 2) asiakkaiden arviointeja pienryhmätyöskentelyn merkityksestä, 3) asiakkaiden pienryhmätyöskentelyyn liittyviä kehittämisehdotuksia ja 4) kätilön kokemuksia pienryhmätyöskentelystä. Tulosten mukaan kehittämistyössä oli onnistuttu kahden keskeisen idean toteuttamisessa: asiakkaat olivat kokeneet saaneensa päättää ja olla asiantuntijoita omissa asioissaan suunniteltaessa ja toteutettaessa äitiysneuvolan pienryhmiä. Toiseksi pienryhmätoiminta oli koko toiminnan idea ja se sai myönteisen palautteen ryhmissä mukana olleilta sekä ensi- että uudelleensynnyttäjiltä. Lisäksi asiakkaat olivat kokeneet saaneensa ajankohtaista tietoa mm. synnytyksestä ja vanhemmuudesta. Vertaisryhmän tuki koettiin tärkeäksi kätilön, terveydenhoitajan ja lääkärin asiantuntemuksen ohella. 81 % äideistä ja lähes puolet isistä toivoi ryhmätoiminnan jatkuvan lastenneuvolan puolella. (Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993.) 4.3 Perhevalmennus perheiden tukena Katri Vehviläinen- Julkunen on tutkinut vuonna 1993 äitien ja isien arviointia perhevalmennuksen sisällöstä ja sen toteuttamismenetelmistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää äitien ja isien arviointeja perhevalmennuksessa jaettavasta tiedosta ja perhevalmennuksessa käytettävistä opetusmenetelmistä. Tutkimuksen tarkoituksesta muodostettiin seuraavat tutkimusongelmat: 1) Kuinka tärkeäksi äidit ja isät arvioivat perhevalmennuksen? 2) Mitkä asiat ovat äitien ja isien mielestä tärkeitä perhevalmennuksen sisällössä? 3) Millaisiksi äidit ja isät arvioivat perhevalmennuksen toteuttamisen menetelmät? Suurin osa vastanneista äideistä ja isistä arvioi perhevalmennukseen osallistumisen tarpeelliseksi molemmille osapuolille. Tarpeettomaksi valmennuksen koki vain 1-4 % vastaajista. Lähes kaikki valmennuksen alueet koettiin tärkeiksi. Äidit ja isät kokivat valmennusryhmissä käsiteltävistä asioista tärkeimmäksi synnytyksen ja sen kulun selvittämisen. Raskauden normaali kulku, sikiön kehitys sekä vastasyntyneen hoito

20 14 koettiin myös tärkeinä alueina sekä synnytyksen kivun lievitys. Suurin osa pareista arvioi tärkeänä saada tietoa valmennuksessa isän osuudesta synnytyksessä ja lapsen hoidossa. Vanhemmuuteen ja äidin sekä isän jaksamiseen liittyvät asiat arvioitiin tärkeiksi. Myös perhevalmennukseen osallistuvien odotusten ja toiveiden kysyminen ja selvittäminen arvioitiin merkitykselliseksi. Ehkäisy sekä seksiin liittyvät asiat arvioitiin eri alueista vähiten tärkeäksi. Lisätoiveina perhevalmennuksen sisältöön vanhemmat esittivät lapsen hoidon lisäämistä ohjelmaan, puhumista myös epänormaalista raskauden ajasta ja synnytyksestä sekä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Suurin osa arvioi odotusten ja toiveiden huomioimisen täysin riittäväksi. Tärkein asiantuntija oli sekä äitien että isien mielestä äitiysneuvolan terveydenhoitaja. Toiseksi tärkein asiantuntija oli lastenneuvolan terveydenhoitaja. Neuvolalääkäri, ryhmän toiset äidit ja isät koettiin myös tärkeinä asiantuntijoina. Isistä hieman yli puolet arvioi, että oli saanut keskustella riittämättömästi toisten perheiden kanssa. Äitien tulokset olivat hyvin samansuuntaiset. (Vehviläinen-Julkunen 1993.) 4.4 Perhevalmennuksen laadunvarmistus. Hyvä perhevalmennus laatumittarin kehittelyprosessi ja kuvaus Anne-Marie Hovi (1998) on tehnyt tutkielman perhevalmennuksen laadunvarmistuksesta. Hän on kehittänyt laatumittarin, jolla voidaan arvioida perhevalmennuksen laatua ja kehittää valmennusta valmennettavien tarpeiden mukaiseksi. Tutkielmassa on haastateltu sekä perhevalmennuksen ohjaajia että ohjattavia. Laatumittari sisältää valmennuksen sisällön (odotusaika, synnytys, lapsivuodeaika, äitiys, isyys, vanhemmuus, parisuhde, vastasyntynyt ja lapsenhoito), valmentajan valmennusominaisuudet (asiantuntijuus, yhteistyökyky ja keskustelutaito, ilmapiirin luominen, valmennettavien huomioiminen, ongelmien kohtaaminen, opetustaito) ja valmennuksen ohjausmenetelmät (ryhmäkoko ja muoto, opetuskerrat, ohjausmenetelmät, opetusvälineet ja materiaali, asiantuntijat, rentoutusharjoitukset). Ohjaajien mielestä ohjattavia oli vaikea saada keskittymään lapsen syntymän jälkeiseen aikaan, koska synnytys sitoi niin paljon mielenkiintoa. Siksi lapsivuodeaika ja sen aiheuttamat muutokset perheen, varsinkin äidin elämään, tulevat yleensä yllätyksenä.